[sivu
1678]
KOLMAS SAARNAMATKA
SUNNUNTAI-ILTANA, tammikuun 16 päivänä vuonna 29 jKr, Abner saapui Johanneksen apostolien kera Beetsaidaan ja ryhtyi seuraavana päivänä neuvonpitoon Andreaksen ja Jeesuksen apostolien kanssa. Abner asettautui työtovereineen Hebroniin, ja heillä oli tapana tulla aika ajoin Beetsaidaan ottamaan osaa näihin kokouksiin.
Yksi tämän yhteisneuvottelun käsittelemistä
monista asioista oli käytäntö voidella sairaat tietyntyyppisillä öljyillä
samassa yhteydessä, kun rukoiltiin heidän paranemisensa puolesta. Jeesus ei
taaskaan suostunut osallistumaan heidän keskusteluihinsa eikä lausumaan
käsitystään heidän johtopäätöksistään. Johanneksen apostolit olivat sairaita ja
vaivattuja hoivatessaan käyttäneet aina erityistä öljyä, ja he koettivat
teetättää sellaisen päätöksen, että tästä tavasta olisi tullut kummankin
apostoliryhmän noudattama yhdenmukainen käytäntö, mutta Jeesuksen apostolit
kieltäytyivät sitoutumasta tällaiseen sääntöön.
Tiistaina, tammikuun 18 päivänä, koetellut evankelistat, lukumäärältään puolen kahdeksattakymmentä, liittyivät Sebedeuksen talossa kahdenkymmenenneljän apostolin joukkoon valmisteluna sille, että heidät lähetetään kolmannelle Galilean-saarnamatkalle. Tämä kolmas lähetysmatka jatkui seitsenviikkoisen jakson.
Evankelistat lähetettiin taipaleelle
viisijäsenisinä ryhminä, kun Jeesus ja kaksitoista apostolia sen sijaan
kulkivat enimmän aikaa yhdessä, kuitenkin niin että apostolit tilanteen
vaatiessa kävivät kaksittain kastamassa uskovia. Lähes kolmen viikon ajan myös
Abner ja hänen työtoverinsa työskentelivät evankelistaryhmän mukana ryhmän
jäsenille neuvoja antaen ja uskovia kastaen. He kävivät Magdalassa,
Tiberiaassa, Nasaretissa ja kaikissa keski- ja etelä-Galilean tärkeimmissä
kaupungeissa ja kylissä, kaikilla aikaisemmin vierailluilla paikkakunnilla sekä
monilla muilla. Tämä oli maakunnan pohjoisosia lukuun ottamatta heidän
viimeinen viestinsä Galilealle.
Ällistyttävin kaikista uskaliaista toimista,
joihin Jeesus maisen elämänuransa yhteydessä ryhtyi, oli hänen tammikuun 16
päivän iltana antamansa odottamaton ilmoitus: "Huomisaamuna asetamme
kymmenen naista valtakunnan hoivatyöhön." Sen kaksiviikkoisjakson alussa,
jolloin apostolien ja evankelistojen oli määrä olla poissa Beetsaidasta
lomaansa viettämässä, Jeesus pyysi Daavidia kutsumaan vanhempansa takaisin
kotiin ja lähettämään viestinviejät kutsumaan Beetsaidaan kymmenen sellaista
harrasta naista, jotka olivat palvelleet äskettäisen leirin ja telttasairaalan
hallintotehtävissä. Nämä naiset olivat kaikki kuunnelleet nuorille
evankelistoille annettua opetusta, muttei sen kummemmin heidän kuin heidän
opettajiensakaan mieleen ollut juolahtanut, että Jeesus rohkenisi antaa
naisille valtuudet opettaa valtakunnan evankeliumia ja hoivata
[sivu 1679]
sairaita. Nämä Jeesuksen valitsemat ja valtuuttamat kymmenen naista olivat Nasaretin synagogan entisen hashenin tytär Susanna, Herodes Antipaan taloudenhoitajan Kuusaan vaimo Johanna, Tiberiaassa ja Sepforiissa asuvan rikkaan juutalaisen tytär Elisabet, Andreaksen ja Pietarin vanhempi sisar Martta, Mestarin lihallisen veljen Juudan käly Raakel, syyrialaisen lääkärin Elmanin tytär Nasanta, apostoli Tuomaksen serkku Milka, Matteus Leevin vanhin tytär Ruut, roomalaisen sadanpäämiehen tytär Celta ja damaskoslainen leskivaimo Agaman. Jeesus liitti tähän ryhmään myöhemmin vielä kaksi muuta naista: Maria Magdaleenan ja Joosef Arimatealaisen tyttären Rebekan.
Jeesus antoi näille naisille vapaat kädet rakentaa oman organisaationsa, ja hän määräsi Juudaksen järjestämään heille varat varusteiden ja kuormaeläinten hankkimiseen. Mainitut kymmenen naista valitsivat päällikökseen Susannan ja varainhoitajakseen Johannan. Tarvitsemansa varat he hankkivat tästä lähtien itse; koskaan he eivät enää kääntyneet Juudaksen puoleen tuen saamiseksi.
Oli mitä hämmästyttävintä olla todistamassa
tuohon aikaan, jolloin naisia ei laskettu edes synagogan pääsaliin (hehän
pääsivät vain naisten lehterille), miten heidät tunnustettiin uuden valtakunnan
evankeliumin täysivaltaisiksi opettajiksi. Valtuutus, jonka Jeesus antoi näille
kymmenelle naiselle heidät evankeliumin opetus- ja hoivatyöhön asettaessaan,
oli vapauden julistus, joka antoi vapauden kaikille naisille ja kaikiksi
ajoiksi. Miehen ei enää käynyt pitää naista itseään hengellisesti
alempiarvoisena. Tämä oli ilmeinen järkytys jopa kahdelletoista apostolille.
Siitäkin huolimatta, että he olivat monet kerrat kuulleet Mestarin sanovan,
ettei "taivaan valtakunnassa ole rikasta eikä köyhää, ei vapaata eikä
orjaa, ei miehenpuolia eikä naisenpuolia, vaan että kaikki ovat yhtä lailla
Jumalan poikia ja tyttäriä", he kirjaimellisesti järkyttyivät Jeesuksen
ehdottaessa, että hän valtuuttaisi nämä kymmenen naista virallisesti
uskonnonopettajiksi ja että hän jopa sallisi näiden matkustaa heidän mukanaan.
Tämä menettely kuohutti koko maata, ja Jeesuksen vihamiehet löivät mynttiä
tämän toimenpiteen kustannuksella, mutta hyvään sanomaan uskovat naiset
seisoivat kaikkialla vankkumatta näiden valituiksi tulleiden sisartensa takana
ja toivat julki empimättömän hyväksyntänsä tälle vihdoinkin saadulle
tunnustukselle siitä, että naisella oli paikkansa uskonnollisessa työssä. Ja
tätä naisten vapauttamista, joka antoi naisille heille kuuluvan aseman,
apostolit sovelsivat käytäntöön välittömästi sen jälkeen, kun Jeesus oli
poistunut tästä maailmasta, vaikka myöhempien sukupolvien keskuudessa taas
palattiinkin ikivanhoihin tapoihin. Naispuolisista opettajista ja
työntekijöistä käytettiin kristillisen kirkkokunnan alkuvuosina nimitystä diakonissa,
ja he nauttivat yleistä arvonantoa. Mutta vaikka Paavali myönsi tämän kaiken
teoriassa, hän ei koskaan sisäistänyt sitä omaan näkemykseensä, ja hän oli
henkilökohtaisesti sitä mieltä, että asiaa oli käytännössä vaikea toteuttaa.
Apostoliseurueen lähtiessä matkaan
Beetsaidasta naiset kulkivat jonon loppupäässä. Kun pidettiin kokouksia, he
istuivat aina ryhmänä edessä ja puhujasta katsoen oikealla. Yhä useammat naiset
olivat alkaneet uskoa valtakunnan evankeliumiin, ja kun he olivat halunneet
käydä henkilökohtaisia keskusteluja Jeesuksen tai jonkun apostolin kanssa,
siitä oli aiheutunut aina paljon vaikeuksia ja loputtomasti hämmennystä. Nyt
tähän kaikkeen tuli muutos. Milloin joku naisuskovista halusi tavata Mestarin
tai keskustella apostolien kanssa, hän meni Susannan luo, ja joku
kahdestatoista naisevankelistasta mukanaan hän meni samaa tietä tapaamaan
Mestaria tai asianomaista apostolia.
[sivu 1680]
Juuri Magdalassa naiset todistivatkin ensi kerran hyödyllisyytensä ja osoittivat, että heidän valitsemisensa oli ollut viisas teko. Andreas oli antanut työtovereilleen melko tiukat säännöt henkilökohtaisesta työstä naisten, eritoten luonteeltaan kyseenalaisten naisten, keskuudessa. Kun seurue saapui Magdalaan, ei ollut mitään estettä näiden kymmenen naisevankelistan mennä kaupungin huonomaineisille kulmakunnille saarnaamaan ilosanomaa suoraan noiden kulmakuntien asukeille. Ja sairaiden luona käydessään näillä naisilla oli hoivatyössään mahdollisuus päästä varsin lähelle kärsiviä sisariaan. Näiden kymmenen naisen (jotka sittemmin tunnettiin kahtenatoista naisena) tällä paikkakunnalla suorittaman hoivan tuloksena Maria Magdaleena voitettiin valtakuntaan. Tätä naista vähän väliä koetelleiden onnettomien sattumusten johdosta samoin kuin sen seurauksena, miten kunniallinen yhteiskunta suhtautui naisiin, jotka tekivät tällaisia harkintavirheitä, hän oli ajautunut erääseen Magdalan pahamaineisista nurkkakunnista. Juuri Martta ja Raakel saivat Marian käsittämään, että valtakunnan ovet olivat avoinna myös hänenkaltaisilleen. Maria uskoi hyvän sanoman, ja Pietari kastoi hänet seuraavana päivänä.
Maria Magdalalaisesta tuli tämän kahdentoista
naisevankelistan ryhmän tehokkain evankeliumin opettaja. Nelisen viikkoa kääntymyksensä
jälkeen hänet asetettiin tähän työhön Jotapatassa yhdessä Rebekan kanssa. Maria
ja Rebekka jatkoivat tämän ryhmän muiden jäsenten mukana toimintaansa koko sen
ajan, jonka Jeesus vielä eli maan päällä, ja he uurastivat uskollisesti ja
tuloksellisesti tuoden valoa ja rohkaisua sorrettujen sisartensa keskuuteen. Ja
kun esitettiin viimeistä ja traagista kohtausta Jeesuksen elämän draamassa,
yhtä lukuun ottamatta kaikkien apostolien pakenemisesta huolimatta nämä naiset
olivat kaikki läsnä, eikä heistä yksikään kieltänyt eikä pettänyt häntä.
Andreas oli Jeesuksen ohjeiden mukaisesti
antanut apostoliseurueen sapattipalvelusten järjestämisen naisten tehtäväksi.
Tämä merkitsi tietenkin sitä, ettei niitä voitu pitää uudessa synagogassa.
Naiset valitsivat Johannan henkilöksi, joka hoitaisi tämän tilanteen, ja kokous
pidettiin Herodeksen uuden palatsin juhlasalissa, Herodes oli nimittäin
tuolloin poissa ja asui Perean Juliaassa. Johanna luki kirjoituksista, mitä
niissä sanottiin naisen toiminnasta Israelin uskonnollisen elämän piirissä, ja
hän viittasi Mirjamiin, Deboraan, Esteriin ja muihin.
Myöhään saman päivän iltana Jeesus piti tälle
yhdistyneelle ryhmälle mieliin painuvan puheen aiheesta "Magia ja
taikausko". Tuohon aikaan katsottiin kirkkaan ja oletetusti uuden tähden
ilmaantumisen olevan merkkinä suurmiehen syntymisestä maan päälle. Koska
tuollaisesta tähdestä oli vast'ikään tehty havainto, Andreas kysyi Jeesukselta,
olivatko mainitunlaiset uskomukset perusteltuja. Andreaksen kysymykseen
esittämässään pitkässä vastauksessa Mestari käsitteli inhimillisen taikauskon
käsitettä koko laajuudessaan ja perusteellisesti. Jeesuksen tässä tilanteessa
esittämästä lausumasta on tehtävissä seuraavanlainen nykyisen kielenkäytön mukainen
yhteenveto:
1. Taivaan tähtien kulkureiteillä ei ole
kerrassaan mitään tekemistä sen kanssa, mitä ihmiselämässä maan päällä
tapahtuu. Astronomia on asiallista tieteenharjoitusta, mutta astrologia on vain
valtava määrä taikauskoista erhettä, jollaisella ei ole mitään sijaa
valtakunnan evankeliumissa.
2. Vastatapetun eläimen sisäelinten
tarkastelu ei voi paljastaa mitään siitä, miten säätila kehittyy, mitä tapahtuu
tulevaisuudessa tai miten ihmisten asiat sujuvat.
3. Vainajien henget eivät palaa pitämään
yhteyttä perheisiinsä tai entisiin ystäviinsä elävien joukossa.
[sivu 1681]
4. Taikakalut ja pyhäinjäännökset eivät
kykene parantamaan sairautta, torjumaan onnettomuutta tai vaikuttamaan pahoihin
henkiin; luulo, että jotkin tällaiset aineelliset keinot vaikuttavat
hengelliseen maailmaan, ei ole muuta kuin karkeaa taikauskoa.
5. Vaikka arvan heittäminen saattaa olla
kätevä tapa selvittää monet vähäisemmät pulmat, se ei ole menetelmä, jonka
olisi määrä paljastaa Jumalan tahto. Se, mitä arpa osoittaa, riippuu puhtaasti
aineellisessa maailmassa vaikuttavasta sattumasta. Ainoa keino pitää yhteyttä
hengelliseen maailmaan sisältyy ihmiskunnan henkivarustukseen, ihmisessä
olevaan Isän henkeen, sekä vuodatettuun Pojan henkeen ja Äärettömän Hengen
kaikkialla tuntuvaan vaikutukseen.
6. Ennustaminen,
taikuus ja noituus ovat tietämättömissä mielissä eläviä taikauskoisia
käsityksiä, kuten ovat myös magian harhat. Usko maagisiin lukuihin, hyvän onnen
ennusmerkkeihin ja huonon onnen enteisiin on silkkaa ja perusteetonta
taikauskoa.
7. Unien
tulkitseminen on enimmältään tietämättömästä ja mielikuvituksekkaasta
spekuloinnista koostuva taikauskoinen ja perusteeton järjestelmä. Valtakunnan
evankeliumilla ja alkukantaisen uskonnon ennustajapapeilla ei saa olla mitään
yhteistä.
8. Sen paremmin
hyvät kuin pahatkaan henget eivät voi pitää asuinpaikkanaan savesta, puusta tai
metallista valmistettuja aineellisia symboleja; epäjumalain kuvat eivät ole
muuta kuin ainetta, josta ne on tehty.
9. Lumoojien,
velhojen, taikureiden ja noitien käyttämät menetelmät ovat peräisin
egyptiläisten, assyrialaisten, babylonialaisten ja muinaisten kanaanilaisten
taikauskoisista käsityksistä. Amuletit ja kaikenlaatuiset loitsut ovat
voimattomia, jos tarkoituksena on saavuttaa hyvien henkien suojelus tahi pitää
oletetut pahat henget loitolla.
10. Hän toi
päivänvaloon ja tuomitsi heidän uskonsa loitsuihin, koetuksiin, noitumiseen,
kiroamiseen, ennusmerkkeihin, lemmenmarjoihin, solmunyöreihin ja kaikkiin
muihin tietämättömän ja orjuuttavan taikauskon muotoihin.
TAIPALEELLE KAKSITTAIN
Kaksitoista
apostolia, Johanneksen apostolit ja vast'ikään valtuutetun naisten ryhmän
koolle kutsuttuaan Jeesus seuraavana iltana sanoi: "Näette itsekin, että
eloa on paljon, mutta työmiehiä on vähän. Rukoilkaamme sen vuoksi kaikki
elonkorjuun Herraa, että hän lähettäisi yhä enemmän työmiehiä pelloilleen.
Siksi aikaa, kun jään lohduttamaan ja opettamaan nuorempia opettajia, tahtoisin
lähettää vanhemmat opettajat taipaleelle kaksittain siinä mielessä, että he
kävisivät nopeasti koko Galilean läpi ja saarnaisivat valtakunnan evankeliumia
niin kauan kuin se vielä sujuu vaivattomasti ja rauhanomaisesti." Sitten
hän yksilöi apostoliparit, joiden hän halusi lähtevän matkaan yhdessä. Ja nämä
parit olivat Andreas ja Pietari, Jaakob ja Johannes Sebedeus, Filippus ja
Natanael, Tuomas ja Matteus, Jaakob ja Juudas Alfeus, Simon Selootti ja Juudas
Iskariot.
Jeesus sopi
päivämäärästä, jolloin hän tapaisi nämä kaksitoista apostolia Nasaretissa, ja
lähtöhetkellä hän sanoi: "Älkää tällä lähetysmatkalla menkö yhteenkään
ei-juutalaisten kaupunkiin, älkää myöskään menkö Samariaan, vaan menkää sen
sijaan Israelin huoneen eksyneiden lampaiden luo. Saarnatkaa valtakunnan evankeliumia
ja julistakaa sitä pelastavaa totuutta, että ihminen on Jumalan poika.
Muistakaa, ettei oppipoika useinkaan ole mestariaan korkeammalla eikä palvelija
herraansa suurempi. Oppipojalle riittää, että hän on mestarinsa vertainen ja
palvelijalle on kylliksi, että hänestä tulee herransa kaltainen. Jos jotkut
ovat juljenneet sanoa talon isäntää Beelsebubin liittolaiseksi, miten paljon
enemmän he sanovatkaan näin hänen talonväestään! Mutta teidän ei pidä pelätä
näitä epäuskoisia vihamiehiä. Sanon teille, ettei ole mitään
[sivu 1682]
salattua, joka
ei tulisi julki; ei mitään kätkettyä, joka ei tulisi tunnetuksi. Mitä olen
opettanut teille yksityisesti, sitä viisaudella saarnatkaa julkisesti. Mitä
minä olen opettanut teille perähuoneessa, sitä on teidän määrä sopivana hetkenä
julistaa talojen katolta. Ja sanon teille, ystäväni ja opetuslapseni: Älkää
pelätkö niitä, jotka voivat surmata ruumiin, mutta jotka eivät kykene tuhoamaan
sielua, vaan ennemminkin luottakaa Häneen, jolla on kyky ylläpitää ruumis ja
pelastaa sielu.
"Eikö
pennillä saakin ostaa kaksi varpusta? Ja kuitenkin minä sanon teille, ettei
niistä yksikään Jumalan silmissä unohdu. Ettekö tiedä, että päänne hiuksetkin
ovat luetut? Älkää siis pelätkö, sillä olette suurempiarvoiset kuin kokonainen
parvi varpusia. Älkää hävetkö opetustani, vaan menkää ja julistakaa rauhaa ja
hyvää tahtoa, mutta älkää antako myöten harhaluulolle -- rauha nimittäin ei
aina ole siellä, missä saarnaatte. Tulin tuomaan rauhan maan päälle, mutta kun
ihmiset torjuvat lahjani, siitä koituu eripuraisuutta ja kuohuntaa. Kun kaikki
perheenjäsenet ottavat vastaan valtakunnan evankeliumin, siinä talossa
vallitsee totisesti rauha; mutta kun toiset perheenjäsenet astuvat valtakuntaan
ja toiset torjuvat evankeliumin, tällainen eripuraisuus voi tuottaa vain
murhetta ja surua. Ponnistelkaa toden teolla koko perheen pelastamiseksi,
jotteivät miehen omaan huonekuntaan kuuluvat kääntyisi hänen vihollisikseen.
Mutta kun olette voitavanne tehneet jokaisen perheen jokaisen jäsenen hyväksi,
niin sanon teille, että se, joka rakastaa isää tai äitiä enemmän kuin tätä
evankeliumia, ei ole valtakunnan arvoinen."
Nämä sanat
kuultuaan kaksitoista apostolia sonnustautuivat lähtemään. Ja he tapasivat
toisensa vasta, kun he Mestarin suorittamien järjestelyjen mukaisesti
kokoontuivat Nasaretiin kohdatakseen siellä Jeesuksen ja muut opetuslapset.
PELASTUAKSENI?
Sen jälkeen kun
Johanneksen apostolit olivat palanneet Hebroniin ja kun Jeesuksen apostolit oli
lähetetty kaksittain matkaan, sattui Shunemissa eräänä iltana Mestarin ollessa
parhaillaan opettamassa nuoremmista evankelistoista koostuvaa kahdentoista
hengen ryhmää, joka työskenteli Jaakobin ohjauksessa yhdessä edellä mainittujen
kahdentoista naisen kanssa, että Raakel esitti Jeesukselle seuraavan
kysymyksen: "Mestari, mitä me vastaamme, kun naiset kysyvät meiltä: 'Mitä
minun tulee tehdä pelastuakseni?'" Tämän kysymyksen kuultuaan Jeesus
vastasi:
"Kun miehet
ja naiset kysyvät, mitä meidän tulee tehdä pelastuaksemme, teidän pitää
vastata: Usko tämä valtakunnan evankeliumi, ota vastaan jumalallinen
anteeksianto. Tunnusta uskon kautta sisimmässäsi oleva Jumalan henki, jonka
hyväksyminen tekee sinusta Jumalan pojan. Ettekö ole lukeneet kirjoituksista
kohtaa, jossa sanotaan: 'Herrassa minulla on vanhurskaus ja väkevyys' tai
kohtaa, jossa Isä sanoo: 'Lähellä on minun vanhurskauteni; minun pelastukseni
on tullut esille, ja minun käsivarteni suojelevat minun kansaani.' 'Minun
sieluni iloitsee Jumalani rakkaudesta, sillä hän on pukenut minut pelastuksen
vaatteisiin ja hän on verhonnut minut vanhurskautensa viittaan.' Ettekö ole
Isästä lukeneet myös, että häntä kutsutaan nimellä 'Herra, meidän
vanhurskautemme.' 'Riisukaa päältänne omahyväisyyden saastaiset rääsyt ja
vaatettakaa poikani jumalallisen vanhurskauden ja ikuisen pelastuksen
juhlapukuun.' On ikiajat totta, että 'vanhurskaat elävät uskostansa.' Pääsy
Isän valtakuntaan on täysin esteetön, mutta edistyminen -- kasvu armossa -- on
välttämätöntä, jotta siellä voisi jatkaa.
"Pelastus
on Isän antama lahja, ja sen paljastavat hänen Poikansa. Se, että puolestasi
otat sen uskon kautta vastaan, tekee sinusta pienessä määrin jumalallisen,
Jumalan pojan tai tyttären. Uskon kautta sinut vanhurskautetaan, uskon kautta
sinut pelastetaan, ja tämän saman uskon kautta sinua viedään iäti eteenpäin
enentyvään ja jumalalliseen täydellisyyteen johtavalla tiellä. Uskon kautta
Abraham vanhurskautettiin, ja Melkisedekin opetusten kautta hän tuli
tietoiseksi
[sivu 1683]
pelastuksesta.
Kautta aikakausien tämä sama usko on pelastanut ihmisten poikia, mutta nyt
Poika on tullut Isän tyköä tekemään pelastuksesta todellisemman ja
hyväksyttävämmän."
Kun Jeesus
päätti puheensa, suuri riemu puhkesi nämä armolliset sanat kuulleiden
keskuudessa, ja seuraavina päivinä he kaikki jatkoivat valtakunnan evankeliumin
julistamista uusin voimin ja uudistuneella tarmolla ja innolla. Ja naiset
riemuitsivat sitäkin enemmän tietäessään, että heillä oli sijansa näissä
suunnitelmissa valtakunnan perustamiseksi maan päälle.
Yhteenvetona
viimeksi esittämästään lausumasta Jeesus sanoi: "Et voi ostaa pelastusta;
et voi ansaita vanhurskautta. Pelastus on Jumalan antama lahja, ja vanhurskaus
on luonnollinen hedelmä siitä, että elää hengestä syntynyttä elämää
valtakuntaan kuuluvana poikana. Sinua ei pelasteta siksi, että elät
vanhurskasta elämää; vaan paremminkin on niin, että sinä elät vanhurskasta
elämää siksi, että sinut jo on pelastettu, siksi että olet tunnustanut pojan
asemasi Jumalan antamaksi lahjaksi ja valtakunnassa suoritettavan palvelemisen
maan päällä elettävän elämän suurimmaksi iloksi. Kun ihmiset uskovat tämän
evankeliumin, joka on ilmoitus Jumalan hyvyydestä, he tuntevat tarvetta omasta
halustaan katua kaikkea, minkä he tietävät synniksi. Poikautensa tajuaminen ei
sovi yhteen synnintekemisenhalun kanssa. Jotka uskovat valtakuntaan, isoavat
vanhurskautta ja janoavat jumalallista täydellisyyttä."
Iltakeskusteluissa
Jeesus puhui monista aiheista. Aikana, joka käsillä olevasta matkasta vielä oli
jäljellä, ennen kuin he kaikki taas kokoontuivat Nasaretiin, Jeesus käsitteli
seuraavia aiheita: "Jumalan rakkaus", "unet ja näyt",
"pahansuopaisuus", "nöyryys ja sävyisyys", "rohkeus ja
lojaalisuus", "musiikki ja palvonta", "palveleminen ja
tottelevaisuus", "ylpeys ja röyhkeys", "anteeksiantamus
suhteessa katumukseen", "rauha ja täydellisyys", "panettelu
ja kateus", "pahuus, synti, ja kiusaus", "epäilykset ja
epäusko" sekä "viisaus ja palvonta". Nyt kun vanhemmat apostolit
olivat poissa, nämä sekä miesten että naisten nuoremmat ryhmät antautuivat
pelottomammin näihin Mestarin kanssa käytyihin keskusteluihin.
Kaksi tai kolme
päivää aina kahdestatoista evankelistasta koostuneen ryhmän seurassa
vietettyään Jeesuksella oli tapana jatkaa matkaansa liittyäkseen toisen ryhmän
seuraan, sillä Daavidin sanansaattajat toimittivat hänelle tiedot kaikkien
näiden työntekijöiden kulloisestakin olinpaikasta ja liikkeistä. Koska tämä
kierros oli naisille ensimmäinen, he pysyttelivät enimmän aikaa Jeesuksen
seurassa. Viestinviejäpalvelun välityksellä kukin näistä ryhmistä oli täysin
tietoinen kampanjan edistymisestä, ja näille hajallaan ja toisistaan erillään
toimiville työntekijöille oli aina rohkaisuksi saada kuulumisia muilta
ryhmiltä.
Ennen heidän
hajaantumistaan omille teilleen oli sovittu, että kaksitoista apostolia samoin
kuin evankelistat ja naisten joukkokunta kokoontuisivat Nasaretiin tapaamaan
Mestaria perjantaina, maaliskuun 4 päivänä. Tämän mukaisesti nämä eri apostoli-
ja evankelistaryhmät alkoivat osapuilleen mainittuun aikaan vaeltaa keski- ja
etelä-Galilean kaikilta kulmilta kohti Nasaretia. Iltapäivän puoliväliin
mennessä viimeisinä saapuneet Andreas ja Pietarikin olivat jo ehtineet leiriin,
jonka ensiksi saapuneet olivat pystyttäneet ja joka sijaitsi mäkimaastossa
kaupungin pohjoispuolella. Ja tämä oli Jeesuksen ensimmäinen käynti Nasaretissa
hänen julkisen toimintansa alkamisen jälkeen.
Tänä
perjantai-iltapäivänä Jeesus vaelteli eri puolilla Nasaretia kenenkään häntä
huomaamatta tai tunnistamatta. Hän kulki lapsuudenkotinsa ja puusepänverstaan
ohi ja viivähti puolisen
[sivu 1684]
tuntia
kukkulalla, joka oli ollut hänelle niin perin mieluinen paikka, kun hän vielä
oli poikanen. Kertaakaan sen päivän jälkeen, jona Johannes kastoi Ihmisen Pojan
Jordanissa, hänen sielussaan ei ollut kuohunut näin väkevää inhimillisten
tuntemusten tulvaa. Kukkulalta laskeutuessaan hän kuuli tutut
torventörähdykset, jotka ilmoittivat auringon olevan menossa mailleen, aivan
kuten hän oli ne niin monituiset kerrat kuullut, kun hän pikkupoikana varttui
Nasaretissa. Ennen leirillepaluuta hän kulki sen synagogan ohitse, jossa hän
oli käynyt koulua, ja hän antoi lapsuuteensa liittyvien muistojen tulvehtia
mieleensä. Jeesus oli aikaisemmin päivällä lähettänyt Tuomaksen synagogan
esimiehen luokse sopimaan siitä, että hän saarnaisi sapatin aamupalveluksessa.
Nasaretilaiset
eivät olleet koskaan niittäneet mainetta hurskaudellaan ja vanhurskaalla
elämällään. Läheisen Sepforiin matalat moraalinormit saastuttivat vuosien
mittaan tätä kylää yhä pahemmin. Jeesuksen koko nuoruusiän ja varhaismiehuuden
ajan Nasaretissa oli oltu hänestä erimielisiä; esiintyi paljon nyrpistelyä, kun
hän muutti Kapernaumiin. Koska Nasaretin asukkaat olivat kuulleet paljon siitä,
mitä heidän entinen kirvesmiehensä oli tehnyt, heitä loukkasi, ettei hän ollut
yhdenkään aiemman saarnamatkansa matkareittiin sisällyttänyt entistä
kotikyläänsä. He olivat toki kuulleet Jeesuksen maineesta, mutta useimmat
kaupunkilaiset olivat vihaisia siksi, ettei Jeesus ollut tehnyt yhtäkään
maineteoistaan nuoruutensa kaupungissa. Kuukausien ajan nasaretilaiset olivat
keskustelleet paljon Jeesuksesta, mutta yleisesti ottaen heidän mielipiteensä
hänestä olivat kielteisiä.
Näin ollen
Mestari sai tuntea, ettei hän ollut mikään riemumielin tervetulleeksi
toivotettu kotiinpalaaja, vaan että hänen ympärillään vallitsi selvästi
vihamielinen ja ylenmäärin kriittinen ilmapiiri. Muttei siinä vielä kyllin.
Tietäessään, että hän viettäisi tämän sapattipäivän Nasaretissa, ja
olettaessaan, että hän puhuisi synagogassa, hänen vihamiehensä olivat
palkanneet suuren määrän karkeita ja sivistymättömiä miehiä ahdistelemaan häntä
ja aiheuttamaan kaikin mahdollisin tavoin häiriötä.
Useimmat
Jeesuksen entisaikaisista ystävistä -- hänen nuoruutensa jumaloiva
hashen-opettaja mukaan luettuna -- olivat joko jo kuolleet tai sitten lähteneet
Nasaretista, ja nuorempi sukupolvi oli syvästi kateellisena taipuvainen
tuntemaan katkeruutta hänen maineensa johdosta. He eivät tulleet muistaneeksi,
miten hän jo elämänsä alkuvaiheessa oli omistautunut isänsä perheelle, eivätkä
he säästelleet purevia sanojaan arvostellessaan häntä siitä, ettei hän ollut
käynyt Nasaretissa asuvien veljensä ja avioituneiden sisartensa luona.
Jeesuksen perheenjäsenten asenne häntä kohtaan oli myös ollut omiaan lisäämään
tätä kaupunkilaisten epäystävällisiä mielialaa. Puhdasoppisimmilla
juutalaisilla oli jopa otsaa arvostella Jeesusta sellaisesta, että hän käveli
liian nopeasti ollessaan tuona sapattiaamuna menossa synagogaan.
Tuona sapattina
oli kaunis sää, ja kaikki nasaretilaiset -- niin ystävät kuin vihollisetkin --
ilmestyivät kuuntelemaan, kun tämä heidän kaupunkinsa entinen asukas puhuisi
synagogassa. Useat apostoliseurueen jäsenet joutuivat jäämään synagogan
ulkopuolelle, sillä tila ei riittänyt kaikille, jotka olivat tulleet häntä
kuulemaan. Nuorena miehenä Jeesus oli monet kerrat puhunut tässä
palvontapaikassa, ja kun synagogan esimies tuona aamuna ojensi Jeesukselle sen
pyhien kirjoitusten kirjakäärön, josta tämä lukisi päivän tekstin, kukaan
läsnäolevista ei tuntunut muistavan, että tämä oli sama käsikirjoitus, jonka
hän oli tuolle synagogalle lahjoittanut.
Tuon päivän
palvelukset toimitettiin täsmälleen samalla tavalla kuin ne oli toimitettu
Jeesuksen niihin pikkupoikana osallistuessa. Hän nousi puhujakorokkeelle
synagogan esimiehen seurassa, ja palvelus aloitettiin lausumalla ääneen kaksi
rukousta: "Siunattu on Herra, maailman Kuningas, joka muovaelee valkeuden
ja luo pimeyden; joka
[sivu 1685]
tekee rauhan ja
joka luo kaiken; joka armossaan antaa valon maailmaan ja niille, jotka siellä
asuvat, ja joka hyvyydessään päivästä päivään ja joka päivä uudistaa ne, jotka
hän on luonut. Siunattu on Herra, meidän Jumalamme, kättensä töitten
suurenmoisuuden ja valoa antavien valkeuksiensa tähden, jotka hän on tehnyt
ylistyksekseen. Sela. Siunattu on Herra, meidän Jumalamme, joka on muovaellut
valkeudet."
Hetken tauon
jälkeen he esittivät toisen rukouksen: "Suurella rakkaudella on Herra,
meidän Jumalamme, meitä rakastanut ja paljolla ja ylitsevuotavalla säälillä on
hän, Isämme ja Kuninkaamme, meitä säälinyt isiemme tähden, jotka luottivat
häneen. Sinä opetit heille elämän lakisäädökset; ole meille armollinen ja opeta
meitä. Valaise meidän silmämme, niin että ymmärtäisimme lain; pane sydämemme
pitämään kiinni käskyistäsi; yhdistä sydämemme rakastamaan ja pelkäämään
nimeäsi, eikä meitä silloin saateta häpeään niin kauan kuin maailma pysyy.
Sillä sinä olet Jumala, joka valmistaa pelastuksen, ja meidät sinä olet
kaikkien kansakuntien ja kielikuntien joukosta valinnut ja totuudessa olet sinä
meidät tuonut lähelle suurta nimeäsi -- sela --, jotta me saattaisimme
rakkaudessa ylistää sinun ykseyttäsi. Siunattu on Herra, joka rakkaudessaan
valitsi kansansa Israelin."
Sitten
seurakunta lausui sheeman, juutalaisen uskontunnustuksen. Tässä rituaalissa oli
kysymys lukuisten lainkohtien toistamisesta, ja se oli osoitus siitä, että
palvojat ottivat kantaakseen taivaan valtakunnan ikeen kuin myös käskyjen
ikeen, niin kuin niitä sovellettiin päivän ja yön tapahtumiin.
Ja sitten
seurasi kolmas rukous: "Totisesti sinä olet Jahve, meidän Jumalamme ja
meidän isiemme Jumala; Kuninkaamme ja isiemme Kuningas; Pelastajamme ja isiemme
Pelastaja; Luojamme ja pelastuksemme kallio; apumme ja vapahtajamme. Sinun
nimesi on iankaikkisuudesta, eikä ole muuta Jumalaa kuin sinä. Vapahdetut
lauloivat merenrannalla uuden laulun sinun nimellesi; yhdessä he kaikki
ylistivät sinua ja tunnustivat sinut Kuninkaaksi ja sanoivat: Jahve on
hallitseva niin kauan kuin maailma pysyy. Siunattu on Herra, joka pelastaa
Israelin."
Tämän jälkeen
synagogan esimies asettui paikalleen arkin, pyhät kirjoitukset sisältävän
kirstun, eteen ja alkoi lukea ääneen yhdeksäätoista ylistysrukousta eli siunausta.
Mutta tämänkertaisessa tilanteessa palvelusta haluttiin lyhentää, jotta
arvovieraalle jäisi enemmän aikaa omaa puhettaan varten. Niinpä siunauksista
esitettiin vain ensimmäinen ja viimeinen. Ensimmäinen kuului: "Siunattu on
Herra, meidän Jumalamme, ja meidän isiemme Jumala, Abrahamin Jumala ja Iisakin
Jumala ja Jaakobin Jumala; suuri, mahtava ja kauhistuttava Jumala, joka
osoittaa armoa ja laupeutta, joka luo kaikki olevaiset, joka muistaa isille
antamansa armolliset lupaukset ja joka rakkaudessaan tuo pelastajan heidän
lastenlapsilleen oman nimensä tähden. Oi Kuningas, auttaja, pelastaja ja
kilpemme! Siunattu olet sinä, oi Jahve, Abrahamin kilpi."
Sitten seurasi
viimeinen siunaus: "Oi, tuo kansallesi Israelille ikiajoiksi suurenmoinen
rauha, sillä sinä olet Kuningas ja kaiken rauhan Herra. Ja sinun silmissäsi on
hyvä siunata rauhalla Israelia kaikkina aikoina ja joka hetki. Siunattu olet
sinä, Jahve, joka siunaa rauhalla kansaansa Israelia." Seurakunta ei
katsonut esimiestä tämän lausuessa siunaukset. Siunaustenluvun jälkeen hän
esitti tilanteeseen sopivan epämuodollisen rukouksen, ja kun hän sai sen
päätökseen, koko seurakunta lausui yhdessä aamenen.
Sitten hashen
meni arkille ja otti sieltä esille käärön, jonka hän ojensi Jeesukselle, jotta
tämä lukisi siitä kirjoitusten tekstikohdan. Tapana oli, että seitsemän eri
henkilöä kutsuttiin lukemaan vähintään kolme lain säettä, mutta tällä kertaa
tästä tavasta luovuttiin, jotta vieras saisi lukea itse valitsemansa
tekstikohdan. Jeesus tarttui kääröön, nousi seisomaan ja alkoi lukea
viidennestä Mooseksen kirjasta: "Sillä tätä käskyä, jonka minä tänä
päivänä sinulle annan, ei ole sinulta kätketty,
[sivu 1686]
eikä se ole
kaukana. Se ei ole taivaassa, jotta sinä sanoisit: Kuka nousisi meidän puolestamme
taivaaseen noutamaan sen meille ja julistaisi sen meille, että me sen
täyttäisimme? Se ei myöskään ole meren takana, jotta sinä sanoisit: Kuka menisi
meidän puolestamme meren taakse noutamaan tämän käskyn meille ja julistaisi sen
meille, että me sen täyttäisimme? Ei, vaan elämän sana on sinua aivan lähellä,
siellä missä sinäkin olet, ja sinun sydämessäsi, niin että sinä sen tuntisit ja
täyttäisit."
Ja kun hän oli
lukenut lain tekstikohdan loppuun, hän siirtyi Jesajan kirjaan ja ryhtyi
lukemaan: "Herran henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut
julistamaan ilosanomaa köyhille. Hän on lähettänyt minut julistamaan
vangituille vapautusta ja sokeille näön saamista, päästämään pahoinpidellyt
vapauteen ja julistamaan Herran otollista vuotta."
Jeesus sulki
kirjan, ja ojennettuaan sen takaisin synagogan esimiehelle hän istuutui ja
ryhtyi pitämään puhetta kansalle. Hän aloitti sanomalla: "Tänään ovat nämä
kirjoitusten kohdat täytetyt." Ja sitten Jeesus puhui lähes viidentoista
minuutin ajan aiheesta "Jumalan pojat ja tyttäret". Monia tämä puhe
miellytti, ja he ihmettelivät ja ihailivat hänen rakastettavuuttaan ja
viisauttaan.
Synagogassa oli
tapana, että puhuja jäi virallisen palveluksen päätyttyä vielä paikalle, jotta
mahdolliset kiinnostuneet voisivat esittää hänelle kysymyksiä. Niinpä Jeesus
tuona sapattiaamuna astui alas kansanjoukon keskuuteen, joka työntyi eteenpäin
esittämään kysymyksiä. Tämän ryhmän mukana tuli monia levottomia yksilöitä,
joiden mieli oli taipuvainen pahantekoon, samalla kun tämän väkijoukon
laitamilla kiertelivät ne alhaiset miehet, jotka oli palkattu aiheuttamaan
Jeesukselle ikävyyksiä. Monet ulkopuolelle jääneistä opetuslapsista ja
evankelistoista työntyivät nyt sisälle synagogaan, ja he huomasivat heti, että
tulossa oli rettelö. He koettivat johdattaa Mestarin pois, mutta hän ei
suostunut lähtemään heidän mukaansa.
Jeesus huomasi,
että hänen ympärillään synagogassa oli suuri joukko hänen vihamiehiään ja vain
jokunen hänen seuraajistaan, ja vastauksena heidän hävyttömiin kysymyksiinsä ja
ilkeilyihinsä hän lausui puolittain leikillisesti: "Kyllä, kyllä minä olen
Joosefin poika; olen se kirvesmies, enkä hämmästele, että minulle teidät
nähdessäni tulee mieleen sananlasku: 'Lääkäri, paranna itsesi', ja että te
haastatte minut tekemään Nasaretissa sellaista, mitä olette kuulleet minun
tehneen Kapernaumissa. Mutta minäpä kutsun teidät todistamaan, että
kirjoituksissakin sanotaan: 'Profeetalta ei puutu kunniaa muualla kuin omassa
maassaan ja omiensa joukossa.'"
Mutta he tönivät
häntä ja sanoivat häntä syyttävästi sormella osoittaen: "Luulet olevasi
nasaretilaisia parempi; muutit pois luotamme, mutta veljesi on tavallinen
työmies ja sisaresi asuvat edelleen keskuudessamme. Me tunnemme äitisi Marian.
Missäs he ovat tänään? Kuulemme sinusta suuria asioita, mutta huomaamme, ettet
teekään ihmeitä, kun tulet takaisin." Jeesus vastasi heille: "Minä
rakastan siinä kaupungissa asuvia ihmisiä, jossa minä vartuin, ja olisin
riemuissani nähdessäni teidän kaikkien astuvan taivaan valtakuntaan, mutta
minun asiani ei ole päättää Jumalan tekojen tekemisestä. Armosta kertovat
muutokset toteutetaan vastauksena tällaisten edunsaajien elävään uskoon."
Jeesus olisi
hyväluontoisuutta osoittaen kyennyt hillitsemään väkijoukon ja hän olisi
tehokkaasti riisunut aseista kiivaimmatkin vihamiehensä, ellei olisi sattunut
yhden hänen oman apostolinsa, Simon Selootin, taktista kömmähdystä. Simon oli
nimittäin tällä välin yhden nuoremman evankelistan, Naahorin, avulla kerännyt
väkijoukon keskuudesta ryhmän Jeesuksen ystäviä,
[sivu 1687]
ja sotaisan asenteen omaksuen hän oli lähettänyt Mestarin vihamiehille sanan poistua paikalta. Jeesus oli jo pitkään opettanut apostoleille leppeän vastauksen taltuttavan vihan, mutta hänen seuraajansa eivät olleet tottuneet näkemään, että heidän rakastettua opettajaansa, jota he itse niin auliisti kutsuivat Mestariksi, kohdeltiin näin epäkunnioittavasti ja halveksivasti. Sellainen oli heille liikaa, eivätkä he kyenneet pidättelemään kiihkeän ja intohimoisen paheksuntansa julkituomista. Tämä kaikki oli vain omiaan nostattamaan lynkkausmielialaa tässä jumalattomien ja sivistymättömien väenkokouksessa. Ja niinpä sitten kävi, että nämä räyhääjät kävivät palkkalaisten johdolla käsiksi Jeesukseen ja kiidättivät hänet ulos synagogasta läheisen kallionjyrkänteen harjalle, jossa heidän aikomuksenaan oli viskata hänet reunan yli kuolemaan. Mutta juuri kun he olivat työntämäisillään hänet kallionreunan yli, Jeesus käännähti yllättäen vangitsijoihinsa päin, katsoi heitä kasvoista kasvoihin ja risti rauhallisesti käsivartensa. Hän ei sanonut sanaakaan, mutta hänen ystävänsä yllättyivät äimistykseen asti, kun roskajoukko Jeesuksen alkaessa astella eteenpäin antoikin hänelle tietä ja salli hänen kulkea eteenpäin häntä ahdistelematta.
Opetuslastensa seuraamana Jeesus jatkoi kulkuaan heidän leiripaikkaansa asti, jossa kaikesta tapahtuneesta tehtiin selko. Ja he laittautuivat samana iltana valmiiksi lähtemään Jeesuksen antaman ohjeen mukaisesti varhain seuraavana päivänä takaisin Kapernaumiin. Tämän kolmannen julkisen saarnamatkan myrskyisä päätös vaikutti vakavoittavasti kaikkiin Jeesuksen seuraajiin. Heille alkoi valjeta joidenkin Mestarin lausumien opetusten merkitys; he alkoivat herätä tietoisuuteen, että valtakunta tulisi vasta paljon murheen ja katkeran pettymyksen kautta.
He poistuivat Nasaretista tuona sunnuntaiaamuna, ja eri teitä matkattuaan he kaikki lopulta kokoontuivat Beetsaidaan puolenpäivän maissa torstaina, maaliskuun 10 päivänä. Paikalle kokoontui harhakuvitelmistaan päässyt ryhmä totuuden evankeliumin vakavoituneita ja vakavamielisiä saarnaajia, ei enää voitonriemuisten ristiretkeläisten intomielinen ja vastustamaton joukkokunta.