[sivu
800]
VALTION KEHITTYMINEN
VALTIO on hyödyllinen sivilisaation kehitelmä. Se edustaa sodan tuhoista ja kärsimyksistä yhteiskunnalle jäävää puhdasta voittoa. Valtiotaitokin on vain ajan myötä kertynyttä kykyä sovitella kiistelevien heimojen ja kansojen välillä voimakeinoin käytyä kilpataistelua.
Nykyajan valtio
on se instituutio, joka jäi jäljelle pitkästä taistelusta, jota käytiin
ryhmäkohtaisesta vallasta. Voimakkain pääsi lopulta voitolle, ja se tuotti
tahattoman luomuksen -- valtion -- sekä moraalisen myytin kansalaisen
ehdottomasta velvollisuudesta elää ja kuolla valtion puolesta. Mutta valtion
syntyperä ei ole jumalallinen, eikä sitä myöskään saatu aikaan ihmisen tahtoon
perustuvalla järkiperäisellä toiminnalla, vaan se on puhtaasti kehitykseen
pohjautuva instituutio, ja se sai alkunsa täysin omaehtoisesti.
Valtio on alueellinen, yhteiskunnallista säätelyä harjoittava organisaatio, ja voimakkain, tehokkain ja kestävin valtio koostuu yhdestä ainoasta kansakunnasta, jonka väestöllä on yhteinen kieli, yhteiset tavat ja instituutiot.
Ensimmäiset valtiot olivat pieniä ja ne
muodostuivat kaikki valloituksen tuloksena. Niiden alkuna eivät olleet
vapaaehtoiset yhteenliittymät. Monen valtion perustajina olivat voitokkaat
kiertolaisheimot, joiden tapana oli iskeä rauhanomaisten paimentolaisten tai
paikoilleen asettuneiden maanviljelijöiden kimppuun nämä alistaakseen ja
orjuuttaakseen. Tällaiset valloituksen myötä syntyneet valtiot olivat
pakostakin kerrostuneita; yhteiskuntaluokat olivat väistämättömiä, ja
luokkataistelut ovat aina olleet valikoivia.
Amerikan punaisten ihmisten pohjoiset heimot
eivät koskaan saavuttaneet varsinaista valtiollisuuden vaihetta. Ne eivät
koskaan edenneet löyhää heimoliittoa, hyvin alkeellista valtiomuotoa,
pidemmälle. Lähimmäksi valtiollisuutta pääsi irokeesien federaatio, mutta tämä
kuuden kansan ryhmä ei milloinkaan toiminut täysin valtion tavoin, ja sen
olemassaolo päättyi siksi, että siltä puuttuivat tietyt nykyajan kansakuntanaelämisen
perusedellytykset, sellaiset kuin
1. Yksityisomaisuuden hankkiminen ja
periminen.
2. Kaupungit samoin kuin maanviljely ja
teollisuus.
3. Työtä helpottavat kotieläimet.
4. Järkevä perheorganisaatio. Nämä punaiset
ihmiset pitäytyivät äitikeskeiseen perheeseen ja sisarusten lasten
perimysoikeuteen.
5. Tarkalleen määritelty alue.
6. Vahva toimeenpaneva päällikkö.
7. Sotavankien orjuuttaminen -- he joko
liittivät nämä omaan joukkoonsa tai sitten surmasivat heidät.
8. Määrätietoiset valloitukset.
Punaiset ihmiset olivat liian demokraattisia.
Heillä oli
hyvä hallitusjärjestelmä, mutta se petti. Hekin olisivat ennen pitkää
kehittäneet valtion, elleivät he olisi ennenaikaisesti kohdanneet
[sivu 801]
valkoisen ihmisen
edistyneempää sivilisaatiota, joka piti ohjenuoranaan kreikkalaisten ja
roomalaisten hallintomenetelmiä.
Menestyksekkään Rooman valtion perustana
olivat:
1. Isäkeskeinen perhe.
2. Maanviljely ja eläinten kesyttäminen.
3. Väestön keskittyminen -- kaupungit.
4. Omaisuuden ja maan yksityisomistus.
5. Orjuus -- kansalaisluokat.
6. Heikkojen ja takapajuisten kansojen valloittaminen ja uudelleenorganisointi.
7. Tarkalleen määritelty alue tieverkkoineen.
8. Persoonalliset ja voimakkaat hallitsijat.
Rooman sivilisaation suuri heikkous ja
valtakunnan lopulliseen luhistumiseen johtanut tekijä oli vapaamieliseksi ja
edistykselliseksi otaksuttu säädös pojan holhouksen päättymisestä
kahdenkymmenenyhden vuoden iässä, samoin kuin säädös siitä, että tytär sai
ilman ehtoja irtautua kodin piiristä niin, että hän oli vapaa ottamaan
puolisokseen valitsemansa miehen tai lähtemään maailmalle ja viettämään
siveetöntä elämää. Yhteiskunnalle koitunut vahinko ei niinkään koitunut näistä
uudistuksista sinänsä, vaan niiden äkillisestä ja laajamittaisesta
omaksumistavasta. Rooman luhistuminen osoittaa, mitä on odotettavissa, kun
valtio kokee liian nopean laajenemisen sen samalla sisäisesti rappeutuessa.
Alkiovaiheisen valtion ilmaantumisen mahdollisti verisiteiden heikkeneminen alueellisten siteiden hyväksi, ja tavallisesti tällaiset heimoliitot lujitettiin valloituksin. Vaikka kaikki pikku kiistat ja ryhmien väliset erimielisyydet ylittävä suvereenisuus onkin todellisen valtion tunnusmerkki, niin myöhemmissä valtio-organisaatioissa on aiempien aikojen klaanien ja heimojen jäänteinä silti vielä jäljellä monia luokkia ja kasteja. Myöhemmät ja laajemmat alueelliset valtiot kävivät pitkän ja katkeran taistelun näiden pienempien, verisukulaisuuteen perustuvien klaaniryhmien kanssa samalla, kun heimohallinto osoittautui arvokkaaksi välivaiheeksi siirryttäessä perheen vallasta valtion valtaan. Myöhempinä aikoina monia klaaneja nousi ammatillisten ja muiden tuotannollisten yhteenliittymien piiristä.
Valtiollisen
yhdentymisen epäonnistumisesta seuraa taantuminen tilanteeseen, jossa vallalla
ovat esivaltiolliset hallintomenetelmät, jollaisia edusti muiden muassa
Euroopan keskiajan feodalismi. Näinä pimeinä vuosisatoina alueellinen valtio
luhistui, ja siirryttiin takaisin pieniin linnayhdyskuntiin, sukukunta- ja
heimopohjaisten kehitysvaiheiden uudelleenilmaantumiseen. Samankaltaisia
puolivaltioita on nytkin Aasiassa ja Afrikassa, mutteivät ne kaikki ole
palautumia kehityksen aikaisempiin vaiheisiin, vaan monet niistä ovat tulevien
aikojen valtioiden alkiovaiheessa olevia kantamuotoja.
2. EDUSTUKSELLISEN HALLITUSTAVAN
KEHITYS
Samalla kun demokratia on ihanne, se on myös
sivilisaation -- ei kehityksen -- tuote. Kulkekaa hitaasti! Valitkaa
huolellisesti! Demokratiaan kätkeytyy nimittäin seuraavia vaaroja:
1. Ihannoidaan keskinkertaisuutta.
2. Valitaan kehnoja ja tietämättömiä vallanpitäjiä.
3. Sosiaalisen kehityksen perustotuudet jäävät käsittämättä.
4. Yleinen äänioikeus osoittautuu sivistymättömien ja velttojen enemmistöjen käsissä vaaralliseksi.
5. Yleistä mielipidettä seurataan
orjamaisesti; enemmistö ei ole aina oikeassa.
[sivu 802]
Julkinen mielipide, yleinen mielipide, on aina hidastanut yhteiskuntaa. Sillä on siitä huolimatta arvonsa, sillä vaikka se viivästyttääkin yhteiskunnan kehitystä, se kuitenkin samalla säilyttää sivilisaation. Yleisen mielipiteen kasvattaminen on ainoa turvallinen ja oikea tapa jouduttaa sivilisaatiota. Voimankäyttö on vain väliaikainen keino, ja sivistyksellinen kasvu kiihtyy entisestään sitä mukaa, kun kapinaliput muuttuvat äänestyslipuiksi. Yleinen mielipide -- vakiintuneet tapakäsitykset -- on sosiaalisen evoluution ja valtion kehittymisen pohjimmainen ja perusenergia, mutta jotta sillä olisi valtiollista arvoa, se on tuotava julki väkivallatta.
Se, miten pitkälle yhteiskunta on edistynyt,
määräytyy suoraan siitä, miten laajasti yleinen mielipide voi väkivaltaan
turvautumatta valvoa henkilökohtaista käyttäytymistä ja valtion harjoittamaa
säätelyä. Aito sivistynyt hallitusjärjestelmä ilmaantui vasta sitten, kun
yleinen mielipide verhottiin henkilökohtaisen äänioikeuden antamiin
valtuuksiin. Yleiset vaalit eivät kenties ratkaise asioita aina oikein, mutta
ne ovat oikea tapa tehdä vaikka vääriäkin ratkaisuja. Kehitys ei heti tuota
korkeimman asteen täydellisyyttä, vaan pikemminkin suhteellisuutta ja edistystä
merkitseviä käytännön ratkaisuja.
Käytännöllisen ja tehokkaan edustuksellisen
hallitusmuodon kehittymiseen on kymmenen askelta tai vaihetta, ja nämä ovat
1. Henkilökohtainen vapaus. Orjuuden,
maaorjuuden ja kaikkien ihmiseen kohdistuvien orjuuttamismuotojen täytyy
hävitä.
2. Ajatuksenvapaus. Ellei vapaata
kansakuntaa kasvateta -- opeteta ajattelemaan järkevästi ja suunnittelemaan
viisaasti -- vapaus saa tavallisesti aikaan enemmän vahinkoa kuin hyvää.
3. Laillisuus. Vapaudesta voidaan
nauttia vain, kun vallanpitäjien mielihalujen ja oikkujen tilalle asetetaan
hyväksyttyyn perustuslakiin pohjautuvat lainsäädännölliset määräykset.
4. Puhevapaus. Edustuksellinen
hallitusjärjestelmä ei ole edes ajateltavissa ilman vapautta tuoda kaikkia
ilmaisukeinoja käyttäen julki ihmisten toiveita ja mielipiteitä.
5. Omaisuuden turva. Mikään hallitus
ei voi pysyä kauan pystyssä, ellei sen onnistu tarjota oikeutta nauttia
jonkinmuotoisesta yksityisomaisuudesta. Ihminen kaipaa oikeutta käyttää,
hallita, lahjoittaa, myydä, vuokrata ja testamentata henkilökohtaista
omaisuuttaan.
6. Oikeus vedota viranomaisiin.
Edustuksellinen hallitustapa edellyttää, että kansalaisilla on oikeus tulla
kuulluiksi. Vapaan kansalaisen asemaan kuuluu luonnostaan vetoamisoikeus.
7. Hallitsemisen oikeus. Ei riitä,
että tulee kuulluksi, vaan vetoamisoikeuden täytyy edetä tosiasialliseen
hallituksen toimintaan vaikuttamiseen saakka.
8. Yleinen äänioikeus. Edustuksellisen
hallitusjärjestelmän edellytyksenä on älykäs, tehokas ja koko aikuisväestön
kattava valitsijakunta. Tällaisen hallitusjärjestelmän luonne määräytyy aina
niiden henkilöiden luonteesta ja kyvyistä, jotka sen muodostavat. Sitä mukaa
kun sivilisaatio etenee, äänioikeutta -- vaikka se kummallekin sukupuolelle
säilyykin yleisenä -- muunnellaan tehokkaasti, ryhmitellään toisella tavalla ja
muutoinkin erilaistetaan.
9. Julkisiin viranhaltijoihin kohdistuva
valvonta. Mikään hallinto ei ole tarkoitustaan vastaavaa eikä tehokasta,
ellei kansalaisilla ole käytettävissään keinoja, joilla he valvovat julkisen
vallan viranhaltijoita ja virkamiehiä, tai elleivät he käytä näitä oikeuksiaan
viisaasti.
10. Älykäs ja koulutettu edustajakunta.
Demokratian säilyminen riippuu siitä, miten edustuksellinen hallintojärjestelmä
menestyy, ja tämän ehtona taas on se, että käytännöksi muodostuu vain
sellaisten yksilöiden valitseminen julkisiin tehtäviin, joilla on siihen
tarvittava tekninen koulutus, älyllinen pätevyys, sosiaalinen lojaalisuus ja
moraalinen kuntoisuus. Vain tällaisin edellytyksin on säilytettävissä kansan
hyväksi toimiva, kansan valitsema ja kansan omakseen tuntema hallitus.
[sivu 803]
Hallitusjärjestelmän poliittisella tai hallinnollisella muodolla ei ole paljonkaan merkitystä, kunhan se tarjoaa yhteiskunnallisen edistyksen perusedellytykset: vapauden, turvallisuuden, opetuksen ja yhteiskunnallisen koordinoinnin. Yhteiskunnallisen kehityksen suuntaa ei määrää se, mitä valtio on, vaan se, mitä se tekee. Ja lopultahan on niin, ettei yksikään valtio voi nousta kansalaistensa moraalisten arvojen yläpuolelle, arvojen, joista heidän valittujen johtajiensa arvot ovat esimerkkinä. Tietämättömyys ja itsekkyys ovat takeena siitä, että kaikkein korkeimmankintyyppinen hallitusjärjestelmä luhistuu.
Niin valitettavaa kuin se onkin, kansallinen
itsekkyys on ollut yhteiskunnan säilymisen kannalta välttämätöntä. Oppi
valitusta kansasta on aina nykyaikoihin asti ollut tärkein tekijä, kun on
liitetty yhteen heimoja ja rakennettu kansakuntia. Mutta mikään valtio ei voi
saavuttaa ihanteellisia toimivuuden tasoja ennen kuin kaikenlaiset
suvaitsemattomuuden muodot saadaan hallintaan. Suvaitsemattomuus on ihmisen edistymisen
kannalta ainiaan vahingollista. Ja suvaitsemattomuutta vastaan taistellaan
parhaiten tieteen, kaupankäynnin, ajanvietteen ja uskonnon yhteisvoimin.
Ihannevaltio toimii kolmen mahtavan ja
rinnakkain vaikuttavan tarpeen antamalla liikevoimalla:
1. Kiintymyksellinen uskollisuus, joka seuraa ihmisten välisen veljeyden tajuamisesta.
2. Viisaisiin ihanteisiin perustuva järkevä isänmaallisuus.
3. Kosminen ymmärrys planetaaristen
tosiasiain, tarpeiden ja päämäärien termein tulkittuna.
Ihannevaltion lait ovat harvalukuisia, ja nekin ovat ohittaneet kieltoihin perustuvan tabujen aikakauden ja siirtyneet itsehillinnän lisääntymisen myötä yksilönvapauteen perustuvan myönteisen kehityksen aikakauteen. Paitsi, että pitkälle kehittynyt valtio pakottaa kansalaisensa työntekoon, se myös houkuttelee heidät käyttämään hyödyllisesti ja rakentavasti sitä lisääntyvää vapaa-aikaa, joka seuraa, kun edistyvä koneiden aikakausi vapauttaa ihmiset raatamisesta. Vapaa-ajan tulee tuottaa siinä kuin kuluttaakin.
Mikään yhteiskunta ei ole edennyt kovin pitkälle salliessaan joutilaisuutta tai sietäessään köyhyyttä. Mutta köyhyys ja holhottavuus eivät ole koskaan eliminoitavissa, mikäli vajavaisia ja rappeutuneita rotuaineksia tuetaan avokätisesti ja sallitaan niiden esteetön jälkeläisten tuotanto.
Moraalisen yhteiskunnan tulisi pyrkiä säilyttämään kansalaistensa itsekunnioitus ja antaa jokaiselle normaalille yksilölle riittävät mahdollisuudet itsensä toteuttamiseen. Tällainen yhteiskunnallisiin saavutuksiin johtava menettely tuottaisi korkeimman luokan kulttuuriyhteiskunnan. Mahdollisimman vähän säätelevää kontrollia käyttävän valtiollisen ohjauksen olisi rohkaistava kyseisenlaista yhteiskunnallista kehitystä. Sellainen valtio on paras, joka koordinoi mahdollisimman paljon, samalla kun se hallinnoi mahdollisimman vähän.
Valtiollisuuden ihanteet tulee saavuttaa kehityksen kautta, kansalaistietoisuuden vähittäisellä kasvulla, sosiaalisen palveluvelvollisuuden ja -oikeuden tiedostamisella. Aluksi ihmiset ottavat kantaakseen hallitsemisen vaivat, koska he katsovat sen poliittisten onnenonkijoiden hallinnon jälkeen velvollisuudekseen, mutta myöhemmin he etsiytyvät tällaiseen palvelutehtävään, koska he pitävät sitä itselleen myönnettynä etuoikeutena, suurimpana kunnianaan. Niiden kansalaisten laadukkuus, jotka tarjoutuvat ottamaan kantaakseen valtiollisia vastuutehtäviä, antaa luotettavan kuvan sivilisaation kulloisenkin tason tilanteesta.
Todellisessa yhteishyvän valtiossa kaupunkien ja maakuntien hallintotoiminnasta huolehtivat asiantuntijat, ja sitä johdetaan aivan niin kuin johdetaan ihmisten kaikkien muunkinmuotoisten taloudellisten ja kaupallisten yhteenliittymien hallintoa.
Edistyneissä valtioissa poliittista palvelua
pidetään sen kansalaisten korkeimpana uhrautuvaisuutena. Viisaimpien ja
jaloimpien kansalaisten suurimpana pyrkimyksenä on saada
[sivu 804]
yhteiskunnallista
tunnustusta, tulla valituksi tai nimitetyksi johonkin valtiolliseen
luottamustehtävään, ja sellaiset valtiot myöntävät korkeimmat palveluksesta
annettavat kunnianosoituksensa hallinto- ja sosiaalivirkailijoilleen.
Seuraavassa vaiheessa kunnianosoituksia myönnetään tässä järjestyksessä:
filosofit, opettajat, tiedemiehet, elinkeinoelämän edustajat ja
sotilashenkilöt. Vanhemmat saavat asianmukaisen palkinnon lastensa
kunnostautumisesta, ja puhtaasti uskonnolliset johtajat -- hengellisen
valtakunnan lähettiläitä kun ovat -- saavat todellisen palkintonsa
tuonpuoleisessa maailmassa.
Kansantalouden, yhteiskunnan ja hallinnon
täytyy kehittyä, jos niiden on määrä säilyä. Paikoilleen juuttuminen on
evolutionaarisessa maailmassa merkki rapistumisesta. Vain ne instituutiot
säilyvät, jotka kehityksen virran myötä kulkevat eteenpäin.
Laajenevan sivilisaation edistymisohjelmaan
kuuluu:
1. Yksilön vapauksien säilyttäminen.
2. Kodin
suojeleminen.
3. Taloudellisen
turvallisuuden edistäminen.
4. Sairauksien
ehkäiseminen.
5.
Oppivelvollisuus.
6.
Työvelvollisuus.
7. Vapaa-ajan
hyödyllinen käyttäminen.
8. Huolenpito kovaosaisista.
9. Rodun kohentaminen.
10. Tieteen ja taiteen edistäminen.
11. Filosofian -- viisauden -- edistäminen.
12. Kosmisen ymmärryksen -- hengellisyyden --
lisääminen.
Ja tämä edistyminen sivilisaatioon kuuluvien tekijöiden omaamisessa johtaa suoraan niiden korkeimpien inhimillisten ja jumalallisten tavoitteiden toteutumiseen, joita kohti kuolevaiset ponnistelevat: ihmisten välisen veljeyden sosiaaliseen saavuttamiseen ja omakohtaiseen jumalatietoisuuteen, jonka näkyvänä ilmauksena on se, että itse kunkin yksilön korkein halu on noudattaa taivaallisen Isän tahtoa.
Aidon veljeyden ilmaantuminen on merkkinä sellaisen yhteiskuntajärjestyksen saavuttamisesta, jossa kaikki ihmiset iloitsevat saadessaan kantaa toistensa taakkoja; heillä on elävä halu toteuttaa käytännössä kultaista sääntöä. Mutta tällainen ihanneyhteiskunta ei ole toteutettavissa, kun joko heikot tai häijyt vaanivat tilaisuutta käyttää epäoikeudenmukaisesti ja häikäilemättä hyväkseen niitä, joiden pääasiallisena vaikuttimena on totuuden, kauneuden ja hyvyyden palvelukseen antautuminen. Tällaisessa tilanteessa on vain yksi järkevä menettelytapa: "Kultaisen säännön noudattajat" voivat perustaa oman edistyksellisen yhteisönsä, jossa he elävät ihanteidensa mukaisesti pitäen samalla yllä riittävää puolustuskykyä niitä henkisessä pimeydessä vaeltavia tovereitaan vastaan, jotka saattaisivat yrittää joko käyttää hyväkseen heidän mieltymystään rauhanomaisuuteen tai hävittää heidän edistyvän sivilisaationsa.
Idealismi ei voi kehittyvällä planeetalla
koskaan säilyä, jos jokaisen sukupolven idealistit sallivat ihmiskunnan
alemmantasoisten ryhmien tuhota heidät. Ja idealismin suuri koetinkivi on tämä:
Kykeneekö edistynyt yhteiskunta ylläpitämään sellaista sotilaallista valmiutta,
joka antaa sille turvan sotaisten naapureiden kimppuunkäyntiä vastaan
sortumatta kiusaukseen käyttää tätä sotilaallista voimaa
[sivu 805]
hyökkäystoimiin
muita kansoja vastaan itsekkäässä hyötymistarkoituksessa tai kansallisen
suuruuden korostamiseksi? Kansakunnan säilyminen vaatii puolustusvalmiutta, ja
vain uskonnollinen idealismi voi estää turmelemasta puolustusvalmiutta
hyökkäävyydeksi. Vain rakkaus, veljeys, voi estää vahvoja sortamasta heikkoja.
Kilpailu on yhteiskunnallisen edistyksen kannalta välttämätöntä, mutta säännöstelemätön kilpailu synnyttää väkivaltaa. Nykyisessä yhteiskunnassa kilpailu on vähin erin ottamassa sodan paikan sikäli, että se määrää ihmisen aseman tuotantoelämän piirissä, samoin kuin se määrää, mitkä elinkeinonhaarat säilyvät. (Murhalla ja sodalla on erilainen asema tapasäännöstössä sikäli, että murhaa on yhteiskunnan alkupäivistä lähtien pidetty laittomana, kun sen sijaan sotaa ei ihmiskunta kokonaisuudessaan ole vielä koskaan julistanut lainsuojattomaksi.)
Ihannevaltio ottaa asiakseen yhteiskunnallisen käyttäytymisen säätelyn vain siinä määrin, että se poistaa väkivallan yksilöiden välisestä kilpailusta ja ehkäisee vilpillisyyden yksityisestä yritteliäisyydestä. Valtion suuri ongelma on tämä: Miten voitte taata rauhan ja selkkauksettomuuden elinkeinoelämän piirissä, maksaa verot valtiovallan ylläpitämiseksi ja samalla estää verotusta rampauttamasta tuotantotoimintaa, sekä ehkäistä valtion muuttumisen loismaiseksi ja tyrannimaiseksi?
Jokaisen maailman varhaisimpina aikoina kilpailu on sivilisaation edistymisen kannalta välttämätöntä. Sitä mukaa kun ihmisen evoluutio etenee, yhteistyö muuttuu yhä tehokkaammaksi. Pitkälle edistyneiden sivilisaatioiden piirissä yhteistyö on tuloksellisempaa kuin kilpailu. Kilpailu kannustaa alkuaikojen ihmistä. Kehitykselle on alkuaan luonteenomaista biologisesti elinkelpoisten yksilöiden eloonjääminen, mutta myöhempiä sivilisaatioita edistävät paremminkin järkevä yhteistyö, ymmärtäväinen veljellisyys ja hengellinen veljeys.
Totta on, että
elinkeinoelämässä esiintyvä kilpailu on suurta tuhlausta ja erittäin tehotonta,
mutta minkäänlaista yritystä tämän taloudellisen hukkakäynnin poistamiseksi ei
tulisi rohkaista siinä tapauksessa, että sellaiset järjestelyt tekevät yksilön
perusvapauksien kaventamisen vähänkään välttämättömäksi.
6. TALOUDELLISEN VOITON TAVOITTELU
Nykyinen, voitontavoitteluun perustuva talouselämä on tuhoon tuomittu, ellei voiton saamiseen tähtääviä vaikuttimia pystytä laajentamaan palvelemisen vaikuttimilla. Ahdasmieliseen omanvoitonpyyntiin perustuva armoton kilpailu tuhoaa viime kädessä nekin asiat, jotka se pyrkii säilyttämään. Muut poissulkeva ja yksilöä itseään palveleva voitontavoittelu on ristiriidassa kristillisten ihanteiden kanssa -- ja paljon sitäkin enemmän se on ristiriidassa Jeesuksen opetusten kanssa.
Talouselämässä hyötymisvaikutin merkitsee palvelualttiudelle samaa, mitä uskonnossa pelko merkitsee rakkaudelle. Mutta voitontavoittelua ei pidä äkkinäisesti eliminoida eikä poistaa, sillä se pitää monet muutoin laiskat kuolevaiset ahkerassa työssä. Välttämätöntä ei kuitenkaan ole, että tämän yhteiskunnallisen tarmokkuuden herättäjän tavoitteet olisivat aina itsekkäitä.
Taloudellisiin toimintoihin kuuluva
hyötymismotiivi on yhtäkaikki alhainen ja edistyneen yhteiskuntajärjestyksen
arvolle sopimaton. Siitä huolimatta se on välttämätön tekijä sivilisaation
kaikissa varhaisvaiheissa. Taloudellisen voiton tavoittelua ei pidä riistää
ihmisiltä ennen kuin he ovat ottaneet vankasti omikseen korkeammantyyppiset,
hyötyä tavoittelemattomat vaikuttimet taloudellisille pyrinnöilleen ja
sosiaaliselle palvelulleen -- verrattoman viisauden, kiehtovan veljeyden ja
ylivertaisen hengellisen tuloksiinpääsyn ylimaalliset kannustimet.
[sivu 806]
Luja valtio perustuu kulttuuriin, sitä hallitsevat ihanteet ja sen vaikuttimena on palvelumieli. Opetuksen tarkoituksena pitäisi olla taitojen hankkiminen, viisauden tavoittelu, itseyden toteuttaminen ja hengellisten arvojen saavuttaminen.
Ihannevaltiossa opetus jatkuu koko elämäniän, ja filosofiasta tulee kerran sen kansalaisten pääharrastus. Sellaisen yhteishyvän valtion kansalaiset tavoittelevat viisautta keinona lisätä ihmissuhteiden merkittävyyden, todellisuuden merkitysten, arvojen ylevyyden, elämisen tarkoitusten ja kosmisen määränpään ihanuuksien ymmärtämistä.
Urantialaisten olisi saatava näkemys uudesta ja korkeammasta kulttuuriyhteiskunnasta. Opetus on ponnahtava uusille arvotasoille sitten, kun pelkästään voittoa tavoitteleva talousjärjestelmä ohitetaan. Opetus on aivan liian kauan ollut nurkkapatrioottista, militaristista, minuutta ihannoivaa ja menestystä tavoittelevaa. Siitä on vihdoinkin tultava koko maailman huomioon ottavaa, idealistista, minuutta toteuttavaa ja kosmisuuden oivaltavaa.
Opetus on äskettäin siirtynyt papiston valvonnasta laki- ja liikemiesten valvontaan. Lopulta se on luovutettava filosofeille ja tiedemiehille. Opettajien tulee olla vapaita olentoja, todellisia johtajia, jotta filosofiasta, viisauden etsinnästä, saattaisi tulla opetuksen päätavoite.
Oppiminen on elämäntehtävä. Sen on jatkuttava
koko elinajan, jotta ihmiskunta voisi vähitellen kokea inhimillisen viisauden
yhä ylemmäs nousevat tasot, jotka ovat:
1. Asioiden tietäminen.
2. Merkitysten tajuaminen.
3. Arvojen arvostaminen.
4. Työn aateluus -- velvollisuus.
5. Päämäärien motivointi -- moraalisuus.
6. Palvelemisen rakastaminen -- luonne.
7. Kosminen ymmärrys -- hengellinen
havaintokyky.
Ja sitten,
näiden saavutusten myötä, monet yksilöt nousevat sille perimmäiselle tasolle,
jolle kuolevaisen mieli voi yltää: jumalatietoisuuteen.
Olipa kysymyksessä mikä ihmisten luoma hallitusjärjestelmä hyvänsä, sen ainoa pyhä ominaisuus on valtiovallan jako toimeenpanevan, lakiasäätävän ja oikeudellisen toiminnan kolmeen osa-alueeseen. Maailmankaikkeutta hallitaan tällaisen, tehtävät ja vallan eriyttävän menetelmän mukaisesti. Ellei oteta lukuun tätä jumalallista ajatusta tehokkaasta yhteiskunnallisesta säätelystä eli siviilihallinnosta, ei ole paljonkaan merkitystä sillä, minkä valtiomuodon kansa sattuu valitsemaan, kunhan kansalaiset etenevät jatkuvasti yhä paremman itsehillinnän ja alati enentyvän sosiaalisen palvelumielialan päämäärää kohti. Kansan älyllinen terävyys, taloudellinen viisaus, sosiaalinen järkevyys ja moraalinen kuntoisuus heijastuvat kaikki viimeistä piirtoa myöten valtiollisessa elämässä.
Valtiomuodostuman kehitys edellyttää
edistymistä tasolta toiselle seuraavaan tapaan:
1. Toimeenpanevasta, lakiasäätävästä ja
oikeudellisesta haarasta muodostuvan, kolmiosaisen hallitusjärjestelmän
luominen.
2. Yhteiskunnallisten, poliittisten ja
uskonnollisten toimintojen vapaus.
[sivu 807]
3. Orjuuden ja ihmisten orjuuttamisen
kaikkien muotojen lakkauttaminen.
4. Kansalaisten mahdollisuus kontrolloida
verotusta.
5. Kaikkia koskevan opetusjärjestelmän
aikaansaaminen -- oppiminen jatkuu kehdosta hautaan.
6. Oikea suhteiden järjestely paikallis- ja
keskushallinnon välillä.
7. Tieteen vaaliminen ja sairauksien voittaminen.
8. Sukupuolten tasa-arvoisuuden asianmukainen
huomioonottaminen sekä miesten ja naisten koordinoitu toiminta kotona, koulussa
ja kirkossa niin, että naisilla on erityistehtävänsä tuotantotoiminnassa ja
hallinnossa.
9. Orjuuttavan raadannan poistaminen koneiden
keksimisen myötä, ja siitä seuraavan koneiden aikakauden hallinta.
10. Murteiden hävittäminen --
yleismaailmallisen kielen voittokulku.
11. Sotimisen lopettaminen -- kansallisten ja
rodullisten erimielisyyksien oikeuskäsittely kokonaisen mantereen kattavissa
kansakuntien tuomioistuimissa, joita johtaa planeetan korkein tuomioistuin.
Tämän jäseniksi puolestaan kutsutaan automaattisesti mannertuomioistuinten
määräajan jälkeen eroavat puheenjohtajat. Mannertuomioistuimilla on oikeudellinen
valta, maailmantuomioistuin on neuvoa-antava -- moraalinen tuomioistuin.
12.
Maailmanlaajuinen viisaudentavoittelun käytäntö -- filosofian jalustalle
nostaminen. Maailmanuskonnon kehittyminen, mikä jo enteilee planeetan
siirtymistä valon ja elämän aikakauden ensivaiheisiin.
Nämä ovat
edistyksellisen hallitusjärjestelmän perusedellytykset sekä ihannevaltion
tunnusmerkit. Urantia on kaukana näiden ylevien ihanteiden todeksitulosta,
mutta sivistyneet rodut ovat tässä suhteessa jo päässeet alkuun -- ihmiskunta
on matkalla kohti korkeampia kehityksen päämääriä.
[Laadittu
Nebadonin erään Melkisedekin toimeksiannosta.]