[sivu
1496]
JOHANNES KASTAJA
JOHANNES Kastaja syntyi maaliskuun 25 päivänä vuonna 7 eKr, kuten Gabriel edellisen vuoden kesäkuussa oli Elisabetille luvannut. Viiden kuukauden ajan Elisabet piti Gabrielin käynnin salassa, ja kun hän kertoi asiasta miehelleen Sakariaalle, tämä vaivautui siitä suuresti uskoen vaimonsa kertomuksen täydelleen vasta, kun hän kuutisen viikkoa ennen Johanneksen syntymää oli nähnyt epätavallisen unen. Gabrielin käyntiä Elisabetin luona ja Sakariaan unennäköä lukuun ottamatta Johannes Kastajan syntymään ei liittynyt mitään epätavallista tai yliluonnollista.
Kahdeksantena päivänä Johannes juutalaisen tavan mukaan ympärileikattiin. Päivä päivältä ja vuosi vuoden jälkeen hän varttui kuin kuka tahansa tavallinen lapsi pienessä, tuolloin Juudan kaupunkina tunnetussa kylässä, runsaat kuusi kilometriä Jerusalemista länteen.
Johanneksen varhaislapsuuden mieleenpainuvin tapahtuma oli käynti Jeesuksen ja nasaretilaisperheen luona, jonka hän teki vanhempiensa seurassa vuoden 1 eKr kesäkuussa. Hän oli tuolloin vähän yli kuusivuotias.
Nasaretista-paluunsa jälkeen Johanneksen vanhemmat aloittivat miehenalun järjestelmällisen opettamisen. Tässä pikku kylässä ei ollut synagogakoulua. Koska Sakarias oli pappi, hän oli kuitenkin melko hyvin koulutettu, ja Elisabet oli saanut opetusta huomattavasti enemmän kuin keskitasoinen juudealaisnainen. Hänkin oli pappissukua, sillä hän oli "Aaronin tyttärien" jälkeläinen. Koska Johannes oli heidän ainoa lapsensa, he käyttivät melkoisesti aikaa hänen mentaaliseen ja hengelliseen koulimiseensa. Sakarias palveli Jerusalemin temppelissä vain lyhyitä jaksoja, joten hän omisti suuren osan ajastaan poikansa opettamiseen.
Sakariaalla ja Elisabetilla oli pieni maatila, jolla he
kasvattivat lampaita. Maatilkku olisi tuskin riittänyt antamaan heille
toimeentuloa, mutta Sakarias sai säännöllistä palkkiota papiston käyttöön
osoitetuista temppelirahastoista.
1. JOHANNEKSESTA TULEE NASIIRI
Ei ollut mitään
koulua, josta Johannes olisi neljätoistavuotiaana valmistunut, mutta hänen
vanhempansa olivat katsoneet, että tämä ikävuosi olisi sopiva virallisen
nasiirilupauksen antamiseen. Niinpä Sakarias ja Elisabet veivät poikansa
Eengediin, Kuolleenmeren rannalle. Tämä oli nasiiriveljeskunnan eteläinen
pääpaikka, ja siellä nuorimies otettiin asianmukaisesti ja juhlallisesti tämän
yhteisön elinikäiseksi jäseneksi. Kun nämä seremoniat olivat ohitse ja kun oli
annettu lupaukset siitä, että nasiiri kieltäytyisi kaikista päihdyttävistä
juomista, antaisi hiustensa kasvaa vapaasti ja pidättyisi koskettamasta
kuolleita, perhe matkasi Jerusalemiin, jossa Johannes temppelin edessä toimitti
nasiirilupausten tekijöiltä vaaditut uhrit.
Johannes antoi
samat elinikäiset lupaukset, jollaiset hänen maineikkaat edeltäjänsä, Simson ja
profeetta Samuel, olivat antaneet. Elinikäistä nasiiria pidettiin
vanhurskautettuna ja pyhänä persoonallisuutena. Juutalaiset suhtautuivat
nasiiriin lähes samalla kunnioituksella ja arvonannolla, jonka he soivat
ylipapille. Eikä siinä ollut mitään ihmettelemistä, olivathan eliniäkseen
[sivu 1497]
vihkiytyneet
nasiirit ylipappien ohella ainoat henkilöt, joilla ylipäätään oli lupa astua
temppelin kaikkein pyhimpään.
Johannes palasi
Jerusalemista kotiin kaitsemaan isänsä lampaita, ja hänestä varttui väkevä ja
jaloluontoinen mies.
Kun Johannes kuusitoistavuotiaana luki, mitä Eliasta
kirjoitettiin, ja kun sen seurauksena Karmelvuoren profeetta teki häneen syvän
vaikutuksen, hän päätti omaksua Elian pukeutumistyylin. Siitä päivästä alkaen
Johannes käytti aina karvaista vaatekappaletta, jonka hän sitoi nahkavyöllä.
Kuusitoistavuotiaana hän oli yli satakahdeksankymmentä senttimetriä pitkä ja
lähes täysikasvuinen. Hulmuavine hiuksineen ja omituisine asuineen hän oli
sangen omaperäisen näköinen nuorukainen. Ja hänen vanhempansa odottivat suuria
tältä heidän ainokaiselta pojaltaan, lupauksen lapselta ja elinikäiseltä
nasiirilta.
Useita kuukausia
jatkuneen sairauden jälkeen Sakarias kuoli heinäkuussa vuonna 12 jKr
Johanneksen ollessa vasta vähän yli kahdeksantoistavuotias. Johannekselle tämä
aika oli perin hämmentävä, sillä nasiirilupaus kielsi koskemasta kuolleeseen,
vaikka tämä olisi oman perheen jäsen. Vaikka Johannes oli koettanut noudattaa
niitä lupauksensa asettamia rajoituksia, jotka koskivat itsensä saastuttamista
kuolleeseen kajoamalla, hän epäili silti, oliko hän ollut täysin tottelevainen
nasiiriyhteisön vaatimuksia kohtaan; siksi hän meni isänsä hautajaisten jälkeen
Jerusalemiin, jossa hän naistenpihan nasiirinurkkauksessa toimitti vaaditut
puhdistusuhrit.
Tuon vuoden
syyskuussa Elisabet ja Johannes tekivät matkan Nasaretiin käydäkseen Marian ja
Jeesuksen luona. Johannes oli jo miltei päättänyt lähteä liikkeelle
elämäntyönsä merkeissä, mutta Jeesuksen lausumat sanat kuten myös hänen
antamansa esimerkki kehottivat häntä palaamaan kotiin, pitämään huolta
äidistään ja odottamaan "Isän osoittaman hetken tulemista".
Jeesukselle ja Marialle tämän mieluisan vierailun päätteeksi hyvästit
lausuttuaan Johannes tapasi Jeesuksen uudelleen vasta siinä tilanteessa,
jolloin hän kastoi tämän Jordanissa.
Johannes ja
Elisabet palasivat kotiinsa ja ryhtyivät laatimaan tulevaisuudensuunnitelmia.
Koska Johannes kieltäytyi vastaanottamasta hänelle temppelirahastoista
maksettavaa papin palkkiota, he olivat kahden vuoden kuluttua kotiaan lukuun
ottamatta lähes puilla paljailla. Siksi he päättivätkin lähteä lammaskatraineen
etelään. Ja niin he kesänä, jona Johannes oli kaksikymmentä, muuttivat
Hebroniin. Niin sanotussa "Juudean erämaassa" Johannes kaitsi
lampaitaan erään puron rantamilla, joka oli Kuolleeseenmereen Eengedin luona
laskevan suuremman virran sivuhaara. Eengedin siirtokuntaan kuului paitsi
eliniäksi ja tietyksi ajaksi vihkiytyneitä nasiireja myös lukuisia sellaisia
muita asketismia harjoittavia lammaspaimenia, jotka kokoontuivat katraineen
näille tienoille ja jotka veljeilivät nasiiriyhdyskunnan kanssa. He saivat
toimeentulonsa lampaankasvatuksesta sekä varakkaiden juutalaisten
veljeskunnalle tekemistä lahjoituksista.
Aikaa myöten Johannes palasi Hebroniin yhä harvemmin
käyden sen sijaan useammin Eengedissä. Hän poikkesi niin täydelleen nasiirien
enemmistöstä, että hänen oli erittäin vaikea ylläpitää keskusteluyhteyttä
veljeskuntaan. Mutta hän piti hyvin paljon Abnerista, Eengedin siirtokunnan
tunnustetusta johtajasta ja päälliköstä.
Tämän
purolaakson eri puolille Johannes rakensi peräti kaksitoista päällekkäin
asetetuista kivistä kokoonpantua eläinsuojaa ja yöpymisaitausta. Näissä hän
saattoi vartioida ja suojella
[sivu 1498]
lammas- ja
vuohikatraitaan. Se, että Johannes vietti elämäänsä lammaspaimenena, soi
hänelle runsaasti aikaa ajattelemiseen. Hän keskusteli paljon erään
beet-suurilaisen orpopojan, Ezdan, kanssa, jonka hän oli tavallaan adoptoinut
ja joka piti huolta katraista, kun hän kävi Hebronissa tapaamassa äitiään ja
myymässä lampaitaan samoin kuin hänen käydessään Eengedissä
sapattipalveluksissa. Johannes ja tämä nuorimies elivät varsin
yksinkertaisesti. He ravitsivat itsensä lampaanlihalla, vuohenmaidolla,
metsähunajalla ja noilla seuduin tavattavilla ravinnoksi kelpaavilla
heinäsirkoilla. Tähän heidän tavanomaiseen ruokavalioonsa toivat oman lisänsä
Hebronista ja Eengedistä aika ajoin tuodut elintarpeet.
Elisabet
huolehti, että Johannes pysyi Palestiinan ja maailman tapahtumien tasalla, ja
yhä syvemmäksi kävi Johanneksen vakuuttuneisuus siitä, että se aika oli
nopeasti lähestymässä, jolloin vanha järjestys tulisi tiensä päähän; että
hänestä olisi tuleva uuden aikakauden, "taivaan valtakunnan",
lähestymisestä kertova airut. Tämä karu lammaspaimen tunsi erityistä
mielenkiintoa profeetta Danielin kirjoituksiin. Hän luki tuhanteen kertaan
Danielin kuvauksen suuresta kuvapatsaasta, josta Sakarias oli hänelle kertonut,
että se esitti maailman suurten valtakuntien historiaa: ensin Babylonian,
sitten Persian, Kreikan ja lopulta Rooman historiaa. Johannes tajusi Rooman jo
tuolloin koostuvan niin monista eri kieliä puhuvista kansoista ja roduista,
ettei siitä koskaan voisi tulla lujaa ja kiinteää valtakuntaa. Hän uskoi Rooman
jo tuolloin jakautuvan Syyriaksi, Egyptiksi, Palestiinaksi ja muiksi
provinsseiksi, ja sitten hän vielä luki: "Näiden kuningasten päivinä on
taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikkisesti. Eikä
tätä valtakuntaa toiselle kansalle anneta, vaan se on musertava kaikki ne muut
valtakunnat ja tekevä niistä lopun, ja se itse on pysyvä iankaikkisesti."
"Ja hänelle annettiin valta ja kunnia ja valtakunta, jotta kaikki kansat,
kansakunnat ja kielet palvelisivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta,
joka ei häviä, ja hänen valtakuntaansa ei koskaan hävitetä." "Ja
valtakunta ja valta ja valtakunnan suuruus kaiken taivaan alla annetaan
Kaikkein Korkeimman pyhien kansalle, ja hänen valtakuntansa on iankaikkinen
valtakunta, ja kaikki vallat palvelevat häntä ja ovat hänelle alamaiset."
Johannes ei
koskaan päässyt selville vesille hämmennyksen tilastaan, jonka aiheuttivat
toisaalta se, mitä hän oli vanhemmiltaan kuullut Jeesuksesta, ja toisaalta hänen
kirjoituksista lukemansa äsken mainitut tekstikohdat. Danielin kirjasta hän
luki: "Minä näin yöllisissä näyissä, ja katso, taivaan pilvissä tuli
Ihmisen Pojan kaltainen, ja hänelle annettiin valta, kunnia ja
valtakunta." Mutta nämä profeetan sanat eivät olleet sopusoinnussa sen
kanssa, mitä hänen vanhempansa olivat hänelle opettaneet. Keskustelu, jonka hän
oli käynyt Jeesuksen kanssa tämän luona kahdeksantoistavuotiaana käydessään, ei
sekään käynyt yksiin näiden pyhissä kirjoituksissa esitettyjen toteamusten
kanssa. Tästä hämmennyksestä huolimatta hänen äitinsä vakuutti hänelle aina
epätietoisuuden hetkellä, että hänen kaukainen serkkunsa Jeesus Nasaretilainen
oli oikea Messias, että hän oli saapunut istuakseen Daavidin valtaistuimella ja
että hänestä (Johanneksesta) oli määrä tulla hänen edellä käyvä airuensa ja
tärkein tukijansa.
Kaikki mitä
Johannes kuuli Rooman paheellisuudesta ja turmeluksesta ja valtakunnassa
esiintyvästä irstaudesta ja moraalisesta mahoudesta, kaikki mitä hän tiesi
Herodes Antipaan ja Juudean maaherrojen pahoista teoista, saivat hänet
uskomaan, että aikakauden loppu oli tulossa. Tästä karusta ja jalosta
luonnonlapsesta tuntui, että maailma oli kypsä ihmisen aikakauden päättymiseen
ja uuden ja jumalallisen aikakauden, taivaan valtakunnan, sarastukseen.
Johanneksen sydämessä kasvoi sellainen tunne, että hän oli viimeinen vanhoista
ja ensimmäinen uusista profeetoista. Ja häntä suorastaan värisytti
vahvistumistaan vahvistunut tarve lähteä julistamaan kaikille ihmisille:
"Katukaa! Selvittäkää välinne Jumalan kanssa! Laittautukaa valmiiksi
loppua varten; valmistautukaa maailman asioiden uuden ja ikuisen järjestyksen,
taivaan valtakunnan, tulemiseen."
[sivu 1499]
Elokuun 17
päivänä vuonna 22 jKr Johanneksen ollessa kahdenkymmenenkahdeksan vuoden
ikäinen hänen äitinsä siirtyi yllättäen rajan taa. Elisabetin ystävät, jotka
olivat tietoisia nasiireja koskevista rajoituksista sikäli, etteivät nämä
saaneet joutua kosketuksiin kuolleiden kanssa silloinkaan, kun kysymys oli
omasta perheenjäsenestä, suorittivat kaikki järjestelyt Elisabetin
hautaamiseksi ennen kuin lähettivät ketään pyytämään Johannesta paikalle.
Saatuaan tiedon äitinsä kuolemasta Johannes määräsi Ezdan ajamaan hänen
katraansa Eengediin ja lähti itse Hebroniin.
Palattuaan
äitinsä hautajaisista Eengediin Johannes lahjoitti laumansa veljeskunnalle ja
vetäytyi joksikin aikaa pois ulkoisesta maailmasta, samalla kun hän paastosi ja
rukoili. Johannes tunsi vain vanhat keinot lähestyä jumaluutta, sillä hän tiesi
vain, mitä Elia, Samuel ja Daniel olivat asiasta kirjoittaneet. Elia oli hänen
profeettaihanteensa. Elia oli Israelin opettajista ensimmäinen, jota pidettiin
profeettana, ja Johannes uskoi vilpittömästi, että hänen oli määrä olla tämän
taivaallisten sanansaattajien pitkän ja maineikkaan rivistön viimeinen.
Kahden ja puolen
vuoden ajan Johannes asui Eengedissä, ja hän sai useimmat veljeskunnan
jäsenistä vakuuttumaan siitä, että "aikakauden päättyminen oli
lähellä", että "taivaan valtakunta olisi kohta ilmaantuva". Ja
koko hänen alkuaikojen opetuksensa perustui vallalla olleeseen juutalaiseen
ajatukseen ja käsitykseen Messiaasta juutalaisen kansanheimon luvattuna
vapahtajana, joka vapauttaisi juutalaiset ei-juutalaisten vallanpitäjäin
herruudesta.
Koko tämän
jakson ajan Johannes luki paljon nasiirien Eengedin-kodista löytämiään pyhiä
kirjoituksia. Häneen vaikutti erityisesti Jesaja, mutta myös Malakia, joka oli
siihenastisista profeetoista viimeinen. Hän luki lukemasta päästyään Jesajan
kirjan viittä viimeistä lukua, ja hän uskoi näihin profetioihin. Sitten hän
tapasi lukea Malakian kirjasta: "Katso, minä lähetän teille profeetta
Elian, ennen kuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä; ja hän on
kääntävä isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen,
etten minä tulisi ja löisi maata ja vihkisi sitä tuhon omaksi." Ja vain
tämä Malakian lupaus Elian paluusta pidätti Johannesta lähtemästä saarnaamaan
tulevasta valtakunnasta ja kehottamaan juutalaisia kanssaihmisiään pakenemaan
vihaa, joka olisi tulossa. Johannes oli valmis julistamaan sanomaa tulevasta
valtakunnasta, mutta tämä Elian saapumisen odotus pidätteli häntä yli kahden
vuoden ajan. Hän tiesi, ettei hän ollut Elia. Mitä Malakia tarkoitti? Oliko
profetia ymmärrettävä kirjaimellisesti vai kuvaannollisesti? Miten hän saisi
selville totuuden? Viimein hän rohkeni ajatella, että koska profeetoista
ensimmäinen oli nimeltään Elia, tulisi viimeinenkin lopulta tuntea samalla
nimellä. Hänellä oli tämän suhteen kuitenkin epäilyksiä, niin vahvoja
epäilyksiä, ettei hän koskaan kutsunut itseään Eliaksi.
Johanneksen
nimenomaan Elialta saamat vaikutteet saivat hänet omaksumaan vaikutuskeinokseen
suoran ja kaihtelemattoman hyökkäyksen aikalaistensa syntejä ja paheita
vastaan. Hän pyrki pukeutumaan kuin Elia, ja hän koetti puhua kuin Elia.
Kaikissa ulkonaisissa seikoissa hän oli muinaisen profeetan kaltainen. Hän oli
juuri samanlainen luja ja värikäs luonnonlapsi, juuri samanlainen peloton ja
rohkea vanhurskauden saarnaaja. Johannes ei ollut oppimaton, tunsihan hän hyvin
juutalaisten pyhät kirjoitukset, mutta kultivoitunut hän tuskin oli. Hänen
ajatuksenjuoksunsa oli selkeää, hänen puheensa oli voimallista ja hänen
tuomionsa olivat tulikivenkatkuisia. Hän tuskin kelpasi omalle aikakaudelleen esimerkiksi,
suorapuheiseksi moitteeksi kylläkin.
Lopulta hän
keksi tavan, jolla julistaisi sanomaa uudesta aikakaudesta, Jumalan
valtakunnasta. Hän päätyi siihen, että hänestä tulisi Messiaan airut. Hän
sysäsi syrjään kaikki epäilyksensä ja poistui Eengedistä eräänä maaliskuun
päivänä vuonna 25 jKr aloittaakseen lyhyen mutta loisteliaan uransa julkisena
saarnaajana.
[sivu 1500]
Johanneksen
julistaman sanoman ymmärtämiseksi on tärkeätä ottaa huomioon juutalaiskansan
asema aikana, jolloin hän ilmestyi toiminnan näyttämölle. Koko Israelin kansa
oli miltei sadan vuoden ajan ollut kiusallisessa tilanteessa, sillä juutalaiset
eivät osanneet selittää, miksi he elivät jatkuvasti ei-juutalaisten
vallanpitäjien ikeen alla. Eikö Mooses ollut opettanut, että vanhurskaus
palkittiin aina menestyksellä ja vallalla? Eivätkö he olleet Jumalan valittu
kansa? Miksei kukaan istunut Daavidin valtaistuimella; miksi se oli tyhjä?
Mooseksen opinkappaleiden ja profeettojen antamien määräysten valossa juutalaisten
oli vaikea selittää jo pitkään jatkunutta kansallista lohduttomuuttaan.
Noin sata vuotta
ennen Jeesuksen ja Johanneksen aikoja Palestiinassa syntyi uusi
uskonnonopettajien koulukunta: apokalyptikot. Nämä uudet opettajat kehittivät
uskonkäsitysten järjestelmän, jonka mukaan juutalaisten kärsimykset ja
nöyryytykset johtuivat siitä, että he joutuivat maksamaan kansakunnan tekemistä
synneistä. He turvautuivat taas niihin tuttuihin syihin, joiden tarkoituksena
oli selittää muinainen Babylonian vankeus ja muut vankeusajat. Mutta Israelin
oli apokalyptikkojen opetusten mukaan rohkaistava mielensä, sillä heidän
kärsimysten päivänsä olivat melkein ohitse; Jumalan valitun kansan kuritus oli
kohta loppuun suoritettu; Jumalan kärsivällisyys ei-juutalaisia muukalaisia
kohtaan oli loppumassa. Rooman valtiuden päättyminen merkitsi samaa kuin
aikakauden päättyminen, tietyssä mielessä samaa kuin maailmanloppu. Nämä uudet
opettajat nojautuivat vahvasti Danielin ennustuksiin, ja tämän mukaisesti he
opettivat, että luominen oli siirtymässä viimeiseen vaiheeseensa; tämän
maailman valtakunnista oli tulossa Jumalan valtakunta. Tuon ajan juutalaiselle
ajatusmaailmalle ilmaisu "Jumalan valtakunta" merkitsi nimenomaan
edellä sanottua, ilmaisu, joka esiintyy kaikissa sekä Johanneksen että
Jeesuksen opetuksissa. Palestiinan juutalaisille ilmaisu "taivaan
valtakunta" merkitsi vain yhtä asiaa: ehdottoman vanhurskasta valtiota,
jossa Jumala (Messias) hallitsisi tämän maailman kansakuntia vallan
täyteydessä, aivan kuten hän hallitsi taivaassakin -- "Tapahtukoon sinun
tahtosi maan päällä niin kuin taivaassa."
Johanneksen
päivinä kaikki juutalaiset kyselivät odottavina: "Kuinka pian valtakunta
tulee?" Yleinen tunnelma oli, että ei-juutalaisten kansakuntien
harjoittama vallanpito oli lähestymässä loppuaan. Koko juutalaisheimon
keskuudessa oli vallalla harras toive ja kiihkeä odotus, että aikakausia
elätellyn toiveen täyttymys tapahtuisi silloisen sukupolven elinaikana.
Vaikka
juutalaisten keskuudessa vallitsi suuria eroja siinä, minkäluontoiseksi he
tulevan valtakunnan arvioivat, siitä he olivat kuitenkin yhtä mieltä, että tätä
tapahtumaa ei tarvinnut kauan odottaa, sillä se oli miltei käsillä, ainakin jo
ovella. Moni Vanhan testamentin lukija, joka otti lukemansa kirjaimellisesti, odotti
kaihoten uutta kuningasta Palestiinaan; uudesti syntynyttä
juutalaiskansakuntaa, joka olisi karistanut viholliset kimpustaan ja jonka
johtajana toimisi kuningas Daavidin seuraaja, Messias, ja Messias
tunnustettaisiin kohta koko maailman oikeutetuksi ja oikeamieliseksi
hallitsijaksi. Muuan toinen, tosin pienempi, hurskaiden juutalaisten ryhmä näki
tämän Jumalan valtakunnan kokonaan toisenlaisessa valossa. He opettivat, ettei
tuleva valtakunta olisi tästä maailmasta; että maailma oli kulkemassa varmaa loppuaan
kohti ja että "uusi taivas ja uusi maa" ilmaantuisivat sitä varten,
että niiden myötä perustettaisiin Jumalan valtakunta; että tämä valtakunta
olisi ikiaikainen valtapiiri; että synnistä tehtäisiin loppu ja että uuden
valtakunnan kansalaisista oli määrä tulla kuolemattomia, ja heidän osanaan
olisi tämä loputon autuus.
Kaikki olivat
samaa mieltä, että uuden valtakunnan maan päälle perustamista edeltäisi
välttämättä jokin perinpohjainen siivous tai puhdistava kuritus. Kirjoituksia
kirjaimellisesti tulkitsevat opettivat, että seuraisi maailmanlaajuinen sota,
joka hävittäisi kaikki epäuskoiset, kun
[sivu 1501]
uskolliset sen
sijaan rynnistäisivät yleismaailmalliseen ja ikuiseen voittoon. Henkisen
näkemyksen edustajat opettivat, että valtakunnan toisi mukanaan Jumalan suuri
tuomiopäivä, joka lähettäisi väärämieliset ansaitsemalleen rangaistustuomiolle
ja lopulliseen hävittämiseen ja samalla nostaisi valitun kansan uskovat
pyhimykset korkeille kunniapaikoille ja vallan istuimille Ihmisen Pojan rinnalle,
ja sen jälkeen Ihmisen Poika hallitsisi lunastettuja kansakuntia Jumalan
nimessä. Ja tämä jälkimmäinen ryhmä uskoi jopa sellaiseen, että monet hurskaat
ei-juutalaiset saatettaisiin ottaa jäseniksi uuden valtakunnan veljesliittoon.
Jotkut
juutalaiset omaksuivat käsityksen, jonka mukaan Jumala saattaisi ehkä perustaa
tämän uuden valtakunnan puuttumalla asioihin suoraan ja jumalallisesti, mutta
suuri enemmistö uskoi hänen käyttävän jotakuta hänen edustajanaan toimivaa
välittäjää, Messiasta. Ja se olikin ainoa mahdollinen merkitys, joka sanalla
Messias saattoi olla Johanneksen ja Jeesuksen sukupolven juutalaisten mielessä.
Messias ei heille mitenkään voinut tarkoittaa henkilöä, joka vain
opettaisi, mikä on Jumalan tahto, tai joka julistaisi, miten välttämätöntä oli
elää elämänsä vanhurskaasti. Kaikille tällaisille pyhille henkilöille
juutalaiset antoivat arvonimen profeetta. Messiaan oli määrä olla
enemmän kuin profeetta; Messiaan oli määrä panna alulle uuden valtakunnan,
Jumalan valtakunnan, perustamistoimet. Kukaan, joka ei niin tekisi, ei
perinteisessä juutalaisessa merkityksessä voisi olla Messias.
Kuka tämä
Messias olisi? Jälleen olivat juutalaiset opettajat eri mieltä. Vanhemmat
heistä pitivät kiinni opinkappaleesta, jonka mukaan hän olisi Daavidin poika.
Uudemmat opettivat, että koska uusi valtakunta olisi taivaallinen valtakunta,
uusi hallitsija saattaisi olla myös jumalallinen persoonallisuus, joka oli
kauan aikaa istunut taivaassa Jumalan oikealla puolella. Ja niin oudolta kuin
se saattaakin kuulostaa, ne, joilla oli tällainen käsitys uuden valtakunnan
hallitsijasta, eivät suinkaan pitäneet häntä ihmis-Messiaana, eivät pelkkänä ihmisenä,
vaan "Ihmisen Poikana" -- Jumalan Poikana -- taivaallisena
Ruhtinaana, jota oli pitkät ajat pidetty odottamassa, jotta hän tällä tavoin
ottaisi haltuunsa uudeksi tehdyn maan hallitsijan aseman. Tällaisen
uskonnollisen taustan juutalainen maailma tarjosi aikana, jolloin Johannes
lähti taipaleelleen julistaen: "Katukaa, sillä taivaan valtakunta on
lähellä!"
Edellä kerrotusta käynee selville, että Johanneksen
julistus valtakunnan tulemisesta sai hänen kiihkeää julistustaan kuuntelevien
mielessä peräti puoli tusinaa erilaista merkitystä. Mutta siitä riippumatta,
minkä merkityksen jokainen näistä juutalaisvaltakuntaa odottavista eri ryhmistä
Johanneksen käyttämiin sanontoihin liitti, niissä heräsi kuitenkin
mielenkiinto, kun ne kuulivat tämän vilpittömän, innostuneen ja
hienostelemattoman vanhurskautta ja katumusta julistavan saarnaajan julistuksia
hänen perin juhlallisesti kehottaessaan kuulijoita "pakenemaan vihaa, joka
on tulossa."
6. JOHANNES RYHTYY SAARNAAMAAN
Maaliskuun
alussa vuonna 25 jKr Johannes taivalsi Kuolleenmeren länsirannan kautta ja
Jordanin vartta ylävirtaan kulkien vastarannan Jerikoon, muinaiselle
kahluupaikalle, josta Joosua ja Israelin lapset kulkivat saapuessaan ensi
kertaa luvattuun maahan. Ja joen ylitettyään hän asettui lähelle kahluupaikan
suuta ja ryhtyi saarnaamaan ihmisille, jotka kulkivat hänen ohitseen mennessään
joen yli ja palatessaan sieltä takaisin. Paikka oli Jordanin kaikista
ylityspaikoista eniten käytetty.
Kaikille, jotka
Johannesta kuulivat, kävi selväksi, että hän oli enemmän kuin saarnamies. Suuri
enemmistö tämän Juudean autiomaasta tulleen oudon miehen kuuntelijoista poistui
paikalta uskoen kuulleensa profeetan ääntä. Eikä ole mikään ihme, että
tällainen ilmiö kuohutti syvästi näiden tuskastuneiden ja odotuksentäyteisten
juutalaisten sielua. Niin pitkälle kuin juutalaisten
[sivu 1502]
historia
ulottui, Abrahamin hurskaat lapset eivät olleet milloinkaan yhtä syvästi
kaivanneet "Israelin lohdutusta" tai palavammin odottaneet
"kuningaskunnan uudelleenpystyttämistä". Niin pitkälle kuin
juutalaisten historia ulottuikin, ei Johanneksen sanoma siitä, että
"taivaan valtakunta on lähellä", olisi milloinkaan aikaisemmin voinut
saavuttaa yhtä syvää ja kaiken kattavaa vastakaikua kuin sinä ajankohtana,
jolloin hän niin salaperäisesti ilmestyi Jordanvirran eteläisen ylityspaikan
töyräälle.
Hän tuli
Aamoksen tavoin lammaspaimenten parista. Hän pukeutui kuin muinainen Elia, ja
hänen nuhteensa jyrisivät ja hänen varoituksensa ryöppysivät "Elian
hengessä ja väkevyydessä". Ei sen vuoksi ole yllätys, että tämä outo
saarnaaja herätti valtavaa kohua koko Palestiinassa sitä mukaa, kun matkamiehet
levittivät tietoa hänen saarnaamisestaan Jordanin rannoilla.
Tämän
nasiirisaarnaajan työskentelyssä oli lisäksi muuan uusi piirre:
"syntien anteeksi saamiseksi" hän kastoi jokaisen uskovansa
Jordanissa. Vaikkei kaste ollut juutalaisten keskuudessa mikään uusi seremonia,
he eivät kuitenkaan olleet nähneet sitä käytettävän sillä tavoin kuin Johannes
nyt teki. Näin oli jo kauan aikaa ollut tapana kastaa ei-juutalaiset
käännynnäiset temppelin ulkopihayhteisön jäseniksi, mutta juutalaisia itseään
ei koskaan ollut pyydetty nöyrtymään katumuskasteeseen. Vain viisitoista
kuukautta ehti kulua siitä, kun Johannes aloitti saarnaamisensa ja
kastamisensa, siihen kun hänet Herodes Antipaan toimesta pidätettiin ja
teljettiin vankilaan, mutta tässä lyhyessä ajassa hän kastoi hyvän matkaa yli
satatuhatta katuvaa.
Johannes
saarnasi neljän kuukauden ajan Betanian kahluupaikalla ennen kuin hän jatkoi
matkaansa pohjoiseen Jordanin vartta ylävirtaan. Kymmenettuhannet kuulijat,
jotkut uteliaisuuttaan mutta monet vakavissaan ja tosissaan, tulivat
kuuntelemaan häntä Juudean, Perean ja Samarian kaikista osista. Jokunen tuli
Galileastakin asti.
Johanneksen
viipyessä vielä Betanian kahluupaikalla papit ja leviitat lähettivät tämän
vuoden toukokuussa hänen luokseen lähetystön kysymään, väittikö hän olevansa
Messias ja keneltä hän oli saanut valtuudet saarnaamiseensa. Johannes vastasi
kysymyksen esittäjille seuraavin sanoin: "Menkää ja kertokaa isännillenne,
että olette kuulleet 'erämaassa huutavan äänen' ikään kuin profeetta olisi
puhunut sanoen: 'Valmistakaa tie Herralle, suoristakaa valtatie meidän
Jumalallemme. Kaikki laaksot täytettäköön, kaikki vuoret ja kukkulat
alennettakoon; koleikot tulkoot tasangoksi ja louhokset laakeaksi maaksi; ja
kaikki liha on näkevä Jumalan pelastuksen.'"
Johannes oli
urhea mutta tahditon saarnaaja. Kun hän eräänä päivänä oli saarnaamassa ja
kastamassa Jordanin länsirannalla, paikalle saapui ryhmä fariseuksia ja muutama
saddukeus, jotka tarjoutuivat kastettaviksi. Ennen kuin Johannes johdatti heidät
veteen, hän puhutteli heitä ryhmänä ja sanoi: "Kuka teille antoi
varoituksen, että pakenisitte tulevaa vihaa, niin kuin kyykäärmeet tulen
edestä? Minä kastan teidät, mutta kehotan teitä kantamaan vilpittömän
katumuksen arvoisia hedelmiä, mikäli mielitte saada syntinne anteeksi. Älkää
minulle sanoko, että Abraham on isänne. Sanon teille, että Jumala kykenee
näistä edessänne olevista kahdestatoista kivestä herättämään Abrahamille
oivallisia lapsia. Ja nytkin on kirves pantuna puitten juurelle. Jokainen puu,
joka ei tee hyvää hedelmää, tulee hakatuksi maahan ja viskatuksi tuleen."
(Johanneksen mainitsemat kaksitoista kiveä olivat kuuluisat muistomerkkikivet,
jotka Joosua pystytti sen muistoksi, että "kaksitoista heimoa" juuri
tuolla kohdin ylittivät joen luvattuun maahan ensimmäistä kertaa saapuessaan.)
Johannes piti
opetuslapsilleen oppitunteja, joiden kuluessa hän antoi heille neuvoja heidän
uuden elämänsä yksityiskohdista ja pyrki vastaamaan heidän moniin
kysymyksiinsä. Hän neuvoi opettajia opettamaan sekä lain hengessä että sen
kirjaimen mukaisesti. Hän neuvoi rikkaita antamaan ruokaa köyhille.
Veronkantajille hän sanoi:
[sivu 1503]
"Älkää ketään pakottako maksamaan enempää kuin on
tehtäväksenne annettu." Sotilaille hän sanoi: "Älkää tehkö väkivaltaa
älkääkä keneltäkään kiskoko mitään vääryydellä -- tyytykää siihen, mitä
palkaksi saatte." Seuraavan neuvon hän sen sijaan osoitti kaikille:
"Valmistautukaa aikakauden päättymiseen -- taivaan valtakunta on
lähellä."
7. JOHANNES TAIVALTAA POHJOISEEN
Johanneksen
ajatukset tulevasta valtakunnasta ja sen kuninkaasta olivat edelleenkin
sekavia. Kuta kauemmin hän saarnasi, sitä hämmentyneemmäksi hän kävi. Mutta
tämä älyllinen epävarmuus tulevan valtakunnan luonteesta ei koskaan
vähäisimmässäkään määrin vähentänyt hänen vakuuttuneisuuttaan valtakunnan
välittömän ilmaantumisen varmuudesta. Mielessä Johannes saattoi olla
hämmentynyt, mutta hengessä ei koskaan. Valtakunnan tulemisen osalta hänellä ei
ollut epäilyksiä, mutta hän ei suinkaan ollut varma siitä, tulisiko Jeesus
olemaan tuon valtakunnan hallitsija vai ei. Niin kauan kuin Johannes pitäytyi
ajatukseen Daavidin valtaistuimen uudelleenpystyttämisestä, hänen vanhempiensa
opetukset tuntuivat oikeaan osuneilta, sillä he olivat opettaneet, että Jeesus,
joka oli syntynyt Daavidin kaupungissa, olisi kauan odotettu vapahtaja. Mutta
hetkinä, jolloin hän kallistui enemmänkin sen opinkappaleen kannalle, että
valtakunta olisi hengellinen, ja että ajallinen aikakausi maan päällä olisi
lopuillaan, hän oli surkean epävarma Jeesuksen osasta tällaisissa tapahtumissa.
Toisinaan hän asetti kaiken kyseenalaiseksi, mutta sitä ei kestänyt kauan. Hän
toivoi hartaasti saavansa keskustella tästä kaikesta serkkunsa kanssa, mutta
sellainen oli vastoin heidän nimenomaista sopimustaan.
Taivaltaessaan
pohjoista kohti Johannes ajatteli paljon Jeesusta. Hän pysähtyi runsaalla
kymmenellä paikkakunnalla matkatessaan Jordanin vartta yläjuoksun suuntaan.
Adamissa ollessaan hän viittasi ensimmäisen kerran puheessaan "toiseen,
joka on tuleva minun jälkeeni" vastatessaan opetuslastensa esittämään
suoraan kysymykseen: "Oletko sinä Messias?" Ja hänen puheensa jatkui:
"Minun jälkeeni tulee hän, joka on minua suurempi ja jonka
sandaalinhihnojakaan en ole kyllin arvollinen edes maahan kumartuessani
avaamaan. Minä kastan teidät vedellä, mutta hän tulee kastamaan teidät Pyhällä
Hengellä. Ja hänellä on kädessään viskaimensa, ja hän puhdistaa puimatanterensa
perinpohjin; hän kokoaa nisun aittaansa, mutta ruumenet hän polttaa
tuomiopäivän tulella."
Vastaillessaan opetuslastensa kysymyksiin Johannes kaiken
aikaa laajensi opetuksiaan, päivästä toiseen hän lisäsi niihin sellaista, joka
oli hyödyllistä ja lohduttavaa, jos sitä vertasi hänen alkuaikojen
arvoitukselliseen sanomaansa: "Katukaa ja ottakaa kaste." Tuohon
aikaan väkijoukkoja saapui Galileasta ja Dekapoliista saakka. Kymmenet
vilpittömät uskovat viipyivät ihailemansa opettajan luona päivästä toiseen.
KOHTAAMINEN
Niihin aikoihin,
jolloin Johannes matkallaan Jordanin vartta ylöspäin vuoden 25 jKr joulukuussa
saapui Pellan lähistölle, hänen maineensa oli kiirinyt kaikkialle Palestiinaan,
ja hänen toiminnastaan oli tullut kaikissa Galileanjärveä ympäröivissä
kaupungeissa tärkein keskustelunaihe. Jeesus oli puhunut Johanneksen sanomasta
myönteiseen sävyyn, ja se oli saanut monet kapernaumilaiset liittymään
Johanneksen katumus- ja kastekulttiin. Sebedeuksen kalastajapojat Jaakob ja
Johannes olivat joulukuussa, kohta sen jälkeen kun Johannes oli asettunut
saarnapaikalleen Pellan lähelle, menneet joelle ja tarjoutuneet kastettaviksi.
He kävivät tapaamassa Johannesta kerran viikossa, ja takaisin tullessaan he
toivat Jeesukselle tuoreet, ensikäden tiedot evankelistan työskentelystä.
Jeesuksen veljet
Jaakob ja Juuda olivat keskustelleet siitä, että he menisivät Johanneksen luo
kastettaviksi; ja nyt, kun Juuda oli tullut Kapernaumiin sapatin
jumalanpalvelukseen,
[sivu 1504]
sekä hän että
Jaakob päättivät Jeesuksen synagogassa pitämän luennon kuunneltuaan pyytää hänen
neuvoaan heidän aikomuksistaan. Tämä tapahtui lauantai-iltana, tammikuun 12
päivänä vuonna 26 jKr. Jeesus pyysi heitä lykkäämään keskustelun asiasta
seuraavaksi päiväksi, jolloin hän antaisi heille vastauksensa. Sinä yönä Jeesus
nukkui varsin vähän, sillä hän oli läheisessä yhteydessä Isään taivaassa. Hän
oli sopinut nauttivansa keskipäivän aterian veljiensä kanssa ja antavansa
heille tässä yhteydessä neuvonsa Johanneksen suorittaman kasteen suhteen. Tuona
sunnuntaiaamuna Jeesus oli kuten tavallista työskentelemässä veneveistämöllä.
Jaakob ja Juuda olivat saapuneet ateriatarpeet mukanaan ja olivat odottamassa
häntä puutavarahuoneessa, sillä ei ollut vielä keskipäivätauon aika, ja he
tiesivät Jeesuksen olevan sellaisten asioiden suhteen hyvin täsmällinen.
Hetkeä ennen
keskipäivän lepotaukoa Jeesus laski työkalut kädestään, riisui työesiliinansa
ja ilmoitti samassa huoneessa kanssaan oleville kolmelle työmiehelle
yksinkertaisesti vain: "Hetkeni on tullut." Hän meni ulos veljiensä
Jaakobin ja Juudan luo ja sanoi uudelleen: "Hetkeni on tullut -- menkäämme
Johanneksen luo." Ja he lähtivät välittömästi Pellaan ja söivät lounaansa
matkaa taittaessaan. Tämä tapahtui sunnuntaina, tammikuun 13 päivänä. He
viettivät yön Jordaninlaaksossa ja saapuivat Johanneksen kastepaikalle
puoliltapäivin seuraavana päivänä.
Johannes oli
juuri aloittanut tuon päivän tarjokkaiden kastamisen. Jonossa seisoi
kymmenittäin katuvia vuoroaan odottamassa, kun Jeesus kaksine veljineen otti
paikkansa tässä hartaiden miesten ja naisten jonossa, miesten ja naisten, jotka
olivat alkaneet uskoa Johanneksen julistukseen tulevasta valtakunnasta.
Johannes oli kysellyt Sebedeuksen pojilta tietoja Jeesuksesta. Hän oli saanut
tietää, mitä Jeesus oli sanonut hänen saarnaamisestaan, ja päivän päivän perään
hän odotti näkevänsä, että Jeesus saapuisi näyttämölle, mutta hän ei osannut
odottaa tapaavansa Jeesusta kastetta odottavien ehdokkaiden jonosta.
Kun Johanneksen
mielessä olivat vain sellaiset asiat kuin, miten hän turhia viivyttelemättä
selviytyisi paikalla olevan suuren käännynnäismäärän kastamisesta, hän ei
kohottanut katsettaan niin, että olisi nähnyt Jeesuksen, ennen kuin Ihmisen
Poika seisoi suoraan hänen edessään. Kun Johannes tunnisti Jeesuksen,
seremoniat keskeytettiin hetkeksi hänen tervehtiäkseen lihallista serkkuaan ja
kysyäkseen: "Mutta miksi tulet tänne veteen minua tervehtimään?" Ja
Jeesus vastasi: "Jotta sinä minut kastaisit." Johannes virkkoi
puolestaan: "Mutta minähän tarvitsen kasteen sinulta. Miksi sinä tulet minun luokseni?" Ja Jeesus
kuiskasi Johannekselle: "Suvaitse nyt minua, sillä on sopivaa, että
annamme tämän esimerkin veljilleni, jotka seisovat tässä kanssani, ja että
ihmiset saavat tietää hetkeni tulleen."
Jeesuksen äänessä kaikui lopullisuuden ja arvovallan sointi. Johannes vapisi liikutuksesta valmistautuessaan kastamaan Jeesus Nasaretilaisen Jordanvirrassa keskipäivän aikaan maanantaina tammikuun 14 päivänä vuonna 26 jKr. Niin Johannes sitten kastoi Jeesuksen ja kaksi tämän veljeä: Jaakobin ja Juudan. Ja kun Johannes oli nämä kolme kastanut, hän lähetti muut sen päivän kastettavat pois ilmoittaen jatkavansa kastamista seuraavana päivänä puolilta päivin. Ihmisten vielä tehdessä lähtöä nämä neljä miestä, jotka yhä seisoivat vedessä, kuulivat oudon äänen, ja kohta ilmaantui aivan Jeesuksen pään yläpuolelle hetkeksi näky, ja he kuulivat äänen sanovan: "Tämä on rakastettu Poikani, joka on minulle suuresti mieleen." Jeesuksen kasvoilla tapahtui suuri muutos; sanaakaan sanomatta hän nousi vedestä ja poistui heidän luotaan ja suuntasi kulkunsa kohti idässä siintäviä kukkuloita. Eikä yksikään ihminen nähnyt Jeesusta neljäänkymmeneen päivään.
Johannes seurasi Jeesusta niin pitkälle, että
ehti kertoa tälle tarinan Gabrielin vierailusta hänen äitinsä luona ennen kuin
heistä kumpikaan oli syntynyt, siten kuin hän tämän tarinan niin monet kerrat
oli kuullut äitinsä huulilta. Hän antoi Jeesuksen mennä tietään, sen jälkeen
kun oli sanonut: "Nyt tiedän varmaksi, että olet Vapahtaja." Mutta
Jeesus ei vastannut hänelle mitään.
[sivu 1505]
Palatessaan opetuslastensa pariin (hänellä
oli nyt kaksikymmentäviisi tai kolmekymmentä hänen seurassaan jatkuvasti
pysyttelevää opetuslasta) Johannes tapasi heidät vakavaan neuvonpitoon
syventyneinä keskustelemassa siitä, mitä hetki sitten Jeesuksen kasteen
yhteydessä oli tapahtunut. Heidän hämmästystään lisäsi entisestään Johanneksen
nyt heidän tietoonsa saattama tarina Gabrielin vierailusta Marian luona ennen
kuin Jeesus oli syntynyt, samoin kuin se, ettei Jeesus sanonut hänelle
sanaakaan edes silloin, kun hän oli tälle tästä asiasta kertonut. Sinä iltana
ei satanut, ja tämä kolmisenkymmentä henkilöä käsittänyt ryhmä jatkoi
keskusteluaan pitkälle tähtikirkkaaseen yöhön. He ihmettelivät, minne Jeesus
mahtoi mennä, ja milloin he taas näkisivät hänet.
Tuon päivän kokemuksen jälkeen Johanneksen saarnaamiseen tuli uusia ja varmuudesta kertovia, julistavia sävyjä, milloin hän käsitteli tulevaa valtakuntaa ja odotettua Messiasta. Nämä neljäkymmentä odotuksen päivää Jeesuksen paluuta varrottaessa olivat piinallista aikaa. Mutta Johannes saarnasi edelleen, ja hän saarnasi voimallisesti, ja hänen opetuslapsensa alkoivat näihin aikoihin saarnata Johanneksen ympärille Jordanin rannalla kerääntyville valtaisille väkijoukoille.
Näiden neljänkymmenen odotuksen päivän kuluessa monet huhupuheet levisivät pitkin maaseutua ja jopa Tiberiaaseen ja Jerusalemiin saakka. Tuhannet tulivat nähdäkseen Johanneksen leirin uuden nähtävyyden, otaksutun Messiaan, mutta Jeesus ei ollutkaan nähtävillä. Johanneksen opetuslasten väittäessä, että tuo kummallinen Jumalan mies oli mennyt vuorille, monet epäilivät koko tarinaa.
Kolmisen viikkoa sen jälkeen, kun Jeesus oli poistunut heidän luotaan, tapahtumapaikalle Pellaan saapui Jerusalemin pappien ja fariseusten lähettämä uusi lähetystö. He kysyivät Johannekselta suoraan, oliko tämä Elia tai Mooseksen lupaama profeetta, ja Johanneksen sanoessa "En ole", heillä oli otsaa kysyä: "Oletko sinä Messias?", ja Johannes vastasi: "En ole." Silloin nämä Jerusalemista tulleet miehet sanoivat: "Ellet ole Elia etkä profeetta etkä Messias, niin miksi kastat ihmisiä ja aiheutat kaiken tämän kohun?" Ja Johannes vastasi: "Parempi olisi, jos ne, jotka ovat kuulleet minua ja jotka olen kastanut, itse kertoisivat, kuka minä olen, mutta sanon teille, että vaikka minä kastankin vedellä, keskuudessamme on ollut yksi, joka on tuleva takaisin kastaakseen teidät Pyhällä Hengellä."
Nämä neljäkymmentä päivää olivat vaikea aika Johannekselle ja hänen opetuslapsilleen. Mikä olisi oleva Johanneksen suhde Jeesukseen? Keskustelun piiriin nousi sen sata kysymystä. Politiikka ja itsekäs eduntavoittelu alkoivat nousta esille. Messiaan ympärille rakennetuista erilaisista ideoista ja käsityksistä käytiin kiihkeitä keskusteluja. Tulisiko hänestä sotilasjohtaja ja Daavidin kaltainen kuningas? Löisikö hän Rooman armeijat, kuten Joosua oli lyönyt kanaanilaiset? Vai tulisiko hän perustamaan hengellisen valtakunnan? Johannes tuli vähemmistön mukana siihen tulokseen, että Jeesus oli mieluumminkin saapunut perustamaan taivaan valtakunnan, vaikkei hän omassa mielessään ollutkaan täysin selvillä, mitä tarkasti ottaen olisi sisällytettävä tähän tehtävään, jonka tavoitteena oli taivaan valtakunnan perustaminen.
Johannes koki nämä päivät erittäin rasittavina,
ja hän rukoili, että Jeesus palaisi. Muutamat Johanneksen opetuslapset
järjestivät etsintäpartioita lähetettäviksi Jeesuksen perään, mutta Johannes
kielsi heitä sanoen: "Meistä itse kenenkin aika on taivaan Jumalan
käsissä; hän on ohjaava valittua Poikaansa."
Oli varhainen sapattiaamun hetki, helmikuun
23 päivänä, kun aamuateriaansa nauttiva Johanneksen seurue katsahti ylös
pohjoisen suunnalle ja näki Jeesuksen tulevan heitä kohti. Kun hän tuli
lähemmäksi, Johannes nousi suurelle
[sivu 1506]
kivelle ja sointuvan äänensä korottaen sanoi: "Katsokaa Jumalan Poikaa, maailman vapahtajaa! Tämä on hän, josta olen sanonut: 'Minun jälkeeni on tuleva yksi, joka asetetaan edelleni, siksi että hän oli ennen minua.' Tämän asian vuoksi tulin autiomaasta saarnaamaan katumusta ja kastamaan vedellä, julistaen, että taivaan valtakunta on lähellä. Ja nyt tulee hän, jonka on määrä kastaa teidät Pyhällä Hengellä. Ja näin jumalallisen hengen laskeutuvan tämän miehen päälle ja kuulin Jumalan äänen julistavan: 'Tämä on rakastettu Poikani, joka on minulle suuresti mieleen.'"
Jeesus kehotti heitä palaamaan ateriansa
ääreen istuutuen samalla itse aterioimaan Johanneksen kanssa, sillä hänen
veljensä Jaakob ja Juuda olivat palanneet Kapernaumiin.
Seuraavan päivän
aamuna hän lausui jäähyväiset Johannekselle ja tämän opetuslapsille ja palasi
Galileaan. Hän ei antanut heille mitään lupausta siitä, milloin he taas
näkisivät hänet. Johanneksen kysellessä omasta saarnaamisestaan ja tehtävästään
Jeesus sanoi hänelle vain: "Isäni on opastava sinua nyt ja vastaisuudessa
niin kuin hän on tehnyt menneisyydessäkin." Ja tuona aamuna Jordanin
töyräillä nämä kaksi suurmiestä lähtivät omille teilleen, eivätkä he
lihallisessa hahmossa enää koskaan tavanneet toisiaan.
10. JOHANNES TAIVALTAA ETELÄÄN
Koska Jeesus oli lähtenyt pohjoiseen ja Galileaan, Johanneksesta tuntui, että hänen oli palattava omia jälkiään etelään. Niinpä Johannes jäljelle jääneine opetuslapsineen aloitti sunnuntaiaamuna, maaliskuun 3 päivänä, taivalluksensa kohti etelää. Noin neljännes Johanneksen läheisimmistä kannattajista oli tällä välin lähtenyt Jeesusta tavoitellen Galileaan. Johanneksessa näkyi hämmentyneisyydestä johtuva surumielisyys. Koskaan hän ei enää saarnannut niin kuin hän oli saarnannut ennen Jeesuksen kastamista. Jotenkin hänestä tuntui, ettei vastuu tulevasta valtakunnasta ollut enää hänen harteillaan. Hänestä tuntui, että hänen työnsä oli jo jotakuinkin tehty; hän oli lohduton ja yksinäinen. Mutta hän saarnasi, kastoi ja vaelsi eteenpäin kohti etelää.
Matkallaan Johannes pysähtyi useaksi viikoksi Adamin kylän läheisyyteen, ja juuri siellä hän unohtumattomalla tavalla peittosi puheissaan Herodes Antipaan siitä syystä, että tämä oli lakia rikkoen vienyt toisen miehen vaimon. Tämän vuoden (26 jKr) kesäkuulle tultaessa Johannes oli palannut takaisin sille Jordanin kahluupaikalle Betaniassa, jossa hän oli toista vuotta aikaisemmin ryhtynyt saarnaamaan tulevasta valtakunnasta. Jeesuksen kastamista seuranneina viikkoina Johanneksen saarnaamisen luonne muuttui vähitellen armon julistukseksi tavallisille ihmisille, samalla kun hän entistäkin kiivaammin tuomitsi turmeltuneet poliittiset ja uskonnolliset johtajat.
Herodes Antipas,
jonka hallintoalueella Johannes oli saarnannut, alkoi pelätä, että Johannes ja
tämän opetuslapset panisivat alulle kapinan. Herodesta närkästytti myös se,
että Johannes arvosteli julkisesti hänen perhepiirinsä asioita. Kaikki nämä
seikat huomioon ottaen Herodes päätti teljetä Johanneksen vankilaan. Niinpä
Herodeksen asiamiehet pidättivät Johanneksen varhain kesäkuun 12 päivän aamuna,
ennen kuin kansanjoukko ehti saapua kuulemaan julistusta ja katsomaan
kastamista. Kun viikko toisensa perään kului eikä häntä päästetty vapaaksi,
hänen opetuslapsensa hajaantuivat kaikkialle Palestiinaan, ja monet heistä
menivät Galileaan liittyäkseen siellä Jeesuksen seuraajiin.
Johanneksen vankeus oli hänelle yksinäinen ja
jonkin verran katkerakin kokemus. Vain muutamat hänen seuraajistaan saivat
luvan tavata häntä. Hän kaipasi kovasti Jeesuksen tapaamista, mutta hänen oli
tyytyminen siihen,
[sivu 1507]
mitä hän sai kuulla Jeesuksen työstä niiden
seuraajiensa kautta, joista oli tullut Ihmisen Poikaan uskovia. Hän tunsi usein
kiusausta epäillä Jeesusta ja tämän jumalallista tehtävää. Jos Jeesus oli
Messias, miksei tämä tehnyt mitään vapauttaakseen hänet tästä sietämättömästä
vankeudesta. Yli puolentoista vuoden ajan tämä karu mies, joka oli tottunut
elämään Jumalan paljaan taivaan alla, virui tuossa iljettävässä vankilassa. Ja
tämä kokemus oli hänelle suuri koetus, jossa joutuivat lujille hänen uskonsa
Jeesukseen ja hänen lojaalisuutensa Jeesusta kohtaan. Koko tämä kokemus oli
toden totta suuri koetus, jossa joutui koetteille jopa Johanneksen usko
Jumalaan. Monet kerrat hän joutui kiusaukseen epäillä yksinpä oman tehtävänsä
ja kokemuksensa aitoutta.
Johanneksen oltua vankilassa jo useita
kuukausia hänen luokseen tuli ryhmä hänen omia opetuslapsiaan, ja Jeesuksen
julkisesta toiminnasta kerrottuaan nämä sanoivat: "Niin kuin huomaat,
Opettaja, hän, joka oli kanssasi Jordanin yläjuoksulla, hän menestyy ja ottaa
vastaan kaikki, jotka hänen luokseen tulevat. Hän jopa istuu pidoissa
publikaanien ja syntisten kanssa. Todistit rohkeasti hänen puolestaan, eikä hän
kuitenkaan tee mitään saadakseen sinut vapaaksi." Mutta Johannes vastasi
ystävilleen: "Tämä mies ei voi tehdä mitään, ellei hänen taivaassa oleva
Isänsä ole sitä hänelle suonut. Muistanette minun sanoneen: 'En ole Messias,
vaan olen se, joka lähetettiin edeltäkäsin valmistamaan hänelle tietä.' Ja sen
olen tehnyt. Se, jolla on morsian, on sulhanen, mutta sulhasen ystävä, joka
seisoo lähellä ja kuulee häntä, iloitsee suuresti kuullessaan sulhasen äänen.
Tämä, minun iloni, siis on täyttynyt. Hänen pitää suureta, mutta minun täytyy
pienetä. Minä olen tästä maailmasta ja olen sanomani julistanut. Jeesus
Nasaretilainen tulee tähän maailmaan taivaasta ja on meidän kaikkien
yläpuolella. Ihmisen Poika on astunut alas Jumalan tyköä, ja Jumalan sanat hän
tulee teille julistamaan. Sillä taivaan Isä ei kitsastele antaessaan hengen
omalle Pojalleen. Isä rakastaa Poikaansa ja antaa ennen pitkää kaikki olevaiset
tämän Pojan käsiin. Joka uskoo Poikaan, hänellä on ikuinen elämä. Ja nämä
sanat, jotka puhun, ovat tosia ja pysyvät ajasta aikaan."
Mitä Johannes oli lausunut, hämmästytti niin
näitä opetuslapsia, että he poistuivat paikalta sanaakaan sanomatta.
Johanneskin oli varsin kiihdyksissä, sillä hän käsitti lausuneensa profetian.
Enää hän ei koskaan kokonaan epäillyt Jeesuksen tehtävää ja jumalallisuutta.
Mutta se, ettei Jeesus lähettänyt Johannekselle minkäänlaista viestiä, ettei
tämä tullut häntä tapaamaan ja ettei tämä vähäisessäkään määrin käyttänyt
suurta valtaansa saadakseen hänet vapaaksi vankilasta, olivat Johannekselle
kipeä pettymys. Jeesus oli tästä kaikesta kuitenkin tietoinen. Hän tunsi
Johannesta kohtaan syvää rakkautta, mutta ollessaan nyt tietoinen omasta
jumalallisesta olemuksestaan ja täysin tietäessään ne suuret asiat, joita
valmisteltiin Johannesta varten sitten, kun tämä erkanisi tästä maailmasta, ja
tietäessään myös, että Johanneksen työ tässä maailmassa oli tehty, hän
pakottautui olemaan puuttumatta suuren saarnaaja-profeetan elämänuran
luonnonmukaiseen kulkuun.
Tämä pitkä vankilassa koettu epätietoisuus
oli inhimillisesti katsoen sietämätöntä. Vain muutamaa päivää ennen kuolemaansa
Johannes puolestaan lähetti luotetut viestinviejät Jeesuksen luo, jolle hän
esitti kysymyksen: "Onko minun työni tehty? Miksi virun vankilassa? Oletko
todellakin Messias, vai onko meidän odotettava jotakuta toista?" Ja kun
nämä kaksi opetuslasta toimittivat tämän viestin Jeesukselle, Ihmisen Poika
vastasi: "Menkää takaisin Johanneksen luo ja kertokaa hänelle, etten ole
unohtanut kuin salliakseni itselleni myös tämän, sillä meidän sopii täyttää
vanhurskaus koko mitalta. Kertokaa Johannekselle, mitä olette nähneet ja
kuulleet -- eli että köyhille saarnataan hyvää sanomaa -- ja lopuksi, kertokaa
maisen tehtäväni rakastetulle airuelle, että tulevana aikakautena hänelle
koituu siunausta runsain mitoin, ellei hän missään tilanteessa epäile minua
eikä lankea takiani." Ja tämä oli viimeinen viesti, jonka Johannes sai
Jeesukselta. Tämä viesti lohdutti häntä suuresti, ja se antoi hänelle paljon
lujittaessaan hänen uskoaan ja valmistaessaan häntä hänen lihallisen elämänsä
varsin pian tämän ikimuistettavan tapahtuman jälkeen seuranneeseen traagiseen
päättymiseen.
[sivu 1508]
Koska Johannes hänet pidätettäessä työskenteli etelä-Pereassa, hänet vietiin välittömästi Machaeruksen linnoituksen vankilaan, jonne hän oli teljettynä teloittamiseensa asti. Herodes hallitsi sekä Pereaa että Galileaa, ja tuohon aikaan hänellä oli Pereassa residenssi sekä Juliasissa että Machaeruksessa. Galileassa virallinen residenssi oli siirretty Sepforiista uuteen pääkaupunkiin, Tiberiakseen.
Herodes ei uskaltanut päästää Johannesta vapaaksi, jottei tämä lietsoisi kapinaa. Hän ei uskaltanut riistää Johanneksen henkeä, jotteivät kansanjoukot ryhtyisi mellakoimaan pääkaupungissa, sillä tuhannet perealaiset uskoivat Johanneksen olevan pyhä mies, profeetta. Tietämättä, mitä muutakaan hän nasiirisaarnaajan suhteen voisi tehdä, Herodes siis piti hänet vankilassa. Johannes oli useaan kertaan ollut Herodeksen edessä, mutta kertaakaan tämä ei suostunut sen paremmin poistumaan Herodeksen hallintoalueilta kuin pidättymään kaikesta julkisesta toiminnastakaan siinä tapauksessa, että hänet laskettaisiin vapaalle jalalle. Ja tämä uusi, Jeesus Nasaretilaista koskeva mieltenkuohu, joka koko ajan vain yltyi, puhui Herodekselle sen puolesta, ettei aika nyt ollut sopiva Johanneksen vapauttamiselle. Sitä paitsi Johannes oli joutunut myös Herodeksen laittoman vaimon, Herodiaan, kiihkeän ja katkeran vihan kohteeksi.
Useissa yhteyksissä Herodes keskusteli Johanneksen kanssa taivaan valtakunnasta, ja vaikka Johanneksen sanoma välillä tekikin häneen syvällisen vaikutuksen, hän ei kuitenkaan uskaltanut päästää tätä vankilasta.
Koska Tiberiaassa oli yhä meneillään paljon
rakennustöitä, Herodes vietti huomattavan paljon aikaansa Perean
residensseissään, ja Machaeruksen linnoitus miellytti häntä aivan erityisesti.
Kesti vielä useita vuosia ennen kuin kaikki Tiberiaan julkiset rakennukset ja
virallinen residenssi olivat täysin valmiita.
Juhlistaakseen syntymäpäiväänsä Herodes järjesti tärkeimmille upseereilleen ja muille Galilean ja Perean hallitusvirastojen korkeissa asemissa oleville miehille Machaeruksen palatsissa komeat pidot. Koska Herodias ei ollut onnistunut saamaan Johannesta hengiltä vetoamalla suoraan Herodekseen, hän otti nyt tehtäväkseen saattaa Johannes pois päiviltä viekkaaseen juoneen turvautumalla.
Illan juhlamenojen ja huvitusten lomassa Herodias johdatti tyttärensä tanssimaan illallisvieraiden edessä. Herodesta neidin esitys miellytti sangen suuresti, ja kutsuttuaan hänet eteensä hän sanoi tälle: "Sinähän olet lumoava. Olen hyvin tyytyväinen sinuun. Koska tänään on syntymäpäiväni, saat pyytää minulta mitä ikinä haluat, ja annan sen sinulle, olkoon se vaikka puolet valtakuntaani." Ja Herodes teki tämän kaiken monien kallistamiensa viinimaljojen vahvasti päihdyttämänä. Nuori vallasnainen vetäytyi sivummalle ja kysyi äidiltään, mitä hänen pitäisi Herodekselta pyytää. Herodias sanoi: "Mene Herodeksen eteen ja pyydä häneltä Johannes Kastajan pää." Ja palattuaan juhlapöydän ääreen tämä nuori nainen sanoi Herodekselle: "Pyydän, että sinä nyt heti annat minulle tarjoiluvadilla Johannes Kastajan pään."
Herodes joutui pelon ja murheen valtaan, mutta antamansa vakuutuksen ja kaikkien seurassaan aterioimassa istuvien tähden hän ei halunnut evätä pyyntöä. Ja Herodes Antipas pani asialle sotilaan antaen tälle käskyn tuoda paikalle Johanneksen pää. Näin Johannes mestattiin tuona yönä vankilassa, ja sotilas toi profeetan pään vadilla ja ojensi sen nuorelle naiselle juhlasalin takaosassa. Ja neiti antoi vadin äidilleen. Kun Johanneksen opetuslapset kuulivat tästä, he tulivat vankilaan noutamaan Johanneksen ruumiin ja laskettuaan sen hautakammioon he menivät kertomaan asiasta Jeesukselle.