[sivu
1607]
MATKA SAMARIAN HALKI
VUODEN 27 jKr kesäkuun lopulla Jeesus ja kaksitoista apostolia juutalaisten uskonnollisten johtajien kasvavan vastustuksen takia poistuivat Jerusalemista. Sitä ennen he lähettivät telttansa ja vähäiset henkilökohtaiset tavaransa varastoitaviksi Lasaruksen kotiin Betaniassa. He suuntasivat kulkunsa pohjoiseen, kohti Samariaa, ja jäivät pitämään sapattia Beeteliin. Siellä he saarnasivat usean päivän ajan Gofnasta ja Efraimista tulleille ihmisille. Joukko Arimatean ja Thamnan asukkaita tuli kutsumaan Jeesusta vierailulle heidän kyliinsä. Mestari ja hänen apostolinsa viettivät yli kaksi viikkoa opettaen tämän seudun juutalaisia ja samarialaisia. Monet näistä tulivat niinkin kaukaa kuin Antipatriksesta saakka kuulemaan valtakunnan hyvää sanomaa.
Etelä-Samarian
väki kuunteli mielellään Jeesusta, ja Juudas Iskariotia lukuun ottamatta
apostolit onnistuivat pääsemään enimmästä ennakkoluuloisuudestaan samarialaisia
kohtaan. Juudakselle näiden samarialaisten rakastaminen oli erittäin vaikeaa.
Heinäkuun viimeisellä viikolla Jeesus ja hänen työtoverinsa valmistautuivat
menemään uusiin Fasaeliksen ja Arkelaiksen kreikkalaisiin kaupunkeihin Jordanin
lähellä.
1. SANANJULISTUSTA ARKELAIKSESSA
Elokuun ensimmäisen puoliskon ajan apostoliseurue piti tukikohtanaan kreikkalaisia Arkelaiksen ja Fasaeliksen kaupunkeja, joissa he saivat ensimmäisen kokemuksensa siitä, mitä oli saarnata kutakuinkin yksinomaisesti ei-juutalaisille väenkokouksille: kreikkalaisille, roomalaisille ja syyrialaisille. Näissä kahdessa kreikkalaiskaupungissa asui nimittäin vain muutama juutalainen. Tullessaan kosketuksiin näiden Rooman kansalaisten kanssa apostolit joutuivat kohtaamaan uudenlaisia vaikeuksia julistaessaan tulevan valtakunnan sanomaa, ja heidän eteensä nousi Jeesuksen opetuksiin kohdistuvia uudenlaisia vastaväitteitä. Eräässä monista apostoliensa kanssa käymistään iltakeskusteluista Jeesus kuunteli tarkkaavaisesti näitä valtakunnan evankeliumia vastaan suunnattuja väitteitä, kun kaksitoista apostolia kertailivat, mitä olivat saaneet henkilökohtaisten ponnistelujensa kohteiden taholta kokea.
Muuan Filippuksen esittämä kysymys kuvasti heidän tyypillisimpiä vaikeuksiaan. Filippus sanoi: "Mestari, nämä kreikkalaiset ja roomalaiset väheksyvät sanomaamme ja sanovat, että sellaiset opetukset sopivat vain surkimuksille ja orjille. He väittävät pakanain uskonnon olevan meidän opetustamme korkeammalla, sillä se innostaa väkevän, lujan ja aggressiivisen luonteenlaadun hankkimiseen. He ovat sitä mieltä, että me tahtoisimme käännyttää kaikki ihmiset voimattomiksi tyypeiksi, jotka alistuvat passiivisesti kaikkeen ja jollaiset hyvin pian pyyhkäistäisiin pois maan päältä. He pitävät sinusta, Mestari, ja myöntävät kernaasti, että opetuksesi on taivaallista ja ihanteellista, mutta he eivät tahdo suhtautua meihin vakavasti. He väittävät, ettei uskontosi ole tätä maailmaa varten; että ihmiset eivät voi elää siten kuin opetat. Mestari, mitä me nyt sitten näille pakanoille sanomme?"
Kuultuaan Tuomaksen, Natanaelin, Simon
Selootin ja Matteuksen kertovan samanlaisista valtakunnan evankeliumia vastaan
singotuista vastaväitteistä Jeesus sanoi kahdelletoista apostolille:
[sivu 1608]
"Olen tullut tähän maailmaan
täyttääkseni Isäni tahdon ja paljastaakseni koko ihmiskunnalle hänen rakastavan
luonteensa. Se, veljeni, se on tehtäväni. Ja nimenomaan sen aion tehdä, vaikka
tämän päivän tai jonkin muun sukupolven juutalaiset tai ei-juutalaiset
ymmärtäisivätkin opetukseni väärin. Mutta älkää jättäkö vaille huomiota sitä,
että jumalalliseenkin rakkauteen kuuluu omat ankarat kurinpitotoimensa. Isän
tuntema rakkaus poikaansa kohtaan pakottaa isän monta kertaa hillitsemään
ajattelemattoman jälkeläisensä epäviisaita tekoja. Lapsi ei aina käsitä isän
harjoittaman hillitsevän kurinpidon viisaita ja rakastavia vaikuttimia. Mutta sanon teille, että
Paratiisissa oleva Isäni kyllä hallitsee universumeista koostuvaa universumia
rakkautensa pakottavalla voimalla. Rakkaus on suurin kaikista
henkirealiteeteista. Totuus on vapauttava revelaatio, ilmoitus, mutta rakkaus
on verrattomin keskinäissuhde. Ja tekivät kanssaihmisenne tämän päivän maailmaa
johtaessaan mitä kömmähdyksiä hyvänsä, teille julistamani evankeliumi on
jonakin tulevana aikana vielä hallitseva tätä samaa maailmaa. Ihmisen
edistymisen perimmäinen päämäärä on Jumalan isyyden kunnioittava tunnustaminen
ja ihmisten veljeyden rakastava toteuttaminen.
"Mutta kuka
teille sanoi, että evankeliumini olisi tarkoitettu vain orjille ja
surkimuksille? Muistutatteko te, valitut apostolini, surkimuksia? Näyttikö
Johannes surkimukselta? Olenko minä mielestänne pelon orjuuttama? On totta,
että tämän sukupolven köyhille ja sorretuille saarnataan evankeliumia. Tämän
maailman uskonnot ovat suhtautuneet välinpitämättömästi köyhiin, mutta Isäni ei
katso henkilöön. Tämän päivän köyhät ovat sitä paitsi ensimmäiset, jotka
ottavat vaarin katumuskehotuksesta ja kehotuksesta tunnustautua Jumalan
pojaksi. Valtakunnan evankeliumia on määrä saarnata kaikille ihmisille --
juutalaisille ja ei-juutalaisille, kreikkalaisille ja roomalaisille, rikkaille
ja köyhille, vapaille ja orjille -- ja yhtäläisesti sekä nuorille että
vanhoille, sekä miehenpuolille että naisenpuolille.
"Älkää sen
vuoksi, että Isäni on rakkauden Jumala, jonka ilo on saada osoittaa armoa, omaksuko
sellaista käsitystä, että valtakunnan palveleminen on yksitoikkoisen helppoa.
Paratiisiin-nouseminen on koko ajallisuuden verrattomin löytöretki, siinä on
kysymys kivikkoisesta ikuisuuden saavuttamisesta. Maan päällä tapahtuva
valtakunnan palveleminen vaatii kaiken sen rohkean miehuuden, jonka te
työtovereinenne koskaan pystytte esille houkuttelemaan. Monet joukostanne
tapetaan siksi, että olette uskollisia tämän valtakunnan evankeliumille. On
helppo kuolla fyysisen taistelun etulinjassa, kun taistelutoverienne läsnäolo
vahvistaa rohkeuttanne, mutta siihen, että tyynesti ja täysin yksin annatte
henkenne kuolevaisen sydämeenne kätkettyä totuutta kohtaan tuntemanne rakkauden
puolesta, vaaditaan paljon suurempaa ja syvempää inhimillistä rohkeutta ja uhrautuvuutta.
"Tänään
epäuskoiset saattavat pilkata teitä siitä, että saarnaatte evankeliumia, joka
ei hyväksy vastarinnan tekemistä, sekä siitä, että elätte elämäänne
väkivallasta kieltäytyen, mutta olette ensimmäiset vapaaehtoiset siinä pitkässä
tämän valtakunnan evankeliumiin vilpittömästi uskovien rivistössä, jotka omalla
sankarillisella uhrautuvuudellaan näitä opetuksia kohtaan vielä hämmästyttävät
koko ihmiskuntaa. Mitkään tämän maailman armeijat eivät ole koskaan osoittaneet
suurempaa rohkeutta ja urheutta kuin te ja seuraajanne osoitatte, jotka menette
kaikkeen maailmaan julistaen hyvää sanomaa: Jumalan isyyttä ja ihmisten
veljeyttä. Lihallinen rohkeus on urheuden alin muoto. Mielen urheus on
korkeammantyyppistä ihmisen rohkeutta, mutta korkeinta ja ylintä rohkeutta on
vankkumaton lojaalisuus syvällisistä hengellisistä realiteeteista omaksuttuja
valaistuneita vakaumuksia kohtaan. Ja tuollaista rohkeutta on Jumalaa tuntevan
ihmisen sankaruus. Ja te kaikki olette Jumalaa tuntevia ihmisiä; olettehan toden
totta Ihmisen Pojan henkilökohtaisia työtovereita."
Jeesus sanoi
tuossa tilaisuudessa vielä muutakin, mutta edellä esitetty on hänen puheensa
johdanto, puheen, joka jatkui vielä pitkään ja jossa hän laajensi ja valaisi
esimerkein tätä lausumaansa. Kysymyksessä oli eräs kiihkeimmistä Jeesuksen
kahdelletoista apostolille koskaan
[sivu 1609]
pitämistä
puheista. Mestari puhui apostoleilleen harvoin niin, että siinä näkyi selvänä
voimakas tunnelataus, mutta nyt oli käsillä yksi niistä harvoista tapauksista,
jolloin hän puhui silminnähtävällä vakavuudella, johon liittyi merkittävä
tunnelataus.
Apostolien julkisuudessa pitämien saarnojen ja
henkilökohtaisen työn tulokset tulivat näkyviin välittömästi; tuosta samaisesta
päivästä lähtien heidän sanomaansa tuli uusi rohkeuden värittämä sävy.
Kaksitoista apostolia omaksuivat jatkuvasti lisää uuteen valtakunnan
evankeliumiin sisältyvää positiivisen aggressiivisuuden henkeä. Tästä päivästä
alkaen he omistivat vähemmän huomiota Mestarinsa monitahoiseen opetukseen
sisältyvien negatiivisten hyveiden ja passiivisten kehotusten saarnaamiseen.
Mestari oli
inhimillisen itsehillinnän alalla itse täydellisyys. Kun häntä herjattiin, hän
ei herjannut; kun hän kärsi, hän ei lausunut uhkauksia piinaajilleen; kun hänen
vihamiehensä tuomitsivat hänet, hän yksinkertaisesti vain jättäytyi taivaassa
olevan Isänsä oikeamielisen tuomion varaan.
Eräässä
iltakokouksessa Andreas kysyi Jeesukselta: "Mestari, onko meidän määrä
harjoittaa itsemme kieltämistä, kuten Johannes meitä opetti, vai pitäisikö
meidän pyrkiä itsehillintään, niin kuin sinä opetat? Missä kohdin opetuksesi
eroaa Johanneksen opetuksesta?" Jeesus vastasi: "Johannes tosiaankin
opetti teille vanhurskauden tietä isiensä valistuneisuuden ja lakien
mukaisesti, ja kysymyksessähän oli itsetutkiskelun ja itsensä kieltämisen
uskonto. Mutta minä tulen mukanani uusi sanoma, joka puhuu itsensäunohtamisesta
ja itsehillinnästä. Näytän teille sellaisen elintavan, jonka taivaassa oleva
Isäni on minulle paljastanut.
"Totisesti, totisesti, minä sanon teille: joka hallitsee oman minänsä, on suurempi kuin se, joka valloittaa kaupungin. Itsehillintä on ihmisen moraalisen olemuksen mitta ja hänen hengellisen kehityksensä osoitin. Vanhan järjestyksen mukaisesti te paastositte ja rukoilitte; hengestä uudestisyntyneenä uutena luotuna teitä opetetaan uskomaan ja iloitsemaan. Isän valtakunnassa teistä on määrä tulla uusia luotuja; kaikki vanha kuolee pois; katsokaa, minä näytän teille, kuinka kaikkien on määrä tulla uudeksi. Ja keskinäisen rakkautenne avulla teidän on määrä saada maailma vakuuttumaan siitä, että olette päässeet orjuudesta vapauteen, kuolemasta ikuiseen elämään.
"Vanhaa tietä kulkiessanne koetatte alistua, totella ja mukautua elämisen sääntöihin; uudella tiellä Totuuden Henki ensin muuttaa teidät, ja sillä tavoin te sisimmässänne olevassa sielussanne vahvistutte siitä, että mielenne jatkuvasti uudistuu hengellisesti, ja näin saatte kyvyn täyttää varmasti ja riemullisesti Jumalan armollisen, hyväksyttävän ja täydellisen tahdon. Älkää unohtako, että nimenomaan omakohtainen uskonne Jumalan äärimmäisen suurenmoisiin ja kallisarvoisiin lupauksiin takaa, että pääsette osallisiksi jumalallisesta olemuksesta. Näin teistä siis oman uskonne ja hengen suorittaman muutostyön kautta tulee todellisuudessa Jumalan temppeleitä, ja silloin hänen henkensä asuu tosiasiassa sisimmässänne. Jos siis henki asuu sisimmässänne, ette enää ole lihallisuuden kahleorjia, vaan vapaita ja vapautettuja hengen poikia. Uusi hengen laki antaa teille minän kahleorjuuteen ja itsensäkieltämisen orjuuteen pohjautuvaan pelkoon perustuneen vanhan lain sijalle itsehillinnän tuottaman vapauden.
"Pahaa tehtyänne olette monet kerrat
ajatelleet panna tekosenne paholaisen vaikutuksen tiliin, vaikka
todellisuudessa omat luonnonmukaiset mieltymyksenne vain veivät teidät harhaan.
Eikö profeetta Jeremia kauan sitten kertonut teille, että ihmissydän on ennen
muuta petollinen ja toisinaan jopa toivottoman paha? Kuinka helppo teidän
onkaan joutua itsepetoksen uhriksi, ja
[sivu 1610]
sen myötä langeta mielettömien pelkojen, moninaisten himojen, orjuuttavien nautintojen, pahansuopaisuuden, kateuden ja jopa kostonhimoisen vihan valtaan!
"Pelastus saavutetaan hengen
uudestisyntymisen eikä hurskastelevien lihallisten tekojen kautta.
Vanhurskaudutte uskon kautta ja pääsette veljeskuntaan armon kautta, ei pelon
ja lihallisen itsensäkieltämisen kautta, jos kohta ne Isän lapset, jotka ovat
syntyneet hengestä, aina ja ikuisesti hallitsevatkin minuutensa ja
kaiken, mikä liittyy lihallisiin haluihin. Tietäessänne olevanne uskon
avulla pelastetut teillä on todellinen rauha Jumalan kanssa. Ja kaikki, jotka
seuraavat tätä taivaallisen rauhan tietä, on määrä pyhittää ikuisen Jumalan
iäti edistyvien poikien harjoittamaan ikuiseen palveluun. Tästä lähtien ei se,
että puhdistaudutte kaikista mielen ja ruumiin pahuuksista samalla, kun Jumalan
rakastamisessa pyritte täydellisyyteen, enää olekaan velvollisuus, vaan
mieluumminkin jalo etuoikeutenne.
"Poikautenne
perustuu uskoon, eikä pelko saa teistä mitään otetta. Ilonne syntyy
luottamuksesta jumalalliseen sanaan, ja siksi ette eksy epäilemään Isän
rakkauden ja armon todellisuutta. Juuri Jumalan hyvyys johdattaa ihmiset aitoon
ja teeskentelemättömään katumukseen. Itsehillintänne salaisuus kytkeytyy
siihen, että uskotte sisimmässänne olevaan henkeen, ja se toimii aina rakkauden
avulla. Edes tätä pelastavaa uskoa ette saa itsestänne; sekin on Jumalan lahja.
Ja jos olette tämän elävän uskon lapsia, ette enää ole minuuden kahleorjia vaan
paremminkin voittoisia minuutenne herroja, Jumalan vapahdettuja poikia.
"Siispä, lapseni, jos olette syntyneet hengestä,
olette ikiajoiksi vapautuneet sellaisen elämän itse tajuamastanne orjuudesta,
joka vaatii itsensäkieltämistä ja varuillaanoloa lihan halujen suhteen, ja
teidät tempaistaan hengen riemulliseen valtakuntaan, mistä johtuen tuotte
päivittäisessä elämässänne spontaanisti esille hengen hedelmiä; ja hengen
hedelmät ovat sitä, mikä on olennaisinta korkeimmantyyppisessä nautittavassa ja
jalostavassa itsehillinnässä; niistä voi jopa sanoa, että ne ovat korkeinta,
mitä kuolevainen voi maan päällä saavuttaa -- todellista itsensä
hallitsemista."
3. AJANVIETTOA JA RENTOUTUMISTA
Jokseenkin
näihin aikoihin apostolien ja heidän lähimpien opetuslapsi-työtovereidensa
keskuuteen kehittyi varsin hermostunut ja tunnepohjainen jännitys. He eivät
oikeastaan vielä olleet tottuneet elämään ja työskentelemään yhdessä. He
kokivat yhä pahempia vaikeuksia sopusointuisten suhteiden ylläpitämisessä
Johanneksen opetuslapsiin. Kosketus ei-juutalaisiin ja samarialaisiin oli
näille juutalaisille suuri koettelemus. Ja kaiken tämän lisäksi Jeesuksen hetki
sitten lausumat sanat olivat lisänneet heidän mielentilansa hämmentyneisyyttä.
Andreas oli miltei suunniltaan; hän ei tiennyt, mitä seuraavaksi tehdä, ja niin
hän kääntyi ongelmineen ja neuvottomuuksineen Mestarin puoleen. Kuunneltuaan,
mitä huolia apostolien päälliköllä oli kerrottavanaan, Jeesus sanoi:
"Andreas, et sinä puhumalla kykene vapauttamaan ihmisiä heidän
hämmennyksistään, milloin ne käyvät näin mutkikkaiksi ja kun niissä on mukana
näin monta väkevästi tuntevaa henkilöä. En voi tehdä, mitä pyydät minua
tekemään -- en tahdo puuttua näihin henkilökohtaisiin yhteisöelämän vaikeuksiin
-- mutta haluan liittyä mukaanne, kun pidämme kolmipäiväisen lepo- ja
virkistäytymisjakson. Mene veljiesi luo ja ilmoita, että tulette kaikki
kanssani Sartabavuorelle, jossa haluan levätä päivän tai kaksi.
"Mene nyt
jokaisen yhdentoista veljesi luokse, keskustele hänen kanssaan yksityisesti ja
sano: 'Mestari haluaa, että menemme hänen kanssaan joksikin aikaa jonnekin
syrjäiseen paikkaan lepäämään ja rentoutumaan. Koska olemme kaikki viime
aikoina kokeneet paljon sellaista, joka on vaivannut henkeämme ja rasittanut
mieltämme, ehdotan, ettei lomamme aikana sanallakaan käsitellä
koettelemuksiamme eikä huolenaiheitamme. Voinko luottaa siihen, että toimit
tämän asian osalta kanssani
[sivu 1611]
yhteistyössä?'
Käänny tällä tavoin yksityisesti ja henkilökohtaisesti jokaisen veljesi
puoleen." Ja Andreas teki, kuten Mestari oli häntä neuvonut.
Tämä oli heistä
jokaisen kokemusmaailmassa suurenmoinen tapahtuma. He eivät milloinkaan
unohtaneet päivää, jolloin he nousivat vuorelle. Koko matkan aikana lausuttiin
tuskin sanaakaan heidän huolenaiheistaan. Kun he olivat päässeet vuoren laelle,
Jeesus järjesti heidät istumaan ympärilleen ja sanoi: "Veljeni, teidän
kaikkien on opittava, miten arvokasta on lepo ja miten tehokasta rentoutuminen.
Teidän pitää ymmärtää, että joidenkin sotkuisten ongelmien paras ratkaisukeino
on työntää ne joksikin aikaa syrjään. Kun sitten levon tai
hartaudenharjoituksen virkistäminä palaatte ongelman ääreen, kykenette käymään
käsiksi vaikeuksiinne pää kirkkaampana ja käsi vakaampana, siitä puhumattakaan,
että sydämenne on päättäväisempi. Saatte lisäksi huomata, että monet kerrat
ongelmanne on menettänyt kokoaan ja mittasuhteitaan sillä aikaa, kun olitte
lepuuttamassa mieltänne ja ruumistanne."
Seuraavana
päivänä Jeesus osoitti kullekin kahdelletoista apostolista yhden
keskustelunaiheen. Koko päivä omistettiin heidän uskonnolliseen työhönsä
liittymättömien asioiden muistelemiseen ja niistä keskustelemiseen. Hetken
ajaksi he järkyttyivät, kun Jeesus jopa jätti -- sanallisesti -- kiittämättä murtaessaan
leivän heidän keskipäivän ateriaansa varten. Tämä oli ensimmäinen kerta,
jolloin he huomasivat hänen lyövän laimin tällaiset muodollisuudet.
Kun he nousivat
vuorenrinnettä, Andreaksen pää oli täynnä ongelmia. Johannes oli sydämessään
perin pohjin ymmällään. Jaakob oli sielussaan syvästi huolten painama.
Matteusta painoivat kovasti rahahuolet, sillä he olivat oleskelleet
ei-juutalaisten keskuudessa. Pietari oli ylikireä ja oli viime ajat ollut
tavallistakin kuohahtelevampi. Juudas kärsi taas kerran herkkätuntoisuuden ja
itsekkyyden puuskasta. Simon oli erityisen hämmentynyt pyrkiessään sovittamaan
yhteen isänmaallisuuttaan ja ihmisten välisen veljeyden edellyttämää rakkautta.
Se, mihin suuntaan asiat menivät, teki Filippuksen aina vain neuvottomammaksi.
Natanaelin leikkisyys oli vähentynyt sen jälkeen, kun he olivat tulleet
kosketuksiin ei-juutalaisten väestöpiirien kanssa; ja Tuomaksella oli ankara
masennuskausi pahimmillaan. Vain kaksoset olivat normaaleja, eikä mikään heitä
häirinnyt. He olivat kaikki tavattoman neuvottomia siinä, miten he tulisivat
rauhanomaisesti toimeen Johanneksen opetuslasten kanssa.
Kun he
kolmantena päivänä lähtivät laskeutumaan vuorelta takaisin leiriinsä, heissä
oli tapahtunut suuri muutos. He olivat tehneet sen tärkeän havainnon, että
monet ihmisen vaikeuksista ovat sellaisia, ettei niitä todellisuudessa olekaan,
eli että monet ahdistavat huolenaiheet ovat liiallisen pelon luomuksia ja
ylenmääräisten pahojen aavistusten aikaansaannoksia. He olivat oppineet, että
useimmat tällaisista hämmentyneisyyksistä on paras hoitaa työntämällä ne
sivuun. Lähtemällä muualle he olivat jättäneet tällaiset pulmat ratkeamaan
itsestään.
Heidän
lomaltapaluunsa aloitti ajanjakson, jolloin suhteet Johanneksen seuraajiin
olivat paljon paremmalla tolalla. Useat kahdestatoista apostolista joutuivat
suorastaan hilpeyden valtaan, kun he panivat merkille, miten itse kunkin
mielentila oli muuttunut, ja kun he huomasivat, miten he olivat elämän
rutiinitehtävistä kolmen lomapäivän ajaksi vapauduttuaan päässeet myös
hermostuneesta ärtyisyydestään. Aina on olemassa vaara, että ihmisten välisten
kontaktien yksitoikkoisuus lisää hankaluuksien määrän moninkertaiseksi ja
suurentelee vaikeuksia.
Kummankaan
kreikkalaisen kaupungin, Arkelaiksen ja Fasaeliksen, ei-juutalaisista ei
monikaan uskonut evankeliumiin, mutta kaksitoista apostolia saivat arvokasta
kokemusta tästä ensimmäisestä laajamittaisesta työrupeamastaan yksinomaisesti
ei-juutalaisten väestöpiirien parissa. Kuukauden keskivaiheilla Jeesus sanoi yhtenä
maanantaiaamuna Andreakselle: "Menemme Samariaan." Ja he suuntasivat
välittömästi kulkunsa Syykarin kaupunkiin Jaakobin kaivon lähellä.
[sivu 1612]
4. JUUTALAISET JA SAMARIALAISET
Yli kuudensadan
vuoden ajan Juudean ja myöhemmin myös Galilean juutalaiset olivat olleet
vihoissa samarialaisten kanssa. Tämä juutalaisten ja samarialaisten välinen
kauna sukeutui seuraavalla tavalla: Noin seitsemänsataa vuotta eKr Assyrian
kuningas Sargon oli muuatta kapinaa keski-Palestiinassa tukahduttaessaan vienyt
vankeuteen yli kaksikymmentäviisituhatta juutalaista Israelin kuningaskunnasta
maan pohjoisosassa ja tuonut heidän tilalleen lähes saman verran kutilaisten,
sefarvilaisten ja hamathilaisten jälkeläisiä. Myöhemmin Assurbanibal lähetti
vielä muitakin siirtokuntia asuttamaan Samariaa.
Juutalaisten ja
samarialaisten välinen uskonnollinen vihamielisyys oli perua ajoilta, jolloin
edelliset palasivat Babylonian-vankeudesta ja samarialaiset koettivat estää
Jerusalemin jälleenrakentamisen. Myöhemmin he loukkasivat juutalaisia
antaessaan Aleksanterin armeijoille ystävällismielistä apua. Ystävyytensä
palkaksi samarialaiset saivat Aleksanterilta luvan rakentaa Gerissimvuorelle
temppelin, jossa he palvoivat Jahvea ja heimojumaliaan ja toimittivat
uhrimenoja jokseenkin saman temppelipalvelusjärjestyksen mukaisesti, jota
noudatettiin Jerusalemissa. He jatkoivat tätä palvontaa vähintäänkin
makkabealaisaikaan saakka, jolloin Johannes Hyrkanos hävitti heidän temppelinsä
Gerissimvuorelta. Kun apostoli Filippus Jeesuksen kuoleman jälkeen työskenteli
samarialaisten parissa, hän piti monet kokoukset tämän muinaisen samarialaisten
temppelin sijaintipaikalla.
Juutalaisten ja samarialaisten väliset
ristiriita-asetelmat olivat ikivanhoja ja historiallisia. Aleksanterin ajoista
lähtien heillä oli ollut keskinäistä kanssakäymistä yhä vähemmän.
Kahdellatoista apostolilla ei ollut mitään sitä vastaan, että he saarnasivat
Dekapoliin ja Syyrian kreikkalaisissa ja muissa ei-juutalaisissa kaupungeissa,
mutta heidän lojaalisuutensa Mestaria kohtaan joutui lujalle koetukselle, kun
tämä sanoi: "Lähtekäämme Samariaan." Mutta Jeesuksen kanssa
viettämänsä runsaan vuoden aikana heissä oli kehittynyt eräänlainen
henkilökohtainen lojaalisuus, joka ylitti jopa heidän uskonsa hänen opetuksiinsa
ja heidän ennakkoluulonsa samarialaisia kohtaan.
Kun Mestari
kaksinetoista apostoleineen saapui Jaakobin kaivolle, Jeesus jäi matkasta
uupuneena kaivolle odottamaan siksi aikaa, kun Filippus otti apostolit mukaansa
auttamaan ja kantamaan ruokaa ja telttoja Syykarista, sillä heidän
aikomuksenaan oli jäädä joksikin aikaa näille seuduille. Pietari ja Sebedeuksen
pojat olisivat jääneet Jeesuksen seuraksi, mutta tämä pyysi heitä menemään
veljiensä mukaan ja sanoi: "Älkää pelätkö puolestani; nämä samarialaiset
ovat ystävällistä väkeä; meitähän koettavat vahingoittaa vain veljemme,
juutalaiset." Ja kello oli tuona kesäiltana lähes kuusi, kun Jeesus
istuutui kaivon vierelle odottamaan apostolien paluuta.
Jaakobin kaivon
vesi ei ollut yhtä mineraalipitoista kuin Syykarin kaivojen vesi, siksi se oli
juomavetenä varsin arvostettua. Jeesus oli janoinen, mutta käsillä ei ollut
mitään välinettä, jolla ammentaa vettä kaivosta. Näin ollen Jeesus, kun muuan
syykarilaisnainen tuli paikalle vesiruukkuineen ja ryhtyi nostamaan kaivosta
vettä, sanoi hänelle: "Anna minulle juotavaa." Tämä samarialaisnainen
tiesi Jeesuksen ulkonäöstä ja vaatetuksesta tämän juutalaiseksi, ja Jeesuksen
puhetavan perusteella hän arveli tämän olevan Galilean juutalaisia. Naisen nimi
oli Nalda, ja hän oli upea ilmestys. Hän hämmästyi suuresti sitä, että
juutalaismies tällä tavoin häntä kaivolla puhutteli vettä pyytäen, sillä tuohon
aikaan ei pidetty sopivana, että itseään kunnioittava mies
[sivu 1613]
puhuttelisi
naista julkisesti, ja vielä vähemmän sopivaa oli juutalaisen keskustella
samarialaisen kanssa. Nalda kysyi sen vuoksi Jeesukselta: "Kuinka on
mahdollista, että sinä, joka olet juutalainen, pyydät juotavaa minulta,
samarialaisnaiselta?" Jeesus vastasi: "Olen tosiaankin pyytänyt
sinulta juotavaa, mutta jospa vain kykenisit ymmärtämään, niin pyytäisit
minulta vedollisen elävää vettä." Siihen Nalda sanoi: "Mutta, herra,
eihän sinulla ole mitään, millä vettä kaivosta vetäisit, ja kaivo on syvä;
mistä siis otat tämän elävän veden? Oletko sinä suurempi kuin isämme Jaakob,
joka antoi meille tämän kaivon ja joka joi siitä itse samoin kuin joivat hänen
poikansa ja karjansa?"
Jeesus vastasi:
"Jokainen, joka juo tätä vettä on taas janoava, mutta joka juo elävän
hengen vettä, ei ikinä janoa. Ja tästä elävästä vedestä tulee hänessä
virvoittava lähde, joka kumpuaa ikuiseen elämään asti." Nalda sanoi
siihen: "Anna minulle sitä vettä, ettei minun tulisi jano ja ettei minun
tarvitsisi tulla näin kauas vettä nostamaan. Sitä paitsi samarialaisnaiselle
olisi ilo, saisi hän näin ylistettävältä juutalaiselta mitä hyvänsä."
Nalda ei
tiennyt, miten suhtautua siihen, että Jeesus oli halukas keskustelemaan hänen
kanssaan. Hän näki Mestarin kasvoilla teeskentelemättömän ja pyhän miehen
ilmeen, mutta hän erehtyi pitämään ystävällisyyttä arkipäiväisenä
tuttavallisuutena, ja hän erehtyi tulkitsemaan Jeesuksen käyttämän kielikuvan
jonkinlaiseksi lähentelyksi. Ja koska hän oli nainen, jonka moraalikäsitykset
olivat löyhät, hän oli valmis avoimeen hakkailuun, kun Jeesus häntä suoraan
silmiin katsoen sanoi käskevällä äänellä: "Nainen, mene hakemaan
aviomiehesi ja tuo hänet tänne." Tämä käsky sai Naldan järkiinsä. Hän
ymmärsi arvioineensa väärin Mestarin ystävällisyyden; hän tajusi tulkinneensa
väärin hänen puhetapansa. Hän säikähti; hän alkoi käsittää, että hän seisoi
epätavallisen persoonan edessä, ja sopivaa vastausta mielessään etsien hän
sanoi suuresti hämmentyneenä: "Mutta, herra, en voi kutsua aviomiestäni,
sillä minulla ei ole mitään aviomiestä." Silloin Jeesus sanoi: "Totta
puhuit, sillä vaikka sinulla kerran ehkä olikin aviomies, ei se, jonka kanssa
sinä nyt asut, ole aviomiehesi. Olisi parempi, jos lakkaisit leikittelemästä
sanoillani ja etsisit sitä elävää vettä, jota olen sinulle tänä päivänä
tarjonnut."
Nalda oli nyt
selvinnyt hämmennyksestään, ja hänen parempi minänsä oli herännyt. Hän ei ollut
moraaliton nainen pelkästään vain siksi, että hän olisi niin halunnut. Hänen
aviomiehensä oli säälimättä ja oikeudettomasti heittänyt hänet syrjään, ja
äärimmäisessä ahdingossaan hän oli suostunut elämään yhdessä erään
kreikkalaisen kanssa tämän vaimona, mutta ilman vihkimistä. Nalda häpesi nyt
kovasti, että oli niin ajattelemattomasti puhunut Jeesukselle, ja suuresti
katuvaisena hän puhutteli Mestaria sanoen: "Herrani, kadun tapaa, jolla
puhuin sinulle, sillä huomaan, että olet pyhä mies tai ehkäpä profeetta."
Ja hän oli jo pyytämäisillään suoraa ja henkilökohtaista apua Mestarilta, kun
hän teki, mitä niin monet sitä ennen ja sen jälkeen ovat tehneet -- väisti
kysymyksen henkilökohtaisesta pelastuksesta sillä, että kääntyikin
keskustelemaan teologiasta ja filosofiasta. Nopeasti hän käänsi keskustelun
kohteen omista tarpeistaan teologiseen kiistakysymykseen. Gerissimvuorta
osoittaen hän jatkoi puhettaan: "Isämme palvoivat tällä vuorella, ja sinä
sanoisit silti, että Jerusalemissa on se paikka, jossa ihmisten tulisi palvoa;
kumpi siis on oikea paikka palvoa Jumalaa?"
Jeesus tajusi
naisen sielun koettavan välttää suoraa ja tutkivaa yhteyttä Tekijäänsä, mutta
hän näki myös, että tämän sielussa oli halu saada tietää parempi elämäntapa.
Naldan sydämessä oli sittenkin aito elävän veden jano; siksi Jeesus menetteli
hänen suhteensa kärsivällisesti ja sanoi: "Nainen, salli minun sanoa
sinulle, että kohta tulee päivä, jolloin te ette sen paremmin tällä vuorella
kuin Jerusalemissakaan palvo Isää. Nyt palvotte kuitenkin sellaista, mitä ette
tunne: monien pakanajumalien ja
[sivu 1614]
muukalaisfilosofioiden
uskonnon sekoitusta. Juutalaiset sentään tietävät, ketä he palvovat; he ovat
poistaneet kaiken sekaannuksen keskittämällä palvontansa yhteen Jumalaan,
Jahveen. Mutta sinun tulisi uskoa minua, kun sanon, että se hetki tulee kohta
-- ja se on jo --, jolloin kaikki vilpittömät palvojat palvovat Isää hengessä ja
totuudessa, sillä juuri sellaisia palvojia Isä etsii. Jumala on henki, ja
niiden, jotka häntä palvovat, on palvottava häntä hengessä ja totuudessa. Sinä
et pelastu sillä, että tiedät, miten tai missä muiden pitäisi palvoa, vaan
sillä, että päästät omaan sydämeesi tämän elävän veden, jota minä sinulle
tälläkin hetkellä tarjoan."
Mutta Nalda
halusi kerran vielä koettaa välttää keskustelun piinallisesta aiheesta, jossa
oli kysymys hänen henkilökohtaisesta elämästään maan päällä ja hänen sielunsa
asemasta Jumalan edessä. Vielä kerran hän turvautui yleisuskonnollisiin
kysymyksiin ja sanoi: "Tiedänhän minä, herra, että Johannes on saarnannut
Käännyttäjän tulemisesta, hänen, jota sitten kutsutaan Vapahtajaksi, ja että
sitten, kun hän tulee, hän selittää meille kaiken" -- ja Naldan
keskeyttäen Jeesus sanoi hätkähdyttävällä vakuuttavuudella: "Minä, joka
sinulle puhun, olen hän."
Tämä oli
Jeesuksen ensimmäinen maan päällä tekemä suora, positiivinen ja peittelemätön
julistus jumalallisesta olemuksestaan ja poikaudestaan; ja se tehtiin naiselle,
samarialaiselle naiselle, ja naiselle, jonka maine ihmisten silmissä oli tähän
hetkeen saakka ollut kyseenalainen, mutta naiselle, josta jumalallinen silmä
näki, että häntä vastaan oli tehty enemmän syntiä kuin hän oli omasta halustaan
syntiä tehnyt, ja joka nyt oli pelastusta janoava ihmissielu ja joka
janosi sitä vilpittömästi ja täydestä sydämestään, eikä siihen muuta tarvittu.
Kun Nalda oli
tuomaisillaan julki todellisen ja henkilökohtaisen kaipuunsa jotakin parempaa
kohtaan ja jalompaa elämäntapaa kohtaan, juuri kun hän oli valmis pukemaan
sanoiksi sydämensä todellisen kaipauksen, kaksitoista apostolia palasivat
Syykarista, ja kun he astuivat tälle näyttämölle, jolla Jeesus keskusteli näin
intiimisti tämän naisen kanssa -- tämän samarialaisnaisen kanssa, ja vielä
yksin -- he olivat enemmän kuin ällistyneitä. He laskivat tuomisensa pikaisesti
maahan ja vetäytyivät syrjemmälle, eikä kukaan rohjennut moittia Jeesusta, kun
hän sanoi Naldalle: "Nainen, mene tietäsi; Jumala on antanut sinulle
anteeksi. Vast'edes elät uutta elämää. Olet saanut elävän veden, ja sielussasi
on pulppuava uusi riemu ja sinusta on tuleva Kaikkein Korkeimman tytär."
Ja vaistotessaan apostolien paheksunnan nainen jätti vesiruukkunsa ja riensi
kaupunkiin.
Kaupunkiin
tullessaan hän ilmoitti jokaiselle, jonka kohtasi: "Mene Jaakobin kaivolle
ja mene joutuin, sillä tapaat siellä miehen, joka kertoi minulle kaiken, mitä
olen ikinä tehnyt. Voisiko tämä olla se Käännyttäjä?" Ja ennen kuin
aurinko ehti mailleen, Jaakobin kaivolle oli kerääntynyt suuri väkijoukko
kuuntelemaan Jeesusta. Ja Mestari puhui heille lisää elämän vedestä, ihmisen
sisimmässä olevasta henkilahjasta.
Se, että Jeesus
halusi keskustella naisten kanssa, kyseenalaisen maineen omaavien ja jopa moraalittomien
naisten kanssa, oli apostoleille ainainen järkytyksen aihe. Jeesus törmäsi
suuriin vaikeuksiin opettaessaan apostoleille, että naisilla, jopa niin
kutsutuilla moraalittomilla naisilla, on sielu, joka voi valita Jumalan
Isäkseen, niin että heistä sillä tavoin tulee Jumalan tyttäriä ja iankaikkisen
elämän ehdokkaita. Vielä yhdeksäntoista vuosisataa myöhemmin monet osoittavat
samaa haluttomuutta Mestarin opetusten käsittämiseen. Yksinpä kristinuskokin on
itsepäisesti rakentunut Kristuksen kuoleman tosiasian ympärille sen sijaan,
että se olisi rakennettu hänen elämänsä totuuden ympärille. Maailman tulisi
tuntea suurempaa mielenkiintoa hänen onnellista ja Jumalaa tunnetuksi tekevää
elämäänsä kuin hänen traagista ja surullista kuolemaansa kohtaan.
Nalda kertoi
seuraavana päivänä apostoli Johannekselle koko tämän tarinan, mutta Johannes ei
sitä koskaan muille opetuslapsille kokonaisuudessaan paljastanut, eikä
Jeesuskaan mennyt yksityiskohtiin saakka kertoessaan siitä kahdelletoista
apostolille.
[sivu 1615]
Nalda sanoi Johannekselle Jeesuksen kertoneen hänelle
"kaiken, mitä minä ikinä olen tehnyt." Monet kerrat Johannes halusi
kysyä Jeesukselta tästä Naldan kanssa käydystä keskustelusta, mutta hän ei sitä
koskaan tehnyt. Jeesus kertoi Naldalle vain yhden tätä koskeneen asian, mutta
katse, jolla Jeesus katsoi Naldaa silmiin, ja tapa, jolla Jeesus häntä kohteli,
toivat yhdessä hetkessä ja niin vaikuttavasti koko hänen kirjavan elämänsä
ikään kuin panoraamana hänen sielunsa silmien eteen, että hän yhdisti koko
tämän itse paljastamansa menneen elämänsä Mestarin katseeseen ja sanomaan.
Jeesus ei koskaan sanonut, että Naldalla oli ollut viisi miestä. Tämä oli
elänyt neljän eri miehen kanssa sen jälkeen, kun hänen aviomiehensä oli
hylännyt hänet, ja tämä seikka yhdessä koko hänen menneisyytensä kanssa tuli
tuona hetkenä, jolloin hän käsitti Jeesuksen olevan Jumalan mies, niin elävänä
hänen mieleensä, että hän myöhemmin väitti Johannekselle Jeesuksen tosiaankin
kertoneen hänelle kaiken, joka liittyi häneen.
6. SAMARIAN USKONNOLLINEN
HERÄÄMINEN
Iltana, jolloin
Nalda sai kansanjoukot lähtemään Syykarista tapaamaan Jeesusta, kaksitoista
apostolia olivat juuri saapuneet tuoden ruokaa mukanaan, ja he pyysivät
Jeesusta syömään kanssaan sen sijaan, että hän puhuisi väkijoukolle, olivathan
he olleet koko päivän ruoatta ja nyt jo nälkäisiä. Mutta Jeesus tiesi, että
kohta olisi pimeä, ja sen vuoksi hän pysyi sinnikkäästi päätöksessään puhua
kansalle ennen kuin lähettäisi sen pois. Kun Andreas koetti taivuttaa häntä
syömään palasen ennen kuin hän puhuisi väkijoukolle, Jeesus sanoi:
"Minulla on ruokaa syödäkseni, ruokaa, josta ette tiedä." Tämän
kuullessaan apostolit puhuivat keskenään: "Onko joku tuonut hänelle
jotakin syötävää? Lieneekö se nainen antanut hänelle ruokaa siinä kuin
juotavaakin?" Kuullessaan heidän keskustelevan keskenään Jeesus, ennen
kuin hän puhui kansalle, astui sivummalle ja sanoi kahdelletoista apostolille:
"Minun ruokaani on, että täytän Hänen tahtonsa, joka minut lähetti, ja
että vien päätökseen tehtävän, jonka Hän antoi. Teidän ei pitäisi enää sanoa,
että elonleikkuuseen on vielä niin ja niin pitkä aika. Katsokaa näitä ihmisiä,
jotka tulevat yhdestä Samarian kaupungista meitä kuulemaan; sanon teille, että
pellot ovat jo elonkorjuuta varten tuleentuneet. Joka korjaa sadon, saa
palkkansa ja kerää nämä hedelmät ikuiseen elämään; niinpä kylväjät ja
elonkorjaajat riemuitsevat yhdessä. Sillä tässä kohdin pitää paikkansa sanonta:
'Toinen kylvää ja toinen korjaa sadon.' Olen nyt lähettämässä teitä korjaamaan
satoa, jonka hyväksi ette ole uurastaneet; mutta muut ovat uurastaneet, ja te
tulette kohta jakamaan heidän vaivansa." Näillä sanoilla hän tarkoitti
Johannes Kastajan saarnaajantyötä.
Jeesus ja
apostolit menivät Syykariin ja saarnasivat kaksi päivää ennen kuin pystyttivät
leirinsä Gerissimvuorelle. Ja monet Syykarin asukkaista uskoivat evankeliumin
ja pyysivät tulla kastetuiksi, mutta Jeesuksen apostolit eivät vielä kastaneet.
Ensimmäisenä
Gerissimvuoren leirissä vietettynä iltana apostolit odottivat Jeesuksen
nuhtelevan heitä siitä, miten he olivat suhtautuneet naiseen Jaakobin kaivolla,
mutta tähän asiaan hän ei sanallakaan puuttunut. Sen sijaan hän piti heille
ikimuistettavan puheen aiheesta "Realiteetit, jotka ovat Jumalan
valtakunnassa keskeisiä". Minkä hyvänsä uskonnon kohdalla käy helposti
niin, että arvojen annetaan käydä suhteettomiksi ja että faktojen sallitaan
omassa teologiassa ottaa totuuden paikka. Ristin tosiasiasta tuli sittemmin
syntyneen kristinuskon keskipiste; mutta se ei ole keskeinen totuus uskonnossa,
joka on johdettavissa Jeesus Nasaretilaisen elämästä ja opetuksista.
Jeesuksen
Gerissimvuorella antaman opetuksen teemana oli se, että hän haluaa kaikkien
ihmisten näkevän Jumalan Isä-ystävänä aivan kuten hän (Jeesus) on veli-ystävä.
Kerran toisensa jälkeen hän tähdensi heille, että rakkaus on maailmassa --
universumissa -- suurenmoisin keskinäissuhde, aivan kuten totuus on suurin
sanallisesti julki tuotu havainto näistä jumalallisista suhteista.
[sivu 1616]
Jeesus toi itsensä
näin täysimääräisesti julki samarialaisille siksi, että hän saattoi
turvallisesti niin tehdä, ja koska hän tiesi, ettei hän enää kävisi Samarian
sydänmailla siellä valtakunnan evankeliumia saarnatakseen.
Jeesus ja kaksitoista apostolia pitivät leiriään
Gerissimvuorella elokuun loppuun sakka. He saarnasivat päivisin kaupungeissa
samarialaisille valtakunnan hyvää sanomaa -- Jumalan isyyttä -- ja viettivät
illat leirissä. Jeesuksen ja kahdentoista apostolin näissä Samarian
kaupungeissa tekemä työ tuotti valtakunnalle monta sielua, ja siitä oli suurta
hyötyä sikäli, että se valmisti tietä Filippuksen näillä seuduin Jeesuksen
kuoleman ja kuolleistaheräämisen jälkeen suorittamalle suurenmoiselle työlle
sitten, kun apostolit olivat Jerusalemissa alkaneen uskovien katkeran vainon
seurauksena hajaantuneet maan ääriin.
JA PALVONNASTA
Gerissimvuorella
pidetyissä iltakokouksissa Jeesus opetti monia suuria totuuksia, ja aivan
erityisesti hän pani painoa seuraaville seikoille:
Oikea uskonto on
sitä, mitä yksittäinen sielu tekee itsetajuisissa suhteissaan Luojaan;
organisoitu uskonto on ihmisen yritys sosiaalistaa yksittäisten
uskonnonharjoittajain palvonta.
Palvonnan --
hengelliseen kohdistuvan pohdiskelun -- on vuoroteltava palvelemisen,
aineelliseen todellisuuteen ylläpidetyn kosketuksen, kanssa. Työnteon tulisi
vuorotella leikin kanssa; huumorin tulisi tasapainottaa uskontoa. Syvällistä
filosofiaa tulisi keventää poljentoisella runoudella. Elämisen rasittavuutta --
persoonallisuuteen kohdistuvaa ajallista jännitettä -- tulisi helpottaa
palvonnan tarjoamalla levollisuudella. Epävarmuudentunteita, jotka johtuvat
pelosta, että persoonallisuus olisi universumissa kokonaan vailla yhteyksiä,
tulisi torjua uskossa tapahtuvalla Isän pohdiskelulla ja Korkeimman
oivaltamisen yrittämisellä.
Rukoilemisen
tarkoituksena on tehdä ihmisestä vähemmän ajatteleva, mutta enemmän oivaltava;
sen tarkoituksena ei ole lisätä tietoa, vaan pikemminkin laajentaa ymmärrystä.
Palvonnan on tarkoitus
antaa aavistus edessä olevasta paremmasta elämästä ja sen jälkeen heijastaa
nämä uudet hengelliset merkittävyydet takaisin elämään, jota nyt eletään. Rukoilu on hengellisesti ylläpitävää, mutta palvonta
on jumalallisesti luovaa.
Palvonta tarkoittaa sellaista menetelmää,
että katsotaan Yhteen, jotta saadaan innoitusta palvella monia.
Palvonta on se mittapuu, joka mittaa, missä määrin sielu on irrottautunut
aineellisesta universumista, sekä sen, missä määrin se on samalla ja
peruuttamattomasti kiinnittynyt koko luomistuloksen hengellisiin
realiteetteihin.
Rukoilu on itsensä muistuttamista -- ylevää
ajattelua; palvonta on itsensä unohtamista -- superajattelua. Palvonta on
pinnistelemätöntä tarkkaavaisuutta, aitoa ja ihanteellista sielun lepoa, eräänlaista
levollista hengellistä harjoitusta.
Palvonta on teko, jolla osa samastuu
Kokonaisuuteen; finiittinen Infiniittiseen; poika Isään; ajallisuus asettuu
samaan tahtiin ikuisuuden kanssa. Palvonta on akti, jossa poika on
henkilökohtaisesti yhteydessä jumalalliseen Isään; akti, jossa ihmisen
sielu-henki omaksuu virkistäviä, luovia, veljellisiä ja romanttisia asenteita.
Vaikka apostolit ymmärsivät hänen leirissä esittämistään opetuksista vain muutaman, toiset maailmat kuitenkin ymmärsivät, ja toiset maan päällä elävät sukupolvet tulevat vielä ymmärtämään.