[sivu
1278]
KORKEIN JUMALA
SIINÄ määrin kuin me, mikä universumiasemapaikkamme lieneekin, noudatamme Jumalan tahtoa, samassa määrin tulee Korkeimman kaikkivaltiaasta potentiaalista askelen verran aktuaalisempaa. Jumalan tahto on Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen tarkoitusperä sellaisena kuin se on potentiaalistuneena kolmessa Absoluutissa, personoituneena Iankaikkisessa Pojassa, universumitoimintaa varten myötäliittyneenä Äärettömässä Hengessä ja iäistyneenä Paratiisin ikuisissa esikuvissa. Ja Korkeimmasta Jumalasta on tulossa Jumalan kokonaistahdon finiittinen ilmentymä.
Jos suuruniversumilaiset joskus pääsisivät kaikki suhteellisen lähelle sellaista, että he elävät täysin Jumalan tahdon mukaan, ajallis-avaruudelliset luomukset asettuisivat silloin valoon ja elämään, ja Kaikkivaltiaasta eli Korkeimmuuden jumaluuspotentiaalista tulisi Korkeimman Jumalan jumalallisen persoonallisuuden esiinnousemisessa silloin faktuaalista.
Kun kehittyvä mieli virittyy kosmisen mielen virtapiireihin, kun kehittyvä universumi asettuu keskusuniversumin antaman esikuvan mukaisesti tasapainoon, kun edistyvä henki saa kosketuksen Valtiashenkien yhdistyneeseen hoivamuotoon, kun ylösnouseva kuolevaispersoonallisuus lopulta virittyy sisimmässään olevan Suuntaajan jumalalliseen johdatukseen, silloin Korkeimman aktuaalisuudesta on tullut universumeissa vielä asteen verran todellisempaa; silloin Korkeimmuuden jumalallisuus on edennyt taas askelen verran kohti kosmista todellistumista.
Suuruniversumin
osat ja yksilöt kehittyvät Korkeimman kokonaiskehityksen heijastumana,
Korkeimman vuorostaan ollessa synteesimäis-kumulatiivinen loppusumma kaikesta
suuruniversumin piirissä tapahtuneesta kehityksestä. Molemmat ovat kuolevaisen
näkökulmasta tarkasteltuina evolutionaarisia ja kokemuksellisia
vastavuoroisuuksia.
Korkein on fyysisestä sopusoinnusta syntyvä
kauneus, älyllisestä merkityksestä syntyvä totuus ja hengellisestä arvosta
syntyvä hyvyys. Hän on aitoon menestykseen sisältyvä suloisuus ja ikuiseen
perilletuloon sisältyvä riemu. Hän on suuruniversumin ylisielu, finiittisen
kosmoksen tietoisuus, finiittisen todellisuuden täyttymys ja Luoja--luotu
-kokemuksen personoituma. Koko vastaisen ikuisuuden Korkein Jumala tulee
tuomaan julki tahdonalaisen kokemuksen todellisuutta Jumaluuden
kolminaisuussuhteissa.
Korkeimpien Luojien persoonissa Jumalat ovat
laskeutuneet Paratiisista ajallisuuden ja avaruuden toimikentille luodakseen ja
kehittääkseen siellä sellaisia Paratiisin saavuttamiseen kykeneviä luotuja,
jotka voivat Isää tavoittelemalla nousta Paratiisiin. Tämä alaslaskeutuvien,
Jumalasta ilmoittavien Luojien sekä ylösnousevien, Jumalaa etsivien luotujen
universumikulkue
[sivu 1279]
tuo julki Korkeimman kehitystä Jumaluudeksi, Korkeimman, jossa sekä alaslaskeutuvat että ylösnousevat pääsevät keskinäiseen yhteisymmärrykseen, löytävät ikuisen ja universaalisen veljeyden. Korkeimmasta Olennosta tulee näin sen kokemuksen finiittinen synteesi, jonka osatekijöinä ovat täydellinen Luoja-aiheuttaja ja täydellistyvä luotu-aiheutuma.
Suuruniversumi sisältää täysimääräisen
yhdistymisen mahdollisuuden ja pyrkii aina täysimääräiseen yhdistymiseen. Ja
tämä johtuu siitä, että mainittu kosminen olemassa oleva on
Paratiisin-Kolminaisuuden luomistekojen ja voimaan kohdistuvien valtaoikeuksien
seuraamus, ja Paratiisin-Kolminaisuus puolestaan on kvalifioimatonta ykseyttä.
Juuri tämä kolminaisuudelle ominainen ykseys tulee finiittisessä kosmoksessa
esille Korkeimmassa, jonka todellisuus käy yhä ilmeisemmäksi, kun universumit
yltävät kolminaisuuteensamastumisessa korkeimmalle mahdolliselle tasolle.
Luojan tahto ja luodun tahto ovat laadullisessa mielessä erilaisia, mutta kokemuksellisesti ne ovat myös sukua toisilleen, sillä Luoja ja luotu voivat työskennellä yhdessä universumitäydellisyyden saavuttamiseksi. Ihminen voi työskennellä yhdessä Jumalan kanssa ja sillä keinoin toimia ikuisen finaliitin myötäluojana. Jumala voi työskennellä jopa ihmisyyden hahmossa niiden Poikiensa inkarnoitumissa, jotka tällä keinoin saavuttavat korkeimman mahdollisen luodulle ominaisen kokemuksen tason.
Luoja ja luotu yhdistyvät Korkeimmassa Olennossa yhdeksi Jumaluudeksi, jonka tahto ilmentää yhtä jumalallista persoonallisuutta. Ja tämä Korkeimman tahto on jotakin enemmän kuin luodun tai Luojan tahto, aivan kuten Nebadonin Mestari-Pojan suvereeni tahto on nyt jotakin enemmän kuin jumaluuden ja ihmisyyden tahdon yhdistelmä. Paratiisillisen täydellisyyden ja ajallis-avaruudellisen kokemuksen liitto saa todellisuuden jumaluustasoilla aikaan uuden merkitysarvon.
Korkeimman kehittyvästä olemuksesta on
tulossa todenmukainen kuvastuma kaikkien luotujen ja kaikkien Luojien
suuruniversumissa saamasta verrattomasta kokemuksesta. Korkeimmassa luojuus ja
luotuna olo ovat yhdessä; ne on ikiajoiksi yhdistänyt niiden moninaisten
ongelmien ratkaisemiseen liittyneistä hankaluuksista syntynyt kokemus, jotka
vaivaavat koko finiittistä luomusta sen kulkiessa ikuista polkua eteenpäin
tavoitellen täydellisyyttä ja vapautta keskeneräisyyden kahleista.
Totuus, kauneus ja hyvyys korreloituvat Hengen hoivassa, Paratiisin suurenmoisuudessa, Pojan armeliaisuudessa ja Korkeimman kokemuksessa. Korkein Jumala on totuus, kauneus ja hyvyys, sillä nämä jumaluutta luonnehtivat käsitteet edustavat ideainmuodostuksellisen kokemuksen finiittisiä enimmäisarvoja. Näiden jumaluuden kolmiyhteisten laatumääreiden ikuiset lähteet ovat finiittistä korkeammalla olevilla tasoilla, mutta luotu voisi tällaiset lähteet käsittää vain supertotuudeksi, superkauneudeksi ja superhyvyydeksi.
Mikael, joka on luoja, toi julki Luoja-Isän tunteman jumalallisen rakkauden maisia lapsiaan kohtaan. Ja tämän jumalallisen kiintymyksen löydettyään ja sen vastaanotettuaan ihmiset voivat tavoitella tämän rakkauden julkituomista lihaa ja verta oleville veljilleen. Tällainen luodun osoittama kiintymys on Korkeimman tunteman rakkauden aito heijastuma.
Korkein sisältää tasasuhtaisesti kaikkea.
Ensimmäinen Lähde ja Keskus on kolmessa suuressa Absoluutissa potentiaalinen;
Paratiisissa, Pojassa ja Hengessä hän on aktuaalinen. Mutta Korkein on sekä
aktuaalinen että potentiaalinen, persoonallista korkeimmuutta ja
kaikkivaltiasta voimaa edustava olento, joka reagoi yhtä hyvin luodun
ponnisteluun kuin siihen, mikä on Luojan tavoite; joka itse vaikuttaa universumiin
ja reagoi universumin kokonaissummaan ja joka yhdellä ja samalla kertaa on sekä
korkein luoja että korkein luotu. Korkeimmuuden Jumaluus tuo näin ollen esille
sen, mikä on kaiken finiittisen kokonaissumma.
[sivu 1280]
2. EVOLUTIONAARISEN KASVUN LÄHDE
Korkein on ajallisuuden Jumala. Hän on luotujen ajallisuudessa tapahtuvan kasvamisen salaisuus. Hän on myös keskeneräisestä nykyisyydestä saatu voitto ja täydellistyvän tulevaisuuden kruunaus. Ja kaiken finiittisen kasvun lopulliset hedelmät ovat: voima, jota henki persoonallisuutta yhdistävän ja luovan läsnäolon ansiosta hallitsee mielen välityksellä. Koko tämän kasvun huipentavana seuraamuksena on Korkein Olento.
Kuolevaisen ihmisen kannalta olemassaolo on
samaa kuin kasvu. Ja niin asia toden totta näyttäisi olevan jopa laajemmassakin
universumimerkityksessä, sillä hengen johdattama olevaisuus näyttää todellakin
päätyvän kokemukselliseen kasvuun -- statuksen nousuun. Olemme kuitenkin jo
kauan olleet sitä mieltä, että tällä hetkellä ilmenevä kasvu, joka on luotujen
olemassaololle kulumassa olevana universumiaikakautena luonteenomaista, on
Korkeimman funktio. Olemme yhtä vakaasti sitä mieltä, että tämänlaatuinen kasvu
on ominaista Korkeimman kasvun aikakaudelle ja että se Korkeimman kasvun
päättymisen myötä loppuu.
Ajatelkaapa luotujen kolminaistamien poikien statusta: He syntyvät ja elävät nykyisenä universumiaikakautena, heillä on persoonallisuus ja lisäksi heille on annettu mieli ja henki. Heillä on kokemuksia sekä niistä kertova muisti, mutta ylösnousemuksellisista poiketen he eivät kasva. Uskomme ja ymmärryksemme on, että vaikka nämä luotujen kolminaistamat pojat ovatkin olemassa jo tällä universumiaikakaudella, todellisuudessa he edustavat seuraavaa universumiaikakautta, sitä aikakautta, joka seuraa Korkeimman kasvun täyttymistä. Siksi he eivät olekaan Korkeimmassa, sillä tämän nykyiseen statukseenhan kuuluvat epätäydellisyys ja siitä johtuva kasvu. He eivät näin ollen osallistu kulumassa olevan universumiaikakauden kokemukselliseen kasvuun, vaan heitä pidetään reservissä seuraavaa universumiaikakautta varten.
Koska omaan Voimallisten Sanansaattajien luokkaani kuuluvat olennot ovat Kolminaisuuden syleilemiä, he eivät osallistu nykyisen universumiaikakauden kasvuun. Tietyssä mielessä olemme statukseltamme ikään kuin olisimme edelliseltä universumiaikakaudelta, niin kuin itse asiassa ovat myös Kolminaisuuden Stationaariset Pojat. Yksi asia on varma: Kolminaisuuden syleily on määrittännyt statuksemme, eikä kokemus enää johda kasvuun.
Äsken sanottu ei pidä paikkaansa puhuttaessa
finaliiteista tai mistä tahansa muista evolutionaarisista ja kokemuksellisista
olentoluokista, jotka ovat mukana Korkeimman kasvuprosessissa. Teidän
Urantialla nyt elävien kuolevaisten, jotka saatatte pyrkiä saavuttamaan
Paratiisin ja finaliitin statuksen, tulisi ymmärtää, että tällainen tavoite on
toteutettavissa vain siksi, että olette Korkeimmassa ja Korkeimpaa, ja olette
niin muodoin mukana Korkeimman kasvuvaiheessa.
Korkeimman kasvu tulee joskus vielä päättymään; hänen statuksensa on (energiaa ja henkeä ajatellen) saavuttava täyteytensä. Korkeimman kehityksen näin päättyessä loppuu myös luotujen kehittyminen Korkeimmuuden osana. Tiedossamme ei ole, minkälainen kehitys mahdollisesti tulee olemaan ominaista ulkoavaruuden universumeille. Mutta olemme varsin varmoja siitä, että se tulee olemaan jotakin perin erilaista kuin on ollut mikään, mitä on nähty kulumassa olevana aikakautena, jolloin seitsemän superuniversumia ovat kehittyneet. Suuruniversumin evolutionaaristen kansalaisten tehtävänä tulee epäilemättä olemaan tämän Korkeimmuuden kasvusta osattomaksijäämisen korvaaminen ulkoavaruuslaisille.
Korkein Olento tulee, sellaisena kuin hän
nykyisen universumiaikakauden täyttymyksen jälkeen on, toimimaan suuruniversumissa
kokemuksellisena hallitsijana. Ulkoavaruuslaisilla, seuraavaksi koittavan
universumiaikakauden kansalaisilla, tulee olemaan superuniversumien jälkeen
seuraavan kasvun potentiaali, sellainen kapasiteetti evolutionaaristen
tavoitteiden saavuttamiseen, jonka lähtökohtana
[sivu 1281]
on Kaikkivaltiaan Korkeimman saavuttama täysivaltaisuus ja joka näin ollen ei sisällä sitä mahdollisuutta, että luodut osallistuisivat nykyiselle universumiaikakaudelle ominaiseen voima-persoonallisuussynteesiin.
Niinpä Korkeimman keskeneräisyyttä voidaankin
pitää etuna, sillä se mahdollistaa nykyisille universumeille ominaisen
luomakunnan evolutionaarisen kasvun. Tyhjyydelläkin on oma hyvä puolensa
sikäli, että se on kokemuksellisesti täytettävissä.
Eräs finiittifilosofian
kiinnostavimmista kysymyksistä kuuluu: Aktuaalistuuko Korkein Olento reaktiona
suuruniversumin kehitykseen, vai onko niin, että tämä finiittinen kosmos
kehittyy askel askeleelta reaktiona Korkeimman asteittaiseen aktuaalistumiseen?
Vai onko mahdollista, että ne kehittymisensä osalta ovat vastavuoroisesti
toisistaan riippuvaisia, eli että ne ovat evolutionaarisia vastavuoroisuuksia,
ja kumpikin panee alulle toisen kasvun? Siitä olemme kuitenkin varmoja, että
luodut ja universumit, ylhäiset ja vaatimattomat, kehittyvät Korkeimman
puitteissa, ja sitä mukaa kun ne kehittyvät, esille tulee yhtenäinen summaatio
tämän universumiaikakauden kaikesta finiittisestä toiminnasta. Ja nyt on puhe
Korkeimman Olennon ilmaantumisesta, kaikkien persoonallisuuksien kannalta
Korkeimman Jumalan kaikkivaltiaan voiman kehittymisestä.
UNIVERSUMIEN LUODUILLE
Kosminen realiteetti, josta eri yhteyksissä käytetään nimiä Korkein Olento, Korkein Jumala ja Kaikkivaltias Korkein, on monitahoinen ja universaalinen synteesi kaikkien finiittisten realiteettien esiin nousevista vaiheista. Ikuisen energian, jumalallisen hengen ja universaalisen mielen pitkälle menevä erilaistuminen saavuttaa finiittisen lakikorkeutensa Korkeimman kehityksessä, Korkeimman, joka on kaiken finiittisen kasvun loppusumma, Korkeimman, joka on todellistanut itsensä finiittisyyden suurimman mahdollisen täyttymyksen jumaluustasoilla.
Korkein on se jumalallinen kanava, jonka
kautta virtaa kolmiuksien luova infiniittisyys, ja tämä infiniittisyys kiteytyy
avaruuden galakseista koostuvaksi panoraamaksi, ja se puolestaan toimii
taustana ajallisuudessa näyteltävälle suurenmoiselle persoonallisuusdraamalle
eli sille, miten henki mielen välityksellä saavuttaa voiton energia-aineesta.
Jeesus sanoi: "Minä olen elävä tie", ja elävä tie hän totisesti onkin: tie minätietoisuuden aineelliselta tasolta jumalatietoisuuden hengelliselle tasolle. Ja niin kuin hän on tämä elävä ylösnousemuksen tie minuudesta Jumalan luo, samalla tavoin Korkein on elävä tie finiittisestä tietoisuudesta tietoisuuden transsendenssiin, jopa absoniittiseen ymmärrykseen.
Luoja-Poikanne voi tosiaankin toimia
tällaisena elävänä kanavana ihmisyydestä jumalallisuuteen, sillä hänellä on
omakohtainen kokemus tämän edistymistä merkitsevän universumipolun
taivaltamisesta sen koko pituudelta: Joosua Joosefinpojan, Ihmisen Pojan,
aidosta ihmisyydestä Nebadonin Mikaelin, infiniittisen Jumalan Pojan,
paratiisilliseen jumalallisuuteen. Samoin voi Korkein Olento toimia universumiväylänä,
jota myöten lähestytään finiittisten rajoitusten transsendenssiä, sillä hän on
koko luotujen evoluution, edistymisen ja hengellistymisen aktuaalinen
ruumiillistuma ja persoonallinen yhteenveto. Paratiisista laskeutuvien
persoonallisuuksienkin suuruniversumikokemukset ovat se osa hänen kokemustaan,
joka täydentää sitä, että ajallisuudesta saapuvien pyhiinvaeltajien
ylösnousemuskokemukset summautuvat hänessä.
Kuolevainen ihminen on enemmän kuin vain
kuvaannollisessa mielessä tehty Jumalan kuvaksi. Fyysiseltä kannalta tällainen
lausuma tuskin pitää paikkansa, mutta tiettyihin universumipotentiaalisuuksiin
nähden se on aktuaalinen tosiasia. Ihmisten sukukunnassa tulee esille jotakin
[sivu 1282]
siitä samasta evolutionaaristen tavoitteiden saavuttamisen draamasta, joka on suunnattoman paljon suuremmassa mittakaavassa meneillään universumien universumissa. Ihmisestä, tahdollisesta persoonallisuudesta, tulee luova, kun hän Korkeimman finiittisten potentiaalisuuksien läsnä ollessa on yhteydessä Suuntaajaan, persoonattomaan entiteettiin, ja tuloksena on kuolemattoman sielun kukkaanpuhkeaminen. Ajallisuuden ja avaruuden Luojapersoonallisuudet toimivat universumeissa yhteistyössä Paratiisin-Kolminaisuuden persoonattoman hengen kanssa, ja sitä kautta he luovat uuden, jumaluustodellisuutta olevan voimapotentiaalin.
Koska ihminen on luotu olento, hän ei ole täsmälleen Korkeimman Olennon kaltainen, joka on jumaluutta, mutta ihmisen kehitys muistuttaa kyllä joillakin tavoin Korkeimman kasvua. Omien päätöstensä lujuuden, voiman ja peräänantamattomuuden avulla ihminen kasvaa tietoisesti aineellisuudesta kohti hengellisyyttä. Hän kasvaa myös siksi, että hänen Ajatuksensuuntaajansa kehittää uusia keinoja kurottautua hengelliseltä tasolta alas morontiaalisille sielun tasoille, ja heti kun sielu ilmaantuu, se alkaa itsessään ja itsestään kasvaa.
Tämä muistuttaa jonkin verran tapaa, jolla
Korkein Olento laajenee. Hänen täysivaltaisuutensa kasvaa Korkeimpien
Luojapersoonallisuuksien teoissa ja saavutuksissa, heidän teoistaan ja
saavutuksistaan. Kysymyksessä on hänen voimansa majesteettisuuden kehittyminen
suuruniversumin hallitsijana. Hänen jumalolennon olemuksensa on niin ikään
riippuvainen myös Paratiisin-Kolminaisuuden ennalta olemassa olevasta
ykseydestä. Mutta Korkeimman Jumalan kehitykseen liittyy vielä muuan näkökohta:
Sen lisäksi, että hän on Luojien kehittämä ja Kolminaisuudesta johtunut, hän on
myös itse itsensä kehittänyt ja omasta itsestään johtunut. Tahtoperäisesti,
luovasti, Korkein Jumala osallistuu itse oman jumaluutensa aktuaalistumiseen.
Ihmisen morontiaalinen sielu on sekin tahdonvoimainen, myötäluova osapuoli
omassa iäistämisessään.
Isä toimii yhteistyössä Myötätoimijan kanssa manipuloitaessa Paratiisin energioita ja tehtäessä niistä Korkeimpaan reagoivia. Isä toimii yhteistyössä Iankaikkisen Pojan kanssa niiden Luojapersoonallisuuksien aikaansaamiseksi, joiden teot kerran huipentuvat Korkeimman täysivaltaisuudeksi. Isä toimii yhteistyössä sekä Pojan että Hengen kanssa niiden Kolminaisuus-persoonallisuuksien luomiseksi, jotka toimivat suuruniversumin hallitsijoina siihen aikaan saakka, jolloin Korkeimman kehityksen täyttymys tekee hänestä kelvollisen ottamaan käsiinsä tämän hallitsijanvallan. Isä toimii tässä mainituin ja monin muin tavoin yhteistyössä Jumaluutta ja ei-jumaluutta olevien rinnakkaisolentojensa kanssa Korkeimmuuden kehityksen edistämiseksi, mutta hän toimii näissä asioissa myös yksin. Ja hänen yksinään suorittamansa toiminta tulee ehkä parhaiten esille Ajatuksensuuntaajina ja näitä vastaavina entiteetteinä ilmenevässä hoivamuodossa.
Jumaluus on ykseyttä, joka on Kolminaisuudessa eksistentiaalista, Korkeimmassa kokemuksellista ja kuolevaisten kohdalla luodun olennon suuntaajafuusiossa todellistamaa. Ajatuksensuuntaajien läsnäolo kuolevaisessa ihmisessä tuo esille kaiken pohjalla olevan universumin ykseyden, ihminen -- alinta mahdollista tyyppiä oleva universumipersoonallisuus -- sulkee sisäänsä aktuaalisen osasen korkeimmasta ja ikuisesta todellisuudesta, itsestään kaikkien persoonallisuuksien alkuperäisestä Isästä.
Korkein Olento kehittyy sen ansiosta, että
hänellä on yhteys Paratiisin-Kolminaisuuteen, ja sen seurauksena, että tämän
Kolminaisuuden luojajälkeläiset ja hallinnosta vastaavat lapset menestyvät
jumaluuden alalla. Ihmisen kuolematon sielu kehittää oman ikuisen kohtalonsa
Paratiisin-Isän jumalalliseen läsnäoloon liittymällä, ja sen mukaan minkälaisia
persoonallisuutta koskevia päätöksiä ihmismieli tekee. Mitä Kolminaisuus on
Korkeimmalle Jumalalle, sitä Suuntaaja on kehittyvälle ihmiselle.
Nykyisen universumiaikakauden kuluessa
Korkein Olento ei ilmeisesti kykene toimimaan suoranaisesti luojana, paitsi
niissä tapauksissa, jolloin ajallisuuden ja avaruuden luovat
[sivu 1283]
toimintayksiköt ovat käyttäneet loppuun finiittiset toimintamahdollisuudet. Tähänastisessa maailmankaikkeuden historiassa näin on käynyt vain yhden kerran, nimittäin silloin kun finiittisen toiminnan mahdollisuudet universumin heijastustoimintaa koskevassa asiassa oli ammennettu tyhjiin. Tällöin Korkein tosiaankin toimi kaikkien edeltäneiden luojatoimintojen luovana huipentajana. Ja uskomme, että hän tulevina aikakausina on toimiva taas huipentajana aina, kun edellä käyvä luojatoiminta on vienyt luomistoiminnan asianomaisen syklin täyttymykseen.
Korkein Olento ei luonut ihmistä, mutta ihminen kirjaimellisesti luotiin Korkeimman potentiaalisuudesta, jopa hänen elämänsä johdettiin tästä potentiaalisuudesta. Ei Korkein Olento myöskään kehitä ihmistä, Korkein itse on silti se, mikä kehityksessä on oleellisinta. Finiittisestä näkökulmasta katsoen elämme, liikumme ja olemme Korkeimman immanenssissa.
Korkein ei
ilmeisestikään voi panna alulle alkuperäistä kausaatiota, mutta hän näyttää
olevan kaiken universumikasvun katalysoija, ja kaikesta päätellen hänen on
määrä toimia kaikkeuden huipentumana siltä osin, mihin kaikki
kokemuksellis-evolutionaariset olennot päätyvät. Finiittisen kosmoksen käsitys
lähtee Isästä, Luoja-Pojat tekevät Luovien Henkien suostumuksella ja
yhteistyössä näiden kanssa tästä ideasta ajallisuudessa ja avaruudessa
tosiasian, Korkein huipentaa kaiken finiittisen ja huolehtii, että
finiittisellä on yhteys siihen, mihin absoniittinen päätyy.
Tarkastellessamme luomakunnan taukoamattomia kamppailuja statuksen täydellisyyden ja olemisen jumalallisuuden saavuttamiseksi emme voi muuta kuin uskoa näiden loputtomien ponnistelujen olevan osoitus Korkeimman taukoamattomasta kamppailusta jumalallisen itsensätodellistamisen puolesta. Korkein Jumala on finiittinen Jumaluus, ja hänen on kyettävä selviytymään finiittisyyden ongelmista tämän sanan täydessä merkityksessä. Meidän kamppailumme avaruuden kehitystapahtumissa esiintyvien ajallisten hankaluuksien kanssa ovat heijastumia hänen ponnistuksistaan todellistumisen saavuttamiseksi ja hallitsijanvallan täysimääräisyyden toteutumiseksi sen toimipiirin sisällä, jota hänen kehittyvä olemuksensa on parhaillaan laajentamassa mahdollisen äärirajoille saakka.
Korkein kamppailee julkitulon puolesta koko suuruniversumin puitteissa. Määränsä puolesta hänen jumalallinen kehityksensä perustuu jokaisen olemassa olevan persoonallisuuden viisautta osoittavaan toimintaan. Kun ihmisolento valitsee ikuisen eloonjäämisen, hän on myötäluomassa kohtaloa. Ja tämän ylösnousemuskuolevaisen elämästä finiittinen Jumala saa entisestään kasvaneen määrän persoonallisuuden todellistumista ja kokemuksellisen suvereenisuuden uuden laajentuman. Mutta jos luotu torjuu ikuisen elämänvaiheen, se Korkeimman osa, joka oli riippuvainen kyseisen luodun valinnasta, kokee väistämätöntä viivästymistä; se kokee menetyksen, joka on kompensoitava korvaavalla tai vastaavanlaisella kokemuksella. Mitä tulee eloonjäämättömän henkilön persoonallisuuteen, se absorboituu luomistuloksen ylisieluun ja säilyy Korkeimman Jumaluuden yhtenä tekijänä.
Jumala on niin luottavainen, niin rakastava, että hän antaa osan omaa jumalallista olemustaan sellaistenkin olentojen kuin ihmisten haltuun heidän varjeltavakseen ja todellistettavakseen. Isää oleva olemus eli Suuntaajan läsnäolo on tuhoutumaton, oli kuolevaisen olennon valinta mikä tahansa. Korkeimman lapsi, kehittyvä minuus, voidaan hävittää siitä huolimatta, että tällaisen harhautuneen minuuden potentiaalisesti yhdistävä persoonallisuus tuleekin säilymään yhtenä Korkeimmuuden Jumalan osatekijänä.
Ihmispersoonallisuus voi todellakin hävittää
luodun statukseen kuuluvan yksilöllisyyden, ja vaikka kaikki se säilyykin, joka
tällaisen kosmisen itsemurhan tekijän elämässä oli säilyttämisen arvoista, eivät
nämä laatusuureet kuitenkaan säily yksilöllisen luodun muodossa. Korkein
toki pääsee universumin luoduissa taas julki, muttei koskaan enää tuon
nimenomaisen persoonan
[sivu 1284]
hahmossa; taivaaseen nousemattoman henkilön ainutlaatuinen persoonallisuus palaa Korkeimpaan niin kuin vesipisara palaa mereen.
Mikä tahansa finiittisyyden persoonallisten osien yksittäinen toimenpide on Korkeimman Kokonaisuuden lopulta tapahtuvan ilmaantumisen kannalta jokseenkin merkityksetön, mutta kokonaisuus on silti riippuvainen sen moninaisten osien toimien kaikkeudesta. Yksittäisen kuolevaisen persoonallisuus on Korkeimmuuden kaikkeuden kannalta merkityksetön, mutta finiittisyydessä kunkin ihmisen persoonallisuus edustaa korvaamatonta merkitysarvoa; kun persoonallisuus kerran on julki tuotu, se ei enää koskaan tule julki samanlaisena, paitsi tuon elävän persoonallisuuden olemassaolon jatkumisessa.
Ja niinpä kun kamppailemme minuuden
julkituodaksemme, Korkein kamppailee meissä ja meidän kanssamme jumaluuden
julkituomiseksi. Siinä kun me löydämme Isän, siinä on Korkeinkin taas kerran
löytänyt kaiken olevaisen Paratiisissa olevan Luojan. Siinä kun me hallitsemme
todellistumiseen liittyvät ongelmat, siinä on kokemuksen Jumala yltämässä
kaikkivaltiaaseen korkeimmuuteen ajallisuuden ja avaruuden universumeissa.
Ponnistelutta ei ihmiskunta nouse ylöspäin universumissa, eikä Korkein liioin kehity ilman määrätietoista ja älykästä toimintaa. Luodut eivät saavuta täydellisyyttä pelkällä passiivisuudella, eikä Korkeimmuuden henki voi tehdä Kaikkivaltiaan voimasta tosiasiaa muutoin kuin palvelemalla finiittistä luomistulosta siitä loputtomasti huolehtimalla.
Ihmisen ajallinen suhde Korkeimpaan on perustana kosmiselle moraalisuudelle, joka on universaalista herkkyyttä velvollisuudelle ja sen hyväksymistä. Kysymys on moraalisuudesta, joka ylittää ajallisen tajun siitä, mikä on suhteellisen oikeaa ja väärää; kysymyksessä on moraalikäsitys, joka perustuu suoraan siihen, että itsetajuinen luotu arvostaa kokemuksellista velvollisuuttaan kokemuksellista Jumaluutta kohtaan. Kuolevainen ihminen ja kaikki muut finiittiset luodut luodaan Korkeimmassa olevasta energian, mielen ja hengen elävästä potentiaalista. Suuntaajasta ja kuolevaisesta muodostuva ylösnousemuksellinen turvautuu nimenomaan Korkeimpaan luodessaan finaliitin kuolematonta ja jumalallista luonnetta. Juuri ja nimenomaan Korkeimman todellisuudesta Suuntaaja ihmistahdon suostumuksella kutoo Jumalan ylösnousemuksellisen pojan ikuiseen olemukseen kuuluvat kuviot.
Se, miten pitkälle Suuntaajan edistyminen ihmispersoonallisuuden hengellistämisessä ja iäistämisessä kehittyy, saa aikaan vastaavan Korkeimman täysivaltaisuuden laajenemisen. Tällaiset saavutukset ihmisen kehityksessä ovat samalla kertaa saavutuksia Korkeimman evolutionaarisessa aktuaalistumisessa. Samalla kun on totta, etteivät luodut voisi kehittyä ilman Korkeinta, lienee myös totta, ettei Korkeimman kehitystä koskaan voida täysimääräisesti saavuttaa kaikkien luotujen kehityksen loppuunsaattamisesta riippumatta. Minätajuisten persoonallisuuksien suuri kosminen vastuu onkin juuri siinä, että Korkein Jumaluus on tietyssä mielessä riippuvainen kuolevaistahdon tekemästä valinnasta. Ja luotujen kehityksen ja Korkeimman kehityksen keskinäinen edistyminen tulee universumin selittämättömän heijastusmekanismin kautta täsmällisenä ja täysimääräisenä Päivien Muinaisten tietoon.
Kuolevaiselle ihmiselle annettu suurenmoinen
haaste kuuluu: Tuletko tekemään sellaisen päätöksen, että personoit koettavissa
olevat kosmoksen arvomerkitykset omaan kehittyvään minuuteesi? Vai aiotko
eloonjäämisen hylkäämällä antaa näiden Korkeimmuuden salaisuuksien jäädä
uinumaan ja odottamaan jonkun toisen luodun toimintaa jonakin toisena aikana,
luodun, joka omalla tavallaan koettaa tuoda luodun olennon antaman panoksen
finiittisen Jumalan kehitykseen? Mutta kysymyksessä on silloin hänen antinsa
Korkeimpaan, ei sinun.
Kuluvan universumiaikakauden suuri kamppailu
käydään potentiaalisen ja aktuaalisen välillä -- siksi, että kaikki se, mikä on
vielä julkitulematonta, tavoittelee aktuaalistumista. Jos
[sivu 1285]
kuolevainen ihminen lähtee löytöretkelle, joka vie Paratiisiin, hän myötäilee ajallisuuden liikkeitä, jotka soljuvat kuin vuolteet ikuisuuden virrassa. Jos kuolevainen ihminen hylkää ikuisen elämänuran, hän liikkuu finiittisten universumien tapahtumavirtoja vastaan. Mekaaninen luomistulos liikkuu vääjäämättä eteenpäin sen mukaan, mikä on paljastuva Paratiisin-Isän tarkoitusperä, mutta tahdollisella luomakunnalla on valta valita, ottaako se vastaan vai torjuuko se sen roolin, joka edellyttää persoonallisuuden osallistumista ikuiselle löytöretkelle. Kuolevainen ihminen ei voi hävittää ihmisen olemassaolon korkeimpia arvoja, mutta ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteikö hän voi estää näiden arvojen kehittymistä omassa henkilökohtaisessa kokemuksessaan. Siinä laajuudessa kuin ihmisminä tällä tavoin kieltäytyy tulemasta mukaan Paratiisiin päätyvään ylösnousemukseen, täsmälleen samassa määrin viivästyy Korkein suuruniversumissa tapahtuvassa jumalallisuuden julkitulon saavuttamisessa.
Paitsi, että kuolevaisen ihmisen huostaan on uskottu Paratiisin-Isän Suuntaajaläsnäolo, hänelle on annettu myös valta päättää, mihin pienen pieni osanen Korkeimman tulevaisuutta päätyy. Sillä niin kuin ihminen saavuttaa sen, mihin ihmisen on määrä päätyä, niin saavuttaa Korkeinkin jumaluustasoilla määränpäänsä.
Ja näin teistä jokaisella on edessään sama
päätöksenteko, joka kerran oli meistä itse kunkin edessä: Petätkö ajallisuuden
Jumalan, joka on näin riippuvainen finiittisen mielen tekemistä päätöksistä?
Petätkö universumien Korkeimman persoonallisuuden siksi, että osoitat
eläimellisestä taantumisesta kertovaa piittaamattomuutta? Petätkö kaikkien
luotujen isonveljen, joka on näin suuresti riippuvainen jokaisesta luodusta?
Päästätkö itsesi ajautumaan todellistumattomien maailmaan, kun edessäsi avautuu
universumielämänuran lumoava näköala: Paratiisin-Isän jumalallinen löytäminen
ja jumalallinen osallistuminen Korkeimmuuden Jumalan tavoittelemiseen ja
kehittymiseen?
Jumalan lahjat
-- hänen reaalisuuden lahjaksiantamisensa -- eivät ole erillistyksiä hänestä
itsestään. Hän ei erota luomistulosta omasta itsestään, mutta hän on rakentanut
jännitteitä Paratiisia ympäröiviin luomuksiin. Jumala rakastaa ensin ihmistä ja
antaa hänelle kuolemattomuuden -- ikuisen todellisuuden -- potentiaalin. Ja kun
ihminen sitten rakastaa Jumalaa, hänestä tulee aktuaalisuudessa ikuinen. Ja
mystisyys piilee tässä: mitä lähemmäksi Jumalaa ihminen rakkauden avulla tulee,
sitä suurempi on tämän ihmisen reaalisuus -- aktuaalisuus. Mitä enemmän ihminen
vetäytyy poispäin Jumalasta, sitä lähemmäksi hän tulee epätodellisuutta --
olemassaolon lakkaamista. Kun ihminen pyhittää tahtonsa Isän tahdon
täyttämiseen; kun ihminen antaa Jumalalle kaiken, mitä hänellä on,
silloin Jumala tekee tuosta ihmisestä jotakin enemmän kuin tämä on.
Suuri Korkein on suuruniversumin kosminen ylisielu. Hänessä kosmoksen laatusuureet ja määräsuureet saavat jumaluusheijastumansa, hänen jumaluusolemuksensa on mosaiikkimainen kooste koko luotu--Luoja -olemuksen täysimääräisestä laajuudesta kautta kehittyvien universumien. Ja Korkein on myös sellaisen luovan tahdon sisäänsä sulkeva aktuaalistuva Jumaluus, joka kattaa kehittyvän universumitarkoituksen.
Älylliset, potentiaalisesti persoonalliset,
finiittisyyttä olevat minuudet nousevat esille Kolmannesta Lähteestä ja
Keskuksesta ja saavuttavat finiittisen ajallis-avaruudellisen jumaluussynteesin
Korkeimmassa. Kun luotu alistuu Luojan tahtoon, hän ei kätke omaa
persoonallisuuttaan eikä luovu siitä; finiittisen Jumalan aktuaalistumiseen
osallistuvat yksilölliset persoonallisuudet eivät kadota tahdollista minuuttaan
siinä, että he näin toimivat. Tällaisia persoonallisuuksia pikemminkin vähä
vähältä laajentaa se, että he osallistuvat tähän suureen jumaluuslöytöretkeen.
Olemalla
[sivu 1286]
tällä tavoin liitossa jumalallisuuden kanssa
ihminen ylevöittää, rikastuttaa, hengellistää ja yhdistää kehittyvän minuutensa
hyvinkin korkeimmuuden kynnykselle asti.
Ihmisen kehittyvä kuolematon sielu, aineellisen mielen ja Suuntaajan yhteisluomus, nousee sellaisenaan Paratiisiin ja myöhemmin, kun se jo on otettu Lopullisuuden Saavuttajakunnan jäsenyyteen, se jollakin uudella tavalla liitetään Iankaikkisen Pojan henkigravitaation virtapiiriin käyttämällä kokemusmenetelmää, joka tunnetaan finaliittitranssendentaationa. Näin näistä finaliiteista tulee hyväksyttäviä ehdokkaita kokemuksellisesti tunnustetuiksi Korkeimman Jumalan persoonallisuuksiksi. Ja kun nämä kuolevaiset, älylliset olennot Lopullisuuden Saavuttajakunnalle osoitetuissa paljastumattomissa tulevaisuuden tehtävissä saavuttavat henkiolemassaolon seitsemännen asteen, tällaisista kaksinaisista mielistä tulee kolmiyhteisiä. Nämä kaksi sopusointuun virittynyttä mieltä -- ihmismieli ja jumalallinen mieli -- glorifioituvat liitossa silloin jo aktuaalistuneen Korkeimman Olennon kokemuksellisen mielen kanssa.
Ikuisessa tulevaisuudessa Korkein Jumala
tulee olemaan aktuaalistuneena -- luomistoiminnan kautta ilmitulleena ja
hengellisesti esiin tuotuna -- ylösnousemuksellisen ihmisen hengellistyneessä
mielessä, kuolemattomassa sielussa, aivan kuten Universaalinen Isä tuotiin
tällä tavoin julki Jeesuksen maisessa elämässä.
Ihminen ei yhdisty Korkeimpaan eikä kätke henkilökohtaista identiteettiään, mutta kaikkien ihmisten kokemusten universumiseuraamuksista kylläkin muodostuu näin osa Korkeimman jumalallista kokemista. "Teko on meidän, seuraamukset ovat Jumalan."
Kulkiessaan universumien toinen toistaan ylempänä olevien tasojen läpi eteenpäin matkaava persoonallisuus jättää jälkeensä vanan aktuaalistunutta todellisuutta. Olivatpa ajallisuuden ja avaruuden kasvavat luomistulokset mieltä, henkeä tai energiaa, ne muuntuvat siitä, että persoonallisuus kulkee niiden vaikutuspiirin läpi. Kun ihminen toimii, Korkein reagoi, ja tästä ilmiöstä muodostuu edistymisen tosiasia.
Suuret energian, mielen ja hengen virtapiirit eivät koskaan ole ylösnousemuspersoonallisuuden pysyvää omaisuutta. Nämä palvelumuodot pysyvät iäti Korkeimmuuden osana. Kuolevainen kokee asian niin, että ihmisäly piilee mielenauttajahenkien rytmisissä sykkeissä ja että se panee päätöksensä toimeen areenalla, jonka saa aikaan virtapiireihin kytkeytyminen tämän hoivamuodon puitteissa. Ihmisen kuoltua hänen ihmisminuutensa erotetaan ikiajoiksi auttajavirtapiireistä. Vaikka nämä auttajat eivät näytä siirtävän kokemusta koskaan persoonallisuudelta toiselle, ne voivat silti siirtää ja ne myös siirtävät päätöksentekotoiminnan persoonattomat seurausvaikutukset Seitsenkertaisen Jumalan kautta Korkeimmalle Jumalalle. (Näin asia on ainakin palvonnan- ja viisaudenauttajien osalta.)
Ja samoin on hengellisten virtapiirien laita.
Noustessaan universumien läpi ihminen käyttää niitä hyväkseen, mutta hän ei
koskaan omista niitä niin, että ne olisivat osa hänen ikuista
persoonallisuuttaan. Mutta nämä hengellistä hoivaa edustavat virtapiirit -- oli
kysymys sitten Totuuden Hengestä, Pyhästä Hengestä tai superuniversumin
henkiläsnäoloista -- ovat vastaanottavaisia ja reaktiivisia
ylösnousemuspersoonallisuudessa esiin nousevia arvoja kohtaan, ja nämä arvot
välitetään muuttamattomina Seitsenkertaisen kautta Korkeimmalle.
Vaikka hengelliset influenssit, kuten Pyhä
Henki ja Totuuden Henki, ovatkin paikallisuniversumiin kuuluvia hoivamuotoja,
näiden antama opastus ei kuitenkaan rajoitu vain tietyn paikallisluomuksen
maantieteellisten rajojen sisäpuolelle. Kun ylösnousemuskuolevainen siirtyy
alkuperänsä mukaisen paikallisuniversumin rajojen tuolle puolen, häntä ei
jätetä täysin vaille sen Totuuden Hengen huolenpitoa, joka on lakkaamatta
opettanut ja opastanut häntä aineellisten ja morontiamaailmojen filosofisten
sokkeloiden läpi ja joka ylösnousemuksen jokaisessa kriisikohdassa on
erehtymättä ohjannut Paratiisin pyhiinvaeltajaa sanomalla yhä uudestaan:
[sivu 1287]
"Tämä on se tie." Kun esiin nousevan Korkeimman olennon hengen osoittaman huolenpidon ja suuruniversumin heijastustoiminnan tarjoamien palvelujen avulla jätät taaksesi paikallisuniversumin toimipiirit, saat silloinkin vielä opastusta Paratiisiin-nousuusi Paratiisin lahjoittautuvien Jumalan Poikien lohduttavalta ja ohjaavalta hengeltä.
Miten nämä kosmisen hoivaamisen moninaiset virtapiirit sitten rekisteröivät evolutionaariseen kokemukseen kuuluvat merkitykset, arvot ja tosiasiat Korkeimpaan? Emme ole asiasta aivan varmoja, mutta uskomme tämän rekisteröinnin tapahtuvan niiden Paratiisista peräisin olevien Korkeimpien Luojien persoonain kautta, jotka toimivat näiden ajallisuuden ja avaruuden virtapiirien välittöminä lahjoittajina. Seitsemän mielenauttajahengen mielikokemuskertymät, jotka ovat kertyneet niiden pitäessä huolta älyllisyyden fyysisestä tasosta, ovat osa Jumalallisen Hoivaajan paikallisuniversumikokemusta, ja tämän Luovan Hengen kautta ne todennäköisesti tulevat rekisteröidyiksi Korkeimmuuden mieleen. Niin ikään ne kokemukset, jotka kuolevaiset saavat Totuuden Hengen ja Pyhän Hengen kanssa, rekisteröityvät luultavasti samanlaisin menetelmin Korkeimmuuden persoonaan.
Eikä ihmisen ja Suuntaajan kokemuskaan voi jäädä vaille vastakaikua Korkeimman Jumalan jumalallisuudessa, sillä kun Suuntaajat kokevat, ne ovat Korkeimman kaltaisia, ja kuolevaisen ihmisen kehittyvä sielu luodaan Korkeimmassa piilevästä tällaisen kokemuksen ennalta olemassa olevasta mahdollisuudesta.
Koko luomistuloksen moninaisista kokemuksista tulee tällä tavoin osa Korkeimmuuden kehitystä. Luodut vain käyttävät hyväkseen finiittisyyden laatusuureita ja määräsuureita noustessaan Isän tykö; tällaisen hyväksikäytön persoonattomat seuraamukset pysyvät iäti osana elävää kosmosta, Korkeinta persoonaa.
Mitä ihminen itse vie mukanaan persoonallisuuteen kuuluvana ominaisuutena, ovat niitä luonnetta koskevia seuraamuksia, jotka koituvat siitä kokemuksesta, että on Paratiisiin-nousussaan käyttänyt suuruniversumin mieli- ja henkivirtapiirejä. Kun ihminen tekee päätöksen ja kun hän toiminnallaan kruunaa tämän päätöksen, hän kokee, ja tämän kokemuksen merkitykset ja arvot ovat osa hänen ikuista luonnettaan kaikilla tasoilla: finiittisestä lopulliseen. Kosmisesti moraalinen ja jumalallisesti hengellinen luonne edustaa henkilökohtaisista päätöksistä koostuvaa luodun olennon pääomakertymää, kun päätöksiä on valaissut vilpitön palvonta, kun niitä on ylevöittänyt älyperäinen rakkaus ja kun ne on kruunannut veljellinen palveleminen.
Kehittyvä
Korkein tulee finiittisille luoduille loppujen lopuksi kompensoimaan sen,
etteivät nämä kykene koskaan saamaan muuta kuin rajallisen kokemusyhteyden
universumien universumiin. Luodut voivat saavuttaa Paratiisin-Isän, mutta
heidän evolutionaarinen mielensä, koska se on finiittinen, ei kykene
infiniittisen ja absoniittisen Isän todelliseen ymmärtämiseen. Mutta koska
kaikki luotujen kokema rekisteröityy Korkeimpaan ja on osa Korkeinta, sitten
kun kaikki luodut saavuttavat finiittisen olemassaolon lopullisen tason ja sen
jälkeen kun universumin kehityksen kaikkinaisuus tekee mahdolliseksi heidän
saavuttaa Korkein Jumala aktuaalisena jumaluusläsnäolona, silloin jo pelkästään
siihen, että tällainen yhteys on rakentunut, sisältyy luonnostaan myös yhteys
kokemuksen kaikkinaisuuteen. Ajallinen finiittisyys kätkee sisäänsä ikuisuuden
siemenet. Ja meille opetetaan, että kun kehityksen täyttymys todistaa kosmisen
kasvukapasiteetin ehtyneen, silloin finiittisyyden kaikkeus astuu ikuisen
elämänvaiheen absoniittisiin vaiheisiin tavoittelemaan Isää Perimmäisenä.
Etsimme Korkeinta universumeista, mutta emme
häntä löydä. "Hän on se, mikä kaikissa olevaisissa ja olennoissa,
liikkuvissa ja liikkumattomissa, on sisäpuolella ja ulkopuolella. Mystisyydessään
[sivu 1288]
tunnistamaton, ja vaikka hän on etäinen, on hän silti lähellä." Kaikkivaltias Korkein on "vielä muotoa vailla olevien muoto, vielä luomattomien hahmo." Korkein on universumikotisi, ja kun löydät hänet, on kuin olisit palannut kotiin. Hän on kokemuksellinen vanhempasi ja niin kuin hän on kasvanut ihmisten kokemuksessa, niin hän on kasvanut jumalallisen vanhempana olemisen kokemuksessa. Hän tuntee teidät, sillä hän on niin luodun kuin luojankin kaltainen.
Jos totisesti halajatte löytää Jumalan, ette voi välttyä siltä, että olette mielessänne synnyttäneet tietoisuuden Korkeimmasta. Niin kuin Jumala on teidän jumalallinen Isänne, niin Korkein on teidän jumalallinen Äitinne, jossa teitä ravitaan koko sen elämän ajan, jonka elätte universumiluotuina. "Miten onkaan Korkein universaalinen -- hänhän on joka puolella! Koko luomistuloksen lukemattomat olevaiset ovat elämänsä osalta hänen läsnäolostaan riippuvaisia, eikä sitä keneltäkään evätä."
Mitä Mikael on Nebadonille, sitä Korkein on
finiittiselle kosmokselle. Hänen Jumaluutensa on se suuri valtaväylä, jonka
kautta Isän osoittama rakkaus virtaa ulospäin koko luomakunnalle, ja hän on se
suuri valtaväylä, jonka kautta finiittiset kulkevat sisäänpäin tavoitellessaan
Isää, joka on rakkaus. Ajatuksensuuntaajilla on niilläkin yhteys häneen.
Alkuperäiseltä olemukseltaan ja jumalallisuudeltaan ne ovat Isän kaltaisia,
mutta kun ne avaruuden universumeissa kokevat, mitä ajallisuudessa tapahtuu,
niistä tulee Korkeimman kaltaisia.
Se teko, kun luotu päättää tehdä Luojan tahdon, on kosminen arvo, ja sillä on sellainen universumimerkitys, että siihen reagoi välittömästi jokin paljastumaton mutta kaikkialla vaikuttava koordinaatiovoima, joka todennäköisesti on sitä, että Korkeimman Olennon alati laajeneva vaikutus on toiminnassa.
Kehittyvän kuolevaisen morontiasielu on todellisuudessa Universaalisen Isän suuntaajavaikutuksen poika ja Korkeimman Olennon, Universaalisen Äidin, kosmisen reaktion lapsi. Äidin vaikutus hallitsee ihmispersoonallisuutta koko sen lapsuusajan, jonka kehittyvä sielu viettää paikallisuniversumissa. Jumaluutta olevien vanhempien vaikutus käy Suuntaajaan fuusioitumisen jälkeen ja superuniversumissa vietettävän elämänvaiheen kuluessa yhtäläisemmäksi, mutta kun ajallisuudesta saapuvat luodut aloittavat kulkunsa ikuisen keskusuniversumin läpi, Isälle ominainen olemus tulee yhä enemmän esille ja saavuttaa finiittisen esilletulonsa lakipisteen Universaalisen Isän tunnistamisen ja Lopullisuuden Saavuttajakuntaan pääsemisen myötä.
Finaliitin aseman saavuttamisen kokemuksessa ja sen kautta ylösnousevan minän kokemuksellisiin äitikvaliteetteihin vaikuttaa suunnattomasti se, että nämä ovat kosketuksissa Iankaikkisen Pojan henkiläsnäoloon ja Äärettömän Hengen mieliläsnäoloon, ja se, että ne täyttyvät näistä läsnäoloista. Sen jälkeen kaikissa suuruniversumin maailmoissa, joissa on finaliittitoimintaa, ilmenee Korkeimman piilevän äitipotentiaalin uusi herääminen, kokemuksellisten merkitysten uusi todellistuminen ja koko ylösnousemuksellisen elämänvaiheen kokemuksellisten arvojen uusi synteesi. Näyttää siltä, että tämä minuuden todellistuminen tulee jatkumaan kuudennen vaiheen finaliittien universumielämänvaiheissa aina siihen saakka kunnes Korkeimmasta oleva äitiperimä pääsee finiittiseen synkroniaan Isästä olevan suuntaajaperimän kanssa. Tämä kiinnostava suuruniversumitoiminnan jakso edustaa täydellistyneen ylösnousemuskuolevaisen aikuisena elämän elämänvaiheen jatkumista.
Olemassaolon kuudennen vaiheen suorittamisen
ja henkistatuksen seitsemänteen ja lopulliseen vaiheeseen astumisen jälkeen
seurannevat yhä pitemmälle vievät aikakaudet, jolloin kokemus rikastuu, viisaus
kypsyy ja jumalallisuus todellistuu. Finaliitin olemuksen osalta tämä vastaa
luultavasti sitä, että mielen käymä kamppailu henkitodellistumisen puolesta on
viety täysimääräiseen päätökseen; sitä, että finiittisten mahdollisuuksien
rajoissa on saatu päätökseen ylösnousemuksellisen ihmisolemuksen
koordinoituminen jumalallisen suuntaajaolemuksen kanssa.
[sivu 1289]
Tällaisesta suurenmoisesta universumiminuudesta tulee näin Paratiisin-Isän ikuinen finaliittipoika samoin kuin Äiti--Korkeimman ikuinen universumilapsi, universumiminuus, joka on kelvollinen edustamaan sekä universumien ja persoonallisuuksien Isää että näiden Äitiä missä hyvänsä toiminnassa tai hankkeessa, joka liittyy luotujen, luovien tai kehittyvien olevaisten ja olentojen finiittiseen hallintoon.
Kaikki ihmiset, jotka kehittävät sielun, ovat
kirjaimellisesti Jumala Isän ja Jumala Äidin, Korkeimman Olennon, evolutionaarisia
poikia. Mutta aina siihen ajankohtaan asti, kun kuolevaisesta tulee
jumalallisesta perintöosastaan sielutietoinen, tämä vakuutus siitä, että
ihminen on sukua Jumaluudelle, on tajuttava uskon kautta. Ihmiselämän kokemus
on se kosminen toukkakotelo, jossa Korkeimman Olennon universumiantimet (jotka
eivät ole persoonallisuuksia) ja Universaalisen Isän universumiläsnäolo (joka
ei ole persoonallisuus) parhaillaan kehittävät ajallisuudessa esiintyvän
morontiasielun ja sen inhimillis-jumalallisen finaliittiluonteen, jolla on
paikka universumissa ja joka palvelee ikuisesti.
Aivan liian usein ihmiset unohtavat, että Jumala on ihmisenä olemisen suurin kokemus. Muut kokemukset ovat luonteeltaan ja sisällöltään rajallisia, mutta jumalakokemuksella ei ole muita rajoituksia kuin luodun olennon käsityskyvyn asettamat, ja tämä kokemus sinänsä on omiaan laajentamaan käsityskykyä. Kun ihmiset etsivät Jumalaa, se, mitä he etsivät, on itse asiassa kaikki. Kun he löytävät Jumalan, he ovat löytäneet kaiken. Jumalan etsiminen on tuhlailevaa rakkauden osoittamista, johon liittyy hämmästyttäviä löytöjä: löydetään uutta ja suurempaa rakkautta osoitettavaksi muille.
Kaikki oikea rakkaus on Jumalalta, ja ihminen
saa osakseen jumalallisen kiintymyksen, kun hän itse osoittaa tätä rakkautta
lähimmäisilleen. Rakkaus on dynaamista. Sitä ei voi koskaan kammitsoida; se on
elävää, pidäkkeetöntä, sävähdyttävää, ja aina se on liikkeessä. Ihminen ei voi
milloinkaan ottaa Isän rakkautta ja teljetä sitä sydämeensä. Isän rakkaudesta
voi tulla kuolevaiselle ihmiselle todellista vain, kun se kulkee tämän ihmisen
persoonallisuuden läpi, ja kun hän vuorostaan osoittaa tätä rakkautta
kaltaisilleen. Rakkauden suurenmoinen virtapiiri kulkee Isältä poikien kautta
veljille ja näiltä Korkeimpaan. Isän rakkaus ilmenee
kuolevaispersoonallisuudessa tätä asuinpaikkanaan pitävän Suuntaajan hoivan
kautta. Tällainen Jumalaa tunteva poika tuo tämän rakkauden universumiveljiensä
nähtäville, ja tämä veljellinen kiintymys on Korkeimman osoittaman rakkauden kaikki
kaikessa.
Korkeimman luo pääsee vain kokemisen tietä,
ja nykyisinä luomistyön aikakausina on vain kolme tietä, joita luotu pääsee
Korkeimmuuteen:
1. Paratiisin Kansalaiset laskeutuvat
ikuiselta Saarelta Havonan kautta, jossa he hankkivat kyvyn Korkeimmuuden
käsittämiseen tekemällä huomioita Paratiisi--Havonan todellisuuden
erillisyydestä, ja sillä, että he asioita tutkimalla pääsevät selvyyteen
Korkeimpien Luojapersoonallisuuksien -- Valtiashengistä aina Luoja-Poikiin
saakka -- moninaisista toiminnoista.
2. Korkeimpien Luojien evolutionaarisista
universumeista tulevat ajallis-avaruudelliset taivasmatkalaiset pääsevät
Korkeimman lähelle Havonan läpi kulkiessaan, mikä on Paratiisin-Kolminaisuuden
ykseyden yhä suuremman arvostuksen esivaihe.
3. Havonan syntyperäisasukkaat pääsevät
käsitykseen Korkeimmasta niiden yhteyksien kautta, joita heillä on Paratiisista
laskeutuviin pyhiinvaeltajiin ja seitsemästä superuniversumista nouseviin
pyhiinvaeltajiin. Havonan syntyperäisasukkailla on myötäsyntyinen kyky
harmonisoida ikuisen Saaren kansalaisten ja evolutionaaristen universumien
kansalaisten perin juurin erilaiset katsantokannat.
[sivu 1290]
Evolutionaarisille luoduille on avoinna seitsemän suurta tietä, jotka vievät Universaalisen Isän luo, ja jokainen näistä Paratiisiin vievistä teistä kulkee Seitsemästä Valtiashengestä aina yhden jumalallisuuden kautta. Ja jokaisen tällaisen lähestymistien tekee mahdolliseksi luodun omaaman kokemusten vastaanottokyvyn laajentuminen sen seurauksena, että hän on palvellut tämän Valtiashengen olemusta heijastavassa superuniversumissa. Näiden seitsemän kokemuksen yhteissumma on se enimmäismäärä, jonka luotu nykyisten tietojen valossa voi tietää Korkeimman Jumalan reaalisuudesta ja aktuaalisuudesta.
Ei ole niin, että vain ihmisen omat rajoitukset estäisivät häntä löytämästä finiittistä Jumalaa, vaan syynä on myös universumin keskeneräisyys. Kaikkien luotujen -- menneiden, nykyisten ja tulevien -- keskeneräisyys jo yksistään tekee Korkeimmasta luoksepääsemättömän. Jokainen jumalankaltaisuuden jumalallisen tason saavuttanut yksilö voi löytää Jumala Isän, mutta kukaan yksittäinen luotu ei koskaan henkilökohtaisesti löydä Korkeinta Jumalaa ennen kuin sinä kaukaisen tulevaisuuden hetkenä, jolloin kaikki luodut universaalisesti tapahtuneen täydellisyyden saavuttamisen kautta löytävät hänet samanaikaisesti.
Vaikk'ette nykyisenä universumiaikakautena voikaan omakohtaisesti löytää häntä niin kuin voitte löytää Isän, Pojan ja Hengen, Paratiisiin-nouseminen ja sitä seuraava universumissa elettävä elämänvaihe luovat kuitenkin vähitellen tietoisuuteenne kyvyn tunnistaa kaiken kokemuksen Jumalan universumiläsnäolo ja kosminen vaikutus. Hengen hedelmät ovat Korkeimman substanssi sellaisena kuin hän on ihmiskokemuksessa käsitettävissä.
Se, että ihminen joskus saavuttaa Korkeimman, on seurausilmiö siitä, että hän fuusioituu Paratiisin-Jumaluuden henkeen. Urantialaisten kohdalla tämä henki on Universaalisen Isän suuntaajaläsnäolo, ja vaikka Salaperäinen Opastaja on lähtöisin Isästä ja Isän kaltainen, epäilemme silti, pystyykö tällainen jumalallinen lahjakaan suorittamaan sitä mahdotonta tehtävää, että se kykenisi finiittiselle luodulle paljastamaan infiniittisen Jumalan olemuksen. Arvelemme, että se, mitä Suuntaajat paljastavat tuleville seitsemännen asteen finaliiteille, tulee olemaan Korkeimman Jumalan jumalallisuus ja olemus. Ja tämä paljastus tulee finiittiselle luodulle merkitsemään samaa, mitä paljastus Infiniittisestä merkitsisi absoluuttiselle olennolle.
Korkein ei ole infiniittinen, mutta hän luultavasti sisältää infiniittisyydestä kaiken, minkä finiittinen luotu milloinkaan voi todellisuudessa infiniittisyydestä käsittää. Jos joku ymmärtää enemmän kuin Korkeimman, hän on enemmän kuin finiittinen!
Kaikki kokemukselliset luomistulokset ovat päämääränsä todellistumisen osalta toisistaan riippuvaisia. Vain eksistentiaalinen todellisuus on itseriittoista ja itsestään olemassa olevaa. Havona ja seitsemän superuniversumia tarvitsevat toisiaan saavuttaakseen sen, mikä finiittisyydessä on maksimaalisesti saavutettavissa. Finiittisyyden transsendenssin osalta ne tulevat niin ikään vielä joskus olemaan riippuvaisia tulevista ulkoavaruuden universumeista.
Taivaaseen nouseva ihminen voi löytää Isän; Jumala on eksistentiaalinen ja sen vuoksi kokonaisuniversumissa saavutetun kokemuksen statuksesta riippumatta todellinen. Mutta kukaan yksittäinen taivasmatkalainen ei koskaan löydä Korkeinta ennen kuin kaikki taivasmatkalaiset ovat saavuttaneet sen suurimman mahdollisen universumikypsyyden, joka antaa heille kelpoisuuden kaikkien yhtä aikaa osallistua tähän löytämiseen.
Isä ei katso henkilöön, vaan hän kohtelee kaikkia ylösnousemuspoikiaan kosmisina yksilöinä. Myöskään Korkein ei katso henkilöön, vaan hän kohtelee kokemuksellisia lapsiaan yhtenä ainoana kosmisena kokonaisuutena.
Ihminen voi löytää Isän omasta sydämestään,
mutta Korkeinta hänen on etsittävä kaikkien muiden ihmisten sydämestä. Ja kun
kaikki luodut tuovat täydestä määrästään esille Korkeimman tunteman rakkauden,
Korkeimmasta tulee kaikille luoduille universumiaktualiteetti. Ja tämä on vain
toinen tapa sanoa, että universumit ovat asettuneet valoon ja elämään.
[sivu 1291]
Kun päästään siihen, että kaikki
persoonallisuudet ovat vieneet minuutensa todellistamisen täydellisyyteen, ja
kun on päästy siihen, että täydellisyyteen viety tasapainoisuus vallitsee
kautta universumien, se on samaa kuin Korkeimman saavuttaminen ja on
osoituksena siitä, että koko finiittinen todellisuus on vapautunut
keskeneräisen olemassaolon asettamista rajoituksista. Tällainen kaikkien
finiittisten potentiaalien ehtyminen merkitsee, että Korkeimman saavuttaminen
on saatu päätökseen, ja se on toisia sanoja käyttäen määriteltävissä itsensä
Korkeimman Olennon evolutionaarisen aktuaalistumisen täyttymykseksi.
Ihmiset eivät löydä Korkeinta yht'äkkiä ja näyttävästi niin kuin maanjäristys repii halkeamia kallioihin, vaan he löytävät hänet hitaasti ja kärsivällisesti niin kuin joki verkkaisesti kuluttaa allaan olevan maapohjan.
Kun löydät Isän, löydät universumissa tapahtuvan hengellisen ylösnousemuksesi suurenmoisen syyn. Kun löydät Korkeimman, löydät kohti Paratiisia etenevän elämänvaiheesi suurenmoisen seurauksen.
Mutta yksikään
Jumalaa tunteva kuolevainen ei voi koskaan olla yksinäinen matkatessaan kosmoksen
läpi, sillä hän tietää, että Isä kulkee tämän taipaleen jokaisella askeleella
hänen rinnallaan samalla, kun itse se tie, jota hän taivaltaa, on Korkeimman
läsnäolo.
Kaikkien finiittisten potentiaalien täysimääräinen todellistuminen on samaa kuin kaiken evolutionaarisen kokemuksen todellistumisen täyttymys. Tällainen tilanne johtaa siihen, että Korkein ilmaantuu lopullisesti universumeissa vaikuttavaksi kaikkivaltiaaksi Jumaluuden läsnäoloksi. Uskomme, että Korkein tulee tässä kehityksen vaiheessa olemaan yhtä lailla erilliseksi personoitunut kuin Iankaikkinen Poika, yhtä konkreettisesti voimalla varustettu kuin Paratiisin Saari, yhtä täysimääräisesti yhdistynyt kuin Myötätoimija, ja kaikki tämä ilmenee Korkeimmuuden finiittisten mahdollisuuksien asettamissa rajoissa nykyisen universumiaikakauden saavuttaessa lakipisteensä.
Vaikka tämä onkin kaikin puolin asianmukainen
käsitys Korkeimman tulevaisuudesta, haluaisimme silti kiinnittää huomiota
tiettyihin tämän käsityksen sisältämiin ongelmiin:
1. Korkeimman Kvalifioimattomien Valvojien
jumalallistaminen olisi tuskin missään vaiheessa mahdollista ennen hänen
kehityksensä täyttymystä, ja silti nämä samat valvojat harjoittavat tietyin
varauksin jo nyt sellaista hallitsijanvaltaa valoon ja elämään asettuneiden
universumien suhteen, joka on ominaista korkeimmuudelle.
2. Korkeimman olisi tuskin mahdollista toimia
Perimmäisessä Kolminaisuudessa ennen kuin hän on saavuttanut
universumistatuksen täysimääräisen aktuaalisuuden, ja kuitenkin Perimmäinen
Kolminaisuus ilmenee kvalifioituna realiteettina jo nyt, ja teille on edellä jo
kerrottukin Perimmäisen Kvalifioitujen Sijaishallitsijoiden olemassaolosta.
3. Korkein ei ole täysin todellinen
universumien luoduille, mutta on monia syitä, jotka panevat päättelemään, että
hän on hyvinkin todellinen Seitsenkertaiselle Jumaluudelle, alkaen Paratiisissa
olevasta Universaalisesta Isästä ja päätyen paikallisuniversumien Luoja-Poikiin
ja Luoviin Henkiin.
Saattaa olla, että finiittisyyden
ylärajoilla, jossa ajallisuus yhtyy ajallisuuden tuolla puolen olevaan, ilmenee
jonkinlaista peräkkäisyyden hämärtymistä ja sekoittumista. Saattaa olla, että
Korkein kykenee jo ennakolta tuomaan universumiläsnäolonsa näille ajallisuuden
ylittäville tasoille ja pystyy sitten rajallisessa määrin ennakoimaan tulevaa
kehitystä heijastamalla tämän tulevaisuudennäkymän Projisoidun Keskeneräisyyden
Immanenssina takaisin luoduille tasoille. Tällaisia ilmiöitä on havaittavissa
aina siellä, missä finiittinen tulee kosketuksiin finiittisen yläpuolella
olevan kanssa, kuten tapahtuu sellaisten ihmisten kokemuksessa, joissa asuu
[sivu 1292]
Ajatuksensuuntaaja, koska nämä ovat
oivallisia ennuskuvia siitä, mitä kaikkea ihminen koko ikuisuuden kestävän tulevaisuuden
mittaan universumissa saavuttaa.
Kun ylösnousemuskuolevaiset otetaan
Paratiisin finaliittikuntaan, he vannovat valan Paratiisin-Kolminaisuudelle, ja
tätä uskollisuudenvalaa vannoessaan he samalla velvoittautuvat ikuiseen
uskollisuuteen Korkeinta Jumalaa kohtaan, joka on Kolminaisuus
sellaisena, joksi kaikki finiittiset luodut persoonallisuudet sen käsittävät.
Myöhemmin, kun finaliittikomppaniat toimivat kehittyvien universumien joka
kolkassa, niiden ainoana velvollisuutena on noudattaa Paratiisista peräisin
olevia toimeksiantoja aina niihin ikimuistettaviin aikoihin asti, jolloin
paikallisuniversumit asettuvat valoon ja elämään. Kun näiden täydellistyneiden
luomusten uudet hallinto-organisaatiot alkavat kuvastella Korkeimman esiin
nousevaa täysivaltaisuutta, huomaamme, että kaikkialle sirottautuneet
finaliittikomppaniat tunnustavat silloin näiden uusien hallitusten
oikeudenkäytöllisen toimivallan. Näyttää siltä, että Korkein Jumala on
parhaillaan kehittymässä evolutionaaristen Lopullisuuden Saavuttajakuntien
yhdistäjänä, mutta on varsin todennäköistä, että Korkein tulee Perimmäisen
Kolminaisuuden jäsenen ominaisuudessa ohjailemaan näiden seitsemän joukkokunnan
ikuista kohtaloa.
Korkeimpaan Olentoon sisältyy kolme
finiittisyyden tuolle puolen menevää mahdollisuutta maailmankaikkeudessa
tapahtuvaan julkitulemiseen:
1. Absoniittinen yhteistoiminta ensimmäisessä
kokemuksellisessa Kolminaisuudessa.
2. Ko-absoluuttinen suhde toisessa
kokemuksellisessa Kolminaisuudessa.
3. Ko-infiniittinen mukanaolo
Kolminaisuuksien Kolminaisuudessa. Mutta meillä ei ole mitään tyydyttävää
käsitystä siitä, mitä tämä todellisuudessa merkitsee.
Tällainen on yksi yleisesti hyväksytyistä Korkeimman tulevaisuutta koskevista olettamuksista, mutta esiintyy myös paljon kannunvalantaa siitä, mitkä hänen suhteensa tulevat olemaan nykyiseen suuruniversumiin sitten kun se on saavuttanut valon ja elämän statuksen.
Superuniversumien nykyisenä päämääränä on, että niistä, sellaisina kuin ne ovat ja omien potentiaaliensa puitteissa, tulee täydellisiä niin kuin Havona on täydellinen. Tämä täydellisyys koskee sekä fyysisten että hengellisten tavoitteiden saavuttamista, jopa hallinnon, hallitusjärjestelmän ja veljeyden kehittymistä. Uskotaan, että mahdollisuudet superuniversumeissa esiintyvään epäsopuun, sopeutumattomuuteen ja mukautumattomuuteen tulevina aikakausina lopulta ehtyvät. Energiavirtapiirit ovat silloin täydellisessä tasapainossa ja täydelleen mielen alaisuudessa, kun henki puolestaan on persoonallisuuden läsnä ollessa päässyt mielen valtiaaksi.
Otaksutaan, että Korkeimman henkipersoona ja Kaikkivaltiaan saavuttama voima ovat tuona kaukaisen tulevaisuuden ajankohtana jo päässeet rinnasteiseen kehitysvaiheeseen ja että ne molemmat -- Korkeimmassa Mielessä ja sen toimesta yhdistyneinä -- faktuaalistuvat Korkeimmaksi Olennoksi, universumeissa esiintyväksi täysimääräiseksi aktuaalisuudeksi -- aktuaalisuudeksi, joka on kaikkien älyllisten luotujen havaittavissa, johon kaikki luodut energiat reagoivat, joka koordinoituu kaikissa hengellisissä entiteeteissä ja jonka kaikki universumipersoonallisuudet kokevat.
Tämä käsitys edellyttää, että Korkeimman täysivaltaisuus on suuruniversumissa aktuaalista. On varsin todennäköistä, että nykyiset Kolminaisuutta edustavat hallintopersoonat jatkavat toimintaansa hänen sijaishallitsijoinaan, mutta uskomme, että nykyiset seitsemää superuniversumia erottavat rajaviivat tulevat asteittain häviämään ja että koko suuruniversumi tulee toimimaan täydellisyyden saavuttaneena kokonaisuutena.
On mahdollista, että Korkein tuolloin saattaa
henkilökohtaisesti asua Uversassa, Orvontonin päämajassa, josta hän tulee
ohjailemaan ajallisten luomistulosten hallintoa. Mutta tämä on todellakin
pelkkä otaksuma. Varmaa kuitenkin on, että Korkeimman Olennon persoonallisuus
tulee ehdottomasti olemaan tavoitettavissa jostakin nimenomaisesta
sijaintipaikasta, vaikka hänen
[sivu 1293]
jumaluusläsnäolonsa kaikkiallisuus
luultavasti edelleen läpäiseekin universumien universumin. Mikä tuon aikakauden
superuniversumikansalaisten suhde tulee olemaan Korkeimpaan, sitä emme tiedä,
mutta se saattaa olla jotakin senkaltaista kuin on Havonan
syntyperäisasukkaiden ja Paratiisin-Kolminaisuuden välillä nykyisin vallitseva
yhteys.
Noiden tulevien päivien täydellistynyt
suuruniversumi tulee olemaan varsin erilainen kuin se on nykyään. Avaruuden
galaksien sykähdyttävät organisointihankkeet, elämän istuttaminen ajallisuuden
epävakaisiin maailmoihin ja harmonian luominen kaaoksesta, kauneuden
kehittäminen potentiaaleista, totuuden luominen merkityksistä ja hyvyyden
kehittäminen arvoista, kaikki ne kuuluvat silloin menneisyyteen. Ajallisuuden
universumit ovat saavuttaneet finiittisen kohtalon täyttymyksen! Ja ehkäpä
silloin levähdetään hetken aikaa, rentoudutaan aikakaudet aikakausien perään
jatkuneesta kamppailusta evolutionaarisen täydellisyyden saavuttamiseksi. Mutta
ei kauan! Varmasti, taatusti ja heltymättömästi Perimmäisen Jumalan esiin
nousevan Jumaluuden arvoitus antaa haasteen näille vakiintuneiden universumien
täydellistyneille kansalaisille, niin kuin Korkeimman Jumalan tavoittelu kerran
toimi haasteena heidän eteenpäin ponnisteleville esivanhemmilleen. Kosmista
päämäärää verhoava esirippu vetäytyy sivuun ja paljastaa uusilla ja
korkeammilla, luotujen kokemuksen perimmäisyydessä paljastuneilla tasoilla
tapahtuvan Universaalisen Isän saavuttamiseen tähtäävän houkuttelevan
absoniittisen tavoittelun transsendenttisen suurenmoisuuden.
[Toimituksesta
huolehti muuan tilapäisesti Urantialla oleskeleva Voimallinen Sanansaattaja.]