[sivu
1355]
JEESUKSEN VARHAISLAPSUUS
BEETLEHEMISSÄ vietetyn ajan
epävarmuustekijöistä ja huolenaiheista johtuen Maria vieroitti vauvan vasta,
kun he olivat saapuneet turvallisesti Aleksandriaan, jossa perhe kykeni
asettumaan normaaleihin elämänoloihin. He asuivat sukulaistensa luona, eikä
Joosefilla ollut mitään vaikeuksia huolehtia perheestään, sillä hän sai työtä
pian heidän perille tulonsa jälkeen. Hän pääsi useiksi kuukausiksi kirvesmiehen
töihin ja kohosi sittemmin suuren työmiesryhmän etumieheksi erään tuolloin
rakenteilla olleen julkisen rakennuksen työmaalla. Tästä uudesta kokemuksesta
hän sai ajatuksen ryhtyä urakoitsijaksi ja rakentajaksi sitten, kun he olisivat
taas Nasaretissa.
Kaikki nämä alkuvuodet, kun Jeesus vielä oli avuton pikkulapsi, Maria oli jatkuvasti ja yhtä mittaa varuillaan, jottei hänen lapselleen vain tapahtuisi mitään, joka vaarantaisi tämän hyvinvoinnin tai jollakin tavoin häiritsisi lapsen tulevaa tehtävää maan päällä. Kukaan äiti ei omistautunut yhtä paljon lapselleen. Kodissa, jonne Jeesus sattumalta päätyi, oli kaksi muuta suunnilleen hänen ikäistään lasta, ja lähimpiin naapureihin kuului vielä kuusi lasta, jotka olivat kutakuinkin hänen ikäisiään niin, että he soveltuivat hänen leikkitovereikseen. Aluksi Marialla oli taipumusta pitää Jeesus aina lähettyvillään. Hän pelkäsi, että Jeesukselle saattaisi tapahtua jotakin, jos tämän annettaisiin leikkiä puutarhassa muiden lasten kanssa. Mutta sukulaistensa avulla Joosefin onnistui saada Maria vakuuttumaan siitä, että sellaisella menettelyllä Jeesus jäisi ilman sitä hyödyllistä kokemusta, että hän oppisi sopeutumaan ikäistensä lasten seuraan. Ja tajutessaan, että tällainen liioittelevan varjeleva ja tavattoman suojeleva kasvatustapa saattaisi olla omiaan tekemään Jeesuksesta itsetietoisen ja jossakin määrin itsekeskeisen, Maria lopulta suostui sellaiseen järjestelyyn, että salli lupauksen lapsen varttua aivan kuin kuka muu lapsi tahansa, ja vaikka hän tätä päätöstä noudattikin, hän otti kuitenkin asiakseen pitää aina pikkuväkeä silmällä, milloin nämä leikkivät talon ympärillä tai puutarhassa. Lastaan rakastava äiti vain voi tietää, millaista huolta Maria kantoi sydämessään näinä imeväisiän ja varhaislapsuuden vuosina poikansa turvallisuudesta.
Koko heidän Aleksandriassa viettämänsä
kaksivuotisjakson ajan Jeesuksen terveydentila oli hyvä ja hänen kasvunsa
jatkui normaalisti. Muutamia ystäviä ja sukulaisia lukuun ottamatta kenellekään
ei kerrottu Jeesuksen olevan "lupauksen lapsi". Muuan Joosefin
sukulainen paljasti tämän seikan joillekuille Memfiksessä asuville ystävilleen,
jotka olivat muinaisen Ikhnatonin jälkeläisiä, ja pienen
aleksandrialaisuskovien ryhmän kanssa nämä kokoontuivat Joosefin sukulaisen ja
hyväntekijän palatsikotiin vähän ennen nasaretilaisperheen Palestiinaan-paluuta
toivottamaan perheelle menestystä ja osoittamaan lapselle kunnioitustaan.
Paikalle kerääntyneet ystävät lahjoittivat tässä tilaisuudessa Jeesukselle
täydellisen kopion heprealaiskirjoitusten kreikankielisestä käännöksestä. Mutta
tämä juutalaisten pyhien kirjoitusten kopio luovutettiin Joosefin käsiin vasta,
kun sekä hän että Maria olivat lopullisesti kieltäytyneet memfisläisten ja
aleksandrialaisten ystäviensä kutsusta jäädä Egyptiin. Nämä uskovat inttivät,
että kohtalon lapsi kykenisi Aleksandrian asukkaana harjoittamaan huomattavasti
suurempaa vaikutusvaltaa kuin, mihin hän koskaan jollakin tietyllä Palestiinan
paikkakunnalla asuessaan kykenisi.
[sivu 1356]
Nämä suostutteluyritykset viivästyttivät
heidän Palestiinaan-lähtöään niin, että se tapahtui vasta jonkin ajan kuluttua
siitä, kun he olivat kuulleet uutisen Herodeksen kuolemasta.
Joosef ja Maria lähtivät lopulta Aleksandriasta ystävänsä Ezraeonin laivalla, jonka määräsatama oli Joppa, ja he saapuivat tähän satamaan elokuun lopulla vuonna 4 eKr. He menivät suoraa tietä Beetlehemiin, jossa he viipyivät koko syyskuun pitäen neuvoa ystäviensä ja sukulaistensa kanssa siitä, tulisiko heidän jäädä sinne vai palata Nasaretiin.
Maria ei ollut koskaan kokonaan luopunut ajatuksesta, että Jeesuksen pitäisi varttua Beetlehemissä, Daavidin kaupungissa. Joosef ei todellisuudessa uskonut, että heidän pojastaan oli määrä tulla Israelin vapahtajakuningas. Sitä paitsi hän tiesi, ettei hän itse ollut varsinaisesti Daavidin jälkeläinen, vaan että syynä siihen, miksi hänet luettiin Daavidin jälkeläisiin, oli aikoinaan tapahtunut erään hänen esi-isänsä adoptointi Daavidista polveutuvaan sukuhaaraan. Maria tietenkin piti Daavidin kaupunkia kaikkein asianmukaisimpana paikkana, jossa Daavidin valtaistuimen uusi haltijaehdokas voitaisiin kasvattaa, mutta Joosef piti parempana kokeilla onneaan Herodes Antipaan kuin tämän veljen Arkelaoksen kanssa. Hänellä oli pahoja aavistuksia siitä, ettei lapsen olisi Beetlehemissä eikä missään muussakaan Juudean kaupungissa turvallista, ja hän arveli, että Arkelaos noudattaisi Galileassa hallitsevaa Antipasta todennäköisemmin isänsä Herodeksen aikanaan harjoittamaa uhkaavaa politiikkaa. Ja kaikkien mainittujen syiden lisäksi Joosef ei salannut sitä, että hän katsoi lapsen kasvattamisen ja opettamisen kannalta Galilean muita paremmaksi paikaksi, mutta Marian esittämien vastalauseiden kumoamiseen tarvittiin kolme viikkoa.
Lokakuun
ensimmäiseen päivään mennessä Joosef oli saanut Marian ja kaikki heidän
ystävänsä vakuuttuneiksi siitä, että heidän olisi paras palata Nasaretiin. Niin
he lokakuun alussa vuonna 4 eKr lähtivät Beetlehemistä Nasaretiin ja kulkivat
tämän matkan Lyddan ja Skytopoliin kautta. Heidän matkansa alkoi varhain eräänä
sunnuntaiaamuna. Maria ja lapsi ratsastivat heidän vasta hankkimansa
kuormajuhdan selässä, kun Joosef ja viisi mukana seuraavaa sukulaista taas
taittoivat matkaa jalan. Joosefin sukulaiset eivät päästäneet heitä
Nasaretin-matkalle ilman matkaseuraa. He eivät rohjenneet mennä Galileaan Jerusalemin
ja Jordaninlaakson kautta, eivätkä läntiset kulkureitit olleet aivan
turvallisia kahdelle yksinäiselle matkantekijälle, joilla oli alaikäinen lapsi
mukanaan.
Neljäntenä matkapäivänä seurue saapui turvallisesti määränpäähänsä. He saapuivat etukäteen mitään ilmoittamatta Nasaretin kotiinsa, jossa oli yli kolmen vuoden ajan asunut yksi Joosefin avioituneista veljistä. Tämä hämmästyi heidät nähdessään suuresti. Siinä määrin vaivihkaa he olivat toimittaneet asiansa, ettei sen kummemmin Joosefin kuin Mariankaan perhe tiennyt heidän edes lähteneen Aleksandriasta. Seuraavana päivänä Joosefin veli muutti perheineen pois talosta, ja ensimmäistä kertaa sitten Jeesuksen syntymän Maria asettui pienen perheensä kanssa aloilleen nauttimaan elämästä heidän omassa kodissaan. Vajaassa viikossa Joosef sai työtä kirvesmiehenä, ja he olivat äärimmäisen onnellisia.
Heidän Nasaretiin-paluunsa aikoihin Jeesus oli noin kolmen vuoden ja kahden kuukauden ikäinen. Hän oli kaiken tämän matkustelun kestänyt mainiosti ja oli erinomaisen terve ja täynnä lapsekasta riemua ja intoa siitä, että hänellä nyt oli oma paikka, jossa juoksennella ja pitää hauskaa. Mutta hän kaipasi kovin aleksandrialaisten leikkitovereidensa seuraa.
Matkalla Nasaretiin Joosef oli taivuttanut
Marian sille kannalle, että olisi vähemmän viisasta levitellä heidän
galilealaisten ystäviensä ja sukulaistensa keskuuteen sellaista tietoa, että
Jeesus oli lupauksen lapsi. He sopivat, ettei näistä asioista kerrottaisi
kenellekään mitään. Ja he molemmat pitivät tämän lupauksen varsin uskollisesti.
[sivu 1357]
Jeesuksen neljäs elinvuosi oli alusta loppuun normaalin fyysisen kehityksen ja epätavallisen mentaalisen aktiivisuuden aikaa. Tällä välin hän oli jo solminut hyvin läheisen ystävyyssuhteen Jaakob*-nimiseen, suunnilleen hänen ikäiseensä naapurinpoikaan. Jeesus ja Jaakob leikkivät aina mieluusti yhdessä, ja varttuessaan heistä tuli ylimpiä ystäviä ja uskollisia tovereita.
Tämän nasaretilaisperheen elämän seuraava tärkeä tapahtuma oli heidän toisen lapsensa Jaakobin** syntymä huhtikuun 2 päivän varhaisina aamuhetkinä vuonna 3 eKr. Jeesus oli ylen määrin ihastunut ajatuksesta, että hänellä oli pikkuveli, ja hän saattoi seistä tuntikausia vain seuraamassa, mitä tämä vauva elämänsä alkuvaiheessa puuhaili.
Elettiin saman vuoden keskikesää, kun Joosef rakensi pienen työpajan kyläkaivon lähettyville ja vähän matkan päähän karavaanien levähdyspaikasta. Tämän jälkeen hän teki päivisin enää hyvin vähän kirvesmiehen töitä. Hänellä oli työtovereinaan kaksi veljeään ja useita muita käsityöläisiä, joita hän lähetti työmaille jääden itse työpajaan valmistamaan ikeitä ja auroja ja tekemään muita puutöitä. Jonkin verran hän työskenteli myös nahkatöiden, köysi- ja telttakangastöiden parissa. Ja varttuessaan Jeesus, milloin ei ollut koulussa, käytti aikaansa suunnilleen yhtä paljon äitinsä auttamiseen kotiaskareissa kuin siihen, että hän seurasi isänsä työskentelyä työpajassa ja kuunteli samalla maailman neljältä kulmalta saapuvien karavaaninohjaajien ja matkustavaisten keskustelua ja jutustelua.
Tämän vuoden
heinäkuussa, kuukautta ennen kuin Jeesus täytti neljä vuotta, koko Nasaretiin
levisi pahanlaatuinen suolistosairaus, joka tarttui karavaanimatkustajilta.
Vaara, että Jeesus olisi alttiina tämän tautiepidemian tarttumiselle,
hätäännytti Marian niin pahasti, että hän kääräisi molemmat lapsensa nyyttiin
ja pakeni veljensä maalaistaloon. Talo sijaitsi Megiddontien varrella lähellä Saridia,
useita kilometrejä Nasaretista etelään. He palasivat Nasaretiin vasta runsaan
kahden kuukauden kuluttua. Jeesus nautti suuresti tästä ensimmäisestä
kokemuksestaan maatilalla.
Hyvän matkaa
toista vuotta sen jälkeen, kun oli palattu Nasaretiin, Jeesus-poika tuli ikään,
jolloin hän teki ensimmäisen henkilökohtaisen ja täydestä sydämestä lähtevän
moraalisen päätöksensä. Ja silloin hänen luokseen jäi Ajatuksensuuntaaja,
Paratiisin-Isän jumalallinen lahja, joka oli aikaisemmin palvellut Makiventa
Melkisedekin mukana ja saanut tällä tavoin kokemusta siitä, mitä on toimia
kuolevaisen ihmisen yläpuoliselta tasolta olevan olennon inkarnoituman
yhteydessä tämän olennon eläessä kuolevaisen olennon lihallisessa hahmossa.
Tämä tapahtuma sattui helmikuun 11 päivänä vuonna 2 eKr. Jeesus ei ollut yhtään
sen tietoisempi jumalallisen Opastajan tulemisesta kuin ovat olleet ne
miljoonat ja taas miljoonat muut lapset, jotka ennen tuota päivää ja sen
jälkeen ovat samalla tavalla saaneet tällaisen Ajatuksensuuntaajan asumaan
mielessään ja työskentelemään näiden mielten lopulta tapahtuvan
hengellistymisen ja heidän kehittyvän kuolemattoman sielunsa ikuisen
eloonjäämisen hyväksi.
Tuona
helmikuisena päivänä päättyi Universumin Hallitsijoiden välittömästi ja
henkilökohtaisesti harjoittama valvonta siltä osin kuin se liittyi Mikaelin
lapsenhahmoisen inkarnoituman koskemattomuuteen. Tuosta hetkestä alkaen, koko
sen ajan, jonka inkarnoituman ihmishahmoinen kehittyminen jatkui, Jeesuksen
varjelun oli määrä olla tämän hänen sisimmässään asuvan Suuntaajan ja mukaan
liittyvien serafisuojelijoiden vastuulla. Serafien toimintaa täydensi aika
ajoin keskiväliolentojen huolenpito. Nämä oli osoitettu suorittamaan tiettyjä
tarkalleen määriteltyjä tehtäviä heidän planetaaristen esimiestensä antaman
ohjeen mukaisesti.
Jeesus täytti tämän
vuoden elokuussa viisi vuotta, ja tästä syystä sanommekin tätä vuotta hänen
elämänsä viidenneksi (kalenteri)vuodeksi. Mainittuna vuonna, vuonna 2 eKr,
runsas kuukausi ennen viidettä syntymäpäiväänsä, Jeesuksen teki onnelliseksi
se, että hänelle syntyi Mirjam-sisar. Mirjam syntyi heinäkuun 11 päivän yönä.
Seuraavan
[sivu 1358]
päivän iltana
Jeesuksella ja hänen isällään oli pitkä keskustelu tavasta, jolla eri
elollisryhmät syntyvät maailmaan erillisiksi yksilöiksi. Jeesus sai
arvokkaimman osan alkuaikojen opetuksesta vanhemmiltaan, kun nämä vastasivat
hänen harkittuihin ja tutkiviin kyselyihinsä. Joosef ei milloinkaan lyönyt
mitään laimin siinä suhteessa, etteikö hän olisi nähnyt vaivaa ja kuluttanut
aikaa vastatakseen pojan esittämiin lukuisiin kysymyksiin. Viisivuotiaasta aina
kymmenvuotiaaseen saakka Jeesus oli yhtä jatkuvaa kysymysmerkkiä. Vaikk'eivat
Joosef ja Maria aina osanneetkaan vastata hänen kysymyksiinsä, he eivät koskaan
laiminlyöneet sitä, että he keskustelivat täysipainoisesti hänen kyselyihinsä
sisältyvistä asioista ja kaikin mahdollisin tavoin auttoivat häntä hänen
pyrkiessään pääsemään tyydyttävään selvyyteen valppaan mielensä esille
kaivamista ongelmista.
Nasaretiin-paluun
jälkeen talon elämä oli ollut varsin vilkasta, ja Joosefilla oli ollut
tavallistakin enemmän työtä uuden verstaansa rakentamisessa ja liikeyrityksensä
saattamisessa uudelleen alkuun. Hänellä oli puuhaa niin runsaasti, ettei hän
ollut ehtinyt valmistaa Jaakobille edes kehtoa, mutta tämä puute korjattiin
paljon ennen Mirjamin maailmaantuloa niin, että tällä oli varsin mukava kätkyt,
jossa kelliä perhekunnan ihailtavana. Ja Jeesus-lapsi osallistui sydämen
kyllyydestä kaikkiin näihin luonnollisiin ja normaaleihin kotipiirin
kokemuksiin. Hän oli peräti mielissään pikkuveljestään ja vieläkin pienemmästä
sisarestaan ja oli suureksi avuksi Marialle näiden hoitamisessa.
Noiden päivien
ei-juutalaisessa maailmassa ei ollut montakaan kotia, jotka olisivat kyenneet
antamaan lapselle älyllisessä, moraalisessa ja uskonnollisessa mielessä
paremman koulutuksen kuin, mihin Galilean juutalaiskodit kykenivät. Näillä
juutalaisilla oli lastensa kasvattamista ja opettamista varten
järjestelmällinen ohjelma. He jakoivat lapsen elämän seitsemään vaiheeseen:
1. Vastasyntynyt
lapsi, ensimmäisestä päivästä kahdeksanteen.
2. Rintalapsi.
3. Vieroitettu
lapsi.
4. Vaihe, jonka
lapsi on äidistä riippuvainen; vaihe jatkui viidennen ikävuoden loppuun.
5. Lapsen
orastava riippumattomuus, mikä poikien kohdalla tarkoitti kasvatusvastuun siirtymistä
isälle.
6.
Nuoruusikäiset nuorukaiset ja neitoset.
7. Nuoret miehet
ja naiset.
Galilean
juutalaisten keskuudessa äidin oli tapana kantaa vastuu lapsen opettamisesta
viidenteen syntymäpäivään saakka, ja mikäli kysymyksessä oli poikalapsi, siitä
lähtien isää pidettiin vastuullisena tämän opetuksesta. Tämän mukaisesti Jeesus
puheena olevana vuonna siirtyi Galilean juutalaislapsen elämän viidenteen
vaiheeseen, ja niin ollen Maria elokuun 21 päivänä vuonna 2 eKr luovutti hänet
muodollisesti Joosefin huomaan saamaan lisää opetusta.
Vaikka Joosef
nyt ottikin välittömän vastuun Jeesuksen älyllisestä ja uskonnollisesta
opetuksesta, hänen äitinsä oli silti edelleenkin kiinnostunut hänen
kotiopetuksestaan. Maria opetti hänet tuntemaan ja hoitamaan viiniköynnöksiä ja
kukkia, jotka kasvoivat kotipalstaa joka puolelta ympäröivien puutarhamuurien
vierustoilla. Maria järjesti talon katolle (jota kesäisin käytettiin
makuuhuoneena) myös matalia hiekkalaatikoita, joiden hiekkaan Jeesus piirteli
karttoja ja harjoitteli alkuaikoina myös aramean, kreikan ja myöhemmin heprean
kirjoittamista, sillä aikanaan hän oppi lukemaan, kirjoittamaan ja puhumaan
sujuvasti kaikkia kolmea kieltä.
Jeesus näytti
olevan fyysisesti kutakuinkin täydellinen lapsi, ja mentaalisessa ja emotionaalisessa
mielessä hänen kehityksensä jatkui normaalisti. Tämän viidennen
(kalenteri)vuotensa lopulla hän kärsi lievästä ruoansulatushäiriöstä.
Kysymyksessä oli hänen ensimmäinen, jos kohta vähäinen, sairautensa.
[sivu 1359]
Vaikka Joosef ja Maria usein keskustelivatkin vanhimman
lapsensa tulevaisuudesta, olisit sinä, jos silloin olisit ollut siellä, pannut
merkille vain, että varttumassa oli normaali, terve, huoleton, mutta
äärimmäisen tiedonhaluinen tuohon aikaan ja paikkaan kuuluva lapsi.
3. KUUDENNEN VUODEN TAPAHTUMAT
(1 eKr)
Äitinsä
auttamana Jeesus oli jo oppinut aramean kielen galilealaisen murteen, ja nyt
hänen isänsä ryhtyi opettamaan hänelle kreikkaa. Maria puhui kreikkaa vain
vähäsen, mutta Joosef puhui sujuvasti sekä arameaa että kreikkaa.
Kreikanopintojen oppikirjana käytettiin sitä heprealaiskirjoitusten jäljennöstä
-- täydellistä lain ja profeettojen laitosta, johon kuuluivat myös psalmit --,
jonka he olivat saaneet lahjaksi Egyptistä-lähdön hetkellä. Koko Nasaretissa
oli vain kaksi täysimittaista kreikankielisten kirjoitusten kopiota, ja se,
että toinen näistä kopioista oli kirvesmiehen perheen hallussa, teki Joosefin
kodista paikan, jonne monet etsiytyivät, ja näin Jeesuksella oli varttuessaan
tilaisuus tavata miltei loputon määrä hartaita opiskelijoita ja vilpittömiä
totuudenetsijöitä. Ennen vuoden loppua Jeesus oli ryhtynyt pitämään huolta
tästä arvaamattoman kalliista käsikirjoituksesta sitten, kun hänelle oli hänen
kuudentena syntymäpäivänään kerrottu, että pyhän kirjan olivat hänelle
lahjoittaneet aleksandrialaiset ystävät ja sukulaiset. Eikä aikaakaan, kun hän
jo osasi lukea sitä vaivatta.
Jeesus koki
nuoren elämänsä ensimmäisen suuren järkytyksen, kun hän oli vähän vaille
kuusivuotias. Pikkumiehestä oli tuntunut siltä, että hänen isänsä -- tai
ainakin hänen isänsä ja äitinsä yhdessä -- tiesi kaiken. Kuvitelkaapa sen
vuoksi tämän kyselevän lapsen hämmästystä, kun hän kysyi isältään, mikä oli
juuri sattuneen lievän maanjäristyksen syy, ja sai kuulla Joosefin sanovan:
"Poikani, sitä en todellakaan tiedä." Näin alkoi pitkä ja hämmentävä
harhakuvien särkyminen, jonka kuluessa Jeesukselle selvisi, etteivät hänen
maiset vanhempansa olleetkaan kaikkiviisaita eivätkä kaiken tietäviä.
Joosefin
ensimmäisenä ajatuksena oli kertoa Jeesukselle, että maanjäristyksen oli
aiheuttanut Jumala, mutta hetken mietittyään hän päätteli sellaisen vastauksen
antavan välittömästi aiheen uusiin ja entistäkin hämmentävämpiin kysymyksiin.
Jo Jeesuksen varhaisimpien ikävuosien aikana oli varsin vaikeata vastata hänen
fyysisiä ja sosiaalisia ilmiöitä koskeviin kyselyihinsä sanomalla hänelle
ajattelemattomasti, että vastuun kantoi milloin Jumala, milloin perkele.
Vallalla olleen juutalaisten omaksuman uskomuksen mukaisesti Jeesus oli pitkään
taipuvainen hyväksymään opin hyvistä ja pahoista hengistä mentaalisten ja
hengellisten ilmiöiden mahdolliseksi selitykseksi, mutta varsin aikaisessa
vaiheessa hän alkoi epäillä, tokko tällaiset näkymättömät voimat olisivat
vastuussa luonnonmaailman fyysisistä tapahtumista.
Vuoden 1 eKr
alkukesällä ennen kuin Jeesus oli täyttänyt kuutta vuotta, Sakarias, Elisabet
ja heidän poikansa Johannes tulivat käymään Nasaretin perheen luona. Jeesus ja
Johannes viihtyivät hyvin yhdessä tämän heidän muistamansa ensimmäisen tapaamisen
aikana. Vaikk'eivat vierailijat voineetkaan viipyä kuin muutaman päivän,
vanhemmat keskustelivat silti monista asioista, myös poikiensa tulevaisuutta
koskevista suunnitelmista. Vanhempien käydessä keskustelujaan pojat leikkivät
palikoilla hiekkalaatikossa talon katolla ja pitivät hauskaa monella muulla
aidon poikamaisella tavalla.
Tavattuaan
Johanneksen, joka oli kotoisin Jerusalemin lähettyviltä, Jeesus alkoi osoittaa
tavatonta kiinnostusta Israelin historiaa kohtaan ja esittää yksityiskohtaisia
kysymyksiä sapattiriittien, synagogasaarnojen ja vähän väliä vietettyjen
muistojuhlien merkityksestä. Hänen isänsä selitti hänelle kaikkien näiden
juhla-aikojen merkityksen. Ensimmäisenä oli keskitalven juhlavalaistus, joka
kesti kahdeksan päivää.
[sivu 1360]
Se aloitettiin
sytyttämällä yksi kynttilä ensimmäisenä iltana, ja kynttilöiden lukumäärää
lisättiin kunakin iltana yhdellä. Tällä haluttiin muistella temppelin
vihkimistä sen jälkeen, kun Juudas Makkabealainen oli palauttanut voimaan Mooseksen
määräämät palvelusmenot. Seuraavana oli vuorossa alkukevään puurim-juhla, jota
vietettiin Esterin ja hänen toimestaan tapahtuneen Israelin vapautumisen
muistoksi. Sitten seurasi juhlallinen pääsiäinen, jota aikuiset, mikäli suinkin
mahdollista, viettivät Jerusalemissa, kun lapset taas muistivat kotona, ettei
koko viikkoon saanut syödä hapatettua leipää. Myöhemmin oli vuorossa
uutishedelmien juhla, sadonkorjuujuhla, ja viimeisenä, juhlavimpana kaikista,
oli uuden vuoden juhla, sovituksen päivä. Vaikka Jeesuksen nuorelle mielelle
jotkin näistä juhlista ja juhlamenoista olivatkin vaikeasti ymmärrettäviä, hän
pohdiskeli niitä silti vakavasti ja meni sitten täysin rinnoin mukaan
lehtimajanjuhlan iloihin. Se oli koko juutalaiskansan vuotuinen loma-aika, aika,
jolloin he muuttivat ulos lehteviin majoihin ja antautuivat ilonpidon ja
mielihyvän valtaan.
Tämän vuoden
aikana Joosefilla ja Marialla oli vaikeuksia Jeesuksen rukousten suhteen. Hän
piti tiukasti kiinni siitä, että hän puhuisi taivaalliselle Isälleen koko
lailla niin kuin hänellä oli tapana jutella Joosefille, maiselle isälleen. Tämä
poikkeaminen juhlavammista ja kunnioittavammista tavoista pitää yhteyttä
Jumaluuteen oli hänen vanhemmistaan, eritoten hänen äidistään, hieman
kiusallista, mutta mitään keinoa ei ollut suostutella häntä muuttamaan
tapaansa, vaan hän tapasi lausua rukouksensa juuri niin kuin häntä oli
opetettu, minkä jälkeen hän vaatimalla vaati saada "vähän jutella
taivaallisen Isäni kanssa".
Saman vuoden
kesäkuussa Joosef luovutti Nasaretissa sijaitsevan työpajansa veljilleen ja
ryhtyi virallisesti työskentelemään rakennusurakoitsijana. Ennen vuoden loppua
perheen tulot olivat yli kolminkertaistuneet. Köyhyyden ahdinkoa ei
nasaretilaisperhe enää kertaakaan kokenut kuin vasta Joosefin kuoleman jälkeen.
Perhe kasvoi kasvamistaan, ja paljon rahaa käytettiin ylimääräiseen opetukseen
ja matkusteluun, mutta Joosefin tulot kasvoivat aina samaa tahtia menojen
lisääntymisen kanssa.
Muutamat tämän
jälkeen seuranneet vuodet Joosef teki paljon töitä Kaanassa, (Galilean)
Beetlehemissä, Magdalassa, Nainissa, Sepforiissa, Kapernaumissa ja Eendorissa
sekä lisäksi paljon rakennustöitä Nasaretissa ja sen lähistöllä. Kun Jaakobista
tuli kyllin vanha auttamaan äitiään kotiaskareissa ja nuorempien lasten hoitamisessa,
Jeesus oli usein poissa kotoa matkustaen isänsä mukana näihin ympäristön
kaupunkeihin ja kyliin. Jeesus oli tarkka huomioidentekijä, ja näillä kodin
ulkopuolelle suuntautuneilla matkoillaan hän hankki paljon käytännön tietoa.
Hän keräsi uutterasti tietoa ihmisestä ja siitä, miten tämä eli maan päällä.
Puheena olevana
vuonna Jeesus edistyi pitkälle väkevien tunteidensa ja voimakkaiden
mielenliikkeidensä sovittamisessa perheen keskinäisen yhteistyön ja kotikurin
vaatimuksiin. Maria oli rakastava äiti mutta melkoisen ankara kurinpitäjä.
Joosefilla oli kuitenkin monissa suhteissa suurempi vaikutusvalta Jeesukseen,
sillä hänen tapanaan oli istua pojan viereen ja juurta jaksain selittää
todelliset ja pohjimmaiset syyt siihen, miksi oli kaikkien perheenjäsenten
viihtyvyyttä ja rauhaa ajatellen välttämätöntä kurin avulla rajoittaa
henkilökohtaisia mieltymyksiä. Kun tilanne oli Jeesukselle selitetty, hän toimi
aina älyä ja halukkuutta osoittaen vanhempiensa toiveiden ja perheen yhteisten
sääntöjen mukaisesti.
Jeesus käytti
suuren osan joutilaasta ajastaan, milloin hänen äitinsä ei tarvinnut hänen
apuaan taloustöissä, päivisin kukkien ja kasvien ja iltaisin tähtien
tutkimiseen. Hänessä ilmeni kiusallinen mieltymys maata selällään ja tuijotella
ihmetellen taivaan tähtitarhaa vielä kauan sen jälkeen, kun oli hänen
tavallinen nukkumaanmenoaikansa tässä järjestystä vaalivassa
nasaretilaiskodissa.
[sivu 1361]
Tämä oli
Jeesuksen elämässä todella vaiheikas vuosi. Tammikuun alkupuolella Galileassa
oli suuri lumimyrsky. Lunta satoi hyvinkin puoli metriä. Se oli Jeesuksen
elinaikanaan näkemistä lumipyryistä sankin ja Nasaretissa yksi runsaimmista
sataan vuoteen.
Se, mitä
juutalaislapset Jeesuksen aikoihin leikkivät, oli melko rajoittunutta. Aivan
liian usein lapset leikkivät niitä vakavampia puuhia, joita he näkivät
vanhempien ihmisten toimittavan. He leikkivät usein häitä ja hautajaisia,
seremonioita, joita he tavan takaa näkivät ja jotka olivat sangen näyttäviä. He
tanssivat ja lauloivat, mutta heillä oli varsin vähän sääntöjen mukaan
leikittäviä pelejä, leikkejä, joista myöhempien aikojen lapset ovat niin
suuresti nauttinet.
Erään
naapurinpojan ja myöhemmin oman veljensä Jaakobin kanssa Jeesus leikki
mielellään perheen puusepänverstaan peränurkassa, jossa heillä oli hyvin
hauskaa lastujen ja puupalikoiden seassa. Jeesuksen oli aina vaikea käsittää,
mitä pahaa piili tietynlaisissa leikeissä, jotka olivat kiellettyjä sapattina,
mutta hän mukautui aina vanhempiensa toiveisiin. Hänellä oli huumorintajua ja
leikkimieltä, jotka hänen elinaikanaan ja hänen sukupolvensa aikaisessa
elinympäristössä saivat varsin vähän tilaisuutta päästä esille, mutta aina
neljätoistavuotiaaksi saakka hän oli enimmän aikaa iloinen ja huoleton.
Marialla oli
kyyhkyslakka taloon liitetyn eläinsuojan katolla, ja he käyttivät kyyhkysten
myynnistä saamansa tulot erityisenä hyväntekeväisyysrahastona, jota Jeesus
hoiti siitä ensin kymmenykset vähennettyään ja ne synagogan virkailijalle
luovutettuaan.
Tähän mennessä
ainoaan varsinaiseen onnettomuuteensa Jeesus joutui pudotessaan takapihan
kiviportailta, jotka johtivat telttakankaalla katettuun makuuhuoneeseen. Se
tapahtui idästä odottamatta nousseen heinäkuisen hiekkamyrskyn aikana. Kuumat,
puuskittain hienoa hiekkaa kuljettavat tuulet puhalsivat tavallisesti
sadekauden aikana, erityisesti maalis- ja huhtikuussa. Oli perin harvinaista,
että tällainen myrsky puhalsi heinäkuussa. Kun myrsky puhkesi, Jeesus oli
tapansa mukaan talon katolla leikkimässä, sillä kuivanakautena se oli enimmän
aikaa hänen tavanomainen leikkipaikkansa. Kun hän laskeutui portaita, hiekka
sokaisi hänet, ja hän putosi. Tämän onnettomuuden jälkeen Joosef rakensi
kaiteet portaiden kummallekin sivustalle.
Ei ollut mitään
keinoa, jolla tämä onnettomuus olisi voitu estää. Se ei ollut luettavissa
kahden tilapäisen keskivälivarjelijan syyksi -- yksi ensiasteinen ja yksi
toisasteinen keskiväliolento oli nimittäin asetettu pitämään poikaa silmällä --
myöskään serafivartijan syyksi asiaa ei voitu panna. Se ei yksinkertaisesti
vain ollut vältettävissä. Mutta tämä vähäinen tapaturma, joka sattui sillä
aikaa, kun Joosef oli poissa kotoa Eendorissa, sai Marian mielessä aikaan
sellaisen huolestuneisuuden, että hän muutamien kuukausien ajan epäviisaasti pyrki
pitämään Jeesuksen tiiviisti vierellään.
Taivaalliset
persoonallisuudet eivät mielivaltaisesti puutu aineellisella tasolla sattuviin
onnettomuuksiin, fyysisluontoisiin arkipäivän tapahtumiin. Tavallisissa oloissa
vain keskiväliolennot voivat kohtalon miesten ja naisten persoonaa
suojellakseen puuttua aineellisiin olosuhteisiin, ja erityistapauksissakin nämä
olennot voivat toimia tällä tavoin vain ylempiensä nimenomaisia toimeksiantoja
noudattaen.
Ja kysymyksessä
oli vain yksi monista tällaisista tälle tiedonjanoiselle ja
seikkailunhaluiselle nuorukaiselle sittemmin sattuneista vahingoista. Jos luot
mielessäsi kuvan tarmokkaan pojan keskimääräisestä lapsuudesta ja nuoruudesta,
saat melko hyvän käsityksen Jeesuksen nuoruudenaikaisesta elämänvaiheesta, ja
voit tällöin kuvitella, miten paljon huolta hän aiheutti vanhemmilleen,
varsinkin äidilleen.
[sivu 1362]
Nasaretilaisperheen neljäs lapsi, Joosef, syntyi
keskiviikkoaamuna, maaliskuun 16 päivänä vuonna 1 jKr.
Jeesus oli nyt
seitsenvuotias eli iässä, jolloin juutalaislasten edellytettiin aloittavan
virallinen opintiensä synagogakouluissa. Niinpä hän tämän vuoden elokuussa
aloitti Nasaretissa vaiheikkaan koulunkäyntinsä. Pikkumiehemme osasi jo lukea,
kirjoittaa ja puhua sujuvasti kahta kieltä: arameaa ja kreikkaa. Hänen oli nyt
määrä ottaa tehtäväkseen oppia lukemaan, kirjoittamaan ja puhumaan heprean
kieltä. Ja hän oli todella innoissaan edessään avautuvasta uudesta koululaisen
maailmasta.
Kolmen vuoden
ajan, kymmenvuotiaaksi asti, hän kävi Nasaretin synagogan alkeiskoulua. Näiden
kolmen vuoden ajan hän opetteli lainkirjan alkeita, siinä muodossa kuin tämä
teos oli heprean kielellä kirjaan pantu. Seuraavat kolme vuotta hän opiskeli
ylemmän asteen koulussa ja painoi muistiinsa pyhän lain syvällisemmät opetukset
niitä ääneen toistamalla. Hän valmistui tästä synagogakoulusta kolmantenatoista
ikävuotenaan, ja synagogan johtajat luovuttivat hänet vanhemmilleen oppineena
"käskyn poikana", joka siitä lähtien olisi Israelin yhteisön
vastuunalainen kansalainen. Tämä kaikki oikeutti hänet osallistumaan
pääsiäisenviettoon Jerusalemissa. Niinpä hän tuona vuonna osallistuikin isänsä
ja äitinsä seurassa ensimmäistä kertaa pääsiäisjuhlille.
Nasaretin
koulussa oppilaat istuivat puolikaaressa lattialla, kun hashen, muuan synagogan
viranhaltija, heidän opettajansa, istui heitä vastapäätä. He aloittivat
opiskelunsa Kolmannesta Mooseksen kirjasta eli Leviticuksesta, siirtyivät
sitten opettelemaan muita lain kirjoja, minkä jälkeen vuorossa oli profeettojen
ja psalmien opiskelu. Nasaretin synagoga omisti täydellisen kopion
hepreankielisistä kirjoituksista. Ennen kahdettatoista ikävuotta ei opiskeltu
mitään muuta kuin näitä kirjoituksia. Kesäkuukausien aikana koulutunteja
vähennettiin huomattavasti.
Jeesuksesta tuli
varsin lyhyessä ajassa loistava hepreantaitaja, ja hänen nuoruusvuosinaan,
milloin sattui, ettei Nasaretissa ollut käymässä ketään arvovierasta, häntä
pyydettiin usein lukemaan heprealaiskirjoituksia synagogaan säännönmukaisiin
sapattipalveluksiin kokoontuneille uskollisille.
Näillä
synagogakouluilla ei tietenkään ollut mitään oppikirjoja. Hashen tapasi
opettaessaan sanoa lauseen ja oppilaat toistivat sen sitten hänen perässään
yhteen ääneen. Milloin oppilaalla oli käytettävissään kirjoitetut lain kirjat,
hän opetteli läksynsä lukemalla sitä ääneen ja yhtä mittaa toistamalla.
Virallisemman
koulunkäyntinsä ohella Jeesus alkoi seuraavaksi saada kosketusta maailman
neljältä kulmalta kotoisin olevien ihmisluontoon, sillä hänen isänsä
korjauspajassa kävi ihmisiä monista maista. Kun hänen ikänsä karttui, hän
kuljeskeli vapaasti karavaanimatkustajien seassa näiden viivähtäessä kyläkaivon
lähellä levähtämässä ja aterioimassa. Kreikkaa sujuvasti puhuvana hän
keskusteli useimpien karavaanimatkustajien ja -ohjaajien kanssa vaivatta.
Nasaret oli
karavaanitien asema ja matkanteon solmukohta, väestöltään suurelta osin
ei-juutalainen. Samalla se oli laajalti tunnettu juutalaisten perinteisen lain
vapaamielisen tulkinnan keskuksena. Galileassa juutalaiset menivät vapaammin
ei-juutalaisten pariin kuin, mikä oli heidän käytäntönsä Juudeassa. Ja kaikkiin
Galilean kaupunkeihin verrattuina Nasaretin juutalaiset olivat vapaamielisimpiä
niiden sosiaalisten rajoitusten tulkinnoissaan, jotka perustuivat pelkoihin
mahdollisesta itsensä saastuttamisesta, jos joutuisi kosketuksiin
ei-juutalaisten kanssa.
[sivu 1363]
Ja näistä
seikoista sai alkunsa Jerusalemissa yleisesti käytetty sanonta: "Voiko
Nasaretista muka tulla jotakin hyvää?"
Jeesus sai
moraaliopetuksensa ja hengellisen sivistyksensä pääasiassa omassa kodissaan.
Suuren osan älyllisestä ja teologisesta opetuksestaan hän sai hashenilta. Mutta
todellisen sivistyksensä -- sen mielen ja sydämen varustuksen, jota tarvitaan
ihmisen joutuessa tositilanteessa koettelemaan itseään elämän asettamien
ongelmien kanssa kamppaillessaan, -- hän sai kanssaihmistensä keskuudessa
liikkumalla. Juuri tämä läheinen yhdessäolo muiden ihmisten, nuorten ja
vanhojen, juutalaisten ja ei-juutalaisten, kanssa tarjosi hänelle tilaisuuden
päästä tuntemaan ihmisten sukukunta. Jeesus oli verrattoman sivistynyt sikäli,
että hän ymmärsi ihmisiä perin pohjin ja rakasti heitä hartaasti.
Kaikki nämä
synagogassa viettämänsä vuodet hän oli loistava oppilas, jolla oli paljon etua
siitä, että hän osasi kolmea kieltä. Nasaretin hashen huomauttikin Joosefille
tilanteessa, jolloin Jeesus päätti koulukurssinsa, että hän kukaties "oli
oppinut enemmän Jeesuksen syvälle käyvistä kysymyksistä" kuin, mitä hän
oli "kyennyt poikaselle opettamaan."
Koko
oppikurssinsa ajan Jeesus oppi paljon, ja synagogassa pidetyt säännölliset
sapattisaarnat olivat hänelle suuri innoituksen lähde. Oli tavanmukaista, että
Nasaretissa sapatin yli viipyviä merkittäviä vierailijoita pyydettiin puhumaan
synagogassa. Varttuessaan Jeesus kuuli monien, kaikkialta juutalaisesta
maailmasta tulevien, suurten ajattelijoiden esittävän näkemyksiään, samoin kuin
monien sellaisten, jotka eivät olleet kovinkaan puhdasoppisia juutalaisia,
sillä Nasaretin synagoga oli muuan heprealaisen ajattelun ja kulttuurin
edistynyt ja vapaamielinen keskus.
Seitsemänikäisinä
koulumaailmaan astuessaan (tuolloin juutalaiset olivat juuri saattaneet voimaan
oppivelvollisuuslain) oppilailla oli tapana valita oma
"syntymäpäivätekstinsä", eräänlainen kultainen sääntö, joka opastaisi
heitä koko opiskeluajan ja jota he käyttivät usein lähtökohtana, kun he
kolmentoistaikäisinä pitivät valmistumistilaisuudessa puheen. Jeesuksen
valitseman tekstin oli kirjoittanut profeetta Jesaja: "Herran Jumalan henki
on minun päälläni, sillä Herra on minut voidellut; hän on lähettänyt minut
viemään hyvää sanomaa nöyrille; sitomaan niitä, joiden sydän on särkynyt;
julistamaan kahlituille vapautusta ja päästämään hengelliset vangit
vapauteen."
Nasaret oli yksi
heprealaiskansakunnan kahdestakymmenestäneljästä pappiskeskuksesta. Mutta
Galilean pappiskunta oli perinteisten lakien tulkinnassaan huomattavasti
juudealaisia kirjanoppineita ja rabbeja vapaamielisempi. Ja Nasaretissa oltiin
sapatin noudattamisenkin suhteen muita vapaamielisempiä. Siksi Joosefin tapana
olikin viedä Jeesus sapatti-iltapäivinä kävelyretkille, ja yksi heidän
mieluisimmista huvituksistaan oli kiivetä heidän kotinsa lähistöllä
sijaitsevalle kukkulalle. Sieltä heille avautui esteetön näköala koko Galileaan.
Luoteen suunnalla he voivat kirkkaina päivinä nähdä Karmelvuoren pitkän
harjanteen, joka jatkui mereen saakka, ja monet kerrat Jeesus kuunteli isänsä
esittämän tarinan Eliaasta. Tämä kuului ensimmäisten joukossa niiden
heprealaispappien pitkään rivistöön, jotka arvostelivat Ahabia ja paljastivat
Baalin papit. Pohjoisessa kohotti Hermonvuori lumisen huippunsa hohtaen
majesteettisena ja halliten taivaanrantaa ylärinteiden kimallellessa lähes
tuhannen metrin matkalta ikilumesta vitivalkoisina. Kaukana idässä he
saattoivat erottaa Jordaninlaakson, ja vieläkin kauempana siintelivät Moabin
kallioiset kukkulat. Samalla tavoin he etelässä ja idässä voivat nähdä
Dekapoliin kreikkalais-roomalaiset kaupungit amfiteattereineen ja suurellisine
temppeleineen, kun auringonsäteet osuivat niiden marmoriseiniin. Ja milloin he
viipyivät kukkulalla auringonlaskuun saakka, heidän oli lännen suunnalla
mahdollista erottaa kaukaisella Välimerellä purjehtivat alukset.
[sivu 1364]
Jeesus saattoi
tarkkailla karavaaneja, kun ne tulivat neljältä suunnalta ja kulkivat
reiteillään kohti Nasaretia ja sieltä pois, ja etelän suunnalla hänen katseensa
kantoi avaran ja hedelmällisen Esdraelonin tasangon yli, joka levittäytyi
Gilboavuoren suunnalle ja Samariaan.
Milloin he eivät
kiivenneet kukkuloille kaukaisuuksiin ulottuvaa maisemaa katselemaan, he
kuljeskelivat maaseudulla tutkimassa, miten luonnon ilmeet vaihtuivat
kulloisenkin vuodenajan mukaan. Kotipiirissä saamansa opetuksen lisäksi
Jeesuksen alkuopetuksessa tavoiteltiin kunnioittavaa ja myönteistä suhdetta
luontoon.
Jo ennen kuin Jeesus oli täyttänyt kahdeksan vuotta, hän
oli kaikkien Nasaretin äitien ja nuorten naisten tuntema. Nämä olivat tavanneet
hänet ja keskustelleet hänen kanssaan kaivolla, joka ei ollut kaukana hänen
kodistaan ja joka oli yksi koko kaupungin sosiaalisen kanssakäymisen ja
kuulumistenvaihdon keskuksista. Puheena olevana vuonna Jeesus oppi lypsämään
perheen lehmän ja hoitamaan muita eläimiä. Tämän ja seuraavan vuoden aikana hän
oppi myös valmistamaan juustoa ja kutomaan. Kymmenvuotiaana hän oli jo taitava
käsittelemään kangaspuita. Jotakuinkin näihin aikoihin Jeesus ja naapurinpoika
Jaakob ystävystyivät savenvalajan kanssa, joka teki työtään virtaavan lähteen
äärellä. Ja katsellessaan, miten Naatanin näppärät sormet muovailivat savea
savenvalajan pyörällä, kumpainenkin heistä teki monta kertaa päätöksen ryhtyä
savenvalajaksi sitten, kun olisi varttunut aikuiseksi. Naatan piti näistä
pikkumiehistä kovasti ja antoi heille usein savea leikittäväksi. Hän nimittäin
pyrki voimistamaan heidän luovaa mielikuvitustaan sillä, että innosti heitä
kilpailemaan erilaisten esineiden ja eläinhahmojen luomisessa.
6. HÄNEN KAHDEKSAS VUOTENSA (2
jKr)
Koulunkäynnin
osalta tämä oli mielenkiintoinen vuosi. Vaikkei Jeesus ollutkaan mikään
epätavallinen opiskelija, hän oli uuras oppilas, joka kuului luokan
edistyneempään kolmannekseen ja joka teki työnsä niin hyvin, että hänet
vapautettiin koulunkäynnistä viikon ajaksi joka kuukausi. Tuon viikon hän
vietti tavallisesti joko kalastajasetänsä luona Galileanmeren rannalla Magdalan
lähistöllä tai enonsa maatilalla, joka sijaitsi noin kahdeksan kilometrin
päässä Nasaretista etelään.
Vaikka hänen
äitinsä olikin käynyt ylenmäärin huolekkaaksi hänen terveydestään ja turvallisuudestaan,
hän alkoi vähitellen sopeutua näihin kodin ulkopuolelle suuntautuviin retkiin.
Jeesuksen sedät, enot ja tädit pitivät hänestä kaikki hyvin paljon, ja niin
heidän välillään käytiinkin kiihkeää kilpailua siitä, kuka heistä saisi hänet
luokseen näillä kuukausittaisilla käynneillä tämän vuoden ja muutamien
seuraavien vuosien aikana. Hän suoritti (varhaislapsuutensa jälkeen)
ensimmäisen viikonmittaisen vierailunsa enonsa maatilalle tämän vuoden
tammikuussa; ensimmäisen, viikonpituisen kalassaolokokemuksensa hän sai
Galileanmerellä toukokuussa.
Näihin aikoihin
Jeesus tapasi erään damaskuslaisen matematiikanopettajan, ja joitakin uusia
laskutapoja opittuaan hän useiden vuosien ajan vietti paljon aikaansa
matematiikan parissa. Hänelle kehittyi tarkka lukujen, etäisyyksien ja
mittasuhteiden taju.
Jeesus alkoi
viihtyä hyvin veljensä Jaakobin seurassa, ja tämän vuoden lopulla hän ryhtyi
opettamaan veljelleen aakkosia.
Käsillä olevan
vuoden aikana Jeesus sopi sellaisista järjestelyistä, että hän sai maitotuotteita
vastaan harpunsoittotunteja. Hän piti tavattoman paljon kaikesta musiikkiin
liittyvästä. Myöhemmin hän teki parhaansa virittääkseen nuorten tovereidensa
keskuudessa kiinnostusta laulumusiikkia kohtaan. Yksitoista täytettyään hän oli
taitava harpisti, joka nautti suuresti saadessaan viihdyttää perhettään ja
ystäviään epätavallisilla tulkinnoillaan ja osaavilla improvisoinneillaan.
[sivu 1365]
Samalla kun
Jeesus jatkoi kadehdittavaa edistymistään koulussa, kaikki ei ollut hänen
vanhempiensa ja opettajiensa kohdalla yhtä mutkatonta. Hän esitti esittämästä
päästyään monia kiusallisia kysymyksiä, jotka koskivat sekä tiedettä että
uskontoa, eritoten maantiedettä ja astronomiaa. Aivan erityisen itsepintaisesti
hän halusi saada selvän siitä, miksi Palestiinassa esiintyi kuivakausi ja
sadekausi. Kerran toisensa jälkeen hän etsi selvitystä siihen, miksi Nasaretin
ja Jordaninlaakson lämpötilojen välillä oli niin suuri ero. Hän ei kerta
kaikkiaan koskaan lakannut esittämästä tällaisia älykkäitä mutta hämmentäviä
kysymyksiä.
Hänen kolmas
veljensä, Simon, syntyi perjantai-iltana, huhtikuun 14 päivänä tänä vuonna eli
vuonna 2 jKr.
Helmikuussa
Nasaretiin saapui Naahor, yksi Jerusalemin rabbiakatemian opettajista,
tarkkailemaan Jeesusta sen jälkeen, kun hän oli ollut samanlaisella asialla
Sakariaan kodissa Jerusalemin lähistöllä. Hän tuli Nasaretiin Johanneksen isän
kehotuksesta. Vaikka hän aluksi oli jonkin verran kauhuissaan Jeesuksen
suorapuheisuudesta ja epäsovinnaisesta tavasta suhtautua uskonnollisiin
asioihin, hän kuitenkin katsoi sen johtuvan vain siitä, että Galilea oli niin
kovin kaukana heprealaisen oppineisuuden ja kulttuurin keskuksista, ja neuvoi
Joosefia ja Mariaa antamaan hänelle luvan ottaa Jeesus mukaansa Jerusalemiin,
jossa tämä pääsisi osalliseksi juutalaiskulttuurin keskuksen tarjoamasta
sivistyksestä ja koulutuksesta. Maria oli puolittain jo valmis suostumaan. Hän
oli vakuuttunut siitä, että hänen vanhimmasta pojastaan olisi tuleva Messias,
juutalainen vapahtaja. Joosef empi, hän oli yhtä vakuuttunut siitä, että
Jeesuksesta oli määrä varttua kohtalon mies, mutta millaiseksi tuo kohtalo
osoittautuisi, sen suhteen hän oli perin juurin epävarma. Mutta hän ei
milloinkaan tosissaan epäillyt, etteikö hänen poikansa olisi ollut määrä suorittaa
jokin suuri tehtävä maan päällä. Mitä enemmän hän ajatteli Naahorin antamaa
neuvoa, sitä enemmän hän epäili ehdotetun Jerusalemissa-oleskelun viisautta.
Kun Joosefin ja Marian mielipiteiden välillä
ilmeni tällaista eroavuutta, Naahor pyysi lupaa jättää koko asia Jeesuksen
ratkaistavaksi. Jeesus kuunteli tarkkaavaisesti, keskusteli Joosefin ja Marian
sekä yhden naapurin, kivenhakkaaja Jaakobin, kanssa, jonka poika oli hänen
mieluisin leikkitoverinsa, ja ilmoitti sitten kaksi päivää myöhemmin, että kun hänen
vanhempiensa ja neuvonantajiensa välillä esiintyi kovin suurta mielipiteiden
eroavuutta ja koskei hän pitänyt itseään pätevänä ottamaan vastuuta näinkin
suuresta päätöksestä, ja lisäksi kun hän itse ei tuntenut voimakasta vetoa
puoleen eikä toiseen, hän koko tilanteen huomioon ottaen oli lopulta päättänyt
"puhua asiasta Isäni kanssa, joka on taivaassa"; ja koska hän ei
ollut täysin varma vastauksesta, hänestä tuntui, että hänen tulisi jäädä kotiin
"isäni ja äitini luokse". Ja sen lisäksi hän sanoi: "Ne, jotka
rakastavat minua näin suuresti, toki kykenevät tekemään hyväkseni enemmän ja
opastamaan minua turvallisemmin kuin vieraat, jotka pystyvät näkemään vain
ulkokuoreni ja tekemään havaintoja mielestäni, mutta jotka tuskin voivat minua
tosiasiallisesti tuntea." He olivat kaikki ihmeissään, ja Naahor lähti
matkoihinsa, takaisin Jerusalemiin. Ja kului monta vuotta ennen kuin kysymys
Jeesuksen kotoalähdöstä nousi uudelleen pohdinnan kohteeksi.
----------------
*) Alkutekstissä Jacob.
**) Alkutekstissä James. [Kääntäjän huomautus]