[sivu 1978]
SANHEDRININ OIKEUSISTUIMEN
EDESSÄ
HANNAAN edustajat olivat antaneet roomalaissotilaiden kapteenille salaisesti ohjeet tuoda Jeesus Hannaan palatsiin heti, kun tämä olisi pidätetty. Entinen ylipappi nimittäin halusi pitää yllä arvovaltaansa juutalaisten korkeimpana kirkollisena auktoriteettina. Se, että hän halusi usean tunnin ajan pidätellä Jeesusta omassa talossaan, palveli myös toista tarkoitusperää; näin saatiin nimittäin aikaa kutsua sanhedrinin oikeusistuin lainmukaisesti koolle. Sanhedrinin oikeusistuinhan ei lain mukaan saanut kokoontua ennen kuin temppelissä oli toimitettu aamu-uhri. Ja tämä uhritoimitus suoritettiin kolmen aikaan aamulla.
Hannas tiesi, että sanhedristien oikeusistuimen jäsenet odottivat hänen vävynsä, Kaiafaan, palatsissa. Kolmisenkymmentä sanhedrinin jäsentä oli keskiyöhön mennessä kerääntynyt ylipapin kotiin ollakseen valmiina tuomitsemassa Jeesusta, kunhan hänet tuotaisiin heidän eteensä. Koolla olivat vain jäsenet, jotka olivat lujasti ja avoimesti Jeesusta ja hänen opetustaan vastaan, sillä oikeuden päätösvaltaisuus edellytti vain kahdenkymmenenkolmen jäsenen läsnäoloa.
Jeesus oli noin kolme
tuntia Hannaan palatsissa Öljymäellä, lähellä Getsemanen puutarhaa, jossa hänet
pidätettiin. Johannes Sebedeus oli
Hannaan palatsissa kenenkään estämättä eikä hänellä siellä ollut mitään hätää,
olihan hänen turvanaan roomalaiskapteenin antama määräys, mutta lisäksi
vanhemmat palvelijat tunsivat hyvin hänet ja hänen
veljensä Jaakobin, jotka olivat olleet monet kerrat palatsissa vieraina, sillä
entinen ylipappi oli heidän äitinsä, Salomen, kaukainen sukulainen.
1. HANNAAN SUORITTAMA KUULUSTELU
Hannas, temppelin keräämistä veroista ja maksuista rikastunut mies, jonka vävy oli virassa toimiva ylimmäinen pappi ja jolla oli suhteet roomalaisviranomaisiin, oli koko juutalaisväestön keskuudessa eittämättä vaikutusvaltaisin yksilö. Hän oli sulavakäytöksinen ja diplomaattinen juonittelija ja vehkeilijä. Hän halusi itse hoitaa jutun, jolla Jeesus toimitettaisiin pois; hän pelkäsi jättää tällaista tärkeää hanketta kokonaan tylyn ja aggressiivisen vävynsä hoitoon. Hannas halusi varmistua siitä, että Mestarin oikeudenkäynti pysyisi saddukeusten käsissä, sillä hän pelkäsi joidenkuiden fariseusten mahdollisesti osoittavan tätä kohtaan myötätuntoa. Hannas nimittäin oli perillä siitä, että lähes kaikki Jeesuksen ajaman asian omakseen ottaneet sanhedrinin jäsenet olivat fariseuksia.
Hannas ei ollut nähnyt Jeesusta moniin
vuosiin eli ei sen jälkeen, kun Mestari oli käynyt hänen
talossaan ja oli lähtenyt välittömästi pois huomatessaan, miten kylmästi ja
varautuneesti Hannas otti hänet vastaan. Hannas oli ajatellut käyttää
röyhkeästi hyväkseen tätä vanhaa tuttavuutta ja
koettaa sen avulla suostutella Jeesusta luopumaan vaateistaan ja poistumaan
Palestiinasta. Osallistuminen hyvän miehen murhaamiseen emmitytti häntä, ja hän oli järkeillyt Jeesuksen kenties pitävän parempana
poistua maasta kuin
[sisvu 1979]
kohdata kuoleman. Mutta kun Hannas seisoi tämän järkkymättömän ja päättäväisen galilealaisen edessä, hän samana hetkenä tiesi, että senlaatuisten ehdotusten tekeminen olisi hyödytöntä. Jeesus oli vieläkin majesteettisempi ja ryhdikkäämpi kuin millaisena Hannas hänet muisti.
Kun Jeesus oli nuori, Hannas oli tuntenut häntä kohtaan suurta kiinnostusta, mutta nyt se, mitä Jeesus aivan äskettäin oli tehnyt ajaessaan rahanvaihtajat ja muut kaupalliset yrittäjät pois temppelistä, uhkasi tyrehdyttää hänen tulonlähteensä. Tämä teko -- paljon suuremmassa määrin kuin konsanaan Jeesuksen opetukset -- oli herättänyt entisen ylipapin vihamielisyyden.
Hannas astui sisälle tilavaan
vastaanottohuoneeseensa, istuutui suureen tuoliin ja
antoi käskyn tuoda Jeesus hänen eteensä. Kulutettuaan muutaman hetken siihen,
että sanaakaan virkkamatta tarkasteli Mestaria, hän sanoi: "Käsitäthän,
että opetustyösi suhteen täytyy tehdä jotakin, sillä häiritset rauhaa ja
järjestystä maassamme." Kun Hannas katseli
kysyvästi Jeesusta, Mestari katsoi häntä suoraan silmiin, muttei esittänyt
vastausta. Hannas
puhui uudelleen: "Mitkä ovat agitaattori Simon Selootin lisäksi
opetuslastesi nimet?" Jeesus katsoi taas häntä, mutta ei vastannut.
Hannasta kiusasi
melkoisesti se, että Jeesus kieltäytyi vastaamasta hänen kysymyksiinsä. Se
kiusasi häntä sen verran, että hän sanoi Jeesukselle: "Etkö yhtään välitä,
olenko sinua kohtaan suopea vai en? Etkö tunne mitään kunnioitusta sitä valtaa
kohtaan, joka minulla on tehtäessä päätöksiä tulevassa oikeudenkäynnissäsi
esille otettavista asioista?" Nämä sanat kuultuaan Jeesus sanoi:
"Hannas, tiedät, ettei sinulla voisi olla mitään valtaa minuun, ellei
Isäni sitä sallisi. Jotkut haluaisivat surmata Ihmisen Pojan, koska he ovat
tietämättömiä; he eivät osaa parempaakaan. Mutta sinä, ystävä, sinä tiedät,
mitä olet tekemässä. Kuinka sinä siis voit torjua Jumalan valon?"
Ystävällinen
puhetapa, jolla Jeesus puhutteli Hannasta, sai tämän miltei hämilleen. Mutta
hän oli mielessään jo päätöksensä tehnyt, ja sen mukaan Jeesuksen täytyisi joko
lähteä Palestiinasta tai kuolla. Niinpä hän keräsi rohkeutensa ja kysyi:
"Mitä se oikeastaan on, jota yrität opettaa kansalle? Mikä väität
olevasi?" Jeesus vastasi: "Tiedät varsin hyvin, että olen puhunut
maailmalle avoimesti. Olen opettanut synagogissa ja monet kerrat temppelissä,
jossa kaikki juutalaiset ja monet ei-juutalaiset ovat minua kuunnelleet.
Salassa en ole mitään puhunut; miksi siis kysyt minulta opetuksestani? Mikset
kutsu tänne niitä, jotka ovat kuulleet minua, ja kysele heiltä. Katso, koko
Jerusalem on kuullut, mitä olen puhunut, vaikk'et itse näitä opetuksia olekaan
kuullut." Mutta ennen kuin Hannas ehti esittää vastaustaan, lähellä
seisova palatsin päähovimestari löi kädellään Jeesusta kasvoihin sanoen:
"Ettäs kehtaat vastata ylipapille tuommoisin sanoin?" Hannas ei esittänyt
hovimestarilleen moitteen sanaa, mutta Jeesus puhutteli tätä sanoen:
"Ystäväni, jos olen lausunut jotakin pahaa, esitä todistuksesi pahaa
vastaan; mutta jos olen lausunut totuuden, niin miksi sinun siis pitäisi lyödä
minua?"
Vaikka Hannas
oli pahoillaan siitä, että hänen hovimestarinsa oli lyönyt Jeesusta, hän oli
kuitenkin liian ylpeä kiinnittääkseen asiaan huomiota. Hämmennyksessään hän
meni toiseen huoneeseen ja jätti Jeesuksen lähes tunnin ajaksi yksikseen talon
palvelijoiden ja temppelinvartijoiden seuraan.
Kun hän tuli
takaisin, hän astui Mestarin vierelle ja sanoi: "Väitätkö olevasi Messias,
Israelin vapahtaja?" Jeesus sanoi: "Hannas, olet tuntenut minut
nuoruuteni päivistä saakka. Tiedät, etten väitä olevani mitään muuta kuin, mitä
Isäni on määrännyt, ja että minut on lähetetty kaikkien ihmisten, niin
ei-juutalaisten kuin juutalaistenkin, luokse." Silloin Hannas sanoi:
"Minulle on kerrottu, että olet väittänyt olevasi Messias; onko se
totta?" Jeesus katseli Hannasta, mutta vastaukseksi hän sanoi vain:
"Niin olet sanonut."
[sivu 1980]
Tähän hetkeen
Kaiafaan palatsista saapui sanansaattajia tiedustelemaan, mihin aikaan Jeesus
tuotaisiin sanhedrinin oikeusistuimen eteen. Ja koska päivänkoitto alkoi olla
lähellä, Hannas katsoi parhaaksi lähettää Jeesus köytettynä ja
temppelinvartijoiden huostassa Kaiafaan luokse. Itse hän meni hetken päästä
heidän perässään.
Vartijoiden ja
sotilaiden osaston lähestyessä Hannaan palatsin sisäänkäyntiä Johannes Sebedeus
marssi roomalaissotilaiden kapteenin vierellä. Juudas oli jättäytynyt jonkin
matkaa muista jälkeen, ja Simon Pietari seurasi kaukana perässä. Kun Johannes
oli Jeesuksen ja vartijoiden mukana astunut palatsin pihamaalle, Juudas tuli
portille, mutta nähdessään Jeesuksen ja Johanneksen hän suuntasi kulkunsa
Kaiafaan talolle, jossa varsinainen oikeudenkäynti Mestaria vastaan hänen
tietämänsä mukaan myöhemmin pidettäisiin. Pian sen jälkeen kun Juudas oli
mennyt matkojaan, paikalle saapui Simon Pietari, ja kun tämä seisoi portin edessä,
Johannes näki hänet samana hetkenä, jolloin Jeesusta vietiin sisälle palatsiin.
Ovenvartijatyttö, joka piti porttia auki, tunsi Johanneksen, ja tämän
puhuteltua tyttöä ja pyydettyä häntä päästämään Pietari sisälle tyttö suostui
pyyntöön ilomielin.
Pihamaalle
astuttuaan Pietari meni hiilivalkean äärelle ja koetti saada itsensä
lämpenemään, sillä yö oli kolea. Hän tunsi olevansa väärässä paikassa täällä
Jeesuksen vihamiesten keskellä; ja väärässä paikassa hän totisesti oli.
Mestarihan ei ollut antanut hänelle ohjetta pysytellä lähellään, kuten Mestari
oli kehottanut Johannesta tekemään. Pietari kuului niihin muihin apostoleihin,
joita oli erityisesti varoitettu olemaan vaarantamatta henkeään näinä heidän
Mestarinsa oikeudenkäynnin ja ristiinnaulitsemisen tunteina.
Pietari heitti
pois miekkansa vähän ennen kuin tuli palatsin portille, joten hän astui Hannaan
pihalle aseettomana. Hänen mielessään myllersi täydellinen sekasorto. Hän
kykeni vaivoin käsittämään, että Jeesus oli pidätetty. Hän ei pystynyt ymmärtämään
tilanteen todellisuutta -- sitä, että hän oli Hannaan pihamaalla ja lämmitteli
ylipapin palvelijoiden vierellä. Hän ihmetteli, mitä muut apostolit mahtoivat
puuhata, ja pyöritteli mielessään kysymystä, mistä syystä Johannes oli
päästetty sisälle palatsiin. Hän päätteli tämän johtuneen siitä, että Johannes
oli palvelijoiden tuttava, olihan tämä pyytänyt porttivahtia päästämään
hänetkin sisäpuolelle.
Pian sen jälkeen
kun oli päästänyt Pietarin portin sisäpuolelle, ja kun tämä lämmitteli tulen
äärellä, porttivahti astui Pietarin luo ja sanoi pahanilkisesti: "Etkös
olekin tämän miehen opetuslapsia?" Pietarin ei olisi pitänyt yllättyä
tästä tunnistetuksi tulemisestaan, juurihan Johannes oli pyytänyt tyttöä
päästämään hänet sisälle palatsin porteista. Mutta hänen hermonsa olivat niin
kireällä, että tämä opetuslapseksi tunnistaminen suisti hänet tolaltaan. Ja
koska hänen mielessään oli päällimmäisenä vain yksi ajatus -- ajatus
hengissäsäilymisestä --, hän vastasi neitosen kysymykseen topakasti: "Enkä
ole."
Ei aikaakaan kun
Pietarin luokse tuli muuan toinen palvelija, joka kysyi: "Enkös minä
nähnyt sinua puutarhassa, kun tämä kaveri pidätettiin? Etkö vain lienekin hänen
seuralaisiaan?" Pietari oli jo suorastaan kauhuissaan; hän ei nähnyt
mitään keinoa päästä turvallisesti pois näiden syyttäjien seurasta, ja niin hän
kiivaasti kiisti, että hänellä olisi jotakin tekemistä Jeesuksen kanssa,
sanoen: "Minä en tätä miestä tunne, enkä ole hänen seuralaisiaan."
Portinvartijatar
vei vähän ajan päästä Pietarin hieman syrjemmälle ja sanoi: "Olen varma
siitä, että olet tämän Jeesuksen opetuslapsia; eikä varmuuteni johdu vain
siitä, että yksi hänen seuraajansa pyysi minua päästämään sinut pihalle, vaan
myös siitä, että tämä sisareni tässä on nähnyt sinut temppelissä tuon miehen
seurassa. Miksi sinä tämän kiellät?" Kuullessaan neitosen esittämän
syytöksen Pietari kovasti kiroten ja vannoen kielsi tietävänsä mitään
Jeesuksesta ja sanoi uudestaan:
[sivu 1981]
"En ole
tämän miehen seuraaja; en edes tunne häntä; en ole koskaan ennen kuullutkaan
hänestä."
Pietari poistui
hetkeksi valkean ääreltä ja kuljeskeli pitkin pihamaata. Hän olisi mieluusti
paennut paikalta, mutta hän pelkäsi joutua huomion keskipisteeksi. Kun häntä
alkoi viluttaa, hän palasi tulen äärelle, ja yksi hänen lähellään seisovista
miehistä sanoi: "Tokihan sinä olet yksi tämän miehen opetuslapsista. Tämä
Jeesushan on galilealainen, ja puhetapasi kavaltaa sinut, sillä sinäkin puhut
kuten galilealainen." Ja taas Pietari kiisti, että hänellä olisi jotakin
tekemistä Mestarinsa kanssa.
Pietari oli niin
poissa tolaltaan, että hän koetti päästä syyttäjiltään turvaan poistumalla
tulen ääreltä ja pysyttelemällä yksikseen porttikäytävässä. Kun tätä yksinoloa
oli jatkunut yli tunnin ajan, portinvartija ja tämän sisar sattuivat taas hänen
eteensä, ja nämä molemmat syyttivät kiusoitellen häntä jälleen Jeesuksen
seuraajaksi. Ja taas hän kiisti syytöksen. Ja juuri kun hän oli vielä kerran
kiistänyt olevansa missään tekemisissä Jeesuksen kanssa, kiekui kukko, ja
Pietari muisti Mestarinsa aiemmin samana yönä hänelle lausumat varoituksen
sanat. Kun hän siinä seisoi sydän raskaana ja syyllisyydentunteen musertamana,
palatsin ovet avautuivat, ja vartijat veivät Jeesuksen hänen ohitseen
matkallaan Kaiafaan luokse. Ohittaessaan Pietarin Mestari näki soihtujen
valossa epätoivon katseen entisen itsevarman ja ulkonaisesti urhean apostolinsa
kasvoilla, ja hän kääntyi ja katsoi Pietaria. Pietari ei koskaan koko elämänsä
aikana unohtanut tuota katsetta. Se oli katse, jossa sekoittuivat sääli ja
rakkaus sellaisella tavalla, ettei yksikään kuolevainen ihminen ollut sellaista
koskaan Mestarin kasvoilla nähnyt.
Jeesuksen ja
vartijoiden mentyä ulos palatsin portista Pietari kulki heidän jäljessään,
mutta vain lyhyen matkan. Hän ei kyennyt astumaan enää askeltakaan pitemmälle.
Hän istuutui tien varteen ja itki katkerasti. Ja nämä tuskan kyynelet
vuodatettuaan hän käänsi kulkunsa takaisin leiriä kohti ja toivoi, että hän
löytäisi veljensä Andreaksen. Leirille saavuttuaan hän tapasi sieltä vain Daavid
Sebedeuksen. Tämä lähetti sanansaattajan opastamaan Pietaria paikkaan, jossa
tämän veli Jerusalemissa piileskeli.
Kaikki mitä
Pietari äsken kerrotulla tavalla koki, tapahtui Öljymäellä, Hannaan palatsin
pihalla. Hän ei seurannut Jeesusta ylimmäisen papin, Kaiafaan, palatsiin. Se,
että juuri kukon kiekuminen sai Pietarin tajuamaan hänen useampaan kertaan
kieltäneen Mestarinsa, osoittaa tämän kaiken tapahtuneeksi Jerusalemin
ulkopuolella, sillä siipikarjanpito varsinaisen kaupungin alueella oli vastoin
lakia.
Ennen kuin kukon
kiekuminen palautti Pietarin järkiinsä, hän oli lämpimikseen porttikäytävää
edestakaisin kulkiessaan ajatellut vain, miten ovelasti hän olikaan väistänyt
palvelijoiden esittämät syytökset ja miten hän oli tehnyt tyhjiksi heidän
aikeensa yhdistää hänet Jeesukseen. Sillä hetkellä hän oli ollut vain sitä
mieltä, ettei näillä palvelijoilla ollut mitään moraalista eikä laillista
oikeutta sillä tavoin häntä kuulustella, ja hän tosiaankin onnitteli itseään
siitä, kuinka neuvokkaasti luuli välttyneensä henkilöllisyytensä
paljastumiselta sekä mahdolliselta pidättämiseltä ja vangitsemiselta. Vasta kun
kukko kiekui, Pietarin mieleen juolahti, että hän oli kieltänyt Mestarinsa.
Vasta Jeesuksen katsoessa häntä hän tajusi, ettei ollut kyennyt olemaan niiden
etuoikeuksien arvoinen, jotka hänelle valtakunnan lähettiläänä kuuluivat.
Otettuaan
ensimmäisen askelen tiellä, joka merkitsi kompromissien tekemistä ja menemistä
siitä, missä aita on matalin, Pietari ei nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin noudattaa
edelleen toimintalinjaa, josta oli päätöksensä tehnyt. Siihen, että kerran
väärälle tielle lähdettyään kääntyy ympäri ja lähtee oikealle tielle, vaaditaan
suurta ja jaloa luonnetta. Aivan liian usein ihmisen oma mieli pyrkii keksimään
oikeutuksen sille, miksi jatketaan erheen tiellä, kun sille kerran on astuttu.
[sivu 1982]
Pietari ei
koskaan täydelleen uskonut saavansa anteeksi, ennen kuin kohtasi Mestarinsa
tämän kuolleistaheräämisen jälkeen ja huomasi, että hänet otettiin vastaan
aivan kuin hänet oli otettu vastaan ennen tämän traagisen kiistämisten yön
kokemuksia.
3. SANHEDRISTIEN OIKEUSISTUIMEN
EDESSÄ
Kello oli noin
puoli neljä tänä perjantaiaamuna, kun pääpappi Kaiafas avasi sanhedristien
tutkintaoikeuden kokouksen ja pyysi, että Jeesus tuotaisiin heidän eteensä tätä
muodollisuuksien edellyttämää oikeudenkäyntiä varten. Kolmessa aikaisemmassa
yhteydessä sanhedrin oli suurella äänten enemmistöllä päättänyt Jeesuksen
kuolemantuomiosta, päättänyt, että hän oli ansainnut kuolemansa sellaisten
epämuodollisten syytösten nojalla kuin, että hän oli rikkonut lakia, pilkannut
Jumalaa ja halveksinut Israelin isien perinteitä.
Tämä ei ollut
säännönmukaisesti koolle kutsuttu sanhedrinin kokous, eikä sitä pidetty
tavanomaisessa paikassa, veistetystä kivestä rakennetussa temppelisalissa.
Kysymyksessä oli noin kolmenkymmenen sanhedristin muodostama
erityistutkintaoikeus, ja se kokoontui ylipapin palatsissa. Johannes Sebedeus
oli Jeesuksen mukana koko tämän niin kutsutun oikeudenkäynnin ajan.
Miten nämä
pääpapit, kirjanoppineet, saddukeukset ja muutamat fariseukset onnittelivatkaan
itseään siitä, että Jeesus, heidän virka-asemansa järkyttäjä ja heidän
arvovaltansa kyseenalaistaja, oli nyt turvallisesti heidän käsissään! Heidän
päättäväisyytensä olla milloinkaan päästämättä häntä elävänä heidän
kostonhimoisesta otteestaan oli järkkymätön.
Kun juutalaiset
tavallisissa oloissa kuulustelivat oikeudessa ihmistä, jota syytettiin
kuolemalla rangaistavasta rikoksesta, he etenivät asiassa suurta varovaisuutta
noudattaen ja huolehtivat joka tavalla siitä, että todistajien valinnassa ja
koko oikeudenkäynnin toimittamisessa noudatettiin tasapuolisuutta. Mutta tässä
tilaisuudessa Kaiafas oli enemmänkin syyttäjä kuin puolueeton tuomari.
Jeesus esiintyi
tämän oikeusistuimen edessä tavallisiin vaatteisiinsa pukeutuneena ja kädet
selän taakse sidottuina. Hänen majesteettinen olemuksensa hätkähdytti ja
jossakin määrin hämmensi koko oikeusistuinta. Tällaista vangittua he eivät
olleet milloinkaan ennen katselleet eivätkä tällaista mielenmalttia nähneet
miehessä, jonka henki oli oikeudenkäynnissä vaakalaudalla.
Juutalainen
lainsäädäntö edellytti, että vähintään kahden todistajan tuli olla jostakin
syytekohdasta yhtä mieltä ennen kuin vangittua vastaan voitiin nostaa syyte.
Juudasta ei voitu käyttää todistajana Jeesusta vastaan siksi, että juutalainen
lainsäädäntö nimenomaisesti epäsi kavaltajalta todistajanoikeudet. Paikalla oli
kuitenkin yli kaksikymmentä väärää todistajaa esittämässä todistuksiaan
Jeesusta vastaan. Mutta mitä nämä todistuksenaan esittivät, oli niin
ristiriitaista ja niin ilmiselvästi tekaistua, että sanhedristit itsekin
häpesivät suuresti koko näytöstä. Jeesus seisoi paikallaan ja katseli
säälivästi ylhäältä alas näitä valapattoja, ja jo pelkkä hänen levollisuutensa
sai valheita latelevat todistajat hämilleen. Koko aikana, kun näitä
valheellisia todistuksia esitettiin, Mestari ei lausunut yhtäkään sanaa; hän ei
vastannut mitään heidän monilukuisiin vääriin syytöksiinsä.
Ensimmäinen
tapaus, jossa kaksi heidän todistajistaan esitti edes jonkin verran
yhtäpitävältä näyttävän kertomuksen, sattui, kun kaksi miestä todisti
kuulleensa Jeesuksen sanoneen erään temppelipuheensa kuluessa, että hän
"hävittäisi tämän käsillä rakennetun temppelin ja pystyttäisi kolmen
päivän kuluessa uuden temppelin käsiä käyttämättä." Aivan noinhan Jeesus
ei ollut sanonut, ja sitä paitsi hän osoitti omaa ruumiistaan esittäessään
huomion, johon todistajat viittasivat.
Vaikka ylipappi
huusi Jeesukselle: "Etkö sinä vastaa mihinkään näistä syytöksistä?",
Jeesus ei avannut suutaan. Hän seisoi ääneti paikallaan sen aikaa, kun kaikki
nämä väärät todistajat esittivät lausuntojaan. Viha, fanaattisuus ja
häikäilemätön liioittelu olivat niin leimallisia näiden valapattojen sanoille,
että heidän todistelunsa
[sivu 1983]
kaatui omaan
sotkuisuuteensa. Heidän valheelliset syytöksensä kumoutuivat auttamattomasti
Mestarin tyyneen ja majesteettiseen äänettömyyteen.
Kohta sen
jälkeen kun väärät todistajat aloittivat todistustensa esittämisen, Hannas
saapui paikalle ja asettui istuimelleen Kaiafaan vierellä. Nyt Hannas nousi
seisomaan ja esitti väitteen, jonka mukaan äsken kuultu Jeesuksen uhkaus
temppelin hävittämisestä riittäisi antamaan oikeudellisen pohjan kolmelle
syytteelle Jeesusta vastaan:
1. Että hän oli
vaarallinen kansan petkuttaja. Että hän opetti heille mahdottomia asioita ja
muutenkin johti heitä harhaan.
2. Että hän oli
fanaattinen vallankumouksellinen sikäli, että hän puolsi väkivaltaista pyhän
temppelin kimppuun käymistä; miten hän sen muutenkaan kykenisi hävittämään?
3. Että hän
opetti taikuutta sikäli, että hän lupasi rakentaa uuden temppelin ja vieläpä
käsiä käyttämättä.
Täysilukuinen
sanhedrinhan oli jo sopinut siitä, että Jeesus oli syyllistynyt kuolemalla rangaistaviin
rikkomuksiin juutalaisia lakeja vastaan, mutta nyt heitä kiinnosti enemmänkin
sellaisten hänen menettelyään ja opetuksiaan koskevien syytösten
kehitteleminen, jotka antaisivat Pilatukselle oikeuden julistaa kuolemantuomio
heidän vangilleen. He tiesivät, että heidän oli saatava roomalaisen maaherran
suostumus ennen kuin Jeesus voitaisiin laillisesti surmata. Ja juoni, jota
noudattaen Hannas halusi asiassa edetä, oli saada asia näyttämään siltä, että
Jeesus oli liian vaarallinen opettaja kulkemaan vapaalla jalalla kansan
keskuudessa.
Mutta Kaiafas ei
kestänyt enää katsoa Mestaria, joka seisoi paikallaan täydellisen tyynenä ja
rikkumattoman vaiteliaana. Hän luuli tietävänsä ainakin yhden keinon, jolla
vanki ehkä houkuteltaisiin puhumaan. Niinpä hän ryntäsi paikaltaan Jeesuksen
vierelle ja syyttävää sormeaan Mestarin kasvojen edessä heristäen sanoi:
"Vannotan sinua elävän Jumalan nimessä kertomaan meille, oletko sinä
Vapahtaja, Jumalan Poika?" Jeesus vastasi Kaiafaalle: "Minä olen. Kohta
menen Isän tykö, ja pian Ihmisen Poika puetaan valtiaan vaatteisiin, ja hän on
taas kerran hallitseva taivaan joukkokuntia."
Kun ylipappi
kuuli Jeesuksen lausuvan nämä sanat, hänen suuttumuksensa oli suunnaton, ja
päällysvaatteensa repäisten hän kiljui: "Mihin me enää todistajia
tarvitsemme? Katsokaa, nyt olette kaikki kuulleet, kuinka tämä mies pilkkaa
Jumalaa. Mitä tälle lainrikkojalle ja jumalanpilkkaajalle teidän mielestänne
nyt pitäisi tehdä?" Ja he kaikki vastasivat yhteen ääneen: "Hänen
sietää kuolla; naulittakoon hänet ristille."
Jeesus ei
osoittanut kiinnostusta mitään hänelle Hannaan tai sanhedristien edessä
esitettyä kysymystä kohtaan tätä yhtä lukuun ottamatta, joka liittyi hänen
lahjoittautumistehtäväänsä. Kysyttäessä, oliko hän Jumalan Poika, hän hetkeäkään
epäröimättä ja kiertelemättä antoi myöntävän vastauksen.
Hannas halusi,
että oikeudenkäynti etenisi ja että laadittaisiin selkeästi muotoillut syytteet
Jeesuksen suhteesta Rooman lakiin ja roomalaisiin instituutioihin, jotta ne
voitaisiin myöhemmin esittää Pilatukselle. Neuvosmiehillä oli suuri tarve saada
nämä asiat nopeaan päätökseen, ei vain siksi, että meneillään oli pääsiäisen
valmistuspäivä ja mitään maallista työtä ei saanut tehdä enää keskipäivän
jälkeen, vaan myös siksi, että he pelkäsivät Pilatuksen minä hetkenä tahansa
saattavan palata Juudean roomalaispääkaupunkiin, Kesareaan, sillä hän oli
Jerusalemissa vain viettämässä pääsiäistä.
Mutta Hannas ei
onnistunut pitämään oikeusistuinta hallinnassaan. Sen jälkeen kun Jeesus oli
antanut näin odottamattoman vastauksen Kaiafaalle, ylipappi astui eteenpäin ja
sivalsi kädellään häntä kasvoihin. Hannas oli todellakin kauhuissaan, kun muut
oikeuden jäsenet salista poistuessaan sylkivät Jeesusta kasvoihin ja moni
läimäytti pilkkaa tehdäkseen häntä kämmenellään. Ja tällaisen epäjärjestyksen
merkeissä ja
[sivu 1984]
näin
ennenkuulumattoman sekasorron vallassa päättyi kello puoli viiden aikaan tämä
sanhedristioikeuden ensimmäinen Jeesusta vastaan käyty istunto.
Kolmekymmentä
ennakkoluuloista ja perinteen sokaisemaa väärää tuomaria valheellisine
todistajineen on käyvinään oikeutta universumin vanhurskasta Luojaa vastaan. Ja
nämä kiihkomieliset syyttäjät saa tuskaan jo tämän Jumala-ihmisen
majesteettinen vaiteliaisuus ja ylimaallinen ryhdikkyys. Hänen äänettömyytensä
on kauhistuttava; hänen puheensa on pelottoman uhmaavaa. Heidän uhkailunsa
eivät häntä liikuta, eivätkä heidän loukkauksensa häntä säikytä. Ihminen käy
oikeutta Jumalaa vastaan, mutta silloinkin hän rakastaa heitä ja pelastaisi
heidät, jos voisi.
Kun
käsiteltävänä oli kuolemantuomion langettamista koskeva asia, juutalainen
lainsäädäntö vaati, että oikeuden oli pidettävä kaksi istuntoa. Tämä toinen
istunto oli määrä pitää ensimmäistä istuntopäivää seuraavana päivänä, ja
oikeuden jäsenten tuli tämä väliaika viettää paastoten ja murehtien. Mutta nämä
miehet eivät jaksaneet odottaa seuraavaan päivään antaakseen vasta silloin
vahvistuksen päätökselleen, jonka mukaan Jeesuksen oli kuoltava. He odottivat
vain yhden tunnin. Jeesus jätettiin täksi ajaksi vastaanottohuoneeseen
temppelinvartijoiden hoteisiin, jotka ylipapin palvelijoiden kanssa
hauskuuttivat itseään syytämällä Ihmisen Pojan päälle kaikenlaisia
hävyttömyyksiä. He pilkkasivat häntä, sylkivät hänen päälleen ja tönivät häntä
raa'asti. He sivaltelivat häntä kepillä kasvoihin ja sanoivat sen päälle:
"Profetoipa nyt meille, senkin Vapahtaja, kuka se mahtoi olla, joka sinua
sivalsi." Ja näin he jatkoivat kokonaisen tunnin ajan herjaten ja
pahoinpidellen tätä Galilean miestä, joka ei vastarintaa tehnyt.
Tämän
tietämättömien ja tunteettomien vartijoiden ja palvelijoiden edessä vietetyn
kärsimysten ja valeoikeudenkäyntien traagisen tunnin ajan Johannes Sebedeus
odotti naapurihuoneessa yksinäisen ihmisen kauhun vallassa. Heti kun nämä
pahoinpitelyt alkoivat, Jeesus antoi päätään nyökäyttämällä Johannekselle
merkin poistua paikalta. Mestari tiesi varsin hyvin, että jos hän sallisi
apostolinsa jäädä huoneeseen näiden hävyttömyyksien todistajaksi, se
nostattaisi Johanneksen suuttumuksen sellaiseen määrään, jonka tuloksena olisi
niin kiukkuisia vastalauseita, että ne luultavasti veisivät hänet kuolemaan.
Koko tämän
kauhean tunnin aikana Jeesus ei lausunut sanaakaan. Tälle lempeälle ja herkälle
ihmiskunnan sielulle, joka persoonallisuussuhteen kautta liittyi koko tämän
universumin Jumalaan, ei yksikään suullinen hänen nöyryytyksensä maljasta ollut
katkerampi kuin tämä hirveä tunti näiden tietämättömien ja julmien vartijoiden
ja palvelijoiden armoilla, vartijoiden ja palvelijoiden, joille tämän niin
kutsutun sanhedristioikeuden jäsenten esimerkki oli antanut virikkeen ruveta
häntä kohtaan väkivaltaisiksi.
Ihmissydän ei
saata käsittää sitä suuttumuksen puistatusta, joka ravisteli koko suunnattoman
suurta universumia taivaan älyllisten olentojen joutuessa todistamaan
rakastetun Hallitsijansa alistumista tietämättömien ja harhaan johdettujen
luotujensa tahtoon kovaonnisen Urantian synnin pimentämällä sfäärillä.
Mikä on
ihmisessä tämä eläimellisyyden piirre, joka panee häneen halun vahingoittaa ja
tehdä fyysistä väkivaltaa sellaiselle, johon hän ei kykene hengellisesti
yltämään tai jota hän ei kykene älyllisesti tavoittamaan? Vasta puolittain
sivistyneessä ihmisessä vaanii yhä ilkeä raakuus, joka pyrkii pinnalle ja
kohdistuu niihin, jotka viisaudessa ja hengellisyyden saavuttamisessa ovat
häntä korkeammalla. Pankaa merkille näiden olevinaan sivistyneiden ihmisten
häijy korskeus ja raakalaismainen julmuus heidän saadessaan tietynkaltaista
eläimellistä nautintoa siitä, että he tällä tavoin ottivat fyysisen
väkivaltansa kohteeksi Ihmisen Pojan, joka ei vastarintaa tehnyt. Kun nämä
loukkaukset, nälväisyt ja iskut satelivat
[sivu 1985]
Jeesuksen
päälle, hän ei puolustautunut, mutta hän ei ollut puolustuskyvytön. Jeesusta ei
nujerrettu, hän vain ei sanan aineellisessa merkityksessä osallistunut
taisteluun.
Nämä ovat
Mestarin suurimmat voitonhetket koko hänen pitkällä ja vaiheikkaalla
elämänurallaan suunnattoman suuren ja kaukaisuuksiin ulottuvan universumin
luojana, ylläpitäjänä ja pelastajana. Jeesus oli jo täyteen määräänsä asti
elänyt elämän, jonka kuluessa hän esitti ihmiselle ilmoituksen Jumalasta, nyt
hän oli parhaillaan esittämässä Jumalalle uutta ja ennennäkemätöntä ilmoitusta
ihmisestä. Jeesus on nyt esittämässä maailmoille ilmoitusta, joka kertoo, että
kaikki pelot luodun olennon persoonallisuuden eristyneisyydestä on lopullisesti
voitettu. Ihmisen Poika on lopullisesti saavuttanut sen, että identiteetti
todellistuu Jumalan Pojaksi. Jeesus ei epäröi tuoda julki, että hän ja Isä ovat
yhtä; ja tämän korkeimman ja ylimaallisen kokemuksen tosiasian ja totuuden
pohjalta hän antaa kehotuksen, että jokaisesta valtakuntaan uskovasta tulisi
yhtä hänen kanssaan, kuten hän ja hänen Isänsä ovat yhtä. Jeesuksen uskontoon
kuuluvasta elävästä kokemuksesta tulee tällä tavoin se pettämätön ja taattu
menetelmä, jonka avulla maailman hengellisesti eristetyt ja kosmisesti
yksinäiset kuolevaiset kykenevät pääsemään persoonallisuuden eristyneisyydestä
kaikkine siitä johtuvine seurausilmiöineen, kuten pelosta ja siihen liittyvästä
avuttomuudentunteesta. Jumalan uskonpojat löytävät taivaan valtakunnan
veljellisistä realiteeteista lopullisen vapahduksen sekä henkilökohtaisesta
että planetaarisesta minuuden eristyneisyydestä. Jumalaa tunteva uskova kokee
kasvavassa määrin sitä haltioitumista ja sitä ylevyyttä, joka johtuu
hengellisestä sosiaalistumisesta kokonaisen universumin mittakaavassa -- siitä,
että hän on korkeuksien kansalainen, mihin vielä liittyy jumalallisena
päämääränä olevan täydellisyyden saavuttamisen ikuinen todellistuminen.
5. OIKEUSISTUIMEN TOINEN KOKOUS
Kello puoli
kuusi oikeusistuin kokoontui uuteen istuntoon, ja Jeesus ohjattiin viereiseen
huoneeseen, jossa Johannes oli odottamassa. Siellä roomalainen sotilas ja
temppelinvartijat vahtivat Jeesusta sillä aikaa, kun oikeus ryhtyi muotoilemaan
syytteitä, jotka esiteltäisiin Pilatukselle. Hannas teki tovereilleen selväksi,
ettei jumalanpilkkasyytöksellä olisi Pilatuksen kohdalla mitään painoa. Juudas
oli paikalla sen aikaa, kun tämä oikeusistuimen toinen kokous oli koolla, mutta
hän ei esittänyt mitään todistajanlausuntoa.
Tämä oikeuden
istunto kesti vain puoli tuntia, ja kun he päättivät kokouksen mennäkseen
Pilatuksen eteen, he olivat laatineet Jeesusta vastaan sellaisen syytekirjelmän,
että tämä sen mukaan ansaitsi kuolemantuomion. Kirjelmässä esitettiin kolme
syytettä:
1. Että hän oli
juutalaiskansakunnan turmelija; hän petkutti kansaa ja yllytti sitä kapinaan.
2. Että hän
opetti ihmisiä kieltäytymään maksamasta henkiveroa keisarille.
3. Että hän
väittäessään olevansa kuningas ja uudenlaisen valtakunnan perustaja yllytti
maanpetokseen keisaria vastaan.
Koko tämä
oikeudenkäynti oli sääntöjenvastainen ja täysin vastoin juutalaisia lakeja. Ei
ollut kahta todistajaa, jotka olisivat olleet samaa mieltä jostakin asiasta,
ellei lukuun oteta niitä, jotka antoivat lausuntonsa koskien Jeesuksen
toteamusta temppelin hävittämisestä ja sen uudelleenpystyttämisestä kolmen
päivän kuluessa. Ja mitä tähän asiaan tuli, edes sen osalta ei yksikään
todistaja puhunut syytetyn puolustukseksi, eikä myöskään Jeesusta pyydetty
selittämään, mitä hän toteamuksellaan tahtoi sanoa.
Ainoa asia,
jonka perusteella oikeus olisi johdonmukaisuutta noudattaen voinut hänet
tuomita, oli syyte jumalanpilkasta, ja sekin olisi ollut täysin hänen oman
todistuksensa varassa. Myös jumalanpilkkasyytöksen osalta he jättivät
kuolemanrangaistuksen edellyttämän muodollisen äänestyksen suorittamatta.
Ja nyt he
julkesivat laatia kolme syytettä, joiden kanssa he menisivät Pilatuksen eteen
ilman, että niiden osalta oli kuultu yhtäkään todistajaa. Niistä oli lisäksi
sovittu sellaiseen aikaan, jolloin syytösten kohteena oleva vangittu ei ollut
ollut paikalla. Kun tämä oli tehty, kolme
fariseusta jätti
[sivu 1986]
hyvästinsä; he halusivat kyllä, että Jeesus surmataan, mutta he
eivät suostuneet laatimaan häntä vastaan syytöksiä ilman todistajia eikä
sellaisessa tilanteessa, jolloin hän itse ei ollut läsnä.
Jeesus ei enää esiintynyt sanhedristioikeuden edessä. He eivät halunneet taas katsella hänen kasvojaan lausuessaan tuomiotaan hänen syyttömästä elämästään. Jeesus ei (ihmisenä) ollut tietoinen heidän muodollisista syytteistään ennen kuin kuuli Pilatuksen lukevan ne ääneen.
Jeesuksen ollessa Johanneksen ja vartijoiden kanssa huoneessa ja oikeuden pitäessä toista istuntoaan muutamat ylipapin palatsin palveluskuntaan kuuluvat naiset tulivat ystävineen katsomaan outoa vangittua, ja yksi heistä kysyi häneltä: "Oletko sinä Messias, Jumalan Poika?" Ja Jeesus vastasi: "Jos minä sinulle kerron, sinä et minua usko; ja jos minä sinulta kysyn, sinä et vastaa."
Tuona aamuna kello kuusi Jeesus ohjattiin Kaiafaan talosta Pilatuksen eteen, jotta vahvistettaisiin se kuolemantuomio, josta tämä sanhedristioikeus oli näin epäoikeudenmukaisesti ja sääntöjenvastaisesti päättänyt.