[sivu
62]
JUMALAN SUHDE YKSILÖÖN
JOS ihmisen finiittinen mieli ei kykene käsittämään, kuinka sellainen suuri ja majesteettinen Jumala kuin Universaalinen Isä voi astua alas infiniittisessä täydellisyydessä olevilta iäisiltä asuinsijoiltaan ollakseen lähellä yksittäistä ihmisolentoa, tämän finiittisen älyllisen olennon täytyy siinä tapauksessa perustaa vakuuttuneisuutensa jumalallisesta kumppanuudesta sille totuudelle, että Urantian jokaisen normaalijärkisen ja moraalisesti tietoisen kuolevaisen älyn sisällä asuu tosiasiallinen elävän Jumalan osanen. Ihmisten sisimmässä olevat Ajatuksensuuntaajat ovat osa Paratiisin-Isän ikuista Jumaluutta. Ihmisen ei tarvitse mennä edemmäs kuin omaan sisäiseen kokemukseensa siitä, että hänen sielunsa tutkiskelee tätä hengellisen realiteetin läsnäoloa, löytääkseen Jumalan ja pyrkiäkseen kanssakäymiseen hänen kanssaan.
Jumala on
jakanut ikuisen olemuksensa infiniittisyyden kaikkien kuuden absoluuttisen,
tasavertaisensa eksistentiaalisen reaalisubjektin kesken, mutta
esipersoonallisten osastensa välityksellä hän saattaa milloin tahansa ottaa
suoran henkilökohtaisen yhteyden luomakunnan mihinkä tahansa osaan tai
vaiheeseen tai lajiin. Ja ikuinen Jumala on niin ikään varannut itselleen
oikeuden lahjoittaa persoonallisuuden jumalallisille Luojille ja universumien
universumin eläville luoduille samalla, kun hän on lisäksi varannut oikeuden
pitää persoonallisuusvirtapiirin kautta suoraa ja isällistä yhteyttä kaikkiin
edellä mainittuihin persoonallisiin olentoihin.
Se, ettei finiittinen luotu kykene lähestymään infiniittistä Isää, johtuu, ei suinkaan Isän välinpitämättömyydestä, vaan luotujen olentojen finiittisyydestä ja aineellisista rajoituksista. Universumiolemassaolon korkeimman persoonallisuuden ja älyllisten luotujen alempien ryhmien välisen hengellisen eroavuuden suunnattomuus on käsittämätön. Jos olisi mahdollista siirtää alempia älyllisryhmiä yht'äkkiä itsensä Jumalan luo, nämä eivät tietäisi olevansa siellä. He olisivat siellä aivan yhtä välinpitämättömiä Universaalisen Isän läsnäolosta kuin he ovat nykyisessäkin olinpaikassaan. Kuolevaisen ihmisen edessä on pitkä, pitkä taival ennen kuin hän voi olosuhteita vastaavasti ja kunnioittaen sitä, mikä on mahdollista, pyytää pääsylupaa Universaalisen Isän luokse Paratiisiin. Ihminen täytyy hengellisessä mielessä muuttaa monta kertaa olomuodosta toiseen ennen kuin hän voi yltää sellaisenkaan hengellisen näkökyvyn tuottavalle tasolle, että hän kykenee näkemään edes jonkun Seitsemästä Valtiashengestä.
Isämme ei ole piilossa; hänen
eristyneisyytensä ei ole mielivaltaista. Hän on pannut liikkeelle jumalallisen
viisauden voimavarat loputtomassa pyrkimyksessään ilmoittaa itsensä
maailmankaikkeudessa eläville lapsilleen. Hänen rakkautensa majesteettisuuteen
liittyy ääretöntä ylevyyttä ja sanoin kuvaamatonta anteliaisuutta, ja tämä
rakkaus saa hänet kaipaamaan yhteyttä jokaiseen luotuun olentoon, joka voi
ymmärtää, rakastaa tai
[sivu 63]
lähestyä häntä. Siksi juuri ne sinulle
ominaiset rajoitukset, jotka ovat erottamaton osa finiittistä
persoonallisuuttasi ja aineellista olemassaoloasi, määräävät sen ajan ja paikan
ja ne olosuhteet, joissa voit saavuttaa kuolevaisen taivaaseennousun matkanpään
ja seistä Isän edessä, kaiken olevaisen keskuksessa.
Vaikka tulo Isän paratiisillisen läsnäolon luo saakin odottaa niin kauan, että olet saavuttanut hengellisen edistymisen korkeimmat finiittiset tasot, tulisi sinun iloita tietäessäsi, että aina on olemassa mahdollisuus välittömään yhteyteen sen Isän lahjoittaman hengen kanssa, joka niin läheisesti liittyy sisimpään sieluusi ja hengellistyvään minuuteesi.
Ajallisuuteen ja avaruuteen kuuluvien maailmojen kuolevaiset saattavat synnynnäisten kykyjensä ja älyllisten lahjojensa osalta erota toisistaan suurestikin. Toiset heistä saavat nauttia ympäristöstä, joka on sosiaalista edistymistä ja moraalista etenemistä ajatellen poikkeuksellisen suotuisa, tai sitten he saavat kärsiä siitä, että heiltä puuttuvat miltei kaikki inhimilliset apuneuvot kulttuurin saavuttamiseen ja heiltä odotettuun edistymiseen sivistykseen kuuluvissa taidoissa. Mutta hengellisen edistymisen mahdollisuudet ovat taivaaseen nousevalla tiellä yhtäläiset kaikille. Yhä uusia hengellisen ymmärryksen ja kosmisten merkitysten tasoja saavutetaan kaikista mainitunlaisista evolutionaarisissa maailmoissa tavattavista aineellisten olosuhteiden välillä vallitsevista eroista johtuvista sosio-moraalisista eroavuuksista kokonaan riippumatta.
Vaikka Urantian kuolevaiset saattavat
älyllisiltä, sosiaalisilta, taloudellisilta ja jopa moraalisilta
mahdollisuuksiltaan ja lahjoiltaan erota hyvinkin paljon toisistaan, älkää
silti unohtako, että heidän hengellinen varustuksensa on yhtäläinen ja
ainutlaatuinen. Heillä kaikilla on samanlainen jumalallinen läsnäolo, Isän
antama lahja, ja heillä kaikilla on yhtäläinen etuoikeus etsiä läheistä,
henkilökohtaista yhteyttä tähän sisimmässään asuvaan, jumalallista alkuperää
olevaan henkeen, samoin kuin heillä kaikilla on yhtäläinen oikeus päättää
näiden Salaperäisten Opastajien yhdenmukaisen hengellisen johdatuksen
vastaanottamisesta.
Jos kuolevainen ihminen on täydestä sydämestään hengellisesti motivoitunut, varauksettomasti omistautunut täyttämään Isän tahdon, siinä tapauksessa tämän yksilön kokemuksessa, koska hän on näin varmasti ja näin tehokkaasti sisimmässään olevan jumalallisen Suuntaajan hengellisesti varustama, ei voi jäädä ilmaantumatta ylevä tietoisuus Jumalan tuntemisesta ja ylivertainen vakuuttuneisuus eloonjäämisestä, jotta hän löytää Jumalan kokien muuttuvansa vaihe vaiheelta yhä enemmän hänen kaltaisekseen.
Hengellisessä mielessä ihmisen sisimmässä elää kuolemasta selviytyvä Ajatuksensuuntaaja. Jos tällainen ihmismieli on vilpittömästi ja hengellisesti motivoitunut, jos tällainen ihmissielu halajaa tuntea Jumalan ja tulla hänen kaltaisekseen, haluaa rehellisesti täyttää Isän tahdon, ei ole olemassa mitään sellaista kuolevaisen osattomaksijäämisestä johtuvaa kielteisesti vaikuttavaa voimaa eikä mitään sellaista mahdollisesti väliin tulevaa aktiivista tekijää, jotka voisivat estää tätä jumalallisesti motivoitunutta sielua nousemasta turvallisesti Paratiisin porteille.
Isä haluaa kaikkien luotujensa olevan henkilökohtaisessa yhteydessä häneen. Hän on Paratiisista varannut paikan vastaanottaakseen kaikki, joiden eloonjäämisstatus ja joiden hengellinen olemus tekevät tällaisen saavutuksen mahdolliseksi. Omaksukaa sen vuoksi filosofiaanne nyt ja ikuisiksi ajoiksi tämä tieto: Jumala on jokaiselle teistä ja kaikille meistä lähestyttävissä oleva, Isä on saavutettavissa, tie on avoinna; jumalallisen rakkauden voimat ja jumalallisen hallinnon keinot ovat kaikki keskenään sidoksissa, ja niiden tarkoituksena on helpottaa jokaisen universumin jokaisen kelvollisen älyllisen olennon etenemistä Universaalisen Isän luo Paratiisiin.
Se seikka, että Jumalan saavuttaminen kysyy
suunnattomasti aikaa, ei hiukkaakaan vähennä Infiniittisen läsnäolon ja
persoonallisuuden todellisuutta. Ylösnousemuksenne on osa seitsemän
superuniversumin kiertokulkua, ja vaikka kierrätte siinä lukemattomia kertoja,
saatte odottaa -- hengellisessä mielessä ja statuksenne puolesta -- kiertävänne
alati sisäänpäin kääntyvää rataa. Voitte luottaa siihen, että teidät korotetaan
sfääriltä sfäärille, ulommilta kehiltä aina lähemmäksi
[sivu 64]
sisintä keskusta. Älkääkä epäilkö, ettette
eräänä päivänä seisoisi jumalallisessa ja keskeisessä presenssissä ja näkisi
häntä -- kuvaannollisesti sanottuna -- kasvoista kasvoihin. Kysymys on
todellisten ja konkreettisten hengellisten tasojen saavuttamisesta. Ja nämä
hengelliset tasot ovat kenen tahansa sellaisen olennon saavutettavissa, jossa
on asunut Salaperäinen Opastaja ja joka on sittemmin ainiaaksi sulautunut tähän
Ajatuksensuuntaajaan.
Isä ei ole hengellisessä piilopaikassa, mutta niin monet hänen luoduistaan ovat kätkeytyneet omien itsepäisten päätöstensä luomaan usvaan ja näin toistaiseksi erottautuneet yhteydestä hänen henkeensä ja hänen Poikansa henkeen sillä, että ovat valinneet omat vääristyneet tiensä ja ruokkivat omassa suvaitsemattomassa mielessään ja epähengellisessä olemuksessaan olevaa itsekorostuksen tarvettaan.
Kuolevainen ihminen voi lähestyä Jumalaa, ja hän saattaa toistuvasti hylätä jumalallisen tahdon niin kauan kuin hänellä on kyky tehdä valintoja. Ihmisen lopullinen tuomio sinetöityy vasta, kun hän on kadottanut kyvyn valita Isän tahto. Isä ei koskaan sulje sydäntään lastensa tarpeilta eikä pyynnöiltä. Hänen jälkeläisensä vain sulkevat iäksi sydämensä Isän puoleensa vetävältä voimalta, milloin he lopullisesti ja ainiaaksi kadottavat kaipauksen noudattaa hänen jumalallista tahtoaan -- tuntea hänet ja olla hänen kaltaisensa. Samalla tavoin on ihmisen ikuinen kohtalo varmistettu, kun Suuntaajaan fuusioituminen julistaa maailmankaikkeudelle, että tämä taivasmatkalainen on tehnyt lopullisen ja peruuttamattoman päätöksen elää Isän tahdon mukaan.
Suuri Jumala
ottaa suoran yhteyden kuolevaiseen ihmiseen ja antaa osan infiniittisestä,
ikuisesta ja käsittämättömästä minuudestaan, jotta se eläisi ja asuisi tämän
sisimmässä. Jumala on antautunut ikuiseen seikkailuun ihmisen kanssa. Jos
antaudut sisälläsi ja ympärilläsi olevien hengellisten voimien johdatukseen, et
voi olla saavuttamatta sitä korkeata määränpäätä, jonka rakastava Jumala on
asettanut universumimääränpääksi ylösnouseville, avaruuden evolutionaarisista
maailmoista tuleville luoduilleen.
Infiniittisen fyysinen läsnäolo on sama kuin aineellisen maailmankaikkeuden muodostama todellisuus. Jumaluuden mielellinen läsnäolo on määriteltävä yksilön älyllisen kokemuksen syvyydellä ja evolutionaarisella persoonallisuuden tasolla. Jumalallisuuden hengellisen läsnäolon on välttämättömyyden pakosta oltava erilaistunutta eri puolilla maailmankaikkeutta. Sen määräävät hengellinen vastaanottavuuden kapasiteetti ja se, missä määrin luodun tahto on vihkiytynyt jumalallisen tahdon täyttämiseen.
Jumala elää jokaisessa henkisyntyisessä pojassaan. Paratiisin-Pojilla on aina pääsy Jumalan luo, "Isän oikealle puolelle", ja kaikilla hänen luoduilla persoonallisuuksillaan on pääsy "Jumalan huomaan". Edellä sanottu koskee persoonallisuusvirtapiiriä, milloin tahansa, missä tahansa ja miten tahansa siihen yhteys otetaankin; tai milloin muutoin on välttämätöntä saada henkilökohtainen, minätajuinen yhteys Universaaliseen Isään ja päästä kanssakäymisiin hänen kanssaan, tapahtuipa se Jumalan keskusasuinsijalla tai jossakin muussa siihen tarkoitetussa paikassa, kuten jollakin seitsemästä Paratiisin pyhästä sfääristä.
Luonnosta jumalallista läsnäoloa ei voi
kuitenkaan mistään löytää eikä edes Jumalaa tuntevien kuolevaisten elämästä
yhtä täydellisesti ja yhtä varmasti kuin pyrkiessänne kommunikoimaan sisässänne
olevan Salaperäisen Opastajan, paratiisillisen Ajatuksensuuntaajan, kanssa.
Mikä erehdys onkaan haaveilla kaukana taivaissa olevasta Jumalasta, kun
Universaalisen Isän henki elää oman mielenne sisimmässä!
Juuri tämän sisimmässäsi olevan Jumalan
osasen vuoksi voit toivoa -- edetessäsi pyrkimyksissäsi saavuttaa sopusointu
Suuntaajan hengellisten johdatusten kanssa --, että huomaat entistä täydellisemmin
niiden muidenkin hengellisten vaikuttajien läsnäolon ja itseäsi muovaavan
voiman, jotka kaikki ympäröivät sinua ja vaikuttavat sinuun ilman, että ne
kuitenkaan toimisivat erottamattomana osana
[sivu 65]
sinua. Se, että et ole älyllisesti tietoinen läheisestä ja intiimistä yhteydestä sisimmässäsi olevaan Suuntaajaan, ei vähimmässäkään määrin todista sellaista ylevää kokemusta olemattomaksi. Todiste veljellisestä suhteestasi jumalalliseen Suuntaajaan koostuu kokonaan niiden hengen hedelmien laadusta ja määrästä, jotka yksittäinen uskova elämänkokemuksessaan tuottaa. "Hedelmistään te heidät tunnette."
Kuolevaisen ihmisen niukasti hengellistyneen ja aineellisen mielen on äärimmäisen vaikea selvästi tiedostaa sellaisten jumalallisten entiteettien kuin Paratiisin Suuntaajien henkitoimintaa. Kun mielen ja Suuntaajan yhdessä luoman sielun olemassaolo käy yhä ilmeisemmäksi, kehittyy myös uusi sielutietoisuuden vaihe, jolloin sielu kykenee kokemaan Salaperäisten Opastajien läsnäolon ja tunnistamaan näiden hengelliset johdatukset ja muut aineellisuuden ylittävät toiminnot.
Suuntaajayhteyden
kokemisessa on kokonaisuudessaan kysymys moraalisesta statuksesta,
mielellisestä motivaatiosta ja hengellisestä kokemuksesta. Sellaisen
saavutuksen tajutuksituleminen rajoittuu pääasiassa, vaikkei yksinomaisesti,
sielutietoisuuden alueelle, mutta todisteet siitä ilmenevät pian ja runsaina,
kun hengen hedelmät ilmaantuvat kaikkien sellaisten sisäisen hengen kohtaajien
elämään.
Vaikka Paratiisin Jumaluudet maailmankaikkeuden kannalta katsottuna ovat kuin yksi, hengellisissä suhteissaan Urantialla asuvien kaltaisiin olentoihin he ovat myös kolme toisistaan erottuvaa ja erillistä persoonaa. Jumalolentojen välillä on eroa, kun kysymyksessä ovat persoonakohtainen vetovoima, kanssakäyminen ja muut läheiset suhteet. Korkeimmassa merkityksessä palvomme Universaalista Isää ja vain häntä. On totta, että voimme palvoa ja palvomme Isää, sellaisena kuin hän tulee esille Luoja-Pojissaan, mutta palvonnan ja jumaloinnin kohteena on silti Isä, joko välittömästi tai välillisesti.
Kaikenkaltaiset hartaat pyynnöt kuuluvat Iankaikkisen Pojan toimipiiriin ja Pojan hengelliselle organisaatiolle. Rukoukset, kaikki muotokieliset yhteydenpidot, kaikki muu kuin Universaalisen Isän jumalointi ja palvonta ovat asioita, jotka koskevat paikallisuniversumia; ne eivät tavallisesti siirry Luoja-Pojan toimipiirin ulkopuolelle. Mutta palvonta johdetaan ja osoitetaan ilman muuta Luojan persoonalle Isän persoonallisuusvirtapiirin toiminnan avulla. Uskomme lisäksi, että tällaista Suuntaajan asuttaman luodun osoittaman kunnioituksen rekisteröintiä helpottaa Isän henkiläsnäolo. On olemassa valtava määrä todistusaineistoa, joka osoittaa tällaisen uskomuksen oikeaksi. Ja tiedän, että kaikkiin eri luokkiin kuuluvat Isän osaset on valtuutettu Universaalisen Isän läsnäolossa rekisteröimään tervetulleeksi ilmiöksi kohteittensa osoittaman, hyvässä uskossa tapahtuvan palvonnan. Suuntaajat käyttävät epäilemättä myös suoraan Jumalaan johtavia esipersoonallisia yhteydenpitokanavia, ja ne kykenevät niin ikään käyttämään Iankaikkisen Pojan henkigravitaation virtapiirejä.
Palvonta tapahtuu palvonnan itsensä takia;
rukoukseen sisältyy oman eli luodun olennon eduntavoittelun ainesosanen. Siinä
onkin palvonnan ja rukouksen välinen suuri ero. Todellinen palvonta on
ehdottoman pyyteetöntä, eikä siihen sisälly mitään henkilökohtaisen intressin
aineksia. Sanalla
sanottuna palvomme Jumalaa sen vuoksi, mitä käsitämme hänen olevan. Palvonta ei
pyydä eikä odota mitään palvojalle. Emme palvo Isää minkään tällaisesta
kunnioittamisesta mahdollisesti saamamme hyödyn vuoksi. Osoitamme tällaista
hartautta ja ryhdymme tällaiseen palvontaan luonnollisena ja spontaanina
reaktiona tunnustaessamme Isän verrattoman persoonallisuuden sekä hänen
rakastettavan olemuksensa kuin myös hänen ihailtavien ominaisuuksiensa vuoksi.
Sinä hetkenä,
kun pyyteellisyys tunkeutuu palvontaan, siinä silmänräpäyksessä
hartaudenharjoituksen luonne muuttuu: palvonnasta tulee rukous, ja se olisi asianmukaisempaa
osoittaa
[sivu 66]
Iankaikkisen
Pojan tai Luoja-Pojan persoonalle. Mutta käytännön uskonnollisessa kokemuksessa
ei ole mitään syytä, miksei rukousta todellisen palvonnan osana osoitettaisi
Jumala Isälle.
Hoitaessanne
jokapäiväisen elämänne käytännön asioita olette Kolmannesta Lähteestä ja
Keskuksesta peräisin olevien henkipersoonallisuuksien käsissä; toimitte
yhteistyössä Myötätoimijan edustajien kanssa. Näin ollen palvotte Jumalaa,
rukoilette Poikaa ja kommunikoitte hänen kanssaan ja kehittelette maisen
olemassaolonne yksityiskohtia olemalla yhteydessä maailmassanne ja
universuminne joka puolella toimiviin Äärettömän Hengen älyllisiin olentoihin.
Paikallisuniversumien
kohtaloita johtavat Luoja-Pojat eli Hallitsijapojat astuvat sekä Universaalisen
Isän että Paratiisin Iankaikkisen Pojan paikalle. Nämä Universumien Pojat
ottavat Isän nimissä vastaan palvontaan sisältyvän jumaloinnin ja kääntävät
korvansa kaikkialla heidän luomistuloksissaan elävien, anovien alamaistensa
esittämille vetoomuksille. Paikallisuniversumin lapsille Mikael-Poika on itse
asiassa Jumala. Hän on Universaalisen Isän ja Iankaikkisen Pojan
paikallisuniversumipersonoituma. Ääretön Henki ylläpitää henkilökohtaista
yhteyttä näiden valtakuntien lapsiin Universumihenkien, Paratiisin
Luoja-Poikien hallintoon osallistuvien ja luovien kumppaneiden välityksellä.
Vilpitön
palvonta merkitsee ihmispersoonallisuuden kaikkien kykyjen liikkeellepanoa
kehittyvän sielun herruudessa ja sen yhteydessä toimivan Ajatuksensuuntaajan
jumalallisessa ohjauksessa. Aineellisten rajoitusten alainen mieli ei voi
koskaan tulla kovinkaan tietoiseksi todellisen palvonnan oikeasta
merkityksestä. Sen tajuaminen, mitä palvonta todellisuudessa on, määräytyy
ihmisessä pääosin siltä pohjalta, mille asteelle hänen kehittyvä kuolematon
sielunsa on kehittynyt. Sielun hengellinen kasvu tapahtuu älyllisestä
tietoisuudesta täysin riippumatta.
Palvontakokemus sisältää kumppaniksi annetun Suuntaajan
ylevän yrityksen viestittää jumalalliselle Isälle ihmissielun -- Jumalaa
etsivän kuolevaisen mielen ja Jumalaa paljastavan kuolemattoman Suuntaajan
yhteisluomuksen -- sanoin kuvaamattomat kaipaukset ja kielin kertomattomat
hartaat pyrkimykset. Näin ollen palvonta on teko, jolla aineellinen mieli,
yhteydessään olevan hengen opastuksessa, myöntyy hengellistyvän minän
yritykseen asettua yhteyteen Jumalan kanssa Universaalisen Isän uskonpoikana.
Kuolevainen mieli antaa suostumuksensa palvontaan, kuolematon sielu halajaa
palvontaa ja antaa sille alkusysäyksen, jumalallinen Suuntaaja-läsnäolo toimii
tämän palvonnan johtajana kuolevaisen mielen ja kehittyvän kuolemattoman sielun
puolesta. Aidosta palvonnasta tulee loppujen lopuksi neljällä kosmisella
tasolla toteutuva kokemus: älyllisellä, morontiaalisella, hengellisellä ja
persoonallisella -- mielen, sielun ja hengen tietoisuutta ja niiden
yhdistymistä persoonallisuudessa.
Pelko
käyttövoimanaan kehitysuskontojen moraalioppi ajaa ihmisiä eteenpäin
tavoittelemaan Jumalaa. Ilmoitususkonnot houkuttelevat ihmisiä etsimään
rakkauden Jumalaa siltä pohjalta, että he toivovat hartaasti tulevansa hänen
kaltaisikseen. Mutta uskonto ei ole pelkästään passiivista "ehdottoman
riippuvuuden" ja "eloonjäämisvarmuuden" tunnetta. Se on elävä ja
dynaaminen kokemus ihmiskunnan palvelemiseen perustuvasta jumalallisuuden
saavuttamisesta.
Todellisen
uskonnon tekemä suuri ja välitön palvelus on kestävän yhtenäisyyden
rakentaminen ihmiskokemukseen, kestävän rauhan ja perinpohjaisen varmuuden
luominen.
[sivu 67]
Alkukantaisen
ihmisen kohdalla jopa polyteismi merkitsee kehittyvän jumaluuskäsityksen
jonkinmääräistä yhtenäistymistä; polyteismi on kehitteillä olevaa monoteismiä.
Jumala tulee ennemmin tai myöhemmin pakostakin käsitetyksi arvojen
reaalisuudeksi, merkitysten sisällöksi ja totuuden elämäksi.
Jumala ei ole
vain kohtalon määrääjä, vaan hän on ihmisen ikuinen määränpää. Kaikki ihmisen
ei-uskonnolliset toiminnot pyrkivät taivuttamaan universumin kierouttavaan
minän palvelemiseen; aidosti uskonnollinen yksilö pyrkii samastamaan minuutensa
maailmankaikkeuden kanssa ja sitten omistamaan tämän yhdistyneen minänsä
toiminnan kanssaolentojensa -- ihmisten ja ihmisten yläpuolella olevien
olentojen -- muodostaman universumiperheen palvelemiseen.
Filosofian ja
taiteen valtakunnat ovat ihmisminän ei-uskonnollisten ja uskonnollisten
toimintojen välissä. Aineellismielinen ihminen houkuttautuu taiteen ja
filosofian kautta mietiskelemään ikuisen merkityksen omaavia hengellisiä
realiteetteja ja universumiarvoja.
Kaikkien
uskontojen antamaan opetukseen kuuluu Jumaluuden palvonta ja jokin oppi ihmisen
pelastuksesta. Buddhalaisten uskonto lupaa pelastumista kärsimyksistä,
loputonta rauhaa; juutalaisten uskonto lupaa pelastumista vaikeuksista,
vanhurskauteen perustuvaa menestymistä; kreikkalaisten uskonto lupasi
pelastusta epäharmoniasta, rumuudesta, kauneuden ymmärtämisen kautta;
kristinusko lupaa pelastuksen synnistä, pyhyyttä; muhamettilaisuus tarjoaa
vapahduksen juutalaisuuden ja kristinuskon ankarista moraalinormeista. Jeesuksen
uskonto on pelastus egosta, vapautus luotujen eristyneisyyden aiheuttamista
epäkohdista ajallisuudessa ja ikuisuudessa.
Heprealaiset
pohjasivat uskontonsa hyvyyteen, kreikkalaiset kauneuteen. Molemmat uskonnot
etsivät totuutta. Jeesus toi esille rakkauden Jumalan, ja rakkaus sulkee
piiriinsä kaiken totuuden, kauneuden ja hyvyyden.
Zarathustralaisilla
oli moraaliuskonto, hinduilla metafysiikkauskonto, konfutselaisilla
etiikkauskonto. Jeesus toi elämällään esille palvelemisen uskonnon.
Kaikilla näillä uskonnoilla on arvoa sikäli, että ne ovat kelvollisia tapoja
lähestyä Jeesuksen uskontoa. Uskonnosta on määrä tulla kaiken inhimillisessä
kokemuksessa olevan hyvän, kauniin ja toden hengellisen yhdistymisen
todellistuma.
Kreikan uskonnon
tunnuslause kuului "Tunne itsesi"; heprealaisten opetusten ytimenä
oli "Tunne Jumalasi"; kristityt saarnaavat evankeliumia, joka tähtää
"tietoon Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta"; Jeesuksen julistama hyvä
sanoma kuului: "Tunne Jumala ja tunne itsesi Jumalan pojaksi." Nämä
erilaiset käsitykset uskonnon tarkoituksesta määräävät yksilön asenteen eri
elämäntilanteissa ja antavat ennakkoaavistuksen palvonnan syvyydestä ja hänen
henkilökohtaisten rukoilutapojensa luonteesta. Minkä tahansa uskonnon hengellinen status on määriteltävissä sen
rukousten luonteella.
Käsitys puolittain ihmisenkaltaisesta ja
kiivaasta Jumalasta on väistämätön siirtymävaihe polyteismin ja ylevän
monoteismin välissä. Jalostunut antropomorfismi on puhtaasti evolutionaariselle uskonnolle
korkein saavutettavissa oleva taso. Kristinusko on nostanut antropomorfismin
käsityksen ihmisyyden ihanteesta transsendenttiseksi ja jumalalliseksi
käsitykseksi kunnialla kruunatun Kristuksen persoonasta. Ja kysymyksessä onkin
korkein antropomorfismin muoto, minkä ihminen voi ajatuksissaan koskaan luoda.
Kristillinen
käsitys Jumalasta on yritys yhdistellä kolme erillistä opetusta:
1. Heprealainen
käsitys -- Jumala moraalisten arvojen puolustajana, vanhurskas Jumala.
2. Kreikkalainen
käsitys -- Jumala yhdistäjänä, viisauden Jumala.
[sivu 68]
3. Jeesuksen
käsitys -- Jumala elävänä ystävänä, rakastavana Isänä, jumalallinen
läsnäolo.
Niinpä täytyy
olla ilmeistä, että monikoosteisen kristillisen teologian on hyvin vaikea
saavuttaa johdonmukaisuutta. Tätä vaikeutta pahentaa vielä se, että
varhaiskristilliset opit perustuivat yleisesti ottaen kolmen eri henkilön
henkilökohtaiseen uskonnolliseen kokemukseen, nimittäin Filon
Aleksandrialaisen, Jeesus Nasaretilaisen ja Paavali Tarsoslaisen.
Tutkiessanne Jeesuksen uskonnollista elämää tarkastelkaa
häntä positiivisesti. Älkää niinkään ajatelko hänen synnittömyyttään kuin hänen
vanhurskauttaan, hänen rakastavaa palvelemistaan. Jeesus korotti sen
passiivisen rakkauden, joka tuli esille heprealaisessa käsityksessä
taivaallisesta Isästä, korkeammaksi, aktiiviseksi ja luotua rakastavaksi
hellyydeksi sellaisen Jumalan osoittamana, joka on jokaisen yksilön, jopa
väärintekijän, Isä.
Moraalisuuden
alkuperä on minätajuinen järki. Se on eläimellisyyden yläpuolella, mutta silti
täysin kehitysperäistä. Ihmisen evoluutio tuottaa kehittymisensä myötä kaikki
ne kyvyt, jotka edeltävät Suuntaajien lahjoittamista ja Totuuden Hengen
vuodattamista. Mutta moraalisuuden tasoille yltäminen ei vapauta ihmistä
kuolevaisena elettävään elämään kuuluvista reaalisista kamppailuista. Ihmisen
fyysinen ympäristö tekee olemassaolotaistelun välttämättömäksi; sosiaaliset
olot tekevät eettiset mukautumistoimet välttämättömiksi; moraaliset tilanteet
vaativat järjen korkeimmissa maailmoissa tapahtuvaa päätöksentekoa; hengellinen
kokemus (se, että Jumala on oivallettu) vaatii, että ihminen löytää hänet ja
vilpittömästi pyrkii olemaan hänen kaltaisensa.
Uskonto ei
perustu tieteen tosiasioihin, sosiaalisiin velvollisuuksiin, filosofisiin
oletuksiin eikä moraalisuudesta johdettuihin velvoitteisiin. Uskonto on oma
erillinen maailmansa siinä, miten ihminen reagoi elämän tilanteisiin, ja se
tulee vääjäämättä esille kaikissa moraalisuuden jälkeen tulevissa inhimillisen
kehityksen vaiheissa. Uskonto saattaa kyllästää kaikki neljä arvojen
todellistumisen ja universumikumppanuudesta osalliseksitulemisen tasoa:
itsensäsäilyttämisen fyysisen eli aineellisen tason; sosiaalisen eli
emotionaalisen kumppanuuden tason; moraalisen eli velvollisuudentuntoisen
järjen tason; jumalallisen palvonnan kautta saavutetun universumikumppanuuden
tiedostavan, hengellisen tason.
Tosiasioita
tavoitteleva tiedemies käsittää Jumalan Ensimmäiseksi Aiheuttajaksi, voiman
Jumalaksi. Tunneperäinen taiteilija näkee Jumalan kauneuden ihanteena,
estetiikan Jumalana. Järkeilevä filosofi on toisinaan taipuvainen esittämään
olettamuksen universaalisen ykseyden Jumalasta, jopa panteistisesta
Jumaluudesta. Uskova religionisti, uskonnonharjoittaja, uskoo Jumalaan, joka
huolehtii pelastumisesta, taivaassa olevaan Isään, rakkauden Jumalaan.
Kehitysuskontoa
edeltää aina moraalinen käyttäytyminen, ja onhan se osa ilmoitususkontoakin,
muttei se koskaan ole yhtä kuin koko uskonnollinen kokemus. Sosiaalinen palvelu
on moraalisen ajattelun ja uskonnollisen elämisen tulos. Moraalisuus ei
biologisesti johda uskonnollisen kokemuksen korkeammille hengellisille
tasoille. Abstraktin kauniin jumalointi ei ole Jumalan palvontaa, ei myöskään
luonnon ylistäminen eikä yhtenäisyyden kunnioittaminen ole Jumalan palvomista.
Kehitysuskonto
on tieteen, taiteen ja filosofian äiti, joka nosti ihmisen tasolle, jolla hän
kykenee ottamaan vastaan ilmoitususkonnon -- Suuntaajan lahjoittaminen ja
Totuuden Hengen tuleminen mukaan luettuina. Kuva inhimillisen olemassaolon
kehityksestä alkaa uskonnolla ja päättyy uskontoon, olkoonkin, että ne ovat
hyvin erilaatuisia uskontoja: toinen kehitysperäinen ja biologinen, toinen taas
ilmoitusperäinen
[sivu 69]
ja
periodittainen. Ja näin uskonto, samalla kun se on ihmiselle normaalia ja
luonnollista, on kuitenkin myös valinnanvaraista. Ei ihmisen ole pakko olla
uskonnollinen -- olla sitä oman tahtonsa vastaisesti.
Materiaalinen
mieli ei voi koskaan täysin ymmärtää uskonnollista kokemusta, sillä se on ennen
muuta hengellinen kokemus. Tästä johtuu teologian -- uskonnon psykologian --
funktio. Perusopinkappale siitä, että ihminen tajuaa Jumalan olemassaolon, on
äärelliselle käsityskyvylle paradoksi. Ihmisen logiikan ja finiittisen järjen
on kutakuinkin mahdotonta saattaa sopusointuun jumalallisen immanenssin
käsitettä -- sitä, että Jumala on jokaisessa yksilössä ja osana häntä --
Jumalan transsendenttisuuden idean kanssa -- sen kanssa, että Jumala on
universumien universumin herra. Nämä kaksi perusluonteista Jumaluuden käsitettä
täytyy yhdistää siinä, että uskon kautta oivalletaan käsitys persoonallisen
Jumalan transsendenssista, ja siinä, että tajutaan tämän Jumalan osasen olevan
ihmisen sisimmässä, jotta älyperäinen palvonta olisi puolustettavissa ja jotta
olisi perusteltua toivoa persoonallisuuden eloonjäämistä. Uskonnon vaikeudet ja
paradoksit saavat alkunsa siitä, että uskonnon realiteetit menevät kauas
kuolevaisen olennon älyllisen käsityskyvyn tuolle puolen.
Kuolevainen
ihminen saa kolme suurta tyydytystä uskonnollisesta kokemuksesta jo ajallisen
maan päällä olonsa päivinä:
1. Älyllisesti
hän saa yhtenäisemmän inhimillisen tietoisuuden tuottamat tyydytykset.
2. Filosofisesti
hän saa hyväkseen vahvistuksen moraalisia arvoja koskeville ihanteilleen.
3. Hengellisesti
hän kukoistaa jumalallisen kumppanuuden kokemuksesta, todellisen palvonnan
tuottamista hengellisistä tyydytyksen tunteista.
Jumalatietoisuuden,
siten kuin maailmojen kehittyvä kuolevainen sen kokee, tulee sisältää kolme
vaihtelevaa tekijää, kolme toisistaan eroavaa todellisuuden tajuamisen tasoa.
Ensiksi on mielellinen tietoisuus -- Jumalan idean käsittäminen. Sitten
seuraa sielullinen tietoisuus -- Jumalan ihanteen tajuaminen. Lopuksi
sarastaa henktietoisuus -- Jumalan hengellisen reaalisuuden tajuaminen.
Yhdistämällä nämä jumalallisuuden käsittämiseen kuuluvat tekijät, vaikkapa vain
epätäydellisestikin, kuolevainen persoonallisuus kattaa kaikkina aikoina kaikki
tietoiset tasot Jumalan persoonallisuuden tajuamisella. Lopullisuuden
Saavuttajakuntaan päässeissä kuolevaisissa tämä kaikki tulee aikanaan johtamaan
Jumalan korkeimmuuden tajuamiseen ja saattaa sittemmin päätyä Jumalan perimmäisyyden
käsittämiseen, jonkinvaiheiseen absoniittiseen supertietoisuuteen Paratiisin-Isästä.
Jumalatietoisuuden
kokeminen säilyy samana sukupolvesta toiseen, mutta sitä mukaa kuin
inhimillinen tietämys aina uuden aikakauden myötä pääsee pitemmälle,
filosofisen jumalakäsityksen ja Jumalan teologisten määritelmien täytyy
muuttua. Jumalaatuntevaisuus, uskonnollinen tietoisuus, on maailmankaikkeuden
realiteetti, mutta siitä riippumatta, miten pätevä (reaalinen) uskonnollinen
kokemus on, sen täytyy olla valmis alistumaan älyllisen kritiikin ja
järjellisen filosofisen tulkinnan kohteeksi. Sen ei tule pyrkiä olemaan jotakin
inhimillisen kokemuksen kokonaisuudesta erillään olevaa.
Persoonallisuuden
ikuinen eloonjääminen riippuu kokonaan kuolevaisen mielen tekemästä valinnasta.
Sen tekemät päätökset määräävät kuolemattoman sielun eloonjäämispotentiaalin.
Kun mieli uskoo Jumalaan ja sielu tuntee Jumalan, ja kun ne yhdessä hoivaavan
Suuntaajan kanssa kaikki halajavat Jumalaa, silloin on eloonjääminen
varmistettu. Älylliset rajoitukset, kasvatuksen hataruus, sivistyksen puute,
sosiaalisen aseman mitättömyys, vieläpä inhimillisten moraalikäsitysten
alamittaisuus, jotka johtuvat opetuksellisten, sivistyksellisten ja
sosiaalisten etuisuuksien valitettavasta puuttumisesta, eivät voi tehdä
tyhjäksi sitä, että jumalallinen henki vaikuttaa tällaisissa epäonnisissa ja
inhimillisestä näkökulmasta katsottuna rajoitteisissa mutta uskovissa
yksilöissä. Siitä, että Salaperäinen Opastaja on ihmisen sisimmässä,
[sivu 70]
muodostuu
kuolemattoman sielun alku, ja se takaa mahdollisuuden sen kasvupotentiaalille
ja eloonjäämiselle.
Kuolevaisten vanhempien kyky tuottaa jälkeläisiä ei
perustu siihen, että heillä olisi jokin tietty kasvatuksellinen,
sivistyksellinen, sosiaalinen tai taloudellinen status. Vanhemmaksituloon
tarvittavien tekijöiden yhtyminen luonnollisissa olosuhteissa riittää täysin
siihen, mitä jälkeläisten aikaansaamiseksi tarvitaan. Oikean ja väärän erottava
ja Jumalan palvomiseen kykenevä ihmismieli -- liitossa jumalallisen Suuntaajan
kanssa -- on kaikki, mitä tässä kuolevaisessa tarvitaan hänen eloonjäämisominaisuuksin
varustetun, kuolemattoman sielunsa aikaansaamiseen ja kehittämiseen, jos
tällainen hengellä varustettu yksilö etsii Jumalaa ja toivoo vilpittömästi
tulevansa hänen kaltaisekseen sekä rehellisesti päättää täyttää taivaassa
olevan Isän tahdon.
Universaalinen Isä on persoonallisuuksien
Jumala. Maailmankaikkeuden persoonallisuutta koskevan toimipiirin -- alimmasta
persoonallisuuden statuksen omaavasta kuolevaisesta ja aineellisesta luodusta
luojan kunnioitettavuuden ja jumalallisen statuksen omaaviin korkeampiin
persooniin -- keskus ja kehä on Universaalinen Isä. Jumala Isä on jokaisen
persoonallisuuden lahjoittaja ja säilyttäjä. Ja Paratiisin-Isä on niin ikään
kaikkien niiden finiittisten persoonallisuuksien määränpää, jotka täydestä
sydämestä päättävät tehdä Isän tahdon mukaan, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka
haluavat olla hänen kaltaisiaan.
Persoonallisuus on yksi universumien ratkaisemattomista mysteereistä. Pystymme muodostamaan päteviä käsityksiä persoonallisuuden eri lajien ja tasojen koostumukseen sisältyvistä tekijöistä, mutta emme täysin käsitä itse persoonallisuuden todellista luonnetta. Tajuamme selvästi ne lukuisat tekijät, jotka yhteen saatettuina muodostavat ihmispersoonallisuuden puitteet, mutta emme täysin käsitä tällaisen finiittisen persoonallisuuden luonnetta ja merkitystä.
Persoonallisuus on potentiaalinen kaikissa luoduissa, joiden varustuksiin kuuluu mieli -- vähäisimmästä mahdollisesta minätietoisuudesta aina suurimpaan mahdolliseen jumalatietoisuuteen saakka. Muttei mielellisyys yksinään ole samaa kuin persoonallisuus, ei sitä myöskään ole henki eikä fyysinen energia. Persoonallisuus on se kosmiseen todellisuuteen kuuluva ominaisuus ja arvo, jonka lahjoittajana on yksinomaan Jumala Isä ja jonka hän lahjoittaa näille aineen, mielen ja hengen toisiinsa liittyvistä ja koordinoiduista energioista koostuville eläville järjestelmille. Persoonallisuutta ei myöskään saavuteta vähä vähältä edeten. Persoonallisuus saattaa olla joko aineellista tai hengellistä, mutta persoonallisuutta joko on tai sitä ei ole. Sellainen, joka on jotakin muuta kuin persoonallinen, ei koskaan saavuta persoonallisen tasoa, ellei Paratiisin-Isä välittömällä toimenpiteellään sitä anna.
Persoonallisuuden lahjoittaminen on
yksinomaisesti Universaalisen Isän toimintaa. Isä personoi elävät
energiajärjestelmät, jotka hän varustaa jonkinmääräistä luovaa tietoisuutta ja
tämän tietoisuuden vapaatahtoista kontrollia edustavin attribuutein. Ei ole
mitään persoonallisuutta Jumala Isästä riippumatta, eikä yhtäkään
persoonallisuutta ole olemassa ilman Jumala Isää. Ihmisen itseyden
perusattribuutit samoin kuin ihmisen persoonallisuuden absoluuttinen
Suuntaajaydin ovat Universaalisen Isän antamia lahjoja Isän toimiessa vain hänelle
kuuluvalla kosmisen toiminnan alueella.
Esipersoonallisen statuksen omaavat
Suuntaajat pitävät asuinpaikkanaan monentyyppisiä kuolevaisia olentoja
varmistaen sillä sen, että nämä samaiset olennot voivat selvitä ruumiin
kuolemasta ja personoitua morontialuoduiksi, joilla on potentiaali saavuttaa
perimmäisenä tavoitteena oleva hengen status. Sillä kun tällainen
persoonallisuuteen kuuluva luodun mieli on ikuisen Jumalan hengen osasen --
persoonallisen Isän esipersoonallisen lahjan -- asuinpaikkana, tämä finiittinen
persoonallisuus omaa jumalallisuuden ja ikuisuuden potentiaalin, ja halajaa
Perimmäisyyden kaltaiseen määränpäähän ja tavoittelee jopa Absoluuttisuuden
todentumista.
[sivu 71]
Kapasiteetti jumalallisen persoonallisuuden
saavuttamiseen sisältyy erottamattomana osana esipersoonalliseen Suuntaajaan;
kapasiteetti ihmispersoonallisuuden saavuttamiseen on potentiaalisena
ihmisolennon kosmis-mielellisessä varustuksessa. Mutta kuolevaisen ihmisen
kokemuksellinen persoonallisuus on havaittavissa aktiivisena ja toimivana
realiteettina vasta, kun kuolevaisen luodun aineellinen elämänylläpidin on
tullut kosketuksiin Universaalisen Isän vapauttavan jumalallisuuden kanssa --
tullen näin lasketuksi kokemisen aallokoille itsetajuisena ja (suhteellisen) itsestään
määräävänä ja itseään luovana persoonallisuutena. Aineellinen minä on kiistatta
ja kvalifioimattomasti persoonallinen.
Ihmisen aineellisella minuudella on persoonallisuus ja identiteetti, ajallinen identiteetti; esipersoonallisella henki-Suuntaajallakin on identiteetti, ikuinen identiteetti. Tämä aineellinen persoonallisuus ja tämä henkeä oleva esipersoonallisuus kykenevät yhdistämään luovat attribuuttinsa siten, että ne saattavat olevaiseksi kuolemattoman sielun eloonjäävän identiteetin.
Huolehdittuaan näin kuolemattoman sielun
varttumisesta ja vapautettuaan minuuden edellä käyvän kausaation aiheuttamista
ehdottoman riippuvuuden kahleista Isä vetäytyy sivuun. Nyt kun ihminen on näin
vapautettu kausaatioon reagoimisen kahleista, ainakin iäisyyskohtalon osalta,
ja kun kaikki tarpeellinen on tehty kuolemattoman minuuden -- sielun -- kasvun
hyväksi, jää ihmisen itsensä asiaksi se, että hän tahtoo luoda päätösvallassaan
olevan, eloonjäävän ja ikuisen minuuden tai estää sen luomisen. Ei mikään muu olento,
voima, luoja tai toimintayksikkö koko laajassa universumien universumissa voi
missään määrin puuttua kuolevaisen vapaan tahdon ehdottomaan suvereenisuuteen
valinnan tekevän kuolevaisen persoonallisuuden ikuisen kohtalon osalta, kun hän
käyttää tätä valinnan vapautta. Kun kysymyksessä on ikuinen eloonjääminen,
Jumala on sen suhteen säätänyt, että aineellisen ja kuolevaisen tahto sen
osalta on suvereeni, ja tämä säädös on ehdoton.
Persoonallisuuden lahjoittaminen luodulle tuo
mukanaan suhteellisen vapautuksen orjamaisesta reagoimisesta edellä käyvään
kausaatioon, ja kaikkien tällaisten moraalisten olentojen -- ovatpa he
evolutionaarisia tai muita -- persoonallisuuden keskipiste on Universaalisen
Isän persoonallisuus. Hänen Paratiisissa olevaa läsnäoloaan kohti heitä vetää
alati se olemuksen sukulaisuus, joka muodostaa ikuisen Jumalan suunnattoman ja
universaalisen perhe- ja veljespiirin. Kaikessa persoonallisuudessa on jotakin,
joka on sukua jumalalliselle spontaanisuudelle.
Universumien universumin
persoonallisuusvirtapiirin keskipisteessä on Universaalisen Isän persoona, ja
Paratiisin-Isä on henkilökohtaisesti tietoinen kaikista minätietoisen
olemassaolon kaikilla tasoilla olevista persoonallisuuksista, ja hän on näihin
henkilökohtaisessa kosketuksessa. Ja tämä persoonallisuustietoisuus koko
luomakunnasta on olemassa Ajatuksensuuntaajien tehtävästä riippumatta.
Niin kuin kaiken painovoiman virtauskeskus on
Paratiisin Saaressa, ja niin kuin kaiken mielen keskus on Myötätoimijassa ja
kaiken hengen keskus Iankaikkisessa Pojassa, niin on myös kaikki
persoonallisuus johdettu Universaalisen Isän henkilökohtaiseen läsnäoloon, ja
tämä virtapiiri välittää erehtymättä kaikkien persoonallisuuksien osoittaman
palvonnan Alkuperäiselle ja Ikuiselle Persoonallisuudelle.
Persoonallisuuksista, joissa ei ole
Suuntaajaa, on sanottava: Valinnanvapauden attribuuttikin on Universaalisen
Isän antama lahja, ja tällaiset henkilöt ovat niin ikään jumalallisen rakkauden
suuren virtapiirin, Universaalisen Isän persoonallisuusvirtapiirin,
ulottuvilla. Jumala tarjoaa suvereenin valinnanvapauden kaikille todellisille
persoonallisuuksille. Ketään persoonallista luotua ei voi pakottaa
iäisyysmatkalle. Ikuisuuden portti avautuu vain vastauksena vapaatahtoisen
Jumalan vapaan tahdon omaavien poikien vapaasta tahdosta tekemään valintaan.
[sivu 72]
Ja tämä on minun yritykseni kuvata elävän
Jumalan suhdetta ajallisuuden lapsiin. Ja loppujen lopuksi hyödyllisintä, mitä
voin tehdä, on tähdentää että Jumala on teidän universumi-Isänne, ja että te
olette kaikki hänen planetaarisia lapsiaan.
[Tämä on viides ja viimeinen uversalaisen Jumalallisen Neuvonantajan esittämä kertomus Universaalista Isää käsittelevässä sarjassa.]