[sivu
1407]
JEESUKSEN VARHAISMIEHUUS
KUN Jeesus Nasaretilainen astui aikuisuutensa ensimmäisiin vuosiin, hän oli elänyt siihen saakka ja eli vastakin normaalia ja keskitasoista ihmisen elämää maan päällä. Jeesus tuli tähän maailmaan aivan kuin muutkin lapset; hän ei ollut mukana valitsemassa vanhempiaan. Hän kylläkin valitsi juuri tämän maailman planeetaksi, jolla hän suorittaisi seitsemännen ja viimeisen lahjoittautumisensa, ruumiillistumisensa kuolevaisen olennon lihalliseen hahmoon, mutta muutoin hän tuli maailmaan luonnollisella tavalla, varttui tämän maailman lapsena ja painiskeli olosuhteista johtuvien hankaluuksien kanssa aivan kuten muutkin kuolevaiset tässä ja muissa samankaltaisissa maailmoissa.
Pitäkää aina mielessänne Mikaelin Urantialla-lahjoittautumisen
kaksinainen tarkoitus:
1. Hän halusi saada haltuunsa sen kokemuksen,
että oli elänyt ihmisolennon täysipainoisen elämän kuolevaisen lihallisessa
hahmossa, tehdä Nebadoniin kohdistuvasta hallitsijanvallastaan täysimääräisen.
2. Hän halusi tuoda julki Universaalisen Isän
ajallisuuden ja avaruuden maailmojen asujaimille ja johdattaa nämä samaiset
kuolevaiset entistä parempaan Universaalisen Isän ymmärtämiseen.
Kaikki muu, mikä
koitui luoduille siunaukseksi ja universumille hyödyksi, oli näihin kuolevaisen
hahmossa tapahtuneen lahjoittautumisen päätarkoituksiin verrattuna vain
sattumasta johtuvaa ja toissijaista.
1. KAHDESKYMMENESYHDES VUOSI (15 jKr)
Aikuisikänsä saavuttamisen myötä Jeesus otti vakavissaan ja täysin tietoisesti tehtäväkseen viedä päätökseen sen kokemuksen, että hän tulisi tietämään, millainen on hänen älyllisten luotujensa alimman muodon elämä, ja ansaitsisi sillä keinoin lopullisen ja täysimääräisen oikeuden itse luomansa universumin ehdottomaan hallitsijanvaltaan. Hän tarttui tähän suunnattomaan tehtävään täysin käsittäen kaksinaisen olemuksensa. Mutta tosiasiassa hän oli jo yhdistänyt nämä kaksi olemusta yhdeksi -- Jeesus Nasaretilaiseksi.
Joshua ben Josef tiesi vallan hyvin, että hän oli ihminen, naisesta syntynyt kuolevainen ihminen. Tämä käy ilmi siitä, että hän valitsi ensimmäiseksi epiteetikseen Ihmisen Poika. Hän oli eittämättömästi lihaa ja verta, ja vielä nytkin hän täysivaltaisen hallitsijan vallalla kokonaisen universumin kohtaloita johtaessaan kantaa yhä monien oivallisesti ansaitsemiensa epiteettien joukossa Ihmisen Pojan arvonimeä. Pitää kirjaimellisesti paikkansa, kun sanotaan, että Universaalisen Isän luova Sana -- Luoja-Poika -- "tuli lihaksi ja eli Urantia-nimisen maailman ihmisenä". Hän uurasti, väsyi, lepäsi ja nukkui. Hän tunsi nälkää ja tyydytti nälkänsä ravinnolla; hän tunsi janoa ja sammutti janonsa vedellä. Hänen kokemusmaailmaansa kuului inhimillisten tunteiden ja mielenliikkeiden koko kirjo; häntä "koeteltiin kaikessa aivan kuin teitäkin koetellaan", ja hänkin kärsi ja kuoli.
Hän sai tietoa ja saavutti kokemusta ja
yhdisti nämä viisaudeksi, aivan kuin muutkin maan kuolevaiset. Mitään
yliluonnollista voimaa hän ei käyttänyt hyväkseen
[sivu 1408]
ennen kuin vasta kasteensa jälkeen. Hänen käytössään ei ollut mitään voimaa tai tekijää, joka ei kuulunut hänen ihmisolennon varustukseensa Joosefin ja Marian poikana.
Mitä sitten tulee ominaisuuksiin, jotka
hänellä oli ennen hänen ihmishahmoista olomuotoaan, niin niiden osalta hän
tyhjensi itsensä. Ennen julkisen toimintansa aloittamista hänen tietämyksensä
ihmisistä ja tapahtumista rajoittui kokonaan siihen, mitä hän itse sai
selville. Hän oli tosi ihminen ihmisten joukossa.
Ikuisena ja kunniakkaana on kuuluva tämä totuus:
"Meillä on sellainen korkea valtias, joka voidaan saada liikuttumaan
heikkouksiemme tuntemisella. Meillä on Hallitsija, joka on ollut kaikessa
koeteltu ja kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä."
Ja koska hän itse on kärsinyt -- koeteltu ja kiusattu kun oli --, hänellä on
yltä kyllin kykyä hämmentyneiden ja ahdistuneiden ymmärtämiseen ja
hoivaamiseen.
Tässä vaiheessa Nasaretin kirvesmies jo täysin ymmärsi, millainen työ häntä odotti, mutta hän halusi elää ihmisen elämänsä niin kuin se soljuisi omissa luonnollisissa uomissaan. Ja joissakin näissä asioissa hän on todellakin esimerkki kuolevaisluoduilleen, niin kuin kirjoituksissa sanotaan: "Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, hänellä, joka katsoi -- Jumalan luontoa kun oli --, ettei ollut kummallista olla Jumalan kanssa tasavertainen. Mutta hän teki itsestään vähäpätöisen ja luodun olennon hahmoon pukeutumalla hän syntyi ihmisen kaltaiseksi. Ja kun hän näin oli saanut ihmisen muodon, hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristinkuolemaan asti."
Hän eli kuolevaisen olennon elämänsä aivan kuten kaikki muutkin ihmissukukunnan edustajat voivat elää oman elämänsä, "hän, joka lihallisen elämänsä päivinä väkevin tuntein ja jopa kyynelin toi rukouksensa ja anomuksensa Hänelle, joka voi hänet kaikesta pahasta pelastaa, ja hänen rukouksensa kuultiin hänen uskonsa tähden." Jotta hänestä saattoi tulla veljiensä armelias ja ymmärtäväinen suvereeni hallitsija, oli tärkeätä, että hänestä tehtiin joka suhteessa veljiensä kaltainen.
Omaa ihmisyyttään hän ei koskaan epäillyt. Se oli hänelle itsestään
selvää, ja hän oli siitä aina tietoinen. Mutta hänen jumalallisen olemuksensa
osalta jäi aina sijaa epäilykselle ja arvelulle, tai ainakin näin voidaan sanoa
hänen kastetapahtumaansa saakka. Jumalallisuuden tiedostaminen oli hidasta ja
-- ihmisen näkökulmasta katsottuna -- luonnollista, vähitellen tapahtuvaa
totuuden paljastumista. Tämä jumalallisuuden paljastuminen ja tiedostaminen
alkoi Jerusalemissa, kun hän ei vielä ollut täyttänyt kolmeatoista, hänen
ihmisenä olonsa ensimmäisen yliluonnollisen tapahtuman myötä. Ja tämä kokemus,
joka siis sai aikaan hänen jumalallisuutensa tiedostumisen, täydentyi hänen
lihallisessa hahmossa kokemansa toisen yliluonnollisen kokemuksen aikana,
nimittäin siinä välinäytöksessä, joka liittyi Johanneksen suorittamaan
Jeesuksen kastamiseen Jordanvirrassa ja joka tapahtuma oli merkkinä hänen
hoivaajan ja opettajan julkisen elämänuransa alkamisesta.
Näiden kahden taivaallisen ilmestyksen välisenä aikana, joista ensimmäinen tapahtui hänen kolmantenatoista elinvuotenaan ja toinen hänen kasteessaan, tämän ruumiillistuneen Luoja-Pojan elämässä ei sattunut mitään yliluonnollista tahi yli-inhimillistä. Tästä huolimatta Beetlehemin lapsi, Nasaretin miehenalku, nuorukainen ja mies, oli todellisuudessa kuitenkin universumin inkarnoitunut Luoja. Mutta hän ei kertaakaan käyttänyt edes vähäistä osaa hänelle kuuluvaa valtaa, eikä hän ihmisen elämää eläessään myöskään ennen päivää, jona Johannes hänet kastoi, turvautunut muiden taivaallisten persoonallisuuksien kuin suojelijaserafinsa opastukseen. Ja me, jotka tämän todistuksen annamme, tiedämme, mistä me puhumme.
Ja kuitenkin hän oli kaikki nämä lihallisessa
hahmossa elämänsä elämän vuodet totisesti jumalallinen. Hän oli itse asiassa
yksi Paratiisin-Isän Luoja-Pojista. Sitten kun hän oli lopullisesti astunut
elämänuransa julkiseen vaiheeseen, mikä tapahtui hänen vietyään teknisessä
mielessä päätökseen täysivaltaisuuden hankkimisen edellyttämän puhtaasti
kuolevaisena saatavan kokemuksen, hän ei empinyt julkisesti myöntää olevansa
Jumalan Poika. Hän ei epäröinyt julistaa: "Minä olen alfa ja omega, alku
ja loppu, ensimmäinen ja viimeinen." Myöhempinä vuosina hän
[sivu 1409]
ei esittänyt vastalausetta, kun häntä
kutsuttiin Kirkkauden Herraksi; Universumin Hallitsijaksi; koko luomakunnan
Herraksi Jumalaksi; Israelin Pyhäksi; kaikkien Herraksi; meidän Herraksemme ja
Jumalaksemme; Jumalaksi, joka on luonamme ja jonka nimi on jokaisen nimen yläpuolella
ja kaikissa maailmoissa; universumin Kaikkivaltiudeksi; tämän luomuksen
Universumimieleksi; Häneksi, johon kätkeytyvät kaikki viisauden ja tiedon
aarteet; Hänen täyteydekseen, joka täyttää kaiken; ikuisen Jumalan ikuiseksi
Sanaksi; Häneksi, joka oli ennen kaikkea ja johon kaikkeus sisältyy; taivaitten
ja maan Luojaksi; universumin Ylläpitäjäksi; koko maanpiirin Tuomariksi;
ikuisen elämän Antajaksi; Hyväksi Paimeneksi; maailmojen Vapahtajaksi ja
pelastuksemme Isännäksi.
Hän ei koskaan sanonut mitään näitä arvonimiä vastaan, jotka häneen liitettiin hänen siirryttyään puhtaasti ihmisenä elämästään elämänvaiheesta niihin elämänsä myöhempiin vuosiin, jolloin hän oli tietoinen jumaluuden ihmishahmossa ja ihmisyyden puolesta ja ihmisyyden hyväksi tässä maailmassa ja kaikkien muiden maailmojen hyväksi suorittamasta hoivasta. Jeesus torjui vain yhden häneen liitetyistä epiteeteistä: Kun häntä kerran kutsuttiin Immanueliksi, hän vastasi: "Se en ole minä, vaan se on vanhempi veljeni."
Jeesus alistui aina nöyrästi taivaallisen Isän tahtoon, myös silloin, kun hän maan päällä jo oli siirtynyt laajempiin elämänyhteyksiin.
Kasteensa jälkeen hän ei pitänyt minään sitä,
että hän salli vilpittömästi häneen uskovien ja kiitollisina häntä seuraavien
myös palvoa häntä. Jo silloin kun hän vielä kamppaili köyhyyden kourissa ja
omien kättensä työllä hankki perheelleen elämän perustarpeet, kasvoi hänen
tietoisuutensa siitä, että hän oli Jumalan Poika. Hän tiesi olevansa taivaiden
ja sen samaisen maailman luoja, jossa hän nyt eli elämäänsä ihmisen hahmossa.
Ja taivaallisten olentojen armeijakunnat tilannetta seuraavan valtavan
universumin joka puolella tiesivät niin ikään, että tämä Nasaretin mies oli
heidän rakastettu Hallitsijansa ja Luoja-isänsä. Kaikki nämä vuodet koko Nebadonin
universumi oli syvälle käyvän jännityksen vallassa. Kaikkien taivaallisten
olentojen katse oli jatkuvasti suunnattuna Urantiaan -- Palestiinaan.
Käsillä olevana vuonna Jeesus meni Joosefin kanssa Jerusalemiin viettämään pääsiäistä. Kun hän kerran oli vienyt Jaakobin temppeliin vihittäväksi, hän katsoi velvollisuudekseen viedä sinne myös Joosefin. Jeesuksessa ei koskaan ilmennyt minkäänmääräistä puolueellisuutta perheensä kohtelussa. Hän meni Joosefin kanssa Jerusalemiin tavanomaista Jordaninlaakson reittiä, mutta hän palasi Nasaretiin Jordanin itäpuolista tietä, joka kulki Amathuksen kautta. Kuljettaessa Jordanin vartta alavirtaan Jeesus kertoi Joosefille juutalaisten historiasta, ja paluumatkalla hän kertoi tälle niistä maineikkaista Ruubenin, Gaadin ja Gileadin heimoista, jotka olivat perimätietojen mukaan asuneet näillä joen itäpuolisilla alueilla.
Joosef esitti
Jeesukselle useita johdattelevia kysymyksiä, jotka koskivat Jeesuksen
elämäntehtävää, mutta useimpiin tällaisiin tiedusteluihin Jeesus halusi vastata
vain: "Hetkeni ei ole vielä tullut." Näiden kahdenkeskisten
keskustelujen kuluessa hän tuli kuitenkin ohimennen lausuneeksi monia sellaisia
sanoja, jotka palautuivat Joosefin mieleen myöhempien vuosien hämmentävien
tapahtumien aikana. Jeesus vietti Joosefin kanssa tämän pääsiäisen kolmen
ystävänsä luona Betaniassa, kuten hänen tapanaan oli tehdä Jerusalemissa
ollessaan ja näille muistojuhlille osallistuessaan.
2. KAHDESKYMMENESKAHDES VUOSI (16 jKr)
Tämä oli yksi niistä monista vuosista,
jolloin Jeesuksen sisarukset kokivat nuoruusiän ongelmiin ja sopeutumispulmiin
liittyviä vaikeuksia ja koettelemuksia. Jeesuksen veljet ja sisaret olivat nyt
iältään seitsemän ja kahdeksantoista välillä, ja hänellä oli paljon tekemistä
auttaessaan näitä sopeutumaan heidän älyllisessä ja tunne-elämässään herääviin
uusiin valmiuksiin. Näin hän
[sivu 1410]
joutui tekemisiin nuoruusiän ongelmien kanssa sitä mukaa, kun ne hänen nuorempien sisarustensa elämässä ilmenivät.
Tänä vuonna Simon päätti koulunsa ja alkoi työskennellä kivenhakkaaja Jaakobin kanssa, joka oli Jeesuksen entinen leikkitoveri ja tämän aina valmis puolustaja hänen poikavuosiensa ajalta. Monien perheneuvottelujen tuloksena katsottiin epäviisaaksi kaikkien poikien ryhtyä puusepiksi. Tuumailtiin, että ammattejaan monipuolistamalla he olisivat valmiita ottamaan kokonaisten talojen rakennusurakoita. Heille kaikille ei sitä paitsi ollut riittänyt työtä enää sen jälkeen, kun heistä kolme oli tehnyt kokopäiväisesti puusepäntöitä.
Jeesus suoritti tänä vuonna edelleenkin
rakennusten viimeistelyurakoita ja teki koristepuusepän töitä, mutta enimmän
aikaa hän vietti karavaanien korjauspajassa. Jaakob alkoi hoitaa verstasta
vuorotellen Jeesuksen kanssa. Tämän vuoden loppupuolella, kun puusepäntöistä
alkoi olla Nasaretin seudulla kausiluonteista pulaa, Jeesus jätti Jaakobin
hoitamaan korjauspajaa ja Joosefin kodin höyläpenkin ääreen ja meni Sepforiin
työskentelemään erään sepän apuna. Kuuden kuukauden ajan hän työskenteli
metallien parissa ja hankki alasimen ääressä itselleen melkoisen taidon tällä
alalla.
Ennen kuin Jeesus ryhtyi uuteen työhönsä
Sepforiissa, hän piti taas yhden ajoittain järjestämistään perheneuvotteluista
ja asetti juhlallisesti tuolloin vähän yli kahdeksantoistavuotiaan Jaakobin
väliaikaiseksi perheenpääksi. Hän lupasi tukea veljeään kaikesta sydämestään ja
toimia hänen kanssaan täydessä yhteisymmärryksessä. Jokaista perheenjäsentä hän
vaati antamaan muodollisen kuuliaisuuslupauksen Jaakobille. Tästä päivästä
alkaen vastuu perheen raha-asioista kuului kokonaan Jaakobille, ja Jeesus antoi
ansionsa viikottain veljelleen. Jeesus ei koskaan enää ottanut ohjaksia
Jaakobin käsistä. Sepforiissa työskennellessään hän olisi voinut, jos se olisi
ollut välttämätöntä, kävellä kotiin vaikka joka ilta, mutta hän pysyi sieltä
tarkoituksellisesti poissa esittäen syyksi milloin säätilan milloin joitakin
muita esteitä, mutta hänen todellisena vaikuttimenaan oli Jaakobin ja Joosefin
harjaannuttaminen kantamaan vastuunsa perheestä. Hän oli alkanut vähä vähältä
vieroittaa perhettään. Jokaisena sapattina Jeesus palasi Nasaretiin, ja milloin
tilanne sitä vaati, hän saattoi palata viikollakin tarkkailemaan uuden
menettelytavan sujumista, antamaan neuvoja ja tarjoamaan hyödyllisiä
ehdotuksia.
Asuessaan kuuden kuukauden ajan enimmäkseen Sepforiissa Jeesus sai uuden tilaisuuden tutustua entistä paremmin ei-juutalaiseen elämänkatsomukseen. Hän teki työtä ei-juutalaisten parissa, asui ei-juutalaisten parissa, ja kaikin mahdollisin tavoin hän tutki perinpohjaisesti ja huolellisesti heidän elintapojaan ja ei-juutalaista ajatusmaailmaa.
Tämän Herodes Antipaan kotikaupungin moraalinormit olivat niin paljon jopa karavaanikaupunki Nasaretin normien alapuolella, että kuusi kuukautta Sepforiissa oleskeltuaan Jeesuksella ei ollut mitään sitä vastaan, että sai tekosyyn palata Nasaretiin. Urakkaryhmä, jonka palveluksessa Jeesus työskenteli, oli pääsemässä julkisiin työkohteisiin sekä Sepforiissa että uudessa Tiberiaan kaupungissa, eikä hänellä ollut halua joutua mihinkään tekemisiin sellaisen työsuhteen kanssa, joka olisi Herodes Antipaan valvonnassa. Ja oli vielä muitakin syitä, joiden vuoksi Jeesus katsoi viisaaksi palata Nasaretiin. Palatessaan korjauspajalle hän ei enää ottanut henkilökohtaista vastuuta perheen asioiden johtamisesta. Hän työskenteli Jaakobin työtoverina pajassa ja antoi hänen niin pitkälle kuin mahdollista edelleenkin isännöidä kotona. Jaakob jatkoi keskeytyksettä perheen rahamenojen hoitoa ja kodin talousasioiden johtamista.
Juuri tällä tavoin, viisaasti ja harkitusti
menetellen Jeesus valmisteli tietä hänen lopulta vetäytyä aktiivisesta
osallistumisesta perheensä asioiden hoitoon. Jaakobin saatua kaksi vuotta
kokemusta perheenpäänä toimimisesta -- ja kaksi kokonaista vuotta ennen kuin
hän (Jaakob) menisi naimisiin -- talousrahat annettiin Joosefin huostaan ja
hänen hoitoonsa uskottiin kodin yleinen johtaminen.
[sivu 1411]
3. KAHDESKYMMENESKOLMAS VUOSI (17 jKr)
Tänä vuonna rahavaikeudet hellittivät hiukkasen, olihan työssäkäyviä nyt jo neljä. Mirjamin ansiot maidon ja voin myynnistä olivat melkoiset, Martasta oli tullut taitava kutoja. Korjauspajan ostohinnasta oli maksettuna yli kolmannes. Tilanteen ollessa tällainen Jeesus jätti työnteon kolmeksi viikoksi viedäkseen Simonin pääsiäiseksi Jerusalemiin, ja se olikin hänen isänsä kuoleman jälkeen pisin ajanjakso, minkä hän sai olla poissa päivittäisen uurastuksen piiristä.
He matkustivat Jerusalemiin Dekapoliin kautta Pellan, Gerasan, Filadelfian, Heshbonin ja Jerikon läpi. He palasivat Nasaretiin rannikkoreittiä, joka sivusi Lyddaa, Joppaa ja Kesareaa ja kiersi sitten Karmelvuoren ympäri Ptolemaisiin ja Nasaretiin. Tällä matkalla Jeesus tutustui kohtalaisen hyvin koko siihen Palestiinan osaan, joka on Jerusalemin piirikunnan pohjoispuolella.
Filadelfiassa Jeesus ja Simon tutustuivat erääseen damaskoslaiseen kauppiaaseen, joka mieltyi niin näihin kahteen nasaretilaiseen, että hän vaatimalla vaati heitä majoittumaan luokseen hänen Jerusalemin tukikohdassaan. Sillä aikaa kun Simon osallistui temppelimenoihin, Jeesus vietti paljon aikaansa keskustellen tämän sivistyneen ja laajalti matkustelleen maailmanmiehen kanssa. Kyseinen kauppias omisti yli neljätuhatta karavaanikamelia, hänellä oli liikeyhteyksiä kaikkialle roomalaiseen maailmaan, ja hän oli nyt matkalla Roomaan. Hän ehdotti, että Jeesus tulisi Damaskokseen hänen itämaisen tuontiliikkeensä palvelukseen, mutta Jeesus selitti, ettei hänestä tuntunut oikealta juuri silloin lähteä niin kauaksi perheensä luota. Mutta kotimatkalla hänen ajatuksensa viipyivät kauan aikaa näissä kaukaisissa kaupungeissa ja vieläkin etäämmällä olevissa kaukaisen lännen ja kaukoidän maissa, joista hän oli karavaanimatkustajien ja -ohjaajien niin usein kuullut kertovan.
Simon nautti
suuresti Jerusalemissa-käynnistään. Hänet otettiin pääsiäisenä pidetyssä uusien
käskyn poikien vihkimystilaisuudessa asianmukaisesti Israelin yhteisön
jäseneksi. Simonin osallistuessa pääsiäisseremonioihin Jeesus kierteli
temppelivieraiden joukossa ja kävi monia mielenkiintoisia kahdenkeskisiä
keskusteluja lukuisten ei-juutalaisten käännynnäisten kanssa.
Merkittävin
kaikista näistä tapaamisista oli kenties se, joka hänellä oli erään
Stefanus-nimisen nuoren hellenistin kanssa. Tämä nuori mies oli Jerusalemissa
ensimmäistä kertaa ja sattui tapaamaan Jeesuksen pääsiäisviikon
torstai-iltapäivänä. Kun he kumpikin kuljeskelivat katselemassa
hasmonealaispalatsia, Jeesus aloitti epämuodollisen keskustelun, jonka
seurauksena he kiinnostuivat toisistaan ja josta sukeutui nelituntinen
ajatustenvaihto siitä, millä tavoin elämä pitäisi viettää, millainen todellinen
Jumala on ja miten häntä palvotaan. Mitä Jeesus sanoi, teki valtavan
vaikutuksen Stefanukseen, eikä tämä koskaan unohtanut hänen sanojaan.
Ja kysymyksessä
oli sama Stefanus, josta myöhemmin tuli Jeesuksen opetuksiin uskova ja jonka
osoittama pelottomuus hänen julistaessaan tätä alkuaikojen evankeliumia, päätyi
siihen, että raivostuneet juutalaiset kivittivät hänet kuoliaaksi. Stefanuksen
osoittama tavaton rohkeus hänen julistaessaan omaa näkemystään uudesta
evankeliumista oli tiettyyn määrään saakka suora seuraus tästä Jeesuksen kanssa
aikaisemmin käydystä ajatustenvaihdosta. Mutta Stefanuksella ei koskaan ollut
vähäisintäkään aavistusta siitä, että galilealainen, jonka kanssa hän oli viitisentoista
vuotta aikaisemmin keskustellut, oli sama henkilö, jonka hän myöhemmin julisti
maailman Vapahtajaksi ja jonka vuoksi hän oli niin pian kuoleva vasta
kehityksensä alkuun päässeen kristinuskon ensimmäisenä marttyyrinä. Stefanuksen
antaessa henkensä maksuksi siitä, että oli hyökännyt juutalaista temppeliä ja
sen perinteisiä menettelytapoja vastaan, lähistöllä seisoi muuan Saulus-niminen
tarsoslainen. Ja kun Saulus näki, kuinka tämä kreikkalainen osasi kuolla
uskonsa puolesta, hänen sydämessään syttyivät ne tuntemukset, jotka johtivat
hänet lopulta ottamaan omakseen asian, jonka puolesta Stefanus
[sivu 1412]
kuoli. Myöhemmin
hänestä tuli mitään kaihtamaton ja lannistumaton Paulus eli Paavali,
kristillisen uskonnon filosofi, ellei peräti sen ainoa perustaja.
Pääsiäisviikon
jälkeisenä sunnuntaina Simon ja Jeesus lähtivät kotimatkalleen kohti Nasaretia.
Simon ei milloinkaan unohtanut, mitä Jeesus hänelle tämän matkan aikana opetti.
Hän oli aina rakastanut Jeesusta, mutta nyt hänestä tuntui, että hän oli
alkanut tuntea isä-veljeään. Taittaessaan matkaa maaseudun halki ja
valmistaessaan aterioitaan tienposkessa he kävivät monta keskustelua, joissa
sydän puhui toiselle sydämelle. He saapuivat kotiin torstaina puoliltapäivin,
ja Simon valvotti perheenjäseniä myöhään yöhön kokemuksistaan kertoillessaan.
Maria joutui
tolaltaan Simonin kertoessa, että Jeesus oli Jerusalemissa ollessaan käyttänyt
aikaansa enimmäkseen "seurustelemalla muukalaisten, eritoten kaukaisista
maista tulleiden vieraiden kanssa". Jeesuksen perhe ei koskaan kyennyt
käsittämään hänen ihmisiä kohtaan tuntemaansa suurta mielenkiintoa, hänen
haluaan seurustella heidän kanssaan, hänen haluaan saada kuulla heidän
elintavoistaan ja hänen haluaan päästä selville siitä, mitä he ajattelivat.
Nasaretilaisperhe syventyi yhä enemmän välittömiin ja
inhimillisiin pulmiinsa. Montakaan sanaa ei Jeesuksen edessä olevasta
tehtävästä vaihdettu, ja perin harvoin hän itsekään puhui tulevasta
elämänurastaan. Hänen äitinsä ajatteli tuskin koskaan sitä, että Jeesus oli
lupauksen lapsi. Hän oli vähitellen luopumassa ajatuksesta, että Jeesuksen oli
määrä suorittaa jokin jumalallinen tehtävä maan päällä; välillä hänen uskonsa
kuitenkin elpyi, kun hän pysähtyi muistelemaan ennen lapsen syntymää
tapahtunutta Gabrielin ilmestymistä.
Tämän vuoden
viimeiset neljä kuukautta Jeesus vietti Damaskoksessa sen kauppiaan vieraana,
jonka hän tapasi ensi kerran Filadelfiassa ollessaan matkalla Jerusalemiin.
Muuan tämän kauppiaan edustaja oli Nasaretin kautta kulkiessaan etsinyt
Jeesuksen käsiinsä ja saattanut hänet Damaskokseen. Tämä osaksi juutalainen
kauppias oli aikeissa osoittaa tavattoman suuren rahasumman Damaskokseen
perustettavaa uskonnollisen filosofian koulua varten. Hän suunnitteli luovansa
sellaisen oppineisuuden keskuksen, että se menisi Aleksandriankin edelle. Ja
hän ehdotti, että Jeesus lähtisi välittömästi pitkälle kiertomatkalle
tutustumaan maailman opetuskeskuksiin, minkä jälkeen hänellä olisi valmius
tämän uuden hankkeen johtajaksi. Tämä oli yksi suurimmista houkutuksista, minkä
Jeesus koskaan elämänsä puhtaasti inhimillisen vaiheen aikana kohtasi.
Eikä aikaakaan,
kun kauppiaamme marssitti Jeesuksen eteen kaksitoistahenkisen ryhmän kauppiaita
ja pankkiireja, jotka suostuivat tukemaan tätä vasta hahmoteltua koulua. Jeesus
toi esille syvän kiinnostuksensa ehdotettua koulua kohtaan ja antoi heille
apuaan sen organisoinnin suunnittelussa, mutta hän toi aina myös esille
pelkonsa siitä, että hänen muut, yksilöimättömät, mutta aikaisemmat
sitoumuksensa estäisivät häntä ottamasta vastuulleen näin suurisuuntaisen
hankkeen johtamista. Hänen mahdollinen hyväntekijänsä oli kuitenkin
itsepintainen. Hän otti Jeesuksen palvelukseensa suorittamaan hänen kotonaan
käännöstyötä, josta maksettiin hyvä korvaus. Samalla hän itse, hänen vaimonsa
ja heidän poikansa ja tyttärensä yrittivät vaikuttaa Jeesukseen, jotta tämä
ottaisi vastaan hänelle tarjotun kunnian. Mutta hän ei halunnut antaa
suostumustaan. Hän tiesi mainiosti, ettei hänen maan päällä suorittamansa
tehtävän ollut määrä saada oppilaitosten tukea. Hän tiesi, ettei hän saa olla
vähäisimmässäkään määrässä sitoutunut "ihmisten neuvoskuntien"
ohjaukseen, olipa näiden tarkoitus miten hyvä tahansa.
Hänet, jonka
Jerusalemin uskonnolliset johtajat hylkäsivät vielä senkin jälkeen, kun hän oli
osoittanut johtajuutensa, hänet Damaskoksen liikemiehet ja pankkiirit
tunnustivat ja häntä he tervehtivät opettajamestarina; ja näin he tekivät, kun
hän vielä oli nimetön ja tuntematon nasaretilainen kirvesmies.
Tästä
tarjouksesta hän ei puhunut koskaan perheelleen. Tämän vuoden lopulla hän oli
taas Nasaretissa toimittamassa päivittäisiä velvollisuuksiaan, aivan kuin häntä
eivät olisi koskaan
[sivu 1413]
houkutelleet
hänen damaskoslaisten ystäviensä imartelevat kosiskelut. Eivät liioin osanneet
nämä Damaskoksen miehet koskaan yhdistää sitä myöhempien aikojen
kapernaumilaista, joka käänsi koko juutalaisten kansanheimon ylösalaisin,
aiemmin tapaamaansa Nasaretin kirvesmieheen, joka oli rohjennut kieltäytyä
heidän yhteisen varallisuutensa hänelle mahdollisesti tuottamasta kunniasta.
Jeesus onnistui
erittäin taitavasti ja tarkoituksellisesti katkaisemaan yhdyssiteet elämänsä
eri tapahtumien väliltä niin, ettei niitä maailman silmissä koskaan liitetty toisiinsa
yhden ja saman yksilön tekemisinä. Myöhempinä vuosinaan hän sai monta kertaa
kuunnella tarinaa kummallisesta galilealaisesta, tämä kun oli kieltäytynyt
hänelle tarjotusta mahdollisuudesta perustaa Damaskokseen koulu, joka olisi
kilpaillut Aleksandrian kanssa.
Yksi niistä
tarkoituksista, jotka Jeesuksella oli mielessään hänen pyrkiessään pitämään
tietyt maiseen kokemukseensa liittyneet piirteet erillään, oli estää niin
monivaiheisen ja vaikuttavan elämänuran rakentuminen, että se panisi myöhemmät
sukupolvet kunnioittamaan opettajaa, sen sijaan että he noudattaisivat sitä
totuutta, jonka hän oli elänyt ja jota hän oli opettanut. Jeesus ei halunnut
luoda sellaista inhimillisten saavutusten luetteloa, joka ohjaisi huomion pois
hänen opetuksestaan. Jo hyvin varhaisessa vaiheessa hän pani merkille, että
hänen seuraajansa tuntisivat houkutusta muovata uskonto, joka olisi uskonto
hänestä ja josta saattaisi tulla kilpailija Jumalan valtakunnan
evankeliumille, evankeliumille, jota hän aikoi julistaa maailmalle. Niinpä hän
monivaiheisen elämänuransa varrella koetti kätkeä näkymättömiin kaiken, mistä
hän ajatteli, että se kenties pantaisiin palvelemaan tätä ihmisten luonnollista
taipumusta nostaa jalustalle opettaja, sen sijaan että he julistaisivat hänen
opetuksiaan.
Tämä sama
vaikutin selittää myös, miksi hän maan päällä elämänsä monivaiheisen elämän eri
jaksojen aikana salli tehdä itseään tunnetuksi eri epiteettejä käyttäen.
Toisaalta hän ei halunnut kohdistaa perheeseensä eikä muihinkaan mitään, mikä
olisi vaikuttanut heihin kohtuuttomasti ja olisi pakottanut heidät uskomaan
vastoin heidän vilpittömiä vakaumuksiaan. Hän ei milloinkaan suostunut
käyttämään epäasiallisesti tai epäoikeudenmukaisesti hyväkseen ihmismielen
heikkouksia. Hän ei halunnut ihmisten uskovan häneen, ellei heidän sydämensä
ollut vastaanottavainen hänen opetuksissaan julki tuoduille hengellisille
tosiseikoille.
Kuluvan vuoden
lopulla nasaretilaiskodin asiat sujuivat jo kohtalaisen mutkattomasti. Lapset
varttuivat, ja Maria alkoi tottua siihen, että Jeesus oli poissa kotoa.
Edelleenkin Jeesus luovutti ansionsa Jaakobille perheen toimeentulon turvaksi
ja piti itsellään vain pienen erän välittömiä henkilökohtaisia kulujaan varten.
Vuosien kuluessa kävi aina vain vaikeammaksi käsittää,
että tämä mies oli Jumalan Poika maan päällä. Tuntui kuin hänestä olisi tullut
vain yksi tämän maailman ihmisyksilö, pelkkä ihminen ihmisten joukossa. Ja
taivaassa oleva Isä oli määrännyt, että lahjoittautumisen pitääkin sujua juuri
tällä tavoin.
5. KAHDESKYMMENESNELJÄS VUOSI (18
jKr)
Tämä vuosi oli
Jeesukselle ensimmäinen vuosi, jolloin hänen ei tarvinnut kantaa niin paljon
vastuuta perheestään. Kodin johtaminen sujui Jaakobilta varsin hyvin, kun
Jeesus antoi hänelle neuvoja ja rahallista apua.
Tämän vuoden
pääsiäisen jälkeisellä viikolla Nasaretiin saapui muuan Aleksandriasta lähtenyt
nuori mies järjestämään Jeesuksen ja erään aleksandrian-juutalaisten ryhmän
tapaamista, joka pidettäisiin myöhemmin samana vuonna jossakin Palestiinan
rannikolla. Sanottu neuvonpito sovittiin järjestettäväksi kesäkuun
keskivaiheilla, ja Jeesus meni Kesareaan tapaamaan viittä eturivin
aleksandrian-juutalaista, jotka pyysivät hartaasti häntä asettumaan
uskonnonopettajaksi heidän kaupunkiinsa tarjoten houkuttimeksi ensi alkuun
hashenin apulaisen virkaa pääsynagogassaan.
[sivu 1414]
Komitean
edusmiehet selittivät Jeesukselle, että Aleksandriasta oli tuleva juutalaisen
kulttuurin pääpaikka koko maailmaa ajatellen ja että juutalaisuuden
hellenistinen suuntaus oli itse asiassa jättänyt babylonialaisen koulukunnan jo
kauas taakseen. He muistuttivat Jeesusta siitä, että Jerusalemista ja
kaikkialta Palestiinasta kuului pahaenteistä kapinan melskettä, ja vakuuttivat
hänelle, että jokainen Palestiinan juutalaisten kapina olisi samaa kuin
kansallinen itsemurha, sillä Rooman rautanyrkki musertaisi kapinan kolmessa
kuukaudessa ja Jerusalem tuhottaisiin ja temppeli hävitettäisiin maan tasalle
niin, ettei kiveä jäisi kiven päälle.
Jeesus kuunteli
kaiken, mitä heillä oli sanottavaa ja kiitti heitä luottamuksesta ja
torjuessaan heidän ehdotuksensa Aleksandriaan-lähdöstä Jeesuksen vastaukseen
sisältynyt sanoma kuului: "Hetkeni ei ole vielä tullut." He olivat
äimistyksissään hänen näennäisestä välinpitämättömyydestään kunnianosoitusta kohtaan,
jonka he olivat koettaneet hänelle ojentaa. Ennen Jeesukselle lausumiaan
hyvästejä he lahjoittivat hänelle rahakukkaron osoitukseksi arvonannosta, jota
hän aleksandrialaisten ystäviensä keskuudessa nautti, ja korvaukseksi
ajanhukasta ja kuluista, jotka olivat aiheutuneet hänen tulostaan Kesareaan
neuvottelemaan heidän kanssaan. Mutta myöskään tätä rahalahjaa hän ei suostunut
ottamaan vastaan, vaan sanoi: "Joosefin huone ei ole koskaan ottanut
vastaan almuja, emmekä voi syödä muitten leipää niin kauan kuin minulla on
vahvat käsivarret ja niin kauan kuin veljeni kykenevät työhön."
Hänen
egyptiläiset ystävänsä astuivat laivaan ja purjehtivat kotiin, ja kun he
myöhempinä vuosina kuulivat huhuttavan kapernaumilaisesta veneenveistäjästä,
joka sai Palestiinassa aikaan niin paljon kuohuntaa, vain muutama heistä
aavisti, että tuo veneenrakentaja oli aikuiseksi varttunut Beetlehemin lapsi ja
se sama oudosti käyttäytynyt galilealainen, joka oli kursailematta kieltäytynyt
kutsusta tulla suureksi opettajaksi Aleksandriaan.
Jeesus palasi
Nasaretiin. Käsillä olevan vuoden loppupuoli oli hänen koko elämänuransa
tapahtumaköyhin puolivuotisjakso. Hän nautti tästä tavanomaiseen
toimintaohjelmaansa ilmestyneestä väliaikaisesta hengähdystauosta, se kun
muutoin oli täynnä ongelmien ratkomista ja vaikeuksien voittamista. Hän piti
paljon yhteyttä taivaassa olevaan Isäänsä ja edistyi suunnattomasti
ihmismielensä hallitsemisessa.
Mutta ihmisten
asiat eivät suju ajallisuuden ja avaruuden maailmoissa kauan mutkattomasti. Joulukuussa
Jaakob kävi Jeesuksen kanssa kahdenkeskisen keskustelun ja selitti, että hän
oli hyvin rakastunut Estaan, nuoreen nasaretilaisnaiseen, ja että he halusivat
mennä kohdakkoin naimisiin, mikäli sellainen kävisi päinsä. Jaakob korosti sitä
tosiasiaa, että Joosef olisi pian kahdeksantoistavuotias ja että tälle olisi
hyväksi sellainen kokemus, että hän saa tilaisuuden toimia perheen
väliaikaisena päämiehenä. Jeesus suostui siihen, että Jaakob avioituisi kahden
vuoden kuluttua, kunhan hän tänä väliaikana asianmukaisesti valmentaisi
Joosefia ottamaan vastuulleen kodin johtamisen.
Ja nyt alkoi
tapahtua -- avioitumishankkeita oli vireillä muitakin. Se, että Jaakobin
onnistui saada Jeesukselta suostumus avioliitolleen, rohkaisi Mirjamia
kääntymään isä-veljensä puoleen omine suunnitelmineen. Jaakob, se nuorempi
kivenhakkaaja, joka kerran oli toiminut itse itsensä nimittäneenä Jeesuksen
esitaistelijana ja joka nyt oli Jaakobin ja Joosefin liikekumppani, oli jo
kauan tavoitellut Mirjamin kättä. Kun Mirjam sitten oli esittänyt
suunnitelmansa Jeesukselle, Jeesus määräsi, että Jaakobin olisi itsensä tultava
hänen luokseen pyytämään virallisesti Mirjamia vaimokseen, ja lupasi antaa
avioliitolle siunauksensa niin pian kuin Mirjamista tuntuisi, että Martta oli
pätevä ottamaan kantaakseen vanhimman tyttären velvollisuudet.
Silloin kun
Jeesus oli kotona, hän opetti edelleenkin iltakoulussa kolmasti viikossa, luki
usein pyhät kirjoitukset synagogassa sapattina, seurusteli äitinsä kanssa,
opetti lapsia ja käyttäytyi ylipäätään niin kuin arvollinen ja kunnioitettu
Israelin yhteisöön kuuluva nasaretilainen käyttäytyi.
[sivu 1415]
6. KAHDESKYMMENESVIIDES VUOSI (19
jKr)
Kun tämä vuosi
alkoi, kaikkien nasaretilaisperheen jäsenten terveydentila oli hyvä, ja vuoden aikana
kaikki lapset päättivät säännöllisen koulunkäyntinsä, paitsi että Martan piti
vielä tehdä jonkin verran työtä Ruutin kanssa.
Jeesus oli yksi
voimakkaimmista ja hienopiirteisimmistä sitten Aatamin päivien maan päällä
esiintyneistä miehuuden edustajista. Hänen fyysinen kehityksensä oli
verratonta. Hänen mielensä oli aktiivinen, terävä ja asioihin pohjia myöten
perehtyvä -- hänen aikalaistensa keskitason mentaliteettiin verrattuna sille
oli kehittynyt jättiläismäiset mittasuhteet -- ja hänen henkensä oli tosiaan
inhimillisen jumalallinen.
Perheen
raha-asiat olivat paremmalla tolalla kuin koskaan Joosefin jäämistön
hupenemisen jälkeen. Karavaanien korjausverstaasta oli viimeiset maksuerät jo
suoritettu. He eivät olleet velkaa kenellekään, ja heillä oli ensimmäistä
kertaa moniin vuosiin jonkin verran ylimääräisiä rahavaroja. Kun taloudellinen
tilanne oli tällainen ja kun Jeesus oli muutkin veljensä vienyt Jerusalemiin
näiden ensimmäisen pääsiäisen seremonioita varten, hän päätti viedä Juudan
(joka oli juuri päättänyt synagogakoulunsa) ensimmäiselle temppelikäynnilleen.
He menivät
Jerusalemiin ja palasivat sieltä samaa reittiä eli Jordaninlaakson kautta,
sillä Jeesus pelkäsi ikävyyksiä, jos hän veisi nuoren veljensä Samarian kautta.
Juuda oli kiivaan luonteenlaatunsa takia, johon vielä liittyivät hänen
voimakkaat isänmaalliset mielipiteensä, jo Nasaretissa joutunut monta kertaa
pienoisiin kahnauksiin.
He saapuivat aikanaan Jerusalemiin ja olivat menossa ensi käynnilleen temppeliin, jonka pelkkä näkeminen jo oli kiihdyttänyt ja sävähdyttänyt Juudaa hänen sielunsa syvyyksiä myöten, kun he sattumalta kohtasivat Lasarus Betanialaisen. Kun Jeesus keskusteli Lasaruksen kanssa ja oli sopimassa siitä, että he viettäisivät pääsiäistä yhdessä, ehti Juuda sillä välin saattaa heidät kaikki todellisiin ikävyyksiin. Lähistöllä nimittäin seisoi roomalainen vartiosotilas, joka teki sopimattomia huomautuksia eräästä ohikulkevasta juutalaistytöstä. Juudan kasvot muuttuivat suuttumuksesta tulipunaisiksi, eikä hän hukannut aikaa ilmaistakseen närkästyksensä moisesta säädyttömyydestä, ja sanansa sotilaalle tarkoittaen hän lausui ne niin, että tämä ne myös kuuli. Totuus joka tapauksessa oli, että Rooman legioonalaiset olivat varsin herkkiä kaikelle, mikä vähänkin vivahti juutalaisten taholta tulevaan epäkunnioitukseen. Niinpä vartiosotilas siinä paikassa pidätti Juudan. Se oli liikaa nuorelle patriootille, ja ennen kuin Jeesus ehti varoittavalla katseellaan häntä hillitä, tämä oli jo ladellut monisanaisen tuomionsa, jossa kuvastuivat hänen tukahdutetut roomanvastaiset tunteensa. Se kaikki teki asian vain entistäkin pahemmaksi. Juuda vietiin Jeesus vierellään viipymättä sotilasvankilaan.
Jeesus yritti saada Juudan joko heti kuulusteluun tai sitten vapautetuksi riittävän ajoissa, jotta he ehtisivät samana iltana vietettäviin pääsiäisseremonioihin, mutta hänen yrityksensä eivät johtaneet tulokseen. Koska seuraava päivä oli Jerusalemissa "pyhä kokouspäivä", edes roomalaiset eivät rohjenneet käsitellä syytteitä juutalaista vastaan. Juuda joutui näin ollen jäämään selliinsä pidätystään seuranneen toisen päivän aamuun saakka, ja Jeesus jäi vankilaan hänen kanssaan. He eivät olleet läsnä temppeliseremoniassa, jossa lain pojat otettiin täysivaltaisiksi Israelin kansalaisiksi. Juuda suoritti tämän virallisen seremonian vasta usean vuoden kuluttua ollessaan seuraavan kerran Jerusalemin pääsiäisjuhlilla seloottien hyväksi tekemänsä propagandatyön sinne tuomana. Hän kuului tähän isänmaalliseen järjestöön ja oli siinä varsin aktiivinen.
Heidän toisen vankilassa viettämänsä päivän
jälkeisenä aamuna Jeesus meni Juudan puolesta sotatuomarin eteen. Vetoamalla
veljensä anteeksiannettavaan nuoruuteen ja esittämällä lisäksi selittelevän
mutta järkeenkäyvän lausunnon, jossa hän viittasi veljensä pidättämiseen
johtaneen
[sivu 1416]
välikohtauksen provokatiiviseen luonteeseen, Jeesus hoiti tapauksen niin, että tuomari toi julki käsityksensä, että nuoren juutalaisen rajuun purkaukseen oli mahdollisesti ollut jonkin verran aihettakin. Varoitettuaan Juudaa enää moiseen äkkipikaisuuteen syyllistymästä hän heidät pois lähettäessään sanoi Jeesukselle: "Sinun olisi parasta pitää poikaa silmällä, sillä hän aiheuttaa helposti koko paljon ikävyyksiä teille kaikille." Ja roomalainen tuomari lausui totuuden. Juuda aiheutti Jeesukselle melkoisesti ikävyyksiä, ja ne olivat aina tätä samaa laatua: hänen ajattelemattomista ja epäviisaista isänmaallisista purkauksistaan johtuvia yhteenottoja siviiliviranomaisten kanssa.
Jeesus ja Juuda kävelivät yöksi Betaniaan ja selittivät, miksi he eivät olleet saapuneet sovittuun aikaan pääsiäisehtoolliselle. Seuraavana päivänä he suuntasivat kulkunsa kohti Nasaretia. Jeesus ei kertonut muille perheenjäsenille nuoren veljensä pidätyksestä Jerusalemissa, mutta kolmisen viikkoa heidän kotiinpaluunsa jälkeen hän kävi Juudan kanssa tästä välikohtauksesta pitkän keskustelun. Tämän Jeesuksen kanssa käymänsä keskustelun jälkeen Juuda itse kertoi asian perheelle. Hän ei koskaan unohtanut kärsivällisyyttä ja malttia, jota hänen isä-veljensä koko tämän koettelevan kokemuksen ajan osoitti.
Kysymyksessä oli viimeinen pääsiäinen, jossa
Jeesus oli mukana jonkun perheensä jäsenen kanssa. Ihmisen Poika alkoi yhä
enemmän irrottautua läheisestä yhteydestä omaa lihaansa ja vertaan oleviin.
Tänä vuonna sattui usein, että Ruut tuli leikkitovereineen keskeyttämään hänet, kun hän oli syvissä mietteissään. Ja Jeesus oli aina valmis siirtämään tuonnemmaksi omat mietteensä tulevasta työstään maailman ja universumin hyväksi jakaakseen näiden nuorten ihmisten lapsellisen riemun ja nuorekkaan ilakoinnin, nämä kun eivät koskaan väsyneet kuuntelemaan Jeesuksen kertomuksia monien Jerusalemin-matkojensa kokemuksista. He nauttivat suuresti myös hänen tarinoistaan, kun hän kertoi eläimistä ja luonnosta.
Lapset olivat aina tervetulleita korjauspajalle. Jeesus järjesti niin, että pajan sivustalla oli hiekkaa, puupalikoita ja kiviä, ja kokonaiset lapsiparvet kerääntyivät sinne pitämään hauskaa. Leikkeihinsä kyllästyttyään lapsista pelottomimmat tapasivat kurkistaa sisälle pajaan, ja jos pajanpitäjä ei näyttänyt kiireiseltä, he rohkenivat astua sisälle ja sanoa: "Joosua-setä, tule ulos ja kerro meille oikein iso tarina." Sitten heillä oli tapana viedä hänet ulos kiskoen häntä käsistä, kunnes hän oli istuutunut lempikivelleen pajan nurkalle lapset puoliympyrässä hänen edessään maassa istumassa. Ja kuinka mielissään pikkuväki Joosua-sedästään olikaan! He oppivat nauramaan, nauramaan sydämensä pohjasta. Parilla pienimmällä lapsella oli tapana kiivetä hänen polvelleen ja istua siinä katsellen ylös ja ihmetellen hänen ilmeikkäitä kasvonpiirteitään hänen kertoillessa tarinoitaan. Lapset rakastivat Jeesusta, ja Jeesus rakasti lapsia.
Hänen ystäviensä
oli vaikea käsittää, miten tavattoman laajaulotteista hänen älyllinen toimintansa
oli; miten hän kykeni niin äkkiä ja niin täydellisesti siirtymään politiikkaa,
filosofiaa tai uskontoa sivuavasta syvällisestä keskustelusta näiden viidestä-
kymmenvuotiaitten tenavien hilpeään ja iloiseen leikillisyyteen. Kun hänen omat
veljensä ja sisarensa varttuivat ja hänellä niin muodoin oli enemmän
vapaa-aikaa ennen kuin lastenlapset ilmestyivät maailmaan, hän kiinnitti
melkoisesti huomiota näihin pikkuisiin. Mutta hän ei elänyt maan päällä kyllin
kauan saadakseen paljonkaan iloita lastenlapsista.
7. KAHDESKYMMENESKUUDES VUOSI (20 jKr)
Kun tämä vuosi alkoi, Jeesus Nasaretilainen
tiedosti väkevästi, että hänellä oli laajalti potentiaalista valtaa. Mutta hän
oli myös täysin vakuuttunut
[sivu 1417]
siitä, ettei hänen persoonallisuutensa Ihmisen Pojan ominaisuudessa ollut määrä käyttää tätä valtaa, ei ainakaan ennen kuin hänen hetkensä oli tullut.
Tähän aikaan hän ajatteli paljon omaa
suhdettaan taivaassa olevaan Isäänsä, vaikkei hän siitä paljon puhunutkaan. Ja
mihin hän kaikessa tässä ajattelussaan päätyi, sen hän toi kerran julki
kukkulan laella rukoillessaan, kun hän sanoi: "Olenpa kuka hyvänsä ja
käytänpä mitä valtaa tahansa tai olen käyttämättä, siitä huolimatta olen aina
ollut ja olen aina oleva Paratiisin-Isäni tahdon alainen." Ja kuitenkin,
kun tämä mies kulki Nasaretissa työhönsä ja työstä kotiin, oli kirjaimellisesti
totta -- jos ajatellaan koko valtavaa universumia -- että "häneen
kätkeytyivät kaikki viisauden ja tiedon aarteet".
Koko puheena olevan vuoden ajan perheen asiat sujuivat kitkattomasti muiden kuin Juudan kohdalla. Jaakobilla oli vuosikausien ajan harmia nuorimmasta veljestään, joka ei ollut taipuvainen ottamaan paikkaansa työelämässä ja johon ei voinut luottaa sikäli, että hän olisi suorittanut osuutensa kodin kuluista. Vaikka hän halusi asua kotona, hän ei kantanut tunnonvaivoja siitä, että olisi ansainnut oman osuutensa perheen elinkustannuksista.
Jeesus oli rauhan mies, ja Juudan sotaisat uroteot ja lukemattomat isänmaallisuuden purkaukset saattoivat hänet tavan takaa kiusallisiin tilanteisiin. Jaakob ja Joosef olivat sitä mieltä, että Juuda olisi pitänyt karkottaa kotoa, mutta Jeesus ei halunnut sellaiseen suostua. Milloin heidän kärsivällisyytensä joutui kovalle koetukselle, Jeesus tapasi vain neuvoa: "Olkaa kärsivällisiä. Olkaa neuvoissanne viisaita ja elämässänne esimerkillisiä, jotta nuori veljenne ensiksikin tulisi tietämään, mikä on parempi tie, ja tuntisi sitten tarvetta seurata teitä sillä tiellä." Jeesuksen viisaat ja rakastavat neuvot estivät perheen hajoamisen; he pysyivät yhdessä. Mutta Juudaa ei koskaan saatu tulemaan järkiinsä ennen kuin hän oli mennyt naimisiin.
Maria puhui vain harvoin Jeesuksen tulevasta tehtävästä. Aina kun tähän asiaan viitattiin, Jeesus vastasi vain: "Hetkeni ei ole vielä tullut." Jeesus oli jo päässyt melkein sen vaikean tehtävän loppuun, joka hänellä oli perheensä vieroittamisessa, jottei se enää olisi riippuvainen hänen persoonallisuutensa kokoaikaisesta läsnäolosta. Hän olisi kohta valmis sitä päivää varten, jolloin hän edellä sanottu huomioon ottaen voisi jättää tämän nasaretilaiskodin aloittaakseen entistä aktiivisemmat esivalmistelut sitä varten, mikä oli hänen todellinen hoivatehtävänsä ihmisten hyväksi.
Älkää koskaan kadottako näköpiiristänne sitä
tosiasiaa, että Jeesuksen ensisijaisena tehtävänä hänen seitsemännessä
lahjoittautumisessaan oli luodun olennon kokemuksen hankkiminen, Nebadonin
täysivaltaisen hallitsijan aseman saavuttaminen. Ja tätä nimenomaista kokemusta
hankkiessaan hän ilmoitti Urantialle ja koko paikallisuniversumilleen
korkeimman totuuden Paratiisin-Isästä. Näihin tarkoitusperiin liittyi
olosuhteista johtuen myös se, että hän otti tehtäväkseen selvittää tämän
planeetan mutkikkaat asiat siltä osin kuin ne liittyivät Luciferin kapinaan.
Tänä vuonna Jeesuksella oli tavallista enemmän vapaa-aikaa, ja hän käytti sitä paljon siihen, että opetti Jaakobia hoitamaan korjauspajaa ja Joosefia hoitamaan kotiasioita. Maria vaistosi, että Jeesus valmistautui jättämään heidät. Jättämään heidät, minne mennäkseen? Mitä tehdäkseen? Hän oli jo miltei luopunut ajatuksesta, että Jeesus olisi Messias. Maria ei kyennyt ymmärtämään häntä, hän ei kerta kaikkiaan päässyt perille esikoispojastaan.
Jeesus vietti tänä vuonna paljon aikaa
perheensä yksittäisten jäsenten seurassa. Hänellä oli tapana viedä heitä
pitkille ja usein toistuville vaelluksille ylös kukkulalle ja ulos maaseudulle.
Ennen sadonkorjuuta Jeesus vei Juudan heidän maanviljelijä-enonsa luokse
Nasaretin eteläpuolelle, mutta Juuda ei siellä sadonkorjuun jälkeen kauan
viihtynyt. Hän karkasi, ja Simon löysi hänet myöhemmin kalastajien seurasta
järven rannalta. Kun Simon toi hänet takaisin kotiin, Jeesus keskusteli asiat
karkulaisen kanssa selviksi, ja kun tämä halusi ryhtyä kalastajaksi, Jeesus
meni Juudan kanssa Magdalaan ja jätti hänet sinne erään kalastajasukulaisen
hoiviin. Ja Juuda teki tästä lähtien töitä kohtalaisen hyvin ja säännöllisesti
aina avioliittoonsa saakka, ja jatkoi kalastajan ammatissa naimisiinmenonsa
jälkeenkin.
[sivu 1418]
Lopultakin oli koittanut päivä, jolloin
Jeesuksen kaikki veljet ja sisaret olivat valinneet elämäntehtävänsä ja saaneet
jalansijan kukin omalla alallaan. Näyttämö alkoi olla valmiina Jeesuksen lähteä
kotoa.
Marraskuussa järjestettiin kaksoishäät. Jaakob ja Esta, Mirjam ja Jaakob vihittiin. Se oli toden totta riemullinen tilaisuus. Mariakin oli taas kerran onnellinen, paitsi hetkinä, joina hän tajusi, että Jeesus oli valmistautumassa lähtemään pois. Hänen suuri epävarmuutensa painoi raskaana hänen harteillaan: Jospa Jeesus vain istuutuisi keskustelemaan hänen kanssaan ja puhuisi avoimesti kaikki asiat selviksi, niin kuin oli tehnyt pikkupoikana. Mutta tämä oli johdonmukaisen vaitelias; hän ei kertonut tulevaisuudesta kerrassaan mitään.
Jaakob muutti nuorikkonsa Estan kanssa kaupungin länsilaidalle somaan pikku taloon, joka oli lahja Estan isältä. Vaikka Jaakob edelleen tukikin äitinsä kotia taloudellisesti, hänen osuutensa supistettiin avioliiton takia kuitenkin puoleen entisestään. Ja Jeesus asetti Joosefin virallisesti perheenpääksi. Juuda lähetti nyt varsin uskollisesti joka kuukausi kotiin oman osuutensa perheen rahakukkaroon. Jaakobin ja Mirjamin häät vaikuttivat Juudaan erittäin suotuisasti, ja kun hän kaksoishäiden jälkeisenä päivänä lähti apajilleen, hän vakuutti Joosefille, että tämä voisi luottaa siihen, että hän "tekisi velvollisuutensa ja tarpeen vaatiessa enemmänkin." Ja hän piti lupauksensa.
Mirjam asui Marian naapurina Jaakobin
kodissa, sillä vanhempi Jaakob oli laskettu haudan lepoon isiensä viereen.
Martta astui Mirjamin paikalle kodissa, ja uusi järjestys toimi ennen vuoden
päättymistä jo kitkattomasti.
Näiden kaksoishäiden jälkeisenä päivänä Jeesuksella oli tärkeä neuvottelu veljensä Jaakobin kanssa. Hän kertoi luottamuksellisesti Jaakobille, että hän valmistautui lähtemään kotoa. Hän lahjoitti Jaakobille täyden omistusoikeuden korjausverstaaseen, luopui virallisesti ja juhlallisesti Joosefin talon isännän asemasta ja asetti mitä liikuttavimmin veljensä Jaakobin "isäni talon päämieheksi ja varjelijaksi". Hän laati asiakirjan, jonka he molemmat allekirjoittivat. Se oli salainen sopimus, jossa määrättiin, että Jaakob lahjaksi saamansa korjauspajan vastineeksi suostuisi vuorostaan ottamaan täyden rahallisen vastuun perheestä ja vapauttaisi siten Jeesuksen kaikista enemmistä velvollisuuksista näiden asioiden suhteen. Sitten kun sopimus oli allekirjoitettu ja kun talousarvio oli järjestetty niin, että perheen varsinaiset menot katettaisiin ilman mitään Jeesukselta saatavaa osuutta, Jeesus sanoi Jaakobille: "Mutta, poikani, lähetän sinulle edelleen joka kuukausi jotakin, aina siihen asti kunnes hetkeni on tullut, mutta saat sen, mitä lähetän, käyttää niin kuin kulloinenkin tilanne vaatii. Käytä varani siihen, mikä on perheelle välttämätöntä tai mikä on sille huviksi, aivan kuten parhaaksi katsot. Käytä niitä sairaustapauksissa tai odottamattomissa hätätilanteissa, jollaiset voivat kohdata ketä tahansa yksittäistä perheenjäsentä."
Ja näin Jeesus valmistautui astumaan Isänsä asioiden toimittamiseen ryhtymistä edeltäneen aikuisikänsä toiseen vaiheeseen, jonka hän sitten elikin kodin ulkopuolella.