[sivu 1850]
VIIMEINEN OPETUSKERTA
PELLASSA
MYÖHÄÄN maanantai-iltana, maaliskuun 6 päivänä, Jeesus ja kymmenen apostolia saapuivat Pellan leirille. Tämä oli Jeesuksen sielläolon viimeinen viikko, ja hän opetti kansanjoukkoa ja ohjasi apostoleja erittäin aktiivisesti. Hän saarnasi jokaisena iltapäivänä väkijoukoille ja vastasi joka ilta apostolien ja muutamien leirillä asuvien edistyneempien opetuslasten esittämiin kysymyksiin.
Tieto Lasaruksen kuolleistaherättämisestä oli
ehtinyt leirille kahta päivää ennen Mestarin saapumista, ja
kaikki paikalla olevat olivat innostuksen vallassa. Sitten
viidentuhannen ihmisen ruokkimisen ei ollut sattunut mitään, joka olisi samassa
määrin saanut ihmisten mielikuvituksen liikkeeseen. Ja Jeesus siis aikoi
opettaa Pellassa tämän lyhyen viikon ajan juuri nyt, kun valtakunnan julkisen
toiminnan toinen vaihe oli ehdottomasti korkeimmillaan, ja aloittaa sitten sen
etelä-Pereaan suuntautuneen kiertomatkan, joka ilman välivaiheita johti hänen
Jerusalemissa viettämänsä viimeisen viikon lopullisiin ja traagisiin
kokemuksiin.
Fariseukset ja
ylipapit olivat ryhtyneet laatimaan kanteitaan ja muotoilemaan syytteitään. He
asettuivat seuraavin perustein Mestarin opetuksia vastaan:
1. Hän on publikaanien ja
syntisten ystävä; hän ottaa vastaan jumalattomia ja jopa aterioi näiden kanssa.
2. Hän pilkkaa Jumalaa; hän puhuu Jumalasta
Isänään ja pitää itseään Jumalan vertaisena.
3. Hän rikkoo lakia. Hän parantaa sairauksia
sapattina ja halveksii monella muullakin tavoin
Israelin pyhää lakia.
4. Hän on liitossa perkeleiden kanssa. Hän
tekee ihmeitä ja tunnusteoilta näyttäviä tekoja
Beelsebubin, perkeleiden ruhtinaan, voimalla.
1. VERTAUS HUKKAAN JOUTUNEESTA
POJASTA
Torstai-iltapäivänä Jeesus
puhui kansanjoukolle aiheesta "Pelastuksen armo". Tämän saarnan yhteydessä hän kertoi taas tarinan
kadonneesta lampaasta ja hukkaan joutuneesta
kolikosta, ja näiden jälkeen hän esitti vielä mielivertauksensa, joka kertoi
tuhlaajapojasta. Jeesus sanoi:
"Profeetat Samuelista
Johannekseen ovat esittäneet teille kehotuksen, että teidän tulisi etsiä
Jumalaa -- etsiä totuutta. Aina he
ovat sanoneet: 'Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan.' Ja kaikki tällaiset opetukset tulisi ottaa sydämen asiaksi.
Mutta minä olen tullut osoittamaan teille, että kun
pyritte löytämään Jumalan, Jumala samalla pyrkii yhtä lailla löytämään teidät.
Olen monet kerrat kertonut teille tarinan hyvästä
paimenesta, joka jätti yhdeksänkymmentäyhdeksän lammasta siksi aikaa karsinaan,
kun hän lähti etsimään sitä yhtä, joka oli kadoksissa, ja kuinka hän tämän
eksyneen lampaan läydettyään nosti
[sivu 1851]
sen harteilleen ja kantoi sen hellästi takaisin tarhaan. Ja kun kadonnut lammas oli taas karsinassa, muistanette, että hyvä paimen kutsui luokseen ystävänsä ja pyysi heitä iloitsemaan kanssaan kadonneen lampaan löytymisestä. Sanon teille taas, että taivaassa on suurempi ilo yhdestä syntisestä, joka katuu, kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä oikeamielisestä, jotka eivät katumusta tarvitse. Se seikka, että sielut ovat kadoksissa, vain lisää taivaallisen Isän tuntemaa mielenkiintoa. Olen tullut tähän maailmaan tehdäkseni, mitä Isäni käskee; ja totuuden mukaisesti on Ihmisen Pojasta sanottu, että hän on publikaanien ja syntisten ystävä.
"Teille on opetettu, että Jumalan hyväksyntä tulee, kunhan olette katuneet, ja että se seuraa, kunhan olette suorittaneet kaikki uhritoimituksenne ja katumusharjoituksenne, mutta minä vakuutan teille, että Isä hyväksyy teidät jo ennen kuin olette katuneet ja lähettää Pojan ja tämän työtoverit etsimään teitä ja tuomaan teidät riemusaatossa takaisin tarhaan, Jumalan poikien ja hengellisen edistymisen valtakuntaan. Olette kaikki eksyneiden lampaiden kaltaisia, ja olen tullut etsiäkseni ja pelastaakseni kadoksissa olevat.
"Ja muistattehan myös kuinka tarinan nainen, joka oli teettänyt kaulanauhan kymmenestä hopearahasta, yhden rahan kadotettuaan sytytti lampun ja lakaisi tarkasti koko talon ja jatkoi etsimistä kunnes löysi kadonneen hopearahan. Ja löydettyään hukkaan joutuneen lantin hän kutsui heti koolle ystävänsä ja naapurinsa sanoen: 'Iloitkaa kanssani, sillä olen löytänyt rahan, joka oli kadoksissa.' Niinpä taas sanonkin teille, että taivaan enkelien tykönä on aina riemu yhdestä syntisestä, joka katuu ja palaa Isän karsinaan. Ja kerron teille tämän tarinan teroittaakseni mieleenne, että Isä ja hänen Poikansa lähtevät etsimään hukkaan joutuneita, ja tässä etsinnässä käytämme kaikkia vaikutuskeinoja, joista voi olla apua, pyrkiessämme uutterasti löytämään ne, jotka ovat kadoksissa, ne, jotka ovat pelastuksen tarpeessa. Ja niinpä, kun Ihmisen Poika kulkee ulkona erämaassa etsimässä eksyneitä lampaita, hän samalla etsii myös sitä lanttia, joka joutui hukkaan sisällä talossa. Lammas kulkee omille teilleen tahattomasti; kolikko peittyy ajan tomuun, ja ihmisten keräämät tavarat kätkevät sen näkyvistä.
"Ja nyt haluaisin
kertoa teille tarinan erään vauraan viljelijän ajattelemattomasta pojasta, joka
tahallaan lähti isänsä talosta ja meni vieraaseen maahan joutuen siellä
moniin koettelemuksiin.
Muistanette, että lammas joutui harhaan tahattomasti,
mutta tämä nuorukainen poistui kotoaan asiaa ennakolta harkittuaan. Kävi siis
näin:
"Olipa muuan mies,
jolla oli kaksi poikaa. Toinen,
nuorempi, oli hilpeä ja huoleton veikko, mielessään
aina vain hauskanpito; vastuunkantamista hän kaihteli. Hänen vanhemmalla
veljellään taas oli jalat tukevasti maassa, hän oli vakavamielinen, uuras ja valmis kantamaan vastuuta. Oli niin, etteivät nämä kaksi
veljestä olleet hyvissä väleissä vaan olivat alituiseen riidoissa ja kinastelemassa. Nuorempi poika oli iloluontoinen ja eläväinen
mutta laiska ja epäluotettava. Vanhempi poika oli tasainen ja ahkera mutta
samalla itsekeskeinen, äreä ja omahyväinen. Nuoremmalle pojalle maistui
huvitus, mutta työntekoa hän karttoi; vanhempi antautui työnteolle, mutta
leikkimieliseen ajankuluun häneltä ei juurikaan aikaa liiennyt. Tämä yhteiselo
kävi niin epämiellyttäväksi, että nuorempi poika kääntyi isänsä puoleen sanoen:
'Isä, anna minulle se kolmannes omaisuudestasi, joka olisi osuuteni, ja salli
minun lähteä maailmalle etsimään onneani.' Ja tämän pyynnön kuullessaan isä
tietoisena siitä, miten huonosti nuori mies viihtyi kotona ja vanhemman
veljensä seurassa, jakoi omaisuutensa antaen nuorukaiselle, mikä oli tämän
osuus.
"Kului
muutama viikko, ja nuori mies keräsi yhteen kaikki rahavaransa ja matkusti
kaukaiseen maahan. Ja löytämättä mitään tuottoisaa työtä, joka olisi
[ivu 1852]
lisäksi ollut
mieluista, hän oli kohta kevytmielistä elämää viettämällä tuhlannut koko
perintöosansa. Ja kun hän oli tuhlannut kaiken, tuossa maassa puhkesi
pitkällinen nälänhätä, ja hän huomasi olevansa puilla paljailla. Ja kävi niin,
että hän nälkää kärsiessään ja hänen ahdinkonsa ollessa suuri sai työtä eräältä
tuon maan kansalaiselta, ja tämä lähetti hänet vainioille sikoja ruokkimaan. Ja
nuori mies olisi mielihyvin täyttänyt vatsansa vaikka akanoilla, joita siat
söivät, mutta kukaan ei hänelle mitään antanut.
"Ollessaan
päivänä muutamana taas kovasti nälissään hän meni itseensä ja sanoi: 'Kuinka
monella isäni palkollisella onkaan yltä kyllin leipää ja vaikka tähteeksi
jättää, kun minä sen sijaan menehdyn nälkään ruokkiessani sikoja täällä
vieraassa maassa! Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: Isä, olen
tehnyt syntiä taivasta ja sinua vastaan. En enää ole sen arvoinen, että minua
sanottaisiin pojaksesi, mutta suostuisitko edes tekemään minut yhdeksi
palkollisistasi.' Ja tämän päätöksensä tehtyään nuori mies nousi ja aloitti
matkansa kohti isänsä taloa.
"Isä oli
kuitenkin surrut suuresti poikaansa; hän oli kaivannut tätä iloista, vaikkakin
ajattelematonta nuorukaista. Tämä isä rakasti tätä poikaa ja piti aina silmällä
tietä siltä varalta, että hän sittenkin palaisi, joten sinä päivänä, kun tämä
oli lähestymässä kotiaan, vaikka vielä kaukana olikin, isä näki hänet, ja koska
isän sydän täyttyi rakastavasta sääliväisyydestä, hän juoksi poikaa vastaan ja
toivotti poikansa tervetulleeksi sulkien hänet hellästi syliinsä ja suudellen
häntä. Ja sen jälkeen kun he olivat tällä tavoin kohdanneet, poika katsoi
isänsä kyyneleisiin kasvoihin ja sanoi: 'Isä, olen tehnyt syntiä taivasta
vastaan ja sinun edessäsi; en ole enää sen arvoinen, että minua kutsuttaisiin
jonkun pojaksi --' mutta nuorukainen ei ehtinyt lopettaa tunnustustaan, sillä
ylen määrin iloinen isä sanoi palvelijoille, jotka olivat siihen hetkeen
mennessä juosseet paikalle: 'Tuokaa nopeasti hänen paras viittansa, se, jonka
panin talteen, ja pukekaa se hänen ylleen ja pujottakaa pojansormus hänen
sormeensa ja hakekaa sandaalit hänen jalkoihinsa.'
"Ja kun
onnellinen isä oli saattanut helläjalkaisen ja uupuneen nuorukaisen taloon, hän
sanoi sen jälkeen palvelijoilleen: 'Noutakaa juottovasikka ja teurastakaa se,
ja syökäämme ja iloitkaamme, sillä tämä minun poikani oli kuollut, ja nyt hän
on taas elävä; hän oli kadoksissa, ja nyt hän on löytynyt.' Ja he kaikki
kerääntyivät isän ympärille iloitsemaan hänen kanssaan siitä, että hänen
poikansa oli saanut takaisin entisen asemansa.
"Näihin
aikoihin, kun he viettivät juhliaan, vanhempi poika tuli pellolta päivätyönsä
tehtyään, ja päästessään lähemmäksi taloa hän kuuli, kuinka siellä tanssittiin
ja musiikki soi. Ja tultuaan takaovelle hän kutsui yhden palvelijoista ulos
tiedustellen, mitä tämä kaikki juhliminen merkitsi. Ja silloin palvelija sanoi:
'Kauan kadoksissa ollut veljesi on tullut kotiin, ja isäsi on teurastuttanut
juottovasikan juhliakseen poikansa turvallista kotiinpaluuta. Astu sisälle,
jotta sinäkin voisit tervehtiä veljeäsi ja ottaa hänet takaisin isäsi taloon.'
"Mutta
tämän kuultuaan vanhempi veli tunsi itsensä niin loukatuksi ja vihaiseksi,
ettei hän saattanut mennä taloon sisälle. Saatuaan tietää hänen panneen
pahakseen nuoremman veljensä tervetuliaisjuhlallisuudet hänen isänsä meni ulos
lepyttämään häntä. Mutta vanhempi poika ei halunnut antaa myöten isänsä
suostutteluille. Hän vastasi isälleen sanoen: 'Näin monet vuodet olen sinua
palvellut enkä ole koskaan rikkonut pienintäkään käskyäsi, ja kuitenkaan et ole
koskaan antanut minulle edes vohlaa, jotta voisin pitää hauskaa ystävieni
kanssa. Olen pysynyt täällä pitääkseni sinusta huolta kaikki nämä vuodet, etkä
koskaan järjestänyt riemujuhlia sen johdosta, että olen palvellut uskollisesti.
Mutta kun tuo poikasi tulee kotiin, joka on tuhlannut omaisuutesi porttojen
kanssa, niin kylläpä tuli sinulle kiire teurastaa juottovasikka ja järjestää
hänelle kemut.'
"Koska tämä
isä kiistämättä rakasti molempia poikiaan, hän koetti puhua järkeä tälle
vanhemmalle pojalle: 'Mutta, poikani, olethan kaiken aikaa ollut luonani, ja
kaikki tämä, mikä minulla on, on sinun. Sinähän olisit voinut ottaa vohlan
milloin hyvänsä, jos vain olisit kutsunut ystäväsi pitämään hauskaa kanssasi.
Mutta olisi perin juurin sopivaa, jos nyt liittyisit seuraani
[sivu 1853]
iloitsemaan ja
juhlimaan veljesi kotiinpaluuta. Ajattelepa sitä, poikani, että veljesi oli
hukassa ja on nyt löytynyt; hän on palannut elävänä luoksemme!'"
Tämä oli eräs
liikuttavimpia ja vaikuttavimpia kaikista niistä vertauksista, joita Jeesus
esitti teroittaakseen kuulijoidensa mieleen sitä, että Isä oli halukas ottamaan
vastaan kaikki, jotka pyrkivät taivaan valtakuntaan.
Jeesus esitti
nämä kolme tarinaa erittäin mielellään samalla kertaa. Hän esitti kertomuksen
kadonneesta lampaasta osoittaakseen, että milloin ihmiset tahattomasti eksyvät
elämän polulta, Isä välittää tällaisista eksyneistä ja lähtee Poikiensa,
lauman varsinaisten paimenten, kanssa etsimään kadonneita lampaita. Sen jälkeen
hän tapasi kertoa tarinan talossa hukkaan joutuneesta kolikosta havainnollistaakseen,
miten perinpohjaisesti Jumala etsii kaikkia, jotka ovat elämän
aineellisten huolien ja aineellisen hyvän kertymien johdosta hämmentyneitä,
ymmällään tai muutoin hengellisessä mielessä sokaistuneita. Ja sitten hänellä
oli tapana ryhtyä kertomaan äskeistä vertausta hukkaan joutuneesta pojasta,
kotiin palaavan tuhlarin saamasta vastaanotosta, osoittaakseen sillä, miten
täysimääräistä kadonneen pojan palauttaminen entiseen asemaansa hänen
Isänsä talossa ja sydämessä on.
Monta monituista
kertaa Jeesus opettajavuosiensa aikana kertoi ja kertoi taas tämän
tuhlaajapoikatarinan. Tämä vertaus samoin kuin kertomus laupiaasta
samarialaisesta olivat hänen mieluiten käyttämänsä keinot hänen opettaessaan,
mitä Isän rakkaus ja ihmisten lähimmäisyys ovat.
TALOUDENHOITAJASTA
Esittäessään
yhtenä iltana näkemyksiään eräästä Jeesuksen lausumasta Simon Selootti sanoi:
"Mestari, mitä tarkoitit sanoessasi tänään, että monet tämän maailman
lapsista ovat oman sukupolvensa oloissa viisaampia kuin valtakunnan lapset,
sillä he osaavat tehdä itsensä sinuiksi sellaisen mammonan kanssa, joka edustaa
väärämielisyyttä?" Jeesus vastasi:
"Ennen kuin
astuitte sisälle valtakuntaan, jotkut teistä olivat sangen taitavia
käsittelemään liiketuttaviaan. Vaikka epäoikeudenmukaisia ja usein vilpillisiä
olittekin, osoititte kuitenkin harkitsevuutta ja kaukokatseisuutta liikeasianne
niin toimittaessanne, että piditte ainoana silmämääränä senhetkisiä ansioitanne
ja tulevaisuudenturvaanne. Samalla tavoin teidän tulisi nyt järjestää elämänne
valtakunnan puitteissa niin, että huolehditte tämänhetkisestä mielihyvästänne,
samalla kun myös varmistatte sen, että tulevaisuudessa saatte nauttia
taivaaseen kertyneistä aarteista. Jos omaa minäänne palvellessanne noinkin
uutterasti hankitte voittoa itsellenne, miksi teidän pitäisi osoittaa
vähäisempää uutteruutta nyt, kun hankitte sieluja valtakuntaan? Olettehan nyt
ihmisten välisen veljesyhteisön palvelijoita ja Jumalan taloudenhoitajia.
"Voitte
kaikki oppia jotakin tarinasta, joka kertoo rikkaasta miehestä ja tämän
nokkelasta, mutta epärehellisestä taloudenhoitajasta. Paitsi, että tämä
taloudenhoitaja oli itsekkäässä voitonsaalistuksessaan sortanut isäntänsä
asiakkaita, hän oli myös suoranaisesti hävittänyt ja tuhlannut isäntänsä
varoja. Kun tämä kaikki lopulta tuli hänen isäntänsä korviin, tämä kutsui
taloudenhoitajan eteensä kysyen häneltä, mitä tällaiset kuulopuheet
merkitsivät, ja vaati häntä tekemään heti tiliä taloudenhoidostaan ja olemaan
valmis luovuttamaan isäntänsä liikeasiat jonkun toisen käsiin.
"Tämä
epärehellinen taloudenhoitaja alkoi nyt puhua mielessään: 'Mitä minä ryhtyisin
tekemään, sillä olen menettämässä tämän taloudenhoitajan toimen? Voimani eivät
riitä kuokkimiseen. Olen liian häveliäs kerjätäkseni. Nytpä tiedänkin, mitä
minun pitää tehdä varmistaakseni, että minut tästä taloudenhoitajan toimesta
erotetuksi tultuani toivotetaan tervetulleeksi kaikkien niiden taloon, jotka
ovat liikesuhteissa isäntääni.' Ja sitten hän kutsui luokseen herransa jokaisen
velallisen ja sanoi ensimmäiselle: 'Paljonko
[sivu 1854]
olet velkaa
isännälleni?' Tämä vastasi: 'Sata mittaa öljyä.' Silloin taloudenhoitaja sanoi:
'Ota esille vahatauluun kirjoitettu velkakirjasi, istu nopeasti alas ja muuta
se viideksikymmeneksi.' Sen jälkeen hän sanoi toiselle velalliselle: 'Paljonko
olet velkaa?' Ja tämä vastasi: 'Sata mittaa vehnää.' Siihen taloudenhoitaja
sanoi: 'Ota velkakirjasi ja kirjoita kahdeksankymmentä.' Ja näin hän menetteli
lukuisten muidenkin velallisten suhteen. Ja tällä tavoin tämä epärehellinen
taloudenhoitaja koetti saada itselleen ystäviä sitä aikaa ajatellen, jolloin
hänet erotettaisiin taloudenhoitajan toimestaan. Päästessään myöhemmin tästä
kaikesta perille hänen herransa ja mestarinsakin oli myönnettävä, että tämä epärehellinen
taloudenhoitaja oli ainakin osoittanut viisautta siinä, miten hän oli koettanut
varustautua tulevien puutteen ja vastoinkäymisen aikojen varalle.
"Ja juuri
tällä tavoin tämän maailman pojat osoittavat toisinaan suurempaa viisautta
vastaisen varalle varustautuessaan kuin valon lapset. Sanon teille, jotka
sanotte keräävänne aarretta taivaaseen: Ottakaa oppia niistä, jotka tekevät
itsensä sinuiksi väärämielisyyttä edustavan mammonan kanssa, ja ohjatkaa te
samalla tavalla elämänkulkuanne niin, että teistä tulee ikiajoiksi ystäviä
vanhurskauden voimien kanssa, jotta teidät sitten, kun kaikki mainen raukeaa,
otettaisiin ilomielin ikuisille asuinsijoille.
"Vakuutan
teille, että se, joka on vähässä uskollinen, on uskollinen myös paljossa, kun
taas se, joka on väärämielinen vähässä, on väärämielinen myös paljossa. Ellette
ole osoittaneet kaukokatseisuutta ja rehellisyyttä tämän maailman asioissa,
miten voitte toivoa olevanne uskollisia ja harkitsevia sitten, kun käsiinne
uskotaan taloudenpito taivaan valtakunnan todellisista rikkauksista? Ellette
ole hyviä taloudenhoitajia ja uskollisia pankkimiehiä, jos ette ole olleet
uskollisia siinä, mikä on toisen omaa, olisiko joku niin typerä, että antaisi
teille suuren aarteen omiin nimiinne?
"Ja taas
kerran minä väitän, ettei kukaan voi palvella kahta herraa; joko hän on toista
vihaava ja toista rakastava tai pitävä kiinni yhdestä ja halveksiva toista.
Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa."
Kun paikalla
olevat fariseukset tämän kuulivat, he alkoivat virnuilla ja tehdä pilkkaa,
sillä he olivat antaumuksellisia rikkauksien kerääjiä. Nämä vihamieliset
kuulijat koettivat houkutella Jeesuksen hyödyttömään kiistelyyn, mutta hän
kieltäytyi väittelemästä vihamiestensä kanssa. Fariseusten jouduttua keskenään
sanaharkkaan, heidän äänekäs puheensa houkutteli paikalle lähistölle
leiriytyneiden keskuudesta suuren väenkokouksen. Ja kun he alkoivat kiistellä
toistensa kanssa, Jeesus poistui paikalta ja meni yöksi telttaansa.
Kun kokous kävi
liian meluisaksi, Simon Pietari nousi seisomaan ja otti ohjat käsiinsä
sanomalla: "Miehet ja veljet, ei ole säällistä teidän tuolla tavoin
kiistellä keskenänne. Mestari on puhunut, ja teidän sopisi pohtia hänen
sanojaan. Eikä se, mitä hän teille julisti, ollut mikään uusi opinkappale. Eikö
teille myös liene tuttu nasiirien kertoma allegoria rikkaasta miehestä ja
kerjäläisestä? Jotkut meistä kuulimme Johannes Kastajan jyrisevän tätä
varoittavaa vertausta niille, jotka rakastavat rikkauksia ja himoitsevat epärehellistä
vaurautta. Ja vaikkei tämä muinainen vertauskuva olekaan saarnaamamme
evankeliumin mukainen, olisi teidän kaikkien hyvä ottaa vaarin siihen
sisältyvistä opetuksista kunnes käsitätte uuden, taivaan valtakunnan valon.
Johanneksen kertomana tarina kuului tähän tapaan:
"Olipa
kerran muuan Dives-niminen rikas mies, joka pukeutui purppuraan ja hienoon
pellavaan ja jonka elämä oli joka päivä yhtä ilonpitoa ja ylellisyyttä. Ja oli
myös muuan kerjäläinen,
[sivu 1855]
Lasarus
nimeltään, ja tämä makasi rikkaan miehen portin pielessä, oli yltä päältä
haavoissa ja toivoi saavansa ruoakseen muruset, jotka putosivat rikkaan miehen
pöydältä; niin, jopa koirat kävivät nuolemassa hänen haavojaan. Ja sattui, että
kerjäläinen kuoli, ja enkelit kantoivat hänet lepäämään Abrahamin poveen. Eikä
aikaakaan, kun myös rikas mies kuoli, ja hänelle järjestettiin mahtipontiset ja
kuninkaalliset hautajaiset. Kun rikas mies erkani tästä maailmasta, hän heräsi
manalassa, ja koska hän huomasi olevansa kiusattu, hän kohotti katseensa ja
näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen povellaan. Ja silloin Dives huusi
ääneensä: 'Isä Abraham, armahda minua ja lähetä Lasarus tänne, jotta hän
kastaisi sormenpäänsä veteen ja kostuttaisi kieleni, sillä tuskani on suuri,
koska minua rangaistaan.' Ja silloin Abraham vastasi: 'Poikani, muistanet, että
sait elinaikanasi nauttia siitä, mikä hyvää on, kun Lasarus sen sijaan sai yhtä
lailla kärsiä siitä, mikä on pahaa. Mutta tämä kaikki on nyt vaihtunut, sillä
Lasarusta lohdutetaan, kun sinua sen sijaan kiusataan. Ja suuri rotko sitä
paitsi erottaa meidät sinusta, joten emme voi tulla luoksesi, yhtä vähän kuin
sinä pääset sen yli meidän puolellemme.' Silloin Dives sanoi Abrahamille:
'Rukoilen sinua lähettämään Lasaruksen takaisin isäni taloon, sillä minulla on
viisi veljeä, ja hän voisi todistuksellaan estää veljiäni joutumasta tähän
ahdistuksen paikkaan.' Mutta Abraham sanoi: 'Poikani, onhan heillä Mooses ja
profeetat; kuulkoot heitä.' Ja siihen Dives vastasi: 'Ei, ei, Isä Abraham!
Mutta jos joku manan majoilta menee heidän luokseen, he katuvat.' Ja silloin
Abraham sanoi: 'Jolleivät he kuule Moosesta ja profeettoja, ei heidän mieltään
myöskään muuta, vaikka joku nousisikin kuolleista.'"
Pietarin
kerrottua tämän nasiiriveljeskunnan muinaisen vertauksen ja väen rauhoituttua
Andreas nousi ja lähetti väkijoukon pois yön ajaksi. Vaikka sekä apostolit että
opetuslapset tavan takaa esittivät Jeesukselle kysymyksiä Divesistä ja
Lasaruksesta kertovasta vertauksesta, hän ei koskaan suostunut lausumaan siitä
käsitystään.
Jeesus törmäsi
aina vaikeuksiin koettaessaan selvittää apostoleille, että vaikka he
julistivatkin Jumalan valtakunnan* perustamista, taivaallinen Isä ei
kuitenkaan ollut kuningas. Siihen aikaan kun Jeesus eli maan päällä ja
opetti lihallisessa hahmossa, Urantian kansat tunsivat kansakuntien
hallitsijoina etupäässä vain kuninkaita ja keisareita, ja juutalaiset olivat jo
kauan laskeskelleet Jumalan kuningaskunnan tulemisen olevan mahdollista. Näistä
ja monista muista syistä Mestari katsoi parhaaksi nimittää ihmisten välistä
hengellistä veljesyhteisöä taivaan valtakunnaksi ja tämän veljesyhteisön
henkipäämiestä taivaalliseksi Isäksi. Jeesus ei Isästään puhuessaan
koskaan käyttänyt sanaa "kuningas". Apostolien kanssa käymissään ja
vain heidän keskisissään keskusteluissa hän puhui itsestään aina Ihmisen
Poikana ja heidän vanhempana veljenään. Kaikista seuraajistaan hän käytti
luonnehdintaa "ihmiskunnan palvelijat" ja "valtakunnan
evankeliumin sanansaattajat".
Jeesus ei
koskaan pitänyt apostoleilleen systemaattista oppituntia taivaassa olevan Isän
persoonallisuudesta ja ominaisuuksista. Hän ei koskaan pyytänyt ihmisiä
uskomaan hänen Isäänsä; hän piti itsestään selvänä, että nämä uskoivat. Jeesus
ei koskaan tehnyt itsestään pientä tarjoamalla argumentteja, jotka olisivat
toimineet todisteina Isän todellisuudesta. Hänen Isää koskenut opetuksensa
rakentui kokonaan sen julistuksen ympärille, että hän ja Isä ovat yhtä; että
se, joka on nähnyt Pojan, on nähnyt Isän; että Isä Pojan tavoin tietää kaiken;
että todellisuudessa Isän tuntee vain Poika ja se, jolle Poika on hänet
paljastava; että se, joka tuntee Pojan, tuntee myös Isän; ja että Isä lähetti
hänet tähän maailmaan tekemään tunnetuksi heidän yhteistä olemustaan
[sivu 1856]
ja tuomaan julki
heidän yhteisen toimintansa. Isästään hän ei koskaan lausunut julki muita
seikkoja kuin sen, jonka hän esitti samarialaisnaiselle Jaakobin kaivolla
sanoessaan: "Jumala on henki."
Jeesuksesta
saatte Jumalaa koskevaa tietoa siten, että teette havaintoja hänen elämänsä
jumalallisuudesta, ei siten, että riiputte kiinni hänen opetuksissaan. Mestarin
elämästä voitte jokainen suodattaa itsellenne sellaisen jumalakäsityksen, joka
on yhteismitallinen hengellisten ja jumalallisten realiteettien, todellisten ja
ikuisten totuuksien, käsittämiskapasiteettinne kanssa. Finiittinen ei koskaan
voi toivoa käsittävänsä Infiniittistä, paitsi siinä mielessä, miten
Infiniittinen kohdentui finiittisen kokemuksen ihmiselämästä saavuttaneen Jeesus
Nasaretilaisen ajallis-avaruudelliseen persoonallisuuteen.
Jeesus oli
varsin tietoinen siitä, että Jumala on tunnettavissa vain kokemukseen
sisältyvien realiteettien myötä; häntä ei koskaan voi ymmärtää pelkästään
mielelle annetun opetuksen perusteella. Jeesus opetti apostoleilleen, että
vaikk'eivät he koskaan täysin kykenisi ymmärtämään Jumalaa, mitään epäilystä ei
ollut siitä, että he kykenisivät tuntemaan häntä, aivan kuten he olivat
tunteneet Ihmisen Pojan. Voit tuntea Jumalan, et niin, että ymmärrät, mitä
Jeesus sanoi, vaan tietämällä, mitä Jeesus oli. Jeesus oli Jumalan
julkituonti.
Ellei oteta
lukuun kertoja, jolloin Jeesus esitti lainauksia heprealaiskirjoituksista, hän
ei Jumaluudesta puhuessaan käyttänyt kuin kahta nimeä: "Jumala" ja
"Isä". Ja puhuessaan Isästään Jumalana Mestari käytti tavallisesti
"Jahve"-sanan sijasta sitä monikollista Jumalaa (Kolminaisuutta)
tarkoittavaa heprean kielen sanaa, joka merkitsi edistyvää käsitystä
juutalaisten heimokohtaisesta Jumalasta.
Jeesus ei
koskaan kutsunut Isäänsä kuninkaaksi, ja hän oli varsin pahoillaan siitä, että
juutalaisten toive kuningaskunnan uudesta perustamisesta ja Johanneksen
julistus tulevasta valtakunnasta pakottivat hänet ehdottamastaan hengellisestä
veljesyhteisöstä käyttämään nimitystä "taivaan valtakunta*". Yhtä
ainoata poikkeusta -- sitä julistusta, että "Jumala on henki" --
lukuun ottamatta Jeesus ei koskaan puhunut Jumaluudesta millään muulla tavoin
kuin sanoin, jotka kuvastivat hänen omaa henkilökohtaista suhdettaan Paratiisin
Ensimmäiseen Lähteeseen ja Keskukseen.
Jeesus käytti
sanaa "Jumala" kuvastamaan Jumaluuden ideaa ja sanaa
"Isä" kuvastamaan Jumalan tuntemisen kokemusta. Milloin sanaa
"Isä" käytetään merkitsemään Jumalaa, se tulisi ymmärtää sanan
laajimmassa mahdollisessa merkityksessä. Sanaa "Jumala" on mahdotonta
määritellä, ja siksi se edustaakin infiniittistä käsitystä Isästä, kun taas
termiä "Isä", jonka osittainen määritteleminen on mahdollista,
voidaan käyttää edustamaan sitä, mikä on ihmisen käsitys jumalallisesta Isästä,
sellaisena, miten hän liittyy ihmiseen tämän kuolevaisolemassaolon kuluessa.
Elohim oli
juutalaisille jumalien Jumala, kun Jahve taas oli Israelin Jumala. Jeesus
hyväksyi Elohim-käsitteen ja kutsui tätä korkeinta olentoryhmää Jumalaksi.
Jahve-käsitteen, rotukohtaisen jumaluuden, sijalle hän toi idean Jumalan
isyydestä ja ihmisten maailmanlaajuisesta veljeydestä. Hän ylevöitti käsityksen
Jahvesta yhden rodun jumalallistettuna Isänä ideaksi kaikkien ihmislasten
Isästä, yksittäisen uskovan jumalallisesta Isästä. Ja hän opetti lisäksi, että
tämä universumien Jumala ja tämä kaikkien ihmisten Isä olivat yksi ja sama
Paratiisin-Jumaluus.
Jeesus ei
koskaan väittänyt olevansa Elohimin (Jumalan) lihallinen ilmentymä. Hän ei
koskaan julistanut olevansa Elohimin (Jumalan) julkituonti maailmoille. Hän ei
koskaan opettanut, että joka oli nähnyt hänet, oli nähnyt Elohimin (Jumalan).
Mutta hän kylläkin julisti itsensä lihallishahmoiseksi Isän julkituonniksi, ja
hän todella sanoi, että jokainen, joka oli nähnyt hänet, oli nähnyt Isän.
Jumalallisen Pojan ominaisuudessa hän väitti edustavansa vain Isää.
[sivu 1857]
Olihan hän toki
myös Elohim-Jumalan Poika, mutta kuolevaisen olennon lihallisessa hahmossa ja
Jumalan kuolevaisille pojille esiintyessään hän piti parempana rajoittaa
elämänsä aikana suorittamaansa ilmoitusta niin, että se loisi kuvan hänen
Isänsä luonteesta, niin laajasti kuin sellainen ilmoitus olisi kuolevaisen
ihmisen käsitettävissä. Mitä tulee Paratiisin-Kolminaisuuden muiden persoonien
luonteeseen, siltä osin meidän on tyytyminen opetukseen, jonka mukaan he ovat
täydelleen Isän kaltaisia, Isän, joka on häntä koskevana luonnehdintana saanut
julkituontinsa hänen ruumiillistuneen Poikansa, Jeesus Nasaretilaisen,
elämässä.
Vaikka Jeesus
maisessa elämässään esitti ilmoituksen taivaallisen Isän todellisesta
olemuksesta, niin se, mitä hän Isästä opetti, oli vähäistä. Itse asiassa hän
opetti vain kaksi seikkaa: sen, että Jumala itsessään on henki, ja sen, että
hän on Isä aina, kun on kysymys hänen suhteestaan luotuihinsa. Tuona iltana
Jeesus teki lopullisesti tiettäväksi suhteensa Jumalaan julistaessaan:
"Olen lähtenyt Isän tyköä ja olen tullut tähän maailmaan; toisaalta, tulen
lähtemään tästä maailmasta ja menemään Isän tykö."
Mutta huomatkaa! Jeesus ei koskaan sanonut: "Joka on kuullut minua, on kuullut Jumalaa." Mutta sen sijaan hän kyllä sanoi: "Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän." Jeesuksen opetuksen kuuleminen ei ole samaa kuin Jumalan tunteminen, mutta Jeesuksen näkeminen on kokemus, joka jo sinänsä on sielulle ilmoitus Isästä. Universumien Jumala hallitsee kaukaisuuksiin ulottuvaa luomistulosta, mutta se, joka lähettää oman henkensä asumaan mielessänne, on taivaallinen Isä.
Jeesus on se ihmisen
hahmossa oleva hengellinen linssi, joka tekee aineelliselle luodulle
näkyväiseksi Hänet, joka on näkymätön. Hän on teidän vanhempi veljenne, joka lihallisessa
hahmossa tekee teille tunnetuksi infiniittisin ominaisuuksin varustetun
Olennon, jota eivät edes taivaalliset varusjoukot voi olettaa täysin ymmärtävänsä.
Mutta kaiken tämän täytyy sisältyä yksittäisen uskovan
henkilökohtaiseen kokemukseen. Jumala, joka on henki,
on tunnettavissa vain hengellisenä kokemuksena. Hengellisten
maailmojen jumalallinen Poika voi aineellisten maailmojen finiittisille pojille
paljastaa Jumalan vain Isäksi. Voit tuntea
Iankaikkisen Isänä; voit palvoa häntä universumien Jumalana, kaikkien olemassa
olevien infiniittisenä Luojana.
------------
*) Alkutekstissä kingdom, 'kuningaskunta'. [Kääntäjän huomautus]