[sivu
1762]
KIERTOMATKA DEKAPOLIISSA
KUN Jeesus ja kaksitoista apostolia saapuivat Magadanin puistoon, heitä oli siellä odottamassa ryhmä, johon kuului lähes sata evankelistaa ja opetuslasta naisten ryhmä mukaan luettuna, ja nämä olivat valmiita aloittamaan heti opetus- ja saarnamatkan Dekapoliin kaupunkeihin.
Tuona torstaiaamuna, elokuun 18 päivänä,
Mestari kutsui seuraajansa koolle ja antoi ohjeet, joiden mukaan jokaisen
apostolin tuli ottaa seuralaisekseen yksi kahdestatoista evankelistasta, ja
heidän tuli lähteä yhdessä muiden evankelistojen kanssa kahtenatoista ryhmänä
työskentelemään Dekapoliin kaupungeissa ja kylissä. Naisten ryhmän ja muiden
opetuslasten hän käski jäädä luokseen. Jeesus myönsi tätä kiertomatkaa varten
aikaa neljä viikkoa ja antoi seuraajilleen ohjeet palata Magadaniin viimeistään
perjantaina, syyskuun 16 päivänä. Hän lupasi tällä välin käydä usein heidän
luonaan. Tämän kuukauden aikana nämä kaksitoista ryhmää tekivät työtä
Gerasassa, Gamalassa, Hippoksessa, Saafonissa, Gadarassa, Abilassa, Edreissä,
Filadelfiassa, Heshbonissa, Diumissa, Skytopoliissa ja monissa muissa
kaupungeissa. Koko tämän matkan aikana ei esiintynyt paranemisihmeitä eikä
muitakaan epätavallisia tapahtumia.
Eräänä Hippoksessa vietettynä iltana Jeesus
antoi erään opetuslapsen kysymykseen vastatessaan oppitunnin
anteeksiantamisesta. Mestari sanoi:
"Jos hyväsydämisellä miehellä on sata lammasta ja yksi niistä eksyy, eikö hän siinä paikassa jätä niitä yhdeksääkymmentäyhdeksää ja lähde etsimään sitä yhtä, joka on harhautunut? Ja jos hän on hyvä paimen, eikö hän jatkakin kadonneen lampaan etsimistä niin kauan, että hän sen löytää? Ja kadonneen lampaan löydettyään paimen nostaa sen harteilleen ja menee riemuiten kotiin huutaen ystävilleen ja naapureilleen: 'Iloitkaa kanssani, sillä olen löytänyt lampaani, joka oli kadoksissa.' Julistan teille, että taivaassa on ilo suurempi yhdestä syntisestä, joka katuu, kuin yhdeksästäkymmenestä ja yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät katumusta tarvitse. Vaikka niin onkin, ei taivaassa olevan Isäni tahto ole, että joku näistä vähäisistä eksyisi, saati, että he menehtyisivät. Teidänkin uskonnossanne Jumala saattaa ottaa vastaan katuvaisia synnintekijöitä, mutta valtakunnan evankeliumin mukaan Isä lähtee itse etsimään heitä jo ennen kuin he ovat katumusta vakavissaan edes ajatelleet.
"Taivaassa oleva Isä rakastaa lapsiaan,
ja teidän tulisi siksi oppia rakastamaan toisianne; taivaassa oleva Isä antaa
teille syntinne anteeksi, siksi teidänkin tulisi oppia antamaan anteeksi toinen
toisillenne. Jos veljesi tekee syntiä sinua vastaan, mene hänen luokseen ja
tahdikkuutta ja kärsivällisyyttä osoittaen tuo esiin hänen vikansa. Ja tee tämä
kaikki niin, että se on vain teidän keskinäinen asianne. Jos hän kuuntelee
sinua, silloin olet voittanut veljesi. Mutta jos veljesi ei tahdo kuulla sinua,
jos hän pitää kiinni siitä, mikä hänen menettelyssään on väärää, mene
toistamiseen hänen luokseen ja ota mukaasi yhteinen ystävä tai kaksikin, jotta
sinulla niin muodoin on kaksi, ehkä
[sivu 1763]
kolmekin, todistajaa vahvistamaan väitteesi
ja varmentamaan tosiasiaksi, että olet menetellyt oikeudenmukaisesti ja
armeliaasti sinua vastaan rikkonutta veljeäsi kohtaan. Jos hän nytkin
kieltäytyy kuulemasta veljiäsi, voit kertoa koko tarinan seurakunnalle, ja jos
hän kieltäytyy kuuntelemasta, mitä mieltä veljesyhteisö on, anna silloin
yhteisön jäsenten ryhtyä viisaiksi katsomiinsa toimenpiteisiin. Tulkoon
tällaisesta kurittomasta jäsenestä valtakunnan hylkiö. Vaikk'ette voikaan
katsoa voivanne istua tuomitsemassa kanssaihmistenne sielua ja vaikk'ette
tohdikaan antaa syntejä anteeksi ja muullakaan tavoin katso voivanne anastaa
taivaallisten joukkojen johtajien etuoikeuksia, samalla teille on kuitenkin
annettu velvollisuus pitää yllä ajallista järjestystä maanpäällisessä
valtakunnassa. Vaikk'ette saakaan sekaantua ikuista elämää koskeviin
jumalallisiin säädöksiin, teidän on kuitenkin ratkaistava käyttäytymistä
koskevat asiat siltä osin kuin ne koskevat maanpäällisen veljeskunnan ajallista
hyvinvointia. Ja niin kaikki, mitä maan päällä näistä veljesyhteisön
kurinpitoon liittyvistä asioista säädätte, pannan merkille taivaassa.
Vaikk'ette voikaan määrätä yksilön ikuista kohtaloa, voitte silti säätää ryhmän
käyttäytymistä koskevia lakeja, sillä missä kaksi tai kolme teistä on yhtä
mieltä jostakin näistä asioista ja pyytää sitä minulta, se myönnetään teille,
ellei pyyntönne ole ristiriidassa taivaassa olevan Isäni tahdon kanssa. Ja tämä
kaikki on iäti totta, sillä missä kaksi tai kolme uskovaa kokoontuu yhteen,
siellä olen minä heidän keskellään."
Simon Pietari oli se apostoli, joka oli vastuussa Hippoksessa toimivista työntekijöistä, ja kun hän kuuli Jeesuksen lausuvan äskeiset sanat, hän kysyi: "Herra, montako kertaa saa veljeni tehdä syntiä minua vastaan, kun vielä annan hänelle anteeksi? Ihanko seitsemän kertaa?" Ja Jeesus vastasi Pietarille: "Ei vain seitsemän kertaa, vaan jopa seitsemänkymmentäseitsemän kertaa. Niinpä taivaan valtakunta onkin verrattavissa tiettyyn kuninkaaseen, joka määräsi varainhoitajainsa keskuudessa pantavaksi toimeen tilintarkastuksen. Ja kun he olivat ryhtyneet toimittamaan tätä tilien tutkimista, hänen eteensä tuotiin yksi hänen pääuskotuistaan, joka tunnusti olevansa velkaa kuninkaalleen kymmenentuhatta talenttia. Tämä kuninkaan hovin virkamies puolustautui nyt sillä, että hän oli joutunut ahdinkoon, eikä hänellä ollut, millä maksaa tämä velka. Ja niin kuningas määräsi hänen omaisuutensa takavarikoitavaksi ja hänen lapsensa myytäviksi hänen velkansa maksuksi. Kun tämä varainhoitajain päällikkö kuuli tämän ankaran määräyksen, hän heittäytyi kasvoilleen kuninkaan eteen ja rukoili hartaasti kuningasta osoittamaan armoa ja myöntämään hänelle lisää aikaa sanoen: 'Herra, osoita kohdallani vielä vähän pitkämielisyyttä, ja maksan sinulle kaiken.' Ja kun kuningas katsoi tätä leväperäistä palvelijaa ja hänen perhettään, hänen sydämensä heltyi. Hän määräsi, että palvelija oli päästettävä vapaaksi ja että laina annettaisiin kokonaisuudessaan anteeksi.
"Ja tämä varainhoitajain päällikkö, joka
kerrotulla tavalla oli saanut kuninkaalta armon ja anteeksiantamuksen, lähti
toimittamaan asioitaan ja löysi yhden alaisistaan varainhoitajista, joka oli
hänelle velkaa vaivaiset sata denaaria. Hän kävi tähän käsiksi ja tätä kurkusta
puristaen sanoi: 'Maksa minulle kaikki, mitä olet velkaa.' Ja silloin tämä
varainhoitajatoveri lankesi maahan päällikkövarainhoitajan eteen ja anoi:
'Kunhan olet pitkämielinen minua kohtaan, niin kykenen tuota pikaa maksamaan
sinulle.' Mutta varainhoitajain päällikkö ei halunnut osoittaa armeliaisuutta
tätä palvelijatoveriaan kohtaan, vaan päinvastoin heitätti hänet vankilaan
kunnes hän maksaisi velkansa. Kun hänen palvelijatoverinsa näkivät, mitä oli
tapahtunut, se vaivasi heitä niin, että he menivät kertomaan asiasta herralleen
ja isännälleen, kuninkaalle. Kuultuaan varainhoitopäällikkönsä menettelystä
kuningas kutsui tämän kiittämättömän ja anteeksiantamattoman miehen eteensä ja
sanoi: 'Olet häijy ja kelvoton palvelija. Kun etsit myötätuntoa, annoin
auliisti anteeksi koko velkasi. Mikset sinäkin armahtanut
varainhoitajatoveriasi, kuten minä osoitin armeliaisuutta sinua kohtaan?' Ja
kuningas oli niin suunnattoman vihainen, että luovutti
[sivu 1764]
kiittämättömän varainhoitopäällikkönsä
vankilaviranomaisille, jotta nämä pitäisivät hänet tyrmässä siksi, kunnes hän
olisi maksanut kaiken, minkä oli velkaa. Ja samoin on taivaallinen Isäni
osoittava entistäkin runsaampaa armoa niille, jotka auliisti osoittavat armoa
kanssaihmisilleen. Miten voitte tulla Jumalan luo pyytämään häntä ottamaan
huomioon vajavaisuutenne, kun katsotte asiaksenne rangaista veljiänne siitä,
että he syyllistyvät näihin samoihin inhimillisiin heikkouksiin? Sanon teille
kaikille: Auliisti olette valtakunnan hyviä antimia saaneet, auliisti siis
antakaa tekin kaltaisillenne maan päällä."
Tällä tavoin Jeesus opetti ja valaisi
esimerkein, miten vaarallista ja epäoikeudenmukaista on ryhtyä omakohtaisesti
tuomitsemaan kanssaihmisiään. Kuria on ylläpitettävä, oikeutta on jaettava,
mutta kaikissa näissä asioissa tulisi vallita veljeskunnan viisaus. Jeesus
asetti lainsäädäntä- ja oikeudenkäyttövallan haltijaksi ryhmän eikä yksilöä.
Eikä edes tätä ryhmälle annettua valtaa saa käyttää henkilökohtaisena valtana.
Aina on olemassa vaara, että ennakkoluulo saattaa kierouttaa yksilön esittämää
tuomiota tai että intohimo sitä vääristää. Jos arvion esittää ryhmä, on
todennäköisempää, että henkilökohtaisen puolueellisuuden vaarat poistuvat ja
sen epäoikeudenmukaisuus eliminoituu. Jeesus koetti aina rajoittaa
epäoikeudenmukaisuuden, samalla mitalla maksamisen ja koston ainekset,
vähimpään mahdolliseen.
[Sanonnan
"seitsemänkymmentäseitsemän" käyttäminen armeliaisuuden ja
pitkämielisyyden havainnollistuksena oli peräisin kirjoitusten kohdasta, jossa
kerrotaan, millaisen voitonriemun Leemekissä herättivät hänen poikansa
Tubal-Kainin metalliaseet, kun hän näitä ylivoimaisia välineitä vihollistensa
välineisiin vertaillessaan huudahti: "Jos Kain aseettomana kosti
seitsenkertaisesti, kostan minä nyt
seitsemänkymmentäseitsemänkertaisesti."]
Jeesus meni Gamalaan käydäkseen Johanneksen ja tämän kanssa tuolla paikkakunnalla työskentelevien luona. Tuona iltana Johannes sanoi Jeesukselle kysymys- ja vastaustunnin jälkeen: "Mestari, kävin eilen Astarotissa tapaamassa muuatta miestä, joka opetti nimissäsi ja joka jopa väitti kykenevänsä ajamaan ulos perkeleitä. Kaveri ei kuitenkaan ole koskaan ollut meidän kanssamme, eikä hän myöskään kulje perässämme. Kielsin siksi häntä jatkamasta puuhiaan." Silloin Jeesus sanoi: "Älä kiellä häntä. Etkö ymmärrä, että tätä valtakunnan evankeliumia julistetaan kohtapuolin kaikkialla maailmassa? Kuinka voit odottaa, että kaikki evankeliumiin uskovat tottelisivat sinun johtoasi? Ole iloissasi, että opetuksemme on jo alkanut tulla julki henkilökohtaisen vaikutuspiirimme rajojen ulkopuolella. Etkö käsitä, Johannes, että niiden, jotka väittävät tekevänsä suuria tekoja minun nimissäni, täytyy viime kädessä kannattaa meidän asiaamme? He eivät varmaankaan ole ensimmäisinä puhumassa minusta pahaa. Poikani, tämänlaatuisissa asioissa sinun olisi parempi laskeskella niin, että se, joka ei ole meitä vastaan, on puolellamme. Tulevien sukupolvien aikoina monet, jotka eivät ole kokonaan kelvollisia, tekevät nimissäni monia kummallisia asioita, mutta en tule heitä kieltämään. Sanonpa sinulle, että jopa silloin, kun janoiselle sielulle annetaan kupillinen raikasta vettä, Isän sanansaattajat tulevat aina merkitsemään kirjoihinsa tällaisen rakkaudenpalveluksen."
Tämä opetus
hämmensi Johannesta suuresti. Eikö hän ollutkin kuullut Mestarin sanovan:
"Joka ei ole minun kanssani, on minua vastaan"? Eikä hän käsittänyt,
että tässä tapauksessa Jeesus puhui ihmisen henkilökohtaisesta suhteesta
valtakunnan hengellisiin opetuksiin, kun sen sijaan toisessa tapauksessa
viitattiin uskovien ulkoisiin ja laajalle ulottuviin sosiaalisiin suhteisiin,
jotka koskivat hallinnolliseen valvontaan liittyviä kysymyksiä ja yhden
uskovaisryhmän toimivaltaa muiden ryhmien työskentelyyn nähden, ryhmien, joista
lopulta muodostuisi tulevien aikojen maailmanlaajuinen veljesyhteisö.
[sivu 1765]
Mutta
valtakunnan hyväksi myöhemmin tekemänsä työn yhteydessä Johannes selosti useat
kerrat tätä kokemustaan. Silti apostolit loukkaantuivat monta kertaa niihin,
jotka rohkenivat opettaa Mestarin nimissä. Heistä tuntui aina sopimattomalta
sellainen, että henkilöt, jotka eivät koskaan olleet istuneet Jeesuksen
jalkojen juuressa, uskalsivat opettaa hänen nimissään.
Tämä mies, jota
Johannes kielsi opettamasta ja työskentelemästä Jeesuksen nimissä, ei piitannut
apostolin kehotuksesta olla niin tekemättä. Hän jatkoi kaihtelematta
ponnistelujaan ja kasvatti ennen Mesopotamiaan siirtymistään Kanatassa
melkoisen joukon uskovia. Tästä Aden-nimisestä miehestä oli tullut Jeesukseen
uskova sen tylsämielisen miehen esittämän todistuksen perusteella, jonka Jeesus
oli parantanut Heresan lähellä ja joka niin luottavaisesti uskoi, että
luulotellusti Mestarin hänestä ajamat pahat henget olivat asettuneet
sikalaumaan ja syösseet lauman kalliolta päätäpahkaa tuhoonsa.
3. OPASTUSTA OPETTAJILLE JA
USKOVILLE
Jeesus vietti
yhden vuorokauden Edreissä, jossa työskentelivät Tuomas ja hänen työtoverinsa,
ja iltakeskustelujen kuluessa hän toi esille periaatteet, joiden tulisi olla
ohjenuorana totuudensaarnaajille ja kannustaa kaikkia valtakunnan evankeliumin
opettajia. Nykyisen kielenkäytön mukaiseksi muokattuna Jeesuksen opetus kuului
seuraavasti:
Kunnioittakaa
aina ihmisen persoonallisuutta. Oikeamielistäkään asiaa ei tulisi koskaan ajaa
väkipakolla; hengellisiä voittoja voidaan saavuttaa vain hengellisellä
voimalla. Tämä kehotus pidättyä aineellisten vaikutuskeinojen käyttämisestä
koskee psyykkistä väkivaltaa samoin kuin fyysistä voimankäyttöä. Musertavia
argumentteja ja mentaalista etevämmyyttä ei tule käyttää keinoina, joilla
miehiä ja naisia pakotetaan valtakuntaan. Ei ole tarkoitus, että ihmisen mieli
muserretaan jo pelkällä loogisuuden painokkuudella tai että se saadaan pelon
valtaan taitavalla sanankäytöllä. Vaikkei tunne-elämää voida ihmisen päätöksiin
vaikuttavana tekijänä kokonaan eliminoida, niiden opetuksissa, jotka
haluaisivat edistää valtakunnan asiaa, ei siihen pitäisi kuitenkaan
suoranaisesti vedota. Vedotkaa suoraan jumalalliseen henkeen, joka asuu ihmisten
mielessä. Älkää vedotko pelkoon, sääliin tai pelkkään tunteiluun. Olkaa
ihmisiin vedotessanne rehellisiä, harjoittakaa itsehillintää ja osoittakaa
asian vaatimaa maltillisuutta. Osoittakaa asianmukaista kunnioitusta
oppilaidenne persoonallisuutta kohtaan. Muistakaa minun sanoneen: "Katso,
seison ovella ja kolkutan, ja jos joku avaa, tulen sisälle."
Älkää ihmisiä
valtakuntaan tuodessanne kaventako tai hävittäkö heidän itsekunnioitustaan.
Vaikka liiallinen itsekunnioitus saattaakin hävittää asianmukaisen nöyryyden ja
johtaa ylpeyteen, halveksuntaan ja ylimielisyyteen, itsekunnioituksen
menettäminen toisaalta johtaa usein tahtotoiminnan halvaantumiseen. Tämän
evankeliumin tarkoituksena on palauttaa itsekunnioitus niille, jotka ovat sen
kadottaneet, ja hillitä sitä niissä, joilla sitä on. Älkää tehkö sitä virhettä,
että vain tuomitsisitte, mikä oppilaidenne elämässä on väärää, vaan muistakaa
myös osoittaa yltäkylläisesti tunnustusta seikoille, jotka heidän elämässään
ovat kaikkein ylistettävimpiä. Älkää unohtako, että mikään ei pidätä minua
palauttaessani itsekunnioituksen niille, jotka ovat sen menettäneet ja jotka
tosissaan haluavat sen saada takaisin.
Pitäkää huoli,
ettette haavoita arkojen ja pelokkaiden sielujen itsekunnioitusta. Älkää antako
itsellenne vapautta tehdä pilkkaa mieleltään yksinkertaisten veljieni
kustannuksella. Älkää olko kyynisiä pelon vallassa olevia lapsiani kohtaan.
Toimettomuus on itsekunnioitukselle tuhoisaa. Kehottakaa sen vuoksi veljiänne
pysymään alati toimeliaina valitsemiensa tehtävien parissa ja tekemään
kaikkensa järjestääkseen työtä niille, jotka eivät ole työllistettyjä.
[sivu 1766]
Älkää
milloinkaan syyllistykö sellaiseen arvottomaan taktiikkaan, että koetatte
pelotella miehiä ja naisia liittymään valtakuntaan. Rakastava isä ei pelottele
lapsiaan, jotta nämä suostuisivat alistumaan hänen oikeudenmukaisiin
vaatimuksiinsa.
Tulee aika,
jolloin valtakunnan lapset tajuavat, etteivät tunne-elämän voimakkaat kuohut
ole samaa kuin jumalallisen hengen johdatukset. Sellainen, että on saanut
voimakkaan ja oudon tuntemuksen, joka vaatii tekemään jotakin tai menemään
johonkin tiettyyn paikkaan, ei välttämättä merkitse tällaisten mielijohteiden
olevan ihmisessä asuvan hengen johdatuksia.
Varoittakaa
ennakkoon kaikkia uskovia, että on olemassa ristiriitatilanteesta muodostuva
rajamaasto, jonka läpi kaikkien lihallisuudessa eletystä elämästä hengessä
elettävään korkeampaan elämään siirtyvien on kuljettava. Jotka elävät
jotakuinkin kokonaan jommassakummassa valtakunnassa, eivät juurikaan joudu
kokemaan ristiriitaa tai hämmentyneisyyttä, mutta kaikkien osana on kokea
enemmän tai vähemmän epävarmuutta aikoina, joina he siirtyvät yhdeltä elämisen
tasolta toiselle. Valtakuntaan astuessanne ette voi paeta vastuita, jotka sen
myötä tulevat, ettekä välttää sen asettamia velvollisuuksia, mutta muistakaa,
että evankeliumin ies on helppo ja totuuden taakka on kevyt.
Maailma on
täynnä nälkään nääntyviä isoavia sieluja, vaikka elämän leipä on suoraan heidän
edessään; ihmiset kuolevat etsiessään sitä nimenomaista Jumalaa, joka elää
heidän sisimmässään. Ihmiset etsivät valtakunnan aarteita kaihoisin sydämin ja
jalkansa väsyttäen, vaikka he ovat kaikki elävästä uskosta vain kädenojennuksen
päässä. Usko on uskonnolle samaa, mitä purjeet ovat laivalle; se merkitsee
voiman lisäystä ei lisättyä elämän kuormaa. Valtakuntaan astuvia odottaa vain
yksi kamppailu, ja se on hyvä uskon kilvoitus. Uskova käy vain yhden taistelun,
ja se käydään epäilyä -- epäuskoa -- vastaan.
Valtakunnan
evankeliumia saarnatessanne opetatte yksinkertaisesti vain ystävyyttä Jumalan
kanssa. Ja tämä kumppanuus vetoaa yhtäläisesti sekä miehiin että naisiin, sillä
kummatkin löytävät siitä sen, mikä tosimmin vastaa heidän luonteenomaisia
kaipauksiaan ja ihanteitaan. Kertokaa lapsilleni, että minä sen lisäksi, että
suhtaudun hellästi heidän tunteisiinsa ja pitkämielisesti heidän
heikkouksiinsa, olen myös armoton syntiä kohtaan ja suvaitsematon paatumuksen
suhteen. Olen toden totta nöyrä ja alamainen Isäni edessä, mutta olen yhtä
säälimättömän kova, kun kohtaan tahallista pahantekoa ja synnillistä
kapinointia taivaassa olevan Isäni tahtoa vastaan.
Älkää välittäkö
opettajastanne kuvaa surujen miehenä. Tulevien sukupolvien tulee tietää myös,
miten ilomme oli sädehtivää, miten hyvä tahtomme oli ylitsevuotavaa, miten
hyväntuulisuutemme oli innoittavaa. Julistamme ilosanomasta kertovaa viestiä,
jonka muuntava vaikutus on tarttuvaa. Uskontomme sykkii uutta elämää ja uusia
merkityksiä. Ilo täyttää tämän opetuksen vastaan ottavat, ja sydämessään heillä
on pakottava tarve iloita iäti ja aina. Lisääntyvä onnellisuus on aina kaikkien
niiden kokemuksena, jotka ovat varmoja Jumalasta.
Opettakaa
kaikille uskoville, että he kaihtaisivat nojautumista vääränlaisen myötätunnon
tarjoamaan epävarmaan tukeen. Ette voi kehittää lujia luonteita itsesääliä
hellimällä; pyrkikää rehellisesti välttämään pelkän surkeudenyhteisyyden
petollista vaikutusta. Osoittakaa myötätuntoa urheille ja rohkeille samalla,
kun eväätte liiallisen säälin niiltä pelkurimaisilta sieluilta, jotka elämiseen
kuuluvat koettelemukset kohdatessaan nousevat kamppailemaan vain
varauksellisesti. Älkää tarjotko lohdutusta niille, jotka kilvoittelematta
antautuvat vaikeuksiensa edessä. Älkää pelkästään sen vuoksi suhtautuko
suopeasti kanssaihmisiinne, että nämä puolestaan suhtautuisivat suopeasti
teihin.
Kunhan lapseni
tiedostavat varmuuden jumalallisesta läsnäolevasta, tällainen usko on
laajentava mieltä, jalostava sielua, vahvistava persoonallisuutta, lisäävä
onnellisuutta, syventävä hengen käsittämisen kykyä ja lisäävä rakastamisen ja
rakastettunaolemisen kykyä.
[sivu 1767]
Opettakaa
kaikille uskoville, ettei niistä, jotka astuvat valtakuntaan, suinkaan siinä
samassa tule immuuneja ajallisuuden onnettomuuksille eikä tavanomaisille
luonnonkatastrofeille. Evankeliumiin uskominen ei estä vaikeuksiin joutumista,
mutta sen se varmistaa, että ette pelkää, kun vaikeus todellakin eteenne
tulee. Jos rohkenette uskoa minuun ja ryhdytte täydestä sydämestänne seuraamaan
minua, ei ole epäilystäkään siitä, että niin tehdessänne astutte tielle, joka
johtaa varmasti vaikeuksiin. En lupaa vapahtaa teitä vastoinkäymisten vesiltä,
mutta sen minä lupaan, että kuljen kerallanne niiden kaikkien läpi.
Ja monia muita
asioita Jeesus opetti tälle uskovien ryhmälle ennen kuin he valmistautuivat
menemään levolle. Ja jotka kuulivat nämä sanat, kätkivät ne aarteina sydämeensä
ja kertoivat niistä usein niiden apostolien ja opetuslasten mielen
ylennykseksi, jotka eivät olleet olleet läsnä, kun ne lausuttiin.
4. KESKUSTELU NATANAELIN KANSSA
Ja sen jälkeen
Jeesus meni Abilaan, jossa Natanael ja hänen toverinsa työskentelivät.
Natanaelia kiusasivat kovasti muutamat Jeesuksen lausumat, jotka tuntuivat
vähentävän tunnustettujen heprealaiskirjoitusten arvovaltaa. Niinpä Natanael
tuona iltana tavanomaisen kysymys- ja vastaustunnin jälkeen vei Jeesuksen
erilleen ja kysyi: "Mestari, voisitko uskoa minun tietooni, mikä on totuus
kirjoituksista? Panen merkille, että opetat meille pyhistä kirjoituksista vain
osan -- parhaan osan, niin kuin minä sen näen -- ja päättelen, että torjut
rabbien opetukset näiden opettaessa lain sanojen olevan suoraan Jumalan sanoja,
jotka ovat olleet taivaassa olevan Jumalan huomassa jo ennen Abrahamin ja
Mooseksen aikoja. Mikä on totuus kirjoituksista?" Hämmentyneen apostolinsa
kysymyksen kuultuaan Jeesus vastasi:
"Natanael,
olet tehnyt oikean johtopäätöksen; en suhtaudu kirjoituksiin niin kuin rabbit.
Keskustelen tästä aiheesta kanssasi sillä ehdolla, ettet kerro näitä asioita
veljillesi, jotka eivät kaikki ole valmiita ottamaan tätä opetusta vastaan.
Mooseksen lain sanoja ja kirjoitusten sisältämiä opetuksia ei ollut olemassa
ennen Abrahamia. Kirjoitukset on vasta lähimenneisyydessä koottu hallussamme
nyt olevaksi kokoelmaksi. Vaikka ne sisältävätkin sen, mikä juutalaisten
korkeammassa ajattelussa ja kaipauksissa on parasta, ne sisältävät myös paljon
sellaista, joka ei vähääkään edusta taivaassa olevan Isän luonnetta ja
opetuksia. Sen vuoksi minun on valittava laadukkaampien opetusten joukosta totuudet,
jotka on määrä poimia valtakunnan evankeliumia varten.
"Nämä
kirjoitukset ovat ihmisten aikaansaannos. Jotkut heistä olivat pyhiä miehiä,
jotkut vähemmän pyhiä. Näiden kirjojen opetukset edustavat niiden aikojen
näkemyksiä ja valistuneisuuden laajuutta, joilta ne ovat peräisin. Myöhemmät
kirjoitukset ovat totuuden paljastuksena luotettavampia kuin varhaisemmat.
Kirjoitukset ovat puutteellisia ja täysin ihmisperäisiä, mutta älä erehdy
siinä, että ne toki ovat paras kokoelma uskonnollista viisautta ja hengellistä
totuutta mitä koko maailmasta on tällä haavaa löydettävissä.
"Monetkaan
näistä kirjoista eivät ole niiden henkilöiden kirjoittamia, joiden nimeä ne
kantavat, mutta seikka ei millään muotoa vähennä niihin sisältyvien totuuksien
arvoa. Vaikkei kertomus Joonasta olisi tosiasia, vaikka Joonasta ei olisi
koskaan elänytkään, tuohon kertomukseen sisältyvä syvällinen totuus -- Jumalan
Niniveä ja niin kutsuttuja pakanoita kohtaan tuntema rakkaus -- ei kaikkien
kanssaihmisiään rakastavien silmissä olisi silti yhtään vähemmän
[sivu 1768]
kallisarvoinen.
Kirjoitukset ovat pyhiä, sillä ne esittelevät sellaisten ihmisten ajatuksia ja
tekoja, jotka etsivät Jumalaa ja jotka näiden kirjoitusten kautta esittivät
jälkimaailmalle korkeimmat käsityksensä vanhurskaudesta, totuudesta ja
pyhyydestä. Kirjoitukset sisältävät paljon, hyvin paljon sellaista, joka on
totta, mutta nykyisen opetuksesi valossa tiedät näiden kirjoitusten sisältävän
myös paljon sellaista, joka antaa väärän kuvan taivaassa olevasta Isästä, siitä
rakastavasta Jumalasta, jota olen tullut tekemään tunnetuksi kaikille
maailmoille.
"Natanael,
älä milloinkaan hetkeksikään myönnä itsellesi vapautta uskoa niihin
kirjoitusten kohtiin, jotka kertovat sinulle rakkauden Jumalan määränneen
esi-isäsi käymään taisteluun ja tappamaan kaikki vihollisensa -- miehet, naiset
ja lapset. Tuollaiset kirjaukset ovat ihmisten, eikä kovinkaan pyhien ihmisten,
sanoja. Ne eivät ole Jumalan sanaa. Kirjoitukset ovat aina heijastaneet ja
tulevat aina heijastamaan niiden ihmisten älyllistä, moraalista ja hengellistä
tasoa, joiden luomus ne ovat. Etkö ole pannut merkille, miten käsitykset
Jahvesta muuttuvat sitä kauniimmiksi ja ylevimmiksi mitä pitemmälle päästään
profeettojen kirjoituksissa Samuelista Jesajaan? Ja sinun tulisi muistaa, että
kirjoitukset on tarkoitettu uskonnolliseksi opastukseksi ja hengelliseksi
ohjaukseksi. Ne eivät ole sen paremmin historioitsijoiden kuin filosofienkaan
teoksia.
"Valitettavinta
ei ole pelkästään tämä erheellinen käsitys kirjoituskokoelman ehdottomasta
täydellisyydestä ja sen opetusten erehtymättömyydestä, vaan näistä pyhistä
kirjoituksista esitetty hämmentävä virhetulkinta, joka on lähtöisin perinteiden
orjuuttamilta Jerusalemin kirjanoppineilta ja fariseuksilta. Ja nyt he tulevat
käyttämään opinkappaletta, jonka mukaan kirjoitukset ovat henkeytettyjä, samoin
kuin niistä laatimiaan virhetulkintoja päättäväisessä yrityksessään torjua nämä
valtakunnan evankeliumiin sisältyvät uudemmat opetukset. Natanael, älä koskaan
unohda, ettei Isä rajoita totuuden paljastumista niin, että se ilmoitettaisiin
vain jollekin yhdelle sukupolvelle tai yhdelle kansakunnalle. Mainitsemani
opinkappaleet kirjoitusten täydellisyydestä ovat jo hämmentäneet ja
masentaneet, ja ne tulevat jatkuvasti hämmentämään ja masentamaan monia
vilpittömiä totuudenetsijöitä.
"Totuuden
arvovalta on juuri se henki, joka asuu sen elävissä ilmentymissä, eikä jonkin
muun sukupolven vähemmän valaistuneiden ja henkeytetyiksi oletettujen miesten
kuolleet sanat. Ja vaikka nämä entisajan pyhät miehet olisivatkin eläneet
henkeytettyä ja hengentäyteistä elämää, se ei silti merkitse sitä, että heidän sanansa
olisivat samalla tavoin hengellisesti inspiroituja. Tänä päivänä emme millään
tavoin vie kirjaan tämän valtakunnan evankeliumin opetuksia, jottette sitten,
kun olen mennyt pois, heti jakautuisi sekalaisiksi totuudesta kiisteleviksi
ryhmiksi siksi, että tulkintanne esittämistäni opetuksista ovat erilaisia.
Tälle sukupolvelle on parasta, että elämme näitä totuuksia, samalla kun
kartamme muistiinpanojen laatimista.
"Pane
tarkasti merkille sanani, Natanael, kun sanon, ettei mitään, mihin ihmisluonto
on kajonnut, voida pitää erehtymättömänä. Jumalallinen totuus voi tosiaankin
säteillä esiin ihmismielen kautta, mutta aina vain suhteellisen puhtaana ja
osittaisen jumalallisena. Luotu voi kaivata erehtymättömyyttä, mutta vain
Luojilla se on.
"Mutta
suurin erehdys kirjoituksia koskevassa opetuksessa on opinkappale, jonka mukaan
ne ovat suljettuja mysteeri- ja viisauskirjoja, joita vain kansakunnan viisaat
rohkenevat tulkita. Jumalallisen totuuden paljastuksia ei sulje sinetillä
mikään muu kuin ihmisen tietämättömyys, kiihkoilu ja ahdasmielinen
suvaitsemattomuus. Kirjoitusten valon himmentää vain ennakkoluulo, ja sen
pimentää vain taikausko. Väärä pyhyydenpelko on estänyt uskontoa olemasta
terveen järjen suojeluksessa. Menneiden aikojen pyhien kirjoitusten arvovallan
pelko estää tehokkaasti tämän päivän vilpittömiä sieluja ottamasta vastaan
evankeliumin uutta valoa, sitä valoa, jota nämä menneen sukupolven Jumalaa
tuntevat ihmiset juuri niin kiihkeästi kaipasivat nähdä.
[sivu 1769]
"Mutta
kaikkein surullisin piirre on se seikka, että jotkut tämän perinteisyyden
pyhyyden opettajista ovat varsin tietoisia tästä totuudesta. He ymmärtävät nämä
kirjoitusten rajoitukset enemmän tai vähemmän täysimääräisesti, mutta he ovat
moraalisia pelkureita, älyllisesti epärehellisiä. He tietävät, mikä on totuus
pyhistä kirjoituksista, mutta katsovat paremmaksi salata tällaiset hämmentävät
tosiasiat kansalta. Ja tällä tavoin he vääristävät ja vääntelevät kirjoituksia
tehden niistä opaskirjasia, jotka puuttuvat arkipäivän elämän pienimpiinkin
yksityiskohtiin, ja tehden niistä auktoriteetin ei-hengellisissä asioissa sen
sijaan, että viittaisivat pyhiin kirjoituksiin moraalisen viisauden,
uskonnollisen innoituksen ja menneiden sukupolvien jumalaatuntevien ihmisten
hengellisen opetuksen aarreaittana."
Natanael koki
Mestarin lausumat sanat sekä valaisevina että järkyttävinä. Sielunsa
syvyyksissä hän pohdiskeli pitkän aikaa tätä keskustelua, mutta tästä
keskustelustaan hän ei kertonut kenellekään ennen kuin vasta Jeesuksen
ylösnousemuksen jälkeen; ja silloinkin hän pelkäsi esittää koko tarinaa siitä,
mitä Mestari oli opettanut.
POSITIIVINEN LUONNE
Filadelfiassa,
jossa Jaakob työskenteli, Jeesus opetti opetuslapsille valtakunnan evankeliumin
myönteisestä luonteesta. Kun hän mainitusta asiasta esittämiensä huomioiden
lomassa mainitsi, että jotkin kirjoitusten osat sisälsivät totuutta enemmän kuin
toiset, ja kehotti kuulijoitaan ravitsemaan sieluaan parhaalla hengellisellä
ravinnolla, Jaakob keskeytti Mestarin ja esitti pyynnön: "Olisitko,
Mestari, niin kiltti, että antaisit meille jonkin vihjeen, jonka perusteella
osaisimme valita kirjoituksista parhaat kohdat henkilökohtaiseksi
mielenylennykseksemme?" Ja Jeesus vastasi: "Kyllä, Jaakob, etsikää
kirjoituksia lukiessanne sellaisia ikuisesti tosia ja jumalallisen kauniita
opetuksia kuin seuraavat:
"Luo minuun
puhdas sydän, oi Herra.
"Herra on
minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.
"Sinun
tulisi rakastaa lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
"Sillä
minä, Herra, sinun Jumalasi, tartun sinun oikeaan käteesi ja sanon sinulle:
'Älä pelkää, minä autan sinua.'
"Eivätkä
kansat enää opettele sotimaan."
Ja äskeinen
esimerkki on varsin kuvaava näyte tavasta, jolla Jeesus joka päivä vähän
kerrallaan valjasti omiin tarkoituksiinsa sen, mikä heprealaiskirjoituksissa on
parasta, ja käytti sitä opastaakseen seuraajiaan ja liittääkseen sen uuden,
valtakunnan evankeliumin opetuksiin. Muut uskonnot olivat tuoneet julki
ajatuksen siitä, että Jumala on lähellä ihmistä, mutta Jeesus esitti Jumalan
ihmisestä tunteman huolenpidon samanlaisena huolena, jota rakastava isä tuntee
itsestään riippuvaisten lasten menestymisestä, ja sen jälkeen hän teki tästä
opetuksesta uskontonsa kulmakiven. Ja niin muodoin oppi Jumalan isyydestä teki
ihmisten välisen veljeyden harjoittamisen pakottavaksi. Jumalan palvomisesta ja
ihmisten palvelemisesta tuli hänen uskontonsa kaikki kaikessa. Jeesus otti sen,
mikä juutalaisten uskonnossa oli parasta, ja siirsi sen arvoisiinsa puitteisiin
valtakunnan evankeliumin uusien opetusten piirissä.
Jeesus toi
positiiviselle toiminnalle ominaisen hengen juutalaisen uskonnon passiivisiin opinkappaleisiin.
Negatiivisen seremoniallisiin vaatimuksiin mukautumisen sijasta Jeesus
teroitti, miten tärkeätä on positiivisesti tehdä, mitä hänen uusi uskontonsa
tämän uskonnon hyväksyviltä edellytti. Jeesuksen uskonto ei koostunut
pelkästään evankeliumin edellyttämien asioiden uskomisesta, vaan niiden
aktuaalisesta tekemisestä. Hän ei opettanut, että olennaisinta hänen
[sivu 1770]
uskonnossaan
olisi sosiaalinen palvelu, vaan pikemminkin niin, että sosiaalinen palvelu oli
yksi niistä vaikutuksista, jotka todellisen uskonnon hengen omaaminen
väistämättä sai aikaan.
Jeesus ei
epäröinyt ottaa omaan käyttöönsä sitä puolta kirjoituksista, joka oli
laadukkaampaa, kun hän niiden heikomman osan sen sijaan hylkäsi. Suurenmoisen
kehotuksensa: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi", hän otti
kirjoitusten kohdasta, jossa sanotaan: "Älä kosta kansasi lapsille, vaan
rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Tästä kirjoitusten kohdasta
Jeesus otti käyttöönsä sen positiivisen osan ja hylkäsi sen negatiivisen puolen.
Hän jopa vastusti negatiivista eli puhtaasti passiivista vastarintaa. Hän
sanoi: "Kun vihamies sivaltaa sinua toiselle poskelle, älä jää
passiivisena seisomaan paikallesi sanaakaan virkkamatta, vaan positiivisena
kannanottonasi käännä hänelle toinenkin poski. Tee toisin sanoen se, mikä
tuossa tilanteessa on parasta, johdattaaksesi erehtyneen veljesi aktiivisesti
pois pahuuden poluilta vanhurskaan elämän paremmille teille." Jeesus
edellytti seuraajiltaan, että nämä reagoisivat jokaiseen elämän tilanteeseen
positiivisesti ja asioihin tarttuen. Toisen posken kääntäminen tai mikä hyvänsä
muu samantapainen teko vaatii aloitteellisuutta, edellyttää uskovan henkilön
persoonallisuuden voimallista, aktiivista ja rohkeaa julkituontia.
Jeesus ei
puhunut sellaisen menettelyn puolesta, että negatiivisesti alistuttaisiin
niiden ihmisten loukkauksiin, jotka mahdollisesti koettavat tieten tahtoen
käyttää mahtiaan sellaisia henkilöitä kohtaan, jotka eivät harjoita väkivaltaa
pahuutta vastaan, vaan pikemminkin, että hänen seuraajiensa tulisi olla
viisaita ja valppaita nopeasti ja positiivisesti pahaan hyvällä vastatakseen,
jotta he sillä keinoin voittaisivat pahan tehokkaasti hyvällä. Älkää unohtako,
että aidosti hyvä on poikkeuksetta voimallisempaa kuin on häijyinkään paha.
Mestari opetti, mikä on vanhurskauden positiivinen mittapuu: "Jokainen,
joka tahtoo olla opetuslapseni, olkoon itseään huomioon ottamatta ja ottakoon
täyden määrän velvollisuuksiaan seuratakseen minua joka päivä." Ja hän
itse eli elämänsä niin, että "hän kulki ympäriinsä tehden hyvää." Ja
evankeliumin tämä puoli tuli oivallisesti valaistuksi hänen myöhemmin
seuraajilleen esittämissään monissa vertauksissa. Hän ei koskaan kehottanut
seuraajiaan vain kärsivällisesti kantamaan velvollisuuksiensa kuormaa, vaan
mieluumminkin hän kehotti heitä noudattamaan tarmolla ja innostuksella ja
täyteen määrään saakka sitä, mikä johtui heidän inhimillisistä
velvollisuuksistaan ja jumalallisista etuoikeuksistaan Jumalan valtakunnassa.
Kun Jeesus
opetti apostoleilleen, että heidän tulisi, kun joku vei oikeudettomasti viitan,
tarjota toinenkin vaatekappale, hän ei niinkään tarkoittanut konkreettisesti
toista viittaa, vaan sitä ajatusta, että he tekisivät jotakin positiivista
pahantekijän pelastamiseksi, sen sijaan että he noudattaisivat ikivanhaa
kostamisen ajatusta -- "silmä silmästä" ja niin edelleen. Jeesus
kammoksui yhtä hyvin kostamisen ajatusta kuin sitä, että jättäydytään
passiiviseksi kärsijäksi tai oikeudettomuuden uhriksi. Tässä yhteydessä hän
opetti heille, että on kolme tapaa, joilla voi taistella pahuutta vastaan ja
tehdä sille vastarintaa:
1. Pahan
maksaminen pahalla -- positiivinen, mutta epävanhurskas tapa.
2. Valittamatta
ja vastarinnatta tapahtuva pahuuden sietäminen -- puhtaasti negatiivinen tapa.
3. Pahan
maksaminen hyvällä, oman tahtonsa esille tuominen, niin että pääsee tilanteen
herraksi, pahuuden voittaminen hyvällä -- positiivinen ja vanhurskas tapa.
Yksi
apostoleista kysyi kerran: "Mestari, mitä minun tulisi tehdä siinä
tapauksessa, että muukalainen pakottaa minut kantamaan kuormaansa virstan
verran?" Jeesus vastasi: "Älä ainakaan istu maahan ja huokaile
helpotuksen perään samalla, kun huohotustesi lomassa sätit muukalaista.
Vanhurskaus ei synny tuonkaltaisista, passiivisista asenteista. Ellet keksi
tehdä mitään tehokkaammalla tavalla positiivista, voit ainakin kantaa kuormaa
toisenkin virstan. Siinä epäilyksettä on väärämieliselle ja jumalattomalle
muukalaiselle haastetta kerrakseen."
Juutalaiset
olivat kuulleet Jumalasta, joka antaisi anteeksi katuville syntisille ja
yrittäisi unohtaa heidän pahat tekonsa, mutta vasta, kun Jeesus tuli, ihmiset
kuulivat Jumalasta, joka kulki ympäriinsä etsimässä kadonneita lampaita, joka
oma-aloitteisesti etsi syntisiä ja
[sivu 1771]
joka iloitsi
nähdessään, että nämä halusivat palata Isän taloon. Tämän uskonnossa olevan
positiivisen sävyn Jeesus ulotti jopa rukouksiinsa. Ja hän muunsi
negatiivissisältöisen kultaisen säännön positiiviseksi, inhimilliseen
oikeamielisyyteen tähtääväksi kehotukseksi.
Mitä tahansa
Jeesus opetti, hän ei kertaakaan eksynyt käyttämään sekoittavia yksityiskohtia.
Hän karttoi kukkaiskieltä ja kaihtoi pelkkää runollisen maalailun sanahelinää.
Hän piti tapanaan pukea suuret merkitykset koruttomiin ilmaisuihin. Asioita havainnollistaakseen
Jeesus käänsi monien käytössä olevien sanojen merkityksen aivan toiseksi.
Tällaisia sanoja olivat muiden muassa suola, hapate, kalastus ja pikkulapset.
Hän käytti erittäin tehokkaasti antiteesiä ja vertasi yhtä hetkeä
loputtomuuteen, ja niin edelleen. Hänen kielikuvansa olivat osuvia, kuten
esimerkiksi "sokea, joka taluttaa sokeaa". Mutta hänen kuvailevan
opetuksensa suurin väkevyys piili sen luonnollisuudessa. Jeesus toi uskonnon
filosofian taivaasta alas maan päälle. Hän toi julki sielun perustarpeet
tavalla, jossa kuvastui uusi ymmärrys ja uusi rakkauden lahjaksi antaminen.
Dekapolikseen
suuntautunut neliviikkoinen lähetysretki oli kohtalaisen menestyksellinen.
Valtakuntaan saatiin satoja sieluja, ja apostolit ja evankelistat saivat
arvokkaan kokemuksen tehtävänsä toimittamisesta ilman Jeesuksen välittömän ja
henkilökohtaisen läsnäolon tuomaa innoitusta.
Perjantaina,
syyskuun 16 päivänä, koko työntekijäkunta kokoontui ennakkojärjestelyjen
mukaisesti Magadanin puistoon. Sapattipäivänä pidettiin yli sadan uskovan
neuvottelukokous, jossa valtakunnan työn laajentamista koskevat
tulevaisuudensuunnitelmat saivat perusteellisen käsittelyn. Daavidin
sanansaattajat olivat paikalla ja esittivät selontekonsa uskovien tilanteesta
eri puolilla Juudeaa, Samariaa, Galileaa ja lähiseutuja.
Monikaan Jeesuksen seuraajista ei tuohon aikaan täysin ymmärtänyt sanansaattajakunnan palvelusten suurta arvoa. Paitsi että sanansaattajat pitivät uskovat eri puolilla Palestiinaa yhteydessä toisiinsa samoin kuin Jeesukseen ja apostoleihin, sen lisäksi he noina pimeinä aikoina toimivat myös rahavarojen kerääjinä, ei pelkästään Jeesuksen ja hänen työtovereidensa ylläpitämiseksi, vaan myös kahdentoista apostolin ja kahdentoista evankelistan perheiden tukemiseksi.
Jokseenkin näihin aikoihin Abner siirsi toimintansa tukikohdan Hebronista Beetlehemiin, ja tämä jälkimmäinen paikkakunta oli myös Daavidin sanansaattajien päämaja Juudeassa. Daavid ylläpiti Jerusalemin ja Beetsaidan välillä sanansaattajapalvelua, joka juoksijoita vaihtaen toimi niin, että viesti kulki perille yhdessä yössä. Nämä viestinjuoksijat lähtivät joka ilta Jerusalemista. Juoksijaa vaihdettiin Syykarissa ja Skytopoliissa, ja viestintuoja saapui perille Beetsaidaan seuraavana aamuna aamiaisaikaan.
Jeesus ja hänen työtoverinsa valmistautuivat nyt pitämään viikon loman ennen kuin he varustautuivat aloittamaan valtakunnan hyväksi suorittamiensa työponnistusten viimeisen vaiheen. Tämä oli heidän viimeinen lepojaksonsa, sillä Perean-lähetysmatkasta kehittyi saarna- ja opetuskampanja, joka jatkui aina siihen saakka, kunnes he saapuivat Jerusalemiin ja kun alettiin esittää Jeesuksen maisen elämänvaiheen loppukohtauksia.