Urantia-kirjan - LUKU 42. Energia — mieli ja aine

(UF-FIN-001-1993-1)

Urantia-kirjan   

II OSA: Paikallisuniversumi

LUKU 42. Energia — mieli ja aine



LUKU 42. Energia — mieli ja aine

42:0.1 (467.1) MAAILMANKAIKKEUDEN perustus on aineellinen siinä mielessä, että energia on koko olemassaolon perusta, ja puhdasta energiaa hallitsee Universaalinen Isä. Vahvuus — energia — on juuri se yksi ja ainoa olevainen, joka ikuisena monumenttina osoittaa ja todistaa, että Universaalinen Absoluutti on olemassa ja läsnä. Tämä Paratiisin-Läsnäolevista kumpuava valtava energiavirta ei ole koskaan pettänyt, ei koskaan rauennut; infiniittisessä ylläpidossa ei ole milloinkaan ollut katkoa.

42:0.2 (467.2) Universumienergian käsittely tapahtuu aina Universaalisen Isän henkilökohtaisen tahdon ja hänen kaikin puolin viisaiden toimeksiantojensa mukaisesti. Tätä manifestoituneen voiman ja kiertävän energian persoonallista valvontaa muuntavat Iankaikkisen Pojan rinnakkaiset teot ja päätökset sekä Myötätoimijan toteuttamat Pojan ja Isän yhteistavoitteet. Nämä jumalalliset olennot toimivat persoonallisesti ja yksilöinä; he toimivat myös niiden lähes lukemattomien alaistensa persoonassa ja voimassa, joista jokainen tuo eri tavalla esiin ikuista ja jumalallista tarkoitusperää universumien universumissa. Mutta nämä jumalallisen voiman toiminnalliset ja väliaikaiset muunnokset ja muuntumat eivät mitenkään vähennä sen väitteen totuudellisuutta, että kaikki voima-energia on perimmältään kaiken olevaisen keskuksessa olevan persoonallisen Jumalan valvonnassa.

1. Paratiisin vahvuudet ja energiat

42:1.1 (467.3) Maailmankaikkeuden perustus on aineellinen, mutta elämän sisin olemus on henkeä. Henkien Isä on myös universumien esi-isä. Alkuperäisen Pojan ikuinen Isä on myös alkuperäisen esikuvan, Paratiisin Saaren, ikuisuuslähde.

42:1.2 (467.4) Aine — energia –, sillä ne ovat vain saman kosmisen realiteetin eri ilmenemismuotoja, kuuluu universumi-ilmiönä luonnostaan Universaaliseen Isään. ”Häneen sisältyy kaikki, mikä on.” Saattaa näyttää siltä, että aineessa ilmenee myötäsyntyistä energiaa ja tulee esille omavaraisia voimia, mutta kaikissa näissä fyysisissä ilmiöissä esiintyviin energioihin liittyvät gravitaatiolinjat juontuvat Paratiisista ja ovat siitä riippuvaisia. Ultimatonin, ensimmäisen mitattavissa olevan energiamuodon, ytimenä on Paratiisi.

42:1.3 (467.5) Aineeseen luontaisesti kuuluvana ja universaalisessa avaruudessa läsnä olevana on eräs energian muoto, jota ei Urantialla tunneta. Kun tämä löytö lopulta tehdään, fyysikoista tulee tuntumaan, että he ovat — ainakin melkein — ratkaisseet aineen mysteerin. Ja ovathan he todellakin päässeet askelen lähemmäksi Luojaa, ovathan he päässeet perille taas yhdestä jumalallisen tekniikan osa-alueesta, mutta missään mielessä he eivät ole löytäneet Jumalaa eivätkä osoittaneet, että aine olisi olemassa tai luonnonlait toimisivat Paratiisin kosmisesta tekniikasta ja Universaalisen Isän liikkeelle panevasta tarkoituksesta erillään.

42:1.4 (468.1) Sitten kun on edistytty vieläkin pitemmälle ja tehty yhä enemmän löytöjä, sen jälkeen kun Urantia on edennyt mittaamattomasti nykyisen tietämyksen edelle, vaikka silloin saatattekin päästä hallitsemaan aineen sähköisten yksiköiden energiakierroksia sellaisessa määrin, että kykenette muuntelemaan niiden fyysisiä ilmenemismuotoja, edes kaiken tällaisen hyvinkin mahdollisen edistyksen jälkeen tiedemiehenne eivät koskaan kykene luomaan ainoatakaan aineen atomia, eivät tuottamaan ainuttakaan energian leimahdusta eivätkä koskaan lisäämään aineeseen sitä, mitä kutsumme elämäksi.

42:1.5 (468.2) Energian luominen ja elämän lahjoittaminen ovat Universaalisen Isän ja hänen luojapersoonallisuuskumppaniensa etuoikeuksia. Jumaluuksista virtaa jatkuva energian ja elämän vuo, paratiisivahvuuden universaalinen ja yhdistynyt virta kulkee kaikkeen avaruuteen. Tämä jumalallinen energia täyttää koko luomistuloksen. Vahvuudenorganisoijat panevat alulle ne muutokset ja panevat toimeen ne muunnokset avaruusvahvuudessa, jotka olevaistuvat energiaksi; voimanohjaajat muuntavat energian aineeksi; tällä tavoin syntyvät aineelliset maailmat. Elämänkantajat panevat elottomassa aineessa alulle prosessit, joita kutsumme elämäksi, aineelliseksi elämäksi. Morontiavoiman Valvojat toimivat samalla tavoin kaikissa siirtymävaiheen maailmoissa, jotka ovat aineellisten ja hengellisten maailmojen välillä. Korkeammat henki-Luojat panevat alulle samanlaisia prosesseja energian jumalallisissa muodoissa, ja seurauksena ovat älyllisen elollisuuden korkeammat henkimuodot.

42:1.6 (468.3) Energia lähtee liikkeelle Paratiisista muodossa, jonka se on saanut jumalallisen käskyn mukaan. Energiassa — puhtaassa energiassa — on mukana kaikki, mikä on ominaista jumalallisen organisaation olemukselle; se muotoutuu yhteen Jumalaan sisältyvien kolmen Jumalan kaltaiseksi, sellaisina kuin he toimivat universumien universumin päämajassa. Ja kaikki vahvuus pannaan kiertokulkuun Paratiisista, se tulee Paratiisin-Läsnäolevilta ja sinne se palaa ja on syvimmältä olemukseltaan aiheuttamattoman Aiheuttajan, Universaalisen Isän, eräs ilmenemismuoto; eikä ilman Isää olisi olemassa mitään, mikä on.

42:1.7 (468.4) Itsestään olemassa olevasta Jumaluudesta juontuva vahvuus on itsessään iäti olemassa olevaa. Vahvuus-energia on häviämätöntä, tuhoutumatonta; nämä Infiniittisen ilmentymät saattavat olla rajoittamattoman muuntelun, loputtoman muodonmuutoksen ja ikuisen metamorfoosin kohteina, mutta häviäminen ei missään mielessä, ei missään määrin, ei edes vähäisimmässä kuviteltavissa olevassa laajuudessa voisi niitä kohdata eikä niitä koskaan tule kohtaamaan. Mutta vaikka energia kumpuaakin Infiniittisestä, sen esiintyminen ei silti ole infiniittistä, koska sillä, mikä nykyään käsitetään kokonaisuniversumiksi, on ulkorajansa.

42:1.8 (468.5) Energia on ikuista, mutta ei infiniittistä. Se reagoi aina Infiniittisyyden kaiken sisäänsä sulkevaan otteeseen. Vahvuus ja energia kulkevat ikuisesti kulkuaan; koska ne ovat lähteneet Paratiisista, niiden täytyy sinne myös palata, vaikka säädetyn kiertokulun tekeminen kestäisi aikakauden toisensa jälkeen. Mikä on alkujaan Paratiisin-Jumaluudesta, sen päämääränä voi olla vain Paratiisi tai määränpäänä Jumaluus.

42:1.9 (468.6) Ja tämä kaikki vahvistaa uskoamme kehämäiseen, jossain määrin rajalliseen, mutta järjestyksessä olevaan ja laajalle ulottuvaan universumien universumiin. Ellei tämä olisi totta, silloin jossakin pisteessä ilmaantuisi ennemmin tai myöhemmin merkki energian ehtymisestä. Kaikki lait, organisaatiot, hallinto ja universumin tutkimusmatkailijoiden tuoma todistusaineisto, viittaa siihen, että on olemassa ääretön Jumala, mutta toistaiseksi vielä äärellinen universumi, loputtoman olemassaolon kehämäisyys, jokseenkin rajaton, mutta äärettömyyteen verrattuna kuitenkin äärellinen.

2. Universaaliset ei-hengelliset energiajärjestelmät : (fyysiset energiat)

42:2.1 (469.1) On todellakin vaikea löytää englannin kielestä sanoja, jotka soveltuisivat vahvuuden ja energian — fyysisen, mielellisen tai hengellisen — eri tasojen nimittämiseen ja kuvaamiseen. Nämä kertomukset eivät voi kaikilta osin noudattaa hyväksymiänne vahvuuden, energian ja voiman määritelmiä. Vallitsee sellainen kielellinen köyhyys, että meidän on pakko käyttää näitä termejä monissa eri merkityksissä. Tässä luvussa esimerkiksi sanaa energia käytetään tarkoittamaan fenomenaalisen liikkeen, toiminnan ja potentiaalin kaikkia vaiheita ja muotoja, kun taas vahvuus-sanaa [force] käytetään energian esigravitatorisista ja sanaa voima [power] gravitaation ilmaantumisen jälkeisistä energian tasoista.

42:2.2 (469.2) Pyrin kuitenkin vähentämään käsitteellistä sekaannusta suosittamalla seuraavan luokituksen käyttöönottoa puhuttaessa kosmisesta vahvuudesta, emergentistä energiasta ja universumivoimasta — fyysisestä energiasta:

42:2.3 (469.3) 1. Avaruuden voimavaraus. Kysymyksessä on epäilyksetön Kvalifioimattoman Absoluutin läsnäolo vapaassa avaruudessa. Tämän käsitteen ekstensio sisältää Kvalifioimattoman Absoluutin toiminnan kokonaisuuteen luonnostaan kuuluvan universumin vahvuus-avaruuspotentiaalin, kun tämän käsitteen intensio puolestaan merkitsee kosmisen todellisuuden kaikkeutta — universumeja, jotka kaukana iäisyydessä saivat alkunsa koskaan alkamattomasta, koskaan päättymättömästä, koskaan liikkumattomasta ja koskaan muuttumattomasta Paratiisin Saaresta.

42:2.4 (469.4) Paratiisin alapuolelle alun alkaen kuuluvat ilmiöt käsittävät luultavasti kolme absoluuttisen vahvuusläsnäolon ja toiminnan vyöhykettä: Kvalifioimattomalle Absoluutille kuuluva keskipisteen ympärillä oleva vyöhyke, itsensä Paratiisin Saaren vyöhyke sekä niiden välissä oleva joidenkin tunnistamattomien, tasoittavien ja korvaavien toimintayksikköjen tai toimintojen vyöhyke. Nämä kolme samankeskistä vyöhykettä ovat kosmisen todellisuuden paratiisisyklin keskus.

42:2.5 (469.5) Avaruuden voimavaraus on esirealiteetti; se on Kvalifioimattoman Absoluutin toimipiiri, ja se reagoi vain Universaalisen Isän henkilökohtaiseen otteeseen siitäkin huolimatta, että se näennäisesti on Ensiasteisten Vahvuuden Pääorganisoijien läsnäolon avulla modifioitavissa.

42:2.6 (469.6) Kun Uversassa puhutaan avaruuden voimavarauksesta, käytetään sanaa absoluta.

42:2.7 (469.7) 2. Alkuvahvuus. Tämä edustaa avaruuden voimavarauksen ensimmäistä perusmuutosta, ja se saattaa olla eräs Kvalifioimattoman Absoluutin ala-Paratiisiin keskittyvistä toiminnoista. Tiedämme, että ala-Paratiisista ulos suuntautuva avaruuden läsnäolo muuntuu jollakin tavoin siitä, joka tulee sisään. Mutta kaikista tällaisista mahdollisista yhteyksistä huolimatta avaruuden voimavarauksen yleisesti tunnettu muuntuminen alkuvahvuudeksi on Paratiisin elävien vahvuudenorganisoijien jänniteläsnäolon ensiasteinen erilaistava tehtävä.

42:2.8 (469.8) Passiivisesta ja potentiaalisesta vahvuudesta tulee aktiivista ja alkuvaiheista, kun se reagoi Ensiasteisten Olevaistettujen Vahvuuden Pääorganisoijien läsnäolon tarjoamaan vastukseen. Vahvuus ilmaantuu nyt yksinomaisesta Kvalifioimattoman Absoluutin toimipiiristä alueille, joille on ominaista monensuuntainen reagointi — reagointi tiettyihin Toiminnan Jumalan alulle panemiin alkuperäisiin liikkeisiin ja sen jälkeen tiettyihin Universaalisesta Absoluutista alkunsa saaviin tasauttaviin liikkeisiin. Alkuvahvuus näyttää reagoivan transsendentaaliseen kausaatioon absoluuttisuuden suhteessa.

42:2.9 (469.9) Alkuvahvuudesta puhutaan toisinaan puhtaana energiana; Uversassa käytetään siitä puhuttaessa sanaa segregata.

42:2.10 (470.1) 3. Emergentit energiat. Ensiasteisten vahvuudenorganisoijien passiivinen läsnäolo riittää muuntamaan avaruuden voimavarauksen alkuvahvuudeksi, ja nimenomaan tällä liikkeeseen saatetulla avaruuden kentällä nämä samaiset vahvuudenorganisoijat ryhtyvät ensimmäisiin ja aktiivisiin toimintoihinsa. Alkuvahvuuden on määrä energian ilmenemisalueilla käydä kahden erillisen muuntovaiheen läpi, ennen kuin se ilmaantuu universumivoimaksi. Nämä emergentin energian kaksi tasoa ovat:

42:2.11 (470.2) a. Valtaenergia. Kysymyksessä on voimallisesti suuntautuva, massana liikkuva, korkeasti jännitteinen ja tehokkaasti reagoiva energia — ensiasteisten vahvuudenorganisoijien toimintojen liikkeelle panemat jättiläismäiset energiajärjestelmät. Tämä primaarinen eli valtaenergia ei ensi alkuun reagoi selvästi paratiisigravitaation vetoon, vaikka se luultavasti osoittaakin kokonaismassallista tai avaruussuunnallista reagointia Paratiisin alapinnalta toimivien absoluuttisten vaikutusten kollektiiviseen ryhmään. Kun energia ilmaantuu tasolle, jolla se alkaa reagoida Paratiisin kehämäisen ja absoluuttisen gravitaation vetoon, ensiasteiset vahvuudenorganisoijat astuvat sivuun ja päästävät toisasteiset kumppaninsa toimimaan.

42:2.12 (470.3) b. Gravitaatioenergia. Nyt ilmaantuvalla, gravitaatioon reagoivalla energialla on universumivoiman potentiaali, ja siitä tulee kaiken universumiaineen aktiivinen esivaihe. Tämä sekundäärinen eli gravitaatioenergia on sen energiaan kohdistuvan muokkaustyön tuote, joka on Liitännäisten Transsendentaalisten Vahvuuden Pääorganisoijien rakentamien presenssien ja jännitetrendien aikaansaannos. Reagoimalla näiden vahvuudenkäsittelijöiden työhön avaruusenergia siirtyy nopeasti valtaenergiavaiheesta gravitaatiovaiheeseen, ja näin se alkaa reagoida suoraan Paratiisin (absoluuttisen) gravitaation kehämäiseen vetoon, samalla kun siinä ilmenee tiettyä potentiaalista herkkyyttä sen lineaarisen gravitaation vetoa kohtaan, joka kuuluu luonnostaan pian ilmaantuvan energian ja aineen elektronisen ja sitä seuraavien vaiheiden aineelliseen massaan. Vetovoimaanreagoinnin ilmaantumisen jälkeen Liitännäiset Vahvuuden Pääorganisoijat saavat vetäytyä avaruuden energiapyörremyrskyistä sillä edellytyksellä, että tälle toimintakentälle on osoitettavissa Universumivoiman Ohjaajia.

42:2.13 (470.4) Olemme melkoisen epävarmoja vahvuuden evoluution varhaisvaiheet aiheuttavista täsmällisistä syistä, mutta tunnistamme kummallakin emergentin energian ilmenemisen tasolla Perimmäisen älyllisen toiminnan. Kun valta- ja gravitaatioenergiaa tarkastellaan yhdessä, niistä puhutaan Uversassa sanalla ultimata.

42:2.14 (470.5) 4. Universumivoima. Avaruusvahvuus on muuttunut avaruusenergiaksi ja sen jälkeen gravitaation hallitsemaksi energiaksi. Fyysinen energia on näin kypsynyt vaiheeseen, jossa se voidaan ohjata voimaa johtaviin kanaviin ja panna palvelemaan universumin Luojien monenlaisia tavoitteita. Tätä työtä suorittavat suuruniversumissa — organisoiduissa ja asutetuissa luomistuloksissa — olevat monitaitoiset fyysisen energian ohjaajat, keskukset ja valvojat. Nämä Universumivoiman Ohjaajat ottavat tehtäväkseen valvoa enemmän tai vähemmän täydellisesti kahtakymmentäyhtä niistä energian kolmestakymmenestä vaiheesta, jotka muodostavat seitsemän superuniversumin nykyisen energiajärjestelmän. Tämä voima-energia-aineen toimipiiri on Korkeimman ajallis-avaruudellisen ylivalvonnan alaisuudessa toimivan Seitsenkertaisen älyllisten toimintojen maailma.

42:2.15 (470.6) Kun Uversassa puhumme universumivoiman maailmasta, käytämme sanaa gravita.

42:2.16 (470.7) 5. Havonan energia. Tämä kertomus on käsitteiden osalta edennyt Paratiisiin päin sitä mukaa, kuin muuntuvaa avaruusvahvuutta on seurattu taso tasolta ajallisuuden ja avaruuden universumien energia-voiman toimintatasolle. Kun edetään pitemmälle Paratiisia kohti, kohdataan seuraavaksi eräs energian ennalta olemassa oleva vaihe, joka on ominainen keskusuniversumille. Täällä evoluution kiertokulku näyttää kääntyvän takaisin, seuraamaan omia jälkiään. Nyt näyttää siltä, että energia-voima alkaisi kääntyä takaisin vahvuutta kohti, mutta kohti sellaista vahvuutta, joka on olemukseltaan hyvin erilaista kuin avaruuden voimavaraus ja alkuvahvuus. Havonan energiajärjestelmät eivät ole duaalisia; ne ovat kolmiyhteisiä. Kysymyksessä on Paratiisin-Kolminaisuuden puolesta toimivan Myötätoimijan eksistentiaalinen energia-alue.

42:2.17 (471.1) Uversassa nämä Havonan energiat tunnetaan nimellä triata.

42:2.18 (471.2) 6. Transsendentaalinen energia. Tämä energiajärjestelmä toimii Paratiisin ylätasolla ja ylätasolta käsin ja vain absoniittiväestöjen yhteydessä. Uversassa sitä kutsutaan nimellä tranosta.

42:2.19 (471.3) 7. Monota. Energia on läheistä sukua jumalallisuudelle, silloin kun se on Paratiisin energiaa. Olemme taipuvaiset uskomaan, että monota on elävää, ei henkeä olevaa Paratiisin energiaa — Alkuperäisen Pojan elävän, henkeä olevan energian ikuisuusvastine — ja näin ollen Universaalisen Isän ei-hengellinen energiajärjestelmä.

42:2.20 (471.4) Emme kykene tekemään eroa paratiisihengen ja paratiisimonotan olemuksen välillä. Ne ovat ilmeisesti toistensa kaltaisia. Niillä on eri nimet, mutta kovin paljon ei teille liene kerrottavissa sellaisesta realiteetista, jonka hengelliset ja ei-hengelliset ilmenemät ovat erotettavissa toisistaan vain nimen perusteella.

42:2.21 (471.5) Tiedämme, että finiittiset luodut voivat Seitsenkertaisen Jumalan ja Ajatuksensuuntaajan huolenpidon kautta tavoittaa palvontakokemuksen Universaalisesta Isästä, mutta epäilemme, tokko yksikään absoluuttisen tason alapuolella oleva persoonallisuus, tokkopa edes voimanohjaajat, pystyy käsittämään Ensimmäisen Suuren Lähteen ja Keskuksen energiaalista äärettömyyttä. Yksi asia on silti varma: mikäli voimanohjaajat tuntevat avaruusvahvuuden muodonvaihdostekniikan, he eivät tätä salaisuutta meille muille paljasta. Olen sitä mieltä, etteivät he täysin käsitä vahvuudenorganisoijien toimintaa.

42:2.22 (471.6) Nämä voimanohjaajat itse ovat energian katalysaattoreita; toisin sanoen he saavat läsnäolollaan energian lohkoutumaan, järjestymään tai kerääntymään yksikkömuodostumaksi. Ja kaikki tämä merkitsee, että energiassa täytyy luonnostaan olla jotakin, joka saa sen näiden voimaentiteettien läsnä ollessa toimimaan tällä tavoin. Nebadonin Melkisedekit nimesivät kauan sitten tämän ilmiön, jossa kosminen vahvuus muuttuu universumivoimaksi, yhdeksi seitsemästä ”jumalallisuuden äärettömyydestä”. Ja juuri näin pitkälle te paikallisuniversumissa tapahtuvan ylösnousemuksenne aikana tämän asian osalta edistytte.

42:2.23 (471.7) Siitä huolimatta, ettemme pysty kaikilta osin käsittämään kosmisen vahvuuden alkuperää, luonnetta emmekä sen muodonmuutoksia, olemme täysin perillä emergentin energian käyttäytymisen kaikista vaiheista, siitä lähtien kun se alkaa suoraan ja erehtymättömästi reagoida Paratiisin gravitaation vaikutukseen — suunnilleen superuniversumin voimanohjaajien toiminnan alkamisesta lähtien.

3. Aineen luokittelu

42:3.1 (471.8) Aine on keskusuniversumia lukuun ottamatta kaikissa universumeissa samanlaista. Aineen fyysiset ominaisuudet määräytyvät sen rakennusosina olevien jäsenten kiertonopeuksista, kiertoliikkeessä olevien osien lukumäärästä ja niiden koosta, niiden ja ytimen välisestä etäisyydestä eli aineen sisältämästä avaruudesta sekä eräiden Urantialla vielä tuntemattomien voimien läsnäolosta.

42:3.2 (471.9) Erilaisissa auringoissa, planeetoilla ja avaruuden taivaankappaleissa materia esiintyy kymmenessä pääjakautumassa:

42:3.3 (472.1) 1. Ultimatoninen aine — aineellisen olemassaolon fyysiset perusyksiköt, elektronien muodostamiseen soveltuvat energiapartikkelit.

42:3.4 (472.2) 2. Alielektroninen aine — aurinkojen sisältämien superkaasujen hylkivä ja ulostyöntävä vaihe.

42:3.5 (472.3) 3. Elektroninen aine — aineellisen erilaistumisen sähköinen vaihe — elektronit, protonit ja erilaiset muut elektronisten ryhmien tapauksittain vaihtelevaan rakenteeseen kuuluvat yksiköt.

42:3.6 (472.4) 4. Aliatominen aine — kuumien aurinkojen sisuksessa runsaana esiintyvä aine.

42:3.7 (472.5) 5. Hajonneet atomit — joita tavataan jäähtyvissä auringoissa ja kaikkialla avaruudessa.

42:3.8 (472.6) 6. Ionisoitunut aine — yksittäiset atomit, joista sähkö-, lämpö- tai röntgensädevaikutukset ja liuottimet ovat riistäneet uloimmat (kemiallisesti aktiiviset) elektronit.

42:3.9 (472.7) 7. Atominen aine — alkuainejärjestelmän kemiallinen vaihe, molekyylisen eli näkyvän aineen rakennusosat.

42:3.10 (472.8) 8. Aineen molekyylivaihe — aine sellaisena kuin se normaalioloissa Urantialla esiintyy suhteellisen pysyvässä aineellistumisen tilassa.

42:3.11 (472.9) 9. Radioaktiivinen aine — raskaampien alkuaineiden hajaantumistaipumus ja -aktiviteetti olosuhteissa, joissa vallitsee mieto lämpö ja heikentynyt gravitaatiopaine.

42:3.12 (472.10) 10. Luhistunut aine — kylmien tai kuolleiden aurinkojen sisäosissa esiintyvä suhteellisen muuttumaton aine. Aineen tämä muoto ei itse asiassa ole muuttumaton, sillä siinä esiintyy yhä jonkin verran ultimatonien, jopa elektronien toimintaa, mutta nämä yksiköt ovat hyvin lähellä toisiaan ja niiden kiertonopeudet ovat huomattavasti laskeneet.

42:3.13 (472.11) Edellä oleva aineen luokittelu koskee paremminkin aineen rakennetta kuin niitä muotoja, joissa aine on luotujen olentojen havaittavissa. Siinä ei myöskään oteta huomioon esiemergenttisen energian vaiheita eikä Paratiisissa ja keskusuniversumissa olevia ikuisia aineellistumia.

4. Energian ja aineen transmutaatiot

42:4.1 (472.12) Valo, lämpö, sähkö, magnetismi, kemiallisuus, energia ja aine ovat — alkuperältään, luonteeltaan ja päämäärältään — yksi ja sama asia, yhdessä sellaisten muiden aineellisten realiteettien kanssa, joita Urantialla ei vielä tunneta.

42:4.2 (472.13) Emme kaikilta osin käsitä niitä lähes loputtomia muutoksia, joiden kohteeksi fyysinen energia voi joutua. Yhdessä universumissa se ilmenee valona, toisessa valona ja lämpönä, jossakin taas sellaisina energian muotoina, joita Urantialla ei tunneta. Lukemattomia miljoonia vuosia myöhemmin se voi ilmetä uudelleen jonkinmuotoisena levottomana, hyökyvänä sähköenergiana tai magneettisena voimana; ja vieläkin myöhemmin se taas saattaa ilmaantua seuraavassa universumissa jonakin vaihtelevan aineen muotona, joka läpikäy sarjan muodonmuutoksia, ja seuraavaksi sen ulkoinen fyysinen olemus saattaa hävitä jossakin maailmojen suuressa mullistuksessa. Ja sitten, lukemattomia aikakausia myöhemmin ja lukemattomien universumien läpi tapahtuneen, kuta kuinkin loputtoman vaelluksen jälkeen tämä sama energia saattaa jälleen ilmaantua ja muuttaa monet kerrat muotoaan ja potentiaaliaan; ja tällä tavoin nämä muodonmuutokset jatkuvat läpi toinen toistaan seuraavien aikakausien ja halki lukemattomien maailmojen. Näin aine kiitää eteenpäin ja läpikäy ajallisuuden transmutaatiot, mutta kiertää aina uskollisesti iäisyyden kehää; vaikka se olisi pitkäänkin estynyt palaamasta lähtökohtaansa, se reagoi aina siihen ja kulkee iäti polkua, jonka sen matkaan lähettänyt Infiniittinen Persoonallisuus on säätänyt.

42:4.3 (473.1) Voimakeskukset ja heidän kumppaninsa ovat laajasti mukana työssä, jota tehdään ultimatonin muuntamiseksi elektronin radoiksi ja kiertoliikkeiksi. Nämä ainutlaatuiset olennot hallitsevat ja yhdistelevät voimaa ultimatoneja eli aineellistuneen energian perusyksiköitä taitavasti käsittelemällä. He ovat energian isäntiä sen kiertäessä tässä alkukantaisessa tilassa. Fyysisten valvojien kanssa yhdessä toimien he pystyvät tehokkaasti säätelemään ja ohjaamaan energiaa, vielä senkin jälkeen kun se on muuntumalla siirtynyt sähköiselle tasolle, niin kutsuttuun elektroniseen vaiheeseen. Mutta heidän toimialansa supistuu valtavasti, kun elektronisesti järjestynyt energia kääntyy atomijärjestelmien pyörteisiin. Tällaisen aineellistumisen tapahduttua nämä energiat joutuvat lineaarisen gravitaation puoleensa vetävän voiman täyteen otteeseen.

42:4.4 (473.2) Gravitaatio vaikuttaa positiivisesti voimakeskusten ja fyysisten valvojien voimaväyliin ja energiakanaviin, mutta näillä olennoilla on vain negatiivinen suhde gravitaatioon — ne voivat siihen nähden käyttää antigravitatorisia valmiuksiaan.

42:4.5 (473.3) Kautta koko avaruuden tapahtuu kylmyyden ja muiden vaikutusten alaisena ultimatonien luovaa organisoitumista elektroneiksi. Lämpö osoittaa elektronisen toiminnan määrää, kun taas kylmyys merkitsee vain lämmön puuttumista — energian suhteellista lepotilaa — avaruuden universaalisen vahvuusvarauksen tilaa siinä tapauksessa, ettei sen kummemmin emergenttiä energiaa kuin järjestynyttä materiaakaan ole läsnä ja reagoimassa gravitaatioon.

42:4.6 (473.4) Gravitaation läsnäolo ja vaikutus estävät teoreettisen absoluuttisen nolla-pisteen ilmaantumisen, tähtien välisen avaruuden lämpötila ei siis ole absoluuttisessa nollapisteessä. Kaikkialla järjestyneessä avaruudessa esiintyy gravitaatioon reagoivia energiavirtauksia, voiman virtapiirejä ja ultimatonista aktiviteettia sekä myös järjestymässä olevia elektronisia energioita. Avaruus ei itse asiassa ole tyhjä. Niinpä Urantian ilmakehäkin ohenee ohenemistaan, kunnes se noin neljäntuhannen kahdeksansadan kilometrin päässä alkaa vähitellen häipyä tämän universumilohkon keskimääräiseen avaruusaineeseen. Nebadonissa tunnetusta kaikkein tyhjimmästäkin avaruuden kohdasta on saatavilla noin sata ultimatonia — mikä vastaa yhden elektronin ultimatonien määrää — yhtä kuutiotuumaa [16,4 cm 3 ] kohti. Näin vähäistä ainemäärää pidetään käytännöllisesti katsoen tyhjänä avaruutena.

42:4.7 (473.5) Lämpötila — kuumuus ja kylmyys — on energian ja aineen evoluution maailmoissa toissijaista vain gravitaatioon nähden. Ultimatonit tottelevat nöyrästi äärimmäisiä lämpötiloja. Matalat lämpötilat suosivat elektronisen rakenteen ja atomien kokoonpanon tiettyjä muotoja, kun taas korkeat lämpötilat helpottavat kaikenlaatuisten atomien jakautumista ja aineen hajoamista.

42:4.8 (473.6) Silloin kun aineeseen kohdistuu tietyissä aurinkojen sisäosille ominaisissa tiloissa vallitseva kuumuus ja paine, sen muut kuin kaikkein alkeellisimmat yhteenliittymät saattavat hajota. Näin kuumuus voi laajalti voittaa gravitaatiostabiliteetin. Muttei mikään tunnettu aurinkolämpötila tai paine kykene muuttamaan ultimatoneja takaisin valtaenergiaksi.

42:4.9 (473.7) Liekehtivät auringot voivat muuttaa aineen erilaisiksi energian muodoiksi, mutta pimeät maailmat ja koko ulkoavaruus voivat hidastaa elektronista ja ultimatonista toimintaa siihen pisteeseen, että ne muuttavat nämä energiat maailmojen aineeksi. Tietyt elektronien keskinäisen läheisyyden omaavat yhdistymät samoin kuin monet atomin ytimessä olevan aineen perusyhdistelmät muodostuvat avoimen avaruuden äärimmäisen matalissa lämpötiloissa, ja myöhemmin niiden koko kasvaa siksi, että niihin liittyy aineellistuvan energian laajempia kertymiä.

42:4.10 (473.8) Meidän on koko tämän koskaan päättymättömän energian ja aineen metamorfoosin pituudelta otettava huomioon gravitaatiopaineen vaikutus samoin kuin ultimatonisten energioiden antigravitatorinen käyttäytyminen tietyissä lämpötila-, nopeus- ja kiertoliikeolosuhteissa. Lämpötila, energiavirtaukset, etäisyys sekä elävien vahvuudenorganisoijien ja voimanohjaajien läsnäolo vaikuttavat nekin kaikkiin energian ja aineen muodonmuutosilmiöihin.

42:4.11 (474.1) Aineen massan kasvu vastaa energian lisääntymistä jaettuna valon nopeuden neliöllä. Dynaamisessa mielessä se työ, jonka lepotilassa oleva aine voi suorittaa, vastaa energiaa, joka kului sen osien yhteensaattamiseen Paratiisista laskettuna, kun siitä vähennetään matkalla voitettujen vahvuuksien muodostama vastus ja aineen osien toisiinsa kohdistama vetovoima.

42:4.12 (474.2) Aineen esielektronisten muotojen olemassaolon osoittavat lyijyn kaksi atomipainoa. Alkuperäisessä muodostuksessaan oleva lyijy painaa hieman enemmän kuin se lyijy, joka ilmaantuu radiumin säteilyn kautta tapahtuvan uraanin hajoamisen tuloksena. Ja tämä atomipainoissa ilmenevä eroavuus ilmentää sitä tosiasiallista energian menetystä, joka on seurauksena atomien hajoamisesta.

42:4.13 (474.3) Aineen suhteellisen eheyden varmistaa se seikka, että energia voi absorboitua tai vapautua vain täsmälleen niissä määrissä, jotka Urantian tiedemiehet ovat nimittäneet kvanteiksi. Tämä aineen maailmoissa ilmenevä viisas järjestely auttaa pitämään universumit toimivina organisaatioina.

42:4.14 (474.4) Energiamäärä, joka tulee sisään tai joka pääsee ulos, kun elektroniset tai muut positiot vaihtuvat, on aina ”kvantti” tai jokin sen kerrannainen. Tällaisten energiayksikköjen värähtelevä eli aaltomainen käyttäytyminen määräytyy kokonaan kysymyksessä olevien ainerakenteiden mittasuhteista. Tällaiset aaltomaiset energiaväreilyt ovat 860-kertaisia verrattuina näin käyttäytyvien ultimatonien, elektronien, atomien tai muiden yksiköiden halkaisijaan. Loputon sekaannus, joka liittyy kvanttien käyttäytymisen aaltomekaaniseen tarkasteluun, johtuu energia-aaltojen päällekkäisyydestä: kaksi aallonharjaa saattaa yhtyä ja muodostaa korkeudeltaan kaksinkertaisen aallonharjan, toisaalta taas aallonharja ja aallonpohja voivat sattua yhteen ja aiheuttaa tällä tavoin toistensa kumoutumisen.

5. Aaltoenergian ilmenemät

42:5.1 (474.5) Orvontonin superuniversumissa on olemassa sata aaltoenergian oktaavia. Urantialla näistä energian ilmenemismuotojen sadasta ryhmästä tunnetaan kokonaan tai osittain kuusikymmentäneljä. Auringonsäteet muodostavat superuniversumin skaalassa neljä oktaavia siten, että näkyvät säteet kattavat yhden yksittäisen oktaavin, jonka numero tässä sarjassa on neljäkymmentäkuusi. Seuraavana tulee ultraviolettiryhmä, kun taas kymmenen oktaavia ylöspäin ovat röntgensäteet, joita seuraavat radiumin gammasäteet. Kolmekymmentäkaksi oktaavia näkyvän auringonvalon yläpuolella ovat ulkoavaruuden energiasäteet, jotka perin usein sekoittuvat niiden mukana esiintyviin, suuren energiavarauksen omaaviin pienen pieniin ainehiukkasiin. Näkyvän auringonvalon alapuolelle mentäessä kohdataan ensimmäiseksi infrapunasäteet, ja kolmekymmentä oktaavia alempana on radioaaltojen ryhmä.

42:5.2 (474.6) Aaltomaiset energian ilmenemismuodot voidaan luokitella — Urantian kahdennenkymmenennen vuosisadan tieteellisen valistuneisuuden näkökulmasta katsottuna — seuraaviin kymmeneen ryhmään:

42:5.3 (474.7) 1. Infraultimatoniset säteet — ultimatonien raja-alueen kiertoliikkeet, kun ne alkavat saada selvästi erottuvan muodon. Tämä on emergentin energian ensimmäinen vaihe, jossa aaltoilmiöt ovat havaittavissa ja mitattavissa.

42:5.4 (474.8) 2. Ultimatoniset säteet. Energian kerääntyminen pienen pieniksi ultimatoneista koostuviksi sfääreiksi aiheuttaa sellaisia värähtelyjä avaruuden sisällössä, että ne ovat havaittavissa ja mitattavissa. Ja jo kauan ennen kuin fyysikot löytävät ultimatonin, he epäilemättä havaitsevat näiden säteiden aiheuttamat ilmiöt niiden osuessa kuuroina Urantialle. Nämä lyhyet ja suuritehoiset säteet edustavat ultimatonien alkuvaiheista toimintaa niiden hidastuessa pisteeseen, jossa ne kerääntyvät aineen elektronisen järjestymisen suuntaan. Ultimatonien kerääntyessä elektroneiksi tapahtuu tiivistymistä, jonka seurauksena on energian varastoituminen.

42:5.5 (475.1) 3. Lyhyet avaruussäteet. Nämä ovat kaikista puhtaasti elektronisista värähtelyistä lyhyimmät, ja ne edustavat aineen tämänlaatuisen muodon esiatomista vaihetta. Näiden säteiden tuottamiseen vaaditaan tavattoman korkeita tai tavattoman matalia lämpötiloja. Kyseisiä avaruussäteitä on kahta lajia: toinen liittyy atomien syntyyn, toinen osoittaa atomin hajoamista. Niitä säteilee suurimmassa määrin superuniversumin tiheimmältä tasolta, Linnunradasta, joka on myös ulkouniversumien tihein taso.

42:5.6 (475.2) 4. Elektroninen taso. Tämä energian vaihe on kaiken aineellistumisen perusta seitsemässä superuniversumissa. Kun elektroneja siirtyy kiertoradan korkeammilta energian tasoilta alemmille, vapautuu aina kvantteja. Elektronien suorittaman radanvaihdoksen seurauksena on varsin selvien ja yhdenmukaisten valoenergian mitattavissa olevien hiukkasten poissinkoutuminen tai absorptio, samalla kun yksittäinen elektroni yhteentörmäykseen joutuessaan luovuttaa aina valoenergiahiukkasen. Aaltomaisia energian ilmenemismuotoja liittyy myös elektronisen vaiheen positiivisten ja muiden kappalten esiintymisiin.

42:5.7 (475.3) 5. Gammasäteet — ne säteilyt, jotka ovat ominaisia atomisen aineen itsestään tapahtuvalle hajoamiselle. Paras esimerkki tästä elektronisen toiminnan muodosta ovat radiumin hajaantumiseen liittyvät ilmiöt.

42:5.8 (475.4) 6. Röntgensäderyhmä. Elektronin hidastumisen seuraava askel tuottaa auringon röntgensäteiden eri muodot samoin kuin keinotekoisesti synnytetyt röntgensäteet. Elektronivaraus luo sähkökentän; liike aiheuttaa sähkövirran; virta tuottaa magneettikentän. Kun elektroni yhtäkkiä pysäytetään, seurauksena oleva sähkömagneettinen tärähdys saa aikaan röntgensäteen; röntgensäde on tämä häiriö. Auringon röntgensäteet ovat identtisiä niiden säteiden kanssa, jotka synnytetään mekaanisesti ihmisruumiin sisäpuolen tutkimista varten, paitsi siinä, että ne ovat aavistuksen verran pitempiä.

42:5.9 (475.5) 7. Ultravioletit eli kemialliset auringonvalon säteet ja erilaiset mekaaniset tuotokset.

42:5.10 (475.6) 8. Valkoinen valo — aurinkojen koko näkyvä valo.

42:5.11 (475.7) 9. Infrapunasäteet — elektronisen toiminnan hidastuminen yhä lähemmäs tunnettavissa olevan lämmön tasoa.

42:5.12 (475.8) 10. Hertsiaallot — Urantialla radiotoimintaan käytetyt energiat.

42:5.13 (475.9) Kaikista näistä aaltomaisen energiatoiminnan kymmenestä vaiheesta ihmissilmä voi reagoida vain yhteen oktaaviin: tavallisen auringonvalon koko valoon.

42:5.14 (475.10) Niin kutsuttu eetteri on pelkästään yhteisnimi, jolla tarkoitetaan avaruudessa tapahtuvien vahvuus- ja energiatoimintojen erästä ryhmää. Ultimatonit, elektronit ja muut energian massakertymät ovat yhdenmukaisia ainehiukkasia, ja avaruuden halki matkatessaan ne todellakin etenevät suorina jonoina. Valo ja kaikki muut havaittavissa olevat energiailmentymät koostuvat tiettyjen energiapartikkeleiden peräkkäisyydestä näiden edetessä suorina jonoina, paitsi kun gravitaatio ja muut väliin tulevat vahvuudet sitä muuntelevat. Se, että nämä energiahiukkasten jonot näyttäytyvät aaltoilmiöinä niitä tietyllä tavalla tutkittaessa, johtuu koko avaruuden erilaistumattoman vahvuuspeitteen, hypoteettisen eetterin antamasta vastuksesta, sekä toisiinsa liittyneiden ainekasaumien vetovoimien välisestä jännitteestä. Aineen partikkeleiden väliin jäävä avaruus yhdessä energiasäteiden alkuvauhdin kanssa on sen perustana, että monet energia-aineen muodot näyttävät aaltomaisilta.

42:5.15 (476.1) Avaruuden sisällön virittyneisyys aiheuttaa aaltomaisen reaktion nopeasti liikkuvien ainehiukkasten kulkuun, aivan kuten laivan kulku veden läpi saa aikaan erikorkuisia ja eripituisia aaltoja.

42:5.16 (476.2) Alkuvahvuuden käyttäytyminen aiheuttaa ilmiöitä, jotka ovat monin tavoin analogisia olettamanne eetterin kanssa. Avaruus ei ole tyhjä. Koko avaruuden sfäärit pyörivät ja kiitävät eteenpäin kaikkialle leviävän vahvuus-energian valtameren läpi. Ei myöskään atomin avaruussisällys ole tyhjä. Mitään eetteriä ei siitä huolimatta ole olemassa, ja juuri tämän oletetun eetterin puuttuminen mahdollistaa sen, että asutut planeetat välttyvät putoamasta aurinkoon, ja sen, että kiertävä elektroni kykenee vastustamaan putoamista atomin ytimeen.

6. Ultimatonit, elektronit ja atomit

42:6.1 (476.3) Vaikka universaalisen vahvuuden avaruusvaraus on homogeeninen ja erilaistumaton, kehittyneen energian järjestyminen aineeksi tekee välttämättömäksi energian keskittymisen erillisiksi massoiksi, joilla on selkeät mittasuhteet ja tietty paino — täsmällinen reagointi gravitaatioon.

42:6.2 (476.4) Paikallisesta eli lineaarisesta gravitaatiosta tulee täydestä määrästään vaikuttavaa aineen atomisen järjestymisen ilmaantuessa. Esiatomisesta aineesta tulee vähäisessä määrin gravitaatioon reagoivaa, kun röntgensäteet ja muut samankaltaiset energiat sitä aktivoivat, mutta mitään mitattavissa olevaa lineaarisen gravitaation vetoa ei kohdistu vapaisiin, irrallisiin tai varautumattomiin elektronisen energian hiukkasiin eikä yhdistymättömiin ultimatoneihin.

42:6.3 (476.5) Ultimatonit toimivat keskinäisen vetovoiman varassa, ja ne reagoivat vain kehämäisen paratiisigravitaation puoleensa vetävään voimaan. Lineaariseen gravitaatioon reagoinnin puuttuessa ne pysyvät tällä tavoin mukana universaalisessa avaruusajelehdinnassa. Ultimatonien kiertonopeudet voivat kiihtyä siihen pisteeseen, että ne alkavat käyttäytyä osittain antigravitatorisesti, mutta ilman vahvuudenorganisoijia tai voimanohjaajia ne eivät kykene saavuttamaan sitä kriittistä poistumisnopeutta, jolla ne menettäisivät yksilöllisyytensä eli palaisivat valtaenergian tasolle. Luonnossa ultimatonit vapautuvat fyysisen olemassaolon olotilasta vain osallistuessaan jäähtyneen ja kuolevan auringon olemassaolon päättävään hajoamiseen.

42:6.4 (476.6) Ultimatonit — joita Urantialla ei tunneta — hidastuvat monien fyysisten toimintavaiheiden kautta, ennen kuin ne saavuttavat elektroniseen järjestymiseen kuuluvat kiertoliikkeessä olevan energian edellytykset. Ultimatoneilla on kolme liikemuunnosta: keskinäinen vastustus kosmiseen vahvuuteen nähden, antigravitatorisen potentiaalin yksilökohtaiset kierrokset ja keskenään yhteen liittyneiden sadan ultimatonin muodostaman elektronin sisäiset sijaintipaikat.

42:6.5 (476.7) Elektronin rakenteessa keskinäinen vetovoima pitää koossa sata ultimatonia; eikä tyypillisessä elektronissa ole koskaan enempää, jos ei myöskään vähempää, kuin sata ultimatonia. Yhden tai useamman ultimatonin menetys hävittää tyypillisen elektronin yksilöllisyyden ja synnyttää näin yhden kymmenestä elektronin modifioidusta muodosta.

42:6.6 (476.8) Ultimatonit eivät piirrä ratoja eivätkä kierrä kehissä elektronien sisällä, vaan ne levittäytyvät tai ryhmittyvät sen mukaan, mikä on niiden pyörähtämisnopeus akselinsa ympäri, ja näin ne määräävät elektronien toisistaan poikkeavat mittasuhteet. Tämä sama ultimatonien aksiaalinen pyörimisnopeus määrää myös erityyppisten elektroniyksiköiden negatiiviset tai positiiviset reaktiot. Elektronisen aineen eriytyminen ja ryhmittyminen samoin kuin energia-aineen negatiivisten ja positiivisten kappaleiden sähköinen erillistyminen johtuvat kaiken kaikkiaan näistä niiden rakennusosina olevien ultimatonien keskinäisliitosten erilaisista toiminnoista.

42:6.7 (477.1) Jokainen atomi on halkaisijaltaan hieman yli 1/4.000.000 millimetriä, kun taas elektronin paino on vähän yli 1/2000 pienimmän atomin, vedyn, painosta. Vaikka saattaa olla, ettei atomin ytimelle tunnusomainen positiivinen protoni ole negatiivista elektronia yhtään suurempi, se kuitenkin painaa lähes kaksituhatta kertaa enemmän.

42:6.8 (477.2) Jos aineen massa suurennettaisiin niin, että yhden elektronin massa vastaisi yhtä unssin kymmenesosaa eli 2,83 grammaa, ja sitten kokoa suurennettaisiin samassa suhteessa, sellaisen elektronin volyymiksi tulisi maapallon volyymi. Mikäli protonin — joka on tuhat kahdeksansataa kertaa elektronin painoinen — volyymi suurennettaisiin nuppineulan pään kokoiseksi, silloin nuppineulan pään halkaisija pitäisi vastaavasti suurentaa yhtä suureksi kuin on Maan rata Auringon ympäri.

7. Atominen aine

42:7.1 (477.3) Kaiken aineen rakenne noudattaa aurinkokunnan rakennetta. Kaikkien pikkuruisten energiauniversumien keskustassa on suhteellisen vakaa, verrattain paikallaan pysyvä, aineellista olemassaoloa edustava ydinosa. Tämä keskusyksikkö on varustettu kolminkertaisin manifestoitumismahdollisuuksin. Tämän energiakeskuksen ympärillä pyörii loputtomassa runsaudessa, mutta vaihtelunalaisilla radoilla, energiayksiköitä, jotka ovat etäisesti verrattavissa jonkin oman aurinkokuntanne kaltaisen tähtiryhmän aurinkoa kiertäviin planeettoihin.

42:7.2 (477.4) Atomin sisällä elektronit kiertävät keskusprotonin ympäri niin, että niillä on liikkumatila, joka on verrattavissa planeettojen omaamaan liikkumatilaan niiden kiertäessä auringon ympäri aurinkokunnan sisältämässä avaruudessa. Todelliseen kokoon verrattaessa etäisyys atomin ytimen ja sisimmän elektronikehän välillä on suhteellisesti sama kuin sisimmän planeetan, Merkuriuksen, ja Aurinkonne välillä.

42:7.3 (477.5) Sekä elektronien pyörähdykset akselinsa ympäri että niiden nopeus atomin ydintä kiertävällä radalla ylittävät kumpikin sen, mitä ihminen kykenee kuvittelemaan, niiden rakenneosina olevien ultimatonien nopeuksista puhumattakaan. Radiumin positiiviset hiukkaset lentävät avaruuteen vauhdilla, joka on noin kuusitoistatuhatta kilometriä sekunnissa, kun negatiiviset hiukkaset puolestaan saavuttavat lähes valon nopeuden.

42:7.4 (477.6) Paikallisuniversumit noudattavat rakenteensa osalta kymmenjärjestelmää. Duaalisessa universumissa on tasan sata avaruusenergian toisistaan erotettavissa olevaa atomista materialisoitumaa. Se on Nebadonissa suurin mahdollinen aineen järjestäytymisen aste. Nämä sata aineen muotoa koostuvat säännöllisestä sarjasta, jossa yhdestä sataan elektronia kiertää suhteellisen tiivistä keskusydintä. Juuri tämä täsmällinen ja luotettava erilaisten energioiden yhdistyminen muodostaa materian.

42:7.5 (477.7) Ei jokaisen maailman pintakerroksessa esiinny sataa tunnistettavissa olevaa alkuainetta, mutta ne ovat tai ovat olleet läsnä jossakin tai ovat kehittymässä. Planeetan syntyyn ja sitä seuraavaan kehitykseen liittyvät olosuhteet määräävät, montako atomityyppiä sadasta on havaittavissa. Monenkaan maailman pinnalta ei löydetä raskaampia atomeja. Urantiallakin ilmenee tunnetuissa raskaammissa alkuaineissa hajoamistaipumusta, kuten radiumin käyttäytyminen osoittaa.

42:7.6 (477.8) Atomin stabiliteetti riippuu keskusytimessä olevien sähköisesti epäaktiivisten neutronien lukumäärästä. Kemiallinen käyttäytyminen riippuu kokonaan vapaasti kiertävien elektronien aktiivisuudesta.

42:7.7 (478.1) Orvontonissa ei ole koskaan ollut mahdollista luonnollisella tavalla koota yli sataa rataelektronia yhdeksi atomijärjestelmäksi. Kun ratakenttään on keinotekoisesti tuotu satayksi elektronia, seurauksena on aina ollut keskusprotonin silmänräpäyksellinen hajoaminen sekä elektronien ja muiden vapautuneiden energioiden raju hajaantuminen.

42:7.8 (478.2) Vaikka atomit saattavatkin sisältää yhdestä sataan rataelektronia, vain suurempien atomien kymmenen ulointa elektronia kiertävät keskusytimen ympäri selvästi erottuvina ja erillisinä kappaleina, jotka ehyinä ja kompakteina kiertävät täsmällisiä ja selkeitä ratoja. Keskustaa lähinnä olevat kolmekymmentä elektronia ovat erillisinä ja järjestyneinä kappaleina vaikeasti tarkkailtavia ja havaittavia. Tämä sama elektronisen käyttäytymisen vertaussuhde ytimen läheisyyteen nähden vallitsee kaikissa atomeissa niihin sisältyvien elektronien lukumäärästä riippumatta. Mitä lähempänä ydintä, sitä vähemmän ilmenee elektronien yksilöllisyyttä. Elektronin aaltomainen energiaulottuma voi levitä ulospäin siinä määrin, että se ottaa kokonaan haltuunsa atomin radoista alemmat; tämä pitää eritoten paikkansa lähimpänä atomin ydintä olevien elektronien kohdalla.

42:7.9 (478.3) Kolmellakymmenellä sisimmällä rataelektronilla on yksilöllisyys, mutta niiden energiajärjestelmät pyrkivät sekoittumaan keskenään, sillä ne ulottuvat elektronista toiseen ja miltei radalta radalle. Seuraavat kolmekymmentä elektronia muodostavat toisen perheen eli energiavyöhykkeen ja edustavat enenevää erillisyyttä. Ne ovat ainehiukkasia, jotka edellisiä täysimääräisemmin kontrolloivat mukanaan seuraavia energiajärjestelmiä. Seuraavat kolmekymmentä elektronia, kolmas energiavyöhyke, ovat yhä yksilöllistyneempiä, ja ne kiertävät entistä selkeämpiä ja erillisempiä ratoja. Viimeiset kymmenen elektronia, joita esiintyy vain kymmenessä raskaimmassa alkuaineessa, omaavat riippumattomuuden arvoaseman ja ne kykenevät sen vuoksi enemmän tai vähemmän vapaasti pakenemaan emoytimen hallinnasta. Vähäisinkin lämpötilan ja paineen vaihtelu saa tämän neljännen ja uloimman ryhmän elektronit pakenemaan keskusytimen otteesta, kuten uraanin ja sen sukulaisalkuaineiden spontaani hajoaminen osoittaa.

42:7.10 (478.4) Ensimmäiset kaksikymmentäseitsemän atomia eli ne, jotka sisältävät yhdestä kahteenkymmeneenseitsemään rataelektronia, ovat muita helpommin käsitettävissä. Kahdennestakymmenennestäkahdeksannesta eteenpäin kohtaamme yhä enemmän arvaamattomuutta, jonka oletetaan johtuvan Kvalifioimattoman Absoluutin läsnäolosta. Mutta osa tästä elektronien arvaamattomuudesta johtuu ultimatonien toisistaan poikkeavista aksiaalinopeuksista sekä ultimatonien selittämättömästä ”yhteensulloutumisen” taipumuksesta. On olemassa muitakin vuorovaikutuksia — fyysisiä, sähköisiä, magneettisia ja gravitatorisia –, jotka ovat syynä elektronien käyttäytymisessä esiintyvään vaihteluun. Sen vuoksi atomit ovatkin ennustettavuudeltaan henkilöiden kaltaisia. Tilastotieteilijät saattavat julistaa löytäneensä lakeja, jotka hallitsevat suurta joukkoa joko atomeja tai ihmisiä, mutta ne eivät päde, kun on puhe yksittäisestä atomista tai henkilöstä.

8. Atomin koossapysyvyys

42:8.1 (478.5) Samalla kun gravitaatio on eräs niistä monista tekijöistä, jotka osallistuvat atomin pienen pienen energiajärjestelmän koossapitämiseen, näissä fyysisissä perusyksiköissä ja niiden joukossa on mukana myös eräs voimakas ja tuntematon energia, niiden perusrakenteen ja perimmäisen käyttäytymisen salaisuus, vahvuus, joka on Urantialla vielä tuntematon. Tämä universaalinen influenssi leviää kaikkialle tämän pikkuruisen energiaorganisaation sisällä olevaan avaruuteen.

42:8.2 (478.6) Atomin elektronien välissä oleva avaruus ei ole tyhjä. Koko atomin mitalta tätä elektronien välistä avaruutta aktivoivat aaltomaiset ilmiöt, jotka synkronoituvat täydellisesti elektronien nopeuden ja ultimatonien kiertoliikkeiden kanssa. Tätä vahvuutta eivät täysin hallitse tuntemanne lait positiivisesta ja negatiivisesta vetovoimasta; siksi sen käyttäytyminen on toisinaan arvaamatonta. Tämä nimeämätön influenssi näyttää olevan muuan Kvalifioimattoman Absoluutin reaktio avaruusvahvuuden tasolla.

42:8.3 (479.1) Atomiytimen varautuneet protonit ja varautumattomat neutronit pitää yhdessä niiden välillä edestakaisin kulkevan mesotronin toiminta. Mesotroni on ainehiukkanen, joka on 180 kertaa elektronin painoinen. Ilman tällaista järjestelyä protonien mukanaan kuljettama sähkövaraus hajottaisi atomin ytimen.

42:8.4 (479.2) Atomin rakenteen ollessa sellainen kuin se on, sähköiset tai gravitatoriset vahvuudet eivät voisi pitää ydintä koossa. Ytimen eheyden pitää yllä mesotronin edestakainen koossapitävä toiminta. Mesotroni kykenee pitämään varautuneita ja varautumattomia hiukkasia koossa suuremman vahvuus-massallisen voimansa johdosta ja lisäksi toimimalla niin, että protonit ja neutronit vaihtavat alinomaa paikkaa. Mesotroni aiheuttaa ydinhiukkasten sähkövarauksen jatkuvan edestakaisen heittelehtimisen protonien ja neutronien välillä. Yhden mitättömän pienen sekunnin murto-osan ajan tietty ydinhiukkanen on varautunut protoni, seuraavassa sekunnin murto-osassa se on varautumaton neutroni. Ja nämä energiatilan vaihtelut ovat niin uskomattoman nopeita, ettei sähkövarauksella ole mitään mahdollisuutta toimia hajottavana tekijänä. Näin mesotroni toimii ”energiankantaja”-hiukkasena, joka myötävaikuttaa suunnattomasti siihen, että atomin ydin on vakaa.

42:8.5 (479.3) Mesotronin läsnäolo ja toiminta selittävät toisenkin atomiin liittyvän arvoituksen. Kun atomit toimivat radioaktiivisesti, ne säteilevät energiaa paljon enemmän kuin voisi odottaa. Tämä ylimääräinen säteily johtuu mesotronin, ”energiankantajan”, hajoamisesta, kun siitä näin tulee pelkkä elektroni. Mesotronin hajoamisen yhteydessä esiintyy myös tiettyjen pienten varautumattomien hiukkasten säteilyä.

42:8.6 (479.4) Mesotroni selittää atomiytimen tietyt koossapysymisominaisuudet, mutta se ei ole vastuussa protonin kiinnevoimasta protonia kohtaan eikä neutronin kiinnittymisestä neutroniin. Atomin kiinnevoimaisen eheyden takana oleva paradoksaalinen ja voimakas vahvuus on sellainen energian muoto, jota Urantialla ei vielä tunneta.

42:8.7 (479.5) Näitä mesotroneja esiintyy runsaasti avaruussäteissä, joita lakkaamatta törmää planeettaanne.

9. Luonnonfilosofia

42:9.1 (479.6) Dogmaattista ei ole vain uskonto, vaan luonnonfilosofia pyrkii sekin samalla tavoin dogmatisoitumaan. Kun maineikas uskonnonopettaja päätteli seitsenluvun olevan luonnon perusta siksi, että ihmisen päässä on seitsemän aukkoa, hän olisi saattanut siinä tapauksessa, että olisi ollut paremmin perillä kemiasta, puolustaa tällaista uskomusta tavalla, joka olisi perustunut todelliseen fyysisen maailman ilmiöön. Kaikissa ajallisuuden ja avaruuden fyysisissä universumeissa on kymmenlukuun perustuvasta energiarakenteen universaalisesta ilmenemisestä huolimatta aina läsnä olevana muistutuksena esiainetta edustava seitsenkertaisen elektronisen organisaation realiteetti.

42:9.2 (479.7) Seitsenluku on keskusuniversumin ja luonteenlaadun myötäsyntyisten periytymisten hengellisen järjestelmän osalta perustavanlaatuinen, mutta kymmenluku, kymmenjärjestelmä, kuuluu luonnostaan energiaan, aineeseen ja aineelliseen luomistulokseen. Atomien maailma tuo siitä huolimatta kylläkin esille tiettyä jaksottaista ominaispiirteistöä, joka toistuu seitsenryhminä — syntymämerkki, jota tämä aineellinen maailma kantaa osoituksena sen kaukaisesta hengellisestä alkuperästä.

42:9.3 (480.1) Tämä sinnikkäästi toistuva luomistuloksen rakenteessa esiintyvä seitsenkertaisuus on nähtävissä kemian alalla samankaltaisten fysikaalisten ja kemiallisten ominaisuuksien toistumisena selvästi erottuvina seitsenjaksoina pantaessa perusalkuaineet atomipainonsa mukaiseen järjestykseen. Kun Urantian kemialliset alkuaineet järjestetään tällä tavoin riviin, jokainen ominaisuus tai piirre pyrkii toistumaan seitsemittäin. Tämä seitsemittäin tapahtuva jaksottainen muutos toistuu vähenevästi ja muunnelmin kemiallisen taulukon alusta loppuun, ja selvimmin se on havaittavissa alkupään eli kevyemmissä atomiryhmittymissä. Jos lähdetään liikkeelle mistä tahansa yksittäisestä alkuaineesta, jonka johonkin ominaisuuteen kiinnitetään huomiota, tämä piirre muuttuu kuuden sitä seuraavan alkuaineen kohdalla, mutta kun päästään kahdeksannen kohdalle, sillä on tapana tulla esille uudelleen. Kahdeksas kemiallisesti aktiivinen alkuaine muistuttaa toisin sanoen ensimmäistä, yhdeksäs muistuttaa toista ja niin edelleen. Tällainen fyysisen maailman tosiasia viittaa selvästi sen esivaiheena olevan energian seitsenjaksoiseen rakenteeseen ja kertoo ajallisuuden ja avaruuden luomusten seitsenkertaisen erilaisuuden perustavaa laatua olevasta reaalisuudesta. Ihmisen tulisi myös huomata, että luonnollisessa spektrissä on seitsemän väriä.

42:9.4 (480.2) Mutta kaikki luonnonfilosofian olettamukset eivät pidä paikkaansa. Esimerkkinä mainittakoon hypoteettinen eetteri, joka on ihmisen kekseliäs yritys muodostaa yksi kokonaisuus siitä, mitä hän ei avaruuden ilmiöistä tiedä. Universumifilosofiaa ei voida perustaa niin kutsutun tieteen havaintoihin. Ellei kyseistä muodonmuutosta pystyttäisi näkemään, tiedemies olisi taipuvainen kiistämään sellaisen mahdollisuuden, että toukasta kehittyy perhonen.

42:9.5 (480.3) Luonnossa on fyysistä stabiliteettia biologiseen joustavuuteen yhdistyneenä vain luomistyön Mestariarkkitehtien omaaman lähes äärettömän viisauden ansiosta. Ei mikään vähempi kuin transsendentaalinen viisaus voisi koskaan suunnitella materian yksiköitä, jotka ovat samalla kertaa niin peräti vakaita ja niin peräti tehokkaan joustavia.

10. Universaaliset ei-hengelliset energiajärjestelmät : (aineelliset mielijärjestelmät)

42:10.1 (480.4) Suhteellisen kosmisen reaalisuuden loputon ulottuvuus Paratiisin monotan absoluuttisuudesta avaruuden voimavarauksen absoluuttisuuteen herättää ajatuksen tietyistä keskinäissuhteen kehityksistä Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen ei-hengellisissä reaalisuuksissa — niissä avaruuden voimavaraukseen kätkeytyvissä realiteeteissa, jotka paljastuvat monotassa ja ilmenevät väliaikaisesti näiden kummankin välissä olevilla kosmisilla tasoilla. Koska tämä energian ikuinen kiertokulku johtaa universumien Isään, se on absoluuttista, ja kun se on absoluuttista, se ei tosiasiana eikä arvona ole laajenevaa; Alkuperäinen Isä kuitenkin todellistuu tälläkin hetkellä — niin kuin aina — ajallis-avaruudellisten sekä ajallis-avaruudellisuuden ylittävien merkitysten iäti laajenevasta areenasta, muuttuvien suhteiden areenasta, jolla energia-aine yhä suuremmassa määrin joutuu elävän ja jumalallisen hengen ylivalvontaan elävän ja persoonallisen mielen kokemuksellisen ponnistelun kautta.

42:10.2 (480.5) Universaaliset ei-hengelliset energiat jälleenyhdistyvät muiden kuin Luojan mielen elävissä järjestelmissä eri tasoilla, joista muutamat ovat kuvailtavissa seuraavasti:

42:10.3 (480.6) 1. Auttajahenkiä edeltävät mielet. Tämä mielen taso on ei-kokeva, ja asutuissa maailmoissa siitä huolehtivat Fyysiset Päävalvojat. Kysymyksessä on mekaaninen mieli, aineellisen elämän alkeellisimpien muotojen ei-opetettavissa oleva älyllisyys, mutta ei-opetettavissa oleva mieli toimii planeettojen alkukantaisen elollisuuden lisäksi monilla muillakin tasoilla.

42:10.4 (481.1) 2. Auttajahengelliset mielet. Kysymys on paikallisuniversumin Äiti-Hengen toiminnasta hänen vaikuttaessaan seitsemän mielenauttajahenkensä kautta aineellisen mielen opetettavissa olevalla (ei-mekaanisella) tasolla. Tällä tasolla aineellinen mieli kokee: ihmisen alapuolella olevana (eläimen) älyllisyytenä viidessä ensimmäisessä auttajassa, ihmisen (moraalisena) älyllisyytenä seitsemässä auttajassa; ihmisen yläpuolella olevana (keskiväliolennon) älyllisyytenä kahdessa viimeisessä auttajassa.

42:10.5 (481.2) 3. Kehittyvät morontiamielet — kehittyvien persoonallisuuksien laajeneva tietoisuus paikallisuniversumissa tapahtuvan ylösnousemuksellisen elämänvaiheen aikana. Tämä on paikallisuniversumin Äiti-Hengen yhdessä Luoja-Pojan kanssa antama lahja. Tämä mielen taso merkitsee morontiatyyppisen elämänvälineen muodostamista. Se on sellainen aineellisen ja hengellisen yhdistelmä, jonka paikallisuniversumin Morontiavoiman Valvojat saavat aikaan. Morontiamieli toimii aina eri tavalla suhteessa morontiaelämän 570 tasoon, ja se tuo julki sitä suurempaa kykyä liittyä kosmiseen mieleen, mitä korkeampia tasoja saavutetaan. Tämä on kuolevaisten luotujen kehityksen kulkusuunta, mutta Universumin Poika ja Universumin Henki lahjoittavat myös ei-morontiaaliseen järjestelmään kuuluvaa mieltä paikallisluomusten ei-morontiaalisille lapsille.

42:10.6 (481.3) Kosminen mieli. Tämä on ajallisuuden ja avaruuden seitsenkertaisesti erilaistunut mieli, jota aina yhden vaiheen osalta jakaa kukin Seitsemästä Valtiashengestä jollekin seitsemästä superuniversumista. Kosmiseen mieleen sisältyvät kaikki finiittisen mielen tasot, ja se koordinoituu kokemuksellisesti Korkeimman Mielen evolutionaaristen jumaluustasojen kanssa ja transsendentaalisesti absoluuttisen mielen eksistentiaalisten tasojen — Myötätoimijan suorien yhteyspiirien — kanssa.

42:10.7 (481.4) Paratiisissa mieli on absoluuttista, Havonassa absoniittista, Orvontonissa finiittistä. Mieli tuo aina mukanaan elävän hoivaamisen läsnäolon ja toiminnan sekä erilaisia energiajärjestelmiä, ja tämä pitää paikkansa kaikkiin mielen tasoihin ja kaikenlaisiin mieliin nähden. Mutta kosmisen mielen tuolla puolen käy yhä vaikeammaksi kuvata mielen suhteita ei-hengelliseen energiaan. Havonalainen mieli on absoluuttisen alapuolella, mutta evolutionaarisen yläpuolella. Kun se on eksistentiaalis-kokemuksellista, se on lähempänä absoniittista kuin mitään muuta teille paljastettua käsitettä. Paratiisimieli on ihmisen ymmärryskyvyn yläpuolella; se on eksistentiaalista, ei-avaruudellista ja ei-ajallista. Kaikkien näiden mielen tasojen ylle kohoaa kuitenkin Myötätoimijan universaalinen läsnäolo, Paratiisissa olevan Mielenjumalan mieligravitaation ote.

11. Maailmankaikkeuden mekanismit

42:11.1 (481.5) Mielen arvioinnin ja tuntemisen kohdalla on muistettava, että maailmankaikkeus ei ole mekaaninen eikä maaginen. Se on mielen luomus ja lainalainen mekanismi. Mutta vaikka luonnonlait käytäntöön sovellettuina toimivat kaksissa maailmoissa, jotka näyttävät fyysiseltä ja hengelliseltä, nämä kaksi ovat todellisuudessa yksi. Ensimmäinen Lähde ja Keskus on kaiken aineellistumisen alkuperäinen syy ja samanaikaisesti kaikkien henkien ensimmäinen ja perimmäinen Isä. Paratiisin-Isä esiintyy henkilökohtaisesti Havonan ulkopuolisissa universumeissa vain puhtaana energiana ja puhtaana henkenä — Ajatuksensuuntaajina ja muina samankaltaisina osasina.

42:11.2 (481.6) Mekanismit eivät absoluuttisesti dominoi luomistuloksen kokonaisuutta; universumien universumi kaikkineen on mielen suunnittelema, mielen luoma ja mielen hallinnoima. Mutta universumien universumin jumalallinen mekanismi on yhtä kaikki liian täydellinen, jotta siinä ihmisen finiittisen mielen luomilla tieteellisillä menetelmillä havaittaisiin jälkeäkään infiniittisen mielen ylivaltiudesta. Sillä tämä luova, hallitseva ja ylläpitävä mieli ei ole aineellista mieltä eikä luodun olennon mieltä, vaan se on henkimieltä, joka toimii luojalle kuuluvilla jumalallisen todellisuuden tasoilla ja tasoilta.

42:11.3 (482.1) Kyky erottaa ja havaita mieli maailmankaikkeuden mekanismeissa on kokonaan riippuvainen tällaiseen tarkkailutehtävään ryhtyneen tutkivan mielen kyvykkyydestä, ulottuvuudesta ja kapasiteetista. Ajallis-avaruudelliset mielet, jotka on organisoitu ajallisuuden ja avaruuden energioista, ovat ajallisuuden ja avaruuden mekanismien alaisia.

42:11.4 (482.2) Liike ja universumin gravitaatio ovat universumien universumin persoonattoman ajallis-avaruudellisen mekanismin kaksoiskasvot. Tasot, joilla henki, mieli ja aine reagoivat gravitaatioon, ovat täysin ajasta riippumattomia, mutta vain todellisuuden aidot henkitasot ovat avaruudesta riippumattomia (ovat ei-avaruudellisia). Universumin korkeammat mielen tasot — henkimielen tasot — voivat nekin olla ei-avaruudellisia, mutta ihmismielen kaltaisen aineellisen mielen tasot reagoivat universumin gravitaation vuorovaikutuksiin, ja ne menettävät tämän reagointinsa vain samassa suhteessa kuin ne samastuvat henkeen. Henkireaalisuuden tasot tunnistaa niiden henkisisällöstä, ja ajallisuudessa ja avaruudessa esiintyvää hengellisyyttä mitataan vertaamalla sitä käänteisesti sen herkkyyteen lineaarista gravitaatiota kohtaan.

42:11.5 (482.3) Reagointi lineaariseen gravitaatioon on ei-henkisen energian määrällinen mitta. Kaikki massa, järjestynyt energia, joutuu tähän otteeseen, paitsi kun siihen vaikuttavat liike ja mieli. Lineaarinen gravitaatio on makrokosmoksen lyhyen kantaman koossapitävä voima, vähän samaan tapaan kuin atomin sisäisen koossapysyvyyden voimat ovat mikrokosmoksen lyhyen kantaman voimia. Niin kutsutuksi aineeksi järjestynyt fyysinen aineellistunut energia ei voi matkata avaruutta vaikuttamatta reagointiin, joka kohdistuu lineaariseen gravitaatioon. Vaikka tällainen gravitaatioreagointi on suoraan verrannollista massaan nähden, väliin tuleva avaruus modifioi sitä kuitenkin niin, että lopputulos on vain karkea arvio, kun sen ilmoitetaan olevan kääntäen verrannollinen etäisyyden neliöön. Loppujen lopuksi avaruus voittaa lineaarisen gravitaation siksi, että siinä ovat mukana monien aineellisen olomuodon yläpuolella olevien voimien antigravitatoriset vaikutukset, voimien, jotka toimivat gravitaation vaikutuksen ja kaikkinaisen siihen reagoimisen neutraloimiseksi.

42:11.6 (482.4) Äärimmäisen monimutkaisilta ja varsin automaattisilta näyttävillä kosmisilla mekanismeilla on aina taipumus kätkeä niissä olevan alulle panevan eli luovan mielen läsnäolo keneltä tahansa ja kaikilta sellaisilta älyllisiltä olennoilta, jotka ovat hyvin kaukana tämän mekanismin olemuksen ja kapasiteetin universumitasojen alapuolella. On tämän vuoksi väistämätöntä, että korkeampien universumimekanismien täytyy luotujen olentojen alempien luokkien silmissä näyttää mielettömiltä. Ainoa mahdollinen poikkeus tästä johtopäätöksestä olisi se, että mielellisyyttä näyttäisi epäsuorasti ilmentävän näennäisesti itse itseään ylläpitävän universumin hämmästyttävä ilmiö — mutta se on pikemminkin filosofian kuin tosiasiallisen kokemuksen piiriin kuuluva asia.

42:11.7 (482.5) Koska mieli koordinoi maailmankaikkeuden, ei mekanismien muuttumattomuutta ole olemassa. Etenevä evoluutio, johon yhdistyy kosminen itsensä ylläpito, on ilmiönä universaalinen. Maailmankaikkeuden kehittymisen kapasiteetti on ehtymätön spontaanisuuden äärettömyydessään. Edistyminen kohti sopusointuista yhtenäisyyttä, kasvava kokemuksellinen yhdistyminen iäti laajenevaan suhteiden monimutkaisuuteen lisättynä, olisi toteutettavissa vain tavoitehakuisen ja dominoivan mielen toimesta.

42:11.8 (482.6) Kuta korkeampi johonkin maailmankaikkeuden ilmiöön liittyvä universaalinen mieli on, sitä vaikeampaa on alempiin tyyppeihin kuuluvan mielen sitä havaita. Ja koska maailmankaikkeuden mekanismin mieli on luovaa henkimieltä (jopa Infiniittisen mielellisyyttä), eivät maailmankaikkeuden alemmantasoiset mielet, kaikkein alimmasta mielestä eli ihmismielestä puhumattakaan, voi sitä koskaan löytää eikä erottaa. Vaikka kehittyvä, eläimestä polveutuva mieli onkin luonnostaan Jumalaa etsivä, se ei omin avuin eikä itsestään ole myötäsyntyisesti Jumalaa tunteva.

12. Hahmo ja muoto — mielen hallitsevuus

42:12.1 (483.1) Mekanismien kehittyminen merkitsee ja osoittaa luovan mielen kätkettyä läsnäoloa ja herruutta. Kuolevaisen olennon älyllinen kyky laatia, suunnitella ja luoda automaattisia mekanismeja osoittaa, että ihmismielen verrattomat, luovat ja tavoitehakuiset ominaisuudet ovat planeetalla hallitsevana influenssina. Mieli tavoittelee aina:

42:12.2 (483.2) 1. Aineellisten mekanismien luomista.

42:12.3 (483.3) 2. Kätkettyjen salaisuuksien löytämistä.

42:12.4 (483.4) 3. Etäisten paikkojen tutkimista.

42:12.5 (483.5) 4. Mentaalisten järjestelmien laatimista.

42:12.6 (483.6) 5. Viisautta osoittavien päämäärien saavuttamista.

42:12.7 (483.7) 6. Henkitasojen saavuttamista.

42:12.8 (483.8) 7. Jumalallisten määränpäiden — korkeimman, perimmäisen ja absoluuttisen — tavoittamista.

42:12.9 (483.9) Mieli on aina luovaa. Yksittäisen eläimen, kuolevaisen, morontiaolennon, henkeä olevan taivasmatkalaisen tai lopullisuuden saavuttajan mielellisyys kykenee aina tuottamaan sopivan ja käyttökelpoisen ruumiin elävälle luotuidentiteetille. Mutta persoonallisuuden läsnäoloilmiö eli identiteetin hahmo ei sellaisenaan ole energian, ei fyysisen, mielellisen eikä hengellisen energian, ilmentymä. Persoonallisuuden muoto on elävän olennon hahmoaspekti; se merkitsee epäsuorasti myös energioiden järjestymistä, ja tämä, kun siihen lisätään elämä ja liike, on luodun olennon olemassaolon mekanismi.

42:12.10 (483.10) Jopa henkiolennoilla on muoto, ja nämä henkimuodot (hahmot) ovat todellisia. Jopa korkeimmantyyppisillä henkipersoonallisuuksilla on hahmo — persoonallisuuden hahmo, joka on joka suhteessa Urantian kuolevaisten ruumiiseen verrattava. Lähes kaikilla seitsemässä superuniversumissa kohdattavilla olennoilla on muoto. Mutta tästä yleissäännöstä on muutama poikkeus: Ajatuksensuuntaajilla ei näytä olevan hahmoa, ennen kuin ne ovat fuusioituneet kuolevaiskumppaninsa eloon jäävän sielun kanssa. Yksinäiset Sanansaattajat, Inspiroidut Kolminaisuushenget, Äärettömän Hengen Henkilökohtaiset Avustajat, Gravitaatiosanansaattajat, Transsendentaaliset Kirjurit ja eräät muut ovat niin ikään vailla havaittavaa muotoa. Mutta nämä ovat tyypiltään harvalukuisia poikkeuksia; suurella enemmistöllä on eittämätön persoonallisuuden muoto, hahmo, joka on kunkin yksilön osalta omapiirteinen ja joka on tunnistettavissa ja erotettavissa vain kyseiselle persoonalle kuuluvaksi.

42:12.11 (483.11) Kosmisen mielen yhteistyö ja mielenauttajahenkien hoiva kehittävät kehittyvälle ihmisolennolle sopivan fyysisen tomumajan. Morontiamieli yksilöllistää samalla tavoin morontiahahmon kaikille kuolevaisille eloonjääville. Kuten kuolevaisen ruumis on henkilökohtainen ja jokaiselle ihmiselle omapiirteinen, niin on morontiahahmokin oleva varsin yksilöllinen ja riittävän luonteenomainen sitä hallitsevalle luovalle mielelle. Yhtä vähän kuin on kahta toistensa kaltaista ihmisruumista, yhtä vähän on kahta toistensa kaltaista morontiahahmoa. Morontiavoiman Valvojat vastaavat siitä erilaistumattomasta morontiamateriaalista, jonka palvelevat serafit toimittavat ja jonka avulla morontiaelämä voi alkaa toimia. Ja morontiaelämän jälkeen havaitaan, että henkihahmot ovat yhtä lailla toisistaan poikkeavia, henkilökohtaisia, ja jokainen niistä on omalle henki-mieliasukkaalleen omapiirteinen.

42:12.12 (483.12) Aineellisessa maailmassa te ajattelette, että ruumiilla on henki, mutta me katsomme, että hengellä on ruumis. Ainetta olevat silmät ovat tosiaankin hengestä syntyneen sielun ikkunat. Henki on arkkitehti, mieli on rakentaja, ruumis on aineellinen rakennus.

42:12.13 (484.1) Fyysiset, hengelliset ja mielelliset energiat eivät sellaisinaan ja puhtaassa tilassaan vaikuta toisiinsa fenomenaalisten universumien aktuaaleina. Paratiisissa nämä kolme energiaa ovat tasavertaisia, Havonassa ne esiintyvät koordinoituina, kun taas finiittisten toimintojen universumitasoilla on kohdattava aineellisen, mielellisen ja hengellisen herruuden kaikki ulottuvuudet. Ajallisuuden ja avaruuden ei-persoonallisissa tilanteissa vallalla näyttää olevan fyysinen energia, mutta näyttää myös siltä, että mitä lähemmäksi henkimielen toiminta tulee tavoitteen jumalallisuutta ja toiminnan korkeimmuutta, sitä lähemmäs hallitsevaa asemaa henkivaihe pääsee; että perimmäisellä tasolla henkimielestä voi tulla lähes täysin hallitseva. Absoluuttisella tasolla henki on selvästi hallitsevana. Ja sieltä lähtien ajallisuuden ja avaruuden maailmojen halki, missä ikinä jokin jumalallinen henkirealiteetti on läsnä, milloin ikinä reaalinen henkimieli toimii, siellä pyrkii aina ilmaantumaan tämän henkirealiteetin aineellinen eli fyysinen vastinkappale.

42:12.14 (484.2) Henki on luova realiteetti; fyysinen vastinkappale on henkitodellisuuden ajallis-avaruudellinen heijastuma, henkimielen luovan toiminnan fyysinen seuraamus.

42:12.15 (484.3) Mieli hallitsee universaalisesti ainetta, niin kuin se puolestaan on herkkä hengen harjoittamalle perimmäiselle ylivalvonnalle. Ja mitä tulee kuolevaiseen ihmiseen, vain sellainen mieli, joka auliisti alistuu hengen johdatukseen, voi toivoa jäävänsä eloon kuolevaisen ajallis-avaruudellisesta olemassaolosta Korkeimman, Perimmäisen ja Absoluutin — Infiniittisen — iäisen hengenmaailman kuolemattomana lapsena.

42:12.16 (484.4) [Gabrielin pyynnöstä esittänyt muuan Nebadonissa palveleva Voimallinen Sanansaattaja.]





Back to Top