[sivu
1386]
KAKSI RATKAISEVAN
TÄRKEÄÄ VUOTTA
KAIKISTA Jeesuksen maisen elämän kokemuksista hänen neljästoista ja viidestoista ikävuotensa olivat ratkaisevimmat. Sen jälkeen kun hän alkoi tiedostaa oman jumalallisuutensa ja oman kohtalonsa ja ennen kuin hän pääsi laaja-alaiseen yhteydenpitoon sisimmässään olevan Suuntaajan kanssa, nämä kaksi vuotta olivat hänen Urantialla elämänsä monivaiheisen elämän koettelevimmat. Tämä kaksivuotinen ajanjakso nimenomaan on se, jota sopisi kutsua suureksi koetukseksi, varsinaiseksi kiusaukseksi. Koskaan ei kukaan ihmisnuori nuoruuden ensimmäisiä hämmentyneisyyksiä ja sopeutumisongelmia läpikäydessään ole kokenut ankarampaa koetusta kuin Jeesus siirtyessään lapsuudesta varhaismiehuuteen.
Tämä Jeesuksen nuoruudenaikaisen kehityksen
tärkeä vaihe alkoi, kun Jerusalemin-vierailu päättyi ja hän palasi Nasaretiin.
Aluksi Maria oli onnellinen ajatuksesta, että hän oli vielä kerran saanut
pikkupoikansa takaisin, että Jeesus oli palannut kotiin ja olisi kuuliainen
poika -- ei niin, että hän olisi joskus ollut jotakin muuta -- ja että hän
vastaisuudessa olisi vastaanottavaisempi sen suhteen, mitä hän suunnitteli
hänen tulevan elämänsä varalle. Mutta hänen paistattelunsa äidille ominaisten
harhakuvitelmien ja tiedostamattoman perheylpeyden päivänpaisteessa oli jäävä
lyhyeksi; varsin pian hän olisi kokeva entistäkin täydellisemmän pettymyksen.
Poika oli aina vain enemmän isänsä seurassa, yhä harvemmin hän kääntyi
ongelmineen äitinsä puoleen, samalla hänen kummatkin vanhempansa yhä harvemmin
käsittivät, miten hänen mielenkiintonsa alituiseen vaihteli hänen
pohdiskellessaan, milloin tämän maailman asioita, milloin omaa suhdettaan
Isänsä asioiden toimittamiseen. Suoraan sanoen he eivät ymmärtäneet häntä,
mutta he totisesti rakastivat häntä.
Iän karttuessa Jeesuksen juutalaisia kohtaan
tuntema sääli ja rakkaus syvenivät, mutta vuosien vieriessä hänen mielessään
kehittyi yhä syvempi ja oikeudentuntoinen mielipaha siitä, että Isän
temppelissä oli poliittisin perustein nimitettyjä pappeja. Jeesus tunsi suurta
kunnioitusta vilpittömiä fariseuksia ja rehellisiä kirjanoppineita kohtaan,
mutta tekopyhiä fariseuksia ja epärehellisiä teologeja hän halveksi, ja hän
suhtautui ylenkatseisesti kaikkiin uskonnollisiin johtajiin, jotka eivät olleet
vilpittömiä. Tarkastellessaan, keitä Israelin johtajat oikein olivat, hän tunsi
joskus kiusausta suhtautua suopeasti mahdollisuuteen, että hänestä tulisi
juutalaisten odottama Messias, mutta milloinkaan hän ei antanut periksi
tällaiselle houkutukselle.
Kertomus hänen sankariteoistaan Jerusalemin
temppelin viisaiden keskuudessa tuotti mielihyvää koko Nasaretille, eritoten
hänen entisille synagogakoulun opettajilleen. Jonkin aikaa jokainen suu puhui
hänestä ylistävin sanoin. Koko kylä muisteli puheissaan, miten viisas ja miten
ylistettävän hyväkäytöksinen hän oli ollut jo lapsuudessa, ja kaikki
ennustivat, että hänestä olisi tuleva Israelin suuri johtaja; lopultakin
Galilean Nasaretista ilmestyisi todellakin suuri opettaja. Ja he kaikki odottivat
aikaa, jolloin
[sivu 1387]
hän olisi
viisitoistavuotias, jotta hänen voitaisiin sallia vakituisesti sapattina lukea
ääneen pyhiä kirjoituksia synagogassa.
1. HÄNEN NELJÄSTOISTA VUOTENSA (8 jKr)
Tämä on hänen neljännentoista syntymäpäivänsä kalenterivuosi. Hänestä oli tullut hyvä ikeentekijä, mutta myös telttakangas- ja nahkatyöt sujuivat häneltä oivallisesti. Hänestä oli myös hyvää vauhtia kehittymässä mainio kirvesmies ja puuseppä. Tämän vuoden kesällä hän teki useita retkiä Nasaretin luoteispuolella sijaitsevan kukkulan laelle siellä rukoillakseen ja mietiskelläkseen. Hän alkoi vähin erin tulla yhä tietoisemmaksi maan päälle suorittamansa lahjoittautumisen luonteesta.
Alun toista sataa vuotta aiemmin tämä kukkula oli ollut "Baalin korkea paikka", ja nyt se oli Israelin maineikkaan pyhän miehen Simeonin haudan sijaintipaikka. Tämän Simeoninkukkulan laelta Jeesus katseli Nasaretia ja ympäröivää maaseutua. Hänellä oli tapana suunnata katseensa kohti Megiddoa ja muistella tarinaa siitä, kuinka Egyptin armeija voitti ensimmäisen suuren voittonsa Aasiassa; ja miten myöhemmin muuan toinen tällainen armeija löi taistelussa Juudan kuninkaan Joosian. Hänen ei tarvinnut siirtää katsettaan kauas nähdäkseen Ta'anakin, jossa Debora ja Baarak voittivat Siiseran. Matkan päästä hän erotti Dootanin kukkulat, joista hänelle oli opetettu, että Joosefin veljet siellä myivät tämän orjaksi Egyptiin. Sitten hän tapasi kääntää katseensa Eebaliin ja Gerissimiin ja kerrata mielessään perimätietoja, jotka kertoivat Abrahamista, Jaakobista ja Abimelekistä. Ja tällä tavoin hän muisteli ja pohdiskeli mielessään isänsä Joosefin kansan historiallisia ja perimätiedon kertomia tapahtumia.
Hän kävi edelleenkin synagogan opettajien pitämillä korkeampien opintojen kursseilla, ja edelleen hän huolehti myös veljiensä ja sisartensa kotiopetuksesta sitä mukaa, kun nämä varttuivat sopivaan ikään.
Tämän vuoden alkupuolella Joosef järjesti niin, että hänen Nasaretissa ja Kapernaumissa olevasta omaisuudestaan kertyvät tulot pantiin säästöön, jotta niillä olisi kustannettu Jeesuksen monivuotinen opiskelu Jerusalemissa, sillä oli suunniteltu, että Jeesus lähtisi Jerusalemiin seuraavan vuoden elokuussa, jolloin hän olisi viisitoistavuotias.
Käsillä olevan vuoden alussa sekä Joosef että Maria tunsivat tavan takaa epävarmuutta siitä, mikä heidän esikoispoikansa kohtalo tulisi olemaan. Hän oli kieltämättä lahjakas ja rakastettava lapsi, mutta häntä oli toden totta vaikea ymmärtää, hänestä oli tosiaankin vaikea päästä perille, ja toisaalta taas mitään tavatonta tai yliluonnollista ei koskaan tapahtunut. Pojastaan ylpeä äiti oli kymmenet kerrat henkeään pidätellen odottanut kohta näkevänsä poikansa suorittavan jonkin yli-inhimillisen teon tai ihmeen, mutta joka kerta hänen toiveensa murskautuivat julmaan pettymykseen. Ja tämä kaikki oli lannistavaa, jopa masentavaa. Tuonaikaiset hartaat ihmiset uskoivat vakaasti, että profeetat ja lupauksen miehet toivat julki kutsumuksensa ja loivat jumalallisen arvovaltansa aina siten, että he suorittivat yliluonnollisia tekoja ja tekivät ihmeitä. Mutta Jeesus ei tehnyt kumpaakaan, ja sen vuoksi hänen vanhempiensa hämmentyneisyys kävi sitä pahemmaksi mitä enemmän he pohtivat hänen tulevaisuuttaan.
Nasaretilaisperheen kohentunut taloudellinen
asema kuvastui monin tavoin myös kotipiirissä. Hankittiin muun muassa lisää
niitä sileitä valkoisia tauluja, joita käytettiin kirjoitusalustana hiilellä
kirjoitettaessa. Jeesus sai luvan aloittaa uudelleen musiikkituntinsa; hän oli
tavattoman ihastunut harpun soittamiseen.
Koko tästä vuodesta voidaan hyvällä syyllä
sanoa, että Jeesus sen aikana "varttui ihmisen ja Jumalan suosiossa."
Perheen edessä avautuvat näkymät vaikuttivat lupaavilta, tulevaisuus oli
valoisa.
[sivu 1388]
Kaikki sujui hyvin siihen kohtalokkaaseen
tiistaipäivään saakka syyskuun 25:ntenä, jolloin Sepforiista saapuva
viestinviejä toi tähän nasaretilaiskotiin traagisen uutisen, joka kertoi
Joosefin loukkaantuneen vakavasti nostopuomin pudottua hänen päälleen
kuvernöörin virka-asunnon rakennustyömaalla. Sepforiista saapunut viestintuoja
oli matkallaan Joosefin kotiin pysähtynyt hetkeksi työpajalla ja ilmoittanut
Jeesukselle tämän isää kohdanneesta tapaturmasta, ja he menivät yhdessä
Jeesuksen kotiin kertomaan murheellisen uutisen Marialle. Jeesus tahtoi siitä
paikasta lähteä isänsä luo, mutta Maria ei halunnut kuullakaan muusta kuin,
että hänen itsensä oli kiiruhdettava miehensä rinnalle. Hän määräsi, että
Jaakob, joka oli tuolloin kymmenvuotias, tulisi hänen mukaansa Sepforiin, kun
Jeesus puolestaan jäisi kotiin nuorempien lasten luo siksi, kunnes hän palaisi,
sillä hän ei tiennyt, miten vakavasti Joosef oli loukkaantunut. Mutta Joosef
menehtyi vammoihinsa ennen kuin Maria ehti paikalle. He toivat hänet
Nasaretiin, ja seuraavana päivänä hänet laskettiin haudan lepoon isiensä
viereen.
Juuri kun kaikki tuntui sujuvan hyvin, juuri kun tulevaisuus väikkyi valoisana, silloin kohtalon julmalta näyttävä käsi iski maahan tämän nasaretilaisperhekunnan päämiehen; tämän kodin asiat menivät sekaisin, ja jokainen Jeesusta ja hänen tulevia opintojaan koskeva suunnitelma sortui. Tämä kirvesmiehen alku, joka vast'ikään oli täyttänyt neljätoista vuotta, heräsi tietoisuuteen siitä, että hänen nuoren ihmisolemuksensa oli otettava harteilleen vastuu leskeksi jääneen äitinsä ja kahdeksan sisaruksensa -- joista yksi ei ollut vielä edes syntynyt -- hoitamisesta sen lisäksi, että hänen oli täytettävä taivaallisen Isänsä antama tehtävä, jonka mukaan hänen oli tuotava esille jumalallinen olemus maan päällä eläen ja lihaksi ruumiillistuneena. Tästä nasaretilaisnuorukaisesta tuli nyt tämän yht'äkkiä turvattomaksi jääneen perheen ainoa tuki ja turva. Näin annettiin niiden Urantialla luonnolliseen järjestykseen kuuluvien tapahtumien tapahtua, jotka pakottaisivat tämän nuoren kohtalon miehen jo näin varhaisessa vaiheessa kantamaan raskaat mutta varsin kasvattavat ja kuriin pakottavat velvollisuudet -- velvollisuudet, jotka johtuivat siitä, että hänestä tuli ihmisperheen pää, että hänestä tuli isä omille veljilleen ja sisarilleen, että hänen oli tuettava ja suojeltava äitiään, että hänen oli toimittava isänsä kodin varjelijana, sen ainoan kodin, jonka hän tässä maailmassa eläessään tuli tuntemaan.
Jeesus otti ilomielin kantaakseen velvollisuudet, jotka hänen harteilleen niin odottamatta sysättiin, ja hän kantoi ne uskollisesti loppuun asti. Yksi hänen elämänsä suuri ongelma ja ennakoitu vaikeus ainakin oli nyt traagisesti ratkennut: nyt hänen ei enää odotettaisi lähtevän Jerusalemiin siellä rabbien johdolla opiskellakseen. Mitään ei tarvitsisi koskaan muuttaa sen väitteen osalta, kun sanottiin, ettei Jeesus "istunut kenenkään ihmisen jalkojen juuressa." Hän oli aina halukas ottamaan oppia vaikkapa pikkulasten joukossa vähäisimmältä, mutta hänen totuudenopettajan arvovaltansa ei milloinkaan ollut peräisin ihmislähteistä.
Hän ei vieläkään tiennyt mitään siitä, että
Gabriel oli vieraillut hänen äitinsä luona ennen hänen syntymäänsä. Hän sai
kuulla tästä vasta kastepäivänään Johannekselta, kun hänen julkinen toimintansa
oli alussa.
Sitä mukaa kun vuodet kuluivat, sitä useammin
tämä Nasaretin nuori kirvesmies arvioi jokaista yhteiskunnan instituutiota ja
jokaista uskonnon menettelytapaa aina samaa mittapuuta käyttäen: Mitä se tekee
ihmissielun hyväksi; tuoko se Jumalan ihmisen luo; tuoko se ihmisen Jumalan
luo? Vaikkei tämä nuorukainen kokonaan lyönyt laimin elämänalueita, jotka
liittyvät virkistäytymiseen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen, yhä enemmän hän
kuitenkin omisti aikansa ja tarmonsa vain kahden tarkoitusperän hyväksi: omasta
perheestään huolehtimiseen ja valmentautumiseen Isänsä taivaallisen tahdon
täyttämiseen maan päällä.
[sivu 1389]
Tänä vuonna naapurit ottivat tavakseen pistäytyä talvi-iltoina kuuntelemassa, kun Jeesus soitti harppua tai kertoi tarinoita (sillä nuorukaisemme oli mestarillinen tarinankertoja), ja kuulemassa hänen kreikankielisten kirjoitusten lukuaan.
Perheen taloudelliset asiat sujuivat edelleen kohtalaisen mutkattomasti, sillä heidän hallussaan oli Joosefin kuoleman aikoihin melkoinen rahamäärä. Jo varhaisessa vaiheessa Jeesus osoitti omaavansa terävää arvostelukykyä liikeasioissa ja viisautta raha-asioissa. Hän ei nuukaillut mutta oli raha-asioissa kuitenkin tarkka; hän oli säästäväinen mutta antelias. Hän osoittautui isänsä pesän viisaaksi ja pystyväksi hoitajaksi.
Mutta huolimatta
kaikesta, mitä Jeesus ja nasaretilaisnaapurit kykenivät tekemään saadakseen
tämän kodin ilmeen iloisemmaksi, suru kuitenkin heitti varjonsa niin Marian
kuin lastenkin päälle. Joosef oli poissa. Joosef oli ollut epätavallisen hyvä
aviomies ja isä, ja he kaikki kaipasivat häntä. Ja sitä traagisemmalta tuntui
ajatella, että hän oli kuollut ennen kuin heillä oli ollut mahdollisuutta puhua
hänen kanssaan tai kuulla hänen jäähyväissiunauksensa.
Puheena olevan viidennentoista vuoden keskivaiheilla -- ja me laskemme aikaa kahdennellakymmenennellä vuosisadalla käytössä olevan kalenterin mukaisen emmekä juutalaisen vuoden mukaan -- Jeesus oli jo saanut lujan otteen perheensä johtamiseen. Ennen kuin tämä vuosi oli siirtynyt menneisyyteen, heidän säästönsä olivat jo jotakuinkin huvenneet, eivätkä he keksineet tähän pulmaan muuta ratkaisukeinoa kuin, että heidän oli pakko luopua yhdestä niistä Nasaretin taloista, jotka Joosef ja hänen naapurinsa Jaakob olivat omistaneet liikekumppaneina.
Keskiviikkoiltana, huhtikuun 17 päivänä
vuonna 9 jKr, syntyi perheen kuopus Ruut, ja Jeesus yritti parhaan kykynsä
mukaan astua isänsä paikalle äitinsä lohduttajana ja hoivaajana tämän rasittavan
ja varsin murheellisen koettelemuksen aikana. Kukaan isä ei olisi voinut yhtään
sen hellemmin ja uskollisemmin rakastaa ja hoivata tytärtään kuin, miten Jeesus
lähes kahdenkymmenen vuoden ajan (kunnes hän aloitti julkisen toimintansa)
huolehti pikku-Ruutista. Ja hän oli yhtä hyvä isä kaikille muillekin perheensä
jäsenille.
Käsillä olevan vuoden aikana Jeesus muotoili ensimmäisen kerran sen rukouksen, jonka hän myöhemmin opetti apostoleilleen ja jonka monet ovat tulleet tuntemaan "Isä meidän" -rukouksena. Tavallaan se kehittyi kotialttarin äärellä harjoitetuista rukoushetkistä, joissa he viljelivät monenmuotoisia ylistyksiä ja useita kaavamaisia rukouksia. Isänsä kuoleman jälkeen Jeesus koetti opettaa muita lapsia rukouksissaan tuomaan sanottavansa esille yksilöllisesti, eli jotenkin siihen tapaan kuin hän itse mielellään menetteli, mutta nämä eivät kyenneet ymmärtämään hänen ajatustaan, ja niin heistä poikkeuksetta jokainen halusi turvautua muistamiinsa rukouskaavoihin. Juuri tässä yhteydessä, kun Jeesus pyrki kannustamaan jo varttuneempia veljiään ja sisariaan esittämään rukouksensa yksilöllisesti, hänellä oli tapana koettaa ohjata heitä eteenpäin esittämällä lauseparsia, joista nämä saisivat virikkeitä omiin rukouksiinsa, mutta kävikin ennen pitkää niin -- ja ilman että hän olisi niin tarkoittanut -- että nämä kaikki alkoivat käyttää rukouskaavaa, joka oli enimmältään rakennettu näistä Jeesuksen opettamista mutta vain virikkeiksi tarkoittamista lauseparsista.
Lopulta Jeesus luopui ajatuksesta saada jokainen
perheenjäsen muotoilemaan omaehtoisia rukouksia, ja eräänä lokakuun iltana hän
istuutui matalan kivipöydän päällä olevan pienen pullean lampun ääreen ja
kirjoitti kultakin sivultaan puolisen metriä pitkälle, sileälle seetripuiselle
taululle hiilenpalaa käyttäen rukouksen, josta sitten tuli perheen vakiorukous.
Ajatusmaailman
sekavuus kiusasi Jeesusta puheena olevana vuotena suuresti. Vastuu perheestä
oli varsin tehokkaasti karkottanut kaikki ajatukset ryhtyä välittömästi
toteuttamaan jotakin toimintasuunnitelmaa, joka olisi ollut vastaus hänen
Jerusalemissa tapaamansa vierailijan antamaan kehotukseen "ryhtyä
toimittamaan hänen Isänsä asioita". Jeesus päätteli aivan oikein, että
hänen piti asettaa kaikkien
[sivu 1390]
muiden
velvollisuuksien edelle huolenpito maisen isänsä perheestä; että elannon
hankkimisesta hänen perheelleen täytyi tulla hänen ensimmäinen
velvollisuutensa.
Tämän vuoden
kuluessa Jeesus löysi niin kutsutusta Heenokin kirjasta kohdan, jonka
vaikutuksesta hän jälkeenpäin otti käyttöön nimityksen "Ihmisen
Poika" kuvaamaan hänen Urantialla suorittamaansa lahjoittautumistehtävää.
Hän oli perinpohjin pohtinut ajatusta juutalaisesta Messiaasta ja oli lujasti
vakuuttunut siitä, ettei hän tulisi olemaan tuo Messias. Hän halusi auttaa
isänsä kansaa, mutta hän ei voinut koskaan kuvitella johtavansa juutalaisten
armeijoita Palestiinaa hallitsevan vieraan vallan kukistamiseksi. Hän tiesi,
ettei hän milloinkaan istuisi Daavidin valtaistuimella Jerusalemissa. Hän ei
myöskään uskonut, että hänen tehtävänsä olisi yksinomaisesti juutalaisista
huolehtivan hengellisen vapahtajan tai moraalinopettajan tehtävä. Sen vuoksi
hänen elämäntehtävänään ei voisi missään mielessä olla heprealaiskirjoituksissa
esitettyjen kiihkeiden kaipausten ja niin kutsuttujen Messias-profetioiden
täyttäminen, ei ainakaan siten kuin juutalaiset nämä profeettojen esittämät
ennustukset käsittivät. Samoin hän oli varma siitä, ettei hän koskaan tulisi
esiintymään profeetta Danielin hahmottelemana Ihmisen Poikana.
Mutta kun se
aika koittaisi, jolloin hän lähtisi maailmaan maailman opettajaksi, mitä
nimitystä hän silloin itsestään käyttäisi? Mikä olisi se väite, jonka hän
esittäisi tehtävästään? Millä nimellä häntä kutsuisivat ihmiset, joista tulisi
hänen opetuksiinsa uskovia?
Kaikkia näitä
ongelmia pohdiskellessaan hän löysi Nasaretin synagogan kirjastosta
tutkiskelemiensa apokalyptisten kirjojen joukosta tämän "Heenokin
kirjaksi" kutsutun käsikirjoituksen, ja vaikka hän oli varma siitä, ettei
se ollut muinaisen Heenokin kirjoittama, se tuntui hänestä silti varsin
kiehtovalta, ja hän luki sen ja luki sen uudelleen monta kertaa. Siinä oli
muuan kohta, joka teki häneen erityisen syvän vaikutuksen, kappale, jossa tämä
nimitys "Ihmisen Poika" esiintyi. Tämän niin kutsutun Heenokin kirjan
kirjoittaja kertoi enemmänkin tästä Ihmisen Pojasta kuvaillen työtä, jonka tämä
tekisi maan päällä, ja selittäen, että tämä Ihmisen Poika oli Isänsä, kaikkien
Isän, kanssa kulkenut taivaallisen kirkkauden kartanoissa ennen kuin hän tuli
tähän maailmaan tuomaan pelastusta ihmiskunnalle; ja että tämä oli kääntänyt
selkänsä kaikelle tälle loistolle ja kunnialle astuakseen alas maan päälle
julistamaan pelastusta hädässä oleville kuolevaisille. Aina kun Jeesus luki
näitä kohtia (hyvin ymmärtäen, että suuri osa näihin opetuksiin sekoittuneesta
idän mystiikasta oli virheellistä), hän sydämessään vastasi ja mielessään
tiedosti, ettei yksikään heprealaiskirjoitusten Messias-ennustuksista, ei
yksikään juutalaisesta vapahtajasta kertovista teorioista ollut yhtä lähellä
totuutta kuin tuo kertomus, joka oli kätketty tähän vain osittain hyväksyttyyn
Heenokin kirjaan. Ja siinä paikassa ja sillä hetkellä hän päätti ottaa
ensimmäiseksi epiteetikseen "Ihmisen Poika". Ja näin hän tekikin
sitten, kun hän myöhemmin aloitti julkisen toimintansa. Jeesuksella oli
erehtymätön totuuden tunnistamisen kyky, eikä hän koskaan empinyt omaksua
totuutta, mistä lähteestä hyvänsä se näyttikin tulevan.
Tähän
ajankohtaan mennessä hän oli jo jokseenkin perusteellisesti selvittänyt itselleen
monta näkökohtaa, jotka liittyivät hänen pian alkavaan työhönsä maailman
hyväksi, mutta hän ei näistä seikoista puhunut mitään äidilleen, joka piti yhä
lujasti kiinni ajatuksesta, että Jeesus oli juutalaisten Messias.
Tästä alkoi
Jeesuksen nuoruusaikojen suuri hämmennys. Päästyään jo jossakin mielessä
selvyyteen maan päällä suorittamansa tehtävän luonteesta eli siitä, mitä olisi
olla "toimittamassa Isänsä asioita", osoittamassa koko ihmiskunnalle
Isänsä rakastavaa olemusta, hän alkoi pohdiskella uudelleen niitä pyhien
kirjoitusten monia kohtia, joissa puhuttiin kansallisen vapahtajan, juutalaisen
opettajan tai kuninkaan, tulemisesta. Mihin tapahtumaan tällaiset profetiat
viittasivat? Eikö hän ollutkin juutalainen, vai oliko sittenkään? Kuuluiko hän
Daavidin huoneeseen, vai eikö hän kuulunut?
[sivu 1391]
Hänen äitinsä
vakuutti, että hän kuului; hänen isänsä ratkaisu oli ollut päinvastainen. Hän
itse päätteli, ettei hän siihen kuulunut. Mutta olivatko profeetat siis
sekaantuneet siinä, mikä olisi Messiaan luonne ja tehtävä?
Voisiko loppujen
lopuksi sittenkin olla mahdollista, että hänen äitinsä oli oikeassa? Milloin
aikaisemmin oli ilmennyt mielipiteiden eroavuutta, hänen äitinsä oli useimmissa
asioissa ollut oikeassa. Jos hän olisi uusi opettaja eikä Messias, miten
hän siinä tapauksessa tunnistaisi juutalaisen Messiaan, jos sellainen
ilmestyisi Jerusalemiin sillä aikaa, kun hän oli suorittamassa tehtäväänsä maan
päällä; entä mikä sitten olisi hänen suhteensa tähän juutalaiseen Messiaaseen?
Ja millainen suhde hänellä tulisi olla perheeseensä sitten, kun hän olisi
aloittanut elämäntehtävänsä? Entä juutalaiseen yhteisöön ja uskontoon, Rooman
valtakuntaan, ei-juutalaisiin ja heidän uskontoihinsa? Kutakin näistä
suurimerkityksisistä asioista tämä nuori galilealainen punnitsi mielessään ja
pohti vakavasti samalla, kun jatkoi töitään höyläpenkkinsä ääressä hankkiessaan
suurella vaivalla elannon itselleen, äidilleen ja kahdeksalle muulle
nälkäiselle suulle.
Ennen vuoden
päättymistä Maria pani merkille perheen rahavarojen hupenemisen. Hän luovutti
kyyhkystenmyynnin Jaakobille. Kohta he ostivat toisen lehmän, ja Mirjamin
toimiessa apulaisena he ryhtyivät myymään maitoa nasaretilaisnaapureilleen.
Jeesuksen
syvälliset mietiskelyjaksot, hänen tavan takaa tekemänsä rukousretket kukkulan
laelle ja hänen vähän väliä julkituomansa monet kummalliset ajatukset perin
juurin hätäännyttivät hänen äitiään. Toisinaan tämä ajatteli, että nuorimies
oli järjiltään, mutta sitten hän useimmin sai pelkonsa asettumaan muistaessaan,
että hänen poikansa oli loppujen lopuksi kuitenkin lupauksen lapsi ja jollakin
tavoin erilainen kuin muut nuoret.
Mutta Jeesus oppi vähitellen olemaan puhumatta kaikista
ajatuksistaan, olemaan esittämättä kaikkia käsityksiään maailmalle, edes omalle
äidilleen. Tästä vuodesta alkaen Jeesus alkoi aina vain vähemmän tuoda julki,
mitä hänen mielessään liikkui. Hän toisin sanoen puhui vähemmän niistä
asioista, joita keskitasoinen ihminen ei pystyisi käsittämään, ja joista
puhuminen vain johtaisi siihen, että häntä pidettäisiin omituisena tai
tavallisista ihmisistä poikkeavana. Kaiken ulospäin näkyvän osalta hän muuttui
tavanomaiseksi ja sovinnaiseksi, jos kohta hän samalla kaipasi jotakuta, joka
olisi kyennyt ymmärtämään hänen ongelmiaan. Hän kaipasi luotettavaa ja uskottua
ystävää, mutta hänen ongelmansa olivat liian monimutkaisia hänen
ihmiskumppaniensa käsitettäviksi. Epätavallisen tilanteen ainutlaatuisuus
pakotti hänet kantamaan taakkansa yksin.
4. ENSIMMÄINEN SAARNA SYNAGOGASSA
Viidennentoista
syntymäpäivänsä myötä Jeesus sai virallisesti mahdollisuuden astua sapattina
synagogan puhujapulpettiin. Kun oli ollut puute puhujista, oli Jeesusta monet
kerrat aikaisemmin pyydetty lukemaan ääneen pyhiä kirjoituksia, mutta nyt oli
koittanut päivä, jolloin hän lain mukaan sai esiintyä jumalanpalveluksen
toimittajana. Niinpä hashen ensimmäisenä sapattina Jeesuksen viidennentoista
syntymäpäivän jälkeen järjesti hänelle tilaisuuden toimittaa synagogan
aamupalvelus. Ja kun kaikki Nasaretin uskonveljet olivat koolla, tämä nuori
mies valittuaan sopivat kirjoitusten kohdat nousi seisaalleen ja alkoi lukea:
"Herran
Jumalan henki on minun päälläni, sillä Herra on minut voidellut; hän on
lähettänyt minut viemään hyvää sanomaa nöyrille, sitomaan niitä, joiden sydän
on särkynyt, julistamaan kahlehdituille vapautusta ja päästämään hengelliset
vangit vapauteen; julistamaan Jumalan mielisuosion vuotta ja Jumalamme tuomion
päivää; lohduttamaan kaikkia surevaisia, antamaan heille tuhkan sijalle
kauneutta, murehtimisen sijalle riemun voiteluöljyä, ylistyslaulun
murhemielisyyden sijalle, niin että heidän nimensä on oleva 'vanhurskauden
tammet', 'Herran istutus', jolla Hänet seppelöitäköön.
[sivu 1392]
"Etsikää
hyvää, älkääkä pahaa, jotta eläisitte, ja jotta Herra, sotajoukkojen Jumala,
olisi kanssanne. Vihatkaa pahaa ja rakastakaa hyvää; pitäkää voimassa
oikeamielisyys portin kansankokouksissa; niin ehkäpä Herra Jumala on
armahtavainen Joosefin jälkipolvia kohtaan.
"Peseytykää,
puhdistautukaa; pankaa pois tekojenne pahuus minun silmäini edestä; lakatkaa
pahaa tekemästä ja oppikaa tekemään hyvää; harrastakaa oikeutta, tuokaa
sorretuille helpotusta. Puolustakaa isätöntä ja puhukaa lesken puolesta.
"Mitkä
olisivat minun tuomiseni käydessäni Herran eteen ja kumartaessani koko
maanpiirin Herraa? Kävisinkö hänen eteensä tuoden polttouhreja, vuodenvanhoja
vasikoita? Ovatko Herralle mieleen tuhannet oinaat, kymmenettuhannet lampaat
tai öljyvirrat. Annanko esikoiseni rikkomuksestani, ruumiini hedelmän sieluni
syntiuhriksi? En, sillä Herra on osoittanut meille, oi ihmiset, mikä hyvää on.
Ja vaatiiko Herra teiltä muuta kuin, että olette toimissanne oikeudenmukaiset,
rakastatte laupeutta ja vaellatte nöyrästi Jumalanne rinnalla?
"Keneenkä
siis te vertaatte Jumalaa, joka istuu korkealla maanpiirin päällä? Kääntäkää
katseenne korkeuksiin ja katsokaa: kuka on kaikki nämä maailmat luonut, kuka ne
tuo esille järjestyksessä kuin sotajoukon, numeron mukaan, ja kutsuu niitä
kaikkia nimeltä. Hän tämän kaiken tekee, koska valtaisa on hänen mahtinsa ja
väkevä on hänen voimansa, eikä mikään häneltä jää tekemättä. Hän antaa
voimattomalle voimaa ja uupuneet hän virvoittaa. Älä pelkää, sillä minä olen
sinun kanssasi; älä menetä rohkeuttasi, sillä minä olen sinun Jumalasi. Minä
vahvistan sinua ja minä autan sinua; totisesti minä olen sinua tukeva
vanhurskauteni oikealla kädellä, sillä minä olen Herra, sinun Jumalasi. Ja minä
tartun sinun oikeaan käteesi ja sanon sinulle: Älä pelkää, sillä minä autan
sinua.
"Ja te
olette minun todistajani, sanoo Herra, ja minun palvelijani, jonka minä olen
valinnut, jotta kaikki tuntisivat minut ja uskoisivat minuun ja ymmärtäisivät,
että minä olen Iankaikkinen. Minä, vain minä, olen Herra, eikä ole muuta
pelastajaa kuin minä."
Ja kun hän oli
nämä sanat lukenut, hän istuutui paikalleen, ja ihmiset menivät kotiinsa
pohdiskellen sanoja, jotka hän oli heille niin lumoavasti esittänyt.
Kaupunkilaiset eivät olleet koskaan nähneet häntä niin suurenmoisen
juhlallisena; koskaan he eivät olleet kuulleet hänen ääntään niin totta
tarkoittavana ja vakavana; koskaan he eivät olleet nähneet häntä niin
miehekkäänä ja päättäväisenä, niin arvovaltaa säteilevänä.
Tuona sapatti-iltapäivänä Jeesus nousi Nasaretin
kukkulalle yhdessä Jaakobin kanssa. Ja kun he palasivat kotiin, Jeesus
kirjoitti hiilellä kreikankieliset kymmenen käskyä kahdelle sileälle laudalle.
Myöhemmin Martta väritti ja koristeli nämä taulut, ja ne riippuivat pitkän
aikaa seinällä Jaakobin pienen höyläpenkin yläpuolella.
5. KAMPPAILU RAHAHUOLIEN KANSSA
Jeesus ja hänen
perheensä palasivat vähä vähältä aikaisempien vuosien yksinkertaiseen
elämäntapaan. Heidän vaatteensa ja jopa heidän ruokansa muuttuivat
yksinkertaisemmiksi. Maitoa, voita ja juustoa heillä toki oli yllinkyllin.
Vuodenajasta riippuen he saivat nauttia kulloisistakin puutarhansa antimista,
mutta kuukausi kuukauden perään heidän oli pakko harjoittaa entistäkin
suurempaa säästäväisyyttä. Heidän aamiaisensa olivat varsin vaatimattomia,
sillä he säästivät parhaan ruokansa illalliseksi. Näiden juutalaisten
keskuudessa varattomuus ei kuitenkaan merkinnyt yhteiskunnallista
alempiarvoisuutta.
Nuorukaisemme
oli jo päässyt melko hyvään käsitykseen siitä, miten ihmiset elivät hänen
aikanaan. Ja se, miten hyvä ymmärrys hänellä oli kotiaskareista, peltotyöstä ja
työskentelystä työpajassa, käy ilmi hänen sittemmin esittämistään opetuksista,
joissa varsin monipuolisesti paljastuu hänen läheinen yhteytensä inhimillisen
olemassaolon kaikkiin osa-alueisiin.
Nasaretin hashen
piti yhä tiukasti kiinni uskomuksestaan, että Jeesuksesta oli määrä tulla suuri
opettaja, kukaties maineikkaan Gamalielin seuraaja Jerusalemissa.
[sivu 1393]
Näytti siltä,
että kaikki Jeesuksen suunnitelmat elämänuran osalta olivat rauenneet.
Tulevaisuus ei näyttänyt valoisalta, jos katsoi vain sitä, miten asiat nyt
kehittyivät. Mutta hän ei horjunut, hän ei masentunut. Hän eli elämäänsä,
päivän kerrallaan, ja suoritti hyvin senhetkisen tehtävänsä ja hoiti
uskollisesti silloiseen elämäntilanteeseensa kuuluneet välittömät
velvollisuutensa. Jeesuksen elämä on ikuisena lohtuna kaikille pettyneille
idealisteille.
Tavallisena
päivätyöläisenä toimivan kirvesmiehen palkka oli vähän kerrallaan laskemassa.
Tämän vuoden loppupuolella Jeesus pystyi aamuvarhaisesta iltamyöhään
työskentelemällä ansaitsemaan vain suunnilleen kahtakymmentäviittä senttiä
vastaavan summan päivässä. Seuraavana vuonna heillä oli vaikeuksia
kansalaisveron maksamisessa synagogaverosta ja puolen sekelin temppeliverosta
puhumattakaan. Tämän vuoden kuluessa veronkantaja koetti kiskoa Jeesukselta
ylimääräisiä veroja uhaten jopa viedä hänen harppunsa.
Pelätessään,
että veronkantajat saattaisivat löytää ja takavarikoida kreikankielisen
kirjoitusten kopion, Jeesus lahjoitti sen viidentenätoista syntymäpäivänään
Nasaretin synagogan kirjastolle Herralle annettuna täysi-ikäisyyslahjana.
Viidennentoista
ikävuotensa suurimman järkytyksen Jeesus koki, kun hän meni Sepforiin kuulemaan
Herodeksen päätöstä tälle jätetystä vetoomuksesta riita-asiassa, joka koski
Joosefin rahasaatavia hänen tapaturmaisen kuolemansa ajankohdalta. Jeesus ja
Maria olivat toivoneet saavansa melkoisen summan, kun Sepforiissa toimiva
rahastonhoitaja taas oli tarjonnut heille aivan mitätöntä rahamäärää. Joosefin
veljet olivat vedonneet asiassa itseensä Herodekseen, ja nyt Jeesus seisoi
palatsissa ja kuuli Herodeksen lausuvan päätöksenään, ettei Jeesuksen isällä
kuolinhetkellään ollut mitään saatavia. Ja tämän epäoikeudenmukaisen päätöksen
johdosta Jeesus ei koskaan enää luottanut Herodes Antipakseen. Ei sen vuoksi
ole ihmettelemistä, että hän kerran Herodeksesta puhuessaan sanoi: "Se
kettu."
Tiivis
työskentely höyläpenkin ääressä tänä vuonna ja seuraavina vuosina riisti
Jeesukselta mahdollisuuden seurustella karavaanimatkustajien kanssa. Perheen
omistama karavaanien huoltovarasto oli jo joutunut Jeesuksen sedän haltuun, ja
Jeesus työskenteli pelkästään työpajassa, joka sijaitsi heidän kotonaan. Siellä
hän oli lähellä Mariaa auttamassa tätä perheen huoltamisessa. Näihin aikoihin
hän alkoi lähettää Jaakobia kamelien levähdyspaikalle keräämään tietoja
maailman tapahtumista. Tällä tavoin hän koetti pysyä tietoisena siitä, mitä
ajassa liikkui.
Mieheksi
varttuessaan hän koki kaikki ne ristiriitatilanteet ja hämmennykset, jotka
aiempien ja myöhempien aikakausien keskimääräiset nuoret ovat joutuneet
kokemaan. Ja se ankara kokemus, että hänen oli hankittava perheensä
toimeentulo, oli varmana takeena siitä, ettei häneltä liiennyt aikaa joutavaan
mietiskelyyn eikä mystisten mieltymysten tyydyttämiseen.
Tuona vuonna
Jeesus vuokrasi melkoisen maa-alan aivan heidän kotinsa pohjoispuolelta, ja se
jaettiin perheen puutarhapalstaksi. Kullakin varttuneemmista lapsista oli oma
kasvimaansa, ja nämä ryhtyivät tiukkaan kilpailuun maanviljelyponnistuksissaan.
Heidän vanhin veljensä vietti joka päivä jonkin hetken puutarhassa heidän
kanssaan silloin, kun oli vihannesten viljelykausi. Nuorempien sisarustensa
kanssa puutarhassa työskennellessään Jeesus elätteli monet kerrat mielessään
sellaista toivetta, että he kaikki asuisivat maatilalla jossakin maaseudulla,
jossa he saisivat nauttia tällaisen sidonnaisuuksista vapaan elämäntavan
tarjoamasta vapaudesta ja esteettömyydestä. Mutta kylmä tosiasia oli, että he
eivät olleet varttumassa maaseudulla. Ja Jeesus, joka oli idealistin lisäksi perin
juurin käytännöllinen nuorukainen, kävi järjellä ja tarmolla käsiksi
ongelmaansa, sellaisena kuin hän sen näki, ja teki kaiken voitavansa
sopeuttaakseen itsensä ja perheensä heidän tilanteensa realiteetteihin ja
muokatakseen heidän olosuhteensa sellaisiksi, että ne niin suuressa määrin kuin
suinkin mahdollista tyydyttäisivät heidän yksilöllisiä ja yhteisiä
mielihalujaan.
Yhteen aikaan
Jeesuksella oli aavistuksen verran toivoa siitä, että hän kenties kykenisi
kokoamaan sen verran varoja, että ne mahdollistaisivat pienen maatilan oston
siinä tapauksessa,
[sivu 1394]
että he pystyisivät hankkimaan sen
huomattavan summan rahaa, joka oli hänen isänsä saatava Herodeksen palatsissa
suoritetusta työstä. Hän oli tosiaankin vakavasti harkinnut tätä suunnitelmaa
perheensä siirtämiseksi maaseudulle. Mutta kun Herodes ei suostunut maksamaan
heille mitään rahavaroista, jotka olisivat kuuluneet Joosefille, he luopuivat
tavoitteestaan päästä maaseutukodin omistajiksi. Tosin on sanottava, että nyt
kun heillä sentään oli kolme lehmää, neljä lammasta, kanaparvi, aasi ja koira
ja kaiken lisäksi vielä kyyhkysiä, he onnistuivat saamaan melkoisen paljon
kokemusta maatilan elämästä. Jopa perheen tenavilla oli suoritettavinaan omat
vakinaiset velvollisuutensa siinä tarkkaan laaditussa päiväohjelmassa, joka oli
tämän nasaretilaisperheen kotielämälle niin luonteenomainen.
Viidennentoista vuotensa päättymisen myötä Jeesus päätti sen vaarallisen ja vaikean vaiheen inhimillisessä olemassaolossa, sen siirtymävaiheen kohtalaisen huolettomien lapsuusvuosien ja lähestyvästä miehuudesta tietoisuuden välissä, joka tuo mukanaan monia uusia velvollisuuksia ja mahdollisuuksia hankkia yhä pitemmälle menevää kokemusta jalon luonteenlaadun kehittämisestä. Kausi, jolloin mieli ja ruumis varttuvat, oli päättynyt, ja nyt alkoi tämän nasaretilaisen nuoren miehen varsinainen elämänura.