[sivu
1455]
ROOMASSA VIETETTY AIKA
KOSKA Gonodilla oli mukanaan Intian
ruhtinaiden lähettämiä tervehdyksiä Rooman hallitsijalle Tiberiukselle, niin
kolmantena päivänä Roomaan-saapumisensa jälkeen molemmat intialaiset ja Jeesus
astuivat hänen eteensä. Äreä keisari oli tuona päivänä epätavallisen
hyväntuulinen ja jutteli pitkään kolmikkomme kanssa. Ja kun nämä olivat
poistuneet hänen luotaan, keisari lausui oikealla puolellaan seisovalle
adjutantille seuraavan huomion Jeesuksesta: "Jos minulla olisi tuon
kaverin kuninkaallinen ryhti ja hienostunut käytös, niin olisinpa oikea
keisari, täh?"
Roomassa viettämänään aikana Ganidilla oli
säännölliset tunnit sekä opiskelua että eri puolilla kaupunkia sijaitseviin
nähtävyyksiin tutustumista varten. Hänen isällään oli toimitettavanaan paljon
liikeasioita, ja koska tämä halusi, että hänen pojastaan varttuisi hänelle
arvollinen seuraaja hänen laajojen kauppasuhteidensa hoitajana, hän arveli ajan
kypsäksi esitellä poika liikemaailmalle. Roomassa oli monia Intian kansalaisia,
ja usein joku Gonodin omista palkollisista kulki hänen mukanaan tulkkina, joten
Jeesus saattoi käyttää kokonaisia päiviä oman mielensä mukaan. Näin hänelle jäi
aikaa tutustua perinpohjin tähän kahdenmiljoonan asukkaan kaupunkiin. Hänet
saattoi nähdä vähän väliä forumilla, joka oli kaupungin poliittisen, juridisen
ja liike-elämän keskus. Hän kiipesi monasti Capitoliumille, ja katsellessaan
tätä Jupiterille, Junolle ja Minervalle omistettua suurenmoista temppeliä hän
pohti sitä tietämättömyyden orjuutta, jossa tuolloisia roomalaisia pidettiin.
Paljon hän vietti aikaa myös Palatinuskukkulalla, jolla sijaitsivat keisarin
residenssi, Apollon temppeli sekä kreikkalainen ja latinalainen kirjasto.
Tuohon aikaan Rooman keisarikuntaan kuuluivat koko etelä-Eurooppa, Vähä-Aasia, Syyria, Egypti ja luoteis-Afrikka; ja sen asujaimistoon kuului itäisen pallonpuoliskon jokaisen maan kansalaisia. Jeesuksen halu päästä tutkimaan tätä Urantian kuolevaisista koostuvaa kosmopoliittista väenkeskittymää ja saada tutustua siihen oli suurimpana syynä hänen suostumukseensa tämän matkan tekemiseen.
Roomassa ollessaan Jeesus oppi ihmisistä
paljon, mutta arvokkain kaikista hänen tässä kaupungissa kuuden kuukauden
oleskelun jälkeen saamistaan moninaisista kokemuksista oli yhteys, jonka hän
loi maailmanvallan pääkaupungin uskonnollisiin johtajiin, sekä hänen
vaikutuksensa heihin. Jo ennen kuin Jeesuksen ensimmäinen Rooman-viikko oli
päättynyt, hän oli etsinyt käsiinsä kyynikkojen, stoalaisten ja mysteerikulttien,
eritoten mitralaisryhmän, arvolliset johtajat ja tutustunut heihin. Emme tiedä,
miten tarkasti Jeesus aavisti, että juutalaiset tulisivat torjumaan hänen
sanomansa, mutta on varmaa, että hän aavisti, kuinka hänen sananviejänsä ennen
pitkää saapuisivat Roomaan julistamaan sanaa taivaan valtakunnasta; ja siksi
hän ryhtyi mitä hämmästyttävimmällä tavalla valmistamaan tietä sille, että
näiden sanoma otettaisiin sitäkin paremmin ja varmemmin vastaan. Johtavien
stoalaisten joukosta hän valitsi viisi, kyynikoista yksitoista ja
mysteerikulttien johtajista kuusitoista,
[sivu 1456]
ja lähes kuuden kuukauden ajan hän käytti suuren osan vapaa-ajastaan läheiseen yhdessäoloon näiden uskonnonopettajien kanssa. Ja hänen opetusmenetelmänsä oli seuraavanlainen: Hän ei kertaakaan takertunut heidän erehdyksiinsä eikä sanallakaan puuttunut heidän opetuksissaan esiintyviin puutteellisuuksiin. Kussakin tapauksessa hän tapasi ottaa erikseen esille heidän opetuksiinsa sisältyvän totuuden ja jatkaa sitten keskustelua siten, että tämä totuus kävi heidän mielessään entistäkin houkuttelevammaksi ja valaistummaksi niin, että tämä totuuden painottuminen varsin lyhyessä ajassa työnsi tehokkaasti tieltään siihen liittyneen erheen. Ja näin nämä Jeesuksen opettamat miehet ja naiset valmentuivat varhaiskristillisten lähetyssaarnaajien opetuksiin sisältyneiden uusien ja samankaltaisten totuuksien myöhempään tunnistamiseen. Juuri tämä varhaisessa vaiheessa tapahtunut evankeliuminjulistajien opetusten hyväksyminen antoi tuntemamme voimakkaan sysäyksen kristinuskon nopealle leviämiselle Roomaan ja sieltä koko valtakunnan alueelle.
Tämän huomionarvoisen teon merkitys käy
paremmin ymmärrettäväksi, kun toteamme lisäksi sen seikan, että tämän Jeesuksen
opettaman kolmenkymmenenkahden Rooman uskonnollisen johtajan ryhmän kohdalla
ponnistelut osoittautuivat turhiksi vain kahden kohdalla. Muista
kolmestakymmenestä tuli keskushenkilöitä aikana, jolloin Roomassa laskettiin
kristinuskon perustukset, ja muutamat heistä olivat antamassa apuaan myös, kun
mitralaisuuden päätemppeli muutettiin tuon kaupungin ensimmäiseksi
kristilliseksi kirkkorakennukseksi. Me, jotka katselemme ihmisten toimia
kulissien takaa ja yhdeksäntoista vuosisadan ajallisessa valossa, panemme
merkille kolme sellaista suurenmoisen arvokasta tekijää, jotka vaikuttivat
näyttämön varhaiseen valmistumiseen kristinuskon nopealle leviämiselle
kaikkialle Eurooppaan, ja ne ovat:
1. Simon Pietarin valitseminen apostoliksi
sekä se, että hänet pidettiin tässä tehtävässä.
2. Jerusalemissa käyty keskustelu Stefanuksen
kanssa, jonka kuolema johti Saulus Tarsoslaisen siirtymiseen kristinuskon
puolelle.
3. Näiden kolmenkymmenen roomalaisen alustava
valmentaminen niin, että heistä myöhemmin tuli uuden uskonnon johtajia Roomassa
ja koko valtakunnan piirissä.
Vaikka Stefanus ja kolmekymmentä valittua saivat kokea kaikenlaista, heidän mieleensä ei koko aikana koskaan juolahtanut, että he olivat kerran keskustelleet sen miehen kanssa, jonka nimestä tuli heidän uskonnonopetuksensa aihe. Jeesuksen tekemä työ alkuperäisten kolmenkymmenenkahden hyväksi oli täysin henkilökohtaista. Näiden yksilöjen hyväksi suorittamiensa ponnistelujen kuluessa Damaskoksen kirjanoppinut ei koskaan tavannut heistä kerrallaan useampaa kuin kolmea, harvoin useampaa kuin kahta, sillä useimmiten hän opetti heitä yksittäin. Ja hän saattoi suorittaa tämän suuren uskonnollisen opetustyön siksi, etteivät nämä miehet ja naiset olleet perinteen sitomia; he eivät olleet vakiintuneiden ennakkokäsitysten uhreja sikäli, että heillä olisi ollut valmiit käsitykset tulevaisuuden uskonnollisista kehityskuluista.
Monet olivat ne
kerrat pian tämän jälkeen seuranneina vuosina, jolloin Pietari, Paavali ja muut
Rooman kristilliset opettajat saivat kuulla tästä damaskoslaisesta
kirjanoppineesta, joka oli kulkenut heidän edellään ja oli niin ilmeisen
selvästi (ja tietämättään, niin kuin he luulivat) valmistellut tietä heidän
tulla uusi evankeliumi mukanaan. Vaikkei Paavali koskaan todellisuudessa
aavistanut tämän damaskoslaisen kirjanoppineen henkilöllisyyttä, hän tuli vähän
ennen kuolemaansa kuitenkin henkilökuvausten samankaltaisuuden perusteella
siihen johtopäätökseen, että "antiokialainen teltantekijä" oli
samalla myös "damaskoslainen kirjanoppinut". Roomassa saarnatessaan
Simon Pietari arveli eräässä tilanteessa, jolloin hän oli kuunnellut kuvausta
mainitusta damaskoslaisesta kirjanoppineesta, että tämä henkilö olisi saattanut
olla Jeesus, mutta hän torjui ajatuksen yhtä nopeasti, koska hän varsin hyvin
tiesi (niin kuin hän luuli), ettei Mestari ollut koskaan käynyt Roomassa.
Stoalaisten johtajan Angamonin kanssa Jeesus
kävi Roomassa-oleskelunsa alkuaikoina yhden kokonaisen yön jatkuneen
keskustelun. Tästä miehestä tuli sittemmin Paavalin
[sivu 1457]
hyvä ystävä, ja hän osoittautui erääksi
Rooman kristillisen seurakunnan voimakkaista tukijoista. Jeesuksen Angamonille
antaman opetuksen ydinsisältö oli nykyisen kielenkäytön mukaisia ilmaisuja
käyttäen uudelleen muotoiltuna seuraava:
Todellisten arvojen mittapuuta on etsittävä hengellisestä maailmasta ja ikuisen todellisuuden jumalallisilta tasoilta. Taivaaseen nousevan kuolevaisen kannalta on kaikkia alempia ja aineellisia normeja pidettävä väliaikaisina, osittaisina ja alempiarvoisina. Tiedemies rajoittuu tiedemiehenä löytämään aineellisten faktojen keskinäisen suhteutumisen. Hänellä ei teknisessä mielessä ole oikeutta väittää olevansa sen paremmin materialisti kuin idealistikaan, sillä jos hän niin tekee, hän on ottanut itselleen vapauden hylätä se asenne, joka on aidon tiedemiehen asenne, sillä kaikki ja mitkä hyvänsä tämänlaatuiset asenteen julkituomiset kuuluvat mitä keskeisimmin filosofian piiriin.
Ellei ihmiskunnan moraalista ymmärrystä ja hengellistä tuloksiinpääsyä tasasuhtaisesti lisätä, puhtaasti aineellisen kulttuurin rajoittamattomasta edistymisestä saattaa lopulta muodostua uhka sivilisaatiolle. Puhtaasti materialistinen tiede kätkee uumeniinsa kaiken tieteellisen ponnistelun tuhon potentiaalisen siemenen, sillä tämä nimenomainen asennoituminen tietää sellaisen sivilisaation lopulta tapahtuvaa luhistumista, joka on luopunut moraalisten arvojen tajustaan ja hylännyt tavoitteena olevan hengellisen päämääränsä.
Materialistisen
tiedemiehen ja äärimmäisen idealistin kohtalona on ainainen tukkanuottasillaolo.
Näin ei voi sanoa tiedemiehistä ja idealisteista, joiden hallussa on korkeista
moraalisista arvoista ja hengellisistä vertaustasoista koostuva yhteinen
mittapuu. Oli aikakausi mikä hyvänsä, tiedemiesten ja uskonnonharjoittajain
täytyy tajuta, että heitä tutkitaan oikeussalissa, jonka nimi on inhimillinen
hätä. Heidän tulee karttaa kaikkea keskinäistä sodankäyntiä ja pyrkiä samalla
urheasti tekemään oman olemisensa jatkuminen oikeutetuksi sillä, että he
entisestään lisäävät omistautumistaan inhimillisen edistyksen palvelemiseen.
Jos minkä hyvänsä aikakauden niin kutsuttu tiede tai uskonto on valheellista,
sen on joko puhdistettava toimintansa tai siirryttävä sivuun sellaisen
aineellisen tieteen tai hengellisen uskonnon ilmaantumisen tieltä, joka on laadultaan
todempaa ja arvollisempaa.
Mardus oli Rooman kyynikkojen tunnustettu
johtaja, ja hänestä tuli Damaskoksen kirjanoppineen hyvä ystävä. Päivä kului
toisensa perään, kun hän keskusteli Jeesuksen kanssa, ja yön toisensa jälkeen
hän kuunteli tämän verratonta opetusta. Yksi tärkeimmistä Marduksen kanssa
käydyistä keskusteluista oli se, jonka oli tarkoitus vastata tämän vilpittömän
kyynikon esittämään kysymykseen hyvästä ja pahasta. Kahdennenkymmenennen
vuosisadan ilmaisuin kerrottuna Jeesuksen sanoman keskeinen sisältö oli
seuraava:
Veljeni, hyvä ja paha ovat vain sanoja, jotka toimivat ihmisen havaittavissa olevasta universumista luoman käsityksen suhteellisten tasojen symboleina. Jos olet eettisesti laiska ja sosiaalisesti välinpitämätön, voit ottaa hyvän mittakepiksesi voimassa olevat sosiaaliset käytännöt. Jos olet hengellisesti veltto ja moraalisesti edistymätön, voit omaksua hyvän mittapuiksesi aikalaistesi uskonnolliset käytännöt ja traditiot. Mutta sielun, joka jää eloon ajallisuudesta ja ilmaantuu ikuisuuteen, tulee tehdä elävä ja omakohtainen valinta hyvän ja pahan välillä sellaisina kuin ne määräytyvät niiden todellisten arvojen perusteella, jotka edustavat taivaallisen Isän ihmisen sydämeen lähettämän jumalallisen hengen asettamia hengellisiä normeja. Tämä ihmisen sisimmässä oleva henki on persoonallisuuden eloonjäämisen normi.
Hyvyys on totuuden tavoin aina suhteellista,
ja sen vastakohta on poikkeuksetta pahuus. Näiden hyvyyden ja totuuden
laatumääreiden havaitseminen juuri mahdollistaa
[sivu 1458]
ihmisten kehittyvän sielun tehdä ikuisen eloonjäämisen kannalta olennaiset omakohtaiset valintapäätökset.
Hengellisesti sokea yksilö, joka johdonmukaisesti seuraa, mitä tiede sanelee, mitä sosiaalinen käytäntö edellyttää ja mitä uskonnollinen dogmi määrää, on vakavassa vaarassa uhrata moraalisen vapautensa ja menettää hengellisen kahleettomuutensa. Tällaisesta sielusta tulee pakostakin älyllisessä mielessä papukaija, sosiaalinen automaatti ja uskonnollisen esivallan orja.
Hyvyys kasvaa aina kohti uusia tasoja, joilla
vapaus lisääntyy moraalisen itsensätoteuttamisen ja hengellisen
persoonallisuuden saavuttamisen myötä -- sisimmässä olevan Suuntaajan
löytämisen ja siihen samastumisen myötä. Kokemus on hyvä, milloin se kohottaa
kauneuden arvostamista, lisää moraalista tahtoa, avartaa totuuden näkemistä,
laajentaa kykyä rakastaa ja palvella kanssaihmisiään, nostaa hengelliset
ihanteet korkeuksiin ja yhdistää ihmisen korkeimmat ajalliset vaikuttimet hänen
sisimmässään vaikuttavan Suuntaajan ikuisiin tavoitteisiin, mitkä kaikki
johtavat suoraa tietä siihen, että ihmisen halu Isän tahdon täyttämiseen kasvaa
entisestään, ja näin ne voimistavat Jumalan löytämisen ja yhä enemmän hänen
kaltaisenaan olemisen jumalallista kaipuuta.
Sitä mukaa kun nouset ylöspäin luodun olennon kehityksen noudattamaa universumiasteikkoa, löydät aina vain enemmän hyvyyttä ja aina vain vähemmän pahuutta, täysin sen mukaisesti, mikä on oma kykysi kokea hyvyyttä ja nähdä totuutta. Erheenharjoittamisen tai pahuudenkokemisen kyky häviää kokonaan vasta, kun taivaaseen nouseva ihmissielu saavuttaa lopulliset henkitasot.
Hyvyys on elävää, suhteellista, aina
etenevää, se on poikkeuksetta omakohtainen kokemus, ja sen sekä totuuden ja
kauneuden näkemisen välillä vallitsee aina vastaavuussuhde. Hyvyys löytyy, kun
tunnistetaan hengellisen tason positiiviset totuusarvot, jotka ihmisen
kokemuksessa täytyy saattaa vastakohta-asetelmaan hyvyyden negatiivisen
vastapuolen -- potentiaalisen pahan luomien varjojen -- kanssa.
Ennen kuin saavutat Paratiisin tasot, hyvyys tulee aina olemaan enemmänkin sitä, mitä tavoittelet, kuin sitä, mitä sinulla jo on; paremminkin tavoite kuin saavutettu kokemus. Mutta jo kun vasta isoat ja janoat vanhurskautta, koet yhä suurempaa tyydytystä hyvyyden osittaisestakin saavuttamisesta. Se, että maailmassa esiintyy hyvyyttä ja pahuutta, on itsessään positiivinen todiste ihmisen moraalisen tahdon olemassaolosta ja todellisuudesta; persoonallisuudesta, joka tällä tavoin tunnistaa nämä arvot ja joka myös kykenee tekemään valinnan niiden välillä.
Ylösnousevan kuolevaisen kyky minuutensa samastamiseen todellisten henkiarvojen kanssa on Paratiisin saavuttamiseen mennessä jo siinä määrin laajentunut, että sen tuloksena on sellainen täydellisyyden saavuttaminen, joka kertoo elämän valon olevan kuolevaisen omaisuutta. Tällaisesta täydellistyneestä henkipersoonallisuudesta tulee niin täysin, jumalallisesti ja hengellisesti hyvyyden, kauneuden ja totuuden positiivisiin ja ylivertaisiin laatumääreisiin yhdistynyt, ettei jäljellä ole mitään mahdollisuutta tällaisen vanhurskaan hengen luoda minkäänlaista potentiaalisen pahuuden negatiivista varjoa, kun siihen kohdistuu Paratiisin infiniittisten Hallitsijoiden jumalallisen valon tutkiva valohohde. Hyvyys ei missään tällaisissa henkipersoonallisuuksissa ole enää osittaista, vastakohtaista ja verrannollista, vaan siitä on tullut jumalallisesti täysimääräistä ja hengellisesti yltäkylläistä; se lähenee Korkeimman puhtautta ja täydellisyyttä.
Pahan mahdollisuus, mutta ei sen
aktuaalisuus, on moraaliselle valintatilanteelle välttämätön. Varjo on vain
suhteellisen todellinen. Aktuaalinen paha ei omakohtaisena kokemuksena ole
välttämätön. Potentiaalinen paha toimii aivan yhtä hyvin päätöksenteon
virikkeenä niissä maailmoissa, joissa hengellisen kehityksen alemmille tasoille
kuuluva moraalinen edistyminen tapahtuu. Pahasta tulee henkilökohtaiseen
kokemukseen kuuluva realiteetti vasta, kun moraalinen mieli valitsee pahan.
[sivu 1459]
Nabon oli kreikan-juutalainen ja Rooman
tärkeimmän mysteerikultin, mitralaisuuden, eturivin johtajia. Jos kohta tämä
mitralaisuuden ylipappi kävi monetkin keskustelut damaskoslaisen kirjanoppineen
kanssa, pysyvimmin häneen vaikutti kuitenkin heidän eräänä iltana käymänsä
mielipiteidenvaihto totuudesta ja uskosta. Nabon oli ajatellut tehdä
Jeesuksesta käännynnäisen ja oli jopa ehdottanut, että tämä palaisi
Palestiinaan mitralaisopettajana. Hänellä ei ollut edes aavistusta siitä, että
Jeesus oli valmentamassa hänestä henkilöä, joka yhtenä ensimmäisistä kääntyisi
valtakunnan evankeliumin kannattajaksi. Jeesuksen opetuksen ydinsisältö kuului
nykyisen kielenkäytön mukaisesti ilmaistuna seuraavasti:
Totuus ei ole sanoin määriteltävissä; se on määriteltävissä vain elämällä. Totuus on aina enemmän kuin tietoa. Tieto liittyy kohteisiin, joista tehdään havaintoja, mutta totuus nousee tällaisten puhtaasti aineellisten tasojen yläpuolelle siinä, että se kulkee käsi kädessä viisauden kanssa, ja siinä, että siihen kuuluu sellaisia mitattaviksi kelpaamattomia seikkoja kuin inhimillinen kokemus ja jopa hengellisiä ja eläviä realiteetteja. Tiedon alkulähde on tiede, viisauden lähde on oikea filosofia, totuuden lähde on hengellisen elämän uskonnollinen kokemus. Tiedossa on kysymys tosiasioista, viisaudessa on kysymys suhteista, totuudessa on kysymys todellisuusarvoista.
Ihmisellä on taipumus jähmettää tiede, pukea filosofia kaavoihin ja dogmatisoida totuus, sillä hän on mentaalisesti laiska sovittautumaan elämisen yhä pitemmälle meneviin ponnisteluihin, samalla kun hän myös hirvittävästi pelkää tuntematonta. Luonnontilassa elävä ihminen ei kovinkaan herkästi ryhdy muuttamaan ajattelutottumuksiaan eikä elintapojaan.
Ilmoitettu totuus, omakohtaisesti löydetty totuus, on ihmissielun ylin ilo; se on aineellisen mielen ja ihmisen sisimmässä olevan hengen yhteinen aikaansaannos. Tämän sielun, joka erottaa totuuden ja rakastaa kauneutta, ikuisen pelastuksen takaa se hyvyyden isoaminen ja janoaminen, joka panee tämän kuolevaisen kehittämään yksiselitteiseksi tavoitteekseen Isän tahdon täyttämisen, Jumalan löytämisen ja hänen kaltaisekseen tulemisen. Todellisen tiedon ja totuuden välillä ei koskaan vallitse ristiriitaa. Ristiriitaa saattaa kylläkin esiintyä tiedon ja ihmisen uskomusten välillä, uskomusten, joita värittää ennakkoluuloisuus, joita vääristää pelko ja joita hallitsee kammo joutua kasvokkain aineellisten seikkojen selvillesaamisen tai hengellisen edistymisen mukanaan tuomien uusien tosiasioiden kanssa.
Mutta totuudesta ei voi koskaan tulla ihmisen omaisuutta, ellei hän harjoita uskoa. Tämä on totta siksi, etteivät ihmisen ajatukset, viisaus, etiikka ja ihanteet nouse milloinkaan korkeammalle kuin hänen uskonsa, hänen ylevin toiveensa. Ja kaikki tällainen todellinen usko perustuu syvälliseen mietiskelyyn, vilpittömään itsekritiikkiin ja myönnytyksiä tekemättömään moraaliseen tietoisuuteen. Usko on henkistyneen luovan mielikuvituksen innoituksen lähde.
Usko toimii päästääkseen vapaaksi sen jumalallisen kipinän ihmisyyden yläpuolelle nousevat toiminnat, sen kuolemattoman alkusolun toiminnat, joka elää ihmisen mielessä ja on ikuisen eloonjäämisen potentiaali. Kasvit ja eläimet jäävät ajallisuudessa eloon siten, että ne sukupolvesta toiseen siirtävät eteenpäin identtisiä partikkeleita omasta itsestään. Ihmisen ihmissielu (persoonallisuus) selviytyy kuolevaisen kuolemasta sillä, että identiteetti yhdistyy tähän hänessä olevaan jumalallisuuden kipinään, joka on kuolematon ja joka toimii sen hyväksi, että ihmispersoonallisuuden olemassaolo jatkuisi päättymättömällä ja korkeammalla edistyvän universumiolemassaolon tasolla. Näkymättömiin kätketty ihmissielun siemen on kuolematon henki. Sielun toinen sukupolvi on ensimmäinen siinä hengelliseen ja edistyvään olemassaoloon kuuluvien persoonallisuuden ilmentymien sarjassa, joka päättyy vasta, kun tämä jumalallinen entiteetti tavoittaa oman olemassaolonsa lähteen, koko olemassaolon persoonallisen alkulähteen, Jumalan, Universaalisen Isän.
Ihmisen elämä jatkuu -- selviytyy kuolemasta
--, koska sillä on universumifunktio: sen tehtävänä on löytää Jumala. Uskon
aktivoima ihmissielu ei voi pysähtyä ennen kuin se on
[sivu 1460]
saavuttanut tämän kohtalonaan olevan
päämäärän. Ja sitten kun se tämän jumalallisen päämäärän kerran saavuttaa, sillä
ei voi koskaan olla loppua, sillä siitä on tullut Jumalan kaltainen -- ikuinen.
Hengellinen kehittyminen on kokemus siitä, että yhä useammin ja vapaaehtoisesti valitsee hyvyyden, mihin vielä liittyy se, että pahan mahdollisuus yhtäläisesti ja askel askeleelta vähenee. Päästäessä hyvyyden hyväksi tehdyn valinnan lopullisuuteen ja totuuden arvostamiskyvyn täysimääräisyyteen ilmaantuu sen myötä kauneuden ja pyhyyden täydellisyys, johon sisältyvä vanhurskaus ikiajoiksi estää sen mahdollisuuden, että esiin nousisi edes potentiaalisen pahan ajatustakaan. Tällainen Jumalaa tunteva sielu ei luo mitään epäilevästä pahuudesta kertovaa varjoa, koska se toimii näin korkealla jumalallisen hyvyyden henkitasolla.
Paratiisi-hengen läsnäolo ihmisen mielessä on ilmoitus-lupaus ja usko-sitoumus jumalallista etenemistä merkitsevästä ikuisesta olemassaolosta jokaiselle sielulle, joka pyrkii saavuttamaan samastumisen tähän kuolemattomaan ja ihmisen sisimmässä olevaan Universaalisen Isän henkiosaseen.
Universumissa tapahtuvalle etenemiselle on
ominaista yhä laajempi persoonallisuuden vapaus, sillä se liittyy yhä
korkeampien itsensäymmärtämisen tasojen asteittaiseen saavuttamiseen ja sen
seurauksena olevaan vapaaehtoiseen itsehillintään. Päästä hengellisessä
itsehillinnässä täydellisyyteen on yhtä kuin universumissa nautittavan vapauden
ja henkilökohtaisen kahleettomuuden täysimääräisyys. Usko ruokkii ja ylläpitää
ihmisen sielua kaiken sen hämmennyksen keskellä, jonka hän joutuu alkuvaiheessa
kokemaan etsiessään suuntaansa tässä valtavassa universumissa, kun rukouksesta
puolestaan tulee sielun luovan mielikuvituksen erilaisten innoitusten ja uskon
virikkeiden suuri yhdistäjä, siis sellaisen sielun, joka pyrkii samastumaan
siinä olevan ja siihen liittyvän jumalallisen läsnäolon henki-ihanteisiin.
Nämä sanat
tekivät Naboniin syvän vaikutuksen, niin kuin teki jokainen hänen Jeesuksen
kanssa käymänsä keskustelu. Nämä totuudet paloivat jatkuvasti hänen
sydämessään, ja hän oli suureksi avuksi myöhemmin saapuneille Jeesuksen evankeliumin
saarnaajille.
Jeesus ei Roomassa-oloaikanaan omistanut kaikkea vapaa-aikaansa tälle työlle, jonka tarkoituksena oli valmentaa miehistä ja naisista lähestyvän valtakunnan tulevia opetuslapsia. Hän käytti paljon aikaa hankkiakseen yksityiskohtaista tietoa kaikista tässä maailman suurimmassa ja kosmopoliittisimmassa kaupungissa asuvista ihmisroduista ja -luokista. Jokaiseen näistä lukuisista ihmiskontakteista Jeesus liitti kaksi tavoitetta: hän toivoi pääsevänsä perille siitä, miten ihmiset suhtautuivat elämäänsä lihallisessa hahmossa, ja hän oli myös halukas sanomaan tai tekemään jotakin, joka tekisi tuon elämän rikkaammaksi ja enemmän elämisen arvoiseksi. Hänen näiden viikkojen aikana esittämänsä uskonnolliset opetukset eivät millään tavoin poikenneet niistä, jotka olivat ominaisia hänen myöhemmälle elämälleen kahdentoista apostolin opettajana ja kansanjoukkojen saarnamiehenä.
Hänen sanomansa pääsisältönä oli aina
taivaallisen Isän rakkauden tosiasia ja hänen armonsa totuus, mihin liittyi
ilosanoma, että ihminen on tämän saman rakkauden Jumalan uskonpoika.
Sosiaalisia suhteita solmiessaan Jeesuksen tavallisesti käyttämänä menetelmänä
oli kysymyksiä esittämällä saada ihmiset vapautumaan ja keskustelemaan
kanssaan. Keskustelutuokio alkoi tavallisesti niin, että hän esitti heille
kysymyksiä, ja se päättyi siten, että he esittivät hänelle kysymyksiä. Hän oli
yhtä taitava opettamaan sekä kysymyksiä esittämällä että niihin vastaamalla.
Säännönmukaista oli, että ne, joita hän opetti eniten, niille hän puhui
vähiten. Eniten hänen henkilökohtaisesta hoivastaan hyötyivät taakkansa alle
nääntyvät, huolten painamat ja masentuneet kuolevaiset, joiden kuormaa huojensi
suuresti heidän näin saamansa tilaisuus purkaa sieluaan myötätuntoiselle ja
ymmärtäväiselle kuuntelijalle, ja sitähän Jeesus nimenomaan oli, ja paljon
[sivu 1461]
enemmän. Ja näiden olosuhteisiinsa huonosti sopeutuneiden ihmisolentojen kerrottua huolensa Jeesukselle tämä kykeni aina tarjoamaan käytännöllisiä ja välittömästi hyödyttäviä ehdotuksia, jotka tähtäsivät heidän todellisten vaikeuksiensa korjaantumiseen, vaikkei hän jättänyt lausumatta niitäkään sanoja, jotka tarjosivat välitöntä huojennusta ja heti vaikuttavaa lohdutusta. Ja joka kerran hänellä oli tapana kertoa näille huolekkaille kuolevaisille Jumalan rakkaudesta ja tuoda monin eri keinoin ja tavoin heidän tietoonsa se seikka, että he olivat tämän rakastavan, taivaassa olevan Isän lapsia.
Näin Jeesus Roomassa oleskellessaan tuli henkilökohtaisesti ottaneeksi yhteyttä yli viiteensataan tämän maailman kuolevaiseen, ja näissä yhteydenotoissa tuli esiin hänen syvä myötätuntonsa, ja ne koituivat kohteidensa mielenylennykseksi. Näin hän sai ihmiskunnan eri roduista tietoa, jota hän ei olisi koskaan kyennyt saamaan Jerusalemissa ja tuskin Aleksandriassakaan. Näitä kuutta kuukautta hän piti aina eräänä maisen elämänsä vastaavankaltaisista vaiheista rikkaimpana ja valaisevimpana.
Niin kuin odottaa saattoi, näin monitaitoinen
ja tarmokas mies ei voinut toimia tällä tavoin kuutta kuukautta tämän maailman
metropolissa ilman, että hänen puoleensa kääntyi lukuisia henkilöitä, jotka
halusivat häneltä palveluksia jonkin liikeasian suhteen, tai sitäkin useammin
jossakin opetustoimintaan, yhteiskunnalliseen uudistustyöhön tai uskonnolliseen
liikkeeseen liittyvässä hankkeessa. Tällaisia tarjouksia tehtiin runsaan
tusinan verran, ja hän tarttui jokaiseen tarjoukseen tilaisuutena tuoda
valikoiduin sanoin tai jonkin ystävällisen palveluksen avulla julki jokin
hengellisesti ylentävä ajatus. Jeesuksesta oli mieluisaa tehdä palveluksia,
vaikka pieniäkin, kaikenlaisille ihmisille.
Erään roomalaisen senaattorin kanssa hän
keskusteli politiikasta ja valtiotaidosta, ja tämä yksi ainoa Jeesuksen kanssa
vietetty hetki teki tähän lainsäätäjään niin syvän vaikutuksen, että hän käytti
koko loppuelämänsä tuloksettomaan yritykseen taivuttaa virkaveljiään muuttamaan
hallitsevan politiikan suuntaa niin, että olisi hylätty ajatus, jonka mukaan
hallitus tukee ja ruokkii kansaa, ja omaksuttu sen sijaan ajatus, että kansan
tulee tukea hallitusta. Jeesus vietti yhden illan erään rikkaan orjanomistajan
kanssa, puhui tälle ihmisestä Jumalan poikana, ja seuraavana päivänä tämä mies,
Claudius nimeltään, vapautti sataseitsemäntoista orjaa. Päivällisillä hän
keskusteli erään kreikkalaisen lääkärin kanssa ja kertoi tälle, että hänen
potilaillaan oli mieli ja sielu siinä kuin ruumiskin, ja näin hän ohjasi tätä
pätevää tohtoria pyrkimään siihen, että hän huolehtisi kanssaihmisistään
entistä laajakatseisemmin. Jeesus keskusteli kaikkiin kansankerroksiin
kuuluvien kaikenlaisten ihmisten kanssa. Ainoa paikka, jossa hän Roomassa
ollessaan ei käynyt, oli julkinen kylpylä. Kylpylässä vallinneiden vapaiden
sukupuolisuhteiden takia hän kieltäytyi liittymästä ystäviensä seuraan, kun
nämä menivät sinne.
Eräälle roomalaiselle sotilaalle hän sanoi,
kun he kävelivät Tiberin vartta: "Ole yhtä rohkea sydämessäsi kuin olet
kättesi töissä. Rohkene tehdä oikeutta ja olla kyllin suuri osoittaaksesi
armoa. Pakota alempi minäsi tottelemaan korkeampaa minääsi samalla tavoin kuin
tottelet ylempiäsi. Pidä hyvyys kunniassa ja nosta totuus jalustalle. Valitse
kaunis ruman sijasta. Rakasta kanssaihmisiäsi ja kurottaudu täysin sydämin
kohti Jumalaa, sillä Jumala on Isäsi taivaassa."
Forumilla esiintyvälle puhujalle hän sanoi:
"Kaunopuheisuutesi on miellyttävää, logiikkasi on ihailtavaa, äänesi
hivelee korvia, mutta se, mitä opetat, on tuskin totta. Jospa vain osaisit
nauttia siitä innoittavasta tyydytyksestä, että tunnet Jumalan hengellisenä
Isänäsi, saattaisit käyttää puhujankykyjäsi vapauttaaksesi kanssaihmisesi
pimeyden kahlevankeudesta ja tietämättömyyden orjuudesta." Tämä oli sama
Markus, joka kuuli, kun Pietari saarnasi Roomassa, ja josta tuli tämän
seuraaja. Kun Simon Pietari ristiinnaulittiin, juuri tämä mies uhmasi
roomalaisia vainoojia ja jatkoi rohkeasti uuden evankeliumin julistamista.
[sivu 1462]
Tavattuaan erään
köyhän miehen, jota oli syytetty väärin perustein, Jeesus meni hänen kanssaan
rauhantuomarin eteen, ja kun hänelle oli myönnetty erityislupa esiintyä miehen
puolustajana, hän piti suurenmoisen puheen, jonka kuluessa hän sanoi:
"Oikeudenmukaisuus on suuren kansakunnan tunnusmerkki, ja mitä suurempi
kansakunta sitä tarmokkaammin se pitää huolen siitä, ettei sen vähäisintäkään
kansalaista kohtaa vääryys. Sääli kansakuntaa, jos sen tuomioistuinten edessä
saavat vaivatta oikeutta vain ne, joilla on rahaa ja vaikutusvaltaa! Tuomarin
pyhä velvollisuus on laskea syytön vapauteen siinä kuin rangaista syyllistäkin!
Kansakunnan tuomioistuinten puolueettomuudesta, tasapuolisuudesta ja
rehellisyydestä riippuu, pitkällekö sen olemassaolo jatkuu. Siviilihallinnon
perustana on oikeudenmukaisuus aivan kuten aidon uskonnon perustana on
armo." Tuomari otti tapauksen uudelleen käsiteltäväksi, ja kun
todistusaineisto oli seulottu, hän päästi vangin vapauteen. Kaikista Jeesuksen
toiminnoista näinä päivinä, joina hän harjoitti henkilökohtaista hoivaamista,
tämä tapaus tuli lähimmäksi julkista toimintaa.
Muuan rikas mies, Rooman kansalainen ja stoalainen, kiinnostui suuresti Jeesuksen opetuksista Angamonin esiteltyä hänet tälle. Monien kahdenkeskisten neuvonpitojen jälkeen tämä varakas kansalainen kysyi Jeesukselta, mitä tämä tekisi varallisuudella, jos hänellä sitä olisi, ja Jeesus vastasi hänelle: "Osoittaisin aineellisen varallisuuden aineellisen elämän kohentamiseen, aivan kuten osoittaisin tietoa, viisautta ja hengellistä palvelua älyllisen elämän rikastuttamiseen, sosiaalisen elämän jalontamiseen ja hengellisen elämän edistämiseen. Hoitaisin aineellista varallisuutta yhden sukupolven varojen viisaana ja tarmokkaana uskottunamiehenä seuraavan ja sen jälkeen tulevien sukupolvien hyväksi ja niiden jalontamiseksi."
Mutta rikas mies ei ollut täysin tyytyväinen
Jeesuksen vastaukseen. Hän rohkeni esittää toisen kysymyksen: "Mutta mitä
asemassani olevan miehen pitäisi mielestäsi varallisuudellaan tehdä? Tulisiko
minun pitää se vai antaa se pois?" Ja huomatessaan, että mies todellakin
halusi tietää enemmän siitä, mikä oli totuus hänen lojaalisuudestaan Jumalaa
kohtaan ja hänen velvollisuudestaan ihmisiä kohtaan, Jeesus laajensi
vastaustaan: "Ystäväiseni, näen, että etsit vilpittömästi viisautta ja
rakastat rehellisesti totuutta, siksi haluan esittää sinulle näkemykseni siitä,
mikä olisi ratkaisu varallisuuteen liittyviä vastuukysymyksiä koskeviin
ongelmiisi. Teen tämän siksi, että olet pyytänyt neuvoani, ja antaessani
sinulle seuraavat neuvot en tarkoita, että sanani koskisivat kenenkään muun
rikkaan miehen varallisuutta, vaan osoitan neuvoni pelkästään sinulle ja sinun
henkilökohtaiseksi opastukseksesi. Mikäli yksiselitteisesti haluat nähdä asian
niin, että varallisuutesi on hoitoosi uskottu omaisuuserä; mikäli vilpittömästi
haluat, että sinusta tulee itsellesi kertyneen varallisuutesi viisas ja
tarmokas hoitaja, siinä tapauksessa neuvoisin sinua tekemään seuraavan
erittelyn rikkauksiesi lähteistä: Kysy itseltäsi ja koeta parhaasi mukaan
löytää rehellinen vastaus kysymykseen, mistä tämä varallisuus on peräisin. Ja
haluaisin ehdottaa, että suuren omaisuutesi alkulähteitä tarkastellessasi pidät
apuneuvoina mielessäsi seuraavat kymmenen eri menetelmää, joilla kerätään
aineellista varallisuutta:
"1. Peritty varallisuus -- vanhemmilta
ja edellisiltä sukupolvilta peräisin olevat rikkaudet.
"2. Löytämiseen perustuva varallisuus --
maaäidin käyttämättömistä resursseista peräisin olevat rikkaudet.
"3. Kaupankäyntiin perustuva varallisuus
-- aineellisten tavaroiden vaihdon ja myynnin tuottamasta oikeudenmukaisesta
voitosta saadut rikkaudet.
"4. Oikeudeton varallisuus --
kanssaihmisten oikeudettomasta hyväksikäytöstä tai orjuuttamisesta peräisin
olevat rikkaudet.
[sivu 1463]
"5. Korkoina kerätty varallisuus --
pääoman sijoittamisen tarjoamista oikeutetuista ja oikeudenmukaisista
ansiomahdollisuuksista saadut tulot.
"6. Henkisen pääoman tuottama
varallisuus -- rikkaudet, jotka kertyvät ihmismielen luomis- ja keksimiskyvyn
perusteella saaduista palkkioista.
"7. Sattumasta johtuva varallisuus --
kanssaihmisten anteliaisuudesta peräisin olevat tai elämänolosuhteista
juontuvat rikkaudet.
"8. Anastettu varallisuus -- rikkaudet,
jotka on saatu vilppiin ja epärehellisyyteen turvautumalla, varastamalla tai
petoksen kautta.
"9. Hoitoosi uskotut varat --
varallisuus, jonka kanssaihmisesi ovat jättäneet huostaasi käytettäväksi
johonkin erityiseen tarkoitukseen joko heti tai tulevaisuudessa.
"10. Ansaittu varallisuus -- rikkaudet,
jotka ovat suoraan peräisin omasta henkilökohtaisesta työpanoksestasi; mielesi
ja ruumiisi päivittäisistä ponnistuksista saamasi oikeutettu ja
oikeudenmukainen korvaus.
"Ja niinpä, ystäväni, jos haluat olla suuren omaisuutesi uskollinen ja oikeudenmukainen hoitaja Jumalan edessä ja ihmisiä palvellen, sinun on jaettava varallisuutesi likimääräisesti näihin kymmeneen suureen jakautumaan, ja sitten ryhdyttävä hoitamaan kutakin erää sen mukaan, mikä on viisas ja rehellinen tulkinta oikeudenmukaisuuden, tasapuolisuuden, rehellisyyden ja aidon tehokkuuden laeista; vaikka ei taivaan Jumala sinua toisaalta tuomitse, mikäli joskus epäselvissä tilanteissa erehtyisitkin ottamaan armeliaasti ja epäitsekkäästi huomioon kuolevaisten elämän onnettomista olosuhteista kärsivien uhrien ahdingon. Kun olet vilpittömästi epätietoinen siitä, mikä tietyissä aineellisissa tilanteissa olisi oikein ja kohtuullista, olkoot päätöksesi silloin suosiollisia puutteenalaisia kohtaan, olkoot ne suosiollisia niille, joiden osaksi on langennut kärsiä ansaitsemattomista vaikeuksista."
Näistä asioista tuntikausia käydyn
keskustelun jälkeen ja rikkaan miehen pyydettyä Jeesukselta lisää ja
yksityiskohtaisempia ohjeita Jeesus jatkoi neuvojensa täsmentämistä, ja hänen
sanomansa ydinsisältö kuului: "Kun nyt esitän lisää ehdotuksia koskien
asennettasi varallisuutta kohtaan, kehottaisin sinua ottamaan vastaan neuvoni
niin, että ne on annettu vain sinulle ja vain omaksi henkilökohtaiseksi
opastukseksesi. Puhun vain omasta puolestani ja vain sinulle, tiedonhaluiselle
ystävälleni. Pyydän hartaasti, ettet ryhdy sanelemaan, miten muiden rikkaiden
miesten tulee suhtautua varallisuuteensa. Sinulle antamani neuvo kuuluisi
seuraavasti:
"1. Kun toimit perimäsi omaisuuden
hoitajana, sinun tulisi ottaa huomioon, mistä lähteistä se on peräisin. Sinuun
kohdistuu moraalinen velvollisuus, jonka mukaan edustat mennyttä sukupolvea
rehellisesti tapahtuvassa laillisen varallisuuden siirtämisessä seuraaville
sukupolville sen jälkeen, kun olet vähentänyt siitä kohtuullisen veron nykyisen
sukupolven hyväksi. Mutta sinulla ei ole velvollisuutta jatkaa mitään sellaista
epärehellisyyttä tai oikeudenloukkausta, joka on liittynyt esivanhempiesi
väärinkäytöksin tapahtuneeseen varallisuuden keräämiseen. Jokaisen perimäsi
varallisuuserän, joka osoittautuu petoksella tai vääryydellä hankituksi, saat
käyttää sen mukaan, mitkä ovat vakaumuksesi oikeudenmukaisuudesta,
anteliaisuudesta ja varallisuuden palauttamisesta oikealle omistajalleen. Mitä
laillisesta perintöosastasi tämän jälkeen jää, sen saat käyttää niin kuin
oikeaksi näet ja siirtää sen turvallisesti eteenpäin siinä ominaisuudessa, että
olet yhden sukupolven uskottumies toisen sukupolven hyväksi. Viisautta
osoittavan arvostelukyvyn ja terveen harkinnan tulisi ohjata päätöksiäsi, jotka
koskevat rikkauksien testamenttaamista perillisillesi.
"2. Jokaisen, joka saa varallisuutta
löytöjen tuloksena, tulisi muistaa, että yksi yksilö voi elää maan päällä vain
lyhyen ajan, ja siksi hänen olisi ryhdyttävä asianmukaisiin toimenpiteisiin,
jotta näiden löytöjen tuotto jakautuisi hyötyä tuottaen mahdollisimman monen
hänen kanssaihmisensä kesken. Vaikkei löytäjältä tulekaan kiistää kaikkea
korvausta löytöön johtaneista ponnistuksista, ei hänen toisaalta tule
itsekkäästi katsoa oikeudekseen vaatia itselleen kaikkia luontoon kätkeytyvien
resurssien paljastumisesta saatavissa olevia etuja ja siunauksia.
[sivu 1464]
"3. Niin kauan kuin ihmiset katsovat
hyväksi hoitaa maailman liiketoimintaa tavaroita myymällä ja vaihtamalla,
heillä on oikeus kohtuulliseen ja lailliseen voittoon. Jokaiselle kauppiaalle
kuuluu palkkio palveluksistaan; kaupankävijällä on oikeus saada palkkansa.
Ilman vilppiä tapahtuva kaupankäynti ja kanssaihmisten rehellinen kohtelu
maailman järjestyneen liiketoiminnan puitteissa luovat monien erilaisten
voittojen muodossa saatua varallisuutta, ja kaikkia näitä varallisuuden
lähteitä on arvioitava oikeudenmukaisuuden, rehellisyyden ja kohtuuden
korkeimpien periaatteiden mukaan. Rehellisen kauppamiehen ei tulisi epäröidä
ottaa samaa voittoa, jonka hän mielihyvin soisi toiselle kauppiaalle
samankaltaisesta liiketoimesta. Vaikkei tämänlaatuinen varallisuus olekaan
identtistä omakohtaisesti ansaittujen tulojen kanssa, kun liiketoimia
harjoitetaan suuressa mittakaavassa, samalla tällainen rehellisesti kartutettu
varallisuus kuitenkin antaa omistajalleen melkoisen sananvallan, kun kysymys on
sen sittemmin tapahtuvasta jakamisesta.
"4. Kukaan kuolevainen, joka tuntee
Jumalaa ja koettaa täyttää jumalallisen tahdon, ei voi alentua käyttämään
varallisuutta sorron välineenä. Kukaan jalo ihminen ei pyri kokoamaan
rikkauksia ja kasaamaan itselleen varallisuuden tuomaa valtaa lihallishahmoisia
veljiään orjuuttamalla tai heitä epäoikeudenmukaisesti hyväksikäyttämällä.
Rikkaudet ovat moraalinen kirous ja hengellinen poltinmerkki, silloin kun ne
ovat peräisin sorron kohteena olevan kuolevaisen ihmisen hiestä. Kaikki
tällainen varallisuus pitäisi palauttaa niille, jotka on tällä keinoin
ryöstetty, tai heidän lapsilleen ja lastenlapsilleen. Kestävää sivilisaatiota
ei voi perustaa sellaiselle käytännölle, että työntekijältä petkutetaan hänen
palkkansa.
"5. Rehellisestä varallisuudesta on
oikeus saada korkoa. Niin kauan kuin ihmiset antavat ja ottavat lainaa, voidaan
kohtuullista korkoa periä, edellyttäen että lainaksi annettu pääoma oli laillista
varallisuutta. Puhdista ensin pääomasi ennen kuin vaadit siitä korkoa. Älä
koskaan muutu niin pieneksi ja ahneeksi, että alentuisit harjoittamaan
koronkiskontaa. Älä milloinkaan sorru sellaiseen itsekkyyteen, että käyttäisit
rahan valtaa saadaksesi oikeudetonta etua kamppailevien kanssaihmistesi
kustannuksella. Älä lankea kiusaukseen ottaa kiskurikorkoa taloudellisessa
ahdingossa olevalta veljeltäsi.
"6. Jos sattuu käymään niin, että
neronleimaukset tuottavat sinulle varallisuutta, jos rikkautesi ovat peräisin
palkkioista, joita olet saanut keksijänlahjojesi perusteella, älä vaadi
itsellesi epäoikeudenmukaista osuutta tällaisista palkinnoista. Nero on velkaa
jotakin sekä esivanhemmilleen että jälkeläisilleen; hän on
kiitollisuudenvelassa myös rotuaan, kansakuntaansa ja hänen keksintöihinsä
liittyviä olosuhteita kohtaan. Hänen tulisi myös muistaa, että hän työskenteli
ja kehitteli keksintönsä ihmisenä ihmisten joukossa. Yhtä suuri vääryys olisi
evätä nerolta kaikkinainen varojen karttuminen. Ja on aina oleva niin, että
ihmisten on mahdotonta laatia sääntöjä ja säännöksiä, jotka soveltuisivat
tasapuolisesti kaikkiin näihin varallisuuden oikeudenmukaista jakautumista
koskeviin ongelmiin. Sinun on ensiksi tunnustettava ihminen veljeksesi, ja jos
rehellisesti haluat menetellä hänen suhteensa niin kuin toivoisit hänen
menettelevän itsesi suhteen, sinua ohjaavat oikeudenmukaisuuden, rehellisyyden
ja kohtuullisuuden sanelemat arkipäiväiset ohjeet siinä, mikä on
oikeudenmukainen ja tasapuolinen ratkaisu jokaiseen esille nousevaan
taloudellisia korvauksia ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta koskevaan
ongelmaan.
"7. Kenenkään ihmisen ei tulisi
omaisuuden hoitamisesta ansaittuja oikeudenmukaisia ja oikeutettuja palkkioita
lukuun ottamatta esittää henkilökohtaista vaatimusta sellaiseen varallisuuteen,
jonka aika ja sattuma saattavat sysätä hänen käsiinsä. Sattumoisin saadut
rikkaudet tulisi nähdä laajalti siinä valossa, että ne ovat
luottamuksenosoituksena hoitoon saatu omaisuuserä, joka olisi käytettävä oman
sosiaalisen tai taloudellisen ryhmän hyväksi. Tällaisen varallisuuden
omistajille tulisi antaa suurin sananvalta päätettäessä näiden
ansaitsemattomien resurssien viisaasta ja tuottavasta jakamisesta. Sivistynyt
ihminen ei suinkaan aina pidä kaikkea hallussaan olevaa henkilökohtaisena ja
yksityisenä omaisuutenaan.
[sivu 1465]
"8. Jos tiedät, että jokin omaisuutesi
erä on hankittu petoksen kautta; jos varallisuuteesi kuuluu vähänkään
sellaista, joka on karttunut epärehellisin keinoin tai vilpillisin menetelmin;
jos rikkautesi ovat tulos oikeudettomista toimenpiteistä kanssaihmisiäsi
kohtaan, kiirehdi palauttamaan kaikki nämä vääryydellä hankitut erät oikeille
omistajilleen. Maksa vahingonkorvaukset täyteen määräänsä ja puhdista sillä
tavoin omaisuutesi kaikista epärehellisin keinoin saaduista rikkauksista.
"9. Uskotunmiehen ominaisuudessa yhden
henkilön harjoittama varojen hoitaminen muiden ihmisten hyväksi on vakava ja
pyhä vastuutehtävä. Älä saata vaaraan tai uhanalaiseksi tällaista itsellesi
uskottua omaisuutta. Tällaisesta sinulle uskotusta omaisuudesta ota itsellesi
vain se, minkä kaikki rehelliset ihmiset hyväksyisivät.
"10 . Se omaisuutesi osa, joka edustaa
omista mentaalisista ja fyysisistä ponnisteluistasi saamiasi ansioita, mikäli
työsi on tehty rehellisyyttä ja oikeudenmukaisuutta noudattaen, on eittämättä
omaasi. Kukaan ihminen ei voi kiistää oikeuttasi sellaisen varallisuuden
hallussapitoon ja sopivaksi katsomallasi tavalla tapahtuvaan käyttämiseen
edellyttäen, ettei tämä oikeutesi käyttö tuota vahinkoa
kanssaihmisillesi."
Kun Jeesus oli
päättänyt neuvojensa jakamisen tälle varakkaalle roomalaiselle, tämä nousi
lepovuoteeltaan ja antoi hyvää yötä toivottaessaan seuraavan lupauksen:
"Hyvä ystäväni, huomaan, että olet mies, jossa on paljon viisautta ja
hyvyyttä, ja jo huomispäivänä alan hoitaa kaikkea varallisuuttani antamiesi
neuvojen mukaisesti."
Täällä Roomassa sattui myös tuo liikuttava
välinäytös, jonka kuluessa universumin Luoja uhrasi useita tunteja siihen, että
hän saattoi eksyneen lapsen huolestuneen äitinsä luokse. Tämä pikkupoika oli
kulkeutunut pois kotoaan, ja Jeesus löysi hänet hätäänsä itkemästä. Jeesus ja
Ganid olivat matkalla kirjastoihin, mutta he ottivat tehtäväkseen toimittaa
lapsi takaisin kotiinsa. Ganid ei koskaan unohtanut, mitä Jeesus tällöin
lausui: "Tiedätkö, Ganid, että useimmat ihmiset ovat tämän eksyneen lapsen
kaltaisia. He käyttävät suuren osan ajastaan siihen, että itkevät peloissaan ja
kärsivät murheissaan, kun he toden totta ovat vain vähän matkan päässä sieltä,
missä on turva ja suoja, aivan kuten tämä lapsi oli vain lyhyen matkan päässä
kotoaan. Ja kaikkien, jotka tuntevat totuuden tien ja joilla on vakuuttuneisuus
siitä, että he tuntevat Jumalaa, tulisi pitää etuoikeutena eikä suinkaan
velvollisuutena tarjota lähimmäisilleen opastusta, kun nämä ponnistelevat
löytääkseen elämiseen sisältyvät tyydytyksen lähteet. Eikö meille ollutkin
suurenmoinen ilo huolehtia siitä, että tämä lapsi pääsi takaisin äitinsä
luokse? Samalla tavoin ne, jotka ohjaavat ihmisiä Jumalan tykö, kokevat
inhimillisen palvelemisen suoman verrattoman tyydytyksen." Ja tuosta
päivästä lähtien aina luonnollisen elämänsä loppuun saakka Ganid piti
jatkuvasti silmänsä auki huomatakseen, olisiko jossakin eksyneitä lapsia, jotka
hän voisi viedä takaisin heidän kotiinsa.
Kohdattiin myös muuan leskivaimo, jolla oli
viisi lasta ja jonka mies oli kuollut tapaturmaisesti. Jeesus kertoi Ganidille,
että hän itse oli menettänyt isänsä tapaturman kautta, ja he kävivät kerran toisensa
jälkeen lohduttamassa tätä äitiä ja hänen lapsiaan Ganidin pyytäessä isältään
rahaa toimittaakseen heille ruokaa ja vaatteita. He luopuivat tästä toiminnasta
vasta, kun olivat löytäneet vanhimmalle pojalle työpaikan, jolloin tämä saattoi
auttaa perheen huoltamisessa.
Kuunnellessaan tuona iltana kertomusta näistä
kokemuksista, Gonod sanoi Jeesukselle hyväntahtoisesti: "Tarkoitukseni on
tehdä pojastani oppinut tai liikemies, ja nyt sinä ryhdyt tekemään hänestä
filosofia tai filantrooppia." Ja Jeesus vastasi hymyillen: "Mitäpä,
jos teemme hänestä kaikki neljä; silloin hän kykenee saamaan elämässään
nelinkertaisen tyydytyksen, sillä silloin hänen korvansa, joka erottaa ihmisen
tarpeista kertovan melodian, pystyy yhden sijasta tunnistamaan neljä säveltä."
Gonod sanoi siihen: "Nyt huomaan,
[sivu 1466]
että olet
todellakin filosofi. Sinun täytyy kirjoittaa kirja tulevia sukupolvia
varten." Ja Jeesus vastasi: "Ei kirjaa -- minun tehtävänäni on elää
elämä tämän sukupolven keskuudessa ja kaikkia sukupolvia varten. Minä --
", mutta hän jätti lauseensa kesken ja sanoi Ganidille: "Poikani, on
aika mennä levolle."
Jeesus, Gonod ja Ganid tekivät viisi retkeä
Rooman ulkopuolelle kaupungin ympäristössä sijaitseviin kiinnostaviin
kohteisiin. Kun he kävivät pohjois-Italian järvillä, Jeesus kävi pitkän
keskustelun Ganidin kanssa siitä, miten mahdotonta on antaa ihmiselle opetusta
Jumalasta, jos tämä ei halua tuntea Jumalaa. Järville matkatessaan he olivat
tavanneet sattumalta erään ajattelemattoman pakanan, ja Ganidia hämmästytti,
ettei Jeesus noudattanut tavallista käytäntöään, jonka mukaan hän olisi
houkutellut miehen keskustelemaan kanssaan, ja se taas olisi luonnostaan
johtanut keskusteluun hengellisistä kysymyksistä. Ganidin kysyessä
opettajaltaan, miksi tämä osoitti niin vähän mielenkiintoa tuota pakanaa
kohtaan, Jeesus vastasi:
"Ganid, tämä mies ei isonnut totuutta.
Hän ei ollut tyytymätön itseensä. Hän ei ollut valmis pyytämään apua, eivätkä
hänen mielensä silmät olleet avoinna ottamaan vastaan valoa sielulle. Tämä mies
ei ollut kypsä pelastuksen sadonkorjuuseen; hänelle on annettava enemmän aikaa,
jotta elämän koettelemukset ja vaikeudet valmistaisivat hänet ottamaan vastaan
viisautta ja korkeampaa oppineisuutta. Tai siinä tapauksessa, että voisimme
saada hänet elämään kanssamme, saattaisimme omalla elämällämme näyttää hänelle
taivaassa olevan Isän, ja silloin alkaisi elämämme Jumalan poikina kiinnostaa
häntä niin, että hänelle tulisi sisäinen pakko esittää kysymyksiä Isästämme. Et
voi ilmoittaa totuutta Jumalasta niille, jotka eivät häntä etsi; vastahakoisia
sieluja et voi johdattaa pelastuksen riemuihin. Ihmiselle pitää elämässä
saatujen kokemusten tuloksena kehittyä totuudennälkä, tai hänellä pitää olla
halu Jumalan tuntemiseen sen seurauksena, että hänellä on kosketus niiden
ihmisten elämään, jotka tuntevat jumalallisen Isän, ennen kuin toinen ihminen
voi toimia välikappaleena, joka johdattaa tällaisen kuolevaisen lähimmäisensä
taivaassa olevan Isän luo. Jos tunnemme Jumalaa, meidän todellinen
velvollisuutemme maan päällä on elää elämäämme niin, että sallimme Isän tuoda
itsensä julki omassa elämässämme, ja näin kaikki Jumalaa etsivät ihmiset
näkevät Isän ja pyytävät apuamme saadakseen lisää tietoa siitä Jumalasta, joka
tulee tällä tavoin julki elämässämme."
Heidän Sveitsissä, ylhäällä vuoristossa, käydessään tapahtui, että Jeesus keskusteli kokonaisen päivän ajan sekä isän että pojan kanssa buddhalaisuudesta. Ganid oli monet kerrat esittänyt Jeesukselle suoria kysymyksiä Buddhasta, mutta oli aina saanut enemmän tai vähemmän vältteleviä vastauksia. Nyt isä esitti pojan läsnä ollessa Jeesukselle kiertelemättömän kysymyksen Buddhasta ja sai kiertelemättömän vastauksen. Gonod sanoi: "Tahtoisin tosiaankin tietää, mitä mieltä olet Buddhasta." Ja Jeesus vastasi:
"Buddhanne
oli paljon parempi kuin buddhalaisuutenne. Buddha oli suuri mies, omalle
kansalleen jopa profeetta, mutta hän oli orpo profeetta. Näin sanoessani
tarkoitan, että hän jo varhaisessa vaiheessa kadotti näköpiiristään hengellisen
Isänsä, taivaallisen Isän. Hänen kokemuksensa oli traaginen. Hän koetti elää ja
opettaa Jumalan sanansaattajana, mutta ilman Jumalaa. Buddha ohjasi pelastuksen
laivansa suoraan turvallisen sataman alueelle, suoraan kuolevaisten pelastuksen
turvasataman suulle, ja siellä hyvä laiva ajoi puutteellisten merikorttien
takia karille. Siellä se on maannut näiden monien sukupolvien ajan --
liikkumattomana ja miltei toivottomasti pohjaan juuttuneena. Ja sen kannelle
ovat jääneet monet kansanne ihmiset kaikkina näinä vuosina. He elävät
huutomatkan päässä tyynistä turvallisista vesistä, mutta he kieltäytyvät
tulemasta niille vesille siksi, että hyvän Buddhan jalo pursi onnettomuudekseen
ajoi karille aivan sataman edustalla. Eivätkä buddhalaiset
[sivu 1467]
kansat koskaan
purjehdi tähän satamaan, elleivät ne hylkää profeettansa filosofian purtta ja
tartu hänen jaloon henkeensä. Jos kansanne olisi pysynyt uskollisena Buddhan
hengelle, olisitte jo kauan sitten purjehtineet hengen tyyneyttä, sielun lepoa
ja pelastuksen varmuutta merkitsevään turvasatamaanne.
"Ymmärräthän,
Gonod, että hengessä Buddha tunsi Jumalan, mutta mielessä hän ei kyennyt
Jumalaa selvästi löytämään. Juutalaiset löysivät Jumalan mielessä, mutta
hengessä heiltä jäi Jumala suureksi osaksi tuntematta. Tänä päivänä
buddhalaiset rämpivät filosofiassa, josta puuttuu Jumala, kun taas omaa
kansaani säälittävällä tavalla orjuuttaa jumalanpelko, josta puuttuu elämän ja
kahleettomuuden pelastava filosofia. Teillä on filosofia, josta puuttuu Jumala;
juutalaisilla on Jumala, mutta heiltä puuttuu jokseenkin kokonaan sellainen
elämisen filosofia, joka olisi jossakin suhteessa tähän Jumalaan. Koska Buddha
ei kyennyt näkemään Jumalaa henkenä ja Isänä, hän ei kyennyt opetuksessaan
antamaan sitä moraalista energiaa ja sitä hengellistä käyttövoimaa, jota
uskonnossa täytyy olla, jos sen on määrä muuttaa rotua ja ylevöittää
kansakuntaa."
Silloin Ganid
huudahti: "Opettaja, luokaamme me, sinä ja minä, uusi uskonto, joka olisi
kyllin hyvä Intialle ja kyllin suuri Roomalle, ja kuka tietää, vaikka saisimme
juutalaiset vaihtamaan sen Jahveen." Ja Jeesus vastasi: "Ganid,
uskontoja ei tehdä. Ihmisten uskonnot kehkeytyvät pitkien ajanjaksojen
kuluessa, kun Jumalasta tehdyt totuuden paljastukset taas välähtävät maan
päällä niiden ihmisten elämässä, jotka ilmoittavat Jumalasta
kanssaihmisilleen." Mutta he eivät
ymmärtäneet näiden profeetallisten sanojen merkitystä.
Kun he tuona
iltana menivät levolle, Ganid ei saanut unta. Hän puhui pitkään isänsä kanssa
ja sanoi lopulta: "Tiedätkö, isä, toisinaan minusta tuntuu, että Joosua on
profeetta." Ja hänen isänsä vastasi siihen unisesti vain: "Poikani,
on muitakin -- "
Tästä päivästä
lähtien aina luonnollisen elämänsä loppuun Ganid jatkoi oman uskontonsa kehittelyä.
Hänen mieltään liikutti suuresti Jeesuksen avarakatseisuus, tasapuolisuus ja
suvaitsevuus. Milloin hyvänsä he kävivät keskusteluja filosofiasta ja
uskonnosta, tämä nuorukainen ei kertaakaan kokenut tuntevansa harmistumista tai
olevansa asioista jyrkästi toista mieltä.
Millaisen näyn
taivaan älyllisille olennoille tarjosikaan tämä kohtaus, jossa intialainen
nuorimies ehdotti universumin Luojalle, että he tekisivät uuden uskonnon! Ja
vaikkei nuori mies sitä tiennytkään, he olivat juuri sillä hetkellä ja siinä
paikassa tekemässä uutta ja ikuista uskontoa -- tätä uutta pelastuksen tietä,
Jeesuksen kautta ja Jeesuksessa ihmiselle annettua ilmoitusta Jumalasta. Mitä
tämä poikanen halusi kaikkein eniten tehdä, sitä hän tiedostamattaan oli itse
asiassa tekemässä. Ja näin on aina ollut ja näin on aina oleva. Mitä
valaistunut ja harkitseva ihmisen mielikuvitus, joka saa hengellistä opetusta
ja ohjausta, haluaa täydestä sydämestään ja epäitsekkäästi tehdä ja olla, siitä
tulee mitattavissa olevin määrin luovaa samassa suhteessa kuin tämä kuolevainen
omistautuu Isän tahdon jumalalliseen noudattamiseen. Kun ihminen antautuu
Jumalan kumppaniksi, saattaa tapahtua ja tapahtuu suuria asioita.