[sivu
1842]
LASARUKSEN KUOLLEISTA-
HERÄTTÄMINEN
PUOLENPÄIVÄN hetki oli juuri ohitettu, kun Martta lähti Jeesusta vastaan tämän ollessa nousemassa mäenharjan yli Betanian liepeillä. Martan veli, Lasarus, oli ollut kuolleena neljä päivää, ja hänen ruumiinsa oli myöhään sunnuntai-iltapäivänä haudattu heidän yksityiseen hautakammioonsa puutarhan perimmäisessä nurkassa. Ja käsillä olevan torstaipäivän aamuna haudan suuaukon kivi oli vieritetty paikalleen.
Lähettäessään Jeesukselle sanan Lasaruksen sairastumisesta Martta ja Maria olivat vakuuttuneita siitä, että Mestari tekisi sen suhteen jotakin. He tiesivät veljensä toivottoman sairaaksi, ja vaikka he tuskin rohkenivatkaan toivoa, että Jeesus olisi jättänyt opettajan ja saarnaajan työnsä kesken tullakseen heidän avukseen, heillä oli kuitenkin niin luja luottamus hänen sairauksia parantavaan voimaansa, että he ajattelivat hänen lausuvan vain parantavat sanat, ja Lasarus tervehtyisi siinä paikassa. Ja kun Lasarus muutamaa tuntia viestinviejän Betaniasta Filadelfiaan -lähdön jälkeen kuoli, he päättelivät sen johtuneen siitä, että Mestari oli saanut tietää heidän veljensä sairaudesta vasta, kun se jo oli liian myöhäistä, vasta kun tämä jo oli ollut kuolleena useita tunteja.
Mutta heitä, samoin kuin kaikkia heidän uskovia ystäviään, kummastutti kovasti sanoma, jonka lähetti toi mukanaan saapuessaan tiistaiaamupäivänä Betaniaan. Viestinviejä väitti itsepintaisesti kuulleensa Jeesuksen sanovan: ".. tämä sairaus ei todellisuudessa ole kuolemaksi." He eivät liioin voineet käsittää, miksei hän lähettänyt heille mitään viestiä eikä muutenkaan tarjonnut apuaan.
Monet ystävät saapuivat lähiseudun pikkukylistä, ja muutamat Jerusalemistakin, lohduttamaan murheen murtamia sisaria. Lasarus ja hänen sisarensa olivat erään varakkaan ja kunnioitetun juutalaisen lapsia, miehen, joka oli ollut pienen Betanian kylän johtava asukas. Ja vaikka kaikki kolme sisarusta olivat jo kauan olleet Jeesuksen innokkaita seuraajia, silti kaikki, jotka heitä tunsivat, kunnioittivat heitä suuresti. He olivat perineet lähiseudulta laajat viini- ja oliivitarhat, ja heidän vaurauttaan osoitti sekin, että heillä oli varaa yksityiseen hautakammioon omalla tilallaan. Heidän molemmat vanhempansa oli jo laskettu haudan lepoon tuohon hautakammioon.
Maria oli luopunut ajatuksesta, että Jeesus tulisi, ja alistunut suruunsa, mutta Martta oli aina siihen asti, kun he tänä aamuna olivat vierittäneet kiven hautakammion suulle ja sulkeneet haudan sisäänkäynnin, jaksanut toivoa, että Jeesus sittenkin saapuisi. Ja vielä senkin jälkeen hän neuvoi naapurin pikkupoikaa pitämään Betanian itäpuolella olevan mäen harjalta silmällä Jerikontietä. Ja juuri tämä nuorimies sitten toikin Martalle sanoman siitä, että Jeesus ja tämän ystävät olivat lähestymässä.
Kohdatessaan Jeesuksen Martta lankesi hänen
jalkojensa juureen ja huudahti: "Mestari, jos olisit ollut täällä, veljeni
ei olisi kuollut!" Martan mielessä risteilivät monet pelot,
[sivu 1843]
mutta hän ei antanut epäilystensä tulla julki, eikä hän myöskään rohjennut arvostella tai kyseenalaistaa Mestarin menettelyä Lasaruksen kuoleman suhteen. Martan sanottua sanottavansa Jeesus kumartui, nosti hänet jaloilleen ja sanoi: "Usko ainoastaan, Martta, ja veljesi nousee kuolleista." Silloin Martta vastasi: "Tiedänhän minä, että hän herää kuolleista viimeisen päivän kuolleistanousussa; ja uskon minä nytkin, että mitä tahansa Jumalalta pyydät, Isämme antaa sen sinulle."
Sen jälkeen Jeesus sanoi Marttaa suoraan silmiin katsoen: "Minä olen kuolleistaherääminen ja elämä; joka uskoo minuun, hän tulee silti elämään, vaikka hän kuolee. Totisesti, joka elää ja uskoo minuun, ei todellisuudessa koskaan kuole. Martta, uskotko sinä tämän?" Ja Martta vastasi Mestarille: "Uskon. Olen jo kauan uskonut sinun olevan Vapahtaja, elävän Jumalan Poika, juuri se, jonka piti tulla tähän maailmaan."
Jeesuksen kyseltyä Mariaa Martta meni oikopäätä sisälle taloon ja kuiskasi sisarelleen nämä sanat: "Mestari on täällä ja on kysynyt sinua." Ja tämän kuullessaan Maria nousi kiireesti paikaltaan ja juoksi ulos tavatakseen Jeesuksen, joka yhä viipyi samassa paikassa, talolta jonkin matkan päässä, jossa Martta oli hänet ensiksi kohdannut. Kun Marian seurassa olevat ystävät, jotka koettivat lohduttaa häntä, näkivät hänen nousevan nopeasti paikaltaan ja menevän ulos, he seurasivat hänen perässään olettaessaan hänen olevan menossa haudalle itkemään.
Monet paikallaolijoista olivat Jeesuksen katkeria vihamiehiä. Juuri siitä syystä Martta olikin tullut ulos tapaamaan häntä ilman kenenkään seuraa, ja se oli myös syynä siihen, miksi hän meni salaa sisälle kertomaan Marialle, että Jeesus oli tätä kysellyt. Vaikka Martta kiihkeästi halusikin tavata Jeesuksen, hän tahtoi myös välttää kaikkia mahdollisia ikävyyksiä, jotka saattaisivat seurata, jos Jeesus yht'äkkiä ilmestyisi keskelle suurta joukkoa hänen jerusalemilaisvihamiehiään. Martan aikomuksena oli ollut jäädä heidän ystäviensä seuraan siksi aikaa, kun Maria menisi tervehtimään Jeesusta, mutta tässä hän epäonnistui, sillä nämä kaikki seurasivat Mariaa, ja niin he äkkiarvaamatta huomasivatkin olevansa Mestarin edessä.
Martta johdatti Marian Jeesuksen luo, ja Mestarin nähdessään Maria vaipui tämän jalkojen juureen huudahtaen: "Jospa vain olisit ollut täällä, niin veljeni ei olisi kuollut!" Ja kun Jeesus näki, kuinka he kaikki surivat Lasaruksen kuolemaa, sääli sai hänen sielunsa liikuttumaan.
Kun surijat näkivät Marian menneen tervehtimään Jeesusta, he vetäytyivät vähän matkan päähän, samalla kun sekä Martta että Maria puhuivat Mestarin kanssa ja saivat kuulla lisää lohdutuksen sanoja sekä kehotuksen pitää yllä lujaa uskoa Isään ja tyytyä täydelleen siihen, mikä on Jumalan tahto.
Jeesuksen ihmismieltä liikutti voimakkaasti
taistelu, joka oli käynnissä yhtäältä hänen Lasarusta ja turvattomiksi jääneitä
sisaria kohtaan tuntemansa rakkauden ja toisaalta sen ylenkatseen ja
halveksunnan välillä, jota hän tunsi muutamien paikalla olevien epäuskoisten ja
murhaa mielessään hautovien juutalaisten toimeenpanemaa ulkokohtaista
kiintymyksen näyttelemistä kohtaan. Jeesusta närkästytti ärtymykseen asti
muutamien ystäviksi julistautuvien osoittama pakotettu ja ulkokohtainen
Lasaruksen sureminen, varsinkin kun tähän valheelliseen suruun liittyi heidän
sydämessään niin peräti paljon kitkerää vihamielisyyttä Jeesusta itseään
kohtaan. Jotkut näistä juutalaisista olivat kuitenkin suremisessaan
vilpittömiä, sillä he olivat perheen todellisia ystäviä.
Käytettyään surijoilta sivussa muutaman
hetken Martan ja Marian lohduttamiseen Jeesus kysyi heiltä: "Minne olette
hänet laskeneet?" Silloin Martta sanoi: "Tule katsomaan." Ja
astellessaan hiljaisuuden vallitessa kummankin surevan sisaren jäljessä Mestari
[sivu 1844]
itki. Kun heidän jäljessään kulkevat
ystävälliset juutalaiset näkivät hänen kyynelensä, yksi heistä sanoi:
"Katsokaa, kuinka hän häntä rakasti. Eikö hän, joka avasi sokean silmät,
olisi kyennyt estämään tämän miehen kuoleman?" Sillä hetkellä he seisoivat
jo perhehaudan edessä. Se oli pieni luonnon muovaama luola tai onkalo,
kymmenisen metriä korkean kallioseinämän kupeessa puutarhapalstan perimmäisessä
nurkassa.
Ihmismielille on vaikea selittää, miksi
Jeesus oikeastaan itki. Vaikka käytettävissämme ovat rekisterimerkinnät
toisiinsa kietoutuvista inhimillisistä emootioista ja jumalallisista
ajatuksista sellaisina kuin ne ovat tallentuneet Personoidun Suuntaajan
mieleen, emme silti ole näiden emotionaalisten ilmiöiden todellisesta syystä
täysin varmoja. Tunnemme houkutusta uskoa, että Jeesuksen itkun syynä olivat
monetkin hänen mielessään tuona hetkenä risteilleet ajatukset ja tunteet. Näitä
olivat muun muassa:
1. Hän tunsi aitoa ja osaaottavaa myötätuntoa
Marttaa ja Mariaa kohtaan; hän tunsi todellista ja syvää inhimillistä hellyyttä
näitä veljensä menettäneitä sisaria kohtaan.
2. Hänen mieltään hämmensi surijalauman
läsnäolo; jotkut näistä vilpittömiä, toiset pelkkiä teeskentelijöitä. Häntä
harmistuttivat aina tällaiset ulkonaiset suremisnäytökset. Hän tiesi, että
sisaret rakastivat veljeään ja että he luottivat uskovien eloonjäämiseen.
Tällaiset ristiriitaiset tuntemukset saattavat ehkä selittää, miksi hän nyyhki,
kun he tulivat hautakammion lähelle.
3. Lasaruksen palauttaminen kuolevaisten
elämän piiriin tosiaankin emmitytti häntä. Lasaruksen sisaret toki tarvitsivat
veljeään, mutta Jeesusta suretti se, että hänen olisi kutsuttava ystävänsä
takaisin kokemaan katkeraa vainoa, jota hän hyvin tiesi Lasaruksen joutuvan
kestämään sen seurauksena, että hän tulisi olemaan Ihmisen Pojan kaikista
suurimman voimanosoituksen kohde.
Ja tässä yhteydessä saamme kertoa erään mielenkiintoisen ja valaisevan tosiseikan: Vaikka tämä kertomus eteneekin ikään kuin kysymyksessä olisi näennäisesti luonnollinen ja normaali tapahtuma ihmisten elämänkulun puitteissa, siinä on kuitenkin joitakin varsin kiinnostavia sivupiirteitä. Vaikka viestintuoja meni Jeesuksen luo sunnuntaina kertoen hänelle Lasaruksen sairaudesta ja vaikka Jeesus lähetti sanan, jonka mukaan se "ei ollut kuolemaksi", hän samalla kuitenkin meni itse henkilökohtaisesti Betaniaan ja jopa kysyi sisarilta: "Minne olette hänet laskeneet?" Jos kohta tämä kaikki tuntuukin viittaavan siihen, että Mestari eteni siten kuin tämän elinpiirin puitteissa menetellään ja ihmismielen rajallisen tietämyksen mukaisesti, universumin arkistot paljastavat kuitenkin Jeesuksen Personoidun Suuntaajan antaneen määräykset Lasaruksen Ajatuksensuuntaajan viivyttämisestä tällä planeetalla määräämättömän ajan Lasaruksen kuoleman jälkeen ja tämän määräyksen tulleen kirjatuksi täsmälleen viisitoista minuuttia ennen kuin Lasarus henkäisi viimeisen kerran.
Tiesikö Jeesuksen jumalallinen mieli jo ennen
Lasaruksen kuolemaa, että hän herättäisi tämän kuolleista? Sitä emme tiedä.
Tiedämme vain sen, minkä tässä yhteydessä kirjaan merkitsemme.
Monet Jeesuksen vihamiehistä tunsivat houkutusta virnuilla hänen kiintymyksenosoituksilleen, ja he sanoivat toisilleen: "Jos hän nyt noin suuressa arvossa tätä miestä piti, miksi hän odotteli näin kauan ennen kuin tuli Betaniaan? Jos hän on, mitä hänestä väitetään, miksei hän pelastanut rakasta ystäväänsä? Mitä hyvää siinä on, että hän parantelee muukalaisia Galileassa, mutta ei kykene pelastamaan niitä, joita rakastaa?" Ja monilla muillakin tavoilla he pitivät pilkkanaan ja vähättelivät Jeesuksen opetuksia ja tekoja.
Ja niin puoli kolmen maissa tuona
torstai-iltapäivänä tässä Betanian pikkukylässä näyttämö oli valmiina sitä
varten, että sillä esitettäisiin suurin kaikista Nebadonin Mikaelin maiseen
toimintaan liittyneistä teoista, suurenmoisin
[sivu 1845]
hänen lihallishahmoisen inkarnoitumisensa aikaisista jumalallisen vallan julkituonneista, sillä hänen oma kuolleistanousunsa tapahtui vasta, kun hän jo oli vapautunut kuolevaisen ilmiasun kahleista.
Eipä osannut Lasaruksen haudan äärelle kerääntynyt pieni väkijoukko arvata, että käden ulottuvilla oli valtava kertymä kaikkiin luokkiin kuuluvia taivaallisia olentoja, jotka olivat Jeesuksen Personoidun Suuntaajan määräyksestä Gabrielin johdolla kokoontuneet paikalle ja jotka nyt odotuksesta väristen olivat valmiita täyttämään, mitä heidän rakastamansa Hallitsija käskisi.
Kun Jeesus lausui nämä käskysanat: "Ottakaa kivi pois", paikalle kokoontuneet taivaalliset joukot valmistautuivat esittämään sen draaman, jossa Lasarus nousee kuolleista kuolevaisen olennon lihallisessa hahmossa. Tämänmuotoiseen kuolleistaheräämiseen liittyy toimeenpanovaikeuksia, jotka ylittävät moninkertaisesti sen tavallisen menetelmän, jolla kuolevaiset olennot morontiahahmossa herätetään kuolleista, ja siihen vaaditaan paljon enemmän taivaallisia persoonallisuuksia ja paljon suurempaa universumivalmiuksien organisointia.
Kuultuaan Jeesuksen äskeisen käskyn, joka määräsi vierittämään kiven pois haudan suulta, Martta ja Maria joutuivat ristiriitaisten tunteiden valtaan. Maria toivoi, että tarkoituksena olisi Lasaruksen kuolleistaherättäminen, mutta Marttaa, vaikka hän tiettyyn määrään saakka jakoikin sisarensa uskon, vaivasi enemmän pelko, ettei Lasarus olisi ulkonaisesti siinä kunnossa, että häntä sopisi esitellä Jeesukselle, apostoleille ja heidän ystävilleen. Martta sanoi: "Täytyykö meidän vierittää kivi pois? Veljeni on nyt ollut neljä päivää kuolleena, joten ruumiin mätäneminen on tähän hetkeen mennessä jo alkanut." Martta sanoi näin myös siitä syystä, ettei hän ollut varma, miksi Mestari oli pyytänyt kiven poistettavaksi; hän ajatteli Jeesuksen ehkä haluavan vain nähdä Lasarus viimeisen kerran. Martan suhtautuminen ei ollut vakaata ja ailahtelematonta. Kun he epäröivät vierittää kiven pois, Jeesus sanoi: "Enkö alun alkaen sanonut teille, ettei tämä sairaus ollut kuolemaksi? Enkö ole tullut täyttämään lupaustani? Ja enkö luoksenne tultuani sanonut, että jos vain uskoisitte, näkisitte Jumalan kunnian? Minkä tähden epäilette? Kuinka kauan vielä kestää ennen kuin uskotte ja tottelette?"
Jeesuksen lausuttua nämä sanat hänen
apostolinsa tarttuivat auliiden naapureiden avustamina kiveen ja vierittivät
sen sivuun haudan suulta.
Juutalaisten keskuudessa eli yleisenä uskomus, jonka mukaan sappipisara kuoleman enkelin miekankärjessä alkoi vaikuttaa kolmannen päivän lopulla niin, että se toimi täydellä voimallaan neljäntenä päivänä. Heidän käsityksensä mukaan ihmisen sielu saattoi viipyä haudan lähettyvillä kolmannen päivän loppuun saakka ja koettaa saada kuollutta ruumista henkiin; mutta he uskoivat lujasti, että ennen kuin neljännen päivän aamu valkeni, tällainen sielu oli jo jatkanut matkaansa täältä poistuneiden sielujen olinpaikkaan.
Nämä uskomukset ja käsitykset vainajista ja
vainajien hengen poistumisesta olivat omiaan saamaan kaikki tuolla hetkellä
Lasaruksen haudalla läsnä olevat ja sittemmin kaikki, jotka saattaisivat kuulla
siitä, mitä kohta oli tapahtuva, mielessään vakuuttuneiksi siitä, että tämä oli
todellakin ja totisesti tapaus, jossa ihminen herätettiin kuolleista, ja että
sen suoritti henkilökohtaisin toimin hän, joka julisti olevansa
"kuolleistanousu ja elämä."
2. LASARUKSEN KUOLLEISTAHERÄÄMINEN
Tämän puolen viidettäkymmenestä kuolevaisesta
koostuvan seurueen seistessä hautakammion edessä he kykenivät hämärästi
näkemään liinasiteisiin käärityn Lasaruksen hahmon, joka lepäsi hautaholvin
oikeanpuoleisessa alemmassa seinäsyvennyksessä. Kun nämä maan luodut siinä
seisoivat
[sivu 1846]
miltei rikkumattoman hiljaisuuden vallitessa, valtava taivaallisten olentojen joukko oli siirtynyt paikoilleen ollakseen valmiina noudattamaan toimintakäskyä, sitten kun heidän komentajansa Gabriel sen antaisi.
Jeesus loi katseensa ylös sanoen: "Isä, olen kiitollinen siitä, että kuulit pyyntöni ja suostuit siihen. Tiedän, että sinä kuulet minua aina, mutta näiden takia, jotka seisovat tässä kanssani, puhun sinulle näin, jotta he uskoisivat, että sinä olet lähettänyt minut tähän maailmaan, ja jotta he tietäisivät, että sinä toimit kanssani siinä, mitä me kohta teemme." Ja kun hän oli rukoillut, hän huusi lujalla äänellä: "Lasarus, tule esiin!"
Vaikka nämä ihmistarkkailijat pysyivät liikkumatta, koko valtava taivaallinen varusjoukko oli liikkeessä ja pani kuuliaisesti yhteistoimin täytäntöön Luojan käskyä. Maan ajanlaskun mukaan täsmälleen kahdentoista sekunnin kuluttua Lasaruksen siihen asti eloton hahmo alkoi liikkua ja nousi hetken kuluttua istualleen saman kivihyllyn reunalle, jolla se oli levännyt. Lasaruksen ruumis oli ylt'ympäriinsä hautavaatteiden peitossa, ja hänen kasvojaan peitti hikiliina. Ja kun hän nousi -- elävänä -- seisomaan heidän edessään, Jeesus sanoi: "Päästäkää hänet siteistä ja antakaa hänen mennä."
Apostoleja sekä Marttaa ja Mariaa lukuun ottamatta kaikki pakenivat talolle. He olivat kauhusta kalpeita ja ihmetyksen vallassa. Vaikka jotkut vielä jäivätkin paikalle, monet kiiruhtivat kuitenkin kotiinsa.
Lasarus tervehti Jeesusta ja apostoleja ja
kysyi käärinliinojen tarkoitusta ja sitä, miksi hän oli herännyt puutarhassa.
Jeesus ja apostolit vetäytyivät sivummalle siksi aikaa, kun Martta kertoi
Lasarukselle tämän kuolemasta, hautaamisesta ja kuolleistaheräämisestä. Martan
oli selitettävä Lasarukselle, että tämä oli kuollut sunnuntaina ja että hänet
oli saatettu takaisin elämään nyt torstaina, sillä Lasaruksella ei ollut ollut
mitään ajantajua siitä alkaen, kun hän vaipui kuolon uneen.
Lasaruksen astuessa ulos haudasta Jeesuksen
Personoitu Suuntaaja, joka oli nyt kaltaistensa päällikkö tämän
paikallisuniversumin piirissä, antoi Lasaruksen entiselle Suuntaajalle, joka
tuolla hetkellä odotti palvelumääräystä, käskyn ottaa uudelleen sijansa
kuolleistaherätetyn miehen mielessä ja sielussa.
Sitten Lasarus meni Jeesuksen luo ja
polvistui sisariensa rinnalla Mestarin jalkojen juureen kiittääkseen ja
ylistääkseen Jumalaa. Lasarusta kädestä tarttuen Jeesus nosti hänet seisomaan
ja sanoi: "Poikani, sen mitä on tapahtunut sinulle, tulevat kokemaan myös
kaikki, jotka uskovat tämän evankeliumin, paitsi että heidän on määrä herätä
kuolleista paljon loisteliaammassa hahmossa. Tulet olemaan elävä todistus
lausumastani totuudesta: Minä olen kuolleistanousu ja elämä. Mutta menkäämme
nyt kaikki sisälle taloon ja nauttikaamme ravintoa tämän fyysisen ruumiimme
tarpeiksi."
Kun he kulkivat taloa kohti, Gabriel lähetti
pois paikalle kerääntyneen taivaallisen varusväen ylimääräiset ryhmät samalla,
kun hän merkitsi kirjoihin ensimmäisen -- ja viimeisen -- Urantialla sattuneen
tapauksen, jossa kuolevainen luotu oli herätetty kuolleista jo kuolleen
fyysisen ruumiin hahmossa.
Lasarus pystyi vaivoin käsittämään, mitä oli tapahtunut. Hän tiesi olleensa varsin sairas, mutta hän kykeni muistamaan vain, että oli vaipunut uneen ja että hänet oli herätetty. Milloinkaan hän ei kyennyt kertomaan mitään näistä neljästä haudassa viettämästään päivästä, sillä hän oli ollut täysin tiedoton. Kuolonunta nukkuvien kannalta aika ei ole olemassa.
Vaikka monet tämän voimallisen teon
seurauksena uskoivat Jeesukseen, toiset taas vain paaduttivat sydämensä entistä
lujemmin hänet torjuakseen. Seuraavan päivän puoleenpäivään mennessä tämä
tarina oli levinnyt kaikkialle Jerusalemiin. Kymmenet miehet ja naiset menivät
Betaniaan katsomaan Lasarusta ja keskustelemaan hänen kanssaan, ja hätääntyneet
ja suunniltaan joutuneet
[sivu 1847]
fariseukset kutsuivat kiireesti koolle
sanhedrinin päättääkseen, mitä näiden uusien tapahtumien johdosta tulisi tehdä.
Vaikka tämän kuolleista herätetyn miehen
muodossa saatu todistusaineisto omalta osaltaan suuresti lujitti riviuskovien
luottamusta valtakunnan evankeliumiin, sillä ei kuitenkaan ollut juuri mitään
vaikutusta Jerusalemin uskonnollisten johtajien ja vallanpitäjien
asennoitumiseen, paitsi että se joudutti heidän päätöstään saattaa Jeesus
turmioon ja pysäyttää hänen toimintansa.
Kello yhden aikoihin seuraavana päivänä eli perjantaina sanhedrin kokoontui taas käsittelemään kysymystä: "Mitä meidän pitäisi tehdä Jeesus Nasaretilaisen suhteen?" Yli kaksi tuntia jatkuneen keskustelun ja katkeran kiistelyn jälkeen muuan fariseus esitti päätöslauselman, jossa vaadittiin Jeesuksen välitöntä kuolemaa, jossa julistettiin Jeesuksen olevan uhka koko Israelille ja joka virallisesti, ilman oikeudenkäyntiä ja vastoin koko siihenastista oikeuskäytäntöä sitoi sanhedrinin kädet niin, ettei se voisi päättää muusta kuin kuolemantuomiosta.
Kerran toisensa jälkeen tämä juutalaisjohtajien kunnianarvoisa elin oli määrännyt, että Jeesus oli pidätettävä ja tuotava oikeuden eteen vastaamaan jumalanpilkka- ja lukuisiin muihin syytöksiin juutalaisten pyhän lain halveksimisesta. Kerran aikaisemmin he olivat menneet niinkin pitkälle, että olivat antaneet julistuksen, jonka mukaan Jeesuksen olisi kuoltava, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun sanhedrin pöytäkirjoihin merkiten halusi, ennen kuin oikeudenkäyntiä edes oli pidetty, määrätä hänen kuolemantuomionsa. Mutta tämä päätöslauselma ei tullut äänestykseen, sillä neljätoista sanhedrinin jäsentä jätti yhtenä joukkona eronpyynnön, kun tällaista ennenkuulumatonta toimenpidettä ehdotettiin. Vaikkei näitä eronpyyntöjä lähes kahteen viikkoon virallisesti käsiteltykään, tämä neljätoistajäseninen ryhmä vetäytyi tuona päivänä pois sanhedrinistä istumatta neuvostossa enää koskaan. Näitä eronpyyntöjä myöhemmin käsiteltäessä neuvostosta ajettiin ulos vielä viisi jäsentä, sillä heidän toverinsa uskoivat heidän omaavan ystävällisiä tunteita Jeesusta kohtaan. Näiden yhdeksäntoista miehen häätämisen jälkeen sanhedrin saattoi kuulustella Jeesusta ja tuomita hänet jäsenten pitäessä keskenään yhtä tavalla, joka läheni yksimielisyyttä.
Seuraavalla viikolla Lasarus ja hänen sisarensa kutsuttiin sanhedrinin eteen. Kun heidän todistajanlausuntonsa oli kuultu, mitään epäilystä ei enää voinut olla siitä, että Lasarus oli herätetty kuolleista. Vaikka sanhedrinin pöytäkirjat itse asiassa myönsivät Lasaruksen kuolleistaheräämisen todeksi, asiakirjaan liitettiin silti päätöslauselma, jonka mukaan tämän samoin kuin kaikkien muidenkin Jeesuksen suorittamien ihmeiden takana oli perkeleiden ruhtinaan voima, ja Jeesuksen julistettiin olevan liitossa tuon ruhtinaan kanssa.
Olipa hänen ihmeitä tekevän voimansa lähde mikä tahansa, nämä juutalaisjohtajat olivat vakuuttuneita siitä, ettei kestäisi kauan, ennen kuin tavallinen rahvas viimeistä myöten uskoisi häneen, ellei häntä välittömästi pysäytettäisi; ja lisäksi siitä, että roomalaisviranomaisten suhteen ilmenisi vakavia hankaluuksia, koska niin monet hänen uskovistaan pitivät häntä Messiaana, Israelin vapahtajana.
Juuri tässä samassa sanhedrinin kokouksessa ylipappi Kaiafas lausui ensi kerran sittemmin monet kerrat toistelemansa vanhan juutalaisen ajatelman: "On parempi, että yksi mies kuolee, kuin että koko yhteisö menehtyy."
Vaikka Jeesukselle oli välitetty varoitus
siitä, mitä sanhedrin tuona synkkänä perjantai-iltapäivänä toimitti, hän ei
ollut siitä milläänsäkään vaan jatkoi ystävien seurassa lepoaan sapatin yli
Beetfagen pikkukylässä Betanian lähellä. Varhain sunnuntaiaamuna Jeesus ja
apostolit kokoontuivat sopimuksen mukaan Lasaruksen kotiin, ja Betanian perheen
hyvästeltyään he lähtivät matkaan mennäkseen takaisin Pellan leirille.
[sivu 1848]
Matkalla Betaniasta Pellaan apostolit esittivät Jeesukselle monia kysymyksiä, joihin kaikkiin Mestari auliisti vastasi, paitsi sellaisiin kysymyksiin, jotka puuttuivat vainajien kuolleistaheräämisen yksityiskohtiin. Sellaiset ongelmat ylittivät hänen apostoliensa käsityskyvyn, ja siksi Mestari kieltäytyi keskustelemasta näistä kysymyksistä heidän kanssaan. Koska he olivat poistuneet Betaniasta salaa, heidän seurassaan ei ollut muita. Sen vuoksi Jeesus tarttui tilaisuuteen puhuakseen kymmenelle apostolille monista sellaisista asioista, joiden hän ajatteli valmistavan heitä kohta edessä olevia koetuksen aikoja varten.
Apostolien mielessä kävi valtava myllerrys,
ja he käyttivät melkoisesti aikaa keskustelemalla äskettäisistä kokemuksistaan
siltä osin kuin ne liittyivät kysymykseen rukouksesta ja rukoukseen
vastaamisesta. He kaikki muistivat, mitä Jeesus oli Filadelfiassa lausunut Betaniasta
saapuneelle viestintuojalle. Hänhän oli tuolloin selkeästi sanonut: "Tämä
sairaus ei todellisuudessa ole kuolemaksi." Ja kuitenkin Lasarus tästä
lupauksesta huolimatta kiistämättä kuoli. Koko tuon päivän ajan he ottivat
tavan takaa keskustelun kohteeksi tämän kysymyksen, kysymyksen rukoukseen
vastaamisesta.
Jeesuksen
vastauksista heidän moniin kysymyksiinsä on tehtävissä seuraava yhteenveto:
1. Rukous on
sitä, mitä finiittinen mieli tuo esille pyrkiessään lähestymään Infiniittistä.
Sen vuoksi rukouksen rakentamista pakostakin rajoittavat finiittisen olennon tietämys,
viisaus ja ominaisuudet. Samalla tavoin täytyy myös vastauksen pakostakin olla
riippuvainen Infiniittisen näkemyksestä, tavoitteista, ihanteista ja
ominaisuuksista. Milloinkaan ei voida havaita, että rukouksen esittämisen ja
siihen osoitetun täysimääräisen hengellisen vastauksen vastaanottamisen välillä
olisi aineellisista ilmiöistä koostuva katkeamaton jatkuvuus.
2. Milloin
näyttää, ettei rukoukseen vastata, vastauksen viipyminen merkitsee usein
sitäkin parempaa vastausta, vaikkakin vastausta, jota jostakin syystä kovasti
viivytetään. Kun Jeesus sanoi, ettei Lasaruksen sairaus todellisuudessa ollut
kuolemaksi, tämä oli ollut kuolleena jo yksitoista tuntia. Yhdeltäkään
vilpittömältä rukoukselta ei evätä vastausta, paitsi kun korkeampi, hengellisen
maailman näkökulma on keksinyt paremman vastauksen, eli vastauksen, joka
täyttää sen, mitä ihmisen henki anoo, erotukseksi siitä, mitä ihmisen pelkkä
mieli rukoilee.
3. Milloin on
niin, että ajallisuudessa esitetyt rukoukset ovat hengen alullepanemia ja
uskossa julki tuotuja, ne ovat useinkin niin laaja-alaisia ja kaiken kattavia,
että niihin on mahdollista antaa vastaus vasta ikuisuudessa; finiittinen pyyntö
on joskus niin täynnä Infiniittisen tavoittelua, että vastaamista on pitkän
aikaa lykättävä odottamaan riittävän vastaanottokyvyn luomista; uskosta
kumpuava rukous saattaa olla niin kaiken kattava, että vastaus siihen on
saatavissa vasta Paratiisissa.
4. Kuolevaisen
olennon mielen esittämään rukoukseen annettavat vastaukset ovat usein senluontoisia,
että ne voidaan ottaa vastaan ja tiedostaa vasta, kun tämä samainen rukoileva
mieli on saavuttanut kuolemattomuuden. Aineellisen olennon esittämään
rukoukseen voidaan monissakin tapauksissa vastata vasta asianomaisen yksilön
edistyttyä henkitasolle.
5. Jumalaa
tuntevan henkilön rukous saattaa tietämättömyydestä johtuen olla niin
vääristynyt ja taikauskoisuudesta johtuen niin muotopuoli, että siihen
vastaaminen olisi mitä suurimmassa määrin epätoivottavaa. Silloin pitää
välittäjinä toimivien henkiolentojen siinä määrin tulkita tätä rukousta, ettei
rukoilija vastauksen saapuessa ensinkään enää tunnista sitä vastaukseksi omaan
rukoukseensa.
6. Kaikki oikeat
rukoukset osoitetaan hengellisille olennoille, ja tällaisiin pyyntöihin tulee
vastata hengellisin termein, ja kaikkien tällaisten vastausten täytyy koostua
hengellisistä realiteeteista. Henkiolennot eivät voi antaa aineellisia
vastauksia edes aineellisten olentojen
[sivu 1849]
esittämiin
henkisiin pyyntöihin. Aineelliset olennot voivat rukoilla tuloksellisesti vain,
kun he "rukoilevat hengessä".
7. Yksikään
rukous ei voi toivoa vastausta, ellei se ole hengestä syntynyt ja uskon
kasvattama. Vilpitön uskosi antaa ymmärtää, että olet itse asiassa jo etukäteen
myöntänyt rukouksesi kuulijoille täyden oikeuden vastata pyyntöihisi sen
verrattoman viisauden ja sen jumalallisen rakkauden mukaisesti, joista uskosi
antaa sen kuvan, että ne toimivat niiden olentojen liikkeelle panevana voimana,
joille rukouksesi esität.
8. Lapsi toimii
aina oikeuksiensa puitteissa rohjetessaan esittää pyynnön vanhemmalleen; ja
vanhempi toimii aina niiden velvollisuuksien puitteissa, jotka kuuluvat
vanhemmalle suhteessa kypsymättömään lapseen, kun hänen lapseen verrattuna
suurempi viisautensa vaatii viivyttämään ja muokkaamaan vastausta lapsen
rukoukseen, sen osiin jakamista tai sen yläpuolelle nousemista tahi sen
siirtämistä hengellisen ylösnousemuksen toiseen vaiheeseen.
9. Älä epäröi
esittää henkikaipuusta kertovia rukouksia; älä epäile, ettetkö saisi vastausta
pyyntöihisi. Nämä vastaukset ovat tallessa, ne odottavat, että saavutat ne
tulevaisuuteen kuuluvat ja aktuaalista kosmista etenemistä merkitsevät
hengelliset tasot, joko tässä maailmassa tai muissa maailmoissa, joilla sinun
käy mahdolliseksi tiedostaa ja omaksua nämä kauan odottaneet vastaukset
aikaisempiin, mutta väärin ajoitettuihin pyyntöihisi.
10. Kaikki aidot
hengestä syntyneet pyynnöt saavat varmasti vastauksen. Pyytäkää, niin saatte.
Mutta teidän tulisi muistaa olevanne ajallisuuden ja avaruuden edistyviä
luotuja; siksi teidän täytyy siinä kokemuksessanne, jolloin henkilökohtaisesti
otatte vastaan täysimääräiset vastaukset moninaisiin rukouksiinne ja
pyyntöihinne, ottaa alinomaa huomioon ajallisuuden ja avaruuden vaikutus.
Ollessaan monien vilpittömien uskovien ja lukemattomien uteliaiden ihmisten mielenkiinnon kohde Lasarus pysytteli kotona Betaniassa aina Jeesuksen ristiinnaulitsemisen viikkoon saakka, jolloin häntä varoitettiin siitä, että sanhedrin oli päättänyt hänen kuolemastaan. Juutalaisten vallanpitäjät olivat päättäneet pysäyttää Jeesuksen opetuksen enemmän leviämisen, ja Jeesuksen surmaamisen he arvioivat aivan oikein hyödyttömäksi, mikäli he sallisivat Lasaruksen, joka edusti suurinta saavutusta hänen tekemiensä ihmeiden joukossa, elää ja toimia todistuksena siitä, että Jeesus oli herättänyt hänet kuolleista. Lasarus oli nyt jo saanut kärsiä heidän taholtaan katkeraa vainoa.
Ja niin Lasarus jätti hätäiset jäähyväiset sisarilleen Betaniassa ja pakeni Jerikon kautta Jordanin tuolle puolen, eikä hän suonut itselleen montakaan lepohetkeä ennen kuin oli saapunut Filadelfiaan. Lasarus tunsi hyvin Abnerin, ja Filadelfiassa hän tunsi olevansa turvassa häijyn sanhedrinin murhanhimoisilta vehkeilyiltä.
Pian tämän jälkeen Martta ja Maria luopuivat Betanian maatilastaan ja liittyivät veljensä seuraan Pereassa. Sillä välin Lasaruksesta oli tullut Filadelfian seurakunnan rahastonhoitaja. Hän asettui tukemaan voimakkaasti Abneria tämän kiistellessä Paavalin ja Jerusalemin seurakunnan kanssa, ja lopulta hän 67-vuotiaana kuoli samaan sairauteen, joka jo oli vienyt hänet nuorempana miehenä hautaan Betaniassa.