[sivu
1052]
JAHVE -- HEPREALAISTEN JUMALA
KUN ihminen muodostaa itselleen käsitystä
Jumaluudesta, hän ottaa siihen aluksi mukaan kaikki jumalat, alistaa sitten
kaikki vieraat jumalat heimojumaluudelleen ja lopulta sulkee pois kaikki muut kuin
lopullista ja korkeinta arvoa edustavan ainoan Jumalan. Juutalaiset yhdistivät
kaikki jumalat omaan ylevämpään "Herran, Israelin Jumalan"
käsitteeseensä. Samalla tavoin tekivät hindut yhdistäessään moninaiset
jumaluutensa Rig-Vedassa hahmotelluksi "jumalten henkiyhteisyydeksi",
kun taas mesopotamialaiset supistivat jumaljoukkonsa aikaisempaa
keskitetymmäksi Bel-Mardukin käsitteeksi. Nämä monoteistiset ajatukset
kypsyivät kaikkialla maailmassa vähän sen jälkeen, kun Makiventa Melkisedek oli
ilmestynyt Palestiinan Saalemiin. Mutta Melkisedekin käsitys Jumaluudesta oli
erilainen kuin evoluutionvaraisen filosofian kehittämä mukaanlukemisen,
alistamisen ja poissulkemisen kautta saatu jumaluuskäsitys. Se nimittäin
pohjautui yksinomaan luovaan voimaan, ja varsin pian se vaikutti
Mesopotamian, Intian ja Egyptin korkeimpiin jumaluuskäsityksiin.
Keeniläiset ja useat muut kanaanilaisheimot kunnioittivat Saalemin uskontoa yhtenä perinteenään. Ja eräs Melkisedekin lihaksitulemisen tarkoitus olikin, että yksijumalainen uskonto edistyisi niin paljon, että siitä olisi valmistamaan tietä tämän ainoan Jumalan erään Pojan maan päällä tapahtuvalle lahjoittautumiselle. Mikael saattoi tuskin saapua Urantialle ennen kuin siellä oli sellainen Universaaliseen Isään uskova kansa, jonka pariin hän voi ilmestyä.
Saalemin uskonto
säilyi Palestiinassa keeniläisten keskuudessa heidän uskonkäsityksenään. Ja
tähän uskontoon, siinä muodossa, jossa heprealaiset sen myöhemmin omaksuivat,
vaikuttivat ensin egyptiläiset moraaliopit, myöhemmin babylonialainen
teologinen ajattelu ja lopuksi iranilaiset hyvän ja pahan käsitteet.
Heprealainen uskonto perustuu perimmältään Abrahamin ja Makiventa Melkisedekin
väliseen liittoon, kehityksellisesti se on monien olosuhteista johtuvien
ainutlaatuisten seikkojen tuote, mutta kulttuurin alalla se on estotta
lainannut aineksia koko Levantin uskonnosta, moraalista ja filosofiasta. Juuri
heprealaisen uskonnon kautta länsimaiden kansoille välittyi paljon Egyptin,
Mesopotamian ja Iranin moraalikäsitysten ja uskonnollisen ajattelun aineksia.
1. SEEMILÄISTEN JUMALUUSKÄSITYKSIÄ
Alkuaikojen seemiläisten mielestä kaikessa asui jokin henki. Oli eläin- ja kasvimaailman henkiä; oli vuosikierron henkiä, jälkikasvun herra; oli tulen, veden ja ilman henkiä; oli todellinen henkien jumalkunta pelättäväksi ja palvottavaksi. Eikä Melkisedekin opetus Universaalisesta Luojasta koskaan täysin hävittänyt uskoa näihin alisteisiin henkiin tai luonnonjumaliin.
Heprealaisten edistyminen polyteismistä
henoteismin kautta monoteismiin ei ollut keskeytymätöntä eikä jatkuvaa
käsitysten kehittymistä, vaan he kokivat jumaluuskäsitystensä kehityksessä
[sivu 1053]
monia taantumisia samalla, kun
seemiläisuskovien eri ryhmien keskuudessa jokaisen aikakauden kuluessa ilmeni
toisistaan poikkeavia jumalakäsityksiä. Aikojen kuluessa he tulivat
jumalakäsitteistään käyttäneeksi lukuisia erilaisia sanallisia ilmaisuja, ja
jotta vältyttäisiin sekaannukselta, määritellään seuraavaksi nämä erilaiset
Jumaluudesta käytetyt nimitykset pitäen silmällä sitä, miten ne liittyivät
juutalaisen teologian kehitykseen:
1. Jahve oli niiden
etelä-palestiinalaisheimojen jumala, jotka yhdistivät tämän jumaluuskäsityksen
Horebin vuoreen, Siinain tulivuoreen. Jahve oli vain yksi niistä sadoista ja
tuhansista luonnonjumalista, jotka saivat osakseen seemiläisheimojen ja
-kansojen huomion ja jotka vaativat näiltä palvontaa.
2. El Eljon. Melkisedekin
Saalemissa-oleskelun jälkeen säilyi hänen oppinsa Jumaluudesta vuosisatojen
ajan erilaisina versioina, mutta yleensä Jumaluuteen viitattiin termillä El
Eljon, taivaan Kaikkein Korkein Jumala. Monet seemiläiset -- Abrahamin lähimmät
jälkeläiset mukaan luettuina -- palvoivat joinakin aikoina sekä Jahvea että El
Eljonia.
3. El Shaddai. On vaikea selittää, mitä El Shaddai tarkoitti. Tämä jumalakäsitys oli Amenemopen Viisaudenkirjan opetuksista johdettu yhdistelmäkäsite, jota Ikhnatonin Aton-oppi oli muuntanut ja johon olivat lisäksi vaikuttaneet El Eljon -käsitteeseen sisällytetyt Melkisedekin opetukset. Mutta sitä mukaa, kun El Shaddain käsite levisi heprealaiseen ajatteluun, se värittyi kauttaaltaan autiomaan Jahve-uskomuksista.
Eräs tämän aikakauden uskonnon hallitsevista
ajatuksista oli egyptiläinen jumalallisen Kaitselmuksen käsite, oppi, jonka
mukaan aineellinen menestys oli palkinto El Shaddain palvelemisesta.
4. El. Kaiken tämän terminologisen
sekavuuden ja käsitteellisen epämääräisyyden keskellä monet hartaat uskovat
yrittivät vilpittömästi palvoa kaikkia näitä kehittyviä jumaluuskäsityksiä, ja
niin sai alkunsa tapa käyttää tästä yhdistelmäjumaluudesta puhuttaessa sanaa
El. Ja tähän termiin sisällytettiin vielä muitakin beduiinien luonnonjumalia.
5. Elohim. Kishissä ja Uurissa säilyi
kauan sumerilais-kaldealaisia ryhmiä, jotka opettivat sellaista kolme Jumalaa
yhdessä Jumalassa -käsitettä, joka perustui Aatamin ja Melkisedekin päivien
traditioihin. Kyseinen oppi kulkeutui Egyptiin, jossa tätä Kolminaisuutta
palvottiin Elohim-nimisenä, tai yksikössä Eloah. Egyptin filosofiset piirit ja
myöhemmät heprealaista syntyperää olevat aleksandrialaisopettajat opettivat
tätä monikollisten Jumalten ykseyttä, ja monet eksoduksenaikaiset Mooseksen
neuvonantajat uskoivat tähän Kolminaisuuteen. Mutta kolminaisen Elohimin
käsitteestä ei koskaan tullut varsinaista heprealaisen teologian osaa ennen
kuin heprealaiset olivat joutuneet babylonialaisten poliittiseen
vaikutuspiiriin.
6. Eri nimiä. Seemiläiset eivät
mielellään lausuneet ääneen Jumaluutensa nimeä, ja siksi he turvautuivat
aikojen kuluessa lukuisiin eri nimityksiin, sellaisiin kuin Jumalan Henki;
Herra; Herran Enkeli; Kaikkivaltias; Pyhä; Kaikkein Korkein; Adonai; Päivien
Muinainen; Herra, Israelin Jumala; Taivaan ja Maan Luoja; Kyrios; Jah;
Sotajoukkojen Herra; Taivaallinen Isä.
Jehova on termi, joka on otettu käyttöön vähän aikaa sitten merkitsemään sitä
loppuunvietyä jahvekäsitystä, joka lopulta kehittyi heprealaisten pitkän
kokemuksen myötä. Mutta Jehova-nimi tuli käyttöön vasta tuhat viisisataa vuotta
Jeesuksen aikojen jälkeen.
[sivu 1054]
Suunnilleen vuoteen 2000 eKr saakka Siinain vuori oli ajoittain toimiva tulivuori niin, että satunnaisia purkauksia esiintyi vielä niinkin myöhään kuin israelilaisten näillä seuduin oleskelun aikana. Tuli ja savu sekä tämän tulivuoren purkauksiin liittyneet jylisevät räjähdykset tekivät kaikki syvän vaikutuksen lähiseutujen beduiineihin, herättivät heissä kunnioittavaa kauhua ja saivat heidät suuresti pelkäämään Jahvea. Tästä Horebvuoren hengestä tuli myöhemmin heprealaissemiittien jumala, ja lopulta he uskoivat hänen olevan kaikkien muiden jumalten yläpuolella.
Kanaanilaiset olivat jo pitkään kunnioittaneet Jahvea, ja vaikka monet keeniläiset uskoivatkin -- kuka enemmän, kuka vähemmän -- El Eljoniin, Saalemin uskonnon ylijumalaan, kanaanilaisten enemmistö piti kuitenkin löyhästi kiinni vanhojen heimojumaluuksien palvonnasta. He eivät olleet kovinkaan halukkaita luopumaan kansallisista jumaluuksistaan kansainvälisen, saati planeettainvälisen Jumalan hyväksi. Yleismaailmallinen jumaluus ei ollut heille mieleen, ja siksi nämä heimot palvoivat yhä heimojumaluuksiaan, joihin kuuluivat muiden muassa Jahve ja beduiinipaimentolaisten käsitystä Siinain tulivuoren hengestä symboloivat hopeiset ja kultaiset vasikat.
Vaikka syyrialaiset palvoivat omia jumaliaan, he uskoivat myös heprealaisten Jahveen, sillä heidän profeettansa sanoivat Syyrian kuninkaalle: "Heidän jumalansa ovat kukkuloiden jumalia, siksi he olivat meitä voimakkaampia; mutta taistelkaamme heitä vastaan tasangolla, ja olemme silloin varmasti vahvempia kuin he."
Kun ihminen etenee sivistyksen alalla, niin vähäisemmät jumalat alistetaan ylimmälle jumaluudelle; suuri Jupiter jatkaa elämäänsä enää huudahduksissa. Monoteistit pitävät alisteisia jumaliaan enää henkinä, riivaajina, kohtalottarina, merenneitoina, keijukaisina, tonttuina, peikkoina, menninkäisinä ja pahana silmänä. Heprealaiset kävivät läpi henoteistisen vaiheen ja uskoivat kauan aikaa muidenkin jumalien kuin Jahven olemassaoloon, mutta he olivat yhä enemmän sitä mieltä, että nämä muukalaiset jumaluudet olivat Jahven suhteen alisteisia. He myönsivät amorilaisten jumalan, Kemoshin, todelliseksi, mutta pitivät kiinni siitä, että tämä oli Jahven suhteen alisteinen.
Jahvekäsite on
kaikista niistä teorioista, jotka kuolevainen on Jumalasta rakentanut, käynyt
läpi laajimman kehityksen. Sen asteittain tapahtunutta kehitystä voidaan
verrata vain siihen Aasiassa tapahtuneeseen buddhakäsitteen vaiheittaiseen
muodonmuutokseen, joka lopuksi johti Universaalisen Absoluutin käsitteeseen,
aivan kuten jahvekäsitekin viimein päätyi ideaan Universaalisesta Isästä. Mutta
historiaan kuuluvana tosiasiana olisi ymmärrettävä, että vaikka juutalaiset
näin vaihtoivatkin jumaluusnäkemyksensä Horebvuoren heimojumalasta myöhempien
aikojen rakastavaksi ja laupiaaksi Luoja-Isäksi, he eivät kuitenkaan muuttaneet
hänen nimeään, vaan kutsuivat tätä kehittyvää jumaluuskäsitettään kaiken aikaa
Jahveksi.
Idän seemiläiset olivat hyvin organisoituja ja hyvin johdettuja ratsumiehiä, jotka tunkeutuivat hedelmällisen puolikuun itäkulmille ja liittyivät siellä babylonialaisiin. Uurin seudun kaldealaiset kuuluivat itäseemiläisten joukossa edistyneimpiin. Foinikialaiset olivat oivallinen ja hyvin järjestynyt sekoittuneiden seemiläisten ryhmä, joka piti hallussaan Palestiinan läntistä lohkoa Välimeren rannikolla. Seemiläiset kuuluivat rotunsa puolesta Urantian sekoittuneimpiin kansanheimoihin; heissä oli perintötekijöitä lähes kaikista maailman yhdeksästä rodusta.
Arabian seemiläiset taistelivat kerran
toisensa jälkeen tiensä pohjoiseen Luvattuun Maahan, maahan, joka "vuosi
maitoa ja mettä", mutta aivan yhtä usein ajoivat paremmin järjestyneet ja
sivistyneemmät pohjoisen seemiläiset ja heettiläiset heidät sieltä pois.
Myöhemmin, erään epätavallisen ankaran nälänhädän aikana, nämä sinne tänne
kuljeksivat beduiinit
[sivu 1055]
menivät suurin joukoin Egyptiin ryhtyäkseen urakkatyöläisiksi Egyptin julkisilla työmailla, mutta vain huomatakseen ennen pitkää, että he olivat joutuneet katkeraan orjuuteen, tekemään Niilinlaakson tavallisten ja maahan poljettujen työläisten ankaraa päivätyötä.
Vasta Makiventa Melkisedekin ja Abrahamin
aikojen jälkeen kutsuttiin tiettyjä seemiläisheimoja omaperäisten
uskonnollisten käsitystensä vuoksi Israelin lapsiksi ja myöhemmin heprealaisiksi,
juutalaisiksi ja "valituksi kansaksi". Abraham ei ollut kaikkien
heprealaisten rodullinen isä. Hän ei ollut edes kaikkien niiden
beduiini-seemiläisten kantaisä, joita pidettiin Egyptin vankeudessa. On totta,
että hänen Egyptistä tulleet jälkeläisensä kylläkin muodostivat myöhemmän
juutalaiskansan kantajoukon, mutta Israelin sukukuntiin liitettyjen miesten ja
naisten laaja enemmistö ei ollut koskaan oleskellut Egyptissä. He olivat vain
näiden kaltaisia nomadeja, jotka halusivat kulkea Mooseksen johdolla Abrahamin
lasten ja heidän Egyptistä lähteneiden seemiläistoveriensa taivaltaessa
pohjois-Arabian poikki.
Melkisedekin opetus El Eljonista, Kaikkein Korkeimmasta, ja liittosopimus uskon kautta saavutettavasta jumalallisesta suosiollisuudesta oli siihen mennessä enimmältään jo unohtunut, kun Egypti orjuutti ne seemiläiskansat, jotka kohta muodostaisivat heprealaisen kansakunnan. Mutta koko tämän vankeudessa vietetyn ajan nämä Arabian nomadit säilyttivät kauan jatkuneen perinteellisen uskonsa Jahveen oman rotunsa jumaluutena.
Jahvea palvoi
yli sata erillistä Arabian heimoa, ja ellei oteta lukuun Melkisedekin El Eljon
-käsitteen häivähdystä, joka käsitys säilyi sekoittuneista heprealaisista ja
egyptiläisistä rotuaineksista koostuvien Egyptin sivistyneempien kansanluokkien
keskuudessa, heprealaisten vankiorjien syvien rivien uskontona oli vanhan,
magiasta ja uhraamisesta koostuvan jahverituaalin muunneltu versio.
Korkeimmasta Luojasta esitettyjen heprealaisten käsitysten ja ihanteiden kehityksen alku ajoittuu aikaan, jolloin seemiläiset lähtivät Egyptistä suuren johtajan, opettajan ja organisoijan -- Mooseksen -- johdolla. Hänen äitinsä oli Egyptin kuningasperheestä; hänen isänsä oli seemiläinen virkamies, joka toimi yhdysmiehenä hallituksen ja beduiinivankien välillä. Mooseksella oli näin ollen ominaisuuksia, jotka periytyivät erinomaisista rodullisista lähteistä. Hänen sukujuuriinsa kuului niin suuressa määrin sekoittuneita rotuaineksia, että on mahdotonta luokitella häntä mihinkään yksittäiseen rodulliseen ryhmään kuuluvaksi. Ellei hän olisi ollut näin sekoittunutta rotutyyppiä, hän ei milloinkaan olisi osoittanut sitä epätavallista monipuolisuutta ja sopeutumiskykyä, jonka ansiosta hän kykeni hallitsemaan sen monenkirjavan lauman, joka lopulta liittyi hänen johdollaan Egyptistä Arabian autiomaahan pakeneviin beduiiniseemiläisten joukkoon.
Niilin valtakunnan kulttuurin tarjoamista
houkutuksista piittaamatta Mooses päätti sitoa oman kohtalonsa isänsä kansan
kohtaloon. Siihen aikaan kun tämä suuri organisoija laati suunnitelmiaan isänsä
kansan lopulta tapahtuvaksi vapauttamiseksi, beduiinivangeilla oli tuskin
maininnan arvoista uskontoa. Heillä ei tosiasiassa ollut varsinaista
jumalakäsitystä eikä mitään toivoa maailmassa.
Yksikään johtaja ei konsanaan ole ryhtynyt
tuomaan uudistuksia ja kohennusta surkeammalle, lannistetummalle,
alakuloisemmalle ja tietämättömämmälle ihmisryhmälle. Mutta näiden orjien
perintöaineksiin kätkeytyi piileviä kehittymisen mahdollisuuksia, ja oli olemassa
riittävä määrä sivistyneitä johtajia, jotka Mooses oli valmentanut kapinapäivää
ja vapauteenmurtautumista varten, jotta näistä muodostuisi tehokkaiden
organisaattoreiden joukko. Nämä oivalliset miehet olivat toimineet omien
maanmiestensä syntyperäisinä työnjohtajina. He olivat saaneet jonkin verran
opetusta, koska Mooseksella oli vaikutusvaltaa Egyptin hallitsijoihin.
[sivu 1056]
Mooses yritti diplomaattisin sanakääntein neuvottelemalla saada seemiläistoverinsa vapauteen. Hän ja hänen veljensä solmivat Egyptin kuninkaan kanssa sopimuksen, jonka nojalla heille myönnettiin lupa lähteä kenenkään häiritsemättä Niilinlaaksosta Arabian erämaahan. Heidän oli määrä saada vaatimaton rahana ja tavarana maksettava palkkio heidän Egyptissä suorittamansa, pitkään jatkuneen palvelun vastikkeeksi. Heprealaiset sopivat puolestaan, että he ylläpitäisivät ystävällisiä suhteita faaraoihin eivätkä liittyisi mihinkään egyptinvastaiseen liittokuntaan. Mutta jälkeenpäin kuningas katsoi kaikesta huolimatta sopivaksi kieltäytyä tunnustamasta tätä sopimusta, ja hän esitti perustelunaan sellaisen tekosyyn, että hänen vakoojansa olivat havainneet beduiiniorjien keskuudessa epälojaalisuutta. Hän väitti näiden pyrkivän vapauteen tarkoituksenaan lähteä erämaahan organisoimaan nomadit Egyptiä vastaan.
Mutta Mooses ei
lannistunut. Hän odotti aikaansa, ja vajaan vuoden kuluttua, kun Egyptin
sotavoimat olivat viimeistä miestä myöten liikekannalla torjumassa kahta
samanaikaista hyökkäystä: voimakasta libyalaisten päällekarkausta etelän
suunnalta ja kreikkalaisten laivastohyökkäystä pohjoisen suunnalta, tämä
peloton organisoija johdatti maanmiehensä dramaattisen, öisen pakoretken
muodossa pois Egyptistä. Tämä rynnistys vapauteen suunniteltiin huolellisesti
ja toteutettiin taitavasti. Ja heprealaisten hanke onnistui, vaikka faarao ja
pieni egyptiläisjoukko-osasto ajoivatkin heitä kiivaasti takaa. Kaikki
egyptiläiset kaatuivat pakolaisten puolustukseen ja jättivät jälkeensä runsaan
sotasaaliin, jota kaikkea vielä lisäsi pakenevan orja-armeijan ryöstösaalis sen
marssiessa eteenpäin kohti esi-isiensä erämaakotia.
4. JULISTUSTYÖ JAHVEN PUOLESTA
Mooseksen opin kehitys ja ylevyys on vaikuttanut miltei puoleen maailmaan, ja se vaikuttaa edelleen, vielä kahdennellakymmenennellä vuosisadallakin. Vaikka Mooses ymmärsikin edistyneempää egyptiläistä uskonnonfilosofiaa, beduiiniorjat eivät tällaisista opetuksista paljonkaan tienneet, mutta he eivät koskaan olleet täysin unohtaneet sitä Horebvuoren jumalaa, jota heidän esivanhempansa olivat kutsuneet Jahveksi.
Mooses oli kuullut Makiventa Melkisedekin opetuksista sekä isältään että äidiltään, joiden uskonnollisten vakaumusten yhteisyys onkin selityksenä tälle epätavalliselle avioliitolle kuninkaallista verta olevan naisen ja vangittuna pidettyyn rotuun kuuluvan miehen välillä. Mooseksen appi-isä oli keeniläinen El Eljonin palvoja, mutta vapauttajan vanhemmat olivat El Shaddaihin uskovia. Niinpä Mooses kasvatettiin El Shaddain kannattajaksi. Appi-isän vaikutuksesta hänestä tuli El Eljonin kannattaja, ja siihen aikaan mennessä, jolloin heprealaiset Egyptistä-paon jälkeen leiriytyivät Siinaivuoren ympärille, hän oli muodostanut uuden ja entistä laajemman jumaluuskäsityksen (jonka hän oli johtanut kaikista aikaisemmista uskonnoistaan), jota hän viisautta osoittaen päätti julistaa kansalleen laajennettuna käsityksenä heidän ikivanhasta heimojumalastaan Jahvesta.
Mooses oli yrittänyt opettaa näille
beduiineille El Eljonin ideaa, mutta jo ennen Egyptistä-lähtöä hän oli tullut
vakuuttuneeksi siitä, etteivät nämä koskaan ymmärtäisi tätä oppia
kokonaisuudessaan. Siksipä hän tieten tahtoen valitsi kompromissiratkaisun
omaksumalla heidän heimonsa erämaajumalan seuraajiensa yhdeksi ja ainoaksi
jumalaksi. Mooses ei erityisesti opettanut, etteikö muilla kansoilla ja
kansakunnilla saattanut olla muita jumalia, mutta hän väitti päättäväisesti,
että Jahve oli kaiken yllä ja yläpuolella ja että tämä oli sitä erityisesti
heprealaisille. Mutta häntä vaivasi jatkuvasti se kiusallinen tilanne, että
hänen piti yrittää tuoda uusi ja korkeampi jumaluusideansa näiden
tietämättömien orjien tietoisuuteen ikivanhan Jahve-sanan valepuvussa, Jahven,
jonka eduskuvana oli aina ollut beduiiniheimojen kultainen vasikka.
Se seikka, että Jahve oli pakomatkaa
taittavien heprealaisten jumala, selittää, miksi he viipyivät niin kauan
Siinain pyhän vuoren juurella, ja sen, miksi he juuri siellä saivat
[sivu 1057]
ne kymmenen käskyä, jotka Mooses julisti
Jahven, Horebin jumalan, nimessä. Tämän Siinain juurella vietetyn pitkähkön
ajan kuluessa tehtiin vasta kehittymään päässeen heprealaisen palvontatoiminnan
uskonnollisista seremonioista entistä täydellisempiä.
Ei näytä siltä, että Mooses olisi koskaan onnistunut saamaan kehittämäänsä, melko pitkälle edistynyttä seremoniaalista palvontatoimintaa vakiintumaan ja pitämään seuraajansa koossa yli neljännesvuosisadan ajan, ellei olisi sattunut, että Horeb purkautui rajusti heidän kolmannen sen juurella viettämänsä palvonnantäyteisen viikon aikana. "Jahven vuori paloi tulessa ja siitä nousi savu niin kuin pätsin savu, ja koko vuori vapisi kovasti." Tämän luonnonmullistuksen huomioon ottaen ei ole mitään yllättävää, että Mooses pystyi juurruttamaan veljiensä mieleen opetuksen, jonka mukaan heidän Jumalansa oli "mahtava, kauhea, kuluttava tuli, peljättävä ja kaikkivoipainen".
Mooses julisti Jahven olevan Herra, Israelin Jumala, joka oli erottanut heprealaiset valituksi kansakseen. Mooses oli rakentamassa uutta kansakuntaa, ja hän oli kyllin viisas sitoakseen uskonnolliset opetuksensa kansallisuuteen. Ja hän kertoi seuraajilleen, että Jahve oli ankara työnjohtaja, "kiivas Jumala". Mutta kaikesta huolimatta hän koetti laajentaa heidän käsitystään jumalallisuudesta opettamalla heille, että Jahve oli "kaiken lihan henkien Jumala", ja sanomalla: "Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret." Mooses opetti, että Jahve oli Jumala, joka piti sopimuksensa; että hän "ei jätä sinua eikä hukuta sinua; hän ei unhota sinun isiesi kanssa tekemäänsä liittoa, sillä Herra rakastaa sinua, eikä hän unhota valaa, jonka hän vannoi isillesi."
Mooses teki sankarillisen yrityksen kohottaakseen Jahven korkeimman Jumaluuden arvoasemaan, kun hän esitti Jahven "totuuden Jumalana, joka on vailla vääryyttä, vanhurskas ja oikeamielinen kaikissa teoissansa." Ja tästä ylevästä opetuksesta huolimatta hänen seuraajiensa rajoittunut käsityskyky pakotti kuitenkin puhumaan Jumalasta niin kuin tämä olisi ihmisen kuva, ikään kuin hän olisi altis kiukun-, vihan- ja ankaruudenpuuskille, jopa että hän olisi kostonhaluinen ja että hän antaisi ihmisen käyttäytymisen vaikuttaa herkästi itseensä.
Mooseksen opetusten kautta tästä heimokohtaisesta luonnonjumala Jahvesta tuli Herra, Israelin Jumala, joka kulki heidän kanssaan autiomaan halki ja jopa maanpakolaisuuteen. Maanpakolaisuudessa hänet ennen pitkää miellettiin kaikkien kansojen Jumalaksi. Myöhempi vankeus, joka piti juutalaiset orjina Babylonissa, vapautti kehittyvän jahvekäsitteen lopulta niin, että se saattoi omaksua kaikkien kansakuntien Jumalan monoteistisen roolin.
Heprealaisten
uskontohistorian ainoalaatuisin ja hämmästyttävin piirre on tämä
jumaluuskäsitteen katkeamaton kehitys alkeellisesta Horebvuoren jumalasta
heidän toinen toistaan seuranneiden hengellisten johtajiensa opetusten myötä sille
korkealle kehitystasolle, joka kuvastuu Jesajain opetuksissa Jumaluudesta,
Jesajain, jotka julistivat tuntemaamme suurenmoista käsitystä rakastavasta ja
laupiaasta Luoja-Isästä.
Mooseksessa yhdistyivät epätavallisella tavalla sotilasjohtaja, sosiaalinen organisoija ja uskonnonopettaja. Hän oli tärkein yksittäinen maailman opettaja ja johtaja Makiventan ja Jeesuksen aikojen välillä. Mooses koetti Israelissa ottaa käyttöön useita sellaisia uudistuksia, joista ei ole säilynyt mitään muistiinmerkintöjä. Yhden ihmisiän kuluessa hän johdatti niin kutsuttujen heprealaisten monikielisen lauman pois orjuudesta ja sivistymättömästä harhailusta, samalla kun hän laski perustuksen sittemmin tapahtuneelle kansakunnan muodostumiselle ja rodun säilymiselle.
Aikakirjat tietävät Mooseksen suurenmoisesta
työstä varsin vähän siksi, ettei heprealaisilla eksoduksen aikoihin vielä ollut
kirjoitettua kieltä. Muistiinmerkinnät Mooseksen ajoista
[sivu 1058]
ja aikaansaannoksista saatiin tuhat vuotta suuren johtajan kuoleman jälkeen vielä olemassa olleista muistitiedoista.
Monet niistä asioista, joissa Mooses meni
egyptiläisten ja ympäristön levanttilaisheimojen uskonnon ohi ja yli, olivat
Melkisedekin ajasta kertovien keeniläisten perimätietojen ansiota. Ilman
Makiventan Abrahamille ja tämän aikalaisille antamaa opetusta heprealaiset
olisivat tulleet Egyptistä toivottomassa pimeydessä. Mooses ja hänen appensa
Jetro keräsivät yhteen, mitä Melkisedekin päivien traditioista oli jäljellä, ja
nämä opetukset egyptiläisten oppineisuuteen liitettyinä opastivat Moosesta
hänen luodessaan israelilaisille entistä paremman uskonnon ja rituaalin. Mooses
oli organisoija. Hän valikoi Egyptin ja Palestiinan uskonnosta ja
tapasäännöistä parhaat ainekset, ja yhdistämällä nämä käytännöt perimätietoihin
Melkisedekin opetuksista hän laati heprealaisen palvontaseremonioiden
järjestelmän.
Mooses uskoi Kaitselmukseen, sillä hän oli
saanut pahan tartunnan sellaisista Egyptissä vallalla olleista opeista, joiden
mukaan Niili ja muut luonnonelementit olivat yliluonnollisen säätelyn kohteita.
Hänen näkemyksensä Jumalasta oli suurenmoinen, mutta hän oli perin juurin
tosissaan opettaessaan heprealaisille, että jos he vain tottelisivat Jumalaa,
niin "Hän rakastaa sinua, siunaa sinua ja antaa sinun lisääntyä. Hän
siunaa sinun kohtusi hedelmän ja maasi hedelmän, siunaa viljasi, viinisi,
öljysi ja karjalaumasi. Siunattu olet sinä oleva yli kaikkien muitten kansojen,
ja Herra, sinun Jumalasi on poistava sinusta kaikki sairaudet; ei ainoatakaan
Egyptin kovista taudeista hän ole paneva sinun kärsittäväksesi." Hän jopa
sanoi: "Muista Herraa, sinun Jumalaasi, sillä hän antaa sinulle voiman
hankkia rikkautta." "Sinä lainaat monelle kansalle, mutta sinun ei
tarvitse lainaa ottaa, ja sinä vallitset monia kansoja, mutta he eivät vallitse
sinua."
Mutta oli totisesti säälittävää katsella tämän Mooseksen suurenmoisen mielen yrittävän sovittaa hänen ylevää käsitystään El Eljonista, Kaikkein Korkeimmasta, tietämättömien ja lukutaidottomien heprealaisten käsityskyvyn tasolle. Koolle kutsumilleen johtajille hän jyrisi: "Herra, teidän Jumalanne on ainoa Jumala; hänen rinnallaan ei muuta jumalaa ole." Sekalaiselle väenkokoukselle hän sen sijaan julisti: "Kuka on Jumalanne vertainen kaikkien jumalten joukossa?" Rohkeasti ja osittain menestystä kokien Mooses asettui vastustamaan fetissejä ja epäjumalainpalvontaa, ja hän julisti: "Te ette sinä päivänä, jona Herra puhui teille tulen keskeltä Hoorebilla, nähneet hänestä minkäänlaista muotoa." Hän kielsi myös kaikenlaisten kuvapatsaiden tekemisen.
Mooses pelkäsi julistaa Jahven laupeutta, koska hän katsoi paremmaksi herättää kansassaan kauhua Jumalan oikeudenmukaisuutta kohtaan tunnettavan pelon muodossa, ja niinpä hän sanoi: "Herra, teidän Jumalanne on jumalain Jumala ja herrain Herra, suuri, voimallinen ja peljättävä Jumala, joka ei kunnioita ihmistä." Levottomia sukuyhteisöjä hän taas pyrki hillitsemään julistamalla, että "teidän Jumalanne tappaa, milloin niskuroitte häntä vastaan; hän parantaa ja pidentää elämää, kun tottelette häntä." Mutta Mooses opetti näille heimoille, että niistä tulisi Jumalan valittu kansa vain sillä ehdolla, että ne "pitäisivät kaikki hänen käskynsä ja noudattaisivat hänen säädöksiänsä."
Näinä alkuaikoina heprealaisille annettiin vain vähän tietoa Jumalan laupeudesta. He saivat kuulla Jumalasta, joka oli "Kaikkivaltias; Herra on soturi, taistelujen Jumala, häikäisevä voimassaan, joka lyö hajalle vihollisensa." "Herra, teidän Jumalanne kävelee leirin keskelle vapahtamaan teidät." Israelilaiset ajattelivat Jumalastaan, että tämä rakasti heitä, mutta että hän oli myös se, joka "paadutti faraon sydämen" ja "kirosi heidän vihollisensa".
Vaikka Mooses esittikin Israelin lapsille
hetkellisiä välähdyksiä universaalisesta ja hyvää tekevästä Jumaluudesta,
heidän jokapäiväinen käsityksensä Jahvesta oli
[sivu 1059]
silti käsitys Jumalasta, joka ei ollut kuin
vähän ympäristökansojen heimojumalia parempi. Heidän jumalakäsityksensä oli
alkeellinen, karkea ja antropomorfinen. Kun Moosesta ei enää ollut, nämä
beduiiniheimot palasivat nopeasti puolibarbaarisiin käsityksiin Horebin ja
erämaan ikivanhoista jumalistaan. Entistä laajempi ja ylevämpi näkemys
Jumalasta, jonka Mooses aina silloin tällöin esitti johtajilleen, katosi pian
näköpiiristä samalla, kun suurin osa kansasta kääntyi palvomaan kultaisia
vasikkafetissejään, sellainen kun oli palestiinalaispaimentolaisten
jahvesymboli.
Kun Mooses
luovutti heprealaisten päällikkyyden Joosualle, hän oli jo kerännyt yhteen
tuhansia Abrahamin, Naahorin, Lootin ja muiden sukulaisheimojen sivusukuisia
jälkeläisiä ja ajanut nämä kokoon paimentolaissotureista koostuvaksi, omillaan
toimeentulevaksi ja osittain itseäänsääteleväksi kansakunnaksi.
VALLINNUT JUMALAKÄSITYS
Mooseksen esittämä ylevä käsitys Jahvesta rappeutui nopeasti hänen kuolemansa jälkeen. Joosua ja Israelin johtajat vaalivat vielä perinteitä kaikkitietävästä, hyvää tekevästä ja kaikkivaltiaasta Jumalasta, mutta tavallinen rahvas kääntyi pian takaisin vanhempaan, erämaassa vallinneeseen jahvekäsitykseen. Ja tämä jumaluuskäsityksen taantuminen voimistui entisestään tämän jälkeen seuranneen erilaisten heimosheikkien eli niin kutsuttujen tuomareiden hallituskauden kuluessa.
Mooseksen epätavallisen persoonallisuuden lumovoima oli pitänyt hänen seuraajiensa sydämessä elävänä jumalakäsitteen jatkuvan laajenemisen edellyttämää innostusta, mutta kun nämä aikanaan saapuivat Palestiinan hedelmällisille maille, he ennen pitkää muuttuivat kiertelevästä paimentolaisheimosta paikalleen asettuneiksi ja jokseenkin rauhallisiksi viljelijöiksi. Ja tämä elintapojen kehitys ja uskonnollisen katsantokannan muutos edellyttivät myös enemmän tai vähemmän täydellistä muutosta siinä, minkälaatuiseksi he käsittivät Jumalansa Jahven luonteen. Niihin aikoihin, jolloin Siinain ankara, tyly, vaativainen ja jyrisevä erämaajumala alkoi muuttua myöhemmin ilmenneeksi käsitykseksi rakkauden, oikeuden ja laupeuden Jumalasta, heprealaiset kadottivat Mooseksen ylevät opetukset miltei täysin näkyvistään. He olivat kadottamaisillaan monoteistiset käsityksensä kokonaisuudessaan, he olivat vähällä menettää tilaisuutensa tulla siksi kansaksi, joka toimisi tärkeänä renkaana Urantian hengellisessä kehityksessä, eli ryhmäksi, joka säilyttäisi Melkisedekin opetuksen yhdestä Jumalasta tämän samaisen kaikkien Isän lahjoittaman Pojan lihaksitulemisen aikaan saakka.
Joosua koetti epätoivoisesti ylläpitää heimoveljiensä mielessä käsitystä korkeimmasta Jahvesta ja antoi julistaa: "Niinkuin minä olin Mooseksen kanssa, niin minä olen sinunkin kanssasi; minä en jätä sinua enkä hylkää sinua." Joosua katsoi tarpeelliseksi saarnata epäuskoiselle kansalleen ankaraa evankeliumia, kansalle, joka oli aivan liian halukas uskomaan vanhaan kotoperäiseen uskontoonsa, mutta haluton edistymään uskoon ja vanhurskauteen perustuvan uskonnon alalla. Joosuan opetuksen pääsisällöksi muodostui ajatus "Jahve on pyhä Jumala; hän on kiivas Jumala, hän ei anna anteeksi teidän rikoksianne ja syntejänne." Tämän ajanjakson korkein käsitys välitti Jahvesta kuvan Jumalana, joka oli "voiman, tuomion ja oikeuden Jumala".
Mutta myös tänä pimeyden aikakautena saattoi
silloin tällöin ilmestyä yksinäinen opettaja, joka julisti Mooseksen käsitystä
jumalallisuudesta: "Te pahuuden lapset, ette voi palvella Herraa, sillä
hän on pyhä Jumala." "Onko kuolevainen ihminen muka vanhurskaampi
kuin Jumala? Olisiko ihminen Tekijäänsä puhtaampi?" "Voitko sinä
etsimällä löytää Jumalan? Voitko koskaan kokonaan päästä selvyyteen Kaikkivaltiaasta?
Katso, Jumala on suuri ja me emme häntä tunne. Vaikka me koskettaisimme
Kaikkivaltiasta, me emme pääsisi hänestä selvyyteen."
[sivu 1060]
Sheikkiensä ja pappiensa johtamina
heprealaiset saivat heiveröisen jalansijan Palestiinasta. Mutta kohta he
ajautuivat takaisin henkistä pimeyttä ilmentäviin, erämaassa vallinneisiin
uskomuksiin ja saivat tartuntaa vähemmän edistyneistä kanaanilaisista
uskonnollisista tavoista. Heistä tuli epäjumalainpalvojia ja irstailijoita, ja
heidän käsityksensä Jumaluudesta vaipui kauas niiden egyptiläisten ja
mesopotamialaisten jumaluuskäsitysten alapuolelle, joita muutamat jäljellä
olleet saalemilaisryhmät pitivät vireillä ja joita on kirjattu muutamiin
psalmeihin sekä niin kutsuttuun Jobin kirjaan.
Psalmit ovat runsaan kahdenkymmenen kirjoittajan käsialaa. Monet niistä ovat egyptiläisten ja mesopotamialaisten opettajien kirjoittamia. Näinä aikoina, jolloin Levantti palvoi luonnonjumalia, oli yhä olemassa melkoinen joukko niitä, jotka uskoivat El Eljonin, Kaikkein Korkeimman, ylivaltiuteen.
Psalmien kirjan rinnalla ei ole toista uskonnollisten kirjoitusten kokoelmaa, joka pukisi sanoiksi näin valtavan määrän hartautta ja innoittavia ajatuksia Jumalasta. Ja olisi erittäin hyödyllistä, jos tätä ihmeellistä hartauskirjallisuuden kokoelmaa tarkasteltaessa kiinnitettäisiin huomiota jokaisen erillisen ylistys- ja palvontavirren alkulähteeseen ja ajoittumiseen ja muistettaisiin, ettei mikään muu yksittäinen kokoelma kata yhtä pitkää aikaväliä. Psalmien kirjassa kuvastuvat aikojen myötä vaihdelleet jumalakäsitykset, joita Saalemin uskontoon uskovat ovat omanneet koko Levantin alueella, ja se kattaa koko Amenemopen ja Jesajan välisen aikakauden. Psalmeissa Jumalasta välittyy kuva kaikissa hahmottumisvaiheissaan: karkeasta heimokohtaisen jumaluuden käsitteestä siihen myöhempien aikojen heprealaisten valtavasti laajempaan ihanteeseen, jossa Jahve kuvataan rakastavaksi hallitsijaksi ja armeliaaksi Isäksi.
Ja näin tarkasteltuna tämä psalmien ryhmä
muodostaa arvokkaimman ja hyödyllisimmän valikoiman hartaita tuntemuksia, mitä
ihminen on kahdenteenkymmenenteen vuosisataan mennessä yhteen koonnut. Tämän
virsikokoelman palvonnantäyteinen henki ylittää maailman kaikkien muiden pyhien
kirjojen vastaavan hengen.
Jobin kirjassa piirretty monenkirjava kuva Jumaluudesta oli yli kahdenkymmenen mesopotamialaisen uskonnonopettajan tuote lähes kolmensadan vuoden ajalta. Ja tutustuessanne tässä mesopotamialaisten uskomusten kokoelmassa esiintyvään ylevään käsitykseen jumalallisuudesta havaitsette, että nimenomaan Kaldean Uurin seutuvilla säilyi parhaiten käsitys todellisesta Jumalasta, silloin kun Palestiinassa vallitsi pimeys.
Jumalan viisaus ja kaikkiallisuus kyllä Palestiinassa useinkin käsitettiin, mutta hänen rakkautensa ja laupeutensa jäi usein käsittämättä. Noiden aikojen Jahve "lähettää pahoja henkiä hallitsemaan hänen vihamiestensä sielua"; hän on suosiollinen omille ja kuuliaisille lapsilleen, mutta kaikki muut hän sen sijaan kiroaa ja langettaa heille kauheita rangaistuksia. "Hän tekee kavalain hankkeet tyhjiksi; viisaat hän vangitsee heidän omaan viekkauteensa."
Vain Uurista nousi ääni julistamaan Jumalan
armoa, ja se sanoi: "Hän rukoilee Jumalaa, ja Jumala mielistyy häneen ja
antaa hänen riemuiten katsella hänen kasvojaan; niin hän antaa ihmiselle
jumalallisen vanhurskautensa." Uurista saarnataan näin pelastusta,
jumalallista suosiota, joka saavutetaan uskon kautta: "Hän on armollinen
katuvaiselle ja sanoo: 'Vapauta hänet, ettei hän mene hautaan; minä olen saanut
lunastusmaksun.' Jos joku sanoo: 'Minä olen tehnyt syntiä ja vääristänyt
oikean, mutta se ei minua hyödyttänyt', Jumala on pelastava hänen sielunsa
joutumasta hautaan, ja hän saa nähdä valkeuden." Sitten Melkisedekin
päivien ei levanttilainen maailma ollut kuullut näin raikuvaa ja riemastuttavaa
[sivu 1061]
sanomaa ihmisen pelastuksesta kuin oli tämä Elihun, Uurin profeetan ja Saalemin -- toisin sanoen Melkisedekin siirtokunnan Mesopotamiassa sijainneen jäännöksen -- uskovaisten papin, epätavallinen opetus.
Ja näin Mesopotamiassa vielä jäljellä olleet
Saalemin lähetyssaarnaajat pitivät yllä totuuden valoa heprealaisten
kansanheimojen hajaannustilan aikana aina siihen asti, kunnes ilmestyi
ensimmäinen siitä pitkästä rivistöstä Israelin opettajia, jotka eivät koskaan
levänneet, kun he käsite käsitteeltä rakensivat niin kauan, että oli rakentunut
ihanne kaikkien Universaalisesta Luoja-Isästä -- niin kauan, että
jahvekäsitteen kehityksen lakikorkeus oli saavutettu.
[Esittänyt eräs Nebadonin Melkisedek.]