[sivu
1162]
TODELLISUUDEN
UNIVERSUMITASOT
EI RIITÄ, että ylösnousemuskuolevainen sattuu tietämään jotakin Jumaluuden suhteista kosmisen todellisuuden syntyhistoriaan ja ilmentymiin, vaan hänen tulisi käsittää jotakin myös suhteista, jotka vallitsevat hänen itsensä sekä toisaalta eksistentiaalisen ja toisaalta kokemuksellisen todellisuuden, potentiaalisen ja aktuaalisen todellisuuden, monilukuisten tasojen välillä. Ihmisen maallista suunnistautumista, hänen kosmista ymmärrystään ja hänen hengellistä suunnanvalintaansa, kaikkia näitä kohentaa parempi käsitys universumitodellisuuksista ja menetelmistä, joilla ne liittyvät toisiinsa, integroituvat ja yhdistyvät.
Nykyinen suuruniversumi ja kehkeytymässä
oleva kokonaisuniversumi koostuvat monista todellisuuden muodoista ja
vaiheista, jotka puolestaan ilmenevät monilla funktionaalisen aktiviteetin
tasoilla. Tämän kirjan luvuissa on jo edellä hahmoteltu näitä moninaisia
olevaisuuksia ja piileväisyyksiä, ja nyt ne ryhmitellään käsitteellistä kätevyyttä
ajatellen seuraaviin kategorioihin:
1. Keskeneräiset finiittiset. Tämä on
suuruniversumin ylösnousemusluotujen nykyinen status, Urantian kuolevaisten
nykyinen status. Tämän tason piiriin kuuluu luotujen olemassaolo planeetalla
asuvasta ihmisestä päämääränsaavuttajiin saakka, mutta jälkimmäisiä lukuun
ottamatta. Universumit kuuluvat tämän tason piiriin varhaisista fyysisistä
alkuvaiheistaan aina valoon ja elämään asettumiseen saakka, mutta sitä lukuun
ottamatta. Tämä taso on luomistoiminnan nykyinen äärialue ajallisuudessa ja
avaruudessa. Se näyttää olevan liikkeessä Paratiisista ulospäin, sillä nykyisen
universumiaikakauden päättyessä, jolloin suuruniversumin nähdään asettuvan
valoon ja elämään, nähdään varmasti myös, miten ensimmäisellä ulkoavaruuden
tasolla ilmenee johonkin uuteen luokkaan kuuluvaa kehityksellistä kasvua.
2. Maksimifiniittiset. Tämä on
kaikkien päämäärän saavuttaneiden kokemuksellisten luotujen nykyinen status --
päämäärän sellaisena, millaisena se paljastuu nykyisen universumiaikakauden
puitteissa. Jopa universumit voivat yltää statuksen maksimiin -- sekä
hengellisessä että fyysisessä mielessä. Mutta termi "maksimi" on itse jo
suhteellinen termi -- maksimi, suhteessa mihin? Ja se, mikä nykyisenä
universumiaikakautena on maksimi, lopulliselta näyttävä, ei ehkä olekaan kuin
vasta reaalinen alkuvaihe, kun se määritellään tulevien aikakausien termein.
Jotkin Havonan vaiheet näyttävät kuuluvan maksimien piiriin.
3.
Transsendentaaliset. Tämä superfiniittinen taso seuraa (edeltävästi)
finiittistä etenemistä. Se viittaa siihen, että finiittisten alkuvaiheiden
syntyhistoria on esifiniittinen ja että kaikkien finiittisiltä näyttävien
loppuvaiheiden tai päämäärien merkitys on jälkifiniittinen. Suuri osa
Paratiisi--Havonasta näyttää kuuluvan transsendentaaliseen järjestelmään.
4.
Perimmäiset. Tämän tason piiriin kuuluu sellainen, jolla on
kokonaisuniversumia koskevaa merkitystä ja joka hipoo loppuunsaatetun
kokonaisuniversumin päämäärätasoa. Paratiisi--Havona (varsinkin Isän maailmojen
piiri) on monissa suhteissa merkitykseltään perimmäinen.
[sivu 1163]
5.
Ko-absoluuttiset. Tämä taso antaa ymmärtää, että kokemukselliset
projisoidaan luomistoiminnallista esiintuontia merkitsevälle,
kokonaisuniversumin tuolla puolen olevalle toimikentälle.
6. Absoluuttiset.
Tässä tasossa on kysymys seitsemän eksistentiaalisen Absoluutin
ikuisuusläsnäolosta. Siihen saattaa kuulua myös jonkin verran liitännäistä
kokemuksellista tavoitteiden saavuttamista, mutta jos niin on, emme ymmärrä,
millä tavoin, mutta ehkä se tapahtuu persoonallisuuteen sisältyvän
kanssakäymispotentiaalin kautta.
7. Infiniittisyys.
Tämä taso on esieksistentiaalinen ja kokemuksen jälkeinen. Infiniittisyyden
kvalifioimaton ykseys on kaikkia alkuvaiheita edeltävä ja kaikkia päämääriä
seuraava hypoteettinen todellisuus.
Mainitut
todellisuuden tasot ovat nykyisen universumiajan ja kuolevaisten näkökulman
kannalta käteviä kompromissisymbolisaatioita. On olemassa koko joukko muitakin
tapoja tarkastella todellisuutta muusta kuin kuolevaisten näkökulmasta ja
muiden universumiaikakausien kannalta. Olisi näin ollen huomattava, että tässä
yhteydessä esitetyt käsitykset ovat kaikin puolin suhteellisia -- siinä
mielessä suhteellisia, että niille asettavat ehtoja ja rajoituksia seuraavat
seikat:
1. Kuolevaisten
kielen asettamat rajoitukset.
2. Kuolevaisten
mielen asettamat rajoitukset.
3. Seitsemän
superuniversumin rajallinen kehittyminen.
4.
Tietämättömyytenne niistä superuniversumikehityksen kuudesta ensisijaisesta
tarkoituksesta, jotka eivät koske kuolevaisten nousua Paratiisiin.
5.
Kykenemättömyytenne edes osittaiseen ikuisuusnäkökulman käsittämiseen.
6. Se, että on
mahdotonta kuvailla kosmista evoluutiota ja kohtaloa suhteessa kaikkiin
universumiaikakausiin eikä vain seitsemän superuniversumin evolutionaarisen
kehkeytymisen nykyistä aikakautta ajatellen.
7. Se, ettei
mikään luotu kykene käsittämään, mitä todellisuudessa tarkoitetaan
esieksistentiaalisilla tai kokemuksellisen jälkeisillä eli sillä, mitä on ennen
alkuvaiheita ja mitä on päämäärien jälkeen.
Todellisuuden
kasvu riippuu toisiaan seuraavien universumiaikakausien tarjoamista
olosuhteista. Keskusuniversumi ei kokenut mitään evolutionaarista muutosta
havona-aikakaudella, mutta superuniversumiaikakauden nykyisten jaksojen
kuluessa se kokee tiettyjä asteittain eteneviä muutoksia, jotka aiheuttaa
koordinoituminen evolutionaarisiin superuniversumeihin. Tällä hetkellä
kehittymässä olevat seitsemän superuniversumia saavuttavat joskus valon ja
elämän vakiintuneen statuksen, saavuttavat nykyistä universumiaikakautta
koskevat kasvun rajat. Mutta ei ole epäilystäkään siitä, etteikö seuraava
aikakausi, ensimmäisen ulkoavaruustason aikakausi, vapauttaisi
superuniversumeja niistä päämäärää koskevista rajoituksista, jotka kuuluvat
nykyiseen aikakauteen. Täysimääräisyys lisääntyy jatkuvasti vielä
loppuunsaattamisen jälkeenkin.
Nämä ovat joitakin niistä rajoituksista, joita kohtaamme
koettaessamme esittää yhtenäisen käsityksen olevaisten, merkitysten ja arvojen
kosmisesta kasvusta sekä niiden synteesistä toinen toistaan ylemmillä
todellisuuden tasoilla.
FUNKTIONAALIEN YHTEENLIITTYMÄ
Finiittisen
todellisuuden ensiasteiset eli henkialkuiset vaiheet tulevat luotujen tasoilla
välittömästi julki täydellisinä persoonallisuuksina, ja universumitasoilla ne
tulevat julki täydellisenä Havonan luomuksena. Kokemuksellinen Jumaluus tulee
sekin tällä tavoin julki Havonassa olevan
[sivu 1164]
Korkeimman
Jumalan henkipersoonassa. Mutta finiittisen toisasteiset, evolutionaariset,
ajallisuuden ja aineen ehdollistamat vaiheet yhdentyvät kosmisesti vain kasvun
ja tavoitteiden saavuttamisen tuloksena. Kaikkien toisasteisten eli
täydellistyvien finiittistenkin on loppujen lopuksi määrä saavuttaa ensiasteista
täydellisyyttä vastaava taso, mutta tällaiseen päämäärään kohdistuu ajallinen
viive, sellainen konstitutiivinen superuniversumeissa vaikuttava kvalifiointi,
jollaista keskusuniversumissa ei geneettisesti esiinny. (Tiedämme, että on
olemassa kolmannen asteen finiittisiä, mutta näiden integroitumismenetelmä on
toistaiseksi paljastumaton.)
Tämä
superuniversumeissa kohdattava aikaviive, tämä täydellisyyden saavuttamisen
este, luo edellytykset kuolevaisten osallistumiselle evolutionaariseen kasvuun.
Näin se mahdollistaa sen, että luotu antautuu kumppanuussuhteeseen Luojan
kanssa tämän samaisen luodun kehittymisen puitteissa. Ja näinä laajenevan
kasvun aikoina keskeneräinen korreloituu täydellisen kanssa Seitsenkertaisen
Jumalan osoittaman huolenpidon avulla.
Seitsenkertainen
Jumala merkitsee sitä, että Paratiisin-Jumaluus tuntee ajallisuudesta johtuvat
esteet avaruuden evolutionaarisissa universumeissa. Olipa aineellinen,
eloonjäämisen piiriin kuuluva persoonallisuus peräisin miten etäältä
Paratiisista, miten syvältä avaruudesta hyvänsä, Seitsenkertaisen Jumalan
havaitaan silti olevan siellä läsnä ja pitävän yllä totuutta, kauneutta ja
hyvyyttä merkitsevää rakastavaa ja armeliasta hoivaa tällaisen keskeneräisen,
kilvoittelevan ja evolutionaarisen luodun hyväksi. Seitsenkertaisen osoittama
jumalallisuushoiva ulottuu sisäänpäin Iankaikkisen Pojan kautta
Paratiisin-Isään ja ulospäin Päivien Muinaisten kautta universumien Isiin --
Luoja-Poikiin.
Koska ihminen on persoonallinen ja koska hän nousee
hengellisen edistymisen tietä, hän löytää Seitsenkertaisen Jumaluuden
persoonallisen ja hengellisen jumalallisuuden, mutta on olemassa
Seitsenkertaisen muita osa-alueita, jotka eivät ole tekemisissä
persoonallisuuden edistymisen kanssa. Tämän jumaluusryhmittymän jumalallisuusaspektit
integroituvat tällä hetkellä siinä läheisessä yhteydessä, joka vallitsee
Seitsemän Valtiashengen ja Myötätoimijan välillä, mutta niiden on määrä
yhdistyä ikuisiksi ajoiksi Korkeimman Olennon kehkeytyvässä
persoonallisuudessa. Seitsenkertaisen Jumaluuden muut osa-alueet ovat nykyisenä
universumiaikakautena eri tavoin integroituneita, mutta niiden kaikkien on niin
ikään määrä yhdistyä Korkeimmassa. Kaikkien vaiheidensa osalta Seitsenkertainen
on nykyisen suuruniversumin funktionaalisen todellisuuden suhteellisen ykseyden
lähde.
2. TOISASTEINEN, KORKEINTA
FINIITTISTÄ
EDUSTAVA INTEGRAATIO
Kuten
Seitsenkertainen Jumala toiminnallisesti koordinoi finiittisen evoluution,
samoin Korkein Olento lopulta syntesoi päämäärän saavuttamisen. Korkein Olento
on suuruniversumievoluution jumaluuskulminaatio -- evoluution kattaessa
fyysisen evoluution henkeä olevan ytimen ympärillä ja lopulta koittavan hengen
herruuden fyysiseen evoluutioon kuuluvien, keskusta ympäröivien ja pyörivien
maailmojen suhteen. Ja tämä kaikki tapahtuu persoonallisuuden omaamien
toimivaltuuksien mukaisesti: korkeimmassa merkityksessä
paratiisipersoonallisuuden toimivaltuuksien, universumimerkityksessä
luojapersoonallisuuden toimivaltuuksien, inhimillisessä merkityksessä kuolevaisten
persoonallisuuden toimivaltuuksien ja huipentuvassa eli kokemuksellisen
kokoavassa merkityksessä Korkeimman persoonallisuuden toimivaltuuksien
mukaisesti.
Korkein-käsitteen
pitää luoda puitteet sille, että henkipersoona, evolutionaarinen voima sekä voima-persoonallisuuden
synteesi -- evolutionaarisen voiman yhdistyminen henkipersoonallisuuteen ja
tämän hallitseva asema voimaan nähden -- mielletään toisistaan eroaviksi.
Viime kädessä
henki tulee Havonan kautta Paratiisista. Energia-aine näyttää siltä kuin se
kehittyisi avaruuden syvyyksissä ja ikään kuin Äärettömän Hengen lapset yhdessä
Jumalan Luoja-Poikien kanssa järjestäisivät sen voimaksi. Ja tämä kaikki on
kokemuksellista; kysymyksessä on ajallisuudessa ja avaruudessa suoritettava
toimenpide, jossa on mukana laaja kirjo eläviä olentoja -- heidän joukossaan
jopa Luojajumaluuksia ja evolutionaarisia luotuja.
[sivu 1165]
Luojajumaluuksien
voimanhallinta suuruniversumissa laajenee vähitellen niin, että sen piiriin
tulevat kuulumaan ajallis-avaruudellisten luomusten evolutionaarinen
asettuminen ja vakiintuminen, ja silloin on käsillä Seitsenkertaisen Jumalan
kokemuksellisen voiman kukkaanpuhkeaminen. Se kattaa koko asteikon siitä, mitä
jumalallisuus ajallisuudessa ja avaruudessa saavuttaa Universaalisen Isän
suorittamasta Suuntaajien lahjoittamisesta aina Paratiisin-Poikien
toimeenpanemiin elämänikäisiin lahjoittautumisiin. Tämä on ansaittua voimaa,
julkituotua voimaa, kokemuksellista voimaa; se eroaa selvästi ikuisuusvoimasta,
luotaamattomasta voimasta, Paratiisin Jumaluuksien eksistentiaalisesta
voimasta.
Tämä
Seitsenkertaisen Jumalan jumalallisuusaikaansaannoksista nouseva
kokemuksellinen voima itse ilmentää jumaluudelle ominaisia koossapitäviä
ominaisuuksia syntesoituessaan -- totaalistuessaan -- kaikkivaltiaaksi
voimaksi, joka edustaa saavutettua kokemuksellista herruutta kehittyviin
luomistuloksiin nähden. Ja tämä kaikkivaltias voima tavoittaa vuorostaan
henkipersoonallisuuden koossapysyvyyden Havona-maailmojen ulomman vyön
ohjaussfäärillä liitossa Korkeimman Jumalan havonaläsnäolon
henkipersoonallisuuden kanssa. Tällä tavoin kokemuksellinen Jumaluus siis
huipentaa pitkän evolutionaarisen kamppailun varustamalla ajallisuuden ja
avaruuden tuottaman voimatuotteen keskusluomuksessa asuvalla henkiläsnäololla
ja jumalallisella persoonallisuudella.
Näin Korkein
Olento siis lopulta pääsee siihen, että hän sulkee sisäänsä kaiken kaikesta,
mikä kehittyy ajallisuudessa ja avaruudessa, samalla kun hän varustaa nämä
ominaisuudet henkipersoonallisuudella. Koska luodut, jopa kuolevaiset, ovat
persoonallisuuksina mukana tässä majesteettisessa tapahtumassa, he saavuttavat
tällaisen evolutionaarisen Jumaluuden kiistämättöminä lapsina kyvyn Korkeimman
tuntemiseen ja havaitsemiseen.
Nebadonin Mikael
on Paratiisin-Isän kaltainen, sillä hän jakaa Isän paratiisillisen
täydellisyyden. Näin tulevat evolutionaariset kuolevaiset joskus vielä yltämään
samankaltaisuuteen kokemuksellisen Korkeimman kanssa, sillä he tulevat
eittämättä jakamaan hänen evolutionaarisen täydellisyytensä.
Korkein Jumala
on kokemuksellinen, siksi hän on täydelleen koettavissa. Eksistentiaaliset
realiteetit, joita kutsutaan Seitsemäksi Absoluutiksi, eivät ole
kokemismenetelmän kautta tajuttavissa; Isäksi, Pojaksi ja Hengeksi kutsutut persoonallisuusrealiteetit
vain ovat rukouksellis-palvonnallisesti asennoituvan finiittisen luodun
persoonallisuuden käsitettävissä.
Korkeimman Olennon voima-persoonallisuuden päätökseen
viedyn synteesin puitteissa tulee yhdistymään koko niiden monien kolmiuksien
absoluuttisuus, jotka olisivat tällä tavoin yhdistettävissä, ja tämä
majesteettinen evoluutiota edustava persoonallisuus tulee olemaan kaikkien
finiittisten persoonallisuuksien kokemuksellisesti saavutettavissa ja
ymmärrettävissä. Kun taivasmatkalaiset saavuttavat henkiolomuodon postuloidun
seitsemännen vaiheen, he tulevat tällä tasolla kokemaan kolmiuksien
absoluuttisuutta ja infiniittisyyttä edustavan uuden merkitys-arvon
todellistumisen, kun sellainen paljastuu koettavissa olevassa Korkeimmassa
Olennossa. Mutta näiden korkeinta mahdollista kehittymistä merkitsevien tasojen
saavuttaminen toteutuu luultavasti vasta, kun koko suuruniversumi asettuu
yhtäläisesti valoon ja elämään.
KOLMANNEN ASTEEN
TODELLISUUSYHTEENLIITTYMÄ
Absoniittiset
arkkitehdit laativat suunnitelman, Korkeimmat Luojat saattavat sen olemassaolon
piiriin, Korkein Olento tulee viemään sen viimeistä piirtoa myöten päätökseen
sellaisena kuin Korkeimmat Luojat sen ajallisuuteen loivat ja sellaisena kuin
Mestariarkkitehdit sen avaruuteen projisoivat.
Nykyisen universumiaikakauden kuluessa
kokonaisuniversumin hallinnollinen koordinointi on Kokonaisuniversumin
Arkkitehtien tehtävä. Mutta nykyisen
[sivu 1166]
universumiaikakauden lopulla tapahtuva Kaikkivaltiaan Korkeimman ilmestyminen tulee olemaan merkkinä siitä, että evolutionaarinen finiittinen on saavuttanut kokemuksellisen päämäärän ensimmäisen välivaiheen. Tämä tapahtuma on ilman muuta johtava ensimmäisen kokemuksellisen Kolminaisuuden -- Korkeimpien Luojien, Korkeimman Olennon ja Kokonaisuniversumin Arkkitehtien liiton -- tehtävän täyttymiseen. Tämän Kolminaisuuden on määrä panna toimeen kokonaisluomuksen entistä pitemmälle menevä evolutionaarinen integraatio.
Paratiisin-Kolminaisuus on ehdottomasti infiniittisyydestä, eikä mikään sellainen Kolminaisuus voi mitenkään olla infiniittinen, johon tämä alkuperäinen Kolminaisuus ei sisälly. Mutta alkuperäinen Kolminaisuus on muut poissulkevan absoluuttisten Jumaluuksien yhteenliittymisen tulos; aliabsoluuttisilla olennoilla ei ollut mitään tekemistä tämän alkuperäisen yhteenliittymisen kanssa. Sittemmin ilmaantuvat ja kokemukselliset Kolminaisuudet sulkevat sisäänsä yksinpä luotujen persoonallisuuksien antimet. Aivan varmasti tämä pitää paikkansa puhuttaessa Perimmäisestä Kolminaisuudesta, jossa Mestari-Luoja-Poikien läsnäolo siihen kuuluvien Korkein Luoja -jäsenten joukossa nimenomaan todistaa, että tämän kolminaisuusyhteenliittymän piirissä samalla esiintyy aktuaalista ja bona fide luodun olennon kokemusta.
Ensimmäinen kokemuksellinen Kolminaisuus luo
puitteet ryhmässä tapahtuvaan perimmäisten lopputulosten saavuttamiseen.
Ryhmittäisillä yhteenliittymillä on kyky mennä yksilöllisten kykyjen edelle,
jopa nousta niiden yläpuolelle, ja tämä pitää paikkansa myös finiittisen tason
tuolla puolen. Tulevina aikakausina, sitten kun seitsemän superuniversumia ovat
asettuneet valoon ja elämään, on Lopullisuuden Saavuttajakunta epäilemättä
mukana tuomassa julki Paratiisin Jumaluuksien tarkoitusperiä sellaisina kuin Perimmäinen
Kolminaisuus ne asettaa ja sellaisina kuin ne voima-persoonallisuuden osalta
yhdistyvät Korkeimmassa Olennossa.
Läpi koko
menneen ja tulevan ikuisuuden jättiläismäisten maailmankaikkeudellisten
tapahtumakulkujen panemme merkille, miten käsitettävissä olevat Universaalisen
Isän elementit laajenevat. Filosofisessa mielessä postuloimme hänen MINÄ OLEN
-olevaisen* muodossa täyttävän totaalisen infiniittisyyden, mutta yksikään
luotu ei kykene kokemuksellisesti sisäistämään tällaista postulaattia. Sitä
mukaa kun universumit laajenevat ja kun gravitaatio ja rakkaus ulottuvat
ajallisuudessa organisoituvaan avaruuteen, me kykenemme ymmärtämään
Ensimmäisestä Lähteestä ja Keskuksesta yhä enemmän. Panemme merkille, miten
gravitaatiovaikutus läpäisee Kvalifioimattoman Absoluutin avaruusläsnäolon, ja
havaitsemme henkiluotujen kehittyvän ja avartuvan Jumaluusabsoluutin
jumalallisuusläsnäolon sisällä samalla, kun sekä kosminen että henkinen kehitys
ovat mielen ja kokemuksen avulla yhdistymässä finiittisillä jumaluuden tasoilla
Korkeimmaksi Olennoksi ja ovat transsendentaalisilla tasoilla koordinoitumassa
Perimmäiseksi Kolminaisuudeksi.
NELJÄNNEN ASTEEN INTEGROITUMA
Paratiisin-Kolminaisuus perimmäisessä merkityksessä epäilemättä koordinoi, mutta se toimii tässä suhteessa itsensä kvalifioineena absoluuttina; kokemuksellinen Perimmäinen Kolminaisuus koordinoi transsendentaalisen transsendentaalisena. Ikuisessa tulevaisuudessa tämä kokemuksellinen Kolminaisuus tulee kasvavan ykseyden kautta edelleen aktivoimaan Perimmäisen Jumaluuden olevaistuvaa läsnäoloa.
Vaikka Perimmäisen Kolminaisuuden onkin määrä koordinoida kokonaisluomus, on Perimmäinen Jumala kuitenkin koko kokonaisuniversumin suunnanmäärännän transsendentaalinen voima-personoituma. Perimmäisen täysimääräinen olevaistuminen merkitsee samalla, että kokonaisluomus on valmistunut, ja antaa ymmärtää, että tämä transsendentaalinen Jumaluus on kehkeytynyt täyteyteensä.
Mitä muutoksia pannaan alulle Perimmäisen
kehkeytymisen saavutettua täyteytensä? Sitä emme tiedä. Mutta aivan kuten
Korkein on nyt hengellisesti ja persoonallisesti läsnä Havonassa, niin on myös
Perimmäinen siellä läsnä, mutta absoniittisessa ja superpersoonallisessa
[sivu 1167]
merkityksessä. Ja olette saaneet tietää, että on olemassa Perimmäisen Kvalifioituja Sijaishallitsijoita, vaikkei teille ole kerrottu mitään näiden nykyisestä olinpaikasta eikä toiminnasta.
Mutta siitä
riippumatta, mitä hallinnollisia heijastusilmiöitä Perimmäisen Jumaluuden
esiintuloon liittyy, hänen transsendentaalisen jumaluutensa persoonalliset
arvot ovat kuitenkin kaikkien niiden persoonallisuuksien koettavissa, jotka
ovat osallistuneet tämän jumaluustason aktualisoimiseen. Finiittisen tason
transsendenssi voi johtaa vain perimmäiseen tavoitteiden saavuttamiseen.
Perimmäinen Jumala on ajallisuuden ja avaruuden transsendenssissä, mutta hän on
silti aliabsoluuttinen, olkoonkin että hänellä on luontainen kyky
toiminnalliseen yhteenliittymiseen absoluuttien kanssa.
5. KO-ABSOLUUTTINEN ELI VIIDENNEN
VAIHEEN YHTEENLIITTYMÄ
Perimmäinen on transsendentaalisen todellisuuden huipentuma aivan kuten Korkein on evolutionaaris-kokemuksellisen todellisuuden huippu. Ja näiden kahden kokemuksellisen Jumaluuden aktuaalinen ilmaantuminen laskee perustuksen toiselle kokemukselliselle Kolminaisuudelle. Kysymyksessä on Absoluuttinen Kolminaisuus: Korkeimman Jumalan, Perimmäisen Jumalan ja paljastumattoman Universumipäämäärän Kruunaajan liitto. Ja tällä Kolminaisuudella on teoreettinen kyky aktivoida potentiaalisuuden Absoluutit: Jumaluus-, Universaalinen ja Kvalifioimaton Absoluutti. Mutta tämän Absoluuttisen Kolminaisuuden loppuunsaatettu muodostuminen voisi tapahtua vasta, kun koko kokonaisuniversumin evoluutio on saatu päätökseen: Havonasta hamaan neljänteen ja uloimpaan avaruustasoon saakka.
Tehtäköön selväksi, että nämä kokemukselliset Kolminaisuudet korreloituvat paitsi kokemuksellisen Jumaluuden persoonallisuusominaisuuksien suhteen myös kaikkien niiden muiden kuin persoonallisten ominaisuuksien suhteen, jotka luonnehtivat heidän saavuttamaansa jumaluusykseyttä. Vaikka tämä esitys ensi sijassa käsitteleekin kosmoksen yhdistymisen persoonallisia osa-alueita, on kuitenkin totta, että universumien universumin persoonattomien aspektien on niin ikään määrä yhdistyä, mistä on esimerkkinä Korkeimman Olennon kehittymisen yhteydessä nyt meneillään oleva voima-persoonallisuussynteesi. Korkeimman henkipersoonallisia ominaisuuksia ei käy erottaminen niistä Kaikkivaltiaan oikeuksista, jotka kohdistuvat voimaan, ja molempia täydentää Korkeimman mielen tuntematon potentiaali. Myöskään Perimmäistä Jumalaa ei voi persoonana tarkastella erillään Perimmäisen Jumaluuden muista kuin persoonallisista aspekteista. Ja absoluuttisella tasolla Jumaluusabsoluutti ja Kvalifioimaton Absoluutti ovat Universaalisen Absoluutin läsnä ollessa erottamattomia ja toisistaan erottumattomia.
Kolminaisuudet eivät sinänsä ja itsestään ole persoonallisia, mutteivät ne myöskään ole ristiriidassa persoonallisuuden kanssa. Ne paremminkin sulkevat sen sisäänsä ja kollektiivisessa merkityksessä korreloivat sen persoonattomien toimintojen kanssa. Kolminaisuudet ovat näin ollen aina jumaluustodellisuutta, mutta eivät koskaan persoonallisuustodellisuutta. Jonkin Kolminaisuuden persoonallisuusaspektit ovat sen yksittäisissä jäsenissä luontaisia, ja yksittäisinä persoonina he eivät ole tuo kolminaisuus. Vain kollektiivina he ovat kolminaisuus; kollektiivi on kolminaisuus. Mutta kolminaisuuteen sisältyy aina kaikki sen kattama jumaluus; kolminaisuus on jumaluusykseyttä.
Kolme
Absoluuttia -- Jumaluus-, Universaalinen ja Kvalifioimaton Absoluutti -- eivät
ole kolminaisuutta, sillä ne eivät kaikki ole jumaluutta. Vain
jumalallistuneesta voi tulla kolminaisuutta; kaikki muut yhteenliittymät ovat
kolmiyhteyksiä tai kolmiuksia.
6. ABSOLUUTTINEN ELI KUUDENNEN
VAIHEEN INTEGROITUMA
Kokonaisuniversumin nykyinen potentiaali ei
liene absoluuttinen, vaikka se saattaa hyvinkin olla lähes perimmäinen, ja
arvioimme mahdottomaksi sellaisen, että aliabsoluuttisen kosmoksen
[sivu 1168]
puitteissa päästäisiin absoluuttisten merkitys-arvojen täyteen julkituloon. Tästä johtuen vastassamme onkin melkoinen vaikeus koettaessamme muodostaa käsitystä kolmen Absoluutin äärettömien mahdollisuuksien totaalisesta ilmenemisestä tai edes hahmotella mielessämme tällä hetkellä persoonattomalla Jumaluusabsoluutin tasolla olevan Absoluuttisen Jumalan kokemuksellista personoitumista.
Kokonaisuniversumin avaruusnäyttämö tuntuu riittävän Korkeimman Olennon aktuaalistumiseen, Perimmäisen Kolminaisuuden muodostumiseen ja täyteen toimintaan, Perimmäisen Jumalan olevaistumiseen ja jopa Absoluuttisen Kolminaisuuden alkuunpanoon. Mutta käsityksemme tämän toisen kokemuksellisen Kolminaisuuden täysimääräisestä toiminnasta tuntuvat viittaavan siihen suuntaan, että laajalle ulottuvan kokonaisuniversumin tuolla puolenkin on jotain.
Jos oletamme, että on olemassa infiniittinen kosmos -- jokin rajoittamattomissa oleva kosmos kokonaisuniversumin tuolla puolen -- ja jos kuvittelemme mielessämme Absoluuttisen Kolminaisuuden lopullisten kehitysvaiheiden tapahtuvan tällaisella perimmäisen takaisella toiminnan näyttämöllä, silloin käy mahdolliseksi otaksua, että Absoluuttisen Kolminaisuuden täysimääräistynyt funktio tulee saavuttamaan lopullisen julkitulonsa infiniittisyyteen kuuluvissa luomistuloksissa ja tulee viemään kaikkien potentiaalien absoluuttisen aktuaalistumisen täyttymykseensä. Todellisuuden alati avartuvien lohkojen integroituminen ja yhteenliittyminen tulee lähestymään statuksen absoluuttisuutta samassa suhteessa kuin koko todellisuus tulee sisällytetyksi tällä tavoin yhteen liittyneiden lohkojen puitteisiin.
Jos sama asia ilmaistaan toisin sanoin, niin Absoluuttinen Kolminaisuus on, kuten sen nimikin osoittaa, kokonaisfunktion osalta kiistämättömän absoluuttinen. Emme tiedä, miten absoluuttinen funktio voi päästä totaaliseen julkituloon kvalifioidulla, rajoitetulla tai muutoin rajallisella perustalla. Niinpä meidän onkin oletettava, että mikä tahansa tämänkaltainen kaikkinaisuusfunktio on (potentiaalin puolesta) ehdollistamatonta. Ja näyttäisi myös siltä, että ehdollistamaton olisi ainakin kvalitatiiviselta kannalta katsottaessa myös rajoittamatonta, vaikka emme kvantitatiivisten suhteiden osalta olekaan yhtä varmoja.
Siitä olemme kuitenkin varmoja, että vaikka eksistentiaalinen Paratiisin-Kolminaisuus onkin infiniittinen ja vaikka kokemuksellinen Perimmäinen Kolminaisuus onkin ali-infiniittinen, Absoluuttista Kolminaisuutta ei ole yhtä helppo luokitella. Vaikka se on syntyhistorialtaan ja konstituutioltaan kokemuksellinen, se ehdottomasti kuitenkin hipoo eksistentiaalisia potentiaalisuuden Absoluutteja.
Vaikkei
ihmismielen kannattanekaan pyrkiä ymmärtämään tällaisia etäisiä ja ihmisyyden
ylittäviä käsityksiä, ehdottaisimme kuitenkin, että Absoluuttisen
Kolminaisuuden ikuisuustoiminnan ajateltaisiin kulminoituvan jonkinlaiseksi
potentiaalisuuden Absoluuttien kokemuksellistumiseksi. Tämä tuntuisi järkevältä
johtopäätökseltä Universaalisen Absoluutin, joskaan ei Kvalifioimattoman
Absoluutin, osalta; tiedämmehän joka tapauksessa, ettei Universaalinen
Absoluutti ole pelkästään staattinen ja potentiaalinen, vaan myös
assosiatiivinen näiden sanojen totaalista Jumaluutta tarkoittavassa
merkityksessä. Mutta mitä tulee käsitettävissä oleviin jumalallisuuden ja
persoonallisuuden arvoihin, niin nämä otaksutut tapahtumat edellyttävät
Jumaluusabsoluutin personointia sekä niiden superpersoonallisten arvojen ja
ultrapersoonallisten merkitysten ilmaantumista, jotka luonnostaan kuuluvat
Absoluuttisen Jumalan -- kokemuksellisista Jumaluuksista kolmannen ja viimeisen
-- persoonallisuuden täysimääräistymiseen.
Jotkin niistä vaikeuksista, jotka kohdataan
muodostettaessa käsityksiä infiniittisen todellisuuden integroitumisesta,
johtuvat luonnostaan siitä tosiasiasta, että kaikkiin tällaisiin käsityksiin
sisältyy jotakin universaalisen kehityksen lopullisuudesta, jonkinlainen
kokemuksellinen todellistuma kaikesta siitä, mitä konsanaan voisi olla
olemassa. Eikä ole kuviteltavissa, että kvantitatiivinen infiniittisyys voisi
koskaan lopullisuudessa täysimääräisesti todellistua. Kolmeen potentiaaliseen
Absoluuttiin jää pakostakin aina sellaisia
[sivu 1169]
tutkimattomia mahdollisuuksia, joita minkäänmääräinen kokemuksellinen kehitys ei koskaan voisi ammentaa tyhjiin. Vaikka ikuisuus itse onkin absoluuttinen, ei se kuitenkaan ole enempää kuin absoluuttinen.
Lopullisesta integroitumisesta kokeeksi
esitetty käsityskin on erottamattomissa rajaamattomassa ikuisuudessa
tapahtuvista täyttymyksistä, joten sellainen ei voi minään käsitettävissä
olevana tulevana ajankohtana käytännössä todellistua.
Päämäärän asettaa Paratiisin-Kolminaisuuden muodostavien Jumaluuksien tahtoperäinen teko. Päämäärä ankkuroituu niiden kolmen suuren potentiaalin valtavuuteen, joiden absoluuttisuus sulkee sisäänsä koko tulevan kehityksen mahdollisuudet; päämäärä kruunautuu luultavasti Universumipäämäärän Kruunaajan suorittamalla teolla, ja tähän tekoon todennäköisesti kietoutuvat Absoluuttiseen Kolminaisuuteen kuuluvat Korkein ja Perimmäinen. Jokainen kokemuksellinen päämäärä on kokevien luotujen ainakin osittain käsitettävissä, mutta infiniittisiä eksistentiaaleja hipova päämäärä ei liene käsitettävissä. Lopullisuutta oleva päämäärä on eksistentiaalis-kokemuksellinen saavutus, joka näyttää koskevan Jumaluusabsoluuttia. Mutta Universaalisen Absoluutin ansiosta Jumaluusabsoluutti on ikuisuussuhteessa Kvalifioimattomaan Absoluuttiin. Ja nämä kolme Absoluuttia, jotka ovat mahdollisuudeltaan kokemuksellisia, ovat aktuaalisesti eksistentiaalisia ja enemmänkin, sillä ne ovat äärettömiä, ajattomia, avaruudettomia, rajattomia ja mittaamattomia -- kiistämättömän infiniittisiä.
Tavoitteen saavuttamisen epätodennäköisyys ei
kuitenkaan estä filosofista teoretisointia tällaisista hypoteettisista
päämääristä. Jumaluusabsoluutin aktuaalistuminen saavutettavaksi
absoluuttiseksi Jumalaksi saattaa olla käytännöllisesti katsoen mahdoton
toteutua. Tällainen lopullisuuden täyttymys pysyy siitä huolimatta
teoreettisena mahdollisuutena. Kvalifioimattoman Absoluutin mukanaolo jossakin
käsittämättömässä infiniittisessä kosmoksessa saattaa olla mittaamattoman
kaukana loputtoman ikuisuuden futuurisuudessa, mutta tällainen hypoteesi on
silti perusteltu. Kuolevaisilla, morontiaaneilla, hengillä, finaliiteilla,
transsendentaaleilla ja muilla, samoin kuin itse universumeilla ja kaikilla
muilla todellisuuden osa-alueilla on varmasti potentiaalisesti lopullinen
päämäärä, joka on arvoltaan absoluuttinen; mutta epäilemme, tokko yksikään
olento tai universumi milloinkaan saavuttaa kaikkia tällaisen päämäärän
aspekteja täysimääräisesti.
Kehitytpä Isän ymmärtämisessä miten pitkälle hyvänsä, aina on mielesi joutuva ymmälle Isä--MINÄ OLEN -olevaisen* paljastumattomasta infiniittisyydestä, jonka tutkimaton suunnattomuus tulee kautta ikuisuuden syklien aina jäämään luotaamattomaksi ja käsittämättömäksi. Saavutitpa Jumalasta miten paljon hyvänsä, on hänestä aina jäljellä paljon enemmän sellaista, jonka olemassaoloa et osaa edes aavistaa. Ja uskomme tämän pitävän paikkansa yhtä paljon transsendentaalisilla tasoilla kuin finiittisenkin olemassaolon tasoilla. Jumalan etsintä on loputonta!
Sen, että te ette lopullisessa mielessä näin
ollen kykene saavuttamaan Jumalaa, ei tulisi millään muotoa lannistaa
universumin luotuja. Voitte tosiaankin saavuttaa ja myös saavutatte
Seitsenkertaisen, Korkeimman ja Perimmäisen jumaluustasot, jotka merkitsevät
teille samaa, mitä Jumala Isän infiniittinen tajuaminen merkitsee
Iankaikkiselle Pojalle ja Myötätoimijalle heidän ikuisuusolemassaoloa
edustavassa absoluuttisessa asemassaan. Kaukana siitä, että Jumalan
infiniittisyys ahdistaisi luotua, sen tulisi olla ylimpänä vakuutuksena siitä,
että ylösnousemuspersoonallisuudella on läpi koko loputtoman futuurisuuden
edessään persoonallisuuden kehittymistä ja Jumaluuteen yhdistymistä merkitsevät
mahdollisuudet, joita ei edes ikuisuus ole tyhjiin ammentava eikä katkaiseva.
Kokonaisuniversumi näyttää suuruniversumin
finiittisten luotujen käsityksissä jotakuinkin infiniittiseltä, mutta sen
absoniittiset arkkitehdit epäilemättä tajuavat, miten se liittyy päättymättömän
MINÄ OLEN -olevaisen* puitteissa tapahtuviin tuleviin ja aavistamattomiin
[1170]
kehityskulkuihin. Eikä avaruus itsekään ole muuta kuin perimmäinen ehto, kvalifiointia merkitsevä ehto, keskiavaruuden rauhallisten vyöhykkeiden suhteellisen absoluuttisuuden puitteissa.
Sinä hetkenä tulevan ikuisuuden
käsittämättömässä kaukaisuudessa, jolloin kokonaisuniversumi kaikkinensa
lopullisesti valmistuu, sinä hetkenä me kaikki epäilemättä tarkastelemme
jälkikäteen sen historiaa koko mitaltaan niin kuin se vasta olisi alku,
yksinkertaisesti vain tiettyjen finiittisten ja transsendentaalisten
perustusten luomista vieläkin suurenmoisemmille ja kiehtovammille
kartoittamattomassa infiniittisyydessä tapahtuville metamorfooseille. Tuona
tulevan ikuisuuden hetkenä kokonaisuniversumi on yhä näyttävä nuorekkaalta;
koskaan päättymättömän ikuisuuden äärettömien mahdollisuuksien edessä se toden
totta tuleekin aina olemaan nuori.
Infiniittisen päämäärän saavuttamisen epätodennäköisyys ei vähäisessäkään määrin estä pohdiskelemasta tällaista päämäärää koskevia ideoita, emmekä epäröi sanoa, että jos kolme absoluuttista potentiaalia konsanaan voisivat täyteen määräänsä aktuaalistua, silloin olisi mahdollista pitää varmana koko todellisuuden lopullista integroitumista. Tällainen kehittymällä tapahtuva todellistuminen perustuu Kvalifioimattoman, Universaalisen ja Jumaluusabsoluutin loppuun saatettuun aktuaalistumiseen, niiden kolmen potentiaalisuuden aktuaalistumiseen, joiden liitto on MINÄ OLEN -olevaisen* piilevyys, potentiaalien, jotka edustavat ikuisuuden tuonnemmaksi siirrettyjä realiteetteja, koko futuurisuuden uinuvia mahdollisuuksia ja vielä niitäkin enemmän.
Tällaiset
lopputulokset ovat lievästi sanoen äärimmäisen kaukaisia. Uskomme siitä
huolimatta, että me kolmen Kolminaisuuden mekanismeissa, persoonallisuuksissa
ja yhteenliittymissä havaitsemme teoreettisen mahdollisuuden Isä--MINÄ OLEN
-olevaisen* seitsemän absoluuttisen vaiheen uudelleenyhdistymiseen. Ja tämä tuo
eteemme käsityksen siitä kolminkertaisesta Kolminaisuudesta, joka sulkee
sisäänsä eksistentiaalisen statuksen omaavan Paratiisin-Kolminaisuuden sekä
kummatkin sittemmin ilmaantuvat, olemukseltaan ja alkuperältään kokemukselliset
Kolminaisuudet.
8. KOLMINAISUUKSIEN KOLMINAISUUS
Kolminaisuuksien Kolminaisuuden olemusta on vaikea kuvailla ihmismielelle; se on aktuaalinen yhteissumma kokemuksellisen infiniittisyyden kaikkeudesta ikuisuuden todellistumisen teoreettisessa infiniittisyydessä. Kolminaisuuksien Kolminaisuudessa kokemuksellinen infiniittinen saavuttaa identtisyyden eksistentiaalisen infiniittisen kanssa, ja molemmat ovat esikokemuksellisessa, esieksistentiaalisessa MINÄ OLEN -olevaisessa* kuin yksi. Kolminaisuuksien Kolminaisuus on kaiken sen lopullinen ilmentymä, mitä viisitoista kolmiyhteyttä ja niihin liittyvät kolmiudet itsessään sisältävät. Suhteellisten olentojen on vaikea käsittää lopullisuuksia, olivatpa ne eksistentiaalisia tai kokemuksellisia, siksi ne on aina esitettävä suhteellisuuksina.
Kolminaisuuksien
Kolminaisuus esiintyy monissa vaiheissa. Se sisältää sellaisia mahdollisuuksia,
todennäköisyyksiä ja väistämättömyyksiä, että ne saavat jopa korkealla ihmisen
tason yläpuolella olevien olentojen mielikuvitusmaailman järkkymään. Sillä on
seuraamuksia, joita taivaalliset filosofit eivät luultavasti edes aavista, sen
seuraukset tulevat nimittäin esiin kolmiyhteyksissä, ja kolmiyhteydet ovat
viime kädessä luotaamattomia.
On useita
tapoja, joilla Kolminaisuuksien Kolminaisuutta voi kuvailla. Me katsomme
parhaaksi esittää asiasta seuraavanlaisen kolmitasoisen käsityksen:
1. Kolmen
Kolminaisuuden taso.
2. Kokemuksellisen Jumaluuden taso.
3. MINÄ OLEN -olevaisen* taso.
Nämä ovat yhä laajemmaksi käyvää yhdistymistä
edustavia tasoja. Kolminaisuuksien Kolminaisuus on itse asiassa ensimmäinen
taso, kun toinen ja kolmas taso taas ovat ensimmäisen tason
yhdistymisjohdannaisia.
[sivu 1171]
ENSIMMÄINEN TASO: Kolmen Kolminaisuuden
uskotaan tällä yhteenliittymisen alkutasolla toimivan täydellisesti
synkronoituneina, vaikkakin erillisinä Jumaluuden persoonallisuuksien
ryhmittyminä.
1. Paratiisin-Kolminaisuus, Paratiisin
kolmen Jumaluuden -- Isän, Pojan ja Hengen -- yhteenliittymä. Olisi
muistettava, että Paratiisin-Kolminaisuus jo itsessään merkitsee kolmijakoista
funktiota: absoluuttinen funktio, transsendentaalinen funktio (Perimmäisyyden
Kolminaisuus) ja finiittinen funktio (Korkeimmuuden Kolminaisuus).
Paratiisin-Kolminaisuus on minä tahansa ja kaikkina aikoina mikä tahansa ja
kaikki nämä funktiot.
2. Perimmäinen Kolminaisuus. Kysymyksessä
on Korkeimpien Luojien, Korkeimman Jumalan ja Kokonaisuniversumin Arkkitehtien
jumaluusyhdistymä. Jos kohta tämä on riittävä esitys kyseisen Kolminaisuuden
jumalallisuusaspekteista, olisi pantava merkille, että on olemassa muitakin
tämän Kolminaisuuden vaiheita, jotka kuitenkin näyttävät olevan täydellisesti
koordinoitumassa jumalallisuusaspektien kanssa.
3. Absoluuttinen Kolminaisuus. Tähän
ryhmittymään kuuluvat Korkein Jumala, Perimmäinen Jumala ja Universumipäämäärän
Kruunaaja suhteessa kaikkiin jumalallisuusarvoihin. Tämän kolmiyhteisen
ryhmittymän tietyt muut vaiheet ovat tekemisissä muiden kuin
jumalallisuusarvojen kanssa laajentuvassa kosmoksessa. Mutta nämä ovat
parhaillaan yhdistymässä jumalallisuusvaiheisiin aivan niin kuin
kokemuksellisten Jumaluuksien voima- ja persoonallisuusaspektit ovat nyt
kokemuksellisen synteesin prosessissa.
Näiden kolmen Kolminaisuuden
yhteenliittyminen Kolminaisuuksien Kolminaisuudessa luo edellytykset
todellisuuden mahdolliseen rajattomaan integroitumiseen. Tähän ryhmittymään
sisältyy alkusyitä, välivaiheita ja lopullisia; alkuunpanijoita, toteuttajia ja
loppuunsaattajia; alkuvaiheita, olomuotoja ja päämääriä. Isä--Poika -kumppanuudesta
on tullut Poika--Henki -kumppanuus ja sitten Henki--Korkein ja edelleen
Korkein--Perimmäinen ja Perimmäinen--Absoluutti, jopa Absoluutin ja
Isä-Infiniittisen kumppanuus eli todellisuuden syklin täyttymys. Niin ikään
muissa vaiheissa, jotka eivät yhtä välittömästi koske jumalallisuutta ja
persoonallisuutta, Ensimmäinen Suuri Lähde ja Keskus todellistuttaa ikuisuuden
kehän ympärillä olevan todellisuuden rajattomuuden oman olemassaolonsa
absoluuttisuudesta, itsensäjulkituonnin loputtomuuden kautta todellistumisen
lopullisuuteen -- eksistentiaalien absoluutista hamaan kokemuksellisten
lopullisuuteen.
TOINEN TASO: Kolmen Kolminaisuuden
koordinoituminen tuo väistämättä mukanaan näihin Kolminaisuuksiin geneettisesti
liittyvien kokemuksellisten Jumaluuksien assosiatiivisen liiton. Tämän toisen
tason luonnetta on joskus esitelty seuraavasti:
1. Korkein. Kysymyksessä on
Paratiisin-Kolminaisuuden ykseyden jumaluusseuraamus kokemuksellisessa
yhteydessä Paratiisin Jumaluuksien Luoja-Poikiin ja Luoviin Tyttäriin. Korkein
on finiittisen evoluution ensimmäisen vaiheen täyttymisen
jumaluusruumiillistuma.
2. Perimmäinen. Tämä on toisen
Kolminaisuuden olevaistuneen ykseyden jumaluusseuraamus, jumalallisuuden
transsendentaalinen ja absoniittinen personoituma. Perimmäisyyteen sisältyy
monien ominaisuuksien eri tavoin ajateltu ykseys, ja olisi paikallaan, että
ihmisen käsitys perimmäisestä sisältäisi ainakin ne perimmäisyyden vaiheet,
jotka ovat valvontaa ohjaavia, omakohtaisesti koettavissa olevia ja jännitteellisesti
yhdistäviä, mutta on olemassa monia muita paljastamattomia olevaistuneen
Jumaluuden aspekteja. Vaikka Perimmäinen ja Korkein ovat toisiinsa verrattavia,
he eivät silti ole identtisiä, eikä Perimmäinen ole pelkästään Korkeimman
amplifikaatio.
[sivu 1172]
3. Absoluuttinen. Monia teorioita on
esitetty siitä, minkäluontoinen on Kolminaisuuksien Kolminaisuuden toisen tason
kolmas jäsen. Absoluuttinen Jumala on epäilemättä mukana tässä
yhteenliittymässä Absoluuttisen Kolminaisuuden lopullisen funktion
persoonallisuusseuraamuksena, mutta Jumaluusabsoluutti on kuitenkin
ikuisuusstatuksen omaava eksistentiaalinen realiteetti.
Tätä kolmatta jäsentä koskeva käsitteellinen vaikeus johtuu luontaisesti siitä, että tällaisen jäsenyyden olettaminen antaa jo sinänsä ymmärtää, että olisi vain yksi Absoluutti. Teoreettisesti -- siinä tapauksessa, että tällainen seikka olisi mahdollinen -- saisimme nähdä kolmen Absoluutin yhdistyvän kokemuksellisesti yhdeksi. Ja meille opetetaan, että infiniittisesti ja eksistentiaalisesti on olemassa vain yksi ainoa Absoluutti. Vaikkei ole vähänkään selvää, kuka tämä kolmas jäsen voi olla, usein silti esitetään sellainen postulaatti, että tämä voi koostua Jumaluus-, Universaalisesta ja Kvalifioimattomasta Absoluutista jossakin aavistamattoman yhteydenpidon ja kosmisen julkitulon muodossa. On varmaa, että Kolminaisuuksien Kolminaisuus voisi tuskin päästä täysimääräiseen toimintaan ilman kolmen Absoluutin täysimääräistä yhdistymistä, ja kolme Absoluuttia voivat tuskin yhdistyä ilman kaikkien infiniittisten potentiaalien täyttä todellistumista.
Totuus vääristyy kenties vähiten, jos Kolminaisuuksien Kolminaisuuden kolmas jäsen mielletään Universaaliseksi Absoluutiksi, edellyttäen ettei tällainen käsitys luo Universaalisesta kuvaa pelkästään staattisena ja potentiaalisena, vaan myös assosiatiivisena. Mutta siltikään emme tajua suhdetta totaalisen Jumaluuden toiminnan luoviin ja evoluutioon liittyviin aspekteihin.
Vaikka tyhjentävää käsitystä Kolminaisuuksien Kolminaisuudesta on vaikea muodostaa, ei kvalifioidun käsityksen esittäminen asiasta ole yhtä vaikeaa. Jos Kolminaisuuksien Kolminaisuuden toinen taso kuvitellaan pohjimmiltaan persoonalliseksi, niin silloin käy aivan mahdolliseksi postuloida Korkeimman Jumalan, Perimmäisen Jumalan ja Absoluuttisen Jumalan liitto niiden persoonallisten Kolminaisuuksien liiton persoonalliseksi jälkiseuraamukseksi, jotka ovat esi-isän asemassa näihin kokemuksellisiin Jumaluuksiin nähden. Rohkenemme lausua mielipiteenämme, että nämä kolme kokemuksellista Jumaluutta yhdistyvät varmasti toisella tasolla välittömänä seurauksena heidän esi-isinään ja aiheuttajinaan olevien Kolminaisuuksien ykseyden lisääntymisestä, Kolminaisuuksien, jotka muodostavat ensimmäisen tason.
Ensimmäinen taso
koostuu kolmesta Kolminaisuudesta. Toinen taso on olemassa
kokemuksellis-kehittyneiden, kokemuksellis-olevaistuneiden ja
kokemuksellis-eksistentiaalisten jumaluuspersoonallisuuksien
persoonallisuusyhdistymänä. Ja mistään käsitteellisestä vaikeudesta
täysimääräisen Kolminaisuuksien Kolminaisuuden ymmärtämisessä välittämättä on
näiden kolmen toisen tason Jumaluuden persoonallinen yhteenliittymä ilmestynyt
oman universumiaikamme näkyville Majestonin jumalallistumisilmiössä,
Majestonin, jonka Jumaluusabsoluutti tällä toisella tasolla aktualisoi.
Jumaluusabsoluutti toimi tällöin Perimmäisen kautta ja vastasi Korkeimman
Olennon ensimmäiseen luomiskäskyyn.
KOLMAS TASO: Jos
Kolminaisuuksien Kolminaisuuden toisesta tasosta laaditaan kvalifioimaton
hypoteesi, se kattaa kaikenlaisen sellaisen todellisuuden jokaisen vaiheen
korreloitumisen, joka infiniittisyyden kaikkeudessa on, oli tai voisi olla.
Korkein Olento on paitsi henkeä myös mieltä ja voimaa ja kokemusta. Perimmäinen
on kaikkea tätä ja vielä paljon enemmän, kun taas Jumaluus-, Universaalisen ja
Kvalifioimattoman Absoluutin ykseyden yhteiskäsitteeseen sisältyy kaiken
todellisuuden todellistumisen absoluuttinen lopullisuus.
Korkeimman, Perimmäisen ja täysimääräisen
Absoluutin liitossa voisi tapahtua niiden infiniittisyyden aspektien
toiminnallinen uudelleenkokoaminen, jotka MINÄ OLEN alkuaan jakoi lohkoihin ja
jotka johtivat Infiniittisyyden Seitsemän
[sivu 1173]
Absoluutin ilmaantumiseen. Vaikka universumin filosofit pitävätkin asian todennäköisyyttä varsin etäisenä, esitämme silti usein seuraavan kysymyksen: Jos Kolminaisuuksien Kolminaisuuden toinen taso voisi joskus saavuttaa kolminaisuusykseyden, mitä silloin tapahtuisi tällaisen jumaluusykseyden seuraamuksena? Me emme sitä tiedä, mutta olemme vakuuttuneita siitä, että se johtaisi suoraa tietä MINÄ OLEN -olevaisen* todellistumiseen kokemukselliseksi saavutettavuudeksi. Persoonallisten olentojen kannalta se voisi merkitä sitä, että MINÄ OLEN -olevaisesta*, joka ei ole tunnettavissa, olisi tullut Isä-Infiniittisen ominaisuudessa koettavissa oleva. Mitä nämä absoluuttiset määränpäät saattaisivat merkitä ei-persoonallisesta näkökulmasta katsottuna, se on taas toinen asia ja asia, jonka vasta ikuisuus mahdollisesti voisi selvittää. Mutta persoonallisina luotuina näitä kaukaisia lopputuloksia tarkastellessamme päättelemme, että kaikkien persoonallisuuksien lopullisena päämääränä on lopullinen tietämys näiden samaisten persoonallisuuksien Universaalisesta Isästä.
Siten kuin me
filosofisesti käsitämme MINÄ OLEN -olevaisen* menneessä ikuisuudessa, hän on
yksin, hänen rinnallaan ei ole ketään. Katsellessamme eteenpäin tulevaan
ikuisuuteen, emme näe, että MINÄ OLEN voisi eksistentiaalina mitenkään muuttua,
mutta tunnemme mieltymystä ennustaa, että kokemuksen osalta ilmenee suunnaton
ero. Tällainen käsitys MINÄ OLEN -olevaisesta* kattaa täyden
itsensätodellistamisen -- siihen liittyy se rajaton galaksi persoonallisuuksia,
joista on tullut omatahtoisia osanottajia MINÄ OLEN -olevaisen*
itsensätodellistamisessa ja jotka tulevat ikuisesti pysymään infiniittisyyden
kaikkeuden absoluuttisina omatahtoisina osina, absoluuttisen Isän lopullisina
poikina.
INFINIITTINEN YHDISTYMINEN
Kolminaisuuksien Kolminaisuuden käsitteen muodossa esitimme postulaatin rajattoman todellisuuden mahdollisesta kokemuksellisesta yhdistymisestä, ja toisinaan me teoretisoimme, että tämä kaikki saattaa tapahtua etäisen ikuisuuden äärimmäisessä kaukaisuudessa. Mutta parhaillaan elettävänä aikana tapahtuu siitä huolimatta infiniittisyyden aktuaalista ja tämänhetkistä yhdistymistä, niin kuin tapahtui kaikkina menneinä universumiaikakausina ja niin kuin on tapahtuva kaikkina tulevina universumiaikakausina. Tällainen yhdistyminen on eksistentiaalista Paratiisin-Kolminaisuudessa. Infiniittisyyden yhdistyminen kokemuksellisena todellisuutena on käsittämättömän kaukana, mutta infiniittisyyden kvalifioimaton ykseys hallitsee jo nyt universumiolemassaolon nykyhetkeä ja yhdistää kaikessa todellisuudessa esiintyvät eroavuudet sellaisella eksistentiaalisella majesteettisuudella, joka on absoluuttista.
Kun finiittiset luodut koettavat käsittää infiniittistä yhdistymistä täyttymykseen saatetun ikuisuuden lopullisuustasoilla, he joutuvat kasvokkain niiden älyllisten rajoittuneisuuksien kanssa, jotka ovat luontaisia heidän finiittiselle olemassaololleen. Aika, avaruus ja kokemus ovat esteinä luodun olennon käsityksenmuodostukselle; ja silti on niin, että ellei ajallisuutta olisi, jos avaruus puuttuisi ja jos oltaisiin vailla kokemusta, yksikään luotu ei kykenisi saamaan edes rajallista käsitystä maailmankaikkeuden todellisuudesta. Ilman ajantajua ei kukaan evolutionaarinen luotu voisi mitenkään tajuta peräkkäisyyteen liittyviä suhteita. Ilman avaruudentajua ei yksikään luotu kykenisi pääsemään perille samanaikaisuuteen liittyvistä suhteista. Ilman kokemusta ei yksikään evolutionaarinen luotu voisi edes olla olemassa; vain Infiniittisyyden Seitsemän Absoluuttia nousevat reaalisesti kokemuksen yläpuolelle, ja nämäkin saattavat joissakin vaiheissa olla kokemuksellisia.
Aika, avaruus ja kokemus ovat ihmisen suurimmat apuneuvot, joilla hän pääsee suhteelliseen todellisuuden tajuamiseen, ja silti ne ovat hirveimpinä esteinä sille, että hän pääsisi täysimääräiseen todellisuuden tajuamiseen. Kuolevaiset ja monet muut universumin luodut havaitsevat välttämättömäksi ajatella potentiaaleista, että ne aktualisoituvat avaruudessa ja kehittyvät täyttymykseen ajallisuudessa, mutta koko tämä prosessi on sellainen ajallis-avaruudellinen ilmiö, jota ei aktuaalisesti esiinny Paratiisissa eikä ikuisuudessa. Absoluuttisella tasolla ei ole sen paremmin aikaa kuin avaruuttakaan. Kaikki potentiaalit ovat siellä käsitettävissä aktuaaleiksi.
Käsitys koko todellisuuden yhdistymisestä --
tapahtukoon se tämän tai minkä tahansa muun universumiaikakauden kuluessa -- on
pohjimmiltaan kaksiosainen: eksistentiaalinen ja
[sivu 1174]
kokemuksellinen. Tällainen ykseys on
kokemuksellisen todellistumisen prosessissa Kolminaisuuksien Kolminaisuudessa,
mutta tämän kolminkertaisen Kolminaisuuden näennäisen aktuaalistumisen määrä on
suorassa suhteessa siihen, missä määrin todellisuuden kvalifioinnit ja
epätäydellisyydet ovat kosmoksesta hävinneet. Mutta todellisuuden totaalinen
integroituminen on kvalifioimattomasti ja ikuisesti ja eksistentiaalisesti
läsnä olevana Paratiisin-Kolminaisuudessa, jonka sisällä infiniittinen
todellisuus on tänäkin nimenomaisena universumihetkenä absoluuttisen
yhdistynyttä.
Kokemuksellisen näkökulman ja
eksistentiaalisen näkökulman luoma paradoksi on väistämätön, ja se perustuu
osaksi siihen, että Paratiisin-Kolminaisuus ja Kolminaisuuksien Kolminaisuus
ovat kumpikin sellainen ikuisuussuhde, jollaisen kuolevaiset voivat tajuta vain
ajallis-avaruudellisena suhteellisuutena. Ihmisen käsitystä, jonka mukaan Kolminaisuuksien
Kolminaisuus aktualisoituu asteittain kokemuksellisesti -- ajallista näkökulmaa
-- pitää täydentää sillä lisäpostulaatilla, että tämä jo on
faktuaalistuma -- ikuisuusnäkökulmalla. Mutta miten nämä kaksi näkökulmaa
saadaan sovitetuiksi yhteen? Ehdotamme finiittisille kuolevaisille, että he
hyväksyvät sen totuuden, että Paratiisin-Kolminaisuus on infiniittisyyden
eksistentiaalinen yhdistymä ja että osaksi se, miksei kokemuksellisen
Kolminaisuuksien Kolminaisuuden aktuaalista läsnäoloa ja loppuunsaatettua
ilmentymää voi havaita, johtuu molemminpuolisesta vääristymästä, jonka
aiheuttavat:
1. Ihmisen rajoittunut näkökulma, kykenemättömyys kvalifioimattoman ikuisuuden käsitteen ymmärtämiseen.
2. Ihmisen epätäydellinen status; se, että hän on kaukana kokemuksellisten absoluuttiselta tasolta.
3. Ihmisen olemassaolon tarkoitus, se
tosiasia, että ihmiskunnan on määrä kehittyä kokemisen menetelmällä, ja siksi
se myötäsyntyisesti ja konstitutiivisesti on pakostakin riippuvainen
kokemuksesta. Vain Absoluutti voi olla sekä eksistentiaalinen että
kokemuksellinen.
Paratiisin-Kolminaisuuteen kuuluva Universaalinen Isä on Kolminaisuuksien Kolminaisuuteen kuuluva MINÄ OLEN, ja kyvyttömyys kokea Isä infiniittisenä johtuu finiittisistä rajoittuneisuuksista. Käsitys eksistentiaalisesta, yksinäisestä, Kolminaisuutta edeltävästä saavuttamattomasta MINÄ OLEN -olevaisesta* ja postulaatti kokemuksellisesta Kolminaisuuksien Kolminaisuuden jälkeisestä ja saavutettavasta MINÄ OLEN -olevaisesta* ovat yksi ja sama hypoteesi; mitään aktuaalista muutosta Infiniittisessä ei ole tapahtunut. Kaikki näennäiset kehityskulut johtuvat siitä, että kyvyt todellisuuden vastaanottamiseen ja kosmisen arvioimiseen ovat lisääntyneet.
MINÄ OLEN -olevaisen* täytyy viime kädessä
olla olemassa ennen kaikkia eksistentiaaleja ja kaikkien
kokemuksellisten jälkeen. Vaikkeivät nämä ideat ehkä selvitä ikuisuuden
ja infiniittisyyden paradokseja ihmismielessä, tulisi niiden ainakin kannustaa
tällaisia finiittisiä älyllisiä olentoja tarttumaan uudelleen näihin
loppumattomiin ongelmiin, ongelmiin, jotka kiehtovat teitä vielä
Salvingtonissakin; ja myöhemmin, kun jo olette finaliitteja; ja edelleen läpi
koko ikuisen elämänuranne päättymättömän tulevaisuuden kaukaisuuksiin
levittäytyvissä universumeissa.
Kaikki maailmankaikkeuden persoonallisuudet
alkavat ennemmin tai myöhemmin käsittää, että se, mitä ikuisuudessa loppujen
lopuksi tavoitellaan, on infiniittisyyden loputonta tutkimista, se on koskaan
päättymätön tutkimusretki Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen absoluuttisuuteen.
Me kaikki tulemme ennemmin tai myöhemmin tietoisiksi siitä, että luodun kasvu
on kaikenkaikkiaan verrannollinen siihen, missä määrin samastumme Isään. Alamme
ymmärtää, että Jumalan tahdon mukaan eläminen on ikuinen passi siihen loputtomaan
mahdollisuuteen, jonka itse infiniittisyys tarjoaa. Kuolevaiset tulevat joskus
vielä käsittämään, että menestyminen Infiniittisen tavoittelussa on suorassa
suhteessa Isän kaltaisuuden saavuttamiseen ja että tämän universumiaikakauden
kuluessa Isän realiteetit paljastuvat jumalallisuuden ominaisuuksissa. Ja nämä
jumalallisuutta osoittavat ominaisuudet
[sivu 1175]
muuttuvat universumin luotujen henkilökohtaiseksi omaisuudeksi siinä kokemuksessa, että eletään jumalallisesti, ja jumalallisesti eläminen tarkoittaa sitä, että aktuaalisesti eletään Jumalan tahdon mukaan.
Aineellisten, evolutionaaristen ja
finiittisten luotujen osalta Isän tahdon noudattamiseen perustuva elämä johtaa
suoraa tietä siihen, että henki saa persoonallisuuden areenalla hallitsevan
aseman ja tuo tällaiset luodut askelen lähemmäksi Isä-Infiniittisen
käsittämistä. Tällainen Isä-elämä on elämä, joka perustuu totuuteen, on herkkä
kauneudelle ja on hyvyyden hallitsema. Tämänkaltaista, Jumalaa tuntevaa
henkilöä valaisee sisäisesti palvonta, ja ulkoisesti hän antautuu kaikkien
persoonallisuuksien universaalisen veljeskunnan varauksettomaan palvelemiseen,
palvelevaan hoivantaan, jonka täyttää laupeus ja jonka motiivina on rakkaus,
samalla kun kaikki nämä elämän ominaisuudet yhdistyvät kehittyvässä
persoonallisuudessa kosmista viisautta, itsensätodellistamista, Jumalan
löytämistä ja Isän palvomista merkitsevillä, yhä korkeammalle nousevilla
tasoilla.
[Esittänyt muuan Nebadonin Melkisedek.]
------------
*) Alkutekstissä ei ole sanaa 'olevainen'. [Kääntäjän huomautus]