[sivu
2037]
ILMESTYMISET APOSTOLEILLE JA
MUILLE JOHTOHENKILÖILLE
KUOLLEISTANOUSUN sunnuntai oli apostolien elämässä hirveä päivä; kymmenen heistä vietti suurimman osan tästä päivästä teljettyjen ovien takana yläsalissa. He olisivat saattaneet paeta Jerusalemista, mutta he pelkäsivät joutuvansa sanhedrinin toimitsijoiden pidättämiksi, mikäli heidät tavattaisiin ulkoa. Tuomas hautoi omia huoliaan Beetfagen yksinäisyydessä. Hänellä olisi ollut helpompaa, jos hän olisi jäänyt apostolitovereidensa seuraan, ja hän olisi auttanut näitä ohjaamaan keskusteluaan hyödyllisempään suuntaan.
Johannes puolusti kaiken päivää ajatusta, että Jeesus oli noussut kuolleista. Hän kertoi vähintäänkin viidestä eri kerrasta, jolloin Mestari oli vakuuttanut nousevansa elävien pariin ja vähintäänkin kolmesta kerrasta, jolloin tämä oli vihjannut sen tapahtuvan kolmantena päivänä. Johanneksen näkemys vaikutti heihin melkoisesti, eritoten hänen veljeensä Jaakobiin, samoin kuin Natanaeliin. Johanneksella olisi ollut heihin suurempikin vaikutus, ellei hän olisi ollut ryhmän nuorin jäsen.
Heidän vaikeuksiensa syynä oli paljolti heidän eristyneisyytensä. Johannes Markus piti heitä ajan tasalla sen suhteen, mitä temppelin vaiheilla tapahtui, ja tiedotti heille kaupungilla liikkuvista monista huhuista, mutta hänen mieleensä ei juolahtanut kerätä tietoja niiltä uskovien eri ryhmiltä, joille Jeesus jo oli ilmestynyt. Kysymys oli nimenomaan senkaltaisesta palvelusta, josta Daavidin sanansaattajat olivat aiemmin huolehtineet, mutta nämä olivat kaikki muualla, toimittamassa viimeistä tehtäväänsä eli viemässä kaukana Jerusalemista asuville uskovien ryhmille sanaa ylösnousemuksesta. Niin monta vuotta kuin he olivatkin yhdessä työskennelleet, apostolit huomasivat vasta nyt, miten riippuvaisia he olivat valtakunnan asioita koskevan päivittäisen tiedon osalta olleet Daavidin sanansaattajista.
Koko tämän päivän ajan Pietari itselleen luonteenomaisella tavalla horjui Mestarin kuolleistanousun suhteen emotionaalisesti uskon ja epäilyksen välillä. Pietari ei saanut silmistään hautavaatteita, jotka olivat olleet haudassa ikään kuin Jeesuksen ruumis olisi juuri haihtunut niiden sisältä. "Mutta", Pietari järkeili, "jos hän on noussut haudasta ja kykenee näyttäytymään naisille, miksei hän näyttäydy meille, apostoleilleen?" Pietari muuttui aina surulliseksi ajatellessaan, että Jeesus ei kenties tullut heidän luokseen siksi, että hän oli apostolien joukossa, olihan hän tuona yönä Hannaksen pihalla kieltänyt Jeesuksen. Ja sitten hän taas valoi itseensä rohkeutta siitä, millaisen viestin naiset olivat tuoneet: "Menkää ja kertokaa apostoleilleni -- ja Pietarille." Mutta tästä sanomasta rohkaistuakseen hänen piti uskoa, että naiset todellakin olivat nähneet kuolleista nousseen Mestarin ja kuulleet häntä. Näin Pietari siis kaiken päivää heittelehti uskon ja epäilyn välillä, kunnes kello oli vähän yli kahdeksan, jolloin hän uskaltautui ulos pihamaalle. Pietarin ajatuksena oli poistua apostolien seurasta, jottei hän vain estäisi Jeesusta tulemasta heidän luokseen sen vuoksi, että hän oli Mestarin kieltänyt.
Jaakob Sebedeus puhui aluksi sen puolesta,
että he kaikki menisivät haudalle; hän oli lujasti sillä kannalla, että
tehtäisiin jotakin, jotta mysteeristä saataisiin perinpohjainen selvyys.
Natanael
[sivu 2038]
oli se, joka esti heidän lähtönsä ihmisten ilmoille, mihin Jaakob oli heitä kehottanut, ja Natanael sai tämän aikaan muistuttamalla heitä Jeesuksen varoituksesta, etteivät he näinä aikoina turhaan vaarantaisi henkeään. Puoleenpäivään mennessä Jaakob oli jo asettunut aloilleen ja antautunut muiden mukana valppaaseen odotukseen. Hän ei lausunut montakaan sanaa; hän oli suunnattoman pettynyt siitä, ettei Jeesus ilmestynyt heille, ja hän oli tietämätön Mestarin monista ilmestymisistä muille ryhmille ja yksilöille.
Andreas omistautui tänä päivänä etupäässä kuunteluun. Tilanne hämmensi häntä tavattomasti, ja hänen epäilystensä malja oli enemmän kuin kukkuroillaan, mutta hän sai sentään nauttia tunteesta, ettei hän ollut enää vastuussa apostolitovereidensa ohjaamisesta. Hän oli hyvin kiitollinen siitä, että Mestari oli nostanut hänen hartioiltaan johtajuuden taakat ennen kuin he joutuivat näihin ahdistuksen aikoihin.
Natanaelin vähän väliä kuuluville tuomat, hänelle ominaiset filosofiset pohdiskelut olivat tämän traagisen päivän pitkien ja tuskastuttavien tuntien aikana kerran toisensa jälkeen ainoa ryhmän mielialaa ylläpitänyt tekijä. Hän todellakin oli koko pitkän päivän ajan kymmenen apostolin keskuudessa tilannetta hallitseva tekijä. Hän ei kertaakaan tuonut julki omaa kantaansa siihen, uskoiko hän vai epäilikö hän Mestarin kuolleistanousua. Mutta kun päivä kului pitemmälle, hän kallistui yhä enemmän sille kannalle, että hän uskoi Jeesuksen täyttäneen kuolleistanousustaan antamansa lupauksen.
Simon Selootti
oli aivan liian muserruksissa osallistuakseen keskusteluihin. Enimmän aikaa hän
vain lepäsi lavitsalla huoneen yhdessä nurkassa kasvot seinään päin. Koko
päivän aikana hän ei puhunut puoltakymmentä kertaa. Hänen käsityksensä
valtakunnasta oli romahtanut, eikä hän kyennyt näkemään, miten Mestarin
kuolleistanousu voisi tilannetta olennaisesti muuttaa. Hänen pettymyksensä oli
hyvin henkilökohtaista ja aivan liian tuskallista, jotta siitä olisi ollut
mahdollista tointua lyhyessä ajassa olkoonkin, että sen vastapainona oli
sellainen häkellyttävä tosiasia kuin kuolleistanousu.
Tavallisesti
vaitonainen Filippus oli tuona päivänä koko iltapäivän ajan kummallista kyllä
kovastikin äänessä. Aamupäivän aikana hänellä ei ollut paljonkaan sanottavaa,
mutta koko iltapäivän ajan hän esitti kysymyksiä muille apostoleille. Pietaria
Filippuksen kysymykset monta kertaa tuskastuttivat, mutta muut suhtautuivat
hänen kyselyihinsä hyväntahtoisesti. Filippusta halutti erityisesti tietää,
olisiko Jeesuksen ruumiissa ristiinnaulitsemisen fyysiset merkit, jos hän
nimittäin todellakin oli noussut haudasta.
Matteus oli
perin pohjin hämmentynyt; hän kuunteli tovereidensa keskusteluja, mutta hän
käytti aikansa enimmältään siihen, että tarkasteli mielessään heidän tulevien
raha-asioidensa muodostaman ongelman eri puolia. Olipa Jeesuksen oletetun
kuolleistanousun laita miten tahansa, Juudas oli joka tapauksessa poissa,
Daavid oli luovuttanut rahavarat muitta mutkitta hänen haltuunsa, ja heiltä
puuttui arvovaltainen johtaja. Ennen kuin Matteus pääsi niin pitkälle, että
olisi uhrannut vakavaa ajatusta apostolien väittelyille kuolleistanoususta, hän
oli jo nähnyt Mestarin kasvoista kasvoihin.
Alfeuksen
kaksoset eivät näihin vakaviin keskusteluihin liiemmälti osallistuneet, sillä
heillä oli melkolailla puuhaa tavanomaisissa toimissaan. Toinen heistä toi
julki heidän kumpaisenkin suhtautumisen, kun hän erääseen Filippuksen
esittämään kysymykseen vastatessaan sanoi: "Emme ymmärrä
kuolleistanoususta mitään, mutta äitimme sanoo keskustelleensa Mestarin kanssa
ja uskomme häntä."
Tuomas oli
hänelle ominaisen epätoivoisen masennuksen kourissa. Hän nukkui osan päivää ja
käveli muun aikaa pitkin kukkuloita. Hän tunsi tarvetta liittyä
apostolitovereidensa seuraan, mutta halu olla yksin oli sitäkin voimakkaampi.
Oli useitakin
syitä siihen, miksi Mestari lykkäsi apostoliensa edessä suorittamaansa
morontiailmestymistä tuonnemmaksi. Hän halusi ensinnäkin, että näillä olisi
sitten, kun he olisivat kuulleet hänen kuolleistanousustaan, aikaa pohtia perusteellisesti
mielessään, mitä hän oli kertonut heille kuolemastaan ja
[sivu 2039]
ylösnousemuksestaan
ollessaan vielä lihallisen hahmossa heidän keskellään. Mestari halusi, että
Pietari kävisi loppuun kamppailunsa itselleen ominaisten vaikeuksien kanssa
ennen kuin hän ilmaantuisi heidän kaikkien eteen. Toisekseen hän halusi, että
Tuomas olisi heidän kanssaan hetkenä, jolloin hän ilmestyisi ensimmäisen
kerran. Johannes Markus löysi Tuomaksen varhain tänä sunnuntaiaamuna Simonin
kodista Beetfagesta, ja hän ilmoitti asiasta apostoleille noin kello
yksitoista. Tuomas olisi tuon päivän kuluessa koska tahansa palannut heidän
luokseen, jos Natanael tai ketkä tahansa kaksi muuta apostolia olisivat menneet
hakemaan häntä. Hänen palaamishalunsa oli todellista, mutta sillä tavalla kuin
hän edellisenä iltana oli poistunut heidän luotaan, hänen ylpeytensä ei antanut
myöten mennä oma-aloitteisesti näin pian takaisin heidän pariinsa. Seuraavana
päivänä hän olikin jo niin masennuksen vallassa, että hän tarvitsi paluupäätöksen
tekemiseen miltei viikon. Apostolit odottivat häntä, ja hän puolestaan odotti,
että hänen veljensä etsisivät hänet käsiinsä ja pyytäisivät häntä palaamaan
luokseen. Näin ollen Tuomas siis pysyi poissa tovereidensa luota seuraavaan
lauantai-iltaan saakka, jolloin Pietari ja Johannes pimeyden laskeuduttua
menivät Beetfageen ja toivat hänet takaisin muitten seuraan. Ja tämä on myös
syynä siihen, mikseivät he menneet Galileaan heti Jeesuksen heille ensimmäisen
kerran ilmestyttyä; heitä ei haluttanut lähteä sinne ilman Tuomasta.
Kello oli tuona
sunnuntai-iltana jo miltei puoli yhdeksän, kun Jeesus ilmestyi Simon Pietarille
Markuksen kodin puutarhassa. Tämä oli hänen kahdeksas morontiailmestymisensä.
Mestarinsa kieltämisen jälkeen Pietaria oli painanut epäilyksen ja
syyllisyydentunteen raskas taakka. Koko lauantaipäivän ja käsillä olevan
sunnuntain hän oli taistellut sellaista pelkoa vastaan, että hän ei kenties
enää olisikaan apostoli. Juudaksen kohtalo puistatti häntä, ja hän ajatteli,
että olihan hänkin pettänyt Mestarinsa. Koko tämän iltapäivän ajan hän
ajatteli, ettei olisi mahdotonta, vaikka hänen läsnäolonsa apostolien joukossa
estäisi Jeesuksen ilmestymisen heille, tietenkin edellyttäen, että tämä todella
oli noussut kuolleista. Ja nimenomaan Pietarille, jonka mieliala oli tällainen
ja jonka sielu oli kerrotunlaisessa tilassa, Jeesus sitten ilmestyi, kun
alakuloinen apostoli kuljeskeli kukkien ja pensaiden keskellä.
Ajatellessaan
rakastavaa katsetta, jonka Mestari oli luonut kulkiessaan hänen ohitseen
Hannaksen porttikäytävän luona, ja pohdiskellessaan mielessään tyhjältä
haudalta tulleiden naisten hänelle varhain tänä aamuna tuomaa ihanaa sanomaa
"menkää ja kertokaa apostoleilleni -- ja Pietarille", näitä
armeliaisuuden merkkejä mietiskellessään Pietarin usko alkoi päästä voitolle
hänen epäilyksistään, ja hän seisahtui paikalleen, puristi kätensä nyrkkiin ja
lausui lujalla äänellä: "Minä uskon, että hän on noussut kuolleista; minä
menen ja kerron veljilleni." Ja hänen lausuttuaan nämä sanat hänen eteensä
ilmestyi yht'äkkiä miehen hahmo, joka puhui hänelle tutuin äänenpainoin ja
sanoi: "Pietari, vihollinen himoitsi saada sinut, mutta en tahtonut luopua
sinusta. Tiesin, ettei sydämesi ollut mukana, kun sinä minut kielsit; sen
vuoksi annoin sinulle anteeksi jo ennen kuin sitä pyysit; mutta tästä lähtien
sinun ei enää tule ajatella itseäsi ja tämän hetken vaivoja, sillä valmistaudut
viemään evankeliumin hyvää sanomaa niille, jotka kyyhöttävät pimeydessä. Älä
enää tämän jälkeen kanna huolta siitä, mitä mahdollisesti valtakunnalta saat,
vaan olkoon huolenaiheenasi mieluumminkin, mitä kykenet antamaan niille, jotka
elävät viheliäisessä hengellisessä köyhyydessä. Vyötä, Simon, itsesi uuden
päivän taisteluun, kamppailuun hengellistä pimeyttä ja ihmisten luonnollisen
mielen esittämiä pahoja epäilyksiä vastaan."
Pietari ja
morontia-Jeesus kävelivät puutarhan läpi ja keskustelivat menneistä, nykyisistä
ja tulevista asioista lähes viiden minuutin ajan. Sitten Mestari katosi hänen
näkyvistään sanoen: "Voi hyvin, Pietari, kunnes näen sinut yhdessä
veljiesi kanssa."
Kun Pietari
tajusi, että hän oli keskustellut kuolleista nousseen Mestarin kanssa, ja kun
hän saattoi olla varma siitä, että hän edelleenkin oli valtakunnan lähettiläs,
[sivu 2040]
hän joutui
hetken ajaksi lamaannuksen valtaan. Hän oli juuri kuullut kunnialla kruunatun
Mestarin kehottavan häntä jatkamaan evankeliumin saarnaamista. Sydän kaikkea
tätä tulvillaan hän ryntäsi yläsaliin apostolitovereidensa eteen, ja siellä hän
kiihtymyksensä hengästyttämänä huudahti: "Olen nähnyt Mestarin; hän oli
puutarhassa. Keskustelin hänen kanssaan, ja hän on antanut minulle
anteeksi."
Pietarin
ilmoitus siitä, että hän oli nähnyt Jeesuksen puutarhassa, teki syvän
vaikutuksen hänen apostolitovereihinsa, ja nämä olivat jo luopumaisillaan
epäilyksistään, kun Andreas nousi seisomaan ja varoitti heitä, etteivät he
antaisi hänen veljensä kertomuksen vaikuttaa liikaa itseensä. Andreas antoi
ymmärtää, että Pietari oli ennenkin nähnyt sellaista, mikä ei ollut todellista.
Vaikkei Andreas suoraan tuonutkaan esille öisen Galileanmeren näkyä, jolloin
Pietari väitti nähneensä Mestarin tulevan heidän luokseen veden päällä
kävellen, hän sanoi kuitenkin sen verran, että se kavalsi kaikille läsnäolijoille
juuri tämän välikohtauksen olevan hänen mielessään. Simon Pietari loukkaantui
syvästi veljensä vihjauksista ja sulki samassa hetkessä nolona suunsa. Kaksoset
tunsivat syvää sääliä Pietaria kohtaan, ja he menivät molemmat hänen luokseen
ilmaistakseen myötätuntonsa ja sanoakseen, että he uskoivat häntä, ja
tuodakseen toistamiseen julki, että heidän oma äitinsäkin oli nähnyt Mestarin.
APOSTOLEILLE
Vähän kello
yhdeksän jälkeen samana iltana, sen jälkeen kun Cleopas ja Jaakob olivat
lähteneet, ja samalla hetkellä, kun Alfeuksen kaksoset lohduttelivat Pietaria
Natanaelin nuhdellessa Andreasta; hetkenä, jolloin nuo kymmenen apostolia
olivat koolla yläsalissa ja kaikki ovet oli pidätetyksi tulemisen pelosta
teljetty, Mestari ilmestyi yht'äkkiä morontiahahmossa heidän keskelleen sanoen:
"Rauha teille. Miksi olette teille ilmestyessäni näin kauhuissanne, ikään
kuin olisitte nähneet aaveen? Enkö kertonutkin teille näistä asioista ollessani
keskuudessanne lihallisen hahmossa? Enkö sanonutkin teille, että pääpapit ja
esimiehet luovuttaisivat minut tapettavaksi, että yksi joukostanne kavaltaisi
minut ja että minä kolmantena päivänä nousisin? Mistä siis kaikki epäilyksenne
ja koko tämä keskustelu naisten, Cleopaksen ja Jaakobin ja jopa Pietarin
esittämistä kertomuksista? Kuinka kauan aiotte epäillä sanojani ja kieltäytyä
uskomasta lupauksiani? Ja nyt kun tosiaankin näette minut, uskotteko nytkään?
Tälläkin hetkellä yksi teistä on poissa. Sitten kun te vielä kerran olette
koolla, ja sitten kun kaikki teistä tietävät varmaksi, että Ihmisen Poika on
noussut haudasta, menkää silloin täältä Galileaan. Luottakaa Jumalaan,
luottakaa toisiinne, ja niin pääsette taivaan valtakunnan uuteen palvelukseen.
Viivyn kanssanne Jerusalemissa, kunnes olette valmiit lähtemään Galileaan. Oman
rauhani minä jätän teille."
Kun
morontia-Jeesus oli puhunut heille, hän katosi yhdessä silmänräpäyksessä heidän
näkyvistään. Ja he lankesivat kaikki kasvoilleen ja ylistivät Jumalaa ja
kunnioittivat kadonnutta Mestariaan. Tämä oli Mestarin yhdeksäs
morontiailmestyminen.
Koko seuraava
päivä, maanantai, kului tuolloin Urantialla olleiden morontialuotujen seurassa.
Mestarin morontiasiirtymäkokemuksen osanottajien ominaisuudessa Urantialle oli
tullut toista miljoonaa morontiaohjaajaa ja -apulaista samoin kuin eri luokkiin
kuuluvia siirtymävaiheen kuolevaisia Satanian seitsemästä mansiomaailmasta.
Morontia-Jeesus oleskeli näiden loistavien älyllisten olentojen seurassa
neljäkymmentä päivää. Hän antoi heille opetusta, ja heidän ohjaajansa
[sivu 2041]
kertoivat
hänelle morontiasiirtymävaiheen elämästä sellaisena kuin Satanian asutuista
maailmoista tulevat kuolevaiset sen järjestelmän morontiasfäärejä
läpikäydessään kokevat.
Tämän maanantaipäivän
puolenyön vaiheilla Mestarin morontiahahmoa muunneltiin niin, että se soveltui
siirrettäväksi morontiaedistymisen toiseen vaiheeseen. Kun hän seuraavan kerran
ilmestyi kuolevaisille lapsilleen maan päällä, se tapahtui toisen vaiheen
morontiaolentona. Sitä mukaa kun Mestari eteni morontiavaihetta pitemmälle,
älyllisille morontiaolennoille ja heidän muuntaville työtovereilleen kävi
teknisesti yhä vaikeammaksi saada Mestari kuolevaisten ja aineellisten
olentojen silmin nähtäväksi.
Jeesus siirtyi
morontian kolmanteen vaiheeseen perjantaina, huhtikuun 14 päivänä; neljänteen
vaiheeseen maanantaina, 17 päivänä; viidenteen vaiheeseen lauantaina, 22
päivänä; kuudenteen vaiheeseen torstaina, 27 päivänä; seitsemänteen vaiheeseen
tiistaina, toukokuun 2 päivänä; Jerusemin kansalainen hänestä tuli sunnuntaina,
7 päivänä; ja hän astui Edentian Kaikkein Korkeimpien syleiltäväksi
sunnuntaina, 14 päivänä.
Nebadonin Mikael
vei tällä tavoin päätökseen universumikokemuksesta koostuneen palveluksensa,
sillä hän oli jo aiempien lahjoittautumistensa yhteydessä kokenut täyteen
määräänsä saakka, millaista ajallisuuden ja avaruuden ylösnousemuskuolevaisten
elämä on alkaen siitä, kun nämä oleskelevat konstellaation päämajassa, aina
superuniversumin päämajassa suoritettavaan palvelukseen saakka ja sen loppuun
asti. Ja juuri näiden morontiakokemusten kautta Nebadonin Luoja-Poika vei
todellisuudessa päätökseen ja suoritti hyväksyttävällä tavalla loppuun
seitsemännen ja viimeisen universumilahjoittautumisensa.
(FILADELFIASSA)
Jeesuksen
kymmenes morontiailmestyminen kuolevaisten havaitsemassa muodossa tapahtui
vähän kello kahdeksan jälkeen tiistaina, huhtikuun 11 päivänä. Tämä tapahtui
Filadelfiassa, jossa hän näyttäytyi Abnerille ja Lasarukselle sekä noin
sadalleviidellekymmenelle heidän toverilleen, joihin kuului yli viisikymmentä
evankelistakunnan seitsemästäkymmenestä jäsenestä. Tämä ilmestyminen tapahtui
kohta sen jälkeen, kun synagogassa oli avattu erityiskokous, jonka Abner oli
kutsunut koolle keskustelemaan Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta ja Daavidin
sanansaattajan tuomasta tuoreemmasta tiedosta, jonka mukaan Jeesus oli noussut
kuolleista. Koska kuolleista noussut Lasarus oli nyt tämän uskovaisryhmän
jäsen, heidän ei ollut vaikea uskoa viestiä Jeesuksen kuolleistanoususta.
Abner ja Lasarus
olivat parast'aikaa avaamassa synagogan kokousta yhdessä puhujakorokkeella
seisten, kun koko uskovien kuulijakunta näki Mestarin hahmon yht'äkkiä
ilmestyvän. Hän astui eteenpäin ilmestymispaikaltaan Abnerin ja Lasaruksen
välistä -- näistä ei kumpikaan ollut huomannut häntä -- ja tervehti koolla
olevia seuraavin sanoin:
"Rauha
teille. Tiedätte kaikki, että meillä on taivaassa yksi Isä ja että on vain yksi
valtakunnan evankeliumi -- hyvä sanoma ikuisen elämän lahjasta, jonka ihmiset
saavat uskon kautta. Iloitessanne uskollisuudestanne evankeliumia kohtaan
rukoilkaa totuuden Isää vuodattamaan sydämeenne uuden ja suuremman rakkauden
veljiänne kohtaan. Teidän tulee rakastaa kaikkia ihmisiä, niin kuin minä olen teitä
rakastanut; teidän tulee palvella kaikkia ihmisiä, niin kuin minä olen teitä
palvellut. Ottakaa ymmärtäväistä myötätuntoa osoittaen ja veljellistä
kiintymystä tuntien yhteisönne jäseniksi kaikki veljenne, jotka omistautuvat
hyvän sanoman levittämiseen, olivatpa nämä juutalaisia tai ei-juutalaisia,
kreikkalaisia tai roomalaisia, persialaisia tai etiopialaisia. Johannes julisti
valtakuntaa edeltäkäsin; te olette julistaneet evankeliumia voimallisesti;
kreikkalaiset opettavat jo hyvää sanomaa hekin; ja minun on kohta määrä
lähettää Totuuden Henki kaikkien näiden veljieni sieluun,
[sivu 2042]
jotka ovat näin
epäitsekkäästi omistaneet elämänsä sille, että he tuovat valoa hengellisessä
pimeydessä kyyhöttäville kanssaihmisilleen. Olette kaikki valon lapsia. Älkää
siis kompastuko kuolevaisten epäluuloisuudesta ja ihmisten
suvaitsemattomuudesta johtuviin väärinkäsitysten hetteikköihin. Jos uskon tuoma
suopeus jalontaa teitä niin, että rakastatte epäuskoisia, eikö teidän silloin
pitäisi yhtäläisellä rakkaudella rakastaa niitä, jotka ovat uskonveljiänne
laajalle levittäytyvässä uskonyhteisössä. Muistakaa, että kun rakastatte
toisianne, niin kaikki ihmiset tietävät teidän olevan opetuslapsiani.
"Menkää
siis kaikkeen maailmaan ja julistakaa kaikille kansoille ja roduille tätä
evankeliumia Jumalan isyydestä ja ihmisten veljeydestä ja osoittakaa viisautta
valitessanne menetelmiä, joilla esitätte hyvän sanoman ihmiskunnan eri roduille
ja kansanheimoille. Lahjaksi olette saaneet tämän valtakunnan evankeliumin ja lahjaksi
annatte tämän hyvän sanoman kaikille kansakunnille. Älkää pelätkö pahuuden
tekemää vastarintaa, sillä olen aina teidän kanssanne, hamaan aikojen loppuun
saakka. Ja oman rauhani minä jätän teille."
Kun hän oli
sanonut "oman rauhani minä jätän teille", hän katosi heidän
näkyvistään. Ellei oteta lukuun yhtä hänen Galileassa tapahtuneista
ilmestymisistään, jolloin kuudettasataa uskovaa näki hänet samanaikaisesti,
tämä Filadelfiassa koolla ollut ryhmä oli lukumäärältään suurin kuolevaisten
joukko, joka näki hänet yhdessä ja samassa tilaisuudessa.
Varhain
seuraavana aamuna, kun apostolit yhä viipyivät Jerusalemissa odottamassa
Tuomaksen emotionaalista toipumista, nämä Filadelfian uskovat lähtivät
julistamaan Jeesus Nasaretilaisen nousseen kuolleista.
Seuraavan
päivän, joka oli keskiviikko, Jeesus vietti keskeytyksittä morontiatovereidensa
seurassa, ja keski-iltapäivän tuntien aikana hän otti vastaan häntä tapaamaan
saapuvia morontiavaltuutettuja, joita tuli asuttujen sfäärien jokaisen
paikallisjärjestelmän mansiomaailmoista koko Norlatiadekin konstellaation
alueelta. Ja näille kaikille oli riemu tuntea Luojansa yhdeksi heidän oman
universumin älyllisten olentojen luokkansa jäseneksi.
5. TOINEN ILMESTYMINEN
APOSTOLEILLE
Tuomas vietti
yksinäisen viikon omissa oloissaan Öljymäkeä ympäröivillä kukkuloilla. Tänä
aikana hän tapasi vain niitä, jotka olivat Simonin talossa, sekä Johannes
Markuksen. Kello oli suunnilleen yhdeksän lauantaina, huhtikuun 15 päivänä, kun
edellä mainitut kaksi apostolia löysivät hänet ja veivät hänet mukanaan
takaisin heidän kokoontumispaikkaansa Markuksen kodissa. Seuraavana päivänä
Tuomas kuunteli, kun hänelle kerrottiin selostuksia Mestarin monista
ilmestymisistä, mutta järkähtämättä hän kieltäytyi uskomasta niitä. Hän väitti,
että Pietari oli saanut heidät innostumaan niin, että he luulivat nähneensä
Mestarin. Natanael väitteli hänen kanssaan, mutta se ei johtanut mihinkään.
Hänen tavanomaiseen epäileväisyyteensä liittyi nyt tunneperäistä itsepäisyyttä,
ja tämä mielentila, johon yhdistyi vielä hänen mielipahansa siitä, että hän oli
karannut heidän luotaan, vaikuttivat yhdessä niin, että syntyi sellainen
eristäytymiseen johtanut tilanne, jota Tuomas itsekään ei täysin ymmärtänyt.
Hän oli vetäytynyt tovereidensa seurasta, hän oli lähtenyt omille teilleen, ja
vielä nytkin, kun hän jo oli palannut heidän joukkoonsa, hänessä oli
tiedostamaton pyrkimys asettua vastahankaan. Hänen ei ollut helppo antaa
periksi, hän inhosi myötenantamista. Tarkoittamattaan hän todellisuudessa
nautti siitä, että oli huomion keskipisteessä; hän sai tiedostamatonta
tyydytystä siitä, että kaikki hänen toverinsa koettivat saada hänet
vakuuttumaan ja muuttamaan mieltään. Hän oli kokonaisen viikon ajan kaivannut
heitä, ja hänelle tuotti tavatonta mielihyvää olla heidän hellittämättömän
huomionsa kohteena.
He olivat
nauttimassa illallistaan vähän kello kuuden jälkeen, ja Pietari istui Tuomaksen
toisella ja Natanael toisella puolella, kun epäileväinen apostoli sanoi:
"En kyllä usko, ellen omin silmin näe Mestaria ja pane sormeani
naulanjälkiin." Kun he näin illastivat ja istuivat tiukasti
[sivu 2043]
suljettujen ja
teljettyjen ovien takana, morontia-Mestari ilmestyi yht'äkkiä pöydän kaarteen
sisäpuolelle, ja suoraan Tuomaksen edessä seisten sanoi:
"Rauha teille.
Kokonaisen viikon ajan olen odottanut voidakseni ilmestyä uudelleen, kun
olisitte kaikki läsnä kuullaksenne vielä kerran valtuutuksen, joka teillä on
mennä kaikkeen maailmaan ja julistaa tätä valtakunnan evankeliumia. Sanon siis
teille: Niin kuin Isä lähetti minut maailmaan, niin lähetän minäkin teidät.
Niin kuin minä olen tehnyt Isää tunnetuksi, niin pitää teidänkin tehdä
tunnetuksi jumalallista rakkautta, mutta ette tee sitä pelkillä sanoilla, vaan
sillä, miten päivittäin elätte. Lähetän teidät matkaan, ei rakastamaan ihmisten
sielua, vaan mieluumminkin rakastamaan ihmisiä. Teidän on määrä paitsi
julistaa taivaan iloja myös tuoda päivittäisessä kokemuksessanne esille näitä
jumalallisen elämän henkirealiteetteja, koska teillä uskon kautta jo on ikuinen
elämä Jumalan antamana lahjana. Kun teillä on uskoa, kun korkeuksista on tullut
päällenne voima, Totuuden Henki, ette kätke lamppuanne tänne suljettujen ovien
taakse, vaan teette koko ihmiskunnalle tunnetuksi Jumalan rakkautta ja armoa.
Nyt te pelosta karttelette epämiellyttävän kokemuksen tosiasioita, mutta sitten
kun teidät on kastettu Totuuden Hengellä, lähdette uljaasti ja riemullisesti
kohtaamaan ne uudet kokemukset, jotka tuo tullessaan hyvän sanoman julistaminen
ikuisesta elämästä Jumalan valtakunnassa. Saatte muutaman lyhyen hetken viipyä
täällä ja Galileassa toipuessanne järkytyksestä, jonka aiheuttaa siirtyminen
traditionalismin arvovallan tarjoamasta valheellisesta turvallisuudesta uuteen
järjestykseen, joka perustuu tosiasioiden, totuuden ja uskon -- elävää
kokemusta edustaviin korkeimpiin realiteetteihin uskomisen -- arvovaltaan.
Maailmalle esittämänne sanoma perustuu siihen tosiasiaan, että olen elänyt
Jumalaa tunnetuksi tekevän elämän keskuudessanne; siihen totuuteen, että te ja
kaikki muut ihmiset olette Jumalan poikia; ja se koostuu elämästä, jota elätte
ihmisten keskuudessa -- siitä todellisesta ja elävästä kokemuksesta, että
rakastaa ihmisiä ja palvelee heitä, kuten minä olen teitä rakastanut ja
palvellut. Paljastakoon usko teidän valonne maailmalle; avatkoon totuuden
paljastus tradition sokaisemat silmät; koitukoon rakkaudentäyteinen palvelunne
tietämättömyyden synnyttämän ennakkoluuloisuuden perinpohjaiseksi tuhoksi.
Tällä tavoin, ymmärtäväistä myötätuntoa ja epäitsekästä antaumusta osoittaen,
te kanssaihmisiänne lähestymällä johdatatte heidät pelastavaan tietoon Isän
rakkaudesta. Juutalaiset ovat ylistäneet hyvyyttä; kreikkalaiset ovat nostaneet
jalustalle kauneuden; hindut saarnaavat antaumusta; kaukaiset askeetikot
opettavat pyhittävää arvonantoa; roomalaiset vaativat lojaalisuutta; mutta minä
edellytän opetuslapsiltani, että he elävät elämäänsä, ja vielä että he elävät
sitä lihallishahmoisia veljiään rakkaudella palvellen."
Nämä sanat
lausuttuaan Mestari katsoi Tuomasta suoraan kasvoihin ja sanoi: "Ja sinä,
Tuomas, joka sanoit, ettet usko, ellet voi nähdä minua ja panna sormeasi
naulanjälkiin käsissäni, olet nyt nähnyt minut ja kuullut minun sanani; ja
vaikka et näekään käsissäni naulanjälkiä siksi, että olen noussut kuolleista
hahmossa, jollainen sinullakin on oleva sitten, kun lähdet tästä maailmasta,
niin mitä sanot veljillesi? Sinä tunnustat totuuden, sillä sydämessäsi olit jo
alkanut uskoa, vaikka niin urhoollisesti piditkin epäuskosi puolta. Tuomas,
epäilysi pitävät aina sitkeimmin puoliaan ollessaan murenemaisillaan. Tuomas,
pyydän, älä ole epäuskoinen, vaan uskova -- ja tiedän, että tulet uskomaan,
uskomaan jopa täysin sydämin."
Nämä sanat
kuullessaan Tuomas lankesi polvilleen morontia-Mestarin eteen ja huudahti:
"Minä uskon! Herrani ja Mestarini!" Silloin Jeesus sanoi Tuomakselle:
"Sinä uskoit, Tuomas, koska olet todellakin nähnyt minut ja kuullut minua.
Siunattuja ovat tulevina aikoina ne, jotka uskovat, vaikk'eivät olekaan
lihallisen ruumiin silmin nähneet eivätkä kuolevaisen ruumiin korvin
kuulleet."
Ja Mestarin
hahmon siirtyessä lähelle pöydän päätä hän sitten puhutteli heitä kaikkia
sanoen: "Ja menkää nyt kaikki Galileaan, jossa ennen pitkää ilmestyn
teille." Ja nämä sanat lausuttuaan hän katosi heidän näkyvistään.
[sivu 2044]
Yksitoista
apostolia olivat nyt täysin vakuuttuneita siitä, että Jeesus oli noussut
kuolleista, ja ani varhain seuraavana aamuna, jo ennen päivänkoittoa, he
suuntasivat kulkunsa kohti Galileaa.
6. ILMESTYMINEN ALEKSANDRIASSA
Yhdentoista apostolin ollessa matkalla Galileaan ja lähestymässä määränpäätään Jeesus ilmestyi tiistai-iltana, huhtikuun 18 päivänä, Aleksandriassa noin kello puoli yhdeksän aikaan Rodanille ja suunnilleen kahdeksallekymmenelle muulle uskovalle. Tämä oli Mestarin kahdestoista morontiahahmoinen ilmestyminen. Jeesus ilmestyi näiden kreikkalaisten ja juutalaisten eteen, kun Daavidin sanansaattaja oli päättämässä kertomustaan ristiinnaulitsemisesta. Tämä viestinviejä, joka oli viides vaihtomies Jerusalemin ja Aleksandrian välisessä juoksulähettien ketjussa, oli saapunut Aleksandriaan myöhään samana iltapäivänä, ja kun hän oli toimittanut sanomansa Rodanille, oli päätetty kutsua uskovat koolle kuulemaan tämä traaginen sanoma sanansaattajan itsensä esittämänä. Kello kahdeksan maissa tämä viestintuoja, busirislainen Nathan, astui sanotun ryhmän eteen ja kertoi läsnäoleville yksityiskohtia myöten kaiken, mitä edellinen juoksulähetti oli hänelle kertonut. Nathan päätti liikuttavan kertomuksensa seuraaviin sanoihin: "Mutta Daavid, joka lähettää meille tämän sanoman, ilmoittaa, että Mestari kuolemastaan ennakolta ilmoittaessaan julisti nousevansa kuolleista." Nathan ei ollut päässyt vielä puheensa loppuun, kun morontia-Mestari ilmestyi kaikkien nähden paikalle. Ja Nathanin istuuduttua Jeesus sanoi:
"Rauha teille. Se, minkä Isäni lähetti minut tähän maailmaan perustamaan, ei kuulu yhdelle rodulle, yhdelle kansakunnalle eikä millekään erityiselle opettajien tai saarnaajien ryhmälle. Tämä valtakunnan evankeliumi kuuluu niin juutalaiselle kuin ei-juutalaiselle, niin rikkaalle kuin köyhälle, niin vapaalle kuin orjalle, niin miehenpuolelle kuin naisenpuolelle, se kuuluu jopa pienille lapsille. Ja teidän kaikkien on määrä julistaa tätä rakkauden ja totuuden evankeliumia elämällä, jota lihallisen hahmossa elätte. Teidän tulee rakastaa toisianne uudella ja hätkähdyttävällä kiintymyksellä, aivan kuten minä olen rakastanut teitä. Tulette palvelemaan ihmiskuntaa uudella ja hämmästyttävällä antaumuksella, aivan kuten minä olen palvellut teitä. Ja kun ihmiset näkevät, että heitä niin rakastatte, ja kun he näkevät, kuinka hartaasti heitä palvelette, he tajuavat, että teistä on tullut taivaan valtakunnan uskonveljiä, ja he tulevat seuraamaan Totuuden Henkeä, jonka he näkevät elämässänne ja joka johtaa ikuisen pelastuksen löytämiseen.
"Niin kuin Isä on lähettänyt minut tähän maailmaan, niin lähetän minä nyt teidät. Teidät on kaikki kutsuttu viemään hyvää sanomaa niille, jotka kyyhöttävät pimeydessä. Tämä valtakunnan evankeliumi kuuluu kaikille, jotka sen uskovat; sitä ei pidä antaa vain pappien hoiviin. Kohta laskeutuu Totuuden Henki teidän päällenne, ja hän johtaa teidät kaikkeen totuuteen. Menkää siis kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa tätä evankeliumia, ja katso, minä olen teidän kanssanne aina, hamaan aikojen loppuun saakka."
Nämä sanat lausuttuaan Mestari katosi heidän näkyvistään. Koko seuraavan yön nämä uskovat pysyttelivät yhdessä kertoen yhä uudestaan kokemuksistaan valtakunnan uskovina ja kuunnellen niitä monia puheita, joita Rodan ja hänen työtoverinsa esittivät. Ja he uskoivat kaikki, että Jeesus oli noussut kuolleista. Kuvitelkaa, minkä yllätyksen koki toisena päivänä tämän jälkeen saapunut Daavidin lähettämä kuolleistanousun airut, kun he vastasivat hänen ilmoitukseensa sanomalla: "Kyllä, kyllä me tiedämme, sillä olemme nähneet hänet. Hän ilmestyi meille toissapäivänä."