[sivu
847]
TOINEN PUUTARHA
KUN Aatami päätti vastarintaa tekemättä
luovuttaa ensimmäisen puutarhan nodiiteille, hän ei kannattajineen voinut mennä
länteen, sillä eedeniläisillä ei olut veneitä, jotka olisivat soveltuneet
sellaiseen merelliseen uhkayritykseen. He eivät voineet mennä pohjoiseen, sillä
pohjoisen nodiitit olivat jo marssimassa kohti Eedeniä. Eteläänmeno pelotti
heitä, sillä tämän alueen kukkulat kuhisivat vihamielisiä heimoja. Ainoastaan
itään johtava tie oli esteetön, ja niin he matkasivat päin itää, kohti Tigris-
ja Eufratvirtojen välisiä tuohon aikaan miellyttäväntuntuisia seutuja. Ja monet
jälkeen jättäytyneistä matkasivat hekin myöhemmin itään liittyäkseen
adamiitteihin näiden uudessa laaksokodissa.
Sekä Kain että
Sansa syntyivät ennen kuin Aatamin karavaani oli päässyt määränpäähänsä
Mesopotamian jokien välissä. Sansan äiti Laotta menehtyi tyttärensä syntymässä.
Eevan kärsimykset olivat ankarat, mutta parempien voimiensa ansiosta hän
selviytyi hengissä. Eeva otti Sansan, Laottan lapsen, rinnoilleen ja tämä
kasvatettiin yhdessä Kainin kanssa. Sansasta kehittyi erittäin kyvykäs nainen.
Hänestä tuli pohjoisen sinisten rotujen päällikön, Sarganin, vaimo, ja hän
myötävaikutti noiden aikojen sinisten ihmisten edistymiseen.
SAAPUVAT MESOPOTAMIAAN
Melkein kokonainen vuosi kului ennen kuin Aatamin karavaani saapui Eufratvirralle. He osuivat joelle tulva-aikaan ja viipyivät leirissään virran länsipuolisilla tasangoilla lähes kuusi viikkoa ennen kuin kulkivat virran poikki jokien väliseen maahan, josta oli tuleva toinen puutarha.
Kun toisen puutarhan alueella asuvat olivat saaneet sanoman siitä, että Eedenin puutarhan kuningas ja ylipappi oli marssilla heitä kohti, he olivat viipymättä paenneet itäisille vuorille. Perille päästyään Aatami löysi koko halutun alueen asukkaistaan tyhjentyneenä. Ja täällä, tässä uudessa sijaintipaikassa, Aatami ja hänen apulaisensa ryhtyivät työhön rakentaakseen uudet kodit ja pystyttääkseen uuden kulttuuria ja uskontoa vaalivan keskuksen.
Aatami tiesi, että tämä paikka oli yksi
niistä kolmesta alkuperäisestä kohteesta, jotka Vanin ja Amadonin ehdottamalle
puutarhalle mahdollista sijaintipaikkaa etsimään määrätty toimikunta oli
valinnut. Nuo kaksi jokea olivat noihin aikoihin jo sinänsä mainio
puolustuslinja, ja vähän matkaa uuden puutarhan pohjoispuolella Eufratin ja
Tigriksen uomat olivat varsin lähellä toisiaan, joten voitiin rakentaa
yhdeksänkymmenen kilometrin pituinen puolustusmuuri suojaamaan eteläistä ja
jokienvälistä maa-aluetta.
Uuteen Eedeniin asettumisen jälkeen kävi
välttämättömäksi omaksua alkeelliset elintavat. Tuntui perin todelta, että maa
oli kirottu. Oltiin palaamassa luonnon määräämiin oloihin. Adamiittien oli nyt
pakko
[[sivu 848]
ottaa elantonsa neitseellisestä maasta ja selviytyä
elämän realiteeteista kohtaamalla luonnon vihamielisyys ja kuolevaisen
olemassaoloon kuuluvat hankaluudet. He olivat saaneet ensimmäisen puutarhan
osittain itseään varten valmistettuna, mutta toinen heidän oli luotava omien
kättensä työllä ja "otsansa hiessä".
Vajaat kaksi
vuotta Kainin syntymän jälkeen syntyi Aabel, Aatamin ja Eevan ensimmäinen
uudessa puutarhassa syntynyt lapsi. Kun Aabel varttui kaksitoistavuotiaaksi,
hän päätti, että hänestä tulisi karjankasvattaja. Kain oli päättänyt harjoittaa
maanviljelyä.
Noina aikoina
oli tapana antaa papistolle uhrilahjoina, mitä itse kullakin sattui olemaan.
Karjapaimenten tapana oli tuoda eläin laumastaan, viljelijöiden tapana oli
tuoda peltonsa antimia. Ja tätä tapaa noudattaen myös Kain ja Aabel toivat
määräajoin uhrilahjoja papeille. Pojat olivat monet kerrat käyneet keskinäisiä
kinasteluja ammattiensa keskinäisestä paremmuudesta, eikä Aabelilta jäänyt
huomaamatta, että hänen eläinuhreilleen annettiin suurempi arvo. Kain vetosi
turhaan ensimmäisen Eedenin perinteisiin eli siihen, että aiemmin annettiin
etusija pellon antimille. Mutta tätä Aabel ei halunnut myöntää, ja
tappiontunteensa vallassa hän nälvi vanhempaa veljeään.
Aatami oli
ensimmäisen Eedenin aikoina tosiaan koettanut estellä eläinten uhraamista niin,
että Kain voi väitteidensä tueksi oikeutetusti vedota aikaisempaan käytäntöön.
Toisen Eedenin uskonnollinen elämä oli kuitenkin vaikeasti järjestettävissä.
Aatamin harteita painoi tuhat ja yksi rakennus-, puolustus- ja maataloustyön
yksityiskohtaa. Koska hän oli hengellisesti hyvin masentunut, hän uskoi
palvonnan ja opetuksen organisoimisen niille nodiittien sukuun kuuluville,
jotka ensimmäisessäkin puutarhassa olivat palvelleet näissä tehtävissä; ja jo
näin lyhyessä ajassa olivat palvontamenoja toimittavat nodiittipapit palaamassa
Aatamia edeltäneiden aikojen normeihin ja sääntöihin.
Koskaan eivät
nämä kaksi poikaa tulleet toimeen keskenään, ja tämä uhreja koskeva asia
lietsoi heidän keskinäistä vihaansa entisestään. Aabel tiesi olevansa sekä
Aatamin että Eevan poika, eikä hän koskaan unohtanut tähdentää Kainille, ettei
Aatami ollut tämän isä. Kain ei ollut puhdas violetti, sillä hänen isänsä oli
nodiittirotua, joka oli myöhemmin sekoittunut siniseen ja punaiseen
ihmisheimoon sekä alkuperäiseen andonilaiseen rotuainekseen. Ja kaikki tämä
yhdessä Kainin luontaisesti sotaisan verenperinnön kanssa pani hänet
elättelemään alati voimistuvaa vihaa nuorempaa veljeään kohtaan.
Pojat olivat
toinen kahdeksantoista ja toinen kahdenkymmenen ikäisiä, kun jännitys heidän
välillään eräänä päivänä lopulta purkautui Aabelin kokkapuheiden saatua hänen
sotaisan veljensä Kainin siinä määrin raivon valtaan, että tämä vimmoissaan
kävi käsiksi Aabeliin ja löi hänet kuoliaaksi.
Tarkasteltaessa
Aabelin käyttäytymistä huomataan, mikä merkitys on kasvatuksella ja
ympäristöllä luonteen kehitykseen vaikuttavina tekijöinä. Aabelin verenperintö
oli ihanteellinen, ja perintötekijöihin luonne kokonaisuudessaan pohjautuukin.
Mutta huonon ympäristön vaikutus käytännöllisesti katsoen neutraloi tämän
suurenmoisen perintöaineksen. Aabeliin hänen epäedullinen kasvuympäristönsä
vaikutti tavattomasti, varsinkin hänen nuoruusvuosinaan. Hänestä olisi tullut
kokonaan toisenlainen henkilö, jos hän olisi elänyt kahdenkymmenenviiden tai
kolmenkymmenen ikäiseksi, hänen loistavat perintötekijänsä olisivat tulleet
silloin esille. Vaikka hyvä ympäristö ei juurikaan voi auttaa ala-arvoisista
perintötekijöistä johtuvien luonteen puutteellisuuksien korjaamisessa, niin
huono ympäristö voi varsin tehokkaasti turmella erinomaisenkin perimän, ainakin
varhaisempina elinvuosina. Hyvä sosiaalinen ympäristö ja asianmukainen kasvatus
ovat välttämätön maaperä ja ilmapiiri, jotta hyvästä perimästä saataisiin irti
mahdollisimman paljon.
[sivu 849]
Aabelin kuolema
tuli hänen vanhempiensa tietoon, kun hänen koiransa toivat karjalaumat kotiin
ilman isäntäänsä. Kainista oli Aatamille ja Eevalle nopeasti tulossa synkkä
muistutus heidän mielettömyydestään, ja he rohkaisivat häntä tekemään päätös
muuttaa pois puutarhasta.
Kainin elämä
Mesopotamiassa ei ollut joka suhteessa ollut onnellista, olihan hän varsin
erikoisella tavalla rikkomuksen symboli. Ei niin, että hänen toverinsa olisivat
olleet hänelle epäystävällisiä, mutta ei hän liioin ollut tietämätön siitä,
että nämä alitajuisesti paheksuivat hänen läsnäoloaan. Mutta Kain tiesi, että
ensimmäinen hänen tielleen osuva naapuriheimolainen surmaisi hänet, koska hän
ei kantanut mitään heimomerkkiä. Pelko ja jonkinmääräiset tunnonvaivat
johdattivat hänet katumaan. Kainilla ei ollut koskaan ollut
Ajatuksensuuntaajaa, hän oli aina suhtautunut uhmamielellä perhekuriin ja
halveksinut isänsä uskontoa. Mutta nyt hän meni äitinsä Eevan luo pyytämään
hengellistä apua ja ohjausta, ja kun hän vilpittömästi pyysi jumalallista apua,
Suuntaaja asettui häneen. Ja tämä Suuntaaja, joka Kainin sisimmässä asui ja
katseli sieltä ulos, antoi Kainille selvän paremmuusedun, joka luokitteli hänet
suuresti pelättyyn Aatamin heimoon.
Ja niin Kain lähti Nodin maahan, toisesta Eedenistä
itään. Hänestä tuli suuri johtaja isänsä kansanheimon erään ryhmän keskuudessa,
ja hän tosiaankin tietyssä määrin täytti Serapatatian ennustukset, sillä koko
elämänsä ajan hän edisti rauhaa nodiittien ja adamiittien välisessä
kiistelyssä. Kain nai Remonan, erään kaukaisen serkkunsa, ja heidän
ensimmäisestä pojastaan Eenokista tuli Elamin nodiittien päällikkö. Ja
elamilaisten ja adamiittien välillä vallitsi satojen vuosien ajan rauhantila.
Kun aika kului
toisessa puutarhassa, sopimusrikon seuraukset kävivät yhä ilmeisemmiksi. Aatami
ja Eeva kaipasivat suuresti sekä entisen kotinsa kauneutta ja rauhaa että
Edentiaan toimitettuja lapsiaan. Oli todella riipaisevaa tarkkailla tätä suurenmoista
pariskuntaa, joka oli alennettu maailman tavallisten lihallisten olentojen
asemaan. Mutta he osasivat tähän entistä vähäisempään asemaansa suhtautua
nöyryyttä ja lujuutta osoittaen.
Aatami vietti
viisaasti enimmän osan ajastaan kouluttamalla lapsiaan ja näiden tovereita
pitämään huolta siviilihallinnosta, opetusmenetelmistä ja uskonnollisista
hartaudenharjoituksista. Ellei hän olisi ollut näin kaukonäköinen, hänen
kuolemansa jälkeen olisi riistäytynyt valloilleen hirveä sekasorto. Mutta näin
menetellen Aatamin kuolema ei tuntunut hänen kansansa asiainhoidossa juuri
mitenkään. Mutta jo kauan ennen kuin Aatami ja Eeva siirtyivät rajan taa, he
huomasivat, että heidän lapsensa ja kannattajansa olivat vähitellen oppineet
unohtamaan heidän loistonsa päivät Eedenissä. Ja valtaosalle heidän
kannattajistaan olikin parempi, että he unohtivat Eedenin suurenmoisuuden,
sillä siten he eivät olleet niin alttiita kokemaan epäsuotuisamman ympäristönsä
aiheuttamaa turhaa tyytymättömyyttä.
Adamiittien
siviilihallitsijat tulivat perimysjärjestystä noudattaen ensimmäisen puutarhan
poikien keskuudesta. Aatamin ensimmäinen poika, Aataminpoika (Adam ben Adam),
perusti violetin rodun sivukeskuksen toisesta Eedenistä pohjoiseen. Aatamin
toisesta pojasta, Eevanpojasta, kehittyi mestarillinen johtaja ja hallintomies.
Hän oli suureksi avuksi isälleen. Eevanpoika ei elänyt aivan yhtä pitkään kuin
Aatami, ja hänen vanhimmasta pojastaan Jansadista tuli Aatamin seuraaja
adamiittiheimojen päämiehenä.
Uskonnollisten
johtajien eli papiston ensimmäinen edustaja oli Seet, joka oli vanhin eloon
jäänyt Aatamin ja Eevan toisessa puutarhassa syntyneistä pojista. Hän syntyi
satakaksikymmentäyhdeksän
[sivu 850]
vuotta Aatamin
Urantialle-saapumisen jälkeen. Seet syventyi isänsä kansan hengellisen tilan
kohennustyöhön, ja hänestä tuli toisen puutarhan uuden papiston päällikkö.
Hänen poikansa Enos otti käyttöön uuden palvontajärjestyksen, ja Seetin
pojanpoika Keenan pani alulle ulkolähetystyön, joka kohdistui ympäristön
heimoihin lähellä ja kaukana.
Seetiläiseen
papinvirkaan kuului kolme tehtäväkenttää, sillä papin oli huolehdittava
uskonnosta, terveydenhoidosta ja opetuksesta. Tähän veljeskuntaan kuuluvat
papit koulutettiin toimittamaan uskonnollisia menoja, palvelemaan lääkäreinä ja
terveystarkastajina sekä toimimaan puutarhan koulujen opettajina.
Aatamin
karavaani oli jokien väliseen maahan tuonut mukanaan satojen ensimmäisen
puutarhan kasvien ja viljalajien siemeniä ja sipuleita; he olivat myös tuoneet
mukanaan suuret karjalaumat ja muutaman yksilön jokaista kotieläintä. Tämän
vuoksi he olivat ympäristön heimoja huomattavasti edullisemmassa asemassa. He
nauttivat monista alkuperäisen puutarhan aikaisemman kulttuurin tarjoamista
eduista.
Ensimmäisestä
puutarhasta lähtöönsä saakka Aatami ja hänen perheensä olivat aina ravinneet
itsensä hedelmillä, viljatuotteilla ja pähkinöillä. Matkalla Mesopotamiaan he
olivat ensi kerran nauttineet yrttejä ja vihanneksia. Toisessa puutarhassa
otettiin liha jo varhaisessa vaiheessa ravintoaineiden joukkoon, mutta Aatami
ja Eeva eivät koskaan syöneet lihaa tavallisen ruokavalionsa osana. Myöskään
Aataminpojasta, Eevanpojasta tai muistakaan alkuperäisen puutarhan ensimmäisen
polven lapsista ei tullut lihansyöjiä.
Kulttuurisaavutusten
ja älyllisen kehityksen alalla adamiitit olivat pitkälti ympäristön kansoja
edellä. He loivat kolmannen kirjaimiston ja laskivat muissakin suhteissa
perustukset paljolle sellaiselle, joka toimi nykyajan taiteen, tieteen ja
kirjallisuuden edelläkävijänä. Täällä, Tigrisin ja Eufratin välisillä mailla,
he ylläpitivät kirjoittamisen, metallinkäsittelyn, savenvalannan ja
kankaankudonnan taitoja ja loivat arkkitehtuurin, jolle ei tuhansiin vuosiin
löytynyt vertaista.
Violettien
kansojen kotielämä oli aikaansa ja aikakauteensa nähden ihanteellista. Lapset
pantiin käymään oppikurssit maataloudessa, käsityötaidossa ja karjanhoidossa,
tai vaihtoehtoisesti heidät opetettiin suorittamaan seetiläisen kolminaisia
tehtäviä: toimimaan pappina, lääkärinä ja opettajana.
Ajatellessanne seetiläispapistoa älkää sekoittako noita
ylevämielisiä ja jaloja terveydenhoidon ja uskonnon opettajia, noita todellisia
kasvattajia myöhempien heimojen ja ympäristön kansakuntien rappeutuneisiin ja
kaupallisiin papistoihin. Seetiläisten uskonnolliset käsitykset Jumaluudesta ja
maailmankaikkeudesta olivat edistyneitä ja melkolailla totuudenmukaisia, heidän
terveydenhoitotoimensa olivat aikaansa nähden erinomaisia, eikä heidän
koulutusmenetelmiään ole koskaan jälkeenpäin ylitetty.
Aatami ja Eeva
olivat ihmisten violetin rodun, yhdeksännen Urantialle ilmestyneen ihmisrodun,
perustajat. Aatamilla ja hänen jälkeläisillään oli siniset silmät, ja
violeteille kansoille oli ominaista vaalea iho ja vaalea tukanväri: keltainen,
punainen ja ruskea.
Eevalle
synnytykset eivät olleet tuskallisia; sitä ne eivät myöskään olleet alkuaikojen
evolutionaarisille roduille. Vasta evolutionaarisen ihmisen ja nodiittien sekä
myöhemmin adamiittien yhdistymisestä ilmaantuneet rodut kärsivät ankarista
synnytyskivuista.
[sivu 851]
Jerusemilaisveljiensä
tavoin Aatami ja Eeva saivat tarvitsemansa energian kahdenlaisesta
ravitsemuksesta, sillä he ylläpitivät elintoimintansa sekä ravinnon että valon
avulla, joita täydensivät tietyt, Urantialla paljastamattomat, fyysisen tason
ylittävät energiat. Heidän Urantialla syntyneet jälkeläisensä eivät perineet
vanhemmilleen ominaista energianotto- ja valonkierrätysmenetelmää. Heillä oli
vain yksi aineen kiertokulkujärjestelmä eli ihmiselle ominainen, verenkierron
avulla tapahtuva ruumiinravitsemisjärjestelmä. He olivat rakenteeltaan
kuolevaisia, pitkäikäisiä tosin, jos kohta pitkäikäisyyskin pyrki jokaisen
sukupolven myötä laskemaan kohti ihmiselle ominaista tasoa.
Aatami ja Eeva
sekä heidän lastensa ensimmäinen sukupolvi eivät käyttäneet ravinnokseen
eläimen lihaa. He elivät pelkästään "puiden hedelmillä". Ensimmäisen
sukupolven jälkeen kaikki Aatamin jälkeläiset alkoivat käyttää maitotuotteita,
mutta monet heistä noudattivat edelleen lihatonta ruokavaliota. Myöskään monet
niistä eteläisistä heimoista, joihin he myöhemmin yhdistyivät, eivät syöneet
lihaa. Useimmat näistä kasvissyöjäheimoista vaelsivat sittemmin itään ja
jatkavat elämäänsä Intian kansoihin sekoittuneina.
Aatamin ja Eevan
niin fyysinen kuin hengellinenkin näkökyky oli paljon nykyisten kansojen
näkökykyä parempi. Heidän erityisaistinsa olivat paljon tarkemmat, joten he
kykenivät näkemään keskiväliolennot ja enkeliarmeijat, Melkisedekit ja
langenneen Prinssi Caligastian, joka saapui useampaan kertaan neuvottelemaan
jalon seuraajansa kanssa. Yli sata vuotta rikkomuksen jälkeen heillä oli vielä
tallella kyky nähdä mainitut taivaalliset olennot. Nämä erityisaistit eivät
ilmenneet enää yhtä tarkkoina heidän lapsissaan, ja kunkin seuraavan sukupolven
myötä ne heikkenemistään heikkenivät.
Aatamin lapsilla
oli tavallisesti sisimmässään Suuntaaja, sillä heillä kaikilla oli kiistaton
eloonjäämisen kapasiteetti. Nämä valiojälkeläiset eivät olleet yhtä alttiita
peloille kuin evoluution lapset. Urantian nykyisissä roduissa on jäljellä niin
paljon pelkoa siksi, että rotujen fyysiseen kohennukseen tähdänneiden
suunnitelmien varhaisessa vaiheessa tapahtuneesta kariutumisesta johtuen
esi-isänne saivat perin vähän Aatamin elämänplasmaa.
Aineellisten
Poikien ja heidän jälkeläistensä ruumiinsolut ovat tauteja vastaan
huomattavasti vastustuskykyisempiä kuin planeetan syntyperäisten
evolutionaaristen rotujen ruumiinsolut. Syntyperäisrotujen ruumiinsolut ovat
sukua tämän maailman eläville, sairauksia aiheuttaville, mikroskooppisen
pienille ja vielä niitäkin pienemmille organismeille. Nämä tosiasiat
selittävät, miksi Urantian kansojen on ponnisteltava sangen lujasti
tieteellisen toiminnan alalla kyetäkseen torjumaan runsaslukuiset fyysiset
häiriötilat. Kykenisitte vastustamaan tauteja huomattavasti paremmin, jos
roduissanne olisi enemmän aatamillista elämänainesta.
Asetuttuaan
asumaan toiseen puutarhaan Eufratin varrelle Aatami päätti jättää jälkeensä
mahdollisimman paljon elämänplasmaansa, joka hyödyttäisi maailmaa hänen kuolemansa
jälkeen. Niinpä Eevasta tehtiin kaksitoistajäsenisen rodunkohennuskomission
päällikkö, ja ennen Aatamin kuolemaa tämä komissio oli valinnut 1.682
korkeimmantyyppistä Urantian naista, ja nämä naiset hedelmöitettiin Aatamin
elämänplasmalla. Sataakahtatoista lukuun ottamatta kaikki heidän lapsensa
varttuivat täysi-ikäisiksi, joten tällä tavalla maailmaa tuli entisten lisäksi
hyödyttämään 1.570 oivallista miestä ja naista. Vaikka nämä äitiehdokkaat
valittiin kaikkien ympäristön heimojen keskuudesta ja vaikka he edustivat
useimpia maailman rotuja, niin valtaosa valittiin kuitenkin parhaimmista
nodiittisuvuista, ja he muodostivat mahtavan andiittirodun alkuidun. Nämä
lapset syntyivät ja heidät kasvatettiin lasten äidin edustaman rodun
heimoympäristössä.
Vähän toisen
Eedenin perustamisen jälkeen Aatamille ja Eevalle ilmoitettiin asianmukaisesti,
että heidän katumuksensa oli hyväksyttävää ja että vaikka he joutuisivatkin
kärsimään oman
[sivu 852]
maailmansa
kuolevaisten kohtalon, mitään estettä ei ollut kelpuuttaa heitä pääsemään
Urantian nukkuvien eloonjäävien joukkoon. He uskoivat täysin tähän ilosanomaan
kuolleistaheräämisestä ja arvonpalauttamisesta, jonka Melkisedekit niin
liikuttavalla tavalla heille julistivat. Heidän rikkomuksensa oli ollut
arviointivirhe eikä tietoista ja harkittua kapinointia edustava synti.
Aatamilla ja
Eevalla ei Jerusemin kansalaisina ollut Ajatuksensuuntaajaa, eikä heissä
Suuntaajaa asunut myöskään silloin, kun he toimivat Urantialla ensimmäisessä
puutarhassa. Mutta vähän sen jälkeen kun heidät oli alennettu kuolevaisen
asemaan, he tiedostivat, että heidän sisimmässään oli uusi presenssi, ja he
havahtuivat tajuamaan, että ihmisen asema, johon liittyi vilpitön katumus, oli
mahdollistanut Suuntaajan asettumisen heidän sisimpäänsä. Nimenomaan tämä
tietoisuus Suuntaajan heissä olemisesta rohkaisi suuresti Aatamia ja Eevaa koko
heidän elämänsä loppuajan. He tiesivät epäonnistuneensa Satanian Aineellisina
Poikina, mutta he tiesivät myös, että Paratiisiin johtava elämänvaihe oli
heille edelleen avoinna siinä asemassa, joka heillä oli taivaaseen nousevina
universumin poikina.
Aatami oli
tietoinen siitä tuomiokautisesta kuolleistaherättämisestä, joka tapahtui yhtä
aikaa hänen planeetalle saapumisensa kanssa, ja hän uskoi, että hänet
puolisoineen todennäköisesti uudelleenpersonoitaisiin seuraavan Poikien luokan
edustajan saapumisen yhteydessä. Hän ei tiennyt, että Mikael, tämän universumin
hallitsija, olisi niin pian ilmestyvä Urantialle. Hän arveli, että seuraavaksi
saapuva Poika kuuluisi Avonaalien luokkaan. Aatamin ja Eevan Mikaelilta saaman
ainoan henkilökohtaisen viestin pohdiskelu tuntui heistä kuitenkin aina
lohduttavalta, vaikka siinä olikin jotain, jota heidän oli vaikea käsittää.
Muiden lohdutuksen ja ystävyyden julkituontien lomassa tässä viestissä
sanottiin: "Olen tarkastellut olosuhteita, joissa rikkomuksenne tapahtui;
olen muistanut, miten sydämessänne halusitte olla iäti lojaaleja Isäni tahtoa
kohtaan; ja teidät kutsutaan kuolonunen syleilystä, kun tulen Urantialle,
elleivät valtakunnassani minun alaisinani palvelevat Pojat haetuta teitä jo
sitä ennen."
Ja tämä oli
suuri mysteeri Aatamille ja Eevalle. He saattoivat ymmärtää tähän sanomaan
sisältyvän verhotun lupauksen mahdollisesta erillisestä
kuolleistaherättämisestä, ja sellainen mahdollisuus ilahdutti heitä suuresti,
mutta he eivät voineet ymmärtää sen vihjauksen tarkoitusta, jonka mukaan he
kenties lepäisivät Mikaelin henkilökohtaiseen Urantialle-ilmestymiseen
liittyvään kuolleistaherätykseen saakka. Ja niin Eedenin pariskunta julisti
aina, että Jumalan Poika kerran saapuisi, ja rakkaimmilleen he kertoivat
uskomuksestaan tai ainakin kaihoisasta toiveestaan, että heidän kömmähdystensä
ja murheidensa maailma saattaisi kenties olla se maailma, jossa tämän
universumin hallitsija päättäisi toimia lahjoittautuvana Paratiisin-Poikana.
Sellainen tuntui liian hyvältä ollakseen totta, mutta Aatami elätteli
mielessään ajatusta, että taistelujen repimä Urantia saattaisi loppujen lopuksi
osoittautua Satanian järjestelmän onnekkaimmaksi maailmaksi, koko Nebadonin
kadehtimaksi planeetaksi.
Aatami eli 530
vuotta, ja hänestä voitaisiin sanoa, että hän kuoli vanhuuttaan. Hänen fyysinen
mekanisminsa yksinkertaisesti kului loppuun; hajoamisprosessi sai vähitellen
voiton uusiutumisprosessista, ja väistämätön loppu tuli. Eeva oli kuollut
yhdeksäntoista vuotta aiemmin sydämen heikkenemiseen. Heidät haudattiin
kumpikin sen jumalanpalveluksia varten pystytetyn temppelin keskelle, joka oli
rakennettu heidän suunnitelmiensa mukaan pian siirtokuntaa suojanneen muurin
valmistumisen jälkeen. Ja tästä sai alkunsa tapa haudata merkittävät ja
hurskaat miehet ja naiset palvontapaikkojen lattian alle.
Aineellisen
tason yläpuolella toimiva Urantian hallitus jatkoi toimintaansa Melkisedekien
johdolla, mutta välitön fyysinen yhteys evolutionaarisiin rotuihin oli
[sivu 853]
katkennut.
Planeettaprinssin ruumiillisen esikunnan saapumisen kaukaisista ajoista
lähtien, koko sen ajan, jonka Van ja Amadon toimivat, aina Aatamin ja Eevan
saapumiseen asti planeetalle oli ollut sijoitettuina universumihallituksen
fyysisiä edustajia. Mutta aatamilaisen rikkomuksen myötä tämä yli
neljäsataaviisikymmentätuhatta vuotta jatkunut järjestelmä päättyi.
Hengellisillä toimikentillä enkeliauttajat jatkoivat ponnistelujaan yhdessä
Suuntaajien kanssa kumpaistenkin työskennellessä sankarillisesti yksilön
pelastamisen hyväksi. Mutta mitään kokonaisvaltaista suunnitelmaa, joka olisi
tähdännyt laaja-alaiseen maailman hyvinvointiin, ei esitetty maan kuolevaisille
ennen kuin Makiventa Melkisedek saapui Abrahamin päivinä. Makiventa Melkisedek
laski Jumalan Pojan voimalla, kärsivällisyydellä ja arvovallalla perustukset
epäonnisen Urantian edelleenkohentamiselle ja hengelliselle kuntoutukselle.
Epäonni ei kuitenkaan ole ollut Urantian yksinomaisena
osana, vaan tämä planeetta on ollut Nebadonin paikallisuniversumissa myös
onnekkain. Urantialaisten tulisi laskea pelkästään voitokseen, jos heidän
esi-isiensä kömmähdykset ja alkuaikojen maailmanhallitsijoiden erehdykset
syöksivät planeetan niin toivottomaan sekaannuksen tilaan -- jota pahuus ja
synti vielä entisestään hämmensivät --, että juuri tämä pimeä tausta vetosi
niin syvästi Nebadonin Mikaeliin, että hän valitsi tämän maailman näyttämöksi,
jolla hän paljastaisi taivaallisen Isän rakastavan persoonallisuuden. Ei
suinkaan ole kysymys siitä, että Urantia olisi tarvinnut Luoja-Poikaa
selvittämään sekavat asiansa, vaan pikemminkin on kysymys siitä, että
Urantialla ilmenevät pahuus ja synti tarjosivat Luoja-Pojalle vaikuttavamman
taustan, jota vasten hän saattoi paljastaa Paratiisin-Isän verrattoman
rakkauden, armon ja pitkämielisyyden.
6. AATAMIN JA EEVAN ELOONJÄÄMINEN
Aatami ja Eeva
vaipuivat kuoleman lepoon luottaen lujasti Melkisedekien heille antamiin
lupauksiin, että he kerran heräisivät kuolon unesta aloittaakseen elämän
mansiomaailmoissa. Kaikki nämä maailmat olivat heille tuiki tuttuja ajalta,
jolloin he elivät siellä ennen heidän violetin rodun lihallisessa hahmossa
Urantialla suorittamaansa tehtävää.
Eivätkä he kauan
levänneetkään maailman kuolevaisten tiedottoman unen suomassa unohduksessa.
Kolmantena päivänä Aatamin kuoleman jälkeen, toisena päivänä hänen
kunnioituksentäyteisten hautajaistensa jälkeen, ojennettiin Gabrielille
Edentian silloisen Kaikkein Korkeimman vahvistama ja Mikaelin puolesta
toimineen Salvingtonin Päivien Yhdistyneen hyväksymä Lanaforgen käskykirje,
jossa määrättiin järjestämään erillinen nimenhuuto Urantialla sattuneesta
aatamilaisesta rikkomuksesta eloonjääneille ansioituneille henkilöille. Ja
tämän erillisestä ylösnousemuksesta -- Urantian sarjassa numero
kaksikymmentäkuusi -- annetun käskyn mukaisesti Aatami ja Eeva
jälleenpersonoitiin ja yhdistettiin kokonaisuudeksi Satanian mansiomaailmojen
kuolleistaheräämissaleissa 1.316 sellaisen toverinsa mukana, joiden kanssa he
olivat jakaneet ensimmäisen puutarhan kokemukset. Monet muut uskolliset sielut
oli otettu taivaaseen jo Aatamin saapumisen aikaan, jossa yhteydessä
järjestettiin sekä nukkuvien eloonjäävien että ansioituneiden, silloin elossa
olleiden taivasmatkalaisten tuomiokauden päättävä tuomiopäivä.
Aatami ja Eeva
suoriutuivat asteittaiseen ylösnousemukseen kuuluvista maailmoista nopeasti
niin, että he saivat kohta Jerusemin kansalaisuuden. Näin he siis taas kerran
olivat alkuperäisen planeettansa asukkaita, mutta tällä kerralla he olivat sitä
universumin persoonallisuuksien aikaisemmasta poikkeavan luokan jäseninä. He olivat lähteneet Jerusemista vakinaisina
kansalaisina -- Jumalan poikina, he palasivat ylösnousemuskansalaisina --
ihmisen poikina. Heidät liitettiin välittömästi järjestelmäpääkaupungin
Urantia-palveluun, ja myöhemmin heille annettiin jäsenyys
[sivu 854]
Urantian nykyisen neuvoa-antavan ja valvovan
elimen muodostavien neljänkolmatta neuvonantajan joukossa.
Ja näin päättyy kertomus Urantian
Planetaarisesta Aatamista ja Eevasta, kertomus koettelemuksesta, tragediasta ja
riemuvoitosta, henkilökohtaisesta riemuvoitosta ainakin teidän hyvää
tarkoittaneen mutta harhautuneen Aineellisen Poikanne ja Tyttärenne kannalta,
ja epäilemättä, viime kädessä myös kertomus heidän maailmalleen ja sen kapinan
murjomille ja pahuuden ahdistamille asukkaille lopulta koituvasta
riemuvoitosta. Kaiken kaikkiaanhan Aatami ja Eeva myötävaikuttivat
sivilisaation joutuisaan kehitykseen voimallisesti, ja he nopeuttivat
ihmisrodun biologista edistymistä. He jättivät maan päälle suurenmoisen
kulttuurin, mutta sellaisella edistyneellä sivilisaatiolla ei ollut
mahdollisuutta säilyä siksi, että aatamilainen perimä laimeni liian aikaisessa
vaiheessa, ja lopulta se sulautui muihin kulttuureihin. Kansa tuottaa
sivilisaation, sivilisaatio ei tuota kansaa.
[Esittänyt Solonia, "Puutarhan Ääni" -serafi.]