[sivu
1468]
PALUU ROOMASTA
OLLESSAAN lähdössä Roomasta Jeesus ei
jättänyt hyvästejä kenellekään ystävistään. Damaskoksen kirjanoppinut ilmaantui
Roomaan huomiota herättämättä ja poistui sieltä samalla tavoin. Kului
kokonainen vuosi ennen kuin ne, jotka hänet tunsivat ja häntä rakastivat,
luopuivat toivosta vielä tavata häntä. Ennen kuin toinen vuosi oli päättynyt,
Jeesuksen tunteneista henkilöistä koostuvat pikku ryhmät huomasivat, että heitä
vetivät yhteen heidän yhteinen kiinnostuksensa hänen opetuksiaan kohtaan ja
heidän yhteinen muistonsa hänen seurassaan vietetyistä hyvistä hetkistä. Ja
nämä stoalaisista, kyynikoista ja mysteerikulttien kannattajista koostuvat
pienryhmät tapailivat jatkuvasti toisiaan epäsäännöllisin väliajoin ja epävirallisissa
merkeissä aina ensimmäisten kristinuskon saarnaajain Roomaan-ilmaantumiseen
saakka.
Gonod ja Ganid olivat tehneet Aleksandriassa ja Roomassa niin paljon ostoksia, että he lähettivät kaikki tavaransa kuormakaravaanin mukana edellään Tarentumiin. Sillä välin kolme matkamiestä kulkivat kiirettä pitämättä Italian halki suurenmoista via Appiaa pitkin. Tällä matkalla he kohtasivat kaikenlaisia ihmisiä. Monet ylhäiset Rooman kansalaiset ja kreikkalaissiirtolaiset asuivat tämän tien varrella, mutta jo tuolloin alkoi näyttämölle ilmaantua myös kelvottomien orjien suurten laumojen jälkeläisiä.
Eräänä päivänä,
kun he olivat keskipäivän ruokatauolla noin puolitiessä Tarentumiin, Ganid
kysyi Jeesukselta suoraan, mitä tämä ajatteli Intian kastijärjestelmästä.
Jeesus sanoi: "Vaikka ihmiset eroavat toisistaan monin tavoin, Jumalan
edessä ja hengellisessä maailmassa kaikki kuolevaiset ovat yhdenvertaisia.
Jumalan silmissä on olemassa vain kaksi kuolevaisten ryhmää: ne, jotka haluavat
noudattaa hänen tahtoaan, ja ne, jotka eivät halua. Kun universumi tarkastelee
asuttua maailmaa, myös se näkee kaksi suurta luokkaa: ne, jotka tuntevat
Jumalaa, ja ne, jotka eivät tunne. Ne, jotka eivät Jumalaa voikaan tuntea,
lasketaan kyseisen maailman eläimistöön kuuluviksi. Ihmiskunta on soveliaasti
jaettavissa moniin luokkiin eri ominaisuuksien mukaisesti, sillä heitä on
mahdollista tarkastella fyysisestä, mentaalisesta, sosiaalisesta,
ammatillisesta tai moraalisesta näkökulmasta, mutta kun nämä kuolevaisten
erilaiset luokat ilmaantuvat Jumalan oikeusistuimen eteen, ne ovat
yhdenvertaisia; Jumala ei todellakaan katso henkilöön. Vaikk'ette voikaan
välttyä panemasta merkille ihmisten toisistaan eroavia kykyjä ja avuja
älyllisissä, sosiaalisissa ja moraalisissa asioissa, mitään tällaisia eroja
teidän ei tulisi tehdä ihmisten hengellisen veljeskunnan piirissä ollessanne
kokoontuneina Jumalan eteen häntä palvoaksenne."
Eräänä iltapäivänä, kun he olivat
lähestymässä Tarentumia, sattui maantien varressa varsin mielenkiintoinen
välikohtaus. He näkivät, miten muuan karkea ja röyhkeä nuorukainen kävi
raa'asti erään pienemmän pojan kimppuun. Jeesus kiiruhti hyökkäyksen kohteeksi
joutuneen nuorukaisen avuksi ja saatuaan tämän turvaan hän piti lujasti kiinni
päällekarkaajasta, kunnes pienempi poika oli
[sivu 1469]
päässyt pakoon. Kun Jeesus irrotti otteensa pikku rähisijästä, Ganid kävi samassa hetkessä käsiksi tähän poikaan ja ryhtyi antamaan hänelle raikuvaa selkäsaunaa, mutta Ganidin hämmästykseksi Jeesus tuli kiireesti väliin. Kun Jeesus oli saanut Ganidin rauhoittumaan ja päästänyt pelästyneen pojan menemään, Ganid huudahti kiihdyksissään, heti kun sai hengityksensä tasaantumaan: "En pysty ymmärtämään sinua, Opettaja. Jos armeliaisuus vaatii sinua pelastamaan pienemmän pojan, eikö oikeudenmukaisuus vastaavasti vaatisi isomman ja hyökkäykseen syyllistyneen nuorukaisen rankaisemista?" Vastatessaan Ganidille Jeesus sanoi:
"Ganid, on totta, ettet ymmärrä. Armeliaisuuden osoittaminen on aina yksilön suorittama teko, mutta oikeudenmukaisuuden edellyttämä rangaistus on sosiaalisten, valtiollisten tai universumin hallinnosta vastaavien ryhmien tehtävä. Velvollisuuksiini kuuluu yksilönä armeliaisuuden osoittaminen; minun täytyy mennä kimppuun käydyn miehenalun turvaksi, ja on täysin johdonmukaista, että saan käyttää riittäviä voimakeinoja päällekarkaajan hillitsemiseksi. Ja tein juuri niin. Onnistuin vapauttamaan hyökkäyksen kohteeksi joutuneen pojan; ja sillä tein velvollisuuteni armeliaisuuden osalta. Voimakeinoin pidättelin sitten päällekarkaajaa sen verran kauan, että kiistan heikompi osapuoli pääsi karkuun, minkä jälkeen vetäydyin pois koko asiasta. En ryhtynyt istumaan oikeutta päällekarkaajaa vastaan hänen motiivinsa tutkiakseni -- arvioidakseni oikeudellisesti kaikkia seikkoja, jotka liittyivät hänen hyökkäykseensä toverinsa kimppuun -- ja ryhtyäkseni sitten panemaan täytäntöön tuomiota, jonka oma mieleni kenties sanelisi hänen tekemänsä vääryyden oikeudenmukaisena hyvityksenä. Ganid, armeliaisuus saattaa olla suurpiirteistä, mutta oikeudenkäyttö on täsmällistä. Etkö kykene näkemään, että tuskin on kahta henkilöä, jotka pystyisivät olemaan samaa mieltä siitä, millainen rangaistus täyttäisi oikeudenmukaisuuden vaatimukset? Toinen haluaisi määrätä neljäkymmentä raipaniskua, toinen kaksikymmentä, ja vielä joku muu haluaisi määrätä oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi telkeämisen yksinäisselliin. Etkö kykene ymmärtämään, että tässä maailmassa tällaiset kysymykset olisi parempi jättää ryhmän vastuulle, tai niiden tulisi olla ryhmän valitsemien edustajien hoidossa? Universumissa asia on järjestetty siten, että tuomiovalta kuuluu niille, jotka tuntevat perinpohjin kaikki rikkomusta edeltäneet seikat samoin kuin sen motiivit. Sivistyneessä yhteiskunnassa ja järjestyneessä universumissa oikeudenkäyttö edellyttää, että asian tasapuolisen arvioinnin jälkeen langetetaan oikeudenmukainen tuomio, ja tällaiset valtuudet on annettu vain maailmojen oikeudesta vastaaville ryhmille ja koko luomistuloksen korkeampien universumien kaikentietäville viranomaisille."
He keskustelivat tästä armeliaisuuden osoittamista ja oikeudenkäyttöä koskevasta ongelmasta päiväkausia. Ja Ganid ymmärsi ainakin jossain määrin, miksei Jeesus halunnut antautua henkilökohtaiseen voimainmittelöön. Mutta Ganid esitti vielä yhden viimeisen kysymyksen, johon hän ei koskaan saanut täysin tyydyttävää vastausta. Ja tuo kysymys kuului: "Mutta, Opettaja, jos joku sinua väkevämpi ja pahansisuinen olento sattuisi käymään kimppuusi ja uhkaisi surmata sinut, mitä sinä tekisit? Etkö tekisi mitään puolustaaksesi itseäsi?" Vaikkei Jeesus tyhjentävää ja tyydyttävää vastausta voinutkaan nuorenmiehen kysymykseen antaa siksi, ettei hän halunnut paljastaa tälle elävänsä elämäänsä maan päällä Paratiisin-Isän osoittaman rakkauden valaisevana esimerkkinä tilannetta seuraavalle universumille, hän lausui asiasta kuitenkin tämän verran:
"Ganid, voin hyvin ymmärtää, miten
jotkin näistä ongelmista sinua hämmentävät, ja yritän vastata kysymykseesi.
Kaikissa sellaisissa mahdollisissa tapauksissa, että joku kävisi persoonani
kimppuun, minä ensiksi päättelisin, olisiko päällekarkaaja Jumalan poika --
lihallishahmoinen veljeni -- vaiko ei, ja jos olisin sitä mieltä, ettei tällä
luodulla ole moraalista arvostelukykyä eikä hengellistä järkeä, käyttäisin
hyökkääjälle koituvista seuraamuksista välittämättä kaikkia niitä voimia, jotka
ovat vastarinnan tekemistä varten käytettävissäni. Mutta tällä tavoin en kävisi
Jumalan pojan statuksen omaavan lähimmäisen kimppuun, en edes itsepuolustuksen
nimissä. Toisin sanoen, en ennakoivasti enkä arviota tekemättä rankaisisi häntä
siitä, että hän on hyökännyt päälleni. Koettaisin kaikin mahdollisin keinoin
estää häntä ja houkutella häntä luopumaan moisesta hyökkäyksestä, ja siinä
tapauksessa, etten onnistuisi sitä ehkäisemään, koettaisin sitä
[sivu 1470]
lieventää. Ganid, minulla on ehdoton luottamus taivaallisen Isäni huolenpitoon; olen vihkiytynyt täyttämään taivaassa olevan Isäni tahdon. En usko, että todellinen vahinko voi minua kohdata. En usko, että elämäntehtävääni voi todellisuudessa vaarantaa mikään sellainen, mitä vihamieheni tahtoisivat minulle tapahtuvan, ja ystäviemme taholta ei meidän tietenkään tarvitse pelätä mitään väkivaltaa. Olen ehdottoman vakuuttunut siitä, että koko universumi on minua kohtaan ystävällinen -- tähän kaikenvoittavaan totuuteen minä itsepintaisesti uskon varauksetonta luottamusta osoittaen siitäkin huolimatta, että ulkonaiset seikat joskus näyttävät puhuvan sitä vastaan."
Mutta Ganidia ei vastaus täysin tyydyttänyt. He
keskustelivat näistä asioista monta kertaa, ja Jeesus kertoi hänelle joistakin
poikavuosiensa kokemuksista ja myös kivenhakkaajan pojasta Jaakobista.
Kuultuaan, miten Jaakob otti tehtäväkseen Jeesuksen puolustamisen, Ganid sanoi:
"No nyt alan ymmärtää! Ensinnäkin, harvoinhan kukaan normaali ihminen
haluaisi hyökätä kaltaisesi ystävällisen henkilön kimppuun, ja vaikka joku niin
ajattelematon olisikin, että ryhtyisi sellaiseen tekoon, on jotakuinkin varmaa,
että lähellä on joku toinen kuolevainen, joka rientäisi avuksesi, aivan kuten
sinä itse aina menet pelastamaan jokaisen, jonka huomaat olevan hädässä.
Sydämessäni olen samaa mieltä kanssasi, Opettaja, mutta järkeni sanoo silti,
että jos olisin ollut Jaakob, olisin mielelläni rankaissut raakimuksia, jotka
ottivat vapauden käydä kimppuusi vain, koska luulivat, ettet puolustaisi
itseäsi. Arvelisin, että saat vaeltaa elämäntaipaleesi kohtalaisen turvassa
siksi, että käytät niin paljon aikaasi muiden auttamiseen ja pulassa olevien
kanssaihmistemme hoivaamiseen -- niin ja varsin todennäköisesti lähellä on aina
joku sinua puolustamassa." Ja Jeesus vastasi: "Sitä ei ole vielä
koeteltu, Ganid, ja kun se tapahtuu, meidän on pidettävä kiinni siitä, mikä on
Isän tahto." Ja tämä oli jokseenkin kaikki, mitä nuorimies sai opettajansa
sanomaan tästä vaikeasta aiheesta, joka koski itsepuolustusta ja vastarinnasta
pidättymistä. Eräässä toisessa yhteydessä hän sai kuulla Jeesuksen esittävän
sellaisen mielipiteen, että järjestyneellä yhteiskunnalla oli täysi oikeus käyttää
voimakeinoja pannessaan täytäntöön oikeuteen perustuvia päätöksiään.
Laivalaiturilla
aluksensa lastin purkamista odottavat matkustajat saivat nähdä, miten muuan
mies pahoinpiteli vaimoaan. Tapansa mukaisesti Jeesus puuttui tapahtumaan
hyökkäyksen kohteeksi joutuneen henkilön puolesta. Hän astui äkäisen aviomiehen
taakse ja tätä kevyesti olkapäälle napauttaen sanoi: "Ystäväni, saisinko
hetken keskustella kanssasi kahden kesken?" Tällainen puhuttelu sai kiukkuisen
miehen hämilleen, ja hetken kestäneen hämmentyneen empimisen jälkeen hän sai
soperretuksi: "Öh -- miksi -- kyllä kai; mitä haluat minusta?"
Talutettuaan hänet syrjemmälle Jeesus sanoi: "Ystäväni, huomaan, että
sinulle on täytynyt tapahtua jotakin kamalaa. Tahtoisin kovasti, että kerrot
minulle, mitä voi tapahtua noin väkevälle miehelle sellaista, että se panee
hänet käymään käsiksi vaimoonsa, hyökkäämään lastensa äidin kimppuun, ja kaiken
lisäksi vielä tällaisessa paikassa, kaikkien ihmisten silmien alla. Tunnet varmaankin,
että sinulla on jokin hyvä syy tähän pahoinpitelyyn. Mitä tämä nainen teki
ansaitakseen aviomieheltään tällaista kohtelua? Sinua katsellessani uskon
lukevani kasvoiltasi, että rakastat oikeudenmukaisuutta, ellet peräti halua
osoittaa armeliaisuutta. Uskallanpa jopa sanoa, että jos löytäisit minut tien
viereltä rosvojen kimppuun käymänä, ryntäisit empimättä avukseni. Rohkenen
sanoa, että olet elämäsi varrella tehnytkin monta tällaista urheaa tekoa.
Ystäväni, kerrohan nyt minulle, mikä on hullusti? Tekikö nainen jotakin väärää,
vai menetitkö sinä typerästi malttisi ja ryhdyit ajattelemattomasti mukiloimaan
häntä?" Ei niinkään se, mitä Jeesus sanoi, kuin Jeesuksen hänelle
huomautustensa päätteeksi osoittama ystävällinen katse ja myötätuntoinen hymy oli
se, joka kosketti tämän miehen sydäntä. Mies sanoi: "Huomaan, että olet
kyynikkojen pappeja, ja olen kiitollinen, että hillitsit
[sivu 1471]
minua. Ei
vaimoni ole syyllistynyt mihinkään suureen vääryyteen. Hän on hyvä vaimo, mutta
hän ärsyttää minua sillä, että hänen tapanaan on nalkuttaa minulle kaikkien
kuullen, ja silloin menetän mielenmalttini. Olen pahoillani, että minulta
puuttuu itsehillintää, ja lupaan yrittää noudattaa aikaisempaa lupaustani,
jonka annoin yhdelle veljistäsi, kun tämä vuosia sitten opetti minulle paremman
tien. Annan siitä sinulle lupaukseni."
Ja hänelle
hyvästejä lausuessaan Jeesus sanoi: "Veljeni, muista aina, ettei miehellä
ole mitään oikeutettua ylivaltaa naiseen nähden, ellei nainen ole omasta
tahdostaan ja vapaaehtoisesti antanut miehelle tällaista valtaa. Vaimosi on
sitoutunut kulkemaan elämäntaipaleen rinnallasi, auttamaan sinua elämän
taisteluissa ja ottamaan kantaakseen paljon suuremman osan lastesi
synnyttämisen ja kasvattamisen taakasta. Ja on pelkästään kohtuullista, että
hän tästä erityisestä palveluksestaan saa sinulta sitä erityistä suojelua, jota
mies voi antaa naiselle, osapuolelle, jonka on kannettava, synnytettävä ja
ruokittava lapset. Rakastava huolenpito ja huomaavaisuus, joita mies on halukas
osoittamaan vaimolleen ja heidän yhteisille lapsilleen, ovat mittana siitä,
miten pitkälle tuo mies on edennyt luovan ja hengellisen itsensätiedostamisen
korkeampien tasojen saavuttamisessa. Etkö tiedä, että miehet ja naiset ovat
Jumalan kumppaneita sikäli, että he toimivat yhdessä luodakseen olentoja, jotka
varttuvat sitä varten, että he saisivat haltuunsa kuolemattoman sielun
potentiaalin? Taivaassa oleva Isä kohtelee maailmankaikkeuden lasten
Henki-Äitiä vertaisenaan. On Jumalan kaltaista, että jaat elämäsi ja kaiken,
mikä siihen liittyy, pitäen äitiosapuolta tasavertaisenasi, häntä, joka niin
täysimääräisesti jakaa kanssasi sen jumalallisen kokemuksen, että näette
elämänne jatkuvan lastenne elämässä. Jospa vain kykenet rakastamaan lapsiasi
niin kuin Jumala rakastaa sinua, tulet rakastamaan ja pitämään arvossa vaimoasi
niin kuin taivaassa oleva Isä kunnioittaa ja pitää suuressa arvossa Ääretöntä
Henkeä, suunnattoman maailmankaikkeuden kaikkien henkilasten äitiä."
Noustessaan
laivan kannelle he katsoivat taakseen ja näkivät pariskunnan kyynelet silmissä
syleilevän ääneti toisiaan. Gonod, joka oli kuullut jälkimmäisen osan siitä,
mitä Jeesuksella oli tälle miehelle sanottavaa, mietti kuulemaansa koko päivän
ja päätti järjestää kotiolonsa uudelleen sitten, kun hän olisi taas Intiassa.
Matka Nikopoliin
sujui miellyttävästi, mutta hitaasti, sillä tuuli ei ollut suotuisa.
Kolmikkomme vietti tuntikaudet kertomalla Rooman-kokemuksistaan ja
muistelemalla kaikkea, mitä heille oli tapahtunut sen jälkeen, kun he olivat
ensi kerran tavanneet Jerusalemissa. Ganid alkoi täyttyä henkilökohtaisen
hoivan hengestä. Hän yritti vaikuttaa laivan stuerttiin, mutta jo toisena
päivänä hän syville uskonnollisille vesille joutuessaan pyysi Joosuaa auttamaan
hänet pulasta.
He viettivät useita päiviä Nikopoliissa, kaupungissa,
jonka Augustus oli viitisenkymmentä vuotta aiemmin perustanut Aktiumin
taistelun muistona "voiton kaupungiksi", sillä sen sijaintipaikka oli
maakaistale, jolle hän ennen tuota taistelua oli armeijoineen leiriytynyt. He majoittuivat
Jeramyn, erään juutalaisuskoon kääntyneen kreikkalaisen, kotiin. He olivat
tavanneet tämän jo laivalla. Kolmannen lähetysmatkansa aikana apostoli Paavali
vietti yhden kokonaisen talven Jeramyn pojan luona samassa talossa.
Nikopoliista he purjehtivat samalla laivalla Korinttiin, roomalaisten Akaian
provinssin pääkaupunkiin.
Siihen mennessä
kun he saapuivat Korinttiin, Ganid oli alkanut kiinnostua juutalaisesta
uskonnosta. Ei sen vuoksi ollut mitään outoa siinä, että Ganid, kun he eräänä
päivänä kulkivat synagogan ohitse ja näkivät ihmisten menevän sisälle, pyysi
Jeesusta viemään hänet jumalanpalvelukseen. Tuona päivänä he saivat kuulla
oppineen rabbin luennoivan aiheesta "Israelin kohtalo", ja
jumalanpalveluksen jälkeen he tapasivat erään Krispoksen, joka oli tämän
synagogan esimies.
[sivu 1472]
Monet kerrat he
vielä palasivat synagogapalveluksiin, mutta heidän tarkoituksenaan oli ensi
sijassa Krispoksen tapaaminen. Ganid mieltyi suuresti Krispokseen, hänen
vaimoonsa ja perheen viiteen lapseen. Hänestä oli mukavaa tarkkailla, miten
juutalainen vietti perhe-elämäänsä.
Ganidin tehdessä
havaintojaan perhe-elämästä Jeesus opetti Krispokselle, miten eletään parempaa
uskonnollista elämää. Jeesus kävi tämän eteenpäin katsovan juutalaisen kanssa
yli kaksikymmentä keskustelua. Ei sen vuoksi sovi hämmästellä sitä että, kun
Paavali vuosia myöhemmin saarnasi tässä samassa synagogassa ja kun juutalaiset
olivat torjuneet hänen sanomansa ja äänestäneet sen puolesta, että häntä kiellettäisiin
saarnaamasta synagogassa, ja kun hän sen jälkeen meni ei-juutalaisten pariin,
niin Krispos ja kaikki hänen perheensä jäsenet omaksuivat uuden uskonnon, ja
hänestä tuli eräs tärkeimmistä sen kristillisen seurakunnan tukijoista, jonka
Paavali myöhemmin organisoi Korinttiin.
Niiden
kahdeksantoista kuukauden aikana, jolloin Paavali saarnasi Korintissa --
myöhemmässä vaiheessa Siilas ja Timoteus seurassaan -- hän tapasi monia muita,
joita "intialaisen kauppiaan pojan juutalainen kotiopettaja" oli
opettanut.
Korintissa he
tapasivat jokaiseen rotuun kuuluvia ihmisiä kolmesta maanosasta. Se oli
Aleksandrian ja Rooman jälkeen Välimeren keisarikunnan kosmopoliittisin
kaupunki. Tässä kaupungissa oli paljon sellaista, joka kiinnitti huomiota, eikä
Ganid koskaan kyllästynyt käynteihin kaupungin linnoituksessa, joka oli
rakennettu lähes kuusisataa metriä merenpinnan yläpuolelle. Suuren osan
vapaa-ajastaan hän vietti myös synagogan liepeillä ja Krispoksen kotona. Aluksi
häntä kauhistutti ja myöhemmin ihastutti asema, joka naisella juutalaiskodissa
oli. Siinä paljastui tälle nuorelle intialaiselle jotakin uutta.
Jeesuksen ja
Ganidin nähtiin vierailevan usein eräässä toisessakin juutalaiskodissa,
nimittäin Justuksen kotona. Tämä oli hurskas kauppias ja asui synagogan
vierellä. Ja kun apostoli Paavali sittemmin monet kerrat oleskeli tässä
kodissa, hän kuunteli kertomuksia näistä intialaispojan ja hänen juutalaisen
opettajansa käynneistä Paavalin ja Justuksen ihmetellessä, mitä niin viisaasta
ja loistavasta heprealaisopettajasta mahtoi tulla.
Heidän Roomassa
ollessaan Ganid oli pannut merkille, että Jeesus kieltäytyi liittymästä heidän
seuraansa, kun he menivät julkiseen kylpylään. Jälkeenpäin nuori mies koetti
monet kerrat saada Jeesusta tuomaan laajemminkin julki, mitä hän ajatteli
sukupuolten välisistä suhteista. Vaikka hän nuorenmiehen esittämiin kysymyksiin
vastailikin, hän ei koskaan vaikuttanut halukkaalta keskustelemaan näistä
asioista kovin laajasti. Kun he eräänä iltana kuljeskelivat Korintin katuja
niillä main, jossa linnoituksen muuri laskeutui mereen, kaksi yleistä naista
tuli jututtamaan heitä. Ganid oli oikeutetusti tullut käsitykseen, että Jeesus
oli mies, jolla oli korkeat ihanteet, ja että hän kammoksui kaikkea, mikä
vivahti epäpuhtauteen tai missä pahuus tuoksahti. Niinpä hän puhutteli naisia
terävästi ja viittasi töykeästi näitä poistumaan. Tämän nähdessään Jeesus sanoi
Ganidille: "Tarkoituksesi on hyvä, mutta sinun ei tulisi ottaa vapautta
puhutella Jumalan lapsia tuolla tavoin, vaikka he sattuvatkin olemaan hänen
harhateille joutuneita lapsiaan. Keitä me olemme istuaksemme oikeutta näitä
naisia vastaan? Satutko tietämään kaikki ne olosuhteet, jotka ovat johtaneet
heidät turvautumaan tämänkaltaisiin keinoihin elantonsa ansaitakseen? Pysähdy
tähän kanssani siksi aikaa, kun puhumme näistä asioista." Hänen
sanottavansa oli paljon suurempi hämmästyksen aihe kurtisaaneille kuin
konsanaan Ganidille.
Siinä kun he
seisoivat kuutamossa, niin Jeesus jatkoi puhettaan: "Jokaisen ihmismielen
sisällä elää jumalallinen henki, taivaassa olevan Isän antama lahja. Tämä hyvä
henki pyrkii koko ajan johdattamaan meidät Jumalan tykö, auttamaan meitä
löytämään Jumalan ja tuntemaan Jumalaa. Mutta kuolevaisissa vaikuttaa myös
monia luonnollisia fyysisiä haluja, jotka Luoja pani häneen palvelemaan yksilön
ja rodun hyvinvointia. On vain niin, että miehet ja naiset joutuvat useinkin
ymmälle koettaessaan ymmärtää itseään ja painiskella toimeentulon hankkimiseen
liittyvien moninaisten ongelmien kanssa maailmassa,
[sivu 1473]
jossa itsekkyys
ja synti ovat näin laajalti vallalla. Ganid, huomaan, ettei kumpikaan näistä
naisista ole tieten tahtoen paha. Heidän kasvoiltaan voin lukea, että he ovat
kokeneet paljon murhetta; he ovat kovasti kärsineet julmalta näyttävän kohtalon
käsissä; he eivät ole tarkoituksellisesti valinneet tämänlaatuista elämää.
Epätoivon partaalle saakka rohkeutensa menettäneinä he ovat antaneet periksi
senhetkiselle ahdingolle ja myöntyneet tähän vastenmieliseen toimeentulon
ansaitsemiskeinoon katsottuaan sen parhaaksi tavaksi selviytyä toivottomalta
näyttäneestä tilanteesta. Ganid, jotkut ihmiset ovat tosiaankin sydäntään
myöten pahoja. He päättävät tieten tahtoen tehdä halpamaisia tekoja, mutta
sanopa minulle, kun katsot näihin nyt jo kyynelten tahrimiin kasvoihin, näetkö
niissä jotakin pahaa tai ilkeää?" Ja kun Jeesus hetkeksi vaikeni
antaakseen Ganidille tilaisuuden vastata, Ganidin ääni takertui hänen
kurkkuunsa hänen mutistessa vastauksensa: "En, Opettaja, en näe. Ja pyydän
anteeksi, että olin heitä kohtaan töykeä -- pyydän hartaasti heitä antamaan
minulle anteeksi." Sitten Jeesus sanoi: "Ja minä sanon heidän
puolestaan, että he ovat antaneet sinulle anteeksi, kuten sanon taivaassa
olevan Isäni puolesta, että hän on antanut heille anteeksi. Tulkaapa nyt kaikki
kanssani erään ystävän taloon, josta pyydämme jotakin suuhunpantavaa ja jossa
teemme suunnitelmia edessä olevan uuden ja paremman elämän hyväksi."
Hämmästyneet naiset eivät tuohon hetkeen mennessä olleet lausuneet sanaakaan.
He katsahtivat toisiinsa ja seurasivat äänettöminä, kun miehet kulkivat edellä.
Kuvitelkaa
Justuksen vaimon hämmästystä, kun Jeesus tuona myöhäisenä hetkenä saapui
Ganidin ja näiden kahden tuntemattoman kanssa ja sanoi: "Suo anteeksi,
että tulemme näin myöhään, mutta Ganid ja minä tahtoisimme palasen syödäksemme
ja jakaisimme sen näiden kahden vasta löytämämme ystävän kanssa, jotka hekin
ovat ravinnon tarpeessa; ja kaiken tämän lisäksi tulemme luoksesi, koska
ajattelemme, että olisit kiinnostunut neuvomaan meille, mikä olisi paras tapa
auttaa nämä naiset uuden elämän alkuun. He voivat kertoa sinulle tarinansa,
mutta arvelen heillä olleen paljon vaikeuksia, ja jo pelkästään se, että he
ovat täällä sinun talossasi, todistaa, miten hartaasti he haluavat tuntea hyviä
ihmisiä, ja miten halukkaasti he tarttuvat tilaisuuteen osoittaa koko
maailmalle -- ja jopa taivaan enkeleille --, kuinka urheita ja jaloja naisia
heistä voi tulla."
Kun Justuksen
vaimo Martta oli tuonut ruoan pöytään, Jeesus lausuikin yllättäen hyvästit
sanoen: "Kun näyttää jo olevan kovin myöhä ja koska tämän nuoren miehen
isä varmaankin odottaa meitä, pyydämme hartaasti, että annatte anteeksi, jos
nyt jätämme teidät tänne keskenänne -- kolme naista, kolme Kaikkein Korkeimman
rakastamaa lasta. Ja rukoilen teille hengellistä opastusta laatiessanne
suunnitelmia maan päällä vietettävää uutta ja parempaa elämää ja suuressa
tuonpuoleisessa elettävää ikuista elämää varten."
Ja niin Jeesus ja Ganid erosivat naisista. Kumpikaan kurtisaaneista ei ollut toistaiseksi sanonut mitään; Ganid oli niin ikään sanaton. Ja muutaman hetken ajan oli sanaton myös Martta, mutta kohta hän pääsi tilanteen tasalle ja teki näiden kahden tuntemattoman hyväksi kaiken, mitä Jeesus oli toivonut. Iäkkäämpi näistä kahdesta naisesta kuoli vähän tämän jälkeen toive ikuisesta eloonjäämisestä kirkkaana mielessään. Ja nuorempi nainen työskenteli Justuksen liikepaikalla, ja hänestä tuli myöhemmin Korintin ensimmäisen kristillisen seurakunnan elinikäinen jäsen.
Krispoksen kodissa Jeesus ja Ganid tapasivat moneen kertaan erään Gaiuksen, josta sittemmin tuli uskollinen Paavalin kannattaja. Näiden Korintissa viettämiensä kahden kuukauden aikana he kävivät henkilökohtaisia keskusteluja kymmenien arvollisten yksilöjen kanssa, ja kaikista näistä näennäisesti satunnaisista kosketuksista oli seurauksena, että yli puolet näistä keskusteluista vaikutteita saaneista yksilöistä tuli sittemmin perustetun kristillisen yhteisön jäseniksi.
Kun Paavali tuli ensimmäistä kertaa
Korinttiin, hänen aikomuksenaan ei ollut viipyä siellä pitkään. Mutta hän ei
tiennytkään, miten hyvin juutalainen kotiopettaja oli valmistellut tietä hänen
ponnistuksilleen. Lisäksi hän pani merkille, miten Aquila ja Priscilla olivat
jo nostattaneet suurta kiinnostusta, sillä Aquila oli yksi niistä kyynikoista,
joihin Jeesus oli Roomassa ollessaan ollut yhteydessä. Tämä pariskunta kuului
Roomasta paenneisiin juutalaisiin,
[sivu 1474]
ja he omaksuivat
Paavalin opetukset varsin nopeasti. Paavali asui heidän luonaan ja työskenteli
heidän kanssaan, sillä hekin olivat teltantekijöitä. Näistä olosuhteista
johtuen Paavali pitkitti Korintissa-oleskeluaan.
4. HENKILÖKOHTAINEN TYÖ KORINTISSA
Jeesuksella ja Ganidilla oli Korintissa monia
muita mielenkiintoisia kokemuksia. He kävivät tiivistä mielipiteidenvaihtoa
sangen monien henkilöiden kanssa, ja Jeesukselta saatu opetus oli näille
suureksi hyödyksi.
Myllärille hän opetti, miten totuuden jyviä
jauhetaan elävän kokemuksen myllyssä niin, että jumalallisen elämän vaikeat
asiat käyvät vaivatta niidenkin omaksuttaviksi, jotka kuuluvat
kuolevaistovereiden joukossa heikkoihin ja vähäväkisiin. Jeesus sanoi:
"Anna totuuden maitoa niille, jotka ovat hengellisen käsityskykynsä
puolesta vielä pikkuvauvoja. Suorittaessasi elävää ja rakastavaa hoivaasi
tarjoile hengellistä ravintoa houkuttelevassa muodossa ja niin, että se on
sovitettu jokaisen sinulta sitä tiedustelevan vastaanottokyvyn
mukaiseksi."
Roomalaiselle sadanpäällikölle hän sanoi:
"Anna keisarille, mitkä keisarin ovat, ja Jumalalle, mitkä Jumalan ovat. Vilpitön
Jumalan palveleminen ja uskollinen keisarin palveleminen eivät ole
ristiriidassa, ellei keisari ylimielisyydessään vaadi itselleen sitä
kunnioitusta, jota vain Jumaluus voi vaatia. Uskollisuus Jumalaa kohtaan siinä
tapauksessa, että tulisit tuntemaan häntä, tekisi sinusta entistäkin
lojaalimman ja uskollisemman uhrautuvuudessasi arvollisen keisarin
hyväksi."
Eräälle vilpittömälle mitralaiskultin
johtajalle hän sanoi: "Teet oikein etsiessäsi ikuisen pelastuksen
uskontoa, mutta siinä kuljet harhaan, kun etsit tuota kunniakasta totuutta
ihmistekoisista mysteereistä ja ihmisperäisistä filosofioista. Etkö tiedä, että
ikuisen pelastuksen mysteeri on oman sielusi sisimmässä? Etkö tiedä, että
taivaan Jumala on lähettänyt henkensä elämään sisimmässäsi ja että tämä henki
on johdattava kaikki totuutta rakastavat ja Jumalaa palvelevat kuolevaiset pois
tästä elämästä ja kuoleman porttien läpi valkeuden ikuisiin korkeuksiin, jossa
Jumala odottaa ottaakseen vastaan lapsensa? Äläkä koskaan unohda, että te, jotka
tunnette Jumalaa, olette Jumalan poikia, jos totisesti halajatte olla hänen
kaltaisiaan."
Epikurolaisopettajalle hän sanoi: "Teet
oikein valitessasi parasta ja pitäessäsi arvossa hyvää, mutta oletko viisas,
kun et näe niitä kuolevaisen elämään kuuluvia suurempia asioita, jotka
sisältyvät hengen maailmoihin, maailmoihin, jotka ovat peräisin sen seikan
tajuamisesta, että Jumala on läsnä ihmissydämessä? Mikä kaikessa ihmisen
kokemuksessa on suurta, on oivaltaa tuntevansa Jumalaa, jonka henki elää sisimmässäsi
ja pyrkii johdattamaan sinua eteenpäin sillä pitkällä ja miltei loputtomalla
matkalla, joka vie yhteisen Isämme, koko luomakunnan Jumalan, universumien
Herran, henkilökohtaisen läsnäolon saavuttamiseen."
Kreikkalaiselle urakoitsijalle ja rakennuttajalle
hän sanoi: "Ystäväni, niin kuin rakennat ihmisten aineellisia rakennelmia,
niin kasvata itsellesi hengellinen olemus, joka on sielussasi asuvan
jumalallisen hengen kaltainen. Älä anna sen, mitä saavutat ajallisena
rakentajana, mennä sen edelle, mihin yllät taivaan valtakunnan hengellisenä
poikana. Kun rakennat ajallisuuden asuinkartanoita jollekulle toiselle, älä
silloin unohda huolehtia siitä, että sinulla on omistusoikeus ikuisuuden
asuinkartanoihin. Pidä alati mielessäsi, että on olemassa kaupunki, jonka
perustukset ovat vanhurskaus ja totuus ja jonka rakentaja ja luoja on
Jumala."
Roomalaiselle tuomarille hän sanoi: "Kun
tuomitset ihmisiä, muista, että eräänä päivänä itse myös astut tuomiolle
universumin Hallitsijoiden oikeusistuimen eteen.
[sivu 1475]
Tuomitse oikeudenmukaisesti, jopa
armeliaasti, sillä olet itse jonakin päivänä samalla tavoin kaipaava armeliasta
kohtelua Korkeimman Tuomarin käsissä. Tuomitse niin kuin itse haluaisit
vastaavanlaisissa olosuhteissa tulla tuomituksi, niin että sinua ohjaavat sekä
lain henki että sen kirjain. Ja aivan kuten sinä jaat oikeutta, jonka
hallitsevana piirteenä on kohtuus siinä valossa, mitä sinun eteesi tuodut
tarvitsevat, samalla tavoin sinulla on oleva oikeus odottaa laupeuden
huojentamaa oikeudenkäyttöä sitten, kun itse kerran seisot koko maanpiirin
Tuomarin edessä."
Kreikkalaisen majatalon emännälle hän sanoi:
"Osoita vieraanvaraisuuttasi aivan kuin tekisi se, joka kestitsee Kaikkein
Korkeimman lapsia. Kohota päivittäisen työsi raadanta korkealle taiteen tasolle
sillä, että yhä enemmässä määrin käsität palvelevasi Jumalaa palvellessasi
niitä henkilöitä, joiden sisimmässä hän on henkensä kautta, henkensä, joka on
laskeutunut elämään ihmisten sydämessä ja joka sillä keinoin pyrkii muuntamaan
heidän mielensä ja johtamaan heidän sielunsa tuntemaan kaikkien näiden
jumalallista henkeä olevien ja ihmisille annettujen lahjojen Paratiisissa
olevan Isän."
Jeesus kävi useita keskusteluja erään
kiinalaisen kauppiaan kanssa. Kauppiasta hyvästellessään hän lausui tälle
seuraavat kehotuksen sanat: "Palvo ainoastaan Jumalaa, joka on todellinen
henkiesivanhempasi. Muista, että Isän henki elää alati sisimmässäsi ja osoittaa
aina sielusuuntasi kohti taivasta. Jos noudatat tämän kuolemattoman hengen
tiedostamattomia johdatuksia, ei ole epäilystäkään siitä, että jatkat matkaasi
ylöspäin nousevalla tiellä, joka vie Jumalan löytämiseen. Ja kun tosiaan
saavutat Isän taivaassa, se johtuu siitä, että sinusta on häntä etsiessäsi
tullut yhä enemmän hänen kaltaisensa. Siispä näkemiin, Tshang, mutta vain
muutamaksi ajaksi, sillä tapaamme vielä niissä valon maailmoissa, joista
henkisielujen Isä on varannut Paratiisiin matkalla oleville monta ihanaa
pysähdyspaikkaa."
Britanniasta saapuneelle matkamiehelle hän
sanoi: "Veljeni, näen, että olet etsimässä totuutta, ja antaisin sinulle
vihjeen, että kaiken totuuden Isän henki saattaakin olla sisimmässäsi. Oletko
koskaan tosissasi yrittänyt keskustella oman sielusi hengen kanssa? Sellainen
on tosiaankin vaikeata, ja tuloksena on harvoin tietoisuus onnistumisesta.
Mutta aineellisen mielen jokainen vilpitön yritys asettua yhteyteen sisällään
olevan hengen kanssa johtaa poikkeuksetta onnistumiseen, siitäkin huolimatta
että enimmältään tällaisten suurenmoisten ihmiskokemusten pitää pitkät ajat
pysyä ylitietoisina rekisteröityminä näiden Jumalaa tuntevien kuolevaisten
sielussa."
Kotoaan karanneelle pojalle Jeesus sanoi:
"Muista, että on kaksi olevaa, joita et pääse pakoon, ja ne ovat Jumala ja
sinä itse. Minne ikinä menetkin, viet sinne aina mukanasi oman minuutesi ja
taivaallisen Isän sydämessäsi elävän hengen. Poikani, älä enää yritä pettää
itseäsi, vaan ota rohkeasti tavaksesi katsoa elämän tosiasioita silmästä
silmään, tartu lujasti siihen vakuutukseen, että olet Jumalan poika ja että
ikuinen elämä on varmaa, kuten olen sinulle opettanut. Olkoon aikomuksesi tästä
päivästä alkaen olla oikea mies, eli mies, joka on päättänyt kohdata elämän
rohkeasti ja järkevästi."
Tuomitulle rikolliselle hän lausui
viimeisellä hetkellä: "Veljeni, tilanteesi ei näytä kadehdittavalta.
Eksyit oikealta tieltä, sotkeuduit rikoksen pauloihin. Kanssasi käymistäni
keskusteluista tiedän hyvin, ettei aikomuksesi ollut tehdä sitä, mikä kohta
maksaa sinulle ajallisen elämäsi. Mutta kumminkin teit tämän pahan työn, ja
kanssaihmisesi ovat tuominneet sinut syylliseksi. He ovat määränneet, että
sinun on kuoltava. Et sinä sen paremmin kuin minäkään voi kieltää valtiolta
tätä oikeutta puolustaa itseään tavalla, jonka se on itse valinnut.
Inhimillisesti katsoen mitään keinoa ei näytä olevan välttyä rikkomuksestasi
määrätyltä rangaistukselta. Kanssaihmistesi on tuomittava sinut tekosi mukaan,
mutta sellainen Tuomari on olemassa, johon voit vedota anteeksi saadaksesi ja
joka tuomitsee sinut todellisten motiiviesi ja
[sivu 1476]
parhaiden aikomustesi mukaan. Sinun ei
tarvitse pelätä Jumalan tuomion kohtaamista, jos katumuksesi on aitoa ja uskosi
vilpitöntä. Se, että hairahdukseesi liittyy ihmisen langettama kuolemantuomio,
ei vaikuta sielusi mahdollisuuteen saada oikeutta ja päästä osalliseksi
laupeudesta taivaallisten oikeusistuinten edessä."
Jeesus kävi monta luottamuksellista keskustelua lukuisten nälkäisten sielujen kanssa -- liian monta sisällytettäviksi tähän kertomukseen. Kolme matkamiestämme nauttivat suuresti oleskelustaan Korintissa. Ellei oteta lukuun Ateenaa, joka oli opetustoiminnan keskuksena maineikkaampi, Korintti oli puheena olevina roomalaisaikoina Kreikan tärkein kaupunki, ja heidän kaksikuukautinen viivähdyksensä tässä kukoistavassa kaupankäynnin keskuksessa tarjosi kaikille kolmelle tilaisuuden saada paljon arvokasta kokemusta. Heidän oleskelunsa tässä kaupungissa oli eräs kaikkein mielenkiintoisimmista pysähdyksistä koko Roomasta takaisinpäin suuntautuneen matkan varrella.
Gonodin oli
Korintissa huolehdittava monista asioista, mutta lopulta hän oli suoriutunut
niistä kaikista, ja he valmistautuivat purjehtimaan Ateenaan. He matkustivat
pienellä aluksella, joka voitiin maarataa myöten kantaa maitse toisesta
Korintin satamasta toiseen, noin kuudentoista kilometrin matka.
5. ATEENASSA -- LUENTO TIETEESTÄ
Vähän ajan päästä he saapuivat Kreikan tieteen ja oppineisuuden ikivanhaan keskuspaikkaan, ja Ganidia värisytti jo ajatuskin siitä, että hän oli Ateenassa, että hän oli Kreikassa, Aleksanteri Suuren luoman entisen maailmanvallan kulttuurin keskuksessa, jonka rajat olivat kerran ulottuneet jopa hänen omaan maahansa, Intiaan, saakka. Toimitettavia liikeasioita oli vähän, ja niin Gonod vietti aikaansa enimmältään Jeesuksen ja Ganidin seurassa käyden monilla mielenkiintoisilla paikoilla ja kuunnellen nuorukaisen ja tämän monitaitoisen opettajan käymiä kiinnostavia keskusteluja.
Suurenmoinen yliopisto toimi Ateenassa yhä menestyksellisesti, ja kolmikkomme kävi monet kerrat sen opintosaleissa. Jeesus ja Ganid olivat käyneet läpikotaiset keskustelut Platonin opetuksista silloin, kun he seurasivat Aleksandrian museossa pidettyjä luentoja. He nauttivat kaikki Kreikan taiteesta, jonka näytteitä oli vielä nähtävissä eri puolilla kaupunkia.
Sekä isästä että tämän pojasta oli
nautinnollista kuunnella sitä tieteestä käytyä keskustelua, johon Jeesus
antautui kreikkalaisen filosofin kanssa eräänä iltana heidän majatalossaan. Kun
tämä pedantti lähemmäs kolmen tunnin ajan puhuttuaan oli päässyt esitelmänsä
loppuun, Jeesus sanoi nykyistä ajattelutapaa edustavin sanoin ilmaistuna
seuraavaa:
Tiedemiehet saattavat jonain päivänä hyvinkin mitata gravitaatioon, valoon ja sähköön sisältyvän energian eli vahvuuden ilmentymät, mutta nämä samaiset tiedemiehet eivät milloinkaan kykene (tieteellisesti) kertomaan, mitä nämä universumi-ilmiöt ovat. Tiede käsittelee fysikaalis-energiaalisia toimintoja, uskonto käsittelee ikuisia arvoja. Todellinen filosofia versoaa siitä viisaudesta, joka tekee parhaansa korreloidakseen nämä määrälliset ja laadulliset havainnot. Se vaara on aina olemassa, että puhtaasti fyysisiä ilmiöitä tutkivaa tiedemiestä alkaa vaivata matematiikkaylpeys ja tilastoitsekeskeisyys, hengellisestä sokeudesta puhumattakaan.
Logiikka pätee aineellisessa maailmassa, ja
matematiikkaan voi luottaa, milloin sen soveltaminen rajoitetaan fyysisiin
olevaisiin, mutta kumpaakaan ei tule pitää täysin luotettavana tai
erehtymättömänä niitä elämän ongelmiin sovellettaessa. Elämään kuuluu ilmiöitä,
jotka eivät ole kokonaan aineellisia. Aritmetiikka sanoo, että jos yksi mies
kykenisi keritsemään lampaan kymmenessä minuutissa, kymmenen miestä pystyisi
sen keritsemään yhdessä minuutissa. Se on vankkaa matematiikkaa, mutta se ei
pidä paikkaansa, sillä nämä kymmenen miestä eivät kykenisi suorittamaan
tehtävää tällä tavoin, he olisivat näet niin pahasti toistensa tiellä, että työ
viivästyisi merkittävästi.
[sivu 1477]
Matematiikka väittää, että jos yksi henkilö edustaa tiettyä älyllisen ja moraalisen arvon yksikköä, kymmenen henkilöä edustaisi tätä arvoa kymmenkertaisena. Mutta kun puhe on ihmispersoonallisuudesta, olisi lähempänä totuutta sanoa, että tällainen persoonallisuuksien yhteenliittymä edustaa pikemminkin yhtä suurta summaa kuin on tähän yhtälöön osallisten henkilöiden lukumäärän neliö kuin yksinkertaista aritmeettista summaa. Ihmisistä koostuva sosiaalinen ryhmä, joka on saavuttanut koordinoidun toiminnallisen harmonian, edustaa paljon sen osien yksinkertaista summaa suurempaa voimaa.
Määrä on identifioitavissa faktaksi, ja niin siitä tulee tieteellinen vakio. Laatu, joka on riippuvainen siitä, miten mieli sen tulkitsee, edustaa arviota arvoista, ja jää sen vuoksi välttämättä yksilökohtaiseksi kokemukseksi. Milloin sekä tieteestä että uskonnosta tulee vähemmän dogmaattista, milloin ne alkavat sietää paremmin kritiikkiä, silloin alkaa filosofia tuottaa yhtenäisyyttä maailmankaikkeuden älylliseen käsittämiseen.
Kosmisessa maailmankaikkeudessa on yhtenäisyyttä, jos vain kykenisitte havaitsemaan sen aikaansaannokset aktuaalisuudessa. Todellinen maailmankaikkeus on ikuisen Jumalan jokaista lasta kohtaan ystävällinen. Todellinen ongelma on siinä, miten ihmisen finiittinen mieli voi päästä loogiseen, totuudelliseen ja vallitsevaa tilannetta vastaavaan ajattelun yhtenäisyyteen. Tämä maailmankaikkeutta tunteva mielen tila voidaan saavuttaa vain, kun määrällisellä faktalla ja laadullisella arvolla käsitetään olevan Paratiisin-Isässä yhteinen alkusyy. Tällainen todellisuuskäsitys johtaa laaja-alaisempaan näkemykseen maailmankaikkeuden ilmiöiden tiettyä tarkoitusta palvelevasta yhtenäisyydestä; se jopa paljastaa persoonallisuuden asteittaisen tuloksiinpääsyn hengellisen päämäärän. Ja tässä on kysymys sellaisesta yhtenäisyyden käsityksestä, joka voi aistia elävän maailmankaikkeuden muuttumattoman taustan, maailmankaikkeuden, jossa persoonattomat suhteet alituiseen muuttuvat ja jossa persoonalliset keskinäissuhteet kehittyvät.
Aine ja henki sekä niiden välissä oleva tila ovat reaaliuniversumin kolme keskinäissuhteissa olevaa ja toisiinsa liittyvää todellisen yhtenäisyyden tasoa. Näyttivätpä faktaa ja arvoa edustavat maailmankaikkeuden ilmiöt poikkeavan toisistaan miten paljon tahansa, loppujen lopuksi ne kuitenkin yhdistyvät Korkeimmassa.
Aineellista olevaisuutta edustava todellisuus
liittyy ei-havaittavaan energiaan samoin kuin näkyvään aineeseenkin.
Maailmankaikkeuden energioita niin hidastettaessa, että ne saavuttavat
tietynasteisen liikemäärän, nämä energiat muuttuvat suotuisissa olosuhteissa
massaksi. Älkääkä unohtako, että se mieli, joka vain voi havaita näkyväisten
realiteettien olemassaolon, on itsessään myös reaalinen. Ja tämän
energiasta/massasta, mielestä ja hengestä koostuvan maailmankaikkeuden
pohjimmainen syy on ikuinen -- se on olemassa ja se sisältyy Universaalisen
Isän ja hänen absoluuttisten vertaistensa olemukseen ja reaktioihin.
He kaikki olivat enemmän kuin hämmästyksissään siitä, mitä Jeesus oli sanonut, ja lähtiessään heidän luotaan kreikkalainen sanoi: "Vihdoinkin ovat silmäni nähneet juutalaisen, joka ajattelee muutakin kuin rodullista ylemmyyttä ja puhuu muustakin kuin uskonnosta." Ja he menivät levolle.
Ateenassa-oleskelu
oli miellyttävää ja hyödyllistä, mutta ihmissuhteiden alalla sen antimet olivat
niukat. Liian monet tuon ajan ateenalaisista olivat joko älyllisesti ylpeitä jo
menneisyyteen kuuluvasta maineestaan tai sitten he olivat mentaalisessa
mielessä typeriä ja tietämättömiä, koska olivat ala-arvoisten orjien
jälkeläisiä, orjien, jotka olivat niiltä aikaisemmilta ajoilta, jolloin Kreikassa
vielä oli loistoa ja sen kansan mielessä viisautta. Silloinhan Ateenan
kansalaisten keskuudesta saattoi yhä löytää monia terävä-älyisiä miehiä ja
naisia.
6. EFESOKSESSA -- LUENTO SIELUSTA
Ateenasta lähdettyään matkalaiset kulkivat
Troasin kautta Efesokseen, Rooman Aasian-provinssin pääkaupunkiin. He tekivät
monta retkeä efesoslaisten kuuluisalle Artemiin temppelille, runsaan kolmen
kilometrin päähän kaupungista. Artemis oli koko
[sivu 1478]
Vähän-Aasian kuuluisin jumalatar, ja hänen hahmossaan jatkui muinaisten anatolialaisaikojen vieläkin varhaisemman äitijumalattaren olemassaolo. Kerrottiin, että näytteillä oleva karkeatekoinen jumalankuva hänen palvonnalleen omistetussa valtaisassa temppelissä oli muka pudonnut taivaasta. Ganidia oli jo varhaisessa vaiheessa opetettu kunnioittamaan kuvia jumaluuden symboleina, eikä se ollut vielä kokonaan hänestä kitkeytynyt. Niinpä hän katsoi parhaaksi ostaa pienen hopea-alttarin tämän vähä-aasialaisen hedelmällisyydenjumalattaren kunniaksi. Samana iltana he kävivät pitkän keskustelun ihmiskäsin valmistettujen esineiden palvomisesta.
Vierailunsa kolmantena päivänä he kävelivät jokivartta katselemaan satamansuun ruoppaamista. Keskipäivällä he keskustelivat nuoren foinikialaisen kanssa, joka poti koti-ikävää ja oli kovin masentunut; mutta enemmän kuin mitään muuta tämä tunsi kateutta muuatta nuorta miestä kohtaan, jolle oli hänet sivuuttaen annettu ylennys. Jeesus puhui hänelle lohduttavia sanoja ja lainasi muinaista heprealaista sananlaskua: "Miehen lahjakkuus tekee hänelle tilaa ja vie hänet suurmiesten eteen."
Kaikista niistä suurkaupungeista, joissa he tällä Välimeren-matkalla kävivät, he saivat täällä aikaan vähiten sellaista, jolla olisi ollut arvoa sittemmin saapuneiden kristillisten lähetyssaarnaajien työlle. Kristillisyys juurtui Efesokseen enimmältään Paavalin ponnistusten ansiosta. Paavali nimittäin asui siellä yli kaksi vuotta tehden telttoja hengenpitimikseen ja pitäen Tyrannoksen koulun suuressa kokoussalissa joka ilta luentoja uskonnosta ja filosofiasta.
Tähän paikalliseen filosofiakouluun oli
yhteydessä muuan edistyksellinen ajattelija, ja Jeesuksella oli hänen kanssaan
useita hyödyllisiä keskustelutuokioita. Näiden keskustelujen kuluessa Jeesus
oli kerran toisensa jälkeen käyttänyt sanaa "sielu". Lopulta tämä
oppinut kreikkalainen kysyi Jeesukselta, mitä tämä tarkoitti puhuessaan
"sielusta", ja Jeesus vastasi:
"Sielu on se osa ihmisestä, joka pohdiskelee minuutta, näkee totuuden ja havaitsee hengen, se, joka ikiajoiksi nostaa ihmisen eläinkunnan tason yläpuolelle. Tajunta ei itsessään eikä sellaisenaan ole sielu. Moraalinen tajuaminen on aitoa ihmisen itsensätiedostamista, ja se muodostaa ihmissielun perustuksen, ja sielu on se osa ihmistä, joka edustaa ihmiskokemuksen potentiaalista eloonjäämisarvoa. Moraalinen valinta ja hengellinen tuloksiinpääsy, kyky Jumalan tuntemiseen ja halu olla hänen kaltaisensa, ovat sielun ominaispiirteet. Ihmisen sielu ei voi olla olemassa erillään moraalisesta ajattelusta ja hengellisestä toiminnasta. Paikalleen pysähtynyt sielu on kuoleva sielu. Mutta ihmisen sielu on eri asia kuin mielen sisällä asuva jumalallinen henki. Jumalallinen henki saapuu yht'aikaa ihmismielen suorittaman ensimmäisen moraalisen toiminnon kanssa, ja se on tilanne, jolloin sielu syntyy.
"Sielun pelastumisessa tai menettämisessä on kysymys siitä, saavuttaako moraalinen tietoisuus -- ikiajoiksi siihen liittyvän, lahjaksi saadun kuolemattoman hengen kanssa liittoutumalla -- eloonjäämiseen oikeuttavan statuksen vai ei. Pelastus on samaa kuin moraalinen taju -reaalistuman hengellistyminen, moraalisen tajun saadessa tällä tavoin eloonjäämisarvoa. Kaikki ne muodot, joissa sielua koskeva ristiriitatilanne ilmenee, ovat peräisin siitä, että moraalisen tai hengellisen tajunnan ja puhtaasti älyllisen tajunnan väliltä puuttuu harmonia.
"Kun ihmissielu on kypsynyt, jalontunut
ja hengellistynyt, se on päässyt jo lähelle taivaallisuuden statusta sikäli,
että se alkaa kohta olla entiteetti, joka asettuu aineellisen ja hengellisen,
aineellisen minän ja jumalallisen hengen, väliin. Ihmisen kehittyvää sielua on
vaikea kuvailla ja vielä vaikeampi sitä on osoittaa todeksi, sillä se ei ole
löydettävissä sen paremmin aineellisin tutkimusmenetelmin kuin hengellisen
todistelunkaan keinoin. Aineellinen tiede ei kykene osoittamaan sielun
olemassaoloa, eikä siihen pysty myöskään puhdas henkitestaus. Vaikk'eivat sen
paremmin aineellinen tiede kuin hengelliset mittavälineetkään kykene löytämään
ihmissielun olemassaoloa, jokainen
[sivu 1479]
moraalisesti tietoinen
kuolevainen tietää silti, että hänen sielunsa on olemassa todellisena
ja aktuaalisena omakohtaisena kokemuksena."
LUENTO MIELESTÄ
Kohta matkamiehet jo purjehtivat kohti Kyprosta, mutta pistäytyivät myös Rodoksessa. He nauttivat pitkästä merimatkasta ja saapuivat kohdesaarelle ruumiiltaan hyvin levänneinä ja hengeltään virkistyneinä.
Tämän Kyproksella-käyntinsä he aikoivat viettää kunnollisen levon ja virkistäytymisen merkeissä, olihan heidän matkansa Välimeren maailmaan kääntymässä lopuilleen. He nousivat maihin Pafoksessa ja alkoivat välittömästi kerätä varusteita sitä varten, että he viettäisivät useamman viikon lähivuorilla. Kolmantena päivänä saapumisensa jälkeen he runsaita kuormia kantavine juhtineen suuntasivat kulkunsa kohti kukkuloita.
Kahden viikon ajan kolmikko nautti suuresti olostaan, ja sitten -- ilman varoittavia oireita -- nuori Ganid yht'äkkiä sairastui vakavasti. Kahden viikon ajan hänellä oli ankara kuume, ja hän sai vähän väliä hourekohtauksia. Sekä Jeesuksen että Gonodin aika kului tarkkaan siinä, että he hoitivat sairasta poikaa. Jeesus huolehti pojasta taitavasti ja hellästi, ja isää hämmästyttivät sekä se lempeys että se taitavuus, jotka tulivat esille kaikessa Jeesuksen sairauden kourissa kamppailevalle nuorukaiselle antamassa hoivassa. He olivat kaukana ihmisasumuksista, ja poika oli liian sairas siirrettäväksi minnekään muualle. Niinpä he valmistautuivat parhaan kykynsä mukaan hoitamaan hänet terveeksi siellä, missä he sillä hetkellä olivat, eli ylhäällä vuoristossa.
Ganidin kolmiviikkoisena toipilasaikana Jeesus kertoi hänelle monia mielenkiintoisia asioita luonnosta ja sen vaihtelevista mielialoista. Ja miten hauskaa heillä olikaan, kun he vaeltelivat pitkin vuoria pojan esittäessä kysymyksiä, Jeesuksen vastaillessa niihin ja isän ihmetellessä koko tätä esitystä.
Heidän viimeisellä vuoristossa viettämällään
viikolla Jeesus ja Ganid kävivät pitkän keskustelun ihmismielen toiminnoista.
Useita tunteja jatkuneen keskustelun jälkeen poika esitti seuraavan kysymyksen:
"Mutta, Opettaja, mitä tarkoitat sanoessasi, että ihmisen kokemukseen
kuuluu korkeammanmuotoinen tajunta kuin kuuluu korkeammille eläimille?" Ja
nykyisen kielenkäytön ilmaisuja käyttäen uudelleen muotoiltuna Jeesuksen vastaus
kuului seuraavasti:
Poikani, olen kertonut sinulle jo paljon ihmisen mielestä ja jumalallisesta hengestä, joka elää sen sisällä, mutta salli minun nyt korostaa, että tajunta on todellisuuden ilmiö. Kun jostakin eläimestä tulee itsetajuinen, siitä tulee samalla alkukantainen ihminen. Se, että tähän päästään, on tuloksena persoonattoman energian ja hengenmieltämiseen kykenevän mielen välisen toiminnan koordinoitumisesta, ja juuri tämä ilmiö valtuuttaa antamaan ihmisen persoonallisuudelle absoluuttisen kohdistuspisteen, taivaassa olevan Isän hengen.
Ideat eivät ole yksinkertaisesti vain aistimusten kirjausta, vaan ideat ovat aistimuksia ynnä persoonallisen minän tekemiä pohdintaan perustuvia tulkintoja; ja minä on enemmän kuin ihmisen aistimusten summa. Kehittyvässä minuudessa alkaa silloin ilmetä jo jonkinlaista yhtenäisyyden kaltaisuutta, ja tämä yhtenäisyys juontuu siitä, että yksilön sisimmässä vaikuttaa osa siitä absoluuttisesta yhtenäisyydestä, joka hengellisesti aktivoi tällaisen tajuisen, alunperin eläinkunnasta polveutuvan mielen.
Millään sellaisella, joka on pelkästään
eläin, ei voisi olla ajallista itsetajua. Eläimillä on toisiinsa liittyvien
aistimusten tunnistamisen fysiologisesti tapahtuvaa koordinointia ja muistikuva
niistä, muttei yksikään eläin koe aistihavainnon mielekästä tunnistamista eikä
osoita näiden toisiinsa kytkeytyvien fyysisten kokemusten sellaista
tarkoitushakuista yhdistelyä, jollaista ilmenee ihmisen tekemiin älykkyyttä
osoittaviin ja pohdintaan perustuviin tulkintoihin sisältyvissä päätelmissä. Ja
tämä ihmisen tajuisen olemassaolon tosiasia, johon liittyy hänen sittemmin
kokemansa
[sivu 1480]
hengellisen kokemuksen todellisuus, tekee hänestä potentiaalisen universumipojan ja enteilee sitä, että hän lopulta saavuttaa maailmankaikkeuden Korkeimman Yhdistyneisyyden.
Ihmisen minuus ei liioin ole pelkästään toinen toistaan seuraavien tietoisuuden tilojen summa. Ellei olisi tietoisuuden lajittelijan ja yhdistelijän tuloksellista toimintaa, ei myöskään olisi olemassa riittävää yhdistyneisyyttä, joka antaisi oikeuden kutsua häntä minuudeksi. Sellainen yhdistymätön mieli kykenisi tuskin saavuttamaan ihmisen statukseen kuuluvia tietoisuuden tasoja. Mikäli tietoisuudessa tapahtuvat assosiaatiot olisivat pelkkä sattuma, silloin kaikkien ihmisten mielessä ilmenisi vain tietyille mielipuolisuuden vaiheille ominaisia kontrolloimattomia ja umpimähkäisiä assosiaatioita.
Ihmismieli, joka rakentuisi pelkästään fyysisiä aistimuksia koskevasta tietoisuudesta, ei voisi milloinkaan saavuttaa hengellisiä tasoja. Tuonkaltainen aineellinen mieli olisi äärimmäisen vajavainen sikäli, että siitä puuttuisi moraalisten arvojen taju, ja se olisi ilman sitä opastavaa tunnetta hengen valta-asemasta, joka on perin juurin välttämätön sille, että ajallisuudessa saavutetaan sopusointuinen persoonallisuuden yhdistyneisyys, ja jota ei voi erottaa persoonallisuuden eloonjäämisestä ikuisuudessa.
Ihmismielessä alkaa jo varhaisessa vaiheessa ilmetä ominaisuuksia, jotka menevät aineellisuuden tuolle puolen; aidosti pohdiskelevaa ihmisen älytoimintaa ajallisuuden asettamat rajat eivät kokonaan sido. Varsin suurien erojen esiintyminen yksilöiden elämänaikaisissa suorituksissa osoittaa paitsi heidän perinnöksi saamissaan kyvyissä ilmeneviä eroja ja ympäristötekijöiden erilaista vaikutusta, myös sitä astetta, jonka minuus on saavuttanut yhdistymisessään sisimmässään olevaan Isän henkeen, eli sitä, missä määrin toinen on samastunut toiseen.
Ihmismieli ei kovinkaan hyvin kestä kahtaalle
suuntautuvasta uskollisuudesta aiheutuvaa ristiriitaa. Se, mitä sielu joutuu
kokemaan pyrkiessään palvelemaan sekä hyvää että pahaa, on sille ankara
rasitus. Ylivertaisella tavalla riemullinen ja tuloksia tuottavalla tavalla
yhdistynyt mieli on mieli, joka on kokonaisuudessaan omistautunut noudattamaan
taivaassa olevan Isän tahtoa. Ratkaisemattomat ristiriidat hävittävät
yhtenäisyyttä, ja ne saattavat johtaa mielen hajoamiseen. Mutta sielun
eloonjäämisominaisuutta ei lisätä sillä, että mielenrauha pyritään turvaamaan
mihin hintaan hyvänsä: luopumalla jaloista pyrkimyksistä ja tekemällä
myönnytyksiä hengellisten ihanteiden kohdalla. Tällainen rauha saavutetaan
paremminkin lujasti sitä puolustamalla, että riemuvoiton tulee saavuttamaan se,
mikä on totta, ja tämä voitto saavutetaan sillä, että paha voitetaan hyvän
sisältämällä väkevällä voimalla.
Seuraavana
päivänä he lähtivät Salamikseen, josta he jatkoivat matkaansa Syyrian
rannikolla sijaitsevaan Antiokiaan.
Antiokia oli Rooman Syyrian-provinssin pääkaupunki, ja keisarillisen käskynhaltijan residenssi sijaitsi siellä. Antiokiassa oli puoli miljoonaa asukasta. Väestömäärältään se oli valtakunnan kaupunkien joukossa kolmas, pahuudessa ja räikeässä moraalittomuudessa se oli ensimmäinen. Gonodilla oli toimitettavanaan erittäin paljon liikeasioita, ja niin Jeesus ja Ganid olivat paljon kahden kesken. Dafnen lehtoa lukuun ottamatta he kävivät tämän monikielisen kaupungin kaikilla nähtävyyksillä. Gonod ja Ganid kyllä kävivät Dafnen lehdon pahamaineisessa häpeän pyhäkössä, mutta Jeesus kieltäytyi liittymästä heidän seuraansa. Intialaisista tuollaiset nähtävyydet eivät olleet kovinkaan pöyristyttäviä, mutta idealistisesta heprealaisesta ne olivat etovia.
Jeesus muuttui vakavaksi ja mietteliääksi
mitä lähemmäksi Palestiinaa ja heidän matkansa loppua hän tuli. Antiokiassa hän
vieraili vain muutaman ihmisen luona; kaupungilla hän kävi vain harvoin.
Kysyttyään Jeesukselta moneen kertaan, miksi tämä osoitti niin vähän
kiinnostusta Antiokiaa kohtaan, Ganid lopulta sai hänet sanomaan: "Tämä kaupunki
ei ole kaukana Palestiinasta; saattaa olla, että joskus vielä käyn täällä
uudelleen."
[sivu 1481]
Ganidilla oli Antiokiassa muuan erittäin kiintoisa kokemus. Nuorukaisemme oli osoittautunut oppivaiseksi oppilaaksi, ja hän oli alkanut soveltaa käytäntöön joitakin Jeesuksen opetuksia. Kysymyksessä oli eräs Ganidin isän Antiokian-toimipisteessä palveleva intialainen, josta oli tullut niin epämiellyttävä ja töykeä, että oli harkittu hänen erottamistaan. Kun Ganid kuuli tästä, hän meni isänsä liikkeeseen ja kävi pitkän keskustelun tämän maanmiehensä kanssa. Mies oli sitä mieltä, että hänet oli osoitettu vääränlaiseen työhön. Ganid kertoi hänelle taivaassa olevasta Isästä ja avarsi monin tavoin hänen näkemyksiään uskonnosta. Mutta kaikessa, mitä Ganid puhui, suurimman hyvän tuotti hänen lainaamansa heprealainen sananlasku, ja tämä viisauden sana kuului: "Mitä hyvänsä tehtävää kätesi löytääkin, tee se kaikella väkevyydelläsi."
Sidottuaan
matkatavaransa kamelikaravaania varten he jatkoivat matkaansa Siidoniin ja
sieltä edelleen Damaskokseen. Ja kolmen päivän kuluttua he valmistautuivat
tekemään pitkän taipaleen hiekka-aavikon poikki.
Karavaanimatka aavikon poikki ei ollut näille paljon matkustaneille miehille mikään uusi kokemus. Katseltuaan, miten hänen opettajansa auttoi heidän kahdenkymmenen kamelinsa kuormaamisessa ja huomattuaan, miten hän tarjoutui ohjaamaan heidän omaa eläintään, Ganid huudahti: "Opettaja, onko mitään, mitä et osaisi tehdä?" Jeesus vain hymyili ja virkkoi: "Kelpo oppilaan silmissä opettaja ei tietenkään ole täysin vailla ansioita." Ja niin he suuntasivat kulkunsa kohti muinaista Uurin kaupunkia.
Jeesusta kiinnosti suuresti Abrahamin synnyinpaikan, Uurin, varhaishistoria, ja myös Suusan rauniot ja kaupunkiin liittyvät perimätiedot kiehtoivat häntä jopa siinä määrin, että Gonod ja Ganid pidensivät kolmella viikolla heidän oleskeluaan noilla seuduilla antaakseen Jeesukselle enemmän aikaa tutkimustensa suorittamiseen samoin kuin saadakseen entistä paremman tilaisuuden taivuttaa häntä lähtemään heidän matkassaan Intiaan.
Ganid kävi Uurissa pitkän keskustelun
Jeesuksen kanssa tiedon, viisauden ja totuuden välisestä erosta. Ja häntä
kiehtoi suuresti, mitä heprealainen viisas sanoi: "Viisaus on pääasia; hanki
sen vuoksi itsellesi viisautta. Niin paljon kuin tietoa tavoitteletkin, hanki
sillä ymmärrystä. Nosta viisaus kunniaan, ja se nostaa sinut. Se vie sinut
kunniaan, jos vain tahdot ottaa sen omaksesi."
Viimein koitti eron hetki. He olivat urheita jokainen, nuori mies varsinkin, mutta koettelemus ei ollut helppo. Kyynel kostutti silmää, mutta sydän pysyi rohkeana. Lausuessaan opettajalleen jäähyväisiä Ganid sanoi: "Jää hyvästi, Opettajani, mutta ei iäksi. Sitten kun taas tulen Damaskukseen, etsin sinut käsiini. Rakastan sinua, sillä tunnen, että taivaallisen Isän täytyy olla jotakin sinunkaltaistasi; tiedän ainakin, että olet kovin paljon sen kaltainen, mitä olet minulle hänestä kertonut. Tulen muistamaan opetuksesi, mutta ennen kaikkea muuta haluan sanoa, etten tule koskaan sinua unohtamaan." Isä sanoi: "Jätän jäähyväiset suurelle opettajalle -- opettajalle, joka on tehnyt meistä parempia ja auttanut meitä tuntemaan Jumalaa." Ja Jeesus vastasi: "Olkoon teillä rauha, älköönkä taivaallisen Isän siunaus koskaan teistä väistykö." Ja Jeesus seisoi rannalla ja katseli, kun pieni vene vei heidät heidän ankkurissa olevaan laivaansa. Näin Mestari erosi intialaisista ystävistään Charaxissa, eikä hän tässä maailmassa koskaan enää heitä tavannut; eivätkä he tässä maailmassa eläessään tulleet koskaan tietämään, että mies, joka myöhemmin esiintyi Jeesus Nasaretilaisena, oli tämä sama ystävä, jolle he hetki sitten olivat jättäneet hyvästit -- heidän opettajansa Joosua.
Ganidista varttui Intiassa vaikutusvaltainen
mies, menestyksekkään isänsä arvollinen seuraaja, ja hän levitti ympäriinsä
monia niistä jaloista totuuksista, jotka hän oli
[sivu 1482]
oppinut Jeesukselta, rakastamaltaan
opettajalta. Kun Ganid myöhemmin elämässään kuuli Palestiinassa esiintyneestä
oudosta opettajasta, jonka elämänura päättyi ristinpuulla, niin vaikka hän
tunnisti tämän Ihmisen Pojan julistaman evankeliumin ja hänen juutalaisen
kotiopettajansa opetusten välisen yhtäläisyyden, hänen mieleensä ei koskaan
juolahtanut, että nämä kaksi itse asiassa olivat yksi ja sama henkilö.
Näin päättyi Ihmisen Pojan elämässä luku, jolle voitaisiin antaa otsikko Opettaja Joosuan lähetysretki.