[sivu 1688]
ODOTTELUA JA OPETUSTA
JÄRVENRANNALLA
MAALISKUUN
10:nteen päivään mennessä kaikki saarnaaja- ja opettajaryhmät olivat koolla
Beetsaidassa. Torstai-iltana ja perjantaina monet heistä menivät kalastamaan,
mutta sapattipäivänä he osallistuivat synagogapalvelukseen kuullakseen erään
iäkkään damaskoksen-juutalaisen esitystä isä-Abrahamin kunnioitettavuudesta.
Jeesus vietti suurimman osan tästä sapattipäivästä yksikseen kukkuloilla. Tuona
lauantai-iltana Mestari puhui paikalle kertyneille ryhmille yli tunnin ajan
aiheesta "Vastoinkäymisen merkitys ja pettymyksen hengellinen arvo".
Se oli mieliin painuva tilaisuus, eivätkä hänen kuulijansa milloinkaan
unohtaneet häneltä tuolloin saamaansa opetusta.
Jeesus ei ollut
vielä kokonaan toipunut hänen vähän aikaisemmin Nasaretissa tapahtuneen
torjutuksi tulonsa aiheuttamasta murhemielisyydestä. Apostolit panivat
merkille, että hänen tavanomaiseen hyväntuuliseen käyttäytymiseensä sekoittui
nyt omalaatuista surumielisyyttä. Hänen seurassaan olivat enimmän aikaa Jaakob
ja Johannes, sillä Pietarilla oli enemmän kuin kädet täynnä työtä siksi, että
hän oli vastuussa uusien evankelistaryhmien hyvinvoinnista ja ohjauksesta.
Naiset käyttivät tämän Jerusalemin pääsiäisjuhlille lähtöä edeltäneen odotteluajan
käymällä Kapernaumissa sekä ympäristön kaupungeissa ja kylissä talosta taloon
opettamassa evankeliumia ja hoivaamassa sairaita.
Suunnilleen
näihin aikoihin Jeesus ryhtyi käyttämään vertauksiin perustuvaa
opetusmenetelmää opettaessaan ympärilleen tavan takaa kerääntyviä väkijoukkoja.
Koska Jeesus oli keskustellut apostolien ja muiden kanssa yömyöhään saakka,
aamiaiselle oli tuona sunnuntaiaamuna noussut vasta muutama ryhmän jäsen.
Niinpä Jeesus meni ulos järven rannalle ja istui yksinään veneessä, Andreaksen
ja Pietarin vanhassa kalastusveneessä, jota pidettiin siten, että se oli aina
hänen käytettävissään, ja mietiskeli, mihin toimenpiteeseen valtakunnan
laajenemisen hyväksi tehtävässä työssä olisi seuraavaksi ryhdyttävä. Mutta kauan
ei Mestari saanut olla yksinään. Varsin pian paikalle alkoi virrata väkeä
Kapernaumista ja lähikylistä, ja tuon aamun kello kymmeneen mennessä rannalle
oli Jeesuksen veneen lähelle kerääntynyt jo likipitäen tuhat henkilöä, jotka
äänekkäästi vaativat tulla huomatuiksi. Nyt oli Pietarikin noussut vuoteesta ja
raivatessaan tietä veneen luokse hän sanoi Jeesukselle: "Mestari,
puhuisinko minä heille?" Mutta Jeesus vastasi: "Ei, Pietari, sillä
kerron heille tarinan." Ja sitten Jeesus ryhtyi esittämään vertausta
kylväjästä. Se oli ensimmäisiä vertauksia pitkässä sarjassa vastaavanlaisia
vertauksia, joita hän opetti jäljessään kulkeville väkijoukoille. Edellä
mainitussa veneessä oli korotettu tuhto, jolla hän istui (sillä tapana oli,
että opetettaessa istuttiin) puhuessaan rannalle kertyneelle kansanjoukolle.
Pietarin lausuttua muutaman sanan Jeesus sanoi:
"Kylväjä
meni kylvämään, ja hänen kylväessään sattui, että jokin määrä siemeniä putosi
tien oheen jalkojen tallattaviksi ja taivaan lintujen
[sivu 1689]
syötäviksi.
Muutamat siemenet putosivat kallioisille paikoille, joissa oli vain vähän
multaa. Ne nousivat kohta oraalle, sillä maata ei ollut kovinkaan syvälti,
mutta heti kun aurinko alkoi paahtaa, kylvös kuihtui, sillä oraat eivät
juurettomina tavoittaneet kosteutta. Jotkin siemenet putosivat orjantappuroiden
sekaan, ja sitä mukaa kuin orjantappurat kasvoivat, kylvös tukehtui eikä
tuottanut jyvääkään. Ja sitten oli vielä niitä siemeniä, jotka putosivat hyvään
maahan, kasvoivat ja tuottivat mikä kolmikymmenkertaisen, mikä
kuusikymmenkertaisen, mikä satakertaisen sadon." Ja kun Jeesus oli tämän
vertauksensa esittänyt, hän sanoi kansanjoukolle: "Jolla on korvat kuulla,
hän kuulkoon."
Kun apostolit ja
heidän seurassaan olevat kuulivat Jeesuksen opettavan kansaa tällä tavoin, he
olivat kovasti ymmällään. Ja sen jälkeen kun he olivat käyneet asiasta
keskenään paljon keskustelua, Matteus sanoi samana iltana Sebedeuksen
puutarhassa Jeesukselle: "Mestari, mikä on väkijoukolle esittämiesi
hämärien lausumien tarkoitus? Miksi puhut totuutta etsiville vertauksin?"
Ja Jeesus vastasi:
"Olen koko
kuluneen ajan opettanut teitä kärsivällisesti. Teidän on suotu tietää taivaan
valtakunnan mysteerit, mutta väkijoukoille, jotka eivät osaa erottaa totuutta,
ja niille, jotka tavoittelevat turmiotamme, valtakunnan mysteerit esitetään
tästä lähtien vertauksina. Ja tämän me teemme, jotta, ne jotka todella haluavat
astua sisälle valtakuntaan, kykenevät näkemään opetuksen merkityksen ja
löytävät näin pelastuksen, kun ne taas, jotka kuuntelevat vain meidät satimeen
saadakseen, joutuvat yhä pahemmin ymmälle sikäli, että he näkevät näkemättä ja
kuulevat kuulematta. Lapseni, ettekö käsitä hengen lakia, joka säätää, että
sille jolla on, annetaan, jotta hänellä olisi yltäkylläisyys; mutta siltä,
jolla ei ole, otetaan pois sekin, mitä hänellä on. Käytän kansalle puhuessani
siis vast'edes paljon vertauksia, jotta ystävämme ja ne, jotka haluavat tietää
totuuden, kykenevät löytämään, mitä etsivät, kun taas vihamiehemme ja ne, jotka
eivät totuutta rakasta, kuulevat ilman, että ymmärtävät. Moni näistä ihmisistä
ei kulje totuuden tietä. Profeetta tosiaan kuvaili kaikkia tällaisia sieluja,
jotka eivät osaa nähdä totuutta, sanoessaan: 'Sillä tämän kansan sydän on
käynyt ylimieliseksi, ja sen korvat ovat puutuneet kuulemaan, ja silmänsä se on
sulkenut, jottei se totuutta erottaisi eikä sitä sydämessään ymmärtäisi.'"
Apostolit eivät
kaikilta osin käsittäneet Mestarin sanojen merkitystä. Andreaksen ja Tuomaksen
jatkaessa keskustelua Jeesuksen kanssa Pietari ja muut apostolit vetäytyivät
puutarhan toiseen kolkkaan, jossa he antautuivat vakavaan ja kauan jatkuneeseen
mielipiteidenvaihtoon.
Pietari ja hänen
ympärilleen kerääntynyt ryhmä päättelivät kylväjävertauksen olevan allegoria,
eli että jokaisella tarinan piirteellä oli jokin kätketty merkitys; ja siksi he
päättivät mennä Jeesuksen luo pyytämään selitystä. Niinpä Pietari kääntyi
Mestarin puoleen sanoen: "Emme kykene pääsemään perille tämän vertauksen
merkityksestä, ja haluamme sinun selittävän sen meille, koskapa sanot, että
meidän on suotu tietää valtakunnan mysteerit." Ja tämän kuultuaan Jeesus
sanoi Pietarille: "Poikani, mitään en teiltä halua salata, mutta jospa te
ensin kertoisitte minulle, mistä olette keskustelleet; mikä on teidän
tulkintanne tästä vertauksesta?"
Hetken
hiljaisuuden jälkeen Pietari sanoi: "Mestari, olemme keskustelleet
paljonkin tästä vertauksesta, ja tällainen on tulkinta, johon minä olen
päätynyt: Kylväjä
[sivu 1690]
on evankeliuminsaarnaaja; siemen on Jumalan sana. Siemen, joka putosi tien oheen, edustaa niitä, jotka eivät ymmärrä evankeliumin opetusta. Linnut, jotka sieppasivat mukaansa kovettuneelle maalle pudonneen siemenen, edustavat Saatanaa tai paholaista, joka vie viekkaasti pois sen, mikä on kylvetty näiden tietämättömien sydämeen. Siemen, joka putosi kallioille ja joka niin äkkiä nousi oraalle, edustaa pinnallisia ja ajattelemattomia henkilöitä, jotka ilosanoman kuullessaan ottavat sen riemuiten vastaan, mutta koska totuudella ei heidän syvemmässä ymmärryksessään ole mitään todellisia juuria, heidän antaumuksensa on lyhytaikaista, kun se joutuu kasvokkain koettelemuksen ja vainon kanssa. Kun vaikea hetki tulee, nämä uskovat kompastuvat, kiusauksen hetkellä he luopuvat. Orjantappuroiden sekaan pudonnut siemen edustaa niitä, jotka ovat auliita kuulemaan sanaa, mutta jotka antavat tämän maailman huolien ja rikkauksien pettävyyden tukahduttaa totuuden sanan, niin että se ei kanna hedelmää. Sen sijaan siemen, joka putosi hyvään maahan ja joka nousi oraalle kantaakseen mikä kolmikymmenkertaisen, mikä kuusikymmenkertaisen ja joku jopa satakertaisen sadon, edustaa niitä, jotka totuuden kuultuaan ottavat sen vastaan ja pitävät sitä arvossa, kukin -- älyllisten kykyjensä erilaisuudesta johtuen -- omalla tavallaan ja jotka tästä syystä osoittavat näitä erimääräisiä uskonnollisen kokemuksen asteita."
Kuultuaan Pietarin tulkinnan vertauksesta Jeesus kysyi muilta apostoleilta, eikö heilläkin olisi tarjota tulkintaehdotuksia. Tähän pyyntöön vastasi vain Natanael. Hän sanoi: "Mestari, jos kohta huomaankin monia hyviä yksityiskohtia Simon Pietarin esittämässä vertauksen tulkinnassa, en ole hänen kanssaan kaikilta kohdin samaa mieltä. Oma käsitykseni tästä vertauksesta olisi seuraavanlainen: Siemen edustaa valtakunnan evankeliumia, kun taas kylväjä edustaa valtakunnan sanansaattajia. Siemen, joka putosi tiepuoleen, kovettuneelle maalle, edustaa niitä, jotka ovat kuulleet evankeliumista vasta vähän, samoin kuin niitä, jotka eivät tästä sanomasta piittaa ja jotka ovat kovettaneet sydämensä. Taivaan linnut, jotka sieppasivat mukaansa tiepuoleen pudonneen siemenen, edustavat asianomaisen elintapoja, pahan houkutusta ja lihan himoja. Kivien sekaan pudonnut siemen edustaa niitä tunneherkkiä sieluja, jotka ottavat nopeasti vastaan uuden opetuksen ja jotka yhtä nopeasti luopuvat totuudesta joutuessaan kohtaamaan ne vaikeudet ja realiteetit, jotka johtuvat siitä, että elää tämän totuuden mukaisesti. Heiltä puuttuu hengellistä käsityskykyä. Orjantappuroiden sekaan pudonnut siemen edustaa niitä, jotka tuntevat viehtymystä evankeliumin totuuksia kohtaan; heidän tekisi mieli noudattaa sen opetuksia, mutta heidän esteekseen muodostuvat ylpeyden täyttämä elämä, mustankipeys, kateus ja ihmisen olemassaoloon liittyvät huolenaiheet. Hyvään maahan pudonnut siemen, joka nousee oraalle kantaakseen mikä kolmikymmenkertaisen, mikä kuusikymmenkertaisen ja mikä satakertaisen sadon, edustaa sitä, missä määrin henkisestä valaistumisesta kertovia erilaisia avuja omaavilla miehillä ja naisilla on luonnollista ja yksilöittäin vaihtelevaa kykyä käsittää totuutta ja vastata sen hengellisiin opetuksiin."
Kun Natanael oli sanottavansa sanonut, apostolit ja heidän työtoverinsa joutuivat vakavaan mielipiteidenvaihtoon, ja puhkesi kaihtelematon väittely toisten taittaessa peistä Pietarin esittämän tulkinnan oikeellisuuden puolesta ja miltei yhtä monen toisaalta koettaessa puolustaa Natanaelin esittämää vertauksen selitystä. Pietari ja Natanael olivat tällä välin vetäytyneet sisälle taloon, jossa heidän välillään oli käynnissä voimallinen ja päättäväinen voimainponnistus kummankin koettaessa saada toista vakuuttumaan ja muuttamaan mielipiteensä.
Mestari antoi tämän sanaharkan jatkua niin
kauan, että se lopulta alkoi lientyä, jolloin hän taputti käsiään ja kutsui
heidät ympärilleen. Kun he olivat kaikki taas kerran kerääntyneet hänen
ympärilleen, hän sanoi: "Onko jollakulla teistä jotakin sanottavaa ennen
kuin kerron tästä vertauksesta?" Hetken kestäneen hiljaisuuden jälkeen
Tuomas lausahti: "Kyllä, Mestari, haluaisin sanoa jokusen sanan. Muistan
sinun kerran kehottaneen meitä varomaan nimenomaan tämänkaltaista. Neuvoit
meitä, että meidän
[sivu 1691]
tulisi sanaa julistaessamme ja havainnollistuksia viljellessämme käyttää tositarinoita, ei satuja, ja että meidän tulisi valita sellainen tarina, että se sopii parhaiten sen keskeisen ja tärkeän totuuden havainnollistukseksi, jonka haluaisimme opettaa kansalle, ja ettei meidän tällä tavoin tarinaa hyväksi käytettyämme tulisi pyrkiä esittämään hengellistä sovellusta kaikista kerrotun tarinan pikku yksityiskohdista. Minun mielestäni Pietari ja Natanael ovat kumpikin väärässä koettaessaan tulkita tätä vertausta. Ihailen heidän kykyään tehdä tällaista, mutta olen aivan yhtä varma siitä, että kaikki tuonkaltaiset yritykset, jotka panevat luonnollisen vertauksen kaikkia yksityiskohtiaan myöten poikimaan hengellisiä analogioita, voivat johtaa vain sekaannukseen ja vakavaan väärinkäsitykseen tämän vertauksen todellisesta tarkoituksesta. Oikeassaoloni todistaa täysin se tosiasia, että vain tunti sitten olimme yksimielisiä, mutta nyt sen sijaan olemme jakautuneet kahdeksi erilliseksi ryhmäksi, joilla on eri mielipiteet tästä vertauksesta ja jotka tarrautuvat näihin käsityksiinsä niin tosissaan, että se vaikuttaa mielestäni jopa kykyymme käsittää täysin sitä suurta totuutta, joka sinulla oli mielessäsi tämän vertauksen väkijoukolle esittäessäsi ja pyytäessäsi sen jälkeen meitä esittämään siitä käsityksemme."
Tuomaksen lausumat sanat vaikuttivat heihin kaikkiin tyynnyttävästi. Hän sai heidät muistamaan, mitä Jeesus oli aikaisemmissa yhteyksissä heille opettanut, ja ennen kuin Jeesus ryhtyi taas puhumaan, Andreas nousi ja sanoi: "Olen vakuuttunut siitä, että Tuomas on oikeassa, ja haluaisin mielelläni kuulla hänen kertovan, minkä merkityksen hän liittää kylväjävertaukseen." Kun Jeesus oli antanut Tuomakselle merkin puhua, Tuomas sanoi: "Veljeni, en halunnut pitkittää tätä keskustelua, mutta jos niin toivotte, tahdon sanoa, että mielestäni tämä vertaus esitettiin, jotta se opettaisi meille yhden suuren totuuden. Ja tämä totuus on se, että valtakunnan evankeliumia opettaessamme menestyksemme tulee aina olemaan vaihtelevanmääräistä, suoritimmepa jumalalliset toimeksiantomme miten uskollisesti ja tehokkaasti tahansa, ja että kaikki tällaiset tuloksissa ilmenevät erot johtuvat suoraan toimintaedellytyksemme muodostavista olosuhteista, joihin voimme vaikuttaa vain vähän tai emme ollenkaan."
Tuomaksen päätettyä puheensa useimmat hänen saarnaajatovereistaan olivat jokseenkin valmiit yhtymään hänen mielipiteeseensä, yksinpä Pietari ja Natanaelkin olivat jo menossa puhumaan hänen kanssaan, kun Jeesus nousi ja sanoi: "Hyvin tehty, Tuomas, olet löytänyt vertausten oikean merkityksen, mutta sekä Pietari että Natanael ovat tehneet teille aivan yhtä hyvää sillä, että he ovat näin täysimääräisesti osoittaneet, mikä vaara piilee siinä, että ryhtyy tekemään vertauskuvistani allegoriaa. Omassa sydämessänne saatatte monesti hyötyä, jos annatte tämäntyyppisen spekulatiivisen mielikuvituksen lentää, mutta teette virheen koettaessanne tarjoilla tällaisia päätelmiä oman julkisen opetustyönne osana."
Nyt kun jännitys oli lauennut, Pietari ja
Natanael onnittelivat toisiaan tulkintojensa johdosta, ja Alfeuksen kaksosia
lukuun ottamatta jokainen apostoleista rohkaistui ennen levollekäymistä
esittämään tulkinnan kylväjävertauksesta. Juudas Iskariotkin tarjosi varsin
uskottavantuntuisen tulkinnan. Kaksitoista apostolia tapasivat useinkin omassa
keskuudessaan ottaa selvää Mestarin esittämistä vertauksista niin kuin he
olisivat menetelleet allegorian suhteen, mutta koskaan he eivät enää
suhtautuneet senlaatuisiin spekulaatioihin tosissaan. Tämä oli sekä
apostoleiden että heidän työtovereidensa kannalta sangen hyödyllinen istunto,
varsinkin kun otetaan huomioon, että Jeesus tästä lähtien käytti julkisen
opetustyönsä yhteydessä yhä enemmän vertauksia.
Apostolien mielenkiinto suuntautui siinä
määrin vertauksiin, että koko seuraava ilta omistettiin vertauksista käytyyn
jatkokeskusteluun. Jeesus alusti
[sivu 1692]
illan keskustelun sanomalla: "Rakkaani,
teidän tulee aina osata eriytyttää opetuksenne niin, että sovitatte totuuden
julkituontinne sen mukaiseksi, minkälaista ajatusmaailmaa kuulijanne edustavat
ja minkälainen heidän sydämensä on. Kun seisotte väenpaljouden edessä, joka ei
ole älykkyydeltään eikä mielenlaadultaan yhtenäistä, ette voi puhua eri sanoja
jokaiselle erilliselle kuulijoiden luokalle, mutta voitte sen sijaan kertoa
tarinan, joka välittää opetuksenne. Ja silloin jokaisella ryhmällä, jopa
jokaisella yksilöllä, on mahdollisuus tehdä esittämästänne vertauksesta oma
tulkintansa omien älyllisten ja hengellisten avujensa mukaisesti. Teidän on
määrä antaa valonne loistaa, mutta tehkää se viisaasti ja harkitusti. Ei
kukaan, joka sytyttää lampun, peitä sitä astialla tai pane sitä sängyn alle,
vaan hän panee lamppunsa lampunjalkaan, jotta kaikki voivat nähdä sen valon.
Sanonpa teille, ettei taivaan valtakunnassa ole mitään kätkettyä, jota ei
tuotaisi julki; eikä siellä ole mitään salaisuuksia, joita ei lopulta tehtäisi
tunnetuiksi. Kaikki nämä seikat tulevat lopulta valoon. Älkää ajatelko
pelkästään kansanjoukkoja ja sitä, miten ne kuulevat totuuden, vaan pitäkää
vaarin myös itsestänne ja siitä, miten te kuulette. Muistakaa, että olen monta
kertaa sanonut teille: Sille, jolla on, annetaan lisää; kun sen sijaan siltä,
jolla ei ole, otetaan pois sekin, mitä hän luulee, että hänellä on."
Vertauksista käyty jatkokeskustelu ja niiden
tulkitsemisesta esitetty lisäopetus on tiivistettävissä seuraavankaltaiseksi
nykyisen kielenkäytön mukaiseksi esitykseksi:
1. Jeesus neuvoi pidättymään satujen tai
allegorioiden käyttämisestä evankeliumin totuuksia opetettaessa. Hän suositteli
kuitenkin vertausten, eritoten luontovertausten, runsasta käyttämistä. Hän
korosti, miten arvokasta on, että totuuden opettamisen välineenä käytettään
luonnonmaailman ja hengenmaailman välillä vallitsevaa analogiaa.
Luonnonmaailmasta puhuessaan hän tavan takaa käytti sanoja "tuo epätodellinen
ja ohitse kiitävä henkirealiteettien varjo".
2. Jeesus esitti heprealaisista
kirjoituksista kolme, ehkä neljä, vertausta ja pyysi kiinnittämään huomiota
siihen seikkaan, ettei tämä opetusmenetelmä ollut täysin uusi. Siitä tuli
kuitenkin lähes uusi opetusmenetelmä, kun hän ryhtyi sitä tästä ajankohdasta
alkaen käyttämään.
3. Opettaessaan apostoleille vertausten arvoa Jeesus kehotti kiinnittämään huomiota seuraaviin seikkoihin:
Vertaus antaa mahdollisuuden vedota samanaikaisesti mielen ja hengen tavattoman erilaisiin tasoihin. Vertaus antaa virikkeitä mielikuvitukselle, se haastaa erottamaan oleellisen, ja se panee kriittisen ajattelun liikkeelle. Se edistää myötätuntoa nostattamatta vihamielisyyttä.
Vertaus lähtee liikkeelle asioista, jotka ovat tunnettuja, ja etenee entuudestaan tuntemattoman erottamiseen. Vertaus käyttää hyväkseen sitä, mikä on aineellista ja luonnollista, keinona tutustuttaa siihen, mikä on hengellistä ja aineellisuuden ylittävää.
Vertaukset helpottavat puolueettomien moraalisten päätösten tekemistä. Vertaus tekee tyhjäksi paljon ennakkoluuloa, ja mieleen se istuttaa hellävaraisesti uuden totuuden, ja se tekee tämän kaiken herättämällä mahdollisimman vähän henkilökohtaisesta närkästymisestä johtuvaa puolustautumisenhalua.
Vertauskuvan esiintuomaan analogiaan sisältyvän totuuden torjuminen edellyttää sellaista tietoista älyllistä toimintaa, joka suoranaisesti halveksii sitä, mikä on ihmisen tekemä rehellinen arvio ja mitä hän on rehellisesti päättänyt. Vertaus johdattaa kuuloaistimuksen kautta tapahtuvaan ajatuksen esillepusertamiseen.
Vertauksiin turvautuvan opetusmuodon
käyttäminen antaa opettajalle mahdollisuuden esittää uusia ja jopa
hätkähdyttäviä totuuksia samalla, kun hän jotakuinkin kokonaan välttyy
kaikenlaiselta kiistelyltä ja ulkonaiselta yhteentörmäykseltä perinteen ja
vakiintuneen arvovallan kanssa.
[sivu 1693]
Vertaukseen sisältyy vielä sekin etu, että se
voimistaa muistikuvaa opetetusta totuudesta, kun myöhemmin joudutaan
samankaltaisiin entuudestaan tuttuihin tilanteisiin.
Tällä tavoin Jeesus koetti tutustuttaa
seuraajansa moniin niistä syistä, miksi hän yhä enemmän otti tavakseen käyttää
julkisessa opetustyössään vertauksia.
Illan opintojen loppupuolella Jeesus kommentoi ensi kerran kylväjävertausta. Hän sanoi, että vertaus viittasi kahteen asiaan: Se oli ensinnäkin katsaus hänen omaan siihenastiseen toimintaansa ja ennuste siitä, mitä hän saattoi odottaa maan päällä vielä viettämältään elämänsä ajalta. Ja toisekseen se oli myös vihje siitä, mitä apostolit ja valtakunnan muut sanansaattajat saattoivat odottaa kohtaavansa, kun he aikojen kuluessa toimisivat tulevien sukupolvien parissa.
Jeesus turvautui vertausten käyttämiseen myös siksi, että hän katsoi ne parhaaksi keinoksi torjua Jerusalemin uskonnollisten johtajien harkiten tehdyn yrityksen opettaa sellaista, että kaikki, mitä hän teki, oli tehty riivaajien ja perkeleiden ruhtinaan avulla. Luontoon vetoaminen suuntautui tuollaista opetusta vastaan, sillä tuolloiset ihmiset katsoivat kaikkien luonnonilmiöiden johtuvan hengellisten olentojen ja yliluonnollisten voimien välittömästä vaikutuksesta. Hän päätti käyttää tätä opetusmenetelmää myös siksi, että se antoi hänelle mahdollisuuden julistaa tärkeitä totuuksia niille, jotka halusivat tietää paremman tien, samalla kun se tarjosi hänen vihamiehilleen vähemmän tilaisuuksia löytää syytä pahastumiseen ja syytösten esittämiseen häntä vastaan.
Ennen kuin Jeesus päästi ryhmän yön ajaksi hajaantumaan, hän sanoi: "Haluan nyt esittää teille kylväjävertauksen loppuosan. Haluaisin testata teitä saadakseni tietää, miten otatte vastaan seuraavan: Taivaan valtakunta on myös sen miehen kaltainen, joka kylvi maahan hyvää siementä. Ja kun hän öisin nukkui ja toimitti päivisin askareitaan, siemen nousi oraalle ja varttui, ja vaikkei hänellä ollut tietoa, miten se oikein tapahtui, kasvi alkoi kantaa hedelmää. Ensin oli korsi, sitten tuli tähkäpää ja lopulta oli täydet jyvät tähkäpäissä. Ja kun vilja oli kypsää, hän tarttui sirppiin, ja sato oli korjattu. Jolla on korva kuullakseen, hän kuulkoon."
Moneen kertaan apostolit palasivat mielessään
pohtimaan näitä sanoja, mutta Mestari ei koskaan enää maininnut mitään tästä
lisäyksestä kylväjävertaukseen.
ESITETTYJÄ VERTAUKSIA
Seuraavana päivänä Jeesus opetti taas kansaa
veneessä istuen, ja hän sanoi: "Taivaan valtakunta on niin kuin oli muuan
mies, joka kylvi peltoonsa hyvää siementä; mutta sillä aikaa kun hän nukkui,
hänen vihamiehensä tuli ja kylvi lustetta vehnän sekaan ja riensi matkoihinsa.
Ja kun laiho nousi oraalle ja kun se myöhemmin alkoi tähkiä, lustekin nousi
näkyville. Silloin tämän tilanomistajan palvelijat tulivat ja sanoivat hänelle:
'Herra, etkö kylvänytkin peltoosi hyvää siementä? Mistä siis nämä rikkaruohot
tulevat?' Ja hän vastasi palvelijoilleen: 'Tämä on vihamiehen tekosia.'
Palvelijat kysyivät silloin isännältään: 'Tahtoisitko, että menemme ja kitkemme
pois nämä rikkaruohot?' Mutta hän vastasi heille sanoen: 'Ei, jottette niitä
kitkiessänne nyhdä vehnääkin. Antakaa mieluummin molempien kasvaa yhdessä
sadonkorjuun aikaan saakka, jolloin sanon elonkorjaajille: Kerätkää ensin
lusteet ja sitokaa ne kimpuiksi, jotka poltetaan, ja korjatkaa sitten vehnä,
joka pannaan talteen aittaani.'"
Sen jälkeen kun kansa oli esittänyt jokusen
kysymyksen, Jeesus puhui toisenkin vertauksen: "Taivaan valtakunta on
sinapinsiemenen kaltainen, jonka mies kylvi peltoonsa. Sinapinsiemenhän on siemenistä
vähäisin, mutta kun se on kasvanut
[sivu 1694]
täyteen
mittaansa, siitä tulee kaikista yrteistä suurin, ja se on kuin puu, joten
taivaan linnut voivat asettua lepäämään sen oksille."
"Taivaan
valtakunta on niin ikään kuin oli hapate, jonka nainen otti ja kätki kolmeen
mitalliseen jauhoja, ja silloin tapahtui, että koko taikina happani."
"Taivaan valtakunta on myös sen peltoon
kätketyn aarteen kaltainen, jonka mies löysi. Iloissaan hän meni ja myi kaiken,
mitä hänellä oli, saadakseen rahat pellon ostamiseen."
"Taivaan valtakunta on myös kuin
kauppias, joka etsi komeita helmiä; ja kun hän oli löytänyt yhden
kallisarvoisen helmen, hän meni ja myi koko omaisuutensa, jotta hän kykenisi
ostamaan tuon erinomaisen helmen."
"Sitä paitsi taivaan valtakunta on
nuotan kaltainen, joka viskattiin mereen ja siihen jäi kaikenkaltaisia kaloja.
Kun nuotta sitten tuli täyteen, kalastajat vetivät sen rantahietikolle, jonne
he istuutuivat lajittelemaan kaloja keräten hyvät astioihin mutta heittäen
samalla kelvottomat pois."
Jeesus esitti
väkijoukoille monia muitakin vertauksia. Tästä alkaen hän opetti väkijoukkoja
itse asiassa perin harvoin millään muulla tavoin. Puhuttuaan suurelle yleisölle
vertauksin hän tapasi iltaoppituntien kuluessa antaa apostoleille ja
evankelistoille perusteellisemman ja täsmällisemmän selityksen opetuksistaan.
Kansanjoukko
kävi koko viikon ajan aina vain lukuisammaksi. Sapattina Jeesus kiiruhti pois
paikalta ylös kukkuloille, mutta kun sunnuntaiaamu koitti, kansanjoukot
palasivat. Jeesus puhui väkijoukolle Pietarin esittämän saarnan jälkeen
alkuiltapäivästä, ja puheensa pidettyään hän sanoi apostoleilleen:
"Väkijoukot uuvuttavat minua; siirtykäämme järven vastarannalle
saadaksemme levätä yhden päivän."
Matkalla järven
poikki heitä kohtasi Galileanmerelle eritoten puheena olevaan vuodenaikaan
luonteenomainen raju ja äkillinen myrskyilma. Tämä vesistö on runsaat
kaksisataa metriä merenpinnan alapuolella, ja sitä ympäröivät korkeat
rantatörmät, erityisesti lännen puolella. Seudulla on syviä rotkoja, jotka
kulkevat järveltä kukkuloille, ja kun lämmennyt ilma nousee päiväsaikaan ikään
kuin taskuksi järven ylle, rotkojen viilenevä ilma pyrkii auringonlaskun
jälkeen syöksymään alas järvelle. Nämä myrskytuulet nousevat yht'äkkisesti, ja
toisinaan ne asettuvat yhtä äkillisesti.
Kysymys oli
juuri tällaisesta iltapuhurista, kun tuuli tarttui veneeseen, joka tuona
sunnuntaiehtoona kuljetti Jeesusta vastarannalle. Perässä seurasi kolme muuta
venettä, joissa purjehti jokusia nuorempia evankelistoja. Tämä myrskytuuli oli
ankara, olkoonkin että se rajoittui vain tähän osaan järveä, länsirannalla ei
nimittäin näkynyt merkkiäkään myrskystä. Tuuli oli niin voimakas, että aallot
alkoivat lyödä veneen yli. Kova tuuli oli riuhtaissut purjeen irti jo ennen
kuin apostolit ehtivät sitä reivata. Nyt heidän matkantekonsa siis riippui
kokonaan siitä, miten he jaksoivat käytellä airoja, kun he työläästi kiskoivat
kohti vajaan kolmen kilometrin päässä olevaa rantaa.
Tällä aikaa
Jeesus nukkui veneen perässä pienen katoksen alla. Mestari oli ollut uupunut
jo, kun he lähtivät Beetsaidasta, ja hänhän oli määrännytkin heidät
purjehtimaan järven vastarannalle juuri, jotta he saisivat levätä. Nämä entiset
kalastajat olivat vahvoja ja kokeneita soutajia, mutta tämä oli yksi pahimmista
[sivu 1695]
heidän
milloinkaan kokemistaan myrskyistä. Vaikka tuuli ja aallot heittelivät heidän
purttaan ikään kuin se olisi ollut kaarnavene, Jeesus jatkoi häiriintymättä
untaan. Pietari käytteli oikeanpuoleista airoa lähellä veneen perää. Kun vene
alkoi täyttyä vedestä, hän jätti aironsa, ryntäsi Jeesuksen luo ja ravisti
häntä voimakkaasti saadakseen hänet heräämään, ja kun Jeesus oli herännyt,
Pietari sanoi: "Mestari, etkö tiedä, että olemme rajussa myrskyssä? Ellet
pelasta meitä, me kaikki hukumme."
Tullessaan ulos
sateeseen Jeesus katsoi ensin Pietariin ja tähyiltyään sitten pimeyteen
nähdäkseen airojensa kimpussa kamppailevat soutajat, hän käänsi katseensa
takaisin Simon Pietariin, joka ei kiihtymykseltään ollut vielä palannut aironsa
ääreen, ja sanoi: "Miksi olette kaikki näin täynnä pelkoa? Missä on
uskonne? Rauhoittukaa, tyyntykää." Jeesus oli tuskin ehtinyt päättää tätä
Pietarille ja muille apostoleille osoittamaansa moitetta, hän oli tuskin
ehtinyt kehottaa Pietaria etsimään rauhaa, jolla tyynnyttää kuohuvan sielunsa,
kun tasapainoon päässyt ilmakehän häiriö asettui täydeksi tyyneydeksi. Ankara
merenkäynti lakkasi miltei välittömästi samalla, kun synkät pilvet, jotka
olivat sataneet alas muutaman hetken jatkuneena kuurona, katosivat taivaalta,
ja taivaan tähdet tuikkivat heidän yläpuolellaan. Kaikki tämä oli arviomme
mukaan pelkkä yhteensattuma, mutta apostolit, eritoten Simon Pietari, eivät
koskaan lakanneet pitämästä tätä välikohtausta luonnonihmeenä. Tuonaikaisten
ihmisten oli erityisen helppo uskoa luonnonihmeisiin, uskoivathan he lujasti,
että luonto kaiken kaikkiaan oli ilmiö, joka on suoraan henkivoimien ja
yliluonnollisten olentojen valvonnassa.
Jeesus selvitti
kahdelletoista apostolille yksiselitteisesti, että hän oli puhunut heidän
hätääntyneelle hengelleen ja osoittanut sanansa heidän pelosta hämmentyneelle
mielelleen, että hän ei ollut komentanut luonnonvoimia tottelemaan sanojaan.
Mutta sellainen puhe kaikui kuuroille korville. Mestarin seuraajat tulkitsivat
kaikki tällaiset yhteensattumista johtuneet tapaukset itsepintaisesti aina omalla
tavallaan. Tuosta päivästä alkaen he pitivät tiukasti kiinni käsityksestään,
että Mestarilla oli ehdoton valta luonnonvoimiin nähden. Pietari ei koskaan
kyllästynyt kertomaan, miten "tuulet ja meren aallotkin tottelevat
häntä".
Oli iltamyöhä,
kun Jeesus ja hänen työtoverinsa pääsivät rantaan, ja koska yö oli tyyni ja
kaunis, he kaikki yöpyivät veneissä ja menivät rantaan vasta vähän
auringonnousun jälkeen seuraavana aamuna. Sitten kun he kaikki, noin
neljäkymmentä henkeä, olivat koolla, Jeesus sanoi: "Mitäpä, jos menisimme
tuonne kukkuloille ja viettäisimme siellä muutaman päivän Isän valtakuntaan
liittyviä ongelmia pohdiskellen."
Vaikka lähellä
oleva järven itäranta enimmältään kohosi loivasti kohti kauempana olevaa
ylänköä, niin tässä nimenomaisessa kohdassa oli jyrkkä mäenrinne rannan
pudotessa toisin paikoin seinämän tavoin suoraan järveen. Läheisen kukkulan
kylkeä osoittaen Jeesus sanoi: "Nouskaamme tuolle rinteelle nauttimaan
aamiaisemme ja jossakin suojaisassa paikassa levätäksemme ja
keskustellaksemme."
Sanottu rinne
oli kauttaaltaan täynnä kallioon louhittuja onkaloita. Monet näistä
syvennyksistä olivat muinaisia hautakammioita. Mäkirinteen puolivälin
paikkeilla, pienellä verrattain tasaisella kohdalla sijaitsi pienen Heresan
kylän hautausmaa. Kun Jeesus työtovereineen kulki tämän hautausmaan läheltä,
muuan näissä mäenrinteen luolissa asuva hullu ryntäsi heidän luokseen. Tämä
heikkomielinen mies oli seutukunnalla varsin tunnettu, ja hän oli yhteen aikaan
ollut kahlein ja kettingein kytkettynä yhteen näistä luolista. Hän oli jo kauan
sitten murtanut kahleensa ja harhaili nyt mielensä mukaan hautojen ja
hylättyjen hautakammioiden keskellä.
[sivu 1696]
Tämä mies, jonka
nimi oli Aamos, kärsi ajoittaisesta mielenvikaisuudesta. Saattoi olla pitkiäkin
jaksoja, jolloin hän hankki itselleen joitakin vaatteita ja käyttäytyi
kanssaihmistensä parissa jotakuinkin normaalisti. Yhden tällaisen
selväjärkisyyden kauden aikana hän oli mennyt Beetsaidaan, jossa hän kuuli
Jeesuksen ja apostolien sananjulistusta, ja tuolloin hänestä oli tullut
puolesta sydämestään valtakunnan evankeliumiin uskova. Mutta kohta alkoi taas
hänen vaivansa myrskyisä vaihe, ja hän pakeni haudoille, jossa hän vaikeroi,
kiljui ääneensä ja käyttäytyi niin, että hän piti pelon vallassa kaikkia, jotka
sattuivat hänet kohtaamaan.
Kun Aamos
tunnisti Jeesuksen, hän lankesi polvilleen Jeesuksen jalkojen juureen ja
huudahti: "Tunnen sinut, Jeesus, mutta olen monien perkeleiden riivaama,
ja pyydän hartaasti, ettet kiusaa minua." Tämä mies uskoi vilpittömästi,
että hänen ajoittaisen mielenvaivansa syynä oli se, että pahat ja saastaiset
henget tunkeutuivat noina hetkinä häneen ja pitivät vallassaan hänen mieltään
ja ruumistaan. Hänen vaivansa olivat etupäässä tunneperäisiä -- hänen aivonsa
eivät olleet vaikeasti sairaat.
Jeesus käänsi
katseensa alas tähän mieheen, joka kyyristeli hänen jaloissaan kuin jokin
eläin, kumartui, tarttui häntä kädestä, nosti hänet seisomaan ja sanoi hänelle:
"Aamos, et sinä ole perkeleen vallassa, olethan jo kuullut hyvän sanoman,
että olet Jumalan poika. Käsken sinua toipumaan tästä kohtauksesta." Ja
kun Aamos kuuli Jeesuksen lausuvan nämä sanat, hänen älytoiminnassaan tapahtui
sellainen muutos, että hänen järjenvoimansa palautuivat välittömästi
entiselleen, ja hän kykeni taas emootioidensa normaaliin hallintaan. Tuohon
hetkeen mennessä paikalle oli kerääntynyt lähikylästä jo melkoinen väkijoukko,
ja nämä ihmiset, joiden määrää vielä lisäsivät ylängöltä heidän yläpuoleltaan
tulleet sikopaimenet, hämmästyivät nähdessään tämän mielipuolen täysissä
järjenvoimissaan istuvan Jeesuksen ja hänen seuraajiensa parissa ja
keskustelevan vapaasti heidän kanssaan.
Sikopaimenten
rynnätessä kylään levittämään uutista hullun kesyttämisestä koirat hyökkäsivät
pienen ja oman onnensa varaan jätetyn, noin kolmikymmenpäisen sikalauman
kimppuun ja ajoivat useimmat näistä jyrkänteeltä alas järveen. Ja juuri tämä
sattumasta johtunut tapaus, joka liittyi siihen, että Jeesus oli paikalla ja
että hullun luultiin parantuneen ihmeen kautta, antoi aiheen legendalle, jonka
mukaan Jeesus oli parantanut Aamoksen karkottamalla hänestä kokonaisen
legioonan perkeleitä, ja nämä perkeleet olivat menneet sikalaumaan ja
aiheuttaneet sen, että siat siinä samassa syöksyivät omaan tuhoonsa alempana
olevaan järveen. Ennen päivän päättymistä sikopaimenet olivat levittäneet
ympäriinsä juttua tästä välikohtauksesta, ja koko kylä uskoi siihen. Aamos
epäilemättä uskoi tähän tarinaan, näkihän hän, että siat syöksyivät
kukkulanharjanteen ylitse kohta sen jälkeen, kun hänen rauhaton mielensä oli
asettunut, ja hän uskoi aina, että siat olivat vieneet mennessään juuri ne
pahat henget, jotka niin kauan olivat kiusanneet ja vaivanneet häntä. Ja tämä
vaikutti suuresti siihen, että hänen paranemisestaan tuli pysyvä. On yhtälailla
totta, että kaikki Jeesuksen apostolit (Tuomasta lukuun ottamatta) uskoivat
sikaepisodin olleen välittömästi yhteydessä Aamoksen paranemiseen.
Jeesukselle ei
suotu hänen tavoittelemaansa lepoa. Tuo päivä kului enimmältään siihen, että
hänen ympärillään tungeksi ihmisiä, jotka tulivat paikalle, koska olivat
kuulleet, että Aamos oli hoidettu terveeksi, ja joita houkutti tarina siitä,
että riivaajat olivat poistuneet mielipuolesta ja asettuneet sikalaumaan. Ja
niin, vain yhden levätyn yön jälkeen, Jeesus ja hänen ystävänsä heräsivät
varhain tiistaiaamuna siihen, että paikalle saapui lähetystöllinen näitä
siankasvattajamuukalaisia, jotka tulivat antamaan hänelle kehotuksen poistua
heidän keskuudestaan. Heidän edusmiehensä sanoi Pietarille ja Andreakselle:
"Galilean kalastajat, poistukaa luotamme ja viekää profeettanne
mennessänne. Tiedämme, että hän on pyhä mies, mutta
[sivu 1697]
maamme jumalat
eivät tunne häntä, ja olemme vaarassa menettää monta sikaa. Olemme alkaneet
pelätä teitä, joten rukoilemme teitä lähtemään täältä." Ja kuullessaan
heidän viestinsä Jeesus sanoi Andreakselle: "Palatkaamme
paikallemme."
Juuri kun he
olivat valmiit lähtemään, Aamos pyysi hartaasti, että Jeesus sallisi hänen
palata heidän mukanaan, mutta Mestari ei halunnut siihen suostua. Jeesus sanoi
Aamokselle: "Älä unohda, että olet Jumalan poika. Palaa omiesi pariin ja
näytä heille, miten suuria tekoja Jumala on tehnyt hyväksesi." Ja Aamos
kulki ympäriinsä julistaen, että Jeesus oli karkottanut kokonaisen legioonan
perkeleitä hänen vaivatusta sielustaan, ja että nämä pahat henget olivat
tunkeutuneet laumalliseen sikoja ja ajaneet ne pikaiseen tuhoon. Ja hän lopetti
vasta, kun oli käynyt jokaisessa Dekapoliin kaupungissa julistamassa, mitä
suuria tekoja Jeesus oli hänen hyväkseen tehnyt.