[sivu
54]
JUMALAN SUHDE
MAAILMANKAIKKEUTEEN
UNIVERSAALISELLA Isällä on universumien universumin aineellisia, älyllisiä ja hengellisiä ilmiöitä koskeva ikuinen tarkoitus, jota hän toteuttaa aikakaudesta toiseen. Jumala loi universumit omasta vapaasta ja suvereenista tahdostaan, ja hän loi ne kaikin puolin viisaan ja ikuisen tarkoituksensa mukaisesti. On epävarmaa, tietävätkö Jumalan ikuisesta tarkoituksesta todellakaan kovin paljon ketkään muut kuin Paratiisin Jumaluudet ja heidän korkeimmat kumppaninsa. Jopa ylevillä Paratiisin kansalaisilla on varsin eriäviä mielipiteitä Jumaluuksien ikuisten tarkoitusperien luonteesta.
On helppoa päätellä Havonan täydellisen keskusuniversumin luomisen tarkoituksena olleen pelkästään jumalallisen olemuksen tyydyttäminen. Havona saattaa olla malliluomuksena kaikille muille universumeille ja viimeisen vaiheen kouluna ajallisuudesta tuleville pyhiinvaeltajille, jotka ovat matkalla Paratiisiin. Tällaisen ylivertaisen luomuksen täytyy kuitenkin ensi sijassa olla olemassa täydellisten ja infiniittisten Luojien iloksi ja tyydytykseksi.
Hämmästyttävä
järjestelmä evolutionaaristen kuolevaisten täydellistämiseksi -- sen jälkeen, kun he ovat päässeet Paratiisiin ja Lopullisuuden
Saavuttajakuntaan -- ja harjaannuttamiseksi edelleen jotakin paljastumatonta
tulevaa tehtävää varten näyttää todellakin tällä hetkellä olevan eräs seitsemän
superuniversumin ja niiden monien alajakautumien päätehtävistä. Mutta tämä
ylösnousemusjärjestelmä ajallisuuden ja avaruuden
kuolevaisten hengellistämiseksi ja koulimiseksi ei missään tapauksessa ole
maailmankaikkeuden älyllisten olentojen ainoa tehtävä. On todellakin olemassa
monia muita kiehtovia toimintoja, jotka vaativat taivaallisten joukkojen aikaa ja sitovat heidän voimiaan.
1. ISÄN ASENNE MAAILMANKAIKKEUTEEN
Urantian asukkaat ovat kautta aikakausien ymmärtäneet väärin Jumalan kaitselmuksen. Maailmassanne toki vaikuttaa jumalallista aikaansaannosta oleva kaitselmus, mutta se ei ole sellaista lapsellista, mielivaltaista ja aineellista huolenpitoa jollaiseksi monet kuolevaiset ovat sen käsittäneet. Jumalan kaitselmus koostuu taivaallisten olentojen ja jumalallisten henkien toisiinsa kytkeytyvistä toiminnoista. Hellittämättä nämä olennot ja henget uurastavat kosmista lakia noudattaen Jumalan kunniaksi ja hänen universumilastensa hengellisyyden edistämiseksi.
Ettekö voisi edistyä
käsityksessänne Jumalan toimista ihmisen suhteen sellaiselle tasolle, että
tunnistaisitte maailmankaikkeuden tunnussanaksi sanan edistys? Ihmissuku on ponnistellut pitkät
ajanjaksot saavuttaakseen nykyisen asemansa. Kaitselmus
on kaikki nämä vuosituhannet toteuttanut suunnitelmaa laajenevasta
evoluutiosta. Käytännössä kummatkaan ajatukset eivät
ole ristiriidassa. Ne ovat sitä vain ihmisen
erheellisissä käsityksissä. Jumalallinen kaitselmus ei
koskaan asetu vastustamaan todellista inhimillistä edistymistä -- ei ajallista
eikä hengellistä. Kaitselmus on aina sopusoinnussa korkeimman
Lainsäätäjän muuttumattoman ja täydellisen olemuksen
kanssa.
[sivu 55]
"Jumala on uskollinen" ja "kaikki hänen käskynsä ovat oikeudenmukaisia". "Hänen uskollisuutensa perustat ovat itsessään taivaissa." "Ajasta aikaan, oi Herra, sinun sanasi on asetettu taivaassa. Sinun uskollisuutesi tavoittaa kaikki sukupolvet; sinä olet asettanut maan paikoilleen ja se pysyy." "Hän on uskollinen Luoja."
Ei ole rajaa sille, mitä voimia ja persoonallisuuksia Isä voi käyttää tarkoitusperänsä ylläpitämiseen ja luotujensa tukemiseen. "Ikuinen Jumala on turvamme, ja allamme ovat iankaikkiset käsivarret." "Joka asuu Kaikkein Korkeimman salatussa paikassa, pysyy Kaikkivaltiaan varjeluksessa." "Katso, hän, joka meitä hoitaa, ei nuoku eikä nuku." "Tiedämme, että kaikki on kääntyvä parhain päin niille, jotka rakastavat Jumalaa", "sillä Herra kääntää katseensa vanhurskaitten puoleen ja hänen korvansa kuulevat heidän rukouksensa."
"Sanansa voimalla" Jumala ylläpitää "kaiken olevaisen". Ja kun uusia maailmoja syntyy, hän "lähettää paikalle Poikansa, ja ne on luotu". Eikä Jumala vain luo, vaan hän "pitää ne kaikki olevaisuuden piirissä". Jumala pitää jatkuvasti yllä kaikki aineelliset olevaiset ja kaikki hengelliset olennot. Universumit ovat ikuisesti vakaita. Näennäisen epävakaisuuden keskellä on vakavuus. Tähtimaailmojen kaikkien energiapurkausten ja fyysisten mullistusten takana on järjestys ja turvallisuus.
Universaalinen Isä ei ole
vetäytynyt pois universumien hoidosta. Hän ei ole epäaktiivinen Jumaluus. Jos Jumala sattuisi vetäytymään koko luomistuloksen jatkuvan
ylläpitäjän osastaan, seurauksena olisi välittömästi yleinen luhistuminen.
Ilman Jumalaa mitään sellaista kuin todellisuus ei
olisi olemassa. Tälläkin hetkellä, aivan niin kuin kaukaisina menneinä
aikoina ja ikuisessa tulevaisuudessa, Jumala jatkaa
ylläpitoaan. Jumalallinen ote ulottuu ikuisuuden kehän
ympäri. Maailmankaikkeutta ei ole vedetty kellon tavoin käymään vain
tietyksi ajaksi ja sitten lopettamaan käyntinsä, vaan
kaikki uudistuu jatkuvasti. Lakkaamatta Isä vuodattaa energiaa, valoa ja elämää. Jumalan työskentely on
konkreettista yhtä hyvin kuin hengellistä. "Pohjoisen
hän kaarruttaa autiuden ylle ja ripustaa maan tyhjyyden päälle."
Olentoluokkaani kuuluva olento kykenee erottamaan maailmankaikkeuden hallinnon jokapäiväisissä asioissa vallitsevan perimmäisen sopusoinnun ja näkemään sen kauas kantavan ja perinpohjaisen koordinoinnin. Moni asia, joka kuolevaisen mielelle näyttäytyy irrallisena ja umpimähkäisenä, näyttää minun ymmärrykseni mukaan järjestyksessä olevalta ja rakentavalta. Mutta universumeissa on meneillään myös hyvin paljon sellaista, jota en täysin käsitä. Olen jo kauan aikaa tutkinut paikallisuniversumien ja superuniversumien tunnettuja voimia, energioita, mieliä, morontioita, henkiä ja persoonallisuuksia, ja olen enemmän tai vähemmän niistä perillä. Yleisesti ottaen ymmärrän, miten nämä toimintayksiköt ja persoonallisuudet operoivat, ja olen yksityiskohtia myöten perillä suuruniversumin valtuutettujen hengellisten ja älyllisten olentojen toiminnasta. Universumien ilmiöitä koskevasta tietämyksestäni huolimatta joudun jatkuvasti kohtaamaan kosmisia reaktioita, joita en pysty kokonaan käsittämään. Tavan takaa kohtaan satunnaisilta näyttäviä voimien, energioiden, älyjen ja henkien keskinäissidosten yhteenkietoutumia, joita en osaa tyydyttävästi selittää.
Olen täysin pätevä havaitsemaan ja
analysoimaan kaikkien niiden ilmiöiden vaikutuksen, jotka johtuvat suoraan
Universaalisen Isän, Iankaikkisen Pojan ja Äärettömän Hengen toiminnasta, ja
hyvin laajasti myös Paratiisin Saaren toiminnasta johtuvien ilmiöitten
vaikutuksen. Mutta joudun hämmennyksiin kohdatessani
sellaista, mikä näyttää olevan heidän salaperäisten rinnakkaisolentojensa,
potentiaalisuuden kolmen Absoluutin, aikaansaannosta. Nämä Absoluutit
näyttävät astuvan aineen yläpuolelle, menevän mielen yläpuolelle ja kohoavan hengen yläpuolelle. Minua sekoittaa jatkuvasti ja minua hämmentää tämän tästä se, etten kykene käsittämään
näitä monimutkaisia tapahtumia, joiden katson johtuvan Kvalifioimattoman
Absoluutin, Jumaluusabsoluutin ja Universaalisen Absoluutin läsnäolosta ja
aikaansaannoksista.
[sivu 56]
Näiden Absoluuttien täytyy olla niitä ei
vielä täysin julki tulleita, ulkona maailmankaikkeudessa vaikuttavia
läsnäoloja, jotka avaruuden voimavaraukseen kuuluvissa ilmiöissä ja muiden
perimmäisyyden tuolle puolen menevien toiminnassa tekevät fyysikoille,
filosofeille tai jopa uskonnonharjoittajille mahdottomaksi varmuudella
ennustaa, miten voiman, käsityksen tai hengen alkeisosaset tarkasti puhuen
reagoivat vaatimuksiin, jotka ilmaantuvat monimutkaisessa todellisuuden
tilanteessa äärimmäisten mukautumisten ja perimmäisten arvojen ollessa
kyseessä.
Ajallisuuden ja avaruuden universumeissa vallitsee niin ikään elimellinen yhtenäisyys, joka näyttää olevan kosmisten tapahtumien koko kudelman takana. Tämän kehittyvän Korkeimman Olennon elävän läsnäolon, tämän Projisoidun Epätäydellisen Immanenssin, tuo tuon tuostakin selittämättömällä tavalla esille se, mikä näyttää hämmästyttävän sattumanvaraiselta, näennäisesti toisiinsa liittymättömien universumitapahtumien koordinoitumiselta. Kysymyksessä täytyy olla Kaitselmuksen toiminta -- Korkeimman Olennon ja Myötätoimijan vaikutuspiiri.
Olen taipuvainen uskomaan, että juuri tämä kauas ulottuva ja yleensä tunnistamaton maailmankaikkeuden toiminnan kaikkien vaiheiden ja muotojen koordinoitumisen ja toisiinsaliittymisen valvonta saa tällaisen monivivahteisen ja toivottoman sekavalta näyttävän fyysisten, mielellisten, moraalisten ja hengellisten ilmiöitten sekoituksen toimimaan erehtymättömästi Jumalan kunniaksi sekä ihmisten ja enkelten hyväksi.
Mutta
laajemmassa mielessä kosmoksen näennäiset "sattumat" muodostavat
epäilemättä osan Infiniittisen ajallis-avaruudellisen kokemuksen finiittisestä
draamasta, kun Infiniittinen ajasta aikaan manipuloi
Absoluutteja.
Luonto on rajoitetussa mielessä Jumalan fyysinen puku. Jumalan käyttäytymistä tai toimintaa kvalifioivat ja väliaikaisesti sitä modifioivat paikallisuniversumin, konstellaation, järjestelmän tai planeetan kokeelliset suunnitelmat ja evolutionaariset mallit. Jumala toimii tarkoin määrätyn, vaihtumattoman ja muuttumattoman lain mukaan koko laajalle levittäytyvän kokonaisuniversumin piirissä. Mutta hän modifioi toimintansa muotoja myötävaikuttaakseen siihen, että kutakin universumia, konstellaatiota, järjestelmää, planeettaa ja persoonallisuutta johdetaan tasavertaisesti ja tasapainoisesti, evoluution myötä paljastuviin finiittisiin projekteihin kuuluvien paikallisten tavoitteiden, päämäärien ja suunnitelmien mukaan.
Siksipä luonto, sellaisena kuin kuolevainen
ihminen sen käsittää, edustaa muuttumattoman Jumaluuden ja hänen
muuttumattomien lakiensa perimmäistä perustaa ja pohjimmaista taustaa, jotka
lait muuntuvat, vaihtelevat ja kokevat mullistuksia paikallisten suunnitelmien,
tarkoitusten, mallien ja olosuhteiden vaikutuksesta, ja nämä puolestaan ovat
paikallisuniversumin, konstellaation, järjestelmän ja planeetan voimien ja
persoonallisuuksien käyttöön ottamia ja toteuttamia. Esimerkiksi: Jos otetaan
esille Jumalan lait sellaisina, millaisiksi ne on säädetty Nebadonissa, niin
niitä muunnellaan tämän paikallisuniversumin Luoja-Pojan ja
Luovan Hengen rakentamin suunnitelmin, ja kaiken tämän lisäksi näiden lakien
toimintaan ovat vielä vaikuttaneet planeetallanne asuvien ja välittömään
Satanian planeettajärjestelmäänne kuuluvien tiettyjen persoonallisuuksien
tekemät virheet, laiminlyönnit ja kapinat.
Luonto on ajallis-avaruudellinen tulostuma
kahdesta kosmisesta tekijästä: Ensiksi, Paratiisin-Jumaluuden
muuttumattomuudesta, täydellisyydestä ja lahjomattomuudesta;
ja toiseksi, niistä kokeellisista hankkeista, toimeenpanossa sattuneista
virheistä, kapinoina ilmenneistä erehdyksistä, kehityksen epätäydellisyydestä
ja viisauden puutteellisuudesta, joiden takana ovat Paratiisin ulkopuoliset
luodut, korkeimmista alimpiin. Luonnossa kulkee sen vuoksi ikuisuuden kehältä
lähtöisin oleva yhdenmukainen, muuttumaton, majesteettinen ja
verraton täydellisyyden juonne. Mutta kussakin universumissa, kullakin
planeetalla ja jokaisessa yksittäisessä elämässä tätä
luontoa modifioivat, kvalifioivat ja mahdollisesti
[sivu 57]
turmelevat evolutionaaristen järjestelmien ja universumien luotujen teot, virheet ja epälojaalisuudet. Ja siksi luonto on pakostakin ainiaansa ailahtelevainen, lisäksi se on oikullinen, jos kohta pohjimmiltaan vakaa, ja sen mukaan vaihtelevainen, mitkä ovat paikallisuniversumissa käytössä olevat menettelytavat.
Luonto on Paratiisin täydellisyys jaettuna
keskeneräisten universumien epätäydellisyydellä, pahuudella ja
synnillä. Tämä osamäärä ilmentää näin ollen sekä täydellistä
että osittaista, sekä ikuista että ajallista. Evoluution jatkuminen
muuntelee luontoa laajentamalla siihen sisältyvää paratiisillista
täydellisyyttä ja supistamalla siihen sisältyvää pahaa
-- erhettä -- ja suhteellisesta reaalisuudesta johtuvaa epäharmoniaa.
Jumala ei ole henkilökohtaisesti läsnä luonnossa tai missään luonnonvoimassa, sillä luonnonilmiö on lisäys Jumalan universaalisen lain paratiisillisten perustojen päälle, ja tämä lisäys koostuu etenevän evoluution epätäydellisyyksistä ja -- toisinaan -- kumouksellisen kapinan seurauksista. Siinä muodossa, jossa luonto ilmenee Urantian kaltaisessa maailmassa, se ei voi koskaan olla todellisuutta vastaava kaikkiviisaan ja infiniittisen Jumalan ilmentymä, ei hänen todenmukainen edustajansa eikä uskollisesti esikuvansa mukainen heijastuma.
Teidän maailmanne luonto on paikallisuniversumin evolutionaaristen suunnitelmien kvalifioima täydellisyyttä olevien lakien lieventymä. Mikä irvikuva onkaan, kun palvotaan luontoa siksi, että se on rajoitetussa, kvalifioidussa mielessä Jumalan läpäisemä; siksi, että se on eräs universaalisen, ja sen vuoksi jumalallisen, voiman osa-alue! Luonto on kuitenkin myös ilmentymä kosmisen evoluution universumikokeilun kehityksen, kasvun ja edistymisen sisältämistä keskeneräisistä, epätäydellisistä ja loppuunsaattamattomista toteutumista.
Luonnon maailmaan sisältyvät näennäiset puutteet eivät ole merkki mistään vastaavista puutteista Jumalan luonteessa. Tuollaiset havaitut epätäydellisyydet ovat mieluumminkin vain väistämättömiä pysähdyksiä ikuisesti liikkuvan, infiniittisyyttä kuvittavan kuvakiekon esityksessä. Juuri nämä puutteiden aiheuttamat katkot täydellisyyden jatkumossa tekevät aineellisen ihmisen rajalliselle mielelle mahdolliseksi nähdä ajallisuuden ja avaruuden oloissa välähdyksittäin ja ohimennen jumalallista todellisuutta. Jumalallisuuden aineelliset ilmenemät näyttävät ihmisen evolutionaariselle mielelle puutteellisilta pelkästään siksi, että kuolevainen ihminen tarkastelee luonnon ilmiöitä itsepintaisesti vain luonnollisten silmien kautta, ihmisnäkemyksen kautta, jota eivät tue morontian mota tai ilmoitus. Ilmoitus on motaa kompensoiva korvike ajallisuuden maailmoissa.
Ja luonto on turmeltunut, sen kauniit kasvot ovat
arvilla, sen piirteet ovat lakastuneet, ja tähän ovat syynä niiden myriadien
luotujen kapinointi, väärinkäytökset ja väärä ajattelu, jotka ovat osa luontoa,
mutta jotka ovat myötävaikuttaneet sen turmeltumiseen ajallisuudessa. Ei, ei luonto ole Jumala.
Luonto ei ole palvonnan kohde.
Ihminen on aivan
liian kauan ajatellut Jumalan itsensä kaltaiseksi. Jumala ei ole, ei ole
koskaan ollut eikä tule koskaan olemaan kiivas ihmiselle tai millekään muulle
universumien universumin olennolle. Tietäessään, että Luoja-Poika tarkoitti
ihmisen planetaarisen luomistyön mestarinäytteeksi, tarkoitti hänet koko maan
hallitsijaksi, ja nähdessään hänet omien alhaisten intohimojensa vallassa ja
kumartelemassa epäjumaliaan -- ovatpa ne puuta, kiveä, kultaa tai itsekästä
kunnianhimoa -- nämä murheelliset näyt liikuttavat Jumalaa ja hänen Poikiaan ja
saavat heidät tuntemaan kiivautta ihmisen puolesta, muttei koskaan
ihmiselle.
Ikiaikojen
Jumala ei kykene tuntemaan vihaa eikä suuttumusta tällaisten tuntemusten
inhimillisessä mielessä ja niin kuin ihminen sellaiset reaktiot ymmärtää. Nämä
tuntemukset ovat alhaisia ja halveksittavia. Ne ovat tuskin sen arvoisia, että
niitä kutsuttaisiin inhimillisiksi tunteiksi, saati sitten jumalallisiksi. Ja
sellaiset asenteet ovat äärimmäisen vieraita Universaalisen Isän täydelliselle
olemukselle ja armolliselle luonteelle.
[sivu 58]
Paljon, kovasti
paljon Urantian kuolevaisten Jumalan ymmärtämisessä kohtaamasta vaikeudesta
juontuu Luciferin kapinan ja Caligastian petturuuden kauaskantoisista
seuraamuksista. Maailmoissa, jotka eivät ole synnin vuoksi eristettyjä,
evolutionaariset ihmissukukunnat pystyvät muovaamaan verrattomasti parempia
käsityksiä Universaalisesta Isästä. Ne kärsivät muita vähemmän sekaannuksesta,
vääristymistä ja käsitteistön kieroutumisesta.
Jumala ei kadu
mitään, mitä hän on ikinä tehnyt, nyt tekee tai tulee vastaisuudessa tekemään.
Hän on kaikkiviisas kuin myös kaikkivaltias. Ihmisen viisaus kasvaa esiin
ihmisen kokemukseen kuuluvan yrittämisen ja erehtymisen tietä. Jumalan viisaus
sisältää hänen infiniittisen universumiymmärryksensä kvalifioimattoman
täydellisyyden, ja tämä jumalallinen ennakkotieto antaa tehokasta ohjausta
luovalle vapaalle tahdolle.
Universaalinen
Isä ei koskaan tee mitään, mikä jälkeenpäin aiheuttaisi surua tai katumusta,
mutta hänen Luojapersoonallisuuksiensa suunnittelemat ja luomat tahdolliset
olennot eri universumeissa aiheuttavat epäonnistuneilla valinnoillaan toisinaan
jumalallisen surun tuntemuksia Luoja-vanhempiensa persoonallisuudessa. Mutta
vaikkei Isä tee virheitä, haudo mielessään katumusta tai koe surua, hän on
olento, joka tuntee isällistä kiintymystä, ja hänen sydämensä on epäilemättä
murheen vallassa, kun hänen lapsensa eivät onnistu yltämään niille
hengellisille tasoille, joihin heidän kykynsä sen avun turvin riittäisivät,
jota universumien hengellistämishankkeet ja kuolevaisten ylösnousemusohjelmat
niin auliisti tarjoavat.
Isän
infiniittinen hyvyys ylittää finiittisen, ajallisuudessa elävän mielen
käsityskyvyn. Näin ollen tarjolla täytyy aina olla vastakohta, joka sisältää
vertauskelpoisen pahan (ei synnin), jotta suhteellisen hyvyyden kaikki
osa-alueet tulisivat vaikuttavasti osoitetuiksi. Kuolevaisen ymmärryksen
epätäydellisyys voi erottaa jumalallisen hyvyyden täydellisyyden vain, koska se
on vastakohdan muodostavassa yhteydessä avaruuden liikkeissä ilmeneviin
ajallis-aineellisten suhteiden suhteelliseen epätäydellisyyteen.
Jumalan luonne on infiniittisesti yli-inhimillinen. Siksi
jumaluuden tällaisen olemuksen täytyykin personoitua, vaikkapa jumalallisissa
Pojissa, ennen kuin ihmisen äärellinen mieli voi sen edes uskon kautta tajuta.
Jumala on ainoa
paikallaan pysyvä, itseensä sisältyvä ja muuttumaton olento koko universumien
universumissa, eikä hänellä ole mitään ulkopuolista, mitään tuonpuoleista, ei
mitään menneisyyttä eikä vastaisuutta. Jumala on päämääräistä energiaa (luovaa
henkeä) ja absoluuttista tahtoa, ja nämä ovat itsestään olemassa olevia ja
universaalisia.
Koska Jumala on
itsestään olemassa oleva, hän on absoluuttisen riippumaton. Itse Jumalan
identiteetti kieltää muutoksen. "Minä, Herra, en muutu." Jumala on
muuttumaton; mutta vasta saavuttaessanne paratiisillisen statuksen voitte edes
alkaa ymmärtää sitä, miten Jumala voi siirtyä yksinkertaisuudesta
monimutkaisuuteen, identiteetistä variaatioon, liikkumattomuudesta liikkeeseen,
infiniittisyydestä finiittisyyteen, jumalallisuudesta ihmisyyteen ja ykseydestä
kakseuteen ja kolmiyhteisyyteen. Ja Jumala voi näin muunnella absoluuttisuutensa
ilmentymiä siksi, ettei jumalallinen muuttumattomuus merkitse
liikkumattomuutta; Jumalalla on tahto -- hän on tahto.
Jumala on olento, jolla on absoluuttinen itsemääräämisoikeus. Hänen reaktioitaan maailmankaikkeutta kohtaan eivät rajoita muut rajat kuin ne, jotka hän on itse asettanut, ja hänen omasta vapaasta tahdostaan tekemänsä teot ovat vain niiden jumalallisten laatumääreitten ja täydellisten attribuuttien ehdollistamia, jotka luonnostaan luonnehtivat hänen ikuista olemustaan. Niinpä Jumalan suhde maailmankaikkeuteen on yhtä kuin lopullista hyvää ilmentävän olennon suhde, johon lisätään luovaa infiniittisyyttä oleva vapaa tahto.
Isä-Absoluutti on täydellisen
keskusuniversumin luoja ja kaikkien muiden Luojien
Isä. Jumala jakaa persoonallisuuden, hyvyyden ja
lukuisat muut
[sivu 59]
ominaispiirteet ihmisen ja muiden olentojen kanssa, mutta tahdon
infiniittisyys on yksin hänen. Luomistoimiensa osalta Jumalaa rajoittavat vain
hänen oman ikuisen olemuksensa tuntemukset ja hänen
äärettömän viisautensa vaatimukset. Jumala valitsee
henkilökohtaisesti vain sen, mikä on infiniittisesti täydellistä, siitä johtuu
keskusuniversumin ylivertainen täydellisyys. Ja
vaikka Luoja-Pojat jakavat täysin hänen jumalallisuutensa, jopa hänen
absoluuttisuutensa joitakin osa-alueita, ei heitä täysin rajoita se viisauden
lopullisuus, joka ohjaa Isän tahdon infiniittisyyttä. Jumalan Poikien
Mikael-ryhmässä luova vapaa tahto muuttuu näin ollen vieläkin akviitisemmaksi,
täysin jumalalliseksi ja lähes perimmäiseksi, ellei
jopa absoluuttiseksi. Isä on infiniittinen ja ikuinen,
mutta hänen tahdonvaraisen itsensärajoittamisensa mahdollisuuden kieltäminen
olisi samaa kuin, jos kokonaan kieltäisi tämän käsityksen hänen tahdollisesta
absoluuttisuudestaan.
Jumalan absoluuttisuus läpäisee kaikki maailmankaikkeuden seitsemän todellisuustasoa. Ja koko tähän absoluuttiseen olemukseen vaikuttaa Luojan suhde universumiluoduista koostuvaan perheeseensä. Täsmällisyys saattaa luonnehtia kolminaisuusperäistä oikeudenmukaisuutta universumien universumissa, mutta koko laajassa perheenomaisessa suhteessaan ajallisiin luotuihinsa universumien Jumalaa hallitsee jumalallinen tunne. Ensimmäiseksi ja viimeiseksi -- ikuisesti -- infiniittinen Jumala on Isä. Kaikista niistä mahdollisista epiteeteistä riippumatta, joilla Jumala on todellisuutta kuvastavalla tavalla tunnettavissa, minua on neuvottu esittämään koko luomakunnan Jumala ennen muuta Universaalisena Isänä.
Jumala Isän kohdalla vapaan
tahdon mukaisia suorituksia ei hallitse valta, eikä niitä ohjaa pelkkä äly. Jumalallinen persoonallisuus koostuu määritelmän
mukaan hengestä ja ilmenee universumeille rakkautena.
Siksi Ensimmäinen Lähde ja Keskus on kaikissa
henkilökohtaisissa suhteissaan universumien luotuihin persoonallisuuksiin aina
ja johdonmukaisesti rakastava Isä. Jumala on Isä sanan
korkeimmassa merkityksessä. Ikuisesti hänen vaikuttimenaan on
jumalallisen rakkauden täydellinen ihanteellisuus, ja
tämä hellyys saa väkevimmän ilmauksensa ja suurimman tyydytyksensä siinä, että
hän rakastaa ja että häntä rakastetaan.
Tieteessä Jumala on Ensimmäinen Aiheuttaja; uskonnossa hän on universaalinen ja rakastava Isä; filosofiassa hän on se ainoa olento, joka on olemassa itsestään -- joka olemassaolonsa osalta ei ole riippuvainen mistään muusta olennosta, mutta joka auliisti antaa olemassaolon todellisuuden kaikille olevaisille ja kaikille muille olennoille. Mutta tarvitaan ilmoitus osoittamaan, että tieteen Ensimmäinen Aiheuttaja ja filosofian tarkoittama itsestään olemassa oleva Ykseys ovat sama kuin uskonnon Jumala, jonka täyttävät armo ja hyvyys ja joka on sitoutunut toteuttamaan maan päällä elävien lastensa ikuisen eloonjäämisen.
Kaipaamme Infiniittisen käsitettä mutta palvomme Jumalan kokemisideaa, kykyämme missä ja milloin tahansa tajuta korkeimman jumaluuskäsityksemme persoonallisuus- ja jumalallisuustekijät.
Tietoisuus
voitokkaasta ihmiselämästä maan päällä syntyy siitä luodun olennon uskosta,
joka uskaltaa ottaa haasteena vastaan jokaisen eteen tulevan olemassaolon
episodin joutuessaan kohtaamaan inhimillisten rajoittuneisuuksien pelottavat
näköalat ja joka rohkenee tällöin julistaa: Vaikken
pystyisikään tekemään tätä, minussa elää se, joka voi sen tehdä ja joka on sen
tekevä -- universumien universumin Isä-Absoluutin osa. Ja
tämä on se "voitto, joka valloittaa maailman, nimittäin uskonne."
5. ERHEELLISET KÄSITYKSET JUMALASTA
Uskonnollinen perimätieto
koostuu epätäydellisinä säilyneistä muistiinmerkinnöistä, jotka käsittelevät
menneiden aikojen jumalaatuntevien ihmisten kokemuksia. Mutta sellaiset kirjoitukset ovat uskonnollisen
elämän oppaina tai Universaalista Isää koskevan
todenperäisen tiedon
[sivu 60]
lähteinä epäluotettavia. Tällaiset ikivanhat uskomukset ovat poikkeuksetta muuttuneet siksi, että alkukantainen ihminen oli myytintekijä.
Eräs Urantialla vallitsevan sekasorron
suurimpia aiheuttajia, kun kysymyksessä on Jumalan
olemus, on se, että pyhät kirjanne eivät pysty tekemään selvää eroa toisaalta
Paratiisin-Kolminaisuuden eri persoonallisuuksien välillä ja toisaalta
Paratiisin-Jumaluuden ja paikallisuniversumien luojien ja hallinnosta vastuussa
olevien välillä. Menneinä maailmankausina, jolloin ymmärrys oli vajavaista,
pappinne ja profeettanne eivät onnistuneet tekemään selvää eroa
Planeettaprinssien, Järjestelmänhallitsijoiden, Konstellaation-Isien,
Luoja-Poikien, Superuniversumin Hallitsijoiden, Korkeimman Olennon eikä
Universaalisen Isän välillä. Monet niistä viesteistä, joita korkeampien
olentojen alaisina toimivat persoonallisuudet, kuten Elämänkantajat ja eri enkeliryhmät ovat lähettäneet, on kirjoituksissanne
esitetty Jumalalta itseltään tulleina. Urantian uskonnollinen
ajattelu sekoittaa yhä vieläkin Jumaluuden liitännäispersoonallisuudet itsensä
Universaalisen Isän kanssa niin, että heidät kaikki sisällytetään saman
nimikkeen piiriin.
Urantialaiset kärsivät yhä
alkukantaisten jumalakäsitysten vaikutuksesta. Jumalat, jotka raivoavat ja
riehuvat, jotka vihoissaan ravistelevat maata ja vimmoissaan iskevät ihmiset
maan tomuun, jotka tyytymättömyydessään langettavat tuomionsa määräämällä
tulvia ja nälänhätää, ovat primitiivisen uskonnon jumalia. Ne eivät ole
Jumalia, jotka elävät ja hallitsevat universumeja.
Tällaiset käsitykset ovat jäänne ajoilta, jolloin ihmiset olettivat
maailmankaikkeuden olevan tällaisten kuvitteellisten jumalten päähänpistojen
ohjauksessa ja vallassa. Mutta kuolevainen ihminen
alkaa tajuta, että hän elää maailmassa, jossa vallitsee suhteellinen laillisuus
ja järjestys, siltä osin kuin kysymys on Korkeimpien
Luojien ja Ylimpien Valvojien hallinnollisista periaatteista ja
käyttäytymisestä.
Barbaarimainen ajatus kiukkuisen Jumalan rauhoittamisesta ja loukatuksi itsensä tuntevan Herran lepyttämisestä, Jumaluuden suosioon pääsemisestä uhrein ja katumusharjoituksin ja jopa verta vuodattamalla edustaa perin juurin lapsellista ja alkukantaista uskontoa -- filosofiaa, joka ei ole tieteen ja totuuden valistuneen aikakauden arvoista. Sellaiset uskomukset ovat äärimmäisen vastenmielisiä universumeissa palveleville ja niitä hallitseville taivaallisille olennoille ja jumalallisille hallitsijoille. On häväistys Jumalaa kohtaan uskoa, väittää tai opettaa, että on välttämätöntä vuodattaa viatonta verta hänen suosionsa saavuttamiseksi tai kuvitellun jumalallisen vihan torjumiseksi.
Heprealaiset uskoivat, että "ilman verenvuodatusta ei voisi olla syntien anteeksiantoa". He eivät olleet päässeet vapauteen vanhasta ja pakanallisesta ajatuksesta, jonka mukaan Jumalia ei voisi lepyttää muu kuin veren näkeminen, vaikka Mooses ihmisuhrit kieltämällä ja ne seremoniallisin eläinuhrein korvaamalla saikin aikaan tuntuvaa edistystä lapsenomaisten beduiiniseuraajiensa alkukantaisessa mielessä.
Paratiisin-Pojan lahjoittautuminen maailmallenne kuului erottamattomasti tilanteeseen, jossa yksi planetaarinen aikakausi päättyi. Se oli väistämätöntä. Se ei tapahtunut siksi, että näin olisi pyritty saavuttamaan Jumalan suosio. Tämä jumalallinen lahjoittautuminen sattui myös olemaan erään Luoja-Pojan viimeinen henkilökohtainen näytös pitkässä vaelluksessa hänen omaan universumiinsa kohdistuvan kokemuspohjaisen suvereenisuuden saavuttamiseksi. Olisiko suurempaa irvikuvaa Jumalan infiniittisestä luonteesta kuin opetus, jonka mukaan hänen isänsydämensä kaikessa ankarassa kylmyydessään ja kovuudessaan ei sen vertaa liikuttunut luotujensa onnettomuuksista ja murheista, että hänen hellä armeliaisuutensa saatiin puhkeamaan esiin vasta, kun hän näki nuhteettoman Poikansa verta vuotavana ja kuolevana Pääkallonpaikan ristinpuussa!
Mutta Urantian asukkaat tulevat vielä
löytämään vapahduksen näistä Universaalisen Isän olemusta koskevista
muinaisista erheistä ja pakanallisista taikauskoista.
Jumalaa koskevan totuuden paljastuminen tekee tuloaan, ja
ihmissuvun on määrä tuntea Universaalinen Isä koko siinä
[sivu 61]
luonteen kauneudessa ja ominaisuuksien ihanuudessa, jotka
Urantialla Ihmisen Poikana ja Jumalan Poikana vieraillut Luoja-Poika niin
suurenmoisella tavalla esitti.
[Esittänyt yksi
Uversan Jumalallisista Neuvonantajista.]