[sivu
1637]
ENSIMMÄINEN
GALILEAN-SAARNAMATKA
ENSIMMÄINEN julkinen Galilean-saarnamatka alkoi sunnuntaina, tammikuun 18 päivänä vuonna 28 jKr, ja se jatkui noin kahden kuukauden ajan päättyen Kapernaumissa maaliskuun 17 päivänä. Tämän matkan kuluessa Jeesus ja kaksitoista apostolia entisten Johanneksen apostolien avustamina julistivat evankeliumia ja kastoivat uskovia Rimmonissa, Jotapatassa, Raamassa, Sebulonissa, Jireonissa, Giskalassa, Horasinissa, Maadonissa, Kaanassa, Nainissa ja Eendorissa. Mainituissa kaupungeissa he viipyivät pitempään opettamassa, kun taas monissa pienemmissä kaupungeissa he julistivat valtakunnan evankeliumia niiden läpi kulkiessaan.
Ensimmäistä kertaa Jeesus salli nyt
työtovereidensa saarnata esteittä. Tällä matkalla hän varoitti heitä vain kolme
kertaa; hän kehotti heitä karttamaan Nasaretia ja esiintymään hillitysti
Kapernaumin ja Tiberiaan läpi kulkiessaan. Se, että apostoleilla lopulta oli
vapaus saarnata ja opettaa rajoituksitta, oli heille suuren tyydytyksen lähde,
ja he antautuivat vakavissaan ja suurella ilolla työhön, jonka sisältönä oli
evankeliumin saarnaaminen, sairaiden hoivaaminen ja uskovien kastaminen.
Rimmonin
pikkukaupungissa oli aikanaan omistauduttu babylonialaisen ilmanjumalan,
Rammanin, palvontaan. Rimmonilaisten uskomuksiin sisältyi yhä monia
aikaisempien aikojen babylonialaisia ja myöhempien aikojen zarathustralaisia
opetuksia. Tästä johtuen Jeesus ja kaksikymmentäneljä apostolia uhrasivat
paljon aikaansa näiden vanhempien uskomusten ja valtakunnasta kertovan uuden
evankeliumin välillä vallitsevan eron selvittämistehtävään. Täällä Pietari
esitti yhden saarnaajanuransa alkuaikojen suurenmoisista saarnoistaan. Sen
aiheena oli "Aaron ja kultainen vasikka".
Vaikka monista
rimmonilaisista tuli Jeesuksen opetuksiin uskovia, myöhempinä vuosina he
aiheuttivat veljilleen myös paljon harmia. Yhden lyhyen ihmisiän kuluessa on
luonnonpalvojia vaikea käännyttää hengellistä ihannetta jumaloivan yhteisön
täysimittaisiksi jäseniksi.
Monet
kehittyneemmistä babylonialais- ja persialaisideoista, jotka koskivat valoa ja
pimeyttä, hyvää ja pahaa, ajallisuutta ja ikuisuutta, liitettiin myöhemmin niin
kutsutun kristinuskon opinkappaleisiin. Ja näiden käsitysten mukaanottaminen
teki kristillisistä opetuksista sellaisia, että lähi-idän kansanheimot
saattoivat ne välittömämmin hyväksyä. Samalla tavoin Paavalin kristilliset
opetukset kävivät läntisten kreikkalaisten helpommin omaksuttaviksi sillä, että
kristinoppiin otettiin mukaan monia Platonin teorioita idean kaltaisesta
hengestä, kaiken näkyvän ja aineellisen näkymättömistä esikuvista, sellaisina
kuin Filon nämä teoriat myöhemmin sovitti heprealaiseen teologiaan.
Todan kuuli
valtakunnan evankeliumin ensimmäisen kerran juuri Rimmonissa, ja myöhemmin hän
vei tämän sanoman Mesopotamiaan ja kauas sen rajojen taakse. Hän oli yksi
ensimmäisistä, jotka saarnasivat hyvää sanomaa Eufratin takana asuville.
[sivu 1638]
Vaikka kansan
syvät rivit Jotapatassa kuuntelivat Jeesusta ja hänen apostoleitaan mielellään,
ja monet ottivat vastaan valtakunnan evankeliumin, Jotapatan-lähetysretken
erottaa muista kuitenkin Jeesuksen puhe, jonka hän piti
kahdellekymmenelleneljälle apostolille heidän viettäessään toista iltaansa
tässä pikkukaupungissa. Natanael oli mielessään hämmentynyt siitä, mitä Mestari
oli opettanut rukoilemisesta, kiittämisestä ja palvomisesta. Ja vastatessaan
hänen kysymykseensä Jeesus puhui pitkään ja selvitti opettamaansa entistäkin
perinpohjaisemmin. Tästä puheesta nykyisen kielenkäytön mukaisesti laadittu
yhteenveto on esitettävissä seuraavia näkökohtia painottaen:
1. Se, että
ihminen sydämessään tietoisesti ja itsepintaisesti osoittaa arvostusta
paatumukselle, hävittää vähitellen rukousyhteyden, joka ihmissielulla on
ihmisen ja hänen Tekijänsä välisen yhteydenpidon henkivirtapiireihin.
Luonnollisestikin Jumala kuulee lapsensa anomuksen, mutta kun ihmissydän
tahallaan ja itsepintaisesti on tyyssijana käsityksille, jotka kertovat
paatuneisuudesta, sen seurauksena on vähä vähältä henkilökohtaisen yhteyden
katkeaminen maisen lapsen ja hänen taivaallisen Isänsä väliltä.
2. Jumalan
tunnettujen ja kumoamattomien lakien kanssa ristiriidassa oleva rukous on
iljetys Paratiisin Jumaluuksille. Ellei ihminen halua kuunnella Jumalia näiden
puhuessa luomakunnalleen hengen, mielen ja aineen laeissa, jo pelkästään tämä
luodun osoittama tahallinen ja tietoinen ylenkatse saa henkipersoonallisuudet
sulkemaan korvansa tällaisten laista piittaamattomien ja tottelemattomien
kuolevaisten esittämiltä henkilökohtaisilta anomuksilta. Jeesus esitti
apostoleilleen lainauksen profeetta Sakarjan kirjasta: "Mutta he eivät
tahtoneet ottaa vaarin, vaan käänsivät uppiniskaisina selkänsä ja tukkivat
korvansa, jotteivät kuulisi. Niin, he tekivät sydämensä kovaksi kuin kivi,
etteivät he kuulisi lakiani ja niitä sanoja, jotka minä lähetin henkeni kautta
profeettojen välityksellä; siksi heidän häijyn ajattelunsa tulokset lankesivat
suuren vihan muodossa heidän syyllisen päänsä päälle. Ja niin tapahtui, että he
huusivat armoa, mutta ei ollut korvaa, joka olisi ollut avoinna sen huudon
kuullakseen." Ja sitten Jeesus lainasi sen viisaan miehen sananlaskua,
joka sanoi: "Sen, joka korvansa kääntää, jottei kuulisi jumalallista lakia,
sen rukouskin on iljetys."
3. Avaamalla
Jumalan ja ihmisen välisen yhteyskanavan ihmisen puoleisen pään kuolevaiset
pääsevät välittömästi hyötymään maailmojen luoduille suunnatusta, alati
soljuvasta jumalallisen hoivan virrasta. Kun ihminen kuulee Jumalan hengen
puhuvan ihmissydämen sisällä, tällaiseen kokemukseen kuuluu erottamattomasti se
tosiasia, että Jumala samalla kuulee tuon ihmisen rukouksen. Jopa synnin
anteeksisaaminen toimii tällä samalla erehtymättömällä tavalla. Taivaassa oleva
Isä on antanut sinulle anteeksi jo ennen kuin olet edes ajatellut sellaista
häneltä pyytää, mutta tällainen anteeksianto ei ole henkilökohtaisessa
uskonnollisessa kokemuksessasi tarjolla ennen kuin itse annat anteeksi
kanssaihmisillesi. Jos asiaa ajatellaan faktana, ei se, että annat
anteeksi lähimmäisillesi, ole Jumalan anteeksiannon ehto, mutta jos asiaa
ajatellaan kokemuksena, se nimenomaan on Jumalan anteeksiannon ehto. Ja
tämä fakta jumalallisen ja inhimillisen anteeksiannon synkroniasta tuli
Jeesuksen apostoleille opettamassa rukouksessa juuri tällä tavoin huomioon
otetuksi ja yhteen kytketyksi.
4. Universumissa
vaikuttaa muuan oikeudenmukaisuuden peruslaki, jota armokaan ei pysty
kiertämään. Ajallisuuden ja avaruuden läpikotaisen itsekäs luotu ei kykene
ottamaan vastaan Paratiisin epäitsekkäitä ihanuuksia. Edes Jumalan loputon
rakkaus ei kykene pakottamaan ikuista eloonjäämistä merkitsevää pelastusta
yhdellekään kuolevaiselle luodulle, joka ei tee valintaa eloonjäämisen hyväksi.
Armeliaisuutta osoitetaan varsin avokätisesti,
[sivu 1639]
mutta silti on
olemassa oikeudenmukaisuuden asettamia vaatimuksia, joita edes laupeuteen
liittyvä rakkaus ei kykene tehokkaasti kumoamaan. Ja Jeesus lainasi tässäkin
yhteydessä heprealaiskirjoituksia: "Minä olen kutsunut, ja te ette
suostuneet kuulemaan; minä ojensin käteni, mutta kukaan ei siitä välittänyt.
Olette pitäneet kaikkia neuvojani tyhjänpäiväisinä ja olette torjuneet minun
nuhteeni, ja tämän kapinallisen asenteenne tähden käy väistämättä niin, että te
huudatte minua avuksenne ettekä saa huutoonne vastausta. Kun hylkäsitte elämän
tien, saatte sitten, kun kärsimystenne aika koittaa, etsiä minua etsimästä
päästyänne, mutta te ette minua löydä."
5. Niiden pitää
osoittaa laupeutta, jotka tahtoisivat saada laupeuden. Älkää tuomitko, jottei
teitä tuomittaisi. Siinä hengessä, jossa te tuomitsette muita, siinä hengessä
teidätkin tuomitaan. Armo ei kokonaan kumoa universumeissa noudatettua
oikeudenmukaisuutta. Osoittautuu, että viime kädessä pitää paikkansa, kun
sanotaan: "Joka tukkii korvansa vaivaisen huudolta, joutuu jonakin päivänä
itse huutamaan apua, eikä kukaan häntä kuule." Olipa rukous mikä hyvänsä,
sen vilpittömyys takaa sen kuulluksitulemisen; se, minä ajankohtana, millä
tavoin ja missä määrin rukoukseen vastataan, määräytyy rukoukseen liittyvän
hengellisen viisauden mukaan ja sen mukaan, miten se on sopusoinnussa
universumin kanssa. Viisas isä ei vastaa tietämättömien ja kokemattomien
lastensa typeriin rukouksiin kirjaimellisesti, olkoonkin, että lapset
saattavat saada tällaisten mielettömien pyyntöjen esittämisestä paljon
mielihyvää ja todellista sielun tyydykettä.
6. Kun olet
kokonaan omistautunut täyttämään taivaassa olevan Isän tahdon, saat vastauksen
kaikkiin anomuksiisi heti, sillä rukouksesi ovat täysin Isän tahdon mukaisia,
ja Isän tahto tulee aina julki hänen valtavan universuminsa joka kolkassa. Mitä tällainen oikea Jumalan poika haluaa, ja mitä Isä
tahtoo, se ON. Sellainen rukous ei voi jäädä vaille vastausta, eikä mihinkään
muunlaiseen pyyntöön mitenkään voitaisikaan antaa täysimääräistä vastausta.
7. Vanhurskaan huuto on se Jumalan lapsen
uskon teko, joka avaa oven Isän aittaan, ja se aitta on täynnänsä hyvyyttä,
totuutta ja armoa, ja nämä hyvät antimet ovat jo kauan odottaneet, että poika
tulisi ja ottaisi ne henkilökohtaisesti omikseen. Rukous ei muuta Jumalan
suhtautumista ihmistä kohtaan, mutta se muuttaa ihmisen asenteen muuttumatonta
Isää kohtaan. Mikä on rukouksen vaikutin, se antaa rukoukselle oikeuden
päästä Jumalan kuuluville; sitä ei tee rukouksen esittäjän sosiaalinen,
taloudellinen eikä ulkonainen uskonnollinen asema.
8. Rukousta ei saa käyttää sellaiseen, että
välttyisi ajallisilta viivytyksiltä tai että pääsisi avaruuden esteiden yli.
Rukousta ei ole tarkoitettu keinoksi, jolla korotetaan omaa minää tai jolla
saadaan epäoikeudenmukaista etua kanssaihmisiin verrattuna. Läpikotaisen
itsekäs sielu ei edes kykene rukoilemaan siinä merkityksessä, mitä tämä sana
todellisuudessa tarkoittaa. Jeesus sanoi: "Olkoon ilosi suurin siitä, minkäluonteinen
Jumala on, ja hän on taatusti täyttävä sydämesi vilpittömät toiveet."
"Omista kulkusi Herralle; luota häneen, ja hän toimii." "Sillä
Herra kuulee apua tarvitsevain huudon, eikä hän jätä hätääkärsivien rukousta
vaille huomiota."
9. "Olen tullut Isän tyköä; jos siis
joskus olette epätietoisia siinä mielessä, mitä Isältä pyytäisitte, niin
pyytäkää minun nimissäni, ja esitän anomuksenne sen mukaan, mitkä ovat
todelliset tarpeenne ja toivomuksenne, ja sopusoinnussa sen kanssa, mikä on
Isän tahto." Olkaa varuillanne sen suuren vaaran suhteen, että teistä
rukouksissanne tulee itsekeskeisiä. Kovin paljon älkää rukoilko itsellenne;
rukoilkaa enemmän veljienne hengellisen edistymisen puolesta. Välttäkää
materialistista rukoilemista; rukoilkaa hengessä ja hengen antimien runsauden
puolesta.
10. Rukoillessanne sairaiden ja kärsivien
puolesta älkää luulko anomustenne korvaavan sitä, että rakastavasti ja
järkevästi pidätte huolta näiden kärsivien tarpeista. Rukoilkaa perheenne,
ystävienne ja tovereidenne hyvinvoinnin puolesta,
[sivu 1640]
mutta aivan erityisesti rukoilkaa niiden
puolesta, jotka kiroavat teidät, ja esittäkää rakastavia pyyntöjä niiden
puolesta, jotka teitä vainoavat. "Milloin sitten rukouksensa esittäisi?
Siihen en sano mitään. Sisimmässänne oleva henki vain voi saada teidät
lausumaan pyynnöt, jotka tuovat julki sisäisen suhteenne henkien Isään."
11. Monet turvautuvat rukoukseen vasta, kun
ovat vaikeuksissa. On ajattelematonta ja eksyttävää menetellä sillä tavoin.
Toki teette oikein, jos ahdingossa ollessanne rukoilette, mutta teidän tulisi
muistaa pojan ominaisuudessanne puhua Isällenne myös, kun sielunne osalta
kaikki sujuu hyvin. Esittäkää todelliset pyyntönne aina salassa. Älkää antako
ihmisten kuulla henkilökohtaisia rukouksianne. Kiitosrukoukset sopivat
esitettäviksi palvojien ryhmissä, mutta sielusta tuleva rukous on
henkilökohtainen asia. On olemassa vain yksi kaikille Jumalan lapsille sopiva
rukouskaava, ja se kuuluu: "Tapahtukoon kaikesta huolimatta sinun tahtosi."
12. Kaikkien tähän evankeliumiin uskovien
tulisi rukoilla vilpittömästi taivaan valtakunnan laajenemisen puolesta.
Kaikista heprealaiskirjoituksiin sisältyvistä rukouksista hän esitti mitä
hyväksyvimmän näkemyksen psalminkirjoittajan pyynnöstä: "Luo minuun puhdas
sydän, oi Herra, ja vaihda minulle oikea henki. Puhdista minut salaisista
synneistä ja estä palvelijaasi lankeamasta julkeaan rikkomukseen." Jeesus
selitti laajasti rukoilemisen suhdetta huolimattomaan ja loukkaavaan puheeseen
ja esitti lainauksen: "Pane, oi Herra, vartija suuni eteen; vartioi
huulteni ovea." "Ihmiskieli", Jeesus sanoi, "on
ruumiinjäsen, jonka vain muutamat ihmiset pystyvät kesyttämään, mutta ihmisen
sisimmässä oleva henki voi muuttaa tämän tottelemattoman jäsenen niin, että se
antaa äänen armeliaalle suvaitsevuudelle ja niin, että siitä tulee innoittava
laupeudenharjoittaja."
13. Jeesus opetti, että Isän tahdon
tietämisen puolesta esitetyn pyynnön jälkeen tärkeysjärjestyksessä seuraavana
on rukous jumalallisesta opastuksesta sillä vaelluksella, joka suoritetaan
maisen elämän kuluessa. Todellisuudessa tämä merkitsee jumalallisen viisauden
rukoilemista. Jeesus ei milloinkaan opettanut, että rukoilemalla voisi saada
ihmistietämystä tai erityistaitoa. Mutta niin hän kyllä opetti, että rukous on
tekijä, joka vaikuttaa laajentavasti rukoilijan kykyyn ottaa jumalallisen
hengen läsnäolo vastaan. Opettaessaan tovereitaan rukoilemaan hengessä ja
totuudessa Jeesus selitti tarkoittavansa vilpitöntä rukoilemista ja rukoilua
sen mukaan, mikä oli rukouksen esittäjän valaistumisen määrä; hän tarkoitti
täydestä sydämestä lähtevää ja järjellisesti, hartaasti ja vakavassa mielessä
suoritettua rukoilemista.
14. Jeesus varoitti seuraajiaan sellaisesta
luulosta, että korusanaiset toistamiset, kaunopuheiset lauseparret,
paastoaminen, katumusharjoitukset tai uhrilahjat tekisivät heidän rukouksistaan
tehokkaampia. Mutta hän kehotti kyllä uskoviaan käyttämään rukoilua keinona,
joka johtaa kiitosten osoittamisen kautta aitoon palvontaan. Jeesus piti
valitettavana sitä, että hänen seuraajiensa rukouksissa ja palvonnassa esiintyi
niin vähän kiitoksen henkeä. Tässä yhteydessä hän esitti lainauksen pyhistä
kirjoituksista sanoen: "On hyvä osoittaa kiitokset Herralle ja laulaa
ylistystä Kaikkein Korkeimman nimelle, tunnustaa hänen laupeutensa jokaisena
aamuna ja hänen uskollisuutensa jokaisena iltana, sillä Jumala on töittensä
kautta tehnyt minusta iloisen. Kaiken osalta minä annan kiitokseni sen mukaan,
mikä on Jumalan tahto."
15. Ja sen jälkeen Jeesus sanoi: "Älkää
yhtenään ylen määrin huolehtiko arkipäiväisistä tarpeistanne. Älkää olko
peloissanne maiseen olemassaoloonne liittyvistä ongelmista, vaan kaikkien
näiden asioiden osalta levittäkää rukouksin ja hartain pyynnöin, vilpittömän
kiitollisuuden hengessä, kaikki tarpeenne taivaassa olevan Isänne eteen."
Sitten hän lainasi kirjoitusten kohtaa: "Veisuulla minä kiitän Jumalan
nimeä ja ylistän häntä kiitosvirrellä. Ja se on Herralle otollisempi kuin on
uhrattu härkä tai mulli sarvineen ja sorkkineen."
[sivu 1641]
16. Jeesus opetti seuraajilleen, että heidän
tulisi rukouksensa Isälle esitettyään olla hetken aikaa hiljaa ja
vastaanottavaisia antaakseen sisimmässään olevalle hengelle paremman
mahdollisuuden puhua kuuntelevalle sielulle. Isän henki puhuu ihmiselle
parhaiten, kun ihmisen mieli on suuntautunut aitoon palvontaan. Palvomme
Jumalaa meissä olevan Isän hengen antaman avun turvin ja sitä kautta, että
ihmismieli on totuudesta osalliseksipääsemisen myötä valaistunut. Jeesus opetti
palvonnan tekevän ihmisen yhä enemmän sen olennon kaltaiseksi, joka on
palvonnan kohteena. Palvonta on kokemus, joka saa aikaan muutoksia niin, että
finiittinen vähä vähältä lähestyy Infiniittisen läsnäoloa ja lopulta saavuttaa
sen.
Ja monia muitakin totuuksia Jeesus kertoi apostoleilleen
ihmisen pitämästä yhteydestä Jumalaan, mutta monikaan heistä ei kyennyt
kokonaan käsittämään hänen opetustaan.
Raamassa Jeesus kävi ikimuistettavan keskustelun iäkkään kreikkalaisen filosofin kanssa, joka opetti, että tiede ja filosofia riittivät tyydyttämään inhimillisen kokemuksen tarpeet. Jeesus kuunteli kärsivällisesti ja myötätuntoisesti tätä kreikkalaista opettajaa ja myönsi monet tämän esittämät asiat tosiksi, mutta kun filosofi oli päässyt esityksensä loppuun, Jeesus huomautti, ettei tämä ollut ihmisen olemassaolosta esittämässään näkemyksessä selittänyt, "mistä, miksi ja minne", ja Jeesus jatkoi: "Siitä, mihin sinä lopetat, siitä me vasta aloitamme. Uskonto on sellainen ilmoitus ihmisen sielulle, joka käsittelee hengellisiä realiteetteja, todellisuuksia, joita mieli yksinään ei kykenisi koskaan löytämään tai kokonaan käsittämään. Älylliset ponnistukset voivat paljastaa elämän tosiasiat, mutta valtakunnan evankeliumi tuo esille olemisen totuudet. Olet puheessasi käsitellyt totuuden aineellisia varjoja. Tahdotko nyt kuunnella, kun kerron sinulle niistä ikuisista ja hengellisistä realiteeteista, jotka luovat kuolevaisen olemassaoloon liittyvinä aineellisina faktoina ilmenevät ja mainitsemasi ohimenevät ajalliset varjot?" Yli tunnin ajan Jeesus opetti tälle kreikkalaiselle valtakunnan evankeliumin pelastavia totuuksia. Filosofivanhusta miellytti tapa, jolla Jeesus häntä lähestyi, ja kun hän oli sydämeltään vilpittömän rehellinen, hän kohta uskoi tämän pelastuksen evankeliumin.
Apostolit olivat hieman ymmällään
avoimuudesta, jolla Jeesus myöntyi moniinkin kreikkalaisen esittämiin
väitteisiin, mutta myöhemmin Jeesus sanoi heille yksityisesti: "Lapseni,
älkää sitä hämmästelkö, että olin suvaitsevainen kreikkalaisen filosofiaa
kohtaan. Tosi ja aito sisäinen varmuus ei ole vähääkään peloissaan ulkopuolelta
tulevan analysoinnin suhteen, eikä totuus suhtaudu nyreästi rehelliseen
kritiikkiin. Teidän ei tulisi koskaan unohtaa, että suvaitsemattomuus on
naamari, jonka taakse kätkeytyvät salassa elätellyt epäilykset oman vakaumuksen
totuudellisuudesta. Ketään ei koskaan häiritse hänen lähimmäisensä
suhtautuminen, mikäli hänellä on täydellinen luottamus siihen, että se, mihin
hän täydestä sydämestään uskoo, on totuus. Rohkeus on perinpohjaisen rehellistä
luottamusta kaikkeen, mihin tunnustaa uskovansa. Vilpittömät ihmiset eivät
pelkää aitojen vakaumustensa ja jalojen ihanteidensa kriittistä
tarkastelua."
Toisena Raamassa vietettynä iltana Tuomas esitti Jeesukselle seuraavan kysymyksen: "Mestari, kuinka voi uusi opetuksiisi uskova todellakin tietää, todellakin olla varma siitä, että tämä valtakunnan evankeliumi on totuus?"
Ja Jeesus sanoi Tuomakselle:
"Vakuuttuneisuutesi siitä, että olet astunut Isän valtakuntaperheeseen ja
että jäät ikiajoiksi eloon tämän valtakunnan lasten mukana, riippuu kokonaan
henkilökohtaisesta kokemuksesta -- luottamuksesta totuudelliseen sanaan.
Hengellinen vakuuttuneisuus on samaa kuin henkilökohtainen uskonnollinen
kokemuksesi jumalallista totuutta olevista ikuisista realiteeteista, ja muilta
osin se vastaa
[sivu 1642]
sitä, mikä on älyllinen ymmärryksesi totuusrealiteeteista, lisättynä hengellisellä uskollasi ja vähennettynä vilpittömillä epäilyksilläsi.
"Ja Pojan luonnollisiin varustuksiin kuuluu Isästä oleva elämä. Koska teille on annettu Isän elävä henki, siitä johtuu, että olette Jumalan poikia. Elämästänne tässä lihallisuuden aineellisessa maailmassa te selviydytte tuonpuoleiseen siksi, että samastutte Isän elävään henkeen, ikuisen elämän lahjaan. Monilla, toden totta, oli tämä elämä jo ennen kuin tulin Isän tyköä, ja monet muut ovat saaneet tämän hengen, koska he uskoivat minun sanani; mutta teen tiettäväksi, että sitten kun palaan Isän luo, hän lähettää henkensä kaikkien ihmisten sydämeen.
"Vaikk'ette voikaan tehdä havaintoja siitä, miten tämä jumalallinen henki työskentelee mielessänne, on kuitenkin olemassa käytännöllinen menetelmä, jolla saa selville, missä määrin olette luovuttaneet sielunvoimienne hallinnan tämän sisimmässänne olevan, taivaallisen Isän hengen antaman opetuksen ja opastuksen haltuun, ja tämä tulee ilmi siinä, missä määrin rakastatte kanssaihmisiänne. Tuossa hengessä on mukana Isän osoittama rakkaus, ja kun se vallitsee ihmistä, se vie vääjäämättä jumalallisen palvonnan ja lähimmäisiin kohdistuvan rakastavan kunnioittamisen suunnalle. Ensi vaiheessa uskotte olevanne Jumalan poikia siksi, että opetukseni on tehnyt teidät tietoisemmiksi teissä olevan Isämme läsnäolon sisäisistä johdatuksista; mutta hyvin pian vuodatetaan Totuuden Henki kaiken lihan ylle, ja se elää ihmisten keskuudessa ja opettaa kaikkia ihmisiä, kuten minä nyt elän keskuudessanne ja puhun teille totuuden sanoja. Ja tämä Totuuden Henki, joka puhuu sielunne hengellisten varustusten puolesta, auttaa teitä tietämään, että olette Jumalan poikia. Se todistaa pettämättömästi sisimmässänne olevan Isän läsnäolon, henkenne, kanssa, joka silloin on kaikkien ihmisten sisimmässä, kuten se nyt on muutamissa, ja kertoo teille, että olette todellisuudessa Jumalan poikia.
"Jokainen maan lapsi, joka noudattaa tämän hengen johdatusta, tulee lopulta tietämään, mikä Jumalan tahto on; ja joka antaa periksi Isäni tahdolle, hän pysyy ajasta aikaan. Teille ei ole selvitetty tietä, joka johtaa maisesta elämästä ikuiseen olotilaan, mutta sellainen tie on olemassa, sellainen on aina ollut, ja olen tullut tekemään tästä tiestä uuden ja elävän. Joka astuu valtakuntaan, hänellä on jo ikuinen elämä -- hän ei koskaan menehdy. Mutta tässä on paljon sellaista, jonka ymmärrätte paremmin sitten, kun olen palannut Isän tykö ja teillä on mahdollisuus tarkastella tämänhetkisiä kokemuksianne takautuvasti."
Ja kaikki, jotka kuulivat nämä siunatut
sanat, saivat niistä paljon rohkaisua. Juutalaiset opetukset vanhurskaiden
eloonjäämisestä olivat olleet sekavia ja epävarmoja, ja Jeesuksen seuraajista
oli virkistävää ja innoittavaa kuulla nämä varsin täsmälliset ja myönteiset
sanat, jotka antoivat vakuutuksen kaikkien todellisten uskovien ikuisesta
eloonjäämisestä.
Apostolit jatkoivat saarnaamista ja uskovien
kastamista, samalla kun he edelleenkin pitivät yllä käytäntöä käydä talosta
taloon lohduttamassa masentuneita ja hoivaamassa sairaita ja kärsiviä.
Apostoliorganisaatio laajeni sikäli, että jokaisella Jeesuksen apostolilla oli
nyt työtoverinaan yksi Johanneksen apostoli. Abner oli Andreaksen työtoveri, ja
tämä järjestely oli voimassa siihen saakka, kun he seuraavan pääsiäisen ajaksi
menivät Jerusalemiin.
Jeesuksen Sebulonissa-oleskelun aikana
antamissa erityisopetuksissa oli etupäässä kysymys valtakunnassa vallitsevia
keskinäisiä velvollisuuksia koskevien asioiden käsittelystä, ja näihin kuului
muun muassa opetus, jonka oli tarkoitus selvittää, mikä ero vallitsi
omakohtaisen uskonnollisen kokemuksen ja sosiaalisista uskonnollisista
velvollisuuksista nousevien ystävällisten suhteiden välillä. Tämä oli niitä
harvoja kertoja, jolloin Mestari ylipäätään esitti näkemyksiä uskonnon
sosiaalisista aspekteista. Koko
[sivu 1643]
maisen elämänsä aikana Jeesus antoi seuraajilleen varsin vähän ohjeita, jotka olisivat koskeneet uskonnon sosiaalistamista.
Sebulonin väestö oli rodullisesti
sekoittunutta: se ei oikeastaan ollut juutalaista eikä ei-juutalaista. Ja perin
harvat heistä tosiasiassa uskoivat Jeesukseen, vaikka olivatkin kuulleet
Kapernaumissa tapahtuneesta sairaiden parantamisesta.
4. JIREONISSA ESITETTY EVANKELIUMI
Galilean ja Juudean monien pienempien kaupunkien tavoin Jireonissakin oli synagoga, ja toimintansa alkuvaiheissa Jeesuksella oli tapana puhua näissä synagogissa sapattipäivänä. Toisinaan hän saattoi puhua aamupalveluksessa, ja Pietari tai joku muu apostoleista saarnasi iltapäivän tilaisuudessa. Jeesus ja apostolit saattoivat usein myös opettaa ja saarnata synagogan arki-iltojen kokouksissa. Vaikka Jerusalemin uskonnolliset johtajat kävivät yhä vihamielisemmiksi Jeesusta kohtaan, heillä ei kuitenkaan ollut suoranaista valtaa tuon kaupungin ulkopuolella sijaitseviin synagogiin nähden. Jeesuksen julkisen toiminnan myöhemmässä vaiheessa he vasta kykenivät luomaan niin laajan häntä vastaan suunnatun mielialan, että lähes kaikki synagogat sulkeutuivat hänen opetukseltaan. Nyt puheena olevana aikana kaikki Galilean ja Juudean synagogat olivat hänelle avoinna.
Jireon oli tuohon aikaan laajojen
mineraalikaivosten sijaintipaikka, ja koska Jeesus ei ollut koskaan tutustunut
kaivosmiehen elämään, hän vietti Jireonissa oleskellessaan suurimman osan
ajastaan kaivoksissa. Sillä aikaa kun apostolit vierailivat kodeissa ja
saarnasivat julkisilla paikoilla, Jeesus työskenteli kaivoksissa näiden maan
alla ahertavien parissa. Jeesuksen parantajanmaine oli kiirinyt jo tähän
syrjäkyläänkin saakka, ja monet sairaat ja kärsivät hakivat häneltä apua, ja
hänen parantava hoivansa koitui monelle suureksi siunaukseksi. Mutta
lepratautisen tapausta lukuun ottamatta mikään näistä tapauksista ei ollut
sellainen, että Mestari olisi suorittanut niin kutsutun parantamisihmeen.
Jireonissa vietetyn ajan kolmantena päivänä, myöhään iltapäivällä, kun Jeesus oli palaamassa kaivoksilta, hän sattui matkallaan majapaikkaansa kulkemaan kapeaa sivukatua. Hänen lähestyessään erään spitaalisen miehen kurjaa hökkeliä tämä kärsivä, joka oli kuullut Jeesuksen parantajanmaineesta, rohkaisi mielensä ja puhutteli Jeesusta tämän astellessa hänen ovensa editse. Hän sanoi Jeesuksen eteen maahan polvistuessaan: "Herra, jos vain tahtoisit, voisit puhdistaa minut. Olen kuullut opettajiesi viestin ja tahtoisin astua valtakuntaan, jos minut voitaisiin puhdistaa." Ja lepratautinen puhui tällä tavoin siksi, että juutalaisten keskuudessa spitaalisilta oli kielletty jopa synagogassakäyminen ja muunlainen julkiseen palvontaan osallistuminen. Tämä mies uskoi todellakin, ettei häntä voitaisi ottaa tulevaan valtakuntaan, ellei hän kykenisi saamaan spitaaliaan parannetuksi. Ja kun Jeesus näki hänen kärsimyksensä ja kuuli hänen sanansa, jotka kertoivat tiukasti istuvasta uskosta, se kosketti Jeesuksen ihmissydäntä, ja sääli liikutti hänen jumalallista mieltään. Kun Jeesus katsoi miehen puoleen, tämä palvoi häntä kasvoilleen maahan langeten. Silloin Mestari ojensi kätensä ja häntä koskettaen sanoi: "Minä tahdon -- puhdistu." Ja mies parani heti; lepra ei häntä enää vaivannut.
Nostettuaan miehen jaloilleen Jeesus antoi
tälle seuraavan velvoitteen: "Pidä huoli, ettet kerro paranemisestasi
kenellekään, vaan että teet tehtäviäsi melua pitämättä ja käyt näyttäytymässä
papille ja uhraat puhdistumisesi todistukseksi Mooseksen määräämät uhrit."
Mutta tämä mies ei tehnyt niin kuin Jeesus oli häntä neuvonut. Hän kulki sen
sijaan pitkin kaupunkia ja julisti Jeesuksen parantaneen hänen lepransa, ja
koska hän oli kaikkien kyläläisten tuntema, ihmiset saattoivat omin silmin
nähdä, että hänet oli puhdistettu taudistaan. Hän ei mennyt pappien luo,
[sivu 1644]
toisin kuin Jeesus oli häntä kehottanut. Tämä mies levitti ympäriinsä uutista siitä, että Jeesus oli parantanut hänet, ja sen seurauksena Mestari joutui niin suurten sairaslaumojen piirittämäksi, että hänen oli pakko seuraavana päivänä nousta jo varhain vuoteesta ja poistua kylästä. Vaikkei Jeesus enää mennytkään kaupunkiin, hän viipyi kuitenkin vielä kaksi päivää sen laitamilla, kaivosten lähettyvillä, jossa hän antoi uskoville kaivosmiehille lisää opetusta valtakunnan evankeliumista.
Tämä spitaalin puhdistaminen oli Jeesuksen
tähän mennessä ensimmäinen tarkoituksellisesti ja tietoisesti suorittama niin
kutsuttu ihme. Ja tässä tapauksessa kysymys oli aidosta spitaalisesta.
Jireonista he menivät Giskalaan, jossa he
viipyivät evankeliumia julistaen kaksi päivää. Sitten he menivät Horasiniin,
jossa he viettivät melkein viikon hyvää sanomaa julistamassa. Mutta Horasinista
he eivät kyenneet voittamaan valtakunnalle montakaan sielua. Millään niistä
paikkakunnista, joilla Jeesus oli opettanut, hän ei ollut kohdannut yhtä
yleistä sanomansa torjuntaa. Useimmille apostoleille oleskelu Horasinissa oli
sangen masentavaa, ja Andreaksen ja Abnerin oli varsin vaikea pitää yllä
työtovereidensa rohkeutta. Ja niin he kulkivat huomiota herättämättä
Kapernaumin läpi ja jatkoivat matkaansa Maadonin kylään, jossa heidän menestyksensä
oli vähän parempaa. Useimpien apostolien mielessä oli vallalla sellainen
käsitys, että se, mikseivät he vast'ikään käymissään kaupungeissa kohdanneet
menestystä, johtui Jeesuksen vaatimuksesta, jonka mukaan he eivät saaneet
opettaessaan ja saarnatessaan puhua hänestä parantajana. Miten he
toivoivatkaan, että hän puhdistaisi vielä yhden spitaalisen tai toisi jollakin
muulla tavoin julki valtansa siten, että se vetäisi ihmisten huomion puoleensa!
Mutta heidän hartailla pyynnöillään ei ollut Mestariin mitään vaikutusta.
Apostoliseurue ilahtui suuresti Jeesuksen ilmoittaessa: "Huomenna menemme Kaanaan." He tiesivät, että Kaanassa heidän kuulijakuntansa suhtautuisi heihin myötämielisesti, sillä Jeesus tunnettiin paikkakunnalla hyvin. Heidän toimintansa ihmisten saattamiseksi valtakuntaan oli menestyksekästä, kunnes kolmantena päivänä Kaanaan saapui muuan Titus-niminen eturivin kapernaumilainen, puolittainen uskova, jonka poika oli vakavasti sairas. Hän oli saanut tietää Jeesuksen olevan Kaanassa, ja siksi hän kiirehti sinne tavatakseen hänet. Kapernaumin uskovat ajattelivat, että Jeesus pystyisi parantamaan minkä sairauden tahansa.
Kun tämä jalosukuinen mies oli tavoittanut
Jeesuksen Kaanasta, hän pyysi Jeesusta rientämään Kapernaumiin ja parantamaan
hänen kärsivän poikansa. Apostolien seistessä sivummalla ja odottaessa
hengitystään pidättäen tapahtuman kehittymistä Jeesus lausui sairaan pojan
isään katsoen seuraavat sanat: "Kuinka kauan minä teitä kestän? Jumalan
voima on keskellänne, mutta ellette näe ennusmerkkejä ja ole todistamassa
tunnustekoja, te kieltäydytte uskomasta." Mutta ylimys vetosi Jeesukseen
sanoen: "Herrani, kyllä, kyllä minä uskon, mutta tule nyt ennen kuin
lapseni menehtyy, sillä hän oli kuoleman kielissä jo, kun lähdin hänen
luotaan." Ja kun Jeesus oli pää kumarassa hetken aikaa hiljaa miettinyt,
hän äkkiä lausui: "Palaa kotiisi. Poikasi jää eloon." Titus uskoi
Jeesuksen sanat ja kiiruhti takaisin Kapernaumiin. Ja kun hän oli tulossa
kotiin, hänen palvelijansa tulivat häntä vastaan ja sanoivat: "Riemuitse,
sillä poikasi on toipunut -- hän elää." Sitten Titus tiedusteli heiltä,
mihin aikaan poika alkoi tointua, ja kun palvelijat vastasivat
"eilispäivänä seitsemännen hetken aikoihin kuume lähti hänestä", niin
isä muisti, että Jeesus oli osapuilleen tuona hetkenä sanonut: "Poikasi
jää eloon." Ja siitä alkaen Titus uskoi täydestä sydämestään, ja koko
hänen perhekuntansakin uskoi. Tästä pojasta tuli sittemmin voimallinen
valtakunnan palvelija. Myöhemmin hän antoi henkensä niiden mukana, jotka
joutuivat kärsimään Roomassa. Vaikka Tituksen koko huonekunta, heidän ystävänsä
ja jopa apostolitkin pitivät tätä välikohtausta ihmeenä, sitä se ei kuitenkaan
ollut. Ainakaan siinä
[sivu 1645]
ei ollut kysymys ihmetekona suoritetusta fyysisen sairauden parantamisesta. Kysymys oli pelkästään luonnonlain kulun ennalta tietämisestä, juuri sellaisesta tietämisestä, johon Jeesus kasteensa jälkeen vähän väliä turvautui.
Siitä asiattomasta huomiosta johtuen, jonka
jo toinen Jeesuksen toimintaan tässä kylässä liittynyt välikohtaus herätti,
hänen oli taas pakko rientää pois Kaanasta. Kaupunkilaiset muistivat veden ja
viinin, ja nyt kun hänen otaksuttiin parantaneen jalosukuisen miehen pojan näin
peräti pitkän matkan päästä, he tulivat hänen luokseen, ja paitsi, että he
toivat mukanaan sairaat ja kärsivät, he lähettivät myös sanantuojia, jotka
pyysivät, että hän matkan takaa parantaisi kärsiviä. Ja ymmärtäessään koko
maaseudun olevan kuohunnan tilassa Jeesus sanoi: "Menkäämme Nainiin."
Nämä ihmiset uskoivat ennusmerkkeihin, he
olivat ihmeitä etsivä sukupolvi. Keski- ja etelä-galilealaisten mielessä olivat
jo tuohon ajankohtaan mennessä vain ihmeet, kun he ajattelivat Jeesusta ja
hänen henkilökohtaista hoivaansa. Kymmenet, sadat rehelliset ihmiset, jotka
kärsivät puhtaasti hermostollisista häiriöistä ja joiden vaivana oli
tunne-elämän järkkyminen, menivät sinne, missä Jeesus oli läsnä, ja palasivat
sitten kotiin ystäviensä pariin julistaen Jeesuksen parantaneen heidät. Ja
tällaisia mentaalisella alueella sattuneita paranemistapauksia nämä
tietämättömät ja yksinkertaiset ihmiset pitivät fyysisen terveyden
palautumisina, ihmeparanemisina.
Kun Jeesus teki lähtöä Kaanasta mennäkseen Nainiin, hänen perässään kulki suuri joukko uskovia ja paljon uteliasta väkeä. Nämä olivat päättäneet, että he näkisivät ihmeitä ja tunnustekoja, eikä heidän tarvinnut pettyä. Kun Jeesus apostoleineen lähestyi kaupungin porttia, heitä vastaan tuli läheiselle hautausmaalle matkalla oleva hautajaiskulkue, joka oli saattamassa hautaan erään nainilaisen leskiäidin ainokaista poikaa. Tämä nainen oli varsin arvossapidetty, ja puolet kyläläisistä kulki tämän kuolleeksi luullun pojan paarinkantajien perässä. Hautajaissaaton tultua Jeesuksen ja hänen seuraajiensa kohdalle leski ja hänen ystävänsä tunnistivat Mestarin ja pyysivät häntä palauttamaan pojan takaisin elävien pariin. Heidän ihmetekojen odotuksensa oli noussut niin korkealle, että he luulivat Jeesuksen voivan parantaa jokaisen ihmissairauden; ja oliko olemassa jokin syy, miksei tällainen parantaja kykenisi vaikka herättämään kuolleita? Kun Jeesusta tällä tavoin ahdistettiin, hän astui eteenpäin ja paaripeitettä kohotettuaan tutki poikaa. Huomatessaan, ettei poika tosiasiassa ollutkaan kuollut, hän tajusi, minkä murhenäytelmän hänen läsnäolonsa voisi estää. Niinpä hän äidin puoleen kääntyen sanoi: "Älä itke. Poikasi ei ole kuollut, vaan hän nukkuu. Hänet annetaan sinulle takaisin." Ja sitten hän nuorta miestä käteen tarttuen sanoi: "Herää ja nouse." Ja kuolleeksi luultu nuorukainen nousi heti istualleen ja rupesi puhumaan, ja Jeesus lähetti heidät takaisin kotiin.
Jeesus koetti rauhoittaa väkijoukkoa ja
yritti turhaan selittää, ettei nuorukainen tosiasiassa ollut kuollut ollutkaan
ja ettei hän ollut tätä tuonut takaisin haudasta. Mutta sellainen oli
hyödytöntä. Hänen mukanaan kulkenut kansanjoukko ja kaikki Nainin kylän
asukkaat joutuivat silmittömän tunnekiihkon valtaan. Moniin tarttui pelko,
toisiin tarttui paniikki, jotkut taas lankesivat maahan rukoilemaan ja
valittamaan syntejään. Ja vasta monta tuntia päivänlaskun jälkeen saatiin
meluava kansanpaljous hajaantumaan. Ja vaikka Jeesus oli lausunut, ettei poika
ollut ollut kuollut, jokainen tietenkin väitti kiven kovaan, että oli tapahtunut
ihme, niin että kuolleetkin heräsivät kuolleista. Vaikka Jeesus kertoi heille
pojan olleen pelkästään syvässä unessa, he selittivät sellaisen olevan vain
hänen tapansa puhua asiasta, ja he muistuttivat, että hän suuressa
vaatimattomuudessaan koetti aina kätkeä ihmetekonsa.
[sivu 1646]
Niin kaikkialle Galileaan ja Juudeaan levisi
sana, että Jeesus oli herättänyt lesken pojan kuolleista, ja monet, joka
kuulivat tämän kertomuksen, uskoivat siihen. Jeesus ei koskaan saanut edes
kaikkia apostolejaan kokonaan käsittämään, ettei lesken poika ollut
todellisuudessa ollut kuollut, kun hän pyysi tätä heräämään ja nousemaan. Mutta
hänen onnistui vaikuttaa heihin sen verran, että tapaus jäi Luukkaan kertomusta
lukuun ottamatta pois kaikista sittemmin syntyneistä muistiinmerkinnöistä.
Luukas merkitsi välinäytöksen muistiin muodossa, jossa se oli hänelle kerrottu.
Ja lääkärinä pidettyä Jeesusta piiritettiin taas niin pahasti, että hän lähti
varhain seuraavana päivänä Eendoriin.
Eendorissa Jeesus pääsi muutamaksi päiväksi pakoon häliseviä kansanjoukkoja, jotka etsivät fyysistä parantamista. Aikana, jonka he olivat tällä paikkakunnalla, Mestari kertoi apostoleille opetukseksi kertomuksen kuningas Saulista ja Eendorin noidasta. Jeesus selvitti apostoleilleen, että harhautuneet ja kapinalliset keskiväliolennot, jotka olivat monasti näytelleet luuloteltuja vainajahenkiä, saatettaisiin kohta valvontaan, joten he eivät enää sen jälkeen kykenisi suorittamaan näitä outoja tekoja. Hän sanoi seuraajilleen, että hänen palattuaan Isän tykö ja heidän vuodatettuaan henkensä kaiken lihan ylle nämä puolihengelliset olennot -- niin kutsutut saastaiset henget -- eivät enää kykenisi saamaan valtaansa kuolevaisten keskuudessa olevia heikko- ja ilkeämielisiä yksilöitä.
Lisäksi Jeesus selitti apostoleilleen, etteivät täältä poistuneiden ihmisten henget enää palaa synnyinmaailmaansa pitämään yhteyttä eläviin kaltaisiinsa. Kuolevaisen ihmisen edistyvällä hengellä olisi vasta tuomiokauden vaihduttua mahdollisuus palata maan päälle ja silloinkin vain poikkeustapauksissa ja planeetan hengellisen hallinnon osana.
Kun he olivat levänneet kaksi päivää, Jeesus sanoi apostoleilleen: "Palatkaamme huomenissa Kapernaumiin odottamaan ja opettamaan siksi ajaksi, kunnes maaseutu rauhoittuu. Kotiin päästyään väki on varmaankin tähän mennessä jo osittain tointunut tuonlaatuisesta kiihtymyksestä."