[sivu 1734]
OLESKELU TYYROSSA
JA SIIDONISSA
PERJANTAI-ILTAPÄIVÄNÄ, kesäkuun 10 päivänä, Jeesus ja hänen työtoverinsa saapuivat Siidonin seutuville, jossa he majoittuivat erään varakkaan naisen kotiin. Tämä nainen oli ollut potilaana Beetsaidan sairaalassa aikana, jolloin Jeesuksen kansansuosio oli korkeimmillaan. Evankelistat ja apostolit majoittuivat tämän naisen ystävien luokse hänen lähinaapurustossaan, ja he lepäsivät koko sapattipäivän tässä virkistävässä ympäristössä. He viipyivät Siidonissa ja lähiseuduilla lähes kaksi ja puoli viikkoa ennen kuin valmistautuivat käymään Siidonin pohjoispuolisissa rannikkokaupungeissa.
Tuona kesäkuisena
sapatin päivänä vallitsi suuri hiljaisuus. Evankelistat ja
apostolit olivat kokonaan omiin mietteisiinsä vaipuneina pohdiskellen Siidoniin matkattaessa kuulemiaan Mestarin luentoja uskonnosta. Jokainen heistä kykeni arvostamaan jotakin siitä, mitä hän
oli heille kertonut, mutta kukaan heistä ei
kokonaan käsittänyt hänen opetuksensa tärkeyttä.
Lähellä Karuskan kotia, jonne Mestari oli majoittunut, asui muuan syyrialaisnainen, joka oli kuullut paljon Jeesuksesta suurena parantajana ja opettajana, ja tänä sapatin iltapäivänä nainen tuli paikalle tuoden mukanaan pikku tyttärensä. Tämä noin kaksitoistavuotias lapsi kärsi vakavasta hermostohäiriöstä, jolle olivat ominaisia kouristukset ja muut tuskalliset oireet.
Jeesus oli velvoittanut työtoverinsa olemaan kertomatta kenellekään, että hän oli Karuskan kodissa, sillä oman selityksensä mukaan hän halusi levätä. Vaikka he olivat noudattaneet Mestarinsa ohjeita, Karuskan palvelija oli kuitenkin mennyt mainitun syyrialaisnaisen, Noranan, taloon ilmoittamaan tälle, että Jeesus oli majoittunut hänen emäntänsä kotiin, ja hän oli kehottanut tätä huolestunutta äitiä tuomaan vaivatun tyttärensä parannettavaksi. Tämä äiti tietenkin uskoi lapsensa olevan demonin, saastaisen hengen, riivaama.
Kun Norana saapui tyttärineen, Alfeuksen kaksoset selittivät tulkin välityksellä, että Mestari oli lepäämässä, eikä häntä voinut häiritä. Norana vastasi tähän, että hän ja lapsi jäisivät niille sijoilleen, kunnes Mestari olisi saanut levätyksi. Myös Pietari koetti puhua hänelle järkeä ja suostutella häntä menemään kotiinsa. Pietari selitti, että Jeesus oli paljosta opettamisesta ja parantamisesta uupunut ja että tämä oli saapunut Foinikiaan saadakseen edes jonkin aikaa nauttia hiljaisuudesta ja levosta. Mutta tällainen puhe oli turhaa; Norana ei suostunut poistumaan. Pietarin pyyntöihin hän vastasi vain: "En lähde minnekään ennen kuin olen tavannut Mestarisi. Tiedän, että hän kykenee ajamaan riivaajan ulos lapsestani, enkä poistu täältä ennen kuin parantaja on katsonut tytärtäni."
Sitten koetti
Tuomas saada naista poistumaan, mutta hänkin epäonnistui. Tuomakselle nainen
sanoi: "Uskon, että Mestarisi pystyy ajamaan ulos tämän riivaajan, joka
[sivu 1735]
piinaa lastani.
Olen kuullut hänen Galileassa suorittamistaan voimallisista teoista ja uskon
häneen. Mitä teille, hänen opetuslapsilleen, on tapahtunut, kun tahtoisitte
lähettää matkoihinsa ne, jotka tulevat pyytämään Mestarinne apua?" Ja kun
nainen oli tuolla tavoin puhunut, Tuomas vetäytyi paikalta.
Sitten siihen
tuli Simon Selootti Noranaa nuhtelemaan. Simon sanoi: "Vaimo, sinähän olet
kreikankielinen pakana. Ei ole oikein, että odotat Mestarin ottavan suosiossa
olevaan talouteen kuuluville lapsille tarkoitetun leivän ja heittävän sen
koirille." Mutta Norana ei suostunut loukkaantumaan Simonin tölväisystä.
Hän vastasi vain: "Ymmärrän toki sanasi, opettaja. Juutalaisten
silmissähän minä olen vain koira, mutta Mestarisi kannalta olen uskova koira.
Olen peruuttamattomasti päättänyt, että hänen täytyy nähdä tyttäreni, sillä
olen vakuuttunut siitä, ettei hänen tarvitse kuin katsoa tytärtäni, ja hän on
tämän parantava. Ei kai sinullakaan, hyvä mies, sentään ole otsaa riistää
koirilta oikeutta murusiin, jotka sattuvat varisemaan lasten pöydältä."
Siinä samassa
tyttönen sai heidän kaikkien silmiensä edessä ankaran kouristuskohtauksen, ja
äiti suorastaan huusi: "No niin, siinä nyt näette, että lapseni on pahan
hengen riivaama. Ellei hätämme teihin teekään vaikutusta, ainakin se vetoaisi
Mestariinne, joka kuulemani mukaan rakastaa kaikkia ihmisiä ja rohkenee
parantaa jopa pakanat, kunhan nämä uskovat. Ette ole sen arvoisia, että
olisitte hänen opetuslapsiaan. En lähde ennen kuin lapseni on parannettu."
Jeesus, joka oli
avoimen ikkunan kautta kuullut koko tämän keskustelun, tuli nyt -- heidän
suureksi hämmästyksekseen -- ulos ja sanoi: "Oi vaimo, suuri on sinun uskosi,
niin suuri, etten voi evätä sinulta, mitä haluat. Kulje tietäsi rauhassa.
Tyttäresi on jo tehty terveeksi." Ja tyttönen oli siitä hetkestä alkaen
terve. Kun Norana ja lapsi lausuivat hyvästejään, Jeesus esitti pyynnön
läsnäoleville, etteivät nämä kertoisi tästä tapahtumasta kenellekään. Ja vaikka
hänen työtoverinsa noudattivatkin tätä pyyntöä, äiti ja lapsi kulkivat
lakkaamatta pitkin maaseutua ja jopa Siidonissa asti levittämässä tietoa
pikkutytön parantamisesta, ja tämän johdosta Jeesus muutaman päivän kuluttua
katsoi viisaaksi vaihtaa majapaikkaansa.
Kun Jeesus
seuraavana päivänä opetti apostolejaan ja esitti näkökohtiaan syyrialaisnaisen
tyttären paranemisesta, hän sanoi: "Ja näin on ollut koko ajan. Näettehän
itsekin, kuinka ei-juutalaiset kykenevät harjoittamaan pelastavaa uskoa taivaan
valtakunnan evankeliumin opetuksiin. Totisesti, totisesti minä sanon teille,
että ei-juutalaiset tulevat valtaamaan Isän valtakunnan, elleivät Abrahamin
lapset välitä osoittaa sen vertaa uskoa, että astuisivat sinne sisälle."
Siidoniin
saapuessaan Jeesus ja hänen työtoverinsa kulkivat erään sillan yli. Monille se
oli heidän ensimmäinen koskaan näkemänsä silta. Heidän kävellessään tätä siltaa
pitkin Jeesus sanoi muun muassa: "Tämä maailma on vain silta. Voitte
kulkea sen yli, mutta teidän ei tule ajatella, että rakennatte sen päälle
asuinpaikan."
Kahdenkymmenenneljän
apostolin ja evankelistan aloittaessa aherruksensa Siidonissa Jeesus meni
asumaan yhteen kotiin heti kaupungin pohjoispuolella, Justan ja hänen äitinsä,
Bernicen, taloon. Jeesus opetti Justan talossa näitä kahtakymmentäneljää joka
aamu, ja iltapäivisin ja iltaisin nämä hajaantuivat Siidoniin opettamaan ja
saarnaamaan.
Apostoleja ja
evankelistoja rohkaisi suuresti tapa, jolla Siidonin ei-juutalaiset ottivat
vastaan heidän sanomansa. Heidän lyhyen käyntinsä aikana
[sivu 1736]
valtakunnan
väkimäärä lisääntyi monella. Tämä kuutisen viikkoa jatkunut Foinikian-jakso oli
sielujen voittamiseksi tehdyssä työssä hyvin tuloksellista aikaa, mutta
myöhemmät juutalaiset evankeliumien kirjoittajat olivat taipuvaisia
sivuuttamaan kevyellä maininnalla sen, miten lämpimästi nämä ei-juutalaiset
ottivat vastaan Jeesuksen opetukset täsmälleen samaan aikaan, kun niin peräti
suuri määrä hänen oman kansansa jäseniä oli asettunut vihamieliseen rintamaan
häntä vastaan.
Nämä
ei-juutalaiset uskovat arvostivat Jeesuksen opetuksia monin tavoin
täysimääräisemmin kuin juutalaiset. Monet näistä kreikankielisistä
syyrialais-foinikialaisista tulivat tietämään paitsi sen, että Jeesus oli
Jumalan kaltainen, myös, että Jumala oli Jeesuksen kaltainen. Näille niin
kutsutuille pakanoille muodostui hyvä ymmärrys siitä Mestarin opetuksesta, että
tämän maailman ja koko maailmankaikkeuden lait ovat yhdenmukaisia. He
käsittivät opetuksen siitä, ettei Jumala suosi henkilöitä, rotuja eikä
kansakuntia; ettei Universaalisessa Isässä ilmene mitään suosimista; että
maailmankaikkeus on kauttaaltaan ja ajasta aikaan lainkuuliainen ja
pettämättömän luotettava. Nämä pakanat eivät pelänneet Jeesusta, he uskalsivat
ottaa vastaan hänen sanomansa. Minään aikakautena vika ei ole ollut siinä, että
ihmiset olisivat olleet kyvyttömiä ymmärtämään Jeesusta, vaan siinä, että he
ovat pelänneet niin tehdä.
Jeesus selvitti
kahdellekymmenelleneljälle, ettei hän ollut paennut Galileasta siksi, että
häneltä olisi puuttunut rohkeutta käydä vihamiehiänsä vastaan. He käsittivät,
ettei hän ollut vielä valmis avoimeen selkkaukseen vakiintuneen uskonnon kanssa
ja ettei hän tavoitellut marttyyriutta. Juuri erään tällaisen Justan kodissa
pidetyn keskustelutilaisuuden kuluessa Mestari sanoi opetuslapsilleen ensi
kerran sanat "Vaikka taivas ja maa katoaisivat, totuuden sanani eivät
katoa."
Siidonissa-oleskelun
aikana Jeesuksen opetusten teemana oli hengellinen edistyminen. Hän kertoi
heille, etteivät he voineet jäädä paikalleen, vaan heidän oli pakostakin joko
kuljettava eteenpäin vanhurskaudessa tai taannuttava pahuuteen ja syntiin. Hän
kehotti heitä: "Unohtakaa menneisyyteen kuuluvat asiat, samalla kun
ponnistelette eteenpäin omaksuaksenne valtakunnan suuremmat realiteetit."
Hän pyytämällä pyysi heitä, etteivät he tyytyisi olemaan evankeliumin suhteen
lapsia, vaan pyrkisivät saavuttamaan Jumalan pojan täysikasvuisuuden hengen
yhteydessä ja uskovien yhteisössä.
Jeesus sanoi:
"Opetuslasteni täytyy, ei vain lakata tekemästä pahaa, vaan oppia tekemään
hyvää; teidän täytyy ei vain puhdistautua kaikesta tietoisesta synnistä, vaan
teidän täytyy päästä yksinpä sellaisestakin, että teillä on syyllisyydentuntoja.
Jos tunnustatte syntinne, ne annetaan anteeksi; siksi teidän on pidettävä
omatuntonne sellaisena, ettei sitä mikään paina."
Jeesus nautti
suuresti näiden ei-juutalaisten osoittamasta huumorintajusta. Mestarin sydäntä
kosketti ja hänen armeliaisuudentuntoonsa vetosi yhtä paljon Noranan,
syyrialaisnaisen, osoittama huumorintaju kuin hänen suuri ja sinnikäs uskonsa.
Jeesus piti perin valitettavana sitä, että hänen kansaltaan -- juutalaisilta --
niin suuressa määrin puuttui huumorintaju. Kerran hän sanoi Tuomakselle:
"Minun väkeni ottaa itsensä liian vakavasti. Heiltä puuttuu huumorin
arvostus kutakuinkin kokonaan. Fariseusten raskassoutuinen uskonto ei olisi
koskaan päässyt alulle sellaisen kansan keskuudessa, jolla on huumorintajua.
Heiltä puuttuu myös johdonmukaisuutta, sillä hehän kuurnivat hyttysiä mutta
nielevät kameleja."
3. MATKA MERENRANNIKKOA
POHJOISEEN
Tiistaina,
kesäkuun 28 päivänä, Mestari ja hänen työtoverinsa lähtivät Siidonista, ja
rannikkoa seuraillen he kulkivat pohjoiseen, Porfyreoniin ja Helduaan.
Ei-juutalaiset ottivat heidät hyvin vastaan, ja tämän opetus- ja saarnaviikon
aikana valtakuntaan liitettiin monta jäsentä. Apostolit saarnasivat
Porfyreonissa, ja evankelistat opettivat Helduassa.
[sivu 1737]
Kahdenkymmenenneljän
apostolin ja evankelistan tehdessä työtään Jeesus poistui heidän seurastaan
kolmen, neljän päivän ajaksi. Hän kävi Beirutin rannikkokaupungissa, jossa hän
vieraili erään Malach-nimisen syyrialaisen luona. Tämä oli uskova ja oli ollut
edellisenä vuonna Beetsaidassa.
Keskiviikkona,
heinäkuun 6 päivänä, he kaikki palasivat Siidoniin ja viipyivät Justan kodissa
sunnuntaiaamuun saakka, jolloin he lähtivät Tyyroon. He kulkivat rannikon
myötäisesti etelään Sareptan kautta ja saapuivat Tyyroon maanantaina, heinäkuun
11 päivänä. Näihin aikoihin apostolit ja evankelistat alkoivat jo tottua
toimintaan näiden niin kutsuttujen gentiilien eli ei-juutalaisten keskuudessa.
Todellisuudessa nämä polveutuivat enimmäkseen varhaisemmista
kanaanilaisheimoista, jotka olivat vielä varhaisempaa seemiläistä sukujuurta.
Kaikki mainitut kansat puhuivat kreikkaa. Apostoleille ja evankelistoille oli
suuri hämmästyksen aihe havaita, miten innokkaasti nämä gentiilit kuuntelivat
evankeliumia, ja huomata se aulius, jolla monet näistä uskoivat.
Heinäkuun 11
päivästä heinäkuun 24 päivään he opettivat Tyyrossa. Jokainen apostoli otti
seurakseen yhden evankelistan, ja tällä tavoin pareittain he opettivat ja
saarnasivat jokaisessa Tyyron ja sen ympäristön kolkassa. Tämän vilkkaan
satamakaupungin monenkielinen väestö kuunteli heitä mielellään, ja monet
kastettiin valtakunnan ulospäin näkyvän yhteisön jäseniksi. Jeesus piti
tukikohtanaan erään Joosef-nimisen juutalaisen kotia; tämä oli uskova, joka
asui viiden, kuuden kilometrin päässä Tyyrosta etelään, lähellä sen Hiiramin
hautaa, joka oli ollut Tyyron kaupunkivaltion kuninkaana Daavidin ja Salomon
aikoina.
Tämän
kaksiviikkoisjakson aikana apostolit ja evankelistat menivät päivittäin Tyyroon
kulkien sinne Aleksanterin aallonmurtajaa pitkin. Kaupungissa he johtivat
pieniä kokouksia, ja joka ilta useimmilla heistä oli tapana palata leiriin,
joka oli Joosefin talon luona kaupungin eteläpuolella. Kaupungista tuli joka
päivä uskovia keskustelemaan Jeesuksen kanssa hänen lepopaikassaan. Mestari
puhui Tyyrossa vain kerran, heinäkuun 20 päivän iltapäivänä, jolloin hän opetti
uskoville, että Isä rakastaa koko ihmiskuntaa ja että Pojan tehtävänä oli tehdä
Isä tunnetuksi kaikille ihmisroduille. Näiden ei-juutalaisten keskuudessa
esiintyi niin voimakasta kiinnostusta valtakunnan evankeliumia kohtaan, että
tässä tilanteessa Melkartin temppelin ovet avattiin hänelle, ja on
mielenkiintoista todeta, että juuri tämän muinaisen temppelin paikalle
rakennettiin myöhempinä vuosina kristillinen kirkko.
Valtakuntaan
uskovien joukkoon kuului useita tyyrolaisen purppuranvalmistuksen parissa
toimivia johtomiehiä. Tuo väriainehan oli tehnyt Tyyrosta ja Siidonista
maailmankuuluja, ja se antoi oman vahvan panoksensa niiden harjoittamaan
maailmanlaajuiseen kaupankäyntiin ja siitä johtuneeseen rikastumiseen. Kun
tämän väriaineen lähteenä olevien merieläinten saatavuus pian tämän jälkeen
alkoi ehtyä, nämä värinvalmistajat lähtivät etsimään näiden merisimpukoiden
uusia kasvupaikkoja. Ja kun heitä näin muodoin siirtyi maailman eri kulmille,
he kuljettivat mukanaan sanoman Jumalan isyydestä ja ihmisten veljeydestä --
valtakunnan evankeliumin.
Tuona
keskiviikkoiltapäivänä Jeesus puhettaan pitäessään kertoi ensiksi seuraajilleen
tarinan valkoisesta liljasta, joka kohottaa tahrattoman puhtaan ja lumivalkean
päänsä korkealle päivän paisteeseen olkoonkin, että sen juuret ovat kiinni sen
alla olevan maan mudassa ja liassa. "Samalla tavoin", hän sanoi,
"voi kuolevainen ihminen, vaikka hänen
[sivu 1738]
alkuperänsä ja
olemisensa juuret ovat ihmisolemuksen eläimellisessä maaperässä, uskon avulla
nostaa hengellisen olemuksensa ylös taivaallisen totuuden päivänvaloon ja
tosiaankin tuottaa yleviä hengen hedelmiä."
Juuri tämän
samaisen saarnan kuluessa Jeesus käytti ensimmäisen ja ainoan kerran hänen
omaan ammattiinsa -- kirvesmiehen työhön -- viittaavaa vertausta. Esittäessään
kehotuksensa "rakentakaa hyvin perustukset, jotka tarvitaan hengellisin
kyvyin varustetun jalon luonteen kasvuun," hän sanoi: "Tuottaaksenne
hengen hedelmiä teidän pitää syntyä hengestä. Mikäli mielitte kanssaihmistenne
keskellä elää hengen täyttämää elämää, teidän on oltava hengen opettamia ja
hengen johdattamia. Mutta älkää tehkö samaa virhettä, jonka hupsu kirvesmies
tekee tuhlatessaan kallista aikaa siihen, että hän veistää, mittailee ja
höyläilee madonsyömää ja sisältä lahoavaa puutukkiaan, ja näin kaiken
uurastuksensa tähän lahoon puuhun pantuaan hänen pitääkin se hylätä, koska se
on täysin sopimaton käydäkseen sellaisen rakennuksen perustuksiin, jonka hän
haluaisi rakentaa kestämään ajan hampaan nakerrukset ja myrskytuulten
tuiverrukset. Varmistakoon jokainen, että luonteen älylliset ja moraaliset
perustukset ovat sellaiset, että ne riittävässä määrin tukevat sitä laajenevan
ja jalontuvan hengellisen olemuksen muodostamaa ylärakennetta, jonka on
sanotulla tavalla saatava aikaan muutos kuolevaisen mielessä ja jonka on sen
jälkeen yhdessä tuon uudelleen luodun mielen kanssa saatava aikaan
kuolemattoman kohtalon omaavan sielun kehittyminen. Hengellinen olemuksenne --
yhdessä luotu sielu -- on elävä verso, mutta yksilön mieli ja moraali ovat se
maaperä, josta näiden ihmiskehityksen ja jumalallisen kohtalon korkeampien
ilmentymien on noustava. Kehittyvän sielun maaperä on inhimillinen ja
aineellinen, mutta tämän mielen ja hengen yhteisen luomuksen kohtalo on
hengellinen ja jumalallinen."
Tämän saman
päivän iltana Natanael kysyi Jeesukselta: "Mestari, miksi rukoilemme,
ettei Jumala saattaisi meitä kiusaukseen, kun me sen perusteella, mitä olet
Isästä paljastanut, varsin hyvin tiedämme, ettei hän koskaan tee mitään
sellaista?" Jeesus vastasi Natanaelille:
"Ei ole
outoa, että esität tuollaisia kysymyksiä, kun otetaan huomioon, että alat
tuntea Isän sellaisena kuin minä hänet tunnen eikä sellaisena kuin alkuaikojen
heprealaisprofeetat hänet niin hämärästi näkivät. Tiedät hyvin, miten vahva
taipumus esi-isillämme oli nähdä Jumala lähes kaikessa, mitä tapahtui. He
etsivät Jumalan kädenjälkeä kaikista luonnon tapahtumista ja jokaisesta ihmisen
kokemukseen kuuluvasta epätavallisesta välikohtauksesta. He liittivät Jumalan
niin hyvään kuin pahaankin. He luulivat, että hän hellytti Mooseksen sydämen ja
kovetti faaraon sydämen. Kun ihmisellä oli väkevä tarve tehdä jotakin, olkoon hyvää
tai pahaa, hänellä oli tapana tehdä selkoa näistä epätavallisista tunnetiloista
sanomalla: 'Herra puhui minulle sanoen: tee näin ja tee noin, tai mene sinne ja
mene tuonne.' Siispä, kun ihmiset niin usein ja niin vastustamattomasti
joutuivat kiusaukseen, esi-isiemme tavaksi tuli uskoa, että Jumala johdatti
heidät siihen heitä koetellakseen, rangaistakseen tai vahvistaakseen. Mutta nyt
sinulla toden totta on parempi tieto. Tiedät, että ihmiset aivan liian usein
joutuvat kiusaukseen oman itsekkyytensä kannustamina ja eläimellisen
olemuksensa yllyttäminä. Milloin joudut tällä tavoin kiusaukseen, kehotan sinua
tiedostaessasi kiusauksen rehellisesti ja vilpittömästi juuri siksi, mitä se
on, antamaan julkipääsyä etsiville hengen, mielen ja ruumiin energioille älyperäisesti
uuden suunnan ohjaamalla ne korkeampiin kanaviin ja kohti ihanteellisempia
päämääriä. Tällä keinoin voit muuntaa kiusauksesi korkeimmiksi kuolevaisen
suorittaman kohottavan palvelutoiminnan muodoiksi, samalla kun lähes kokonaan
vältyt näiltä tuhoisilta ja heikentäviltä yhteenotoilta eläimellisen ja
hengellisen olemuksen välillä.
"Mutta
salli minun varoittaa sinua siitä järjettömyydestä, että ryhtyisit kukistamaan
kiusausta sillä, että pelkän ihmistahdon voimin korvaat yhden halun toisella ja
muka ylevämmällä
[sivu 1739]
halulla. Jos
tosissasi haluat voittaa vähäarvoisemman ja alemman olemuksesi tuntemat
kiusaukset, sinun on saavutettava sellainen tilanne, että hengellä on yliote
niin, että olet tosiaankin ja kiistattomasti kehittänyt sellaisen
tosiasiallisen kiinnostuksen ja rakkauden niitä korkeampia ja ihanteellisempia
käyttäytymismuotoja kohtaan, jotka mielesi haluaa asettaa näiden kiusaukseksi
tiedostamiesi alempien ja vähemmän ihanteellisten käyttäytymistapojen sijaan.
Näin vapautumisesi tapahtuu pikemminkin hengellisen muuntumisen kautta kuin
sillä, että yhä pahemmin kuormitat itseäsi kuolevaiselle ominaisten halujen
pettävillä tukahduttamisyrityksillä. Vanha ja alempiarvoinen unohtuu
rakastettaessa uutta ja suurempiarvoista. Kauneus korjaa aina voiton rumuudesta
kaikkien niiden sydämessä, joita totuudenrakkaus valaisee. Uuteen ja
vilpittömään hengelliseen kiintymykseen sisältyvällä karkottavalla energialla
on valtava voima. Ja sanon taas kerran sinulle: Älä anna pahan voittaa itseäsi,
vaan voita mieluummin paha hyvällä."
Myöhään yöhön
saakka apostolit ja evankelistat esittivät aina uusia kysymyksiä, ja
tahtoisimme niihin annetuista monista vastauksista esittää seuraavat ajatukset,
jotka on muokattu nykyisen kielenkäytön mukaiseen asuun:
Voimakas
kunnianhimo, älyllinen arviointikyky ja monessa koeteltu viisaus ovat
aineellisen menestymisen perusehtoja. Johtajuus on riippuvaista luontaisesta
kyvykkyydestä, arvostelukyvystä, tahdonvoimasta ja päättäväisyydestä.
Hengellinen kohtalo on riippuvainen uskosta, rakkaudesta ja totuudelle
omistautumisesta -- vanhurskauden isoamisesta ja janoamisesta --
varauksettomasta halusta löytää Jumala ja olla hänen kaltaisensa.
Älkää lannistuko
havainnosta, että olette ihmisiä. Ihmisluonto saattaa olla altis pahuuteen,
mutta se ei ole myötäsyntyisesti syntinen. Älkää masentuko siitä, ettette
kykene täysin unohtamaan joitakin valitettavia kokemuksianne. Erehdykset, joita
ette kykene unohtamaan ajallisuudessa, unohtuvat ikuisuudessa. Keventäkää
sielunne taakkaa hankkimalla viivyttelemättä itsellenne kaukokatseinen näkemys
kohtalostanne, elämänuranne jatkumisesta maailmankaikkeudessa.
Älkää tehkö sitä
virhettä, että arvioitte sielun arvoa mielen epätäydellisyyksien tai
ruumiillisten himojen perusteella. Älkää arvostelko sielua älkääkä arvioiko sen
kohtaloa yhden yksittäisen ihmiselämässä sattuneen onnettoman tapauksen
perusteella. Hengellinen kohtalonne riippuu pelkästään hengellisistä
kaipauksistanne ja tarkoitusperistänne.
Uskonto on
Jumalaa tuntevan ihmisen kehittyvän kuolemattoman sielun yksinomaisesti
hengellinen kokemus, mutta moraalinen voima ja hengellinen energia ovat
mahtavia voimia, joita voidaan käyttää hyödyksi käsiteltäessä vaikeita
sosiaalisia tilanteita ja ratkaistaessa mutkikkaita taloudellisia ongelmia.
Nämä moraaliset ja hengelliset avut tekevät kaikista ihmiselämän tasoista
rikkaampia ja mielekkäämpiä.
Joudutte elämään
kapeaa ja mitätöntä elämää, jos opitte rakastamaan vain niitä, jotka rakastavat
teitä. Ihmisen tuntema rakkaus saattaa tosiaankin olla vastavuoroista, mutta
jumalallinen rakkaus on kaikessa täyttymyksen etsinnässään ulospäin
suuntautunutta. Mitä vähemmän luodun olemuksessa on rakkautta, sitä suurempi on
rakkauden tarve, ja sitä enemmän jumalallinen rakkaus pyrkii tyydyttämään
tuollaisen tarpeen. Rakkaus ei koskaan etsi omaansa, eikä kukaan voi sitä
itselleen lahjoittaa. Jumalallinen rakkaus ei voi olla itseensä pitäytyvää,
vaan sitä täytyy lahjoittaa epäitsekkäästi.
Valtakuntaan
uskovien tulisi omata sokea usko, heidän tulisi koko sielullaan uskoa
vanhurskauden varmaan riemuvoittoon. Valtakunnan rakentajien ei pidä epäillä
ikuisen pelastuksen evankeliumin totuutta. Uskovien on yhä laajemmin opittava
astumaan syrjään elämän ryntäilyistä -- pakenemaan aineellisen olemassaolon päällekäyväisyyttä
-- kun he sen sijaan palvovan uskonyhteyden avulla virkistävät sielua,
innoittavat mieltä ja uudistavat henkeä.
Jumalaa tuntevat
yksilöt eivät lannistu vastoinkäymisestä eivätkä masennu pettymyksestä.
Puhtaasti materiaalisista mullistuksista aiheutuva masentuneisuus ei saa
uskovista otetta;
[sivu 1740]
hengessä eläviä eivät aineellisen maailman episodit hämmennä. Ikuiseen elämään ehdolla olevat käyttävät sitä voimistavaa ja rakentavaa menetelmää, jolla kohdataan kaikki kuolevaisen elämään liittyvät vastoinkäymiset ja ahdistukset. Jokaisena elämänään päivänä aito uskova huomaa oikeintekemisen entistä helpommaksi.
Elämän hengellinen eläminen lisää suunnattomasti aitoa itsekunnioitusta. Mutta itsekunnioitus ei ole itseihailua. Itsekunnioitus käy aina rinta rinnan kanssaihmisiin kohdistuvan rakkauden ja palvelun kanssa. Et voi kunnioittaa itseäsi enempää kuin rakastat lähimmäistäsi; toinen mittaa sen, mikä on toisen kapasiteetti.
Jokaisesta aidosta uskovasta tulee ajan myötä yhä taitavampi houkuttelemaan kanssaihmisensä rakastamaan ikuista totuutta. Oletko tänään neuvokkaampi tuomaan hyvyyttä ihmiskunnan tietoon kuin olit eilen? Oletko tänä vuonna parempi vanhurskauden suosittelija kuin viime vuonna? Onko sinusta tulossa yhä taidokkaampi siinä, millaista menetelmää käytät johdattaessasi isoavia sieluja hengelliseen valtakuntaan?
Ovatko ihanteesi niin korkeat, että ne varmistavat ikuisen pelastuksesi, samalla kun ajatuksesi ovat niin käytännöllisiä, että ne tekevät sinusta hyödyllisen kansalaisen toimimaan kuolevaisten kanssaihmistesi parissa maan päällä? Hengessä te olette taivaan kansalaisia, lihallisessa hahmossanne olette vielä maisten valtakuntien kansalaisia. Antakaa keisareille, mitkä ovat aineellisia, ja Jumalalle, mitkä ovat hengellisiä.
Kehittyvän sielun hengellisen
kapasiteetin mittana on uskosi totuuteen ja rakkautesi
ihmistä kohtaan, mutta inhimillisen luonteenlujuutesi mittana on kykysi torjua kaunaisuus
ja kykysi syvän murheen hetkellä
torjua alakuloisuus. Tappio on se totuudellinen
peili, josta voit nähdä rehellisesti todellisen minäsi.
Kun vartutte
iässä, ja kun kokemuksenne valtakunnan asioiden osalta karttuvat, tuleeko
teistä tahdikkaampia siinä, miten kohtelette hankalia kuolevaisia, ja
suvaitsevampia siinä, miten tulette toimeen itsepäisten tovereittenne kanssa?
Tahdikkuus on sosiaalisen vaikutusvallan tukipiste ja suvaitsevuus on
suurenmoisen sielun tunnusmerkki. Mikäli omaatte nämä harvinaiset ja
ihastuttavat lahjat, teistä tulee aikaa myöten yhä valppaampia ja osaavampia,
kun ansiokkaasti pyritte välttämään kaikkia tarpeettomia sosiaalisia
väärinkäsityksiä. Tällaiset viisaat sielut pystyvät välttymään paljossa siltä
harmilta, joka on taatusti kaikkien puutteellisesta emotionaalisesta
sopeutumisesta kärsivien osana, kaikkien niiden osana, jotka kieltäytyvät
aikuistumasta tai jotka kieltäytyvät ikääntymästä arvokkaasti.
Kaihtakaa
epärehellisyyttä ja vilpillisyyttä kaikessa, mitä teette totuutta
saarnataksenne ja evankeliumia julistaaksenne. Älkää tavoitelko ansaitsematonta
arvonantoa älkääkä janotko myötätuntoa, jota ette ole ansainneet. Rakkautta
toki ottakaa ansioistanne riippumatta auliisti vastaan sekä jumalallisista että
inhimillisistä lähteistä, ja osoittakaa auliisti vastarakkautta. Mutta kaiken
muun teihin kohdistuvaan kunnioittamiseen ja ylistämiseen liittyvän osalta
tavoitelkaa vain sellaista, mikä rehellisesti teille kuuluu.
Jumalatietoinen
kuolevainen on varma pelastuksesta; hän ei pelkää elämää; hän on rehellinen ja
johdonmukainen. Hän osaa urheasti kestää väistämätöntä kärsimistä; hän ei
valita, kun hänen tielleen tulee ylitsepääsemätön koettelemus.
Oikea uskova ei
väsy hyvän tekemiseen vain siksi, että hänet lannistetaan. Vaikeus kiihottaa
totuutta rakastavan innostuksen paloa, ja esteet ovat omiaan vain haastamaan
lannistumattoman valtakunnanrakentajan entistäkin lujempiin ponnistuksiin.
Ja Jeesus opetti
heille monia muitakin asioita ennen kuin he valmistautuivat poistumaan
Tyyrosta.
Päivää ennen
kuin Jeesus lähti Tyyrosta palatakseen Galileanmeren seutuville, hän kutsui
työtoverinsa koolle ja antoi kahdelletoista evankelistalle määräyksen
[sivu 1741]
palata eri
reittiä kuin, minkä hän ja kaksitoista apostolia aikoivat valita. Ja sen
jälkeen kun evankelistat lähtivät Tyyrossa Jeesuksen luota, he eivät enää
milloinkaan olleet hänen kanssaan yhtä läheisissä kosketuksissa.
Puolilta päivin
sunnuntaina, heinäkuun 24 päivänä, Jeesus ja kaksitoista apostolia lähtivät
Joosefin kodista Tyyron eteläpuolella ja kulkivat rannikkoa myötäillen etelään,
kohti Ptolemaisin kaupunkia. Ptolemaisissa he viipyivät yhden päivän ja
puhuivat lohdutuksen sanoja sikäläisten uskovain ryhmälle. Pietari saarnasi
heille heinäkuun 25 päivän iltana.
Tiistaina he
lähtivät Ptolemaisista ja vaelsivat Tiberiakseen johtavaa maantietä itään,
sisämaan suuntaan, kohti Jotapatan seutuja. Keskiviikkona he pysähtyivät
Jotapataan ja antoivat uskoville uutta opetusta valtakunnan asioista. Torstaina
he lähtivät Jotapatasta ja kulkivat Nasaretista Libanonvuorelle johtavaa
karavaanitietä Raaman kautta Sebulunin kylään. He pitivät kokouksia Raamassa
perjantaina ja viipyivät siellä sapatin yli. He saapuivat Sebuluniin
sunnuntaina, 31 päivänä, pitivät samana iltana kokouksen ja lähtivät
paikkakunnalta seuraavana aamuna.
Sebulunista
lähdettyään he taittoivat matkaa Magdalan--Siidonin -tien risteykseen Gishalan
lähellä, ja sieltä he kulkivat Gennesaretiin Galileanjärven länsirannalle,
Kapernaumin eteläpuolelle, jossa he olivat sopineet tapaavansa Daavid
Sebedeuksen ja jossa he olivat aikoneet neuvotella siitä, mihin toimenpiteeseen
valtakunnan evankeliumin julistustyön osalta olisi seuraavaksi ryhdyttävä.
Daavidin kanssa
pitämänsä lyhyen neuvonpidon kuluessa he saivat tietää, että monet johtajat
olivat juuri sillä hetkellä koolla järven vastarannalla, Heresan lähellä, ja
niin heidät vietiin samana iltana veneellä järven yli. Yhden päivän ajan he
lepäsivät kaikessa rauhassa kukkuloilla ja menivät seuraavana päivänä lähistön
puistoon, jossa Mestari oli kerran ruokkinut ne viisituhatta. Täällä he
lepäsivät kolmen päivän ajan ja kävivät päivittäin neuvonpitoja, joihin
osallistui viitisenkymmentä miestä ja naista eli ne, jotka olivat jäljellä
Kapernaumin ja sen ympäristön kerran niin monilukuisesta uskovaisyhteisöstä.
Sillä aikaa kun
Jeesus oli Foinikiassa viettämänsä jakson ajan poissa Kapernaumista ja
Galileasta, hänen vihamiehensä laskeskelivat, että koko liike oli hajonnut, ja
päättelivät, että kiire, jolla Jeesus oli vetäytynyt näyttämöltä, osoitti hänen
pelästyneen niin pahanpäiväisesti, ettei hän todennäköisesti enää koskaan
palaisi heitä häiritsemään. Kaikki aktiivinen vastustus hänen opetuksiaan
kohtaan oli kutakuinkin laannut. Uskovat alkoivat taas kerran pitää julkisia
kokouksia, ja evankeliumiin uskovien vasta läpikäymästä seulonnasta
selviytyneiden koeteltujen ja todellisten uskovien keskuudessa oli tapahtumassa
vähittäistä mutta tuloksellista lujittumista.
Herodeksen
veljestä Filippuksesta oli tullut varauksellinen Jeesukseen uskova, ja hän
lähetti sanan, jonka mukaan Mestari saisi asua ja työskennellä vapaasti hänen
hallintoalueillaan.
Määräyksellä koko juutalaiskansan synagogien sulkemisesta Jeesuksen ja kaikkien hänen seuraajiensa opetuksilta olikin ollut kirjanoppineiden ja fariseusten kannalta kielteinen vaikutus. Välittömästi sen jälkeen, kun Jeesus oli poistunut julkisen kiistelyn kohteen roolistaan, tapahtui koko juutalaiskansan keskuudessa vastareaktio. Vallalla oli yleinen närkästys Jerusalemin fariseuksia ja sanhedrinin johtomiehiä kohtaan. Monet synagogien esimiehet alkoivat vaivihkaa availla synagogiaan Abnerille ja hänen työtovereilleen, koska heidän mukaansa nämä opettajat olivat Johanneksen seuraajia eivätkä Jeesuksen opetuslapsia.
Yksinpä Herodes Antipaankin
mieli muuttui, ja saatuaan
tietää Jeesuksen oleskelevan järven vastarannalla hänen veljensä Filippuksen alueella hän lähetti
[sivu
1742]
Jeesukselle viestin selittäen, että vaikka hän oli allekirjoittanut määräyksen, joka oikeutti pidättämään hänet Galileassa, hän ei kuitenkaan ollut antanut lupaa pidättää häntä Pereassa. Tällä tavoin hän antoi ymmärtää, ettei Jeesuksen kimppuun käytäisi, jos hän pysyisi poissa Galileasta. Ja Herodes tiedotti tämän saman päätöksen Jerusalemin juutalaisille.
Ja tilanne oli siis tällainen elokuun ensimmäisen päivän tienoilla vuonna 29 jKr, kun Mestari palasi Foinikian-lähetysmatkaltaan ja ryhtyi taas organisoimaan hajaantuneita, koeteltuja ja harventuneita joukkojaan tätä hänen maan päällä suorittamansa tehtävän viimeistä ja tapahtumatäyteistä vuotta varten.
Asiat, joista taistelussa on kysymys, ovat selvästi määritellyt, kun Mestari ja hänen työtoverinsa tekevät valmisteluja ryhtyäkseen julistamaan uutta uskontoa, sen elävän Jumalan hengen uskontoa, joka asuu ihmisten mielessä.