[sivu
1524]
ODOTTELUA GALILEASSA
VARHAIN
lauantaiaamuna, helmikuun 23 päivänä vuonna 26 jKr Jeesus palasi kukkuloilta
liittyäkseen taas Johanneksen seurueeseen, joka oli leiriytynyt Pellaan. Koko
tuon päivän ajan Jeesus liikkui kansanpaljouden seassa. Hän hoivasi muuatta
miehenalkua, joka oli kaatuessaan loukannut itsensä. Hän taivalsi läheiseen
Pellan kylään ja vei poikasen turvallisesti tämän vanhempien hoitoon.
1. ENSIMMÄISTEN NELJÄN APOSTOLIN
VALITSEMINEN
Tuona sapattina kaksi Johanneksen eturivin
opetuslasta vietti paljon aikaansa Jeesuksen seurassa. Kaikista Johanneksen
seuraajista muuan Andreas-niminen oli se, johon Jeesus oli tehnyt syvimmän
vaikutuksen. Hän oli Jeesuksen seurana, kun tämä kävi loukkaantuneen pojan
kanssa Pellassa. Paluumatkalla Johanneksen tapaamispaikalle hän esitti
Jeesukselle monia kysymyksiä, ja vähän ennen määräpaikkaansa saapumistaan he
pysähtyivät hetkeksi keskustelemaan. Keskustelun kuluessa Andreas sanoi:
"Olen tarkkaillut sinua aina siitä lähtien, kun tulit Kapernaumiin, ja
uskon, että olet se uusi Opettaja, ja vaikken kaikkea opetustasi ymmärräkään,
olen tehnyt vakaan päätöksen seurata sinua. Tahtoisin istua jalkojesi juuressa
ja saada kuulla koko totuuden uudesta valtakunnasta." Ja harrasta vakuuttavuutta
säteillen Jeesus toivotti Andreaksen tervetulleeksi ensimmäiseksi apostolikseen
siihen kahdentoista jäsenen ryhmään, jonka oli määrä uurastaa hänen kanssaan
tehtäessä työtä uuden, Jumalan valtakunnan perustamiseksi ihmisten sydämeen.
Andreas oli hiljainen Johanneksen työskentelyn tarkkailija ja siihen vilpittömästi uskova, ja hänellä oli varsin kyvykäs ja intomielinen veli, nimeltään Simon, joka oli Johanneksen oivallisimpia opetuslapsia. Eikä olisi väärin sanoa, että Simon oli yksi Johanneksen tärkeimmistä kannattajista.
Kohta sen jälkeen kun Jeesus ja Andreas
palasivat leirille, Andreas etsi käsiinsä veljensä Simonin ja vieden tämän
sivummalle hän ilmoitti tulleensa omassa mielessään siihen johtopäätökseen,
että Jeesus oli se suuri Opettaja ja että hän oli sitoutunut opetuslapseksi.
Hän jatkoi puhettaan kertomalla Jeesuksen hyväksyneen hänen palvelutarjouksensa
ja ehdottamalla, että Simonkin menisi Jeesuksen luo tarjoutumaan toveripiiriin,
joka toimisi uuden valtakunnan palveluksessa. Simon sanoi: "Heti siitä
lähtien, kun tämä mies ryhtyi työskentelemään Sebedeuksen veistämöllä, olen
uskonut hänen olevan Jumalan lähettämä, mutta entä Johannes? Pitääkö meidän
hylätä hänet? Olisiko se oikein?" Keskustelun päätteeksi he sopivat menevänsä
samaa tietä kysymään neuvoa Johannekselta. Ajatus kahden kyvykkään
neuvonantajansa ja kahden lupaavimman opetuslapsensa menettämisestä suretti
Johannesta, mutta urheasti hän vastasi heidän tiedusteluihinsa sanomalla:
"Tämä on vasta alku; työni on kohta tehty, ja meistä kaikista tulee hänen
opetuslapsiaan." Silloin Andreas viittasi Jeesusta astumaan sivummalle ja
ilmoitti samalla, että hänen veljensä halusi liittyä uuden valtakunnan
palvelukseen. Ja tervehtiessään Simonia toisena apostolinaan Jeesus sanoi: "Simon,
innostuksesi ansaitsee kiitoksen, mutta valtakunnan työlle se on vaarallista.
[sivu 1525]
Kehotan sinua
harkitsemaan paremmin puheitasi. Tahtoisin muuttaa nimesi Pietariksi."
Pellassa asuvat
vahingoittuneen pojan vanhemmat olivat pyytämällä pyytäneet Jeesusta viettämään
yönsä heidän luonaan, pitämään kotinaan heidän taloaan, ja Jeesus oli luvannut
niin tehdä. Ennen kuin Jeesus erosi Andreaksesta ja tämän veljestä, hän sanoi:
"Varhain huomisaamuna menemme Galileaan."
Sen jälkeen kun Jeesus oli palannut yöksi Pellaan, ja Andreaksen ja Simonin vielä keskustellessa siitä, minkäluonteista heidän palvelunsa tulevan valtakunnan perustamisen yhteydessä mahtaisi olla, tapahtumapaikalle saapuivat Sebedeuksen pojat Jaakob ja Johannes, jotka olivat pitkän ja tuloksettoman retken jälkeen hetki sitten palanneet kukkuloilta Jeesusta etsimästä. Kuullessaan Simon Pietarin kertovan, kuinka hänestä ja hänen veljestään Andreaksesta oli tullut ensimmäiset hyväksytyt uuden valtakunnan neuvonantajat, ja että heidän oli määrä huomenissa lähteä uuden Mestarinsa mukana Galileaan, sekä Jaakob että Johannes murhettuivat. He olivat tunteneet Jeesuksen jo jonkin aikaa, ja he rakastivat häntä. He olivat etsineet häntä kukkuloilta monta päivää, ja nyt he tulivat takaisin kuullakseen, että jotkut muut olikin asetettu heidän edelleen. He tiedustelivat, minne Jeesus oli mennyt, ja lähtivät kiireesti hänen peräänsä.
Jeesus oli unessa, kun he saapuivat hänen majapaikalleen, mutta he herättivät hänet sanoen: "Kuinka on selitettävissä, että sinä sillä aikaa kun me, jotka näin kauan olemme eläneet kanssasi, olemme etsimässä sinua kukkuloilta, menet ja asetat muut meidän edellemme valitsemalla Andreaksen ja Simonin ensimmäisiksi työtovereiksesi uudessa valtakunnassa?" Jeesus vastasi heille: "Olkaa tyynet sydämessänne ja kysykää itseltänne: 'Kuka määräsi, että teidän pitäisi etsiä Ihmisen Poikaa, kun hän oli toimittamassa Isänsä asioita?'" Heidän kerrottuaan pitkällisen, kukkuloilla suorittamansa etsinnän yksityiskohdat Jeesus antoi heille muita neuvoja: "Teidän tulisi oppia etsimään uuden valtakunnan salaisuutta sydämestänne eikä kukkuloilta. Se, mitä etsiskelitte, oli jo läsnä sielussanne. Olette totisesti veljiäni -- ei minun teitä tarvinnut ottaa vastaan -- tehän jo kuuluitte valtakuntaan, ja teidän tulisi olla hyvillä mielin ja laittautua valmiiksi lähteäksenne tekin kanssamme huomenissa Galileaan." Silloin Johannes rohkaisi mielensä ja kysyi: "Mutta, Mestari, olemmeko me, Jaakob ja minä, työtovereitasi uudessa valtakunnassa, aivan kuten Andreas ja Simon?" Jeesus laski käden kummankin olkapäälle sanoen: "Veljeni, tehän olitte kanssani valtakunnan hengessä jo ennen kuin nämä toiset pyysivät tulla vastaanotetuiksi. Teillä, veljeni, ei ole mitään tarvetta esittää pyyntöä päästä valtakuntaan, sillä olette olleet kanssani valtakunnassa alusta alkaen. Ihmisten silmissä toiset saattavat asettua edellenne, mutta sydämessäni minä tosiaankin laskin myös teidät valtakunnan neuvostoihin kuuluviksi jo ennen kuin edes ajattelitte sitä minulta pyytää. Ja samalla tavoin ensimmäisiä olisitte saattaneet olla ihmistenkin silmissä, ellette olisi olleet poissa toimittamassa tehtävää, joka oli hyvää tarkoittava, mutta jonka olitte itse itsellenne osoittaneet, eli olitte etsimässä häntä, joka ei ollut kadoksissa. Älkää tulevassa valtakunnassa pitäkö mielessänne asioita, jotka ruokkivat huolestuneisuuttanne, vaan pitäkää mieluumminkin kaiken aikaa huolta vain siitä, että noudatatte taivaassa olevan Isän tahtoa."
Jaakob ja Johannes ottivat saamansa
ojennuksen pahastumatta vastaan; koskaan he eivät enää olleet kateellisia
Andreakselle ja Simonille. Ja he valmistautuivat lähtemään kahden
apostolitoverinsa kanssa seuraavana aamuna Galileaan. Jeesuksen valitsemista
neuvonantajaperheen jäsenistä käytettiin tästä päivästä alkaen nimitystä
apostoli erotukseksi häntä myöhemmin seuranneesta uskovien opetuslasten
valtavasta joukkokunnasta.
Myöhään samana iltana Jaakob, Johannes,
Andreas ja Simon kävivät keskustelun Johannes Kastajan kanssa, ja kyynelsilmin
mutta vakain äänin tämä järkkymätön juudealaisprofeetta
[sivu 1526]
luopui kahdesta
johtavasta opetuslapsestaan, jotta heistä tulisi tulevan valtakunnan
galilealaisen Prinssin apostoleita.
VALITSEMINEN
Sunnuntaiaamuna, helmikuun 24 päivänä vuonna 26 jKr, Jeesus jätti hyvästit Johannes Kastajalle jokirannassa lähellä Pellaa, eikä hän enää koskaan tätä lihallisessa hahmossa tavannut.
Kun Jeesus ja hänen neljä
opetuslapsi-apostoliaan läksivät Galileaan, Johanneksen seuraajien leirissä
puhkesi samana päivänä suuri meteli. Ensimmäinen suuri jakautuminen oli
käynnistymässä. Edellisenä päivänä Johannes oli Andreakselle ja Esralle
lausunut positiivisen käsityksensä, että Jeesus oli Vapahtaja. Andreas päätti
seurata Jeesusta, mutta Esra torjui lempeäluontoisen nasaretilaispuusepän ja
julisti työtovereilleen: "Profeetta Daniel julistaa, että Ihmisen Poika
tulee taivaan pilvissä, voimassa ja suuressa kunniassa. Tämä galilealainen
kirvesmies, tämä kapernaumilainen veneenveistäjä, ei voi olla Vapahtaja. Voiko
sellainen Jumalan lahja tulla Nasaretista? Tämä Jeesushan on Johanneksen
sukulainen, ja koska opettajamme on varsin lempeäsydäminen, häntä on petetty.
Pysytelkäämme erossa tästä vale-Messiaasta." Kun Johannes nuhteli Esraa
siitä, mitä tämä oli puhunut, Esra erosi monien opetuslasten keralla joukosta
ja riensi etelään. Ja tämä ryhmä jatkoi kastamista Johanneksen nimissä, ja
lopulta se perusti lahkon niistä, jotka uskoivat Johannekseen mutta jotka eivät
suostuneet hyväksymään Jeesusta. Mesopotamiassa on tämän ryhmän jäänne vielä
tänäkin päivänä.
Sillä aikaa kun tämä kahnaus kuohui Johanneksen seuraajien keskuudessa, Jeesus ja hänen neljä opetuslapsi-apostoliaan olivat vaeltaneet jo pitkän taipaleen kohti Galileaa. Ennen kuin he ylittivät Jordanin päästäkseen Nainin kautta Nasaretiin, Jeesus näki edessäpäin olevaa tietä katsastaessaan erään beetsaidalaisen Filippuksen, joka oli ystävänsä kanssa tulossa heitä kohti. Jeesus oli joskus aikaisemmin tuntenut Filippuksen, ja myös kaikki neljä uutta apostolia tunsivat hänet hyvin. Hän oli ystävänsä Natanaelin kanssa matkalla Johanneksen luo Pellaan saadakseen tietää lisää siitä, kun kerrottiin Jumalan valtakunnan olevan tulossa; ja Jeesuksen tapaaminen ilahdutti häntä. Filippus oli ollut Jeesuksen ihailija aina siitä lähtien, kun tämä ensi kerran saapui Kapernaumiin. Mutta Natanael, joka asui Galilean Kaanassa, ei tuntenut Jeesusta. Filippus käveli eteenpäin tervehtiäkseen ystäviään, kun Natanael puolestaan lepäili tienvarsipuun varjossa.
Pietari vei Filippuksen vähän sivummalle ja ryhtyi selittämään, että heistä kaikista, ja hän tarkoitti itseään, Andreasta, Jaakobia ja Johannesta, oli tullut Jeesuksen työtovereita uudessa valtakunnassa. Ja hän kehotti painokkaasti Filippustakin tarjoutumaan palvelukseen. Filippus oli pahassa pulassa. Mitä hänen tulisi tehdä? Siinä, ilman vähäistäkään ennakkovaroitusta -- tienposkessa Jordanin äärellä -- oli yht'äkkiä putkahtanut esille välitöntä ratkaisua vaativa koko elämäniän suurimerkityksisin asia. Tuossa tuokiossa hän ryhtyi vakavaan keskusteluun Pietarin, Andreaksen ja Johanneksen kanssa sillä aikaa, kun Jeesus selitti Jaakobille Kapernaumin kautta Galileaan suuntautuvan matkan pääpiirteitä. Lopulta Andreas ehdotti Filippukselle: "Mikset kysyisi Opettajalta?"
Siinä samassa Filippukselle valkeni, että
Jeesus olikin todellinen suurmies, mahdollisesti Messias, ja hän päätti
noudattaa, mitä Jeesus tästä asiasta päättäisi. Ja hän meni suoraan tämän
luokse kysyen: "Opettaja, menisinkö minä Johanneksen luokse vai liittyisinkö
niihin ystäviini, jotka seuraavat sinua?" Ja Jeesus vastasi: "Seuraa
minua." Filippusta vavahdutti vakuuttuneisuus siitä, että hän oli löytänyt
Vapahtajan.
Filippus viittasi nyt muuta ryhmää jäämään
paikalleen siksi aikaa, kun hän kiiruhti takaisin kertomaan uutisen
päätöksestään ystävälleen Natanaelille, joka edelleenkin pysytteli taka-alalla
mulperipuun alla ja pohdiskeli mielessään Johannes Kastajasta, tulevasta
valtakunnasta ja odotetusta
[sivu 1527]
Messiaasta
kuulemiaan moniaita asioita. Filippus pelmahti keskelle näitä mietiskelyjä ja
huudahti: "Olen löytänyt Vapahtajan, hänet, josta Mooses ja profeetat
kirjoittivat ja jota Johannes on julistanut." Natanael loi katseensa
ylöspäin ja kysyi: "Mistä tämä opettaja on kotoisin?" Ja Filippus
vastasi: "Hän on Nasaretin Jeesus, kirvesmies Joosefin poika, joka on
viime ajat asunut Kapernaumissa." Ja sitten Natanael jonkin verran
järkyttyneenä kysyi: "Voiko mitään niin hyvää tulla Nasaretista?"
Mutta häntä käsivarresta tarttuen Filippus sanoi: "Tule katsomaan."
Filippus
johdatti Natanaelin Jeesuksen luo, joka vilpitöntä epäilijää hyväntahtoisesti
suoraan silmiin katsoen sanoi: "Katso väärentämätöntä israelilaista, jossa
ei vilppiä ole. Seuraa minua." Ja Filippuksen puoleen kääntyen Natanael
sanoi: "Olet oikeassa, hän on todellakin ihmisten herra. Minäkin seuraan
häntä, jos olen sen arvoinen." Ja Jeesus nyökkäsi Natanaelille ja sanoi
toisen kerran: "Seuraa minua."
Jeesuksella oli
nyt koossa puolet hänen tulevien vuosien läheisten työtovereidensa
joukkokunnasta, joista viisi oli tuntenut hänet jo jonkin aikaa ja joista yksi,
Natanael, oli vieras. Pitempään viivyttelemättä he ylittivät Jordanin, ja
Nainin kylän kautta kulkien he saapuivat Nasaretiin myöhään samana iltana.
He yöpyivät kaikki Joosefin luona Jeesuksen poikavuosien
kodissa. Jeesuksen työtovereista oli melko käsittämätöntä, miksi heidän hetki
sitten kohtaamansa opettaja niin tarkkaan hävitti kaikki jäljellä olleet
kappaleet omista kirjoituksistaan, joita oli jäänyt kodin eri puolille kymmenen
käskyn ja muiden tunnuslauseiden ja sanontojen muodossa. Mutta tämä menettely
samoin kuin se tosiasia, etteivät he sittemmin nähneet hänen koskaan
kirjoittavan -- paitsi tomuun tai hiekkaan -- vaikutti syvästi heidän
mieleensä.
Seuraavana
päivänä Jeesus lähetti apostolinsa edeltäkäsin Kaanaan, sillä heidät oli kaikki
kutsuttu erään tuossa kaupungissa asuvan, huomattavassa asemassa olevan nuoren
naisen häihin, kun hän itse sen sijaan laittautui valmiiksi käydäkseen
pikimmiten äitinsä luona Kapernaumissa ja poiketakseen matkan varrella
Magdalassa tapaamassa veljeään Juudaa.
Ennen
Nasaretista-lähtöään Jeesuksen uudet työtoverit kertoivat Joosefille ja
Jeesuksen perheen muille jäsenille vasta vähän aikaa sitten sattuneista
ihmeellisistä tapahtumista ja toivat vapaasti julki uskomuksensa siitä, että
Jeesus olisi kauan kaivattu vapahtaja. Ja nämä Jeesuksen perheen jäsenet
keskustelivat tästä kaikesta, ja Joosef sanoi: "Kuka tietää, ehkä äiti
loppujen lopuksi oli oikeassa -- jospa kummallinen veljemme onkin tuleva
kuningas."
Juuda oli ollut
läsnä Jeesuksen kastetilaisuudessa, ja yhdessä veljensä Jaakobin kanssa hänestä
oli tullut Jeesuksen maiseen tehtävään lujasti uskova. Vaikka sekä Jaakob että
Juuda olivat varsin ymmällä sen suhteen, minkäluonteinen heidän veljensä
tehtävä olisi, heidän äitinsä sen sijaan oli herättänyt henkiin kaikki
aikaisemmat toiveensa Jeesuksesta Messiaana, Daavidin poikana, ja hän rohkaisi
poikiaan luottamaan veljeensä, joka olisi Israelin vapahtaja.
Jeesus saapui
Kapernaumiin maanantai-iltana, mutta hän ei mennyt omaan kotiinsa, jossa
asuivat Jaakob ja hänen äitinsä, vaan hän meni suoraan Sebedeuksen kotiin.
Kaikki hänen kapernaumilaisystävänsä näkivät hänessä tapahtuneen suuren ja
miellyttävän muutoksen. Nyt hän vaikutti taas verrattain iloiselta ja enemmän
omalta itseltään, sellaiselta kuin hän oli ollut aikaisempina Nasaretin
vuosinaan. Jo vuosien ajan ennen kastettaan ja vähän sitä ennen ja vähän sen
jälkeen eristyneisyydessä viettämiään jaksoja hän oli muuttunut aina vain
vakavammaksi ja vaiteliaammaksi. Nyt hän näytti heistä kaikista aivan entiseltä
itseltään. Hänestä
[sivu 1528]
tuntui huokuvan
jotakin majesteettisen painokasta ja ylevää, mutta hän oli taas kerran huoleton
ja iloinen.
Maria suorastaan
värisi odotuksesta. Hän oli aavistavinaan, että Gabrielin antama lupaus oli
lähestymässä täyttymystä. Hän odotti koko Palestiinan kohta hätkähtävän ja
ällistyvän, kun hänen poikansa ihmeellisellä tavalla paljastuisi juutalaisten
yliluonnolliseksi kuninkaaksi. Mutta kaikkiin niihin moniin kysymyksiin, joita
hänen äitinsä, Jaakob, Juuda ja Sebedeus esittivät, Jeesus vastasi hymyssä suin
ainoastaan: "On parempi, että viivähdän täällä jonkin aikaa; minun on
täytettävä taivaassa olevan Isäni tahto."
Seuraavana
päivänä, tiistaina, he kaikki taivalsivat Kaanaan osallistuakseen Naomin
häihin, jotka oli määrä pitää seuraavana päivänä. Ja huolimatta Jeesuksen
toistuvista varoituksista, etteivät he kertoisi hänestä yhdellekään ihmiselle "ennen
kuin Isän hetki tulisi", he levittivät melua pitämättä mutta
itsepintaisesti uutista, että he olivat löytäneet Vapahtajan. Jokainen heistä
odotti luottavaisesti, että Jeesus toisi julki messiaanisen vallan
haltuunottonsa tulevissa Kaanan häissä ja että hän tekisi sen suurella voimalla
ja verrattomalla suurenmoisuudella. He muistivat, mitä heille oli kerrottu
hänen kastetilaisuuteensa liittyneistä ilmiöistä, ja he uskoivat, että hänen
tulevalle elämänkululleen tässä maailmassa olisivat tunnusomaisia yhä
lukuisammat yliluonnolliset ihmeet ja ihmeenkaltaiset näytökset. Niinpä koko
maaseutu valmistautui kokoontumaan Kaanaan, Naomin ja Naatanin pojan Joohabin
hääjuhlille.
Maria ei ollut vuosikausiin ollut yhtä iloissaan. Hän
taittoi matkaa kohti Kaanaa sellaisessa hengessä kuin hän olisi kuningataräiti
menossa todistamaan poikansa kruunajaisia. Sen jälkeen kun Jeesus oli täyttänyt
kolmetoista, hänen perheensä ja ystävänsä eivät olleet nähneet häntä yhtä
huolettomana ja onnellisena, yhtä huomaavaisena ja tovereidensa toiveita ja
toivomuksia ymmärtävänä, yhtä liikuttavan myötätuntoisena. Siksi he kaikki
kuiskailivat pienissä ryhmissä keskenään ja ihmettelivät, mitä tulisi
tapahtumaan. Mitä tämä kummallinen persoona seuraavaksi tekisi? Millä tavoin
hän toisi näkyville tulevan valtakunnan loistavuuden? Ja heitä kaikkia
värisytti ajatus, että he olisivat läsnä ja näkisivät, kun Israelin Jumalan
valta ja mahti paljastettaisiin.
Keskiviikon
puoleenpäivään mennessä Kaanaan oli saapunut miltei tuhat vierasta, yli neljä
kertaa hääjuhlaan kutsuttujen määrä. Juutalaisten tapana oli viettää häät
keskiviikkona, ja hääkutsut oli lähetetty kuukautta aikaisemmin. Aamupäivällä
ja iltapäivän alkupuolella tilanne näytti pikemminkin Jeesuksen julkiselta vastaanottotilaisuudelta
kuin hääjuhlilta. Jokainen halusi tervehtiä tätä melkein jo
galilealaiskuuluisuutta, ja hän oli mitä sydämellisin kaikille: nuorille ja
vanhoille, juutalaisille ja ei-juutalaisille. Ja jokainen riemuitsi Jeesuksen
suostuessa johtamaan vihkimistä edeltävää kulkuetta.
Jeesus oli nyt
täydellisen tietoinen ihmisolemassaolostaan, jumalallisesta
pre-eksistenssistään, ja siitä, että hänen statuksessaan kietoutuivat yhteen
eli fuusioituivat ihmis- ja jumalallinen olemus. Hän pystyi täysin luontevasti
yhtenä hetkenä esittämään ihmisen osaa ja samassa silmänräpäyksessä omaksumaan
jumalallisuutta olevalle persoonallisuudelle kuuluvat oikeudet.
Sitä mukaa kun
päivä kului, Jeesus alkoi yhä paremmin tiedostaa ihmisten odottavan, että hän
suorittaisi jonkin ihmeen; aivan erityisesti hän pani merkille, miten hänen
perheensä ja hänen kuusi opetuslapsi-apostoliaan odottivat, että hän
asiaankuuluvasti toisi julki tulevan valtakuntansa jonkin hätkähdyttävän ja
yliluonnollisen ilmiön avulla.
[sivu 1529]
Iltapäivän
alkupuolella Maria kutsui Jaakobin luokseen, ja yhdessä he rohkenivat kääntyä
Jeesuksen puoleen kysyäkseen, luottaisiko hän heihin sen verran, että antaisi
heille tiedon, millä hetkellä ja missä häämenojen vaiheessa hänellä oli aikomus
tuoda julki, että hän oli se "yliluonnollinen". He olivat tuskin
saaneet sanottavaansa sanotuksi Jeesukselle, kun he huomasivat herättäneensä
hänelle luonteenomaisen närkästyksen. Hän lausui vain: "Jos rakastatte
minua, olkaa silloin halukkaat viipymään seurassani sen aikaa, jonka palvelen
sitä, mikä on taivaassa olevan Isäni tahto." Mutta hänen kasvojenilmeensä
paljasti kaunopuheisuuden alle kätketyn moitteen.
Tämä hänen
äitinsä ryhtymys oli suuri pettymys ihmis-Jeesukselle, ja sillä, miten hän
reagoi äitinsä tekemään yllyttävään ehdotukseen, jonka mukaan hänen olisi
pitänyt antaa periksi ja myöntyä johonkin ulkonaiseen jumalallisuutensa
julkituomiseen, oli häneen varsin vakavoittava vaikutus. Kysymyksessä oli yksi
niistä nimenomaisista asioista, joiden osalta hän oli juuri vähän aikaa sitten
kukkuloilla päättänyt, ettei hän sellaisia tekoja tekisi. Maria oli useiden
tuntien ajan hyvin alakuloinen. Hän sanoi Jaakobille: "En voi ymmärtää
häntä; mitä tämä kaikki oikein tarkoittaa? Eikö hänen kummallinen käyttäytymisensä
ikinä lopu?" Jaakob ja Juuda koettivat lohduttaa äitiään, kun Jeesus sen
sijaan vetäytyi tunniksi yksinäisyyteen. Mutta hän palasi muitten pariin ja oli
taas huoleton ja iloinen.
Häämenot
etenivät hiljaisen odotuksen vallitessa, mutta koko seremonia oli ohitse, eikä
kunniavieras ollut ryhtynyt mihinkään, ei esittänyt mitään sanomaa. Sitten
kuiskuteltiin, että tämä kirvesmies ja veneenrakentaja, jonka Johannes oli
julistanut "Vapahtajaksi", näyttäisikin mahtinsa illan
juhlallisuuksien aikana, kenties hääillallisilla. Mutta koko tällaisen
näytöksen odottelu haihtui tyystin hänen kuuden opetuslapsi-apostolinsa
mielestä, kun hän kutsui heidät koolle vähän ennen hääillallisia ja sanoi
täyttä totta tarkoittaen: "Älkää luulkokaan, että olisin tullut tähän
paikkaan tekemään jonkin ihmeen uteliaita tyydyttääkseni tai epäileväisiä
vakuuttaakseni. Olemme täällä pikemminkin palvellaksemme sitä, mikä on
taivaassa olevan Isämme tahto." Mutta kun Maria ja muut näkivät hänen
pitävän neuvoa tovereidensa kanssa, he olivat omassa ajatusmaailmassaan täysin
vakuuttuneita siitä, että kohta tapahtuisi jotakin epätavallista. Ja he
istuutuivat kaikki nauttimaan hääillallisesta ja juhlien merkeissä sujuvasta
hyvästä yhdessäolosta.
Sulhasen isä oli
varannut kaikkia vihkiäisjuhlaan kutsuttuja vieraita varten runsaasti viiniä,
mutta mistäpä hän olisi saattanut tietää, että hänen poikansa häistä tulisi
tapaus, joka näin läheisesti liittyisi odotettuun Jeesuksen julkituloon
messiaanisena vapahtajana. Hän oli iloinen saadessaan kunnian lukea kuuluisan
galilealaisen vieraidensa joukkoon. Mutta ennen kuin hääillallinen oli
nautittu, palvelijat toivat hänelle levottomuutta herättävän uutisen, että
viini alkoi olla vähissä. Kun virallinen illallinen oli päättynyt, ja vieraat
jo käyskentelivät puutarhassa, sulhasen äiti uskoutui Marialle ja kertoi, että
tilaisuutta varten varattu viini oli lopussa. Ja Maria sanoi luottavaisesti:
"Älähän huoli -- puhun asiasta pojalleni. Hän tulee avuksemme." Ja
hänellä oli otsaa sanoa näin vain muutamaa hetkeä aikaisemmin saamastaan
nuhteesta huolimatta.
Monien vuosien
ajan Maria oli aina kääntynyt Jeesuksen puoleen joka kerta, kun heidän
kotielämässään Nasaretissa ilmeni kriisejä, joten oli pelkästään luonnollista,
että Jeesus tässä tilanteessa tuli hänen mieleensä. Mutta tällä
kunnianhimoisella äidillä oli muitakin vaikuttimia siihen, miksi hän tässä
tilanteessa vetosi vanhimpaan poikaansa. Jeesuksen seistessä yksikseen
puutarhan yhdessä nurkkauksessa hänen äitinsä meni hänen lähelleen sanoen: "Poikani,
heillä ei ole viiniä." Ja Jeesus vastasi: "Vaimo hyvä, mitä tekemistä
minulla on sellaisen asian kanssa?" Maria sanoi: "Mutta minähän
uskon, että hetkesi on tullut; etkö voi auttaa meitä?" Jeesus vastasi:
"Sanon sinulle toistamiseen, etten ole tullut tekemään senlaatuisia
tekoja. Miksi
[sivu 1530]
kiusaat minua
taas näillä asioilla?" Ja silloin Maria kyyneliin puhjeten sanoi hänelle
rukoilevasti: "Mutta poikani, minä menin lupaamaan heille, että sinä
auttaisit meitä; olisit nyt niin kiltti, että tekisit jotakin hyväkseni?"
Ja silloin Jeesus virkkoi: "Nainen, onko sinun asiasi antaa moisia
lupauksia? Katso, ettet tee sitä enää toiste. Meidän on kaikissa asioissa
palveltava sitä, mikä on taivaassa olevan Isän tahto."
Maria, Jeesuksen
äiti, tunsi itsensä maahan lyödyksi; hän oli tyrmistynyt! Kun hän siinä seisoi
eleettömänä Jeesuksen edessä kyynelten valuessa pitkin hänen poskiaan,
Jeesuksen ihmissydämen valtasi sääli tätä naista kohtaan, joka oli antanut
hänelle lihallisen hahmon; ja eteenpäin kumartuen hän laski hellästi kätensä
hänen päänsä päälle ja sanoi: "No, no äitiseni, Mariaiseni, älä murehdi
vaikka sanani tuntuvatkin kovilta, sillä enkö ole monet kerrat sanonut sinulle,
että olen tullut vain täyttämään taivaallisen Isäni tahdon? Riemumielin
tekisin, mitä minulta pyydät, jos se vain olisi osa siitä, mikä on Isän tahto
--" ja yht'äkkiä Jeesus vaikeni, hän epäröi. Maria näytti vaistoavan, että
jotakin oli tapahtumassa. Ylös hypähtäen hän kietoi kätensä Jeesuksen kaulan
ympäri, suuteli häntä ja ryntäsi palvelijoiden puolelle sanoen: "Mitä
ikinä poikani sanoo, se tehkää." Mutta Jeesus ei sanonut mitään. Hän
ymmärsi nyt jo sanoneensa -- tai pikemminkin toivontäyteisesti ajatelleensa --
liikaa.
Maria tanssi
riemusta. Hänellä ei ollut aavistustakaan, miten viini tuotettaisiin, mutta
luottavaisesti hän uskoi lopultakin suostutelleensa esikoispoikansa sille
kannalle, että tämä toisi esille valtansa, uskaltaisi astua esiin vaatimaan
asemaansa ja osoittamaan Messiaan valtuutensa. Ja koska läsnä oli ja koska
tapahtumaan liittyi tiettyjä universumivoimia ja -persoonallisuuksia, joista
kaikki läsnäolevat olivat täysin tietämättömiä, ei Marian tarvinnut pettyä.
Viini, jota Maria halusi ja jota Jeesus, Jumala-ihminen, ihmisenä ja
myötätuntoisena toivoi, oli tulollaan.
Vähän matkan
päässä oli kuusi kivistä vesiastiaa, jotka olivat täynnä vettä ja joista kunkin
tilavuus oli runsaat seitsemänkymmentä litraa. Vesi oli tarkoitettu
käytettäväksi myöhemmin hääjuhlallisuuksien lopuksi suoritettavissa
puhdistautumisseremonioissa. Palvelusväen hälinä näiden valtavien kiviastioiden
ympärillä, missä Jeesuksen äiti oli heitä touhukkaasti johtamassa, kiinnitti
Jeesuksen huomion, ja kun hän meni paikalle, hän huomasi heidän ammentavan
astioista viiniä kannukaupalla.
Jeesukselle
valkeni vähitellen, mitä oli tapahtunut. Kaikista Kaanan häissä läsnä olevista
henkilöistä Jeesus oli se, joka oli yllättynein. Muuthan olivat odottaneetkin,
että hän tekisi ihmeen, mutta sitä hän nimenomaan ei ollut aikonut tehdä. Ja
silloin Ihmisen Poika muisti Personoidun Ajatuksensuuntaajansa kukkuloilla
lausumat varoituksen sanat. Hänen mieleensä palautui, miten Suuntaaja oli
varoittanut häntä, ettei mikään mahti tai persoonallisuus kykenisi riistämään
häneltä luojalle kuuluvaa ajastariippumattomuuden oikeutta. Puheena olevassa
tilanteessa voimanmuuntajat, keskiväliolennot ja kaikki muut tarpeelliset
persoonallisuudet kerääntyivät tämän vesierän ja muiden tarpeellisten
elementtien äärelle ja sen jälkeen, kun Universumin Luoja-Poika oli tuonut julki
toivomuksensa, ei ollut mitään keinoa estää viinin silmänräpäyksellistä
ilmaantumista. Ja että näin kävi, oli itse asiassa kaksinkertaisen varmaa
Personoidun Suuntaajan ilmoitettua, ettei Pojan toiveen täyttäminen ollut
millään muotoa ristiriidassa Isän tahdon kanssa.
Mutta tämä ei
missään mielessä ollut ihme. Yhteenkään luonnonlakiin ei tehty muutoksia,
yhtäkään luonnonlakia ei kumottu, yhdenkään luonnonlain rajojen yli edes ei
astuttu. Mitään muuta ei tapahtunut kuin aikatekijän kumoutuminen viinin
aikaansaamiseen tarvittavien kemiallisten alkuaineiden taivaallisen
yhteenkokoamisen yhteydessä. Kaanassa Luojan välikädet tekivät tässä
tilanteessa viiniä aivan samalla tavoin kuin sitä valmistetaan tavanomaisella
ja luonnonmukaisella menetelmällä, paitsi että he tekivät sen
aikatekijästä riippumatta ja että asiaan puuttuivat myös ihmistä korkeammalla
tasolla olevat voimat sikäli, että ne avaruudessa keräsivät yhteen tarpeelliset
kemialliset ainesosaset.
[sivu 1531]
Oli sitä paitsi
ilmeistä, ettei tämän niin kutsutun ihmeen toteutuminen ollut vastoin
Paratiisin-Isän tahtoa, sillä muutoin se olisi jäänyt tapahtumatta, olihan
Jeesus jo kaikessa alistunut Isän tahtoon.
Kun palvelijat
ammensivat tätä uutta viiniä ja veivät sitä sulhaspojalle, "juhlamenojen
ohjaajalle", ja kun tämä oli sitä maistanut, hän kutsui paikalle sulhasen
ja sanoi: "Tapana on, että paras viini tuodaan tarjolle ensimmäisenä ja
sitten, kun vieraat ovat juopuneet, tuodaan esille huonompaa viinipuun antia;
mutta sinä oletkin säästänyt parhaan viinin juhlien loppuun."
Maria ja
Jeesuksen opetuslapset iloitsivat suuresti siitä, minkä he luulivat ihmeeksi;
ihmeeksi, josta he luulivat, että Jeesus oli sen esittänyt tarkoituksellisesti.
Mutta Jeesus vetäytyi puutarhan suojaisaan nurkkaukseen ja oli muutaman lyhyen
hetken ajan syvissä mietteissään. Lopulta hän päätteli, että välikohtaus oli
ollut asia, joka ei ollut näissä olosuhteissa ollut hänen vallassaan, ja koska
se ei ollut ollut vastoin hänen Isänsä tahtoa, se oli väistämätön. Kun hän
palasi ihmisten pariin, nämä suhtautuivat häneen pelonsekaisella
kunnioituksella; he kaikki uskoivat hänen olevan Messias. Mutta Jeesus oli
perin pohjin hämillään, sillä hän tiesi heidän uskovan häneen vain sen
epätavallisen tapahtuman johdosta, jota he olivat juuri olleet todistamassa,
vaikkei niin pitänyt olla. Ja Jeesus vetäytyi taas joksikin aikaa talon
katolle, saadakseen käydä asian kokonaisuudessaan ajatuksissaan läpi.
Jeesus ymmärsi nyt täysin, että hänen oli oltava
alituisesti varuillaan, jottei hän myötätunnon ja säälin valtaan antautumalla
tulisi aiheuttaneeksi lisää tämänlaatuisia välikohtauksia. Ja kuitenkin, monta
samanlaista tapausta sattui ennen kuin Ihmisen Poika erkani lopullisesti
elämästään kuolevaisen lihallisessa hahmossa.
Vaikka monet
vieraista jäivät koko viikon jatkuville hääjuhlille, Jeesus lähti vasta
valitsemiensa opetuslapsi-apostoliensa -- Jaakobin, Johanneksen, Andreaan,
Pietarin, Filippuksen ja Natanaelin -- kanssa varhain seuraavana aamuna kohti
Kapernaumia, ja hän poistui juhlilta ketään hyvästelemättä. Jeesuksen perhe ja
kaikki hänen kaanalaisystävänsä olivat hyvin huolissaan siitä, että hän niin
äkkiä lähti heidän luotaan, ja Jeesuksen nuorin veli Juuda lähti etsimään
häntä. Jeesus meni apostoleineen suoraa tietä Sebedeuksen kotiin Beetsaidassa.
Tällä matkalla Jeesus puhui vast'ikään valitsemiensa työtovereiden kanssa
monista tulevan valtakunnan kannalta tärkeistä asioista ja varoitti heitä
erityisesti koskaan kertomasta veden muuttumisesta viiniksi. Hän antoi heille
myös sen neuvon, että he tulevaisuudessa työskennellessään karttaisivat
Sepforiin ja Tiberiaan kaupunkeja.
Tuona iltana
pidettiin illallisen jälkeen tässä Sebedeuksen ja Salomen kodissa eräs
Jeesuksen koko maisen elämänuran tärkeimmistä neuvonpidoista. Vain mainitut
kuusi apostolia olivat läsnä tässä kokouksessa; Juuda saapui vasta, kun he jo
olivat lähdössä kukin taholleen. Nämä kuusi valittua miestä olivat matkanneet
Kaanasta Beetsaidaan Jeesuksen kanssa ikään kuin ilmassa kulkien. He olivat
täynnä odotusta, ja pelkkä ajatuskin siitä, että heidät oli valittu Ihmisen
Pojan läheisiksi työtovereiksi, sai heidät värisemään innosta. Mutta kun Jeesus
ryhtyi selvittämään heille, kuka hän oli, ja mikä hänen tehtävänsä tulisi olemaan
maan päällä ja miten se mahdollisesti päättyisi, he tyrmistyivät. He eivät
kyenneet käsittämään, mitä Jeesus heille kertoi. He olivat sanattomia, jopa
Pietari tunsi itsensä sanoin kuvaamattoman musertuneeksi. Vain syvämietteinen
Andreas rohkeni vastata Jeesuksen neuvoksi tarkoittamiin sanoihin. Kun Jeesus
tajusi, etteivät he käsittäneet hänen sanomaansa; kun hän ymmärsi, että heidän
aivoituksensa juutalaisesta Messiaasta olivat niin täysin valmiiksi
kiteytyneitä, hän lähetti heidät lepäämään. Itse hän sen sijaan käveli ja
keskusteli
[sivu 1532]
veljensä Juudan
kanssa. Ja ennen kuin Juuda erosi Jeesuksen seurasta, hän sanoi hyvin
tunteikkaana: "Isä-veljeni, en ole koskaan sinua ymmärtänyt. Varmuudella
en tiedä nytkään, oletko sinä se, mitä äitini on meille opettanut, enkä täysin
käsitä tulevaa valtakuntaa, mutta sen toki tiedän, että olet voimallinen
Jumalan mies. Kuulin sen äänen Jordanilla, ja olen sinuun uskova, kuka ikinä
oletkin." Ja nämä sanat lausuttuaan hän poistui ja meni omaan kotiinsa
Magdalassa.
Jeesus ei tuona
yönä nukkunut. Yöviittansa pukeutuneena hän istui ulkona järven rannalla ja
ajatteli -- ajatteli seuraavan päivän sarastukseen asti. Tuon mietiskelyyn
käyttämänsä yön pitkinä tunteina Jeesukselle muodostui selkeä käsitys siitä,
ettei hän koskaan kykenisi saamaan seuraajiaan näkemään hänet jossakin muussa
valossa kuin kauan kaivattuna Messiaana. Hän päätyi toteamaan, ettei ollut
olemassa mitään keinoa saada hänen valtakunnasta kertovaa sanomaansa leviämään
muutoin kuin Johanneksen ennustuksen täyttymyksenä ja esiintymällä juutalaisten
odotuksen kohteena. Sitä paitsi, vaikkei hän ollutkaan Daavidin tyyppinen
Messias, hän totisesti oli silti muinaisista tietäjistä hengellisemmin
asennoituneiden esittämien profeetallisten näkemysten täyttymys. Hän ei koskaan
enää kokonaan kiistänyt olevansa Messias. Hän päätti jättää tämän mutkikkaan
tilanteen lopullisen selvittämisen Isän tahdon toteutumisen varaan.
Seuraavana aamuna hän liittyi ystäviensä seuraan
aamiaispöydässä, mutta koolla oli perin iloton joukko. Hän seurusteli heidän
kanssaan ja keräsi heidät aterian päätyttyä ympärilleen sanoen: "Isäni
tahto on, että viivähdämme näillä tienoin jonkin aikaa. Olette kuulleet
Johanneksen sanovan hänen tulleen valmistamaan tietä valtakunnalle; meidän on
sen vuoksi odotettava kunnes Johanneksen sananjulistus on päätöksessään. Kun
Ihmisen Pojan edelläkävijä on saanut työnsä valmiiksi, sitten ryhdymme
julistamaan valtakunnan hyvää sanomaa." Hän määräsi apostolinsa takaisin
kalaverkkojensa pariin, kun hän itse sen sijaan laittautui valmiiksi mennäkseen
Sebedeuksen kanssa veneveistämölle ja lupasi tavata heidät seuraavana päivänä
synagogassa, jossa hänen oli määrä pitää puhe, ja sopi neuvonpidosta heidän
kanssaan tuon sapatin iltapäiväksi.
Jeesuksen ensimmäinen hänen kasteensa jälkeinen julkinen esiintyminen tapahtui Kapernaumin synagogassa sapattina, maaliskuun 2 päivänä vuonna 26 jKr. Synagoga oli ääriään myöten täynnä. Kertomukseen Jordanissa tapahtuneesta kasteesta lisättiin nyt Kaanasta saapuneet tuoreimmat uutiset vedestä ja viinistä. Jeesus antoi kunniapaikat kuudelle apostolilleen, ja heidän seurassaan istuivat hänen lihalliset veljensä Jaakob ja Juuda. Hänen äitinsä, joka oli edellisenä iltana palannut Jaakobin mukana Kapernaumiin, oli niin ikään läsnä ja istui naisille varatussa synagogan osastossa. Koko kuulijakunta oli kiihtymyksen vallassa; he odottivat näkevänsä jonkin yliluonnollista voimaa osoittavan julkituonnin tilanteeseen sopivana todistuksena sen miehen olemuksesta ja vallasta, jonka oli tuona päivänä määrä puhua heille. Mutta heidän kohtalonaan oli kokea pettymys.
Kun Jeesus nousi seisomaan, synagogan esimies
ojensi hänelle pyhien kirjoitusten kirjakäärön, ja Jeesus luki profeetta
Jesajan kirjasta: "Näin sanoo Herra: 'Taivas on minun valtaistuimeni ja
maa on minun jalkojeni astinlauta. Missä on se huone, jonka minulle rakensitte?
Ja missä on se paikka, joka on minun asuinsijani? Minun käteni on kaikki nämä
tehnyt', sanoo Herra. 'Mutta minä katson sen miehen puoleen, joka on köyhä ja
jolla on särjetty henki ja joka vapisee minun sanani edessä.' Kuulkaa Herran
sana, te, jotka vapisette ja pelkäätte: 'Teidän veljenne vihasivat teitä ja
ajoivat teidät luotaan minun nimeni tähden.' Mutta ylistetty olkoon Herra. Hän
ilmestyy teille ilossa, ja kaikki muut joutuvat häpeään. Ääni kaupungista, ääni
temppelistä, ääni
[sivu 1533]
Herralta sanoo: 'Ennen kuin hän kipuja tunsi, hän synnytti; ennen kuin hänelle tuskat tulivat, hän sai poikalapsen.' Kuka on sellaista kuullut? Pantaisiinko maa syntymään yhdessä päivässä? Tai voiko kansa syntyä yht'äkkiä? Mutta näin sanoo Herra: 'Katso, minä ohjaan hänen tykönsä rauhan niin kuin virran, ja jopa muukalaisten kunnia on oleva niin kuin tulviva joki. Niin kuin äiti lohduttaa lastaan, niin olen minä teitä lohduttava. Ja myös Jerusalemissa te saatte lohdutuksen. Ja kun näette mitä olen sanonut, niin teidän sydämenne iloitsee.'"
Kun Jeesus oli päässyt lukemansa loppuun, hän
luovutti käärön takaisin sen vartijalle. Ennen istuutumistaan hän sanoi
yksinkertaisesti vain: "Olkaa kärsivälliset ja saatte nähdä Jumalan
kunnian; samoin on käyvä niille, jotka viipyvät minun seurassani ja niin
tehdessään oppivat noudattamaan taivaassa olevan Isäni tahtoa." Ja ihmiset
menivät kotiinsa ihmetellen, mikä mahtoi olla kaiken tämän tarkoitus.
Samana iltapäivänä Jeesus apostoleineen astui yhdessä Jaakobin ja Juudan kanssa veneeseen, ja he soutivat veneen vähän matkan päähän rannasta ankkuroituen sinne siksi aikaa, kun Jeesus puhui heille tulevasta valtakunnasta. Ja he ymmärsivät enemmän kuin olivat ymmärtäneet torstai-iltana.
Jeesus neuvoi heitä palaamaan tavanomaisiin tehtäviinsä kunnes "valtakunnan hetki tulee". Ja rohkaistakseen heitä hän näytti esimerkkiä palaamalla veneveistämölle säännöllisen työnsä pariin. Selitettyään heille, että heidän tulisi käyttää joka ilta kolme tuntia opiskeluun ja valmentautumiseen tulevaa toimintaansa varten, Jeesus sanoi heille lisäksi: "Jäämme kaikki näille tienoin kunnes Isä pyytää minua kutsumaan teitä. Jokaisen teistä on nyt palattava tavanomaiseen työhönsä ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Älkää kenellekään kertoko minusta, ja muistakaa, ettei valtakuntani tule metelillä eikä hälinällä, vaan pikemminkin sen pitää tulla sen suuren muutoksen kautta, jonka Isäni silloin on saanut aikaan sydämessänne ja niiden sydämessä, jotka on määrä kutsua liittymään joukkoonne valtakunnan neuvoskuntiin. Te olette nyt ystäviäni. Luotan teihin ja rakastan teitä. Teistä tulee kohta henkilökohtaisia työtovereitani. Olkaa kärsivällisiä, olkaa lempeitä. Olkaa aina kuuliaisia sille, mikä on Isän tahto. Valmistautukaa sitä hetkeä varten, kun valtakunta kutsuu. Samalla kun koette suurta iloa Isäni palveluksessa, samalla teidän tulisi olla myös valmiita kohtaamaan vaikeuksia, sillä varoitan teitä, että moni astuu valtakuntaan vasta paljon koettelemuksen jälkeen. Mutta niistä, jotka ovat löytäneet valtakunnan, on sanottava, että heidän ilonsa on oleva täysinäistä; ja heistä sanotaan, että he ovat koko maan siunatut. Mutta älkää elätelkö väärää toivetta, sillä maailma tulee kompastumaan sanoihini. Edes te, ystäväni, ette täysin käsitä, mitä minä hämmentyneen mielenne eteen parhaillani tuon. Älkää erehtykö; ryhdymme uurastamaan tunnusmerkkiä odottavain sukupolven hyväksi. He tulevat vaatimaan tunnustekoja osoitukseksi siitä, että olen Isäni lähettämä, ja he ovat hitaita huomaamaan, että valtakirjani tehtävää varten, jota olen tullut suorittamaan, sisältyy siihen, että paljastan Isäni osoittaman rakkauden."
Samana iltana, sitten kun he olivat palanneet maihin ja ennen kuin he lähtivät omille teilleen, Jeesus vedenrajassa seistessään rukoili: "Isäni, kiitän sinua näistä vähäisistä, jotka epäilyksistään huolimatta jo nyt uskovat. Ja heidän tähtensä olen jäänyt vielä tänne tehdäkseni niin kuin on sinun tahtosi. Ja oppikoot he nyt olemaan yhtä niin kuin mekin olemme yhtä."
7. NELJÄ KUUKAUTTA HARJOITUSTA
Neljä pitkää kuukautta -- maalis-, huhti-,
touko- ja kesäkuun -- jatkui tämä odotteluaika. Jeesus piti näiden kuuden
työtoverinsa ja oman veljensä Jaakobin kanssa yli sata pitkää ja
vakavahenkistä, jos kohta iloista ja riemullista keskustelutuokiota. Juuda
kykeni vain harvoin
[sivu 1534]
osallistumaan näille oppitunneille siksi, että hänen perhepiirissään sairasteltiin. Jeesuksen veli Jaakob ei kadottanut uskoaan Jeesukseen, mutta näiden viivytyksen ja toimettomuuden kuukausien kuluessa Maria vaipui lähes epätoivoon poikansa suhteen. Hänen uskonsa, joka Kaanassa oli noussut sellaisiin korkeuksiin, vajosi nyt uuteen aallonpohjaan. Hän osasi turvautua vain usein toistamaansa hokemaan: "En voi käsittää häntä. En kykene keksimään, mistä tässä kaikessa oikein on kysymys." Mutta Jaakobin vaimo teki parhaansa pönkittääkseen Marian rohkeutta.
Koko tämän nelikuukautisen jakson ajan näillä seitsemällä uskovalla, joista yksi oli Jeesuksen oma lihallinen veli, oli tilaisuus tutustua Jeesukseen. He alkoivat tottua ajatukseen, että he elivät tämän Jumala-ihmisen kanssa. Vaikka he kutsuivat häntä Rabbiksi, he alkoivat oppia olemaan pelkäämättä häntä. Jeesuksessa oli sitä verratonta persoonallisuuden rakastettavuutta, jonka ansiosta hän saattoi elää heidän keskuudessaan niin, ettei hänen jumalallisuutensa kauhistanut heitä. Heistä oli todellakin helppoa olla "ystävä Jumalan kanssa", Jumalan, joka oli ruumiillistunut kuolevaisen lihalliseen hahmoon. Tämä odotteluaika koetti ankarasti koko tätä uskovien ryhmää. Mitään ihmeenkaltaista ei tapahtunut, ei kerrassaan mitään. Päivän toisensa perään he toimittelivat tavanomaisia askareitaan, ja ilta illan jälkeen he istuivat Jeesuksen jalkojen juuressa. Ja hänen verraton persoonallisuutensa ja hänen ilta illan jälkeen puhumansa rakastettavat sanat pitivät heidät yhdessä.
Tämä odottelun ja opettamisen kausi oli erityisen vaikea Simon Pietarille. Tavan takaa hän koetti taivutella Jeesusta, jotta tämä olisi lähtenyt liikkeelle ja alkanut Galileassa saarnata valtakunnasta sillä aikaa, kun Johannes jatkoi saarnaamistaan Juudeassa. Mutta Jeesus antoi Pietarille aina saman vastauksen: "Ole kärsivällinen, Simon. Edisty. Emme ole yhtään liian valmiita sitten, kun Isä kutsuu." Ja Andreas tapasi omine kypsyneempine ja filosofisempine neuvoineen aika ajoin rauhoitella Pietaria. Jeesuksen inhimillinen luonnollisuus oli tehnyt valtavan vaikutuksen Andreakseen. Hän ei milloinkaan väsynyt pohdiskelemaan, miten joku, joka kykeni elämään näin lähellä Jumalaa, voikin olla niin perin juurin ystävällinen ja huomaavainen ihmisiä kohtaan.
Koko puheena olevan ajanjakson aikana Jeesus puhui synagogassa vain kahdesti. Näiden monien odotuksen viikkojen kääntyessä lopuilleen puheet hänen kasteestaan ja Kaanan viinistä olivat alkaneet hiljetä. Ja Jeesus piti huolen siitä, ettei tänä aikana tapahtunut uusia näennäisiä ihmeitä. Mutta vaikka he elivät Beetsaidassa näin huomaamattomasti, puheet Jeesuksen kummallisista aikaansaannoksista olivat kantautuneet Herodes Antipaan tietoon. Ja tämä puolestaan lähetti urkkijoita ottamaan selvää, millä asioilla Jeesus liikkui. Mutta enemmän Herodesta huoletti Johanneksen saarnaaminen. Hän päätti olla hätyyttämättä Jeesusta, jonka toiminta kulki rauhallisesti omia uriaan Kapernaumissa.
Tänä odotteluaikana Jeesus koetti opettaa
tovereilleen, miten heidän tulisi asennoitua Palestiinan erilaisiin
uskonnollisiin ryhmiin ja poliittisiin puolueisiin. Jeesuksen sanat kuuluivat
aina: "Koetamme voittaa puolellemme niistä jokaisen, mutta emme kuulu
niistä yhteenkään."
Kirjanoppineita ja rabbeja kutsuttiin yhdessä
fariseuksiksi. He puhuivat itsestään "virkaveljinä". He olivat
juutalaisten keskuudessa monessa mielessä edistyksellinen ryhmä, sillä he
olivat omaksuneet monia sellaisia opetuksia, joita heprealaiskirjoituksissa ei
sanatarkasti luettuna esiintynyt. Tällainen oli esimerkiksi usko vainajien
kuolleistaheräämiseen, oppi, josta mainitsi vain yksi viimeisimmistä profeetoista,
nimittäin Daniel.
Saddukeuksiin kuuluivat papisto ja tietyt
varakkaat juutalaiset. He eivät olleet pikkutarkkoja lain yksityiskohtien
noudattamisen suhteen. Fariseukset ja saddukeukset olivat oikeastaan
uskonnollisia puolueita, paremminkin kuin lahkoja.
Essealaiset olivat aito uskonnollinen lahko,
joka oli saanut alkunsa makkabealaiskapinan aikana ja jonka vaatimukset olivat
joissakin suhteissa tiukempia kuin fariseusten. He olivat omaksuneet monia
persialaisia uskomuksia ja menettelytapoja ja elivät veljeskunnittain
[sivu 1535]
luostareissa, pidättyivät avioliitosta, ja
heillä oli kaikki yhteistä. Heidän erikoisalanaan olivat opetukset enkeleistä.
Selootit olivat kiihkeistä juutalaisista
isänmaanystävistä koostuva ryhmä. He edustivat näkemystä, jonka mukaan mitkä
hyvänsä ja kaikki menetelmät olivat oikeutettuja kamppailussa Rooman ikeestä
vapautumisen hyväksi.
Herodeslaiset olivat puhtaasti poliittinen
puolue, joka ajoi vapautumista Rooman harjoittamasta suorasta vallankäytöstä
Herodesten dynastian valtaanpalauttamisen kautta.
Tarkalleen Palestiinan keskellä asuivat
samarialaiset, joiden kanssa "juutalaiset eivät olleet missään
tekemisissä", siitäkään huolimatta, että näillä oli monia näkemyksiä,
jotka olivat samanlaisia kuin juutalaisten opetukset.
Kaikki mainitut puolueet ja lahkot -- pienehkö nasiiriveljeskunta mukaan luettuna -- uskoivat joskus tapahtuvaan Messiaan tulemiseen. Ne kaikki odottivat kansallista vapahtajaa. Mutta Jeesus oli varsin selväsanainen tehdessään tiettäväksi, ettei hän eivätkä hänen opetuslapsensa liittyisi mihinkään näistä ajatus- tai toimintasuunnista. Ihmisen Pojasta ei ollut määrä tulla sen kummemmin nasiiria kuin essealaistakaan.
Kun Jeesus myöhemmin määräsi apostolit lähtemään Johanneksen tavoin saarnaamaan evankeliumia ja opettamaan uskovia, hän korosti "taivaan valtakunnasta kertovan hyvän sanoman" julistamista. Väsymättä hän terotti työtovereidensa mieleen, että heidän täytyi "osoittaa rakkautta, sääliväisyyttä ja myötätuntoa". Jo alkuvaiheessa hän opetti seuraajilleen, että taivaan valtakunta oli hengellinen kokemus, jossa oli kysymys siitä, että Jumala asetetaan ihmissydämissä valtaistuimelle.
Näin kun he siis
odottelivat ennen aktiiviseen julkisuudessa tapahtuvaan julistustyöhön ryhtymistään,
Jeesus ja nämä seitsemän käyttivät joka viikko kaksi iltaa synagogassa
heprealaiskirjoitusten tutkimiseen. Myöhempinä vuosina, kiihkeästä julkisesta
toiminnasta koostuvien kausien jälkeen, apostolit muistelivat näitä neljää
kuukautta kallisarvoisimpana ja antoisimpana vaiheena koko heidän Mestarin
kanssa yhdessä viettämästään ajasta. Jeesus opetti näille miehille kaiken,
minkä nämä pystyivät omaksumaan. Hän ei erehtynyt opettamaan heille liikaa. Hän
ei kylvänyt hämminkiä esittämällä sellaista totuutta, joka olisi ollut liian
paljon heidän käsityskykynsä yläpuolella.
Sapattina, kesäkuun 22 päivänä, vähän ennen kuin he lähtivät ensimmäiselle saarnamatkalleen ja kymmenisen päivää Johanneksen vangitsemisen jälkeen Jeesus nousi synagogan saarnatuoliin toisen kerran sen jälkeen, kun oli tuonut apostolinsa Kapernaumiin.
Kun Jeesus oli työnsä ääressä veneveistämöllä, Pietari toi Jeesukselle muutamaa päivää ennen kuin tämä esitti seuraavaksi kerrotun saarnansa "Valtakunnasta", tiedon Johanneksen pidättämisestä. Jeesus laski taas kerran työkalut käsistään, riisui työesiliinansa ja sanoi Pietarille: "Isän hetki on tullut. Valmistautukaamme julistamaan valtakunnan evankeliumi."
Jeesus suoritti viimeiset askarensa
höyläpenkin ääressä tänä tiistaipäivänä, joka oli kesäkuun 18 päivä vuonna 26
jKr. Pietari ryntäsi ulos työpajasta, ja iltapäivän puoleenväliin mennessä hän
oli kerännyt yhteen kaikki toverinsa, ja jätettyään heidät metsikköön lähelle
järvenrantaa hän lähti etsimään Jeesusta. Mutta Pietari ei kyennyt löytämään
häntä, sillä Mestari oli mennyt toiseen metsikköön rukoilemaan. Ja he näkivät
hänet vasta myöhään saman päivän iltana, kun hän palasi Sebedeuksen taloon ja
pyysi ruokaa. Seuraavana päivänä hän lähetti veljensä Jaakobin pyytämään, että
hänelle myönnettäisiin oikeus tulevana sapattipäivänä puhua synagogassa. Ja
synagogan esimies oli mielissään siitä, että Jeesus taas halusi toimittaa
jumalanpalveluksen.
[sivu 1536]
Ennen kuin Jeesus esitti tämän unohtumattoman saarnan Jumalan valtakunnasta, joka saarna oli hänen julkisen uransa ensimmäinen vaatelias yritys, hän luki pyhistä kirjoituksista seuraavat tekstikohdat: "Sinä olet minulle silloin pappien valtakunta, pyhä kansa. Jahve on meidän tuomarimme, Jahve on meidän lainsäätäjämme, Jahve on meidän kuninkaamme; hän on meidät pelastava. Jahve on minun kuninkaani ja minun Jumalani. Hän on koko maanpiirin suurkuningas. Rakastava hyvyys on Israelin yllä tässä valtakunnassa. Siunattu olkoon Herran kunnia, sillä hän on meidän Kuninkaamme."
Kun Jeesus oli tämän lukenut, hän sanoi:
"Olen tullut julistamaan Isän valtakunnan perustetuksi. Ja tämän valtakunnan jäseniä tulevat olemaan juutalaisten ja muukalaisten, rikkaiden ja köyhien, vapaiden ja orjien palvovat sielut, sillä Isäni ei katso henkilöön, vaan hänen rakkautensa ja armonsa ovat kaikkien yllä.
"Isä, joka on taivaassa, lähettää henkensä ihmismielten sisimpään, ja sitten kun työni tässä maailmassa on päättynyt, vuodatetaan kaiken lihan ylle niin ikään Totuuden Henki. Ja Isäni henki ja Totuuden Henki antavat teille sijan tulevassa valtakunnassa, jonka tunnusmerkkejä ovat hengellinen ymmärtämys ja jumalallinen vanhurskaus. Valtakuntani ei ole tästä maailmasta. Ihmisen Poika ei vie sotajoukkoja taisteluun pystyttääkseen maallista valtaa edustavan valtaistuimen tai perustaakseen maallista kunniaa olevan valtakunnan. Sitten kun valtakuntani on tullut, silloin te tunnette Ihmisen Pojan Rauhan Ruhtinaana, ikiaikojen Isän julkitulona. Tämän maailman lapset taistelevat perustaakseen ja laajentaakseen tämän maailman valtakuntia, mutta minun opetuslapseni astuvat taivaan valtakuntaan moraalisten päätöstensä ja henkisten voittojensa avulla; ja sinne kerran astuttuaan he löytävät riemun, vanhurskauden ja ikuisen elämän.
"Jotka ensin pyrkivät taivaan valtakuntaan ja alkavat sillä keinoin tavoitella Isälleni ominaista luonteen jaloutta, omaavat kohta kaiken muunkin, mikä on tarpeellista. Mutta sanon teille sillä täyttä totta tarkoittaen: Ellette pyri taivaan valtakuntaan pikkulapsen uskoa ja luottavaista riippuvuutta osoittaen, teillä ei ole mitään keinoa päästä sisälle.
"Älkää antako niiden pettää itseänne, jotka tulevat ja sanovat valtakunnan olevan täällä tai valtakunnan olevan tuolla, sillä Isäni valtakunnassa ei ole kysymys näkyvistä ja aineellisista olevaisista. Ja tämä valtakunta on jo nyt teidän keskellänne, sillä missä Jumalan henki opettaa ja johdattaa ihmisen sielua, siellä todellisuudessa on taivaan valtakunta. Ja tämä Jumalan valtakunta on vanhurskautta, rauhaa, ja iloa Pyhässä Hengessä.
"Johannes tosiaankin kastoi teidät katumuksen ja syntienne anteeksiantamisen merkiksi, mutta taivaan valtakuntaan astuessanne teidät kastetaan Pyhällä Hengellä.
"Isäni valtakunnassa ei ole juutalaista eikä ei-juutalaista, siellä on vain niitä, jotka palvelemalla pyrkivät täydellisyyteen, sillä minä sanon, että joka tahtoo olla suuri Isäni valtakunnassa, hänestä pitää ensin tulla kaikkien palvelija. Jos olet halukas palvelemaan lähimmäisiäsi, sijasi on minun rinnallani valtakunnassani, aivan kuten minulla, joka nyt palvelen luodun olennon hahmossa, on kohta oleva sija Isäni rinnalla hänen valtakunnassaan.
"Tämä uusi valtakunta on siemenen kaltainen, joka kasvaa pellon hyvässä mullassa. Sen oksat eivät tuossa tuokiossa notku hedelmistä. Siitä kun valtakunta on perustettu ihmissieluun, kuluu paljon aikaa hetkeen, jolloin valtakunnasta on kypsynyt iäisen vanhurskauden ja ikuisen pelastuksen täyteläinen hedelmä.
"Ja tämä valtakunta, jonka minä teille
julistan, ei ole mikään mahdin ja yltäkylläisyyden valtapiiri. Taivaan
valtakunnassa ei ole kysymys ruoasta eikä juomasta, vaan paremminkin elämästä,
joka yhä enemmän olennoi vanhurskautta ja kasvavaa iloa yhä täydellisemmäksi
käyvästä taivaallisen Isäni palvelemisesta.
[sivu 1537]
Sillä eikö Isä ole sanonut tässä maailmassa olevista lapsistaan: 'Minun tahtoni on, että he lopulta olisivat täydellisiä niin kuin minäkin olen täydellinen.'
"Olen tullut julistaakseni valtakunnan ilosanoman. En ole tullut lisätäkseni niiden raskasta kuormaa, jotka tahtoisivat astua tähän valtakuntaan. Julistan, että on olemassa uusi ja parempi tie, ja niiden osana, jotka kykenevät astumaan tulevaan valtakuntaan, on oleva jumalallinen lepo. Ja maksoipa se teille tämän maailman hyvyyksissä mitä tahansa, maksoittepa taivaan valtakuntaan päästäksenne minkä hinnan hyvänsä, saatte vastikkeena moninkertaisesti enemmän iloa ja hengellistä edistymistä tässä maailmassa ja ikuisen elämän tulevana aikakautena.
"Isän valtakuntaan astuminen ei odota marssivia armeijoita, tämän maailman valtakuntien kukistumista eikä vankina pitävien ikeiden murskaamista. Taivaan valtakunta on käden ulottuvilla, ja jotka sinne sisälle astuvat, löytävät kaikki yltäkylläisen vapauden ja riemullisen pelastuksen.
"Tämä valtakunta on ikiaikainen valtapiiri. Ne, jotka astuvat valtakuntaan, nousevat Isäni tykö; ei ole epäilystäkään siitä, että he pääsevät hänen Paratiisissa olevan kunniansa oikealle puolelle. Ja kaikista, jotka astuvat taivaan valtakuntaan, on määrä tulla Jumalan poikia, ja tulevana aikana he nousevat Isän tykö. Enkä ole tullut kutsumaan niitä, jotka ovat olevinaan vanhurskaita, vaan synnintekijöitä ja kaikkia, jotka isoavat ja janoavat jumalallista täydellisyyttä olevaa vanhurskautta.
"Johannes tuli saarnaten katumusta
valmistaakseen teitä valtakuntaa varten; minä olen nyt tullut julistamaan, että
usko, Jumalan lahja, on hinta, joka on maksettava pääsystä taivaan
valtakuntaan. Teidän ei muuta tarvitse kuin uskoa, että Isäni rakastaa teitä
rajattomalla rakkaudella, niin olette Jumalan valtakunnassa."
Nämä sanat lausuttuaan Jeesus istuutui. Kaikki, jotka häntä kuulivat, olivat hämmentyneitä hänen sanoistaan. Hänen opetuslapsensa olivat ihmetyksissään. Mutta ihmiset eivät olleet valmiita ottamaan vastaan tämän Jumala-ihmisen tuomia ilouutisia. Noin kolmannes niistä, jotka häntä kuulivat, uskoi sanoman, vaikk'eivat he sitä kyenneetkään kokonaan ymmärtämään. Noin kolmannes valmistui sydämessään torjumaan tällaisen puhtaasti hengellisen käsityksen odotetusta valtakunnasta, kun taas jäljellä oleva kolmannes ei pystynyt käsittämään hänen opetustaan, ja monet uskoivat vakaasti, ettei hän "ollut täydessä tolkussaan".