[sivu 967]
FETISSIT, TAIKAKALUT JA MAGIA
KÄSITYS hengen asettumisesta elottomaan kappaleeseen, eläimeen tai ihmiseen on ikivanha ja kunnianarvoisa uskomus, joka on ollut vallalla uskonnon kehityksen alusta saakka. Tämä oppi hengen vallassa olemisesta on puhtainta fetisismiä. Villi-ihminen ei palvo välttämättä fetissiä, vaan varsin johdonmukaisesti hän palvoo ja kunnioittaa siinä asustavaa henkeä.
Fetissin hengestä uskottiin ensi vaiheessa, että se oli vainajahenki; myöhemmin oletettiin korkeampien henkien asustavan fetisseissä. Ja
sitten fetissikultissa lopulta yhdistyivät kaikki alkukantaiset käsitykset aaveista, sieluista, hengistä ja riivaajien vallassa
olemisesta.
Alkukantainen ihminen halusi tehdä aina kaikesta epätavallisesta fetissin, siksi monet fetissit olivat sattuman satoa. Ihminen on sairas, jotakin tapahtuu, ja hän paranee. Näin on myös monien lääkkeiden maineen ja sattumalta löydettyjen sairaudenhoitokeinojen laita. Uniin liittyneet esineet muuttuivat helposti fetisseiksi. Tulivuorista, mutta ei tavallisista vuorista, tuli fetissejä; samoin pyrstötähdistä, mutta ei tavallisista tähdistä. Alkuaikojen ihminen katsoi tähdenlentojen ja meteorien osoittavan erityisten vierailevien henkien saapumista maan päälle.
Ensimmäiset fetissit olivat sellaisia pieniä kiviä, joissa oli omalaatuisia merkkejä, ja siitä lähtien ihminen on etsinyt "pyhiä kiviä". Helminauha oli aikoinaan pyhien kivien kokoelma, kokonainen taikakalupatteri. Monilla heimoilla oli fetissikiviä, mutta harvat niistä ovat säilyneet niin kuin ovat Kaaban kivi ja Sconen kivi. Tuli ja vesi kuuluivat myös ensimmäisten fetissien joukkoon. Tulenpalvontaa ja uskoa pyhään veteen esiintyy vielä nykyäänkin.
Puufetissit kuuluvat myöhempään kehitykseen, mutta joidenkin heimojen keskuudessa pitkään jatkunut luonnonpalvonta toi muassaan uskon taikakaluihin, joissa asui jonkinlainen luonnonhenki. Kun kasveista ja hedelmistä tuli fetissejä, niiden syömisestä tuli samalla tabu. Omena liitettiin tähän kategoriaan ensimmäisten joukossa. Levantin kansanheimot eivät koskaan syöneet omenaa.
Jos eläin söi ihmislihaa, eläimestä tuli fetissi. Koirasta tuli tällä
tavoin parsilaisten pyhä eläin. Jos fetissi on eläin ja vainajahenki asuu siinä
pysyvästi, silloin fetisismi saattaa hipoa jälleensyntymisen ajatusta.
Villi-ihmiset kadehtivat monin tavoin eläimiä. He eivät tunteneet olevansa
niitä parempia, ja usein he saivat nimen lempieläimensä mukaan.
Kun eläimistä
tuli fetissejä, siitä oli seurauksena fetissieläimen lihan syöntiä koskevia
tabuja. Apinoista ja marakateista tuli ihmistä muistuttavan ulkonäkönsä vuoksi
jo varhaisessa vaiheessa fetissieläimiä. Samalla tavalla suhtauduttiin
myöhemmin myös käärmeisiin, lintuihin ja sikoihin.
[sivu 968]
Lehmä oli yhteen
aikaan fetissi ja maito oli tabu, samalla kun lehmän ulosteita pidettiin
suuressa arvossa. Käärmettä kunnioitettiin Palestiinassa eritoten
foinikialaisten keskuudessa, jotka juutalaisten tavoin pitivät sitä pahojen
henkien äänitorvena. Monet nykyajankin ihmiset uskovat vielä matelijoiden
lumovoimaan. Käärmeen kunnioittamista on esiintynyt koko matkan Arabiasta
Intian kautta punaisten ihmisten moqui-heimon luo, joka esitti käärmetansseja.
Tietyt
viikonpäivät olivat fetissejä. Perjantaita on iät ja ajat pidetty epäonnen
päivänä ja numeroa kolmetoista pahana lukuna. Onnennumerot kolme ja seitsemän
ovat perua myöhemmistä uskonnollisista ilmoituksista. Alkuaikojen ihmisten
onnennumero oli neljä, ja se johdateltiin jo varhain tapahtuneesta neljän
ilmansuunnan tiedostamisesta. Karjan tai muun omaisuuden laskemisen katsottiin
tuovan epäonnea; entisajan ihmiset vastustivat aina väestönlaskentaa,
"ihmisten lukemista".
Alkuaikojen
ihminen ei tehnyt sukupuolielämästä mitään turhanaikaista fetissiä, sillä
lisääntymistoiminnalle uhrattiin huomiota vain rajoitetusti. Villi-ihminen
suhtautui asioihin luonnollisesti, hän ei ollut rivo eikä hekumallinen.
Sylki oli
voimallinen fetissi. Riivaajat voitiin ajaa ulos sylkäisemällä henkilön päälle.
Jos vanhempi tai arvokkaampi henkilö sylki jonkun päälle, se oli asianomaiselle
mitä suurin kohteliaisuus. Ihmisen ruumiinosia pidettiin potentiaalisina
fetisseinä, tällä tavoin suhtauduttiin erityisesti hiuksiin ja kynsiin.
Päälliköiden pitkiksi venähtäneitä sormenkynsiä pidettiin erittäin suuressa
arvossa, ja niistä leikellyt kynnenpätkät olivat väkevä fetissi. Usko
pääkallofetisseihin selittää kokolailla, miksi myöhempinä aikoina harjoitettiin
ihmismetsästystä. Napanuora oli suuresti arvostettu fetissi, ja vielä
nykyaikanakin siihen suhtaudutaan tällä tavoin Afrikassa. Ihmiskunnan
ensimmäinen leikkikalu oli talteen pantu napanuora. Kun siihen pujotettiin
helmiä, kuten usein tehtiin, se oli ihmisen ensimmäinen kaulakoru.
Kyttyräselkäisiä
ja raajarikkoisia lapsia pidettiin fetisseinä. Mielenvikaisten uskottiin olevan
kuunlyömiä. Alkukantainen ihminen ei kyennyt tekemään eroa nerouden ja
mielenvikaisuuden välillä. Idiootit joko hakattiin kuoliaiksi tai sitten heitä
kunnioitettiin fetissipersoonallisuuksina. Hysteria vahvisti entisestään kansan
keskuudessa esiintynyttä uskoa noituuteen. Epileptikot olivat monissa
tapauksissa pappeja ja poppamiehiä. Juopumusta pidettiin eräänä henkien
vallassa olemisen muotona. Kun villi-ihminen osallistui juominkeihin, hän
kiinnitti kasvinlehden hiuksiinsa ilmoittaen sillä tavoin, ettei hän ota
vastuuta teoistaan. Myrkyistä ja päihteistä tuli fetissejä, sillä niiden
katsottiin olevan henkien vallassa.
Monet ihmiset pitivät neroja viisaan hengen vallassa
olevina fetissipersoonallisuuksina. Ja nämä lahjakkaat ihmiset oppivat pian
turvautumaan petokseen ja juonikkuuteen omia itsekkäitä etujaan edistääkseen.
Fetissi-ihmisestä ajateltiin, että hän oli jotenkin enemmän kuin ihminen: hän
oli jumalallinen, jopa erehtymätön. Näin päälliköt, kuninkaat, papit, profeetat
ja kirkkoruhtinaat lopulta käyttelivät suurta valtaa ja nauttivat rajattomasta
toimintaoikeudesta.
Vainajahenkien
arveltiin asuvan mieluiten jossakin sellaisessa esineessä, joka oli kuulunut
vainajalle, kun hän vielä eli lihallisessa hahmossa. Tämä usko selittää monien
nykyajan pyhäinjäännösten tehoisuuden. Muinaisajan ihmiset kunnioittivat aina
edesmenneiden johtajiensa luita, ja monet suhtautuvat pyhimysten ja sankareiden
luurangon jäännöksiin yhä taikauskoisella kunnioituksella. Vielä nykyäänkin
tehdään pyhiinvaellusmatkoja suurmiesten haudoille.
Usko
pyhäinjäännöksiin on muinaisen fetissikultin seurausilmiö. Nykyuskontojen
pyhäinjäännökset merkitsevät yritystä järkiperäistää villi-ihmisen fetissiä ja
sillä keinoin nostaa se nykyajan uskonnollisissa järjestelmissä arvokkaaseen ja
kunnioitettavaan asemaan. On pakanallista uskoa fetisseihin ja magiaan, mutta
on olevinaan aivan oikein hyväksyä pyhäinjäännökset ja ihmeet.
[sivu 969]
Liedestä,
tulisijasta, tuli enemmän tai vähemmän fetissi, pyhä paikka. Pyhäköt ja
temppelit olivat aluksi fetissipaikkoja siksi, että vainajat haudattiin niihin.
Mooses pystytti heprealaisten fetissimajan paikkaan, jossa se suojasi muuatta
suurfetissiä: siihen aikaan vallinnutta käsitystä Jumalan laista. Mutta
israelilaiset eivät koskaan luopuneet erityisestä kanaanilaisille ominaisesta
uskosta kivialttariin: "Ja tämä kivi, jonka olen patsaaksi pystyttänyt, on
oleva Jumalan huone." He uskoivat vilpittömästi, että heidän Jumalansa henki
asui tällaisissa kivialttareissa, jotka itse asiassa siis olivat fetissejä.
Varhaisimmat
kuvat tehtiin maineikkaiden vainajien ulkomuodon ja muiston säilyttämiseksi; ne
olivat itse asiassa muistomerkkejä. Epäjumalain kuvat olivat eräs fetisismin
jalostuma. Alkukantaiset ihmiset uskoivat, että pyhittämisseremonia sai hengen
asettumaan kuvaan. Kun tietyt esineet siunattiin, niistäkin tuli taikakaluja.
Lisätessään
toisen käskyn ammoiseen Dalamatian moraalilakiin Mooses yritti hillitä
fetissinpalvontaa heprealaisten keskuudessa. Hän opasti heitä
yksityiskohtaisesti, etteivät he tekisi minkäänlaista kuvaa, joka saatettaisiin
pyhittää fetissiksi. Hän sanoi selvin sanoin: "Älä tee veistettyä kuvaa,
äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä,
jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat maailman
vesissä." Vaikka tämä käsky osaltaan suuresti viivästyttikin taiteen
kehitystä juutalaisten keskuudessa, vähensi se todellakin myös
fetissinpalvontaa. Mutta Mooses oli liian viisas koettaakseen yht'äkkiä
syrjäyttää ikivanhat fetissit, ja siksi hän myöntyi tiettyjen muinaisjäännösten
sijoittamiseen lakitaulujen viereen sille yhdistetylle sota- ja uskonnolliselle
alttarille, joka oli arkki.
Sanoistakin tuli
lopulta fetissejä, aivan erityisesti niistä, joita pidettiin Jumalan sanoina.
Monien uskontojen pyhistä kirjoista on näin tullut fetisistisiä vankiloita,
jotka sulkevat ihmisen hengellisen mielikuvituksen muuriensa sisään. Mooseksen
fetissienvastaisesta ponnistelusta tuli kaikista suurin fetissi; hänen käskyään
käytettiin myöhemmin taiteen mustaamiseen sekä kauneudesta nauttimisen ja sen
ihailemisen jarruttamiseen.
Muinaisina
aikoina se fetissisana, jolla oli arvovaltaa, oli pelkoa herättävä opinkappale,
kauhistuttavin kaikista ihmistä orjuuttaneista tyranneista. Opinkappalefetissi
petkuttaa ihmisen antamaan periksi kiihkoilulle, fanaattisuudelle,
taikauskoisuudelle ja suvaitsemattomuudelle sekä antautumaan mitä hirveimpiin
barbaarisiin julmuuksiin. Nykyinen kunnioitus viisautta ja totuutta kohtaan on
vasta hiljattain tapahtunutta vapautumista fetissienmuodostamisalttiudesta
ajattelun ja järkeilyn korkeammille tasoille. Mitä tulee niihin
fetissikirjoitusten kokoelmiin, joita eri uskonnonharjoittajat pitävät pyhinä
kirjoina, niin niiden osalta ei uskota pelkästään, että se, mitä kirjassa
on, on totta, vaan myös, että kirjaan sisältyy joka ainoa totuus. Mikäli jokin
näistä pyhistä kirjoista sattuu sanomaan maapalloa litteäksi, niin muuten
tervejärkiset miehet ja naiset kieltäytyvät pitkien sukupolvien ajan
hyväksymästä vastaansanomatonta todistusta siitä, että planeetta on pyöreä.
Tapa avata jokin
näistä pyhistä kirjoista ja antaa katseen osua johonkin umpimähkäiseen
tekstikohtaan, jonka noudattaminen saattaa määrätä ratkaisun tärkeissä elämäntilanteissa
tai hankkeissa, ei ole muuta kuin silkkaa fetisismiä. Valan vannominen käsi
"pyhällä kirjalla" tai vannominen jonkin syvästi kunnioitetun esineen
kautta on eräs jalostuneen fetisismin muoto.
Mutta kehityksen
etenemistä toki merkitsee se, että lakataan pelkäämästä villiheimon päällikön
kynnensirufetissejä ja siirrytään palvomaan verratonta kirjeiden, lakien,
legendojen, allegorioiden, myyttien, runojen ja kronikoiden kokoelmaa. Nämä
kirjeet, legendat ja muut kun sentään heijastavat monien vuosisatojen kuluessa
seuloutunutta moraalista viisautta ainakin siihen aikaan ja hetkeen saakka,
jolloin ne koottiin "pyhäksi kirjaksi".
[sivu 970]
Jotta sanoista olisi tullut fetissejä, niitä tuli pitää
henkeytettyinä, ja oletetusti jumalallisesti henkeytettyihin kirjoituksiin
vetoaminen johti suoraan kirkon arvovallan vakiinnuttamiseen, kun taas
ei-kirkollisten muotokaavojen kehitys johti valtion arvovallan
toteutumiseen.
Fetisismiä
esiintyi kaikissa alkukantaisissa kulteissa aina varhaisimmasta pyhiin kiviin
uskomisesta lähtien ja edelleen epäjumalainpalvonnassa, kannibalismissa ja
luonnonpalvonnassa sekä lopulta totemismissa.
Totemismissa
yhdistyvät sosiaaliset ja uskonnolliset riitit. Alkuvaiheessa ajateltiin, että
biologiseksi esi-isäksi oletetulle toteemieläimelle osoitettu kunnioitus takasi
ravinnonsaannin. Toteemit olivat samalla kertaa sekä ryhmän että ryhmän jumalan
symboleja. Tällainen jumala oli yhtä kuin sukukunta persoonallistettuna.
Totemismi oli eräs vaihe muutoin henkilökohtaisen uskonnon
sosiaalistamispyrkimyksessä. Toteemista kehittyivät lopulta nykyajan eri
kansojen liput eli kansallisuussymbolit.
Fetissilaukku,
lääkelaukku, oli massi, joka sisälsi arvossapidetyn valikoiman vainajahengin
kyllästettyjä tavaroita, eikä muinainen poppamies koskaan sallinut laukkunsa --
mahtinsa symbolin -- koskettaa maata. Kahdennenkymmenennen vuosisadan
sivistyskansat pitävät niin ikään huolen siitä, etteivät heidän lippunsa,
kansallisuustietoisuuden tunnuksensa, milloinkaan kosketa maata.
Papin tai kuninkaan virka-asemaan kuuluvia virkamerkkejä
pidettiin lopulta fetisseinä, ja korkeimman yhteiskunnallisen aseman fetissi on
kulkenut monien kehitysvaiheiden läpi edettäessä sukukunnista heimoiksi,
feodaalisesta yliherruudesta täysivaltaisuuteen ja toteemeista lippuihin.
Fetissikuninkaat ovat hallinneet "jumalallisin oikeuksin", ja
vallalla ovat olleet monet muutkin hallitusmuodot. Ihmiset ovat luoneet myös
demokratiafetissin: kollektiivisesti "yleiseksi mielipiteeksi"
kutsutun tavallisen ihmisen ajatusten jalustallenostamisen ja palvomisen. Yhden
ihmisen mielipiteelle, erillään tarkasteltuna, ei panna paljonkaan painoa,
mutta kun monet ihmiset kollektiivisesti toimivat demokratiana, tälle samalle
keskinkertaisen ihmisen mielipiteelle annetaan valta määrätä, mikä on
oikeudenmukaista ja mitkä ovat oikeamielisyyden normit.
Sivistynyt
ihminen käy tieteensä keinoin käsiksi reaalisen ympäristön ongelmiin.
Villi-ihminen koetti magian keinoin ratkaista ympärilleen kuvittelemansa
aaveiden maailman todelliset ongelmat. Magia oli menetelmä, jolla vaikutettiin
oletettuun henkiympäristöön. Selittämätöntä voitiin loputtomasti selittää
henkimaailman vehkeilyillä. Magia oli keino saada henget vapaaehtoiseen
yhteistyöhön ja fetissejä tai muita ja voimakkaampia henkiä hyväksi käyttäen
pakottaa ne antamaan vastentahtoista apuaan.
Magian, noituuden ja henkienmanaamisen
tavoite oli kaksinainen:
1. Päästä näkemään tulevaisuuteen.
2. Saada aikaan myönteisiä muutoksia ympäristössä.
Tieteen ja magian tavoitteet ovat identtiset. Ihmiskunta on etenemässä magiasta tieteeseen, ei mietiskelyn ja järkeilyn keinoin, vaan pikemminkin pitkän kokemuksen kautta, vähitellen ja vaivalloisesti. Ihminen on vähitellen kulkemassa selkä edellä totuuteen, hänen lähtökohtansa on erheessä, hän etenee erheessä mutta lopulta hän pääsee totuuden kynnykselle. Vasta tieteellisen metodin ilmaantumisen myötä hän on kääntänyt katseensa eteenpäin. Mutta alkuaikojen ihmisellä ei ollut muita vaihtoehtoja kuin kokeileminen tai menehtyminen.
Alkuaikojen taikauskon
herättämä lumoutuminen oli myöhemmän tieteellisen
uteliaisuuden äiti. Näihin alkukantaisiin
taikauskoihin sisältyi edistyksellistä, dynaamista tunnelatausta: pelkoa
[sivu
971]
ja uteliaisuutta. Muinaisessa magiassa oli
eteenpäin pakottavaa voimaa. Nämä taikauskot olivat merkkinä siitä, että
ihmisessä oli syttynyt halu tuntea planetaarinen ympäristönsä ja hallita sitä.
Magia sai näin
voimakkaan otteen villi-ihmisestä siksi, ettei tämä kyennyt ymmärtämään
luonnollisen kuoleman käsitettä. Myöhemmin kehittynyt perisynnin käsitys
vaikutti merkittävästi siihen suuntaan, että magian ote ihmisrodusta hellitti
sikäli, että siitä saatiin selitys luonnolliselle kuolemalle. Yhteen aikaan ei
ollut mitenkään epätavallista, että kymmenen syytöntä henkilöä surmattiin
siksi, että heidän luultiin olevan vastuussa yhden henkilön luonnollisesta
kuolemasta. Tämä on eräänä syynä siihen, mikseivät muinaisajan kansat
lisääntyneet nopeammin, ja se pitää joidenkin afrikkalaisheimojen kohdalla
paikkansa edelleenkin. Syytetty tunnustautui tavallisesti syylliseksi, vaikka
hän silloin saattoikin olla varma kuolemastaan.
Villi-ihmiselle magia on luonnollista. Hän uskoo, että
vihollinen tosiaankin on surmattavissa siten, että harjoitetaan noituutta tämän
päästä leikattuja hiuksia tai tämän sormenkynsistä leikattuja kynnenkappaleita
kohtaan. Käärmeenpuremien kohtalokkuus pantiin noidan harjoittaman magian
syyksi. Magiaa vastaan käytävän taistelun vaikeus johtuu siitä tosiasiasta, että
pelko voi tappaa. Alkukantaiset kansat pelkäsivät magiaa niin suuresti, että se
todellakin tappoi, ja tällaiset seuraamukset olivat omiaan antamaan pontta
tälle erheelliselle uskolle. Ellei niin käynyt, tarjolla oli aina jokin
uskottavantuntuinen selitys; puutteellisen magian parannuskeino oli vieläkin
suurempi määrä magiaa.
Koska mistä
tahansa ihmisruumiiseen liittyvästä saattoi tulla fetissi, joutui varhaisimman
ajan magia tekemisiin hiusten ja kynsien kanssa. Ihmisruumiin luonnollisiin
jätöksiin liittyvä salailu juontaa juurensa sellaisesta pelosta, että
vihollinen saattaisi saada haltuunsa jotakin ruumiista peräisin olevaa ja
käyttää sitä vahingolliseen magiaan. Kaikki ruumiineritteet kätkettiin sen
vuoksi huolellisesti maahan. Julkisesta sylkemisestä pidätyttiin pelosta, että
sylkeä käytettäisiin turmiolliseen magiaan. Siksi sylky aina peitettiin. Jopa
ruoantähteistä, vaatteista ja koristeista saattoi tulla magian välikappaleita.
Villi-ihminen ei koskaan jättänyt mitään ateriantähteitään pöydälle. Ja kaikki
tämä tehtiin pelosta, että itse kunkin viholliset saattaisivat käyttää näitä
aineksia maagisiin riitteihin, eikä suinkaan siksi, että tällaisille tavoille
olisi annettu mitään hygieenistä arvoa.
Maagisia
taikakaluja pantiin kokoon mitä erilaisimmista aineksista: ihmislihasta,
tiikerin kynsistä, krokotiilin hampaista, myrkkykasvien siemenistä,
käärmeenmyrkystä ja ihmisen hiuksista. Vainajan luut olivat perin maagisia.
Jopa jalanjälkien tomua voitiin käyttää magiaan. Muinaiskansat uskoivat lujasti
lemmentaikoihin. Veri ja muut ruumiineritteet kykenivät herättämään rakkauden
maagisen tehovoiman.
Kuvilla
oletettiin olevan tehoa magian harjoituksessa. Kuvia rakennettiin, ja kun niitä
kohdeltiin huonosti tai hyvin, uskottiin, että sillä olisi sama vaikutus kuvan
esittämään henkilöön. Ostopuuhissa ollessaan taikauskoisilla henkilöillä oli
tapana pureksia kovaa puunpalaa myyjän sydämen pehmittämiseksi.
Mustan lehmän
maito oli äärimmäisen maagista, niin olivat myös mustat kissat. Keppi tai sauva
oli maaginen, niin myös rummut, tiu'ut ja solmut. Kaikki ikivanhat esineet
olivat maagisia taikakaluja. Uuden tai korkeamman sivilisaation noudattamiin
tapoihin suhtauduttiin niiden oletetusti pahan maagisen luonteen vuoksi
paheksuvasti. Kirjoittamiseen, kirjanpainamiseen ja kuviin suhtauduttiin kauan
aikaa tällä tavoin.
Alkukantainen
ihminen uskoi, että nimiin oli suhtauduttava kunnioittavasti -- eritoten
jumalien nimiin. Nimeä pidettiin entiteettinä, fyysisestä persoonallisuudesta
erillään vaikuttavana tekijänä. Sitä pidettiin yhtä suuressa arvossa kuin
sielua ja varjoa. Nimi annettiin lainan pantiksi; ihminen ei saanut käyttää
nimeään ennen kuin hän oli sen lainansa maksamalla lunastanut. Nykyään
kirjoitetaan nimi velkasitoumuksen alle. Ihmisen nimestä tuli pian tärkeä
tekijä magiassa. Villi-ihmisellä oli kaksi
[sivu 972]
nimeä. Tärkeää nimeä pidettiin aivan liian pyhänä
arkipäiväisissä tilanteissa käytettäväksi, sen vuoksi hänellä oli toinen eli
jokapäiväinen nimi -- lisänimi. Muukalaisille hän ei koskaan kertonut oikeaa
nimeään. Jokainen luonteeltaan epätavallinen kokemus sai hänet muuttamaan
nimensä. Toisinaan niin tehtiin, kun koetettiin parantaa sairaus tai saada onni
kääntymään. Villi-ihminen saattoi saada uuden nimen ostamalla sellaisen
heimopäälliköltä, ja ihmiset sijoittavat vieläkin rahaa arvonimiin ja
oppiarvoihin. Mutta Afrikan bushmannien kaltaisten alkukantaisimpien heimojen
keskuudessa ei ole olemassa henkilökohtaisia nimiä.
Magiaa harjoitettiin
käyttämällä taikasauvoja, "poppakonsteja" ja loitsuja, ja magian
harjoittajalla oli tapana työskennellä alasti. Alkuaikain noitien joukossa oli
naisia enemmän kuin miehiä. Magiassa "lääkintä" merkitsee mysteeriä,
ei hoitoa. Villi-ihminen ei milloinkaan tohtoroinut itseään. Hän ei koskaan
käyttänyt lääkkeitä paitsi magian erikoistuntijain neuvosta.
Kahdennenkymmenennen vuosisadan voodoo-tohtorit ovat tyypillisiä entisajan
noitia.
Magiassa oli
sekä julkinen että yksityinen osa-alueensa. Poppamiehen, shamaanin tai papin
harjoittamana magian oletettiin koituvan koko heimon hyväksi. Noidat, velhot ja
taikurit toimivat yksityisen magian toimittajina -- henkilökohtaisen ja
itsekkään magian, jota harjoitettiin pakottamiskeinona aiheuttamaan asianomaisen
vihamiehille pahaa. Kaksihenkisyyden käsitys -- hyvät ja pahat henget -- sai
aikaan myöhemmän uskon valkoiseen ja mustaan magiaan. Ja uskonnon kehittyessä
magia oli sana, jota käytettiin oman kultin ulkopuolella esiintyvistä
henkitoiminnoista, ja se tarkoitti myös vanhempia aaveuskomuksia.
Sanayhdistelmät,
messuamis- ja loitsurituaalit olivat erittäin taikavoimaisia. Jotkin
alkuaikojen loitsut kehkeytyivät lopulta rukouksiksi. Ennen pitkää alettiin
harjoittaa jäljittelymagiaa; rukoukset esitettiin näytellen. Noitatanssit eivät
olleet muuta kuin draamallisia rukouksia. Rukous syrjäytti vähitellen magian
uhritoimituksen osana.
Elehtiminen,
joka on vanhempaa kuin puhuminen, oli pyhempää ja maagisempaa, ja matkimisessa
uskottiin olevan paljon maagista voimaa. Punaiset ihmiset esittivät usein
puhvelitanssin, jossa yksi joukosta näytteli puhvelin osaa, ja kun hänet sitten
saatiin kiinni, se oli takeena edessä olevan metsästysretken onnistumisesta.
Vapunpäivän seksuaalijuhlat olivat yksinkertaisesti jäljittelevää magiaa,
väkevää viehättymistä kasvikunnassa esiintyviin seksuaalisiin intohimoihin.
Nukke ei aluksi ollut muuta kuin hedelmättömän vaimon käyttämä maaginen
taikakalu.
Magia oli se
oksa kehitysuskonnon puussa, joka loppujen lopuksi kantoi tieteen aikakaudeksi
kutsutun hedelmän. Usko astrologiaan johdatti astronomian kehittymiseen, usko
viisastenkiveen johti metallienkäsittelytaitoon, kun taas usko maagisiin
lukuihin laski matemaattisten tieteiden perustukset.
Mutta maailma,
joka oli näin täynnä taikakaluja, teki parhaansa hävittääkseen henkilökohtaisen
eteenpäinpyrkimisenhalun ja aloitteellisuuden. Ylimääräisen ponnistelun tai
ahkeruuden hedelmiä pidettiin maagisina. Jos miehellä kasvoi pellollaan enemmän
viljaa kuin hänen naapurillaan, hänet saatettiin raahata päällikön eteen
syytettynä sellaisesta, että hän oli houkutellut tämän lisäviljan laiskan
naapurinsa pellolta. Barbarian aikakaudella oli tosiaankin vaarallista tietää
kovin paljon, olihan aina uhkana mahdollisuus tulla teloitetuksi mustan magian
harjoittajana.
Tieto on vähin
erin poistamassa elämästä uhkapelin elementtiä. Mutta jos nykyiset
opetusjärjestelmät sattuisivat pettämään, tapahtuisi miltei välitön taantuminen
primitiivisiin magiauskomuksiin. Monien niin kutsuttujen sivistyneiden ihmisten
mielessä viipyy yhä näitä taikauskoisia käsityksiä. Kielessä on monia
fossiileja, jotka todistavat,
[sivu 973]
että rotu on
ollut kauan aikaa maagisen taikauskon vallassa. Tällaisia kielen ilmaisuja ovat
muiden muassa "lumottu", "huonojen tähtien alla syntynyt",
"riivattu", "olla henkeytetty", "taikoa
olemattomiin", "loihtia esiin", "hyvät haltiat",
"tenhoava", "noidannuoli" ja "häneen meni pahuuden
henki". Ja älykkäätkin ihmiset uskovat yhä hyvään onneen, pahaan silmään
ja astrologiaan.
Muinainen magia
oli nykyajan tieteen toukkakotelo -- tarpeellinen aikanaan, mutta ei nyt enää
käyttökelpoinen. Ja niinpä tietämättömän taikauskon harhakuvat kiihdyttivät
ihmisten alkeellista ajatusmaailmaa aina siihen asti, kunnes tieteen käsitteet
saattoivat syntyä. Tänään Urantia on tämän älyllisen kehityksen aamuhämärissä.
Maailman toinen puoli tavoittelee ahnaasti totuuden valoa ja tieteen tuottamia
tosiasioita, kun toinen puoli sen sijaan riutuu ikivanhan taikauskon ja vain
heikosti naamioidun magian kourissa.
[Esittänyt eräs
Nebadonin Loistava Iltatähti.]