[sivu 1833]
KÄYNTI FILADELFIASSA
AINA kun Jeesuksen ja apostolien mainitaan tämän Perean-toimintavaiheen aikana vierailleen eri paikkakunnilla, joilla seitsemänkymmentä sanansaattajaa työskentelivät, olisi muistettava, että Jeesuksen mukana oli yleensä vain kymmenen apostolia, sillä tapana oli jättää ainakin kaksi heistä Pellaan opastamaan kansanjoukkoa. Kun Jeesus oli aikeissa jatkaa matkaansa Filadelfiaan, Simon Pietari ja hänen veljensä, Andreas, palasivat Pellan leirille opettamaan siellä koolla olevia väkijoukkoja. Milloin Mestari lähti Pellan leiriltä käymään Perean eri puolilla, oli varsin tavallista, että kolmestasadasta viiteensataan leiriläistä kulki hänen mukanaan. Saapuessaan Filadelfiaan hänen mukanaan oli yli kuusisataa seuraajaa.
Hiljattain Dekapoliin
alueelle suoritettuun saarnamatkaan ei ollut liittynyt mitään ihmeitä, eikä käsillä olevan
Perean-lähetysretken kuluessa
myöskään ollut kymmenen spitaalisen puhdistamista lukuun ottamatta tähän mennessä tapahtunut yhtään ihmettä. Tämä oli
vaihe, jolloin evankeliumia julistettiin voimallisesti, ilman ihmeitä ja
enimmän aikaa ilman, että Jeesus
tai edes hänen apostolinsa olivat henkilökohtaisesti läsnä.
Jeesus ja
kymmenen apostolia saapuivat Filadelfiaan keskiviikkona, helmikuun 22 päivänä, ja he viettivät torstain ja perjantain lepäämällä
viimeisten matkojensa ja uurastuksensa vaivoista. Tuona perjantai-iltana Jaakob puhui synagogassa, ja seuraavaksi
illaksi kutsuttiin koolle yhteinen neuvonpito. Se, miten hyvin evankeliumi eteni Filadelfiassa ja
lähikylissä, oli heille suuri ilon aihe. Daavidin lähetit toivat paitsi tietoja
valtakunnan etenemisestä koko Palestiinan alueella myös hyviä uutisia
Aleksandriasta ja Damaskoksesta.
1. AAMIAINEN FARISEUSTEN SEURASSA
Filadelfiassa
asui muuan varsin varakas ja vaikutusvaltainen fariseus, joka oli omaksunut
Abnerin opetukset, ja hän kutsui Jeesuksen sapattiaamuna taloonsa aamiaiselle.
Oli tiedossa, että Jeesusta odotettiin tuona ajankohtana Filadelfiaan, ja niin
sinne oli saapunut Jerusalemista ja muualta suuri joukko kyläilijöitä, joiden
joukossa oli useita fariseuksia. Niinpä näitä johtomiehiä oli kutsuttu
nelisenkymmentä muutaman lainoppineen lisäksi tälle Mestarin kunniaksi
järjestetylle aamiaiselle.
Jeesuksen
viipyessä ovella Abnerin kanssa keskustellen ja isännän jo istuuduttua
paikalleen huoneeseen astui yksi Jerusalemin johtavista fariseuksista,
sanhedrinin jäsen, ja tapansa mukaan hän suunnisti suoraan kohti kunniapaikkaa
isännän vasemmalla puolella. Mutta koska tämä paikka oli varattu Mestarille ja
oikeanpuoleinen paikka Abnerille, isäntä viittasi jerusalemilaisfariseusta
asettumaan isännästä neljä sijaa vasemmalle, ja se, ettei hän saanut
kunniapaikkaa, loukkasi syvästi tätä arvohenkilöä.
[sivu 1834]
Kohta olivat kaikki
kuitenkin asettuneet paikalleen, ja he nauttivat tilaisuudesta saada
keskustella toistensa kanssa, olivathan useimmat läsnäolijoista Jeesuksen
opetuslapsia tai muuten suopeita evankeliumille. Vain hänen vihamiehensä
panivat merkille, ettei hän toimittanut seremoniallista käsienpesua ennen
istuutumistaan aterialle. Abner pesi kätensä aterian alkajaisiksi, muttei
tarjoilun aikana.
Aterioinnin
loppupuolella kadulta astui sisälle huoneeseen mies, jota oli pitkään vaivannut
muuan krooninen sairaus ja joka nyt oli pöhöttyneessä tilassa. Tämä mies oli
Abnerin työtovereiden hiljattain kastama uskova. Hän ei esittänyt Jeesukselle
mitään pyyntöä terveyden palauttamisesta, mutta Mestari oli täysin tietoinen
siitä, että tämä sairas mies oli tullut tähän aamiaistilaisuuteen siinä
toivossa, että hän pääsisi erilleen ympärillään tungeksivasta väkijoukosta ja
että hän sillä keinoin todennäköisemmin kiinnittäisi Jeesuksen huomion
itseensä. Tämä mies tiesi, että tuolloin tehtiin hyvin vähän ihmeitä. Hän oli
siitä huolimatta laskeskellut sydämessään, että hänen surkea tilansa kenties
vetoaisi Mestarin sääliväisyyteen. Eikä hän tässä erehtynytkään, sillä kun hän
astui huoneeseen, sekä Jeesus että Jerusalemista saapunut omahyväinen fariseus
kiinnittivät häneen huomionsa. Fariseus ei hukannut aikaa tuodessaan julki
närkästyksensä siitä, että tuollainen nyt oli pitänyt päästää sisälle
huoneeseen. Mutta Jeesus loi katseensa sairaaseen mieheen ja hymyili niin
myötätuntoisesti, että tämä siirtyi hänen lähelleen ja istuutui lattialle.
Koska ateria oli päättymässä, Mestari katsahti muita vieraita, loi sitten
merkitsevän silmäyksen vesipöhöiseen mieheen ja sanoi: "Ystäväni, Israelin
opettajat ja oppineet lakimiehet, haluaisin esittää teille yhden kysymyksen:
Onko laillista parantaa sairaita ja vaivattuja sapattipäivänä, vai eikö
ole?" Mutta läsnäolijat tunsivat Jeesuksen liian hyvin; he pysyivät vaiti;
he eivät vastanneet hänen kysymykseensä.
Sitten Jeesus
siirtyi sinne, missä sairas istui, tarttui häntä kädestä ja sanoi: "Nouse
ja mene tietäsi. Et ole pyytänyt tulla parannetuksi, mutta tiedän, mitä
sydämessäsi halajat ja mitä sielussasi uskot." Ennen kuin mies poistui
huoneesta, Jeesus palasi paikalleen ja osoittaen sanansa pöydän ääressä
istuville hän virkkoi: "Ei Isäni tee näitä tekoja houkutellakseen teitä
valtakuntaan vaan tuodakseen itsensä julki valtakunnassa jo oleville. Voitte
ymmärtää, että olisi Isän tapaista tehdä juuri tällaisia tekoja, sillä jos
sattuisi, että suosikkieläimenne putoaisi kaivoon sapattipäivänä, kukapa teistä
ei oikopäätä rientäisi kiskomaan sitä ylös?" Ja kun kukaan ei halunnut
vastata hänelle, ja koska hänen isäntänsä ilmeisestikin hyväksyi, mitä oli
tapahtumassa, Jeesus nousi seisomaan ja puhui kaikille läsnäoleville:
"Veljeni, kun teidät kutsutaan häihin, älkää istuutuko kunniapaikalle,
koska voi sattua, että juhlille on kutsuttu joku teitä kunnioitetumpi mies, ja
silloin isännän olisi tultava luoksenne pyytämään teitä antamaan paikkanne
tälle toiselle ja kunnioitetulle vieraalle. Sellaisessa tapauksessa teitä
pyydetään häpeäksenne asettumaan pöydässä alemmalle paikalle. Kun teidät
kutsutaan juhlaan, osoittaisitte viisautta, jos juhlapöytään saapuessanne
etsisitte alimman paikan ja istuutuisitte sille, jotta isäntä, kun hän luo
yleissilmäyksen vieraisiinsa, voisi sanoa sinulle: 'Ystäväni, miksi istut
vähäisimmän paikalla? Tule ylemmäksi.' Ja näin kaikki läsnä olevat vieraat
saavat nähdä, miten tämän henkilön osalle lankeaa kunnia. Älkää unohtako, että
jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, kun taas se, joka aidosti itsensä
alentaa, ylennetään. Siispä, kun järjestätte päivällis- tai illalliskutsuja,
älkää joka kerta kutsuko vain ystäviänne, veljiänne, sukulaisianne tai rikkaita
naapureitanne, jotta nämä vuorostaan kutsuisivat teidät juhliinsa ja sillä tavoin
maksaisivat teille takaisin. Pitäessänne pidot kutsukaa sinne joskus köyhiä,
raajarikkoja ja sokeita. Sillä tavoin saatte siunauksen sydämessänne, sillä
varsin hyvin tiedätte, etteivät rammat ja ontuvat kykene palkitsemaan teitä
rakastavasta huolenpidostanne."
[sivu 1835]
2. VERTAUS SUURISTA ILLALLISISTA
Kun Jeesus oli
fariseuksen aamiaispöydässä sanonut sanottavansa, muuan läsnä olevista
lainoppineista halusi rikkoa hiljaisuuden ja lausui sen kummemmin
ajattelematta: "Siunattu on se, joka syö leipää Jumalan
valtakunnassa" -- joka oli tuohon aikaan yleinen sananparsi. Ja silloin
Jeesus esitti vertauksen, josta hänen ystävällisen isäntänsäkin oli pakko
sydämistyä. Jeesus sanoi:
"Muuan
mahtimies järjesti suuret illalliset, ja koska hän oli kutsunut paljon
vieraita, hän lähetti illallisaikaan palvelijansa sanomaan kutsutuille:
'Tulkaa, sillä kaikki on nyt valmista.' Ja kuin yhteisestä sopimuksesta nämä
ryhtyivät kaikki esittämään verukkeita. Yksi sanoi: 'Olen juuri ostanut
maatilan, ja minun on aivan pakko lähteä sitä katsomaan. Pyydän hartaasti, että
saisin kieltäytyä kutsusta.' Muuan toinen sanoi: 'Olen ostanut viisi
härkäparia, ja minun on mentävä ottamaan ne vastaan. Pyydän hartaasti, että
saisin kieltäytyä kutsusta.' Ja vielä yksi sanoi: 'Olen juuri mennyt naimisiin
enkä voi sen vuoksi tulla.' Niinpä palvelijat tulivat takaisin ja kertoivat
tämän isännälleen. Tämän kuullessaan talon herra vihastui suuresti ja sanoi
palvelijainsa puoleen kääntyen: 'Olen valmistellut tämän hääjuhlan; juottovasikat
on teurastettu, ja kaikki on valmista vieraitani varten, mutta nämä ovat
torjuneet kutsuni, sillä jokainen heistä on mennyt, kuka maittensa ja
mantujensa, kuka tavaroittensa perään, ja he osoittavat kunnioituksen puutetta
jopa niitä palvelijoitani kohtaan, jotka pyytävät heitä saapumaan juhlaani.
Menkää sen vuoksi nopeasti kaupungin kaduille ja kujille, pääteille ja
sivuteille, ja tuokaa tänne köyhät ja hyljeksityt, sokeat ja rammat, jotta
hääjuhlilla olisi vieraita.' Ja palvelijat tekivät niin kuin heidän herransa
käski, ja vielä senkin jälkeen tilaa oli useammillekin vieraille. Silloin herra
sanoi palvelijoilleen: 'Menkää nyt maanteille ja maaseudulle ja pakottakaa
siellä olevat tulemaan sisälle, jotta taloni täyttyisi. Teen tiettäväksi, ettei
yksikään niistä, jotka ensiksi kutsuttiin, ole maistava illallistani.' Ja
palvelijat tekivät isäntänsä käskyn mukaan, ja talo täyttyi vieraista."
Ja kun
aamiaisvieraat kuulivat nämä sanat, he poistuivat paikalta; jokainen meni omaan
kotiinsa. Ainakin yksi tuona aamuna paikalla olleista virnuilevista
fariseuksista käsitti, mitä vertaus merkitsi, sillä samana päivänä hänet
kastettiin ja hän tunnusti julkisesti uskonsa valtakunnan evankeliumiin. Saman
päivän iltana Abner saarnasi uskovien yhteisessä neuvonpidossa tästä
vertauksesta.
Seuraavana
päivänä kaikki apostolit antautuivat filosofiseen pohdiskeluun, jonka
tarkoituksena oli tulkita, mitä tämä suurista illallisista esitetty vertaus
merkitsi. Vaikka Jeesus kuunteli kiinnostuneena kaikkia näitä erilaisia tulkintoja,
hän kuitenkin järkähtämättä kieltäytyi tarjoamasta heille enempää apua
vertauksen ymmärtämiseen. Muuta hän ei sanonut kuin: "Löytäköön jokainen
ihminen sen merkityksen itse ja omassa sielussaan."
VOIMATTOMUUDEN HENKI
Abner oli
järjestänyt niin, että Mestari opetti synagogassa tänä sapattipäivänä, ja se
oli Jeesuksen ensimmäinen esiintyminen synagogassa sen jälkeen, kun kaikki
synagogat oli sanhedrinin määräyksestä suljettu hänen opetuksiltaan.
Synagogapalveluksen päättyessä Jeesus loi katseensa alas eteensä, ja siinä
sattui olemaan vanhahko nainen, jonka kasvoilla oli masentunut ilme ja jonka
ulkoinen olemus oli perin kumarainen. Tämä nainen oli jo kauan aikaa ollut
pelon vallassa, ja kaikki ilo oli kaikonnut hänen elämästään. Saarnapulpetista
alas astuessaan Jeesus
[sivu 1836]
meni naisen
luokse, ja koskettaen tämän kumaraista hahmoa olkapäästä hän sanoi:
"Vaimo, sinun ei tarvitse kuin uskoa ja voisit täysin vapautua
voimattomuuden hengestäsi." Ja tämä nainen, jonka olivat painaneet kasaan
ja kumaraan yli kahdeksantoistavuotisen pelokkuuden aiheuttamat masennustilat,
uskoi Mestarin sanat, ja uskon avulla hänen vartensa samassa hetkessä
suoristui. Nähdessään, että hänen kumaruutensa oli oikaistu, tämä nainen huusi
ääneensä ja ylisti Jumalaa.
Vaikka siis oli
niin, että tämän naisen vaiva oli kokonaan mentaalinen, sillä hänen
kumaruutensa syynä oli hänen masentunut mielensä, ihmiset luulivat, että Jeesus
oli parantanut todellisen fyysisen vamman. Jos kohta Filadelfian synagogan
seurakuntaväki suhtautuikin Jeesuksen opetuksiin suopeasti, synagogan
esimiesten johtaja oli joka tapauksessa vihamielinen fariseus. Ja koska hän
seurakuntalaisten tavoin oli sitä mieltä, että Jeesus oli parantanut fyysisen
vamman, ja koska häntä närkästytti se, että Jeesuksella oli ollut otsaa
suorittaa moinen teko sapattina, hän nousi seisaalleen seurakunnan edessä ja
sanoi: "Eikö ole niin, että on kuusi päivää, joiden aikana ihmisten tulisi
toimittaa kaikki askarensa? Tulkaa siis näinä arkipäivinä tänne paranemaan,
vaan älkää sapattipäivänä."
Vihamielisen
esimiehen lausuttua nämä sanat Jeesus palasi puhujakorokkeelle ja sanoi:
"Miksi näytellä tekopyhäin osaa? Eikö teistä jokainen sapattinakin irrota
härkäänsä kytkyestään ja vie sitä juomaan? Jos tällainen palvelus on sallittua
sapattipäivänä, niin eikö pitäisi tätä naista, Abrahamin tytärtä, joka kuluneet
kahdeksantoista vuotta on ollut pahan kahleissa, kirvoittaa tästä orjuudesta ja
viedä juomaan vapahduksen ja elämän vettä, niin sapattipäivä kuin nyt
onkin?" Ja kun nainen edelleenkin ylisti Jumalaa, Jeesuksen arvostelija
joutui häpeään, ja seurakunta riemuitsi yhdessä naisen kanssa siitä, että hänet
oli parannettu.
Jeesusta vastaan
tuona sapattina esittämänsä julkisen arvostelun johdosta synagogan esimiesten
johtaja pantiin viralta ja hänen tilalleen asetettiin muuan Jeesuksen seuraaja.
Jeesus vapautti
tavan takaa tällaisia pelon uhreja heidän voimattomuuden hengestään, heidän
mielenmasennuksestaan ja heidän pelon orjuudestaan. Mutta ihmiset luulivat
kaikkien tuollaisten vaivojen olevan joko fyysisiä vammoja tai johtuvan siitä,
että asianomainen henkilö oli pahojen henkien riivaama.
Jeesus opetti
synagogassa taas sunnuntaina, ja paljon oli niitä, jotka Abner puoliltapäivin
kastoi kaupungin eteläpuolella virtaavassa joessa. Jeesus ja kymmenen apostolia
olisivat seuraavana aamuna lähteneet takaisin Pellan leirille, ellei paikalle
olisi saapunut yksi Daavidin läheteistä, joka toi tärkeän viestin Jeesukselle
hänen ystäviltään Betaniasta, Jerusalemin liepeiltä.
Hyvin myöhään
sunnuntai-iltana, helmikuun 26 päivänä, Filadelfiaan saapui Betaniasta lähetti,
joka toi Martan ja Marian lähettämän viestin. Viestissä sanottiin: "Herra,
se jota sinä rakastat, on hyvin sairas." Viesti tuli Jeesuksen tietoon
iltaneuvottelun lopulla, juuri kun hän oli toivottamassa apostoleille hyvää
yötä. Jeesus ei aluksi vastannut mitään. Sattui yksi niitä kummallisia
välikohtauksia, hetki, jolloin hän näytti kommunikoivan jonkin sellaisen kanssa,
joka oli hänen minuutensa ulkopuolella ja sen tuolla puolen. Ja sitten hän
katseensa kohottaen osoitti sanansa viestintuojalle niin, että myös apostolit
ne kuulivat, ja virkkoi: "Tämä sairaus ei todellisuudessa ole kuolemaksi.
Älkää epäilkö, etteikö sitä voida käyttää tuomaan Jumalalle kunniaa ja Pojalle
ylistystä."
[sivu 1837]
Martta, Maria ja
heidän veljensä Lasarus olivat Jeesukselle hyvin rakkaat; hän rakasti heitä
palavalla kiintymyksellä. Hänen ensimmäinen ja ihmisperäinen ajatuksensa oli
lähteä saman tien heidän tuekseen, mutta hänen yhteennivoutuneeseen mieleensä
juolahti vielä toinenkin ajatus. Hän oli miltei jo luopunut toivosta, että
Jerusalemin juutalaisjohtajat joskus hyväksyisivät valtakunnan, mutta hän
rakasti silti kansaansa, ja nyt hänen mieleensä juolahti suunnitelma, jonka
avulla Jerusalemin kirjanoppineet ja fariseukset saisivat vielä yhden
tilaisuuden ottaa vastaan hänen opetuksensa. Ja hän päätti, mikäli hänen Isänsä
niin tahtoisi, tehdä tästä viimeisestä Jerusalemille esittämästään
vetoomuksesta koko maisen elämänuransa ulkonaisesti järisyttävimmän ja
ällistyttävimmän teon. Juutalaisethan takertuivat ajatukseen ihmetekoja
suorittavasta vapahtajasta. Ja vaikkei hän suostunutkaan alentumaan sellaiseen,
että olisi esittänyt aineellisia ihmeitä tai pannut toimeen ajallisuuteen
kuuluvia poliittisen vallan näytöksiä, nyt hän kuitenkin pyysi Isän suostumusta
tapahtumalle, jossa tulisi esille hänen siihen saakka julkitulematon valtansa
elämään ja kuolemaan nähden.
Juutalaisilla oli
tapana haudata vainajansa näiden kuolinpäivänä; niin lämpimässä ilmanalassa se
oli välttämätöntä. Usein kuitenkin kävi, että he panivat hautaan henkilön, joka
oli vain koomassa, joten tämä saattoi toisena, joskus kolmantenakin, päivänä
tulla ulos hautakammiosta. Mutta juutalaiset uskoivat, että vaikka henki tai
sielu saattoi viipyä kalmon läheisyydessä kahden tai kolmen päivän ajan,
koskaan se ei siellä kuitenkaan ollut enää kolmannen päivän jälkeen; että
ruumiin hajoaminen oli edennyt jo pitkälle neljäntenä päivänä ja ettei kukaan
hautakammiosta koskaan enää sellaisen ajan kuluttua palannut. Ja juuri näistä
syistä Jeesus viipyi Filadelfiassa vielä kaksi täyttä päivää ennen kuin
valmistautui lähtemään Betaniaan.
Niinpä Jeesus
varhain keskiviikkoaamuna sanoi apostoleilleen: "Laittautukaamme oitis
valmiiksi mennäksemme taas Juudeaan." Ja Mestarinsa sanat kuullessaan
apostolit vetäytyivät hetkeksi muista erilleen käydäkseen keskinäistä
neuvonpitoa. Jaakob johti neuvottelun kulkua, ja he kaikki olivat yhtä mieltä
siitä, että olisi sulaa hulluutta päästää Jeesus taas Juudeaan, ja he tulivat
neuvottelustaan yhtenä miehenä ilmoittamaan kantansa Jeesukselle. Jaakob sanoi:
"Mestari, olit Jerusalemissa muutama viikko sitten, ja johtajat
tavoittelivat kuolemaasi, kun kansa taas mieli kivittää sinut. Annoit jo
tuolloin noille ihmisille tilaisuuden totuuden vastaanottamiseen, emmekä salli
sinun enää palata Juudeaan."
Silloin Jeesus
sanoi: "Mutta ettekö ymmärrä, että päivässä on kaksitoista sellaista
tuntia, joiden aikana on mahdollista tehdä turvallisesti työtä? Jos ihminen
vaeltaa päiväsaikaan, hän ei kompastu, sillä onhan hänellä valo. Jos ihminen
vaeltaa öiseen aikaan, on jokseenkin varmaa, että hän kompastuu, sillä hänellä
ei ole valoa. Niin kauan kuin päivääni riittää, en pelkää mennä Juudeaan.
Tahtoisin tehdä vielä yhden voimallisen teon näiden juutalaisten nähdä;
tahtoisin antaa heille vielä yhden tilaisuuden uskoa, vaikkapa heidän omilla
ehdoillaankin -- sellaisilla ehdoilla, että Isän voima ja Pojan rakkaus näkyvät
ulkonaisessa loistossaan ja näkyväisessä ilmenemismuodossaan. Sitä paitsi,
ettekö käsitä, että ystävämme Lasarus on vaipunut uneen, ja tahtoisin mennä
herättämään hänet tästä unesta!"
Silloin yksi
apostoleista sanoi: "Mestari, jos Lasarus on vaipunut uneen, silloinhan
hän sitäkin varmemmin toipuu." Juutalaisten tapana oli tuohon aikaan puhua
kuolemasta eräänlaisena unena, mutta kun apostolit eivät ymmärtäneet Jeesuksen
tarkoittaneen, että Lasarus oli erkaantunut tästä maailmasta, hän sanoi nyt
proosallisesti: "Lasarus on kuollut. Ja olen teidän tähtenne iloinen,
vaikkei sillä muita pelastetakaan, etten ollut siellä, sillä nyt teillä tulee
olemaan uusi syy uskoa minuun; ja sen, mitä tulette näkemään, tulisi olla
teille kaikille vahvistukseksi valmistauduttaessa sitä päivää varten, jolloin
lausun teille jäähyväiset ja menen Isän tykö."
[sivu 1838]
Kun he eivät
kyenneet taivuttamaan häntä luopumaan Juudeaan-menosta ja kun jotkut
apostoleista olivat vastahakoisia lähtemään edes hänen mukaansa, Tuomas
puhutteli tovereitaan sanoen: "Olemme tuoneet Mestarille julki pelkomme,
mutta hän on päättäväisesti sitä mieltä, että hän menee Betaniaan. Olen
vakuuttunut siitä, että se merkitsee loppua, sillä he epäilyksettä tappavat
hänet, mutta jos se on Mestarin ratkaisu, olkoon käytöksemme rohkean miehen
käytöstä; menkäämme mekin saadaksemme kuolla hänen kanssaan." Ja näin kävi
aina; tietoista ja loppuun asti vietyä rohkeutta vaatineissa kysymyksissä
Tuomas oli aina kahdentoista apostolin tukipilari.
Matkalla
Juudeaan Jeesuksen perässä kulki lähes viidenkymmenen ystävän ja vihamiehen
seurue. Heidän keskiviikkoisella lounastauollaan hän puhui apostoleilleen ja
tälle seuraajien ryhmälle aiheesta "Pelastuksen ehdot", ja oppitunnin
päätteeksi hän esitti vertauksen fariseuksesta ja publikaanista
(veronkantajasta). Jeesus sanoi: "Ymmärtänette siis, että Isä antaa
pelastuksen ihmisten lapsille, ja tämä pelastus on ilmainen lahja kaikille,
joilla on usko ottaa vastaan jumalallisen perheen pojan asema. Ei ole mitään,
mitä ihminen voi tehdä tämän pelastuksen ansaitakseen. Omahyväisyydestä
johtuvat teot eivät voi ostaa Jumalan suosiota, eikä paljo julkinen
rukoileminen sovita sitä, että sydämestä puuttuu elävä usko. Ihmisiä te
saatatte petkuttaa ulkokohtaisella palvelullanne, mutta Jumala katsoo sisälle
sieluunne. Kertomastani ovat hyvänä havainnollistuksena ne kaksi miestä, toinen
fariseus ja toinen publikaani, jotka menivät temppeliin rukoilemaan. Fariseus
seisoi ja rukoili mielessään: 'Oi Jumala, kiitän sinua, etten ole niin kuin
muut ihmiset, jotka ovat kiskureita, oppimattomia, väärämielisiä,
huorintekijöitä tai vaikkapa sellaisia kuin tuo publikaani. Paastoan kahdesti
viikossa; annan kymmenykset kaikesta, mitä saan.' Mutta matkan päässä seisova
publikaani ei tohtinut edes nostaa kasvojaan taivasta kohti vaan löi rintaansa
ja sanoi: 'Jumala, ole armollinen minua, syntistä, kohtaan.' Sanonpa teille,
että publikaani mieluumminkin kuin fariseus meni kotiin mukanaan Jumalan
hyväksyminen, sillä jokainen, joka ylentää itsensä, alennetaan, mutta joka
alentaa itsensä, hänet ylennetään."
Samana iltana
Jerikossa vihamieliset fariseukset koettivat saada Mestarin satimeen sillä,
että he houkuttelisivat hänet keskustelemaan avioliitosta ja avioerosta, kuten
heidän toverinsa tekivät kerran Galileassa, mutta Jeesus väisti taitavasti
heidän yrityksensä saattaa hänet ristiriitaan heidän avioeroa koskevien
lakiensa kanssa. Samoin kuin publikaani ja fariseus kävivät hyvän ja huonon
uskonnon havainnollistuksesta, samalla tavoin palvelivat heidän
avioerokäytäntönsä hyvin siinä, että ne toivat selkeästi esille
vastakohtaisuuden, joka vallitsi toisaalta juutalaisen lakikokoelman parempien
avioliittolakien ja toisaalta fariseusten näistä mooseksenaikaisista avioliittosäädöksistä
laatimien tulkintojen häpeällisen leväperäisyyden välillä. Fariseus arvioi
itseään alimman normin mukaan, publikaani selvitti tilit itsensä kanssa
korkeimman ihanteen mukaan. Fariseukselle hartaudenharjoitus oli keino
tuudittautua omahyväiseen toimettomuuteen ja varmistua valheellisesta
hengellisestä turvallisuudesta; publikaanille hartaudenharjoitus sen sijaan oli
keino, jolla hän herätti sielunsa tajuamaan, että oli tarpeen katua, tunnustaa
ja ottaa uskon avulla vastaan armelias anteeksianto. Fariseus etsi oikeutta,
publikaani etsi armoa. Universumin laki kuuluu: Pyytäkää, niin saatte; etsikää,
niin löydätte.
Vaikkei Jeesus
antanutkaan vetää itseään kiistelemään fariseusten kanssa avioerosta, hän toki
toi opetuksessaan esille myönteisen näkemyksen avioliittoa koskevista
korkeimmista ihanteista. Hän ylisti avioliittoa kaikista ihmisten välisistä
suhteista ihanteellisimpana ja korkeimpana. Hän antoi kuulijoidensa niin ikään
ymmärtää, että hän paheksui syvästi Jerusalemin juutalaisten löyhiä ja epäoikeudenmukaisia
avioerokäytäntöjä, jotka tuohon aikaan sallivat
[sivu 1839]
miehen erota
vaimostaan varsin vähäpätöisistäkin syistä, kuten tämän heikon keittotaidon tai
puutteellisen taloudenpidon vuoksi, tai ei sen paremmasta syystä kuin, että mies
oli ihastunut paremmannäköiseen naiseen.
Fariseukset
olivat menneet jopa niin pitkälle, että opettivat tuon vaivattoman
avioeromuunnelman olevan juutalaisille, eritoten fariseuksille, myönnetty ja
vain heitä koskeva erivapaus. Ja siksi Jeesus, vaikka hän kieltäytyikin
lausumasta näkemyksiä, jotka olisivat koskeneet avioliittoa ja avioeroa,
tuomitsi kuitenkin erittäin kitkerästi nämä aviosuhteen häpeälliset
pilkkanapitämiset ja kiinnitti erityistä huomiota niiden
epäoikeudenmukaisuuteen naisia ja lapsia kohtaan. Mestari ei milloinkaan
antanut tukeaan sellaiselle avioerokäytännölle, joka asetti miehen naista
parempaan asemaan, hän tuki sen sijaan vain opetuksia, jotka soivat naisille
tasa-arvoisen aseman miesten kanssa.
Vaikkei Jeesus
tuonutkaan esille uusia määräyksiä avioliitosta ja avioerosta, hän kehotti
juutalaisia kuitenkin noudattamaan omia lakejaan ja korkeampia opetuksiaan.
Tavan takaa hän vetosi siihen, mitä kirjoituksissa sanottiin, pyrkiessään
edellä mainittujen sosiaalisten suuntaviivojen mukaisesti kohentamaan heidän
käytäntöjään. Antaessaan tällä tavoin tukensa korkeille ja ihanteellisille
avioliittokäsityksille Jeesus vältti taitavasti joutumasta ristiriitaan niiden
kanssa, jotka esittivät kysymyksiä joko heidän kirjoitettujen lakiensa tai heidän
suuresti arvostamiensa avioeroetuoikeuksien mukaisista sosiaalisista
menettelytavoista.
Apostolien oli
varsin vaikea ymmärtää Mestarin haluttomuutta esittää selkeitä kannanottoja,
jotka liittyisivät tieteellisiin, sosiaalisiin, taloudellisiin ja poliittisiin
ongelmiin. He eivät täysin käsittäneet, että hänen maisessa lähetystehtävässään
oli kysymys yksinomaisesti hengellisten ja uskonnollisten totuuksien
julkituomisesta.
Sen jälkeen kun
Jeesus oli puhunut avioliitosta ja avioerosta, hänen apostolinsa esittivät
hänelle myöhemmin samana iltana yksityisesti monia lisäkysymyksiä, ja hänen
vastauksensa näihin kyselyihin karkottivat heidän mielestään monet
väärinkäsitykset. Tuon neuvonpidon päätteeksi Jeesus sanoi: "Avioliitto
ansaitsee kaiken kunnian, ja kaikkien ihmisten tulisi sitä haluta. Se seikka,
että Ihmisen Poika suorittaa tehtävänsä maan päällä kumppanitta, ei millään
muotoa heijasta sitä, missä määrin avioliiton solmiminen on toivottavaa. Se,
että satun toimimaan tällä tavoin, on Isän tahto. Mutta tämä sama Isä on
antanut määräyksen miehenpuolen ja naisenpuolen luomisesta, ja on Jumalan
tahto, että miehet ja naiset löytäisivät korkeimman palveluksensa ja sen
seurauksena olevan ilon siitä, että he perustavat kodin ottaakseen vastaan ja
kasvattaakseen lapset, joiden luomisessa näistä vanhemmista tulee taivaan ja
maan Luojien kumppaneita. Ja tästä syystä miehen on luovuttava isästään ja
äidistään ja liityttävä vaimoonsa, ja nämä kaksi tulevat yhdeksi."
Ja tällä tavoin
Jeesus pyyhkäisi pois apostolien mielestä monet avioliittoon liittyneet
huolenaiheet ja selvitti monet avioeroa koskeneet väärinkäsitykset. Samalla hän
toi esille paljon sellaista, joka voimisti heidän ihanteitaan sosiaalisesta
liitosta ja lisäsi heidän kunnioitustaan naisia ja lapsia sekä kotia kohtaan.
Tuona iltana
Jerikon joka puolelle levisi Jeesuksen sanoma avioliitosta ja lasten
siunauksellisuudesta niin, että seuraavana aamuna Jeesuksen majapaikalle saapui
jo kauan ennen kuin Jeesus ja apostolit olivat lähdössä pois, ja jopa ennen
aamiaisaikaa, kymmeniä äitejä, jotka lapset käsivarsillaan sekä näitä kädestä
taluttaen halusivat Jeesuksen siunaavan pienokaiset. Kun apostolit menivät ulos
katsomaan tätä äitien ja lasten kokousta, he koettivat lähettää heidät pois,
mutta nämä naiset eivät suostuneet lähtemään ennen kuin Mestari laskisi kätensä
heidän lastensa päälle ja siunaisi heidät. Ja kun apostolit kovalla äänellä
toruivat näitä äitejä, Jeesus, joka kuuli tämän metelin, astui ulos ja moitti
[sivu 1840]
närkästyneenä
apostoleja sanoen: "Antakaa pikkulasten tulla minun tyköni; älkää heitä
estelkö, sillä sellaisten on taivaan valtakunta. Totisesti, totisesti minä
sanon teille: Joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa pienen lapsen lailla, on
tuskin astuva sinne sisälle kasvaakseen hengellisen miehuuden täyteen
mittaan."
Ja
apostoleilleen puhuttuaan Mestari otti vastaan kaikki lapset, pani kätensä
heidän päälleen ja lausui samalla rohkaisun ja toivon sanoja lasten äideille.
Jeesus puhui
apostoleilleen usein taivaallisista asuinsijoista ja opetti, että siellä pitää
edistyvien Jumalan lasten varttua hengellisesti, kuten lapset tässä maailmassa
varttuvat fyysisesti. Ja näin se, mikä on pyhää, näyttäytyykin usein varsin
epädramaattisena, kuten kävi tuona päivänä, kun nämä lapset ja heidän äitinsä
tuskin käsittivät, että tilannetta seuranneet Nebadonin älylliset olennot
näkivät Jerikon lasten leikkivän universumin Luojan kanssa.
Jeesuksen opetus
paransi suuresti naisen asemaa Palestiinassa; ja niin olisi käynyt koko
maailman mitassa, elleivät hänen seuraajansa olisi loitonneet niin kauaksi
siitä, mitä hän suurella vaivalla heille opetti.
Nimenomaan
Jerikossa myös sattui, kun jumalanpalvelustapoja ajatellen käsiteltiin
varhaisvaiheessa tapahtuvaa lasten uskonnollista opettamista, että Jeesus
terotti apostoliensa mieleen, miten suuri arvo kauneudella oli vaikutuskeinona,
joka erityisesti lasten kohdalla johtaisi palvonnantarpeen heräämiseen.
Ohjeiden ja esimerkin voimalla Mestari opetti, mikä arvo siihen sisältyi, että
Luojaa palvottaisiin luomisteoksen tarjoaman luonnonympäristön keskellä. Hän
itse oli yhteydessä taivaalliseen Isään mieluiten puitten keskellä ja
luonnonmaailman vähäisten luotujen parissa. Hänen ilonsa oli mietiskellä Isää
sen innoittavan näkymän kautta, joka avautui hänen edessään Luoja-Poikien
rakentamien tähtitarhojen hahmossa.
Milloin ei ole
mahdollista palvoa Jumalaa luonnon tarjoamissa pyhäköissä, ihmisten tulisi
parhaansa mukaan ottaa käyttöön kauniita huoneita, vetoavan yksinkertaisia ja
taiteellisesti kaunistettuja pyhäkköjä, jotta ihmisen ylevimmät emootiot
saataisiin siinä yhteydessä heräämään, kun hän älyllistä tietä pyrkii
rakentamaan hengellisen yhteyden Jumalaan. Totuus, kauneus ja pyhyys ovat
vaikuttavia ja tehokkaita apuneuvoja päästä aitoon palvontaan. Mutta hengen
yhteyttä ei edistetä pelkästään pramean ja suurieleisen ihmisperäisen taiteen
massiiviseen koristeellisuuteen ja ylenmääräiseen kauniiksitekemiseen
turvautumalla. Kauneus on uskonnollisimmillaan, kun se on mahdollisimman
yksinkertaista ja luonnon kaltaista. Miten onnetonta onkaan, jos käy niin, että
pikkulapset saavat ensimmäisen kosketuksensa julkisen hartaudenharjoittamisen
käsitteisiin kylmyyttä huokuvissa ja karuissa tiloissa, jotka ovat täysin
vailla kauneuden vetovoimaa ja joissa ei ole mitään, joka toisi mieleen
hyväntuulisuuden ja innoittavan pyhyyden! Lapsi tulisi tutustuttaa
hartauselämään ulkona luonnossa, ja myöhemmin lapsi tulisi ottaa vanhempiensa
mukana julkisiin uskonnollisiin kokoontumistiloihin, jotka ovat ainakin
aineellisessa mielessä yhtä houkuttelevia ja taiteellisessa mielessä yhtä
kauniita kuin on se koti, jossa hän joka päivä asuu.
Kun he
taivalsivat ylämäkeä Jerikosta Betaniaan, Natanael käveli enimmän osan matkasta
Jeesuksen rinnalla, ja heidän keskustelunsa lapsista suhteessa taivaan
valtakuntaan johdatti mutkan kautta heidät tarkastelemaan enkelten antamaa
hoivaa. Lopuksi Natanael esitti Mestarille tämän kysymyksen: "Kun otamme
huomioon, että ylipappi on saddukeus, ja kun saddukeukset eivät usko
enkeleihin, mitä me opetamme ihmisille näistä taivaallisista hoivaajista?"
Silloin Jeesus sanoi muun muassa:
[sivu 1841]
"Enkeliarmeijat
ovat erillinen luotujen olentojen luokka. He erottuvat täysin kuolevaisluotujen
aineellisesta olentoluokasta, ja he toimivat muista erottuvana universumin
älyllisten olentojen ryhmänä. Enkelit eivät kuulu kirjoituksissa Jumalan
Pojiksi kutsuttujen luotujen olentojen ryhmään; he eivät myöskään ole kunnialla
kruunattuja kuolevaisten ihmisten henkiä, jotka ovat siirtyneet eteenpäin
käydäkseen läpi korkeuksien asuinsijat. Enkelit on luotu välivaiheitta, eivätkä
he tuota jälkeläisiä. Enkelijoukoilla on vain hengellinen sukulaisuussuhde
ihmisten sukukuntaan. Kun ihminen etenee matkalla Paratiisissa olevan Isän
luokse, hän kylläkin käy läpi olotilan, joka yhdessä vaiheessa on enkelten
olotilaan verrattavissa, mutta kuolevaisesta ihmisestä ei koskaan tule enkeliä.
"Enkelit eivät koskaan kuole niin kuin ihminen kuolee. Enkelit ovat kuolemattomia, elleivät he sattumoisin sotkeudu syntiin, kuten jotkut heistä tekivät sotkeutuessaan Luciferin petoksiin. Enkelit ovat taivaan henkipalvelijoita, eivätkä he ole sen paremmin kaikkiviisaita kuin kaikkivoipiakaan. Mutta kaikki lojaalit enkelit ovat ehdottoman puhtaita ja pyhiä.
"Ja etkö muista minun sanoneen teille kerran aikaisemmin, että jos teidän hengelliset silmänne voideltaisiin, te näkisitte taivaiden avautuvan ja katselisitte, miten Jumalan enkelit nousevat ylös ja laskeutuvat alas? Juuri enkelien toiminnan avulla on mahdollista pitää yksi maailma kosketuksissa muiden maailmojen kanssa, sillä enkö olekin vähän väliä kertonut teille, että minulla on muitakin lampaita, jotka eivät ole tästä tarhasta? Eivätkä nämä enkelit ole mitään henkimaailman urkkijoita, jotka tarkkailisivat teitä ja sitten rientäisivät kertomaan Isälle, mitä sydämessänne ajattelette, ja antamaan hänelle selvityksen siitä, mitä lihallisuudessa teette. Isä ei tällaista palvelua tarvitse, sillä hänen oma henkensähän elää sisimmässänne. Mutta siten nämä enkelihenget kylläkin toimivat, että he pitävät yhden osan taivaallista luomakuntaa tietoisena siitä, mitä universumin muissa ja kaukaisissa osissa tehdään. Ja toimiessaan Isän hallintokoneistossa ja Poikien universumeissa monet näistä enkeleistä on samalla osoitettu palvelemaan ihmissukukuntia. Kun opetin teille monien näistä serafeista olevan hoivaavia henkiä, en puhunut kielikuvin enkä runollisia ilmaisuja käyttäen. Ja tämä kaikki on totta, olkoonkin, että teidän on vaikea tällaisia asioita käsittää.
"Monet näistä enkeleistä ovat mukana työssä, jota tehdään ihmisten pelastamiseksi, sillä enkö ole kertonut teille serafien riemusta, kun yksikin sielu päättää hylätä synnin ja ryhtyä etsimään Jumalaa? Kerroinhan teille ilosta, joka vallitsee siellä, missä taivaan enkelit ovat läsnä, kun yksikin syntinen katuu, ja sillä viittasin siihen, että on olemassa muita ja korkeampia taivaallisten olentojen luokkia, olentoja, jotka hekin kantavat huolta kuolevaisen ihmisen hengellisestä hyvinvoinnista ja jumalallisesta edistymisestä.
"Näitä
enkeleitä koskee myös varsin paljon
se, millä tavoin ihmisen henki erkanee
lihallisesta temppelistään,
ja se, miten hänen sielunsa saatetaan taivaan asuinsijoille.
Enkelit ovat ihmissielun luotettavia ja taivaallisia opastajia sen kartoittamattoman ja epämääräisen ajallisuuden vaiheen aikana, joka sijoittuu
lihallisen kuoleman ja hengen asuinsijoilla
elettävän uuden elämän väliin."
Ja hän olisi keskustellut Natanaelin kanssa enemmänkin enkelien hoivasta, mutta hänet keskeytti se, että Martta oli lähestymässä. Martta oli saanut ystäviltään tiedon, että Mestari oli tulossa Betaniaan; ystävät nimittäin olivat nähneet hänen nousevan itäpuolisia kukkuloita. Ja nyt Martta kiiruhti tervehtimään Mestaria.