[sivu 1825]
VIIMEINEN KÄYNTI
POHJOIS-PEREASSA
HELMIKUUN 11 ja 20 päivän välillä Jeesus ja kaksitoista apostolia kiersivät kaikissa niissä pohjois-Perean kaupungeissa ja kylissä, joissa Abnerin työtoverit ja naisryhmän jäsenet työskentelivät. He saivat havaita, että näiden evankeliumilähettiläiden toiminta oli menestyksellistä, ja Jeesus kiinnitti apostoliensa huomion tavan takaa siihen tosiasiaan, että valtakunnan evankeliumia oli mahdollista levittää ilman, että siihen liittyi ihmeitä ja tunnustekoja.
Koko kolmikuukautinen
Perean-lähetysretki vietiin
läpi menestyksellisesti kahdentoista apostolin antamatta sille paljonkaan apuaan, ja tästä
ajankohdasta alkaen evankeliumi ei enää heijastanut niinkään Jeesuksen persoonallisuutta kuin hänen opetuksiaan. Mutta kauan hänen
seuraajansa eivät hänen ohjeitaan noudattaneet, sillä pian Jeesuksen kuoleman ja
kuolleistanousun jälkeen he
poikkesivat hänen opetuksistaan ja ryhtyivät rakentamaan alkukirkkoa hänen jumalallis-inhimillisestä persoonallisuudestaan
omaamiensa ja ihmeistä kertovien käsitysten ja ihannoitujen
muistojen varaan.
Sapattina, helmikuun 18 päivänä, Jeesus oli Ragabassa, jossa asui muuan Natanael-niminen varakas fariseus. Ja koska melkoinen joukko hänen fariseustovereitaan kulki Jeesuksen ja kahdentoista apostolin mukana maan eri puolilla, hän tarjosi tuona sapattiaamuna aamiaisen heille kaikille, noin kahdellekymmenelle hengelle, ja kutsui Jeesuksen kunniavieraaksi.
Siihen mennessä, kun Jeesus saapui
tähän aamiaistilaisuuteen, useimmat fariseukset samoin kuin pari,
kolme lainoppinutta olivat jo tulleet
paikalle ja istuutuneet pöytään. Käymättä vesialtailla
pesemässä käsiään Mestari otti välittömästi paikkansa Natanaelin vasemmalla
puolella. Monet fariseuksista, etenkin ne, jotka olivat suosiollisia Jeesuksen
opetuksia kohtaan, tiesivät, että hän pesi kätensä vain ollakseen puhdas ja
että hän kammoksui näitä pelkästään seremoniallisia toimituksia. He eivät sen
vuoksi hämmästelleetkään, että hän tuli suoraa päätä pöytään ensin kahdesti
käsiään pesemättä. Mutta Natanaelia se tyrmistytti, ettei Mestari noudattanut
farisealaisen käytännön tiukkoja määräyksiä. Ja toisin kuin fariseukset Jeesus
ei myöskään pessyt käsiään jokaisen ruokalajin jälkeen eikä aterian päätteeksi.
Natanaelin ja
tämän oikealla puolella istuvan vihamielisen fariseuksen välillä käydyn
melkoisen kuiskuttelun jälkeen ja sen jälkeen, kun Mestaria vastapäätä istuvat
olivat aikansa kohotelleet kulmakarvojaan ja ivallisesti mutristelleet huuliaan,
Jeesus lopulta sanoi: "Minulla oli sellainen käsitys, että kutsuitte minut
tähän taloon murtaakseni leipää kanssanne ja ehkäpä kyselläksenne minulta
asioita uuden, Jumalan valtakunnan evankeliumin julistamisesta; mutta
huomaankin, että olette tuoneet minut tänne katselemaan näytöstä, joka kertoo
seremoniallisesta
[sivu 1826]
antaumuksesta
omalle omahyväisyydellenne. Tuon palveluksen olette minulle nyt tehneet; millä
numerolla aiotte seuraavaksi kunnioittaa minua tämän tilaisuuden
vieraananne?"
Kun Mestari oli
nämä sanat lausunut, he alkoivat tuijottaa pöydänpintaa ja pysyivät vaiti. Ja
kun kukaan ei mitään sanonut, Jeesus jatkoi puhettaan: "Teistä
fariseuksista monet ovat täällä kanssani ystävinä, jotkut ovat jopa
opetuslapsiani, mutta fariseusten valtaosa kieltäytyy itsepintaisesti näkemästä
valoa ja tunnustamasta totuutta vielä silloinkin, kun evankeliumin vaikutus
tuodaan heidän eteensä suurella voimalla. Kuinka huolellisesti te
puhdistattekaan maljojen ja vatien ulkopuolen, vaikka hengellisen ruoan astiat
ovat likaiset ja saastaiset! Pidätte tarkasti huolen siitä, että näytätte
ihmisten silmissä hurskailta ja pyhiltä, mutta sisin sielunne on täynnä
omahyväisyyttä, ahneutta, kiristystä ja kaikkea mahdollista hengellistä
pahuutta. Johtajanne ovat jopa ottaneet asiakseen hautoa ja suunnitella Ihmisen
Pojan murhaa. Ettekö te mielettömät miehet ymmärrä, että taivaan Jumala katsoo
sielun sisimmäisiä vaikuttimia yhtä hyvin kuin hän katsoo sivusta ulkonaista
teeskentelyänne ja hurskasteluanne? Älkää luulkokaan, että almujen jakaminen ja
kymmenysten maksaminen puhdistaisivat teidät väärämielisyydestä ja tekisivät
mahdolliseksi teidän seistä puhtaina kaikkien ihmisten Tuomarin edessä. Voi
teitä fariseukset, jotka pidätte itsepintaisesti kiinni siitä, että torjutte
elämän valon! Olette säntillisiä kymmenysten maksamisessa ja suurieleisiä
almujen jakamisessa, mutta tieten tahtoen torjutte Jumalan vierailun ja
hylkäätte ilmoituksen hänen rakkaudestaan. Mitään väärää ei toki ole siinä,
että huolehditte näistä vähemmän tärkeistä velvollisuuksista, mutta ei teidän
silti olisi pitänyt jättää näitä tärkeämpiäkään vaatimuksia täyttämättä. Voi
kaikkia, jotka karttavat oikeutta, torjuvat armon ja hylkäävät totuuden! Voi
kaikkia, jotka ylenkatsovat Isästä annettua ilmoitusta, samalla kun
tavoittelevat synagogan kunniaistuimia ja kärttävät mairittelevia tervehdyksiä
turuilla ja toreilla!"
Kun Jeesus
halusi nousta poistuakseen paikalta, eräs pöydässä istuvista lakimiehistä
puhutteli häntä sanoen: "Mutta, Mestari, muutamissa lausunnoissasi moitit
myös meitä. Eikö kirjanoppineissa, fariseuksissa tai lainoppineissa ole mitään
hyvää?" Ja seisaaltaan Jeesus vastasi lainoppineelle: "Fariseusten
tavoin teidänkin ilonne on siinä, että saatte pidoissa parhaat paikat, ja
kannatte pitkää viittaa ja kuitenkin sälytätte ihmisten harteille raskaita
kuormia, joita on tuskallista kantaa. Ja kun ihmissielut huojuvat näiden
painavien taakkojen alla, ette edes yhtä sormeanne viitsi nostaa auttaaksenne
kuorman kantamisessa. Voi teitä, joiden suurin ilo on siinä, että rakennatte
hautakammioita isienne tappamille profeetoille! Ja se, että hyväksytte, mitä
isänne tekivät, käy ilmi siitä, että nyt suunnittelette tappavanne ne, jotka
tänä päivänä tulevat ja tekevät, mitä profeetat omana aikanaan tekivät:
julistavat Jumalan vanhurskautta ja tekevät tunnetuksi taivaallisen Isän armoa.
Mutta kaikki menneet sukupolvet sivuuttaen profeettojen ja apostolien verivelka
vaaditaankin tältä turmeltuneelta ja omahyväiseltä sukupolvelta. Voi teitä
kaikkia lainoppineita, jotka olette riistäneet tiedon avaimen tavalliselta
kansalta! Itse ette suostu astumaan totuuden tielle, ja samalla tahtoisitte
sulkea tien kaikilta muiltakin, jotka sille pyrkivät. Mutta ette te tällä
tavoin voi lukita taivaan valtakunnan ovia, sillä olemme avanneet ne kaikille,
joilla on usko sisälle astuakseen, eikä näitä armon portteja sulje niiden
väärien opettajien ja valheellisten paimenten ennakkoluuloisuus ja
ylimielisyys, jotka ovat valkoisiksi kalkittujen hautakammioiden kaltaisia, ne
kun näyttävät ulkoa katsellen kauniilta mutta ovatkin sisältä täynnä
kuolleitten luita ja kaikenlaista hengellistä saastaa."
Ja kun Jeesus
oli sanottavansa Natanaelin pöydässä sanonut, hän ruokaan koskematta astui ulos
talosta. Ja muutamat nuo sanat kuulleista fariseuksista alkoivat uskoa hänen
opetukseensa ja astuivat valtakuntaan,
[sivu 1827]
mutta useimmat
pysyttelivät itsepintaisesti pimeyden tiellä ja olivat yhä lujemmin sillä
kannalla, että Jeesusta piti väijyä, jotta hänen puheistaan saataisiin
siepatuksi jotakin, jota voitaisiin käyttää hänen saamisekseen Jerusalemin
sanhedrinin eteen kuulusteltavaksi ja tuomittavaksi.
Asioita, joihin
fariseukset kiinnittivät erityistä huomiota, oli täsmälleen kolme:
1. Kymmenysten
täsmällinen suorittaminen.
2.
Puhdistautumismääräysten tunnontarkka noudattaminen.
3. Yhdessäolon
karttaminen kaikkien ei-fariseusten kanssa.
Jeesus pyrki
tällä kertaa paljastamaan kahden ensimmäisen käytännön hengellisen
hedelmättömyyden, samalla kun hän säästi huomautuksensa, joiden tarkoituksena
oli moittia fariseuksia siitä, että nämä kieltäytyivät sosiaalisesta
kanssakäymisestä muiden kuin fariseusten kanssa, johonkin toiseen ja myöhempään
tilaisuuteen, jolloin hän olisi taas aterioimassa laajalti samojen miesten
kanssa.
Seuraavana
päivänä Jeesus meni kahdentoista apostolin kanssa Amathukseen, lähellä Samarian
rajaa. Ollessaan lähestymässä kaupunkia he kohtasivat kymmenpäisen spitaalisten
ryhmän, joka majaili kyseisen paikan lähellä. Ryhmään kuului yhdeksän
juutalaista ja yksi samarialainen. Tavallisissa oloissa nämä juutalaiset
olisivat kaihtaneet kaikkea kanssakäymistä tai yhteydenpitoa tämän
samarialaisen kanssa, mutta heidän yhteinen vaivansa antoi heille enemmän kuin
riittävästi syytä nousta kaikkien uskonnollisten ennakkoluulojen yläpuolelle.
He olivat kuulleet paljon Jeesuksesta ja hänen aikaisemmista
ihmeparantamisistaan, ja koska seitsemänkymmentä sanansaattajaa olivat, milloin
Mestari oli kahdentoista apostolin kanssa näillä kiertokäynneillä, ottaneet
tavakseen ilmoittaa ajankohdan, jolloin Jeesuksen odotettiin saapuvan, nämä
kymmenen spitaalista olivat saaneet tietää, että häntä odotettiin noihin
aikoihin saapuvaksi tälle seudulle; ja niinpä he olivat asettuneet vartioon tänne
kaupungin laitamalle, paikkaan, jossa he toivoivat kiinnittävänsä hänen
huomionsa ja voivansa pyytää häneltä parantamista. Kun lepratautiset näkivät
Jeesuksen tulevan lähelle heitä, he tohtimatta lähestyä häntä huusivat
loitommalla seisten hänelle: "Mestari, armahda meitä, puhdista meidät
vaivastamme. Paranna meidät, kuten olet parantanut muita."
Jeesus oli
parhaillaan ollut selittämässä kahdelletoista apostolille, miksi Perean
ei-juutalaiset, samoin kuin vähemmän puhdasoppiset juutalaiset, olivat oikeaoppisempia
ja perinteen kahlitsemia Juudean juutalaisia auliimpia uskomaan
seitsemänkymmenen sanansaattajan julistamaan evankeliumiin. Hän oli
kiinnittänyt heidän huomionsa siihen seikkaan, että myös galilealaiset ja jopa
samarialaiset olivat ottaneet heidän sanomansa muita auliimmin vastaan. Mutta
kaksitoista apostolia eivät olleet vielä kovinkaan valmiita tuntemaan
ystävällisyyttä pitkään halveksimiaan samarialaisia kohtaan.
Niinpä kun Simon
Selootti huomasi samarialaisen spitaalisten joukossa, hän koetti saada Mestarin
jatkamaan matkaa kaupunkiin heidän edes hetkeksi pysähtymättä vaihtamaan näiden
kanssa tervehdyksiä. Jeesus sanoi Simonille: "Entäpä jos samarialainen
rakastaakin Jumalaa siinä kuin juutalaisetkin? Pitäisikö meidän ryhtyä
kanssaihmistemme tuomareiksi? Jos teemme näistä kymmenestä miehestä terveitä,
niin kukapa tietää, vaikka samarialainen osoittautuisi juutalaisiakin
kiitollisemmaksi. Tunnetko olevasi varma mielipiteistäsi, Simon?" Ja Simon
ehätti vastaamaan: "Jos puhdistat heidät, saat sen pian selville." Ja
Jeesus vastasi: "Tapahtukoon niin, Simon, eikä aikaakaan, kun tiedät, mikä
on totuus ihmisten kiitollisuudesta ja Jumalan laupeudesta."
Jeesus astui
lähemmäksi spitaalisia ja sanoi: "Jos tahdotte, että teidät tehdään
terveiksi, niin menkää suoraa päätä näyttäytymään papeille, kuten Mooseksen
laki vaatii." Ja
[sivu 1828]
kun he menivät,
heidät tehtiin terveiksi. Mutta huomatessaan olevansa tervehtymässä
samarialainen kääntyi ympäri ja kulkiessaan sinne tänne Jeesusta etsien hän ryhtyi
suureen ääneen ylistämään Jumalaa. Ja Mestarin löydettyään hän lankesi
polvilleen Jeesuksen jalkojen juureen ja esitti kiitoksensa puhdistumisestaan.
Muut yhdeksän, eli juutalaiset, olivat hekin panneet merkille paranemisensa, ja
vaikka hekin olivat kiitollisia puhdistumisestaan, he jatkoivat kuitenkin
matkaansa näyttäytyäkseen papeille.
Kun
samarialainen vielä oli polvillaan Jeesuksen jalkojen juuressa, Mestari katsoi
ympärilleen luoden katseensa kahteentoista apostoliin ja erityisesti Simon
Seloottiin ja sanoi: "Eikö puhdistuneita ollutkin kymmenen? Missä siis
ovat muut yhdeksän, eli juutalaiset? Vain yksi, tämä muukalainen, on palannut
ylistämään Jumalaa." Ja sitten hän sanoi samarialaiselle: "Nouse ja
mene tietäsi; uskosi on sinut parantanut."
Jeesus loi
katseensa taas apostoleihin, kun muukalainen poistui paikalta. Ja kaikki
apostolit katsoivat Jeesukseen paitsi Simon Selootti, joka loi katseensa
maahan. Kaksitoista apostolia eivät sanoneet sanaakaan. Eikä puhunut Jeesuskaan
mitään; ei ollut tarpeen.
Vaikka kaikki
nuo kymmenen miestä todellakin uskoivat, että heillä oli lepra, vain neljällä
tämä vaiva oli. Muut kuusi paranivat eräästä erheellisesti spitaalina pidetystä
ihotaudista. Mutta samarialaisella tosiaan oli lepra.
Jeesus velvoitti
apostolit vaikenemaan lepratautisten puhdistamisesta, ja kun he jatkoivat
matkaansa Amathukseen, hän huomautti: "Huomannette, että Isänsä tahtoa
vastaan niskuroidessaankin talon lapset suhtautuvat saamiinsa siunauksiin silti
itsestäänselvyyksinä. Heidän mielestään ei merkitse suuriakaan, vaikka he
jättävät kiittämättä, kun Isä antaa heille lahjaksi heidän tervehtymisensä,
mutta muukalaisten saadessa talon päämieheltä lahjoja heidät täyttää ihmetys,
ja he tuntevat pakottavaa tarvetta tuoda julki kiitoksensa, jolla he
ilmoittavat kunnioittavansa heille suotuja hyviä antimia." Eivätkä
apostolit vieläkään sanoneet mitään vastaukseksi Mestarin sanoihin.
Jeesuksen ja
kahdentoista apostolin ollessa valtakunnan sanansaattajien luona Gerasassa eräs
häneen uskova fariseus esitti seuraavan kysymyksen: "Herra, tuleeko niitä
olemaan vain muutamia vai onko heitä moniakin, jotka todellisuudessa
pelastuvat?" Ja vastatessaan tähän kysymykseen Jeesus sanoi:
"Teille on
opetettu, että vain Abrahamin lapset pelastetaan; että vain Israelin lapsiksi
otetut ei-juutalaiset voivat toivoa pelastumista. Jotkut teistä ovat
järkeilleet, että kun kerran pyhät kirjoitukset koko siitä valtavasta
väkimäärästä, joka pakeni Egyptistä, mainitsevat vain Kaalebin ja Joosuan
eläneen luvattuun maahan saapumiseen saakka, niin taivaan valtakuntaa
tavoittelevista vain verrattain harvat pääsevät sinne sisälle.
"Teillä on
myös muuan toinen sananparsi, johon sisältyykin aimo annos totuutta. Sen mukaan
ikuiseen elämään johtava tie on suora ja kaita, ja tälle tielle avautuva ovi on
sekin ahdas, joten vain muutamat pelastusta tavoittelevista kykenevät pääsemään
tästä ovesta sisälle. Tunnette myös opetuksen, joka sanoo, että perikatoon
vievä tie on lavea; että sen sisäänkäynti on leveä ja että on monia, jotka
päättävät kulkea sitä tietä. Eikä tämäkään sananparsi ole vailla merkitystään.
Mutta minä sanon teille, että pelastus riippuu ensi kädessä siitä, mitä
henkilökohtaisesti valitsette. Vaikka elämään johtava ovi on ahdas, se on kuitenkin
riittävän leveä kaikkien vilpittömästi sisään pyrkivien siitä päästä, sillä
minä olen se ovi. Eikä Poika koskaan epää sisäänpääsyä yhdeltäkään universumin
lapselta, joka uskon avulla pyrkii löytämään Isän Pojan kautta.
[sivu 1829]
"Mutta tässä
piilee vaara kaikille, jotka haluaisivat lykätä valtakuntaanastumistaan
tuonnemmaksi siksi, että he edelleenkin tavoittelevat kypsymättömyydestä
kertovia nautintoja ja antavat myöten itsekkyydestä kertoville
tyydytyksentarpeilleen. Kun he ovat kieltäytyneet hengellisen kokemuksen
muodossa astumasta valtakuntaan, he saattavat myöhemmin pyrkiä pääsemään sinne
sisälle, kunhan paremman tien suurenmoisuus käy tulevana aikana selville. Ja
sen vuoksi, kun ne, jotka ylenkatsoivat valtakuntaa silloin, kun saavuin
ihmisyyden hahmossa, koettavat päästä sisälle sitten, kun se paljastetaan
jumalallisuuden hahmossa, sanon silloin kaikille näille itsekkäille ihmisille:
En tiedä, mistä olette. Teillä oli tilaisuutenne valmistautua tätä taivaan
kansalaisuutta varten, mutta torjuitte kaikki tällaiset armonosoitukset;
hylkäsitte kaikki kutsut astua sisälle, kun ovi oli auki. Teiltä, jotka
hylkäsitte pelastuksen, on ovi nyt suljettu. Tämä ovi ei ole auki niille, jotka
itsekkäistä syistä sädekehän saadakseen tahtoisivat astua sisälle valtakuntaan.
Pelastus ei ole niitä varten, jotka eivät ole valmiita maksamaan sitä hintaa,
että he täydestä sydämestään omistautuisivat tekemään sitä, mikä on Isäni
tahto. Kun te hengen ja sielun osalta olette kääntäneet selkänne Isän valtakunnalle,
teidän on mielen ja ruumiin osalta hyödytöntä seistä tämän oven edessä
kolkuttamassa ja sanomassa: 'Herra, avaa meille, sillä mekin tahtoisimme olla
suuria valtakunnassa.' Tulen silloin julistamaan, ettette ole minun
katraastani. En ota teitä vastaan niiden joukkoon, jotka ovat kilvoitelleet
hyvän uskonkilvoituksen ja saaneet palkkansa suorittamastaan epäitsekkäästä
palvelusta valtakunnassa maan päällä. Ja kun sitten sanotte: 'Emmekö syöneet ja
juoneet kanssasi, ja etkö opettanutkin meidän kaduillamme?', sanon teille
toistamiseen, että olette hengellisiä muukalaisia; että emme ole
palvelijatovereita Isän armopalvelussa maan päällä, että en tunne teitä; ja
silloin on koko maanpiirin Tuomari sanova teille: 'Menkää pois tyköämme te
kaikki, joiden suurin ilo on ollut tehdä paatumuksen töitä.'
"Mutta
älkää pelätkö, sillä jokainen, joka vilpittömästi haluaa löytää ikuisen elämän
Jumalan valtakuntaan astumalla, varmasti tämän iäisen pelastuksen löytää. Mutta
te, jotka torjutte tämän pelastuksen, tulette jonakin päivänä näkemään, kuinka
Abrahamin siementä olevat profeetat tässä kirkkauden valtakunnassa istuutuvat
yhdessä pakanakansoista olevien uskovien kanssa nauttimaan elämän leipää ja
virvoittamaan itseään elämän vedellä. Ja ne, jotka tällä tavoin ottavat valtakunnan
haltuunsa hengellisellä voimalla ja elävän uskon hellittämättömillä
rynnistyksillä, ovat peräisin pohjoisesta ja etelästä, idästä ja lännestä. Ja
katso, monet, jotka ovat ensimmäisiä, tulevat olemaan viimeisiä, ja jotka ovat
viimeisiä, tulevat monta kertaa olemaan ensimmäisiä."
Tämä oli toden
totta uusi ja outo versio vanhasta ja tutusta suoran ja kaidan tien
sananparresta.
Vähitellen
apostolit ja monet opetuslapset alkoivat oppia, mitä merkitsi Jeesuksen jo
varhaisessa vaiheessa esittämä julistus: "Ellette synny uudesti, synny
hengestä, ette voi astua Jumalan valtakuntaan." Kuitenkin kaikkien
kohdalla, jotka ovat sydämeltään rehellisiä ja uskossaan vilpittömiä, pysyy
ikuisena totuutena lause: "Katso, minä seison ihmisten sydämen ovella ja
kolkutan, ja jos joku vain avaa minulle, astun sisälle ja illastan hänen
kanssaan, ja ravitsen häntä elämän leivällä; meillä on oleva yhteinen henki ja
tarkoitus, ja niin tulemme olemaan ikiajat veljiä siinä pitkässä ja
hedelmällisessä palvelussa, jota suoritamme etsiessämme Paratiisin-Isää."
Ja näin se, onko pelastuvia vain muutama vai onko heitä paljon, riippuu
kokonaan siitä, onko niitä vain muutama vai onko niitä paljon, jotka
noudattavat kutsua: "Minä olen se ovi, minä olen se uusi ja elävä tie, ja
jokainen, joka tahtoo, saa astua sisälle ja ryhtyä loputtomaan
totuudenetsintään ikuisen elämän ajaksi."
Edes apostolit
eivät kyenneet kokonaan käsittämään hänen opetustaan siitä, että oli
välttämätöntä käyttää hengellistä voimaa päästäkseen murtautumaan kaiken aineellisen
vastuksen läpi ja päästäkseen jokaisen sellaisen maisen esteen yli, joka
mahdollisesti tukkii tien Jumalan vapahdettuina poikina hengessä elettävän
uuden elämän tärkeitäkin tärkeämpien hengellisten arvojen käsittämiseltä.
[sivu 1830]
Vaikka useimmat
palestiinalaiset söivät päivittäin vain kaksi ateriaa, Jeesuksella ja hänen
apostoleillaan oli matkalla ollessaan tapana pitää keskipäivällä lepo- ja
virkistäytymistauko. Ja oli juuri tällainen Filadelfian-matkan keskipäivän
tauko, kun Tuomas kysyi Jeesukselta: "Mestari, kuultuani tänä aamuna
matkaa taittaessamme tekemäsi huomautukset haluaisin tiedustella, ovatko
hengelliset olennot osallisia aineellisessa maailmassa ilmenevien outojen ja
eriskummallisten tapahtumien aikaansaamisessa, ja lisäksi haluaisin kysyä,
kykenevätkö enkelit ja muut henkiolennot estämään onnettomuuksia."
Jeesus sanoi
vastaukseksi Tuomaksen kyselyyn: "Näinkö kauan olen ollut seurassanne, ja
yhä te kuitenkin esitätte minulle tuollaisia kysymyksiä? Onko teiltä jäänyt
huomaamatta, kuinka Ihmisen Poika elää yhtenä teidän joukossanne ja
johdonmukaisesti kieltäytyy käyttämästä taivaan voimia turvatakseen
henkilökohtaisen toimeentulonsa? Emmekö kaikki elä samoin keinoin, joista
kaikkien muidenkin ihmisten olemassaolo riippuu? Näettekö hengellisen maailman
voiman tulleen ilmi tämän maailman aineellisessa elämässä muutoin kuin niissä
tapauksissa, joissa on ollut kysymyksessä Isän tunnetuksitekeminen, ja niinä
muutamina kertoina, kun kysymys on ollut hänen vaivattujen lastensa
parantamisesta?
"Isänne
ovat aivan liian kauan uskoneet, että vauraus olisi merkki jumalallisesta
mielisuosiosta, että vastoinkäyminen olisi todistus Jumalan tyytymättömyydestä.
Teen tiettäväksi, että tuollaiset uskomukset ovat taikauskoisia käsityksiä.
Ettekö huomaa, että köyhät ottavat evankeliumin riemumielin ja huomattavasti
muita suuremmin joukoin vastaan ja astuvat välittömästi sisälle valtakuntaan?
Jos rikkaudet todistavat jumalallisesta suosiosta, miksi rikkaat sitten niin
monissa tapauksissa kieltäytyvät uskomasta tätä taivaan ilouutista?
"Isä panee
sateensa lankeamaan niin oikeudenmukaisten kuin epäoikeudenmukaistenkin päälle,
aurinko paistaa sekin niin vanhurskaille kuin väärämielisille. Tunnettehan
tarinan galilealaisista, joiden veren Pilatus sekoitti alttariuhrien kanssa,
mutta minä sanon teille, etteivät nämä galilealaiset millään muotoa olleet
kaikkia tovereitaan suurempia syntisiä vain siksi, että heille kävi niin kuin
kävi. Tiedätte myös niistä kahdeksastatoista miehestä, joiden päälle Siiloamin
torni kaatui heidät surmaten. Älkää luulko, että ne, jotka saivat tällä tavoin
surmansa, olivat kaikkia jerusalemilaisveljiään suurempia lainrikkojia. Nämä
ihmiset olivat yksinkertaisesti yhden ajallisuuteen kuuluneen onnettomuuden
viattomia uhreja.
"Elämässänne
voi sattua kolmenlaisia tapahtumia:
"1. Saatte
olla mukana niissä normaaleissa tapahtumissa, jotka kuuluvat teidän ja
kanssaihmistenne maan päällä elämään elämään.
"2.
Saatatte joutua jonkin luonnononnettomuuden, jonkin ihmistä kohtaavan
epäonnekkaan sattuman, uhriksi, ja olla täysin tietoisia siitä, etteivät
tällaiset tapahtumat millään tavoin ole maailmassa vaikuttavien hengellisten
voimien ennalta järjestämiä tai muutoin aikaansaamia.
"3.
Saatatte korjata satoa siitä, että suoranaisesti pyritte mukautumaan maailmaa
hallitseviin luonnonlakeihin.
"Olipa
muuan mies, joka istutti tarhaansa viikunapuun, ja kun hän oli moneen kertaan
etsinyt siitä hedelmiä eikä mitään löytänyt, hän kutsui viinitarhurit eteensä
sanoen: 'Olen kuluneina kolmena kautena käynyt täällä etsimässä hedelmiä tästä
viikunapuusta, mutta ainoatakaan en ole löytänyt. Hakatkaa maahan tämä maho
puu; miksi sen pitäisi saada köyhdyttää maaperää?' Mutta pääpuutarhuri vastasi
isännälleen: 'Anna sen olla rauhassa vielä yhden vuoden voidakseni kuokkia maan
sen ympäriltä ja tuoda sille lannoitetta, ja jos se ei ensi vuonnakaan kanna
hedelmää, hakattakoon se sitten maahan.' Ja kun he olivat tällä tavoin
noudattaneet hedelmällisyyden lakeja, he saivat palkakseen runsaan sadon, sillä
puu oli elävä ja terve.
[sivu 1831]
"Sairauden
ja terveyden osalta teidän tulisi tietää, että nämä ruumiin tilat ovat
aineellisten syiden seuraus; terveys ei ole taivaan hymyilyä, yhtä vähän kuin
sairaus on Jumalan otsanrypistys.
"Isän
ihmislapsilla on kaikilla yhtäläinen kapasiteetti aineellisten siunausten
vastaanottamiseen; siksi hän antaa fyysisiä hyvyyksiä ihmisten lapsille heitä
erottelematta. Mutta kun kysymys on hengellisten lahjojen antamisesta, ihmisen kapasiteetti
näiden jumalallisten antimien vastaanottamiseen asettaa Isälle rajoituksia.
Vaikkei Isä katsokaan henkilöön, hengellisten lahjojen antamisen osalta häntä
rajoittavat silti ihmisen usko ja ihmisen halukkuus pitäytyä aina siihen, mikä
on Isän tahto."
Kun he kulkivat
eteenpäin kohti Filadelfiaa, Jeesus jatkoi heidän opettamistaan ja vastaili
edelleen heidän kysymyksiinsä, jotka koskivat onnettomuuksia, sairauksia ja
ihmeitä, mutta he eivät kyenneet kokonaan tätä opetusta käsittämään. Yksi oppitunti
ei pysty kokonaan muuttamaan elinikäisiä uskomuksia, ja siksi Jeesus huomasi
välttämättömäksi, että hän toisti sanomaansa, että hän kertomasta päästyään
taas kertoi asian, jonka hän halusi heidän ymmärtävän. Eivätkä he siltikään
käsittäneet hänen maisen tehtävänsä merkitystä ennen kuin vasta hänen
kuolemansa ja kuolleistanousunsa jälkeen.
Jeesus ja
kaksitoista apostolia olivat matkalla tapaamaan Abneria ja tämän työtovereita,
jotka saarnasivat ja opettivat Filadelfiassa. Kaikista Perean kaupungeista
juuri Filadelfiassa oli suurin ryhmä juutalaisia ja ei-juutalaisia, rikkaita ja
köyhiä, oppineita ja oppimattomia omaksunut seitsemänkymmenen sanansaattajan
opetukset ja sen myötä astunut sisälle valtakuntaan. Filadelfian synagoga ei
ollut koskaan ollut Jerusalemin sanhedrinin valvonnan alainen, eikä sitä sen
vuoksi ollut koskaan suljettu Jeesuksen ja hänen työtoveriensa opetuksilta.
Käsillä olevana aikanakin Abner opetti Filadelfian synagogassa kolmasti
päivässä.
Tästä samaisesta
synagogasta tuli myöhemmin kristillinen kirkko, ja se oli koko idän suunnalla
suoritetun evankeliumin levitystyön lähetystoiminnallisena päämajana. Se oli
pitkän aikaa Mestarin opetusten linnoitus, ja vuosisatojen ajan se noilla
seuduin puolusti yksin paikkaansa kristillisen oppineisuuden keskuksena.
Jerusalemin
juutalaisilla oli aina ollut hankaluuksia Filadelfian juutalaisten kanssa. Ja
Jeesuksen kuoleman ja kuolleistanousun jälkeen alkoi Jerusalemin kirkolla,
jonka päämiehenä toimi Herran veli Jaakob, olla vakavia vaikeuksia Filadelfian
uskovien seurakunnan kanssa. Abnerista tuli Filadelfian kirkon päämies, ja hän
toimi tässä tehtävässä kuolemaansa saakka. Ja tämä Jerusalemiin nähden ilmennyt
vieraantuminen selittää, miksei Abnerista ja hänen työstään mainita mitään
Uuden testamentin evankeliumikirjoituksissa. Tätä riitaa Jerusalemin ja
Filadelfian välillä kesti Jaakobin ja Abnerin koko elinajan, ja se jatkui
jonkin aikaa vielä Jerusalemin hävityksen jälkeenkin. Filadelfia oli
todellisuudessa alkukirkon pääpaikka etelän ja idän suunnalla, samaan tapaan
kuin Antiokia oli sitä pohjoisessa ja lännessä.
Abnerilla oli
ilmeisen huono onni sikäli, että hänellä oli erimielisyyksiä
varhaiskristillisen kirkon kaikkien johtajien kanssa. Hän joutui huonoihin
väleihin Pietarin ja Jaakobin (Jeesuksen veljen) kanssa hallinnollisista
kysymyksistä sekä siitä, missä kulki Jerusalemin kirkon toimipiirin raja. Hän
sanoi irti tuttavuutensa Paavalin kanssa filosofiasta ja teologiasta
ilmenneiden erimielisyyksien takia. Abner oli filosofiansa puolesta enemmänkin
babylonialainen kuin helleeninen, ja hän vastusti härkäpäisesti kaikkia
Paavalin pyrkimyksiä muokata Jeesuksen opetukset niin, että
[sivu
1832]
ne toisivat esille vähemmän sellaista, mikä herätti vastarintaa, ensiksi juutalaisissa ja sittemmin kreikkalais-roomalaisissa mysteereihin uskovissa.
Tällä tavoin Abner pakotettiin elämään eristyksissä. Hän oli sellaisen kirkon päämies, jota Jerusalemissa ei arvostettu. Hän oli rohjennut uhmata Herran veljeä Jaakobia, jonka tueksi Pietari myöhemmin asettui. Tällainen menettely erotti hänet tehokkaasti kaikista hänen entisistä työtovereistaan. Sitten hän rohkeni vastustaa Paavalia. Vaikka hän suhtautui täysin myötätuntoisesti Paavaliin tämän tehdessä lähetystyötä ei-juutalaisten keskuudessa ja vaikka hän tuki Paavalia tämän riidoissa Jerusalemin seurakunnan kanssa, hän vastusti silti katkerasti sitä versiota Jeesuksen opetuksista, jota Paavali katsoi hyväksi julistaa.
Viimeisinä vuosinaan Abner tuomitsi Paavalin "Jeesus Nasaretilaisen, elävän Jumalan Pojan, opetusten viekkaaksi turmelijaksi". Abnerin viimeisinä vuosina ja jonkin aikaa sen jälkeenkin Filadelfian uskovat pitäytyivät tiukemmin kuin mikään muu ryhmä maan päällä Jeesuksen uskontoon, sellaisena kuin hän sitä eli ja opetti.
Abner eli 89-vuotiaaksi, ja hän kuoli Filadelfiassa marraskuun 21 päivänä vuonna 74 jKr. Ja viimeiseen saakka hän uskoi lujasti taivaan valtakunnan evankeliumiin ja opetti sitä.