[sivu
730]
EVOLUUTION VALVONTA
EVOLUUTION kohteena oleva aineellinen peruselollisuus -- mielen ilmaantumista edeltävä elollisuus -- on muotouma, jonka saavat aikaan toisaalta Fyysiset Päävalvojat ja toisaalta Seitsemän Valtiashengen elollisuuden juurrutustoiminta yhdessä tähän tehtävään asetettujen Elämänkantajien aktiivisten hoivatoimien kanssa. Tämän kolmitahoisen luovuuden rinnan tapahtuvan toiminnan tuloksena kehittyy mielen edellyttämä organismin fyysinen kapasiteetti -- aineelliset mekanismit, jotka ovat edellytyksenä älyperäiselle reagoinnille ensiksi ulkoisiin ympäristöärsykkeisiin ja myöhemmin sisäisiin ärsykkeisiin -- vaikutteisiin, jotka ovat peräisin organismin mielestä itsestään.
On siis olemassa kolme toisistaan erottuvaa
elämän aikaansaamisen ja evoluution tasoa:
1. Fyysis-energiaalinen kenttä --
mielikapasiteetin aikaansaaminen.
2. Mieleen kohdistuva auttajahenkien hoiva --
joka vaikuttaa hengellisyyden kapasiteettiin.
3. Kuolevaisen mielen varustaminen hengellä --
joka huipentuu Ajatuksensuuntaajan lahjoittamiseen.
Organismissa tapahtuvan ympäristöön reagoinnin mekaaniset, ei-opetettavissa olevat tasot ovat fyysisten valvojien toimintakenttää. Mielenauttajahenget aktivoivat ja säätelevät ympäristöön mukautuvaisia eli ei-mekaanisia, opetettavissa olevia mielen tyyppejä -- niitä organismien reaktiomekanismeja, jotka kykenevät oppimaan kokemuksesta. Ja niin kuin auttajahenget tällä tavoin muokkaavat mieleen sisältyviä potentiaaleja, samalla tavalla Elämänkantajat harjoittavat melko laaja-alaista, omaharkintaista valvontaa, joka kohdistuu evolutionaaristen prosessien ympäristöä koskeviin seikkoihin, aina siihen asti, kunnes ihmistahto ilmaantuu eli kyky tuntea Jumalaa ja kyky tehdä päätös ryhtyä palvomaan häntä.
Juuri tämä yhden
kokonaisuuden muodostava Elämänkantajien, fyysisten valvojien ja auttajahenkien
toiminta määrää asutuissa maailmoissa orgaanisen evoluution kulun. Ja juuri
siksi evoluutio on, Urantialla ja muualla, aina päämääräistä, se ei ole koskaan
sattumanvaraista.
Elämänkantajat on varustettu sellaisin persoonallisuuden muodonmuutoksen potentiaalein, jotka kuuluvat vain harvoille luotujen olentojen luokille. Nämä paikallisuniversumin Pojat kykenevät toimimaan kolmessa eri olemisen tasossa. Tavallisesti he toimittavat velvollisuuksiaan keskivaiheen Poikina, joka on heidän alkuperäinen tilansa. Mutta sellaisessa olemassaolon vaiheessa oleva Elämänkantaja ei mitenkään voisi toimia sähkö-kemiallisilla alueilla rakentamassa fyysisistä energioista ja aineshiukkasista elollisen olemassaolon yksiköitä.
Elämänkantajat voivat toimia ja toimivat
seuraavilla kolmella tasolla:
1. Sähkökemian fyysinen taso.
2. Tavallista keskivaihetta oleva
kvasimorontiaalinen olemassaolo.
3. Edistynyttä
olotilaa edustava puolihengellinen taso.
[sivu 731]
Kun
Elämänkantajat valmistautuvat panemaan toimeen elämän juurruttamisen, he
tällaiseen hankkeeseen soveltuvat juurrutuspaikat valikoituaan kutsuvat
luokseen Elämänkantajien muodonmuutoksesta huolehtivan arkkienkelikomission.
Tämä ryhmä koostuu kymmeneen eri luokkaan kuuluvista persoonallisuuksista,
joiden joukossa on muiden muassa fyysisiä valvojia ja heidän työtovereitaan, ja
ryhmää johtaa arkkienkelien päällikkö. Hän toimii tässä ominaisuudessa
Gabrielin valtuuttamana ja Päivien Muinaisten luvalla. Kun nämä olennot
kytketään asianomaisiin virtapiireihin, he saavat Elämänkantajissa aikaan
sellaisia muutoksia, jotka tekevät näistä fyysisillä sähkö-kemian tasoilla
välittömästi toimimaan kykeneviä.
Sen jälkeen kun
elämän rakennekaavat on laadittu ja aineelliset järjestelyt on saatettu
asianmukaisesti päätökseen, aineellisuuden yläpuolella olevat elämän
leviämisestä huolehtivat voimat alkavat samassa toimia, ja niin on elämä
olemassa. Elämänkantajat palautetaan tämän jälkeen välittömästi
persoonallisuutensa olemassaolon normaalille keskitasolle, jossa olotilassa he
voivat manipuloida eläviä yksiköitä ja ohjailla kehittyviä organismeja, vaikka
heiltä onkin evätty kaikkinainen kyky organisoida -- luoda -- uusia elävää
ainetta olevia kantahahmoja.
Kun orgaaninen
evoluutio on edennyt tiettyyn pisteeseen ja kun korkeimpiin organismeihin on
ilmaantunut tyypiltään ihmiselle ominainen vapaa tahto, Elämänkantajien pitää
joko poistua planeetalta tai heidän on annettava pidättymislupaus; toisin
sanoen heidän on sitouduttava pidättymään kaikista enemmistä pyrkimyksistä
vaikuttaa orgaanisen evoluution kulkuun. Ja kun tällaisen lupauksen antavat
vapaaehtoisesti ne Elämänkantajat, jotka päättävät jäädä planeetalle neuvomaan
vastaisuudessa niitä, joiden tehtäväksi uskotaan vastakehittyneiden
tahdollisten luotujen vaaliminen, kutsutaan koolle kahdentoista komissio, jota
johtaa Järjestelmän Hallitsijan valtuuttamana ja Gabrielin luvalla toimiva
Iltatähtien päällikkö; ja siinä samassa nämä Elämänkantajat muunnetaan
persoonallisuuden olemassaolon kolmanteen vaiheeseen -- olemisen
puolihengelliselle tasolle. Ja minä olen toiminut Urantialla tässä olemassaolon
kolmannessa vaiheessa aina Andonin ja Fontan ajoista alkaen.
Odotamme nyt hartaasti aikaa, jolloin universumi on
kenties asettunut valoon ja elämään, mahdollista olemisen neljättä vaihetta,
jossa olemme täysin hengellisiä, mutta meille ei ole koskaan paljastettu, millä
menetelmällä me mahdollisesti saavutamme tämän tavoitellun ja edistyneen
olotilan.
2. EVOLUUTION SISÄLTÄMÄT NÄKÖALAT
Kertomus siitä,
miten ihminen nousi merilevästä maanpäällisen luomakunnan herruuteen, on
todellakin kuin biologisesta kamppailusta ja mielen elossasäilymisestä kertova
seikkailuromaani. Ihmisen aikojentakaiset esimuodot olivat kirjaimellisesti
merenpohjan mutaa ja liejua lähes paikallaan seisovissa ja lämminvetisissä
muinaisten sisämerten pitkien rantaviivojen muodostamissa lahdissa ja
laguuneissa, samoissa vesissä, joissa Elämänkantajat panivat alulle kolme
toisistaan riippumatonta elollisuuden juurrutusta Urantialla.
Nykyään on
olemassa enää varsin harvalukuisia niiden merikasvillisuuden varhaistyyppien
lajeja, jotka osallistuivat eläimenkaltaisuuden rajamailla olevien organismien
syntyyn päättyneisiin, käänteentekeviin muutoksiin. Sienieläimet ovat erään
tällaisiin keskivälityyppeihin kuuluneen eliön nykyaikaan asti säilyneitä
muotoja, sellaisten organismien säilyneitä edustajia, joiden kautta tapahtui asteittainen
siirtyminen kasvista eläimeksi. Vaikka nämä varhaiset siirtymämuodot eivät
olleet täysin identtisiä nykyisten sienieläinten kanssa, ne muistuttivat näitä
silti suuresti; ne olivat eittämättömiä raja-alueen eliöitä -- eivät kasveja
eivätkä eläimiä -- mutta ne johtivat lopulta varsinaisten eläinmaailmalle
ominaisten elollisuusmuotojen kehittymiseen.
[sivu 732]
Bakteerit,
erittäin alkeelliset ja yksinkertaiset kasviorganismit, ovat muuttuneet elämän
ensimmäisen sarastuksen ajoista varsin vähän. Niiden loismaisessa
käyttäytymisessä paljastuu jopa tietynasteista taantumista. Sienissä on niin
ikään monia, jotka edustavat evoluution piirissä taaksepäin suuntautuvaa
liikettä, sillä ne ovat kasveja, jotka ovat menettäneet lehtivihreän
valmistuskykynsä ja muuttuneet enemmän tai vähemmän loismaisiksi. Valtaosa
taudinaiheuttajabakteereista ja niiden apuna toimivista viruksista kuuluu itse
asiassa tähän kehityksestä luopuneiden loissienten ryhmään. Koko valtava
kasvien maailma on tällä välin kuluneina aikakausina kehittynyt samoista
esimuodoista, joista myös bakteerit polveutuvat.
Pian ilmestyi
kehityksessä astetta korkeammalla ollut alkueläintyyppinen eläinkunnan
edustaja, ja se ilmestyi yht'äkkisesti. Ja noilta kaukaisilta ajoilta
periytyy vain vähän muuttuneena ameeba, tyypillinen yksisoluinen
eläinorganismi. Se vilistelee nykyisin jokseenkin sellaisena kuin se vilisteli
silloin, kun se oli elollisevoluution viimeisin ja suurenmoisin saavutus. Tämä
pienen pieni eliö ja sen alkueläinserkut merkitsevät eläinkunnalle samaa, mitä
bakteerit merkitsevät kasvikunnalle; ne edustavat sitä, mitä on jäljellä
ensimmäisistä evolutionaarisista vaiheista elollisuuden erilaistumisessa,
samoin kuin myöhemmän kehityksen toteutumattomuutta.
Varhaiset
yksisoluiset eläinlajit liittyivät ennen pitkää yhteisöiksi: ensiksi
siimaeläinten tasolla ja kohta polyyppien ja maneettien tapaan. Vieläkin
myöhemmin kehittyivät meritähdet, kivililjat, merisiilit, merikurkut,
tuhatjalkaiset, hyönteiset, hämähäkit, äyriäiset sekä keskenään läheistä sukua
olevat matojen ja verijuotikkaiden ryhmät, joita seurasivat pian nilviäiset:
osteri, meritursas ja etana. Niiden välillä ilmaantui ja menehtyi satoja ja
taas satoja lajeja. Mainitsemme vain ne lajit, jotka pitkän pitkästä
taistelusta jäivät jäljelle. Nykyään tällaiset edistymättömät eläinlajit samoin
kuin myöhemmin ilmaantunut kalojen heimo edustavat varhaisten ja alempien
eläinten evolutionaarisessa mielessä paikallaan pysyviä tyyppejä, niitä elämän
puun haaroja, jotka eivät ole edistyneet.
Näyttämö oli
näin ollen valmis ensimmäisten selkärankaiseläinten eli kalojen
ilmaantumiselle. Tästä kalojen heimosta polveutui kaksi ainutlaatuista
muunnosta: sammakko ja salamanteri. Ja nimenomaan sammakko aloitti sitten
eläinhahmoisessa elollisuudessa sen asteittain edenneiden eriytymisten sarjan,
joka lopulta huipentui itseensä ihmiseen.
Sammakko on eräs
vanhimmista jäljellä olevista ihmissuvun esivaiheista, mutta senkin edistyminen
jäi toteutumatta, joten nykyisin se jatkaa olemassaoloaan paljolti sellaisena
kuin se oli noina kaukaisen menneisyyden aikoina. Sammakko on nyt ainoa yhä
maan päällä elävä, lajina säilynyt ihmisen evoluutioon kuuluvien kantarotujen
esivaihe. Ihmisrodulla ei ole yhtään nykyaikaan asti säilynyttä kantamuotoa
sammakon ja eskimon väliltä.
Sammakosta
kehittyivät matelijat, suuri eläinlahko, joka on käytännöllisesti katsoen
sammunut, mutta joka ennen poistumistaan olemassaolon piiristä pani alulle koko
lintujen lahkon ja lukuisat nisäkkäiden luokat.
Ihmistä
edeltäneessä kehityksessä otettiin kenties suurin yksittäinen harppaus silloin,
kun matelijasta tuli lintu. Nykyiset lintutyypit -- kotkat, sorsat, kyyhkyt ja
strutsit -- polveutuvat kaikki kauan sitten eläneistä valtavan kookkaista
matelijoista.
Sammakoiden
heimosta polveutuvaa matelijakuntaa edustaa nykyisin neljä jäljellä olevaa
luokkaa: kaksi kehityksessään pysähtynyttä -- käärmeet ja liskot -- sekä niiden
serkut -- alligaattorit ja kilpikonnat; yksi osittain edistyvä -- lintujen
heimo; ja neljäs ryhmä -- nisäkkäiden kantaisät sekä se sukuhaara, josta
ihmislaji suoraan polveutuu. Mutta vaikka ajallinen välimatka olikin pitkä,
tuntui väistymässä olevien matelijoiden massiivisuus ikään kuin kaikuna
elefantissa ja mastodontissa, kun taas matelijoille ominainen ruumiinmuoto
säilyi loikkivissa kenguruissa.
[sivu 733]
Urantialla on
esiintynyt vain neljätoista pääryhmää -- joista kalat ovat viimeisin -- eikä
uusia luokkia ole kehittynyt sitten lintujen ja nisäkkäiden kehittymisen.
Istukalliset
nisäkkäät ilmaantuivat yht'äkkisesti siitä vilkkaasta, pienestä
matelijadinosauruksesta, joka tapasi ravinnokseen syödä lihaa, mutta jonka
aivot olivat verrattain suuret. Nämä nisäkkäät kehittyivät nopeasti ja monin
eri tavoin ja sen lisäksi, että niistä kehittyivät monet yleiset nykylajit,
niistä kehittyivät myös vesieläimet, kuten valaat ja hylkeet, samoin kuin
lentävät eläimet, kuten lepakkojen suku.
Ihminen siis
kehittyi korkeammista nisäkkäistä, jotka polveutuivat pääasiassa elämän läntisestä
juurrutuksesta, joka tehtiin muinaisiin itä--länsisuuntaisiin suojaisiin
meriin. Elävien organismien itäisessä ja keskimmäisessä ryhmässä
ilmeni jo varhain suotuisaa kehitystä kohti ihmistä edeltävien
eläineksistenssin tasojen saavuttamista. Mutta aikojen kuluessa ilmeni, että
elämän istutuksen itäisen kohdentuman ei sittenkään onnistunut saavuttaa
tyydyttävää tasoa ihmistä edeltäneessä älyllisyydessä, sillä sitä oli kohdannut
niin monta ja korvaamatonta sen korkeammantyyppiseen ituplasmaan kohdistunutta
menetystä, että se lopulta kadotti kyvyn saada takaisin ihmiseen päätyvät
kehityspotentiaalit.
Koska mielen
kehityskapasiteetin laatu tässä itäisessä ryhmässä oli varsin selvästi heikompi
kuin molemmissa muissa ryhmissä, Elämänkantajat käsittelivät ylemmiltään siihen
luvan saatuaan ympäristöolosuhteita tavalla, joka entisestäänkin rajoitti
näiden kehittyvän elollisuuden ihmistä edeltäneiden alempiarvoisten
rotuainesten määrää. Ulospäin näytti kokonaan siltä kuin näiden
alemmantasoisten eläinryhmien eliminoituminen olisi johtunut sattumasta, mutta
todellisuudessa se oli täysin tarkoituksellista.
Evolutionaarisessa
älykkyyden kehkeytymisen myöhemmässä vaiheessa ihmislajin puoliapinakantamuodot
olivat Pohjois-Amerikassa ehtineet kehityksessään paljon pitemmälle kuin muilla
alueilla. Siksi ne johdettiinkin vaeltamaan läntisen elämänistutuksen
näyttämöltä Beringinsalmen kannaksen yli ja rannikkoa pitkin lounais-Aasiaan,
missä niiden kehittyminen jatkui ja missä ne myös jatkuvasti hyötyivät siitä,
että ne saivat tiettyä rotuaineksen lisäystä keskimmäisestä elollisryhmästä.
Näin ollen ihminen kehittyi tietyistä läntisistä ja keskimmäisistä
elolliskannoista, mutta tämä tapahtui keskimmäisen elämänjuurrutuksen ja siitä
lähelle itäistä juurrutusta ulottuneella alueella.
Urantialle juurrutettu elämä kehittyi tällä tavoin
jääkaudelle saakka, jolloin ihminen itse astui ensi kertaa näyttämölle ja
aloitti vaiheikkaan elämänkaarensa tällä planeetalla. Eikä se, että
alkukantainen ihminen ilmaantui maan päälle nimenomaan jääkauden aikana, ollut
pelkkä sattuma, vaan tämä tapahtui suunnitelmien mukaisesti. Jääkauden tuulet
ja tuiskut, silloisen ilmaston ankaruus, sopivat kaikin puolin ja erinomaisesti
yhteen sen tavoitteen kanssa, että saataisiin aikaan sitkeä ihmistyyppi, jolla
olisi tavattoman hyvä hengissäpysymisen kyky.
Nykyajan
ihmismielelle on tuskin mahdollista selittää moniakaan niistä oudoista ja
ulkonaisesti hullunkurisista tapahtumista, jotka kuuluivat alkuaikojen
evoluution etenemiseen. Kaikkien näiden näennäisesti outojen elollisevoluution
ilmiöiden taustalla toimi kuitenkin koko ajan tiettyyn päämäärään tähdännyt
suunnitelma, mutta emme saa puuttua mielivaltaisesti elämän rakennekaavojen
mukaiseen kehitykseen sen jälkeen, kun niiden toteutuminen kerran on saatettu
alkuun.
Elämänkantajat
saavat ottaa käyttöön mitkä tahansa luonnon tarjoamat voimavarat ja käyttää
hyödyksi mitä tahansa ja kaikkia satunnaisia olosuhteita, jotka ovat omiaan
lisäämään elollisuuskokeilun evolutionaarista edistymistä, mutta me emme saa
puuttua mekaanisesti sen kummemmin kasvien kuin eläintenkään evoluution kulkuun
ja suuntaan emmekä mielivaltaisesti niitä manipuloida.
Teille on
kerrottu, että Urantian kuolevaiset kehittyivät alkukantaisen sammakon
kehityksen kautta ja että se ylöspäin vienyt perintöaines, jota potentiaalin
muodossa kantoi yksi ja ainoa
[sivu 734]
sammakko,
pelastui eräässä tilanteessa vain täpärästi menehtymiseltä. Siitä ei kuitenkaan
pidä tehdä sellaista päätelmää, että ihmiskunnan evoluutio olisi päättynyt
tässä yhteydessä mahdollisesti sattuneeseen onnettomuuteen. Tuona samaisena
hetkenä me pidimme silmällä ja vaalimme ei vähempää kuin tuhatta erilaista ja
kaukana toisistaan sijainnutta, mutaatioita tuottanutta eliökantaa, jotka olisi
voitu ohjata moniin erilaisiin ihmistä edeltäneisiin kehitysmalleihin. Tämä
nimenomainen kantasammakko oli jo kolmas valintamme, sillä kaksi aiempaa
rotukantaa olivat kaikista niiden säästymisen hyväksi tekemistämme
ponnistuksista huolimatta menehtyneet.
Vaikka Andon ja
Fonta olisivat menehtyneet ennen kuin he ehtivät tuottaa jälkeläisiä, sekään ei
olisi estänyt ihmisen evoluutiota, jos kohta se olisikin sitä viivyttänyt.
Andonin ja Fontan ilmaantumisen jälkeen ja ennen kuin eläinkuntaan sisältyneet
mutaatioita tuottaneet, ihmiseen johtaneet potentiaalit ehtyivät, kehittyi
peräti seitsemäntuhatta suotuisaa rotukantaa, jotka olisivat voineet yltää
jonkinlaiseen ihmistyyppiin päättyvään kehitykseen. Ja sittemmin monet näistä
paremmista rotukannoista sulautuivatkin laajenevan ihmislajin eri haarakkeisiin.
Jo kauan ennen
kuin Aineellinen Poika ja Tytär, biologiset rodunkohentajat, saapuvat
planeetalle, ovat sen kehittyviin eläinlajeihin sisältyneet ihmiseen johtavat
potentiaalit ehtyneet. Tämä eläinkunnan kohdalla vallitseva biologinen tila paljastuu
Elämänkantajille siitä ilmiöstä, että tuolloin on menossa mielenauttajahenkien
mobilisoinnin kolmas vaihe, joka tapahtuu automaattisesti samalla kertaa, kun
koko eläinkunnan kapasiteetti esi-inhimillisten yksilöiden
mutanttipotentiaalien aikaansaamiseen ehtyy.
Urantialla
elävän ihmiskunnan on ratkaistava kuolevaisten kehitykseen liittyvät ongelmansa
käyttäen niitä ihmisen rotuaineksia, jotka sillä nyt on -- ihmistä edeltävistä
lähteistä ei minään tulevana aikana enää kehity muita rotuja. Mutta tämä
tosiasia ei sulje pois mahdollisuutta päästä verrattomasti korkeammille
inhimillisen kehityksen tasoille, kunhan vaalitaan älyperäisesti
kuolevaisrotuihin yhä kätkeytyviä evolutionaarisia potentiaaleja. Sitä, mitä me
Elämänkantajat teemme elolliskantojen vaalimiseksi ja säilyttämiseksi ennen
kuin ihmistahto ilmaantuu, sitä on ihmisen itsensä tehtävä tahdon ilmaantumisen
jälkeen ja sitten kun me olemme lakanneet evoluutioon aktiivisesti
osallistumasta. Ihmisen evolutionaarinen kohtalo riippuu yleisesti ottaen
hänestä itsestään, ja tieteellisen älyperäisyyden on pakko, ennemmin tai
myöhemmin, astua umpimähkään vaikuttavien, hallitsemattomien luonnollisen
valinnan ja sattumanvaraisen eloonjäämisen tilalle.
Ja tässä yhteydessä, kun käsittelemme evoluution vaalimista,
lienee paikallaan korostaa sitä, että kun edessä olevan loputtoman
tulevaisuuden kuluessa teidät saatetaan joskus liittää johonkin Elämänkantajien
joukkokuntaan, silloin teillä on yltä kyllin tilaisuuksia esittää ehdotuksia ja
panna toimeen minkälaisia parannuksia tahansa elollisuuden hoito- ja
juurrutusmenetelmiin ja -keinoihin. Olkaa kärsivällisiä! Jos teillä on hyviä
ideoita, jos mielenne on täynnä parempia hoitomenetelmiä mitä tahansa
universumin toimikenttään kuuluvaa osa-aluetta ajatellen, ei ole epäilystäkään,
ettettekö tulevina aikoina saisi tilaisuutta esittää niitä kumppaneillenne ja
virkatovereillenne.
4. UUSIEN URIEN AUKOMINEN
URANTIALLA
Älkää jättäkö
huomaamatta sitä tosiasiaa, että Urantia osoitettiin meille elolliskokeiluplaneetaksi.
Tällä planeetalla teimme kuudennenkymmenennen yrityksemme muuntaa ja, mikäli
mahdollista, parantaa Satanian sovellusta Nebadonin elollisuuden
rakennemalleista, ja aikakirjat osoittavat, että saimme aikaan lukuisia
hyödyllisiä muunnelmia elollisuuden vakiomalleista. Tarkemmin sanottuna olemme
Urantialla kehitelleet ja osoittaneet vaatimukset täyttäviksi ei
[sivu 735]
vähempää kuin
kaksikymmentäkahdeksan elollisuutta muuntelevaa yksityiskohtaa, joista on
kaikkina tulevina aikoina koituva hyötyä koko Nebadonille.
Mutta missään
maailmassa elämän juurruttaminen ei ole koskaan siinä mielessä kokeellista,
että yritettäisiin jotakin tarkistamatonta ja tuntematonta. Elämän kehittäminen
on menetelmä, joka alati edistyy, erilaistuu ja moninaistuu, mutta ei
milloinkaan umpimähkäinen, hallitsematon eikä täysin kokeellinen siinä
mielessä, että se olisi sattumanvarainen.
Ihmisten elämän
monet yksityiskohdat tarjoavat yllin kyllin todisteita siitä, että kuolevaisten
olemassaolona nähtävä ilmiö suunniteltiin älyperäisesti, että orgaaninen
evoluutio ei ole pelkkä kosminen sattuma. Kun elävä solu vahingoittuu, sillä on
tältä varalta kyky valmistaa tiettyjä kemiallisia aineita, jotka pystyvät
ärsyttämään ja aktivoimaan normaaleja naapurisoluja niin, että nämä alkavat
välittömästi erittää eräitä aineita, jotka edesauttavat haavan
paranemisprosesseja; ja samalla nämä normaalit ja vahingoittumattomat solut
alkavat lisääntyä nopeasti -- ne ryhtyvät itse asiassa luomaan uusia soluja
jokaisen onnettomuudessa mahdollisesti tuhoutuneen naapurisolun tilalle.
Nämä kemialliset
vaikutus ja vastavaikutus, joista haavan paranemisessa ja solujen
lisääntymisessä on kysymys, edustavat sellaista Elämänkantajien valitsemaa
kaavaa, johon sisältyy yli satatuhatta mahdollisten kemiallisten reaktioiden ja
biologisten seurausilmiöiden vaihetta ja yksityiskohtaa. Elämänkantajat tekivät
laboratorioissaan yli puoli miljoonaa seikkaperäistä koetta ennen kuin he
lopulta päättivät valita tämän kaavan Urantialla tehtävää elollisuuskokeilua
varten.
Sitten kun
Urantian luonnontieteilijät tietävät enemmän näistä parantavista kemikaaleista,
he osaavat hoitaa erilaisia vammoja entistä tehokkaammin, ja he saavat
välillisesti lisää tietoa eräiden vakavien sairauksien hallitsemisesta.
Sen jälkeen kun
elämä juurrutettiin Urantialle, Elämänkantajat ovat tehneet parannuksia tähän
tervehdyttämismenetelmään, ja siinä muodossa se otettiin käyttöön eräässä
toisessa Satanian maailmassa, jossa se lievittää entistä tehokkaammin kipua ja
säätelee entistä paremmin naapurisolujen lisääntymiskykyä.
Urantian
elollisuuskokeiluun sisältyi monia ainutlaatuisia piirteitä, mutta on kaksi
tapahtumaa, jotka herättävät erityistä huomiota, nimittäin andonilaisen rodun
ilmaantuminen ennen kuuden värillisen kansanheimon kehittymistä sekä myöhemmin
tapahtunut sangik-mutanttien samanaikainen ilmaantuminen yhteen ja samaan
perheeseen. Urantia on Sataniassa ensimmäinen sellainen maailma, jossa kuusi
värillisrotua ilmaantuivat samasta ihmisperheestä. Yleensä ne syntyvät eriytyneinä
sukuhaaroina ihmistä edeltävässä eläinrodussa tapahtuvista itsenäisistä
mutaatioista, ja tavallisesti ne ilmaantuvat maan päälle yksi kerrallaan ja
pitkien ajanjaksojen kuluessa toinen toistaan seuraten niin, että ne
ensimmäisestä, punaisesta ihmisestä alkaen käyvät läpi kaikki värit aina
indigonsiniseen saakka.
Toinen huomiota
herättävä muunnos tavanomaisesta menettelytavasta oli Planeettaprinssin
saapumisen myöhäinen ajankohta. Yleensä prinssi saapuu planeetalle suunnilleen
siihen aikaan, kun tahto kehittyy; ja mikäli tällaista kaavaa olisi noudatettu,
Caligastia olisi voinut saapua Urantialle jo Andonin ja Fontan elinaikana eikä
lähes viisisataatuhatta vuotta myöhemmin, yhtä aikaa kuuden sangik-rodun
ilmaantumisen kanssa.
Tavalliselle
asutulle maailmalle Planeettaprinssi olisi annettu Elämänkantajien pyynnöstä
Andonin ja Fontan ilmaantuessa tai vähän sen jälkeen. Mutta koska Urantia oli
määrätty elollisuusmuuntelujen planeetaksi, oli ennalta sovittu, että
Melkisedek-tarkkailijoita -- luvultaan kaksitoista -- lähetettäisiin toimimaan
Elämänkantajien neuvonantajina ja planeetan valvojina
[sivu 736]
siihen asti
kunnes Planeettaprinssi myöhemmin saapuisi. Nämä Melkisedekit saapuivat
silloin, kun Andon ja Fonta tekivät päätökset, jotka mahdollistivat
Ajatuksensuuntaajien asettumisen heidän mieleensä.
Urantialla
Elämänkantajain pyrkimykset saada aikaan parannuksia Satanian elollismalleihin
johtivat väistämättä monien näennäisesti tarkoituksettomien ja väistyvien
eliömuotojen tuottamiseen. Mutta niistä jo tähän mennessä koituneet edut
riittävät oikeuttamaan elämän vakiokaavoista Urantialla tehdyt poikkeamiset.
Tarkoituksenamme
oli saada tahto ilmenemään jo varhaisessa vaiheessa Urantian evolutionaarisen
elollisuuden piirissä, ja siinä me onnistuimme. Tahto ei yleensä ilmaannu ennen
kuin värilliset rodut ovat jo kauan aikaa olleet olemassa, ja tavallisesti se
ilmestyy ensimmäiseksi punaisen ihmisen korkeampien tyyppien keskuudessa.
Teidän maailmanne on Sataniassa ainoa planeetta, jossa ihmistyyppinen tahto on
ilmestynyt värillisiä rotuja edeltäneessä rodussa.
Mutta pyrkiessämme tuottamaan sen perintötekijöiden
yhdistelmän ja yhdistymän, josta ihmisrodun nisäkäskantamuodot vihdoin
syntyivät, meidän oli pakko sallia se, että tapahtui satojen ja tuhansien
muiden perintötekijöiden verrattain hyödyttömiä yhdistymisiä ja
yhteenliittymisiä. Monet näistä pyrkimystemme omituisilta näyttävistä
sivutuotteista osuvat varmasti silmiinne kaivautuessanne planeetan
menneisyyteen, ja voin hyvin käsittää, miten kummastuttavilta joidenkin näistä
olioista täytyy vaikuttaa niitä ihmisen rajoittuneesta näkökulmasta
tarkasteltaessa.
5. ELOLLISUUDEN KEHITYKSEN
KOHTAAMAT
HANKALUUDET
Elämänkantajille
oli surun ja murheen aihe se, että erityisiä ponnistelujamme Urantian älyllisen
elollisuuden muuntelemiseksi hankaloittivat varsin pahasti sellaiset traagiset
vääristymät, joihin emme voineet vaikuttaa: Caligastian petos ja Aatamin
lankeemus.
Mutta suurimman
pettymyksemme koko tässä biologisessa seikkailussa aiheutti tiettyjen
primitiivisten kasvien taantuminen loisbakteerien esiklorofyllitasolle niin
laajassa ja odottamattomassa mitassa kuin tapahtui. Tämä kasvikunnan
evoluutiossa sattunut tapaturma aiheutti korkeammissa nisäkkäissä ja eritoten
muita haavoittuvammassa ihmislajissa monia surkeutta tuottavia tauteja.
Joutuessamme tähän hämmentävään tilanteeseen emme osanneet suhtautua sen
aiheuttamiin vaikeuksiin tarpeellisella vakavuudella, sillä tiesimme, että
myöhemmin tapahtuva Aatamin elämänplasman lisäys vahvistaisi sitä tietä alkunsa
saavan sekoittumarodun vastustuskykyä siinä määrin, että siitä tulisi
käytännöllisesti katsoen immuuni kaikille kasvityyppisten organismien
aiheuttamille sairauksille. Mutta olimme tuomitut pettymään toiveissamme
johtuen siitä onnettomuudesta, että Aatami rikkoi sopimuksensa.
Universumien
universumia, johon myös tämä pieni Urantiaksi kutsuttu maailma kuuluu, ei
hoideta pelkästään sitä ajatellen, että me voisimme sen hyväksyä tai niin kuin
se meille olisi mukavinta, vielä vähemmän sitä hoidetaan sitä silmällä pitäen,
että saisimme toteuttaa oikkujamme ja tyydyttää uteliaisuuttamme.
Maailmankaikkeuden hoidosta vastuussa olevat viisaat ja kaikkivoivat olennot
tietävät epäilemättä tarkalleen, mitä he tekevät; ja siksi on oikein ja
kohtuullista, että Elämänkantajat ja kuolevaismielet asettuvat kärsivällisesti
odottamaan ja antautuvat hartaaseen yhteistyöhön viisaan hallinnon, voimallisen
hallitusvallan ja eteenpäin marssivan kehityksen kanssa.
Tietenkin on
olemassa myös joitakin seikkoja, jotka tasapainottavat koettelemuksia.
Sellainen oli muun muassa Mikaelin Urantialla suorittama lahjoittautuminen.
Mutta kaikista tällaisista näkökohdista riippumatta tämän planeetan
viimeaikaiset taivaalliset valvojat tuovat julki täyden luottamuksensa siihen,
että ihmisrodun kehitys lopulta johtaa riemuvoittoon ja että alkuperäiset
suunnitelmamme ja elollismallimme osoittautuvat lopulta täysin oikeiksi.
[sivu 737]
MENETELMÄT
On mahdotonta
tarkalleen määritellä liikkuvan kohteen täsmällinen sijainti ja samalla sen
nopeus; jokainen yritys jommankumman mittaamiseksi merkitsee väistämättä sitä,
että toinen muuttuu. Kuolevaisen ihmisen eteen nousee samanlainen paradoksi,
kun hän ryhtyy tekemään kemiallista analyysiä protoplasmasta. Kemisti voi antaa
selvityksen kuolleen protoplasman kemiasta, mutta elävän
protoplasman fyysistä rakennetta tai sen dynamiikkaa hän ei voi selvittää.
Tiedemiehet pääsevät kylläkin kerta kerralta yhä lähemmäksi elämän
salaisuuksia, mutta he eivät koskaan saa niitä selville, ja tämä johtuu
yksinomaan siitä, että analysoidakseen protoplasmaa heidän on tapettava se.
Kuollut protoplasma painaa saman kuin elävä protoplasma, mutta se ei ole samaa.
Kaikissa
elollisissa olioissa ja olennoissa on synnynnäinen kyky sopeutua ympäristöönsä.
Jokaisessa elävässä kasvi- tai eläinsolussa, jokaisessa elävässä
organismissa -- aineellisessa tai hengellisessä -- on tyydyttämätön kaipuu
päästä yhä suurempaan täydellisyyteen ympäristöönsopeutumisessa, organismin
mukautumisessa, ja yhä laajempaan elämän tarkoituksen toteutumiseen. Nämä
kaikkien elollisten päättymättömät ponnistelut todistavat, että niissä on
myötäsyntyinen pyrkimys täydellisyyteen.
Tärkein
edistysaskel kasvien evoluutiossa oli klorofyllin eli lehtivihreän
valmistuskyvyn kehittyminen, ja seuraavaksi tärkein edistysaskel oli itiön
kehittyminen monimutkaiseksi siemeneksi. Itiö on mitä tehokkain
lisääntymisväline, mutta siitä puuttuvat siemenelle luontaiset variaation ja
monipuolisuuden potentiaalit.
Yksi hyödyllisimmistä
ja monimutkaisimmista tapahtumista korkeampien eläinlajien evoluutiossa oli se,
että kehittyi verenkiertoon osallistuvien verisolujen sisältämän raudan kyky
esiintyä hapentuojan ja hiilidioksidinpoistajan kaksoisroolissa. Ja tämä
punaisten verisolujen käyttäytyminen on esimerkkinä siitä, miten kehittyvät
organismit kykenevät mukauttamaan toimintansa vaihteleviin tai muuttuviin
olosuhteisiin. Korkeammat eläimet -- ihminen niiden mukana -- huolehtivat
kudostensa hapensaannista punasolujen sisältämän raudan avulla. Rauta tuo
eläviin soluihin happea ja aivan yhtä tehokkaasti se poistaa hiilidioksidia.
Mutta muutkin metallit voidaan saada palvelemaan samaa tarkoitusta. Mustekala
käyttää tähän tehtävään kuparia ja merituppi käyttää vanadiumia.
Siitä, että
tällaiset biologiset mukautumiset ovat jatkuvia, on esimerkkinä Urantian
korkeampien nisäkkäiden hampaiston kehitys. Ihmisen kaukaisten esi-isien
hampaiden lukumäärä nousi kolmeenkymmeneenkuuteen, ja sitten alkoi hampaiston
mukautuva uudelleenjärjestyminen kohti alkuihmisen ja tämän lähisukulaisten
kolmeakymmentäkahta hammasta. Nyt ihmislaji on hitaasti kulkeutumassa kohti
kahdenkymmenenkahdeksan hampaan hampaistoa. Evoluutioprosessi jatkuu tällä
planeetalla yhä aktiivisena ja mukautumiseen pyrkivänä.
Mutta monet
arvoituksellisilta näyttävät elävien organismien sopeutumisilmiöt ovat
puhtaasti kemiallisia, täysin fysikaalisia. Minä hetkenä hyvänsä kenen tahansa
ihmisen verenkierron piirissä on mahdollisuus yli 15.000.000 kemialliseen
reaktioon kymmenkunnan umpirauhasen erittämien hormonien välillä.
Kasvikunnan
alemmat muodot reagoivat herkästi fysikaaliseen, kemialliseen ja sähköiseen
ympäristöön. Mutta noustaessa elollisuuden asteikkoa ylöspäin alkavat mieleen
kohdistuvat seitsemän auttajahengen toiminnat yksi kerrallaan vaikuttaa, ja
mieli muuttuu yhä sopeuttavammaksi, luovemmaksi, koordinoivammaksi ja
hallitsevammaksi. Eläinten kyky sopeutua elämään ilmassa, vedessä ja maalla ei
ole yliluonnollinen lahja, vaan se on fyysisen tason yläpuolella oleva
sopeutumisilmiö.
[sivu 738]
Fysiikka ja
kemia yksinään eivät pysty selittämään, miten ihminen kehittyi ensimmäisten
merien sisältämästä alkuaikojen protoplasmasta. Oppimiskyky -- muisti ja
tapauskohtainen reagointi ympäristöön -- on mielen ominaisuus. Fysiikan lait
eivät reagoi opetukseen; ne ovat muuttamattomia ja muuttumattomia. Kemialliset
reaktiot eivät opettamalla muutu; ne ovat aina samanlaisia ja luotettavia.
Ellei Kvalifioimattoman Absoluutin läsnäoloa oteta lukuun, sähköiset ja kemialliset
reaktiot ovat ennustettavissa. Mutta mieli voi hyötyä kokemuksesta, se voi
oppia niistä reaktiivisesti syntyneistä käyttäytymistavoista, jotka ovat
tuloksena ärsykkeiden toistumisesta.
Älyllisyyttä
edeltävät organismit reagoivat ympäristön ärsykkeisiin, mutta ne organismit,
jotka reagoivat mielihoivaan, pystyvät järjestelemään ja muokkaamaan ympäristöä
itseään.
Fyysisillä aivoilla ja niihin liittyvällä hermostolla on
synnynnäinen kyky reagoida mielihoivantaan, aivan kuten persoonallisuuden
kehittyvä mieli omaa tietyn myötäsyntyisen kyvyn hengen vastaanottamiseen ja
sen vuoksi sisältää potentiaalit hengelliseen edistymiseen ja tuloksiinpääsyyn.
Älyllinen, sosiaalinen, moraalinen ja hengellinen kehitys on riippuvaista
seitsemän auttajahengen ja näiden fyysisen tason yläpuolella olevien kumppanien
mielihoivannasta.
7. EVOLUTIONAARISET MIELEN TASOT
Seitsemän
mielenauttajahenkeä ovat paikallisuniversumin alempaa tasoa olevien älyllisten
olentojen monipuolisia mielen hoivaajia. Tähän luokkaan kuuluvasta mielestä
huolehditaan paikallisuniversumin päämajasta tai jostakin siihen liittyvästä
maailmasta käsin, mutta on myös olemassa alemmantasoisen mielen toimintaan
vaikuttavaa ohjausta, joka on peräisin järjestelmäpääkaupungeista.
Evolutionaarisessa
maailmassa moni, hyvin moni asia riippuu siitä, että seitsemän auttajaa
työskentelevät. Mutta ne ovat mielen auttajia, ne eivät ole tekemisissä
fyysisen evoluution kanssa, joka on Elämänkantajien toimialaa. Näiden henkisten
kykyjen täydellinen yhdentyminen sen säädetyn ja luonnollisen menettelytavan
kanssa, jolla luontaisesti Elämänkantajille kuuluva toimipiiri vähitellen
kehkeytyy, on kuitenkin syynä siihen, etteivät kuolevaiset kykene erottamaan
mielen ilmiöissä mitään muuta kuin luonnon kädenjälkiä ja luonnollisten
kehityskulkujen toteutumista olkoonkin, että olette aika ajoin hieman
ymmällänne selittäessänne kaikkea sitä, mikä liittyy mielen luonnollisiin
reaktioihin sen ollessa yhteydessä aineeseen. Ja jos Urantia toimisi
suuremmassa määrin alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti, havaitsisitte
vieläkin vähemmän sellaista, mikä olisi huomion arvoista.
Seitsemän
auttajahenkeä ovat enemmänkin virtapiirin kuin entiteetin kaltaisia, ja
tavallisissa maailmoissa ne kytkeytyvät koko paikallisuniversumin piirissä ilmeneviin
muihin auttajatoimintoihin. Elolliskokeiluplaneetoilla ne ovat kuitenkin
suhteellisen eristyksissä. Ja elollismallien ainutlaatuisesta luonteesta
johtuen alemmat auttajat kokivat Urantialla paljon enemmän vaikeuksia
yhteydenotossa evolutionaarisiin organismeihin kuin jos kyseessä olisi ollut
vakiotyyppisempi elollisuus.
Keskimääräisessä
evolutionaarisessa maailmassa seitsemän auttajahenkeä ovat toisin sanoen paljon
paremmin synkronoidut eläinkehityksen edistyvien vaiheiden kanssa kuin ne
olivat Urantialla. Auttajat kokivat täällä suurimmat vaikeutensa yhteyden
saamisessa Urantian organismien kehittyvään mieleen mitä ne olivat yhtä ainoata
poikkeusta lukuun ottamatta koskaan toimintansa aikana kokeneet koko Nebadonin
universumissa. Tässä maailmassa kehittyi monenmuotoisia rajatapauksia: sekavia
yhdistelmiä, joissa osapuolina olivat toisaalta organismien reaktioiden
mekaaniset ja samalla ei-opetettavissa olevat tyypit ja toisaalta ei-mekaaniset
ja samalla opetettavissa olevat tyypit.
[sivu 739]
Seitsemän
auttajahenkeä eivät ota yhteyttä olentoihin, jotka edustavat organismien
puhtaasti mekaanista tapaa reagoida ympäristöön. Tällaiset elävien organismien
älyllisyyttä edeltävät reagointitavat kuuluvat yksinomaisesti voimakeskusten,
fyysisten valvojien ja heidän kumppaniensa energiatoimintojen piiriin.
Kokemuksesta
oppimisen kyvyn potentiaalin hankkiminen on osoituksena auttajahenkien toiminnan
alkamisesta, ja nämä toimivat primitiivisten ja näkymättömien olioiden
alimmista mielistä aina ihmisten kehitysasteikon korkeimpiin tyyppeihin asti.
Ne ovat mielessä ilmenevän, muutoin enemmän tai vähemmän selittämättömän
käyttäytymisen ja mielen epätäydellisesti ymmärrettyjen, aineelliseen
ympäristöön kohdistuvien, nopeiden reaktioiden lähde ja kaavio. Pitkään on
näiden uskollisten ja aina luotettavien vaikuttajien jatkettava valmistelevaa
huolenpitoaan ennen kuin eläinmieli saavuttaa ihmiselle ominaiset hengen
vastaanottokyvyn tasot.
Auttajat
toimivat ainoina vaikuttajina, kun kokeva mieli kehittyy kuudennen vaiheen eli
palvonnan hengen tasolle. Kun päästään tälle tasolle, tapahtuu väistämätöntä
hoivamuotojen päällekkäistymistä -- ilmiö, joka johtuu siitä, että ylempi
kurottautuu alaspäin koordinoituakseen alemman kanssa ennakoidessaan myöhemmin
tapahtuvaa kehityksen korkeampien tasojen saavuttamista. Ja vielä muutakin
henkihoivaa liittyy seitsemännen ja viimeisen auttajan eli viisauden hengen
toimintaan. Koko sinä aikana, jonka yksilö on hengen maailman hoivatyön
vaikutuspiirissä, hän ei milloinkaan joudu kokemaan jyrkkärajaisia henkien
välisen yhteistyön siirtymiä; nämä muutokset ovat aina asteittaisia ja toinen
toisensa huomioon ottavia.
Olisi aina huomattava se ero, joka vallitsee ympäristöstä
tuleviin ärsykkeisiin kohdistuvan fyysisen (sähkö-kemiallisen) ja mielellisen
reagoinnin välillä, ja nämä puolestaan on kaikki tunnistettava hengellisistä
toiminnoista erillään oleviksi ilmiöiksi. Fyysisen, mielellisen ja hengellisen
gravitaation alueet ovat niiden keskinäisistä läheisistä suhteista huolimatta
kosmisen todellisuuden selvästi toisistaan erottuvia alueita.
8. EVOLUUTIO AJAN JA AVARUUDEN
NÄKÖKULMASTA
Aika ja avaruus
ovat erottamattomasti toisiinsa kytkeytyneitä; niiden välillä on luontainen
yhteys. Aikaviipeet ovat tietyissä avaruuden olosuhteissa väistämättömiä.
Mikäli aiheuttaa
hämmennystä se, että elollisuuden kehityksen evolutionaaristen muutosten
aikaansaamiseen kuluu näinkin paljon aikaa, haluaisin siihen sanoa, että emme
voi määrätä elollisuusprosessien kehkeytymisen kestoa yhtään sen nopeammaksi
kuin, mihin planeetan fyysiset metamorfoosit antavat myöten. Meidän on
odotettava planeetan luonnonmukaista, fyysistä kehittymistä; meillä ei ole
kerrassaan mitään valtaa geologiseen evoluutioon nähden. Mikäli fyysiset
olosuhteet sen sallisivat, voisimme järjestää niin, että elollisuuden evoluutio
käytäisiin läpi huomattavasti alle miljoonassa vuodessa. Mutta me olemme kaikki
Paratiisin Korkeimpien Hallitsijoiden määräysvallan alaisia, ja aikaa ei
Paratiisissa ole.
Yksilön käyttämä
mittapuu ajan mittaamisessa on hänen oman elämänsä pituus. Kaikki luodut ovat
tällä tavoin aikaan ehdollistettuja, ja siksi he pitävät evoluutiota
pitkällisenä prosessina. Niille joukostamme, joiden elinaikaa ajallinen
olemassaolo ei rajoita, evoluutio ei näytä samassa määrin pitkäaikaiselta
tapahtumalta. Paratiisissa, jossa aikaa ei ole, tämä kaikki on jo olemassa
Infiniittisyyden mielessä ja Ikuisuuden teoissa.
Niin kuin mielen
kehitys on riippuvaista sitä viivyttävien fyysisten olosuhteiden hitaasta
kehityksestä, niin hengellinen edistyminen on riippuvaista mielen
laajentumisesta, ja älyllinen jälkeenjääneisyys viivyttää sitä eittämättömällä
varmuudella. Mutta tämä ei tarkoita sitä, että hengellinen kehitys olisi
riippuvaista koulutuksesta, kulttuurista tai viisaudesta. Sielu saattaa
kehittyä mielen luomasta kulttuurista riippumatta, mutta ei silloin, kun
puuttuvat mielen kapasiteetti
[sivu 740]
ja halu -- valinta eloonjäämisen hyväksi ja
päätös päästä yhä suurempaan täydellisyyteen -- noudattaa taivaassa olevan Isän
tahtoa. Vaikka eloonjääminen ei saatakaan olla tiedon ja viisauden omaamisen
varassa, eteneminen aivan varmasti sitä on.
Kosmisissa kehityslaboratorioissa mieli hallitsee aina ainetta, ja henki korreloituu lakkaamatta mielen kanssa. Näiden eri osa-alueiden synkronoitumisen ja koordinoitumisen puuttuminen saattaa aiheuttaa aikaviipeitä, mutta jos yksilö todellakin tuntee Jumalaa ja haluaa löytää hänet ja tulla hänen kaltaisekseen, eloonjääminen on silloin ajallisista vaikeuksista huolimatta turvattu. Fyysinen tila saattaa rampauttaa mieltä, ja mielen turmeltuneisuus saattaa viivyttää pääsyä hengellisiin tavoitteisiin, mutta mikään näistä esteistä ei voi tehdä tyhjäksi täydestä sielusta tulevaa, tahdon suorittamaa valintaa.
Kun fyysiset olosuhteet ovat kypsät, voi
tapahtua yht'äkkistä mielen kehitystä; kun mielen tila on suotuisa, voi
tapahtua yht'äkkisiä hengellisiä muutoksia; kun hengelliset arvot saavat
osakseen asianmukaisen tunnustuksen, silloin kosmiset merkitykset muuttuvat
havaittaviksi ja persoonallisuus vapautuu ajallisista hankaluuksista ja
avaruuteen sisältyvistä rajoituksista.
[Laadittu erään Urantialla asuvan Nebadonin Elämänkantajan vastuulla.]