[sivu
1698]
KAPERNAUMIN KRIISIIN
JOHTANEET TAPAHTUMAT
TARINA Aamoksen, heresalaisen mielenvikaisen, paranemisesta oli levinnyt jo Beetsaidaan ja Kapernaumiin, joten suuri ihmisjoukko oli odottamassa Jeesusta, kun hänen veneensä tuona tiistaiaamupäivänä laski satamaan. Väkijoukon seassa olivat myös Jerusalemin sanhedrinin lähettämät uudet tarkkailijat, jotka olivat tulleet Kapernaumiin löytääkseen jonkin syyn Mestarin pidättämiseen ja tuomitsemiseen. Jeesuksen puhuessa häntä tervehtimään kerääntyneiden kanssa Jairus, eräs synagogan esimiehistä, raivasi tiensä väenpaljouden läpi ja Jeesuksen jalkojen juureen langeten tarttui Jeesusta kädestä ja pyytämällä pyysi häntä lähtemään kiireesti mukaansa sanoen: "Mestari, pieni tyttäreni, ainokainen lapseni, makaa kotona kuoleman kielissä. Rukoilen sinua, että tulisit parantamaan hänet." Tämän isän pyynnön kuullessaan Jeesus sanoi: "Tulen kanssasi."
Kun Jeesus lähti Jairuksen mukaan, isän pyynnön kuullut suuri väkijoukko kulki heidän perässään nähdäkseen, mitä tapahtuisi. Heidän kiiruhtaessaan kapeaa katua ja väkijoukon töniessä Jeesusta, Jeesus, vähän ennen kuin he tulivat esimiehen talolle, pysähtyi yht'äkkiä ja huudahti: "Joku kosketti minua." Ja häntä lähellä olevien kiistäessä koskettaneensa häntä Pietari huomautti: "Mestari, näethän, että tämä väentungos pusertaa sinua ja uhkaa rusentaa meidät, ja silti sinä sanot: 'joku on koskettanut minua'. Mitä sinä tarkoitat?" Silloin Jeesus sanoi: "Kysyin, kuka minua kosketti, sillä tunsin, että minusta oli virrannut elävää energiaa." Jeesuksen katsellessa ympärilleen hänen katseensa osui lähellä olevaan naiseen, joka astui esiin, polvistui hänen jalkojensa juureen ja sanoi: "Minua on jo vuosikausien ajan vaivannut tuskallinen verenvuoto. Olen saanut kärsiä monien lääkärien käsissä kaikenlaista. Olen käyttänyt koko omaisuuteni, mutta kukaan ei ole pystynyt minua parantamaan. Sitten kuulin sinusta, ja ajattelin: Jos saan koskettaa vaikka vain hänen vaippansa helmaa, minusta tulee varmasti taas terve. Ja siksi tungin eteenpäin väkijoukon mukana sen kulkiessa tietään, kunnes seisoin lähelläsi, Mestari. Kosketin vaatteesi lievettä ja tulin terveeksi, sillä tiedän, että olen parantunut vaivastani."
Tämän kuullessaan Jeesus tarttui naista
kädestä ja nostettuaan hänet seisomaan sanoi: "Tytär, uskosi on sinut
parantanut; mene rauhassa." Hänet teki terveeksi nimenomaan hänen uskonsa,
ei hänen kosketuksensa. Ja tämä tapaus kuvaa hyvin niitä monia
näennäisiä ihmeparanemisia, joita Jeesuksen maiseen elämänvaiheeseen liittyi,
mutta joita hän ei missään mielessä tietoisesti tahtonut. Ajan kuluessa ilmeni,
että tämä nainen oli todellakin parantunut sairaudestaan. Hänen uskonsa oli senlaatuista,
että se sai välittömän otteen Mestarin persoonassa piilevästä luovasta
voimasta. Sellainen usko kun naisella jo oli, hänen ei tarvinnut kuin lähestyä
Mestarin persoonaa. Jeesuksen vaatteen koskettaminen ei ollut mitenkään
välttämätöntä; tämä oli vain taikauskoinen osa hänen uskoaan. Jeesus kutsui
luokseen tämän naisen, Veronican, joka oli Filippuksen Kesareasta,
[sivu 1699]
korjatakseen
kaksi erhettä, jotka olisivat saattaneet jäädä kytemään hänen mielessään tai
jotka olisivat saattaneet jäädä vaikuttamaan niiden mieleen, jotka olivat tätä
paranemista todistamassa. Hän ei halunnut Veronican poistuvan paikalta siinä
luulossa, että hänen paranemisen varastamisyrityksessä tuntemaansa pelkoa olisi
kunnioitettu tai että hänellä ollut hänen paranemisensa Jeesuksen vaatteen
koskettamiseen yhdistänyt taikauskoinen käsitys oli tuottanut toivotun
tuloksen. Jeesus halusi kaikkien tietävän, että paranemisen oli saanut aikaan
Veronican puhdas ja elävä usko.
Jairus oli
tietenkin tavattoman kärsimätön tästä hänen kotiinsa tulon viivyttymisestä.
Niinpä he nyt riensivät taas matkaan ja tihensivät askeleitaan. Ennen kuin he
edes astuivat esimiehen pihalle, yksi hänen palvelijoistaan tuli ulos sanoen:
"Älä vaivaa Mestaria, sillä tyttäresi on kuollut." Mutta Jeesus ei
tuntunut piittaavan palvelijan sanoista, sillä hän otti mukaansa Pietarin,
Jaakobin ja Johanneksen, kääntyi ympäri ja sanoi murheen murtamalle isälle:
"Älä pelkää, vaan usko." Astuessaan sisälle taloon hän näki, että
siellä oli jo huilunsoittajia ja surijoita, jotka pitivät säädytöntä meteliä;
sukulaisten itku ja valitus oli jo alkanut. Ja lähetettyään kaikki surijat pois
huoneesta hän meni sinne yhdessä isän, äidin ja kolmen apostolinsa kanssa. Hän
oli kertonut surijoille, ettei neitokainen ollut kuollut, mutta nämä nauroivat
hänelle ivallisesti. Jeesus kääntyi nyt äidin puoleen sanoen: "Ei
tyttäresi ole kuollut, hän on vain unessa." Ja talon hiljennyttyä Jeesus
meni paikalle, jossa lapsi makasi, tarttui tätä kädestä ja sanoi: "Tytär,
sanon sinulle: herää ja nouse!" Ja nämä sanat kuultuaan tyttö nousi
välittömästi jaloilleen ja käveli huoneen poikki. Ja hetken kuluttua, kun tyttö
oli tointunut häkellyksestään, Jeesus määräsi, että tälle annettaisiin jotakin
syötävää, sillä tämä oli ollut pitkään ruoatta.
Koska
Kapernaumissa ilmeni paljon kiihotusta Jeesusta vastaan, hän kutsui perheen
koolle ja selitti, että neitonen oli ollut pitkällistä kuumetta seuranneessa
koomassa, ja ettei hän ollut tehnyt muuta kuin herättänyt hänet unesta, eli
ettei hän ollut herättänyt tätä kuolleista. Hän selitti tämän kaiken myös apostoleilleen,
mutta se kaikui kuuroille korville, sillä he kaikki uskoivat hänen herättäneen
tyttösen kuolleista. Se, mitä Jeesus näitä monia näennäisiä ihmeitä
selittääkseen sanoi, vaikutti perin vähän hänen seuraajiinsa. He kaipasivat
ihmeitä eivätkä jättäneet ainoatakaan tilaisuutta käyttämättä pannakseen taas
uuden ihmeen Jeesuksen tiliin. Jeesus palasi apostoleineen Beetsaidaan
annettuaan heille kaikille nimenomaisen velvoitteen olla kertomatta asiasta
kenellekään.
Jeesuksen
astuessa ulos Jairuksen talosta kaksi mykän pojan taluttamaa sokeaa miestä
kulki hänen perässään parannetuksitulemista ääneensä huutaen. Jeesuksen
parantajanmaine oli näihin aikoihin korkeimmillaan. Minne tahansa hän meni,
sairaat ja vaivaiset olivat häntä odottamassa. Mestari näyttikin varsin
uupuneelta, ja kaikki hänen ystävänsä alkoivat kantaa huolta siitä, että hän
vielä jatkaa opettajan ja parantajan työtään aina luhistumispisteeseen saakka.
Jeesuksen
apostolit, tavallisista ihmisistä puhumattakaan, eivät kyenneet ymmärtämään
tämän Jumala-ihmisen olemusta ja ominaisuuksia. Ei ole liioin yksikään
myöhemmin elänyt sukupolvi kyennyt arvioimaan, mitä maan päällä Jeesus
Nasaretilaisen persoonassa tapahtui. Eikä milloinkaan enää voi sen kummemmin
tieteelle kuin uskonnollekaan ilmaantua tilaisuutta ottaa selvää näistä
ainutlaatuisista tapahtumista siitä yksinkertaisesta syystä, ettei tällaista
epätavallista tilannetta voi enää koskaan sattua, ei tässä maailmassa eikä
missään muussakaan Nebadonin maailmassa. Koskaan ei koko tämän universumin
mihinkään maailmaan enää ilmesty kuolevaisen lihallisessa hahmossa olentoa,
jossa samanaikaisesti ruumiillistuisivat kaikki
[sivu 1700]
luovan energian
ominaisuudet yhdessä sellaisten hengellisten kykyjen kanssa, jotka menevät
ajallisuuden ja useimpien muidenkin aineellisten rajoitusten tuolle puolen.
Ei milloinkaan
ennen Jeesuksen maanpäälläoloa eikä sen jälkeen ole ollut mahdollista yhtä
suoraan ja havainnollisesti saavuttaa kuolevaisten miesten ja naisten väkevään
ja elävään uskoon liittyviä tuloksia. Tällaisten ilmiöitten toistamiseksi
meidän olisi mentävä sinne, missä Mikael, Luoja, on välittömästi läsnä, ja
löydettävä hänet sellaisena kuin hän tuohon aikaan oli -- Ihmisen Poikana.
Samalla tavoin tulisi teidän tänään, jolloin hänen poissaolonsa estää
mainitunlaiset aineelliset ilmentymät, pidättyä asettamasta minkäänlaista
rajoitusta hänen hengellisen voimansa mahdolliselle osoitukselle. Vaikka
Mestari aineellisena olentona onkin poissa, hän on silti hengellisenä
vaikutuksena läsnä ihmisten sydämessä. Tästä maailmasta poistumalla Jeesus teki
mahdolliseksi oman henkensä elää jokaisen ihmissukukuntaan kuuluvan mielessä
asuvan hänen Isänsä hengen rinnalla.
RUOKKIMINEN
Jeesus opetti
edelleen kansaa päivisin samalla, kun hän iltaisin ohjasi apostoleita ja
evankelistoja. Perjantaina hän ilmoitti, että pidettäisiin viikonpituinen
lomajakso, jotta kaikilla hänen seuraajillaan olisi tilaisuus mennä muutamaksi
päiväksi kotiinsa tai ystäviensä luokse ennen kuin he valmistautuisivat
lähtemään pääsiäiseksi Jerusalemiin. Mutta yli puolet hänen opetuslapsistaan
kieltäytyi lähtemästä hänen luotaan, ja kansanpaljous kasvoi päivittäin siinä
määrin, että Daavid Sebedeus halusi perustaa uuden leirin, mutta Jeesus ei
antanut siihen suostumustaan. Mestari sai levätä sapattina niin vähän, että hän
sunnuntaiaamuna, maaliskuun 27 päivänä, koetti päästä pois väkijoukon luota.
Muutama evankelista jätettiin puhumaan kansanjoukolle sillä aikaa, kun Jeesus
ja kaksitoista apostolia aikoivat huomaamatta paeta järven vastarannalle, jossa
heillä oli tarkoitus päästä nauttimaan suuresti kaipaamaansa lepoa kauniissa
puistossa Beetsaida-Juliaksen eteläpuolella. Tämä alue oli suosittu
virkistäytymiskohde kapernaumilaisten keskuudessa; kaikki tunsivat nämä
itärannan puistot.
Mutta ihmiset eivät antaneet asian sujua tällä tavoin. Nähdessään, mihin suuntaan Jeesuksen vene oli menossa, he vuokrasivat jokaisen saatavilla olevan purren ja lähtivät takaa-ajoon. Jotka eivät saaneet haltuunsa venettä, lähtivät matkaan jalan kävelläkseen pohjoisrannan kautta järven toiselle puolelle.
Iltapäivän muuttuessa illaksi yli tuhat henkeä oli jo paikantanut Mestarin olevan yhdessä noista puistoista, ja hän piti heille lyhyen puheen, minkä jälkeen seurasi Pietarin puhe. Monet näistä ihmisistä olivat tuoneet mukanaan ruokaa, ja ilta-aterian syötyään he kokoontuivat pieniin ryhmiin, joita Jeesuksen apostolit ja opetuslapset opettivat.
Maanantai-iltapäivänä kansanjoukko oli
kasvanut yli kolmituhantiseksi. Ja pitkälle iltaan saakka kansaa tuli vielä
joukoittain tuoden mukanaan kaikin tavoin sairaita ihmisiä. Sadat kiinnostuneet
henkilöt olivat suunnitelleet, että he matkallaan pääsiäisenviettoon
pysähtyisivät Kapernaumissa nähdäkseen ja kuullakseen siellä Jeesusta, ja he yksinkertaisesti
eivät suostuneet kokemaan pettymystä. Keskiviikon puoleenpäivään mennessä tähän
Juliaksen Beetsaidan eteläpuoliseen puistoon oli kertynyt jo noin viisituhatta
miestä, naista ja lasta. Sää oli miellyttävä, olihan käsillä tuon seudun sadekauden
loppu.
Filippus oli varannut Jeesukselle ja
kahdelletoista apostolille evästä kolmeksi päiväksi, ja ruokatarpeet olivat
Markuksen pojan, heidän asiapoikansa, huostassa. Tuona iltapäivänä, joka oli
lähes puolelle tästä kansanpaljoudesta jo kolmas päivä, alkoi ihmisten mukanaan
tuoma ruoka olla lopussa. Daavid Sebedeuksella ei ollut täällä mitään
telttakaupunkia,
[sivu 1701]
jossa ravita ja majoittaa väkijoukkoja.
Filippus ei liioin ollut varannut ruokaa näin valtavalle kansanpaljoudelle.
Mutta vaikka ihmiset olivat nälissään, he eivät halunneet lähteä pois. Hiljaa
kuiskailtiin, että Jeesus halutessaan välttää ikävyyksiä niin Herodeksen kuin
Jerusalemin johtomiestenkin kanssa oli valinnut tämän rauhallisen kolkan,
kaikkien vihamiestensä hallintopiirin ulkopuolelta, sopivaksi paikaksi, jossa
hänet kruunattaisiin kuninkaaksi. Kansan into kohosi tunti tunnilta.
Jeesukselle ei asiasta hiiskuttu sanaakaan, vaikka hän tietysti tiesi kaiken,
mikä oli meneillään. Jopa kaksitoista apostolia olivat vielä tällaisten
käsitysten vallassa, ja erityisesti sitä olivat nuoremmat evankelistat.
Apostoleihin, jotka olivat myötämielisiä tällaista yritystä kohtaan julistaa
Jeesus kuninkaaksi, kuuluivat Pietari, Johannes, Simon Selootti ja Juudas
Iskariot. Hankkeen vastustajia olivat Andreas, Jaakob, Natanael ja Tuomas.
Matteus, Filippus ja Alfeuksen kaksoset eivät ottaneet asiaan kantaa. Tätä
salaliittolaiskoplaa, jonka tarkoituksena oli tehdä Jeesuksesta kuningas, johti
Jooab, yksi nuorista evankelistoista.
Näyttämö oli tällainen noin kello viideltä keskiviikon iltapäivänä, kun Jeesus pyysi Jaakob Alfeusta kutsumaan Andreaksen ja Filippuksen luokseen. Jeesus sanoi: "Mihin me joudumme tämän väenpaljouden kanssa? He ovat olleet kanssamme nyt jo kolme päivää, ja monet heistä ovat nälissään. Heillä ei ole ruokaa." Filippus ja Andreas vaihtoivat katseita, ja sitten Filippus vastasi: "Mestari, sinun tulisi laskea tämä väki hajalle, jotta heillä olisi mahdollisuus mennä ympärillä oleviin kyliin ostamaan itselleen ruokaa." Ja kuningasjuonen toteutumista pelätessään Andreas asettui nopeasti Filippuksen kannalle sanoen: "Niin, Mestari, minustakin on parasta, että päästät väkijoukon hajalle, jotta he voivat mennä omia teitään ja ostaa ruokaa, samalla kun saat itse hetken aikaa levätä." Nyt neuvonpitoon olivat tulleet mukaan muutkin apostolit. Silloin Jeesus sanoi: "Mutta en haluaisi lähettää heitä pois nälkäisinä. Ettekö voisi järjestää heille ruokaa?" Sanat olivat liikaa Filippukselle, ja hän puhui suunsa puhtaaksi: "Mestari, mistä me tällaisella maaseutupaikkakunnalla voisimme ostaa leipää tälle väkimäärälle? Vaikka ostaisimme sitä kahdensadan denaarin arvosta, se ei vielä riittäisi edes lounaaksi."
Ennen kuin apostolit ehtivät tuoda julki mielipidettään, Jeesus kääntyi Andreaksen ja Filippuksen puoleen sanoen: "En halua lähettää näitä ihmisiä pois. He ovat täällä kuin lampaat ilman paimenta. Tahtoisin antaa heille ruokaa. Mitä ruokaa meillä on mukanamme?" Sillä aikaa kun Filippus keskusteli Matteuksen ja Juudaan kanssa, Andreas etsi käsiinsä Markusten pojan saadakseen tietää tältä, paljonko heidän muonavaroistaan oli jäljellä. Hän palasi Jeesuksen luokse sanoen: "Pojalla on jäljellä enää viisi ohraleipää ja kaksi kuivattua kalaa", ja Pietari lisäsi topakasti: "Meidänkin on vielä syötävä tänä iltana."
Jeesus seisoi hetken aikaa ääneti. Hänen silmissään oli
poissaoleva katse. Apostolit eivät sanoneet mitään. Jeesus käännähti Andreaksen
puoleen ja sanoi: "Tuo minulle ne leivät ja kalat." Ja Andreaksen
tuotua eväskorin Jeesukselle Mestari sanoi: "Käske ihmisten istua
ruohikolle sadan hengen ryhmiksi, osoita jokaiselle ryhmälle esimies ja tuo
samalla kaikki evankelistat tänne luoksemme."
Jeesus otti
leivät korista käteensä, ja esitettyään kiitokset hän mursi leivän ja antoi
apostoleilleen, jotka ojensivat sen edelleen työtovereilleen, ja nämä
puolestaan veivät sen väkijoukolle. Samalla tavoin Jeesus mursi ja jakoi kalat.
Ja kansanjoukko söi ja tuli kylläiseksi. Ja kun he olivat lopettaneet
ateriointinsa, Jeesus sanoi opetuslapsille: "Kerätkää tähteeksi jääneet
palaset, jottei mitään joudu hukkaan." Ja kun he saivat tähteet
kerätyiksi, niitä oli kaksitoista korillista. Tästä epätavallisesta
kestityksestä osalliseksi päässeitä oli noin viisituhatta miestä, naista ja
lasta.
[sivu 1702]
Ja tämä on
Jeesuksen ensimmäinen ja ainoa tietoisen ennakkoharkinnan mukaan suorittama
luonnonihme. On totta, että hänen opetuslapsillaan oli taipumus sanoa ihmeiksi
monia sellaisiakin tapauksia, jotka eivät sitä olleet, mutta tällä kertaa
kysymyksessä oli aito yliluonnollinen toimitus. Tässä tapauksessa, niin meille
on opetettu, Mikael moninkertaisti aineet, joista ruoka koostui, niin kuin hän
aina tekee, paitsi että hän eliminoi aikatekijän ja näkyvän elämänkanavan.
Yliluonnollisen
energian avulla tapahtunut viidentuhannen ihmisen ruokkiminen oli taas niitä
tapauksia, joissa inhimillinen sääli yhdessä luovan voiman kanssa vastasivat
sitä, mitä tapahtui. Nyt kun kansanjoukko oli kylläiseksi asti ravittu, ja kun
tämä tavaton ihme siinä samassa lisäsi Jeesuksen mainetta, hanke Mestarin
kiinniottamisesta ja kuninkaaksijulistamisesta ei kaivannut enempää
persoonallista ohjaamista. Ajatus tuntui leviävän väenpaljouden keskuudessa
kulovalkean tavoin. Se, miten kansanjoukko reagoi tähän sen fyysisten tarpeiden
äkilliseen ja vaikuttavaan tyydyttämiseen, oli syvälle käyvää ja
vastustamatonta. Juutalaisille oli pitkän aikaa opetettu, että kun Messias,
Daavidin poika, tulisi, hän saisi maan taas vuotamaan maitoa ja hunajaa, ja
että heille annettaisiin elämän leipää niin kuin taivaasta tulleen mannan
luultiin sataneen erämaassa heidän esi-isiensä päälle. Ja eikö koko tämä odotus
nyt heidän omien silmiensä edessä käynytkin toteen? Kun tämä nälkäinen,
aliravittu kansanjoukko oli saanut ahmittua ihmeruokansa, se voi reagoida vain
yhdellä yksimielisellä tavalla: "Tässäpä meidän kuninkaamme."
Israelin ihmeitä tekevä vapahtaja oli tullut. Näiden ajatusmaailmaltaan
yksinkertaisten ihmisten silmissä ruokkimiskyky ja hallitsemisen oikeus
kulkivat käsi kädessä. Ei siis ihme, että väkijoukko kestityksen jälkeen nousi
ylös yhtenä miehenä ja huusi: "Tehkää hänestä kuningas!"
Tämä mahtava
huuto innosti Pietaria ja niitä apostoleja, jotka elättivät yhä toivoa siitä,
että he näkisivät Jeesuksen tuovan julki hallitsemisen oikeutensa. Mutta nämä
väärät toiveet eivät saaneet elää kauan. Kansanjoukon mahtava, lähistön
kallioista kimmonnut huuto väreili vielä ilmassa, kun Jeesus nousi suuren
kivenjärkäleen päälle, nosti oikean kätensä merkiksi siitä, että hän vaati
hiljaisuutta, ja sanoi: "Lapseni, tarkoitatte hyvää, mutta olette
lyhytnäköisiä ja aineellismielisiä." Seurasi lyhyt tauko; tämä uljas
galilealainen seisoi siinä majesteettisen ryhdikkäänä itäisen taivaanrannan
lumoavaa iltahämyä vasten. Hän oli sormenpäitään myöten kuin kuningas, kun hän
jatkoi puhettaan tälle henkeään pidättelevälle väkijoukolle: "Tahtoisitte
tehdä minusta kuninkaan, ette siksi, että sielunne on valaistunut suuresta
totuudesta, vaan siksi, että vatsanne on täytetty leivällä. Kuinka monta kertaa
olen sanonut teille, ettei valtakuntani ole tästä maailmasta? Tämä taivaan
valtakunta, jota me julistamme, on hengellinen veljeskunta, eikä sitä hallitse
kukaan aineellisella valtaistuimella istuva ihminen. Isäni, joka on taivaassa,
on se kaikkiviisas ja kaikkivoipa Hallitsija, joka hallitsee tätä Jumalan maan
päällä olevien poikien hengellistä veljesliittoa. Niin huonostiko olen
onnistunut tekemään tunnetuksi henkien Isää, että tahtoisitte tehdä hänen
lihallisesta Pojastaan kuninkaan! Menkää nyt kaikki täältä omaan kotiinne. Jos
teillä täytyy olla kuningas, istuttakaa valkeuksien Isä kaiken olevaisen
henki-Hallitsijana jokainen oman sydämenne valtaistuimelle."
Nämä Jeesuksen
esittämät sanat saivat väkijoukon poistumaan järkytyksen ja masennuksen
vallassa. Monet, jotka olivat uskoneet häneen, käänsivät selkänsä eivätkä sen
päivän jälkeen enää seuranneet häntä. Apostolit olivat sanattomia. He seisoivat
äänettöminä paikalla, johon olivat kerääntyneet -- ruoantähteet sisältävien
kahdentoista korin ympärillä. Vain asiapoika Markus
[sivu 1703]
puhui: "Ja
hän kieltäytyi olemasta kuninkaamme." Ennen kuin Jeesus poistui saadakseen
olla yksin kukkuloilla, hän kääntyi Andreaksen puoleen ja sanoi: "Vie
veljesi takaisin Sebedeuksen taloon ja rukoile heidän kanssaan, rukoile
erityisesti veljesi Simon Pietarin puolesta."
Ilman Mestariaan
-- omiin oloihinsa lähetettyinä -- apostolit astuivat veneeseen ja alkoivat
hiljaisina soutaa järven länsirannan Beetsaidaa kohti. Kahdentoista apostolin
joukossa ei ollut toista yhtä muserrettua ja alakuloista kuin Simon Pietari. He
lausuivat tuskin yhtä sanaa. He ajattelivat kaikki Mestaria, joka oli yksinään
kukkuloilla. Oliko hän hylännyt heidät? Hän ei ollut milloinkaan tätä ennen
lähettänyt heitä kaikkia pois ja kieltäytynyt tulemasta heidän mukaansa. Mitä
tämä kaikki saattoi merkitä?
Pimeys laskeutui
heidän ylleen, sillä oli noussut voimakas vastatuuli, joka teki etenemisen
lähes mahdottomaksi. Kun pimeyden tunnit ja raskas soutaminen yhä jatkuivat,
Pietari väsyi ja vaipui syvään uupumuksen uneen. Andreas ja Jaakob asettivat
hänet lepäämään veneen pehmustetulle perätuhdolle. Sillä aikaa kun muut
apostolit taistelivat tuulta ja aaltoja vastaan, Pietari näki unen. Hänen
näyssään Jeesus tuli heidän luokseen meren päällä kävellen. Kun Mestari näytti
kävelevän veneen vierellä, Pietari huusi: "Pelasta meidät, Mestari,
pelasta meidät." Ja veneen perässä olevat kuulivat hänen lausuvan muutaman
näistä sanoista. Ja kun tämä öinen ilmestys jatkui Pietarin mielessä, hän
uneksi kuulevansa Jeesuksen sanovan: "Ole rohkealla mielin; se olen minä;
älä pelkää." Tämä oli Pietarin rauhattomalle sielulle kuin Gileadin
balsamia. Se rauhoitti hänen levotonta henkeään niin, että hän (unessaan)
huudahti Mestarille: "Herra, jos se tosiaankin olet sinä, niin käske minua
kävelemään kanssasi veden päällä." Ja kun Pietari alkoi kävellä veden
päällä, valtavat aallot kauhistuttivat häntä, ja kun hän oli vajoamaisillaan,
hän huusi: "Herra, pelasta minut!" Ja kahdentoista apostolin joukossa
oli monta, jotka kuulivat hänen päästävän tämän huudon. Sitten Pietari näki
unessaan, että Jeesus tuli apuun, ojensi kätensä, tarttui häneen ja nosti hänet
ylös sanoen: "Voi sinua vähäuskoista, miksi sinä epäilit?"
Unennäkönsä
jälkimmäisen osan yhteydessä Pietari nousi tuhdolta, jolla hän nukkui, ja
todellakin astui laidan yli veteen. Ja hän heräsi unestaan, kun Andreas, Jaakob
ja Johannes kurottautuivat alas veteen ja kiskoivat hänet ylös järvestä.
Pietarille tämä
kokemus oli aina todellinen. Hän uskoi vilpittömästi, että Jeesus tuona yönä
tuli heidän luokseen. Johannes Markuksen hän sai asiasta vain osittain
vakuuttuneeksi, mikä selittää sen, että Markus jätti omasta kertomuksestaan
pois osan tästä tarinasta. Lääkäri Luukas, joka suoritti huolellisen
tutkimuksen näistä asioista, päätteli koko episodin olleen Pietarin kokema
näky, ja siksi hän ei omaa kertomustaan valmistellessaan suostunut antamaan
sille sijaa.
Torstaiaamuna he
ennen päivännousua ankkuroivat purtensa vähän matkan päähän rannasta,
Sebedeuksen talon lähistölle, ja menivät nukkumaan kutakuinkin keskipäivään
saakka. Andreas nousi vuoteesta ensimmäisenä, meni kävelylle järven rantaan ja
kohtasi Jeesuksen, joka oli siellä heidän asiapoikansa kanssa kivellä
vesirajassa istumassa. Vaikka monet väkijoukkoon kuuluvista samoin kuin nuoret
evankelistat etsivät Jeesusta itäisiltä kukkuloilta koko yön ja vielä kauan
seuraavana päivänäkin, hän oli yhdessä Markusten pojan kanssa lähtenyt pian puolenyön
jälkeen kävelemään järven ympäri ja joen poikki takaisin Beetsaidaan.
[sivu 1704]
Vain
viitisensataa niistä viidestätuhannesta, jotka oli ruokittu ihmeen avulla ja
jotka vatsa täynnä ja sydän tyhjänä olisivat tehneet Jeesuksesta kuninkaan, jaksoi
enää seurata häntä. Mutta ennen kuin nämä saivat tietää, että Jeesus oli taas
Beetsaidassa, hän pyysi Andreasta kutsumaan koolle kaksitoista apostolia
työtovereineen -- naiset mukaan luettuina -- ja sanoi: "Haluan puhua
heidän kanssaan." Ja kun kaikki olivat valmiita, Jeesus sanoi:
"Kuinka
kauan minä vielä kestän teitä? Onko hengellinen ymmärrys teillä kaikilla
hidasta ja puuttuuko teiltä kaikilta elävää uskoa? Olen kaikki nämä kuukaudet
opettanut teille valtakunnan totuuksia, ja silti teitä pitävät vallassaan
aineelliset motiivit hengellisten näkökohtien sijasta. Ettekö ole
kirjoituksista lukeneet edes kohtaa, jossa Mooses kehottaa epäuskoisia Israelin
lapsia lausuen heille: 'Älkää peljätkö, pysykää paikoillanne, niin näette,
minkä pelastuksen Herra antaa'? Psalminlaulaja sanoi: 'Pane turvasi Herraan.'
'Ole kärsivällinen, odota Herraa ja ole luja. Hän on valava sinun sydämeesi
rohkeutta.' 'Heitä murheesi Herran huomaan, hän pitää sinusta huolen. Turvatkaa
häneen kaikkina aikoina ja tyhjentäkää sydämenne hänelle, sillä Jumala on
teidän turvapaikkanne.' 'Joka Kaikkein Korkeimman salaisessa paikassa asuu, hän
pysyy Kaikkivaltiaan varjossa.' 'Parempi on luottaa Herraan kuin panna
luottamustaan ihmisruhtinaisiin.'
"Ja
näettekö nyt kaikki, että ihmeiden tekeminen ja aineellisten tunnustekojen
suorittaminen eivät tuo sieluja hengelliseen valtakuntaan? Me ruokimme
kansanjoukon, mutta se ei johdattanut sitä isoamaan elämän leipää eikä
janoamaan hengellisen vanhurskauden vesiä. Kun heidän nälkänsä oli tyydytetty,
he eivät pyrkineet taivaan valtakuntaan, vaan mieluumminkin he pyrkivät
julistamaan Ihmisen Pojan kuninkaaksi, kuninkaaksi tämän maailman kuninkaiden
joukkoon, vain jotta he saisivat edelleenkin syödä leipää tarvitsematta
uurastaa sen ansaitakseen. Ja kaikki tämä, jossa moni teistä oli ainakin
jossain määrin mukana, ei tee taivaallista Isää millään tavalla tunnetuksi eikä
edistä hänen valtakuntaansa maan päällä. Eikö meillä ole tämän maan
uskonnollisten johtomiesten keskuudessa kylliksi vihamiehiä ilman, että teemme
sellaista, joka todennäköisesti panee yhteiskunnankin vallankäyttäjät
kavahtamaan meitä? Rukoilen Isää voitelemaan silmänne, jotta voisitte nähdä, ja
avaamaan korvanne, jotta voisitte kuulla, niin jospa teillä sitten olisi täysi
luottamus evankeliumiin, jota olen teille opettanut."
Sitten Jeesus
ilmoitti, että hän halusi vetäytyä muutamaksi päiväksi apostoliensa kanssa
lepäämään ennen kuin he laittautuisivat valmiiksi mennäkseen Jerusalemiin
pääsiäiseksi, ja hän kielsi opetuslapsia tai kansanjoukkoon kuuluvia
seuraamasta hänen jäljessään. Niinpä he menivät veneellä Gennesaretin seuduille
lepäämään ja nukkumaan kahden, kolmen päivän ajaksi. Jeesus oli
valmistautumassa maan päällä viettämänsä elämän suureen kriisiin, ja siksi hän
vietti paljon aikaa olemalla yhteydessä taivaalliseen Isään.
Uutinen
viidentuhannen ihmisen ruokkimisesta ja yrityksestä tehdä Jeesuksesta kuningas
herätti laajamittaista uteliaisuutta ja nosti pintaan koko Galilean ja Juudean
piirin uskonnollisten johtajien ja yhteiskunnan vallanpitäjien tuntemat pelot.
Vaikkei tämä suuri ihme millään tavalla edistänytkään valtakunnan evankeliumia
aineellismielisten ja puolesta sydämestään uskovien keskuudessa, se palveli
kuitenkin sitä tarkoitusta, että se lopetti Jeesuksen lähimmässä perhepiirissä
eli apostolien ja läheisten opetuslasten keskuudessa ilmenneet ihmetekoja
kaipaavat ja kuningashaaveiset pyrkimykset. Tämä vaikuttava välikohtaus päätti
opetuksesta, oppimisesta ja parantamisesta koostuvan varhaisjakson ja valmisti
sillä tavoin tietä kohta alkavalle viimeiselle vuodelle, jolloin julistettiin
tämän uuden, valtakunnasta kertovan evankeliumin korkeampia ja hengellisempiä
osakysymyksiä: Jumalan pojan asemaa, hengellistä vapautta ja ikuista
pelastusta.
[sivu 1705]
Erään varakkaan
uskovan kodissa Gennesaretin seudulla levätessään Jeesus piti kahdentoista
apostolin kanssa jokaisena iltapäivänä epämuodollisia neuvonpitoja. Valtakunnan
lähettiläät olivat nyt vakavamielinen, totinen ja kurinalainen ryhmä harhakuvitelmistaan
päässeitä miehiä. Mutta edes kaiken jo tapahtuneen jälkeen -- ja kuten
myöhemmät tapahtumat sitten osoittivat -- nämä kaksitoista miestä eivät
vieläkään olleet täysin vapautuneet juutalaisen Messiaan tuloa koskevista
perinnöksi saamistaan ja pitkään hellimistään käsityksistä. Muutaman edeltäneen
viikon tapahtumat olivat vyöryneet liian nopeasti, jotta nämä hämmästyneet
kalastajat olisivat ymmärtäneet niiden täyden merkityksen. Tarvitaan aikaa
ennen kuin miehet ja naiset panevat toimeen perusteellisia ja laajamittaisia
muutoksia pohjimmaisissa ja perimmäisissä käsityksissään sosiaalisesta
käyttäytymisestä, filosofisista asenteista ja uskonnollisista vakaumuksista.
Sillä aikaa kun
Jeesus ja kaksitoista apostolia lepäsivät Gennesaretissa, väkijoukot
hajaantuivat toisten mennessä kotiinsa, toisten lähtiessä Jerusalemiin
viettämään pääsiäistä. Jeesuksen innokkaiden ja julkisten seuraajien lukumäärä,
joka yksin Galileassa nousi yli viidenkymmenentuhannen, supistui vajaassa
kuukaudessa niin, ettei se ollut enää viittäsataakaan. Jeesus halusi antaa
apostoleilleen tällaisen kokemuksen kansansuosion ailahtelevaisuudesta,
jotteivät nämä tuntisi kiusausta luottaa moisiin ohimenevän uskonnollisen
hysterian ilmentymiin sen jälkeen, kun hän jättäisi heidät yksin valtakunnan
työtä tekemään. Mutta hän onnistui tässä pyrkimyksessään vain osittain.
Heidän
Gennesaretissa-oleskelunsa toisena iltana Mestari kertoi apostoleille taas
kylväjävertauksen ja lisäsi siihen nämä sanat: "Katsokaas, lapseni,
ihmisen tunteisiin vetoaminen tuottaa vain hetkellisiä tuloksia ja johtaa
surkeaan pettymykseen; yksinomainen ihmisen älytoimintaan vetoaminen on sekin
tyhjää ja hedelmätöntä; ihmismielessä elävään henkeen vetoamalla vain voitte
toivoa saavuttavanne pysyvää menestystä ja saavanne aikaan ne ihmeelliset
ihmisluonteessa tapahtuvat muutokset, jotka ennen pitkää näkyvät aitojen hengen
hedelmien ilmenemisenä kaikkien niiden päivittäisessä elämässä, jotka siis
pääsevät epäilyksen pimeydestä siten, että henki syntyy uskon valoon -- taivaan
valtakuntaan."
Jeesus opetti
emootioihin vetoamista keinona, jolla älyperäinen huomio kiinnitetään ja
kohdennetaan. Hän kutsui tällä tavalla herätettyä ja liikkeeseen saatua mieltä
portiksi sieluun, jossa ihmisen hengellinen olemus asuu, hengellinen olemus,
jonka tulee tunnistaa totuus ja reagoida evankeliumin hengelliseen kutsuun,
jotta siitä seuraisi aitoina luonteenmuutoksina ilmeneviä pysyviä tuloksia.
Jeesus pyrki
tällä tavoin valmistelemaan apostoleja kohta tulossa olevaan järkytykseen --
kriisiin, joka ilmenisi julkisessa suhtautumisessa häneen ja joka oli vain
muutaman päivän päässä. Hän selitti kahdelletoista apostolille, että
Jerusalemin uskonnolliset vallanpitäjät vehkeilisivät Herodes Antipaan kanssa
saadakseen heidät turmioon. Kaksitoista apostolia alkoivat yhä täydellisemmin
(vaikk'eivat vielä lopullisesti) tajuta, ettei Jeesus tulisi istumaan Daavidin
valtaistuimella. Yhä paremmin he ymmärsivät, ettei hengellistä totuutta käynyt
edistäminen aineellisin ihmein. He alkoivat tajuta, että viidentuhannen ihmisen
ruokkiminen ja kansanliike, joka olisi tehnyt Jeesuksesta kuninkaan, oli ollut
hetki, jolloin kansan osoittama tunnustekojen tavoittelu, ihmetekojen odotus,
oli huipussaan ja Jeesuksen kansansuosio lakipisteessään. Heillä oli
epämääräinen näkemys ja hämärä aavistus siitä, että lähestymässä oli
hengellisen seulonnan ja julman vastoinkäymisen ajat. Näille kahdelletoista
miehelle alkoi
[sivu 1706]
vähä vähältä
valjeta, minkäluonteinen heidän todellinen tehtävänsä valtakunnan lähettiläinä
olisi, ja he alkoivat vyöttää itseään Mestarin maisen toiminnan viimeisen
vuoden ankariin ja piinaaviin koettelemuksiin.
Ennen kuin he
lähtivät Gennesaretista Jeesus jakoi heille tietoa ihmeen avulla tapahtuneesta
viidentuhannen ihmisen ruokkimisesta kertomalla, minkä tähden hän oli ryhtynyt
tähän luovan voiman epätavalliseen julkituomiseen, ja vakuuttaen heille myös,
että hän antoi tällä tavoin myöten kansanjoukkoa kohtaan tuntemalleen
myötätunnolle vasta varmistuttuaan siitä, että se olisi "Isän tahdon
mukaista."
Sunnuntaina, huhtikuun 3 päivänä, Jeesus, jonka seurassa olivat vain kaksitoista apostolia, lähti Beetsaidasta taivaltaakseen Jerusalemiin. Kansanjoukoilta välttyäkseen ja mahdollisimman vähän huomiota herättääkseen he matkasivat Gerasan ja Filadelfian kautta. Hän kielsi apostoleja opettamasta julkisesti tämän matkan aikana, eikä hän sallinut heidän saarnata eikä opettaa myöskään aikana, jonka he olivat Jerusalemissa. He saapuivat Betaniaan, Jerusalemin lähistölle, myöhään keskiviikkoiltana, huhtikuun 6 päivänä. Täksi yhdeksi yöksi he majoittuivat Lasaruksen, Martan ja Marian kotiin, mutta seuraavana päivänä heidän tiensä erkanivat. Jeesus asui Johanneksen kanssa erään Simon-nimisen uskovan kodissa lähellä Lasaruksen taloa Betaniassa. Juudas Iskariot ja Simon Selootti asuivat ystävien luona Jerusalemissa, kun muut apostolit taas majoittuivat kaksittain eri koteihin.
Tämän pääsiäisen aikana Jeesus kävi Jerusalemissa vain yhden kerran, ja se tapahtui varsinaisena suurena juhlapäivänä. Monet Jerusalemin uskovista kävivät Abnerin opastamina tapaamassa Jeesusta Betaniassa. Tämän Jerusalemissa-oleskelun kuluessa kaksitoista apostolia tulivat tietämään, miten kitkeräksi mieliala oli heidän Mestariaan kohtaan muuttumassa. He kaikki poistuivat Jerusalemista siinä uskossa, että kriisi oli uhkaamassa.
Sunnuntaina, huhtikuun 24 päivänä, Jeesus ja apostolit lähtivät Jerusalemista Beetsaidaan, ja he kulkivat Joppan, Kesarean ja Ptolemaiksen rannikkokaupunkien kautta. Sieltä he menivät maitse Raaman ja Horasinin kautta Beetsaidaan saapuen perille perjantaina, huhtikuun 29 päivänä. Heti kotiin päästyään Jeesus lähetti Andreaksen pyytämään synagogan esimieheltä lupaa saada puhua seuraavana päivänä, joka oli sapatti, iltapäivän synagogapalveluksessa. Ja Jeesus tiesi hyvin, että se olisi viimeinen kerta, kun hänen enää koskaan sallittaisiin puhua Kapernaumin synagogassa.