[sivu
467]
ENERGIA -- MIELI JA AINE
MAAILMANKAIKKEUDEN perustus on aineellinen siinä mielessä, että energia on koko olemassaolon perusta, ja puhdasta energiaa hallitsee Universaalinen Isä. Vahvuus -- energia -- on juuri se yksi ja ainoa olevainen, joka ikuisena monumenttina osoittaa ja todistaa, että Universaalinen Absoluutti on olemassa ja läsnä. Tämä Paratiisin-Läsnäoloista kumpuava valtava energiavirta ei ole koskaan pettänyt, ei koskaan rauennut; infiniittisessä ylläpidossa ei ole milloinkaan ollut katkoa.
Universumienergian
käsittely tapahtuu aina Universaalisen Isän henkilökohtaisen tahdon ja hänen
kaikin puolin viisaiden toimeksiantojensa mukaisesti. Tätä manifestoituneen
voiman ja kiertävän energian persoonallista valvontaa muuntavat Iankaikkisen
Pojan rinnakkaiset teot ja päätökset sekä Myötätoimijan toteuttamat Pojan ja
Isän yhteistavoitteet. Nämä jumalalliset olennot toimivat persoonallisesti ja
yksilöinä; he toimivat myös niiden lähes lukemattomien alaistensa persoonassa
ja voimassa, joista jokainen tuo eri tavalla esiin ikuista ja jumalallista
tarkoitusperää universumien universumissa. Mutta nämä jumalallisen voiman
toiminnalliset ja väliaikaiset muunnokset ja muuntumat eivät mitenkään vähennä
sen väitteen totuudellisuutta, että kaikki voima-energia perimmältään on kaiken
olevaisen keskuksessa olevan persoonallisen Jumalan valvonnassa.
1. PARATIISIN VAHVUUDET JA ENERGIAT
Maailmankaikkeuden perustus on aineellinen, mutta elämän sisin olemus on henkeä. Henkien Isä on myös universumien esi-isä. Alkuperäisen Pojan ikuinen Isä on myös alkuperäisen esikuvan, Paratiisin Saaren, ikuisuuslähde.
Aine -- energia --, sillä ne ovat vain saman
kosmisen realiteetin eri ilmenemismuotoja, kuuluu universumi-ilmiönä
luonnostaan Universaaliseen Isään. "Häneen sisältyy kaikki, mikä on."
Saattaa näyttää siltä, että aineessa ilmenee myötäsyntyistä energiaa ja tulee
esille omavaraisia voimia, mutta kaikissa näissä fyysisissä ilmiöissä
esiintyviin energioihin liittyvät gravitaatiolinjat juontuvat Paratiisista ja
ovat siitä riippuvaisia. Ultimatonin, ensimmäisen mitattavissa olevan
energiamuodon, ytimenä on Paratiisi.
Aineeseen luontaisesti kuuluvana ja
universaalisessa avaruudessa läsnä olevana on eräs energian muoto, jota ei
Urantialla tunneta. Kun tämä löytö lopulta tehdään, fyysikoista tulee
tuntumaan, että he ovat -- ainakin melkein -- ratkaisseet aineen mysteerin. Ja
ovathan he todellakin päässeet askelen lähemmäksi Luojaa, ovathan he päässeet
perille taas yhdestä jumalallisen tekniikan osa-alueesta, mutta missään
mielessä he eivät ole löytäneet
[sivu 468]
Jumalaa eivätkä osoittaneet, että aine olisi olemassa tai luonnonlait toimisivat Paratiisin kosmisesta tekniikasta ja Universaalisen Isän liikkeelle panevasta tarkoituksesta erillään.
Sitten kun on edistytty vieläkin pitemmälle
ja tehty yhä enemmän löytöjä, sen jälkeen kun Urantia on edennyt
mittaamattomasti nykyisen tietämyksen edelle, vaikka silloin saatattekin päästä
hallitsemaan aineen sähköisten yksiköiden energiakierroksia sellaisessa määrin,
että kykenette muuntelemaan niiden fyysisiä ilmenemismuotoja, edes kaiken
tällaisen hyvinkin mahdollisen edistyksen jälkeen tiedemiehenne eivät koskaan
kykene luomaan ainoatakaan aineen atomia, eivät tuottamaan ainuttakaan energian
leimahdusta eivätkä koskaan lisäämään aineeseen sitä, mitä kutsumme elämäksi.
Energian luominen ja elämän lahjoittaminen
ovat Universaalisen Isän ja hänen luojapersoonallisuuskumppaniensa
etuoikeuksia. Jumaluuksista virtaa jatkuva energian ja elämän vuo, paratiisivahvuuden
universaalinen ja yhdistynyt virta kulkee kaikkeen avaruuteen. Tämä
jumalallinen energia täyttää koko luomistuloksen. Vahvuudenorganisoijat panevat
alulle ne muutokset ja panevat toimeen ne muunnokset avaruusvahvuudessa, jotka
olevaistuvat energiaksi; voimanohjaajat muuntavat energian aineeksi; tällä
tavoin syntyvät aineelliset maailmat. Elämänkantajat panevat elottomassa
aineessa alulle prosessit, joita kutsumme elämäksi, aineelliseksi elämäksi.
Morontiavoiman Valvojat toimivat samalla tavoin kaikissa siirtymävaiheen
maailmoissa, jotka ovat aineellisten ja hengellisten maailmojen välillä.
Korkeammat henki-Luojat panevat alulle samanlaisia prosesseja energian
jumalallisissa muodoissa, ja seurauksena ovat älyllisen elollisuuden korkeammat
henkimuodot.
Energia lähtee liikkeelle Paratiisista muodossa, jonka se on saanut jumalallisen käskyn mukaan. Energiassa -- puhtaassa energiassa -- on mukana kaikki, mikä on ominaista jumalallisen organisaation olemukselle; se muotoutuu yhteen Jumalaan sisältyvien kolmen Jumalan kaltaiseksi, sellaisina kuin he toimivat universumien universumin päämajassa. Ja kaikki vahvuus pannaan kiertokulkuun Paratiisista, se tulee Paratiisin-Läsnäoloilta ja sinne se palaa ja on syvimmältä olemukseltaan aiheuttamattoman Aiheuttajan, Universaalisen Isän, eräs ilmenemismuoto; eikä ilman Isää olisi olemassa mitään, mikä on.
Itsestään olemassa olevasta Jumaluudesta juontuva vahvuus on itsessään iäti olemassa olevaa. Vahvuus-energia on häviämätöntä, tuhoutumatonta; nämä Infiniittisen ilmentymät saattavat olla rajoittamattoman muuntelun, loputtoman muodonmuutoksen ja ikuisen metamorfoosin kohteina, mutta häviäminen ei missään mielessä, ei missään määrin, ei edes vähäisimmässä kuviteltavissa olevassa laajuudessa voisi niitä kohdata eikä niitä koskaan tule kohtaamaan. Mutta vaikka energia kumpuaakin Infiniittisestä, sen esiintyminen ei silti ole infiniittistä, koska sillä, mikä nykyään käsitetään kokonaisuniversumiksi, on ulkorajansa.
Energia on
ikuista, mutta ei infiniittistä. Se reagoi aina Infiniittisyyden kaiken
sisäänsä sulkevaan otteeseen. Vahvuus ja energia kulkevat ikuisesti kulkuaan;
koska ne ovat lähteneet Paratiisista, niiden täytyy sinne myös palata, vaikka
säädetyn kiertokulun tekeminen kestäisi aikakauden toisensa jälkeen. Mikä on
alkujaan Paratiisin-Jumaluudesta, sen määränpäänä voi olla vain Paratiisi tai
kohtalona Jumaluus.
Ja tämä kaikki
vahvistaa uskoamme kehämäiseen, jossain määrin rajalliseen, mutta
järjestyksessä olevaan ja laajalle ulottuvaan universumien universumiin. Ellei
tämä olisi totta, silloin jossakin pisteessä ilmaantuisi ennemmin tai myöhemmin
merkki energian ehtymisestä. Kaikki lait, organisaatiot, hallinto ja
universumin tutkimusmatkailijoiden tuoma todistusaineisto, viittaa siihen, että
on olemassa ääretön Jumala, mutta toistaiseksi vielä äärellinen universumi,
loputtoman olemassaolon kehämäisyys, jokseenkin rajaton, mutta äärettömyyteen
verrattuna kuitenkin äärellinen.
[sivu 469]
2. UNIVERSAALISET EI-HENGELLISET
ENERGIAJÄRJESTELMÄT
(FYYSISET ENERGIAT)
On todellakin vaikea löytää englannin kielestä sanoja, jotka soveltuisivat vahvuuden ja energian -- fyysisen, mielellisen tai hengellisen -- eri tasojen nimittämiseen ja kuvaamiseen. Nämä kertomukset eivät voi kaikilta osin noudattaa hyväksymiänne vahvuuden, energian ja voiman määritelmiä. Vallitsee sellainen kielellinen köyhyys, että meidän on pakko käyttää näitä termejä monissa eri merkityksissä. Tässä luvussa esimerkiksi sanaa energia käytetään tarkoittamaan fenomenaalisen liikkeen, toiminnan ja potentiaalin kaikkia vaiheita ja muotoja, kun taas vahvuus-sanaa [force] käytetään energian esigravitatorisista ja sanaa voima [power] gravitaation ilmaantumisen jälkeisistä energian tasoista.
Pyrin kuitenkin vähentämään käsitteellistä
sekaannusta suosittamalla seuraavan luokituksen käyttöönottoa puhuttaessa
kosmisesta vahvuudesta, emergentistä energiasta ja universumivoimasta --
fyysisestä energiasta:
1. Avaruuden voimavaraus. Kysymyksessä on epäilyksetön Kvalifioimattoman Absoluutin läsnäolo vapaassa avaruudessa. Tämän käsitteen ekstensio sisältää Kvalifioimattoman Absoluutin toiminnan kokonaisuuteen luonnostaan kuuluvan universumin vahvuus-avaruuspotentiaalin, kun tämän käsitteen intensio puolestaan merkitsee kosmisen todellisuuden kaikkeutta -- universumeja, jotka kaukana iäisyydessä saivat alkunsa koskaan alkamattomasta, koskaan päättymättömästä, koskaan liikkumattomasta ja koskaan muuttumattomasta Paratiisin Saaresta.
Paratiisin alapuolelle alun alkaen kuuluvat ilmiöt käsittävät luultavasti kolme absoluuttisen vahvuusläsnäolon ja toiminnan vyöhykettä: Kvalifioimattomalle Absoluutille kuuluva keskipisteen ympärillä oleva vyöhyke, itsensä Paratiisin Saaren vyöhyke sekä niiden välissä oleva joidenkin tunnistamattomien, tasoittavien ja korvaavien toimintayksikköjen tai toimintojen vyöhyke. Nämä kolme samankeskistä vyöhykettä ovat kosmisen todellisuuden paratiisisyklin keskus.
Avaruuden voimavaraus on esirealiteetti; se on Kvalifioimattoman Absoluutin toimipiiri, ja se reagoi vain Universaalisen Isän henkilökohtaiseen otteeseen siitäkin huolimatta, että se näennäisesti on Ensiasteisten Vahvuuden Pääorganisoijien läsnäolon avulla modifioitavissa.
Kun Uversassa puhutaan avaruuden
voimavarauksesta, käytetään sanaa absoluta.
2. Alkuvahvuus. Tämä edustaa avaruuden voimavarauksen ensimmäistä perusmuutosta, ja se saattaa olla eräs Kvalifioimattoman Absoluutin ala-Paratiisiin keskittyvistä toiminnoista. Tiedämme, että ala-Paratiisista ulos suuntautuva avaruuden läsnäolo muuntuu jollakin tavoin siitä, joka tulee sisään. Mutta kaikista tällaisista mahdollisista yhteyksistä huolimatta avaruuden voimavarauksen yleisesti tunnettu muuntuminen alkuvahvuudeksi on Paratiisin elävien vahvuudenorganisoijien jänniteläsnäolon ensiasteinen erilaistava tehtävä.
Passiivisesta ja potentiaalisesta vahvuudesta tulee aktiivista ja alkuvaiheista, kun se reagoi Ensiasteisten Olevaistettujen Vahvuuden Pääorganisoijien läsnäolon tarjoamaan vastukseen. Vahvuus ilmaantuu nyt yksinomaisesta Kvalifioimattoman Absoluutin toimipiiristä alueille, joille on ominaista monensuuntainen reagointi -- reagointi tiettyihin Toiminnan Jumalan alulle panemiin alkuperäisiin liikkeisiin ja sen jälkeen tiettyihin Universaalisesta Absoluutista alkunsa saaviin tasauttaviin liikkeisiin. Alkuvahvuus näyttää reagoivan transsendentaaliseen kausaatioon absoluuttisuuden suhteessa.
Alkuvahvuudesta puhutaan toisinaan puhtaana
energiana; Uversassa käytetään siitä puhuttaessa sanaa segregata.
[sivu 470]
3. Emergentit energiat. Ensiasteisten
vahvuudenorganisoijien passiivinen läsnäolo riittää muuntamaan avaruuden
voimavarauksen alkuvahvuudeksi, ja nimenomaan tällä liikkeeseen saatetulla
avaruuden kentällä nämä samaiset vahvuudenorganisoijat ryhtyvät ensimmäisiin ja
aktiivisiin toimintoihinsa. Alkuvahvuuden on määrä energian ilmenemisalueilla
käydä kahden erillisen muuntamisvaiheen läpi ennen kuin se ilmaantuu
universumivoimaksi. Nämä emergentin energian kaksi tasoa ovat:
a. Valtaenergia. Kysymyksessä on
voimallisesti suuntautuva, massana liikkuva, korkeasti jännitteinen ja
tehokkaasti reagoiva energia -- ensiasteisten vahvuudenorganisoijien
toimintojen liikkeelle panemat jättiläismäiset energiajärjestelmät. Tämä
primaarinen eli valtaenergia ei ensi alkuun reagoi selvästi
paratiisigravitaation vetoon, vaikka se luultavasti osoittaakin
kokonaismassallista tai avaruussuunnallista reagointia Paratiisin alapinnalta
toimivien absoluuttisten vaikutusten kollektiiviseen ryhmään. Kun energia
ilmaantuu tasolle, jolla se alkaa reagoida Paratiisin kehämäisen ja
absoluuttisen gravitaation vetoon, ensiasteiset vahvuudenorganisoijat astuvat
sivuun ja päästävät toisasteiset kumppaninsa toimimaan.
b. Gravitaatioenergia. Nyt
ilmaantuvalla, gravitaatioon reagoivalla energialla on universumivoiman
potentiaali, ja siitä tulee kaiken universumiaineen aktiivinen esivaihe. Tämä
sekundäärinen eli gravitaatioenergia on sen energiaan kohdistuvan muokkaustyön
tuote, joka on Liitännäisten Transsendentaalisten Vahvuuden Pääorganisoijien
rakentamien läsnäolojen ja jännitetrendien aikaansaannos. Reagoimalla näiden
vahvuudenkäsittelijöiden työhön avaruusenergia siirtyy nopeasti
valtaenergiavaiheesta gravitaatiovaiheeseen, ja näin se alkaa reagoida suoraan
Paratiisin (absoluuttisen) gravitaation kehämäiseen vetoon samalla, kun siinä
ilmenee tiettyä potentiaalista herkkyyttä sen lineaarisen gravitaation vetoa
kohtaan, joka kuuluu luonnostaan pian ilmaantuvan energian ja aineen
elektronisen ja sitä seuraavien vaiheiden aineelliseen massaan.
Vetovoimaanreagoinnin ilmaantumisen jälkeen Liitännäiset Vahvuuden
Pääorganisoijat saavat vetäytyä avaruuden energiapyörremyrskyistä sillä
edellytyksellä, että tälle toimintakentälle on osoitettavissa Universumin
Voimanohjaajia.
Olemme melkoisen epävarmoja vahvuuden
evoluution varhaisvaiheet aiheuttavista täsmällisistä syistä, mutta tunnistamme
emergentin energian ilmenemisen kummallakin tasolla Perimmäisen älyllisen
toiminnan. Kun valta- ja gravitaatioenergiaa tarkastellaan yhdessä, niistä
puhutaan Uversassa sanalla ultimata.
4. Universumivoima. Avaruusvahvuus on muuttunut avaruusenergiaksi ja sen jälkeen gravitaation hallitsemaksi energiaksi. Fyysinen energia on näin kypsynyt vaiheeseen, jossa se voidaan ohjata voimaa johtaviin kanaviin ja panna palvelemaan universumin Luojien monenlaisia tavoitteita. Tätä työtä suorittavat suuruniversumissa -- organisoiduissa ja asutetuissa luomistuloksissa -- olevat monitaitoiset fyysisen energian ohjaajat, keskukset ja valvojat. Nämä Universumivoiman Ohjaajat ottavat tehtäväkseen valvoa enemmän tai vähemmän täydellisesti kahtakymmentäyhtä niistä energian kolmestakymmenestä vaiheesta, jotka muodostavat seitsemän superuniversumin nykyisen energiajärjestelmän. Tämä voima-energia-aineen toimipiiri on Korkeimman ajallis-avaruudellisen ylivalvonnan alaisuudessa toimivan Seitsenkertaisen älyllisten toimintojen maailma.
Kun Uversassa
puhumme universumivoiman maailmasta, käytämme sanaa gravita.
5. Havonan
energia. Tämä kertomus on käsitteiden osalta edennyt Paratiisiin päin sitä
mukaa, kuin muuntuvaa avaruusvahvuutta on seurattu taso tasolta ajallisuuden ja
avaruuden universumien energia-voiman toimintatasolle. Kun edetään pitemmälle
Paratiisia kohti, kohdataan seuraavaksi eräs energian ennalta olemassa oleva
vaihe, joka on ominainen keskusuniversumille. Täällä evoluution kiertokulku
näyttää kääntyvän takaisin, seuraamaan omia jälkiään. Nyt näyttää siltä,
[sivu 471]
että
energia-voima alkaisi kääntyä takaisin vahvuutta kohti, mutta kohti sellaista
vahvuutta, joka olemukseltaan on hyvin erilaista kuin avaruuden voimavaraus ja
alkuvahvuus. Havonan energiajärjestelmät eivät ole duaalisia; ne ovat
kolmiyhteisiä. Kysymyksessä on Paratiisin-Kolminaisuuden puolesta toimivan
Myötätoimijan eksistentiaalinen energia-alue.
Uversassa nämä
Havonan energiat tunnetaan nimellä triata.
6.
Transsendentaalinen energia. Tämä energiajärjestelmä toimii Paratiisin
ylätasolla ja ylätasolta käsin ja vain absoniittiväestöjen yhteydessä.
Uversassa sitä kutsutaan nimellä tranosta.
7. Monota.
Energia on läheistä sukua jumalallisuudelle, silloin kun se on Paratiisin
energiaa. Olemme taipuvaiset uskomaan, että monota on elävää, ei henkeä olevaa
Paratiisin energiaa -- Alkuperäisen Pojan elävän, henkeä olevan energian
ikuisuusvastine -- ja näin ollen Universaalisen Isän ei-hengellinen
energiajärjestelmä.
Emme kykene
tekemään eroa paratiisihengen ja paratiisimonotan olemuksen välillä. Ne
ovat ilmeisesti toistensa kaltaisia. Niillä on eri nimet, mutta kovin paljon ei
teille liene kerrottavissa sellaisesta realiteetista, jonka hengelliset ja
ei-hengelliset ilmenemät ovat erotettavissa toisistaan vain nimen
perusteella.
Tiedämme, että
finiittiset luodut voivat Seitsenkertaisen Jumalan ja Ajatuksensuuntaajan
huolenpidon kautta tavoittaa palvontakokemuksen Universaalisesta Isästä, mutta
epäilemme, tokko yksikään absoluuttisen tason alapuolella oleva
persoonallisuus, tokkopa edes voimanohjaajat, pystyy käsittämään Ensimmäisen
Suuren Lähteen ja Keskuksen energiaalista äärettömyyttä. Yksi asia on silti
varma: mikäli voimanohjaajat tuntevat avaruusvahvuuden muodonvaihdostekniikan,
he eivät tätä salaisuutta meille muille paljasta. Olen sitä mieltä, etteivät he
täysin käsitä vahvuudenorganisoijien toimintaa.
Nämä
voimanohjaajat itse ovat energian katalysaattoreita; toisin sanoen he saavat läsnäolollaan
energian lohkoutumaan, järjestymään tai kerääntymään yksikkömuodostumaksi. Ja
kaikki tämä merkitsee, että energiassa täytyy luonnostaan olla jotakin, joka
saa sen näiden voimaentiteettien läsnä ollessa toimimaan tällä tavoin.
Nebadonin Melkisedekit nimesivät kauan sitten tämän ilmiön, jossa kosminen
vahvuus muuttuu universumivoimaksi, yhdeksi seitsemästä "jumalallisuuden
äärettömyydestä". Ja juuri näin pitkälle te paikallisuniversumissa
tapahtuvan ylösnousemuksenne aikana tämän asian osalta edistytte.
Siitä huolimatta, ettemme pysty kaikilta osin käsittämään
kosmisen vahvuuden alkuperää, luonnetta eikä sen muodonmuutoksia, olemme täysin
perillä emergentin energian käyttäytymisen kaikista vaiheista siitä lähtien,
kun se alkaa suoraan ja erehtymättömästi reagoida Paratiisin gravitaation
vaikutukseen -- suunnilleen superuniversumin voimanohjaajien toiminnan
alkamisesta lähtien.
Aine on
keskusuniversumia lukuun ottamatta kaikissa universumeissa samanlaista. Aineen
fyysiset ominaisuudet määräytyvät sen rakennusosina olevien jäsenten
kiertonopeuksista, kiertoliikkeessä olevien osien lukumäärästä ja niiden
koosta, niiden ja ytimen välisestä etäisyydestä eli aineen sisältämästä
avaruudesta sekä eräiden Urantialla vielä tuntemattomien voimien läsnäolosta.
Erilaisissa
auringoissa, planeetoilla ja avaruuden taivaankappaleissa materia esiintyy
kymmenessä pääjakautumassa:
[sivu 472]
1. Ultimatoninen
aine -- aineellisen olemassaolon fyysiset perusyksiköt, elektronien muodostamiseen
soveltuvat energiapartikkelit.
2.
Alielektroninen aine -- aurinkojen sisältämien superkaasujen hylkivä ja
ulostyöntävä vaihe.
3. Elektroninen
aine -- aineellisen erilaistumisen sähköinen vaihe -- elektronit, protonit ja
erilaiset muut elektronisten ryhmien tapauksittain vaihtelevaan rakenteeseen
kuuluvat yksiköt.
4. Aliatominen
aine -- kuumien aurinkojen sisuksessa runsaana esiintyvä aine.
5. Hajonneet
atomit -- joita tavataan jäähtyvissä auringoissa ja kaikkialla avaruudessa.
6. Ionisoitunut
aine -- yksittäiset atomit, joista sähkö-, lämpö- tai röntgensädevaikutukset ja
liuottimet ovat riistäneet uloimmat (kemiallisesti aktiiviset) elektronit.
7. Atominen aine
-- alkuainejärjestelmän kemiallinen vaihe, molekyylisen eli näkyvän aineen
rakennusosat.
8. Aineen
molekyylivaihe -- aine sellaisena kuin se normaalioloissa Urantialla esiintyy
suhteellisen pysyvässä aineellistumisen tilassa.
9.
Radioaktiivinen aine -- raskaampien alkuaineiden hajaantumistaipumus ja
-aktiviteetti olosuhteissa, joissa vallitsee mieto lämpö ja heikentynyt
gravitaatiopaine.
10. Luhistunut
aine -- kylmien tai kuolleiden aurinkojen sisäosissa esiintyvä suhteellisen
muuttumaton aine. Aineen tämä muoto ei itse asiassa ole muuttumaton, sillä
siinä esiintyy yhä jonkin verran ultimatonien, jopa elektronien toimintaa,
mutta nämä yksiköt ovat hyvin lähellä toisiaan ja niiden kiertonopeudet ovat
huomattavasti laskeneet.
Edellä oleva aineen luokittelu koskee paremminkin aineen
rakennetta kuin niitä muotoja, joissa aine on luotujen olentojen havaittavissa.
Siinä ei myöskään oteta huomioon esiemergenttisen energian vaiheita eikä
Paratiisissa ja keskusuniversumissa olevia ikuisia aineellistumia.
4. ENERGIAN JA AINEEN
TRANSMUTAATIOT
Valo, lämpö, sähkö,
magnetismi, kemiallisuus, energia ja aine ovat -- alkuperältään, luonteeltaan
ja päämäärältään -- yksi ja sama asia, yhdessä sellaisten muiden aineellisten
realiteettien kanssa, joita Urantialla ei vielä tunneta.
Emme kaikilta
osin käsitä niitä lähes loputtomia muutoksia, joiden kohteeksi fyysinen energia
voi joutua. Yhdessä universumissa se ilmenee valona, toisessa valona ja
lämpönä, jossakin taas sellaisina energian muotoina, joita Urantialla ei
tunneta. Lukemattomia miljoonia vuosia myöhemmin se voi ilmetä uudelleen
jonkinmuotoisena levottomana, hyökyvänä sähköenergiana tai magneettisena
voimana; ja vieläkin myöhemmin se taas saattaa ilmaantua seuraavassa
universumissa jonakin vaihtelevan aineen muotona, joka läpikäy sarjan
muodonmuutoksia, ja seuraavaksi sen ulkoinen fyysinen olemus saattaa hävitä
jossakin maailmojen suuressa mullistuksessa. Ja sitten, lukemattomia aikakausia
myöhemmin ja lukemattomien universumien läpi tapahtuneen, kuta kuinkin
loputtoman vaelluksen jälkeen tämä sama energia saattaa jälleen ilmaantua ja
muuttaa monet kerrat muotoaan ja potentiaaliaan; ja tällä tavoin nämä
muodonmuutokset jatkuvat läpi toinen toistaan seuraavien aikakausien ja halki
lukemattomien maailmojen. Näin aine kiitää eteenpäin ja läpikäy ajallisuuden
transmutaatiot, mutta kiertää aina uskollisesti iäisyyden kehää; vaikka se
olisi pitkäänkin estynyt palaamasta lähtökohtaansa, se reagoi aina siihen ja
kulkee iäti polkua, jonka sen matkaan lähettänyt Infiniittinen Persoonallisuus
on säätänyt.
[sivu 473]
Voimakeskukset
ja heidän kumppaninsa ovat laajasti mukana työssä, jota tehdään ultimatonin
muuntamiseksi elektronin radoiksi ja kiertoliikkeiksi. Nämä ainutlaatuiset
olennot hallitsevat ja yhdistelevät voimaa ultimatoneja, aineellistuneen
energian perusyksiköitä, taitavasti käsittelemällä. He ovat energian isäntiä
sen kiertäessä tässä alkukantaisessa tilassa. Fyysisten valvojien kanssa
yhdessä toimien he pystyvät tehokkaasti säätelemään ja ohjaamaan energiaa vielä
senkin jälkeen, kun se on muuntumalla siirtynyt sähköiselle tasolle, niin
kutsuttuun elektroniseen vaiheeseen. Mutta heidän toimialansa supistuu
valtavasti, kun elektronisesti järjestynyt energia kääntyy atomijärjestelmien
pyörteisiin. Tällaisen aineellistumisen tapahduttua nämä energiat joutuvat lineaarisen
gravitaation puoleensa vetävän voiman täyteen otteeseen.
Gravitaatio
vaikuttaa positiivisesti voimakeskusten ja fyysisten valvojien voimaväyliin ja
energiakanaviin, mutta näillä olennoilla on vain negatiivinen suhde
gravitaatioon -- ne voivat siihen nähden käyttää antigravitatorisia
valmiuksiaan.
Kautta koko
avaruuden tapahtuu kylmyyden ja muiden vaikutusten alaisena ultimatonien luovaa
organisoitumista elektroneiksi. Lämpö osoittaa elektronisen toiminnan määrää,
kun taas kylmyys merkitsee vain lämmön puuttumista -- energian suhteellista
lepotilaa -- avaruuden universaalisen vahvuusvarauksen tilaa siinä tapauksessa,
ettei sen kummemmin emergenttiä energiaa kuin järjestynyttä materiaakaan ole
läsnä ja reagoimassa gravitaatioon.
Gravitaation
läsnäolo ja vaikutus estävät teoreettisen absoluuttisen nolla-pisteen
ilmaantumisen, tähtien välisen avaruuden lämpötila ei siis ole absoluuttisessa
nollapisteessä. Kaikkialla järjestyneessä avaruudessa esiintyy gravitaatioon
reagoivia energiavirtauksia, voiman virtapiirejä ja ultimatonista aktiviteettia
sekä myös järjestymässä olevia elektronisia energioita. Avaruus ei itse asiassa
ole tyhjä. Niinpä Urantian ilmakehäkin ohenee ohenemistaan, kunnes se noin
neljäntuhannen kahdeksansadan kilometrin päässä alkaa vähitellen häipyä tämän
universumilohkon keskimääräiseen avaruusaineeseen. Nebadonissa tunnetusta
kaikkein tyhjimmästäkin avaruuden kohdasta on saatavilla noin sata ultimatonia
-- mikä vastaa yhden elektronin ultimatonien määrää -- yhtä kuutiotuumaa [16,4
cm3] kohti. Näin vähäistä ainemäärää pidetään käytännöllisesti
katsoen tyhjänä avaruutena.
Lämpötila --
kuumuus ja kylmyys -- on energian ja aineen evoluution maailmoissa toissijaista
vain gravitaatioon nähden. Ultimatonit tottelevat nöyrästi äärimmäisiä lämpötiloja.
Matalat lämpötilat suosivat elektronisen rakenteen ja atomien kokoonpanon
tiettyjä muotoja, kun taas korkeat lämpötilat helpottavat kaikenlaatuisten
atomien jakautumista ja aineen hajoamista.
Silloin kun
aineeseen kohdistuu tietyissä, aurinkojen sisäosille ominaisissa tiloissa
vallitseva kuumuus ja paine, sen muut kuin kaikkein alkeellisimmat
yhteenliittymät saattavat hajota. Näin kuumuus voi laajalti voittaa
gravitaatiostabiliteetin. Muttei mikään tunnettu aurinkolämpötila tai paine
kykene muuttamaan ultimatoneja takaisin valtaenergiaksi.
Liekehtivät
auringot voivat muuttaa aineen erilaisiksi energian muodoiksi, mutta pimeät
maailmat ja koko ulkoavaruus voivat hidastaa elektronista ja ultimatonista
toimintaa siihen pisteeseen, että ne muuttavat nämä energiat maailmojen
aineeksi. Tietyt elektronien keskinäisen läheisyyden omaavat yhdistymät samoin
kuin monet atomin ytimessä olevan aineen perusyhdistelmät muodostuvat avoimen
avaruuden äärimmäisen matalissa lämpötiloissa, ja myöhemmin niiden koko kasvaa
siksi, että niihin liittyy aineellistuvan energian laajempia kertymiä.
Meidän on koko
tämän koskaan päättymättömän energian ja aineen metamorfoosin pituudelta
otettava huomioon gravitaatiopaineen vaikutus samoin kuin ultimatonisten
energioiden antigravitatorinen käyttäytyminen tietyissä lämpötila-, nopeus- ja
kiertoliikeolosuhteissa. Lämpötila, energiavirtaukset, etäisyys sekä elävien
vahvuudenorganisoijien ja voimanohjaajien läsnäolo vaikuttavat nekin kaikkiin
energian ja aineen muodonmuutosilmiöihin.
[sivu 474]
Aineen massan
kasvu vastaa energian lisääntymistä jaettuna valon nopeuden neliöllä.
Dynaamisessa mielessä se työ, jonka lepotilassa oleva aine voi suorittaa,
vastaa energiaa, joka kului sen osien yhteensaattamiseen Paratiisista laskettuna,
kun siitä vähennetään matkalla voitettujen vahvuuksien muodostama vastus ja
aineen osien toisiinsa kohdistama vetovoima.
Aineen
esielektronisten muotojen olemassaolon osoittavat lyijyn kaksi atomipainoa.
Alkuperäisessä muodostuksessaan oleva lyijy painaa hieman enemmän kuin se
lyijy, joka ilmaantuu radiumin säteilyn kautta tapahtuvan uraanin hajoamisen
tuloksena. Ja tämä atomipainoissa ilmenevä eroavuus edustaa sitä tosiasiallista
energian menetystä, joka on seurauksena atomien hajoamisesta.
Aineen
suhteellisen eheyden varmistaa se seikka, että energia voi absorboitua tai
vapautua vain täsmälleen niissä määrissä, jotka Urantian tiedemiehet ovat
nimittäneet kvanteiksi. Tämä aineen maailmoissa ilmenevä viisas järjestely
auttaa pitämään universumit toimivina organisaatioina.
Energiamäärä, joka tulee sisään tai joka pääsee ulos, kun
elektroniset tai muut positiot vaihtuvat, on aina "kvantti" tai jokin
sen kerrannainen. Tällaisten energiayksikköjen värähtelevä eli aaltomainen
käyttäytyminen määräytyy kokonaan kysymyksessä olevien ainerakenteiden
mittasuhteista. Tällaiset aaltomaiset energiaväreilyt ovat 860-kertaisia
verrattuina näin käyttäytyvien ultimatonien, elektronien, atomien tai muiden
yksiköiden halkaisijaan. Loputon sekaannus, joka liittyy kvanttien
käyttäytymisen aaltomekaaniseen tarkasteluun, johtuu energia-aaltojen
päällekkäisyydestä: kaksi aallonharjaa saattaa yhtyä ja muodostaa korkeudeltaan
kaksinkertaisen aallonharjan, toisaalta taas aallonharja ja aallonpohja voivat
sattua yhteen ja aiheuttaa tällä tavoin toistensa kumoutumisen.
Orvontonin
superuniversumissa on olemassa sata aaltoenergian oktaavia. Urantialla näistä
energian ilmenemismuotojen sadasta ryhmästä tunnetaan kokonaan tai osittain
kuusikymmentäneljä. Auringonsäteet muodostavat superuniversumin skaalassa neljä
oktaavia siten, että näkyvät säteet kattavat yhden yksittäisen oktaavin, jonka
numero tässä sarjassa on neljäkymmentäkuusi. Seuraavana tulee
ultraviolettiryhmä, kun taas kymmenen oktaavia ylöspäin ovat röntgensäteet,
joita seuraavat radiumin gammasäteet. Kolmekymmentäkaksi oktaavia näkyvän
auringonvalon yläpuolella ovat ulkoavaruuden energiasäteet, jotka perin usein
sekoittuvat niiden mukana esiintyviin, suuren energiavarauksen omaaviin pienen
pieniin ainehiukkasiin. Näkyvän auringonvalon alapuolelle mentäessä kohdataan
ensimmäiseksi infrapunasäteet, ja kolmekymmentä oktaavia alempana on
radioaaltojen ryhmä.
Aaltomaiset
energian ilmenemismuodot voidaan luokitella -- Urantian kahdennenkymmenennen
vuosisadan tieteellisen valistuneisuuden näkökulmasta katsottuna -- seuraaviin
kymmeneen ryhmään:
1. Infraultimatoniset
säteet -- ultimatonien raja-alueen kiertoliikkeet, kun ne alkavat saada
selvästi erottuvan muodon. Tämä on emergentin energian ensimmäinen vaihe, jossa
aaltoilmiöt ovat havaittavissa ja mitattavissa.
2. Ultimatoniset
säteet. Energian kerääntyminen pienen pieniksi ultimatoneista koostuviksi
sfääreiksi aiheuttaa sellaisia värähtelyjä avaruuden sisällössä, että ne ovat
havaittavissa ja mitattavissa. Ja jo kauan ennen kuin fyysikot löytävät
ultimatonin, he epäilemättä havaitsevat näiden säteiden aiheuttamat ilmiöt
niiden osuessa kuuroina Urantialle. Nämä lyhyet ja suuritehoiset säteet
edustavat ultimatonien alkuvaiheista toimintaa
[sivu 475]
niiden
hidastuessa pisteeseen, jossa ne kerääntyvät aineen elektronisen järjestymisen
suuntaan. Ultimatonien kerääntyessä elektroneiksi tapahtuu tiivistymistä, jonka
seurauksena on energian varastoituminen.
3. Lyhyet
avaruussäteet. Nämä ovat kaikista puhtaasti elektronisista värähtelyistä
lyhyimmät, ja ne edustavat aineen tämänlaatuisen muodon esiatomista vaihetta.
Näiden säteiden tuottamiseen vaaditaan tavattoman korkeita tai tavattoman
matalia lämpötiloja. Kyseisiä avaruussäteitä on kahta lajia: toinen liittyy
atomien syntyyn, toinen osoittaa atomin hajoamista. Niitä säteilee suurimmassa
määrin superuniversumin tiheimmältä tasolta, Linnunradasta, joka on myös
ulkouniversumien tihein taso.
4. Elektroninen taso. Tämä energian
vaihe on kaiken aineellistumisen perusta seitsemässä superuniversumissa. Kun
elektroneja siirtyy kiertoradan korkeammilta energian tasoilta alemmille,
vapautuu aina kvantteja. Elektronien suorittaman radanvaihdoksen seurauksena on
varsin selvien ja yhdenmukaisten valoenergian mitattavissa olevien hiukkasten
poissinkoutuminen tai absorptio samalla, kun yksittäinen elektroni
yhteentörmäykseen joutuessaan luovuttaa aina valoenergiahiukkasen. Aaltomaisia
energian ilmenemismuotoja liittyy myös elektronisen vaiheen positiivisten ja
muiden kappalten esiintymisiin.
5. Gammasäteet -- ne säteilyt, jotka
ovat ominaisia atomisen aineen itsestään tapahtuvalle hajoamiselle. Paras
esimerkki tästä elektronisen toiminnan muodosta ovat radiumin hajaantumiseen
liittyvät ilmiöt.
6. Röntgensäderyhmä. Elektronin
hidastumisen seuraava askel tuottaa auringon röntgensäteiden eri muodot samoin
kuin keinotekoisesti synnytetyt röntgensäteet. Elektronivaraus luo sähkökentän;
liike aiheuttaa sähkövirran; virta tuottaa magneettikentän. Kun elektroni
yht'äkkiä pysäytetään, seurauksena oleva sähkömagneettinen tärähdys saa aikaan
röntgensäteen; röntgensäde on tämä häiriö. Auringon röntgensäteet ovat
identtisiä niiden säteiden kanssa, jotka synnytetään mekaanisesti ihmisruumiin
sisäpuolen tutkimista varten, paitsi siinä, että ne ovat aavistuksen verran
pitempiä.
7. Ultravioletit eli kemialliset
auringonvalon säteet ja erilaiset mekaaniset tuotokset.
8. Valkoinen valo -- aurinkojen koko
näkyvä valo.
9. Infrapunasäteet -- elektronisen
toiminnan hidastuminen yhä lähemmäs tunnettavissa olevan lämmön tasoa.
10. Hertsiaallot -- Urantialla
radiotoimintaan käytetyt energiat.
Kaikista näistä aaltomaisen energiatoiminnan
kymmenestä vaiheesta ihmissilmä voi reagoida vain yhteen oktaaviin: tavallisen
auringonvalon koko valoon.
Niin kutsuttu eetteri on pelkästään
yhteisnimi, jolla tarkoitetaan avaruudessa tapahtuvien vahvuus- ja
energiatoimintojen erästä ryhmää. Ultimatonit, elektronit ja muut energian
massakertymät ovat yhdenmukaisia ainehiukkasia, ja avaruuden halki matkatessaan
ne todellakin etenevät suorina jonoina. Valo ja kaikki muut havaittavissa
olevat energiailmentymät koostuvat tiettyjen energiapartikkeleiden
peräkkäisyydestä näiden edetessä suorina jonoina, paitsi kun gravitaatio ja
muut väliin tulevat vahvuudet sitä muuntelevat. Se, että nämä energiahiukkasten
jonot näyttäytyvät aaltoilmiöinä niitä tietyllä tavalla tutkittaessa, johtuu
koko avaruuden erilaistumattoman vahvuuspeitteen, hypoteettisen eetterin
antamasta vastuksesta, sekä
[sivu 476]
toisiinsa liittyneiden ainekasautumien vetovoimien välisestä jännitteestä. Aineen partikkeleiden väliin jäävä avaruus yhdessä energiasäteiden alkuvauhdin kanssa on sen perustana, että monet energia-aineen muodot näyttävät aaltomaisilta.
Avaruuden sisällön virittyneisyys aiheuttaa aaltomaisen reaktion nopeasti liikkuvien ainehiukkasten kulkuun, aivan kuten laivan kulku veden läpi saa aikaan erikorkuisia ja eripituisia aaltoja.
Alkuvahvuuden
käyttäytyminen aiheuttaa ilmiöitä, jotka ovat monin tavoin analogisia
olettamanne eetterin kanssa. Avaruus ei ole tyhjä. Koko avaruuden sfäärit
pyörivät ja kiitävät eteenpäin kaikkialle leviävän vahvuus-energian valtameren
läpi. Ei myöskään atomin avaruussisällys ole tyhjä. Mitään eetteriä ei siitä
huolimatta ole olemassa, ja juuri tämän oletetun eetterin puuttuminen
mahdollistaa sen, että asutut planeetat välttyvät putoamasta aurinkoon, ja sen,
että kiertävä elektroni kykenee vastustamaan putoamista atomin ytimeen.
6. ULTIMATONIT, ELEKTRONIT JA ATOMIT
Vaikka universaalisen vahvuuden avaruusvaraus on homogeeninen ja erilaistumaton, kehittyneen energian järjestyminen aineeksi tekee välttämättömäksi energian keskittymisen erillisiksi massoiksi, joilla on selkeät mittasuhteet ja tietty paino -- täsmällinen reagointi gravitaatioon.
Paikallisesta eli lineaarisesta
gravitaatiosta tulee täydestä määrästään vaikuttavaa aineen atomisen
järjestymisen ilmaantuessa. Esiatomisesta aineesta tulee vähäisessä määrin
gravitaatioon reagoivaa, kun röntgensäteet ja muut samankaltaiset energiat sitä
aktivoivat, mutta mitään mitattavissa olevaa lineaarisen gravitaation vetoa ei
kohdistu vapaisiin, irrallisiin tai varautumattomiin elektronisen energian
hiukkasiin eikä yhdistymättömiin ultimatoneihin.
Ultimatonit toimivat keskinäisen vetovoiman
varassa, ja ne reagoivat vain kehämäisen paratiisigravitaation puoleensa
vetävään voimaan. Lineaariseen gravitaatioon reagoinnin puuttuessa ne pysyvät
tällä tavoin mukana universaalisessa avaruusajelehdinnassa. Ultimatonien
kiertonopeudet voivat kiihtyä siihen pisteeseen, että ne alkavat käyttäytyä
osittain antigravitatorisesti, mutta ilman vahvuudenorganisoijia tai
voimanohjaajia ne eivät kykene saavuttamaan sitä kriittistä poistumisnopeutta,
jolla ne menettäisivät yksilöllisyytensä eli palaisivat valtaenergian tasolle.
Luonnossa ultimatonit vapautuvat fyysisen olemassaolon olotilasta vain
osallistuessaan jäähtyneen ja kuolevan auringon olemassaolon päättävään
hajoamiseen.
Ultimatonit -- joita Urantialla ei tunneta -- hidastuvat monien fyysisten toimintavaiheiden kautta ennen kuin ne saavuttavat elektroniseen järjestymiseen kuuluvat kiertoliikkeessä olevan energian edellytykset. Ultimatoneilla on kolme liikemuunnosta: keskinäinen vastustus kosmiseen vahvuuteen nähden, antigravitatorisen potentiaalin yksilökohtaiset kierrokset ja keskenään yhteen liittyneiden sadan ultimatonin muodostaman elektronin sisäiset sijaintipaikat.
Elektronin rakenteessa keskinäinen vetovoima pitää koossa sata ultimatonia; eikä tyypillisessä elektronissa ole koskaan enempää, jos ei myöskään vähempää, kuin sata ultimatonia. Yhden tai useamman ultimatonin menetys hävittää tyypillisen elektronin yksilöllisyyden ja synnyttää näin yhden kymmenestä elektronin modifioidusta muodosta.
Ultimatonit eivät piirrä ratoja eivätkä
kierrä kehissä elektronien sisällä, vaan ne levittäytyvät tai ryhmittyvät sen
mukaan, mikä on niiden pyörähtämisnopeus akselinsa ympäri, ja näin ne määräävät
elektronien toisistaan poikkeavat mittasuhteet. Tämä sama ultimatonien
aksiaalinen pyörimisnopeus määrää myös erityyppisten elektroniyksiköiden
negatiiviset tai positiiviset reaktiot. Elektronisen aineen eriytyminen ja
ryhmittyminen samoin kuin energia-aineen negatiivisten
[sivu 477]
ja positiivisten kappaleiden sähköinen
erillistyminen johtuvat kaiken kaikkiaan näistä niiden rakennusosina
olevien ultimatonien keskinäisliitosten erilaisista toiminnoista.
Jokainen atomi on halkaisijaltaan hieman yli
1/4.000.000 millimetriä, kun taas elektronin paino on vähän yli 1/2000
pienimmän atomin, vedyn, painosta. Vaikka saattaa olla, ettei atomin ytimelle
tunnusomainen positiivinen protoni ole negatiivista elektronia yhtään suurempi,
se kuitenkin painaa lähes kaksituhatta kertaa enemmän.
Jos aineen massa
suurennettaisiin niin, että yhden elektronin massa vastaisi yhtä unssin
kymmenesosaa eli 2,83 grammaa, ja sitten kokoa suurennettaisiin samassa
suhteessa, sellaisen elektronin volyymiksi tulisi maapallon volyymi. Mikäli
protonin -- joka on tuhat kahdeksansataa kertaa elektronin painoinen -- volyymi
suurennettaisiin nuppineulan pään kokoiseksi, silloin nuppineulan pään
halkaisija pitäisi vastaavasti suurentaa yhtä suureksi kuin on maan rata
auringon ympäri.
Kaiken aineen rakenne noudattaa aurinkokunnan
rakennetta. Kaikkien pikkuruisten energiauniversumien keskustassa on
suhteellisen vakaa, verrattain paikallaan pysyvä, aineellista olemassaoloa
edustava ydinosa. Tämä keskusyksikkö on varustettu kolminkertaisin
manifestoitumismahdollisuuksin. Tämän energiakeskuksen ympärillä pyörii
loputtomassa runsaudessa, mutta vaihtelunalaisilla radoilla, energiayksiköitä,
jotka ovat etäisesti verrattavissa jonkin oman aurinkokuntanne kaltaisen
tähtiryhmän aurinkoa kiertäviin planeettoihin.
Atomin sisällä elektronit kiertävät keskusprotonin ympäri niin, että niillä on liikkumatila, joka on verrattavissa planeettojen omaamaan liikkumatilaan niiden kiertäessä auringon ympäri aurinkokunnan sisältämässä avaruudessa. Todelliseen kokoon verrattaessa etäisyys atomin ytimen ja sisimmän elektronikehän välillä on suhteellisesti sama kuin sisimmän planeetan, Merkuriuksen, ja aurinkonne välillä.
Sekä elektronien pyörähdykset akselinsa
ympäri että niiden nopeus atomin ydintä kiertävällä radalla ylittävät kumpikin
sen, mitä ihminen kykenee kuvittelemaan, niiden rakenneosina olevien
ultimatonien nopeuksista puhumattakaan. Radiumin positiiviset hiukkaset
lentävät avaruuteen vauhdilla, joka on noin kuusitoistatuhatta kilometriä
sekunnissa, kun negatiiviset hiukkaset puolestaan saavuttavat lähes valon
nopeuden.
Paikallisuniversumit noudattavat rakenteensa
osalta kymmenjärjestelmää. Duaalisessa universumissa on tasan sata avaruusenergian
toisistaan erotettavissa olevaa atomista materialisoitumaa. Se on Nebadonissa
suurin mahdollinen aineen järjestäytymisen aste. Nämä sata aineen muotoa
koostuvat säännöllisestä sarjasta, jossa yhdestä sataan elektronia kiertää
suhteellisen tiivistä keskusydintä. Juuri tämä täsmällinen ja luotettava
erilaisten energioiden yhdistyminen muodostaa materian.
Ei jokaisen
maailman pintakerroksessa esiinny sataa tunnistettavissa olevaa alkuainetta,
mutta ne ovat tai ovat olleet läsnä jossakin tai ovat kehittymässä. Planeetan
syntyyn ja sitä seuraavaan kehitykseen liittyvät olosuhteet määräävät, montako
atomityyppiä sadasta on havaittavissa. Monenkaan maailman pinnalta ei löydetä
raskaampia atomeja. Urantiallakin ilmenee tunnetuissa raskaammissa alkuaineissa
hajoamistaipumusta, kuten radiumin käyttäytyminen osoittaa.
Atomin
stabiliteetti riippuu keskusytimessä olevien sähköisesti epäaktiivisten
neutronien lukumäärästä. Kemiallinen käyttäytyminen riippuu kokonaan vapaasti
kiertävien elektronien aktiivisuudesta.
[sivu 478]
Orvontonissa ei
ole koskaan ollut mahdollista luonnollisella tavalla koota yli sataa
rataelektronia yhdeksi atomijärjestelmäksi. Kun ratakenttään on keinotekoisesti
tuotu satayksi elektronia, seurauksena on aina ollut keskusprotonin miltei
silmänräpäyksellinen hajoaminen sekä elektronien ja muiden vapautuneiden
energioiden raju hajaantuminen.
Vaikka atomit saattavatkin sisältää yhdestä sataan rataelektronia, vain suurempien atomien kymmenen ulointa elektronia kiertävät keskusytimen ympäri selvästi erottuvina ja erillisinä kappaleina, jotka ehyinä ja kompakteina kiertävät täsmällisiä ja selkeitä ratoja. Keskustaa lähinnä olevat kolmekymmentä elektronia ovat erillisinä ja järjestyneinä kappaleina vaikeasti tarkkailtavia ja havaittavia. Tämä sama elektronisen käyttäytymisen vertaussuhde ytimen läheisyyteen nähden vallitsee kaikissa atomeissa niihin sisältyvien elektronien lukumäärästä riippumatta. Mitä lähempänä ydintä, sitä vähemmän ilmenee elektronien yksilöllisyyttä. Elektronin aaltomainen energiaulottuma voi levitä ulospäin siinä määrin, että se ottaa kokonaan haltuunsa atomin radoista alemmat; tämä pitää eritoten paikkansa lähimpänä atomin ydintä olevien elektronien kohdalla.
Kolmellakymmenellä sisimmällä rataelektronilla on yksilöllisyys, mutta niiden energiajärjestelmät pyrkivät sekoittumaan keskenään, sillä ne ulottuvat elektronista toiseen ja miltei radalta radalle. Seuraavat kolmekymmentä elektronia muodostavat toisen perheen eli energiavyöhykkeen ja edustavat enenevää erillisyyttä. Ne ovat ainehiukkasia, jotka edellisiä täysimääräisemmin kontrolloivat mukanaan seuraavia energiajärjestelmiä. Seuraavat kolmekymmentä elektronia, kolmas energiavyöhyke, ovat yhä yksilöllistyneempiä, ja ne kiertävät entistä selkeämpiä ja erillisempiä ratoja. Viimeiset kymmenen elektronia, joita esiintyy vain kymmenessä raskaimmassa alkuaineessa, omaavat riippumattomuuden arvoaseman ja ne kykenevät sen vuoksi enemmän tai vähemmän vapaasti pakenemaan emoytimen hallinnasta. Vähäisinkin lämpötilan ja paineen vaihtelu saa tämän neljännen ja uloimman ryhmän elektronit pakenemaan keskusytimen otteesta, kuten uraanin ja sen sukulaisalkuaineiden spontaani hajoaminen osoittaa.
Ensimmäiset
kaksikymmentäseitsemän atomia eli ne, jotka sisältävät yhdestä
kahteenkymmeneenseitsemään rataelektronia, ovat muita helpommin käsitettävissä.
Kaksikymmentäkahdeksannesta eteenpäin kohtaamme yhä enemmän arvaamattomuutta,
jonka oletetaan johtuvan Kvalifioimattoman Absoluutin läsnäolosta. Mutta osa
tästä elektronien arvaamattomuudesta johtuu ultimatonien toisistaan
poikkeavista aksiaalinopeuksista sekä ultimatonien selittämättömästä
"yhteensulloutumisen" taipumuksesta. On olemassa muitakin
vuorovaikutuksia -- fyysisiä, sähköisiä, magneettisia ja gravitatorisia --,
jotka ovat syynä elektronien käyttäytymisessä esiintyvään vaihteluun. Sen
vuoksi atomit ovatkin ennustettavuudeltaan henkilöiden kaltaisia.
Tilastotieteilijät saattavat julistaa löytäneensä lakeja, jotka hallitsevat
suurta joukkoa joko atomeja tai ihmisiä, mutta ne eivät päde, kun on puhe
yksittäisestä atomista tai henkilöstä.
Samalla kun gravitaatio on eräs niistä monista tekijöistä, jotka osallistuvat atomin pienen pienen energiajärjestelmän koossapitämiseen, näissä fyysisissä perusyksiköissä ja niiden joukossa on mukana myös eräs voimakas ja tuntematon energia, niiden perusrakenteen ja perimmäisen käyttäytymisen salaisuus, vahvuus, joka on Urantialla vielä tuntematon. Tämä universaalinen influenssi leviää kaikkialle tämän pikkuruisen energiaorganisaation sisällä olevaan avaruuteen.
Atomin elektronien välissä oleva avaruus ei
ole tyhjä. Koko atomin mitalta tätä elektronien välistä avaruutta aktivoivat
aaltomaiset ilmiöt, jotka synkronoituvat täydellisesti
[sivu 479]
elektronien nopeuden ja ultimatonien
kiertoliikkeiden kanssa. Tätä vahvuutta eivät täysin hallitse tuntemanne lait
positiivisesta ja negatiivisesta vetovoimasta; siksi sen käyttäytyminen on
toisinaan arvaamatonta. Tämä nimeämätön influenssi näyttää olevan muuan
Kvalifioimattoman Absoluutin reaktio avaruusvahvuuden tasolla.
Atomiytimen varautuneet protonit ja varautumattomat neutronit pitää yhdessä niiden välillä edestakaisin kulkevan mesotronin toiminta. Mesotroni on ainehiukkanen, joka on 180 kertaa elektronin painoinen. Ilman tällaista järjestelyä protonien mukanaan kuljettama sähkövaraus hajottaisi atomin ytimen.
Atomin rakenteen ollessa sellainen kuin se on, sähköiset tai gravitatoriset vahvuudet eivät voisi pitää ydintä koossa. Ytimen eheyden pitää yllä mesotronin edestakainen koossapitävä toiminta. Mesotroni kykenee pitämään varautuneita ja varautumattomia hiukkasia koossa suuremmasta vahvuus-massallisesta voimasta johtuen ja lisäksi toimimalla niin, että protonit ja neutronit vaihtavat alinomaan paikkaa. Mesotroni aiheuttaa ydinhiukkasten sähkövarauksen jatkuvan edestakaisen heittelehtimisen protonien ja neutronien välillä. Yhden mitättömän pienen sekunnin murto-osan ajan tietty ydinhiukkanen on varautunut protoni, seuraavassa sekunnin murto-osassa se on varautumaton neutroni. Ja nämä energiatilan vaihtelut ovat niin uskomattoman nopeita, ettei sähkövarauksella ole mitään mahdollisuutta toimia hajottavana tekijänä. Näin mesotroni toimii "energiankantaja"-hiukkasena, joka myötävaikuttaa suunnattomasti siihen, että atomin ydin on vakaa.
Mesotronin läsnäolo ja toiminta selittävät myös toisen atomiin liittyvän arvoituksen. Kun atomit toimivat radioaktiivisesti, ne säteilevät energiaa paljon enemmän kuin voisi odottaa. Tämä ylimääräinen säteily johtuu mesotronin, "energiankantajan", hajoamisesta, kun siitä näin tulee pelkkä elektroni. Mesotronin hajoamisen yhteydessä esiintyy myös tiettyjen pienten varautumattomien hiukkasten säteilyä.
Mesotroni selittää atomiytimen tietyt koossapysymisominaisuudet, mutta se ei ole vastuussa protonin kiinnevoimasta protonia kohtaan eikä neutronin kiinnittymisestä neutroniin. Atomin kiinnevoimaisen eheyden takana oleva paradoksaalinen ja voimakas vahvuus on sellainen energian muoto, jota Urantialla ei vielä tunneta.
Näitä
mesotroneja esiintyy runsaasti avaruussäteissä, joita lakkaamatta törmää
planeettaanne.
Dogmaattista ei ole vain uskonto, vaan luonnonfilosofia pyrkii sekin samalla tavoin dogmatisoitumaan. Kun maineikas uskonnonopettaja päätteli seitsenluvun olevan luonnon perusta siksi, että ihmisen päässä on seitsemän aukkoa, hän olisi saattanut siinä tapauksessa, että olisi ollut paremmin perillä kemiasta, puolustaa tällaista uskomusta tavalla, joka olisi perustunut todelliseen fyysisen maailman ilmiöön. Kaikissa ajallisuuden ja avaruuden fyysisissä universumeissa on kymmenlukuun perustuvasta energiarakenteen universaalisesta ilmenemisestä huolimatta aina läsnä olevana muistutuksena esiainetta edustava seitsenkertaisen elektronisen organisaation realiteetti.
Seitsenluku on keskusuniversumin ja
luonteenlaadun myötäsyntyisten periytymisten hengellisen järjestelmän osalta
perustavanlaatuinen, mutta kymmenluku, kymmenjärjestelmä, kuuluu luonnostaan
energiaan, aineeseen ja aineelliseen luomistulokseen. Atomien maailma tuo siitä
huolimatta kylläkin esille tiettyä jaksottaista ominaispiirteistöä, joka toistuu
seitsenryhminä -- syntymämerkki, jota tämä aineellinen maailma kantaa
osoituksena sen kaukaisesta hengellisestä alkuperästä.
[sivu 480]
Tämä sinnikkäästi toistuva luomistuloksen rakenteessa esiintyvä seitsenkertaisuus on nähtävissä kemian alalla samankaltaisten fysikaalisten ja kemiallisten ominaisuuksien toistumisena selvästi erottuvina seitsenjaksoina pantaessa perusalkuaineet atomipainonsa mukaiseen järjestykseen. Kun Urantian kemialliset alkuaineet järjestetään tällä tavoin riviin, jokainen ominaisuus tai piirre pyrkii toistumaan seitsemittäin. Tämä seitsemittäin tapahtuva jaksottainen muutos toistuu vähenevästi ja muunnelmin kemiallisen taulukon alusta loppuun, ja selvimmin se on havaittavissa alkupään eli kevyemmissä atomiryhmittymissä. Jos lähdetään liikkeelle mistä tahansa yksittäisestä alkuaineesta, jonka johonkin ominaisuuteen kiinnitetään huomiota, tämä piirre muuttuu kuuden sitä seuraavan alkuaineen kohdalla, mutta kun päästään kahdeksannen kohdalle, sillä on tapana tulla esille uudelleen. Kahdeksas kemiallisesti aktiivinen alkuaine muistuttaa toisin sanoen ensimmäistä, yhdeksäs muistuttaa toista ja niin edelleen. Tällainen fyysisen maailman tosiasia viittaa selvästi sen esivaiheena olevan energian seitsenjaksoiseen rakenteeseen ja kertoo ajallisuuden ja avaruuden luomusten seitsenkertaisen erilaisuuden perustavaa laatua olevasta reaalisuudesta. Ihmisen tulisi myös huomata, että luonnollisessa spektrissä on seitsemän väriä.
Mutta kaikki luonnonfilosofian olettamukset eivät pidä paikkaansa. Esimerkkinä mainittakoon hypoteettinen eetteri, joka on ihmisen kekseliäs yritys muodostaa yksi kokonaisuus siitä, mitä hän ei avaruuden ilmiöistä tiedä. Universumifilosofiaa ei voida perustaa niin kutsutun tieteen havaintoihin. Ellei kyseistä muodonmuutosta pystyttäisi näkemään, tiedemies olisi taipuvainen kiistämään sellaisen mahdollisuuden, että toukasta kehittyy perhonen.
Luonnossa on
fyysistä stabiliteettiä biologiseen joustavuuteen yhdistyneenä vain luomistyön
Mestariarkkitehtien omaaman lähes äärettömän viisauden ansiosta. Ei mikään
vähempi kuin transsendentaalinen viisaus voisi koskaan suunnitella materian
yksiköitä, jotka ovat samalla kertaa niin peräti vakaita ja niin peräti
tehokkaan joustavia.
10. UNIVERSAALISET EI-HENGELLISET
ENERGIAJÄRJESTELMÄT
(AINEELLISET MIELIJÄRJESTELMÄT)
Suhteellisen kosmisen reaalisuuden loputon ulottuvuus Paratiisin monotan absoluuttisuudesta avaruuden voimavarauksen absoluuttisuuteen herättää ajatuksen tietyistä keskinäissuhteen kehityksistä Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen ei-hengellisissä reaalisuuksissa -- niissä avaruuden voimavaraukseen kätkeytyvissä realiteeteissa, jotka paljastuvat monotassa ja ilmenevät väliaikaisesti näiden kummankin välissä olevilla kosmisilla tasoilla. Koska tämä energian ikuinen kiertokulku johtaa universumien Isään, se on absoluuttista, ja kun se on absoluuttista, se ei tosiasiana eikä arvona ole laajenevaa; Alkuperäinen Isä kuitenkin todellistuu tälläkin hetkellä -- niin kuin aina -- ajallis-avaruudellisten sekä ajallis-avaruudellisuuden ylittävien merkitysten iäti laajenevasta areenasta, muuttuvien suhteiden areenasta, jolla energia-aine yhä suuremmassa määrin joutuu elävän ja jumalallisen hengen ylivalvontaan elävän ja persoonallisen mielen kokemuksellisen ponnistelun kautta.
Universaaliset ei-hengelliset energiat
jälleenyhdistyvät muiden kuin Luojan mielen elävissä järjestelmissä eri
tasoilla, joista muutamat ovat kuvailtavissa seuraavasti:
1. Auttajahenkiä edeltävät mielet.
Tämä mielen taso on ei-kokeva, ja asutuissa maailmoissa siitä huolehtivat
Fyysiset Päävalvojat. Kysymyksessä on mekaaninen mieli, aineellisen elämän
alkeellisimpien muotojen ei-opetettavissa oleva älyllisyys, mutta
ei-opetettavissa oleva mieli toimii planeettojen alkukantaisen elollisuuden
lisäksi monilla muillakin tasoilla.
[sivu 481]
2. Auttajahengelliset mielet. Kysymys
on paikallisuniversumin Äiti-Hengen toiminnasta hänen vaikuttaessaan seitsemän
mielenauttajahenkensä kautta aineellisen mielen opetettavissa olevalla
(ei-mekaanisella) tasolla. Tällä tasolla aineellinen mieli kokee: ihmisen
alapuolella olevana (eläimen) älyllisyytenä viidessä ensimmäisessä auttajassa,
ihmisen (moraalisena) älyllisyytenä seitsemässä auttajassa; ihmisen yläpuolella
olevana (keskiväliolennon) älyllisyytenä kahdessa viimeisessä auttajassa.
3. Kehittyvät morontiamielet --
kehittyvien persoonallisuuksien laajeneva tietoisuus paikallisuniversumissa
tapahtuvan ylösnousemuksellisen elämänvaiheen aikana. Tämä on
paikallisuniversumin Äiti-Hengen yhdessä Luoja-Pojan kanssa antama lahja. Tämä
mielen taso merkitsee morontiatyyppisen elämänvälineen muodostamista. Se on
sellainen aineellisen ja hengellisen yhdistelmä, jonka paikallisuniversumin
Morontiavoiman Valvojat saavat aikaan. Morontiamieli toimii aina eri tavalla
suhteessa morontiaelämän 570 tasoon, ja se tuo julki sitä suurempaa kykyä
liittyä kosmiseen mieleen, mitä korkeampia tasoja saavutetaan. Tämä on
kuolevaisten luotujen kehityksen kulkusuunta, mutta Universumin Poika ja
Universumin Henki lahjoittavat myös ei-morontiaaliseen järjestelmään kuuluvaa
mieltä paikallisluomusten ei-morontiaalisille lapsille.
Kosminen mieli. Tämä on ajallisuuden ja avaruuden seitsenkertaisesti erilaistunut mieli, jota aina yhden vaiheen osalta jakaa kukin Seitsemästä Valtiashengestä jollekin seitsemästä superuniversumista. Kosmiseen mieleen sisältyvät kaikki finiittisen mielen tasot, ja se koordinoituu kokemuksellisesti Korkeimman Mielen evolutionaaristen jumaluustasojen kanssa ja transsendentaalisesti absoluuttisen mielen eksistentiaalisten tasojen -- Myötätoimijan suorien virtapiirien -- kanssa.
Paratiisissa
mieli on absoluuttista, Havonassa absoniittista, Orvontonissa finiittistä.
Mieli tuo aina mukanaan elävän hoivaamisen läsnäolon ja toiminnan sekä
erilaisia energiajärjestelmiä, ja tämä pitää paikkansa kaikkiin mielen tasoihin
ja kaikenlaisiin mieliin nähden. Mutta kosmisen mielen tuolla puolen käy yhä
vaikeammaksi kuvata mielen suhteita ei-hengelliseen energiaan. Havonalainen
mieli on absoluuttisen alapuolella, mutta evolutionaarisen yläpuolella. Kun se
on eksistentiaalis-kokemuksellista, se on lähempänä absoniittista kuin mitään
muuta teille paljastettua käsitettä. Paratiisimieli on ihmisen ymmärryskyvyn
yläpuolella; se on eksistentiaalista, ei-avaruudellista ja ei-ajallista. Kaikkien
näiden mielen tasojen ylle kohoaa kuitenkin Myötätoimijan universaalinen
läsnäolo, Paratiisissa olevan Mielenjumalan mieligravitaation ote.
11. MAAILMANKAIKKEUDEN MEKANISMIT
Mielen arvioinnin ja tuntemisen kohdalla on
muistettava, että maailmankaikkeus ei ole mekaaninen eikä maaginen. Se on
mielen luomus ja lainalainen mekanismi. Mutta vaikka luonnonlait käytäntöön
sovellettuina toimivat kaksissa maailmoissa, jotka näyttävät fyysiseltä ja
hengelliseltä, nämä kaksi ovat todellisuudessa yksi. Ensimmäinen Lähde ja
Keskus on kaiken aineellistumisen alkuperäinen syy ja samanaikaisesti kaikkien
henkien ensimmäinen ja perimmäinen Isä. Paratiisin-Isä esiintyy
henkilökohtaisesti Havonan ulkopuolisissa universumeissa vain puhtaana
energiana ja puhtaana henkenä -- Ajatuksensuuntaajina ja muina samankaltaisina
osasina.
Mekanismit eivät absoluuttisesti dominoi
luomistuloksen kokonaisuutta; universumien universumi kaikkineen on
mielen suunnittelema, mielen luoma ja mielen hallinnoima. Mutta universumien
universumin jumalallinen mekanismi on yhtä kaikki liian täydellinen, jotta
siinä ihmisen finiittisen mielen luomilla tieteellisillä menetelmillä
havaittaisiin jälkeäkään infiniittisen mielen ylivaltiudesta. Sillä tämä luova,
hallitseva ja ylläpitävä mieli
[sivu 482]
ei ole aineellista mieltä eikä luodun olennon mieltä, vaan se on henkimieltä, joka toimii luojalle kuuluvilla jumalallisen todellisuuden tasoilla ja tasoilta.
Kyky erottaa ja havaita mieli
maailmankaikkeuden mekanismeissa on kokonaan riippuvainen tällaiseen
tarkkailutehtävään ryhtyneen tutkivan mielen kyvykkyydestä, ulottuvuudesta ja
kapasiteetista. Ajallis-avaruudelliset mielet, jotka on organisoitu
ajallisuuden ja avaruuden energioista, ovat ajallisuuden ja avaruuden
mekanismien alaisia.
Liike ja universumin gravitaatio ovat universumien universumin persoonattoman ajallis-avaruudellisen mekanismin kaksoiskasvot. Tasot, joilla henki, mieli ja aine reagoivat gravitaatioon, ovat täysin ajasta riippumattomia, mutta vain todellisuuden aidot henkitasot ovat avaruudesta riippumattomia (ovat ei-avaruudellisia). Universumin korkeammat mielen tasot -- henkimielen tasot -- voivat nekin olla ei-avaruudellisia, mutta ihmismielen kaltaisen aineellisen mielen tasot reagoivat universumin gravitaation vuorovaikutuksiin, ja ne menettävät tämän reagointinsa vain samassa suhteessa kuin ne samastuvat henkeen. Henkireaalisuuden tasot tunnistaa niiden henkisisällöstä, ja ajallisuudessa ja avaruudessa esiintyvää hengellisyyttä mitataan vertaamalla sitä käänteisesti sen herkkyyteen lineaarista gravitaatiota kohtaan.
Reagointi lineaariseen gravitaatioon on
ei-henkisen energian määrällinen mitta. Kaikki massa, järjestynyt energia,
joutuu tähän otteeseen, paitsi kun siihen vaikuttavat liike ja mieli.
Lineaarinen gravitaatio on makrokosmoksen lyhyen kantaman koossapitävä voima,
vähän samaan tapaan kuin atomin sisäisen koossapysyvyyden voimat ovat
mikrokosmoksen lyhyen kantaman voimia. Niin kutsutuksi aineeksi järjestynyt
fyysinen aineellistunut energia ei voi matkata avaruutta ilman, että se
vaikuttaa reagointiin, joka kohdistuu lineaariseen gravitaatioon. Vaikka
tällainen gravitaatioonreagointi on suoraan verrannollista massaan nähden,
väliin tuleva avaruus modifioi sitä kuitenkin niin, että lopputulos on vain
karkea arvio, kun sen ilmoitetaan olevan kääntäen verrannollinen etäisyyden
neliöön. Loppujen lopuksi avaruus voittaa lineaarisen gravitaation siksi, että
siinä ovat mukana monien aineellisen olomuodon yläpuolella olevien voimien
antigravitatoriset vaikutukset, voimien, jotka toimivat gravitaation
vaikutuksen ja kaikkinaisen siihen reagoimisen neutraloimiseksi.
Äärimmäisen monimutkaisilta ja varsin automaattisilta näyttävillä kosmisilla mekanismeilla on aina taipumus kätkeä niissä olevan alulle panevan eli luovan mielen läsnäolo keneltä tahansa ja kaikilta sellaisilta älyllisiltä olennoilta, jotka ovat hyvin kaukana tämän mekanismin olemuksen ja kapasiteetin universumitasojen alapuolella. On tämän vuoksi väistämätöntä, että korkeampien universumimekanismien täytyy luotujen olentojen alempien luokkien silmissä näyttää mielettömiltä. Ainoa mahdollinen poikkeus tästä johtopäätöksestä olisi se, että mielellisyyttä näyttäisi epäsuorasti ilmentävän näennäisesti itse itseään ylläpitävän universumin hämmästyttävä ilmiö -- mutta se on pikemminkin filosofian kuin tosiasiallisen kokemuksen piiriin kuuluva asia.
Koska mieli koordinoi maailmankaikkeuden, ei mekanismien muuttumattomuutta ole olemassa. Etenevä evoluutio, johon yhdistyy kosminen itsensä ylläpito, on ilmiönä universaalinen. Maailmankaikkeuden kehittymisen kapasiteetti on ehtymätön spontaanisuuden äärettömyydessään. Edistyminen kohti sopusointuista yhtenäisyyttä, kasvava kokemuksellinen yhdistyminen iäti laajenevaan suhteiden monimutkaisuuteen lisättynä, olisi toteutettavissa vain tavoitehakuisen ja dominoivan mielen toimesta.
Kuta korkeampi johonkin maailmankaikkeuden
ilmiöön liittyvä universaalinen mieli on, sitä vaikeampaa on alempiin
tyyppeihin kuuluvan mielen sitä havaita. Ja koska maailmankaikkeuden mekanismin
mieli on luovaa henkimieltä (jopa Infiniittisen mielellisyyttä), eivät
maailmankaikkeuden alemmantasoiset mielet, kaikkein alimmasta mielestä
eli ihmismielestä puhumattakaan, voi sitä koskaan löytää eikä erottaa. Vaikka
kehittyvä, eläimestä polveutuva mieli onkin luonnostaan Jumalaa etsivä, se ei
omin avuin eikä itsestään ole myötäsyntyisesti Jumalaa tunteva.
[sivu 483]
HALLITSEVUUS
Mekanismien kehittyminen merkitsee ja
osoittaa luovan mielen kätkettyä läsnäoloa ja herruutta. Kuolevaisen olennon
älyllinen kyky laatia, suunnitella ja luoda automaattisia mekanismeja osoittaa,
että ihmismielen verrattomat, luovat ja tavoitehakuiset ominaisuudet ovat
planeetalla hallitsevana influenssina. Mieli tavoittelee aina:
1. Aineellisten mekanismien luomista.
2. Kätkettyjen salaisuuksien löytämistä.
3. Etäisten paikkojen tutkimista.
4. Mentaalisten järjestelmien laatimista.
5. Viisautta osoittavien päämäärien saavuttamista.
6. Henkitasojen saavuttamista.
7. Jumalallisten määränpäiden -- korkeimman,
perimmäisen ja absoluuttisen -- tavoittamista.
Mieli on aina luovaa. Yksittäisen eläimen, kuolevaisen, morontiaolennon, henkeä olevan taivasmatkalaisen tai lopullisuuden saavuttajan mielellisyys kykenee aina tuottamaan sopivan ja käyttökelpoisen ruumiin elävälle luotuidentiteetille. Mutta persoonallisuuden läsnäoloilmiö eli identiteetin hahmo ei sellaisenaan ole energian, ei fyysisen, mielellisen eikä hengellisen energian, ilmentymä. Persoonallisuuden muoto on elävän olennon hahmoaspekti; se merkitsee epäsuorasti myös energioiden järjestymistä, ja tämä, kun siihen lisätään elämä ja liike, on luodun olennon olemassaolon mekanismi.
Jopa henkiolennoilla on muoto, ja nämä henkimuodot (hahmot) ovat todellisia. Jopa korkeimmantyyppisillä henkipersoonallisuuksilla on hahmo -- persoonallisuuden hahmo, joka on joka suhteessa Urantian kuolevaisten ruumiiseen verrattava. Lähes kaikilla seitsemässä superuniversumissa kohdattavilla olennoilla on muoto. Mutta tästä yleissäännöstä on muutama poikkeus: Ajatuksensuuntaajilla ei näytä olevan hahmoa ennen kuin ne ovat fuusioituneet kuolevaiskumppaninsa eloon jäävän sielun kanssa. Yksinäiset Sanansaattajat, Inspiroidut Kolminaisuushenget, Äärettömän Hengen Henkilökohtaiset Avustajat, Gravitaatiosanansaattajat, Transsendentaaliset Kirjurit ja eräät muut ovat niin ikään vailla havaittavaa muotoa. Mutta nämä ovat tyypiltään harvalukuisia poikkeuksia; suurella enemmistöllä on eittämätön persoonallisuuden muoto, hahmo, joka on kunkin yksilön osalta omapiirteinen ja joka on tunnistettavissa ja erotettavissa vain kyseiselle persoonalle kuuluvaksi.
Kosmisen mielen yhteistyö ja
mielenauttajahenkien hoiva kehittävät kehittyvälle ihmisolennolle sopivan
fyysisen tomumajan. Morontiamieli yksilöllistää samalla tavoin morontiahahmon
kaikille kuolevaisille eloonjääville. Kuten kuolevaisen ruumis on
henkilökohtainen ja jokaiselle ihmiselle omapiirteinen, niin on
morontiahahmokin oleva varsin yksilöllinen ja riittävän luonteenomainen sitä
hallitsevalle luovalle mielelle. Yhtä vähän kuin on kahta toistensa kaltaista
ihmisruumista, yhtä vähän on kahta toistensa kaltaista morontiahahmoa.
Morontiavoiman Valvojat vastaavat siitä erilaistumattomasta
morontiamateriaalista, jonka palvelevat serafit toimittavat ja jonka avulla
morontiaelämä voi alkaa toimia. Ja morontiaelämän jälkeen havaitaan, että
henkihahmot ovat yhtä lailla toisistaan poikkeavia, henkilökohtaisia, ja
jokainen niistä on omalle henki-mieliasukkaalleen omapiirteinen.
Aineellisessa maailmassa te ajattelette, että
ruumiilla on henki, mutta me katsomme, että hengellä on ruumis. Ainetta olevat
silmät ovat tosiaankin hengestä
[sivu 484]
syntyneen sielun ikkunat. Henki on
arkkitehti, mieli on rakentaja, ruumis on aineellinen rakennus.
Fyysiset, hengelliset ja mielelliset energiat eivät sellaisinaan ja puhtaassa tilassaan vaikuta toisiinsa fenomenaalisten universumien aktuaaleina. Paratiisissa nämä kolme energiaa ovat tasavertaisia, Havonassa ne esiintyvät koordinoituina, kun taas finiittisten toimintojen universumitasoilla on kohdattava aineellisen, mielellisen ja hengellisen herruuden kaikki ulottuvuudet. Ajallisuuden ja avaruuden ei-persoonallisissa tilanteissa vallalla näyttää olevan fyysinen energia, mutta näyttää myös siltä, että mitä lähemmäksi henkimielen toiminta tulee tavoitteen jumalallisuutta ja toiminnan korkeimmuutta, sitä lähemmäs hallitsevaa asemaa henkivaihe pääsee; että perimmäisellä tasolla henkimielestä voi tulla lähes täysin hallitseva. Absoluuttisella tasolla henki on selvästi hallitsevana. Ja sieltä lähtien ajallisuuden ja avaruuden maailmojen halki, missä ikinä jokin jumalallinen henkirealiteetti on läsnä, milloin ikinä reaalinen henkimieli toimii, siellä pyrkii aina ilmaantumaan tämän henkirealiteetin aineellinen eli fyysinen vastinkappale.
Henki on luova realiteetti; fyysinen vastinkappale on henkitodellisuuden ajallis-avaruudellinen heijastuma, henkimielen luovan toiminnan fyysinen seuraamus.
Mieli hallitsee universaalisesti ainetta,
niin kuin se puolestaan on herkkä hengen harjoittamalle perimmäiselle
ylivalvonnalle. Ja mitä tulee kuolevaiseen ihmiseen, vain sellainen mieli, joka
auliisti alistuu hengen johdatukseen, voi toivoa jäävänsä eloon kuolevaisen
ajallis-avaruudellisesta olemassaolosta Korkeimman, Perimmäisen ja Absoluutin
-- Infiniittisen -- iäisen hengenmaailman kuolemattomana lapsena.
[Gabrielin
pyynnöstä esittänyt muuan Nebadonissa palveleva Voimallinen Sanansaattaja.]