[sivu
1587]
JULKISEN TOIMINNAN ALKU
VIIKON ensimmäisenä päivänä, tammikuun 19:ntenä vuonna 27 jKr, Jeesus ja kaksitoista apostolia valmistautuivat lähtemään Beetsaidan tukikohdastaan. Apostolit tiesivät Mestarinsa suunnitelmista vain sen, että heidän oli määrä mennä Jerusalemiin viettämään pääsiäisjuhlaa huhtikuussa ja että matka oli tarkoitus tehdä Jordaninlaakson kautta. He pääsivät lähtemään Sebedeuksen talosta vasta puolelta päivin, sillä apostolien perheet ja jotkut opetuslapset olivat tulleet hyvästelemään ja toivottamaan heille menestystä siinä uudessa työssä, johon he olivat kohta ryhtymässä.
Juuri kun piti
lähteä, apostolit huomasivat Mestarin puuttuvan, ja Andreas lähti etsimään
häntä. Hetken etsiskeltyään hän löysi Jeesuksen, joka istui rantahietikolle
vedetyssä veneessä ja itki. Kaksitoista apostolia olivat useinkin nähneet
Mestarinsa, kun tämä näytti olevan suruissaan, ja he olivat panneet merkille ne
lyhyet kaudet, jolloin jokin askarrutti hänen mieltään vakavasti, mutta kukaan
heistä ei ollut koskaan nähnyt hänen itkevän. Andreas hätkähti nähdessään
Mestarin heidän Jerusalemiin-lähtönsä kynnyksellä näin syvästi liikuttuneena,
ja hän rohkeni lähestyä Jeesusta ja kysyä: "Miksi sinä itket, Mestari,
tänä suurena päivänä, jolloin meidän on määrä lähteä Jerusalemiin julistamaan
Isän valtakuntaa? Kuka meistä on loukannut sinua?" Ja Jeesus, joka lähti
Andreaksen mukaan liittyäkseen kahdentoista seuraan, vastasi hänelle:
"Kukaan teistä ei ole tehnyt minua murheelliseksi. Olen suruissani vain
siksi, ettei kukaan isäni Joosefin perheestä ole muistanut tulla toivottamaan
meille hyvää matkaa." Tuona hetkenä Ruut oli käymässä veljensä Joosefin
luona Nasaretissa. Muut perheenjäsenet piti poissa ylpeys, pettymys,
väärinkäsitys ja loukatuista tunteista johtuva pikkusieluinen kauna.
Kapernaum ei ollut kaukana Tiberiaasta, ja Jeesuksen maine oli alkanut kiiriä jo hyvinkin koko Galilean alueelle ja sen ulkopuolellekin. Jeesus tiesi, että Herodes alkaisi pian pitää silmällä hänen toimintaansa. Niinpä hän katsoi parhaaksi matkata apostoliensa kera etelään ja Juudeaan. Yli sadan uskovan seurue halusi kulkea heidän mukanaan, mutta Jeesus puhui heille ja pyysi, etteivät he liittyisi apostoliryhmän mukaan sen kulkiessa Jordanin vartta alavirtaan. Vaikka suostuivatkin jäämään pois matkaseurueesta, monet heistä silti muutaman päivän kuluttua seurasivat Mestarin jäljessä.
Ensimmäisenä päivänä Jeesus ja apostolit
vaelsivat vain Tarikeaan saakka, ja lepäsivät siellä yön yli. Seuraavana
päivänä he kulkivat sille paikalle Jordanin äärellä, lähellä Pellaa, jossa
Johannes oli saarnannut osapuilleen vuotta aikaisemmin ja jossa Jeesus oli
saanut kasteen. Siellä he viipyivät opettaen ja saarnaten yli kahden viikon
ajan. Ensimmäisen viikon lopulla useat sadat ihmiset olivat kokoontuneet
[sivu 1588]
ja leiriytyneet alueelle, joka oli lähellä Jeesuksen ja kahdentoista apostolin majapaikkaa, ja heitä oli tullut Galileasta, Foinikiasta, Syyriasta, Dekapoliista, Pereasta ja Juudeasta.
Jeesus ei saarnannut julkisesti. Andreas jakoi väkijoukot ja osoitti saarnaajat aamupäivän ja iltapäivän kokouksiin; ilta-aterian jälkeen Jeesus keskusteli kahdentoista apostolin kanssa. Hän ei opettanut heille mitään uutta, vaan selosti aiempaa opetustaan ja vastasi heidän esittämiinsä moniin kysymyksiin. Yhtenä tällaisena iltana hän kertoi kahdelletoista apostolille tuon paikan lähistöllä olevilla kukkuloilla viettämistään neljästäkymmenestä päivästä.
Monet, jotka tulivat Pereasta ja Juudeasta, olivat saaneet kasteen Johannekselta, ja heitä kiinnosti saada tietää enemmän Jeesuksen opetuksista. Apostolit edistyivät suuresti Johanneksen opetuslasten opettamisessa siksi, etteivät he millään tavoin vähätelleet Johanneksen saarnaamista, ja koska he eivät tuolloin edes kastaneet uusia opetuslapsiaan. Johanneksen seuraajien kompastuskivenä oli kuitenkin aina se, ettei Jeesus, jos hän ylipäätäänkään oli kaikkea, mitä Johannes oli ilmoittanut, tehnyt mitään saadakseen tämän pois vankilasta. Johanneksen opetuslapset eivät koskaan kyenneet ymmärtämään, miksei Jeesus estänyt heidän rakastetun johtajansa julmaa kuolemaa.
Ilta illan
perään Andreas antoi apostolitovereilleen huolella harkittuja neuvoja siitä
arkaluontoisesta ja vaikeasta tehtävästä, että heidän olisi tultava
kitkattomasti toimeen Johannes Kastajan seuraajien kanssa. Tänä Jeesuksen
julkisen toiminnan ensimmäisenä vuotena yli kolme neljäsosaa hänen
seuraajistaan oli aiemmin seurannut Johannesta ja saanut häneltä kasteen. Koko
käsillä oleva vuosi 27 jKr käytettiin siihen, että he ottivat hiljalleen
haltuunsa Johanneksen työn tulokset Pereassa ja Juudeassa.
Heidän Pellasta-lähtöään edeltäneenä iltana Jeesus antoi apostoleille muutamia lisäneuvoja, jotka koskivat uutta valtakuntaa. Mestari sanoi: "Teitä on opetettu odottamaan Jumalan valtakunnan tuloa, ja nyt tulen ilmoittaen, että tämä kauan kaivattu valtakunta on käden ulottuvilla, jopa että se jo on täällä ja meidän keskuudessamme. Jokaisessa valtakunnassa täytyy olla kuningas, joka istuu valtaistuimellaan ja säätää valtakunnan lait. Ja niinpä olette kehitelleet sellaisen käsityksen taivaan valtakunnasta, että se olisi juutalaisten loisteliasta hallintoa kohteenaan kaikki tämän maailman kansat Messiaan istuessa Daavidin valtaistuimella ja julistaessa tältä ylimaallisen mahdin paikalta koko maailman lait. Mutta, lapseni, ette näe uskon silmin ettekä kuule hengen ymmärryksin. Julistan taivaan valtakunnan olevan sen tajuamista ja tunnustamista, että Jumala hallitsee ihmisten sydämessä. On totta, että tässä valtakunnassa on Kuningas, ja se Kuningas on minun Isäni ja teidän Isänne. Olemme tosiaankin hänen lojaaleja alamaisiaan, mutta kauas tämän tosiasian yläpuolelle nousee se kaiken muuttava totuus, että me olemme hänen poikiaan. Tämän totuuden on määrä tulla minun elämässäni julki kaikille. Isämmekin istuu kyllä valtaistuimella, mutta sitä valtaistuinta ei ole tehty ihmiskäsin. Infiniittisen valtaistuin on Isän ikuinen asuinsija taivaitten taivaassa. Hän täyttää kaikki olevaiset ja julistaa lakinsa universumeille universumeiden perään. Ja sen hengen avulla Isä hallitsee myös maan päällä olevien lastensa sydämessä, jonka hän on lähettänyt elämään kuolevaisten ihmisten sielussa.
"Ollessanne tämän valtakunnan alamaisia
teidät toden totta pannaan kuulemaan Maailmankaikkeuden Hallitsijan laki; mutta
kun te sen valtakunnan evankeliumin ansiosta, jota olen tullut julistamaan,
havaitsette uskon kautta olevanne poikia, ette siitä lähtien enää pidä itseänne
kaikkivaltiaan kuninkaan lakien alamaisluotuina vaan rakastavan ja jumalallisen
Isän etuoikeutettuina poikina. Totisesti, totisesti minä sanon teille:
[sivu 1589]
Kun Isän tahto
on lakinne, olette tuskin vielä valtakunnassa. Mutta kun Isän tahdosta
tulee aidosti teidän tahtonne, silloin toden totta olette valtakunnassa,
sillä valtakunnasta on sen myötä tullut teissä jo kiistämätön kokemus. Kun
Jumalan tahto on lakinne, olette jaloja orja-alamaisia. Mutta uskoessanne tähän
uuteen evankeliumiin, jonka mukaan olette Jumalan poikia, Isäni tahdosta tulee
teidän tahtonne, ja teidät korotetaan siihen korkeaan asemaan, joka on Jumalan
vapaiden lasten, valtakunnan vapahdettujen poikien, asema."
Muutamat apostolit käsittivät tästä opetuksesta jotakin,
mutta kukaan heistä ei ymmärtänyt tämän valtaisan ilmoituksen täyttä
merkitystä, ellei mahdollisesti Jaakob Sebedeus. Mutta nämä sanat painuivat
heidän sydämeensä ja nousivat sieltä esiin ilahduttamaan heidän toimintaansa
myöhempien palveluvuosien kuluessa.
Mestari viipyi
apostoleineen Amathuksen lähellä miltei kolmen viikon ajan. Apostolit
saarnasivat edelleenkin kansanjoukoille kahdesti päivässä, ja Jeesus saarnasi
jokaisena sapatti-iltapäivänä. Kävi mahdottomaksi pitää keskiviikkoa jatkuvasti
vapaapäivänä, joten Andreas järjesti asian siten, että kunakin kuutena
arkipäivänä kahdella apostolilla oli vuoronperään lepopäivä, kun taas
sapattipalvelusten aikana kaikki olivat palvelusvuorossa.
Pietari, Jaakob
ja Johannes pitivät useimmat julkisista saarnoista. Filippus, Natanael, Tuomas
ja Simon tekivät suuren osan henkilökohtaisesta työstä ja johtivat
tiedonhaluisten erikoisryhmille tarkoitettuja oppitunteja; kaksoset jatkoivat
edelleen yleistä järjestyksenpitoaan, kun taas Andreas, Matteus ja Juudas
muodostivat yleisjohdosta vastaavan kolmijäsenisen komitean, vaikka jokainen
näistä kolmesta toki teki myös melkoisesti uskonnollista työtä.
Andreakselle
koitui paljon puuhaa siitä, että hänen tehtävänään oli sovitella tavan takaa
toistuvia väärinkäsityksiä ja erimielisyyksiä Johanneksen opetuslasten ja
uudempien Jeesuksen opetuslasten välillä. Vakavia tilanteita tapasi syntyä
harva se päivä, mutta Andreas onnistui apostolitovereidensa avulla taivuttamaan
riitapuolet jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen -- ainakin tilapäisesti. Jeesus
kieltäytyi osallistumasta mihinkään näistä neuvonpidoista; eikä hän myöskään
halunnut antaa minkäänlaisia neuvoja siitä, mikä olisi asianmukainen tapa
sovitella näitä vaikeuksia. Hän ei kertaakaan tehnyt ehdotusta, miten
apostolien tulisi ratkaista tällaiset hämmentävät ongelmat. Kun Andreas näine
kysymyksineen kääntyi Jeesuksen puoleen, Jeesus tapasi aina sanoa:
"Isännän ei ole viisasta sekaantua vieraidensa perhehuoliin; viisas
vanhempi ei koskaan ota kantaa lastensa kinasteluihin."
Mestari osoitti
suurta viisautta ja toi julki täydellistä tasapuolisuutta kaikessa
kanssakäymisessään apostoleidensa ja kaikkien opetuslastensa kanssa. Jeesus oli
kiistämättä mestari käsittelemään ihmisiä. Hänellä oli oman persoonallisuutensa
ansiosta suuri vaikutusvalta kanssaihmisiinsä, sillä siinä yhdistyivät sekä
viehätysvoima että arvovalta. Hänen karu, kuljeksiva ja koditon elintapansa
tuntui hienovaraisen käskevältä. Hänen arvovaltaisessa opetustavassaan, hänen
selkeässä loogisuudessaan, hänen järkeilynsä voimallisuudessa, hänen viisaassa
ymmärtämyksessään, hänen mielensä valppaudessa, hänen verrattomassa
tasapainoisuudessaan ja ylevässä suvaitsevuudessaan oli älyllistä
viehätysvoimaa ja hengellistä puoleensakutsuvuutta. Hän oli mutkaton,
miehuullinen, rehellinen ja peloton. Kaiken tämän Mestarin olemuksessa
ilmenneen fyysisen ja älyllisen vaikuttavuuden lisäksi mukana olivat myös
kaikki ne lumoavasti vaikuttavat olemuksen hengelliset tekijät, jotka hänen
persoonallisuuteensa on totuttu yhdistämään: kärsivällisyys, hellyys,
sävyisyys, lempeys ja nöyryys.
Jeesus
Nasaretilainen oli totisesti väkevä ja voimakas persoonallisuus; hän oli
älyllinen voimanpesä ja hengen linnoitus. Hänen persoonallisuutensa vetosi
paitsi
[sivu 1590]
hänen
seuraajiinsa kuuluneisiin hengellisesti asennoituneisiin naisiin myös
oppineeseen ja älylliseen Nikodemukseen ja karaistuneeseen roomalaiseen
sotilaaseen, kapteeniin, joka oli asetettu vartioimaan ristiä ja joka Mestarin
kuoleman nähtyään sanoi: "Totisesti, siinä oli Jumalan Poika." Ja
väärentämättömät, karskit galilealaiskalastajat kutsuivat häntä Mestariksi.
Jeesuksesta
tehtyjä kuvia ei voi kuin suuresti valittaa. Näillä Kristusta esittävillä
maalauksilla on ollut turmiollinen vaikutus nuorisoon; temppelin kaupustelijat
olisivat tuskin paenneet Jeesusta, jos hän olisi ollut sellainen mies,
jollaiseksi taiteilijat hänet tavallisesti ovat kuvanneet. Hänen
miehuullisuutensa herätti kunnioitusta; hän oli hyvä, mutta luonnollinen.
Jeesus ei esiintynyt lauhkeana, sulokkaana, hellänä ja hyväntahtoisena
mystikkona. Hänen opetuksensa oli järisyttävän dynaamista. Hän ei vain tarkoittanut
hyvää, vaan hän kulki ympäriinsä ja tosiaan teki hyvää.
Mestari ei
koskaan sanonut: "Tulkaa minun tyköni kaikki, jotka olette vätyksiä, ja
kaikki, jotka olette haihattelijoita." Mutta sen sijaan hän kyllä monet
kerrat sanoi: "Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekevät, ja annan
teille levon -- hengellistä voimaa." Mestarin ies on tosiaankin kevyt,
mutta vaikka niin onkin, hän ei sitä kenellekään pakota; jokaisen yksilön on
itse omasta vapaasta tahdostaan otettava tämä ies.
Jeesus toi julki, että voitto on saavutettavissa
uhrauksin, uhraamalla ylpeys ja itsekkyys. Armeliaisuutta osoittaen hänen
tarkoituksenaan oli tuoda esille, miten päästään hengelliseen vapauteen
kaikesta kaunaisuudesta, kaikista mielipahan aiheista, kiukusta ja itsekkäästä
vallan- ja kostonhalusta. Ja kun hän sanoi "Älkää tehkö pahalle
vastarintaa", hän selitti myöhemmin, ettei hänen tarkoituksenaan ollut
katsoa syntiä läpi sormien eikä neuvoa veljeilemään pahuuden kanssa. Hänen
tarkoituksensa oli pikemminkin opettaa anteeksiantamusta kuin sitä, "ettei
pidä vastustaa oman persoonallisuutensa huonoa kohtelua, omien
omanarvontunteidensa pahantahtoista loukkaamista."
Amathuksessa
oleskellessaan Jeesus vietti paljon aikaa apostolien seurassa ja antoi heille
opetusta uudesta jumalakäsityksestä. Hän juurruttamalla juurrutti heidän
mieleensä, että Jumala on Isä, ei mikään suuri ja mahtava kirjanpitäjä,
jonka tärkeimpänä puuhana on viedä kirjoihin vahingoittavia merkintöjä maan
päällä olevista erehtyvistä lapsistaan, rekisteröidä kaikki synnit ja pahat
teot käytettäviksi heitä vastaan sitten, kun hän myöhemmin istuu tuomitsemassa
heitä koko luomakunnan oikeudenmukaisena Tuomarina. Juutalaiset olivat jo kauan
aikaa hahmottaneet Jumalan kuninkaaksi, jonka valta ulottuu kaikkien yli; jopa
kansakunnan Isäksi; mutta suurilla kuolevaisjoukoilla ei milloinkaan aiemmin
ollut ollut käsitystä Jumalasta yksilön rakastavana Isänä.
Vastaukseksi
Tuomaksen esittämään kysymykseen "Kuka tämä valtakunnan Jumala on?"
Jeesus sanoi: "Jumala on sinun Isäsi, ja uskonto -- minun
evankeliumini -- ei ole sen enempää eikä sen vähempää kuin sen totuuden uskoon
pohjautuvaa tunnustamista, että sinä olet hänen poikansa. Ja olen lihallisessa
hahmossa täällä teidän keskuudessanne, jotta omassa elämässäni ja opetuksissani
tekisin nämä kummatkin käsitykset selviksi."
Jeesus koetti
myös vapauttaa apostoliensa mielen käsityksestä, jonka mukaan eläinten
uhraaminen on uskonnollinen velvollisuus. Mutta nämä miehet, jotka oli
totutettu päivittäisen uhrin uskontoon, olivat hitaita käsittämään, mitä hän
tarkoitti. Mestari ei kuitenkaan uupunut opettamaan. Kun hän ei yhden
havainnollistuksen avulla onnistunut tavoittamaan kaikkien apostolien
ajatusmaailmaa, hänellä oli tapana muotoilla sanomansa uudelleen ja käyttää
asian havainnollistamiseksi toisentyyppistä vertauskuvaa.
Tähän samaan
aikaan Jeesus ryhtyi antamaan kahdelletoista apostolille yksityiskohtaisempaa
opetusta heidän tehtävästään "lohduttaa kärsiviä ja hoivata
sairaita". Mestari opetti heille paljon ihmisen kokonaisuudesta -- siitä
ruumiin, mielen ja hengen yhteenliittymästä, josta yksittäinen mies tai nainen
muodostuu. Jeesus kertoi tovereilleen niistä kolmesta kärsimyksen muodosta,
[sivu 1591]
jotka nämä
kohtaisivat, ja jatkoi esitystään selittämällä, miten heidän tulisi hoivata
kaikkia, jotka kärsivät ihmisen sairauden aiheuttamista murheista. Hän opetti
heitä tunnistamaan:
1. Ruumiin
taudit -- vaivat, joita yleisesti pidetään fyysisinä sairauksina.
2. Mielen
häiriötilat -- ne ei-fyysiset vaivat, joita myöhemmin on alettu pitää
emotionaalisina ja mentaalisina vaikeuksina ja häiriöinä.
3. Pahojen
henkien vallassa olemisen.
Useissa eri yhteyksissä
Jeesus selvitti apostoleilleen näiden tuolloin monasti myös saastaisiksi
hengiksi kutsuttujen pahojen henkien olemusta ja jonkin verran myös niiden
alkuperää. Mestari oli hyvin tietoinen pahojen henkien vallassa olemisen ja
mielenvikaisuuden välillä vallinneesta erosta, mutta apostolit eivät sitä
tienneet. Heidän rajalliset tietonsa Urantian varhaishistoriasta huomioon
ottaen Jeesuksen ei myöskään ollut mahdollista ryhtyä tekemään tästä asiasta
täysin ymmärrettävää. Mutta näihin pahoihin henkiin viitatessaan hän sanoi
heille moneen kertaan: "Ne eivät sen jälkeen enää ahdistele ihmisiä, kun
olen noussut taivaassa olevan Isäni luokse ja kun olen vuodattanut henkeni
kaiken lihan päälle aikoihin, jolloin valtakunta tulee suurella voimalla ja hengellisessä
kunniassa."
Viikko viikon perään ja kuukausi kuukauden jälkeen
apostolit kiinnittivät koko tämän vuoden ajan aina vain enemmän huomiota
sairaille osoitettavaan parantavaan hoivaan.
Yksi
merkittävimmistä Amathuksessa pidetyistä iltakeskusteluista oli istunto, jonka
keskustelunaiheena oli hengellinen yhtenäisyys. Jaakob Sebedeus oli esittänyt
kysymyksen: "Mestari, miten opimme näkemään asiat samalla tavalla ja
pääsemään sillä keinoin entistä laajempaan sopusointuun keskuudessamme?"
Kun Jeesus kuuli tämän kysymyksen, hänen hengessään kuohahti sen verran, että
hän vastasi: "Jaakob, Jaakob, milloin olen teille opettanut, että teidän
kaikkien pitäisi nähdä asiat samalla tavalla? Olen tullut tähän maailmaan julistamaan
hengellistä vapautta siinä tarkoituksessa, että kuolevaiset saisivat kyvyn elää
Jumalan edessä omintakeisuuden ja vapauden värittämää yksilöllistä elämää. En
halua, että sosiaalinen harmonia ja veljesten välinen rauha ostetaan uhraamalla
vapaa persoonallisuus ja hengellinen omintakeisuus. Mitä minä teiltä,
apostolini, vaadin, on hengen yhtenäisyyttä -- ja sitä voitte kokea
siitä ilosta, että olette yhtenä miehenä vihkiytyneet täydestä sydämestänne
täyttämään taivaassa olevan Isäni tahdon. Hengellisesti samanlaisia
ollaksenne teidän ei tarvitse nähdä samalla tavoin, tuntea samalla tavoin
eikä edes ajatella samalla tavoin. Hengellinen yhtenäisyys juontuu siitä
tietoisuudesta, että teistä jokaisen sisimmässä asuu ja teitä jokaista yhä
enemmän hallitsee taivaallisen Isän antama henkilahja. Apostolisen harmonianne
pitää versoa siitä tosiasiasta, että teistä itse kunkin henkinen toivo on
alkuperänsä, olemuksensa ja kohtalonsa osalta yhdenkaltainen.
"Tällä
tavoin saatatte kokea, miten henkitarkoituksen ja henkiymmärryksen
täydelliseksi käynyt yhtenäisyys versoaa keskinäisestä tietoisuudestanne siitä
seikasta, että teissä itse kussakin elävä Paratiisin henki on identtinen. Ja
saatte nauttia kaikesta tästä perinpohjaisesta hengellisestä yhtenäisyydestä
siitä huolimatta, että älyllisessä ajattelussanne, temperamenttinne mukaisessa
tunne-elämässänne ja sosiaalisessa käyttäytymisessänne vallitsee yksilöllisten
asenteiden äärimmäinen erilaisuus. Persoonallisuutenne saattavat olla
virkistävän moninaisia ja merkittävänkin erilaisia, kun hengellinen olemuksenne
ja Jumalan palvontana ja veljellisenä rakkautena ilmenevät hedelmät sen sijaan
saattavat olla niin yhtenäisiä, ettei kukaan niistä, jotka elämäänne seuraavat,
voi välttyä panemasta merkille tätä hengen yhdenkaltaisuutta ja sielun
yhtenäisyyttä. He huomaavat teidän olleen minun kanssani ja teidän sen myötä
oppineen -- ja oppineen hyväksyttävästi --, miten täytetään taivaassa olevan
Isän tahto. Voitte päästä yhtenäisyyteen Jumalan palvelemisen osalta jopa siinä
tapauksessa, että suoritatte
[sivu 1592]
tätä palvelua
sen menetelmän mukaisesti, joka määräytyy omista alkuperäisistä mielen, ruumiin
ja sielun kyvyistänne.
"Teidän
henkinen yhtenäisyytenne merkitsee kahta seikkaa, joiden havaitaan aina
harmonisoituvan yksilöllisten uskovaisten elämässä: Ensiksi, teillä on yhteinen
motiivi elinikäiseen palvelemiseen; haluatte ennen muuta täyttää taivaassa
olevan Isän tahdon. Toiseksi, teillä kaikilla on yhteinen olemassaolon
tarkoitus; teidän kaikkien tavoitteena on löytää taivaassa oleva Isä, ja
osoittaa sillä keinoin universumille, että teistä on tullut hänen
kaltaisiaan."
Kahtatoista apostolia kouluttaessaan Jeesus palasi monet
kerrat tähän aiheeseen. Yhä uudelleen hän kertoi heille, ettei hän halunnut
häneen uskovien dogmatisoituvan ja standardisoituvan edes hyvien ihmisten
esittämiin uskonnollisiin tulkintoihin sitoutumalla. Kerran toisensa jälkeen
hän varoitti apostolejaan laatimasta uskonkappaleita ja vakiinnuttamasta
traditioita välineiksi, joilla ohjataan ja valvotaan valtakunnan evankeliumiin
uskovia.
6. VIIMEINEN VIIKKO AMATHUKSESSA
Viimeisen
Amathuksessa vietetyn viikon loppupuolella Simon Selootti toi Jeesuksen luo
erään Damaskoksessa liiketoimintaa harjoittavan Teherma-nimisen persialaisen.
Teherma oli kuullut Jeesuksesta ja oli hänet tavatakseen tullut Kapernaumiin ja
saatuaan siellä tietää, että Jeesus oli apostoleineen lähtenyt kulkemaan
Jordanin vartta alavirtaan kohti Jerusalemia, hän oli sonnustautunut
taipaleelle löytääkseen Jeesuksen. Andreas oli vienyt Teherman Simonin luo
saamaan opetusta. Simon piti persialaista "tulenpalvojana", vaikka
Teherma ei säästänyt vaivojaan selittäessään, että tuli oli vain Puhtaan ja
Pyhän näkyvä symboli. Jeesuksen kanssa keskusteltuaan persialainen toi julki aikomuksensa
jäädä paikalle useiksi päiviksi seuraamaan opetusta ja kuuntelemaan julistusta.
Simon Selootin ja Jeesuksen ollessa kahden Simon kysyi Mestarilta: "Mikä siinä on, etten saanut häntä puolelleni? Miksi hän niin kovasti teki minulle tenää ja sitten niin auliisti käänsi kuulevan korvansa sinun puoleesi?" Jeesus vastasi: "Simon, Simon, kuinka monta kertaa olenkaan neuvonut sinua, että sinun tulisi luopua kaikista pyrkimyksistä ottaa pelastusta etsivien sydämestä pois jotakin? Kuinka usein olenkaan käskenyt sinua ponnistelemaan vain sen puolesta, että tuot jotakin näiden isoavien sielujen sisälle? Johdata ihmiset valtakuntaan, eikä aikaakaan, kun valtakunnan suuret ja elävät totuudet karkottavat kaiken, mikä on vakavaa erhettä. Kun olet esittänyt kuolevaiselle sen hyvän uutisen, että Jumala on hänen isänsä, sitä helpompi sinun on saada hänet vakuuttumaan siitä, että hän on todellisuudessa Jumalan poika. Ja sen tehtyäsi olet tuonut pelastuksen valon hänelle, joka kyyhötti pimeässä. Simon, kun Ihmisen Poika ensimmäisen kerran tuli luoksesi, tuliko hän kieltäen Mooseksen ja profeetat ja julistaen uutta ja parempaa elämän tietä? Ei. En tullut ottamaan pois, mitä olette esi-isiltänne saaneet, vaan tulin esittämään teille täydellistetyn näkemyksen siitä, minkä isänne näkivät vain osittain. Mene siis, Simon, opettamaan ja saarnaamaan valtakuntaa, ja kun olet saattanut ihmisen turvallisesti ja varmasti valtakuntaan, niin vasta sitten, kun hän tulee luoksesi kyselyineen, on oikea aika antaa opetusta asteittain tapahtuvasta sielun edistymisestä Jumalan valtakunnassa."
Simonia nämä sanat hämmästyttivät, mutta hän
teki, kuten Jeesus oli häntä neuvonut, ja persialainen Teherma luettiin kohta
niihin, jotka astuivat sisälle valtakuntaan.
Saman päivän iltana Jeesus puhui apostoleille
uudesta elämästä valtakunnassa. Hän sanoi muun muassa: "Astuessanne
valtakuntaan te synnytte uudesti. Ette voi opettaa syvällisiä hengen asioita
niille, jotka ovat syntyneet vain lihasta. Huolehtikaa ensin
[sivu 1593]
siitä, että ihmiset syntyvät hengestä, ennen kuin koetatte opettaa heille korkeampia hengen teitä. Älkää ryhtykö näyttämään ihmisille temppelin ihanuuksia ennen kuin olette ensin vieneet heidät temppeliin. Esitelkää ihmiset Jumalalle ja Jumalan poikina ennen kuin käsittelette opinkappaleita Jumalan isyydestä ja ihmisten poikaudesta. Älkää kiistelkö ihmisten kanssa -- olkaa aina kärsivällisiä. Tämä ei ole teidän valtakuntanne; olette vain lähettiläitä. Yksinkertaisesti menkää ja julistakaa: Tämä on taivaan valtakunta -- Jumala on isänne, ja olette hänen poikiaan, ja tämä hyvä sanoma, jos sen varauksetta uskotte, on ikuinen pelastuksenne."
Amathuksessa-oleskelun
kuluessa apostolit edistyivät pitkälle. Mutta he olivat varsin pettyneitä
siksi, ettei Jeesus suostunut esittämään mitään ehdotuksia siitä, miten he
menettelisivät Johanneksen opetuslasten suhteen. Tärkeästä kastekysymyksestäkin
Jeesus tyytyi vain sanomaan: "Johannes tosiaankin kastoi vedellä, mutta
taivaan valtakuntaan astuessanne teidät kastetaan Hengellä."
7. JORDANIN VASTARANNAN BETANIASSA
Helmikuun 26 päivänä Jeesus, hänen apostolinsa ja suuri joukko seuraajia taivalsivat Jordanin vartta alavirtaan Pereassa Betanian lähistöllä sijaitsevalle kahluupaikalle, eli paikalle, jossa Johannes ensi kerran julisti tulevasta valtakunnasta. Jeesus jäi apostoleineen sinne. He opettivat ja saarnasivat neljän viikon ajan ennen kuin jatkoivat matkaansa Jerusalemiin.
Heidän toisena Jordanin takaisessa Betaniassa
viettämänsä viikon aikana Jeesus vei Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kolmeksi
päiväksi lepäämään joen vastarannan kukkuloille Jerikon eteläpuolella. Mestari
opetti näille kolmelle apostolille taivaan valtakunnasta monia uusia ja entistä
pitemmälle meneviä totuuksia. Tässä tehtävää esitystä varten järjestelemme ja
luokittelemme nämä opetukset uudelleen seuraavalla tavalla:
Jeesus koetti selvittää heille, että hän halusi opetuslasten, jotka olivat saaneet maistaa valtakunnan hyviä henkirealiteetteja, elävän tässä maailmassa niin, että ihmiset nähdessään heidän tapansa viettää elämää, tulisivat valtakuntatietoisiksi ja että nämä sitä kautta tuntisivat kutsumusta esittää uskoville kysymyksiä siitä, mitkä olivat valtakunnan tiet. Kaikki sellaiset vilpittömät totuudenetsijät ovat aina iloisia kuullessaan ilosanoman uskon vuoksi annettavasta lahjasta, joka takaa pääsyn valtakuntaan ikuisine ja jumalallisine henkirealiteetteineen.
Mestari pyrki juurruttamaan kaikkien valtakunnan evankeliumin opettajien mieleen, että heidän ainoana asianaan oli tuoda yksittäisen ihmisen tietoon, että Jumala on hänen Isänsä -- johdattaa tämä yksilö tiedostamaan oma poikautensa, ja sen jälkeen esitellä tämä sama ihminen Jumalalle hänen uskonpoikanaan. Nämä perusluonteiset ilmoitukset toteutuvat molemmat Jeesuksessa. Hänestä tuli toden totta "tie, totuus ja elämä". Jeesuksen uskonto perustui kokonaan siihen, että hän eli lahjoittautumaelämänsä maan päällä. Tästä maailmasta poistuessaan Jeesus ei jättänyt jälkeensä kirjoja, lakeja tai muita sellaisia ihmisten organisaation muotoja, jotka vaikuttaisivat yksilön uskonnolliseen elämään.
Jeesus teki selväksi, että hän oli tullut solmimaan ihmisiin henkilökohtaiset ja ikuiset suhteet, joiden tulisi käydä iäti kaikkien muiden ihmissuhteiden edellä. Ja hän tähdensi, että tämän läheisen hengellisen yhteenkuuluvaisuuden oli määrä laajeta niin, että sen piiriin kuuluisivat kaikki ihmiset kaikkina aikakausina ja kaikista sosiaalisista oloista kaikkien kansojen keskuudessa. Hänen lapsilleen tarjoamansa ainoa palkinto oli: tässä maailmassa -- hengellinen ilo ja yhteys Jumalaan; seuraavassa maailmassa -- ikuinen elämä olemalla mukana Paratiisin-Isän jumalallisten henkirealiteettien etenemisessä.
Jeesus painotti erityisesti kahta totuutta,
joita hän kutsui valtakuntaa käsittelevässä opetuksessa kahdeksi kaikkein tärkeimmäksi
totuudeksi. Ja nämä ovat: pelastuksen saavuttaminen uskon -- ja vain uskon --
kautta, mihin liittyi vallankumouksellinen opetus siitä, että ihminen
[sivu 1594]
saavuttaa vapauden vilpittömästi totuuden tunnistamalla: "Tulette tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teidät vapaiksi." Jeesus oli lihalliseen hahmoon ilmaantunut totuus, ja hän lupasi lähettää Totuuden Henkensä kaikkien lastensa sydämeen sitten, kun hän olisi palannut taivaassa olevan Isänsä tykö.
Mestari opetti näille apostoleille perustotuuksia ajatellen kokonaista aikakautta maan päällä. Hänen opetuksiaan olivat useinkin kuuntelemassa nämä apostolit, vaikka hänen sanansa todellisuudessa oli tarkoitettu muiden maailmojen innoitukseksi ja mielenylennykseksi. Hän oli esimerkkinä uudesta ja omaperäisestä elämän järjestyksestä. Ihmisen näkökulmasta katsottuna hän oli tosiaankin juutalainen, mutta hän eli elämänsä tämän maailman kuolevaisen hahmossa koko maailmaa varten.
Jeesus selitti, että varmistaakseen Isänsä tunnistetuksi tulemisen valtakuntasuunnitelman esilletulossa hän oli jättänyt "maan mahtavat" tarkoituksellisesti huomiotta. Hän aloitti työnsä köyhien parissa, juuri sen yhteiskuntaluokan keskuudessa, jota useimmat aikaisempien aikojen kehitysuskonnot olivat suuresti laiminlyöneet. Hän ei halveksinut yhtäkään ihmistä. Hänen hankkeensa oli maailmanlaajuinen, jopa universaalinen. Hän oli niin peloton ja painokas näitä ajatuksia julistaessaan, että jopa Pietari, Jaakob ja Johannes tunsivat kiusausta ajatella hänen mahdollisesti olevan järjiltään.
Hän koetti varovaisesti tuoda näiden apostolien tietoisuuteen sen totuuden, että hän ei suinkaan ollut tullut suorittamaan lahjoittautumistehtäväänsä vain antaakseen esimerkin muutamalle tämän maailman luodulle vaan asettaakseen ja osoittaakseen ihmiselämää koskevan normin koko universuminsa kaikkien maailmojen kaikille kansoille. Ja tämä normi hipoi korkeinta täydellisyyttä, jopa Universaalisen Isän lopullista hyvyyttä. Mutta apostolit eivät kyenneet ymmärtämään hänen sanojensa merkitystä.
Hän ilmoitti, että hän oli tullut toimiakseen opettajana, opettajana, joka oli lähetetty taivaasta esittämään hengellistä totuutta aineelliselle mielelle. Ja täsmälleen niin hän teki. Hän oli opettaja, ei saarnaaja. Ihmisen näkökulmasta katsottuna Pietari oli paljon Jeesusta tehokkaampi saarnaaja. Jeesuksen saarnaaminen oli varsin vaikuttavaa hänen ainutlaatuisen persoonallisuutensa ansiosta, eikä niinkään vastustamattoman kaunopuheisuuden tai emotionaalisen puhuttelevuuden takia. Jeesus puhui suoraan ihmisten sielulle. Hän oli ihmisen hengen opettaja, mutta mielen kautta. Hän eli ihmisten parissa.
Juuri tässä tilaisuudessa Jeesus toi Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen tietoon, että hänen toimintaansa maan päällä joissakin suhteissa rajoitti hänen "korkeuksissa olevan kumppaninsa" antama valtakirja, ja näin sanoessaan hän viittasi Paratiisin-veljensä Immanuelin ennen lahjoittautumista antamiin ohjeisiin. Hän kertoi heille tulleensa täyttämään Isänsä tahdon ja vain Isänsä tahdon. Kun hänen vaikuttimenaan siis oli ehdoton tarkoitusperien selkeys, maailmassa esiintyvä pahuus ei häntä ahdistumiseen asti vaivannut.
Apostolit alkoivat vähitellen panna merkille Jeesuksen teeskentelemättömän ystävällisyyden. Vaikka Mestaria oli helppo lähestyä, hän eli kuitenkin aina kaikista ihmisistä riippumattomana ja heidän yläpuolellaan. Hetkeäkään hän ei koskaan antanut minkään puhtaasti kuolevaiselle ominaisen vaikutteen määräillä itseään, eikä hän ollut heiveröisestä inhimillisestä arviointikyvystä riippuvainen. Hän ei piitannut yleisestä mielipiteestä, eikä ylistely häneen vaikuttanut. Hän ei montakaan kertaa pysähtynyt oikomaan väärinkäsityksiä tai paheksumaan vääristelyä. Neuvoa ei hän koskaan pyytänyt yhdeltäkään ihmiseltä; hän ei koskaan esittänyt rukouspyyntöjä.
Jaakobia hämmästytti, kuinka Jeesus tuntui näkevän lopun alusta. Mestari näytti varsin harvoin yllättyvän. Hän ei koskaan kiihtynyt, harmistunut eikä joutunut ymmälle. Yhdeltäkään ihmiseltä hän ei koskaan pyytänyt anteeksi. Hän oli toisinaan murheissaan, muttei koskaan masentunut.
Johannes havaitsi muita selvemmin, että
kaikista jumalallisista ominaisuuksistaan huolimatta Jeesus oli silti ihminen.
Jeesus eli ihmisenä ihmisten joukossa ja ymmärsi, rakasti ja osasi käsitellä
ihmisiä. Henkilökohtaisessa elämässään hän oli perin juurin inhimillinen ja
silti perin juurin virheetön. Ja hän oli aina epäitsekäs.
[sivu 1595]
Vaikk'eivat
Pietari, Jaakob ja Johannes paljon kyenneetkään ymmärtämään siitä, mitä Jeesus
tässä tilaisuudessa sanoi, hänen ylevät sanansa jäivät kytemään heidän
sydämeensä, ja ristiinnaulitsemisen ja kuolleistaheräämisen jälkeen ne
syttyivät liekkiin ja rikastuttivat ja ilahduttivat suuresti heidän myöhempää
toimintaansa. Eikä ole mikään ihme, etteivät nämä apostolit Mestarin sanoja
kokonaan käsittäneet, sillä hän hahmotteli heille uutta aikakautta koskevat
kaavailut.
Koko jordanintakaisessa Betaniassa vietetyn neliviikkoisjakson ajan Andreas määräsi useita kertoja joka viikko apostoliparin päiväksi tai pariksi Jerikoon. Johanneksella oli Jerikossa monia uskovia, ja useimmat näistä ottivat ilolla vastaan Jeesuksen ja hänen apostoliensa edistyneemmät opetukset. Näillä Jerikon-käynneillä apostolit alkoivat entistä tarkemmin toteuttaa Jeesuksen ohjeita sairaiden hoivaamisesta. He kävivät kaupungin jokaisessa talossa ja koettivat lohduttaa jokaista kärsivää henkilöä.
Apostolit toimivat Jerikossa myös jonkin verran julkisuudessa, mutta etupäässä heidän ponnistuksensa olivat hiljaisempaa ja henkilökohtaisempaa laatua. He tekivät nyt sen havainnon, että valtakunnan hyvä sanoma oli sairaille suureksi lohdutukseksi; että heidän viestinsä mukana kulkeutui vaivaisille parannusta. Ja juuri Jerikossa Jeesuksen kahdelletoista apostolille antamaa kehotusta siitä, että heidän tuli saarnata valtakunnan ilosanomaa ja hoivata kärsiviä, pantiin ensi kertaa täysimääräisesti täytäntöön.
Taittaessaan
matkaa Jerusalemia kohti he pysähtyivät Jerikoon, ja siellä heidät tavoitti
muuan Mesopotamiasta saapunut lähetystö, joka oli tullut käymään keskusteluja
Jeesuksen kanssa. Apostolit olivat suunnitelleet viettävänsä siellä vain
päivän, mutta kun nämä idästä tulleet totuudenetsijät saapuivat, Jeesus vietti
kolme päivää heidän seurassaan, ja he menivät takaisin Eufratin varren
koteihinsa onnellisina siitä, että tiesivät taivaan valtakunnan uudet totuudet.
Maanantaina, maaliskuun viimeisenä päivänä, Jeesus ja apostolit aloittivat matkansa ylös kukkuloille ja kohti Jerusalemia. Betanian Lasarus oli käynyt kahdesti Jordanin varressa tapaamassa Jeesusta, ja kaikki oli järjestetty valmiiksi Mestarin ja hänen apostoliensa pitää tukikohtaansa Lasaruksen ja tämän sisarten luona Betaniassa niin kauan kuin nämä halusivat viipyä Jerusalemissa.
Johanneksen opetuslapset jäivät Jordanin vastarannan Betaniaan, jossa he opettivat ja kastoivat kansanjoukkoja, joten Jeesuksen saapuessa Lasaruksen kotiin hänen seurassaan olivat vain kaksitoista apostolia. Jeesus ja apostolit viipyivät siellä viisi päivää lepäämässä ja virkistäytymässä ennen kuin jatkoivat matkaansa Jerusalemiin pääsiäiseksi. Martan ja Marian elämässä oli merkkitapaus saada näin Mestari ja hänen apostolinsa veljensä kotiin, jossa he saattoivat huolehtia heidän tarpeistaan.
Sunnuntaiaamuna, huhtikuun 6 päivänä, Jeesus ja apostolit menivät alas Jerusalemiin. Ja tämä oli ensimmäinen kerta, jolloin Mestari ja kaikki kaksitoista apostolia olivat siellä yhdessä.