[sivu
2052]
VIIMEISET ILMESTYMISET
JA TAIVAASEENASTUMINEN
JEESUKSEN kuudestoista morontiailmestyminen
tapahtui perjantaina, toukokuun 5 päivänä, Nikodemuksen pihamaalla kello
yhdeksän aikaan illalla. Jerusalemin uskovat olivat tuona iltana tehneet
kuolleistanousun jälkeisen ensimmäisen yrityksensä yhteisen kokoontumisen
järjestämiseksi. Tuona ajankohtana paikalla olivat koolla yksitoista apostolia,
naisten ryhmä ja heidän työtoverinsa sekä noin viisikymmentä muuta Mestarin
eturivin opetuslasta, joihin kuului myös jokunen kreikkalaisista. Tämä uskovien
seurue oli käynyt epämuodollisia keskusteluja yli puolen tunnin ajan, kun
morontia-Mestari yht'äkkiä ilmestyi täysin näkyvässä muodossa ja ryhtyi
välittömästi opettamaan heitä. Jeesus sanoi:
"Rauha teille. Tämä on edustavin uskovien joukko -- apostoleita ja opetuslapsia, sekä miehiä että naisia --, jolle olen lihallisesta hahmosta vapautumiseni jälkeen ilmestynyt. Kutsun nyt teitä todistamaan minun kertoneen teille edeltäkäsin, että oleskeluni keskuudessanne olisi päätyttävä. Kerroin teille, että minun on kohta palattava Isän tykö. Ja sen jälkeen kerroin teille selkein sanoin, kuinka juutalaisten pääpapit ja vallanpitäjät luovuttaisivat minut surmattavaksi, ja että nousisin haudasta. Miksi siis annoitte kaiken tämän saattaa itsenne moisen hätäännyksen valtaan sitten, kun se tapahtui? Ja miksi olitte niin hämmästyneitä, kun kolmantena päivänä nousin hautakammiosta? Ette uskoneet minua, koska kuuntelitte sanojani niiden merkitystä ymmärtämättä.
"Ja nyt teidän tulisi kääntää korvanne sanojeni puoleen, jottette tekisi taas sitä virhettä, että kuulette järjellänne opetukseni, mutta sydämessänne teiltä jää merkitys käsittämättä. Sen aikaa, jonka olen ollut keskuudessanne yhtenä teistä, olen alusta alkaen opettanut teille, että ainoana tarkoituksenani oli tehdä taivaassa oleva Isäni tunnetuksi hänen maassa oleville lapsilleen. Olen elänyt Jumalaa tunnetuksi tekevän lahjoittautumisen, jotta saisitte kokea, millainen on Jumalaa tunteva elämänura. Olen osoittanut Jumalan taivaassa olevaksi Isäksenne; olen osoittanut teidän olevan Jumalan poikia maan päällä. On tosiasia, että Jumala rakastaa teitä, omia poikiaan. Kun uskotte sanani, tästä tosiasiasta tulee sydämessänne ikuinen ja elävä totuus. Kun teistä elävän uskon avulla tulee jumalallisesti jumalatietoisia, synnytte hengestä valon ja elämän lapsiksi, juuri sen ikuisen elämän lapsiksi, jonka myötä nousette universumien universumia ylöspäin ja saavutatte sellaisen kokemuksen, että löydätte Paratiisissa olevan Jumala Isän.
"Kehotan teitä aina muistamaan, että
tehtävänänne on julistaa valtakunnan evankeliumia ihmisten keskuudessa, eli
sitä, että Jumalan isyys on todellista ja ihmisen asema Jumalan poikana on
totta. Olkoon se, mitä julistatte, hyvän sanoman koko totuus eikä vain jokin
pelastavan evankeliumin osa. Kuolleistanousun kokemukseni ei muuta sanomaanne.
Valtakunnan evankeliumin pelastava totuus on edelleenkin se, että ihminen on
uskon kautta Jumalan poika. Teidän on määrä lähteä julistamaan Jumalan
rakkautta ja ihmisen palvelemista. Maailman eniten kaipaama tieto on se, että
ihmiset ovat Jumalan poikia ja että he uskon kautta voivat tosiasiallisesti
käsittää tämän jalontavan totuuden ja sen joka päivä kokea.
[sivu 2053]
Lahjoittautumiseni tulisi auttaa kaikkia ihmisiä tietämään, että he ovat Jumalan lapsia, mutta tällainen tieto ei riitä, elleivät he uskon kautta henkilökohtaisesti käsitä sitä pelastavaa totuutta, että he ovat ikiaikojen Isän eläviä henkipoikia. Valtakunnan evankeliumissa on kysymys Isän rakastamisesta ja hänen maan päällä olevien lastensa palvelemisesta.
"Keskuudessanne on täällä sellainen
tieto, että olen noussut kuolleista, mutta siinä ei ole mitään kummallista.
Minulla on valta antaa pois elämäni ja ottaa se taas haltuuni, sillä Isä antaa
Paratiisin-Pojilleen sellaisen vallan. Sydäntänne tulisi sävähdyttää
pikemminkin tieto siitä, että yhden aikakauden kuolleet aloittivat ikuisen
ylösnousemuksen kohta sen jälkeen, kun poistuin Joosefin uudesta haudasta. Elin
lihallishahmoisen elämäni osoittaakseni, kuinka teistä voi rakastavan palvelun
kautta tulla ihmisiä, jotka tekevät Jumalaa kaltaistensa keskuudessa
tunnetuksi, kuten minusta teitä rakastamalla ja teitä palvelemalla on tullut
Jumalaa teidän keskuudessanne tunnetuksi tekevä. Olen elänyt keskuudessanne
Ihmisen Poikana, jotta te ja kaikki muut ihmiset saisitte tietää, että te
kaikki toden totta olette Jumalan poikia. Menkää siis nyt kaikkeen maailmaan
julistaen tätä taivaan valtakunnan evankeliumia kaikille ihmisille. Rakastakaa
kaikkia ihmisiä, niin kuin minä olen teitä rakastanut; palvelkaa
kuolevaistovereitanne, kuten minä olen teitä palvellut. Lahjaksi olette
saaneet, lahjaksi antakaa. Viipykää täällä Jerusalemissa vain sen aikaa, kunnes
menen Isän tykö ja kunnes lähetän teille Totuuden Hengen. Hän johdattaa teidät
entistä laajempaan totuuteen, ja minä menen kanssanne kaikkeen maailmaan. Olen
aina kanssanne ja rauhani jätän teille."
Kun Mestari oli puhunut heille, hän katosi
heidän näkyvistään. Aamu oli jo valkenemassa, kun nämä uskovat vasta
hajaantuivat; he olivat koolla koko yön ja keskustelivat vakavissaan Mestarin
kehotuksista ja pohdiskelivat kaikkea, mitä heille oli tapahtunut. Jaakob
Sebedeus ja muut apostolit puhuivat heille myös omista kokemuksistaan morontia-Mestarin
kanssa Galileassa, ja he kertoivat, miten hän oli ilmestynyt heille kolme
kertaa.
Sapatin iltapäivänä, toukokuun 13 päivänä,
noin kello neljä Mestari ilmestyi Naldalle ja noin
seitsemällekymmenelleviidelle samarialaisuskovalle Jaakobin kaivon lähellä,
Syykarissa. Uskovilla oli tapana kokoontua tälle paikalle, jonka lähellä Jeesus
oli puhunut Naldalle elämän vedestä. Tänä päivänä, juuri kun he olivat
päättäneet keskustelunsa tietoonsa tulleesta kuolleistanoususta, Jeesus
ilmestyi äkkiarvaamatta heidän eteensä sanoen:
"Rauha teille. Teidän on riemullista
tietää, että olen kuolleistanousu ja elämä, mutta tästä ei ole mitään hyötyä,
ellette ensin synny ikuisesta hengestä ja saa sen myötä omaksenne, uskon
kautta, ikuisen elämän lahjaa. Jos olette Isäni uskonpoikia, ette ikinä kuole;
ette joudu perikatoon. Valtakunnan evankeliumi on opettanut teille, että kaikki
ihmiset ovat Jumalan poikia. Ja tämä hyvä sanoma taivaallisen Isän tuntemasta
rakkaudesta maisia lapsiaan kohtaan pitää viedä kaikkeen maailmaan. On
koittanut aika, jolloin palvotte Jumalaa ette Gerissimillä ettekä
Jerusalemissa, vaan siellä missä olette, sellaisina kuin olette, hengessä ja
totuudessa. Mikä sielunne pelastaa, on nimenomaan uskonne. Pelastus on Jumalan
antama lahja kaikille, jotka uskovat olevansa hänen poikiaan. Mutta älkää
joutuko harhaan, sillä vaikka pelastus on Jumalan ilmaiseksi antama lahja ja
vaikka se annetaan kaikille, jotka sen uskon kautta ottavat vastaan, sen
seurauksena on kokemus tämän lihallisuudessa elettävän henkielämän hedelmien
tuottamisesta. Se, että hyväksytte opin Jumalan isyydestä, merkitsee samalla,
että hyväksytte auliisti siihen liittyvän totuuden ihmisen veljeydestä. Ja jos
ihminen on veljenne, hän on
[sivu 2054]
silloin jo enemmän kuin lähimmäisenne, jonka
osalta Isä edellyttää teidän rakastavan häntä niin kuin itseänne. Koska
veljenne on omaa perhettänne, rakastatte häntä perheenjäsentä kohtaan
osoitettavalla kiintymyksellä, mutta sen lisäksi te myös palvelette häntä niin
kuin palvelisitte itseänne. Ja te rakastatte ja palvelette veljeänne näin,
siksi että minä olen teitä, veljiäni kun olette, tällä tavoin rakastanut ja
palvellut. Menkää siis kaikkeen maailmaan ja kertokaa tätä hyvää sanomaa
jokaisen rodun, heimon ja kansakunnan kaikille luoduille. Henkeni kulkee
edellänne, ja olen aina teidän kanssanne."
Nämä samarialaiset hämmästyivät suuresti
tästä Mestarin ilmestymisestä, ja he kiiruhtivat lähiseudun kaupunkeihin ja
kyliin, joissa he levittivät sanomaa siitä, että he olivat nähneet Jeesuksen ja
että hän oli puhunut heille. Ja tämä oli Mestarin seitsemästoista
morontiailmestyminen.
Mestarin kahdeksastoista morontiailmestyminen
tapahtui Tyyrossa tiistaina, toukokuun 16 päivänä, vähän ennen kello yhdeksää
illalla. Tälläkin kerralla hän ilmestyi hetkenä, jolloin uskovien kokous oli
päättymässä, ja he valmistuivat hajaantumaan. Ja hän sanoi:
"Rauha teille. Teistä on riemullista
tietää, että Ihmisen Poika on noussut kuolleista, sillä sen myötä tiedätte,
että myös te ja teidän veljenne jäävät eloon ruumiin kuoleman jälkeen. Mutta
sellainen eloonjääminen riippuu siitä, oletteko sitä ennen syntyneet
totuudenetsinnän ja jumalanlöytämisen hengestä. Elämän leipä ja elämän vesi
annetaan vain niille, jotka isoavat totuutta ja janoavat vanhurskautta --
Jumalaa. Se tosiasia, että kuolleet nousevat kuolleista, ei ole valtakunnan
evankeliumi. Nämä suuret totuudet ja nämä universumitosiasiat liittyvät tähän
evankeliumiin sikäli, että ne ovat osa siitä, mitä hyvään sanomaan uskomisesta
seuraa, ja ne sisältyvät sellaisten ihmisten jälkeenpäin seuraavaan
kokemukseen, joista uskon kautta tulee teoissa ja totuudessa ikiaikojen Jumalan
ikuisia poikia. Isäni lähetti minut maailmaan julistamaan kaikille ihmisille
tätä poikauteen kuuluvaa pelastusta. Ja siksi lähetän teidät joka taholle
julistamaan tätä poikauteen kuuluvaa pelastusta. Pelastus on Jumalan ilmaiseksi
antama lahja, mutta jotka ovat syntyneet hengestä, alkavat välittömästi tuottaa
hengen hedelmiä siten, että he rakastavasti palvelevat kanssaluotujaan. Ja
hengestä syntyneiden ja Jumalaa tuntevien kuolevaisten elämässä esille tulevat
jumalallisen hengen hedelmät ovat rakastava palveleminen, epäitsekäs antaumus,
peloton lojaalisuus, vilpitön rehellisyys, valistunut vilpittömyys, kuolematon
toivo, epäilemätön luottamus, armelias huolenpito, pettämätön hyvyys,
anteeksiantava pitkämielisyys ja pysyvä rauha. Elleivät uskoviksi
tunnustautuneet tuota elämässään näitä jumalallisen hengen hedelmiä, he ovat
kuolleita; Totuuden Henki ei ole heissä; he ovat elävän viinipuun hyödyttömiä
oksia, ja kohta heidät karsitaan pois. Isäni edellyttää uskon lasten kantavan
runsaasti hengen hedelmiä. Jos siis ette hedelmöi, hän kaivelee juurianne ja
karsii pois hedelmättömät oksanne. Teidän on tuotettava yhä runsaammin hengen
hedelmiä sitä mukaa, kun te Jumalan valtakunnassa etenette taivasta kohti.
Saatte astua valtakuntaan aivan kuin olisitte lapsia, mutta Isä edellyttää
teiltä, että te armon avulla vartutte hengellisen aikuisuuden täyteen mittaan.
Ja kun menette, kuka minnekin, kertoaksenne kaikille kansakunnille tämän
evankeliumin hyvää sanomaa, niin kuljen edellänne, ja Totuuden Henkeni on
sydämessänne. Rauhani minä jätän teille."
Ja sen jälkeen Mestari katosi heidän
näkyvistään. Seuraavana päivänä Tyyrosta lähti henkilöitä, jotka veivät tämän
kertomuksen Siidoniin ja aina Antiokiaan ja Damaskokseen saakka. Jeesus oli
lihallisen hahmossa eläessään käynyt näiden uskovien luona, ja niin heidän oli
helppo
[sivu 2055]
tunnistaa hänet, kun hän ryhtyi heitä
opettamaan. Vaikkeivät hänen ystävänsä aina heti tunnistaneet hänen
morontiahahmoaan, milloin se tehtiin heille näkyväksi, he tunnistivat kuitenkin
aina varsin pian hänen persoonallisuutensa sitten, kun hän puhui heille.
JERUSALEMISSA
Varhain torstaiaamuna, toukokuun 18 päivänä,
Jeesus ilmestyi maan päällä viimeisen kerran morontiapersoonallisuutena. Kun
yksitoista apostolia olivat Maria Markuksen kodin yläsalissa istuutumassa aamiaispöytään,
Jeesus ilmestyi heille ja sanoi:
"Rauha teille. Olen pyytänyt teitä
pysyttelemään täällä Jerusalemissa siksi, kunnes nousen Isän tykö, ja myös
siksi, kunnes lähetän teille Totuuden Hengen, joka kohta vuodatetaan kaiken
lihan päälle ja joka varustaa teidät korkeudesta tulevalla voimalla."
Simon Selootti keskeytti Jeesuksen puheen kysymällä: "Mestari, sittenkö
sinä palautat valtakunnan taas voimaan, ja tulemmeko näkemään Jumalan kunnian
maan päällä julkitulleena?" Kuunneltuaan Simonin kysymyksen Jeesus
vastasi: "Simon, takerrut edelleenkin vanhoihin ajatuksiisi juutalaisesta
Messiaasta ja aineellisesta valtakunnasta. Mutta tulet saamaan hengellistä
voimaa, kunhan henki on laskeutunut päällesi, eikä aikaakaan, kun lähdet
kaikkeen maailmaan saarnaamaan tätä valtakunnan evankeliumia. Niin kuin Isä
lähetti minut maailmaan, niin lähetän minä teidät. Ja toivon, että
rakastaisitte toisianne ja luottaisitte toisiinne. Juudas ei enää ole
joukossanne, koska hänen rakkautensa kylmeni, sekä siksi, että hän ei enää
suostunut luottamaan teihin, lojaaleihin veljiinsä. Ettekö ole lukeneet
kirjoituksista kohtaa, jossa sanotaan: 'Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä.
Kukaan ei elä itsellensä'? Ja toista kohtaa, jossa sanotaan: 'Joka ystäviä
tahtoo, esiintyköön itse ystävällisesti'? Ja enkö lähettänytkin teitä
opettamaan aina kaksittain, jottette tuntisi oloanne yksinäiseksi ja joutuisi
eristyneisyyden ikävään ja surkeuteen? Varsin hyvin myös tiedätte, etten minä
lihallisen hahmossa ollessani päästänyt itseäni pitkiksi ajoiksi
yksinäisyyteen. Kanssakäymistemme alkuajoista lähtien minulla oli aina kaksi
tai kolme teistä jatkuvasti rinnallani tai ainakin hyvin lähellä, silloinkin
kun olin yhteydessä Isään. Luottakaa siis ja uskokaa toisiinne. Ja tämä on
sitäkin tarpeellisempaa, koska aion tänä päivänä jättää teidät yksiksenne tähän
maailmaan. Hetki on tullut; olen menossa Isän tykö."
Nämä sanat lausuttuaan hän antoi heille
merkin heidän tulla mukaansa, ja hän johdatti heidät Öljymäelle, ja siellä hän
lausui heille jäähyväiset valmistautuessaan poistumaan Urantialta. Se oli
juhlallinen taival Öljymäelle. Kukaan heistä ei lausunut sanaakaan siitä
hetkestä, jolloin he lähtivät yläsalista, siihen hetkeen, kun Jeesus jäi
vähäksi aikaa heidän seuraansa Öljymäelle.
4. SYYT JUUDAKSEN SUISTUMISEEN
Apostoleilleen esittämänsä jäähyväisviestin alkuosassa Mestari viittasi siihen, että Juudas oli menetetty, ja hän piti heidän katalan työtoverinsa traagista kohtaloa esillä kuin vakavana varoituksena sosiaalisen ja veljespiiristä eristäytymisen vaaroista. Tämän aikakauden ja tulevien aikojen uskoville saattaa olla hyödyksi, jos luomme lyhyen katsauksen Juudaksen lankeemuksen syihin siinä valossa, mitä Mestari asiasta huomautti ja siitä näkökulmasta, mitä myöhempinä vuosisatoina kertynyt tietämys on tuonut esille.
Tätä tragediaa jälkikäteen tarkastellessamme
tajuamme Juudaksen joutuneen eksyksiin ensi sijassa siksi, että hän oli varsin
silmiinpistävästi eristynyt persoonallisuus, eli persoonallisuus,
[sivu 2056]
joka oli sulkeutunut tavallisten sosiaalisten yhteyksien ulkopuolelle. Itsepintaisesti hän kieltäytyi uskoutumasta apostolitovereilleen tai seurustelemasta vapaasti heidän kanssaan. Muttei se, että hän oli tyypiltään eristäytyvä persoonallisuus, sinänsä eikä sellaisenaan olisi tuottanut hänelle näin suurta vahinkoa, ellei olisi ollut myös niin, että hänen kasvunsa rakkaudessa ja varttumisensa hengellisessä armeliaisuudessa jäivät tapahtumatta. Ja sen lisäksi, ikään kuin pahentaakseen jo muutoinkin pahaa asiaa, hän kantoi härkäpäisesti kaunaa ja ruokki psykologisia vihollisia kuten kostonhimoa ja ylipäätään halua "maksaa" kaikista pettymyksistään jollekulle "loukkaukset loukkauksina".
Tämä yksilöllisten erityispiirteiden ja mentaalisten taipumusten onneton yhteenkietoutuma vaikutti salakavalasti vieden turmioon hyvin tarkoitusperin liikkeellä olevan ihmisen, joka ei välittänyt rakkaudella, uskolla ja luottamuksella nujertaa näitä huonoja tekijöitä. Tuomaksen ja Natanaelin tapaukset todistavat oivallisella tavalla, ettei Juudaksen harhautuminen ollut väistämätön, olihan kumpaisenkin kirouksena tämä samanlaatuinen epäluuloisuus ja individualistisen suhtautumistavan ylikehittyneisyys. Myös Andreaksella ja Matteuksella oli monia tämänsuuntaisia taipumuksia, mutta kaikki nämä miehet kasvoivat ajan myötä rakastamaan Jeesusta ja apostolitovereitaan aina vain enemmän, ei suinkaan aina vain vähemmän. He varttuivat armossa ja totuuden tietämisessä. Heistä tuli veljiään kohtaan yhä luottavaisempia, ja heissä kehittyi vähä vähältä kyky uskoutua tovereilleen. Juudas kieltäytyi itsepintaisesti uskoutumasta veljilleen. Tunne-elämänsä konfliktien kasautumisen pakottaessa hänet etsimään helpotusta minuutensa julkituomisesta hän poikkeuksetta pyysi neuvoja ja sai epäviisasta lohdutusta epähengellisiltä sukulaisiltaan tai satunnaisilta tuttavuuksiltaan, jotka olivat joko välinpitämättömiä tai suorastaan vihamielisiä taivaallisen valtakunnan hengellisten realiteettien menestymistä ja edistymistä kohtaan -- ja hän oli sentään yksi taivaallisen valtakunnan kahdestatoista vihitystä lähettiläästä maan päällä.
Juudas kärsi tappion maisen vaelluksensa
kamppailuissa seuraavien henkilökohtaisia taipumuksia ja luonteenheikkoutta
kuvastavien tekijöiden johdosta:
1. Hän kuului eristyvään ihmistyyppiin. Hän
oli äärimmäisen yksilökeskeinen ja katsoi hyväksi kehittyä auttamattoman
"umpimieliseksi" ja vaikeasti lähestyttäväksi henkilöksi.
2. Elämä oli lapsuudessa tehty hänelle liian
helpoksi. Hän tunsi katkeraa mielipahaa, jos hän pettyi toiveissaan. Hän odotti
aina voittavansa. Hän oli tavattoman huono häviäjä.
3. Hän ei koskaan päässyt siihen, että olisi
osannut kohdata pettymyksen filosofisen tyynesti. Sen sijaan että olisi
hyväksynyt pettymykset inhimilliseen olemassaoloon normaalisti kuuluviksi ja
tavanomaisiksi piirteiksi, hän turvautui poikkeuksetta tapaansa syyttää
jotakuta erikseen tai tovereitaan ryhmänä kaikista henkilökohtaisista
vaikeuksistaan ja pettymyksistään.
4. Hän oli viehtynyt kaunaisuuteen; hän
hautoi aina koston ajatusta.
5. Hänelle ei ollut mieluisaa katsoa
tosiasioita rehellisesti silmästä silmään; hän oli epärehellinen
suhtautumisessaan elämäntilanteisiin.
6. Hänestä oli vastenmielistä keskustella
omista henkilökohtaisista ongelmistaan lähimpien työtovereidensa kanssa. Hän ei
suostunut keskustelemaan vaikeuksistaan oikeiden ystäviensä kanssa ja niiden
kanssa, jotka häntä todella rakastivat. Kaikkina heidän yhdessäolonsa vuosina
hän ei edes yhtä kertaa kääntynyt Mestarin puoleen puhtaasti henkilökohtaisine
ongelmineen.
7. Hän ei milloinkaan oppinut, että
todelliset jalosta elämästä saatavat palkinnot ovat viime kädessä hengellisiä
palkintoja, joita ei aina jaeta tämän yhden lyhyen lihallisen elämän kuluessa.
Koska hän itsepintaisesti eristi
persoonallisuutensa, hänen murheensa moninkertaistuivat, hänen surunsa
lisääntymistään lisääntyivät, hänen huolenaiheensa enenemistään enenivät ja
hänen epätoivonsa syveni lähes sietämättömäksi.
[sivu 2057]
Vaikka tällä itsekeskeisellä ja yltiöindividualistisella apostolilla oli monia psyykkisiä, emotionaalisia ja hengellisiä vaikeuksia, hänen olennaisimmat vaikeutensa olivat kuitenkin siinä, että hän oli persoonallisuudeltaan eristynyt; että hän oli mieleltään epäluuloinen ja tasoitusta etsivä; että hän oli temperamentiltaan äreä ja kostonhimoinen; että hän oli tunne-elämältään rakkaudeton ja anteeksiantamaton; että hän oli sosiaalisesti kehenkään luottamaton ja lähes kokonaan itseensä pitäytyvä; että hänestä tuli hengeltään ylimielinen ja itsekkäästi kunnianhimoinen; että hän eläessään ei välittänyt niistä, jotka häntä rakastivat, ja oli kuollessaan vailla ystäviä.
Nämä siis ovat ne mielessä vaikuttaneet
tekijät ja huonot vaikutukset, jotka kaikki yhdessä selittävät, miksi hyvää
tarkoittava ja muutoin kerran vilpitön Jeesukseen uskova mies vielä senkin
jälkeen, kun hänellä oli usean vuoden ajan ollut mitä läheisin yhteys Jeesuksen
uudistavaan persoonallisuuteen, hylkäsi toverinsa, torjui pyhän asian, luopui
pyhästä kutsumuksestaan ja kavalsi jumalallisen Mestarinsa.
5. MESTARIN TAIVAASEENASTUMINEN
Kello oli miltei puoli kahdeksan tänä
torstaiaamuna, toukokuun 18 päivänä, kun Jeesus saapui Öljymäen länsirinteelle
yhdentoista hiljaisen ja jotensakin hämmentyneen apostolinsa kanssa. Tältä
paikalta, josta oli vielä yksi kolmannes matkaa kukkulan harjalle, he
saattoivat suunnata katseensa Jerusalemin yli ja alas Getsemaneen. Jeesus
valmistautui nyt lausumaan viimeiset jäähyväissanansa apostoleille ennen
Urantialta-poistumistaan. Kun hän siinä seisoi heidän edessään, he polvistuivat
kehotuksetta piiriin hänen ympärilleen, ja Mestari sanoi:
"Pyysin teitä viipymään Jerusalemissa
siksi kunnes teidät varustetaan korkeuksista tulevalla voimalla. Olen nyt
poistumassa luotanne, sillä nousen kohta Isäni tykö, ja pian, hyvin pian,
lähetämme Totuuden Hengen tähän maailmaan, jossa olen oleskellut. Ja kun hän on
tullut, ryhdytte julistamaan valtakunnan evankeliumia uudelleen, ensin
Jerusalemissa, ja sitten tienne vie maailman ääriin. Rakastakaa ihmisiä sillä
rakkaudella, jolla minä olen teitä rakastanut, ja palvelkaa
kuolevaistovereitanne, kuten minä olen teitä palvellut. Pakottakaa sielut
elämänne tuottamien hengen hedelmien avulla uskomaan se totuus, että ihminen on
Jumalan poika ja että kaikki ihmiset ovat veljiä. Muistakaa kaikki, mitä olen
teille opettanut ja muistakaa elämä, jonka olen keskuudessanne elänyt.
Rakkauteni kietoo teidät varjoonsa, henkeni on oleva kanssanne ja rauhani pysyy
päällänne. Jääkää hyvästi."
Kun morontia-Mestari oli nämä sanat lausunut, hän katosi heidän näkyvistään. Tämä Jeesuksen niin kutsuttu taivaaseenastuminen ei millään tavoin poikennut niistä hänen muista katoamisistaan ihmisen näköpiirin tuolle puolen, joita oli tapahtunut hänen Urantialla elämänsä nelikymmenpäiväisen morontiaelämänvaiheen aikana.
Mestari meni Jerusemin kautta Edentiaan, jossa Kaikkein Korkeimmat Paratiisin-Pojan tarkkaillessa tilannetta vapauttivat Jeesus Nasaretilaisen morontiatilasta ja ylösnousemuksen henkikanavien kautta palauttivat hänet Paratiisin-Pojan ja Salvingtonin korkeimman hallitsijan asemaan.
Kello oli tuona aamuna noin seitsemän
neljäkymmentäviisi, kun morontia-Jeesus katosi yhdentoista apostolinsa
näkyvistä aloittaakseen nousun Isänsä oikealle puolelle, saadakseen siellä
muodollisuuksien mukaisen vahvistuksen täyttyneelle täysivaltaisuudelleen
Nebadonin universumiin nähden.
6. PIETARI KUTSUU KOOLLE KOKOUKSEN
Pietarin antamia määräyksiä toteuttaen
Johannes Markus ja muut lähtivät kutsumaan johtavia opetuslapsia koolle Maria
Markuksen kotiin. Kello puoli yhteentoista mennessä
[sivu 2058]
paikalle oli kerääntynyt satakaksikymmentä Jerusalemissa asuvaa Jeesuksen eturivin opetuslasta kuuntelemaan selostusta Mestarin jäähyväisviestistä ja kuulemaan hänen taivaaseenastumisestaan. Tämän joukon mukana oli myös Maria, Jeesuksen äiti. Hän oli palannut Jerusalemiin Johannes Sebedeuksen mukana, kun apostolit palasivat hiljattaiselta Galilean-käynniltään. Pian Helluntain jälkeen hän palasi Salomen kotiin Beetsaidaan. Jeesuksen veli Jaakob oli hänkin läsnä tässä kokouksessa, ensimmäisessä Mestarin planetaarisen elämänvaiheen päättymisen jälkeen koolle kutsutussa hänen opetuslastensa neuvonpidossa.
Simon Pietari otti tehtäväkseen puhua apostolitovereidensa puolesta, ja hän esitti vavahduttavan selostuksen yhdentoista apostolin viimeisestä tapaamisesta Mestarinsa kanssa ja kuvaili erittäin liikuttavasti Mestarin lopullisia jäähyväisiä ja hänen taivaaseenastumiskatoamistaan. Se oli kokous, jonka kaltaista tässä maailmassa ei ollut koskaan ennen ollut. Kokouksen tämä osa kesti vajaan tunnin. Sitten Pietari selitti, että he olivat päättäneet valita Juudas Iskariotille seuraajan ja että pidettäisiin tauko, jotta apostolit voisivat tehdä ratkaisunsa kahden tälle paikalle ehdotetun miehen, Mattiaksen ja Justuksen, välillä.
Sen jälkeen yksitoista apostolia menivät
alakertaan, jossa he päättivät heittää arpaa ratkaistakseen, kummasta miehestä
tulisi apostoli, joka palvelisi Juudaksen paikalla. Arpa lankesi Mattiakselle,
ja hänet julistettiin uudeksi apostoliksi. Hänet asetettiin asianmukaisesti
virkaansa, ja sen jälkeen hänet nimitettiin rahastonhoitajaksi. Mutta
Mattiaksen panos apostolien sittemmin seuranneisiin toimintoihin jäi
vähäiseksi.
Kaksoset palasivat pian Helluntain jälkeen kotiinsa Galileaan. Simon Selootti vetäytyi vähäksi aikaa syrjään ennen kuin hän lähti saarnaamaan evankeliumia. Tuomas murehti jonkin aikaa ja ryhtyi sitten taas opetustyöhönsä. Natanael alkoi olla yhä enemmän eri mieltä Pietarin kanssa siitä, että saarnattiin Jeesuksesta sen sijaan, että olisi julistettu aiempaa valtakunnan evankeliumia. Tämä erimielisyys kävi seuraavan kuukauden puolivälin tienoilla niin ankaraksi, että Natanael vetäytyi erilleen ja meni Filadelfiaan tapaamaan Abneria ja Lasarusta. Ja viivyttyään siellä yli vuoden ajan, hän jatkoi matkaansa Mesopotamian takaisiin maihin ja saarnasi evankeliumia, niin kuin hän sen ymmärsi.
Alkuperäisistä kahdestatoista apostolista jäi
näin jäljelle vain kuusi, ja heistä tuli sen näyttämön esiintyjiä, jolla
evankeliumia ensi alkuun julistettiin Jerusalemissa. Nämä kuusi olivat Pietari,
Andreas, Jaakob, Johannes, Filippus ja Matteus.
Oli suunnilleen keskipäivän hetki apostolien palatessa veljiensä luo yläsaliin ja ilmoittaessa, että Mattias oli valittu uudeksi apostoliksi. Ja sitten Pietari pyysi kaikkia uskovia rukoilemaan -- rukoilemaan, että he olisivat valmiit ottamaan vastaan sen hengen lahjan, jonka Mestari oli luvannut lähettää.