[sivu
1152]
JUMALUUS JA TODELLISUUS
INFINIITTISYYS on universumin korkeillekin älyllisten olentojen luokille vain osittain käsitettävää ja todellisuuden lopullisuus vain suhteellisen ymmärrettävää. Kun ihmismieli yrittää päästä selvyyteen kaiken todelliseksi kutsutun alkulähteen ja kohtalon ikuisuusmysteeristä, saattaa olla hyödyllistä lähestyä ongelmaa kuvittelemalla ikuisuus-infiniittisyys lähes äärettömäksi ellipsiksi, jonka saa aikaan yksi ainoa absoluuttinen syy ja joka toimii kautta koko tämän loputonta erilaistumista merkitsevän universaalisen kehän alati jotakin kohtalon absoluuttista ja infiniittistä potentiaalia tavoitellen.
Kuolevaisen koettaessa järjellään saada otetta todellisuuden kaikkeuden käsitteestä tämän olennon finiittinen mieli on silloin kasvokkain infiniittisyystodellisuuden kanssa; todellisuuden kaikkeus on infiniittisyys, eikä mikään käsityskyvyltään ali-infiniittinen mieli voi sitä sen vuoksi koskaan täysin ymmärtää.
Ihmismielen on
tuskin mahdollista muodostaa todellisuutta vastaavaa käsitystä
ikuisuusolemassaolevista, ja ilman tällaista ymmärrystä on mahdotonta tuoda
esille meidänkään käsityksiämme todellisuuden kaikkeudesta. Voimme kuitenkin
koettaa laatia tällaisen esityksen, vaikka olemme täysin tietoisia siitä, että
käsityksemme siinä prosessissa, jossa ne käännetään ja muokataan kuolevaisten
mielen käsitystasoa vastaaviksi, joutuvat pakostakin alttiiksi perinpohjaiselle
vääristymiselle.
1. FILOSOFINEN "MINÄ OLEN" -KÄSITE
Universumin filosofit panevat infiniittisyyteen kuuluvan absoluuttisen alkuperäisen kausaation Universaalisen Isän tiliin, Universaalisen Isän, joka toimii infiniittisenä, ikuisena ja absoluuttisena MINÄ OLEN -olevaisena*.
Tämän infiniittistä MINÄ OLEN -olevaista*
koskevan idean esittämiseen kuolevaisen olennon järjelle liittyy monia
vaaratekijöitä, sillä tämä käsitys on niin etäällä ihmisen kokemuksellisesta
ymmärryksestä, että se aiheuttaa vakavaa merkitysten vääristymistä ja arvojen
väärinkäsittämistä. Filosofinen MINÄ OLEN -olevaisen* käsite tarjoaa kuitenkin
finiittisille olennoille edes jonkin perustan, jolta he voivat koettaa lähestyä
absoluuttisten alkulähteiden ja infiniittisten päämäärien osittaista
käsittämistä. Mutta kaikissa pyrkimyksissämme todellisuuden syntyhistorian ja toteutumisen
valaisemiseksi on tehtävä selväksi, että tämä MINÄ OLEN -käsite kaikkien
persoonallisuusmerkitysten ja -arvojen osalta on samanmerkityksinen Jumaluuden
Ensimmäisen Persoonan, kaikkien persoonallisuuksien Universaalisen Isän,
kanssa. Mutta tämä MINÄ OLEN -postulaatti ei ole universaalisen todellisuuden
jumalallistumattomissa toimipiireissä yhtä selkeästi identifioitavissa.
MINÄ OLEN on Infiniittinen; MINÄ OLEN on
myös infiniittisyys.
Sekventiaalisesta, ajallisesta, näkökulmasta katsottuna koko todellisuus on
saanut alkunsa infiniittisestä MINÄ OLEN -olevaisesta*, jonka yksinäinen
olemassaolo menneessä infiniittisessä ikuisuudessa pakostakin on ensimmäinen
finiittisen luodun tekemä filosofinen
[sivu 1153]
postulaatti. MINÄ OLEN -käsite merkitsee samalla kvalifioimatonta infiniittisyyttä, kaiken sen erilaistumatonta todellisuutta, mitä konsanaan voisi sisältyä infiniittisen ikuisuuden kaikkeuteen.
Eksistentiaalisena käsitteenä MINÄ OLEN ei ole sen paremmin jumalallistunut kuin jumalallistumatonkaan, ei sen paremmin aktuaalinen kuin potentiaalinenkaan, ei sen paremmin persoonallinen kuin persoonatonkaan, ei sen paremmin staattinen kuin dynaaminenkaan. Mitään kvalifiointia ei voi soveltaa Infiniittiseen, voi vain todeta, että MINÄ OLEN on. Filosofinen MINÄ OLEN -postulaatti on eräs sellainen universumikäsite, joka on Kvalifioimattoman Absoluutin käsitettä jossakin määrin vaikeammin ymmärrettävissä.
Finiittinen mieli ei yksinkertaisesti osaa
ajatella muutoin kuin, että täytyy olla jokin alku, ja vaikkei todellisuudella
koskaan mitään todellista alkua ollutkaan, on kuitenkin olemassa tiettyjä
lähdesuhteita, jotka todellisuus manifestoi infiniittisyyteen. Esitodellisuutta
edustava alkuaikojen ikuisuustilanne voidaan ajatella vähän seuraavan tapaiseksi:
Jonakin äärettömän kaukaisena, hypoteettisena menneen ikuisuuden hetkenä MINÄ
OLEN voidaan kuvitella sekä joksikin että ei joksikin, sekä syyksi että
seuraukseksi, sekä tahdoksi että reaktioksi tähän tahtoon. Tänä hypoteettisena
ikuisuuden hetkenä koko infiniittisyydessä ei esiinny mitään eriytymistä.
Infiniittisyyden täyttää Infiniittinen; Infiniittinen sulkee sisäänsä
infiniittisyyden. Kysymyksessä on hypoteettinen ikuisuuden staattinen hetki.
Aktuaalit kätkeytyvät vielä potentiaaleihinsa, eivätkä potentiaalit vielä ole
ilmaantuneet MINÄ OLEN -olevaisen* infiniittisyyteen. Mutta jo tästä
otaksutusta tilanteesta meidän täytyy olettaa, että on olemassa omatahtoisuuden
mahdollisuus.
Muistakaa aina, että ihmisen ymmärrys Universaalisesta Isästä on henkilökohtainen kokemus. Jumala on hengellisen Isänne ominaisuudessa teidän ja kaikkien muiden kuolevaisten käsitettävissä, mutta teidän kokemusperäinen palvova käsityksenne Universaalisesta Isästä on pakostakin aina vähemmän kuin filosofinen postulaattinne Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen, MINÄ OLEN -olevaisen*, infiniittisyydestä. Puhuessamme Isästä tarkoitamme Jumalaa sellaisena kuin hän on luotujensa -- niin ylhäisten kuin alhaisten -- ymmärrettävissä. Mutta on paljon enemmän sellaista Jumaluutta, joka ei ole universumin luotujen käsitettävissä. Jumala, teidän Isänne ja minun Isäni, on se Infiniittisen osa-alue, jonka me persoonallisuudessamme tajuamme aktuaalisena kokemuksellisena realiteettina, mutta MINÄ OLEN pysyy iäti hypoteesinamme kaikesta siitä, minkä tunnemme olevan mahdotonta tietää Ensimmäisestä Lähteestä ja Keskuksesta. Eikä tämäkään hypoteesi luultavasti vielä vastaa alkuperäisen todellisuuden luotaamatonta infiniittisyyttä.
Universumien universumi sitä asuttavine lukemattomine persoonallisuuksien joukkoineen on valtava ja monimutkainen organismi, mutta Ensimmäinen Lähde ja Keskus on äärettömän paljon monimutkaisempi kuin ne universumit ja persoonallisuudet, jotka ovat todellistuneet vastauksena hänen harkittuihin käskyihinsä. Kun tunnette kauhunsekaista kunnioitusta kokonaisuniversumin suuruutta kohtaan, pysähtykää miettimään, ettei edes tämä käsittämätön luomus voi olla enempää kuin osittainen paljastus Infiniittisestä.
Infiniittisyys
on tosiaankin kaukana kuolevaisen olennon käsitysmaailman kokemustasosta, mutta
jo Urantian nykyisenkin aikakauden kuluessa käsityksenne infiniittisyydestä
laajenevat, ja ne laajenevat laajenemistaan koko sen loputtoman elämänvaiheenne
ajan, joka jatkuu tästä eteenpäin tulevaan ikuisuuteen. Kvalifioimaton infiniittisyys
on finiittisen luodun kannalta mitään merkitsemätön, mutta infiniittisyys
kykenee rajoittamaan itseään ja se ilmenee herkästi todellisuutena kaikille
universumiolemassaolojen tasoille. Ja kasvot, jotka Infiniittinen kääntää
universumin kaikkien persoonallisuuksien puoleen, ovat Isän, rakkauden
Universaalisen Isän, kasvot.
JA SEITSENKERTAISENA
Pohtiessanne todellisuuden syntyhistoriaa
pitäkää aina mielessänne, että koko absoluuttinen todellisuus on ikuisuudesta
ja on ilman olemassaolon alkua. Absoluuttisella
[sivu 1154]
todellisuudella tarkoitamme Jumaluuden kolmea
eksistentiaalista persoonaa, Paratiisin Saarta ja kolmea Absoluuttia. Nämä
seitsemän realiteettia ovat toistensa kanssa yhtä ikuisia siitä huolimatta,
että turvaudumme ajallisuudessa ja avaruudessa käytettävään puhetapaan
esitellessämme ihmisolennoille heidän toinen toistaan seuraavat alkuhetkensä.
Kun todellisuuden alkulähteiden esittelyssä noudatetaan kronologista esitystapaa, on pakostakin oletettava, että on ollut teoreettinen "ensimmäisen" tahdonilmaisun hetki ja "ensimmäinen" MINÄ OLEN -olevaisen* sisällä vastakaikuna ilmennyt reaktio. Pyrkiessämme välittämään kuvan todellisuuden syntyhistoriasta ja kehkeytymisestä on tämä vaihe kuviteltavissa Infiniittisen itse suorittamaksi erottautumiseksi Infinitudista, mutta postulaatti tästä kaksinaisesta suhteesta on aina laajennettava kolmiyhteiseksi käsitteeksi mieltämällä Infiniittisyyden, MINÄ OLEN -olevaisen*, ikuinen jatkuvuus.
Tämä MINÄ OLEN -olevaisesta* itsestään lähtevä muodonmuutos kulminoituu jumalallistuneen ja jumalallistumattoman todellisuuden, potentiaalisen ja aktuaalisen todellisuuden sekä eräiden muiden todellisuuksien -- jotka ovat tuskin tällä tavoin luokiteltavissa -- moninaiseen erilaistumiseen. Nämä teoreettisen monistisen MINÄ OLEN -olevaisen* erilaistumiset liittyvät niiden suhteiden avulla ikuisesti toisiinsa, jotka samanaikaisesti ilmaantuvat kyseisen MINÄ OLEN -olevaisen* sisällä -- esipotentiaalinen, esiaktuaalinen, esipersoonallinen, yksielementtinen esitodellisuus, joka vaikka onkin infiniittistä, paljastuu kuitenkin Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen läsnäolossa absoluuttiseksi ja Universaalisen Isän rajattomassa rakkaudessa persoonallisuudeksi.
Näiden sisäisten muodonmuutosten avulla MINÄ
OLEN laskee perustan seitsenkertaiselle suhteelle itsensä kanssa. Filosofinen
(ajallinen) käsitys yksinäisestä MINÄ OLEN -olevaisesta* ja välivaihetta
koskeva (ajallinen) käsitys MINÄ OLEN -olevaisesta* kolmiyhteisenä on nyt laajennettavissa
niin, että se sisältää MINÄ OLEN -olevaisen* seitsenkertaisena. Tämä
seitsenkertainen -- tai seitsenvaiheinen -- olemus on hahmoteltavissa parhaiten
suhteessa Infiniittisyyden Seitsemään Absoluuttiin:
1. Universaalinen Isä. MINÄ OLEN Iankaikkisen
Pojan isä. Tämä on aktuaalisuuksien alkuperäinen persoonallisuussuhde. Pojan
absoluuttinen persoonallisuus tekee absoluuttiseksi sen tosiasian, että Jumala
on isä, ja luo potentiaalin siihen, että kaikki persoonallisuudet ovat Jumalan
poikia. Tämä suhde tekee Infiniittisen persoonallisuudesta kiistämättömän ja
kruunaa sen hengellisen esilletulon Alkuperäisen Pojan persoonallisuudessa.
MINÄ OLEN -olevaisen* tämä vaihe on hengellisillä tasoilla osittain jopa niiden
kuolevaisten koettavissa, jotka vaikka vielä lihallisia ovatkin, voivat palvoa
meidän Isäämme.
2. Universaalinen Valvoja. MINÄ OLEN
ikuisen Paratiisin syy. Kysymyksessä on aktuaalisuuksien alkuperäinen
persoonaton suhde, alkuperäinen ei-hengellinen yhteenliittymä. Universaalinen
Isä on Jumala rakkaudeksi käsitettynä. Universaalinen Valvoja on Jumala
perikuvaksi käsitettynä. Tämä suhde luo muodon -- hahmon -- potentiaalin ja
määrää persoonattoman ja ei-hengellisen suhteen alkuperäismallin -- sen
alkuperäismallin, jonka mukaan kaikki jäljennökset tehdään.
3. Universaalinen Luoja. MINÄ OLEN
yhtä Iankaikkisen Pojan kanssa. Tämä Isän ja Pojan liitto (Paratiisin läsnä
ollessa) panee alulle sen luomissyklin, jonka täyttymyksenä on
yhteispersoonallisuuden ja ikuisen universumin ilmaantuminen. Finiittisen
kuolevaisen näkökulmasta katsottuna todellisuuden varsinaisena alkuna oli
ikuisuudessa tapahtunut Havona-luomuksen ilmaantuminen. Tämä Jumaluuden
luomisteko tapahtui sen Toiminnan Jumalan toimesta ja kautta, joka syvimmältä
olemukseltaan on aktuaalisen kaikilla tasoilla ja kaikille tasoille näyttäytyvä
Isä-- Poika -ykseys. Jumalallista luomistoimintaa luonnehtii sen vuoksi
ehdottomasti ykseys, ja tämä ykseys on ulkonainen heijastus Isä--Pojan
kaksinaisuuden ja Isä--Poika--Hengen Kolminaisuuden absoluuttisesta ykseydestä.
[sivu 1155]
4. Infiniittinen Ylläpitäjä. MINÄ OLEN
itsessäni assosioituva. Tämä on todellisuuden staattisuuksien ja potentiaalien
alkuvaiheinen yhteenliittymä. Tässä suhteessa kompensoituvat kaikki
kvalifioidut ja kvalifioimattomat. Tämä MINÄ OLEN -olevaisen* vaihe ymmärretään
parhaiten Universaalisena Absoluuttina -- Jumaluus- ja Kvalifioimattoman
Absoluutin yhdistäjänä.
5. Infiniittinen
Potentiaali. MINÄ OLEN itseni kvalifioinut. Tämä on se infiniittisyyden
kiintopiste, joka todistaa ikuisesti siitä, että MINÄ OLEN rajoitti omasta
tahdostaan itsensä ja että sen johdosta toteutui kolminkertainen
itsensäjulkituonti ja itsensäilmoittaminen. Tämä MINÄ OLEN -olevaisen* vaihe
ymmärretään tavallisesti Jumaluusabsoluutiksi.
6. Infiniittinen
Kapasiteetti. MINÄ OLEN staattis-reaktiivinen. Tämä on olevaisuuden loputon
kaava, kaiken tulevaisuudessa tapahtuvan kosmisen laajenemisen mahdollisuus.
MINÄ OLEN -olevaisen* tämä vaihe tajutaan ehkä parhaiten Kvalifioimattoman
Absoluutin sellaisena läsnäolona, joka ylittää gravitaation.
7. Infiniittisyyden Universaalinen Ainoa. MINÄ
OLEN MINÄ OLEN -olevaisena*. Tämä on Infiniittisyyden pysähtyneisyys eli sen
suhde itseensä, infiniittisyystodellisuuden ikuinen fakta ja todellisuusinfiniittisyyden
universaalinen totuus. Siinä määrin kuin tämä suhde on havaittavissa
persoonallisuutena, se paljastuu universumeille kaiken persoonallisuuden --
jopa absoluuttisen persoonallisuuden -- jumalallisessa Isässä. Sikäli kuin tämä
suhde on tuotavissa julki persoonattomasti, universumi tulee sen kanssa
kosketuksiin puhtaan energian ja puhtaan hengen absoluuttisena
yhteenkuuluvuutena Universaalisen Isän läsnäolossa. Sikäli kuin tämä suhde on
käsitettävissä absoluutiksi, se tulee julki Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen
ensimmäisyydessä; hänessä me kaikki -- olimmepa avaruuden luotuja tai
Paratiisin kansalaisia -- elämme ja liikumme ja olemme. Ja tämä pitää yhtä
lailla paikkansa, vaikka puhe olisi kokonaisuniversumista tai äärettömän
pienestä ultimatonista, vaikka puhe olisi siitä, mikä on oleva, tai mikä on,
tai mikä on ollut.
SEITSEMÄN ABSOLUUTTIA
MINÄ OLEN
-olevaiseen* sisältyvät seitsemän ensisijaista suhdetta iäistyvät
Infiniittisyyden Seitsemänä Absoluuttina. Mutta vaikka voimme esitellä
todellisuuden alkulähteitä ja infiniittisyyden erilaistumista kohtauksesta
toiseen etenevänä kertomuksena, tosiasiassa kaikki seitsemän Absoluuttia ovat
kvalifioimattomasti ja tasavertaisesti yhtä ikuisia. Kuolevaisten mielen on
kenties välttämätön luoda kuva heidän alkuvaiheistaan, mutta tietoisuuden
siitä, ettei Seitsemällä Absoluutilla ollut mitään alkua, tulisi aina heittää
varjonsa tämän käsityksen ylle. Seitsemän Absoluuttia ovat ikuisia, ja siinä
ominaisuudessa he ovat olleet aina olemassa. Seitsemän Absoluuttia ovat
todellisuuden edellytys. Heitä on näissä luvuissa kuvailtu seuraavalla tavalla:
1. Ensimmäinen
Lähde ja Keskus. Jumaluuden Ensimmäinen Persoona ja alkuperäinen
ei-jumaluuden malli, Jumala, Universaalinen Isä, luoja, valvoja ja ylläpitäjä;
universaalinen rakkaus, ikuinen henki ja infiniittinen energia; kaikkien
potentiaalien potentiaali ja kaikkien aktuaalien lähde; kaiken
muuttumattomuuden pysyvyys ja kaiken muutoksen dynamismi; mallin lähde ja
persoonien Isä. Kaikki seitsemän Absoluuttia ovat kollektiivisesti yhtä kuin
infiniittisyys, mutta Universaalinen Isä itse on aktuaalisesti infiniittinen.
2. Toinen
Lähde ja Keskus. Jumaluuden Toinen Persoona, Iankaikkinen ja Alkuperäinen
Poika; MINÄ OLEN -olevaisen* absoluuttiset persoonallisuusrealiteetit ja
"MINÄ OLEN -persoonallisuuden" todellistumis-julkitulon perusta.
Yksikään persoonallisuus ei voi toivoa saavuttavansa Universaalista Isää
muutoin kuin hänen Iankaikkisen Poikansa kautta. Ilman
[sivu 1156]
tämän kaikkien
persoonallisuuksien absoluuttisen perikuvan toimintaa ja apua ei
persoonallisuus myöskään voi yltää olemassaolon henkitasolle. Toisessa
Lähteessä ja Keskuksessa henki on kvalifioimatonta, kun taas persoonallisuus on
absoluuttista.
3. Paratiisi Lähteenä
ja Keskuksena. Toinen ei-jumaluutta edustava perikuva, ikuinen Paratiisin
Saari; "MINÄ OLEN -vahvuuden" todellistumisjulkitulon perusta ja
kaikkialle universumeihin ulottuvan gravitaatiovalvonnan rakentumisen perusta.
Koko aktuaalistuneen, ei-hengellisen, ei-persoonallisen ja ilman tahtoa olevan
todellisuuden osalta Paratiisi on mallien absoluutti. Aivan kuten henkienergia
suhteutuu Universaaliseen Isään Äiti-Pojan absoluuttisen persoonallisuuden
kautta, samalla tavalla pidetään kaikkea kosmista energiaa Ensimmäisestä
Lähteestä ja Keskuksesta juontuvan gravitaatiovalvonnan otteessa Paratiisin
Saarena ilmenevän absoluuttisen perikuvan kautta. Paratiisi ei ole avaruudessa;
avaruus on olemassa suhteessa Paratiisiin, ja liikkeen aikasidonnaisuus määräytyy
paratiisisuhteen kautta. Ikuinen Saari on absoluuttisessa lepotilassa, kaikki
muu organisoitunut ja organisoituva energia on ikuisessa liikkeessä; koko
avaruudessa vain Kvalifioimattoman Absoluutin läsnäolo on liikkumaton, ja
Kvalifioimaton on Paratiisin suhteen rinnakkainen. Paratiisi on olemassa
avaruuden keskipisteessä, Kvalifioimaton läpäisee avaruuden, ja kaiken
suhteellisen olemassaolevan oleminen on tämän toimipiirin sisällä.
4. Kolmas
Lähde ja Keskus. Jumaluuden Kolmas Persoona, Myötätoimija; infiniittinen
integroija, joka integroi Paratiisin kosmiset energiat Iankaikkisen Pojan
henkienergioihin; tahtoa edustavien motiivien ja vahvuutta edustavan mekaniikan
täydellinen koordinoija; kaiken aktuaalisen ja aktuaalistuvan todellisuuden
yhdistäjä. Monilukuisten lastensa suorittamien hoivatoimien kautta Ääretön
Henki tuo julki Iankaikkisen Pojan armon samalla, kun hän toimii infiniittisenä
manipuloijana, joka ajasta aikaan kutoo Paratiisin mallia avaruuden
energioihin. Tämä samainen Myötätoimija, tämä Toiminnan Jumala, on Isä-Pojan
rajattomien suunnitelmien ja tarkoitusten täydellinen ilmentymä samalla, kun
hän itse toimii mielen alkulähteenä ja persoonana, joka lahjoittaa älyn
laajalle ulottuvan kosmoksen luoduille.
5.
Jumaluusabsoluutti. Universaalisen todellisuuden kausationaaliset,
potentiaalisesti persoonalliset mahdollisuudet, kaiken jumaluuspotentiaalin
kokonaisuus. Jumaluusabsoluutti on kvalifioimattomien, absoluuttisten ja
ei-jumaluutta olevien realiteettien tavoitteellinen kvalifioija. Jumaluusabsoluutti
on absoluuttisen kvalifioija ja kvalifioidun absolutisoija -- kohtalon
alkuunpanija.
6. Kvalifioimaton
Absoluutti. Staattinen, reaktiivinen ja piilevä; MINÄ OLEN -olevaisen*
paljastumaton kosminen infiniittisyys; ei-jumalallistuneen todellisuuden
kaikkinaisuus ja kaiken ei-persoonallisen potentiaalin lopullisuus. Avaruus
rajoittaa Kvalifioimattoman toiminnan, mutta Kvalifioimattoman läsnäolo on
rajaton, infiniittinen. Kokonaisuniversumille on olemassa käsitteellinen
ääriraja, mutta Kvalifioimattoman läsnäolo on rajaton; edes ikuisuus ei voi
ammentaa tyhjiin tämän ei-jumaluutta olevan Absoluutin ääretöntä
liikkumattomuutta.
7. Universaalinen
Absoluutti. Jumalallistuneen ja jumalallistumattoman yhdistäjä,
absoluuttisen ja suhteellisen korreloija. Universaalinen Absoluutti (joka on
staattinen, potentiaalinen ja assosiatiivinen) kompensoi jännitteen, joka
vallitsee iäti olemassaolevan ja loppuunsaattamattoman välillä.
Infiniittisyyden
Seitsemän Absoluuttia muodostavat todellisuuden alkuvaiheet. Tavalla, jolla
kuolevaisten mieli asiaa mieluusti tarkastelee, näyttäisi Ensimmäinen Lähde ja
Keskus olevan kaikkien absoluuttien edeltäjä. Mutta tämänkaltaisen postulaatin,
olipa se miten hyödyllinen
[sivu 1157]
hyvänsä, kumoaa
Pojan, Hengen, kolmen Absoluutin ja Paratiisin Saaren Ensimmäisen Lähteen
kanssa rinnakkainen ikuisuusolemassaolo.
On totuus, että Absoluutit ovat MINÄ
OLEN--Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen ilmenemismuotoja. On tosiasia,
ettei näillä Absoluuteilla koskaan ollut alkua, vaan he ovat Ensimmäisen
Lähteen ja Keskuksen suhteen rinnakkaisia ikuisuuksia. Absoluuttien välillä
ikuisuudessa vallitsevia suhteita ei voi aina esittää aiheuttamatta
ajallisuudessa käytettävässä kielessä ja avaruudessa vallitsevissa ajatuskuvioissa
paradokseja. Mutta kaikesta siitä hämmingistä huolimatta, joka koskee
Infiniittisyyden Seitsemän Absoluutin alkuperää, on sekä tosiasia että totuus,
että koko todellisuus perustuu heidän ikuisuusolemassaoloonsa ja
infiniittisyyssuhteisiinsa.
4. YKSEYS, KAKSINAISUUS JA
KOLMIYHTEYS
Universumin
filosofit postuloivat MINÄ OLEN -olevaisen* ikuisuusolemassaolon koko
todellisuuden alkulähteeksi. Ja samalla kun he näin tekevät, he postuloivat
myös, että MINÄ OLEN jakaa itsensä lohkoihin, jotka edustavat tämän minuuden
alkuperäisiä sisäisiä suhteita -- infiniittisyyden seitsemää vaihetta. Ja tämän
olettamuksen myötä he samalla esittävät kolmannen postulaatin -- postulaatin
Infiniittisyyden Seitsemän Absoluutin ikuisuusilmestymisestä sekä MINÄ OLEN
-olevaisen* seitsemän vaiheen ja näiden seitsemän Absoluutin
kaksinaisuusyhteenliittymisen ikuistumisesta.
MINÄ OLEN
-olevaisen* itsensä julkituonti lähtee näin ollen staattisesta itseydestä ja
päätyy itsensä lohkoihinjakamisen kautta ja itseyteensä suhteissaolemisen
kautta absoluuttisiin suhteisiin, itseydestä juontuviin Absoluutteihin.
Kaksinaisuudesta tulee siis olemassa olevaa siinä, että Infiniittisyyden
Seitsemän Absoluuttia ovat ikuisessa liitossa itseään julkituovan MINÄ OLEN
-olevaisen* segmentoituneiden vaiheiden seitsenkertaisen infiniittisyyden
kanssa. Nämä kaksinaissuhteet, jotka iäistyvät universumeille seitsemänä
Absoluuttina, iäistävät koko universumitodellisuuden pohjimmaiset perustukset.
Joku on joskus todennut, että ykseydestä
sikiää kaksinaisuus, että kaksinaisuudesta sikiää kolmiyhteys ja että
kolmiyhteys on kaikkien olevaisten esi-isä. On tosiaankin olemassa kolme
alkuvaiheisten suhteiden suurta luokkaa, jotka ovat
1. Ykseyssuhteet. MINÄ OLEN
-olevaisen* sisällä vallitsevat suhteet, kun tämä ykseys käsitetään
kolminkertaiseksi ja sitten seitsenkertaiseksi itsensä erilaistamiseksi.
2. Kaksinaisuussuhteet. Suhteet, jotka
vallitsevat seitsenkertaisena ilmenevän MINÄ OLEN -olevaisen* ja
Infiniittisyyden Seitsemän Absoluutin välillä.
3. Kolmiyhteyssuhteet. Kysymyksessä
ovat Infiniittisyyden Seitsemän Absoluutin toiminnalliset yhteenliittymät.
Kolmiyhteyssuhteet rakentuvat Absoluuttien keskinäisen yhteenliittymisen väistämättömyydestä johtuen kaksinaisuuden perustuksille. Tällaiset kolmiyhteyttä olevat yhteenliittymät iäistävät koko todellisuuden potentiaalin, ne sulkevat piiriinsä sekä jumalallistuneen että ei-jumalallistuneen todellisuuden.
MINÄ OLEN on kvalifioimaton infiniittisyys ykseytenä. Kaksinaisuudet iäistävät todellisuuden perustat. Kolmiyhteydet johtavat siihen, että infiniittisyys todellistuu universaalisena toimintona.
Seitsemässä Absoluutissa
esieksistentiaaleista tulee eksistentiaaleja, ja kolmiyhteyksissä, Absoluuttien
perusyhteenliittymässä, eksistentiaaleista tulee toiminnallisia. Ja samalla kun
kolmiyhteydet iäistyvät, samalla valmistuu universuminäyttämö -- potentiaalit
ovat olemassa ja aktuaalit ovat läsnä -- ja ikuisuuden täyteys näkee kosmisen
energian erilaistumisen, Paratiisin hengen levittäytymisen sekä sen, että mieli
annetaan lahjaksi yhdessä persoonallisuuden lahjoittamisen kanssa, minkä
ansiosta kaikki nämä Jumaluuden ja Paratiisin johdannaiset
[sivu 1158]
yhdistyvät
luotujen tasolla tapahtuvassa kokemisessa ja luotujen yläpuolella olevalla
tasolla muin menetelmin.
ESIINTUONTI
Aivan kuten MINÄ OLEN -olevaisen* alkuperäisen erilaistumisen on katsottava johtuvan luontaisesta ja itseyteen sisältyvästä tahtotoiminnasta, samalla tavoin on finiittisen todellisuuden esiintuontia pidettävä Paratiisin-Jumaluuden tahtoperäisten tekojen ja toiminnallisten kolmiyhteyksien mainittujen tekojen johdosta suorittamien järjestelyjen seurauksena.
Ennen finiittisen jumalallistumista näyttäisi
siltä, että koko todellisuuden erilaistuminen tapahtui absoluuttisilla
tasoilla. Mutta finiittisen todellisuuden esiin tuova tahtoperäinen teko
merkitsee samalla absoluuttisuuden kvalifioitumista ja tuo mukanaan
suhteellisuuksien ilmaantumisen.
Vaikka esitämme tämän kertomuksen
peräkkäisinä tapahtumina ja välitämme kuvan finiittisen historiamaisesta
ilmaantumisesta suorana johdannaisena absoluuttisesta, olisi pidettävä
mielessä, että kaikkea sitä, mikä on finiittistä, sekä edelsivät että
seurasivat transsendentaalit. Transsendentaaliset perimmäisyydet ovat
finiittisen suhteen sekä sen syy että sen täyttymys.
Finiittinen mahdollisuus sisältyy Infiniittiseen luonnostaan, mutta mahdollisen muuntumisen todennäköisyydeksi ja väistämättömyydeksi on katsottava johtuvan sen Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen itsestään olemassa olevasta vapaasta tahdosta, joka aktivoi kaikki kolmiyhteyttä edustavat yhteenliittymät. Vain Isän tahdon infiniittisyys olisi koskaan voinut niin kvalifioida olemassaolon absoluuttisen tason, että perimmäinen taso olevaistui ja finiittinen taso tuli luoduksi.
Suhteellisen ja kvalifioidun todellisuuden ilmaantumisen myötä syntyy uusi todellisuuden sykli -- kasvamisen sykli -- majesteettinen laskeutuminen infiniittisyyden korkeuksista finiittisen alueelle, joka kääntyy iäti sisäänpäin, kohti Paratiisia ja Jumaluutta, ja joka tavoittelee alati niitä yleviä päämääriä, jotka ovat infiniittisyyttä olevan alkulähteen suhteen yhteismitallisia.
Nämä käsittämättömät tapahtumat ovat merkkinä
universumin historian alkamisesta, ja ne osoittavat, että itse aika on
ilmaantunut olevaisuuteen. Luodun näkökulmasta finiittisyyden alku on
todellisuuden syntymä. Tavalla, jolla luotujen mieli tarkastelee asioita,
mitään käsitettävää aktuaalisuutta ei ole olemassa ennen finiittistä. Tämä
vasta ilmaantuva finiittinen todellisuus esiintyy kahdessa alkuperäisessä
vaiheessa:
1. Ensiasteiset maksimit, korkeimmalla
tavalla täydellinen todellisuus, Havonan tyyppiä oleva universumi ja luotu.
2. Toisasteiset maksimit, korkeimmalla
tavalla täydellistynyt todellisuus, superuniversumin tyyppiä oleva luotu ja
luomistulos.
Nämä siis ovat kaksi alkuperäistä ilmenemismuotoa: konstitutiivisesti täydellinen ja kehittymällä täydellistynyt. Molemmat ovat ikuisuutta koskevissa yhteyksissä tasavertaisia, mutta ajallisuuden puitteissa ne näyttävät olevan erilaisia. Aikatekijä merkitsee kasvamista sille, joka kasvaa; toisasteiset finiittiset kasvavat; niinpä ne, jotka kasvavat, näyttävät ajallisuudessa pakostakin keskeneräisiltä. Mutta näitä eroja, jotka tällä puolen Paratiisia ovat varsin tärkeitä, ei esiinny ikuisuudessa.
Puhumme täydellisestä ja täydellistyneestä
ensiasteisena ja toisasteisena maksimina, mutta niiden lisäksi on vielä yksi
tyyppi: Kolminaistavat ja muut suhteet ensiasteisten ja toisasteisten välillä
nimittäin johtavat kolmannen asteen maksimien ilmaantumiseen --
olevaisiin, merkityksiin ja arvoihin, jotka eivät ole täydellisiä eivätkä
täydellistyneitä, mutta jotka kuitenkin ovat tasavertaisia kummankin
alkuperäistekijän kanssa.
[sivu 1159]
SEURAUSILMIÖT
Koko finiittisten olemassaolevien esiintuonti
merkitsee siirtymistä potentiaaleista aktuaaleihin toiminnallista
infiniittisyyttä edustavien absoluuttisten yhteenliittymien puitteissa. Niistä
monista seurausilmiöistä, jotka luomalla tapahtuva finiittisen aktuaalistuminen
saa aikaan, voidaan mainita:
1. Jumaluusreaktio, kokemuksellista
korkeimmuutta edustavien kolmen tason ilmaantuminen: persoonallisen
henkikorkeimmuuden aktuaalisuus Havonassa, potentiaali persoonalliseen
voimakorkeimmuuteen tulevassa suuruniversumissa ja sellaisen kokemuksellisen
mielen kapasiteetti johonkin tuntemattomaan tehtävään, joka toimii
tulevaisuuden kokonaisuniversumissa jollakin korkeimmuuden tasolla.
2. Universumireaktio toi mukanaan
superuniversumien avaruustasoa koskevien arkkitehtonisten suunnitelmien
aktivoimisen, ja tämä evoluutio on käynnissä seitsemän superuniversumin
fyysisen organisaation joka puolella edelleenkin.
3. Luotuina ilmennyt seurausilmiö
finiittisen todellisuuden esilletuonnista oli Havonan ikuisten asukkaiden
luokkaan kuuluvien täydellisten olentojen ja seitsemästä superuniversumista
tulevien täydellistyneiden evolutionaaristen taivasmatkalaisten ilmaantuminen.
Täydellisyyden saavuttaminen evolutionaarisena (ajallis-luomistoiminnallisena)
kokemuksena merkitsee jo luonnostaan sitä, että lähtökohtana on jokin muu kuin
täydellisyys. Tällä tavoin saa alkunsa evolutionaarisissa luomuksissa esiintyvä
epätäydellisyys. Ja se on potentiaalisen pahan alkujuuri. Sopeutumattomuus,
epäharmonia ja ristiriita, kaikki nämä ovat evolutionaariseen kasvuun
luonnostaan kuuluvia, fyysisistä universumeista aina persoonallisiin luotuihin
asti.
4. Jumalallisuusreaktio
siihen epätäydellisyyteen, joka luonnostaan kuuluu evoluution ajalliseen
viipeeseen, tulee esille Seitsenkertaisen Jumalan kompensoivana läsnäolona.
Seitsenkertaisen Jumalan toimintojen avulla se, mikä on täydellistymässä,
integroituu sekä täydelliseen että täydellistyneeseen. Tämä viive kuuluu
erottamattomasti kehitykseen, joka on luovuutta ajallisuudessa. Äskeisestä
johtuen kuin myös muista syistä Korkeimman kaikkivaltius perustuu
Seitsenkertaisen Jumalan jumaluusmenestyksiin. Kyseinen viive mahdollistaa
luodun osallistumisen jumalalliseen luomistyöhön siksi, että se sallii luotujen
persoonallisuuksien tulla Jumaluuden kumppaneiksi pyrittäessä korkeimpaan
mahdolliseen kehitykseen. Kuolevaisen luodun aineellisesta mielestä tulee näin
jumalallisen Suuntaajan kumppani, kun kaksinaistetaan kuolematonta sielua. Seitsenkertainen
Jumala tarjoaa myös keinot, joilla kompensoidaan luontaiseen täydellisyyteen
sisältyvät kokemukselliset rajoittuneisuudet, samalla kun se kompensoi
epätäydellisyyteen sisältyvät ylösnousemusta edeltävät rajoittuneisuudet.
7. TRANSSENDENTAALIEN OLEVAISTUMINEN
Transsendentaalit ovat ali-infiniittisiä ja aliabsoluuttisia, mutta ne ovat superfiniittisiä ja luotuja korkeammalla. Transsendentaalit olevaistuvat integroivaksi tasoksi, joka suhteuttaa absoluuttien superarvot finiittien maksimiarvojen kanssa. Luodun näkökulmasta katsottuna se, mikä on transsendentaalista, saattaisi näyttää olevaistuneen finiittisen seurauksena; ikuisuuden kannalta katsottuna se ilmaantui finiittistä ennakoivana. Ja on niitäkin, jotka ovat pitäneet sitä finiittisen "esikaikuna".
Mikä on transsendentaalista, ei välttämättä
ole kehityksetöntä, mutta se on finiittisessä merkityksessä
ylievolutionaarista. Se ei myöskään ole kokemuksetonta, vaan se on ylikokemusta
siinä mielessä, mikä merkitys sellaisella on luoduille olennoille. Ehkäpä
parhaana havainnollistuksena
[sivu 1160]
tällaisesta paradoksista on täydellisyyttä edustava keskusuniversumi: Se ei oikeastaan ole absoluuttinen, sillä vain Paratiisin Saari on "materialisoidussa" merkityksessä eittämättömästi absoluuttinen. Ei se myöskään ole seitsemän superuniversumin tavoin finiittinen evolutionaarinen luomus. Havona on ikuinen, mutta ei muuttumaton siinä mielessä, että se olisi universumi, jossa ei esiinny kasvua. Sen asukkaina on luotuja (syntyperäisiä havonalaisia), joita ei itse asiassa koskaan luotu, sillä he ovat ikuisesti olemassa olevia. Havona on näin esimerkki jostakin, joka ei ole täsmällisesti puhuen finiittistä, jos kohta ei vielä absoluuttistakaan. Lisäksi Havona toimii puskurina absoluuttisen Paratiisin ja finiittisten luomusten välissä ja valaisee vielä sen lisäksi transsendentaalien toimintaa. Mutta Havona itse ei ole transsendentaalinen -- se on Havona.
Samalla tavoin kuin Korkein yhdistetään
finiittisiin, Perimmäinen samastetaan transsendentaaleihin. Mutta vaikka me
Korkeinta ja Perimmäistä näin vertaammekin, on heidän välillään muutakin kuin
aste-ero, sillä kysymyksessä on myös laatuero. Perimmäinen on jotakin enemmän
kuin transsendentaaliselle tasolle projisoitu super-Korkein. Perimmäinen on toki
kaikkea sitä, mutta samalla jotakin enemmän: Perimmäinen on uusien
jumaluusrealiteettien olevaistuma, siihen asti kvalifioimattomien uusien
vaiheiden kvalifioituma.
Niiden realiteettien joukkoon, jotka
liitetään transsendentaaliseen tasoon, kuuluvat seuraavat seikat:
1. Perimmäisen jumaluusläsnäolo.
2. Kokonaisuniversumin käsite.
3. Kokonaisuniversumin Arkkitehdit.
4. Paratiisin vahvuudenorganisoijien molemmat luokat.
5. Tietyt modifikaatiot avaruuden voimavarauksessa.
6. Tietyt henkeä edustavat arvot.
7. Tietyt mieltä edustavat merkitykset.
8. Absoniittiset ominaisuudet ja realiteetit.
9. Kaikkivaltius, kaikkitietävyys ja kaikkiallisuus.
10. Avaruus.
Maailmankaikkeuden, jossa me nyt elämme, voidaan ajatella olevan olemassa finiittisellä, transsendentaalisella ja absoluuttisella tasolla. Kysymys on siitä kosmisesta näyttämöstä, jolla esitetään persoonallisuuksien suorituksista ja energian muodonmuutoksesta koostuvaa loputonta draamaa.
Ja lukuisat kolmiyhteydet yhdistävät kaikki nämä moninaiset realiteetit absoluuttisesti, Kokonaisuniversumin Arkkitehdit yhdistävät ne toiminnallisesti ja Seitsemän Valtiashenkeä, korkeinta alemmalla olevat Seitsenkertaisen Jumalan jumaluuden koordinoijat, yhdistävät ne suhteellisesti.
Seitsenkertainen Jumala edustaa sekä
maksimistatuksen että alimaksimistatuksen omaaville luoduille Universaalisen
Isän persoonallisuuden ja jumalallisuuden ilmoitusta, mutta on olemassa myös
sellaisia muita Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen seitsenkertaisia suhteita, jotka
eivät kuulu henkeä olevan Jumalan jumalallisen hengellisen huolenpidon
julkitulon piiriin.
Menneisyyden ikuisuudessa Absoluuttien
voimat, Jumaluuksien henget ja Jumalten persoonallisuudet havahtuivat
reagoimaan itsestään olemassa olevaa omatahtoisuutta edustavaan alkuvaiheiseen
omatahtoisuuteen. Nykyisenä universumiaikakautena me kaikki näemme kaikkien
näiden realiteettien rajattomien potentiaalien aliabsoluuttisista ilmenemistä
koostuvaan, kaukaisuuksiin ulottuvaan kosmiseen panoraamaan kuuluvia ällistyttäviä
seurausilmiöitä. Ja on täysin mahdollista, että Ensimmäisen Lähteen ja
Keskuksen alkuperäisen todellisuuden keskeytymätön
[sivu 1161]
erilaistuminen voi jatkua eteenpäin ja
ulospäin, absoluuttisen infiniittisyyden kaukaisiin ja käsittämättömiin
ulottuvuuksiin.
[Esittänyt eräs Nebadonin Melkisedek.]
--------------
*) Alkutekstissä ei ole sanaa 'olevainen'. [Kääntäjän huomautus]