[sivu
1395]
NUORUUSVUODET
ASTUESSAAN nuoruusvuosiinsa Jeesus toimi jo suuren perhekunnan päämiehenä ja sen ainoana toimeentulon turvaajana. Heidän koko omaisuutensa oli hänen isänsä kuoleman jälkeen huvennut muutamassa vuodessa olemattomiin. Kuta pitemmälle aika kului, sitä tietoisemmaksi hän tuli edeltäneestä olemassaolostaan. Samalla hän alkoi entistä täydemmin käsittää olevansa maan päällä ja lihaksi ruumiillistuneena sitä nimenomaista tarkoitusta varten, että hän toisi esille Paratiisin-Isänsä ihmisten lapsille.
Yhdelläkään nuoruuttaan elävällä ihmisellä, joka on elänyt tai joka koskaan tulee elämään tässä tai jossakin muussa maailmassa, ei ole ollut eikä tule koskaan olemaan ratkaistavanaan yhtä painavia ongelmia eikä selvitettävänään yhtä visaisia pulmia. Yhdeltäkään Urantian nuorukaiselta ei milloinkaan edellytetä selviytymistä yhtä koettelevista ristiriidoista eikä yhtä rasittavista tilanteista kuin, mitä Jeesus itse sai kestää noina vaativina ikävuosina viidestätoista kahteenkymmeneen.
Kun Ihmisen Poika oli tällä tavoin itse sen todellisuudessa kokien tullut tietämään, mitä on elää nuoruusvuotensa pahuuden saartamassa ja synnin raastamassa maailmassa, hänestä tuli siksi täysin tietoinen siitä, millaisena Nebadonin kaikkien maailmojen nuoriso kokee elämän, ja näin hänestä tuli ikiajoiksi ymmärtäväinen tuki ja turva pulassa oleville ja hämmentyneille nuorille ajatellen kaikkia aikakausia ja kaikkia maailmoja koko tämän paikallisuniversumin piirissä.
Hitaasti mutta
varmasti ja tosiasiallisen kokemuksen kautta tämä jumalallinen Poika on
ansaitsemassa oikeutta tulla universuminsa hallitsijaksi, joka on kaikissa
paikallisuniversumin maailmoissa elävien kaikkien luotujen älyllisten olentojen
kiistämätön ja korkein hallitsija ja ymmärtäväinen tuki ja turva kaikkien
aikakausien ja kaikkia persoonallisuuden ja kokemuksen eri asteita edustaville
olennoille.
1. KUUDESTOISTA VUOSI (10 jKr)
Ruumiillistunut Poika selviytyi vauvaiästä ja koki lapsuuden, joka ei sisältänyt mitään tavatonta. Sitten hän selviytyi koettelevasta ja vaikeasta siirtymävaiheesta lapsuuden ja orastavan miehuuden välissä -- hänestä tuli nuoruusikäinen Jeesus.
Käsillä olevana vuotena hän kehittyi täyteen fyysiseen mittaansa. Hän oli miehekäs ja komea nuorukainen. Hänestä tuli entistäkin järkevämpi ja vakavamielisempi, mutta hän oli ystävällinen ja myötätuntoinen. Hänen katseensa oli lempeä mutta tutkiva, hänen hymynsä oli tarttuva ja rauhoittava. Hänen äänensä oli sointuva mutta arvovaltainen; hänen tervehdyksensä oli sydämellinen mutta teeskentelemätön. Kaikkein arkipäiväisimmissäkin yhteyksissä hänestä tuntui aina huokuvan häivähdys kahdenlaisesta olemuksesta: inhimillisestä ja jumalallisesta. Se, että hänessä yhdistyi myötätuntoinen ystävä ja arvovaltainen opettaja, tuli hänessä aina esille. Ja nämä persoonallisuuden ominaispiirteet tulivat näkyviin sangen varhaisessa vaiheessa, nimittäin jo näinä nuoruusiän vuosina.
Tämä fyysisesti voimakas ja vankka
nuorukainen saavutti niin ikään ihmisälynsä kasvun täydet mitat, ei
ihmisajattelun täyttä kokemusta mutta kylläkin koko sen kapasiteetin, joka
mahdollistaa tällaisen älyllisen kehityksen. Hänellä oli terve ja sopusuhtainen
ruumis, terävä ja erittelevä mieli, ystävällinen ja myötätuntoinen
luonteenlaatu, hieman ailahteleva, mutta tarmokas
[sivu 1396]
temperamentti, joista kaikista oli
muotoutumassa vahva, vaikuttava ja puoleensavetävä persoonallisuus.
Mitä pitemmälle aika kului, sitä vaikeampaa
hänen äitinsä ja sisarustensa oli ymmärtää häntä. Hänen lausumansa olivat
heille kompastuskiviä, ja hänen tekojaan he tulkitsivat väärin. Heillä ei
kellään ollut edellytyksiä vanhemman veljensä elämän käsittämiseen, sillä
heidän äitinsä oli antanut heidän ymmärtää, että Jeesuksesta olisi määrä tulla
juutalaisten vapahtaja. Marian uskottua tällaiset asiat perhesalaisuuksina
heidän tietoonsa voitte kuvitella heidän hämmennyksensä, kun Jeesus suorin
sanoin kiisti kaikki tällaiset ajatukset ja aikomukset.
Simon meni tänä vuonna kouluun, ja heidän oli pakko myydä toinenkin talo. Jaakob otti nyt huolehtiakseen kolmen sisarensa opetuksesta; kaksi heistä oli jo varttunut riittävästi käydäkseen tosimielessä opintojensa kimppuun. Niin pian kuin Ruut oli riittävän varttunut, Mirjam ja Martta ryhtyivät huolehtimaan hänestä. Tavallisesti juutalaisperheiden tyttärien opetus jäi varsin vähäiseksi, mutta Jeesus oli sitä mieltä (ja Maria yhtyi tähän mielipiteeseen), että tyttöjen pitäisi käydä koulua siinä kuin poikienkin, ja kun synagogakoulu ei suostunut ottamaan heitä oppilaikseen, ei auttanut muu kuin pitää kotikoulua erityisesti heitä varten.
Koko tämän vuoden ajan Jeesus joutui pysyttelemään tiukasti höyläpenkkinsä ääressä. Onneksi hänellä oli kosolti työtä; hänen työnsä jälki oli laadultaan niin ylivoimaista, ettei hän ollut koskaan joutilaana, vaikka työtilanne olisi noilla seuduin ollut hyvinkin heikko. Välistä hänellä oli jopa niin paljon työtä, että Jaakob usein autteli häntä.
Tämän vuoden lopulla hän oli jo lähes päättänyt, että hän, kunhan olisi kasvattanut perheen lapset täysi-ikäisiksi ja saattanut heidät avioon, aloittaisi sitten julkisen toimintansa totuudenopettajana ja henkilönä, joka ilmoittaisi tälle maailmalle taivaallisesta Isästä. Hän tiesi, ettei hänestä ollut määrä tulla odotettua juutalaista Messiasta, ja hän päätteli, että olisi jokseenkin täysin hyödytöntä keskustella näistä asioista äidin kanssa. Hän päätti antaa äitinsä helliä mitä ajatuksia tämä tahtoikaan helliä, koska kaikella, mitä hän oli asiasta aikaisemmin puhunut, oli ollut äitiin vain vähän tai ei mitään vaikutusta, ja hän muisti, ettei hänen isänsäkään ollut koskaan kyennyt sanomaan mitään, mikä olisi saanut äidin muuttamaan mielensä. Tästä vuodesta lähtien hän puhui näistä ongelmista yhä vähemmän äitinsä tai kenenkään muunkaan kanssa. Hänen tehtävänsä oli siinä määrin erikoinen, ettei kukaan maan päällä elävä olisi osannut antaa hänelle neuvoja sen suorittamisesta.
Hän oli
perheelleen oikea, jos kohta nuori isä. Hän vietti jokaisen mahdollisen hetken
nuorimmaisten kanssa, ja nämä totisesti rakastivat häntä. Hänen äitiään suretti
nähdä, miten lujasti hän teki työtä. Hän murehti sitä, että Jeesuksen piti
päivät päivien perään ahertaa höyläpenkin ääressä ansaitsemassa perheelle
elantoa sen sijaan, että hän olisi ollut rabbien opastamana Jerusalemissa opiskelemassa,
niin kuin he niin hellin ajatuksin olivat suunnitelleet. Vaikka hänen pojassaan
ilmeni paljon, mitä hän ei kyennyt ymmärtämään, Maria siitä huolimatta rakasti
häntä syvästi, ja antoi täyden arvon auliudelle, jolla tämä otti kantaakseen
vastuun kodista.
2. SEITSEMÄSTOISTA VUOSI (11 jKr)
Jotakuinkin näihin aikoihin ilmeni etenkin
Jerusalemissa ja Juudeassa melko laajalti kiihotusta nousta kapinaan sitä
vastaan, että verot maksettiin Roomalle. Oli muodostumassa voimakas kansallismielinen puolue,
jolle ennen pitkää annettiin nimi selootit. Fariseuksista poiketen selootit
eivät olleet halukkaita odottamaan Messiaan tulemista. Heidän aikomuksenaan oli
viedä asiat ratkaisuun poliittisen kapinan kautta.
Jerusalemista
lähtenyt puolueen organisaattoriryhmä saapui Galileaan ja sai asialleen paljon
kannatusta ennen kuin se saapui Nasaretiin. Ryhmän jäsenten tullessa tapaamaan
Jeesusta, hän
[sivu 1397]
kuunteli heitä
tarkkaavaisesti ja esitti useita kysymyksiä, mutta kieltäytyi liittymästä puolueeseen.
Hän ei suostunut tuomaan julki kaikkia niitä syitä, joiden vuoksi hän ei
liittynyt jäseneksi, ja hänen kieltäytymisensä vaikutuksesta monet hänen
nuorista nasaretilaistovereistaan pysyttelivät hekin puolueen ulkopuolella.
Maria yritti
parhaansa taivuttaakseen hänet liittymään, mutta ei saanut häntä muuttamaan
kantaansa. Maria jopa vihjaisi, että Jeesuksen kieltäytyminen vastoin hänen
kehotustaan ottaa omakseen tämä kansallismielinen asia, oli Jeesuksen puolelta
niskurointia ja hänen Jerusalemista-paluun jälkeen antamansa lupauksen
rikkomista, jonka mukaan hän olisi alamainen vanhemmilleen. Mutta vastaukseksi
tähän vihjaukseen Jeesus vain laski ystävällisesti kätensä hänen olalleen ja
suoraan häntä silmiin katsoen sanoi: "Äitini, miten sinä saatoit?" Ja
Maria peruutti sanansa.
Muuan Jeesuksen
enoista (Marian Simon-veli) oli jo liittynyt tähän ryhmään, ja hänestä tuli
sittemmin yksi puolueen Galilean osaston virkailijoista. Ja usean vuoden ajan
Jeesuksen ja hänen enonsa välillä ilmeni jonkinlaista vieraantumista.
Mutta
Nasaretissa tilanne alkoi poikia ikävyyksiä. Jeesuksen näihin asioihin
omaksuman asenteen tuloksena kaupungin juutalaisnuorison keskuuteen syntyi
juopa. Noin puolet oli liittynyt kansallismieliseen järjestöön, ja toinen puoli
ryhtyi muodostamaan maltillisemmista isänmaanystävistä koostuvaa vastaryhmää,
joka odotti Jeesuksen astuvan ryhmän johtajaksi. He olivat hämmästyneitä, kun
Jeesus kieltäytyi hänelle tarjotusta kunniasta. Kieltäytymisensä perusteluksi
Jeesus vetosi raskaisiin velvollisuuksiin, jotka hänellä oli perhettään
kohtaan, ja kaikki myönsivät tämän olevan totta. Mutta tilanne mutkistui
entisestään, kun muuan Iisak-niminen varakas juutalainen, joka lainaili rahaa
ei-juutalaisille, astui yht'äkkiä esiin ja tarjoutui elättämään Jeesuksen
perheen, jos tämä jättäisi työkalunsa ja ryhtyisi näiden
nasaretilaispatrioottien johtajaksi.
Jeesuksella,
joka tuolloin oli tuskin seitsemäätoista, oli nyt edessään eräs elämänsä
alkupuolen arkaluontoisimmista ja vaikeimmista tilanteista. Hengellisten
johtajien on aina vaikea asennoitua patrioottisiin kysymyksiin, eritoten
milloin niitä vielä mutkistaa kysymys veroa kantavista vierasmaalaisista
sortajista, ja tässä tapauksessa asia oli kaksin verroin vaikeampi siksi, että
juutalainen uskonto oli kietoutunut koko tähän Roomaa vastaan suunnattuun
kiihotustoimintaan.
Jeesuksen asemaa
vaikeutti entisestään vielä se, että hänen äitinsä ja enonsa ja jopa hänen
nuorempi Jaakob-veljensä kehottivat kaikki häntä liittymään kansallismielisen
asian ajajaksi. Kaikki Nasaretin parhaat juutalaiset olivat menneet mukaan
liikkeeseen, ja nekin nuoret miehet, jotka eivät liikkeeseen olleet liittyneet,
olisivat tehneet sen kaikki samana hetkenä, jona Jeesus olisi muuttanut
mielensä. Koko Nasaretin kaupungissa hänellä oli vain yksi viisas neuvonantaja,
nimittäin hänen vanha opettajansa, hashen, joka antoi hänelle neuvon siinä,
mitä hän sanoisi Nasaretin kansalaiskomitealle tämän saapuessa pyytämään hänen
vastaustaan laadittuun julkiseen vetoomukseen. Jeesuksen koko nuoren elämän
aikana tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän tietoisesti turvautui julkiseen
sotajuoneen. Tähän saakka hän oli aina luottanut siihen, että tilanteen
selvitti kiertelemättä julkituotu totuus, mutta nyt hän ei voinut tuoda julki
koko totuutta. Hän ei voinut ilmoittaa olevansa enemmän kuin ihminen; hän ei
voinut paljastaa käsitystään tehtävästä, joka häntä odotti, kunhan hän
saavuttaisi vähän kypsemmän miehuuden. Näistä rajoituksista piittaamatta hänen
uskonnollinen uskollisuutensa ja hänen kansallinen lojaalisuutensa oli nyt
asetettu suoraan kyseenalaisiksi. Hänen perheensä oli sekasorron vallassa,
hänen nuoret ystävänsä olivat jakautuneet kahdeksi leiriksi, ja kaupungin koko
juutalaisyhteisö oli kuohuksissa. Ja ajatelkaa, että hän oli syypää tähän kaikkeen!
Ja miten täydellisesti hän siinä suhteessa olikaan ollut viaton, että hänen
aikomuksenaan milloinkaan olisi ollut minkäänlaisten ikävyyksien aiheuttaminen,
tämänlaatuisesta häiriöstä puhumattakaan.
Jotakin oli
tehtävä. Hänen täytyi ilmoittaa kantansa, ja hän teki sen rohkeasti ja
diplomaattisesti sekä tavalla, joka tyydytti monia mutta ei kaikkia. Hän piti
kiinni seikoista, joihin hän oli alunperinkin vedonnut, ja selitti, että hänen
ensisijainen velvollisuutensa oli pitää huolta perheestään; että hänen
leskiäitinsä ja kahdeksan sisarustaan tarvitsivat jotakin enemmän kuin, mitä
pelkällä rahalla voisi ostaa -- elämän fyysisten perustarpeiden tyydyttämistä
--, että heillä toisin sanoen oli oikeus isän antamaan huolenpitoon ja
ohjaukseen, ja ettei hän puhtain omintunnoin kykenisi irrottautumaan vastuusta,
jonka julma sattuma oli sysännyt hänen kannettavakseen.
[sivu 1398]
Hän lausui
äidilleen ja vanhimmalle veljelleen kiitokset siitä, että nämä olivat
tarjoutuneet vapauttamaan hänet hänen velvollisuuksistaan, mutta hän korosti,
että hänen tuntemansa lojaalisuus isävainajaansa kohtaan esti häntä
irrottautumasta perheestään, olipa heidän aineelliseksi tuekseen tulossa rahaa
miten paljon tahansa. Ja hän lausui nämä muistettavat sanat: "Raha ei voi
rakastaa." Tähän puheeseensa Jeesus sisällytti monta verhottua viittausta
"elämäntehtäväänsä", mutta selitti, että hän siitä riippumatta,
sopiko se yhteen sotilaallisen vastarinta-ajatuksen kanssa vai ei, oli luopunut
siitä, samoin kuin elämässään kaikesta muustakin, kyetäkseen täyttämään
uskollisesti velvollisuutensa perhettään kohtaan. Jokainen nasaretilainen tiesi
hyvin, että hän oli perheelleen hyvä isä, ja tämä oli asia, joka oli niin
lähellä jokaisen jalon juutalaisen sydäntä, että Jeesuksen puolustuspuhe
saavutti arvostavaa vastakaikua monenkin hänen kuulijansa sydämessä. Ja
muutamat niistä, jotka eivät olleet tätä mieltä, riisui aseista Jaakobin tässä
yhteydessä pitämä puhe, vaikkei sellaista tilaisuuden ohjelmaan pitänytkään
kuulua. Hashen oli tuona samaisena päivänä harjoittanut Jaakobia pitämään
puheensa, mutta se jäi heidän kahdenkeskiseksi salaisuudekseen.
Jaakob sanoi
olevansa varma siitä, että Jeesus auttaisi kansansa vapauttamisessa, jos hän
(Jaakob) vain olisi kyllin vanha ottamaan kantaakseen vastuun perheestä, ja
että jospa vain he suostuisivat siihen, että Jeesus jäisi "meidän
luoksemme ollakseen meille isä ja opettaja, silloin saatte Joosefin perheestä
ei vain yhden johtajan, vaan ennen pitkää viisi uskollista nationalistia, sillä
eikö meitä poikia olekin viisi, jotka olemme varttumassa ja tulossa esille
isä-veljemme ohjauksesta astuaksemme kansakuntamme palvelukseen?" Ja tällä
tavoin tämä nuorimies saattoi kohtalaisen onnelliseen päätökseen varsin kiperän
ja uhkaavan tilanteen.
Kriisi oli
toistaiseksi ohi, mutta tätä välikohtausta ei unohdettu Nasaretissa
milloinkaan. Kiihotustyö jatkui. Jeesus ei enää ollut kaikkien suosiossa;
juopaa mielipiteiden väliltä ei saatu koskaan kurotuksi kokonaan umpeen. Ja
tämä seikka yhdessä muiden ja myöhemmin sattuneiden tapahtumien kanssa oli
syynä siihen, että hän myöhempinä vuosinaan muutti Kapernaumiin. Tästä alkaen
mielipiteet Nasaretissa jakautuivat, kun kysymys oli Ihmisen Pojasta.
Jaakob päätti
tuona vuonna koulunsa ja alkoi työskennellä täysipäiväisesti kodin
puusepänverstaassa. Hän oli jo taitava käsittelemään työkaluja, ja hän otti nyt
hoitaakseen ikeiden ja aurojen valmistuksen, kun Jeesus puolestaan ryhtyi
laajemmassa määrin tekemään talojen viimeistelyurakoita ja ammattitaitoisen
koristepuusepän töitä.
Tuona vuonna Jeesus onnistui saamaan mielensä paljon
parempaan järjestykseen. Vähä vähältä hän oli saattanut jumalallisen ja
inhimillisen olemuksensa yhteen. Ja koko tämän älytoiminnan jäsentymisen hän
sai aikaan omien päätöstensä voimalla ja vain avulla, jota hän sai
sisäiseltä Opastajaltaan, täsmälleen samanlaiselta Opastajalta, jollainen asuu
kaikkien normaalien kuolevaisten mielessä kaikissa lahjoittautuneen Pojan
jälkeistä aikaa elävissä maailmoissa. Tähän mennessä tämän nuoren miehen
elämänuralla ei ollut tapahtunut mitään yliluonnollista, ellei oteta lukuun
hänen vanhemman veljensä Immanuelin lähettämän viestintuojan käyntiä, kun tämä
ilmestyi hänelle Jerusalemin yössä.
3. KAHDEKSASTOISTA VUOSI (12 jKr)
Tämän vuoden
aikana myytiin perheen koko omaisuus kotitaloa ja puutarhaa lukuun ottamatta.
Kapernaumista myytiin viimeinenkin, jo kiinnitetty kiinteistö (mutta heille jäi
vielä osuus yhteen toiseen kiinteistöön). Tuotto käytettiin verojen maksuun ja
siihen, että Jaakobille ostettiin jokunen uusi työkalu, sekä siihen, että
suoritettiin maksu vanhasta, perheen omistuksessa olleesta huolto- ja
korjauspajasta karavaanien lepopaikan lähellä. Jeesus nimittäin aikoi ostaa
takaisin tämän pajan nyt, kun Jaakob oli kyllin vanha työskennelläkseen
kotipajassa ja auttaakseen Mariaa kotiaskareissa.
[sivu 1399]
Kun
taloudellinen paine tällä keinoin joksikin aikaa helpotti, Jeesus päätti viedä
Jaakobin pääsiäisjuhlille. Saadakseen olla kahden he menivät Jerusalemiin yhtä
päivää aikaisessa, ja he tekivät tämän matkan Samarian kautta. He taittoivat
matkaa kävellen, ja Jeesus kertoili Jaakobille matkan varrella olevista
historiallisista paikoista, aivan kuten hänen isänsä oli samanlaisella matkalla
viisi vuotta aikaisemmin opettanut häntä.
Samarian läpi
kulkiessaan heidän katseensa tavoitti monia outoja näkymiä. Tällä matkalla he
keskustelivat monista henkilökohtaisiin, perheen sisäisiin tai kansallisiin
asioihin liittyvistä ongelmistaan. Jaakob oli tyypiltään hyvin uskonnollinen
nuorimies, ja vaikka hän ei kaikessa ollutkaan äitinsä kannalla siinä vähässä,
minkä hän tiesi Jeesuksen elämäntyötä koskevista kaavailuista, hän odotti siitä
huolimatta kyllä aikaa, jolloin hän kykenisi ottamaan vastuun perheestä, jotta
Jeesus voisi ryhtyä suorittamaan tehtäväänsä. Hän arvosti suuresti sitä, että
Jeesus vei hänet pääsiäisjuhlille, ja he keskustelivat tulevaisuudesta
perusteellisemmin kuin milloinkaan aikaisemmin.
Jeesus teki
paljon ajatustyötä heidän taittaessaan taivalta Samarian halki. Näin tapahtui
varsinkin Beetelissä ja silloin, kun he joivat Jaakobin kaivosta. Hän
keskusteli veljensä kanssa Abrahamia, Iisakia ja Jaakobia koskevista
perimätiedoista. Hän näki paljon vaivaa valmistaakseen Jaakobia siihen, mitä
tämä tulisi kohta Jerusalemissa näkemään, ja koetti tällä tavoin vaimentaa
järkytystä, jonka Jaakob olisi kokeva, niin kuin hän itse aikanaan oli
ensimmäisellä temppelikäynnillään kokenut. Mutta Jaakob ei reagoinut kaikkiin
heidän näkemiinsä asioihin yhtä herkkätunteisesti. Hän lausui arvionsa
innottomasta ja sydämettömästä tavasta, jolla jotkut papit toimittivat
velvollisuutensa, mutta ylipäätään Jaakob nautti Jerusalemissa-olostaan
suuresti.
Jeesus vei
Jaakobin Betaniaan pääsiäisillalliselle. Simon oli laskettu haudan lepoon
isiensä viereen, ja Jeesus hoiti tämän kodin isännyyttä pääsiäisperheen päänä
tuotuaan pääsiäislampaan temppelistä.
Pääsiäisillallisen
jälkeen Maria istuutui keskustelemaan Jaakobin kanssa, kun taas Martta, Lasarus
ja Jeesus juttelivat keskenään myöhään yöhön. Seuraavana päivänä he olivat
mukana temppelipalveluksissa, ja Jaakob otettiin Israelin yhteisön jäseneksi.
Kun he sinä aamuna pysähtyivät hetkeksi Öljymäen laelle katselemaan temppeliä,
niin Jaakobin huudahdellessa ihmeissään Jeesus katseli Jerusalemia vaieten. Jaakob
ei kyennyt käsittämään veljensä käyttäytymistä. Illalla he palasivat taas
Betaniaan ja olisivat lähteneet kotiin seuraavana päivänä, mutta Jaakob vaati
itsepintaisesti, että he menisivät takaisin käydäkseen temppelissä, ja selitti
haluavansa kuulla opettajia. Ja vaikka tämä olikin totta, salaisesti hän
sydämessään halusi kuulla, kun Jeesus osallistuisi keskusteluihin, jollaisesta
hänen äitinsä oli kertonut. Niinpä he menivät temppeliin ja kuuntelivat
keskusteluja, mutta Jeesus ei esittänyt yhtään kysymystä. Se kaikki tuntui
Jeesuksesta, jonka ihmisen ja Jumalan mieli oli juuri heräämässä, niin
lapsekkaalta ja merkityksettömältä, että hän saattoi vain sääliä heitä. Jaakob
oli pettynyt siitä, ettei Jeesus sanonut mitään. Hänen kyselyihinsä Jeesus
vastasi vain: "Hetkeni ei ole vielä tullut."
Seuraavana
päivänä he vaelsivat kotiin Jerikon ja Jordaninlaakson kautta, ja matkan
taittuessa Jeesus kertoi monista asioista, joihin kuului myös hänen edellinen
matkansa tällä tiellä, kun hän oli ollut kolmetoistavuotias.
Nasaretiin
palattuaan Jeesus ryhtyi työskentelemään perheen vanhassa korjauspajassa, ja
hän oli kovasti mielissään siitä, että hänellä nyt oli joka päivä tilaisuus
tavata varsin paljon ihmisiä, joita tuli maan ja ympäröivien alueiden kaikista
osista. Jeesus todellakin rakasti ihmisiä -- tuiki tavallista rahvasta. Joka
kuukausi hän suoritti pajasta maksueränsä, ja Jaakobin avulla hän edelleenkin
piti huolen perheen toimeentulosta.
Useita kertoja
vuodessa, milloin sattui, ettei paikalla ollut ketään tähän tehtävään
soveliasta vierasta, Jeesus edelleenkin luki synagogassa sapattipäivän pyhät
kirjoitukset, ja monasti hän myös esitti tekstikohdasta näkemyksiä, mutta
tavallisesti hän valitsi tekstikohdat siten, että kommentointi oli tarpeetonta.
Hän oli taitava järjestämään eri tekstikohdat sellaiseen lukemisjärjestykseen,
[sivu 1400]
että toinen
kohta valaisisi toista. Milloin sää sen vain salli, hän ei milloinkaan
unohtanut viedä sisaruksiaan sapatti-iltapäivisin kävelylle luonnon helmaan.
Näihin aikoihin
hashen perusti nuorten miesten filosofisen keskustelukerhon, joka kokoontui
jäsentensä kodeissa ja usein hänen omassakin kodissaan, ja Jeesuksesta tuli
tämän ryhmän eturivin jäsen. Näin hän sai tilaisuuden saada takaisin osan siitä
paikallisesta arvonannosta, jonka hän oli vähän aikaisemmin käytyjen
kansallismielisten kiistelyjen tuoksinassa menettänyt.
Vaikka hänen
sosiaalinen elämänsä olikin rajoitettua, ei hän sitä silti kokonaan laiminkaan
lyönyt. Hänellä oli monia lämpimiä ystävyyssuhteita ja uskollisia ihailijoita
yhtä hyvin Nasaretin nuorten miesten kuin nuorten naistenkin keskuudessa.
Syyskuussa
Elisabet ja Johannes tulivat vierailulle nasaretilaisperheen luokse. Johannes,
joka oli menettänyt isänsä, oli aikeissa palata Juudean kukkuloille
harjoittamaan maanviljelyä tai lampaanhoitoa, ellei Jeesus kehottaisi häntä
jäämään Nasaretiin ja ryhtymään puusepäksi tai ottamaan työtä joltakin muulta
alalta. He eivät tienneet, että nasaretilaisperhe oli käytännöllisesti katsoen
pennitön. Kuta enemmän Maria ja Elisabet keskustelivat pojistaan, sitä enemmän
he vakuuttuivat siitä, että näille kahdelle nuorelle miehelle olisi hyväksi,
jos he työskentelisivät yhdessä ja olisivat enemmän toistensa seurassa.
Jeesus ja
Johannes keskustelivat paljon keskenään; ja he puhuivat joistakin hyvin
henkilökohtaisista ja kahdenkeskisistä asioista. Tämän vierailun päätteeksi he
sopivat, etteivät he enää tapaisi toisiaan ennen kuin he kohtaisivat julkisen
toimintansa puitteissa, sitten kun "taivaallinen Isä kutsuisi" heidät
heidän työhönsä. Se, mitä Johannes Nasaretissa näki, teki häneen niin valtavan
vaikutuksen, että hän katsoi velvollisuudekseen palata kotiin ja uurastaa
äitinsä toimeentulon hyväksi. Hän vakuuttui siitä, että hänen oli määrä olla
osa Jeesuksen elämäntehtävää, mutta hän ymmärsi, että Jeesukselta menisi vielä
monta vuotta perheensä vartuttamisessa. Niinpä hänen oli huomattavasti
helpompaa palata kotiin ja ryhtyä hoitamaan heidän pientä maatilaansa ja
huolehtimaan äitinsä tarpeista. Eivätkä Johannes ja Jeesus enää tavanneet
toisiaan ennen kuin sinä päivänä Jordanin rannalla, jona Ihmisen Poika tuli
kastettavaksi.
Lauantai-iltapäivänä,
tämän vuoden joulukuun 3 päivänä, kuolema korjasi toisen kerran satoaan tässä
nasaretilaisperheessä. Pikku-Aamos, heidän pikkuveljensä, kuoli korkeaa
kuumetta viikon ajan sairastettuaan. Tätä suruaikaa kokiessaan Marian ainoana
tukena oli hänen esikoispoikansa, ja silloin hän vasta lopullisesti ja sanan
täydessä merkityksessä tunnusti Jeesuksen perheen todelliseksi päämieheksi; ja
Jeesus oli totisesti kunnioitettava perheenpää.
Neljän vuoden
ajan heidän elintasonsa oli tasaisesti laskenut. Vuosi vuoden perään he kokivat
yhä pahempaa köyhyyden ahdinkoa. Tämän vuoden lopulla heitä kohtasi eräs heidän
vaikeimmista kokemuksistaan koko siinä kamppailussa, jota he kävivät työllä ja
tuskalla eteenpäin ponnistellessaan. Jaakobin ansiot olivat vielä sangen
vähäiset, ja hautajaiskustannukset kaiken muun lisäksi olivat yhteensä niin
painava kuorma, että he huojuivat sen alla. Mutta Jeesus tapasi huolestuneelle
ja surevalle äidilleen sanoa vain: "Äiti Maria, sureminen ei meitä auta;
me teemme kaikki parhaamme, ja äidin hymy saattaisi kenties innostaa meitä
vieläkin parempaan. Toivo edessäpäin olevista paremmista ajoista antaa meille
päivä päivältä uutta voimaa suoriutua näistä tehtävistä." Hänen vankka ja
käytännöllinen optimisminsa oli totisesti tarttuvaa; kaikki lapset elivät
parempien aikojen ja parempien olosuhteiden odotuksen värittämässä
ilmapiirissä. Ja tämä toiveikas pelottomuus vaikutti osaltaan suuresti siihen,
että heille heidän köyhyytensä masentavuudesta huolimatta kehittyi lujat ja
jalot luonteenpiirteet.
Jeesuksella oli
kyky panna liikkeelle kaikki mielensä, sielunsa ja ruumiinsa voimavarat
kulloinkin käsillä olevan tehtävän suorittamiseen. Hän pystyi keskittämään
syvämietteisen mielensä juuri siihen yhteen ongelmaan, jonka hän halusi
ratkaista, ja kun tähän vielä liittyi hänen
[sivu 1401]
herpaantumaton kärsivällisyytensä, se antoi
hänelle kyvyn tyynin mielin kestää kaikki kuolevaisen vaikeaan olemassaoloon
kuuluvat koettelemukset ja elää elämänsä ikään kuin hän koko ajan "näkisi
Hänet, joka on näkymätön".
4. YHDEKSÄSTOISTA VUOSI (13 jKr)
Tähän aikaan
Jeesus ja Maria tulivat entistä paljon paremmin toimeen keskenään. Maria ei
enää pitänyt Jeesusta niinkään poikanaan, vaan tästä oli tullut enemmänkin
hänen lastensa isä. Päivittäinen elämänkulku oli täynnä pulmia, jotka vaativat
käytännöllistä ja välitöntä ratkaisua. Yhä harvemmin he keskustelivat Jeesuksen
elämäntehtävästä, sillä ajan mittaan kummankin ajatukset keskittyivät heidän
neljästä pojasta ja kolmesta tytöstä koostuvan perheensä elättämiseen ja
kasvattamiseen.
Käsillä olevan
vuoden alkuun mennessä Jeesus oli jo saanut äitinsä kokonaan oman lastenkasvatusmenetelmänsä
kannalle. Tämän menetelmän mukaan lapselle annettiin positiivinen kehotus tehdä
hyvää sen sijaan, että vanhemman juutalaisen menetelmän mukaan olisi kielletty
tekemästä pahaa. Omassa kodissaan ja koko julkisen opettajanuransa ajan Jeesus
poikkeuksetta käytti tätä positiivista, kehottamiseen perustuvaa opetustapaa.
Aina ja kaikkialla hän sanoi: "Tehkää näin -- teidän tulisi tehdä
noin." Hän ei milloinkaan käyttänyt negatiivista, muinaisista tabuista
johdettua opetusmenetelmää. Hän vältti pahan korostamista sillä, että hän olisi
kieltänyt sen, sen sijaan hän nosti jalustalle hyvän sitä harjoittamaan
kehottamalla. Tässä kodissa rukoushetki oli tilaisuus, jossa oli mahdollisuus
keskustella mistä hyvänsä ja kaikesta perheen hyvinvointiin liittyvästä.
Jeesus alkoi
kasvattaa veljiään ja sisariaan viisaaseen kuriin jo niin varhaisessa
ikävaiheessa, että rankaisemista tarvittiin kaiken kaikkiaan vain vähän tai ei
ollenkaan, jotta heidät saatiin tottelemaan viivytyksettä ja varauksitta.
Ainoan poikkeuksen muodosti Juuda, jolle Jeesuksen oli muutamissa tilanteissa
määrättävä rangaistus siitä, että tämä oli rikkonut kodissa noudatettuja
sääntöjä. Kolmessa tilanteessa, kun katsottiin viisaaksi rangaista Juudaa tämän
itsensä tunnustamista ja tahallisista rikkomuksista perheen
käyttäytymissääntöjä vastaan, hänen rangaistuksensa määrättiin vanhempien
lasten tekemällä yksimielisellä päätöksellä, ja Juuda itse hyväksyi
rangaistuksen ennen kuin se langetettiin.
Vaikka Jeesus
kaikissa tekemisissään oli mitä järjestelmällisin ja systemaattisin, kaikissa
hänen hallinnollisissa päätöksissään ilmeni kuitenkin myös sellaista
virkistävää tulkinnan joustavuutta ja sovellutuksen omaperäisyyttä, joka teki
suuren vaikutuksen kaikkiin lapsiin sillä, että heidän isä-veljensä toiminnan
lähtökohtana oli oikeudenmukaisuudesta kertova mielenlaatu. Mielivaltaisesti
hän ei milloinkaan kurittanut sisaruksiaan, ja tällainen erottelematon rehtiys
ja henkilökohtainen huomaavaisuus tekivät Jeesuksen hyvin rakkaaksi koko hänen
perheelleen.
Jaakob ja Simon
koettivat varttuessaan noudattaa Jeesuksen suosittelemaa menetelmää heidän
riitaisten ja joskus vihaistenkin leikkitovereidensa lepyttämiseksi
suostuttelulla ja vastarinnasta pidättymisellä, ja he onnistuivat siinä
kohtalaisesti. Mutta vaikka Joosef ja Juuda tällaisiin opetuksiin kotioloissa
myöntyivätkin, he eivät empineet käydä puolustukseen, milloin heidän toverinsa
karkasivat heidän kimppuunsa; varsinkin Juuda syyllistyi näiden opetusten
hengen rikkomiseen. Mutta vastarinnasta pidättyminen ei ollut perheen sääntö.
Henkilökohtaisten opetusten rikkomiseen ei liittynyt mitään rangaistusta.
Yleisesti ottaen
perheen kaikilla lapsilla, eritoten tytöillä, oli tapana kysyä Jeesukselta
neuvoa lapsuuden ongelmiinsa ja uskoutua hänelle aivan kuten he olisivat
uskoutuneet rakastavalle isälle.
Jaakobista oli
varttumassa tasapainoinen ja tasaisen mielenlaadun omaava nuorukainen, mutta
hän ei ollut yhtä syvästi hengellisyyteen taipuvainen kuin Jeesus. Hän oli
opiskelijana paljon parempi kuin Joosef, joka vaikka olikin työntekijänä
uskollinen, oli kuitenkin vieläkin vähemmän hengellisesti suuntautunut. Joosef
oli raahustaja, joka ei yltänyt muiden lasten älylliselle tasolle. Simon oli
hyväntahtoinen poika, mutta hänessä oli liiaksi haaveilijaa. Häneltä meni kauan
aikaa ennen kuin hän löysi paikkansa elämässä, ja hän oli Jeesukselle ja
Marialle melkoinen huolen aihe. Mutta hän
[sivu 1402]
oli aina kiltti ja hyvää tarkoittava nuorimies. Juuda oli oikea levottomuuksien lietsoja. Hänen ihanteensa olivat mitä korkeimmat, mutta hän oli temperamentiltaan tasapainoton. Hänessä ilmeni kaikki se päättäväisyys ja tarmokkuus, joka tuli esiin hänen äidissään, ja enemmänkin, mutta häneltä puuttui paljon äitinsä suhteellisuudentajusta ja tahdikkuudesta.
Mirjam oli tasapainoinen ja järkevä tytär,
joka arvosti syvästi kaikkea jaloa ja hengellistä. Martta oli hidas
ajatuksissaan ja liikkeissään, mutta hän oli erittäin luotettava ja aikaansaapa
lapsi. Pikku-Ruut oli kodin päivänsäde, ajattelematon puheissaan, mutta
sydämeltään mitä vilpittömin. Hän miltei palvoi isoveljeään ja isäänsä. Mutta
he eivät hemmotelleet häntä pilalle. Hän oli kaunis lapsi, mutta ei aivan yhtä
hyvännäköinen kuin Mirjam, joka oli perheen -- ellei peräti koko kaupungin --
kaunotar.
Ajan myötä Jeesus teki paljon työtä saadakseen perheen omaksumat sapatinviettoon ja moniin muihin uskonnon osakysymyksiin liittyvät opetukset ja tavat vapaamielisemmälle kannalle ja myös niitä muokatakseen. Maria antoi kaikille näille muutoksille ilomielin tukensa. Jeesuksesta oli nyt tullut talon kiistaton isäntä.
Tänä vuonna
Juuda aloitti koulunsa, ja Jeesus joutui myymään harppunsa suorittaakseen
koulunkäynnin aiheuttamat kulut. Näin hän menetti viimeisenkin virkistystä
tuottaneen ajankulunsa. Hän soitti tavattoman mielellään harppua aina
tuntiessaan mielensä uupuneeksi ja ruumiinsa väsyneeksi. Mutta nyt hän
lohduttautui ajatuksella, että harppu ainakin olisi turvassa veronkantajalta.
Vaikka Jeesus oli köyhä, hänen sosiaalinen asemansa Nasaretissa ei ollut millään tavoin heikko. Hän oli kaupungin eturivin nuoria miehiä, ja useimmat nuoret naiset pitivät häntä erittäin suuressa arvossa. Kun Jeesus oli oivallinen, voimakasta ja älykästä miehisyyttä edustava yksilö, ja kun vielä otetaan huomioon hänen maineensa hengellisenä johtajana, ei ollut ihmeellistä, että Rebekka, joka oli varakkaan nasaretilaisen kauppiaan ja liikemiehen Esran vanhin tytär, sai huomata olevansa vähän kerrassaan rakastumassa tähän Joosefinpoikaan. Ensin hän kertoi tästä kiintymyksestään Jeesuksen sisarelle Mirjamille, ja Mirjam puolestaan puhui tästä kaikesta äitinsä kanssa. Maria oli äärimmäisen kuohuksissaan. Olisiko hän nyt menettämäisillään poikansa, josta oli perheenpäänä tullut korvaamaton? Eivätkö ikävyydet ikinä loppusi? Mitähän seuraavaksi tapahtuisi? Ja sitten hän pysähtyi miettimään, miten avioliitto vaikuttaisi Jeesuksen edessä olevaan elämänuraan. Ei kovin usein, mutta aina silloin tällöin, hänen mieleensä pulpahti sekin seikka, että Jeesus oli "lupauksen lapsi". Tästä asiasta keskusteltuaan Maria ja Mirjam päättivät, että he, ennen kuin Jeesus saisi sen tietoonsa, pyrkisivät lopettamaan koko jutun menemällä suoraan Rebekan luo ja esittämällä hänelle koko tarinan ja kertomalla rehellisesti uskomuksestaan, jonka mukaan Jeesus oli kohtalon poika eli että hänestä oli määrä tulla suuri uskonnollinen johtaja, ehkäpä peräti Messias.
Rebekka kuunteli keskittyneesti. Kertomus oli
hänestä sävähdyttävä, ja hän oli entistäkin päättäväisempi siinä, että hän sitoisi
kohtalonsa tämän valitsemansa miehen kohtaloon ja jakaisi hänen johtajan
uransa. Hän vakuutteli (itselleen), että sellainen mies enemmän kuin kukaan
tarvitsisi rinnalleen uskollisen ja pystyvän vaimon. Marian yritykset
taivutella häntä luopumaan koko ajatuksesta hän tulkitsi Marian luonnolliseksi
reaktioksi tilanteessa, jossa tämä pelkäsi menettävänsä perheensä päämiehen ja
ainoan huoltajan. Mutta tietäessään, että hänen isänsä hyväksyisi hänen
kiintymyksensä kirvesmiehen poikaan, Rebekka täysin oikeutetusti arveli isänsä
mielihyvin järjestävän perheelle riittävät tulot, jotka kaikin puolin
korvaisivat sen, että se menettäisi Jeesuksen ansiot. Kun hänen isänsä sitten
suostui tällaiseen suunnitelmaan, Rebekka jatkoi neuvottelujaan Marian ja
Mirjamin kanssa, ja koska hän
[sivu 1403]
ei onnistunut saamaan näitä puolelleen, hän uskaltautui menemään suoraan Jeesuksen puheille. Tässä asiassa hän toimi yhteistuumin isänsä kanssa, joka kutsui Jeesuksen heidän kotiinsa viettämään Rebekan seitsemättätoista syntymäpäivää.
Jeesus kuunteli tarkkaavaisesti ja myötätuntoisesti ensin isän ja sitten Rebekan itsensä kertomusta näistä asioista. Hän muotoili ystävällisen vastauksen, jonka sanoma oli, ettei mikään rahamäärä voisi korvata sitä, että hänen velvollisuutensa oli henkilökohtaisesti kasvattaa isänsä perhe, "täyttää pyhin kaikista ihmisen luottamustehtävistä -- lojaalisuus omaa vertaan ja lihaansa kohtaan." Jeesuksen perheelleen omistautumisesta lausumat sanat liikuttivat syvästi Rebekan isää, ja tämä vetäytyi neuvonpidosta. Vaimolleen Marialle hän totesi vain lyhyesti: "Emme voi saada häntä pojaksemme; hän on meille liian jalo."
Sitten alkoi ikimuistettava keskustelu Rebekan kanssa. Tähänastisessa elämässään Jeesus ei ollut tehnyt suurtakaan eroa kanssakäymisessään poikien ja tyttöjen, nuorten miesten ja nuorten naisten kanssa. Hänen mieltään olivat yhtä kaikki aivan liikaa askarruttaneet maallisista käytännön asioista juontuvat pakottavat ongelmat samoin kuin monia kysymyksiä herättänyt pohdiskelu, joka liittyi hänen lopulliseen uraansa sitten, kun hän olisi "toimittamassa Isänsä asioita", jotta hän olisi koskaan ehtinyt vakavassa mielessä harkita omakohtaisen rakkauden kruunaamista ihmistenvälisessä avioliitossa. Mutta nyt hänen edessään oli taas yksi niistä ongelmista, jotka jokaisen keskitason ihmisen on kohdattava ja ratkaistava. Häntä toden totta "koeteltiin joka suhteessa niin kuin teitäkin koetellaan".
Tarkkaavaisesti kuunneltuaan Jeesus kiitti vilpittömästi Rebekkaa tämän julki tuomasta ihailusta ja lisäsi: "se tulee ilahduttamaan ja lohduttamaan minua kaikkina elinpäivinäni." Hän selitti, ettei hän ollut vapaa solmimaan yhteenkään naiseen muita kuin pelkästään veljellistä arvonantoa ja puhdasta ystävyyttä olevia suhteita. Hän teki selväksi, että hänen ensimmäinen ja kaiken muun edelle menevä velvollisuutensa oli hänen isänsä perheen kasvattaminen ja ettei hän voisi harkitakaan avioliiton solmimista ennen kuin tämä tehtävä oli täytetty. Ja sen jälkeen hän virkkoi vielä: "Mikäli olen kohtalon poika, en saa ottaa vastuulleni elämäniän kestäviä velvoitteita ennen kuin koittaa aika, jolloin kohtaloni on tullut julki."
Rebekan sydän
murtui. Hän ei päästänyt ketään lohduttamaan itseään, ja hän kärtti isältään
lähtöä Nasaretista niin kauan, että tämä lopulta suostui muuttamaan Sepforiin.
Myöhempinä vuosina Rebekalla oli vain yksi vastaus niille monille miehille,
jotka häntä kosivat. Hän eli vain yhtä tarkoitusta varten -- odottaakseen
hetkeä, jolloin tämä hänen mielestään suurin koskaan eläneistä miehistä aloittaisi
elämänuransa elävän totuuden opettajana. Ja Rebekka seurasi uskollisesti hänen
jälkiään kaikki nämä julkisen toiminnan monivaiheiset vuodet ja oli paikalla
(Jeesuksen sitä huomaamatta) muun muassa päivänä, jolloin tämä ratsasti
riemusaatossa Jerusalemiin. Ja hän seisoi Marian vierellä "muiden naisten
joukossa" sinä kohtalokkaana ja traagisena iltapäivänä, jolloin Ihmisen
Poika riippui ristillä ja oli hänelle yhtä hyvin kuin korkeuksien
lukemattomille maailmoille "ainoa viimeiseen asti rakastettava ja suurin
kymmenentuhannen joukossa".
6. HÄNEN KAHDESKYMMENES VUOTENSA
(14 jKr)
Tarinaa Rebekan tuntemasta rakkaudesta
Jeesusta kohtaan kuiskuteltiin Nasaretin kaduilla ja kujilla sekä myöhemmin
Kapernaumissa, joten vaikka monet naiset tulevina vuosina rakastivat Jeesusta
aivan kuten miehetkin rakastivat häntä, hänen ei enää tarvinnut torjua
kenenkään toisen vilpittömän naisen henkilökohtaista kiintymyksen tunnustusta.
Tästä ajankohdasta alkaen ihmisten tuntema rakkaus Jeesusta kohtaan sai paremminkin
palvovan ja jumaloivan kunnioituksen piirteitä. Sekä miehet että naiset
rakastivat häntä antaumuksellisesti, ja he tekivät niin sen vuoksi, mitä hän
oli, ilman että siihen sisältyi häivähdystäkään omien kaipausten
tyydyttämisestä tai toiveesta saada pitää hänet vain oman rakkautensa kohteena.
Mutta useiden vuosien ajan kävi niin, että joka kerta, kun kerrottiin tarinaa
Jeesuksen ihmispersoonallisuudesta, kerrottiin myös Rebekan antaumuksellisesta
rakkaudesta.
[sivu 1404]
Mirjam, joka tunsi Rebekan tapauksen
yksityiskohtia myöten, ja joka myös tiesi, miten hänen veljensä oli torjunut
jopa tällaisen kauniin neidon rakkauden (tietämättä, mikä merkitys tässä
suhteessa oli hänen kohtalonaan olleella tulevalla elämänuralla), alkoi
ihannoida Jeesusta ja rakastaa häntä liikuttavaa ja syvää kiintymystä tuntien
yhtä hyvin isänä kuin veljenä.
Vaikkei heillä oikeastaan olisi ollut siihen varaa, Jeesus tunsi kuitenkin outoa kaipausta, joka vaati häntä lähtemään pääsiäiseksi Jerusalemiin. Tietoisena siitä, mitä Jeesus oli saanut kokea Rebekan suhteen, hänen äitinsä viisaasti kehotti häntä tekemään tämän matkan. Jeesus ei ollut sitä itsekään kovin selkeästi tiedostanut, mutta tilaisuus päästä keskustelemaan Lasaruksen kanssa ja tapaamaan Marttaa ja Mariaa, oli se, mitä hän suurimmin kaipasi. Oman perheensä jälkeen hän rakasti näitä kolmea eniten kaikista.
Tätä Jerusalemin-matkaa tehdessään hän kulki Megiddon, Antipatriksen ja Lyddan kautta. Se oli joiltakin osin sama reitti, jota oli käytetty, kun häntä tuotiin takaisin Nasaretiin palattaessa Egyptistä. Matka pääsiäisjuhlille vei häneltä neljä päivää, ja hän ajatteli paljon muinaisia tapahtumia, jotka olivat sattuneet Megiddossa ja sen ympäristössä, Palestiinan kansainvälisellä taistelutantereella.
Jeesus jatkoi kulkuaan Jerusalemin läpi pysähtyen vain hetkeksi katselemaan temppeliä ja sinne kerääntyviä vierasjoukkoja. Hän tunsi kummallista ja aina vain syvempää vastenmielisyyttä tätä Herodeksen rakennuttamaa temppeliä ja sen poliittisin perustein nimitettyä papistoa kohtaan. Hän halusi ennen kaikkea tavata Lasaruksen, Martan ja Marian. Lasarus oli Jeesuksen ikätoveri ja nyt talon isäntä. Jeesuksen edellisen vierailun jälkeen oli ehtinyt tapahtua, että Lasaruksen äiti oli laskettu haudan lepoon. Martta oli runsaan vuoden Jeesusta vanhempi, Maria taas oli kaksi vuotta nuorempi. Ja Jeesus oli kaikkien kolmen palvoma ihanne.
Tämänkertaisen vierailun kuluessa puhkesi yksi aika ajoin koetuista perinteiden vastaisista kapinoista, kun Jeesus toi julki mielipahansa niitä seremoniakäytäntöjä kohtaan, jotka hänen mielestään antoivat väärän kuvan hänen taivaallisesta Isästään. Jeesuksen tulosta tietämätön Lasarus oli järjestänyt niin, että pääsiäistä vietettäisiin ystävien luona naapurikylässä Jerikontien varrella. Jeesus ehdotti nyt, että he viettäisivät juhlan siellä, missä he sillä hetkellä olivat, eli Lasaruksen talossa. "Mutta", Lasarus sanoi, "eihän meillä ole pääsiäislammastakaan." Silloin Jeesus aloitti pitkähkön ja vakuuttavan luennon, jonka sanomana oli, ettei taivaallinen Isä totisesti ollut kiinnostunut tällaisista lapsellisista ja tarkoituksettomista rituaaleista. Juhlallisen ja hartaan rukouksen jälkeen he nousivat seisomaan, ja Jeesus sanoi: "Palvelkoot minun kansastani ne, joilla on lapsellinen ja pimentynyt mieli, Jumalaansa niin kuin Mooses määräsi tekemään; on parempi, että he niin tekevät. Mutta älkäämme me, jotka olemme nähneet elämän valon, enää lähestykö Isäämme kuoleman pimeyden kautta. Olkaamme vapaat tietäessämme totuuden Isämme ikuisesta rakkaudesta."
Sinä iltana, hämärän laskeutuessa, nämä neljä
istuutuivat pöydän ääreen viettämään kaikkien aikojen ensimmäistä
pääsiäisjuhlaa, minkä hartaat juutalaiset ovat viettäneet ilman
pääsiäislammasta. Happamaton leipä ja viini oli jo otettu esille tätä pääsiäistä
varten, ja näitä edusaineita, joita Jeesus kutsui "elämän leiväksi"
ja "elämän vedeksi", hän tarjosi tovereilleen, ja he söivät
juhlallisen hartaina ja juuri kuulemainsa opetusten mukaisesti. Jeesus piti
tapanaan toimittaa tämän sakramentaalisen rituaalin aina, kun hän myöhempinä
aikoina kävi Betaniassa. Kotiin palatessaan hän kertoi tämän kaiken äidilleen.
Ensiksi Maria järkyttyi, mutta sitten hän alkoi vähitellen ymmärtää Jeesuksen
näkökantaa. Hän oli silti varsin huojentunut, kun Jeesus vakuutti hänelle,
ettei hänen aikomuksenaan ollut tuoda tätä uutta ajatusta pääsiäisestä esille
heidän perheessään. Kotona lasten kanssa ollessaan hän edelleenkin joka vuosi
nautti pääsiäisaterian "Mooseksen lain mukaisesti".
Puheena olevan vuoden aikana Maria kävi
Jeesuksen kanssa pitkän keskustelun avioliitosta. Hän kysyi Jeesukselta
suoraan, solmisiko tämä avioliiton, elleivät perheeseen kohdistuvat
[sivu 1405]
velvollisuudet sitoisi häntä. Jeesus selitti hänelle, että koska senhetkiset velvollisuudet estivät häntä menemästä naimisiin, hän ei ollut koko asialle uhrannut montakaan ajatusta. Hän toi julki epäilynsä, että hän tuskin koskaan astuisi aviosäätyyn. Hän sanoi, että kaikkien tämäntapaisten asioiden tuli odottaa siksi, kunnes "hetkeni" koittaa, eli aikaa, jolloin "Isäni työn täytyy alkaa". Koska hän jo mielessään oli tehnyt ratkaisunsa, jonka mukaan hänestä ei tulisi lihallisten lasten isää, hän ei tosiaankaan uhrannut montakaan ajatusta kysymykselle ihmisavioliitosta.
Tänä vuonna hän tarttui uudelleen tehtäväänsä, joka hänellä oli kuolevaisen ja jumalallisen olemuksensa kutomisessa entistä tiiviimmin jakamattomaksi ja todelliseksi ihmisyksilöllisyydeksi. Ja hänen moraalinen statuksensa ja hengellinen ymmärryksensä kasvoivat edelleen.
Kun koko heidän Nasaretissa ollut omaisuutensa (kotitaloa lukuun ottamatta) oli jo myyty, tänä vuonna heidän taloudelliseen asemaansa tuli vähän apua sitä tietä, että he myivät osuutensa eräästä Kapernaumin kiinteistöstä. Tämä oli Joosefin kuolinpesän viimeinen omaisuuserä. Tuo Kapernaumin kiinteistökauppa solmittiin erään Sebedeus-nimisen veneenrakentajan kanssa.
Joosef valmistui tänä vuonna synagogakoulusta
ja oli aikeissa ryhtyä työskentelemään kodin puusepänpajan pienen höyläpenkin
ääressä. Vaikka heidän isänsä jättämä kuolinpesä olikin käytetty loppuun,
heillä oli nyt toiveita onnistua köyhyyden loitollapitämisessä, kävihän heistä
nyt jo kolme vakituisessa työssä.
Jeesuksesta on nyt nopeasti kehittymässä
mies, ei vain nuori mies, vaan aikuinen mies. Hän on oppinut kantamaan hyvin
vastuuta. Hän tietää, miten elämä jatkuu pettymyksestä huolimatta. Hän kestää
urheasti senkin, että hänen kaavailunsa valuvat hukkaan ja hänen tavoitteensa
toistaiseksi raukeavat. Hän on oppinut olemaan rehti ja oikeudenmukainen silloinkin,
kun hän itse kohtaa epäoikeudenmukaisuutta. Hän oppii sovittamaan hengellisen
elämäntavan ihanteensa maisen olemassaolon asettamiin vaatimuksiin. Hän oppii,
miten suunnitella, jotta saavuttaisi ihanteellisuutta edustavan korkeamman ja
kaukaisemman päämäärän, samalla kun hän kaikkensa antaen uurastaa
saavuttaakseen välttämättömyyden asettaman lähempänä olevan ja välittömän
päämäärän. Vakaasti hän hankkii taitoa, jota hän tarvitsee sovittaessaan
toiveensa ihmisen tilanteen asettamiin arkipäiväisiin vaatimuksiin. Hän
hallitsee jo melkein täydellisesti menetelmän, jolla hengelliseen käyttövoimaan
sisältyvä energia käytetään aineellisen suorituksen edellyttämän mekanismin
pyörittämiseen. Vähän kerrallaan hän oppii elämään taivaallista elämää samalla,
kun hänen mainen olemassaolonsa jatkuu. Yhä enemmän hän luottaa siihen, että
hänen taivaallinen Isänsä viime kädessä ohjaa häntä, samalla kun hän omaksuu
isän osan maisen perheensä lasten opastamisessa ja ohjaamisessa. Hän saa yhä
enemmän kokemusta siitä, miten voitto kiskaistaan taitavasti tappion kidasta;
hän oppii muuntamaan ajallisuudessa koetut vaikeudet ikuisuuden riemuvoitoiksi.
Ja näin tämä Nasaretin nuori mies saa, sitä mukaa kun vuodet kuluvat, yhä uutta kokemusta siitä, mitä elämä on sellaisena kuin se kuolevaisen olennon lihallisessa hahmossa ajallisuuden ja avaruuden maailmoissa eletään. Hän elää täysipainoisen, edustavan ja tyhjentävän elämän Urantialla. Hän lähti tästä maailmasta kypsyyteen saakka sen koettuaan, mitä hänen luotunsa kokevat ensimmäisen elämänsä, lihallisen elämän, lyhyinä ja rasittavina vuosina. Ja koko tämä ihmisenä saatu kokemus on ikuiset ajat Universumin Hallitsijan omaisuutta. Hän on ymmärtäväinen veljemme, myötätuntoinen ystävämme, kokenut hallitsijamme ja armahtavainen isämme.
Lapsuudessaan hän keräsi laajan tietomäärän; nuoruudessaan hän lajitteli, luokitteli ja suhteutti tämän tietoaineiston; ja nyt hän alkaa tämän maailman ihmisenä valmistelevana toimenpiteenä järjestää näitä mielessään olevia aineksia voidakseen käyttää niitä hyväkseen myöhemmin alkavassa opetuksessaan, hoivassaan ja palvelussaan kuolevaisten lähimmäistensä hyväksi tässä maailmassa ja kaikilla muilla asutuilla sfääreillä kautta koko Nebadonin universumin.
Synnyttyään tähän maailmaan tämän maailman
pikkulapseksi hän on elänyt lapsuutensa ja kokenut nuoruuden ja
varhaismiehuuden toinen toistaan seuraavat vaiheet. Nyt hän seisoo kypsän
miehuuden kynnyksellä varustuksenaan runsas kokemus ihmiselosta, täynnä
[sivu 1406]
ymmärtämystä ihmisluontoa kohtaan ja täynnänsä myötätuntoa ihmisluonnon heikkouksia kohtaan. Hänestä on tulossa se jumalallisen taidon haltija, joka osaa ilmoittaa totuuden Paratiisissa olevasta Isästään kaikkia aikakausia ja kaikkia kehitysvaiheita edustaville kuolevaisille olennoille.
Ja nyt täysikasvuisena miehenä, tämän maailman aikuisena, hän valmistautuu jatkamaan verratonta tehtäväänsä, joka on yhtä kuin Jumalan ilmoittaminen ihmisille ja ihmisten johdattaminen Jumalan tykö.