[sivu
1568]
KAHDENTOISTA APOSTOLIN
VIRKAANASETTAMINEN
SUNNUNTAINA, tammikuun 12 päivänä vuonna 27 jKr, hetkeä ennen puoltapäivää Jeesus kutsui apostolit koolle suorittaakseen heidän virkaanasettamisensa valtakunnan evankeliumin julkisiksi saarnaajiksi. Kaksitoista apostolia olivat odottaneet kutsun tulevan minä päivänä hyvänsä, siksi he eivät tuona aamuna olleetkaan menneet kalastamaan kauas rannasta. Useat heistä viivyttelivät lähellä rantaa verkkojaan paikkaillen ja kalastusvälineitään korjaillen.
Laskeutuessaan alas järvenrantaan kutsumaan apostolit koolle Jeesus kutsui ensiksi Andreasta ja Pietaria, jotka olivat kalastamassa rannan tuntumassa; seuraavaksi hän antoi merkin Jaakobille ja Johannekselle, jotka istuivat lähellä olevassa veneessä isänsä Sebedeuksen kanssa keskustellen ja verkkojaan paikaten. Pari parin jälkeen hän keräsi koolle muut apostolit, ja saatuaan kaikki kaksitoista koolle hän vaelsi heidän kanssaan Kapernaumin pohjoispuolisille ylängöille, jossa hän ryhtyi antamaan heille ohjeita heidän virallisen virkaanasettamisensa valmisteluna.
Kerrankin kaikki
kaksitoista apostolia olivat ääneti; yksin Pietarikin oli mietteliäässä
mielenvireessä. Lopultakin oli kauan odotettu hetki koittanut! Hehän olivat
menossa Mestarin kanssa vähän syrjemmälle osallistuakseen jonkinlaiseen
juhlalliseen seremoniaan, jossa he henkilökohtaisesti pyhittäytyisivät ja
kollektiivina antautuisivat pyhään tehtävään edustaa Mestariaan hänen Isänsä
valtakunnan tulemisen julistamisessa.
Ennen virallista virkaanasettamistoimitusta Jeesus puhui kahdelletoista apostolille, jotka olivat asettuneet istumaan hänen ympärilleen: "Veljeni, tämä valtakunnan hetki on tullut. Olen tuonut teidät mukanani tänne vähän syrjemmälle esitelläkseni teidät Isälle valtakunnan lähettiläinä. Jotkut teistä kuulivat minun puhuvan synagogassa tästä valtakunnasta silloin, kun teidät oli ensi kertaa kutsuttu mukaan. Jokainen teistä on oppinut lisää Isän valtakunnasta siksi, että olette olleet kanssani ja työskennelleet Galileanmeren ympäristön kaupungeissa. Mutta tällä kertaa minulla on kerrottavanani tästä valtakunnasta jotakin enemmän.
"Uusi valtakunta, jonka Isäni kohta pystyttää maisten lastensa sydämeen, on oleva ikiaikainen valtapiiri. Tämä Isäni valta niiden sydämessä, jotka haluavat täyttää hänen jumalallisen tahtonsa, ei koskaan pääty. Sanon teille, ettei Isäni ole juutalaisen eikä pakanan Jumala. Monet tulevat idästä ja tulevat lännestä ja asettuvat kanssamme Isän valtakuntaan, kun monet Abrahamin lapsista sen sijaan kieltäytyvät astumasta tähän uuteen veljeskuntaan, jossa Isän henki hallitsee ihmislasten sydämessä.
"Tämän valtakunnan valta ei ole
sotajoukkojen vahvuudessa eikä rikkauksien mahdissa, vaan mieluumminkin se on
sen jumalallisen hengen kunniassa, joka tulee opettamaan tämän taivaallisen
valtakunnan uudestisyntyneiden kansalaisten, Jumalan poikien, mieltä ja
hallitsemaan heidän sydäntään. Tämä on se rakkauden veljeskunta, jossa
vallanpitäjänä on vanhurskaus
[sivu 1569]
ja jonka sotahuuto on oleva: Rauha maan päälle ja hyvä tahto kaikille ihmisille. Tämä valtakunta, jota kohta lähdette julistamaan, on mitä kaikkien aikakausien hyvät ihmiset kaipaavat; se on mitä koko maailma toivoo, ja se on kaikkien profeettojen viisaiden lupausten täyttymys.
"Mutta teidät, lapseni, ja kaikki muut, jotka haluaisivat tulla mukananne tähän valtakuntaan, pannaan kovalle koetukselle. Vain usko päästää teidät sen porttien sisäpuolelle, mutta teidän on tuotettava Isäni hengen hedelmiä, jos tahdotte jatkaa nousuanne jumalallisen yhteisön edistyvän elämän piirissä. Totisesti, totisesti minä sanon teille: Ei jokainen, joka sanoo 'Herra, Herra', pääse taivaan valtakuntaan, vaan pikemminkin se, joka täyttää taivaassa olevan Isäni tahdon.
"Olkoon teidän sanomanne tälle maailmalle: Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, ja ne löytäessänne saatte niiden myötä kaiken muun, mikä on ikuisen eloonjäämisen kannalta tarpeellista. Ja seuraavaksi haluaisin tehdä teille selväksi, ettei tämä Isäni valtakunta tule ulospäin näkyvän voimannäytteen eikä sopimattoman mahdinosoituksen myötä. Teidän ei siis ole määrä lähteä täältä julistamaan valtakuntaa sanomalla: 'se on täällä' tai 'se on tuolla', sillä tämä valtakunta, josta te saarnaatte, on sisimmässänne oleva Jumala.
"Jokainen, joka haluaa olla suuri Isäni valtakunnassa, olkoon hän kaikkien hoivaaja; ja jokainen, joka haluaa olla joukossanne ensimmäinen, tulkoon hänestä veljiensä palvelija. Mutta niin pian kuin teidät on kiistatta otettu vastaan taivaallisen valtakunnan kansalaisiksi, ette ole enää palvelijoita, vaan poikia, elävän Jumalan poikia. Ja näin tämä valtakunta tulee edistymään maailmassa kunnes se murtaa jokaisen esteen ja tekee kaikki ihmiset tietoisiksi Isästäni ja panee heidät uskomaan siihen pelastavaan totuuteen, jota olen tullut julistamaan. Valtakunta on jo nyt käden ulottuvilla, ja jotkut teistä eivät kuole ennen kuin ovat nähneet Jumalan hallitusvallan tulevan suurella voimalla.
"Ja tämä,
jonka silmänne nyt näkevät, tämä kahdestatoista tavallisesta miehestä koostuva
vähäinen alku, on moninkertaistuva ja kasvava, kunnes koko maa lopulta täyttyy
Isälleni osoitetusta ylistyksestä. Ja ihmiset tulevat tietämään, eivät niinkään
puhumanne sanan kuin elämänne elämän perusteella, että olette olleet kanssani
ja saaneet tietää valtakunnan realiteeteista. Ja vaikken haluakaan kuormittaa
mieltänne raskailla taakoilla, panen kohta kuitenkin sielunne kannettavaksi
juhlallisen vastuun, jonka mukaan edustatte tässä maailmassa minua sitten, kun
kohdakkoin poistun luotanne, kuten minä nyt edustan Isääni tässä elämässä, jota
elän lihallisessa hahmossa." Ja sanottavansa sanottuaan Jeesus nousi
seisomaan.
Seuraavaksi Jeesus kehotti näitä kahtatoista kuolevaista, jotka olivat hetki sitten kuunnelleet hänen julistustaan valtakunnasta, polvistumaan piiriin hänen ympärilleen. Sitten Mestari asetti kätensä vuoron perään jokaisen apostolin päälle lähtien Juudas Iskariotista ja päätyen Andreakseen. Heidät siunattuaan hän ojensi kätensä ja rukoili:
"Isäni, tuon nyt eteesi nämä miehet,
sanansaattajani. Olen maan päällä olevien lastemme joukosta valinnut nämä
kaksitoista, jotta he lähtisivät matkaan edustamaan minua, niin kuin minä tulin
tänne edustamaan sinua. Rakasta heitä ja ole heidän kanssaan, kuten olet
rakastanut minua ja ollut minun kanssani. Ja, Isäni, anna näille miehille
viisautta, nyt kun jätän kaikki tulevan valtakunnan asiat heidän käsiinsä. Ja
jos se on tahtosi, haluaisin viipyä maan päällä vielä jonkin aikaa auttaakseni
heitä heidän ponnistuksissaan valtakunnan hyväksi. Ja, Isäni, lisäksi minä
kiitän sinua näistä miehistä ja jätän heidät sinun hoiviisi lähtiessäni viemään
päätökseen tehtävän, jonka olet tehtäväkseni antanut."
[sivu 1570]
Kun Jeesus oli
rukouksensa lausunut, apostolit jäivät kumartuneina paikalleen. Ja kesti useita
minuutteja ennen kuin edes Pietari rohkeni kohottaa katsettaan Mestarin
nähdäkseen. Yksi toisensa perään he syleilivät Jeesusta, mutta kukaan ei
lausunut sanaakaan. Paikalla vallitsi täydellinen hiljaisuus, ja suuri joukko
taivaallisia olentoja seurasi tätä juhlallista ja pyhää näytelmää, jossa
universumin Luoja jätti ihmisten jumalallisen veljeskunnan asiat ihmismielten
ohjaukseen.
Sitten Jeesus puhui sanoen: "Kun te nyt olette Isäni valtakunnan lähettiläitä, teistä on sen myötä tullut kaikista muista maan päällä asuvista ihmisistä selvästi erillinen ja erottuva ihmisluokka. Ette enää ole ihmisinä ihmisten joukossa, vaan olette toisen ja taivaallisen maan valaistuneina kansalaisina tämän pimeän maailman tietämättömien luotujen keskuudessa. Ei riitä, että jatkatte elämäänne sellaisina kuin olitte ennen tätä hetkeä, vaan tästä lähtien teidän on elettävä kuten elävät ne, jotka ovat maistaneet paremman elämän ihanuuksia ja jotka on lähetetty takaisin maan päälle tuon uuden ja paremman maailman Hallitsijan lähettiläiksi. Opettajalta odotetaan enemmän kuin oppilaalta; isännältä vaaditaan enemmän kuin palvelijalta. Taivaallisen valtakunnan kansalaisilta edellytetään enemmän kuin maallisen valtapiirin asukkailta. Jotkin teille kohta puhumistani seikoista saattavat tuntua kovilta, mutta olette päättäneet edustaa tässä maailmassa minua, kuten minä nyt edustan Isää. Ja maan päällä olevina edustajinani olette velvolliset noudattamaan opetuksia ja menettelytapoja, jotka heijastavat ihanteitani kuolevaisten elämästä avaruuden maailmoissa ja joista oma mainen elämäni on esimerkkinä, elämäni, joka tekee tunnetuksi taivaassa olevaa Isää.
"Lähetän teidät julistamaan vapahdusta hengellisesti kahleissa oleville, riemua niille, jotka ovat pelon orjuudessa, ja parantamaan sairaita taivaassa olevan Isäni tahdon mukaisesti. Kohdatessanne ahdingossa olevia lapsiani puhukaa heille rohkaisevasti ja sanokaa:
"Autuaita ovat hengeltään köyhät, nöyrät, sillä heidän ovat taivaan valtakunnan aarteet.
"Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan.
"Autuaita ovat sävyisät, sillä he perivät maan.
"Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he näkevät Jumalan.
"Ja lausukaa lapsilleni myös seuraavat hengellisen lohdutuksen ja lupauksen sanat:
"Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen. Autuaita ovat itkevät, sillä he saavat riemullisuuden hengen.
"Autuaita ovat armeliaat, sillä he saavat armon.
"Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heitä kutsutaan Jumalan pojiksi.
"Autuaita ovat vanhurskauden tähden vainotut, sillä heidän on taivaan valtakunta. Autuaita olette te, kun ihmiset teitä soimaavat ja vainoavat ja valehtelemalla puhuvat teistä kaikenlaista pahaa. Riemuitkaa ja iloitkaa ylenmäärin, sillä palkkanne on suuri taivaassa.
"Veljeni, kun lähetän teidät matkaan, te olette maan suola, suola, jossa on pelastuksen maku. Mutta jos tämä suola on käynyt mauttomaksi, millä se saadaan taas suolaiseksi? Se ei kelpaa enää muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi.
"Te olette maailman valo. Kukkulalle
rakennettu kaupunki ei voi olla kätkössä. Eivätkä ihmiset sytytä kynttilää ja
pane sitä vakan alle vaan kynttilänjalkaan; ja se antaa
[sivu 1571]
valoa kaikille
talossa oleville. Antakaa valonne loistaa ihmisten edessä, jotta he saattavat
nähdä hyvät työnne ja johdattua ylistämään Isäänne, joka on taivaassa.
"Lähetän
teidät maailmaan edustamaan itseäni ja toimimaan Isäni valtakunnan lähettiläinä,
ja lähtiessänne julistamaan ilosanomaa luottakaa Isään, jonka sanansaattajia
olette. Älkää väkivalloin vastustako vääryyttä; älkää luottako lihallisen
käsivarren voimaan. Jos lähimmäisesi lyö sinua oikealle poskelle, käännä
hänelle toinenkin. Olkaa mieluummin halukkaat kärsimään vääryyttä kuin
keskenänne käräjöimään. Hyvyydessä ja armossa hoivatkaa kaikkia ahdingossa ja
hädässä olevia.
"Minä sanon
teille: Rakastakaa vihollisianne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat,
siunatkaa ne, jotka teitä kiroavat, ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka
halveksittavasti käyttävät teitä hyväkseen. Ja mitä ikinä uskotte, että minä
tekisin ihmisille, myös te se heille tehkää.
"Taivaassa
oleva Isänne antaa auringon paistaa niin pahoille kuin hyvillekin; samoin hän
lähettää sateen niin oikeudenmukaisille kuin väärämielisillekin. Te olette
Jumalan poikia, te olette jopa enemmän, sillä olette nyt Isäni valtakunnan
lähettiläitä. Olkaa armahtavaisia, niin kuin Jumalakin on armahtavainen, ja
valtakunnan ikuisessa tulevaisuudessa teidän on määrä olla täydellisiä niin
kuin taivaallinen Isännekin on täydellinen.
"Teidät on
valtuutettu pelastamaan ihmisiä, ei heitä tuomitsemaan. Maisen elämänne
päättyessä te odotatte kaikki armoa, siksi edellytänkin teiltä, että te
kuolevaisina eläessänne osoitatte armoa kaikille lihallishahmoisille
veljillenne. Älkää hairahtuko sellaiseen, että yritätte ottaa rikan veljenne
silmästä, kun omassa silmässänne on hirsi. Kunhan ensin olette heittäneet
hirren pois omasta silmästänne, näette sitten paremmin ottaa rikan veljenne
silmästä.
"Nähkää
totuus selvästi, eläkää vanhurskas elämä pelottomasti, ja niin olette minun
apostolejani ja Isäni lähettiläitä. Olette kuulleet sanottavan: 'Jos sokeat
taluttavat sokeita, he kaikki putoavat kuoppaan.' Mikäli mielitte opastaa muita
sisälle valtakuntaan, teidän on itsenne kuljettava elävän totuuden kirkkaassa
valossa. Kaikessa, mitä valtakunnan merkeissä teette, kehotan teitä osoittamaan
oikeudenmukaista arvostelukykyä ja terävää viisautta. Älkää sitä, mikä on pyhää,
tarjotko koirille, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, jotteivät ne
polkisi aarteitanne jalkoihinsa ja kävisi kimppuunne repien teidät kappaleiksi.
"Varoitan
teitä vääristä profeetoista, jotka tulevat luoksenne lammasten vaatteissa,
vaikka he sisäpuolelta ovat raatelevia susia. Hedelmistään te heidät tunnette.
Kerätäänkö orjantappuroista rypäleitä tai ohdakkeista viikunoita? Ja on myös
niin, että jokainen hyvä puu tuottaa hyviä hedelmiä, mutta huono puu tuottaa
kelvottomia hedelmiä. Hyvä puu ei voi tuottaa kelvottomia hedelmiä, yhtä vähän
kuin huono puu voi tuottaa hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tuota hyviä
hedelmiä, hakataan ennen pitkää maahan ja heitetään tuleen. Mikä on
asianomaisen vaikutin, siitä riippuu, ansaitseeko hän pääsyn taivaan
valtakuntaan. Isäni katsoo ihmisten sydämeen ja arvostelee heitä sen mukaan,
mitkä ovat heidän sisäiset kaipauksensa ja vilpittömät aikomuksensa.
"Valtakunnan
suurena tuomion päivänä moni tulee sanomaan minulle: 'Emmekö profetoineetkin
nimissäsi ja emmekö nimesi kautta tehneetkin monia ihmeellisiä tekoja?' Mutta
minun on pakko sanoa heille: 'En koskaan tuntenut teitä. Menkää pois luotani,
te väärät opettajat'. Mutta jokainen, joka kuulee tämän käskyn ja vilpittömästi
panee toimeen saamansa määräyksen edustaa minua ihmisten edessä, kuten minä
olen edustanut Isääni teidän edessänne, hänelle ovat ovet apposen avoinna hänen
astua palvelukseeni ja taivaallisen Isän valtakuntaan."
Milloinkaan
aikaisemmin apostolit eivät olleet kuulleet Jeesuksen puhuvan tällä tavoin,
sillä hän oli puhunut heille niin kuin puhuu se, joka on korkeimman vallan
haltija. He laskeutuivat alas vuorelta auringonlaskun aikaan, mutta kukaan ei
esittänyt Jeesukselle yhtäkään kysymystä.
[sivu 1572]
Niin kutsuttu
"vuorisaarna" ei ole Jeesuksen evankeliumi. Toki se sisältää paljon
hyödyllistä opetusta, mutta kysymyksessä oli Jeesuksen
virkaanasettamisvaltuutus kahdelletoista apostolille. Se oli Mestarin
henkilökohtainen toimeksianto niille, joiden oli määrä lähteä saarnaamaan
evankeliumia, ja niille, joiden piti pyrkiä edustamaan häntä ihmisten
maailmassa, kuten hän itse niin puhuttelevasti ja täydellisesti edusti Isäänsä.
"Olette
maan suola, suola, jossa on pelastuksen maku. Mutta jos tämä suola on käynyt
mauttomaksi, millä se saadaan taas suolaiseksi? Se ei enää kelpaa muuhun kuin
pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi."
Jeesuksen
aikoihin suola oli kallisarvoista. Sitä käytettiin jopa rahana. Nykyinen
palkkaa merkitsevä englannin kielen sana 'salary' on johdettu suolaa
merkitsevästä sanasta 'salt'. Paitsi että suola antaa ruoalle makua, se on myös
säilöntäaine. Suola tekee muista aineista maukkaampia, ja näin se palvelee
sillä, että sitä kulutetaan.
"Te
olette maailman valo. Kukkulalle rakennettu kaupunki ei voi olla kätkössä.
Eivätkä ihmiset sytytä kynttilää ja pane sitä vakan alle vaan kynttilänjalkaan;
ja se antaa valoa kaikille talossa oleville. Antakaa valonne loistaa ihmisten
edessä, jotta he saattavat nähdä hyvät työnne ja johdattua ylistämään Isäänne,
joka on taivaassa."
Vaikka valo
karkottaa pimeyden, se voi kuitenkin olla myös niin "sokaisevaa",
että se hämmentää ja turhauttaa. Meille annetaan kehotus antaa valomme loistaa niin,
että lähimmäisemme ohjautuvat runsaamman elämän uusille ja jumalallisille
poluille. Valomme tulisi loistaa siten, ettei se vetäisi huomiota itseemme.
Jopa kutsumusta voidaan käyttää tehokkaana "heijastimena" tämän
elämän valon levittämiseksi.
Vahvat
luonteenpiirteet eivät ole tuloksena siitä, että ei tee väärin, vaan
mieluumminkin siitä, että tekee tosiasiassa oikein. Epäitsekkyys on
inhimillisen suuruuden tunnusmerkki. Minuuden toteutumisen korkeimmat tasot
saavutetaan palvonnan ja palvelun avulla. Onnellisen ja aikaansaavan henkilön
vaikuttimina on, ei suinkaan väärintekemisen pelko, vaan rakkaus
oikeintekemistä kohtaan.
"Hedelmistään
te heidät tunnette." Persoonallisuus on pohjimmiltaan muuttumaton. Mikä muuttuu -- kasvaa --, on moraalinen luonne.
Nykyajan uskontojen suurin virhe on negativismi. Puu, joka ei kanna hedelmää,
"hakataan maahan ja heitetään tuleen." Moraalista arvoa ei voi saada
pelkästä tukahduttamisesta -- "Älä"-käskyn noudattamisesta. Pelko ja
häpeä ovat arvottomia uskonnollisen elämäntavan vaikuttimia. Uskonto on perusteltua
vain tuodessaan julki Jumalan isyyden ja lisätessään ihmisten veljeyttä.
Tuloksellinen elämisen filosofia muovautuu kosmisen ymmärryksen ja ihmisen sosiaaliseen ja taloudelliseen ympäristöön kohdistuvien tunnereaktioiden kokonaisuuden yhdistymisestä. Muistakaa, että vaikkei perittyjä viettejä voidakaan perusolemukseltaan muuttaa, tällaisiin vietteihin kohdistuvat emotionaaliset reaktiot ovat silti muutettavissa. Moraalista olemusta voidaan sen vuoksi modifioida, luonnetta voidaan parantaa. Vahvassa luonteessa emotionaaliset reaktiot ovat integroituneita ja koordinoituneita, ja tällä tavoin tuloksena on yhdistynyt persoonallisuus. Puutteellinen yhdistyneisyys heikentää moraalisuutta ja luo onnettomuutta.
Ilman arvollista tavoitetta elämästä tulee
päämäärätöntä ja hyödytöntä, ja seurauksena on paljon onnettomuutta. Jeesuksen
esitys kahdentoista apostolin virkaanasettajaisissa on elämänfilosofian
mallikappale. Jeesus kehotti seuraajiaan harjoittamaan kokemusperäistä uskoa.
Hän varoitti heitä luottamasta pelkkään älylliseen myöntymiseen,
herkkäuskoisuuteen, ja vakiintuneeseen arvovaltaisuuteen.
[sivu 1573]
Kasvatuksen tulisi olla menetelmä, jolla
opitaan (keksitään) paremmat tavat tyydyttää luonnolliset ja perityt viettimme,
ja onnellisuus on se, mikä on kokonaistuloksena tällaisista entistä
korkeammista keinoista saavuttaa emotionaalisia tyydyttyneisyyksiä. Onnellisuus
riippuu kovin vähän ympäristöstä, jos kohta miellyttävät olosuhteet voivatkin
myötävaikuttaa siihen suuresti.
Jokainen
kuolevainen haluaa todellisuudessa olla täydellinen persoona, olla täydellinen
niin kuin taivaassa oleva Isä on täydellinen. Ja siihen onkin mahdollista
päästä, sillä loppujen lopuksi "universumi on aidosti isällinen".
5. ISÄLLINEN JA VELJELLINEN RAKKAUS
Alkaen vuorisaarnasta ja päätyen viimeisellä ehtoollisella pidettyyn puheeseen Jeesus opetti seuraajiaan tuomaan julki pikemminkin isällistä rakkautta kuin veljellistä rakkautta. Veljellinen rakkaus rakastaisi lähimmäistäsi niin kuin rakastat itseäsi, eikä "kultaisen säännön" täyttämiseen muuta tarvittaisikaan. Mutta isällinen kiintymys edellyttäisi, että sinun tulisi rakastaa kuolevaistovereitasi niin kuin Jeesus rakastaa sinua.
Jeesus rakastaa ihmiskuntaa kaksinaista kiintymystä osoittaen. Hän eli maan päällä kaksinaisena persoonallisuutena: ihmis- ja jumalallisena persoonallisuutena. Jumalan Poikana hän rakastaa ihmistä isällisellä rakkaudella: hän on ihmisen Luoja, hänen universumin-Isänsä. Ihmisen Poikana Jeesus rakastaa kuolevaisia veljenä: hänhän oli kiistatta ihminen ihmisten joukossa.
Jeesus ei odottanut seuraajiensa pystyvän
veljellisen rakkauden osoittamisessa mahdottomuuksiin, mutta hän odotti kyllä
heidän ponnistelevan ollakseen Jumalan kaltaisia -- ollakseen täydellisiä niin
kuin Isäkin taivaassa on täydellinen --, jotta he voisivat alkaa suhtautua
ihmiseen kuten Jumala suhtautuu luotuihinsa, ja voisivat sen vuoksi alkaa
rakastaa ihmisiä niin kuin Jumala rakastaa heitä -- osoittaa isällisen
kiintymyksen ituja. Näitä kehotuksia kahdelletoista apostolille esittäessään
Jeesus pyrki tuomaan esille tämän uuden, isällisen rakkauden käsitteen
siten kuin se suhteutuu tiettyihin emotionaalisiin asenteisiin, jotka liittyvät
ympäröivien olosuhteiden johdosta tehtäviin lukuisiin sosiaalisiin
mukautumisiin.
Tämän suurimerkityksisen esityksen alkusanoissa Mestari kiinnitti huomiota neljään uskon asenteeseen johdatuksena jäljempänä seuranneeseen kuvaukseen hänen neljästä transsendentista ja korkeimmasta isällisen rakkauden reaktiostaan pelkän veljellisen rakkauden sisältämien rajoitusten vastakohtana.
Aluksi hän puhui niistä, jotka olivat hengeltään köyhiä, jotka janosivat vanhurskautta, jotka olivat kestäviä sävyisyydessä ja jotka olivat puhdassydämisiä. Tällaisten hengen erottamiseen kykenevien kuolevaisten voitiin odottaa pääsevän niin korkeille jumalallisen epäitsekkyyden tasoille, että he koettaisivat hämmästyttävää isällisen kiintymyksen harjoittamista; että he, vaikka ovatkin murehtijoita, saisivat kyvyn osoittaa armoa, edistää rauhaa ja kestää vainoja, ja että he kaikissa näissä koettelevissa tilanteissa rakastaisivat tylyäkin ihmiskuntaa isällisellä rakkaudella. Isän kiintymys voi yltää sellaisille antaumuksen tasoille, jotka mittaamattomassa määrin ylittävät veljen tunteman kiintymyksen tasot.
Näihin autuuksiin sisältyvä usko ja rakkaus
vahvistavat moraalista luonnetta ja luovat onnellisuutta. Pelko ja viha
heikentävät luonnetta ja tuhoavat onnen. Tämän suurimerkityksisen saarnan
alkutahdeissa kuului autuuden sävel.
1. "Autuaita ovat hengeltään köyhät
-- nöyrät." Lapselle onnellisuus on välittömän mielihyväntarpeen
tyydyttymistä. Aikuinen on valmis kylvämään kieltäymyksen siemeniä korjatakseen
sitten satona suurempaa onnellisuutta. Jeesuksen aikoihin, ja sen jälkeenkin,
onnellisuus on aivan liian usein yhdistetty ajatukseen varallisuuden
omistamisesta. Kertomuksessa fariseuksesta ja publikaanista, jotka rukoilivat
temppelissä, toinen tunsi olevansa hengeltään rikas -- omahyväinen; toinen
tunsi olevansa "hengeltään köyhä" --
[sivu 1574]
nöyrä. Toinen oli omahyväinen, toinen oli
opinhaluinen ja totuutta etsivä. Hengeltään köyhät etsivät päämääriä, jotka
merkitsevät hengellistä rikkautta -- Jumalaa. Eikä tällaisten
totuudenetsijöiden tarvitse odottaa palkintoa, joka annettaisiin vasta
kaukaisessa tulevaisuudessa, sillä he saavat palkintonsa jo nyt. He
löytävät taivaan valtakunnan omasta sydämestään ja kokevat tuollaista onnea jo
nyt.
2. "Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan." Vain ne, jotka tuntevat olevansa hengen osalta köyhiä, tuntevat koskaan vanhurskaudennälkää. Vain nöyrät etsivät jumalallista väkevyyttä ja kaipaavat hengellistä voimaa. Mutta on äärimmäisen vaarallista ryhtyä tieten tahtoen hengelliseen paastoon sillä keinoin hengellisten antimien ruokahaluaan lisätäkseen. Fyysinen paasto käy vaaralliseksi neljän tai viiden päivän kuluttua; ihminen menettää sangen helposti koko ravinnonkaipuunsa. Pitkitetty paasto, oli se fyysistä tai hengellistä, pyrkii hävittämään näläntunteen kokonaan.
Kokemuksellinen vanhurskaus on ilo, ei
velvollisuus. Jeesuksen vanhurskaus on dynaamista rakkautta --
isällis-veljellistä kiintymystä. Kysymys ei ole negatiivisesta eli
"älä"-tyyppisestä vanhurskaudesta. Miten joku ylipäätään voisikaan
isota jotakin negatiivista -- jotakin, josta sanotaan "älä".
Ei ole kovinkaan helppoa opettaa näitä kahta
ensimmäistä autuutta lapsen mielelle, mutta kypsyneen mielen tulisi käsittää
niiden merkityksellisyys.
3. "Autuaita ovat sävyisät, sillä he
perivät maan." Aidolla sävyisyydellä ei ole mitään yhteistä pelon
kanssa. Se on paremminkin Jumalan kanssa yhteistyössä toimiva ihmisasenne --
"Tapahtukoon sinun tahtosi". Siihen kuuluu kärsivällisyyttä ja
pitkämielisyyttä, ja sen vaikuttimena on järkähtämätön usko lainalaiseen ja ystävälliseen
maailmankaikkeuteen. Se pitää hallinnassa kaikki kiusaukset kapinoida
jumalallista johdatusta vastaan. Jeesus oli ihanteellisen sävyisä Urantian
ihminen, ja hän peri valtavan universumin.
4. "Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he näkevät Jumalan." Hengellinen puhtaus ei ole negatiivinen ominaisuus, paitsi että siitä, se myönnettäköön, puuttuu epäluuloisuus ja kostonhalu. Puhuessaan puhtaudesta Jeesus ei suinkaan tarkoittanut käsitellä vain ihmisen sukupuoliasenteita. Hän viittasi enemmänkin siihen luottamukseen, joka ihmisellä tulisi olla kanssaihmiseensä; luottamukseen, joka vanhemmalla on lapseensa ja joka tekee hänelle mahdolliseksi rakastaa kaltaisiaan niin kuin isä heitä rakastaisi. Isän rakkauden ei tarvitse lellitellä, eikä se suvaitse pahaa, mutta se on aina kyynisyyden vastaista. Isällisellä rakkaudella ei ole mitään salattuja tavoitteita, ja se etsii ihmisestä aina parasta. Se on todellisen vanhemman asenne.
Nähdä -- uskon kautta -- Jumala merkitsee sitä, että hankkii aitoa hengellistä ymmärrystä. Ja hengellinen ymmärrys lisää entisestään Suuntaajan opastusta, ja nämä lisäävät lopulta jumalatietoisuutta. Ja kun tunnet Isän, varmuutesi siitä, että olet Jumalan poika, vahvistuu, ja voit yhä syvemmin rakastaa jokaista lihallishahmoista veljeäsi, et pelkästään veljenä -- veljellistä rakkautta tuntien -- vaan myös isänä -- isällistä kiintymystä tuntien.
Tämä neuvo on helppo opettaa jopa lapselle.
Lapset ovat luonnostaan luottavaisia, ja vanhempien tulisi huolehtia siitä,
etteivät lapset kadota tätä yksinkertaista uskoaan. Lasten kanssa toimiessanne
karttakaa kaikkea petkuttamista, älkääkä antako aihetta epäluulolle. Osoittakaa
viisautta auttaessanne heitä valitsemaan omat sankarinsa ja omaksumaan oma
elämäntehtävänsä.
Ja sen jälkeen Jeesus antoi seuraajilleen
lisää ohjeita siitä, miten kaiken inhimillisen kamppailun päätarkoitus --
täydellisyys -- jopa jumalallisen saavuttaminen -- on ymmärrettävä. Taukoamatta
hän kehotti heitä: "Olkaa täydelliset niin kuin taivaassa oleva Isänne on
täydellinen." Hän ei kehottanut kahtatoista apostolia rakastamaan
lähimmäisiään niin kuin he rakastivat itseään. Sekin olisi ollut arvokas
saavutus, olisihan se ollut merkki veljellisen rakkauden saavuttamisesta. Hän
kuitenkin kehotti apostolejaan mieluumminkin rakastamaan ihmisiä niin kuin hän
[sivu 1575]
oli rakastanut heitä -- rakastamaan isällistä
siinä kuin veljellistäkin kiintymystä osoittaen. Ja hän valaisi tätä esimerkein
osoittaen neljä isällistä rakkautta ilmentävää ylevää reaktiota:
1. "Autuaita ovat murheelliset, sillä
he saavat lohdutuksen." Ei niin kutsuttu terve järki eikä paraskaan
logiikka milloinkaan väittäisi, että suremisesta olisi saatavissa
onnellisuutta. Mutta Jeesus ei viitannutkaan ulkonaiseen tai suurieleiseen
suremiseen. Hänen mielessään oli emotionaalinen helläsydämisyydestä kertova
suhtautumistapa. On suuri erehdys opettaa pojille ja nuorille miehille, että on
epämiehekästä osoittaa hellyyttä tai muulla tavoin tuoda esille emotionaalisia
tuntemuksia tai fyysistä kärsimystä. Myötätuntoisuus on arvokas ominaisuus niin
miehessä kuin naisessakin. Ei ole välttämätöntä olla kovapintainen ollakseen
miehekäs. Sellainen on väärä tapa luoda rohkeita miehiä. Maailman suurmiehet
eivät ole pelänneet surra. Mooses, murehtija, oli suurempi mies kuin konsanaan
Simson tai Goljat. Mooses oli verraton johtaja, mutta hän oli myös
lempeämielinen mies. Herkkyys ja avoimuus inhimillistä hätää kohtaan luo aitoa
ja kestävää onnellisuutta samalla, kun tällaiset lempeät asenteet varjelevat
sielua kiukun, vihan ja epäluuloisuuden tuhoisilta vaikutuksilta.
2. "Autuaita ovat armeliaat, sillä he
saavat armon." Tässä yhteydessä armeliaisuus tarkoittaa totisimman
ystävyyden -- laupeuden -- korkeutta ja syvyyttä ja leveyttä. Armo saattaa
toisinaan olla passiivista, mutta tässä se on aktiivista ja dynaamista --
ylintä isällisyyttä. Rakastavan vanhemman ei ole kovinkaan vaikea antaa,
montakin kertaa, anteeksi lapselleen. Ja lapsella, jota ei ole hemmottelemalla
pilattu, on luonnostaan halu lievittää kärsimystä. Lapset ovat luonnostaan
kilttejä ja myötätuntoisia, kunhan he ovat kyllin vanhoja osatakseen arvioida
tosiasiallisia olosuhteita.
3. "Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heitä on määrä kutsua Jumalan pojiksi." Jeesuksen kuulijat kaipasivat sotilaallista vapautusta, eivät rauhantekijöitä. Mutta Jeesuksen rauha ei suinkaan ole mitään pasifistista tai negatiivista. Koettelemusten ja vainojen hetkellä hän sanoi: "Rauhani minä jätän teille." "Älköön sydämenne olko levoton, älköönkä sydämessänne olko pelkoa." Tällaista on rauha, joka estää raunioittavat konfliktit. Omakohtainen rauha eheyttää persoonallisuutta. Sosiaalinen rauha estää pelkoa, ahneutta ja vihaa. Poliittinen rauha estää roturistiriitoja, kansallisia epäluuloja ja sotaa. Rauhan rakentaminen on epäluottamuksen ja epäluuloisuuden parannuskeino.
Lapset on helppo opettaa toimimaan
rauhantekijöinä. He nauttivat joukkuetoiminnoista, he leikkivät mielellään
yhdessä. Eräässä toisessa yhteydessä Mestari sanoi: "Jokainen, joka haluaa
pelastaa elämänsä, on sen kadottava, mutta jokainen, joka kadottaa elämänsä, on
sen löytävä."
4. "Autuaita ovat vanhurskauden tähden vainotut, sillä heidän on taivaan valtakunta. Onnellisia olette te, kun ihmiset teitä soimaavat ja vainoavat ja valehtelemalla puhuvat teistä kaikenlaista pahaa. Riemuitkaa ja iloitkaa ylenmäärin, sillä palkkanne on suuri taivaassa."
Perin usein tosiaankin käy niin, että rauhan jälkeen seuraa vaino. Mutta nuoret ihmiset ja rohkeat aikuiset eivät koskaan kaihda vaikeutta tai vaaraa. "Suurempaa rakkautta ei osoita kukaan kuin se, joka antaa henkensä ystäviensä puolesta." Ja isällinen rakkaus pystyy vaikeuksitta tähän kaikkeen -- tekoihin, jotka tuskin kuuluvat veljellisen rakkauden piiriin. Ja vainon satona on loppujen lopuksi korjattu aina edistystä.
Lapset vastaavat aina rohkeutta kysyvään
haasteeseen. Nuoruus on aina valmis "hurjaankin yritykseen". Ja
jokaisen lapsen tulisi jo varhain oppia tekemään uhrauksia.
Ja tästä käy ilmi, että vuorisaarnaan
sisältyvät autuudet perustuvat uskoon ja rakkauteen eivätkä lakiin: etiikkaan
ja velvollisuuteen.
Isällinen rakkaus iloitsee siitä, että se saa
maksaa pahan hyvällä; että se saa kostaa vääryyden hyvää tekemällä.
[sivu 1576]
6. VIRKAANASETTAJAISPÄIVÄN ILTA
Saavuttuaan sunnuntai-iltana Sebedeuksen kotiin Kapernaumin pohjoispuolella olevilta ylängöiltä Jeesus ja kaksitoista apostolia nauttivat yksinkertaisen aterian. Kun Jeesus jälkeenpäin lähti kävelemään järven rannalle, kaksitoista apostolia sen sijaan keskustelivat keskenään. Lyhyen mielipiteidenvaihdon jälkeen ja kaksosten rakennellessa pientä nuotiota, joka tarjoaisi heille lämpöä ja enemmän valoa, Andreas lähti etsimään Jeesusta, ja tämän tavoitettuaan hän sanoi: "Mestari, veljeni eivät kykene käsittämään sitä, mitä olet sanonut valtakunnasta. Meistä tuntuu, ettemme kykene aloittamaan tätä työtä ennen kuin olet antanut meille lisää ohjeita. Olen tullut pyytämään sinua liittymään seuraamme puutarhassa ja auttamaan meitä ymmärtämään sanojesi merkityksen." Ja Jeesus meni Andreaksen mukana tapaamaan apostoleja.
Puutarhaan astuttuaan hän keräsi apostolit ympärilleen ja opetti heille lisää sanoen: "Koette sanomani vastaanottamisen vaikeaksi, koska haluaisitte rakentaa uuden opetuksen suoraan vanhan päälle, mutta sanon teille, että teidän on synnyttävä uudesti. Teidän on aloitettava alusta, aivan kuin olisitte pikkulapsia, ja oltava valmiit luottamaan opetukseeni ja uskomaan Jumalaan. Valtakunnan uutta evankeliumia ei voi mukauttaa siihen, mikä on. Teillä on vääriä käsityksiä Ihmisen Pojasta ja hänen tehtävästään maan päällä. Mutta älkää erehtykö luulemaan, että olen tullut lakia ja profeettoja kumoamaan; en ole tullut hävittämään vaan täyttämään, laajentamaan ja valaisemaan. En ole tullut lakia rikkomaan, vaan pikemminkin kirjoittamaan nämä uudet käskyt sydämenne tauluun.
"Vaadin teiltä vanhurskautta, joka on suurempaa kuin niiden vanhurskaus, jotka tavoittelevat Isän suosiota almuja antamalla, rukoilemalla ja paastoamalla. Jos haluatte astua valtakuntaan, teillä täytyy olla sellaista vanhurskautta, johon kuuluu rakkautta, armoa ja totuutta -- vilpitön halu täyttää taivaassa olevan Isäni tahto."
Silloin Simon Pietari sanoi: "Mestari, jos sinulla on jokin uusi käsky, me mieluusti kuulisimme sen. Paljasta meille se uusi tie." Jeesus vastasi Pietarille: "Olette kuulleet niiden sanovan, jotka opettavat lakia: 'Älä tapa, sillä jokainen, joka tappaa, saa tuomion.' Mutta minä katson teon taakse saadakseni selville, mikä sen vaikutin on. Sanon teille, että jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on vaarassa joutua kiroukseen. Joka hautoo sydämessään vihaa ja suunnittelee mielessään kostoa, on vaarassa tulla tuomituksi. Teidän on pakostakin tuomittava lähimmäisenne heidän tekojensa mukaan, mutta taivaallinen Isä tuomitsee aikomuksen mukaan.
"Olette kuulleet lakia opettavien sanovan: 'Älä tee huorin'. Mutta minä sanon teille, että jokainen mies, joka katsoo naista tätä himoiten, on sydämessään jo tehnyt huorin hänen kanssaan. Te voitte arvostella ihmisiä vain heidän tekojensa mukaan, mutta Isäni katsoo lastensa sydämeen ja armossaan tuomitsee heidät heidän aikomustensa ja todellisten tavoitteidensa mukaisesti."
Jeesuksen aikomuksena oli jatkaa ja käsitellä
muita käskyjä, kun Jaakob Sebedeus keskeytti hänet kysyen: "Mestari, mitä
opetamme ihmisille avioerosta? Pitäisikö meidän sallia, että mies ottaa eron
vaimostaan, kuten Mooses on säätänyt?" Ja kuullessaan tämän kysymyksen
Jeesus sanoi: "En ole tullut lakeja säätämään vaan valaisemaan. En ole
tullut reformoimaan tämän maailman valtakuntia vaan mieluumminkin pystyttämään
taivaan valtakunnan. Isän tahto ei ole, että antaisin periksi houkutukselle
ryhtyä opettamaan teille hallintoa, kauppaa tai sosiaalista käyttäytymistä
koskevia sääntöjä, jotka vaikka ne tänään olisivatkin asianmukaisia, olisivat
jonkin toisen aikakauden yhteiskunnalle kuitenkin kaikkea muuta kuin
soveliaita. Olen tässä maailmassa vain ja ainoastaan lohduttamassa ihmisten
mieltä, vapauttamassa heidän henkensä ja pelastamassa heidän sielunsa. Mutta
tämän avioerokysymyksen
[sivu 1577]
osalta sanon, että vaikka Mooses suhtautuikin suopeasti sellaisiin asioihin, näin ei ollut Aatamin päivinä ja Puutarhassa."
Sen jälkeen kun apostolit olivat hetken aikaa keskustelleet keskenään, Jeesus jatkoi puhettaan sanoen: "Teidän tulee aina kaikessa kuolevaisten käyttäytymisessä tunnistaa nämä kaksi näkökohtaa -- inhimillinen ja jumalallinen; lihalliset tiet ja hengellinen tie; ajallisuutta edustava arvio ja ikuisuutta edustava näkökulma." Ja vaikkeivät kaksitoista apostolia kyenneetkään käsittämään kaikkea, mitä hän heille opetti, tämä opetus oli heille silti suureksi avuksi.
Ja sitten Jeesus sanoi: "Mutta opetuksestani tulee teille kompastuskivi, koska olette tottuneet tulkitsemaan sanomaani kirjaimellisesti; olette hitaat erottamaan, mikä on opetukseni henki. Teidän on lisäksi muistettava, että olette minun sanansaattajiani, joten olette velvolliset elämään elämänne niin kuin minä olen hengessä elänyt omani. Olette henkilökohtaisia edustajiani, mutta älkää erehtykö odottamaan, että kaikki ihmiset jokaisen yksityiskohdan osalta eläisivät teidän laillanne. Teidän tulee niin ikään muistaa, että minulla on lampaita, jotka eivät ole tästä katraasta, ja että minulla on velvollisuuksia myös heitä kohtaan -- siinä mielessä, että minun on kuolevaisluontoista elämää eläessäni annettava myös heille malli Jumalan tahdon täyttämisestä."
Silloin Natanael kysyi: "Mestari, eikö meidän pidä antaa mitään sijaa oikeudelle? Mooseksen laki sanoo: 'Silmä silmästä, hammas hampaasta.' Mitä me sanomme?" Ja Jeesus vastasi: "Teidän pitää maksaa paha hyvällä. Sanansaattajani eivät saa tapella ihmisten kanssa, vaan heidän tulee olla lempeitä kaikkia kohtaan. Samalla mitalla mittaaminen ei saa olla teidän sääntönänne. Ihmisten hallitsijoilla saattaa olla sellaisia lakeja, mutta niin ei ole valtakunnassa. Armon pitää aina määrätä, miten tuomitsette, ja rakkauden pitää määrätä, miten menettelette. Ja jos nämä sanat tuntuvat kovilta, voitte vielä nytkin kääntyä takaisin. Jos apostoliuden vaatimukset tuntuvat teistä liian kovilta, voitte palata vähemmän vaativalle opetuslapseuden tielle."
Nämä hätkähdyttävät sanat kuultuaan apostolit vetäytyivät hetkeksi omiin oloihinsa, mutta hetken päästä he palasivat, ja Pietari sanoi: "Mestari, me haluamme jatkaa sinun kanssasi. Kukaan meistä ei tahtoisi kääntyä takaisin. Olemme täysin valmiit maksamaan sen ylimääräisen hinnan, tahdomme juoda sen maljan. Haluaisimme olla apostoleja emmekä pelkkiä opetuslapsia."
Tämän kuullessaan Jeesus sanoi: "Olkaa sitten valmiit kantamaan vastuunne ja seuraamaan minua. Tehkää hyvät tekonne salassa. Kun annatte almuja, älköön vasen kätenne tietäkö, mitä oikea kätenne tekee. Ja kun rukoilette, hakeutukaa omiin oloihinne, älkääkä hokeko tyhjänpäiväisiä ja tarkoituksettomia fraaseja. Muistakaa aina, että Isä tietää tarpeenne jo ennen kuin häneltä pyydättekään. Älkääkä antautuko paastoamaan surkea ilme kasvoillanne, jotta ihmiset näkisivät teidän paastoavan. Valittuina apostoleinani, jotka nyt on otettu erilleen valtakunnan palvelukseen, älkää kerätkö itsellenne aarretta maan päälle, vaan kerätkää epäitsekkään palvelunne keinoin itsellenne aarre taivaaseen, sillä missä aarteenne ovat, siellä on myös sydämenne.
"Silmä on ruumiin lamppu. Niinpä jos silmäsi on antelias, koko ruumiisi on täynnä valoa. Mutta jos silmäsi on itsekäs, koko ruumiisi on täynnä pimeyttä. Jos juuri se valo, joka on sinussa, muuttuu pimeydeksi, kuinka suuri onkaan tuo pimeys!"
Ja sitten Tuomas kysyi Jeesukselta, tulisiko
heidän "jatkuvasti pitää kaikkea yhteisenä." Mestari sanoi:
"Kyllä, veljeni, minä haluaisin, että eläisimme yhdessä kuin yksi
ymmärtäväinen perhe. Teille on uskottu suuri tehtävä, ja kaipaan teiltä
jakamatonta palvelua. Tunnette osuvan sanonnan: 'Kukaan ei voi palvella kahta
herraa.' Ette voi palvoa Jumalaa vilpittömästi ja samalla täydestä sydämestänne
palvella mammonaa. Nyt kun olette varauksitta värväytyneet valtakunnan työhön,
älkää murehtiko elämästänne; vielä vähemmän huolehtikaa siitä, saatteko
syödäksenne tai juodaksenne; älkää murehtiko ruumiistanne, siitä, mitä
päällenne pukisitte. Jo nyt olette oppineet, etteivät halulliset kädet eivätkä
totiset sydämet kulje ympäriinsä nälkäisinä. Ja nyt kun valmistaudutte
omistamaan koko tarmonne
[sivu 1578]
valtakunnan hyväksi suoritettavaan työhön, olkaa vakuuttuneita siitä, ettei Isä unohda tarpeitanne. Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa, ja sinne sisälle päästyänne teille annetaan kaikki tarvitsemanne. Älkää sen vuoksi suotta murehtiko huomisesta. Yhden päivän huolissa on sille päivälle riittämiin."
Kun Jeesus näki,
että he olisivat olleet valmiit valvomaan koko yön kysymyksiä esittäen, hän
sanoi heille: "Veljeni, olette hauraita astioita; nyt teidän on paras
mennä levolle, jotta olisitte valmiita huomisen puuhiin." Mutta uni oli
kaikonnut heidän silmistään. Pietari rohkeni pyytää Mestariltaan: "Minulla
olisi ihan pikkuisen yksityistä juttua kanssasi. Ei niin, että minulla olisi
salaisuuksia veljiltäni, mutta minulla on levoton mieli, ja jos sattumalta
kävisi niin, että olisin ansainnut Mestariltani nuhteen, kestäisin sen paremmin,
jos olisin kanssasi kahdestaan." Ja Jeesus sanoi: "Tule mukaani,
Pietari", ja meni edellä sisälle taloon. Kun Pietari palasi Mestarinsa
suuresti rohkaisemana ja lisää uskallusta saaneena, päätti Jaakob mennä hänkin
sisälle keskustelemaan Mestarin kanssa. Ja näin apostolit noina aamuyön
tunteina kävivät toinen toisensa jälkeen yksitellen keskustelemassa Mestarin
kanssa. Kun he kaikki uneen vaipuneita kaksosia lukuun ottamatta olivat käyneet
henkilökohtaiset keskustelut Jeesuksen kanssa, Andreas meni sisälle Jeesuksen
luokse ja sanoi: "Mestari, kaksoset ovat nukahtaneet puutarhaan nuotion
vierelle, herätänkö heidät kysyäkseni, haluaisivatko hekin puhua
kanssasi?" Ja Jeesus vastasi Andreakselle hymyssä suin: "Heidän on
hyvä olla. Älä häiritse heitä." Ja yö oli jo väistymässä; uusi päivä alkoi
valjeta.
JÄLKEINEN VIIKKO
Kun kaksitoista apostolia muutaman tunnin
unen jälkeen kokoontuivat myöhäisaamiaiselle Jeesuksen kanssa, niin tämä sanoi:
"Teidän on nyt aloitettava työnne ilosanoman julistajina ja uskovien
opettajina. Laittautukaa valmiiksi lähteäksenne Jerusalemiin." Jeesuksen
puhuttua Tuomas keräsi rohkeutensa sanoakseen: "Mestari, tiedän, että
meidän pitäisi nyt olla valmiit käymään työhön, mutta pelkäänpä, ettemme vieläkään
kykene suoriutumaan tästä suuresta urakasta. Etkö suostuisi sellaiseen, että
jäämme näille tienoin vielä muutamaksi päiväksi ennen kuin ryhdymme valtakunnan
työhön." Ja nähdessään kaikkien apostoliensa olevan tämän saman pelon
vallassa Jeesus sanoi: "Tapahtukoon niin kuin olette pyytäneet; jäämme
tänne sapattipäivän yli."
Jo viikkojen ajan Beetsaidaan oli saapunut pieninä ryhminä vilpittömiä totuudenetsijöitä samoin kuin uteliaita sivustakatsojia, joiden tarkoituksena oli nähdä Jeesus. Jeesuksesta kertova huhu oli jo ehtinyt levitä eri puolille maaseutua, ja tiedonhaluisia ryhmiä oli saapunut niinkin kaukaisista kaupungeista kuin Tyyroksesta, Siidonista, Damaskoksesta, Kesareasta ja Jerusalemista. Tähän saakka Jeesus oli ottanut vastaan nämä ihmiset ja jakanut heille tietoa valtakunnasta, mutta nyt Mestari luovutti tämän tehtävän kahdelletoista apostolille. Andreaksen oli tapana valita joku apostoleista ja panna tämä vastaamaan aina yhdestä vierailijaryhmästä, ja toisinaan kaikki kaksitoista apostolia olivat yhtä aikaa samanlaisessa toiminnassa.
Tällä tavoin he työskentelivät kahden päivän ajan, eli he opettivat päiväsaikaan ja pitivät yksityisiä neuvonpitoja iltamyöhään saakka. Kolmantena päivänä Jeesus meni käymään Sebedeuksen ja Salomen luona lähetettyään apostolinsa "kalastamaan, etsimään huoletonta vaihtelua tai ehkäpä käymään perheittenne luona." Torstaina he palasivat vielä kolmeksi opetuspäiväksi.
Tämän harjoitteluviikon aikana Jeesus toisti
apostoleilleen moneen kertaan, mitkä olivat hänen kastepäivän jälkeen maan
päällä suorittamansa lähetystehtävän kaksi suurta vaikutinta:
1. Paljastaa Isä ihmiselle.
2. Saada ihmiset tietoisiksi poikaudestaan --
saada heidät uskon kautta käsittämään, että he ovat Kaikkein Korkeimman lapsia.
[sivu 1579]
Tämä monenlaisista kokemuksista koostunut yhden viikon jakso teki hyvää kahdelletoista apostolille niin, että jotkut heistä kävivät liiankin itsevarmoiksi. Viimeisessä neuvonpidossa, sapatin jälkeisenä iltana, Pietari ja Jaakob tulivat Jeesuksen luo ja sanoivat: "Olemme valmiit -- lähtekäämme ottamaan valtakunta haltuumme." Tähän Jeesus vastasi: "Olkoon viisautenne innostuksenne veroista, ja hyvittäköön rohkeutenne sen, että olette tietämättömiä."
Vaikka
apostoleilta jäi suuri osa hänen opetuksistaan käsittämättä, heiltä ei jäänyt
ymmärtämättä sen lumoavan kauniin elämän merkittävyys, jonka hän heidän
kanssaan eli.
Jeesus oli hyvin tietoinen siitä, etteivät
hänen apostolinsa täysin sisäistäneet hänen opetuksiaan. Hän päätti antaa
Pietarille, Jaakobille ja Johannekselle jonkin verran erityisopetusta siinä
toivossa, että nämä kykenisivät tuomaan selvyyttä tovereittensa käsityksiin.
Hän näki, että vaikka kaksitoista apostolia ymmärsivätkin jotkin hengellisen
valtakunnan käsitteen piirteet, he silti yhä itsepintaisesti liittivät nämä
uudet hengelliset opetukset suoraan vanhoihin ja vakiintuneisiin taivaan
valtakunnasta omaksumiinsa konkreettisiin käsityksiin, joiden mukaan taivaan
valtakunta merkitsi Daavidin valtaistuimen uutta pystyttämistä ja sitä, että
Israelista rakennettaisiin taas maan päällä vaikuttava ajallinen mahtitekijä.
Niinpä Jeesus torstai-iltapäivänä meni Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kanssa
veneellä järven selälle keskustellakseen valtakuntaan liittyvistä asioista.
Siitä muodostui nelituntinen opetuskokous, jonka kuluessa esitettiin
kymmenittäin kysymyksiä ja vastauksia. Se on ehkä hyödyllisintä toistaa tässä
esityksessä siten, että jäsennellään uudella tavalla Simon Pietarin seuraavana
aamuna veljelleen Andreakselle esittämä yhteenveto tästä suurimerkityksisestä
iltapäivästä:
1. Isän tahdon täyttäminen. Kun Jeesus opetti luottamaan siihen, että asioista viime kädessä pitää huolta taivaallinen Isä, ei kysymys ollut sokeasta ja passiivisesta fatalismista. Tuona iltapäivänä hän lainasi vanhaa heprealaista sanontaa "Joka ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä" siihen sisältyvän ajatuksen hyväksyen. Hän viittasi omaan kokemukseensa riittävänä opetustensa selityksenä. Hänen ohjeitaan Isään luottamisesta ei pidä arvioida nykyajan eikä minkään muunkaan aikakauden sosiaalisten tai taloudellisten olojen mukaan. Hänen opetuksensa kattaa ihanteelliset periaatteet Jumalan lähellä elämisestä kaikkina aikakausina ja kaikissa maailmoissa.
Jeesus selvitti noille kolmelle apostolille toisaalta apostoliuden ja toisaalta opetuslapseuden asettamien vaatimusten välisen eron. Eikä hän silloinkaan kieltänyt kahdeltatoista apostolilta varovaisuuden ja harkitsevuuden noudattamista. Hän ei saarnannut ennakkoharkintaa vastaan, vaan huolestumista, murehtimista, vastaan. Hän opetti aktiivista ja valpasta alistumista Jumalan tahtoon. Heidän moniin säästäväisyyttä ja taloudellisuutta koskeviin kysymyksiinsä vastatessaan hän yksinkertaisesti vain kiinnitti heidän huomionsa omaan elämäänsä kirvesmiehenä, veneenrakentajana ja kalastajana sekä siihen, miten huolellisesti hän oli organisoinut kaksitoista apostolia. Hän koetti tehdä selväksi, ettei maailmaan tule suhtautua ikään kuin se olisi vihollinen; että elämänolot ovat jumalallinen anti, joka vaikuttaa asioihin yhdessä Jumalan lasten kanssa.
Jeesuksen oli hyvin vaikea saada heitä ymmärtämään, miksi hän henkilökohtaisesti pidättyi vastarinnan tekemisestä. Hän kieltäytyi ehdottomasti puolustamasta itseään, ja apostoleista tuntui, että hän olisi mielissään, jos hekin noudattaisivat samaa periaatetta. Hän opetti heille, etteivät he tekisi vastarintaa pahalle, etteivät he taistelisi oikeudettomuutta tai vääryyttä vastaan, mutta hän ei silti opettanut heitä passiivisesti sietämään väärintekemistä. Ja tuona iltapäivänä hän teki selväksi, että hän hyväksyi yhteiskunnan suorittaman pahantekijöiden ja rikollisten rankaisemisen ja sen, että valtiovallan pitää toisinaan käyttää voimakeinoja, jotta sosiaalinen järjestys säilyisi ja oikeus kävisi toteen.
Hän ei koskaan lakannut varoittamasta
opetuslapsiaan siitä, että kosto oli huono menettelytapa; hän ei tehnyt
mitään myönnytystä kostamisen, samalla mitalla mittaamisen, suhteen. Hän piti
kaunaisuutta valitettavana.
[sivu 1580]
Hän hylkäsi silmä silmästä, hammas hampaasta -ajattelun. Hän paheksui koko käsitystä omankäden oikeudella ja omakohtaisesti suoritetusta kostosta ja osoitti tällaiset asiat toisaalta julkisen vallan huoleksi ja toisaalta Jumalan tuomittaviksi. Hän selvitti näille kolmelle apostolille, että hänen opetuksensa soveltuivat yksilöön, eivät valtioon. Hän teki näitä asioita koskeneista tähänastisista opetuksistaan seuraavan yhteenvedon:
Rakastakaa vihamiehiänne -- muistakaa ihmisten välisen veljeyden asettamat moraaliset vaatimukset.
Pahan hyödyttömyys: Vääryyttä ei saa oikaistuksi kostamalla. Älkää tehkö sitä virhettä, että taistelette pahaa vastaan sen omilla aseilla.
Uskokaa ja luottakaa siihen, että
jumalallinen oikeudenmukaisuus ja ikuinen hyvyys lopulta saavuttavat riemuvoiton.
2. Poliittinen asennoituminen. Jeesus kehotti apostolejaan tahdikkuuteen heidän esittäessään huomioita juutalaisten ja Rooman hallituksen välillä tuolloin vallinneista kireistä suhteista. Hän kielsi heitä millään tavoin sotkeutumasta näihin vaikeuksiin. Hän piti aina huolen siitä, että hän vältti vihamiestensä virittämät poliittiset ansat antamalla aina saman vastuksen: "Antakaa keisarille, mitkä keisarin ovat, ja Jumalalle, mitkä Jumalan ovat." Hän ei antanut ohjata huomiotaan pois siitä, että hänen tehtävänsä oli rakentaa uusi pelastuksen tie; hän ei myöntänyt itselleen lupaa kantaa huolta mistään muusta. Henkilökohtaisessa elämässään hän noudatti aina asianmukaisesti kaikkia julkisen vallan lakeja ja säännöksiä; kaikissa julkisissa opetuksissaan hän jätti julkiset, sosiaaliset ja taloudelliset alat vaille huomiota. Kolmelle apostolille hän kertoi kantavansa huolta vain siitä, millaiset olivat ihmisen sisäisen elämän ja henkilökohtaisen hengellisen elämän lähtökohdat.
Tästä johtuen Jeesus ei ollutkaan mikään
poliittinen uudistaja. Hän ei tullut panemaan maailmaa uuteen järjestykseen, ja
vaikka hän olisi niin tehnytkin, se olisi ollut sovellettavissa vain tuohon
ajankohtaan ja tuolloiseen sukupolveen. Siitä huolimatta hän toki näytti
ihmiselle parhaan elintavan, eikä yksikään sukupolvi säästy ponnistelemisen
vaivalta saadakseen selville, miten Jeesuksen elämä olisi kyseisen sukupolven
omiin ongelmiin parhaiten sovellettavissa. Mutta älkää koskaan tehkö sitä
virhettä, että samastatte Jeesuksen opetukset johonkin poliittiseen tai
taloudelliseen teoriaan, johonkin sosiaaliseen tai elinkeinojärjestelmään.
3. Sosiaalinen asennoituminen. Juutalaiset rabbiinit olivat jo kauan aikaa väitelleet kysymyksestä: Kuka on lähimmäiseni? Jeesus tuli ja esitti ajatuksen aktiivisesta ja spontaanista ystävällisyydestä, niin aidosta rakkaudesta lähimmäisiä kohtaan, että se laajensi lähimmäisyyden kattamaan koko maailman ja teki sen myötä kaikista ihmisistä ihmisen lähimmäisiä. Mutta näine kaikkineenkin Jeesusta kiinnosti vain yksilö, ei massa. Jeesus ei ollut sosiologi, mutta hän ponnisteli toden teolla, jotta olisi murtanut itsekkään eristäytymisen kaikki muodot. Hän opetti puhdasta myötätuntoa, sääliväisyyttä. Nebadonin Mikael on Poika, jota hallitsee armo; sääliväisyys on hänen todellinen olemuksensa.
Mestari ei sanonut, etteivät ihmiset saisi koskaan kestitä ystäviään ruokapöydässä, mutta hän sanoi kyllä, että hänen seuraajiensa tulisi järjestää juhlia köyhille ja kovaosaisille. Jeesuksella oli vahva oikeudentunto, mutta sitä lievensi aina armo. Hän ei opettanut apostoleilleen, että näiden tulisi ottaa niskoilleen yhteiskunnan loiseläjät tai ammattimaiset almujenkärttäjät. Sen lähemmäksi sosiologisia kannanottoja hän ei koskaan tullut kuin, että hän sanoi: "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi."
Hän selvitti, että erottelematonta
hyväntahtoisuutta voidaan syyttää monistakin yhteiskunnallisista epäkohdista.
Seuraavana päivänä Jeesus antoi Juudakselle selväsanaiset ohjeet siitä, ettei
apostoliyhteisön rahavaroja saanut luovuttaa almuina muille, paitsi milloin hän
itse sitä pyysi tai kaksi apostolia yhdessä sellaista anoi. Kaikissa näissä
asioissa Jeesuksen tapana oli aina sanoa: "Olkaa viisaita kuin käärmeet,
mutta vaarattomia kuin kyyhkyset." Hänen tarkoituksenaan tuntui olevan
opettaa kaikissa sosiaalisissa tilanteissa kärsivällisyyttä, suvaitsevuutta ja
anteeksiantamusta.
[sivu 1581]
Perheellä oli keskeisin sija Jeesuksen
elämänfilosofiassa -- tämän- ja tuonpuoleisen elämän filosofiassa. Hänen
opetuksensa Jumalasta pohjautui perheeseen samalla, kun hän koetti oikaista
juutalaisten taipumusta liialliseen esivanhempien kunnioittamiseen. Hän korotti
perhe-elämän ihmisen korkeimmaksi velvollisuudeksi, mutta teki selväksi,
etteivät perhesuhteet saa häiritä uskonnollisia velvoitteita. Hän pyysi
kiinnittämään huomiota siihen seikkaan, että perhe on ajallinen instituutio eli
että se ei säily kuoleman taakse. Jeesus ei empinyt luopua perheestään, kun
perhe suuntautui Isän tahtoa vastaan. Hän opetti uutta ja laajempaa ihmisten --
Jumalan poikien -- veljeyttä. Jeesuksen aikoihin avioeron suhteen noudatettu
käytäntö oli leväperäinen sekä Palestiinassa että kautta koko Rooman
valtakunnan. Kerran toisensa jälkeen hän kieltäytyi esittämästä avioliittoa ja
avioeroa koskevia lakeja, mutta monilla Jeesuksen varhaisilla seuraajilla oli
vahvat mielipiteet avioerosta, eivätkä he epäröineet esittää niitä Jeesuksen
mielipiteinä. Johannes Markusta lukuun ottamatta kaikki Uuden testamentin
kirjoittajat pitivät kiinni näistä ankarammista ja pitemmälle menevistä
avioeroa koskevista ideoista.
4. Taloudellinen asennoituminen. Jeesus työskenteli, eli ja kävi kauppaa maailmassa sellaisena kuin hän sen kohtasi. Hän ei ollut talouden uudistaja, vaikka hän vähän väliä kiinnittikin huomiota varallisuuden epätasaisen jakautumisen epäoikeudenmukaisuuteen. Mutta hän ei tarjonnut mitään ehdotuksia tilanteen korjaamiseksi. Hän teki näille kolmelle apostolille selväksi, että vaikkei hänen apostoleillaan ollutkaan määrä olla omaisuutta, hän ei silti saarnannut varallisuutta ja omaisuutta vastaan, vaan pelkästään sen epätasaista ja epäoikeudenmukaista jakautumista vastaan. Hän tunnusti sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja elinkeinojen piirissä vallitsevan tasapuolisuuden tarpeen, mutta hän ei tarjonnut mitään sääntöjä siitä, miten siihen päästäisiin.
Hän ei milloinkaan opettanut seuraajiaan välttämään maallista omaisuutta. Näin hän opetti vain kahtatoista apostoliaan. Lääkäri Luukas uskoi lujasti sosiaaliseen tasa-arvoisuuteen, ja hän teki parhaansa tulkitakseen Jeesuksen sanontoja niin, että ne olisivat sopusoinnussa hänen henkilökohtaisten uskomustensa kanssa. Jeesus itse ei milloinkaan ohjannut seuraajiaan omaksumaan kommunaalista elämäntapaa. Hän ei esittänyt tällaisista asioista minkäänlaatuista näkemystä.
Tavan takaa Jeesus varoitti kuulijoitaan
ahneudesta sanoen, että "ihmisen onni ei ole sitä, että hänellä on ylen
määrin aineellista omaisuutta." Hän sanoi sanomasta päästyään: "Mitä
se ihmistä hyödyttää, jos hän voittaa koko maailman ja kadottaa oman
sielunsa?" Hän ei koskaan hyökännyt suoraan omaisuuden omistamista
vastaan, mutta hän piti tiukasti kyllä kiinni siitä, että ikiajat on
välttämätöntä asettaa hengelliset arvot ensimmäisiksi. Myöhemmissä
opetuksissaan hän pyrki korjaamaan Urantialla vallalla olleita monia
erheellisiä näkemyksiä elämästä kertomalla lukuisia vertauksia, jotka hän
esitti julkisen toimintansa kuluessa. Jeesuksen aikomuksena ei milloinkaan
ollut laatia talousteorioita, sillä hän tiesi mainiosti, että jokaisen
aikakauden on kehitettävä olemassa oleviin vaikeuksiin omat parannuskeinonsa.
Ja jos Jeesus olisi maan päällä tänä päivänä ja eläisi elämäänsä lihallisessa
hahmossa, hän olisi suurimmalle osalle hyvistä miehistä ja naisista suuri
pettymys siitä yksinkertaisesta syystä, että hän ei ottaisi kantaa nykyajan
poliittisiin, sosiaalisiin tai taloudellisiin kiistakysymyksiin. Hän
pysyttelisi niistä ylevästi erillään samalla, kun hän opettaisi teitä
täydellistämään sisäistä hengellistä elämäänne niin, että se tekisi teistä
monin verroin kykenevämpiä käymään käsiksi puhtaasti inhimillisten ongelmienne
ratkaisemiseen.
Jeesus tahtoisi tehdä kaikista ihmisistä
Jumalan kaltaisia, ja sitten hän seuraisi myötätuntoisena vieressä, kun nämä
Jumalan pojat ratkovat omia poliittisia, sosiaalisia ja taloudellisia pulmiaan.
Ei hän rikkautta sinänsä tuominnut, vaan sen, mitä mammona useimmille
palvojilleen tekee. Puheena olevana torstai-iltapäivänä Jeesus sanoi
ensimmäisen kerran työtovereilleen, että "on siunatumpaa antaa kuin saada."
5. Omakohtainen uskonto. Teidän tulisi
apostolien tavoin ymmärtää Jeesuksen opetukset pikemminkin hänen elämänsä
avulla. Hän eli täydellistyneen elämän Urantialla, ja hänen ainutlaatuiset
[sivu 1582]
opetuksensa ovat ymmärrettävissä vain, kun tuo elämä hahmotetaan välitöntä taustaansa vasten. Nimenomaan hänen elämästään, ei niinkään hänen opetuksistaan kahdelletoista apostolille tai hänen saarnoistaan kansanpaljouksille, on suurin apu Isän jumalallisen luonteen ja rakastavan persoonallisuuden esilletuomisessa.
Jeesus ei hyökännyt heprealaisprofeettojen tai kreikkalaismoralistien opetuksia vastaan. Mestari tunnusti ne monet hyvät asiat, joita nämä suuret opettajat edustivat, mutta hän oli tullut maan päälle opettamaan jotakin niiden lisäksi, "ihmisen tahdon vapaaehtoista mukautumista Jumalan tahtoon." Jeesuksen tavoitteena ei ollut yksinkertaisesti vain uskonnollisen ihmisen aikaansaaminen, sellaisen kuolevaisen aikaansaaminen, joka askartelee pelkästään uskonnollisten tunteiden parissa ja jonka saavat liikkeelle vain hengelliset yllykkeet. Jos olisitte voineet luoda edes yhden silmäyksen häneen, olisitte tienneet, että Jeesus oli todellinen ihminen, jolla oli suurenmoinen kokemus tämän maailman asioista. Tällä kohdin Jeesuksen opetuksia on kaikki kristillisen aikakauden vuosisadat karkeasti vääristelty ja niitä esitetty paljolti väärässä valossa. Teillä on myös ollut vääristyneitä käsityksiä Mestarin sävyisyydestä ja nöyryydestä. Mihin hän elämässään tähtäsi, näyttää olleen ylevä itsekunnioitus. Hän neuvoi ihmistä nöyrtymään vain, jotta hänestä voisi tulla kiistattoman ylevöitynyt. Mihin hän tosiasiassa tähtäsi, oli aito nöyryys Jumalaa kohtaan. Hän antoi suuren arvon vilpittömyydelle -- puhtaalle sydämelle. Luonnetta arvioidessaan hän asetti tärkeimmäksi hyveeksi uskollisuuden, samalla kun rohkeus oli hänen opetustensa sydänveri. Hänen tunnuslauseensa oli "Älkää pelätkö", ja kärsivällinen kestävyys oli hänen ihanteensa luonteenlujuudesta. Jeesuksen opetukset ovat uskonto, jonka tunnusmerkkeinä ovat pelottomuus, rohkeus ja sankaruus. Ja nimenomaan tästä syystä hän valitsi henkilökohtaisiksi edustajikseen kaksitoista tavallista miestä, joista useimmat olivat karuja, miehisiä ja miehekkäitä kalastajia.
Jeesus ei sanonut montakaan sanaa aikansa sosiaalisista paheista; montakaan kertaa hän ei puheissaan viitannut moraaliseen holtittomuuteen. Hän oli positiivinen aidon hyveellisyyden opettaja. Hän karttoi huolellisesti negatiivista opetusmenetelmää; hän ei suostunut mainostamaan pahaa. Hän ei ollut myöskään moraalin uudistaja. Hän tiesi mainiosti, ja sen hän myös opetti apostoleilleen, etteivät uskonnollinen nuhde sen kummemmin kuin laissa säädetyt kiellotkaan tukahduttaisi ihmiskunnan aistillisia haluja. Hänen lausumansa muutamat arvostelevat tuomiot kohdistuivat etupäässä ylpeyttä, julmuutta, sortoa ja ulkokultaisuutta vastaan.
Toisin kuin Johannes, Jeesus ei ankarin
sanoin arvostellut edes fariseuksia. Hän tiesi, että monet kirjanoppineet ja
fariseukset olivat sydämeltään rehellisiä; hän ymmärsi heidän orjuuttavan
sitoutuneisuutensa uskonnollisiin traditioihin. Jeesus pani paljon painoa
sille, että "puu hoidetaan ensin terveeksi". Hän juurrutti näiden
kolmen apostolin mieleen, että hän arvosti elämää kokonaisuudessaan, ei
ainoastaan muutamia harvoja erityishyveitä.
Johanneksen tuon päivän opetuksista oivaltama ainoa asia oli se, että Jeesuksen uskonnon ydinajatuksena oli sellaisen säälivän luonteenlaadun hankkiminen, joka yhdistyi taivaassa olevan Isän tahdon täyttämiseen motivoituneeseen persoonallisuuteen.
Pietari käsitti ajatuksen, että evankeliumi, jota he kohta julistaisivat, oli todellisuudessa uusi alku koko ihmisten sukukunnalle. Hän välitti tämän vaikutelman sittemmin Paavalille, joka muovasi siitä opinkappaleensa Kristuksesta "toisena Aatamina".
Jaakob käsitti sen värisyttävän totuuden,
että Jeesus halusi maan päällä olevien lastensa elävän ikään kuin he jo
olisivat valmiiksi saadun taivaallisen valtakunnan kansalaisia.
Jeesus tiesi ihmisten olevan erilaisia, ja
hän opetti apostoleitaan sen mukaisesti. Tavan takaa hän kehotti heitä
pidättymään yrityksistä muovata opetuslapsia ja uskovia jonkin ennalta
omaksutun mallin mukaisiksi. Hän pyrki antamaan jokaiselle sielulle vapauden
kehittyä omaa tietään, täydellistyvänä ja erillisenä yksilönä Jumalan edessä.
Vastatessaan yhteen Pietarin esittämistä
[sivu 1583]
monista kysymyksistä Mestari sanoi: "Haluan vapauttaa ihmiset, jotta he voisivat pikkulasten kaltaisina aloittaa uuden ja paremman elämän." Jeesus korosti aina sitä, että aidon hyvyyden täytyy olla tiedostamatonta, että hyvää tehdessään ei saa antaa vasemman käden tietää, mitä oikea käsi tekee.
Kolme apostolia järkyttyivät tuona iltapäivänä, kun he käsittivät, ettei heidän Mestarinsa uskonnossa ollut mitään sijaa hengelliselle itsetutkiskelulle. Kaikki uskonnot sekä ennen Jeesuksen aikoja että sen jälkeen, eikä kristinusko tee siinä suhteessa poikkeusta, ovat huolehtineet siitä, että ne luovat puitteet tunnontarkalle itsetutkiskelulle. Mutta näin ei ole Jeesus Nasaretilaisen uskonnon laita. Jeesuksen elämänfilosofiaan ei kuulu uskonnollista introspektiota. Kirvesmiehen poika ei koskaan opettanut luonteen rakentamista, vaan hän opetti luonteen kasvua, ja julisti taivaan valtakunnan olevan sinapinsiemenen kaltainen. Mutta Jeesus ei sanonut mitään sellaistakaan, joka olisi julistanut itseanalyysin kielletyksi, kun sitä käytetään keinona estää omahyväinen itsekeskeisyys.
Jotta saisi oikeuden astua sisälle valtakuntaan, on sen ehtona usko, henkilökohtainen vakaumus. Valtakunnan sisällä tapahtuvassa, aste asteelta etenevässä ylösnousemuksessa mukanapysymisen hinta on kallisarvoinen helmi, jonka omistaakseen ihminen myy kaiken, mitä hänellä on.
Jeesuksen opetus on uskonto, joka kuuluu jokaiselle, ei pelkästään heikoille ja orjille. Hänen uskontonsa ei koskaan (hänen aikanaan) kiteytynyt uskonkappaleiksi ja teologisiksi laeiksi; hän ei jättänyt jälkeensä riviäkään kirjoitusta. Hänen elämänsä ja opetuksensa testamentattiin universumille innoittavaksi ja ihanteelliseksi perinnöksi, joka soveltuu kaikkien aikakausien hengelliseksi opastukseksi ja moraalisiksi neuvoiksi kaikissa maailmoissa. Ja vielä tänäkin päivänä Jeesuksen opetus erottautuu sellaisenaan kaikista uskonnoista, jos kohta se on niiden jokaisen elävä toivo.
Jeesus ei opettanut apostoleilleen, että uskonto on ihmisen ainoa mainen harrastus; tällainenhan oli juutalaisten ajatus Jumalan palvelemisesta. Mutta siitä hän kyllä piti kiinni, että uskonto olisi kahdentoista apostolin yksinomainen työsarka. Jeesus ei opettanut mitään sellaista, jolla hän olisi yrittänyt pitää uskovansa poissa aidon kulttuurin harrastamisesta; ainoa, mitä hän teki, oli että hän vähensi perinteiden kahleissa olevien Jerusalemin uskonnollisten koulujen arvoa. Hän oli vapaamielinen, laajasydäminen, oppinut ja suvaitsevainen. Teennäisellä hurskaudella ei ollut mitään sijaa hänen vanhurskaan elämäntavan filosofiassaan.
Mestari ei tarjonnut mitään ratkaisuja oman aikansa eikä minkään myöhemmänkään aikakauden ei-uskonnollisiin ongelmiin. Jeesus halusi kehittää ikuisten realiteettien hengellistä ymmärrystä ja kannustaa elämän omintakeiseen elämiseen liittyvää aloitteellisuutta. Hänen yksinomaisena mielenkiinnon kohteenaan olivat kaiken pohjalla vaikuttavat ja pysyvät ihmisrodun hengelliset tarpeet. Hän paljasti hyvyyden, joka on Jumalan vertaista. Hän kohotti rakkauden -- totuuden, kauneuden ja hyvyyden -- jumalalliseksi ihanteeksi ja ikuiseksi todellisuudeksi.
Mestari tuli
luodakseen ihmiseen uuden hengen, uuden tahdon -- antaakseen uuden kyvyn
totuuden tuntemiseen, sääliväisyyden kokemiseen ja hyvyyden valitsemiseen --
tahdon olla sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa, mihin vielä liittyy ikuinen
halu tulla täydelliseksi niin kuin taivaassa oleva Isä on täydellinen.
Seuraavan sapattipäivän Jeesus omisti
apostoleilleen. He nousivat taas ylängölle, jolla Jeesus oli asettanut heidät
virkaansa. Ja siellä hän pitkän ja syvästi liikuttavan henkilökohtaisen ja
rohkaisevan puheen jälkeen ryhtyi suorittamaan kahdentoista apostolin
juhlallista vihkimistoimitusta. Tänä sapatti-iltapäivänä Jeesus keräsi
apostolit ympärilleen kukkulan rinteellä ja antoi heidät taivaallisen Isänsä
haltuun valmistuksena sitä päivää varten, jolloin hänen olisi pakko jättää
heidät tässä maailmassa omiin oloihinsa. Uutta opetusta ei tässä tilaisuudessa
annettu, vaan se koostui pelkästään seurustelusta ja yhdessäolosta.
[sivu 1584]
Jeesus loi katsauksen tuolla samalla paikalla pitämänsä virkaanasettajaissaarnan moniin yksityiskohtiin, ja sitten hän kutsui heidät yksitellen eteensä ja antoi heille valtuudet mennä maailmaan hänen edustajinaan. Mestarin vihkikehotus kuului: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa valtakunnan ilosanomaa. Vapauttakaa hengellisissä kahleissa olevia, lohduttakaa sorrettuja ja hoivatkaa kärsiviä. Auliisti on teille annettu, auliisti siis antakaa."
Jeesus antoi heille neuvon, etteivät he
ottaisi mukaansa rahaa eivätkä ylimääräistä vaatekertaa, ja sanoi:
"Työmies on palkkansa ansainnut." Ja lopuksi hän sanoi:
"Katsokaa, minä lähetän teidät niin kuin lampaat susien keskelle. Olkaa
sen vuoksi viisaita kuin käärmeet ja vaarattomia kuin kyyhkyset. Mutta olkaa
varuillanne, sillä vihamiehenne vievät teidät neuvostojensa eteen ja
synagogissaan he arvostelevat teitä ankarasti. Teidät viedään maaherrojen ja
esimiesten eteen siksi, että uskotte tähän evankeliumiin, ja juuri teidän
todistuksenne on todistava heille minusta. Ja kun he taluttavat teidät
tuomiolle, älkää murehtiko, mitä sanoisitte, sillä Isäni henki elää
sisimmässänne, ja sellaisena hetkenä se puhuu teidän kauttanne. Jotkut teistä
surmataan, ja kun ette vielä ole edes perustaneet valtakuntaa maan päälle,
monet kansat jo vihaavat teitä tämän evankeliumin tähden. Mutta älkää pelätkö,
sillä minä olen kanssanne, ja henkeni kulkee edellänne kaikkeen maailmaan. Ja Isäni
läsnäolo pysyy luonanne mennessänne ensin juutalaisten luo ja sen jälkeen
muukalaisten pariin."
Ja kun he
laskeutuivat vuorelta, he vaelsivat takaisin kotiinsa, Sebedeuksen taloon.
Opettaessaan tuona iltana sisällä -- sillä
oli alkanut sataa -- Jeesus puhui hyvin pitkään ja koetti osoittaa
kahdelletoista apostolille, mitä heidän täytyy olla, ei, mitä heidän
pitää tehdä. He tunsivat vain uskonnon, joka pakotti tekemään
tiettyjä tekoja keinona saavuttaa vanhurskaus -- pelastus. Mutta Jeesuksella
oli tapana toistamistaan toistaa: "Valtakunnassa teidän täytyy olla
vanhurskaita työn tehdäksenne." Monet kerrat hän toisti: "Olkaa
sen tähden täydelliset niin kuin taivaassa oleva Isännekin on
täydellinen." Vähän väliä Mestari sai selvittää hämmentyneille
apostoleilleen, että se pelastus, jonka hän oli tullut tuomaan maailmalle,
olisi saatavissa vain uskomalla, yksinkertaisen ja vilpittömän uskon
kautta. Jeesus sanoi: "Johannes saarnasi katumuskastetta, vanhan
elämäntavan suremista. Teidän on määrä julistaa kastetta, joka on merkkinä
kumppanuudesta Jumalan kanssa. Saarnatkaa katumusta niille, jotka ovat
sellaisen opetuksen tarpeessa, mutta niille avatkaa ovet sepposen selälleen,
jotka jo tosissaan koettavat päästä sisälle valtakuntaan, ja pyytäkää heitä
astumaan Jumalan poikien riemulliseen yhteisöön." Mutta oli vaikea tehtävä
saada nämä galilealaiset kalastajat vakuuttumaan siitä, että valtakunnassa
uskon kautta vanhurskaana olemisen täytyy edeltää vanhurskauden tekemistä
maan kuolevaisten jokapäiväisessä elämässä.
Muuan suuri vaikeus tässä kahdentoista
apostolin opettamisessa oli lisäksi se, että heillä oli taipumus tarttua
joihinkin uskonnollisen totuuden äärimmäisen idealistisiin ja hengellisiin
periaatteisiin ja muokata ne henkilökohtaista käyttäytymistä ohjaaviksi
konkreettisiksi säännöiksi. Jeesus saattoi tuoda julki sen ihanan hengen, joka
kuvasti sielun asennoitumista, mutta he tulkitsivat itsepintaisesti sellaiset
opetukset henkilökohtaista käyttäytymistä koskeviksi säännöiksi. Kun he
todellakin halusivat varmistua siitä, että he muistaisivat, mitä Mestari sanoi,
sattui monet kerrat, että he jokseenkin taatusti unohtivat, mitä hän ei
sanonut. Mutta vähä vähältä he omaksuivat hänen opetuksensa, sillä Jeesus oli
kaikkea sitä, mitä hän opetti. Mitä he eivät kyenneet tavoittamaan hänen
sanallisesta opetuksestaan, siitä he pääsivät vähitellen osallisiksi sillä,
että he elivät hänen kanssaan.
[sivu 1585]
Apostoleille ei ollut mitenkään selvää, että
heidän Mestarinsa eli elämää, joka oli koituva hengelliseksi innoitukseksi
laajalle ulottuvan universumin jokaisessa maailmassa jokaisena aikakautena
elävälle jokaiselle henkilölle. Siitä huolimatta, mitä Jeesus heille aika ajoin
kertoi, apostolit eivät käsittäneet ajatusta, että hän työskenteli tässä
maailmassa, mutta että se tapahtui hänen laajan universuminsa kaikkien
muidenkin maailmojen hyväksi. Jeesus eli maisen elämänsä Urantialla, ei
siksi, että hän olisi antanut kuolevaisen elintavasta omakohtaisen esimerkin
tämän maailman miehille ja naisille, vaan paremminkin siksi, että hän loi korkean
hengellisen ja innoittavan ihanteen kaikille kuolevaisille olennoille
kaikissa maailmoissa.
Tuona samaisena iltana Tuomas kysyi
Jeesukselta: "Mestari, sanot, että meidän on muututtava pikkulasten
kaltaisiksi ennen kuin voimme päästä Isän valtakuntaan, ja kuitenkin olet
varoittanut meitä, ettemme antaisi väärien profeettojen pettää itseämme ja
ettemme syyllistyisi helmiemme heittämiseen sikojen eteen. Olen nyt
rehellisesti sanoen ymmällä. En kykene ymmärtämään opetustasi." Jeesus
vastasi Tuomakselle: "Kuinka kauan minä vielä teitä kestän! Teette
itsepintaisesti kaikesta opetuksestani aina konkreettista. Kun valtakuntaan
pääsyn hintana pyysin teitä tulemaan pikkulasten kaltaisiksi, en tarkoittanut
helpostipetkutettavuutta, pelkkää uskomisenhalua enkä herkkäuskoisuutta lipeviä
muukalaisia kohtaan. Minkä tosiaankin halusin teidän saavan tästä
havainnollistuksesta irti, oli lapsen ja isän välinen suhde. Sinä olet se
lapsi, ja kysymyksessä on sinun Isäsi valtakunta, jonne koetat päästä
sisälle. Jokaisen normaalin lapsen ja hänen isänsä välillä vallitsee tuo
luonnollinen kiintymys, joka takaa heidän välilleen ymmärtäväisen ja rakastavan
suhteen ja joka ikiajoiksi sulkee pois kaiken sellaisen suhtautumisen, että
Isän rakkaudesta ja armeliaisuudesta hierottaisiin kauppaa. Ja evankeliumissa,
jota kohta lähdette saarnaamaan, on kysymys pelastuksesta, joka ilmaantuu tämän
samaisen ja ikuisen lapsi--isä -suhteen uskon kautta tapahtuvasta tajuamisesta."
Jeesuksen opetuksen ainutlaatuinen piirre oli siinä, että hänen filosofiaansa sisältyvä moraalisuus sai alkunsa yksilön henkilökohtaisesta suhteesta Jumalaan -- juuri tästä samasta lapsi--isä -suhteesta. Jeesus korosti yksilöä, ei rotua eikä kansakuntaa. Illallista nauttiessaan Jeesus kävi Matteuksen kanssa keskustelun, jonka kuluessa hän selvitti, että jokaisen teon moraalisuus määräytyy sen mukaan, mikä yksilön vaikutin on. Jeesuksen moraalisuus oli aina positiivista. Jeesuksen uudelleen muotoilema kultainen sääntö edellyttää aktiivista sosiaalista kanssakäymistä. Aikaisempaa negatiivista sääntöä voi noudattaa eristyneisyydessäkin. Jeesus riisui moraalisuuden kaikista säännöistä ja seremonioista ja kohotti sen hengellisen ajattelun ja aidosti vanhurskaan elämäntavan majesteettisille tasoille.
Tämä uusi Jeesuksen uskonto ei ollut vailla käytännön tason seuraamuksiaan, mutta olipa hänen opetuksestaan löydettävissä mitä hyvänsä sellaista, jolla on käytännön tason poliittista, sosiaalista tai taloudellista arvoa, se on luonnollinen tulos tästä sielun sisäisestä kokemuksesta sen tuodessa esille hengen hedelmiä aitoa henkilökohtaista uskonnollista kokemusta edustavassa spontaanissa ja päivittäisessä hoivassa.
Kun Jeesus ja Matteus olivat päättäneet keskustelunsa, Simon Selootti kysyi: "Mutta, Mestari, ovatko kaikki ihmiset Jumalan poikia?" Ja Jeesus vastasi: "Ovat, Simon, kaikki ihmiset ovat Jumalan poikia, ja tämä onkin se hyvä sanoma, jota tulette julistamaan." Mutta apostolit eivät kyenneet käsittämään tällaista oppia; se oli uusi, outo ja hätkähdyttävä ilmoitus. Ja juuri siksi, että Jeesus halusi juurruttaa tämän totuuden heidän mieleensä, hän opetti seuraajiaan kohtelemaan kaikkia ihmisiä heidän veljinään.
Vastatessaan erääseen Andreaksen esittämään
kysymykseen Mestari selvitti opetukseensa sisältyvän moraaliopin olevan
erottamaton osa hänen elämiseensä sisältyvästä uskonnosta. Hän opetti
moraalisuutta, joka ei ollut peräisin ihmisen olemuksesta, vaan ihmisen suhteesta
Jumalaan.
Johannes kysyi Jeesukselta: "Mestari,
mikä on taivaan valtakunta?" Ja Jeesus vastasi: "Taivaan valtakunta
koostuu näistä kolmesta perusasiasta: ensiksikin, Jumalan
[sivu 1586]
suvereenisuuden tosiasian tunnustaminen;
toiseksi, usko siihen totuuteen, että itse on Jumalan poika; ja kolmanneksi,
usko siihen, että ihmisen korkein halu, halu täyttää Jumalan tahto -- halu olla
Jumalan kaltainen -- on todellinen. Ja evankeliumiin sisältyvä hyvä sanoma on
se, että uskon avulla jokainen kuolevainen voi saada nämä kaikki pelastuksen
perustekijät."
Ja nyt oli odotuksen viikko mennyt, ja he laittautuivat valmiiksi lähteäkseen seuraavana aamuna Jerusalemiin.