[sivu
1867]
MATKALLA JERUSALEMIIN
TAIVAAN valtakunnasta pitämänsä ikimuistettavan saarnan jälkeisenä päivänä Jeesus ilmoitti, että hän ja apostolit lähtisivät seuraavana päivänä viettämään pääsiäistä Jerusalemissa ja että he matkan varrella kävisivät useissa etelä-Perean kaupungeissa.
Valtakunta-aiheesta pidetty puhe samoin kuin ilmoitus hänen menostaan pääsiäisjuhlille saivat kaikki hänen seuraajansa ajattelemaan, että hän oli lähdössä Jerusalemiin pystyttääkseen juutalaisten yliherruuteen perustuvan ajallisen valtakunnan. Kertoipa Jeesus valtakunnan aineettomasta luonteesta mitä hyvänsä, hän ei kyennyt pyyhkimään juutalaiskuulijoiden mielestä kokonaan pois ajatusta, jonka mukaan Messiaan oli määrä perustaa jonkinlainen kansallismielinen hallitus, jonka keskuspaikka olisi Jerusalem.
Mitä Jeesus sapattisaarnassaan sanoi, oli
omiaan vain hämmentämään valtaosaa hänen seuraajistaan; Mestarin esitys oli
ollut valaisuksi sangen harvoille. Johtohenkilöt ymmärsivät jotakin hänen
opetuksistaan, jotka käsittelivät sisimmässä olevaa valtakuntaa, "taivaan
valtakuntaa teidän sisimmässänne", mutta he tiesivät hänen puhuneen myös
toisesta ja tulevasta valtakunnasta, ja he luulivat hänen nyt lähtevän
Jerusalemiin perustamaan juuri tätä valtakuntaa. Kun he tämän odotuksen osalta
pettyivät, kun juutalaiset hänet hylkäsivät, ja myöhemmin, kun Jerusalem
kirjaimellisesti hävitettiin, he yhäkin tarrautuivat tähän toivoon uskoen
vilpittömästi, että Mestari suuressa väkevyydessä ja majesteettisessa loistossa
kohta palaisi tähän maailmaan perustaakseen luvatun valtakunnan.
Juuri tuona sunnuntai-iltapäivänä sattui, että Jaakob ja Johannes Sebedeuksen äiti Salome tuli molempine apostolipoikineen Jeesuksen luo, ja hän koetti sanakääntein, joilla puhuteltiin itämaista mahtimiestä, saada Jeesusta lupaamaan etukäteen, että tämä suostuisi, mitä ikinä hän pyytäisi. Mutta Mestari ei halunnut sellaista luvata. Sen sijaan hän kysyi Salomelta: "Mitä haluat minun tekevän hyväksesi?" Silloin Salome vastasi: "Mestari, nyt kun olet menossa Jerusalemiin perustamaan valtakunnan, tahtoisin pyytää sinua etukäteen lupaamaan minulle, että näillä minun pojillani olisi luonasi kunniasija niin, että toinen istuu valtakunnassasi sinun oikealla puolellasi ja toinen vasemmalla puolellasi."
Kuullessaan Salomen pyynnön Jeesus sanoi:
"Vaimo, sinä et tiedä, mitä sinä pyydät." Ja sitten hän näitä kahta
kunniankipeää apostolia suoraan silmiin katsoen sanoi: "Siksi, että jo
kauan aikaa olen tuntenut teidät ja rakastanut teitä; siksi, että olen jopa
asunut äitinne talossa; siksi, että Andreas on antanut teille tehtäväksi olla
kaiken aikaa seurassani, siksipä te sallitte äitinne tulla salaa luokseni
esittämään tällaisen hävyttömän pyynnön. Mutta sallikaa minun nyt esittää
teille tämä kysymys: Oletteko valmiit juomaan sen maljan, jonka minä kohta
juon?" Ja hetkeäkään asiaa ajattelematta Jaakob ja Johannes vastasivat:
"Olemme, Mestari, kyllä me olemme valmiit." Jeesus sanoi: "Minua
surettaa, ettette tiedä, miksi me menemme Jerusalemiin; olen murheissani,
ettette ymmärrä
[sivu 1868]
valtakuntani
luonnetta; olen pettynyt siitä, että tuotte äitinne esittämään minulle mokoman
pyynnön; mutta tiedän, että sydämessänne rakastatte minua; siksi minä
julistankin, että toden totta tulette juomaan karvaasta kalkistani ja että
saatte kuin saattekin oman osuutenne nöyryytyksestäni, mutta istumiset oikealla
puolellani ja vasemmalla puolellani eivät ole minun vallassani. Sellaiset
kunniasijat varataan niille, jotka Isäni osoittaa."
Tällä välin joku
oli jo ehtinyt toimittaa sanan tästä neuvonpidosta Pietarille ja muille
apostoleille, ja näitä närkästytti suuresti, että Jaakobilla ja Johanneksella
oli otsaa pyrkiä pääsemään suosioon heidän ohitseen ja että he yhdessä äitinsä
kanssa menivät salaa esittämään tuommoisen pyynnön. Kun he ryhtyivät asiasta
keskenään kiistelemään, Jeesus kutsui heidät kaikki yhteen sanoen:
"Tiedätte mainiosti, miten ei-juutalaisten hallitsijat harjoittavat
herruuttaan alamaisiaan kohtaan, ja kuinka mahtavat valtaansa käyttävät. Mutta
niin ei ole oleva taivaan valtakunnassa. Jokainen, joka haluaisi olla suuri
teidän joukossanne, tulkoon hänestä ensin teidän palvelijanne. Joka tahtoisi
olla valtakunnassa ensimmäinen, tulkoon hänestä teidän hoivaajanne. Minä sanon
teille, ettei Ihmisen Poika tullut hoivattavaksi, vaan hoivaamaan; ja nyt menen
Jerusalemiin antamaan pois elämäni täyttääkseni Isän tahdon ja palvellakseni
veljiäni." Nämä sanat kuultuaan apostolit vetäytyivät omiin oloihinsa
rukoilemaan. Samana iltana Jaakob ja Johannes esittivät vastaukseksi Pietarin
tuskitteluihin asianmukaiset anteeksipyynnöt kymmenelle muulle apostolille,
eivätkä heidän veljensä enää muistelleet heitä pahalla.
Pyytäessään
paikkaa Jerusalemissa Jeesuksen oikealta ja vasemmalta puolelta Sebedeuksen
pojat tuskin tajusivat, ettei kuluisi kuukauttakaan, kun heidän rakastettu
opettajansa riippuisi roomalaisella ristillä toisella puolellaan kuolemaa
tekevä varas ja toisella puolellaan muuan toinen lainrikkoja. Ja heidän
äitinsä, joka oli läsnä ristiinnaulitsemistilaisuudessa, muisti hyvin tämän
Jeesukselle Pellassa esittämänsä mielettömän pyynnön kunniapaikoista, joita hän
typeryyttään apostolipojilleen tavoitteli.
Maanantaiaamupäivänä,
maaliskuun 13 päivänä, Jeesus ja hänen kaksitoista apostoliaan jättivät
lopulliset jäähyväiset Pellan leirille ja suuntasivat kulkunsa kohti etelää
matkallaan niihin etelä-Perean kaupunkeihin, joissa Abnerin työtoverit sillä
hetkellä työskentelivät. He käyttivät yli kaksi viikkoa käyntiin näiden
seitsemänkymmenen sanansaattajan luona, ja sen jälkeen he menivät suoraa tietä
Jerusalemiin pääsiäiseksi.
Kun Mestari
lähti Pellasta, hänen jäljessään kulkivat ne tuhatkunta opetuslasta, jotka
olivat olleet leirillä apostolien mukana. Jokseenkin puolet tästä ryhmästä
erkani hänen seurastaan Jordanin kahluupaikalla, Jerikoon johtavalla tiellä,
kun he saivat kuulla hänen olevan menossa Heshboniin, ja kun hän oli esittänyt
saarnan aiheesta "kustannusten laskeminen". Nämä jatkoivat matkaansa
Jerusalemiin, kun ryhmän toinen puolisko taas seurasi hänen jäljessään kahden
viikon ajan ja vieraili etelä-Perean kaupungeissa.
Yleisesti ottaen
useimmat Jeesuksen lähimmistä seuraajista ymmärsivät, että Pellan leiri oli nyt
jätetty lopullisesti. Mutta he todellakin luulivat tämän osoittavan, että
Mestari vihdoin aikoi mennä Jerusalemiin ottamaan haltuunsa Daavidin
valtaistuimen. Hänen seuraajiensa valtaenemmistö ei koskaan kyennyt omaksumaan
mitään muuta käsitystä taivaan valtakunnasta; opettipa hän heille mitä tahansa,
he eivät suostuneet luopumaan tästä juutalaisesta valtakunta-ideasta.
Apostoli
Andreaksen antamien ohjeiden mukaan toimien Daavid Sebedeus sulki Pellan
vierasleirin keskiviikkona, maaliskuun 15 päivänä. Tuolloin siellä asui lähes
neljätuhatta vierasta, eivätkä siinä vielä olleet mukana ne yli tuhat henkilöä,
jotka oleskelivat apostolien seurassa opettajien leirinä tunnetussa paikassa
[sivu 1869]
ja jotka menivät
etelään Jeesuksen ja kahdentoista apostolin mukana. Niin paljon kuin Daavid
tunsikin mielipahaa niin tehdä, hän kuitenkin myi koko varustuksen lukuisille
eri ostajille ja kiiruhti varoineen Jerusalemiin, jossa hän myöhemmin luovutti
rahat Juudas Iskariotille.
Daavid oli
traagisen viimeisen viikon aikana Jerusalemissa, ja ristiinnaulitsemisen
jälkeen hän vei äitinsä mukanaan takaisin Beetsaidaan. Jeesusta ja apostoleja
odotellessaan Daavid pistäytyi Lasaruksen luona Betaniassa, ja häntä kuohutti
suunnattomasti tapa, jolla fariseukset olivat Lasaruksen kuolleistanousun
jälkeen ryhtyneet tätä vainoamaan ja ahdistelemaan. Andreas oli antanut
Daavidille ohjeen sanansaattajapalvelun lopettamisesta, ja kaikki tulkitsivat
sen merkiksi siitä, että valtakunta perustettaisiin kohta Jerusalemissa. Daavid
totesi olevansa vailla työtä ja oli jo melkein päättänyt ruveta itse itsensä
nimittäneeksi Lasaruksen puolustajaksi, kun hänen närkästyksestä johtuneen
huolenpitonsa kohde yht'äkkiä pakeni Filadelfiaan. Niinpä Daavid vähän
Jeesuksen kuolleistanousun jälkeen, ja sitten kun myös hänen äitinsä oli
kuollut, hankkiutui Filadelfiaan autettuaan ensin Marttaa ja Mariaa
luovuttamaan pois maaomaisuutensa. Filadelfiassa hän vietti yhdessä Abnerin ja
Lasaruksen kanssa loppuelämänsä, ja hänestä tuli kaikkien niiden valtakunnan
laajojen taloushankkeiden raha-asiainvalvoja, jotka Abnerin elinaikana
keskittyivät Filadelfiaan.
Jerusalemin
hävityksen jälkeen Antiokiasta tuli lyhyessä ajassa paavalilaisen
kristinuskon pääpaikka, kun Filadelfia sen sijaan pysyi abnerilaisen
taivaan valtakunnan keskuksena. Paavalilainen versio Jeesuksen opetuksista
ja Jeesuksesta levisi Antiokiasta koko läntiseen maailmaan; taivaan valtakunnan
abnerilaisversion lähetyssaarnaajat levittäytyivät Filadelfiasta Mesopotamian
ja Arabian joka puolelle aina siihen asti, kunnes islamin äkillinen nousu
myöhemmin hukutti alleen nämä Jeesuksen opetusten taipumattomat lähettiläät.
Kun Jeesus lähes
tuhatpäisine seurueineen saapui Jordanvirran kahluupaikalle Betaniassa, jota
toisinaan kutsuttiin Beetabaraksi, hänen opetuslapsilleen alkoi valjeta, ettei
hän aikonutkaan mennä suoraa päätä Jerusalemiin. Kun he siinä epäröivät ja
väittelivät keskenään, Jeesus kiipesi valtavan suurelle kivelle ja piti puheen,
joka sittemmin tuli tunnetuksi saarnana "kustannusten laskemisesta".
Mestari sanoi:
"Teidän,
jotka mielisitte tästä hetkestä alkaen kulkea jäljessäni, tulee olla valmiita
maksamaan hinta, joka kannetaan siitä, että täydestä sydämestään omistautuu
täyttämään Isän tahdon. Jos mielitte olla opetuslapsiani, teidän tulee olla
valmiita hylkäämään isä, äiti, vaimo, lapset, veljet ja sisaret. Jos joku
teistä haluaisi nyt olla opetuslapseni, hänen täytyy olla valmis luopumaan jopa
elämästään, kuten Ihmisen Poika kohta uhraa oman elämänsä viedäkseen päätökseen
sen tehtävän, että hän on maan päällä ja lihallisen hahmossa täyttänyt Isän
tahdon.
"Ellet ole
halukas maksamaan täyttä hintaa, voit tuskin olla opetuslapseni. Ennen kuin
jatkatte matkaa, jokaisen teistä tulisi istuutua ja laskea, paljonko
opetuslapsenani oleminen maksaa. Kuka teistä ryhtyisi rakentamaan mailleen
vartiotornia ensin istuutumatta ja laskematta kustannuksia nähdäkseen,
riittävätkö rahat sen valmiiksi saamiseen? Jos et ota tällä tavoin selvää
kustannuksista, saattaa käydä niin, että perustukset laskettuasi huomaat, ettet
pystykään viemään päätökseen, minkä olet aloittanut, ja kaikki naapurisi
ivaavat sen vuoksi sinua sanoen: 'Katsokaa, tämä
[sivu 1870]
mies ryhtyi
rakentamaan, muttei kyennyt viemään työtään päätökseen.' Entä missä on
sellainen kuningas, joka valmistautuessaan sotaan toista kuningasta vastaan ei
ensin istuutuisi ja selvittäisi, pystyykö hän kymmenentuhannen miehen voimalla
käymään sitä vastaan, jolla on kaksikymmentätuhatta? Ellei kuninkaalla ole
varaa käydä vihollistaan vastaan, koska hänellä ei ole siihen valmiutta, hän
lähettää tämän toisen kuninkaan luokse lähetystön pyytämään rauhanehtoja jo
tämän ollessa vielä kaukana.
"Nyt siis
teistä jokaisen tulee istuutua laskemaan, paljonko opetuslapsenani oleminen
aiheuttaa kustannuksia. Tästä hetkestä alkaen et voi seurata meitä, kuunnella
opetusta ja katsella tekojamme, vaan sinua vaaditaan kohtaamaan katkeraa vainoa
ja musertavankin pettymyksen edessä todistamaan tämän evankeliumin puolesta.
Ellet ole halukas luopumaan kaikesta, mitä olet, ja pyhittämään kaikkea, mitä
sinulla on, et kelpaa opetuslapsekseni. Jos sydämessäsi jo olet kukistanut
itsesi, sinun ei tarvitse pelätä ulkonaista voittoa, joka sinun on kohta
saavutettava, kun pääpapit ja saddukeukset hylkäävät Ihmisen Pojan, ja hänet
annetaan herjaavien epäuskoisten armoille.
"Nyt sinun
siis olisi tutkittava itseäsi päästäksesi selvyyteen siitä, millaisin
vaikuttimin olet opetuslapseni. Jos tavoittelet mainetta ja kunniaa, jos
mielesi halajaa maailmallista, olet kuin suola sen menetettyä makunsa. Ja kun
se, jota juuri suolaisuutensa vuoksi arvostetaan, on käynyt mauttomaksi, millä
se saadaan taas suolaiseksi? Sellainen höyste on hyödytön, eikä se kelpaa
muuhun kuin jätteiden joukkoon heitettäväksi. Olen nyt kehottanut teitä
palaamaan rauhassa kotiinne, ellette ole halukkaita juomaan kanssani maljaa,
jota parhaillaan laitetaan. Olen teille sanomasta päästyäni sanonut, ettei
valtakuntani ole tästä maailmasta, mutta te ette minua usko. Jolla on korvat
kuulla, hän kuulkoon, mitä sanon."
Heti nämä sanat
lausuttuaan Jeesus, joka kulki kahdentoista apostolin edessä, astui taipaleelle
kohti Heshbonia, ja häntä seurasi noin viisisataa henkilöä. Muutaman hetken
kuluttua toinen kansanjoukon puolisko jatkoi matkaansa Jerusalemiin. Hänen
apostolinsa samoin kuin johtavat opetuslapset pohtivat paljon äskeisiä sanoja,
mutta yhä he silti tarrautuivat uskomukseen, että valtakunta varmasti tämän
lyhyen vastoinkäymisten ja koettelemusten ajan jälkeen pystytettäisiin ainakin
jossain määrin heidän kauan vaalimiensa toiveiden mukaisesti.
Yli kahden
viikon ajan Jeesus ja kaksitoista apostolia monisatapäisen opetuslapsijoukon
saattamina vaelsivat etelä-Pereassa ja kävivät kaikissa niissä kaupungeissa,
joissa seitsemänkymmentä sanansaattajaa työskentelivät. Tällä seuduin asui
paljon ei-juutalaisia, ja koska Jerusalemin pääsiäisjuhlille menijöitä oli
harvassa, valtakunnan sanansaattajat jatkoivat opetus- ja saarnatoimintaansa
samaan tahtiin kuin ennenkin.
Jeesus tapasi
Abnerin Heshbonissa, ja Andreas määräsi, ettei pääsiäisjuhla saisi keskeyttää
seitsemänkymmenen sanansaattajan aherrusta. Jeesus antoi sellaisen neuvon, että
sanansaattajien tuli jatkaa toimintaansa täysin siitä välittämättä, mitä
Jerusalemissa kohta tapahtuisi. Abneria hän neuvoi myös sallimaan naisryhmän,
ainakin siihen halukkaiden, mennä Jerusalemiin pääsiäiseksi. Ja tämä oli
viimeinen kerta, jolloin Abner näki Jeesuksen lihallisessa hahmossa. Jeesuksen
Abnerille lausumat jäähyväissanat kuuluivat: "Poikani, tiedän, että tulet
olemaan uskollinen valtakuntaa kohtaan, ja rukoilen Isää, että hän soisi
sinulle viisautta rakastaa ja ymmärtää veljiäsi."
Sitä mukaa kun
he vaelsivat kaupungista kaupunkiin, suuri määrä heidän seuraajiaan jättäytyi
riveistä jatkaakseen matkaansa Jerusalemiin, joten siihen mennessä, kun Jeesus
lähti pääsiäisjuhlille, hänen mukanaan päivittäin kulkevien lukumäärä oli
huvennut vajaaseen kahteensataan.
[sivu 1871]
Apostolit
ymmärsivät Jeesuksen olevan menossa Jerusalemiin pääsiäiseksi. He tiesivät
sanhedrinin toimittaneen koko Israelille sanoman, että Jeesus oli tuomittu
kuolemaan, ja viestissä määrättiin, että jokaisen, joka tiesi hänen
olinpaikkansa, tuli tiedottaa siitä sanhedrinille. Ja kaikesta tästä huolimatta
he eivät kuitenkaan olleet yhtä hätäännyksissään kuin he olivat olleet silloin,
kun hän oli Filadelfiassa ilmoittanut heille olevansa menossa Betaniaan
katsomaan Lasarusta. Tämä asenteen muuttuminen sietämättömän pelon asenteesta
rauhoittuneeksi odottelun tilaksi johtui etupäässä Lasaruksen
kuolleistaheräämisestä. He olivat tulleet sellaiseen johtopäätökseen, että
Jeesus saattaisi hätätilanteessa vaikka osoittaa jumalallisen valtansa ja
saattaa vihamiehensä häpeään. Tämä toive, johon vielä kytkeytyi heidän
syvällisempi ja kypsempi uskonsa heidän Mestarinsa hengelliseen
ylivoimaisuuteen, oli syynä hänen lähimpien seuraajiensa osoittamaan
ulkonaiseen rohkeuteen, seuraajien, jotka nyt valmistautuivat seuraamaan häntä
Jerusalemiin, vastassaan sanhedrinin avoin julistus siitä, että Jeesuksen oli
kuoltava.
Useimmat apostolit
ja monet hänen lähipiirinsä opetuslapset eivät uskoneet mahdolliseksi
sellaista, että Jeesus kuolisi, sillä uskoessaan hänen olevan
"kuolleistanousu ja elämä" he pitivät häntä kuolemattomana ja jo
kuoleman voittaneena.
Matkallaan
Jerusalemiin Jeesus ja hänen seuraajansa leiriytyivät keskiviikkoiltana,
maaliskuun 29 päivänä, Liviasiin, saatuaan päätökseen kiertomatkansa
etelä-Perean kaupungeissa. Tämä oli se Liviaassa vietetty ilta, jolloin Simon
Selootti ja Simon Pietari, jotka olivat salaa sopineet, että heille tällä
paikkakunnalla luovutettaisiin yli sata miekkaa, saivat nämä aseet haltuunsa ja
jakoivat niitä kaikille, jotka suostuisivat vastaanottamaan sellaisen ja
kantamaan sitä viittansa alle kätkettynä. Simon Pietari kantoi miekkaansa vielä
sinä iltana, jona Mestari puutarhassa kavallettiin.
Varhain
torstaiaamuna, ennen kuin muut vielä olivat hereillä, Jeesus kutsui Andreaksen
luokseen ja sanoi: "Herätä veljesi! Minulla on heille puhuttavaa."
Jeesus oli tietoinen näistä miekoista ja siitä, ketkä hänen apostolinsa
sellaisen aseen olivat vastaanottaneet ja sellaista kantoivat, mutta hän ei
koskaan paljastanut heille tietävänsä tällaiset asiat. Andreaksen herätettyä
työtoverinsa ja näiden keräännyttyä yhteen muista erilleen Jeesus sanoi:
"Lapseni, olette olleet kanssani pitkän tovin, ja olen opettanut teille
paljon sellaista, mikä on tarpeen tätä aikaa ajatellen, mutta nyt tahtoisin
varoittaa teitä, ettette panisi luottamustanne sellaisiin, mitkä lihallisessa olomuodossa
edustavat epävarmuuksia, ettekä sellaisiin, mitkä ihmisen
puolustusvarustuksessa ovat heikkouksia, käydessämme kohti edessämme olevia
koettelemuksia ja koetusta. Olen pyytänyt teidät tänne muista erilleen, jotta
minulla olisi vielä kerran tilaisuus selväsanaisesti kertoa teille, että olemme
menossa Jerusalemiin, jossa niin kuin tiedätte Ihmisen Poika on jo tuomittu
kuolemaan. Sanon teille taas kerran, että Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja
uskonnollisten vallanpitäjien käsiin ja että nämä tulevat hänet tuomitsemaan ja
luovuttamaan hänet sitten pakanain käsiin. Ja niin he tulevat pilkkaamaan
Ihmisen Poikaa, jopa sylkemään hänen päälleen ja ruoskimaan häntä, ja he
toimittavat hänet kuolemaan. Ja kun he tappavat Ihmisen Pojan, älkää
kauhistuko, sillä teen tiettäväksi, että hän on kolmantena päivänä nouseva
kuolleista. Ottakaa tästä vaarin ja muistakaa minun teitä ennalta
varoittaneen."
Taas kerran
apostolit olivat ymmällään, mykistyneitä. Mutta he eivät osanneet ottaa hänen
sanojaan kirjaimellisesti; he eivät kyenneet käsittämään, että Mestari
tarkoitti täsmälleen sitä, mitä hän sanoi. Se, että he itsepintaisesti uskoivat
maan päälle perustettavaan ajalliseen valtakuntaan, jonka pääkaupunki olisi
Jerusalem, sokaisi heidät niin pahasti, etteivät he yksinkertaisesti voineet --
halunneet -- antaa itselleen lupaa hyväksyä Jeesuksen sanomaa kirjaimelliseksi.
Kaiken päivää he pohtivat, mitä Mestari mahtoi tarkoittaa moisilla
[sivu 1872]
omituisilla
julistuksillaan. Mutta kenelläkään heistä ei ollut rohkeutta esittää hänelle
kysymystä näistä lausumista. Vasta Mestarin kuoleman jälkeen nämä hämmentyneet
apostolit havahtuivat tietoisuuteen siitä, että hän ennen
ristiinnaulitsemistaan olikin puhunut heille selvät ja suorat sanat.
Liviaassa sattui
myös, että muutamat ystävällismieliset fariseukset tulivat Jeesuksen luokse
heti aamiaisen jälkeen ja sanoivat: "Pakene kiireesti näiltä tienoilta,
sillä niin kuin Herodes kerran tavoitteli Johannesta, niin hän nyt tavoittelee
sinun tappamistasi. Hän pelkää kansannousua ja on päättänyt tappaa sinut.
Tuomme sinulle tämän varoituksen, jotta sinulla olisi tilaisuus päästä
pakoon."
Ja tämä oli
osaksi totta. Lasaruksen kuolleistanousu pelästytti ja säikäytti Herodeksen ja
tietäessään, että sanhedrin oli rohjennut tuomita Jeesuksen, ja vieläpä ennen
oikeudenkäyntiä, Herodes päätti joko tappaa Jeesuksen tai ajaa hänet pois
omalta hallintoalueeltaan. Todellisuudessa hän halusi toteuttaa jälkimmäisen
vaihtoehdon, sillä hän pelkäsi Jeesusta niin suuresti, että toivoi, ettei hänen
olisi pakko tätä teloituttaa.
Kuultuaan, mitä
fariseuksilla oli sanottavaa, Jeesus vastasi: "Olen sangen hyvin perillä
Herodeksesta ja hänen pelostaan tätä valtakunnan evankeliumia kohtaan. Mutta
älkää erehtykö luulemaan, etteikö hän paljon mieluummin näkisi, että Ihmisen
Poika menee Jerusalemiin ja kärsii ja kuolee pääpappien käsissä. Kätensä jo
Johanneksen verellä tahrattuaan hänellä ei ole mitään halua joutua vastuuseen
Ihmisen Pojan kuolemasta. Menkääpä te kertomaan sille ketulle, että Ihmisen Poika
saarnaa tänään Pereassa, menee huomenna Juudeaan ja muutaman päivän kuluttua
hän on vienyt täyttymykseen tehtävänsä maan päällä ja on valmis nousemaan Isän
tykö."
Sitten Jeesus
apostoliensa puoleen kääntyen sanoi: "Ammoisista ajoista asti profeetat ovat
menehtyneet Jerusalemissa, ja on vain soveliasta, että Ihmisen Poika menee
kaupunkiin, jossa on Isän huone, uhrattavaksi hintana, joka on maksettava
inhimillisestä kiihkoilusta, ja tuloksena uskonnollisesta ennakkoluuloisuudesta
ja hengellisestä sokeudesta. Oi Jerusalem, Jerusalem, joka tappaa profeetat ja
kivittää totuudenopettajat! Kuinka usein olenkaan halunnut koota lapsesi yhteen
niin kuin kanaemo kerää oman pesueensa siipiensä suojaan, mutta sinä et antanut
minun niin tehdä! Katso, huoneesi jätetään kohta sinulle autiona! Vielä monta
kertaa toivot, että näkisit minut, mutta et minua näe. Silloin sinä minua
etsit, mutta et minua löydä." Ja nämä sanat lausuttuaan hän kääntyi
ympärillään olevien puoleen ja sanoi: "Oli miten oli, menkäämme Jerusalemiin
osallistuaksemme pääsiäisjuhlille ja tehdäksemme, mikä on osamme taivaallisen
Isän tahdon täyttämisessä."
Ymmällään ja
hämmentynyt oli se uskovien ryhmä, joka tuona päivänä seurasi Jeesusta
Jerikoon. Apostolit kykenivät erottamaan vain tietynlaisen, lopullisesta
riemuvoitosta kertova sävyn Jeesuksen valtakuntaa koskeneissa julistuksissa. He
eivät kerta kaikkiaan osanneet asettua siihen asemaan, että olisivat olleet
valmiita käsittämään varoitukset uhkaamassa olevasta takaiskusta. Kun Jeesus
puhui "kolmantena päivänä nousemisesta", he takertuivat tähän
lausumaan ikään kuin se olisi merkinnyt kiistämätöntä valtakunnan riemuvoittoa
heti sen jälkeen, kun ensin olisi käyty epämiellyttävä kahakka juutalaisten
uskonnollisten johtajien kanssa. "Kolmantena päivänä" oli
tavanomainen juutalainen sanonta, joka merkitsi "ennen pitkää" tai
"kohta sen jälkeen." Jeesuksen puhuessa "nousemisesta" he
luulivat hänen tarkoittavan "valtakunnan nousemista".
Nämä uskovat
olivat hyväksyneet Jeesuksen Messiaaksi, ja kärsivästä Messiaasta juutalaiset
eivät tienneet juuri mitään. He eivät ymmärtäneet, että Jeesus pääsi
kuolemallaan moniin sellaisiin tavoitteisiin, joita hän ei olisi koskaan
elämällään voinut saavuttaa. Kun apostoleja kannusti astumaan Jerusalemin
muurien sisäpuolelle Lasaruksen kuolleistaherääminen, Mestarin tukena tässä
hänen lahjoittautumisensa koettelevassa vaiheessa oli muisto hänen
kirkastuksestaan.
[sivu 1873]
Myöhään
torstai-iltapäivänä, maaliskuun 30 päivänä, Jeesus ja hänen apostolinsa,
kulkien noin kaksisataajäsenisen seuraajajoukon edellä, lähestyivät Jerikon
muureja. Tullessaan kaupungin portin lähelle he kohtasivat kerjäläislauman.
Kerjäläisten joukossa oli muuan Bartimeus, vanhemmanpuoleinen mies, joka oli
nuoruudestaan saakka ollut sokea. Tämä sokea kerjäläinen oli kuullut paljon
Jeesuksesta, ja hän tiesi kaiken siitä, että Jeesus oli parantanut sokean
Joosian Jerusalemissa. Hän oli saanut tietää Jeesuksen edellisestä käynnistä
Jerikossa vasta Jeesuksen jo jatkettua matkaansa Betaniaan. Bartimeus oli
päättänyt, ettei hän enää koskaan sallisi Jeesuksen käydä Jerikossa ilman, että
hän pyytäisi tältä näkönsä palauttamista.
Uutiset
Jeesuksen tulosta olivat kiirineet kaikkialle Jerikoon, ja sadat kaupunkilaiset
tulivat laumoina häntä vastaan. Kun tämä suuri väkijoukko oli Mestaria
kaupunkiin saattaen tulossa takaisin, Bartimeus tiesi väenpaljouden askelten
töminän kuullessaan, että jotakin epätavallista oli tapahtumassa, ja niin hän
kysyi lähellään seisovilta, mistä oli kysymys. Ja yksi kerjäläisistä vastasi:
"Jeesus Nasaretilainen on kulkemassa ohi." Kuullessaan, että Jeesus
oli lähellä, Bartimeus korotti äänensä ja alkoi huutaa: "Jeesus, Jeesus,
armahda minua!" Ja kun hän jatkoi huutamistaan yhä vain lujemmin, jotkut
Jeesusta lähellä olevat menivät Bartimeuksen luo nuhdellen häntä ja vaatien
häntä malttamaan mielensä. Mutta siitä ei ollut mitään hyötyä; hän vain kiljui
sitäkin enemmän ja lujemmin.
Sokean miehen
kiljumisen kuullessaan Jeesus pysähtyi. Ja tämän nähdessään hän sanoi
ystävilleen: "Tuokaa mies luokseni." Ja silloin nämä menivät
Bartimeuksen luokse ja sanoivat: "Ole hyvillä mielin ja tule mukaamme,
sillä Mestari kutsuu sinua." Nämä sanat kuullessaan Bartimeus heitti
syrjään viittansa, hyppi eteenpäin kohti keskitietä, ja lähellä olevat
opastivat hänet Jeesuksen luo. Sanansa Bartimeukselle osoittaen Jeesus sanoi:
"Mitä haluat minun tekevän hyväksesi?" Silloin sokea mies vastasi:
"Haluaisin saada näköni takaisin." Ja kun Jeesus kuuli tämän pyynnön
ja näki hänen uskonsa, hän sanoi: "Sinä olet saava näkösi; mene tietäsi;
uskosi on sinut parantanut." Bartimeus sai näkönsä välittömästi takaisin,
ja hän jäi Jeesuksen lähelle ja ylisti Jumalaa, kunnes Mestari seuraavana
aamuna lähti Jerusalemiin, ja silloin Bartimeus meni kansanjoukon eteen
kertomaan kaikille, kuinka hänen näkökykynsä oli Jerikossa palautettu.
Mestarin
seurueen astuessa Jerikon muurien sisäpuolelle aurinko oli jo painumassa
mailleen, ja Jeesuksen mielessä oli jäädä yöksi Jerikoon. Jeesuksen kulkiessa
tullikamarin ohitse paikalla sattui olemaan pääpublikaani eli veronkantaja
Sakkeus, ja tämä oli sangen halukas näkemään Jeesuksen. Tämä pääpublikaani oli
varsin rikas, ja hän oli kuullut paljon tästä Galilean profeetasta. Hän oli
päättänyt, että kunhan Jeesus seuraavan kerran sattuisi käymään Jerikossa, hän
ottaisi selvän, minkälaatuinen mies tämä oli. Niinpä Sakkeus koetti tunkea
väenpaljouden läpi, mutta tungos oli liian sankka, eikä hän, lyhytkasvuinen kun
oli, kyennyt näkemään ihmisten päiden yli. Ja niin pääpublikaani kulki
väenpaljouden mukana kunnes saavuttiin lähelle kaupungin keskustaa ja paikkaa,
jossa hän asui. Ymmärtäessään, ettei kykenisi pääsemään tungoksen läpi, ja
ajatellessaan, että Jeesus kenties pysähtymättä jatkaisi matkaansa samaa tietä
kaupungin läpi, hän juoksi joukon edelle ja kiipesi sykomoripuuhun, jonka laaja
oksisto levittäytyi tien ylle. Hän tiesi, että hän saisi tällä keinoin Mestarin
hyvin näköpiiriinsä tämän kulkiessa puun
[sivu 1874]
ohi. Eikä hän
joutunut pettymään, sillä kulkiessaan paikan ohi Jeesus pysähtyi, käänsi
katseensa ylös Sakkeukseen ja sanoi: "Pidä kiirettä, Sakkeus, ja kiipeä
alas, sillä tänä iltana minun pitää viipyä sinun talossasi." Ja kuultuaan
nämä ällistyttävät sanat Sakkeus oli alas kiirehtiessään vähällä pudota puusta.
Hän meni Jeesuksen eteen ja toi julki suuren ilonsa siitä, että Mestari sattui
olemaan halukas poikkeamaan hänen taloonsa.
He menivät
samassa Sakkeuksen kotiin, ja jerikolaisia hämmästytti suuresti, että Jeesus
suostuisi majailemaan pääpublikaanin luona. Jo siinä, kun Mestari ja hänen
apostolinsa viivähtivät Sakkeuksen kanssa tämän talon oven edessä, sanoi muuan
lähellä seisova jerikolaisfariseus: "Näettehän, kuinka tämä mies on mennyt
ja ottanut majapaikkansa syntisen luota, Abrahamin luopiopojan luota, joka on
kiskuri ja oman kansansa ryövääjä." Ja nuo sanat kuullessaan Jeesus loi
katseensa alas Sakkeukseen ja hymyili. Silloin Sakkeus nousi jakkaralle ja
sanoi: "Jerikon miehet, kuulkaa minua! Saatan olla publikaani ja syntinen,
mutta tämä suuri Opettaja on tullut majoittuakseen talooni, ja ennen kuin hän
menee sisälle, sanon teille, että aion lahjoittaa köyhille puolet kaikesta
tavarastani, ja jos olen vääryydellä joltakulta jotakin kiskonut, sen annan hänelle
huomisesta alkaen nelinkertaisena takaisin. Aion täydestä sydämestäni etsiä
pelastusta ja oppia tekemään, mikä Jumalan silmissä on vanhurskasta."
Kun Sakkeus oli
sanottavansa sanonut, Jeesus lausui: "Tänään on pelastus tullut tähän
kotiin, ja sinusta on toden totta tullut Abrahamin poika." Ja kääntyen
heidän ympärilleen kerääntyneen väkijoukon puoleen Jeesus sanoi: "Älkääkä
ihmetelkö, mitä sanon; älkääkä loukkaantuko siitä, mitä teemme, sillä olen
kaiken aikaa julistanut Ihmisen Pojan tulleen etsimään ja pelastamaan sitä,
mikä on hukassa."
He majoittuivat yöksi Sakkeuksen luokse.
Huomenissa he nousivat ja taittoivat taivalta "ryövärien tietä"
Betaniaan matkallaan Jerusalemin pääsiäisjuhlille.
Jeesus levitti hyvää mieltä kaikkialla, minne hän meni. Hänestä huokui rakastettavuus ja totuus. Hänen työtoverinsa eivät koskaan lakanneet ihmettelemästä niitä rakastettavia sanoja, jotka hänen huuliltaan kirposivat. Miellyttävyyttä voi viljellä, mutta rakastettavuus on ystävällisyyden tuoksua, jota huokuu rakkauden läpitunkemasta sielusta.
Hyvyys herättää aina kunnioitusta, mutta kun siitä puuttuu rakastettavuus, se usein karkottaa kiintymyksen. Hyvyys on yleispätevästi puoleensa vetävää vain ollessaan rakastettavaa. Hyvyys johtaa tuloksiin vain, kun se on puoleensa vetävää.
Jeesus todellakin ymmärsi ihmisiä; siksi hän kykeni tuomaan esille aitoa myötätuntoa ja osoittamaan vilpitöntä armahtavaisuutta. Mutta ani harvoin hän silti antautui säälin valtaan. Vaikka hänen armahtavaisuutensa oli rajatonta, hänen myötätuntonsa oli kuitenkin käytännöllistä, henkilökohtaista ja rakentavaa. Se, että kärsiminen oli hänelle tuttua, ei koskaan johtanut välinpitämättömyyteen, ja hän kykeni hoivaamaan ahdistuneita sieluja näiden itsesääliä lisäämättä.
Jeesus pystyi auttamaan ihmisiä näin paljon, siksi että hän niin vilpittömästi rakasti heitä. Hän todellakin rakasti jokaista miestä, jokaista naista ja jokaista lasta. Hän kykeni olemaan tällainen todellinen ystävä verrattoman ymmärryksensä ansiosta -- hän tiesi perin tarkasti, mitä ihmisen sydämessä ja mielessä liikkui. Hän oli kiinnostunut ja terävä huomioidentekijä. Hän oli oivallinen inhimillisten tarpeiden ymmärtäjä, hän oli taitava inhimillisten kaipausten selvilleottaja.
Jeesuksella ei ollut koskaan kiire. Hänellä
oli "ohi kulkiessaan" aikaa lohduttaa kanssaihmisiään. Ja aina hän
sai ystävänsä tuntemaan, ettei heidän tarvinnut jännittää. Hän oli lumoava
kuuntelija. Milloinkaan hän ei ryhtynyt tutkailemaan lähimpiensä sieluja tungettelevasti.
[sivu 1875]
Kun hän lohdutti isoavia mieliä ja hoivasi janoavia sieluja, hänen laupeutensa vastaanottajat eivät niinkään tunteneet olevansa tekemässä hänelle tunnustusta kuin pohdiskelemassa asiaa yhdessä hänen kanssaan. Heidän luottavaisuutensa häntä kohtaan oli rajatonta, siksi että he näkivät, miten suuri hänen luottamuksensa oli heitä kohtaan.
Hän ei näyttänyt koskaan utelevan ihmisistä, eikä hän milloinkaan tuonut julki halua ihmisten ohjailemiseen, määräilemiseen tai vahtimiseen. Hän valoi syvällistä itseluottamusta ja vankkaa rohkeutta kaikkiin, joilla oli ilo olla tekemisissä hänen kanssaan. Kun hän hymyili ihmiselle, tämä kuolevainen tunsi kykenevänsä entistä paremmin ratkaisemaan moninaiset pulmansa.
Jeesus rakasti ihmisiä niin paljon ja niin viisaasti, ettei hän koskaan epäröinyt olla heitä kohtaan ankara, milloin tilanne sellaista kuritusta edellytti. Monet kerrat hän antautui auttamaan ihmistä pyytämällä itse apua. Tällä tavoin hän sai kiinnostuksen heräämään, vetosi ihmisluonnon parempiin puoliin.
Mestari kykeni näkemään pelastavaa uskoa jopa sen naisen karkeassa taikauskoisuudessa, joka hänen vaatteensa lievettä koskettamalla tavoitteli tervehtymistä. Hän oli aina valmis ja halukas vaikka keskeyttämään saarnan tai pidättelemään väkijoukkoa sen aikaa, kun hän huolehti yhden ainoan ihmisen, vaikka vain pienen lapsen, tarpeista. Suurenmoisia asioita tapahtui ei vain siksi, että ihmiset uskoivat Jeesukseen, vaan myös siksi, että Jeesus niin suuresti uskoi ihmisiin.
Enimmäkseen se todella tärkeä, minkä Jeesus
sanoi tai mitä hän teki, näytti tapahtuvan kuin ohimennen, "kun hän kulki
ohi". Mestarin
maisessa hoivatyössä oli sangen vähän sellaista, joka olisi ollut
ammattimaista, perusteellisesti suunniteltua tai ennalta harkittua. Elämän
tietä taivaltaessaan hän paransi sairaita ja kylvi ympärilleen onnea
luonnollisesti ja rakastettavasti. Oli kirjaimellisesti totta, että "hän
kulki ympäriinsä ja teki hyvää".
Ja Mestarin
seuraajien sopii kaikkina aikoina oppia huolehtimaan muista siinä, kun "he
kulkevat ohi" -- tekemään epäitsekästä hyvää siinä, kun he toimittavat
päivittäisiä velvollisuuksiaan.
He lähtivät
Jerikosta vasta puoliltapäivin, sillä he olivat edellisenä yönä valvoneet
myöhään Jeesuksen opetettua Sakkeukselle ja tämän perheelle valtakunnan
evankeliumia. Betaniaan nousevan tien puolimatkan paikkeilla seurue pysähtyi
lounastauon ajaksi väkijoukon jatkaessa matkaansa Jerusalemiin tietämättömänä
Jeesuksen ja apostolien aikeista jäädä tuoksi yöksi Öljymäelle.
Toisin kuin
vertaus talenteista, joka oli tarkoitettu kaikille opetuslapsille, vertaus
leivisköistä kerrottiin yksinomaisemmin apostoleille, ja se perustui suurelta
osin Arkelaoksen kokemukseen ja tämän tuloksettomaan yritykseen päästä Juudean
kuningaskunnan hallitsijaksi. Tämä on
yksi niistä harvoista Mestarin vertauksista, jotka perustuivat todelliseen
historian henkilöön. Ei ollut mitenkään kummallista, että heidän mielessään
olisi ollut juuri Arkelaos, olihan Sakkeuksen talo Jerikossa varsin lähellä Arkelaoksen
koristeellista palatsia, ja Arkelaoksen akvedukti kulki sen tien viertä, jota
he olivat Jerikosta lähdettyään taivaltaneet.
Jeesus sanoi: "Luulette, että Ihmisen
Poika menee Jerusalemiin saadakseen haltuunsa valtakunnan, mutta sanon teille,
että olette tuomitut pettymään. Ettekö muista muuatta ruhtinasta, joka meni
kaukaiseen maahan saadakseen itselleen kuningaskunnan, mutta ennen kuin hän
ehti palata, hänen provinssinsa kansalaiset, jotka jo olivat sydämessään hänet
hylänneet, olivat lähettäneet hänen jälkeensä lähetystön, joka sanoi: 'Emme
tahdo tämän miehen hallitsevan meitä'? Niin kuin tämä kuningas torjuttiin
ajallisena hallitsijana, niin tulee Ihmisen Poikakin torjutuksi hengellisenä
hallitsijana. Taas kerran sanon teille, ettei valtakuntani ole tästä maailmasta; mutta
jos Ihmisen Pojalle olisi suotu
[sivu 1876]
hänen kansansa
hengellisen hallitsijan asema, hän olisi ottanut vastaan tällaisen
ihmissielujen kuningaskunnan ja olisi hallinnut tällaista ihmissydänten
valtakuntaa. Siitä huolimatta, että he torjuvat minut hengellisenä
hallitsijanaan, olen vielä kerran palaava ottaakseni muilta vastaan sen hengen
valtakunnan, joka minulta nyt evätään. Tällä kertaa näette Ihmisen Pojan
torjuttuna, mutta toisena aikakautena se, jonka Abrahamin lapset nyt hylkäävät,
otetaan vastaan ja korotetaan kunniaansa.
"Ja nyt
minä kertomani vertauksen jalosukuisen miehen tavoin tahtoisin kutsua eteeni
kaksitoista palvelijaani, erityiset taloudenhoitajani, ja antaessani itse
kullekin käteen yhden leiviskän verran, tahtoisin antaa teistä jokaiselle
kehotuksen ottaa vaarin ohjeistani, jotta te sillä aikaa, jonka olen poissa,
hoitaisitte haltuunne uskottuja varoja uutterasti niin, että teillä sitten, kun
tulen takaisin, olisi jotakin, jolla teitä tilille vaadittaessa puolustaisitte
taloudenpitoanne.
"Ja vaikkei
tämä torjuttu Poika palaisikaan, lähetetään toinen Poika ottamaan vastaan tämä
valtakunta, ja tämä Poika lähettää sitten jonkun noutamaan teidät kaikki
eteensä saadakseen selonteon taloudenpidostanne ja ilahtuakseen siitä, että
olette kartuttaneet leiviskäänne.
"Ja kun nämä taloudenhoitajat myöhemmin kutsuttiin koolle tekemään tiliä, ensimmäinen astui esiin sanoen: 'Herra, olen antamallasi leiviskällä hankkinut lisää kymmenen leiviskää.' Ja hänen isäntänsä sanoi hänelle: 'Hyvin tehty; olet hyvä palvelija. Koska olet osoittautunut uskolliseksi tässä asiassa, annan sinulle vallan kymmenessä kaupungissa.' Ja toinen palvelija tuli sanoen: 'Herra, haltuuni uskomasi leiviskä on tuottanut viisi leiviskää.' Ja isäntä sanoi: 'Teen sen mukaisesti sinusta viiden kaupungin hallitsijan.' Ja näin tekivät tiliä muutkin palvelijat, kunnes oli viimeisen tilintekoon kutsutun palvelijan vuoro, ja tämä ilmoitti: 'Herra, katso, tässä on leiviskäsi, jota olen säilyttänyt turvallisesti tähän liinaseen käärittynä. Ja näin tein siksi, että pelkäsin sinua; luulin, että sinä olet kohtuuton, sillä näen, että otat sieltä, minne et ole talteen pannut, ja että koetat leikata sieltä, minne et ole kylvänyt.' Silloin hänen herransa sanoi: 'Sinä kelvoton ja epäluotettava palvelija, tuomitsen sinut sen perusteella, mitä itse sanoit. Sinähän tiesit, että leikkaan sieltä, minne en näytä kylväneeni; siksi sinä tiesit, että sinulta vaadittaisiin tämä tilinteko. Tämän tietäessäsi sinun olisi pitänyt antaa rahani edes pankinpitäjälle, jotta olisin tullessani voinut saada sen asiaan kuuluvien korkojen kera.'
"Ja sitten tämä hallitsija sanoi
vierellään seisoville: 'Ottakaa raha tältä laiskalta palvelijalta ja antakaa se
hänelle, jolla on kymmenen leiviskää.' Ja näiden muistuttaessa isäntää siitä,
että tuolla palvelijalla jo oli kymmenen leiviskää, hän sanoi: 'Jokaiselle,
jolla on, annetaan lisää, mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mitä
hänellä on.'"
Ja silloin apostolit halusivat tietää, mikä ero oli tämän vertauksen ja aiemman, talenteista kertoneen vertauksen merkityksen välillä, mutta vastaukseksi heidän moniin kysymyksiinsä Jeesus suostui sanomaan vain: "Punnitkaa näitä sanoja tarkoin sydämessänne, ja niin itse kukin saa selville niiden oikean merkityksen."
Ja se, joka myöhempinä vuosina varsin hyvin
opetti näiden kahden vertauksen merkitystä, oli Natanael. Hän päätti
opetuksensa seuraaviin johtopäätöksiin:
1. Kyvykkyys on se, joka käytännössä mittaa
elämän tarjoamat mahdollisuudet. Sinua ei koskaan panna vastuuseen sellaisen
saavuttamisesta, mikä ylittää kykysi.
2. Uskollisuus on ihmisen luotettavuuden
erehtymätön mitta. Joka on uskollinen vähässä, osoittaa todennäköisesti
uskollisuutta myös kaikessa, joka vastaa hänen kykyjään.
3. Mestari antaa vähäisemmän palkkion
vähemmästä uskollisuudesta, silloin kun tilaisuus uskollisuuden osoittamiseen
on yhtäläinen.
[sivu 1877]
4. Hän antaa yhtäläisen palkkion yhtäläisestä
uskollisuudesta, milloin tilaisuus uskollisuuden osoittamiseen on vähäisempi.
Kun he olivat päättäneet lounaansa ja kun seuraajien joukko oli jatkanut matkaansa kohti Jerusalemia, niin Jeesus, joka seisoi apostolien edessä ylleen kaartuvan tienvieren kallionkielekkeen varjossa osoitti riemullisen omanarvontuntoisena ja rakastettavan majesteettisena sormellaan kohti länttä ja sanoi: "Tulkaa, veljeni, menkäämme Jerusalemiin ottaaksemme vastaan, mikä meitä odottaa, sillä niin täytämme kaikessa taivaallisen Isän tahdon."
Ja niin Jeesus ja hänen apostolinsa astuivat taas tälle Mestarin viimeiselle kuolevaisen ihmisen lihallisessa hahmossa kulkemalle taipaleelle kohti Jerusalemia.