[sivu
900]
NYKYSIVILISAATION
KEHITTYMINEN
CALIGASTIAN ja Aatamin toimeksiannoissa hahmoteltujen maailman kehityssuunnitelmien epäonnistumisen mukanaan tuomista voitoista ja tappioista huolimatta ihmislajin orgaaninen peruskehitys vei rotuja inhimillisen edistyksen ja rodullisen kehityksen asteikolla jatkuvasti eteenpäin. Evoluutiota voi viivyttää, mutta sitä ei voi pysäyttää.
Lukumäärältään
suunniteltua vähäisempänäkin violetti rotu sai sivilisaation kehityksessä
aikaan niin paljon edistymistä, että se Aatamin ajoista lukien on ylittänyt
suuresti kaiken sen edistyksen, jonka ihmiskunta saavutti miltei
miljoonavuotisen aiemman olemassaolonsa kuluessa.
Aatamin aikojen jälkeen sivilisaation kehto oli noin kolmenkymmenenviidentuhannen vuoden ajan lounais-Aasiassa Niilinlaaksosta itään ja hieman pohjoiseen, pohjois-Arabian poikki Mesopotamiaan ja sieltä Turkestaniin ulottuvalla alueella. Ja ilmasto oli ratkaiseva tekijä siinä, miksi sivilisaation perusta tuli lasketuksi juuri tälle alueelle.
Suuret ilmastolliset ja geologiset muutokset pohjois-Afrikassa ja länsi-Aasiassa olivat nimenomaisena syynä adamiittien ensimmäisten vaellusten päättymiseen sikäli, että Välimeren laajeneminen esti adamiittien pääsyn Eurooppaan ja käänsi muuttovirran pohjoiseen ja itään, kohti Turkestania. Näiden maankohoamisten ja niihin liittyneiden ilmaston muutosten päättymisen aikoihin, noin vuonna 15.000 eKr, sivilisaatio oli joutunut maailmanlaajuiseen umpikujaan, ellei oteta lukuun andiitteihin sisältyneitä kulttuurin käyteaineita ja biologisia reservejä, joiden leviämistä edelleenkin kahlehtivat Aasian suunnalla idän vuoristot ja lännen suunnalla Euroopan yhä laajempi metsittyminen.
Ilmaston kehitys on nyt toteuttamaisillaan sen, missä kaikki muut yritykset olivat epäonnistuneet, nimittäin euraasialaisten pakottamisessa luopumaan metsästyksestä ja siirtymään edistyneempiin elinkeinomenetelmiin, kuten karjankasvatukseen ja maanviljelyyn. Evoluutio saattaa olla hidasta, mutta se on tavattoman tehokasta.
Koska ensimmäiset viljelijät käyttivät varsin yleisesti orjatyövoimaa, sekä metsästäjä että karjapaimen suhtautuivat entiseen aikaan viljelijään halveksuvasti. Iät ja ajat maan viljelemistä pidettiin toisarvoisena puuhana. Siitä johtui ajatus, että maatyö oli kirous, vaikka se päinvastoin on kaikista siunauksista suurin. Vielä Kainin ja Aabelin aikana paimentolaisten antamia uhreja pidettiin suuremmassa arvossa kuin viljelijäväestön tuomia uhrilahjoja.
Ihminen kehittyi metsästäjästä viljelijäksi
tavallisesti paimentolaiskauden välivaiheen kautta, ja tämä piti paikkansa myös
andiittien keskuudessa paitsi, milloin ilmastollisten tekijöiden
väistämättömyydestä johtunut kehityksellinen pakotin melko useinkin saattoi
ajaa kokonaiset heimot
[sivu 901]
siirtymään suoraan metsästäjistä menestyviksi maanviljelijöiksi. Mutta tällaista suoraa siirtymistä metsästyksestä maanviljelyyn esiintyi vain siinä tapauksessa, että seudun rotusekoituksessa oli suuri määrä violettia ainesta.
Evolutionaariset kansanheimot (etenkin kiinalaiset) oppivat jo varhaisessa vaiheessa kylvämään siemeniä ja viljelemään viljaa, sen jälkeen kun ne olivat havainneet sellaisten siementen itävän, jotka olivat vahingossa kostuneet tai joita oli pantu hautoihin vainajien ruoaksi. Mutta koko lounais-Aasiassa, sen hedelmällisissä jokilaaksoissa ja niihin rajoittuvilla tasangoilla, andiitit sovelsivat esi-isiltään perimiään paranneltuja viljelymenetelmiä, esi-isiltään, jotka olivat tehneet maanviljelystä ja puutarhanhoidosta toisen puutarhan rajojen sisäpuolella pääasiallisen toimialan.
Aatamin jälkeläiset olivat tuhansien vuosien ajan kaikkialla Mesopotamian pohjoisen rajaseudun kunnailla viljelleet toisessa puutarhassa jalostettuja vehnä- ja ohralajikkeita. Siellä Aatamin ja Aataminpojan jälkeläiset tapasivat toisensa, kävivät kauppaa ja harjoittivat sosiaalista kanssakäymistä.
Juuri nämä
elinehdoissa pakosta tapahtuneet muutokset olivat syynä siihen, että niin suuri
osa ihmisrodusta muuttui ravitsemustottumuksiltaan kaikkiruokaiseksi. Ja
vehnä-, riisi- ja kasvisruokavalion yhdistäminen karjanlihan käyttöön merkitsi
näiden muinaiskansojen terveydentilan ja elinkykyisyyden kannalta suurta
edistysaskelta.
Kulttuurin kasvu perustuu sivilisaation edellyttämien työvälineiden kehittymiseen. Ja ne työkalut, joita ihminen käytti raakalaisuudesta noustessaan, olivat juuri sen verran tehokkaita, että ne vapauttivat ihmistyövoimaa vaativampien tehtävien suorittamiseen.
Teidän, jotka nyt elätte keskellä myöhempien
aikojen näkymiä, kun orastava kulttuuri ja iduillaan oleva edistys
sosiaalisissa asioissa jo ovat nähtävillä, teidän, joilta jo liikenee vähän
aikaa pohtia ajatuksissanne yhteiskuntaa ja sivilisaatiota, teidän ei
pidä jättää huomiotta sitä seikkaa, ettei muinaisilla esi-isillänne juurikaan
ollut joutoaikaa omistettavaksi syvälliseen mietiskelyyn ja yhteiskunnalliseen
ajatteluun.
Ihmisen sivilisaation neljä ensimmäistä
suurta edistysaskelta olivat:
1. Tulen kesyttäminen.
2. Eläinten kesyttäminen.
3. Vangiksi otettujen orjuuttaminen.
4. Yksityisomaisuus.
Vaikka tuli, suurista keksinnöistä ensimmäinen, lopuksi avasikin tieteellisen maailman ovet, sillä ei alkukantaiselle ihmiselle ollut tässä mielessä paljonkaan arvoa. Hän ei suostunut tunnustamaan luonnollisia syitä arkipäiväisten ilmiöiden selitykseksi.
Kysyttäessä, mistä tuli oli peräisin,
yksinkertainen tarina Andonista ja piikivestä korvautui pian legendalla, joka
kertoi, kuinka muuan Prometheus varasti sen taivaasta. Muinaisajan ihmiset
etsivät yliluonnollista selitystä kaikille sellaisille luonnonilmiöille, jotka
eivät olleet heidän henkilökohtaisen käsityskykynsä rajoissa. Ja monet nykyajan
ihmiset tekevät yhä samoin. Sen käsityksen hävittäminen, että niin kutsutuilla
luonnonilmiöillä olisi persoonallisuus, on vaatinut aikakausia, eikä sitä ole
vieläkään saatu päätökseen. Mutta todellisten syiden vilpitön, rehellinen ja
peloton etsintä synnytti nykyaikaisen tieteen: se muutti astrologian
astronomiaksi, alkemian kemiaksi ja magian lääketieteeksi.
Ainoa keino, jolla ihminen saattoi ennen
koneiden aikakautta saada työn suoritetuksi sitä itse tekemättä, oli käyttää
siihen eläintä. Eläinten kesyttäminen antoi
[sivu 902]
hänen käsiinsä eläviä työkaluja, joiden järkevä hyväksikäyttö raivasi tietä sekä maanviljelylle että kuljetuksille. Eikä ihminen ilman näitä eläimiä olisi kyennyt nousemaan alkukantaisuudestaan myöhemmin seuranneen sivilisaation tasoille.
Useimmat parhaiten kesytettäviksi soveltuvat eläimet tavattiin Aasiasta, eritoten keski-Aasiasta lounaaseen levittäytyviltä alueilta. Tämä oli yksi syy siihen, että sivilisaatio edistyi näillä seuduin nopeammin kuin muualla maailmassa. Monet näistä eläimistä oli kesytetty jo kahdesti aikaisemmin, ja andiittien kaudella ne kesytettiin vielä kerran. Mutta koira oli pysynyt metsästäjien seuralaisena aina siitä lähtien, kun sininen ihminen sen kauan, kauan sitten otti hoiviinsa.
Turkestanin andiitit olivat ensimmäinen
kansanheimo, joka laajemmassa määrin kesytti hevosia, ja tämä on toinen syy
siihen, että juuri heidän kulttuurinsa oli niin pitkään valta-asemassa. Vuoteen
5000 eKr mennessä mesopotamialaiset, turkestanilaiset ja kiinalaiset viljelijät
olivat ryhtyneet kasvattamaan lampaita, vuohia, lehmiä, kameleita, hevosia, siipikarjaa
ja norsuja. Kuormajuhtina he käyttivät härkää, kamelia, hevosta ja jakkia.
Ihminen toimi yhteen aikaan itsekin kuormajuhtana. Eräällä sinisen rodun
hallitsijalla oli kerran satatuhatta miestä taakankantaja-armeijassaan.
Orjuuden ja yksityisen maanomistuksen instituutiot ilmestyivät maanviljelyn myötä. Orjuus kohotti isännän elintasoa ja soi enemmän vapaa-aikaa käytettäväksi sosiaaliseen kulttuuriin.
Villi-ihminen on luonnon orja, mutta
tieteellinen sivilisaatio antaa ihmiskunnalle vähä vähältä yhä enemmän
vapautta. Eläinten, tulen, tuulen, veden, sähkön ja muiden, keksimistään vielä
odottavien, energialähteiden avulla ihminen on vapauttanut ja tulee edelleenkin
vapauttamaan itseään loputtoman raadannan välttämättömyydestä. Erilaisten
koneiden laajamittaisen keksimisen aiheuttamista väliaikaisista vaikeuksista
huolimatta on tällaisista mekaanisista keksinnöistä lopulta koituva hyöty
mittaamattoman arvokasta. Sivilisaatio ei voi koskaan kukoistaa, saati
vakiintua, ennen kuin ihmisellä on vapaata aikaa ajatella, suunnitella
ja kuvitella mielessään uusia ja parempia tapoja suorittaa erilaisia tehtäviä.
Ensi alkuun ihminen yksinkertaisesti vain otti haltuunsa asuinsuojansa: hän eli kallionkielekkeiden alla tai asui luolissa. Seuraavaksi hän perhekohtaisia majoja valmistaessaan otti käyttöön sellaisia luonnonaineksia kuin puu ja kivi. Lopulta hän siirtyi kodinrakentamisen luovaan vaiheeseen eli oppi valmistamaan tiiliä ja muita rakennusmateriaaleja.
Lähempänä nykyaikaa eläneistä roduista
Turkestanin ylämaiden kansanheimot rakensivat ensimmäisinä kotinsa puusta. He
rakensivat taloja, jotka varsin paljossa muistuttivat Amerikan uudisasukkaiden
alkuaikojen hirsimajoja. Kaikilla tasangoilla ihmisasumukset valmistettiin
tiilestä, myöhemmin ne valmistettiin poltetuista tiilistä.
Vanhemmat
jokivarsien rodut rakensivat majansa lyömällä pitkiä riukuja kehäksi maahan.
Riukujen yläpäät taivutettiin sen jälkeen yhteen, ja niin muodostui majan
runkokehikko, johon sitten limitettiin poikittaisia ruokoja niin, että koko
luomus muistutti valtavaa ylösalaisin käännettyä koria. Tämä rakennelma voitiin
vielä kattaa savella, ja auringossa kuivuttuaan siitä tuli erittäin
käyttökelpoinen ja vedenpitävä asumus.
Juuri näistä
alkuaikojen majoista sai myöhemmin itsenäisesti alkunsa kaikenlaisen
korinpunonnan idea. Erään ryhmän keskuudessa heräsi saviastioiden valmistamisen
idea, kun tarkkailtiin, mikä vaikutus oli sillä, että nämä riukukehikot
siveltiin kostealla savella. Polttamalla tapahtuva saviastioiden kovettamistapa
puolestaan keksittiin, kun muuan näistä savella päällystetyistä alkeellisista
majoista vahingossa paloi. Entisaikain taidot olivat useinkin peräisin
muinaiskansojen jokapäiväisen elämän sattumanvaraisista tapahtumista. Lähes
poikkeuksetta tämä piti paikkansa ihmiskunnan evolutionaarisen edistymisen
osalta ainakin ennen Aatamin saapumista.
[sivu 903]
Vaikka Prinssin
esikunta noin puoli miljoonaa vuotta sitten jo oli ensimmäisen kerran
tutustuttanut ihmiset savenvalantaan, saviastioiden valmistus oli kuitenkin
käytännöllisesti katsoen tauonnut yli sadanviidenkymmenentuhannen vuoden
ajaksi. Vain Persianlahden rannikon esisumerilaisten nodiittien harjoittama
saviastioiden valmistus jatkui keskeytyksettä. Savenvalantataito elvytettiin
Aatamin aikana. Tämän taidon leviäminen tapahtui yht'aikaa Afrikan, Arabian ja
keski-Aasian autiomaiden laajenemisen kanssa, ja Mesopotamiasta se levisi yli
koko itäisen pallonpuoliskon peräkkäisinä aaltoina, jotka edustivat kerran
toisensa jälkeen yhä parempaa tekniikkaa.
Näitä andiittien aikakauden sivilisaatioita ei aina voi
jäljittää saviastioidensa tai muiden taidemuotojensa kehitysvaiheiden avulla. Sekä Dalamatian että Eedenin hallintokaudet
mutkistivat ihmisen evoluution tasaista kulkua tavattomasti. Usein ilmenee,
että myöhemmät maljakot ja työvälineet ovat huonommantasoisia kuin niitä
varhaisemmat puhdasverisempien andiittikansojen aikaansaannokset.
3. KAUPUNGIT, KÄSITEOLLISUUS JA KAUPPA
Ilmastosta johtunut ja noin vuonna 12.000 eKr alkanut Turkestanin rehevien, avarien ja heinikkoisten metsästys- ja laidunmaiden tuhoutuminen pakotti noiden seutujen ihmiset turvautumaan uusiin tuotantotoiminnan ja alkeellisen käsiteollisuuden muotoihin. Toiset siirtyivät kesyjen karjalaumojen kasvattamiseen, toisista tuli maanviljelijöitä tai vesissä elävän ravinnon keräilijöitä, mutta korkeammantyyppiset andiittien järkimiehet katsoivat paremmaksi ryhtyä käymään kauppaa ja harjoittamaan käsiteollisuutta. Tavaksi tuli, että jopa kokonaiset heimot omistautuivat jonkin yksittäisen tuotannonhaaran kehittämiseen. Niilinlaaksosta Hindukushille ja Gangesilta Keltaisellejoelle korkeammantasoisten heimojen pääasialliseksi toimialaksi tuli maanviljely kaupan ollessa sivuelinkeinona.
Kaupankäynnin kasvu ja raaka-aineiden yhä laajempi valmistus erilaisiksi kauppatavaroiksi vaikuttivat suoraan niiden varhaisten ja puolittain rauhanomaisten yhdyskuntien muodostumiseen, joilla oli tavattoman suuri merkitys kulttuurin ja sivilisaatioon kuuluvien taitojen leviämisessä. Sosiaaliset yhteisöt olivat ennen laajamittaisen maailmankaupan aikakautta heimopohjaisia -- laajentuneita perheryhmiä. Kauppa toi tuttavuuspiiriin erilaatuisia ihmisiä, ja niin se edesauttoi kulttuurin joutuisampaa ristipölyttymistä.
Noin
kaksitoistatuhatta vuotta sitten oli sarastamassa itsenäisten kaupunkien
aikakausi. Ja näitä primitiivisiä kauppa- ja käsiteollisuuskaupunkeja
ympäröivät aina vyöhykkeet, joilla harjoitettiin maanviljelyä ja karjanhoitoa.
Vaikka on totta, että elintason kohoaminen edisti teollisuutta, älkää silti hellikö
mitään harhakäsityksiä alkuaikojen kaupunkielämän hienostuneisuudesta.
Varhaisten aikojen rodut eivät olleet mitenkään ylettömän siistejä tai
puhtaita. Keskitasoisen primitiivisen yhdyskunnan maapohja nousi
kahdenkymmenenviiden vuoden kuluessa kolmestakymmenestä kuuteenkymmeneen
senttimetriä yksinomaan lian ja jätteiden kertymisen seurauksena. Muutamat
näistä muinaiskaupungeista kohosivat ympäröivän maanpinnan yläpuolelle hyvin
nopeasti myös siksi, että niiden polttamattomasta savesta valmistetut asumukset
olivat lyhytikäisiä, ja uudet asuinrakennukset oli tapana rakentaa suoraan
vanhojen raunioille.
Eräs tämän
ensimmäisten teollisuus- ja kauppakaupunkien aikakauden ominaispiirre oli laaja
metallien käyttö. Olette jo löytäneet Turkestanista pronssikulttuurin, joka
ajoittuu vuoden 9000 eKr taakse, ja andiitit oppivat jo varhaisessa vaiheessa
työstämään myös rautaa, kultaa ja kuparia. Kaukana edistyneemmistä
sivilisaation keskuksista olosuhteet olivat kuitenkin varsin toisenlaiset. Ei
ole ollut mitään sellaisia selvästi toisistaan erottuvia ajanjaksoja kuin
kivi-, pronssi- ja rautakausi. Kaikkia kolmea esiintyi yht'aikaa seudusta
riippuen.
[sivu 904]
Ensimmäinen
ihmisen tavoittelema metalli oli kulta. Sitä oli helppo työstää, ja aluksi sitä
käytettiin pelkästään koristeluun. Seuraavaksi otettiin käyttöön kupari, mutta
laajemmassa määrin vasta sitten, kun sitä sekoitettiin tinaan. Tällöin saatiin pronssia, joka on kovempaa kuin
molemmat mainitut metallit. Eräs Aataminpojan turkestanilaisjälkeläinen keksi
tämän tavan sekoittaa kuparia ja tinaa pronssin valmistamiseksi. Hänen
ylängöllä sijaitseva kuparikaivoksensa sattui nimittäin olemaan tinaesiintymän
vieressä.
Alkeellisen käsiteollisuuden ja orastavan teollisuuden ilmaantumisen myötä kaupankäynnistä tuli kohta tuloksekkain vaikuttaja kulttuurisivilisaation levittämisessä. Kaupankäyntiväylien avautuminen maalla ja merellä helpotti suuresti matkustamista ja kulttuurien sekoittumista samoin kuin sivilisaatioiden yhdistymistä toisiinsa. Hevosta käytettiin vuoden 5000 eKr tienoilla kaikissa sivistyneissä ja puolisivistyneissä maissa jo yleisesti. Paitsi kesyhevosta viimeksi mainituilla roduilla oli lisäksi erilaisia vankkureita ja vaunuja. Pyörä oli ollut käytössä jo iät ja ajat, mutta nyt alettiin pyörin varustettuja kulkuneuvoja käyttää yleisesti sekä kaupankäynnissä että sodassa.
Matkustava kauppamies ja samoileva tutkimusretkeilijä tekivät historian tunteman sivilisaation edistämiseksi enemmän kuin kaikki muut vaikuttajat yhteensä. Sotilaalliset valloitukset, siirtokuntien perustaminen ja myöhempien uskontojen harjoittama lähetystoiminta olivat nekin kulttuurin leviämiseen vaikuttaneita tekijöitä, mutta nämä kaikki olivat kauppasuhteisiin verrattuina toissijaisia, kauppasuhteita kun teollisuuden nopeasti kehittyneet tiedot ja taidot vielä kaiken aikaa voimistivat.
Sen lisäksi,
että Aatamin verenperinnön lisääminen ihmisrotuihin nopeutti sivilisaation
etenemistahtia, se myös kiihotti suuresti ihmisten alttiutta antautua
seikkailuun ja lähteä tutkimaan tuntemattomia paikkoja -- sellaisin seurauksin,
että andiittien nopeasti lisääntyvät sekoittuneet jälkeläiset pitivät pian
hallussaan suurinta osaa Euraasiaa ja pohjois-Afrikkaa.
Kun pääsemme niin pitkälle, että historiallisten aikojen aamu alkaa valjeta, ihmiskunnan monikoosteiset rodut ovat levinneet jo koko Euraasiaan, pohjois-Afrikkaan ja Tyynenmeren saarille. Ja nämä nykyiset rodut ovat tuloksena Urantian viiden perusrodun sekoittumisesta ja taas uudesta sekoittumisesta.
Kunkin urantialaisen rodun tunnusmerkkinä oli
jokin erottava fyysinen ominaispiirre. Adamiitit ja nodiitit olivat
pitkäkalloisia, andoniitit leveäkalloisia. Sangik-rotujen pää oli leveän ja
pitkän väliltä, kuitenkin niin, että keltaiset ja siniset ihmiset olivat
paremminkin leveäkalloisia. Kun sinisiin rotuihin sekoittui andoniittista
rotuainesta, tulos oli selvästi leveäkalloista. Toissijaiset sangikit
asettuivat tässä suhteessa keskiviivan ja pitkäkalloisuuden välimaastoon.
Vaikka nämä
kallon mittasuhteet ovat käyttökelpoinen menetelmä selvitettäessä eri rotujen
alkuperää, paljon luotettavampi tietolähde on luusto kokonaisuudessaan.
Urantian rotujen varhaiskehityksessä oli alunperin havaittavissa viisi selvästi
erottuvaa luuston rakennetyyppiä:
1. Andoniittinen, Urantian kanta-asukkaat.
2. Ensisijainen sangik: punainen, keltainen ja sininen.
3. Toissijainen sangik: oranssi, vihreä ja indigo.
4. Nodiitit, dalamatialaisten jälkeläiset.
5. Adamiitit, violetti rotu.
Näiden viiden suuren roturyhmän laajalti
sekoittuessa tämä yhtämittainen sekoittuminen pyrki sangik-perintöaineksen
vallitsevuudella hämärryttämään andoniittisen rotutyypin.
[sivu 905]
Lappalaiset ja eskimot ovat andoniittisen ja sangik-sinisen rodun sekoittumia. Heidän luustonsa rakenteessa andoniittinen kantatyyppi on säilynyt parhaiten. Mutta adamiitit ja nodiitit ovat siinä määrin muihin rotuihin sekoittuneita, että he ovat tunnistettavissa vain, jos puhutaan yleistäen kaukasidisesta lajista.
Niinpä kun kaivetaan esiin viimeisten
kahdenkymmenentuhannen vuoden aikaisia ihmisten jäännöksiä, niistä on yleensä
mahdotonta täysin varmasti sanoa, mikä kuuluu mihinkin viidestä alkuperäisestä
tyypistä. Tällaisten luustorakenteiden tutkiminen tulee paljastamaan, että
ihmiskunta jakaantuu nykyisin osapuilleen kolmeen luokkaan:
1. Kaukasidinen -- nodiittisten ja
adamiittisten rotukantojen andiittinen sekoittuma, jota siihen sekoittunut
ensisijainen ja (vähäisessä määrin) toissijainen sangik-aines ja laajahko
risteytyminen andoniittien kanssa ovat edelleen muuntaneet. Tähän ryhmään
kuuluvat läntiset valkoiset rodut sekä jotkin intialaiset ja turaanilaiset
kansanheimot. Tätä ryhmää yhdistävänä tekijänä on andiittisen perimän suurempi
tai pienempi osuus.
2. Mongolidinen -- ensisijainen
sangik-tyyppi, johon kuuluvat alkuperäinen punainen, keltainen ja sininen rotu.
Kiinalaiset ja intiaanit sisältyvät tähän ryhmään. Euroopassa mongolidityyppi
on muuntunut siihen sekoittuneen toissijaisen sangik- ja andoniittiaineksen
vuoksi ja vielä sitäkin enemmän andiittisen verenlisäyksen kautta. Malaijit ja
muut Indonesian kansanheimot sisällytetään tähän luokkaan, vaikkakin niihin
sisältyy suuri toissijaisen sangik-verenperinnön osuus.
3. Negridinen -- toissijainen sangik-rotutyyppi, johon alkujaan kuuluivat oranssi, vihreä ja indigo rotu. Neekerirotu on paras esimerkki tästä tyypistä, jota esiintyy kaikkialla Afrikassa, Intiassa ja Indonesiassa, aina niillä seuduilla, joille toissijaiset sangik-rodut asettuivat.
Pohjois-Kiinassa
ilmenee tiettyä kaukasidisen ja mongolidisen tyypin sekoittumista; Levantissa
taas ovat sekoittuneet kaukasidinen ja negridinen tyyppi; Intiassa, kuten
Etelä-Amerikassakin, ovat edustettuina kaikki kolme tyyppiä. Ja kolmen jäljelle
jäävän tyypin luuston ominaispiirteet ovat edelleenkin havaittavissa, ja ne
edesauttavat nykyisten ihmisrotujen myöhempien esivanhempien tunnistamista.
Biologisen evoluution ja kulttuurisivilisaation välillä ei välttämättä vallitse vastaavuutta. Minkä tahansa erillisen aikakauden orgaaninen evoluutio saattaa edetä kitkattomasti keskellä kulttuurin rappiotakin. Mutta tarkasteltaessa ihmisen historiaa pitempinä ajanjaksoina havaitaan, että loppujen lopuksi evoluutio ja kulttuuri ovat sittenkin keskinäisessä syy- ja seuraussuhteessa. Evoluutio saattaa edistyä ilman kulttuuriakin, mutta kulttuurisivilisaatio ei kukoista ilman edellä käyvän rodullisen edistymisen tarjoamaa tarpeellista taustaa. Aatami ja Eeva eivät panneet alulle yhtään ihmisyhteisön edistymiselle vierasta sivilisaation ilmiötä, mutta Aatamin verenperintö lisäsi toki rotujen luontaista kyvykkyyttä ja nopeutti taloudellisen kehityksen ja tuotannollisen edistymisen vauhtia. Aatamin antama lahja kohensi rotujen älyllisiä kykyjä, ja sillä tavoin se joudutti luonnonmukaisen kehityksen prosesseja suuresti.
Maanviljelyn, eläinten kesyttämisen ja
paremman arkkitehtuurin avulla ihmiskunta vähitellen pääsi loputtoman
elämäntaistelun pahimmasta vaiheesta ja alkoi miettiä keinoja, joilla elämän
kulku saataisiin miellyttävämmäksi. Ja näin heräsi pyrkimys päästä yhä vain
korkeammille aineellisen hyvinvoinnin tasoille. Teollisuuden ja tuotannon
avulla ihminen on aste asteelta lisäämässä kuolevaisen hahmossa elettävän
elämän miellyttävyyttä.
[sivu 906]
Mutta kulttuuriyhteiskunta ei ole mikään perinnölliseen etuoikeuteen perustuva suuri hyväntekeväisyysklubi, johon kaikki ihmiset syntyvät ilmaisjäseniksi ja täysin tasa-arvoisina. Se on paremminkin maailman työtätekevien ylevä ja alati edistyvä kilta, joka hyväksyy riveihinsä vain niiden ahertajien aateliston, jotka pyrkivät tekemään maailmasta paremman paikan, jotta heidän lastensa ja lastenlastensa olisi myöhempinä aikoina siellä hyvä elää ja edistyä. Ja tämä sivilisaation kilta perii korkeat pääsymaksut, pakottaa tiukkaan ja kovaan kuriin, säätää ankarat rangaistukset kaikille toisinajattelijoille ja sopeutumattomille samalla, kun se myöntää vain muutamia henkilökohtaisia vapauksia ja oikeuksia niiden etujen lisäksi, jotka koituvat turvallisuuden lisääntymisestä yhteisiä vaaroja ja rotuun kohdistuvaa tuhon uhkaa vastaan.
Yhteiskunnallinen yhteenliittyminen on eräs ihmisolentojen hyödylliseksi havaitsema henkivakuutuksen muoto. Useimmat yksilöt ovat siksi valmiit maksamaan nämä vakuutusmaksut, jotka koostuvat itsensäuhraamisesta ja henkilökohtaisen vapauden rajoittamisesta ja jotka yhteiskunta perii jäseniltään korvaukseksi tästä paremmasta, ryhmän tarjoamasta suojelusta. Nykyinen yhteiskuntamekanismi on lyhyesti sanottuna kokeilun ja erehdyksen kautta syntynyt vakuutusjärjestely, jonka tarkoitus on tarjota jonkinasteista varmuutta ja suojaa sellaista mahdollisuutta vastaan, että palattaisiin niihin hirveisiin ja antisosiaalisiin oloihin, jotka olivat tunnusomaisia ihmisrodun alkuaikojen kokemuksille.
Yhteiskunta osoittautuu siis yhteistoiminnalliseksi järjestelmäksi, joka turvaa kansalaisvapauden instituutioiden avulla, taloudellisen vapauden pääoman ja keksintöjen avulla, yhteiskunnallisen vapauden kulttuurin avulla ja vapauden väkivallasta poliisin harjoittaman järjestyksenpidon avulla.
Valta ei tuo oikeutta, mutta se pakottaa noudattamaan jokaisen toinen toistaan seuraavan sukupolven yleisesti hyväksymiä oikeuksia. Julkisen vallan ensisijainen tehtävä on määritellä, mikä on oikein; säädellä luokkaeroja oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti sekä saattaa lakisäädösten avulla voimaan kaikille yhtäläiset mahdollisuudet. Jokaiseen ihmisoikeuteen liittyy jokin sosiaalinen velvollisuus. Ryhmälle annettu etuoikeus on vakuutusmekanismi, joka poikkeusta tekemättä vaatii ryhmän tarjoamasta palveluksesta perittävien vakuutusmaksujen täysimääräistä suorittamista. Ja ryhmälle kuuluvia oikeuksia on suojeltava siinä missä yksilönkin oikeuksia, sukupuolisten taipumusten säätely mukaan lukien.
Ryhmän säätelyyn
alistuva vapaus on yhteiskunnallisen kehityksen oikeutettu päämäärä.
Rajoittamaton vapaus on epävakaitten ja häilyväisten ihmismielten
turhanaikainen ja toteuttamiskelvoton unelma.
6. SIVILISAATION YLLÄPITÄMINEN
Vaikka biologinen evoluutio on edennyt aina
vain ylöspäin, suuri osa kulttuurisesta kehityksestä lähti kuitenkin liikkeelle
Eufratinlaaksosta aaltoina, jotka ajan kuluessa kerta kerralta heikkenivät,
kunnes lopulta koko puhdasrotuinen Aatamin jälkeläistö oli poistunut sieltä
rikastuttamaan Aasian ja Euroopan sivilisaatioita. Täysimääräistä rotujen
toisiinsa liittymistä ei kylläkään tapahtunut, mutta sen sijaan niiden
sivilisaatiot sekoittuivat keskenään melkoisesti. Vähitellen kulttuuri
tosiaankin levisi koko maailmaan. Ja tätä sivilisaatiota on pidettävä yllä ja vaalittava,
sillä tänä päivänä ei ole olemassa mitään uusia kulttuurin lähteitä, ei mitään
andiitteja, jotka voimistaisivat sivilisaation kehityksen hidasta etenemistä ja
antaisivat sille puhtia.
Urantialla nyt kehittymässä oleva
sivilisaatio sai alkunsa seuraavista tekijöistä, joille se myös rakentuu:
1. Luonnonolot. Aineellisen
sivilisaation luonne ja laajuus määräytyvät suurelta osin saatavilla olevien
luonnonvarojen perusteella. Ilmasto, sääolot ja monet muut fyysiset olosuhteet
ovat kulttuurin kehitykseen vaikuttavia tekijöitä.
[sivu 907]
Andiittien aikakauden alussa koko maailmassa oli vain kaksi laajaa, viljavaa ja esteetöntä metsästysaluetta. Toinen oli Pohjois-Amerikassa, ja se oli intiaanien hallussa; toinen oli Turkestanin pohjoispuolella, ja sitä piti osittain hallussaan muuan andoniittis-keltainen rotu. Korkeamman kulttuurin kehittymiseen lounais-Aasiassa ratkaisevasti vaikuttaneet tekijät olivat rotu ja ilmasto. Andiitit olivat suurenmoinen kansa, mutta heidän sivilisaationsa suunnan määräytymiseen ratkaisevasti vaikuttanut tekijä oli Iranin, Turkestanin ja Sinkiangin yhä pahemmaksi käynyt kuivuus. Se pakotti heidät keksimään ja omaksumaan uusia ja edistyneitä menetelmiä elannon pusertamiseksi aina vain hedelmättömämmiksi muuttuvista maistaan.
Mantereiden keskinäinen asema ja muut
alueiden sijainnilliset tekijät vaikuttavat suuresti siihen, vallitseeko sota
vai rauha. Varsin harvoilla urantialaisilla on koskaan ollut yhtä suotuisaa
tilaisuutta jatkuvaan ja rikkumattomaan kehitykseen kuin on ollut
Pohjois-Amerikan kansoilla, joita suuret valtameret suojelevat käytännöllisesti
katsoen joka puolelta.
2. Reaalipääoma. Kulttuuria ei koskaan kehitetä köyhyyden oloissa; vapaa-aika on sivilisaation edistymisen olennainen edellytys. Yksilö voi aineellisen varallisuuden puuttuessakin hankkia moraalista ja hengellistä arvoa omaavan luonteen, mutta kulttuurisivilisaatio syntyy vasta sellaisista aineellista vaurautta osoittavista olosuhteista, jotka suosivat vapaa-aikaa, johon vielä liittyy eteenpäinpyrkimisen halu.
Alkukantaisuuden aikana elämä oli Urantialla
vakava ja totinen asia. Ja juuri tästä yhtämittaisesta kamppailusta ja
loputtomasta uurastuksesta päästäkseen ihmiskunta oli alituiseen ajautumassa
kohti tropiikin miellyttävää ilmastoa. Vaikka nämä lämpimämmät asuinvyöhykkeet
tarjosivatkin kiihkeään olemassaolotaisteluun tiettyä helpotusta, nämä tällä
tavoin helpompia oloja etsineet rodut ja heimot eivät silti useinkaan
käyttäneet ansaitsematonta vapaa-aikaansa sivilisaation edistämiseen.
Sosiaalinen edistys on poikkeuksetta saanut alkunsa niiden rotujen ajatuksista
ja suunnitelmista, jotka ovat järkiperäisen uurastuksensa avulla oppineet
ottamaan elantonsa maasta vähemmin ponnistuksin ja lyhennetyin työpäivin ja
jotka tällä keinoin ovat kyenneet nauttimaan ylimääräisestä, hyvin ansaitusta
ja antoisasta vapaa-ajasta.
3. Tieteellinen tieto. Sivilisaation aineellisten puolien on aina odotettava tieteellisen tiedon kertymistä. Siitä kun jousi ja nuoli oli keksitty ja eläimiä alettu käyttää voimanlähteenä, kesti vielä kauan ennen kuin ihminen oppi valjastamaan käyttöönsä tuuli- ja vesivoiman, minkä jälkeen seuraavana vaiheena oli höyryvoiman ja sähkön käyttöönotto. Mutta sivilisaation käyttämät työvälineet paranivat vähitellen. Kankaankudontaa, keramiikanvalmistusta, eläintenkesyttämistä ja metallinmuokkausta seurasi kirjoittamisen ja kirjanpainannan aikakausi.
Tieto on valtaa. Keksiminen kulkee aina maailmanmitassa tapahtuvan kulttuurikehityksen nopeutumisen edellä. Painokoneesta hyötyivät kaikkein eniten tiede ja keksiminen, ja kaikkien näiden kulttuuri- ja keksimistoimintojen keskinäinen vuorovaikutus on lisännyt kulttuurin etenemisvauhtia valtavasti.
Tiede opettaa ihmistä puhumaan uutta
matematiikan kieltä ja harjaannuttaa hänen ajatuksensa tiukkaan
täsmällisyyteen. Ja eliminoimalla erheen tiede vakauttaa myös filosofiaa
samalla, kun se taikauskoa hävittämällä puhdistaa uskontoa.
4. Inhimilliset voimavarat. Suuri
väestömäärä on sivilisaation leviämisen välttämätön edellytys. Ellei muiden
tekijöiden suhteen esiinny mitään eroja, niin väekkäämpi kansanheimo hallitsee
vähälukuisemman rodun sivilisaatiota. Ellei kansakunta siis onnistu
kasvattamaan väkimääräänsä tiettyyn pisteeseen asti, kansallisen päämäärän
täysimittainen toteutuminen estyy; mutta väestömäärän edelleen kasvaessa tulee
vastaan piste,
[sivu 908]
jonka jälkeen kasvun jatkuminen merkitsee itsemurhaa. Väestömäärän kasvu ihmisen ja maan välisen suhdeluvun mukaista ihannemäärää suuremmaksi merkitsee joko elintason laskua tai välitöntä aluerajojen laajentamista rauhanomaisen tunkeutumisen tai sotilaallisen valloituksen, väkisin tapahtuvan valtaamisen keinoin.
Sodan tuhot aina välillä teitä kauhistuttavat, mutta teidän tulisi käsittää, että on välttämätöntä tuottaa suuria kuolevaisjoukkoja, koska ne tarjoavat runsaammat mahdollisuudet sosiaaliseen ja moraaliseen kehittymiseen. Kun hedelmällisyys siis on planeetalla voimakasta, ilmenee pian vakava liikakansoitusongelma. Useimmat asutuista maailmoista ovat pieniä. Urantia on keskikokoinen, ehkä aavistuksen verran alikokoinen. Kansallisen väkiluvun pitäminen ihannemääränsä puitteissa kohentaa kulttuuria ja ehkäisee sotaa. Viisas se kansakunta, joka tietää, milloin lakata kasvamasta.
Mutta rikkaimmatkaan luonnonvarat ja kehittyneimmät
mekaaniset välineet omaava maanosa ei edisty suuresti, jos sitä asuttavan
väestön älykkyys on alenemaan päin. Tieto on saavutettavissa opetuksen avulla,
mutta todellisen kulttuurin edellyttämän viisauden omaajiksi tullaan vain
kokemuksen kautta ja synnynnäisesti älykkäiden miesten ja naisten toimesta.
Tällainen kansa kykenee ottamaan oppia kokemuksesta, tällaisella kansalla on
mahdollisuus saavuttaa todellista viisautta.
5. Aineellisten voimavarojen merkitys. Paljon riippuu luonnonvarojen, tieteellisen tiedon, reaalipääoman ja inhimillisten potentiaalien hyväksikäytössä osoitetusta viisaudesta. Alkuaikojen sivilisaation tärkein tekijä oli yhteiskunnan viisaiden valtiaiden käyttämä pakko; alkukantaisen ihmisen korkeammantasoiset aikalaiset suorastaan sysäsivät sivilisaation ihmisen päälle. Hyvin järjestäytyneet ja muita korkeammalla tasolla olevat vähemmistöt ovat suurelta osin tätä maailmaa hallinneet.
Valta ei tuo oikeutta, mutta valta kyllä
tekee sen, mitä historiassa on ja mitä historiassa on ollut. Urantia on vasta
hiljattain päässyt niin pitkälle, että yhteiskunta on halukas keskustelemaan
vallan ja oikeuden etiikasta.
6. Kielen merkitys. Sivilisaation leviäminen joutuu odottamaan kielen kehittymistä. Elävät ja kehittyvät kielet takaavat sivistyneen ajattelun ja suunnittelun leviämisen. Kielen kehittymisessä saavutettiin alkuaikoina useita tärkeitä edistysaskeleita. Nykyisin on olemassa suuri tarve viedä kielellinen kehitys entistä pidemmälle, jotta kehittyvän ajattelun ilmaiseminen helpottuisi.
Kieli kehittyi ryhmän keskinäisistä suhteista, ja kukin paikallisryhmä kehitti oman sananvaihtojärjestelmänsä. Kieli kehkeytyi eleiden, merkkien, huudahdusten, jäljittelyäänien, intonaation ja aksentin kautta myöhempien aikojen aakkostojen mukaiseksi äännejärjestelmäksi. Kieli on ihmisen suurenmoisin ja käyttökelpoisin ajattelun väline, mutta se ei päässyt kukoistamaan ennen kuin sosiaalisten ryhmien käytössä oli edes vähän joutoaikaa. Mieltymys kielellä leikittelemiseen kehittää uusia sanoja, slangia. Mikäli enemmistö omaksuu slangin, silloin tällainen käyttö tekee siitä yleiskieltä. Perhepiirissä herkästi heräävä "lastenkielellä" lepertely on valaiseva esimerkki siitä, miten murteet saivat alkunsa.
Kielierot ovat aina olleet suurena esteenä rauhan laajenemisen tiellä. Ennen kuin kulttuuri voi levitä kokonaisen rodun keskuuteen, kokonaiseen maanosaan tai koko maailmaan, on murteista päästävä eroon. Yleismaailmallinen kieli edistää rauhaa, turvaa kulttuurin ja lisää onnellisuutta. Jo kun jossakin maailmassa kieliä on enää muutamia, on sillä, että johtavat kulttuurikansat taitavat näitä kieliä, voimakas vaikutus maailmanlaajuisen rauhan ja hyvinvoinnin toteutumiseen.
Vaikka Urantialla on edistytty kovin vähän
kansainvälisen kielen kehittämisen suuntaan, toisaalta kansainvälisen
kauppavaihdon aikaansaamisella on saavutettu jo paljon. Ja kaikkia näitä
kansainvälisen kanssakäymisen muotoja
[sivu 909]
olisi vaalittava, olipa niissä kysymys
kielestä, kaupasta, taiteesta, tieteestä, kilpaurheilusta tai uskonnosta.
7. Mekaanisten laitteiden merkitys. Sivilisaation edistyminen on suoraan verrannollinen työvälineiden, koneiden ja jakelukanavien kehittymisen ja hallussapidon kanssa. Yhä paremmat työvälineet, nerokkaat ja tehokkaat koneet, määräävät, mikä kilpailevista ryhmistä jää edistyvän sivilisaation kilpakentällä jäljelle.
Ainoa alkuaikojen maanviljelyssä käytetty energia oli ihmistyövoima. Käytiin pitkällinen kamppailu, ennen kuin ihmiset saatiin korvatuiksi härillä, sillä se ajoi ihmisiä työttömyyteen. Viimeksi kuluneina aikoina koneet ovat alkaneet syrjäyttää ihmisiä, ja jokainen tällainen edistysaskel vaikuttaa suoraan yhteiskunnan edistymiseen, sillä se vapauttaa ihmistyövoimaa arvokkaampien tehtävien suorittamiseen.
Viisauden ohjaamasta tieteestä saattaa tulla
ihmisen suurin sosiaalinen vapauttaja. Koneiden aikakausi voi osoittautua
tuhoisaksi vain sellaiselle kansakunnalle, jonka älyllinen taso ei riitä niiden
viisaiden keinojen ja terveiden menetelmien keksimiseen, joiden avulla tapahtuu
onnistunut sopeutuminen siirtymävaiheen vaikeuksiin. Tällaisia vaikeuksia
syntyy, kun suuret ihmismäärät menettävät yht'äkkiä työpaikkansa
uudentyyppisten, työtä säästävien koneiden liian nopeasti tapahtuneen
keksimisen seurauksena.
8. Soihdunkantajien luonne. Yhteiskunnallinen perintöosa antaa ihmiselle mahdollisuuden seistä kaikkien niiden harteilla, jotka ovat eläneet ennen häntä ja jotka ovat tuoneet jonkin oman antimensa saavutetun tiedon ja kulttuurin kokonaisuuteen. Koti on aina oleva perusinstituutiona siinä työssä, jolla kulttuurin soihtu siirretään seuraavalle sukupolvelle. Vapaa-ajan harrastustoiminta ja seuraelämä tulevat tässä mielessä seuraavina ja koulu tulee viimeisenä mutta monimutkaisessa ja pitkälle organisoituneessa yhteiskunnassa yhtä lailla välttämättömänä.
Hyönteiset syntyvät täysin kouliintuneina ja elämää varten, tosin hyvin kapea-alaista ja puhtaasti vaistonvaraista olemassaoloa varten, varustettuina. Ihmisvauva on syntyessään täysin kouliintumaton. Ihmisellä on sen vuoksi valta nuoremman polven opetuksellista koulutusta säätelemällä vaikuttaa suuresti sivilisaation kehityksen suuntaan.
Kahdennellakymmenennellä vuosisadalla
sivilisaation edistymiseen ja kulttuurin etenemiseen eniten vaikuttavat tekijät
ovat ensinnäkin maailman matkailun merkittävä lisääntyminen ja toiseksi
viestintämenetelmiin tehtävät ennen näkemättömät parannukset. Mutta opetuksen
koheneminen ei ole pysynyt samassa tahdissa yhteiskuntarakenteen laajenemisen
kanssa. Myöskään etiikan nykyinen arvostus ei ole kehittynyt vastaamaan
pelkistetymmin älyllisillä ja tieteellisillä aloilla tapahtunutta kasvua. Ja
nykysivilisaatio polkee paikallaan, kun on kysymys hengellisestä kehityksestä
ja koti-instituution suojelemisesta.
9. Rodun omaksumat ihanteet. Yhden sukupolven ihanteet uurtavat sitä välittömästi seuraavan jälkipolven kohtalon uomat. Yhteiskunnan soihdunkantajien laatu määrää, kulkeeko sivilisaatio eteenpäin vai taaksepäin. Yhden sukupolven kodit, kirkot ja koulut määräävät ennakolta, mihin suuntaan seuraavan sukupolven luonne kehittyy. Rodun tai kansakunnan moraalinen ja hengellinen liikevoima määrää suurelta osin tuon sivilisaation etenemisvauhdin kulttuurin alalla.
Ihanteet nostavat sosiaalisen virran lähdettä
ylemmäs. Eikä mikään virta nouse alkulähdettään korkeammalle, käytettiinpä
minkälaista painetta tai suuntaavaa ohjailua hyvänsä. Kulttuurisivilisaation
aineellisimpienkin puolien käyttövoima piilee yhteiskunnan aikaansaannoksista
vähiten aineellisessa. Järki saattaa valvoa sivilisaation mekanismia, viisaus
saattaa antaa sille
[sivu 910]
suunnan, mutta hengellinen idealismi on se energia, joka todella vasta nostaa ja edistää ihmisten kulttuurin yhdeltä saavutustasolta toiselle.
Alussa elämä oli olemassaolotaistelua; nyt se
on elintasotaistelua; seuraavaksi se tulee olemaan kamppailua ajattelun
laadusta eli siitä, mikä on inhimillisen olemassaolon seuraava mainen tavoite.
10. Asiantuntijoiden koordinointi. Sivilisaatiota on edistänyt suunnattomasti jo varhaisessa vaiheessa tapahtunut työnjako ja sen myöhemmin toteutunut luonnollinen seuraus: erikoistuminen. Sivilisaation menestys riippuu nyt siitä, miten tehokkaasti asiantuntijat onnistutaan koordinoimaan. Yhteiskunnan levittäytyessä yhä uusille aloille on keksittävä jokin keino saattaa erilaiset asiantuntijat keskinäiseen yhteyteen.
Yhteiskunta-asioiden, taiteen, tekniikan ja
teollisuuden asiantuntijat monipuolistavat ja kasvattavat jatkuvasti taitojaan
ja osaamistaan. Ja tämä kykyjen erilaistuminen ja toiminnan erillistyminen
tulevat lopulta heikentämään ihmisyhteisöä ja pirstomaan sen, ellei kehitetä
tehokkaita menetelmiä, joilla saadaan aikaan koordinointia ja yhteistyötä.
Mutta sellaisen älykkyyden, joka pystyy tällaiseen kekseliäisyyteen ja
tällaiseen erikoistumiseen, pitäisi olla myös kaikin puolin pystyvä keksimään
sopivat menetelmät kaikkien niiden ongelmien hallitsemiseksi ja
sovittelemiseksi, jotka aiheutuvat keksimisen nopeasta laajenemisesta ja
kulttuurin leviämisen kiihtyvästä vauhdista.
11. Työhönsijoittamiskeinot. Sosiaalisen kehityksen seuraava aikakausi on ilmenevä yhä pitemmälle menevän ja laajenevan erikoistumisen entistä parempana ja tehokkaampana yhteensovittamisena ja koordinointina. Ja työn muuttuessa yhä erikoistuneemmaksi on pakko suunnitella jokin menetelmä yksilöiden ohjaamiseksi sopivaan työpaikkaan. Koneellistuminen ei ole ainoa syy Urantian sivistyskansojen piirissä esiintyvään työttömyyteen. Talouselämän monitahoisuus samoin kuin teollisen ja ammatillisen erikoistumisen tasainen kasvu tuovat oman lisänsä työhönsijoittumisongelmiin.
Ei riitä, että ihmiset koulutetaan työhön, vaan monimutkaisessa yhteiskunnassa pitää myös olla tarjolla tehokkaita työpaikan löytämiskeinoja. Ennen kuin kansalaiset koulutetaan pitkälle erikoistuneisiin menetelmiin ansaita elantonsa, heille tulisi antaa koulutusta yhden tai useamman sellaisen menetelmän osalta, joita käytetään kaikkein tavallisimmissa töissä, ammateissa tai toimissa ja joita he voisivat käyttää ollessaan tilapäisesti vailla oman erikoisalansa työtä. Mikään sivilisaatio ei selviä tilanteesta, jossa sen piirissä esiintyy pitempiä aikoja laajoja työttömien luokkia. Julkisista varoista maksettavan tuen vastaanottaminen aikaa myöten murtaa ja turmelee parhaatkin kansalaiset. Myös yksityinen hyväntekeväisyys muuttuu turmiolliseksi, kun työkykyiset kansalaiset ovat pitempään sellaisen kohteena.
Tällainen pitkälle erikoistunut yhteiskunta
ei suhtaudu myötämielisesti muinaiskansojen ikivanhoihin kommunaalisiin ja
feodaalisiin käytäntöihin. Monet yleiset palvelut tosin voidaan mainiosti ja
hyötyä tuottavalla tavalla sosialisoida, mutta pitkälle koulutettuja ja
äärimmilleen erikoistuneita ihmisiä on parasta hallita jollakin älyllistä
yhteistoimintaa edellyttävällä menetelmällä. Ajanmukaistettu koordinointi ja
veljellinen säätely tuottavat pitkäaikaisempaa yhteistyötä kuin kommunismi tai
voimakeinoihin perustuvien diktatoristen säätelyinstituutioiden käyttämät
vanhanaikaisemmat ja alkeellisemmat menetelmät.
12. Yhteistyöhalukkuus. Eräs suuri este ihmisyhteisön etenemisen tiellä on ristiriita, joka vallitsee toisaalta laajempien ja sosiaalistuneempien ihmisryhmien ja toisaalta ihmiskunnan vähälukuisempien, vastahankaan asettautuneiden ja epäsosiaalisten yhteenliittymien etujen ja hyvinvoinnin välillä, yhteiskunnanvastaisista yksilöistä puhumattakaan.
Mikään kansallinen sivilisaatio ei säily
kauan, elleivät sen opetusmenetelmät ja uskonnolliset ihanteet herätä
korkeammantyyppistä älyperäistä isänmaallisuutta ja kansallista uhrimieltä.
[sivu 911]
Ellei tämänlaatuista älyperäistä isänmaallisuutta ja kulttuuriin pohjautuvaa solidaarisuutta ilmene, kaikki tällaiset kansakunnat ovat alttiita hajoamaan nurkkakuntaiseen kateuteen ja paikalliseen oman edun tavoitteluun.
Maailmanlaajuisen sivilisaation säilyminen
riippuu siitä, oppivatko ihmiset elämään yhdessä ja sillä tavalla, että
vallitsee rauha ja veljellisyys. Tehokkaan koordinoinnin puuttuessa teollista
sivilisaatiota uhkaavat äärimmäisyyteen menevän erikoistumisen vaarat:
yksitoikkoisuus, kapea-alaisuus sekä alttius epäluottamuksen ja kateuden
kylvämiseen.
13. Pystyvä ja viisas johtajuus. Sivilisaatiossa on paljon, hyvin paljon sen varassa, että löytyy innostunutta ja tehokasta kuormankiskomisen henkeä. Painavaa taakkaa nostettaessa ei kymmenestä miehestä ole juurikaan enempää hyötyä kuin yhdestä, elleivät he nosta yhdessä -- kaikki samalla hetkellä. Ja tällainen ryhmätyö -- sosiaalinen yhteistyö -- on johtajuuden varassa. Menneet ja nykyiset kulttuurisivilisaatiot ovat perustuneet siihen, että kansalaiset harjoittavat järkiperäistä yhteistyötä viisaiden ja edistyksellisten johtajien kanssa; ja aina siihen asti, kunnes ihminen kehittyy korkeammille tasoille, sivilisaatio tulee edelleenkin olemaan viisaan ja tarmokkaan johtajuuden varassa.
Korkeakulttuurit syntyvät aineellisen
vaurauden, älyllisen etevyyden, moraalisen arvokkuuden, sosiaalisen
neuvokkuuden ja kosmisen ymmärryksen älykkäästä yhteensovittamisesta.
14. Yhteiskunnalliset muutokset. Yhteiskunta ei ole jumalallinen instituutio, vaan se on asteittain etenevään kehitykseen kuuluva ilmiö; ja sivilisaation edistyminen viivästyy aina, kun sen johtajat vitkastelevat sellaisten yhteiskunnan organisaatioon kohdistuvien muutosten tekemisessä, jotka ovat aikakauden tieteellisten saavutusten tasalla pysymisen kannalta välttämättömiä. Tästä kaikesta huolimatta mitään ei tule halveksia vain siksi, että se on vanhaa; toisaalta ei myöskään mitään ideaa tulisi varauksetta omaksua vain siksi, että se on ennennäkemätön ja uusi.
Ihmisen ei tulisi pelätä kokeilla
yhteiskuntamekanismeja. Mutta tällaiset tutkimusretket kulttuuriseen
uudelleenasennoitumiseen tulisi suorittaa yhteiskuntakehityksen historiasta
täysin perillä olevien ihmisten valvonnassa. Ja niiden, jotka ovat saaneet
käytännön kokemusta kohteeksi valitun yhteiskunnallisen tai taloudellisen
kokeilutoiminnan alueelta, tulisi viisaudellaan aina neuvoa näitä uudistajia. Mitään
suurta yhteiskunnallista tai taloudellista muutosta ei pitäisi yrittää
toteuttaa yht'äkkisesti. Kaikentyyppinen inhimillinen sopeutuminen --
fyysinen, yhteiskunnallinen tai taloudellinen -- vaatii aikaa. Vain moraaliset
ja hengelliset uudelleenasennoitumiset voidaan tehdä hetken innostuksesta, ja
myös nämä vaativat ajan kulumista, ennen kuin niiden aineelliset ja sosiaaliset
seurausilmiöt kaikkineen paljastuvat. Rodun ihanteet ovat suurimpana tukena ja
turvana niinä kriittisinä aikoina, jolloin sivilisaatio on siirtymässä tasolta
toiselle.
15. Siirtymäkaudella mahdollisen luhistumisen ehkäiseminen. Yhteiskunta on aikakaudesta toiseen suoritettujen yritysten ja erehdysten tulos. Yhteiskunta on se, mitä jäi jäljelle valikoivista sopeutumisista ja uudelleensopeutumisista, jotka ihmiskunta on tehnyt loputtoman pitkän nousun toisiaan seuranneissa vaiheissa noustessaan eläimestä planetaarisen arvoaseman omaavan ihmisen tasoille. Jokaisen sivilisaation suuri vaara -- millä hetkellä tahansa -- on luhistumisen uhka aikana, jolloin siirrytään menneisyyden vakiintuneista menetelmistä tulevaisuuden uusiin ja parempiin mutta koettelemattomiin menettelytapoihin.
Kunnollinen johtajuus on edistymisen kannalta
äärimmäisen tärkeää. Viisaus, ymmärrys ja kaukokatseisuus ovat kansakuntien
säilymiselle välttämättömiä. Sivilisaatiota uhkaa todellinen vaara aina vasta,
kun kyvykkäästä johtaja-aineksesta alkaa olla pulaa. Eikä tällaisen viisaan
johtaja-aineksen määrä ole koskaan ylittänyt yhtä prosenttia väestön
kokonaismäärästä.
Ja juuri näitä kehityksen portaikon askelmia
sivilisaatio nousi, kunnes voitiin panna alulle ne voimalliset kehitykseen
vaikuttaneet tekijät, jotka ovat huipentuneet kahdennenkymmenennen
[sivu 912]
vuosisadan nopeasti laajenevaksi
kulttuuriksi. Ja vain näistä perusehdoista kiinni pitämällä ihminen voi toivoa
säilyttävänsä nykyiset sivilisaationsa ja samalla pitää huolen niiden
jatkuvasta kehittymisestä ja turvatusta pysyvyydestä.
Tämä on se, mikä on Aatamin ajan jälkeen
olennaisinta maailman kansojen pitkässä ponnistelussa sivilisaation
pystyttämiseksi. Nykyajan kulttuuri on sitä, mikä on saatu puhtaana voittona
tästä sinnikkäästä kehityksestä. Edistyminen oli ennen kirjapainotaidon
keksimistä verrattain hidasta, sillä yksi sukupolvi ei voinut kovinkaan
nopeasti hyötyä edeltäjiensä saavutuksista. Mutta nyt ihmisyhteisö rynnistää
eteenpäin kaikkina niinä aikakausina kertyneen liikevoiman turvin, joiden läpi
sivilisaatio on ponnistellut.
[Esittänyt eräs Nebadonin Arkkienkeli.]