[sivu
1936]
VIIMEINEN EHTOOLLINEN
KUN Filippus tuona torstai-iltapäivänä muistutti Mestaria pääsiäisen läheisyydestä ja tiedusteli hänen suunnitelmistaan pääsiäisenvieton osalta, Filippuksen mielessä oli pääsiäisehtoollinen, joka oli määrä nauttia seuraavan päivän eli perjantain iltana. Pääsiäisvalmistelut oli tapana aloittaa viimeistään edeltävän päivän keskipäivän aikaan. Ja koska juutalaiset laskivat päivän alkavan auringonlaskusta, se merkitsi, että lauantain pääsiäisillallinen syötäisiin perjantai-iltana johonkin aikaan ennen keskiyön hetkeä.
Apostolit eivät sen vuoksi kyenneet laisinkaan ymmärtämään Mestarin ilmoitusta, jonka mukaan he viettäisivät pääsiäistä päivää liian aikaisin. Ainakin muutamat heistä arvelivat, että hän tiesi tulevansa pidätetyksi ennen pääsiäisehtoollisen aikaa perjantai-iltana ja että hän siitä syystä kutsui heidät koolle erikseen järjestettävälle ehtoolliselle tänä torstai-iltana. Toiset taas ajattelivat tämän olevan vain varsinaista pääsiäisjuhlaa edeltävä erityistilaisuus.
Apostolit tiesivät Jeesuksen ennenkin viettäneen pääsiäistä ilman lammasta; he tiesivät, ettei hän henkilökohtaisesti osallistunut mihinkään juutalaisen järjestelmän edellyttämään uhritoimitukseen. Hän oli vieraana ollessaan monta kertaa nauttinut pääsiäislammasta, mutta aina kun hän itse toimi isäntänä, lammasta ei tarjottu. Mikään suuri yllätys ei apostoleille siis olisi ollut, jos lammas olisi puuttunut pöydästä niin pääsiäinen kuin olikin, ja koska nyt käsillä oleva ehtoollinen tarjottiin päivää liian aikaisin, he eivät kiinnittäneet sen puuttumiseen mitään huomiota.
Johannes Markuksen isän ja äidin lausuttua apostolit tervetulleiksi nämä menivät välittömästi yläsaliin, kun Jeesus sen sijaan jäi vielä hetkeksi keskustelemaan Markuksen perheen kanssa.
Oli edeltä käsin sovittu, että Mestari
viettäisi tämän juhlan pelkästään kahdentoista apostolinsa seurassa, sen vuoksi
paikalle ei ollut järjestetty palvelijoita huolehtimaan tarjoilemisesta.
Johannes Markuksen saatettua apostolit yläkertaan nämä kohtasivat siellä suuren ja tilavan kamarin, joka oli varustettu kaikin illallistarpein, ja he panivat merkille, että leipä, viini, vesi ja yrtit olivat kaikki valmiina pöydän toisessa päässä. Pöydän sitä päätä lukuun ottamatta, jonne leipä ja viini oli asetettu, tämän pitkän pöydän ympärillä oli kolmetoista leposijaa. Juuri tuollaiset lepoistuimet oli tapana järjestää paikalle, silloin kun varakkaassa juutalaistaloudessa vietettiin pääsiäisjuhlaa.
Tähän yläsaliin astuessaan kaksitoista
apostolia huomasivat heti oven pielessä vesiruukut, pesuvadit ja pyyhkeet
heidän pölyisten jalkojensa huuhtelemista varten. Ja kun paikalle ei ollut
[sivu 1937]
järjestetty palvelijaa suorittamaan heille tätä palvelusta, apostolit alkoivat heti Johannes Markuksen poistuttua heidän luotaan katsella toisiaan, ja jokaisen mieleen hiipi ajatus: Kuka pesee jalkamme? Ja jokainen ajatteli niin ikään, ettei hän ainakaan olisi se, joka näin näyttäisi toimivan toisten palvelijana.
Siinä kun he seisoivat ja painiskelivat sydämessään, he silmäilivät myös pöydän istumajärjestystä pannen merkille isännälle tarkoitetun, muita korkeamman divaanin, jonka oikealla puolella oli yksi lepoistuin, ja yksitoista lepoistuinta oli järjestetty pöydän ympärille niin, että viimeinen oli vastapäätä tätä toista kunniapaikkaa isännän oikealla puolella.
He odottivat Mestaria sisälle minä hetkenä hyvänsä, mutta olivat epävarmoja, pitäisikö heidän istuutua vai odottaa hänen tuloaan ja luottaa siihen, että hän osoittaisi itse kullekin hänen paikkansa. Heidän siinä empiessään Juudas astui isännän vasemmalla puolella olevan kunniasijan luokse ja toi julki aikomuksensa, jonka mukaan hän lepäisi siellä etusijalle asetettuna vieraana. Tämä Juudaksen teko aiheutti muiden apostolien keskuudessa välittömästi kiihkeän väittelyn. Juudas oli tuskin ehtinyt ottaa haltuunsa kunniasijan, kun Johannes Sebedeus vaati itselleen seuraavaksi suosituimman paikkaa isännän oikealta puolelta. Simon Pietari vimmastui siinä määrin tästä Juudaksen ja Johanneksen suorittamasta parhaiden paikkojen valtaamisesta, että hän muiden vihaisten apostolien katsellessa tilannetta päältä marssi suoraa tietä pöydän ympäri ja asettui vähäisimmälle sijalle, istumajärjestyksen loppupäähän ja suoraan Johannes Sebedeuksen valitsemaa paikkaa vastapäätä. Koska toiset olivat valloittaneet istumajärjestyksen yläpään paikat, Pietari ajatteli valita alimman, eikä hän tehnyt sitä pelkästään vastalauseena veljiensä häpeämättömälle ylpeydelle, vaan toivoen, että Jeesus sitten, kun hän tulisi ja näkisi hänet vähäisimmällä paikalla, kutsuisi hänet arvokkaammalle sijalle ja siirtäisi pois jonkun, joka oli ottanut vapauden nostaa itsensä kunniapaikalle.
Kun arvokkaimmat ja vähiten arvokkaat sijat
oli tällä tavoin jo varattu, muut apostolit valitsivat paikkansa, kuka
Juudaksen, kuka Pietarin läheltä, kunnes jokaisella oli sijansa. He istuivat
divaaneillaan U:n muotoisen pöydän ympärillä seuraavassa järjestyksessä:
Mestarin oikealla puolella Johannes; vasemmalla Juudas, Simon Selootti,
Matteus, Jaakob Sebedeus, Andreas, Alfeuksen kaksoset, Filippus, Natanael,
Tuomas ja Simon Pietari.
He ovat nyt koolla juhliakseen -- ainakin
hengessä -- instituutiota, joka oli peräisin jo Moosesta edeltäneiltä ajoilta.
Se viittasi aikoihin, jolloin heidän esi-isänsä olivat orjina Egyptissä. Tämä
ehtoollinen oli heidän viimeinen kohtaamisensa Jeesuksen kanssa, ja vaikka
puitteet olivat näin juhlalliset, apostolit ajautuvat Juudaksen johdolla taas
kerran antamaan myöten vanhalle kaiholleen kunnianosoituksia, suosituimmuutta
ja henkilökohtaista jalustallenostamista kohtaan.
He huutelivat yhä toisilleen vihaisia syytöksiä, kun Mestari ilmestyi oviaukkoon, jossa hän epäröi hetken aikaa pettymyksestä kertovan ilmeen hiipiessä hitaasti hänen kasvoilleen. Sanaakaan lausumatta hän meni paikalleen puuttumatta heidän istumajärjestykseensä.
Nyt he olivat muuten valmiit aloittamaan
ehtoollisen, mutta heidän jalkansa olivat vielä pesemättä, ja heidän
mielentilansa oli kaikkea muuta kuin miellyttävä. Kun Mestari saapui, he
jatkoivat edelleenkin epäkohteliaiden huomautusten esittämistä toinen
toisistaan, puhumattakaan siitä, mitä ne muutamat ajattelivat mielessään, jotka
kykenivät hillitsemään tunteitaan sen verran, etteivät tuoneet niitä esille
julkisesti.
Kun Mestari oli mennyt paikalleen, ei
muutamaan hetkeen lausuttu sanaakaan. Jeesus antoi katseensa viivähtää heistä
jokaisessa, ja hymyllään jännitystä lieventäen hän sanoi: "Olen suuresti
toivonut, että saisin nauttia tämän pääsiäisaterian teidän kanssanne. Halusin
aterioida seurassanne
[sivu 1938]
vielä kerran ennen kärsimystäni, ja koska ymmärrän, että hetkeni on tullut, järjestin niin, että nautin tämän ehtoollisen teidän kanssanne tänä iltana, sillä huomisen osalta me kaikki olemme Isän käsissä, ja hänen tahtonsa olen tullut täyttämään. En enää aterioi kanssanne ennen kuin istuudutte pöytään kanssani siinä valtakunnassa, jonka Isäni minulle antaa vietyäni päätökseen sen, mitä varten hän minut tähän maailmaan lähetti."
Kun viini ja vesi oli sekoitettu, he veivät maljan Jeesukselle, joka Taddeuksen ojentaman maljan saatuaan piti sitä kädessään ja lausui kiitokset. Kiitoksen sanat lausuttuaan hän sanoi: "Ottakaa tämä malja ja jakakaa se keskenänne. Kun te siitä juotte, ymmärtäkää, etten enää muuta kertaa nauti kanssanne viinipuun antia, sillä tämä on viimeinen ehtoollisemme. Kun me seuraavan kerran tällä tavoin istumme pöydän ääressä, se tapahtuu tulevassa valtakunnassa."
Jeesus avasi apostoleilleen osoittamansa
puheen tällä tavoin siksi, että hän tiesi hetkensä tulleen. Hän ymmärsi sen
hetken koittaneen, jolloin hänen oli määrä palata Isän tykö ja jolloin hänen
työnsä maan päällä oli lähes loppuun suoritettu. Mestari tiesi tuoneensa Isän
rakkauden julki maan päällä ja tuoneensa esille oman armeliaisuutensa
ihmiskuntaa kohtaan ja vieneensä päätökseen sen, mitä varten hän oli tähän
maailmaan tullut, hamaan siihen asti, että saisi kaiken vallan ja valtuudet
taivaassa ja maan päällä. Niin ikään hän tiesi Juudas Iskariotin tehneen
lopullisen päätöksensä luovuttaa tänä yönä Mestarinsa tämän vihamiesten käsiin.
Hän oli täysin selvillä siitä, että tämä kavala petos oli Juudaksen työtä,
mutta että se oli myös Luciferin, Saatanan ja pimeyden ruhtinaan Caligastian
mieleen. Mutta yhtä vähän kuin hän pelkäsi niitä, jotka tavoittelivat hänen
hengellistä kukistamistaan, yhtä vähän hän pelkäsi niitä, joiden tavoitteena
oli saada aikaan hänen fyysinen kuolemansa. Mestaria painoi vain yksi huoli:
valitsemiensa seuraajien turvallisuus ja pelastuminen. Ja näin Mestari täysin
tietoisena siitä, että Isä oli antanut kaiken hänen valtaansa, valmistautui nyt
tuomaan näyttämölle vertauskuvan veljellisestä rakkaudesta.
3. APOSTOLIEN JALKOJEN PESEMINEN
Juutalaisten
tapoihin kuului, että isäntä ensimmäisen pääsiäismaljan juotuaan nousee
pöydästä pesemään kätensä. Aterian myöhemmässä vaiheessa ja toisen maljan
jälkeen kaikki vieraat nousivat samalla tavoin pöydästä ja pesivät kätensä.
Koska apostolit tiesivät, ettei heidän Mestarinsa koskaan noudattanut näitä
seremoniallisia käsienpesuriittejä, he olivat varsin uteliaita tietämään, mitä
hän aikoi tehdä, kun hän heidän ensimmäisen maljansa jälkeen nousi pöydästä ja
suuntasi vaieten kulkunsa ovelle päin, jonne vesiruukut, vadit ja pyyhkeet oli
asetettu. Ja heidän uteliaisuutensa muuttui ällistykseksi, kun he näkivät
Mestarin riisuvan päällysviittansa, vyöttävän itsensä pyyhkeellä ja alkavan
kaataa vettä yhteen jalkojenpesuvadeista. Kuvitelkaa näiden kahdentoista miehen
hämmästystä, jotka hetki sitten olivat kieltäytyneet pesemästä toistensa
jalkoja ja jotka olivat heittäytyneet perin häpeämättömiin kiistelyihin
kunniapaikoista pöydän ääressä, kun he näkivät Mestarin suuntaavan kulkunsa
pöydän vapaan pään ympäri pitojen vähäarvoisinta istuinta kohti, jolla Simon
Pietari lepäsi, ja palvelijan asennossa polvistuvan lattialle valmistautuen
pesemään Simonin jalat. Mestarin polvistuessa lattialle kaikki kaksitoista
apostolia nousivat yhtenä miehenä seisaalleen; jopa kavala Juudas unohti
hetkeksi, mihin alhaisuuteen hän oli sortunut, joten hän nousi
apostolitovereidensa mukana jaloilleen ja liittyi tähän yhteiseen hämmästyksen,
kunnioituksen ja kertakaikkisen ällistyksen julkituontiin.
Siinä Simon
Pietari nyt seisoi ja katseli Mestarinsa ylöspäin katsoviin kasvoihin. Jeesus
ei sanonut mitään; hänen ei ollut tarpeen puhua. Hänen asentonsa puhui selvää
kieltään siitä, että hän aikoi pestä Simon Pietarin jalat. Lihallisen olennon
heikkouksistaan
[sivu 1939]
huolimatta
Pietari rakasti Mestaria. Tämä galilealaiskalastaja oli ensimmäinen ihminen,
joka täydestä sydämestään uskoi Jeesuksen jumalallisuuteen ja tunnusti
tämän uskon täysimääräisesti ja julkisesti. Eikä Pietari sen jälkeen ollut
koskaan tosissaan epäillyt Mestarin jumalallista olemusta. Koska Pietari
sydämessään niin suuresti kunnioitti ja arvosti Jeesusta, ei ole mikään ihme,
että hänen sielunsa kapinoi sellaista ajatusta vastaan, että Jeesus oli
polvillaan hänen edessään halpa-arvoisen palvelijan asennossa ja aikeissa pestä
hänen jalkansa kuin orja ikään. Kun Pietari hetken päästä sai kootuksi
ajatuksensa sen verran, että hän puhutteli Mestaria, hän toi samalla julki,
mitä kaikki hänen apostolitoverinsa sydämessään tunsivat.
Tämän tavattoman
kiusallisen tilanteen jatkuttua muutaman hetken Pietari sanoi: "Mestari,
aiotko todellakin pestä jalkani?" Ja silloin Jeesus, joka katseli ylöspäin
Pietaria kasvoihin, puhui sanoen: "Et ehkä täysin ymmärrä, mitä aion
tehdä, mutta tämän jälkeen sinä tiedät, mitä tämä kaikki tarkoittaa." Silloin
Pietari veti syvään henkeä ja sanoi: "Mestari, koskaan et minun jalkojani
pese!" Ja jokainen apostoli nyökkäsi ja osoitti sillä tavoin hyväksyvänsä
Pietarin lujan ilmoituksen siitä, ettei hän sallisi Jeesuksen heidän edessään
sillä tavoin itseään nöyryyttää.
Tämän epätavallisen
kohtauksen dramaattinen puhuttelevuus kosketti aluksi jopa Juudas Iskariotin
sydäntä; mutta kun hänen kunniankipeä järjen maailmansa esitti käsityksensä
tästä esityksestä, hän teki sen johtopäätöksen, ettei tämä nöyryydestä kertova
ele ollut sen kummallisempaa kuin taas uusi episodi, joka todisti
vastaansanomattomasti, ettei Jeesuksesta koskaan olisi Israelin vapahtajaksi,
ja ettei hän, Juudas, ollut erehtynyt, kun oli päättänyt hylätä Mestarin asian.
Siinä kun he
kaikki seisoivat ällistykseltään henkeään pidätellen, niin Jeesus sanoi:
"Pietari, sanon sinulle, että ellen pese jalkojasi, sinulla ei tule minun
rinnallani olemaan mitään osuutta siinä, mitä kohta teen." Kun Pietari
kuuli nämä sanat ja kun Jeesus edelleen oli siinä hänen jalkojensa juuressa
polvillaan, hän teki yhden niistä päätöksistään, joilla hän sokeasti myöntyi
kunnioittamansa ja rakastamansa henkilön esittämään toivomukseen. Kun
Pietarille alkoi valjeta, että tähän aiottuun palveluksen toimittamiseen
liittyi jokin merkitys, joka määrittelisi, millä tavoin itse kukin olisi
tulevaisuudessa yhteydessä Mestarin työhön, niin hän sen lisäksi, että myöntyi
ajatukseen siitä, että sallisi Jeesuksen pestä jalkansa, luonteenomaiseen ja
malttamattomaan tapaansa sanoi: "No siinä tapauksessa, Mestari, älä pese
vain jalkojani, vaan pese myös käteni ja pääni."
Kun Mestari oli
valmis pesemään Pietarin jalat, hän sanoi: "Joka jo on puhdas, ei tarvitse
muuta kuin jalkojenpesun. Te, jotka istutte seurassani tänä iltana, olette
puhtaita -- muttette kaikki. Mutta tomu teidän jaloistanne olisi pitänyt
huuhtoa jo ennen kuin istuuduitte aterialle kanssani. Ja sitä paitsi tahtoisin
tehdä tämän palveluksen teille ikään kuin vertauskuvana, joka havainnollistaa,
mitä muuan uusi, kohta teille antamani käsky merkitsee."
Samalla tavoin
Mestari hiljaisuuden vallitessa kulki pöydän ympäri ja pesi kahdentoista
apostolinsa jalat Juudastakaan sivuuttamatta. Saatuaan kahdentoista apostolin
jalat pestyiksi Jeesus pukeutui viittaansa, palasi isännän paikalleen ja
ymmällään olevia apostolejaan tarkasteltuaan sanoi:
"Ymmärrättekö
todellakaan, mitä olen teille tehnyt? Kutsutte minua Mestariksi, eikä siinä ole
mitään väärää, sillä se minä olen. Jos siis Mestari on pessyt jalkanne, niin
mikä oli syynä siihen, ettei teillä ollut halua pestä toistenne jalkoja? Mikä
läksy teidän tulisi oppia tästä vertauksesta, jossa Mestari sangen halukkaasti
tekee palveluksen, jonka hänen veljensä olivat haluttomat toisilleen tekemään?
Totisesti, totisesti minä sanon teille: Palvelija ei ole mestariaan suurempi;
liioin ei ole se, joka on lähetetty, suurempi kuin on hänen lähettäjänsä. Te
olette elämässäni, jonka olen keskellänne elänyt, nähneet, miten palvellaan, ja
siunattuja olette te, joilla tulee olemaan laupias rohkeus palvella samalla
tavalla. Mutta miksi te olette
[sivu 1940]
näin hitaat
oppimaan, että suuruuden salaisuus hengellisessä valtakunnassa ei ole
samanlainen kuin vallankäyttöä merkitsevät menetelmät aineellisessa maailmassa?
"Kun tänä
iltana astuin tähän saliin, ei teille ollut kylliksi, että ylpeästi
kieltäydyitte pesemästä toistenne jalkoja, vaan teidän piti myös ryhtyä
kiistelemään keskenänne siitä, kenelle pöydässäni kuuluvat kunniapaikat.
Senlaatuisia kunnianosoituksia tavoittelevat fariseukset ja tämän maailman lapset,
mutta niin ei tulisi olla taivaan valtakunnan lähettiläiden keskuudessa. Ettekö
tiedä, ettei pöydässäni voi olla mitään suosituimman paikkaa? Ettekö ymmärrä,
että rakastan joka ainoaa teistä yhtä paljon kuin muitakin? Ettekö tiedä, ettei
minua lähinnä olevalla paikalla, niin ajateltuna kuinka ihmiset suhtautuvat
sellaisiin kunnianosoituksiin, voi olla mitään merkitystä siinä mielessä, mikä
on asemanne taivaan valtakunnassa? Tiedätte, että ei-juutalaisten kuninkaat
holhoavat alamaisiaan, samalla kun niitä, jotka tätä valtaa käyttävät,
kutsutaan toisinaan hyväntekijöiksi. Mutta niin ei saa olla taivaan
valtakunnassa. Joka haluaisi olla joukossanne suuri, tulkoon hänestä nuorimpien
kaltainen; joka taas haluaisi olla päällikkö, tulkoon palvelijan kaltaiseksi. Kuka
on suurempi, sekö joka istuu aterialla, vaiko se, joka palvelee? Eikö yleisesti
katsotakin, että se, joka istuu aterialla, on suurempi? Mutta tulette
huomaamaan, että minä olen joukossanne se, joka palvelee. Jos haluatte, että
teistä tulee palvelijatovereitani Isän tahdon täyttämisessä, niin tulette
tulevassa valtakunnassa istumaan minun kanssani valtaa käyttäen ja tulevassa
kunniassa edelleenkin sitä tehden, mikä on Isän tahto."
Jeesuksen
sanottua sanottavansa Alfeuksen kaksoset toivat esille leivän ja viinin sekä
katkerat yrtit ja kuivatuista hedelmistä valmistetun tahnan, jotka olivat
Viimeisen ehtoollisen seuraava ruokalaji.
4. VIIMEISET SANAT KAVALTAJALLE
Muutaman hetken
ajan apostolit söivät ääneti, mutta Mestarin iloisen käyttäytymisen vaikutuksesta
he tempautuivat kohta keskusteluun, eikä aikaakaan, kun ateria sujui kuin ei
mitään sellaista tavallisuudesta poikkeavaa olisikaan tapahtunut, joka olisi
häirinnyt tämän erikoislaatuisen tilaisuuden hyvää mielialaa ja seurallista
sopusointua. Kun oli kulunut jokunen hetki, Jeesus, joka loi katseensa heihin,
sanoi suunnilleen tämän toisen ruokalajin puolivälissä: "Olen kertonut
teille, miten suuresti halusin nauttia tämän ehtoollisen teidän kanssanne. Ja
koska tiedän, miten pimeyden häijyt voimat ovat punoneet juoniaan saadakseen
Ihmisen Pojan hengiltä, päätin nauttia tämän ehtoollisen teidän seurassanne
tässä salaisessa kamarissa jo päivää ennen pääsiäistä, sillä en ole teidän
luonanne tähän aikaan huomisiltana. Olen kerran toisensa jälkeen kertonut
teille, että minun on palattava Isän tykö. Hetkeni on nyt tullut, mutta ei
ollut tarpeen, että yksi teistä minut vihamiesteni käsiin kavaltaisi."
Kun kaksitoista
apostolia kuulivat nämä sanat ja kun jalkojenpesuvertaus ja Mestarin sen
jälkeen esittämät sanat jo olivat riisuneet heidät paljosta itsevarmuudesta ja
itseluottamuksesta, he alkoivat katsella toinen toisiaan samalla, kun he
epävarma sävy äänessään empien kyselivät: "Olenko se minä?" Ja kun he
olivat kaikki tämän kysymyksen esittäneet, Jeesus sanoi: "Vaikka onkin
välttämätöntä, että menen Isän tykö, ei kuitenkaan ollut tarpeen, että yhdestä
teidän joukossanne tulisi kavaltaja, jotta Isän tahto täyttyisi. Tällaisen
hedelmän kantaa peitelty pahuus erään sellaisen sydämessä, joka ei koko sielullaan
totuutta rakastanut. Miten onkaan pettävä se älyllinen ylpeys, joka kulkee
hengellisen lankeemuksen edellä! Monivuotinen ystäväni, joka tälläkin hetkellä
syö leipääni, on valmis kavaltamaan minut siinä, kun hän nyt ottaa kädellään
vadilta minun kanssani."
Ja Jeesuksen
lausuttua nämä sanat he ryhtyivät kaikki taas kyselemään: "Olenko se
minä?" Ja kun Juudas Mestarinsa vasemmalla puolella istuen taas kysyi:
"Minäkö se olen?", niin Jeesus kastoi leipäpalan yrttivadissa, ojensi
sen Juudakselle ja lausui: "Sinäpä sen
[sivu 1941]
sanoit."
Mutta muut eivät kuulleet Jeesuksen puhuvan Juudakselle. Johannes, joka lepäsi
Jeesuksen oikealla puolella, nojautui Mestarin puoleen ja kysyi häneltä:
"Kuka se on? Meidän olisi tiedettävä, kuka on osoittautunut uskottomaksi
luottamustehtävälleen." Jeesus vastasi: "Olen sen teille jo sanonut:
hänpä se on, jolle annoin liotetun leivän." Mutta niin luonnollista oli,
että isäntä antoi liotetun leipäpalan vasemmalla puolellaan istuvalle, ettei
kukaan heistä kiinnittänyt tähän huomiota, vaikka Mestari oli asian näin selvin
sanoin ilmaissut. Mutta Juudas oli tuskallisen tietoinen siitä, mitä Mestarin
sanat yhdessä hänen tekonsa kanssa merkitsivät, ja hän alkoi pelätä, etteivät
hänen veljensäkin vain olisi tietoisia siitä, että hän oli kavaltaja.
Pietari oli
suuresti kiihdyksissään siitä, mitä oli sanottu, ja pöydän yli nojautuen hän
puhutteli Johannesta: "Kysy häneltä, kuka se on, tai jos hän on kertonut
sen sinulle, kerro minulle, kuka kavaltaja on."
Jeesus katkaisi
heidän kuiskuttelunsa sanomalla: "Minä murehdun, että tämän pahuuden piti
tapahtua, ja toivoin aina tähän hetkeen saakka, että totuuden voima saisi
voiton pahuuden pettävyyksistä, mutta sellaisia voittoja ei saavuteta ilman
vilpittömästä totuudenrakkaudesta kertovaa uskoa. En olisi tahtonut puhua
teille näistä asioista tällä meidän viimeisellä ehtoollisellamme mutta haluan
varoittaa teitä näistä murheista ja valmistaa teitä tällä tavoin siihen, mikä
on nyt edessämme. Olen kertonut teille tästä, koska haluan teidän sen jälkeen,
kun olen mennyt, muistavan minun tienneen kaikista näistä häijyistä
vehkeilyistä ja varoittaneen teitä etukäteen kavalletuksi tulemisestani. Ja
teen tämän kaiken vain, jotta se olisi teille vahvistukseksi kestääksenne kohta
edessämme olevat kiusaukset ja koettelemukset."
Nämä sanat
lausuttuaan Jeesus Juudaksen puoleen nojautuen sanoi: "Mitä olet päättänyt
tehdä, tee se pian." Ja Juudas nousi nämä sanat kuultuaan pöydästä,
poistui kiireesti huoneesta ja meni ulos yöhön tehdäkseen sen, minkä oli päättänyt
tehdä. Kun muut apostolit näkivät Juudaksen rientävän ulos Jeesuksen puhuttua
hänelle, he luulivat tämän lähteneen hankkimaan vielä jotakin ehtoollista
varten tai toimittamaan jonkin muun asian Mestarin puolesta, sillä he
otaksuivat rahakukkaron olevan edelleenkin hänen hallussaan.
Jeesus tiesi
nyt, ettei enää ollut tehtävissä mitään, mikä estäisi Juudasta ryhtymästä
kavaltajaksi. Aloittaessaan hänellä oli kaksitoista, nyt hänellä oli
yksitoista. Hän oli valinnut kuusi näistä apostoleista, ja vaikka Juudas oli
niiden apostolien joukossa, jotka hänen ensiksi valitsemansa apostolit olivat
nimenneet, silti Mestari hyväksyi hänet ja oli tähän hetkeen saakka tehnyt
kaiken mahdollisen pyhittääkseen ja pelastaakseen hänet, aivan kuten hän oli
uurastanut muidenkin apostolien rauhan ja pelastumisen hyväksi.
Tämä ehtoollinen
herkkine tapahtumineen ja hellyttävine sävyineen oli Jeesuksen viimeinen
vetoomus riveistä poistuvalle Juudakselle, mutta se kaikui kuuroille korville.
Mitä tahdikkaimmalla tavalla annettunakin ja mitä ystävällisimmässä hengessä
lausuttunakin varoitus yleensä vain voimistaa vihaa ja antaa uutta pontta
häijylle päättäväisyydelle, jolla asianomainen vie päätökseen omat itsekkäät
kaavailunsa sitten, kun rakkaus kerran on peruuttamattomasti kuollut.
5. MUISTOEHTOOLLISEN ASETTAMINEN
Kun Jeesukselle
tuotiin kolmas viinimalja, "siunausmalja", hän nousi divaanilta, otti
maljan käsiinsä ja siunasi sen sanoen: "Ottakaa, jokainen teistä, tämä
malja ja juokaa siitä. Olkoon tämä muistomaljani. Tämä on siunauksen malja,
joka kertoo uudesta, armon ja totuuden tuomiokaudesta. Olkoon tämä malja teille
vertauskuva jumalallisen Totuuden Hengen vuodattamisesta ja vaikutuksesta. Enkä
enää juo tätä maljaa teidän kanssanne ennen kuin juon sen uudessa hahmossa
teidän kanssanne Isän ikuisessa valtakunnassa."
[sivu 1942]
Juodessaan syvän
kunnioituksen vallassa ja täyden hiljaisuuden vallitessa tästä siunausmaljasta
kaikki apostolit vaistosivat, että jotakin tavatonta oli tapahtumassa. Vanhan
pääsiäisen muistelujen kohteena oli heidän isiensä nousu rodullisen orjuuden
tilasta yksilön vapauteen. Nyt Mestari asetti uuden muistoehtoollisen sen uuden
dispensaation, tuomiokauden, symboliksi, jonka kuluessa orjuutettu yksilö
nousee seremoniallisuuden ja itsekkyyden kahleista elävän Jumalan vapautettujen
uskonpoikien veljesyhteisön ja toveruuden hengelliseen iloon.
Kun he olivat
juoneet tämän uuden muistomaljan, Mestari otti leivän, ja kiitokset lausuttuaan
hän mursi sen palasiksi, kehotti heitä panemaan leivän kiertämään sanoen:
"Ottakaa tämä muistoleipä ja syökää se. Olen kertonut teille, että minä
olen elämän leipä. Ja tämä elämän leipä on Isän ja Pojan yhdistynyt elämä
yhtenä lahjana. Isän sana, sellaisena kuin se paljastuu Pojassa, on totisesti
elämän leipä." Nautittuaan muistoleivän, joka symboloi elävää totuuden
sanaa kuolevaisen lihalliseen hahmoon ruumiillistuneena, he istuutuivat kaikki
paikalleen.
Tämän
muistoehtoollisen asettaessaan Mestari turvautui, niin kuin hänen tapansa aina
oli, vertauskuviin ja symboleihin. Hän käytti symboleja siksi, että hän halusi
opettaa tietyt suuret hengelliset totuudet tavalla, joka tekisi hänen
seuraajilleen vaikeaksi liittää hänen sanoihinsa täsmällisiä tulkintoja ja
tarkalleen määrättyjä merkityksiä. Hän koetti tällä keinoin estää sellaisen,
että toinen toistaan seuraavat sukupolvet jähmettävät hänen opetuksensa ja
sitovat hänen hengelliset tarkoituksensa perinteen ja dogmin kuolleilla
kahleilla. Asettaessaan tämän ainoan hänen koko elämäntehtäväänsä liittyvän seremonian
tai sakramentin Jeesus piti tarkoin huolen siitä, että hän vain antaisi
viitteitä tarkoituksistaan, pikemminkin kuin että hän olisi sitoutunut täsmällisiin
määritelmiin. Hän ei halunnut jonkin täsmällisen muotokielen vahvistamalla
hävittää yksilön käsitystä jumalallisesta kanssakäymisestä, eikä hän halunnut
rajoittaa uskovan hengellistä mielikuvitusta asettamalla sen muotokielen
pihteihin. Pikemminkin hän pyrki päästämään ihmisen uudestisyntyneen sielun
valloilleen, nostamaan sen uuden ja elävän hengellisen vapauden riemukkaille
siiville.
Vaikka Mestari
olikin tuolla tavoin koettanut asettaa tämän uuden muistosakramentin, niin ne,
jotka myöhempinä vuosisatoina seurasivat hänen jälkeensä, pitivät huolen hänen
nimenomaisen toiveensa tehokkaasta tyhjäksitekemisestä, sillä hänen
yksinkertainen hengellinen symboliikkansa tuolta viimeiseltä lihallisessa
hahmossa vietetyltä illalta on madallettu täsmällisiksi tulkinnoiksi ja
pakotettu miltei matemaattista tarkkuutta edustavaan, ennalta määrättyyn
kaavaan. Yhdestäkään toisesta Jeesuksen opetuksesta ei ole tullut yhtä pahasti
perinteen vakioimaa.
Kun Poikaan
uskovat ja Jumalaa tuntevat ihmiset nauttivat tätä muistoehtoollista, sen
symboliikkaan ei tarvitse liittää mitään ihmisen lapsekkaita väärintulkintoja jumalallisen
läsnäolon merkityksestä, sillä kaikissa tällaisissa tilaisuuksissa Mestari on todellisesti
läsnä. Muistoehtoollinen on uskovan symbolinen kohtaaminen Mikaelin kanssa.
Kun teistä tulee tällä tavoin henkitietoisia, Poika on aktuaalisesti läsnä, ja
hänen henkensä seurustelee hänen Isästään ihmisen sisimmässä olevan osasen
kanssa.
Heidän hetken aikaa mietiskeltyään Jeesus
jatkoi puhettaan: "Tehdessänne, mitä äsken kehotin, muistelkaa elämää,
jonka olen elänyt maan päällä teidän keskellänne, ja iloitkaa siitä, että tulen
yhäti elämään maan päällä kanssanne ja palvelemaan kauttanne. Älkää yksilöinä
kiistelkö keskenänne siitä, kenen on määrä olla suurin. Olkaa kaikki kuin
veljiä. Ja valtakunnan kasvaessa niin, että se käsittää suuria uskovien ryhmiä,
teidän tulisi silloinkin olla kiistelemättä siitä, kuka on suurin, tai
etsimättä etusijaa tällaisten ryhmien kesken."
[sivu 1943]
Ja tämä suurimerkityksinen tilaisuus pidettiin erään ystävän talon yläsalissa. Sen paremmin ehtoolliseen kuin tähän rakennukseenkaan ei liittynyt mitään pyhää muotokieltä eikä seremoniaalista pyhittämistä. Muistoehtoollinen asetettiin ilman, että siihen liittyi kirkollista pyhittämistä.
Tällä tavoin muistoehtoollisen asetettuaan Jeesus sanoi apostoleille: "Ja niin usein kuin te tämän teette, tehkää se minun muistokseni. Ja minua muistellessanne muistelkaa ensin lihallista elämääni, muistakaa, että olin kerran teidän kanssanne; ja nähkää sitten uskon keinoin, että te kaikki joskus nautitte ehtoollista kanssani Isän ikuisessa valtakunnassa. Tämä on se uusi Pääsiäinen, jonka jätän teille, nimittäin muisto lahjoittautuneena elämästäni elämästä, ikuisen totuuden sanasta, ja teitä kohtaan tuntemastani rakkaudesta, Totuuden Henkeni vuodattamisesta kaiken lihan ylle."
Ja he päättivät tämän vanhan mutta verettömän pääsiäisjuhlan viettämisen uuden muistoaterian käyttöönoton yhteydessä sillä, että he kaikki yhdessä lauloivat sadannenkahdeksannentoista psalmin.