[sivu 2020]
KUOLLEISTANOUSU
KOHTA Jeesuksen perjantai-iltapäivänä tapahtuneen hautaanpanon jälkeen tuolloin Urantialla ollut Nebadonin arkkienkelien päällikkö kutsui koolle johtamansa nukkuvien tahdollisten luotujen kuolleistanousuneuvoston ja otti käsittelyyn kysymyksen siitä, mikä mahdollisesti olisi menetelmä, jolla Jeesus palautettaisiin elämään. Paikalle kokoontuneet Mikaelin luomat paikallisuniversumin pojat tekivät tämän omalla vastuullaan; Gabriel ei ollut kutsunut heitä koolle. Puoleenyöhön mennessä he olivat tulleet siihen johtopäätökseen, ettei luotu olento voisi tehdä mitään Luojan kuolleistanousun edesauttamiseksi. He hyväksyivät mieluusti Gabrielin neuvot tämän sanoessa, että koska Mikael oli "omasta vapaasta tahdostaan luopunut elämästään, hänellä oli myös valta ottaa se jälleen haltuunsa sen mukaan, mitä hän itse päättäisi." Pian tämän neuvoston kokouksen, johon neuvostoon kuului arkkienkeleitä, Elämänkantajia ja heidän monenlaisia tovereitaan luotujen olentojen eloonpalauttamisen ja morontialuomistyön piiristä, päättyneeksi julistamisen jälkeen Jeesuksen Personoitu Suuntaaja, jonka henkilökohtaisessa komennossa Urantialle tuolloin kokoontuneet taivaalliset armeijakunnat olivat, lausui hätääntyneinä odottaville tilanteen tarkkailijoille seuraavat sanat:
"Yksikään teistä ei voi tehdä mitään auttaakseen Luoja-isäänsä palaamaan eloon. Tämän maailman kuolevaisen ominaisuudessa hän on kokenut kuolevaisen kuoleman; universumin Hallitsijan ominaisuudessa hän elää yhä. Se, mitä te tarkkailette, on Jeesus Nasaretilaisen kuolevaisena kokema siirtymävaihe lihallisesta elämästä morontiaaliseen elämään. Tämän Jeesuksen henkisiirtymävaihe vietiin päätökseen hetkenä, jolloin erkanin hänen persoonallisuudestaan ja tulin väliaikaiseksi johtajaksenne. Teidän Luoja-isänne on päättänyt käydä läpi kuolevaisten luotujensa kokemuksen täysimääräisenä alkaen siitä, kun ihminen syntyy aineellisiin maailmoihin, ja edelleen luonnollisen kuoleman ja morontiavaiheen kuolleistaheräämisen kautta kiistatonta henkiolomuotoa edustavaan statukseen saakka. Tulette kohta seuraamaan tämän kokemuksen muuatta vaihetta, mutta ette saa olla siinä mukana. Mitä te tavallisissa oloissa luodun hyväksi teette, sitä ette saa tehdä Luojan hyväksi. Luoja-Pojalla on itsessään valta lahjoittautua kenen tahansa itse luomansa pojan hahmossa; hänellä on itsessään valta antaa pois nähtävissä oleva elämänsä ja ottaa se takaisin; ja hänellä on tämä valta siksi, että Paratiisin-Isä on suoraan niin määrännyt, ja minä tiedän, mistä minä puhun."
Kuultuaan nämä Personoidun Suuntaajan sanat he kaikki, Gabrielista nöyrimpään kerubiin, asennoituivat tilanteeseen kiihkeän odottajan tavoin. He näkivät Jeesuksen haudassa olevan, kuolevaiselle kuuluvan ruumiin; he huomasivat merkkejä rakastetun Hallitsijansa universumitoiminnasta; ja koska he eivät ymmärtäneet tällaisia ilmiöitä, he odottivat kärsivällisesti tilanteen kehittymistä.
Sunnuntaiaamuna kello kaksi
neljäkymmentäviisi näyttämölle
saapui Paratiisin inkarnaatiokomissio, johon kuului seitsemän yksilöimätöntä Paratiisin persoonallisuutta,
[sivu 2021]
ja se asettautui
hetkeäkään hukkaamatta haudan ympärille. Kymmentä minuuttia vaille kolme
Joosefin uudesta haudasta alkoi kohota yhteen kietoutuneiden aineellisten ja
morontia-aktiviteettien aiheuttamaa voimaperäistä värähtelyä, ja kaksi
minuuttia yli kolmen tänä sunnuntaiaamuna, huhtikuun 9 päivänä vuonna 30 jKr,
haudasta tuli esille Jeesus Nasaretilaisen kuolleistanoussut morontiahahmo ja
-persoonallisuus.
Kun
kuolleistanoussut Jeesus ilmaantui hautakammiostaan, se lihallinen ruumis,
jossa hän oli lähes kolmenkymmenenkuuden vuoden ajan maan päällä elänyt ja
toiminut, lepäsi yhä hautakammion seinän syvennyksessä koskemattomana ja
pellavaliinaan kiedottuna, täsmälleen sellaisena kuin Joosef ja hänen toverinsa
olivat sen perjantai-iltapäivänä paikalleen asettaneet. Haudan oviaukon kivi
oli niin ikään täysin koskemattomana paikallaan; Pilatuksen sinetti oli yhä
ehjä; sotilaat seisoivat edelleenkin vartiossa. Temppelinvartijat eivät olleet
poistuneet paikalta hetkeksikään; roomalaisvartio oli vaihdettu puoliltaöin.
Kukaan näistä vaarinpitäjistä ei aavistanut, että heidän vartiointinsa kohde
oli noussut uuteen ja korkeampaan olomuotoon, eikä sitä, että heidän vartioimansa
ruumis oli nyt hylyksi jäänyt ulkokuori, jolla ei ollut enää mitään yhteyttä
Jeesuksen vapahdettuun ja kuolleista nousseeseen morontiapersoonallisuuteen.
Ihmiskunta on
hidas käsittämään, että kaikessa, mikä on persoonallista, aine on morontian
ranka ja että kumpikin ovat pysyvän henkitodellisuuden heijastunut varjo.
Kuinka kauan teiltä vie ennen kuin pidätte aikaa ikuisuuden liikkuvana
kuvajaisena ja avaruutta Paratiisin realiteettien häilyvänä varjona?
Sikäli kuin
pystymme asiaa arvioimaan, yhdelläkään tämän universumin luodulla eikä
kenelläkään jonkin muun universumin persoonallisuudella ollut mitään tekemistä
tämän Jeesus Nasaretilaisen morontiaylösnousemuksen kanssa. Perjantaina hän
luopui elämästään tämän maailman kuolevaisena; sunnuntaiaamuna hän otti sen
takaisin Norlatiadekissa olevan Satanian järjestelmän morontiaolentona.
Jeesuksen kuolleistanousemiseen liittyy paljon sellaista, mitä emme ymmärrä.
Mutta tiedämme sen tapahtuneen kertomallamme tavalla ja suunnilleen edellä
ilmoittamaamme aikaan. Voimme niin ikään kirjata, että kaikki tähän
kuolevaiselle ominaiseen siirtymävaiheeseen eli morontiaylösnousemukseen
liittyneet tunnetut ilmiöt tapahtuivat nimenomaan Joosefin uudessa haudassa,
jossa Jeesukselle kuolevaisena kuuluneet aineelliset jäännökset lepäsivät
hautavaatteisiin käärittyinä.
Tiedämme, ettei
yksikään paikallisuniversumin luotu ollut mukana tässä morontiaheräämisessä.
Havaitsimme edellä mainittujen Paratiisin seitsemän persoonallisuuden asettuvan
haudan ympärille, mutta emme nähneet, että he olisivat tehneet jotakin Mestarin
heräämisen yhteydessä. Täsmälleen sinä hetkenä, kun Jeesus ilmestyi Gabrielin
rinnalle, heti haudan yläpuolelle, Paratiisista tulleet persoonallisuudet
toivat julki aikomuksensa poistua välittömästi Uversaan.
Sallikaa, että
seuraavat toteamukset esittämällä annamme ikiajoiksi selvityksen Jeesuksen
kuolleistaheräämisen käsitteestä:
1. Hänen
aineellinen eli fyysinen ruumiinsa ei ollut osa kuolleista noussutta
persoonallisuutta. Kun Jeesus ilmaantui haudasta, hänen lihallinen ruumiinsa
jäi koskemattomana hautakammioon. Hän ilmaantui hautakammiosta oviaukon edessä
olleita kiviä liikuttamatta ja Pilatuksen sinetteihin koskematta.
2. Hän ei
ilmaantunut haudasta henkenä eikä Nebadonin Mikaelina, hän ei ilmestynyt siinä
Luoja-Hallitsijan hahmossa, joka hänellä oli ollut ennen ruumiillistumistaan
kuolevaisen lihalliseen hahmoon Urantialla.
3. Mainitusta
Joosefin hautakammiosta hän tuli sen sijaan esille täsmälleen niiden
morontiapersoonallisuuksien kaltaisena, jotka kuolleista nousseina
morontiaalisina ylösnousemusolentoina ilmaantuvat tämän Sataniana tunnetun
paikallisjärjestelmän ensimmäisen mansiomaailman
[sivu 2022]
kuolleistaheräämissaleista.
Ja se, että mansonian numero yksi kuolleistaheräämissalien valtavan pihan
keskellä sijaitsee Mikaelin muistomerkki, panee meidät otaksumaan, että
Mestarin Urantialla tapahtunutta kuolleistanousua jollakin tavalla tuettiin
tässä järjestelmän ensimmäisessä mansiomaailmassa.
Haudasta
noustuaan Jeesus ensimmäisenä tekonaan tervehti Gabrielia ja antoi hänelle
ohjeen toimia edelleenkin universumin asioiden toimeenpanijana Immanuelin
alaisena, ja sitten hän antoi Melkisedekien päällikölle tehtäväksi välittää
hänen veljelliset terveisensä Immanuelille. Sen jälkeen hän pyysi Edentian
Kaikkein Korkeimmalta Päivien Muinaisten antamaa todistusta kuolevaisen
siirtymävaiheestaan; ja kääntyen seitsemästä morontiamaailmasta paikalle
kerääntyneiden morontiaryhmien puoleen Jeesus puhui näille, jotka olivat
kokoontuneet tänne tervehtimään ja toivottamaan Luojansa tervetulleeksi heidän
omaan luokkaansa kuuluvana luotuna, ja nämä morontia-Jeesuksen ensimmäiset
kuolevaisena eletyn elämänvaiheen jälkeiset sanat kuuluivat: "Lihallisen
elämäni nyt päätettyäni tahtoisin siirtymähahmossa viipyä täällä jonkin aikaa,
jotta minulla olisi entistä täysimääräisempi tieto ylösnousemusluotujeni
elämästä ja jotta voisin entistä laajemmin tuoda julki, mikä on Paratiisissa
olevan Isäni tahto."
Kun Jeesus oli
puhunut, hän antoi Personoidulle Suuntaajalle merkin, ja kaikki universumin
älylliset olennot, jotka olivat kokoontuneet Urantialle ollakseen todistamassa
kuolleistaheräämistä, lähetettiin välittömästi kukin omien
universumitehtäviensä pariin.
Jeesus aloitti
nyt morontiatason kanssakäymiset, ja hänet perehdytettiin, luodun
ominaisuudessa, sen elämän vaatimuksiin, jota hän oli tahtonut elää lyhyen ajan
Urantialla. Tämä morontiamaailmaan perehdyttäminen kesti maan ajanlaskun mukaan
runsaan tunnin, ja se keskeytyi kahdesti siksi, että hän halusi kommunikoida
entisten, lihallisen elämän aikaisten työtovereidensa kanssa näiden tultua
Jerusalemista ihmeissään kurkistelemaan tyhjään hautaan löytääkseen sen, mitä
he pitivät todisteena hänen kuolleistanousustaan.
Jeesuksen
kuolevaisena elämä siirtymävaihe -- Ihmisen Pojan morontianousemus -- on nyt
suoritettu. Mestarin lyhyeksi jäävä kokemus puolitiessä aineellisen ja
hengellisen välillä olevana persoonallisuutena on alkanut. Ja hän on tehnyt
tämän kaiken hänessä itsessään luonnostaan olevalla vallalla, sillä kukaan
persoonallisuus ei ole antanut hänelle mitään apua. Hän elää nyt
morontia-Jeesuksena, ja hänen tätä morontiaelämää aloittaessaan hänen
aineellinen lihallisen elämän aikainen ruumiinsa lepää koskemattomana haudassa.
Sotilaat ovat yhä vartiossa, eikä kivien ympärille kiinnitettyä maaherran
sinettiä ole vielä murrettu.
2. JEESUKSEN AINEELLINEN RUUMIS
Kuolleista
nousseen Jeesuksen keskustellessa Satanian seitsemästä mansiomaailmasta
paikalle kerääntyneiden morontiapersoonallisuuksien kanssa arkkienkeleiden --
kuolleistaheräämisen enkelien -- päällikkö kääntyi kello kymmentä yli kolme
Gabrielin puoleen ja pyysi saada Jeesukselle kuolevaisena kuuluneen ruumiin.
Arkkienkelien päällikkö sanoi: "Emme saa olla mukana hallitsijamme
Mikaelin lahjoittautumiskokemukseen kuuluvassa morontianousemuksessa, mutta
haluaisimme välittömästi suoritettavaa hajottamista varten saada huostaamme
hänen kuolevaisen jäännöksensä. Tarkoituksemme ei ole käyttää
dematerialisointimenetelmäämme, vaan haluamme vain panna liikkeelle prosessin,
joka perustuu ajan kulumisen nopeuttamiseen. Meille riittää, että olemme
nähneet Hallitsijamme elävän ja kuolevan Urantialla; taivaan armeijakunnat
tahtoisivat säästyä siltä muistolta, että heidän pitäisi asiaan puuttumatta
katsella, kun universumin Luojan ja Ylläpitäjän ihmishahmo hitaasti mätänee.
Koko Nebadonin taivaallisten älyllisolentojen nimissä pyydän saada määräyksen,
jolla Jeesus Nasaretilaiselle kuolevaisena kuulunut ruumis annetaan huostaani
ja joka valtuuttaa meidät ryhtymään sen välittömään hajottamiseen."
[sivu 2023]
Ja Gabrielin
keskusteltua asiasta Edentian vanhemman Kaikkein Korkeimman kanssa
taivaallisten olentojoukkojen arkkienkeliedusmiehelle annettiin lupa ryhtyä
toimenpiteisiin Jeesuksen fyysisten jäännösten hävittämiseksi tavalla, josta
hän tekisi itse päätöksensä.
Sen jälkeen kun
tähän arkkienkelien päällikön pyyntöön oli suostuttu, hän kutsui avukseen
useita tovereitaan sekä suurilukuisen joukon kaikkien taivaallisten
persoonallisuusluokkien edustajia, ja sitten nämä ryhtyivät Urantian
keskiväliolentojen avustamina toimenpiteisiin ottaakseen huostaansa Jeesuksen
fyysisen ruumiin. Tämä kuollut ruumis oli puhtaasti aineellinen luomus; se oli
fyysinen ja konkreettinen; sitä ei voinut siirtää pois haudasta samalla tavoin
kuin kuolleistanousun morontiahahmo oli kyennyt pääsemään pois sinetöidystä
hautakammiosta. Joidenkuiden avustavien morontiapersoonallisuuksien avun turvin
morontiahahmo voidaan tiettynä hetkenä tehdä sellaiseksi kuin se olisi henkeä
niin, että tavallinen aine ei sen suhteen merkitse mitään, kun jonakin toisena
hetkenä siitä taas voi tulla sellaista, että maailman kuolevaisten kaltaiset
aineelliset olennot voivat sen havaita ja olla siihen kosketuksissa.
Kun he
valmistautuivat siirtämään Jeesuksen ruumiin pois haudasta esivaiheena sille,
että he arvokkaasti ja kunnioittavasti hävittäisivät sen miltei
silmänräpäyksessä tapahtuvalla hajottamisella, Urantian toisasteisille
keskiväliolennoille annettiin tehtäväksi vierittää kivet pois haudan oviaukolta.
Suurempi kivi oli valtavan kookas ja pyöreä möhkäle, paljolti myllynkiven
kaltainen, ja se liikkui kallioon hakatussa urassa, joten sitä voitiin
vierittää edestakaisin sen mukaan, haluttiinko hautakammio avata vai sulkea.
Kun vartiossa seisovat juutalaiset vartijat ja roomalaiset sotilaat aamuhämärän
valossa näkivät, miten tämä valtaisa kivi alkoi, niin kuin näytti, omia
aikojaan vieriä pois haudan suuaukolta -- ilman mitään näkyvää syytä, joka
olisi selittänyt tämän liikkumisen -- heidät valtasi pelko ja pakokauhu, ja he
pakenivat kiireesti tapahtumapaikalta. Juutalaiset pakenivat kotiinsa ja
menivät myöhemmin temppelille tekemään kapteenilleen selkoa näistä
tapahtumista. Roomalaiset pakenivat Antonian linnoitukseen ja antoivat
näkemästään selvityksen sadanpäämiehelle heti tämän saavuttua palvelukseen.
Juutalaisjohtajat
aloittivat tämän surkean jutun, jolla he muka pääsisivät Jeesuksesta,
tarjoamalla lahjuksia kavalalle Juudakselle, ja nyt kun he joutuivat tässä
kuvattuun kiusalliseen tilanteeseen, he sen sijaan, että olisivat ajatelleet
rangaista vartiopaikaltaan poistuneita vartiomiehiä, ryhtyivätkin näiden
vartijoiden ja roomalaissotilaiden lahjomiseen. He maksoivat näille
kahdellekymmenelle miehelle kullekin rahasumman ja neuvoivat heitä sanomaan kaikille:
"Kun me yöllä nukuimme, hänen opetuslapsensa kävivät kimppuumme ja veivät
ruumiin pois." Ja juutalaisjohtajat antoivat sotilaille juhlalliset
lupaukset puolustaa heitä Pilatuksen edessä, mikäli maaherra joskus saisi
tietää heidän ottaneen vastaan lahjuksen.
Kristillinen
usko Jeesuksen kuolleistanousuun on pohjautunut "tyhjän haudan"
tosiasiaan. Oli todellakin tosiasia se, että hauta oli tyhjä, mutta tämä
ei ole kuolleistanousun totuus. Hauta oli eittämättä tyhjä, kun
ensimmäiset uskovat saapuivat, ja tämä tosiasia yhdessä Mestarin
epäilyksettömän kuolleistanousun kanssa johti sellaisen uskomuksen
muotoutumiseen, joka ei ollut tosi, eli opetukseen, jonka mukaan Jeesuksen
aineellinen ja kuolevaisen ruumis nousi haudasta. Totuutta, koska siinä on kysymys
hengellisistä realiteeteista ja ikuisista arvoista, ei voi aina rakentaa
havaittavia tosiasioita yhdistelemällä. Vaikka yksittäiset tosiasiat saattavat
olla aineellisessa mielessä tosia, siitä ei seuraa, että muutaman tosiasian
yhdistämisen välttämättä täytyy johtaa totuudellisiin hengellisiin
johtopäätöksiin.
Joosefin
hautakammio oli tyhjä, mutta ei sen vuoksi, että Jeesuksen ruumis oli saatettu
entiselleen tai noussut kuolleista, vaan siksi, että oli suostuttu
taivaallisten olentojoukkojen pyyntöön suoda sille erityinen ja ainutlaatuinen
hajoaminen, palauttaa "tomu tomuksi"
[sivu 2024]
ilman, että
asiaan pääsivät vaikuttamaan ajalliset viivytykset ja ilman, että tavanomaiset
ja kuolevaisen ruumiin näkyvät mätänemis- ja aineellisen kappaleen maatumisprosessit
pääsivät vaikuttamaan.
Jeesukselle
kuolevaisena kuuluneet jäännökset kävivät läpi saman luonnonmukaisen
alkuosiinsa hajoamisen, joka maan päällä kohtaa kaikkia ihmisruumiita paitsi
siinä, että tässä tapauksessa tätä luonnollista hajoamisprosessia ajan
kulumisen osalta suuresti nopeutettiin, kiirehdittiin niin pitkälle, että se
tapahtui jotakuinkin silmänräpäyksessä.
Mikaelin
kuolleistanousun oikeat todisteet ovat luonteeltaan hengellisiä olkoonkin, että
tämän opetuksen vahvistaa niiden monien tämän maailman kuolevaisten todistus,
jotka tapasivat ja tunnistivat kuolleista nousseen morontia-Mestarin ja
keskustelivat hänen kanssaan. Hän tuli kuulumaan lähes tuhannen ihmisolennon
henkilökohtaiseen kokemukseen ennen kuin hän lopullisesti jätti jäähyväiset
Urantialle.
3. TUOMIOKAUTINEN KUOLLEISTANOUSU
Tänä
sunnuntaiaamuna vähän kello puoli viiden jälkeen Gabriel kutsui arkkienkelit
rinnalleen ja valmistautui avaamaan Aatamin tuomiokauden päättymiseen
Urantialla liittyneen yleisen kuolleistanousun. Sitten kun tähän suureen
tapahtumaan kytkeytyneiden serafien ja kerubien monilukuinen armeija oli
järjestetty asian vaatimaan muodostelmaan, morontia-Mikael ilmestyi Gabrielin
eteen ja sanoi: "Koska Isälläni on elämä itsessään, niin hän on antanut sitä
Pojalle, jotta tällä olisi elämä itsessään. Vaikken olekaan vielä
täysimääräisesti ottanut universumin vallankäyttöä taas käsiini, tämä itselleni
asettama rajoitus ei millään tavoin estä minua vuodattamasta elämää nukkuville
pojilleni; alkakoon siis planetaarisen kuolleistanousun edellyttämä
nimenhuuto."
Arkkienkelien
virtapiiri toimi sen jälkeen ensimmäistä kertaa Urantialta. Gabriel ja
arkkienkeliarmeijat siirtyivät planeetan hengellisen polariteetin
sijaintipaikkaan; ja kun Gabriel antoi merkin, järjestelmän ensimmäiseen
mansiomaailmaan kiiri Gabrielin ääni, joka puhui: "Mikaelin antaman käskyn
perusteella -- nouskoot Urantian tuomiokauden kuolleet ylös!" Silloin
kaikki ne Urantian ihmisrotujen eloonjääneet, jotka olivat Aatamin aikojen jälkeen
vaipuneet uneen ja jotka eivät jo olleet menneet tuomiolle, ilmestyivät
mansonian kuolleistaheräämissaleihin valmiina puettaviksi morontiahahmoon. Ja
serafit ja heidän työtoverinsa olivat yhdessä silmänräpäyksessä valmiita
lähtemään mansiomaailmoihin. Tavallisissa oloissa nämä serafisuojelijat, jotka
aikanaan oli osoitettu näiden eloon jäävien kuolevaisten ryhmäsuojelijoiksi,
olisivat olleet läsnä sinä hetkenä, jolloin nämä heräsivät mansonian
kuolleistaheräämissaleissa, mutta tällä kertaa he olivat itsessään tässä
maailmassa siksi, että Gabrielin oli Jeesuksen morontianousemuksen vuoksi
välttämätöntä olla täällä.
Siitä
huolimatta, että lukemattomat yksilöt, joilla oli henkilökohtainen
serafisuojelija, samoin kuin persoonallisuuden hengellisen edistymisen osalta
riittävän pitkälle päässeet olivat siirtyneet mansoniaan Aatamin ja Eevan aikaa
seuranneina aikakausina, ja vaikka olikin toimeenpantu useita erityisiä ja
tuhatvuosittaisia Urantian poikien kuolleistanousuja, nyt oli kuitenkin käsillä
kolmas planetaarisista nimenhuudoista eli täysimääräisistä tuomiokautisista
kuolleistanousuista. Ensimmäinen tapahtui Planeettaprinssin saapumisen aikaan,
toinen Aatamin ajan kuluessa ja tämä kolmas oli merkkinä Jeesus Nasaretilaisen
morontianousemuksesta, kuolevaisen siirtymävaiheesta.
Arkkienkelien
päällikön saatua merkin planetaarisesta kuolleistanoususta Ihmisen Pojan
Personoitu Suuntaaja luopui kaikesta Urantialle kokoontuneisiin taivaallisiin
armeijoihin kohdistuvasta vallastaan ja siirsi kaikki nämä paikallisuniversumin
pojat taas omien komentajiensa toimivallan piiriin. Ja
[sivu 2025]
tämän tehtyään
hän lähti Salvingtoniin saattamaan Immanuelin tietoon, että Mikaelille
kuolevaisena kuulunut siirtymävaihe oli suoritettu. Ja välittömästi hänen
jäljessään tuli koko se taivaallinen armeijakunta, jonka palveluksia ei
Urantialla tarvittu. Mutta Gabriel pysyi Urantialla morontia-Jeesuksen mukana.
Ja tällainen on
kertomus Jeesuksen kuolleistanousuun liittyneistä tapahtumista sillä tavoin
tarkasteltuina kuin ne, joita ihmisen osittaisen ja ahtaan näköpiirin asettamat
rajat eivät kahlitse, ne todellisuudessa näkivät.
4. HAUTAKAMMIO HAVAITAAN TYHJÄKSI
Lähestyessämme
Jeesuksen kuolleistanousun ajankohtaa tänä varhaisena sunnuntaiaamun hetkenä
olisi palautettava mieleen, että kymmenen apostolia olivat Elias ja Maria
Markuksen kodissa, ja he uinuivat yläsalissa ja lepäsivät siellä samoilla
lavereilla, joille he olivat oikaisseet itsensä Mestarinsa seurassa viettämänsä
viimeisen ehtoollisen aikana. Tänä sunnuntaiaamuna he olivat Tuomasta lukuun
ottamatta kaikki samassa paikassa. Tuomas oli heidän seurassaan muutaman
minuutin ajan myöhään lauantai-iltana, kun he olivat ensimmäistä kertaa taas
yhdessä, mutta apostolien näkeminen oli siihen ajatukseen yhdistyessään, mitä
Jeesukselle oli tapahtunut, hänelle liikaa. Hän loi nopean katseen tovereihinsa
ja poistui samassa hetkessä huoneesta mennen Simonin kotiin Beetfagessa, jossa
hän aikoi yksinäisyydessä surra huoliaan. Kaikki apostolit kärsivät, mutta
eivät niinkään epäilyksestä ja epätoivosta kuin pelosta, murheesta ja häpeästä.
Nikodemuksen
kotiin oli Daavid Sebedeuksen ja Joosef Arimatealaisen lisäksi kokoontunut
kaksitoista, ehkä viisitoista, Jeesuksen jerusalemilaista eturivin opetuslasta.
Joosef Arimatealaisen kodissa oli viitisentoista, ehkä kaksikymmentä, johtavaa
naisuskovaa. Vain nämä naiset pitivät majaa Joosefin talossa, ja he olivat
pysytelleet sapattipäivän ja sapattia seuranneen illan tuntien aikana visusti
sisällä, joten he eivät tienneet sotilasvartion pitävän haudalla vahtia, eikä
heidän tiedossaan liioin ollut, että haudan eteen oli vieritetty toinenkin kivi
ja että kumpikin kivi oli sinetöity Pilatuksen sinetein.
Vähän ennen
kello kolmea tänä sunnuntaiaamuna, kun ensimmäiset päivän merkit alkoivat näkyä
idässä, viisi näistä naisista lähti Jeesuksen haudalle. He olivat valmistaneet
suuret määrät erityisiä palsamointivoiteita, ja he kantoivat mukanaan useita
pellavakääreitä. Heidän tarkoituksenaan oli antaa Jeesuksen ruumiille
perusteellisempi kuolinvoitelu ja kietoa se huolellisemmin uusiin kääreisiin.
Naisjoukkoon,
joka lähti suorittamaan tätä Jeesuksen ruumiin voitelua, kuuluivat Maria
Magdalalainen, Alfeuksen kaksosten äiti Maria, Sebedeuksen veljesten äiti
Salome, Kuusaan vaimo Joanna ja Ezra Aleksandrialaisen tytär Susanna.
Kello oli noin
puoli neljä, kun nämä viisi naista voidekantamuksineen saapuivat tyhjän
hautakammion eteen. Astuessaan ulos Damaskoksenportista he kohtasivat joukon
sotilaita, jotka enemmän tai vähemmän paniikin vallassa riensivät kaupunkiin,
ja tapahtuma sai heidät keskeyttämään matkantekonsa muutamaksi hetkeksi. Mutta
kun mitään tätä enempää ei sattunut, he jatkoivat matkaansa.
He hämmästyivät
suuresti nähdessään, että kivi oli vieritetty pois haudan suulta, etenkin kun
he olivat tulomatkalla keskenään puhuneet: "Kukahan auttaisi meitä
vierittämään kiven pois paikaltaan?" He laskivat kuormansa maahan ja
alkoivat luoda toisiinsa pelosta ja suuresta hämmästyksestä kertovia katseita.
Siinä kun he seisoivat
[sivu 2026]
pelosta
väristen, Maria Magdaleena rohkaisi mielensä, meni pienemmän kiven taakse ja
uskaltautui sisälle avoimeen hautakammioon. Tämä Joosefin hauta oli omistajansa
puutarhassa, mäen rinteessä tien itäpuolella, ja sen oviaukko avautui sekin
itään. Tuohon hetkeen tultaessa uusi päivä oli alkanut sarastaa sen verran,
että Maria saattoi sen valossa katsoa haudan perälle, paikkaan, jossa Mestarin
ruumis oli levännyt, ja nähdä, että ruumis oli poissa. Kallioseinän
syvennyksessä, johon Jeesus oli laskettu, Maria näki vain laskostetun
hikiliinan siellä, missä tämän pää oli levännyt, sekä käärinliinat, joihin tämä
oli ollut kiedottuna, paikallaan koskemattomina, kuten ne olivat olleet kivellä
ennen kuin taivaalliset armeijat siirsivät ruumiin pois. Peiteliina oli hautasyvennyksen
jalkopäässä.
Viivyttyään
haudan oviaukolla muutaman hetken (hän ei heti hautaan sisälle astuttuaan
nähnyt selvästi) Maria näki, että Jeesuksen ruumis oli poissa ja että sen
paikalla olivat vain nämä hautavaatteet, ja hänen suustaan pääsi hätääntynyt ja
tuskainen kirkaisu. Kaikki naiset olivat ylen määrin hermostuneita; he olivat
olleet säikkyjä siitä lähtien, kun he kaupungin portilla kohtasivat
pakokauhuiset sotilaat, ja kun Maria päästi tämän tuskankirkaisun, he joutuivat
kauhun valtaan ja pakenivat kiireesti paikalta. Ja he pysähtyivät vasta
juostuaan aina Damaskoksenportille saakka. Tuona hetkenä Joanna sai
tunnonvaivoja siitä, että he olivat jättäneet Marian yksikseen; hän kokosi
toverinsa ympärilleen, ja he lähtivät takaisin haudalle.
Kun he pääsivät
hautakammion lähelle, kauhistunut Magdaleena, joka oli joutunut kahta
kauheamman kammon valtaan, kun hän ei hautakammiosta ulos astuttuaan ollutkaan
löytänyt sisariaan odottamasta, ryntäsi heitä kohti ja huusi kiihdyksissään:
"Hän ei ole siellä -- ne ovat vieneet hänet pois!" Ja hän vei heidät
takaisin haudalle, ja he astuivat kaikki sisälle ja näkivät, että se oli tyhjä.
Sen jälkeen
kaikki viisi naista istuutuivat kivelle, joka oli oviaukon lähellä, ja pohtivat
tilannetta. Heidän mieleensä ei ollut vielä juolahtanut, että Jeesus oli
nostettu kuolleista. He olivat koko sapatin
ajan olleet vain toistensa seurassa, ja he arvelivat,
että ruumis oli siirretty toiseen
lepopaikkaan. Mutta punnitessaan mielessään tällaista pulmansa ratkaisua he eivät osanneet selittää, miten hautavaatteet olivat niin hyvässä
järjestyksessä; kuinka olisi ollut mahdollista
siirtää ruumis paikaltaan, kun samat käärinliinat, joihin se oli kiedottu,
olivat edelleenkin paikallaan ruumishyllyllä ja näyttivät koskemattomilta?
Siinä kun nämä
naiset istuivat tämän uuden päivän
sarastuksen ensimmäisinä hetkinä, he loivat katseensa sivulle ja havaitsivat siellä äänettömän ja liikkumattoman muukalaisen. He joutuivat taas hetkeksi pelon
valtaan, mutta Maria Magdaleena ryntäsi muukalaista kohti ja puhutteli
tätä ikään kuin luullen tätä
puutarhanhoitajaksi ja sanoi: "Minne olette vieneet Mestarin? Minne hänet on pantu?
Sano se meille, jotta
voimme mennä ja ottaa hänet
haltuumme." Kun muukalainen ei vastannut Marialle, tämä alkoi itkeä.
Silloin Jeesus puhui heille sanoen:
"Ketä te etsitte?" Maria vastasi: "Etsimme Jeesusta, joka laskettiin
levolle Joosefin hautaan, mutta hän on poissa. Tiedätkö sinä, minne hänet on
viety?" Silloin Jeesus sanoi: "Eikö tämä Jeesus jo Galileassa
kertonut teille, että hän kuolisi mutta nousisi ylös kuolleista?" Nämä
sanat hätkähdyttivät naisia, mutta Mestari oli niin muuttunut, etteivät he
vielä tunnistaneet häntä, kun hänellä oli selkä vasten valohämyä. Ja kun he
punnitsivat mielessään hänen sanojaan, hän puhutteli Magdaleenaa tutulla
äänellä ja sanoi: "Maria." Ja kun Maria kuuli tuon sanan, joka
merkitsi tutuksi käynyttä myötätuntoa ja kiintymyksellistä tervehdystä, hän
tiesi äänen Mestarin ääneksi, ja hän syöksyi polvilleen Mestarin jalkojen juureen
huudahtaen: "Herrani ja Mestarini!" Ja kaikki muutkin naiset
tunnistivat, että heidän edessään seisoi Mestari kunnialla kruunatussa
hahmossa, ja he polvistuivat kiireesti hänen eteensä.
[sivu 2027]
Nämä ihmissilmät
saivat kyvyn Jeesuksen morontiahahmon näkemiseen siitä erityispalveluksesta
johtuen, jonka muuntajat ja keskiväliolennot suorittivat yhdessä joidenkuiden
muiden tuolloin Jeesuksen mukana olleiden morontiapersoonallisuuksien kanssa.
Kun Maria yritti
syleillä Jeesuksen jalkoja, tämä sanoi: "Älä kosketa minua, Maria, sillä
en ole sellainen, jollaisena minut lihallisena ollessani tunsit. Tässä hahmossa
viivyn luonanne jonkin aikaa ennen kuin nousen Isän tykö. Mutta menkää nyt
kaikki ja kertokaa apostoleilleni -- ja Pietarille --, että olen noussut ja
että olette puhuneet kanssani."
Toinnuttuaan
hämmästyksensä aiheuttamasta järkytyksestä nämä naiset riensivät takaisin
kaupunkiin ja Elia Markuksen kotiin, jossa he kertoivat kymmenelle apostolille
kaiken, mitä heille oli tapahtunut. Mutta apostolit eivät kovinkaan herkästi
uskoneet heitä. Ensimmäisenä heidän mieleensä tuli, että naiset olivat nähneet
näyn, mutta Maria Magdaleenan toistettua Jeesuksen heille lausumat sanat ja
Pietarin kuultua nimensä tämä rynnisti Johannes kintereillään ulos yläsalista
päästäkseen mahdollisimman nopeasti haudalle omin silmin näkemään, mitä hänelle
oli kerrottu.
Naiset toistivat
muille apostoleille kertomuksen keskustelustaan Jeesuksen kanssa, mutta nämä
eivät halunneet uskoa; eivätkä he tulleet menneeksi ulos ottaakseen asiasta
omakohtaisesti selvää, kuten Pietari ja Johannes tekivät.
5. PIETARI JA JOHANNES HAUDALLA
Näiden kahden
apostolin juostessa kilvan Golgatalle ja Joosefin hautakammiolle Pietarin
ajatuksia hallitsivat vuoroin pelko, vuoroin toivo; häntä pelotti Mestarin
kohtaaminen, mutta hänessä herätti toivoa kertomus Jeesuksen hänelle
lähettämästä erityisestä viestistä. Hän oli jo puolittain asettunut sille
kannalle, että Jeesus oli todellakin elossa; hänen mieleensä palautui Jeesuksen
lupaus kolmantena päivänä tapahtuvasta nousemuksesta. Omituista kyllä tämä
lupaus juolahti ristiinnaulitsemisen jälkeen hänen mieleensä vasta tuona
hetkenä, jolloin hän riensi Jerusalemin läpi kohti pohjoista. Kun Johannes
kiiruhti ulos kaupungista, hänen sieluunsa tulvahti merkillinen ilon ja toivon
hurmio. Hän oli puolittain vakuuttunut siitä, että naiset olivat tosiaankin
nähneet nousseen Mestarin.
Pietaria
nuorempi kun oli, Johannes juoksi tätä nopeammin ja saapui haudalle
ensimmäisenä. Johannes jäi ovensuuhun ja katseli hautaa, ja se oli täsmälleen
sellainen, jollaiseksi Maria sen oli kuvaillut. Tuossa tuokiossa Simon
Pietarikin rynnisti paikalle ja näki sisälle astuessaan saman tyhjän haudan
kummalliseen asentoon jääneine hautavaatteineen. Ja Pietarin tultua ulos haudasta
Johanneskin meni sinne sisälle ja näki kaiken omin silmin, ja sen jälkeen he
istuutuivat kivelle miettimään näkemänsä ja kuulemansa merkitystä. Ja siinä
istuskellessaan he kävivät mielessään läpi kaiken, mitä heille oli Jeesuksesta
kerrottu, mutta he eivät päässeet tapahtuneesta mihinkään selkeään käsitykseen.
Pietari toi ensi alkuun esille ajatuksen, että hauta oli ryöstetty, että vihamiehet olivat varastaneet ruumiin, kenties lahjoneet vartijat. Mutta Johannes järkeili, että hautaa olisi tuskin jätetty näin hyvään järjestykseen, jos ruumis olisi varastettu, ja hänkin herätti kysymyksen siitä, miten käärinliinat näyttivät paikoilleen jätetyiltä ja niin ilmeisen koskemattomilta. Ja he menivät molemmat uudelleen hautaan tutkimaan hautavaatteita lähemmin. Astuessaan toista kertaa ulos hautakammiosta he huomasivat Maria Magdaleenan palanneen haudalle ja itkevän sen sisäänkäynnin edessä. Maria oli mennyt apostolien luo uskoen, että Jeesus oli noussut haudasta, mutta kun kukaan näistä ei suostunut uskomaan hänen kertomustaan, hän joutui masennuksen ja epätoivon valtaan. Hän kaipasi päästä takaisin haudan lähelle, jossa arveli kuulleensa Jeesuksen tutun äänen.
Marian viipyessä paikalla vielä sen jälkeen, kun
Pietari ja Johannes olivat menneet, Mestari ilmestyi hänelle uudelleen sanoen: "Älä ole epäileväinen vaan ole rohkea ja usko,
mitä olet nähnyt ja kuullut.
Mene takaisin apostolieni luokse ja kerro
heille toistamiseen, että olen noussut,
[sivu
2028]
että tulen ilmestymään heille ja että kohta menen heidän edellään Galileaan, kuten olen luvannut."
Maria kiiruhti takaisin Markuksen kotiin ja kertoi apostoleille keskustelleensa taas Jeesuksen kanssa, mutta he eivät suostuneet uskomaan häntä. Mutta kun Pietari ja Johannes palasivat, he lopettivat pilkkapuheensa, ja heidät valtasi pelko ja vavistus.