[sivu 1897]
TIISTAIAAMU TEMPPELISSÄ
TÄNÄ tiistaiaamuna noin kello seitsemän Jeesus tapasi Simonin kodissa apostolit, naisten ryhmän ja puolen kolmattakymmentä muuta eturivin opetuslasta. Tässä kokouksessa hän lausui jäähyväiset Lasarukselle antaen tälle ohjeet, joita noudattaen Lasarus kohtapuolin pakeni Perean Filadelfiaan. Siellä Lasarus tuli myöhemmin kytketyksi tätä kaupunkia pääpaikkanaan pitävään lähetysliikkeeseen. Jeesus lausui jäähyväiset myös iäkkäälle Simonille ja antoi läksiäisneuvonsa naisten ryhmälle, sillä hän ei koskaan enää muodollisesti tätä ryhmää tavannut sille jotain sanoakseen.
Samana aamuna hän puhutteli henkilökohtaisin
tervehdyssanoin jokaista apostolia kahdestatoista. Andreakselle hän sanoi: "Älä anna kohta
edessä olevien tapahtumien kauhistuttaa itseäsi. Pidä veljesi lujassa
otteessa ja pidä huoli, etteivät
nämä näe sinua masentuneena." Pietarille hän sanoi: "Älä etsi turvaa käsivarren
lihaksista, äläkä aseiden teräksestä. Asettaudu ikuisten kallioiden hengellisille perustuksille."
Jaakobille hän sanoi: "Älä anna ulkonaisten seikkojen horjuttaa itseäsi. Pysy lujana uskossasi,
niin tiedät kohta, että se, mihin uskot, on todellista." Johannekselle
hän sanoi: "Ole lempeä; rakasta jopa vihollisiasikin; ole pitkämielinen. Ja
muista, että olen uskonut sinulle
monet asiat." Natanaelille hän sanoi: "Älä lausu tuomiotasi sen perusteella, miltä asiat ulkonaisesti
näyttävät; pysy lujana uskossasi silloinkin, kun kaikki näyttää hajoavan taivaan tuuliin; täytä mitat, jotka
valtakunnan suurlähettilään
valtakirja sinulle asettaa." Filippukselle hän sanoi: "Älä anna tällä
hetkellä uhkaamassa olevien tapahtumien horjuttaa itseäsi. Pysy tyynenä silloinkin,
kun et kykene näkemään, minne pitäisi mennä. Ole uskollinen vihkimysvalallesi."
Matteukselle hän sanoi: "Älä unohda armoa, joka
vei sinut valtakuntaan. Älä anna kenenkään
petkuttaa itseltäsi ikuista palkintoasi. Samoin kuin olet ollut
kestävä niiden viehtymysten edessä, jotka kuuluvat kuolevaisen olemukseen, ole samoin valmis olemaan
luja." Tuomakselle
hän sanoi: "Olipa sellainen kuinka vaikeaa hyvänsä, sinun on juuri nyt kuitenkin
vaellettava sen varassa, mitä uskot,
eikä sen varassa, mitä näet.
Älä epäile, ettenkö kykenisi viemään päätökseen tehtävää, johon olen ryhtynyt,
ja ettenkö lopulta näkisi kaikkia uskollisia lähettiläitäni tuonpuoleisessa valtakunnassa." Alfeuksen
kaksosille hän sanoi: "Älkää antako sellaisen, mitä ette kykene
ymmärtämään, musertaa itseänne. Luottakaa siihen, miltä sydämessänne tuntuu; älkää panko luottamustanne
maan mahtaviin, älkää ihmisten muuttuvaisiin mielipiteisiin.
Pysykää veljienne rinnalla." Ja Simon Selootille hän sanoi: "Simon, saattaa olla, että pettymys rusentaa sinut, mutta henkesi
tulee nousemaan kaiken sen yläpuolelle,
minkä eteen joudut. Mitä et kyennyt oppimaan minulta, sen minun henkeni on
sinulle opettava. Etsi aitoja hengen realiteetteja, äläkä anna epätodellisten
ja aineellisten varjojen enää viekoitella itseäsi." Ja Juudas Iskariotille
hän sanoi: "Juudas, olen rakastanut sinua ja olen rukoillut, että
rakastaisit veljiäsi. Ole uupumaton hyvää tehdessäsi; ja tahtoisin kehottaa
sinua varomaan imartelun liukkaita polkuja ja pilkanteon myrkkynuolia."
Ja nämä
tervehdyssanat lausuttuaan hän lähti Andreaksen, Pietarin, Jaakobin ja
Johanneksen kanssa Jerusalemiin, kun muut apostolit sen sijaan ryhtyivät
pystyttämään Getsemanen leiriä, jonne heidän oli määrä mennä samana iltana ja
jota he pitivät tukikohtanaan Mestarin lihallisen elämän jäljellä olevien
päivien ajan.
[sivu 1898]
Öljymäen rinteen
puolivälin paikkeilla Jeesus piti tauon keskustellen yli tunnin ajan näiden
neljän apostolin kanssa.
1. JUMALALLINEN ANTEEKSIANTAMUS
Pietari ja
Jaakob olivat usean päivän ajan keskustelleet keskinäisistä mielipideeroistaan,
joiden kohteena oli Mestarin opetus synnin anteeksisaamisesta. He olivat
kumpikin sitä mieltä, että asia esitettäisiin Jeesukselle, ja Pietari tarttui
tähän tilanteeseen katsoessaan sen sopivaksi tilaisuudeksi saada asiaan
Mestarilta neuvoa. Niinpä Simon Pietari puuttui keskusteluun, jota käytiin
ylistyksen ja palvonnan välisistä eroista, ja kysyi: "Mestari, Jaakob ja
minä emme ole samaa mieltä synnin anteeksisaamista koskevasta opetuksestasi.
Jaakob väittää sinun opettavan, että Isä antaa meille anteeksi jo ennen kuin sitä
edes häneltä pyydämme, ja minä olen sitä mieltä, että katumuksen ja
synnintunnustuksen täytyy kulkea anteeksiannon edellä. Kumpi meistä on
oikeassa? Mitä sinä sanot?"
Hetken kestäneen
hiljaisuuden jälkeen Jeesus katsoi merkitsevästi kaikkia neljää ja vastasi:
"Veljeni, mielipiteenne menevät harhaan, koskette käsitä läheisiä ja
rakastavia suhteita, jotka vallitsevat luodun ja Luojan välillä, ihmisen ja
Jumalan välillä. Ette jaksa käsittää sitä ymmärtäväistä myötätuntoa, jolla
viisas vanhempi suhtautuu kypsymättömään ja aina välillä hairahtuvaan lapseen.
On tosiaankin kyseenalaista, joutuvatko järkevät ja hellät vanhemmat koskaan
antamaan anteeksi keskitasoiselle ja normaalille lapselle. Ymmärtäväiset
keskinäissuhteet, joihin vielä liittyy rakkaudesta kertova suhtautuminen,
estävät tehokkaasti kaikki sellaiset vieraantumisilmiöt, jotka sittemmin
pakottavat lapsen osoittaman katumuksen muodossa tapahtuvaan suhteiden
uudelleenjärjestelyyn vanhemman suoman anteeksiannon myötä.
"Jokaisesta
isästä elää osa hänen lapsessaan. Kaikissa asioissa, jotka liittyvät lapsen ja
vanhemman välisiin suhteisiin, on isällä ensisijainen ja parempi ymmärrys.
Vanhempi kykenee suhtautumaan lapsen kypsymättömyyteen siinä valossa, että
hänellä on pitemmälle ehtinyt vanhemman kypsyys, iäkkäämmän osapuolen kypsempi
kokemus. Kun kysymys on maisesta lapsesta ja taivaallisesta Isästä,
jumalallisella vanhemmalla on infiniittisyyden ja jumalallisuuden määrä
myötätuntoa ja kykyä rakastavaan ymmärtämykseen. Jumalallinen anteeksiantamus
on väistämätön; se kuuluu luonnollisena ja erottamattomana osana Jumalan
loputtomaan ymmärtämykseen, hänen täydelliseen tietoisuuteensa kaikesta siitä,
mistä on kysymys lapsen tehdessä virheellisen arvion tai erheellisen valinnan.
Jumalallinen oikeudenmukaisuus on niin ikiaikaisesti kaiken huomioon ottavaa,
että siihen aina ja kaikissa tapauksissa kuuluu ymmärtäväinen armo.
"Kun viisas
ihminen ymmärtää kanssaihmistensä sisäiset yllykkeet, hän rakastaa heitä. Ja
kun rakastat veljeäsi, olet jo antanut hänelle anteeksi. Tämä ihmisolemuksen
ymmärtämisen ja hänen ilmeisen rikkomuksensa anteeksiantamisen kyky on Jumalan
kaltaista. Jos olette viisaita vanhempia, juuri tällä tavoin te rakastatte ja
ymmärrätte lapsianne, annatte heille anteeksi silloinkin, kun ohimenevä väärinkäsitys
näyttää ajaneen teidät eroon toisistanne. Lapsi, joka on kypsymätön ja jolta
puuttuu kokonaisvaltaisempi ymmärrys lapsen ja isän välisen suhteen syvyydestä,
kokee aina välillä pakostakin syyllisyyden tunnetta siksi, että kuilu ammottaa
hänen ja isän osoittaman täyden hyväksymisen välillä, mutta oikea isä ei
koskaan ole tietoinen mistään tällaisesta kuilusta. Synti on luodun olennon
tietoisuuteen kuuluva kokemus; se ei kuulu Jumalan tietoisuuteen.
"Se, missä
määrin olette kyvyttömiä tai haluttomia antamaan anteeksi kanssaihmisillenne,
mittaa oman kypsymättömyytenne; se ilmoittaa, miten suuressa määrin teiltä on
jäänyt saavuttamatta aikuiselle ominaista myötätuntoisuutta, ymmärtäväisyyttä
ja rakkautta. Kannatte kaunaa ja haudotte kostoa suorassa suhteessa siihen,
missä määrin olette tietämättömiä lastenne ja kanssaihmistenne sisäisestä
olemuksesta ja todellisista kaipauksista. Rakkaus on jumalallisen ja sisäisen
elämänhalun tulos. Se perustuu ymmärtämykseen, sitä ruokkii epäitsekäs palvelu
ja se saavuttaa täydellisyytensä viisaudessa."
[sivu 1899]
2. JUUTALAISTEN VALLANPITÄJIEN
KYSYMYKSIÄ
Maanantai-iltana
oli pidetty neuvottelu sanhedrinin ja noin viidenkymmenen muun johtohenkilön
kesken, jotka oli valittu kirjanoppineista, fariseuksista ja saddukeuksista.
Tämä kokous oli yksimielinen Jeesuksen julkisuudessa tapahtuvan vangitsemisen
vaarallisuudesta, sillä tavallisen rahvaan myötätunto oli hänen puolellaan.
Enemmistö oli niin ikään sitä mieltä, että olisi pyrittävä määrätietoisesti
viemään hänen maineensa kansan silmissä ennen kuin hänet vangittaisiin ja
tuotaisiin oikeuteen. Niinpä sitten nimettiinkin useita oppineista miehistä
koostuvia ryhmiä, joiden oli määrä olla käytettävissä seuraavana aamuna
temppelissä ja joiden tuli vaikeita kysymyksiä esittämällä koettaa saada Jeesus
satimeen ja muutoinkin pyrkiä nolaamaan hänet kansan edessä. Fariseukset,
saddukeukset ja jopa herodeslaiset olivat lopultakin löytäneet toisensa tässä
yrityksessä saada Jeesus huonoon valoon pääsiäisen vierasjoukkojen silmissä.
Saapuessaan
tiistaiaamuna temppelin pihalle ja ryhtyessään opettamaan Jeesus ehti lausua
vasta muutaman sanan, kun akatemioista lähtenyt ryhmä nuorempia opiskelijoita,
joita oli harjoitettu tätä tarkoitusta varten, astui esille ja puhemiehensä kautta
puhutteli Jeesusta: "Mestari, tiedämme sinut vanhurskaaksi opettajaksi, ja
tiedämme sinun julistavan totuuden teitä ja palvelevan vain Jumalaa, sillä et
pelkää yhtäkään ihmistä, ja tiedämme, ettet katso henkilöön. Me olemme vain
opiskelijoita, ja haluaisimme tietää totuuden eräästä asiasta, joka vaivaa
meitä, ja tämä meidän vaivamme on seuraava: Onko laillista meidän maksaa veroa
keisarille? Tuleeko meidän maksaa, vai eikö meidän tule maksaa?" Jeesus,
joka tajusi heidän tekopyhyytensä ja viekastelunsa, sanoi heille: "Miksi
tulette tällä tavoin minua kiusaamaan? Näyttäkääpä minulle veroraha, niin
vastaan teille." Ja kun he ojensivat hänelle denaarin, hän katsoi sitä ja
sanoi: "Kenen kuva ja päällekirjoitus on tässä rahassa?" Ja kun he
vastasivat hänelle: "Keisarin", niin Jeesus sanoi: "Antakaa
keisarille, mitkä keisarin ovat, ja Jumalalle, mitkä Jumalan ovat."
Kun hän oli
näillä sanoin vastannut noille nuorille kirjanoppineille ja heidän
herodeslaisille liittolaistovereilleen, nämä vetäytyivät pois hänen luotaan, ja
kansaa, jopa saddukeuksia, heidän hämminkinsä huvitti suuresti. Jopa nämä
nuorukaiset, jotka olivat koettaneet saada hänet satimeen, ihmettelivät ja
ihailivat suuresti Mestarin vastauksen odottamatonta neuvokkuutta.
Edellisenä
päivänä johtomiehet olivat koettaneet saada hänet ansaan kansanjoukon edessä
seurakunnallista auktoriteettiä koskevissa asioissa, ja siinä epäonnistuttuaan
he koettivat nyt sotkea hänet vahinkoa tuottavaan keskusteluun siviilipuolen
valtaoikeuksista. Sekä Pilatus että Herodes olivat tuolla hetkellä
Jerusalemissa, ja Jeesuksen vihamiehet arvelivat, että jos hän rohkenisi antaa
kehotuksen keisarille annettavan veron maksamista vastaan, he voisivat
oikopäätä mennä Rooman viranomaisten eteen ja syyttää häntä kapinamielialan lietsomisesta.
Toisaalta, jos sattuisi, että hän monisanaisesti kehottaisi veron maksamiseen,
heidän laskelmointinsa osui oikeaan siinä, että senlaatuinen lausunto loukkaisi
syvästi hänen juutalaisen kuulijakuntansa kansallista omanarvontuntoa, ja sillä
tavoin se olisi iskenyt kiilan Mestarin ja kansanjoukon osoittaman myötätunnon
ja kiintymyksen välille.
Kaikessa tässä
Jeesuksen vihamiehet kärsivät haaksirikon, sillä kaikki tunsivat sanhedrinin
päätöksen, joka oli annettu ohjeeksi ei-juutalaisten kansakuntien sekaan
hajaantuneille juutalaisille siitä, että "rahanlyömisoikeus toi mukanaan
veronkanto-oikeuden." Näin Jeesus vältti heidän ansansa. Jos hän olisi
vastannut heidän kysymykseensä "ei", se olisi ollut yhtä kuin
kapinaan kiihottaminen. Jos hän olisi vastannut "kyllä", se olisi
järkyttänyt tuonaikaisia syvälle juurtuneita kansallistunteita. Mestari ei
laistanut kysymystä, vaan hän vain käytti hyväkseen kaksinaisen vastauksen
antamiseen sisältyvää viisautta. Jeesus ei ollut milloinkaan välttelevä, vaan hän
osoitti aina viisautta ollessaan tekemisissä sellaisten kanssa, jotka koettivat
ahdistaa häntä ja saattaa hänet turmioon.
[sivu 1900]
KUOLLEISTAHERÄÄMINEN
Ennen kuin
Jeesus pääsi aloittamaan opetustaan, esille astui toinenkin ryhmä tekemään
hänelle kysymyksiä. Tällä kertaa asialla oli joukko oppineita ja ovelia
saddukeuksia. Hänen lähelleen hivuttautuen heidän puhemiehensä sanoi:
"Mestari, Mooses sanoi, että jos nainut mies sattuisi kuolemaan jättämättä
yhtään perillistä, hänen veljensä tulisi naida tämän vaimo ja herättää siemen
edesmenneelle veljelleen. No sattuipa tässä sellainen tapaus, että muuan mies,
jolla oli kuusi veljeä, kuoli lapsettomana; hänen järjestyksessä seuraava
veljensä otti hänen vaimonsa, mutta kohta hänkin kuoli, eikä häneltä jäänyt
lasta. Toinen veli otti niin ikään saman vaimon, mutta hänkin kuoli
jälkeläisettä. Ja niin edelleen, kunnes kaikki kuusi veljestä olivat naineet
tämän vaimon, ja kaikki kuusi siirtyivät rajan taa perillisiä jättämättä. Ja sitten
viimeisenä kaikista kuoli myös tämä nainen. Ja mitä me nyt haluaisimme kysyä
sinulta, kuuluu seuraavasti: Kenen vaimo hän tulee kuolleistaheräämisen hetkenä
olemaan, sillä olivathan kaikki nämä seitsemän veljestä hänet naineet?"
Jeesus tiesi, ja
niin tiesivät ihmisetkin, etteivät nämä saddukeukset kysymyksen esittäessään
olleet liikkeellä vilpittömin mielin, sillä ei ollut uskottavaa, että moista
tapausta todellisuudessa sattuisi; ja sitä paitsi tämä menettely, että kuolleen
miehen veljet koettaisivat siittää hänelle lapsia, oli tuohon aikaan
juutalaisten keskuudessa jo käytännöllisesti katsoen kuollut kirjain. Vaikka
näin olikin, Jeesus myöntyi kuitenkin vastaamaan heidän salakavalaan
kysymykseensä. Hän sanoi: "Tällaisia kysymyksiä esittäessänne te kaikki
erehdytte, sillä ette tunne sen paremmin kirjoituksia kuin Jumalan elävää
voimaakaan. Tiedätte, että tämän maailman pojat voivat mennä naimisiin ja että
heitä naitetaan, mutta ette näy ymmärtävän, etteivät ne, jotka katsotaan
arvollisiksi pääsemään tuleviin maailmoihin vanhurskaitten
kuolleistaherättämisen kautta, mene naimisiin eikä heitä naiteta. Jotka kokevat
kuolleistaheräämisen, ovat enemmänkin taivaan enkelten kaltaisia, eivätkä he
koskaan kuole. Nämä kuolleistaherätetyt ovat ikiajat Jumalan poikia; he ovat
valon lapsia, jotka on herätetty kuolleista ikuisen elämän edistyksen piiriin.
Ja Isä Mooseksennekin ymmärsi tämän, sillä palavan pensaan luona saamiensa
kokemusten yhteydessä hän kuuli Isän sanovan: 'Minä olen Abrahamin
Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala.' Ja näin minä Mooseksen myötä
julistankin, ettei Isäni ole kuolleitten Jumala, vaan elävien. Hänessä te
kaikki elätte, lisäännytte ja pidätte hallussanne kuolevaisen
olemassaolonne."
Jeesuksen
annettua vastauksensa edellä kerrottuihin kysymyksiin saddukeukset vetäytyivät
pois paikalta, ja muutamat fariseukset unohtivat itsensä niin tyystin, että
huudahtivat: "Totta, totta, Mestari, oivallisestipa olet vastannut näille
epäuskoisille saddukeuksille." Saddukeukset eivät rohjenneet esittää Jeesukselle
muita kysymyksiä, ja tavallinen kansa ihaili ihmetellen hänen opetuksensa
viisautta.
Yhteenotossaan
saddukeusten kanssa Jeesus vetosi yksinomaan Moosekseen siksi, että tämä
uskonnollis-poliittinen lahko tunnusti päteviksi vain viisi niin kutsuttua
Mooseksen kirjaa. He eivät myöntäneet, että profeettojen opetukset olisivat
hyväksyttävissä opillisten dogmien perustaksi. Vaikka Mestari vastauksessaan
yksiselitteisesti vahvistikin sen tosiasian, että kuolevaisluodut jäävät eloon
kuolleistaheräämismenetelmän avulla, hän ei kuitenkaan missään mielessä
lausunut hyväksyvää sanaa fariseusten uskomuksista, joiden mukaan konkreettinen
ihmisruumis nousisi kuolleista. Sanoma, jota Jeesus halusi korostaa, oli, että
Isä oli sanonut "Minä olen Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin
Jumala", eikä että 'minä olin heidän Jumalansa.'
Saddukeusten
ajatuksena oli ollut saattaa Jeesus pilkanteon nujertavan vaikutuksen
kohteeksi, sillä he olivat varsin hyvin tietoisia siitä, että julkisuudessa
suoritettu vaino mitä ilmeisimmin loisi kansanpaljouden mielessä vain entistä
enemmän myötätuntoa häntä kohtaan.
[sivu 1901]
Muuan toinen
saddukeusten ryhmä oli saanut ohjeet esittää Jeesukselle sekaannuttavia
kysymyksiä enkeleistä, mutta nähdessään, miten heidän tovereidensa kävi, jotka
olivat yrittäneet saada hänet ansaan kuolleistaheräämistä koskevilla
kysymyksillä, nämä tekivät viisaan päätöksen pysyä visusti vaiti. He poistuivat
paikalta kysymystäkään esittämättä. Fariseusten, kirjanoppineiden, saddukeusten
ja herodeslaisten liittokunnan ennalta sovitun suunnitelman mukaan heidän tuli
täyttää koko päivä näillä kompakysymyksillä siinä toivossa, että he näin
saisivat Jeesuksen huonoon valoon ihmisten edessä ja samalla tehokkaasti
estäisivät hänelle jäämästä vähänkään aikaa julistaa häiritseviä opetuksiaan.
Eräs fariseusten
ryhmistä astui sitten esille esittämään ahdistelevia kysymyksiä, ja ryhmän
puhemies, joka viittasi Jeesukselle, sanoi: "Mestari, olen lainoppinut ja
haluaisin kysyä sinulta, mikä mielestäsi on suurin käsky." Jeesus vastasi:
"On vain yksi käsky, ja se on suurin kaikista, ja tämä käsky kuuluu:
'Kuule, oi Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi; ja rakasta Herraa,
sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi, kaikesta mielestäsi
ja kaikesta voimastasi.' Tämä on ensimmäinen ja suuri käsky. Ja toinen käsky on
ensimmäisen kaltainen; itse asiassa se juontuu suoraan ensimmäisestä, ja se
kuuluu: 'Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.' Mitään muuta käskyä ei ole,
joka olisi suurempi kuin nämä. Näiden kahden käskyn varassa ovat koko laki ja
profeetat."
Tajutessaan,
että Jeesus oli vastannut ei ainoastaan juutalaisten uskonnon ylevimmän
käsityksen mukaisesti, vaan paikalle kerääntyneen väenpaljouden nähden myös
viisaasti, lainoppinut ajatteli näyttelevänsä paremmin rohkeutta osoittavaa
osaa, jos hän avoimesti ylistäisi Mestarin vastausta. Niinpä hän sanoi:
"Totuutta puhuen sinä, Mestari, olet oivallisesti sanonut, että Jumala on
yksi eikä hänen lisäkseen ole ketään; ja että ensimmäinen ja suuri käsky on
rakastaa häntä kaikesta sydämestä, ymmärryksestä ja voimasta, ja rakastaa myös
lähimmäistään niin kuin itseään; ja olemme samaa mieltä siitä, että tämä käsky
on paljon enemmän huomion arvoinen kuin kaikki polttouhrit ja uhraukset."
Kun lainoppinut vastasi näin hienovaraisesti, Jeesus katsoi häneen sanoen:
"Ystäväni, huomaan, ettet olet kaukana Jumalan valtakunnasta."
Jeesus lausui
totuuden sanoessaan, ettei tämä lainoppinut ollut "kaukana
valtakunnasta", sillä vielä samana iltana tämä meni Mestarin leirille
Getsemanen lähistöllä, tunnusti uskonsa valtakunnan evankeliumiin, ja yksi
Abnerin opetuslapsista, Joosia, kastoi hänet.
Paikalla oli
myös kaksi, kolme muuta kirjanoppineiden ja fariseusten ryhmää, joiden
aikomuksena oli ollut esittää kysymyksiä, mutta joko Jeesuksen esittämä vastaus
lainoppineelle oli riisunut heidät aseista tai sitten kaikkien niiden kärsimä
täydellinen tappio, jotka olivat yrittäneet saada hänet satimeen, oli
pelästyttänyt heidät. Tämän jälkeen ei kukaan enää rohjennut esittää hänelle
julkisesti yhtään kysymystä.
Kun muita
kysymyksiä ei enää ilmaantunut ja kun keskipäivän hetki oli lähellä, Jeesus ei
ryhtynytkään opettamaan, vaan tyytyi vain esittämään fariseuksille ja näiden
tovereille yhden kysymyksen. Jeesus sanoi: "Koska te ette enää esitä
kysymyksiä, esittäisin minä puolestani teille yhden: Mitä mieltä olette
Vapahtajasta? Toisin sanoen, kenen poika hän on?" Hetken kestäneen
hiljaisuuden jälkeen yksi kirjanoppineista vastasi: "Messias on Daavidin
poika." Ja koska Jeesus tiesi, että oli käyty paljon väittelyä jopa hänen
omien opetuslastensa keskuudessa siitä, oliko hän Daavidin poika vai ei, hän
esitti seuraavan lisäkysymyksen: "Jos Vapahtaja tosiaankin on Daavidin
poika, niin miten on selitettävissä,
[sivu 1902]
että psalmissa,
jonka panette Daavidin nimiin, hän hengessä puhuen sanoo itse: 'Herra sanoi
minun herralleni: Istu oikealla puolellani, kunnes minä panen sinun vihollisesi
sinun jalkojesi astinlaudaksi.' Jos Daavid kutsuu häntä Herraksi, miten hän
siis voi olla Daavidin poika?" Vaikka esimiehet, kirjanoppineet ja
pääpapit jättivätkin vastaamatta tähän kysymykseen, eivät he myöskään
esittäneet Jeesukselle enää kysymyksiä, joiden tarkoituksena oli saada hänet
sotkeutumaan. He eivät koskaan vastanneet tähän Jeesuksen heille asettamaan
kysymykseen, mutta Mestarin kuoleman jälkeen he koettivat väistää tämän
vaikeuden muuttamalla tuon psalmin tulkintaa niin, että se pantiinkin Messiaan
sijasta viittaamaan Abrahamiin. Toiset koettivat päästä tästä dilemmasta
kieltäytymällä tunnustamasta Daavidia tämän niin kutsutun messiaspsalmin
kirjoittajaksi.
Hetkeä
aikaisemmin fariseukset olivat nauttineet siitä, kuinka Mestari oli vaientanut
saddukeukset; nyt fariseusten epäonnistuminen ilahdutti saddukeuksia. Mutta
tällainen eri puolilla oleminen oli vain hetkellistä, sillä yhdessä tuokiossa
he unohtivat ikivanhat erimielisyytensä pyrkiessään yhteisvoimin pysäyttämään
Jeesuksen opetustyön ja toiminnan. Mutta kaikkien näiden kerrottujen kokemusten
ajan tavallinen kansa kuunteli häntä mieluusti.
5. TIEDONJANOISET KREIKKALAISET
Kun Filippus
puoliltapäivin oli ostamassa tarvikkeita uutta leiriä varten, jota tuona
päivänä pystytettiin Getsemanen lähistölle, hänen puoleensa kääntyi eräs
muukalaisten lähetystö, Aleksandriasta, Ateenasta ja Roomasta saapunut uskovien
kreikkalaisten ryhmä, jonka puhemies sanoi apostolille: "Henkilöt, jotka
tuntevat sinut, ovat osoittaneet meille, kuka sinä olet. Niinpä tulemme
luoksesi, herra, pyytäen, että saisimme tavata Jeesuksen, Mestarisi."
Filippus joutui hämmästyksen valtaan siitä, että hän tällä tavoin torilla
tapasi nämä tiedonhaluiset kreikkalaiset merkkihenkilöt ja ei-juutalaiset. Ja
koska Jeesus varsin yksiselitteisesti oli velvoittanut kaikkia kahtatoista apostolia
pidättymään kaikenlaisesta julkisesta opettamisesta pääsiäisviikon aikana, niin
Filippus oli hieman hämmennyksissään tietämättä, mikä olisi oikea tapa hoitaa
tämä asia. Hänen epävarmuuttaan lisäsi vielä se, että nämä miehet olivat
vierasmaalaisia ja ei-juutalaisia. Jos nämä olisivat olleet juutalaisia tai
lähiseudun tuttuja ei-juutalaisia, hän ei olisi yhtä selvästi empinyt. Hän
menetteli sitten seuraavasti: Hän pyysi näitä kreikkalaisia jäämään niille
sijoilleen. Kun hän kiiruhti matkoihinsa, nämä olettivat hänen menneen hakemaan
Jeesusta, mutta todellisuudessa hän meni kiireen vilkkaan Joosefin kotiin,
jossa tiesi Andreaksen ja muiden apostolien olevan lounastamassa. Hän kutsui
Andreaksen ulos, selitti tulonsa tarkoituksen, ja sitten hän Andreaksen seurassa
palasi odottelevien kreikkalaisten luo.
Koska Filippus
oli saanut varustehankinnat lähestulkoon suoritetuiksi, hän ja Andreas
palasivat kreikkalaiset mukanaan Joosefin kotiin, jossa Jeesus otti heidät
vastaan. Ja he istuivat lähettyvillä, kun Jeesus puhui apostoleilleen ja
muutamille johtaville opetuslapsille, jotka olivat koolla tällä lounaalla.
Jeesus sanoi:
"Isäni
lähetti minut tähän maailmaan tekemään tunnetuksi hänen laupeuttaan ihmisten
lapsia kohtaan, mutta ne, joiden luokse ensimmäiseksi saavuin, ovat
kieltäytyneet minua vastaanottamasta. Totta kyllä, monet teistä ovat omalta
osaltaan uskoneet evankeliumiini, mutta Abrahamin lapset ja heidän johtajansa
ovat aikeissa minut hylätä, ja niin tehdessään he hylkäävät Hänet, joka minut
lähetti. Auliisti olen julistanut pelastuksen evankeliumia tälle kansalle; olen
kertonut heille Jumalan poikana olemisen riemullisuudesta, vapaudesta ja
elämästä, joka on hengessä yltäkylläisempi. Isäni on tehnyt monet ihmeelliset
teot näiden pelon raastamien ihmisten poikien keskuudessa. Mutta profeetta
Jesaja puhui totisesti tästä kansasta kirjoittaessaan: 'Herra, kuka on uskonut
meidän opetuksemme? Ja kenelle on Herra paljastettu?' Totisesti ovat kansani
johtajat tieten tahtoen sokaisseet silmänsä niin, etteivät näe,
[sivu 1903]
ja kovettaneet
sydämensä, jotteivät uskoisi ja pelastuisi. Kaikki kuluneet vuodet olen
koettanut parantaa heidät heidän epäuskostaan, jotta he voisivat vastaanottaa
Isän ikuisen pelastuksen. Tiedän, etteivät kaikki ole minua pettäneet, sillä
jotkut teistä ovat tosiaankin uskoneet sanomani. Parast'aikaa on tässä
huoneessa täydet kaksikymmentä miestä, jotka kerran olivat sanhedrinin jäseniä
tai joilla oli korkea asema kansakunnan neuvostoissa, vaikka on teidänkin
joukossanne joitakuita, jotka kaihtelevat totuuden avointa tunnustamista,
jottei teitä vain heitettäisi ulos synagogasta. Jotkut teistä tuntevat
houkutusta rakastaa enemmän ihmisten kunniaa kuin Jumalan kunniaa. Mutta minun
on pakko osoittaa pitkämielisyyttä, sillä pelkään jopa joidenkuiden
sellaistenkin turvallisuuden ja uskollisuuden puolesta, jotka ovat näin kauan
olleet lähellä minua ja jotka ovat eläneet näin läheisesti rinnallani.
"Tässä
juhlasalissa on havaintoni mukaan koolla suunnilleen yhtä suuri määrä sekä
juutalaisia että ei-juutalaisia, ja haluaisin osoittaa sanani teille
ensimmäisenä ja viimeisenä tämänlaatuisena ryhmänä, jolle annan opetusta
valtakunnan asioista ennen kuin menen Isäni tykö."
Nämä
kreikkalaiset olivat kuunnelleet tiiviisti Jeesuksen temppelissä esittämiä
opetuksia. Maanantai-iltana he olivat pitäneet Nikodemuksen kodissa kokouksen,
joka jatkui aamunkoittoon saakka, ja kolmekymmentä heidän joukostaan oli
päättänyt astua sisälle valtakuntaan.
Kun Jeesus tuona
hetkenä seisoi heidän edessään, hän tajusi yhden tuomiokauden olevan
päättymässä ja uuden alkamassa. Suunnatessaan huomionsa kreikkalaisiin Mestari
lausui:
"Joka uskoo
tämän evankeliumin, hän ei usko vain minuun, vaan myös Häneen, joka minut
lähetti. Kun katsotte minua, näette paitsi Ihmisen Pojan myös Hänet, joka minut
lähetti. Minä olen maailman valo, eikä kukaan, joka uskoo opetukseni, enää jää
pimeyteen. Jos te ei-juutalaiset minua kuulette, saatte elämän sanat ja astutte
samana hetkenä riemulliseen vapauteen, jonka tuo totuus siitä, että on Jumalan
poika. Jos maanmieheni, juutalaiset, päättävät hylätä minut ja torjua
opetukseni, en ole heitä tuomitseva, sillä en tullut maailmaa tuomitsemaan,
vaan tarjoamaan sille pelastusta. Jotka torjuvat minut ja kieltäytyvät
vastaanottamasta opetustani, joutuvat kuitenkin aikanaan Isäni ja niiden
tuomittaviksi, jotka hän on sellaisten tuomareiksi osoittanut, jotka hylkäävät
armossa annetun lahjan ja pelastuksen totuudet. Muistakaa, jokainen teistä,
etten puhu omissa nimissäni, vaan että olen uskollisesti ilmoittanut teille,
mitä Isä on käskenyt minun paljastaa ihmisten lapsille. Ja nämä sanat, jotka
Isä käski minun puhua maailmalle, ovat jumalallisen totuuden, iäisen armon ja
ikuisen elämän sanoja.
"Mutta
ilmoitan niin juutalaiselle kuin ei-juutalaisellekin, että se hetki on kohta,
jolloin Ihmisen Poika saa kunnian kruununsa. Te varsin tiedätte, että
vehnänjyvä jää yksin, ellei se putoa maahan ja kuole; mutta jos se kuolee
hyvässä mullassa, se herää taas eloon ja kantaa runsaan sadon. Joka itsekkäästi
rakastaa elämäänsä, on vaarassa menettää sen; mutta joka on valmis antamaan
henkensä minun puolestani ja evankeliumin puolesta, hänen osanaan on entistä
yltäkylläisempi elämä maan päällä ja taivaassa, iankaikkinen elämä. Jos
tahdotte tosissanne seurata minua vielä senkin jälkeen, kun olen mennyt Isäni
tykö, silloin teistä tulee minun opetuslapsiani ja kanssakuolevaistenne
vilpittömiä palvelijoita.
"Tiedän
hetkeni lähenevän, ja olen vaivattu. Huomaan kansani olevan päättäväisesti sitä
mieltä, että se torjuu valtakunnan, mutta minua riemastuttaa ottaa vastaan nämä
totuutta etsivät ei-juutalaiset, jotka tulevat tänään tänne valkeuden tietä
kysellen. Siitä huolimatta sydäntäni särkee kansani puolesta, ja sieluani
raastaa se, mikä on pian edessäni. Mitä sanoisin katsoessani eteenpäin ja
nähdessäni, mitä minulle kohta tapahtuu? Sanoisinko minä: Isä säästä minut
tältä kauhealta hetkeltä? Ei! Juuri tätä
[sivu 1904]
tarkoitusta
vartenhan olen tähän maailmaan tullut ja juuri tähän aikaan. Mieluumminkin minä
sanon, ja rukoilen, että yhdytte sanoihini: Isä, kirkasta nimesi; tapahtukoon
sinun tahtosi."
Jeesuksen
lausuttua nämä sanat hänen eteensä ilmestyi se Personoitu Suuntaaja, joka oli
ollut hänen sisimmässään kastetta edeltäneinä aikoina, ja kun hän piti
huomattavan pitkän tauon, tämä nyt voimallinen, Isää edustava henki puhui
Jeesus Nasaretilaiselle sanoen: "Olen lahjoittautumisissasi kirkastanut
nimeni monta kertaa, ja vielä kerran tahdon sen kirkastaa."
Vaikkeivät paikalla koolla olevat juutalaiset ja ei-juutalaiset kuulleetkaan mitään ääntä, heiltä ei kuitenkaan voinut jäädä huomaamatta, että Mestari piti puheessaan tauon sillä aikaa, kun hänelle tuli viesti jostakin ihmisen yläpuolella olevasta lähteestä. He sanoivat kaikki, kukin vierustoverilleen: "Enkeli on puhunut hänelle."
Sitten Jeesus jatkoi puhettaan: "Kaikki tämä ei suinkaan ole tapahtunut minun tähteni, vaan teidän tähtenne. Minulla on varma tieto siitä, että Isä ottaa minut vastaan ja hyväksyy tehtävän, jonka olen suorittanut hyväksenne, mutta on tarpeen, että teitä rohkaistaan ja valmistetaan kohta edessä olevaa tulikoetta varten. Sallikaa minun vakuuttaa teille, että voitto lopulta kruunaa yhteiset ponnistuksemme maailman valistamiseksi ja ihmiskunnan vapauttamiseksi. Vanha järjestys on viemässä itseään tuomiolle; olen syössyt tämän maailman Prinssin alas; ja sen hengen valo, jonka taivaassa olevan Isäni tykö noustuani vuodatan kaiken lihan päälle, on vapauttava kaikki ihmiset.
"Ja nyt julistan teille, että jos minut maan päällä ja teidän elämässänne nostetaan korkealle, vedän kaikki ihmiset luokseni ja Isäni yhteyteen. Olette luulleet, että Vapahtaja jäisi maan päälle ikiajoiksi, mutta teen tiettäväksi, että ihmiset hylkäävät Ihmisen Pojan ja että hän palaa Isän tykö. Olen luonanne enää hetkisen; elävä valo on vain hetken ajan enää tämän pimeäksi käyneen sukupolven keskuudessa. Vaeltakaa niin kauan kuin teillä tämä valo vielä on, jotteivät tulossa oleva pimeys ja sekasorto teitä yllätä. Joka vaeltaa pimeydessä, ei tiedä, minne hän menee; mutta jos päätätte vaeltaa valkeudessa, teistä totisesti kaikista tulee Jumalan vapahdettuja poikia. Ja nyt, seuratkaa kaikki minua, kun menemme takaisin temppeliin, ja lausun jäähyväissanat pääpapeille, kirjanoppineille, fariseuksille, saddukeuksille, herodeslaisille ja yön pimeydessä vaeltaville Israelin vallanpitäjille."
Nämä sanat lausuttuaan Jeesus kulki kaikkien edellä Jerusalemin kapeita katuja takaisin temppeliin. He olivat juuri kuulleet Mestarin sanovan, että tämä olisi hänen jäähyväispuheensa temppelissä, ja he seurasivat häntä vaiteliaina ja syvissä mietteissään.